Laiminlyöty murrosikä

Olen tässä jo muutaman ajan ollut innoissani väiteestä, että koulu on unohtanut  murrosiän ja että nyt tarvitaan teinididaktiikkaa.

Sitten läysin kirjan, jonka otsikko on Laiminlyöty murrosikä. Luulin, että vasta koulutusvaikuttaja minä olen huomannut tuon. Vilho Reima kirjoitti teoksen  100 vuotta sitten. Argh!

Reima, Vilho (1922). ”Laiminlyöty murrosikä”. Koti ja Kasvatus XIX. Helsinki: Kotikasvatusyhdistys ry.

Kirjan ilmestyessä elettiin vaikeita aikoja.Suomi oli itsenäistynyt viisi vuotta aikaisemmin. Neljä vuotta aikaisemmin oli käyty verinen sisällissota. Ja edellisenä vuonna (1921) oli säädetty opppivelvollisuuslaki, johon kuului myös ns. jatkokoulu (varhaismurrosikäisille).

Kirjan tarkoitus oli tukea koteja kasvattamaan ei vain lapsia vaan myös  varhaisnuoria (= murrosikäisiä). Tuon tehtävän oli laiminlyönyt myös Kotikasvatusyhdistys (nykyään Suomen vanhempainliitolta), jonka valistajana Reima toimi. "Murrosiän nuorten suhteen laiminlyönnit kasvatusalalla painavat kuin meren santa,"

Kirja kuvaa osuvasti oman aikansa käsitystä kehityksestä lapsuudesta kohti varhaisnuoruuutta.  Ikäkausi, joka sijoittuu lapsuuden ja varsinaisen nuoruuden väliin. Siirtymä etenee hitaasti. Vanhempien sijaan opettajasta tulee ensiin "sangen huomattava henkilö" ja tovereista löydetään hyviä leikkikumppaneita. Kun ikä lisääntyy. Koulu tovereineen  "rupeaa  yhä enemmän mieltä kiinnittämään.". Lapsen elämään  Ilmestyy aina enemmän uutta ja ihmeellistä. .Ystävyyssuhteet alkavat olla kiinteämpiä kuin aikaisemmin. Ja pian, kun murrosikä iskee, "Kuja ja katu rupea hyvin monelle  käymään mieluisammaksi kuin koti ja toverit siellä hauskemmiksi kuin isä ja äiti."

Murrosikä

On yllättävää, kuinka oivaltavasti jo tuolloin ymmärrettiin murrosikä. Reiman mukaan murrosikä ajoittuu ikävuosiin noin 13-18, toisilla se  tosin kestää 20:een. Se oli ihmisen tärkein ikäkausi. Sen vuodet olivat vaarallisimpia. Ikövaiheen kasvutehtävä oli saada suunta elämälle. Tai sitten se oli elämän särkymisen alku.Murrosikä oii nuorten etsikkoaika. Silloin ratkeaa, mihin kiinnymme ja totumme. Murrosiässä ihmisen vastaanottavaisuus on suurimmillaan (Skovgaard-Petersen). Niin hyvälle kuin pahalle. 

Murrosikäisen on elettävä nämä vaikeat kehitysvuodet, jolloin ei enää olla  oikein lapsia , mutta ei myöskään täysikasvuisia. Se on siirtymäkausi, jolloin emme ole oikein selvillä itsestämme emmekä tiedä, keitä olemme.

Reiman tekstistä löytyy ikäkaudella ominaisia piirteitä:

• alakuloisuus valuu yli äyräitten
• elämänjanoa
• halu oila itsenäinen
• huolta; en kelpaa mihinkään
• ikäisten seuran tarve
• kiusallinen köyttäytyminen
• lorvailu, kulku huonosta seurasta toiseen
• mielikuvitus hämmnetäsydänoireet (sydän kasvaa)
• mietiskely
• oikullisuus
• rakastuminen (aluksi vapaata intohimosta)
• raskasmielisyys
• seuran, tovereiden suuri kasvattava merkitys
• sukupuolielämän puhkeaminen
• unen tarve; Pojat nukkuvat talvisaikaan kilpaa karhujen kanssa
• varhaisnuoret kaipaavat huomaavaisuutta ja rakkautta
• väsymys; tarve laiskotella
• ärtyherkkyys ja masentuneisuus

 Murrosikää  kutsuttiin nulikkavuosiksi. Kirjassa sille  esitettiin vertauksia:  

• "Nahanvaihto tekee kipeää" (Kaa) 
• Murrosikä on kuin huhtikuinen sää.
• Murrosikäinen ihminen on kuin kaksoisolio, kuin yölepakko, joka ei ole lintu eikä kelpaa hiireksikään (Skovgaard-Petersen)

Ohjeita kasvattajille

Pääosa Reiman ohjeista on tarkoitettu varhaisnuorten kodille, heidön vanhemmilleen Poikien suurin vaara näinä vaikeina aikoina oli  itsesaastutus .. koka voi johtaa vielä pahempaan nim. saman sukupuolen rakasteluun. 

Ohjeita  varhaisnuorison kasvattajille:

Anna itsekasvatusopastusta: On herätettävä oma oikea minä, on opettava kävelemään omilla jaloilla

Anna työtä, pientä puuhaa  (varhaisnuoriso oli juuri vapautettu työstä jopa lain velvoitteella)

Hanki kotiin hyviä kirjoja (mm. historiasta, tietokirjoja, kasvatuskirjoja, uskonnollisia kirjoja, Raamattu) - satuja ja tarinoita luetaan vielä mielellään  murrosiässäkin - ne ovat lyhyitä.- sekä sanomalehtiä

Leiki - meidän aikuisten on nuorruttava 

Lue, kerro (esim. omasta nuoruudesta), kysele, ota osaa riemuihin ja iloihin.

Ole apuna  erilaisten askartelujen alkuunpanossa ja keksimisessä : Leikki. Urheilu. Partio (retkeily, omillaan toimeen tuleminen, tutustuminen luontoon..)

Ole esimerkki esim. heikkojen auttaminen

Opeta tytöille koreilemisen vaaroista

Pitäkää hartaushetkiä 

Seurustele heidän kanssaan- niin heidät pidetään kiinni kodissa

Sukupuoliasioista on puhuttava, jos lapset on löhetettävä maailmalle; Sukupuolivaistoa tulee vaalia ja kunnioittaa isyyttä ja äitiyttä silmällä pitäen 

Totuta hyviin tapoihin

Varhaisnuoret kaipaavat huomaavaisuutta ja rakkautta. Muista syntymä- nimipäivä.

Yleensä murrosiän nuoret tarvitsevat hellää, auttavaa ja rakastavaa ystävää -  joskus on tartuttava lujasti ohjaksiin ja sanottava jyrkästi Ei.i

Reima korostaa teoksessa myös toverien kasvatusvoimaa. Oman perheen muut lapset  - suuri sisarusparvi- ovat tärkeitä apukasvattajia.  Reima sääli "erakkolapsia". Varhaisnuoret tarvitsevat paljon ikäistensä seuraa, ja me vanhemmat tarvitsemme hyviä apukasvattajia. Meidän on kasvatettava myöskin sitä seuraa, johon lapsemme joutuvat.  Heitä kannattaa kannustaa  kotiopintotyötä seuroissa.

Itsekasvatus tärkeää

Aikuisen tehtävä on ohjata varhaisnuorta itsekasvatukseen

• Tunne itsesi
• Luonteen kasvatus on tärkeää -  tupakanhimo mm. heikontaa luonnetta
• Ohjataan käyttämään aika oikein, hyväksi. 
• Velvollisuudentunteen kasvuun tukea kodeissa
• Ajankäyttäminen oikein, hyödyksi
• Työ  tuottaa iloa. Työ karkaisee, taistelu vahvistaa.

Luku; koulun osa varhaisnuorison elämässä ss.73-75

Reiman mukaan koulun niskoille pannaan  kaikki velvollisuudet, yksinpä sellaisetkin asiat, jotka etupäässä kuuluvat kodin tehtäviin. Hän kertoo itse sanoneensa monelle oppineelle isälle Helsingissä, miksi ette pane poikianne kansakouluunihin, koska tahdotte kansanvaltaisesta käydä, etteivät lapset jo pienestä pitäen kasvaisi eri leireissä.He sanovat kyllä ymmärtävänsä asian oikeuden ja tärkeyden, mutta he eivät muka voineet panna lapsiaan huonoon seuraan. Niinpä. 

Tuohon aikaan suurin osa lapsia kävi vain kansakoulun, joka päättyi 13. ikävuoden korvissa, jolloin murrosikä vasta alkaa.  Kansakoulun jatkokursseja, joissa oppilaat olivat jo varhaisnuorisoa, oli tuohon mennessä maaseudulla  ollut sangen vähän. Tämäkin opetus oli tulossa pakolliseksi, ja se  tuottaisi  varmaankin suuria hankaluuksia opettajille. 

Aivan toinen asema oli  tällö kohdalla tuolloin oppikoululla, jossa oppilaiden enemmistö kuului murrosiän nuorisoon.

Noihin aikoihin oli siis juuri säädetty oppivelvollisuus.- Opettajillekin alkaa Reiman mukaan uusi  kausi, jonka vaatimuksia täyttämään heidän on erikoisesti valmistauduttava voidakseen menestyksellä opettaa  ja johtaa varhaisnuorisoa. Monella lapsella on näihin aikoihin erikoinen halu haastaa riitaa opettajiensa kanssa. He saattavat olla viikkokausia vastailematta tehdäkseen mukaa kiusaa opettajilleen. Että opettajat ovat pikkumaisia ja puolueellisia juuri heihin nähden, se on heidän mielestään luonnollisin asia maailmassa.

Koulun työssä nuorisolla oli Reiman mukaan käsitys, että työn täytyy itsensä viehättää.  Siksi olisi jatkokoulujen ohjelma saatava vaihtelevaksi, oppikirjat hauskoiksi mutta samalla  kuitenkin sellaisiksi, jotka huomaamatta johtavat työhön ja ponnistuksiin – auttamaan itseään. Koulukomiteatkin ovat tärkeitä, mutta opettajiston henki se vasta elävöittää tulevan jatko-opetuksemme tuottaen hyötyä ja siunausta varhaisnuorisollemme 

Opettajille Reima ei uskaltanut antaa neuvoja (joita hönellä olisi) kuin yhden: "Pärpättävää ja paljon puhuvaa naisopettajaa pojat eivät tällä ikäkaudella ollenkaan tahdo sietää."

Reiman mukaan vika on koulujärjestelmässamme. Se  ei ota huomioon murrosiässä olevan nuorison erikoisia tarpeita ja sen omalaatuista kehitystä.  Monet aineet pannaan sen luettavaksi ja peloittavat tutkinnot saavat monen ponnistamaan ylivoimaisesti. Liian suuri paino pannaan ylioppilaaksi pääsemiselle, mihin pyrkiessä moni on käynyt ”surkastuneeksi” raukaksi ja kadottanut kaiken halun oppimiseen ja  eteenpäin menoon. Varsinkin tyttöjen nähden piti  tämä usein  paikkansa. Läksyt pitivät oppikoululaisia pois monesta pahasta .

Reima  ehdotti,  että jatko-opetuksen käynnistyessä opettajat koettaisivat pitää ympärillään entiset oppilaansa ja hänen vaikutuksensa jatkuisi heihin vielä koulunkäynnin loputtuakin. Keskustelemalla heidän kanssaan, lukemalla, laulamalla ja leikkimällä hän estäisi heitä vieraantumasta koulusta ja saisi heidät herätetyiksi  ja ylläpidetyksi henkisen toiminnan kaipuun, oikean sivistysharrastuksen.

Nuorisosta, joka tällaisten harrastusten turvissa  sivuuttaisi murrosikänsä, elämänsä vaarallisimmat vuodet tulisi monessa suhteessa ryhdikkäämpää ja terveempää kuin siitä, joka kasvaa…jopa suorastaan turmiollisesti vaikuttavan toverielämän varassa. 

Kirjoittajasta

KIRJOITTAJASTA

Vilho Reima  (1867 –  1948) oli suomalainen kansakoulunopettaja, Suomalaisen puolueen kansanedustaja (1909-10), kansan valistaja ja kouluneuvos. Hän toi äitienpäivän vieton Suomeen.

Vilho  syntyi räätälin perheeseen. Lapsuuden koti oli ” hirveä juoppouden  temmellyspaikka". Töihin Vllho meni tehtaaseen  jo 9-vuotiaana. Sunnuntaisin hän oli  pyhäkoulun opettajana.  Opettajanuran hän aloitti 17-vuotiaana kiertokoulun opettajan apulaisena.  Sortavalan seminaarista hän valmistui vuonna 1890. Reima toimi pätevänä  opettajana Kymin Hurukselan kansakoulussa ja sitten  muutaman vuoden Helsingissä ennenkuin ryhtyi kansanvalistajaksi.  Tässä tehtävässä  hän perusti suomenkielisiä kansakouluja Helsingin  ruotsinkieliseen ympäristöön, mm.  Espoon Lahnukseen. Hän organisoi kouluihin mm. tiloja, kirjoja, opettajia. Hän oli edistämässä myös Kymenlaakson kansanopiston perustamista. Reima oli tuottoisa kirjailija. Hän kirjoitti useita raittius- ja kasvatusalan teoksia. 

Oman perheen Vilho Reima perusti vuonna 1898. Puolisonsa Aliina Marin kanssa he saivat kahdeksan lasta.

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Ensin kehu kirjoitusotteesta  Tyyliin kuului tarinamuotoiset vertaukset, joilla johdatetaan  kunkin teema ytimeen. Hyvä idea.  Itse sisältö on toki pääosin oman aikansa näköinen,   toki kristillinen mutta yllättävä sovinnollinen.

Sitten itse sisältöön; Murrosikää kuvattiin siis jo 100 vuotta sitten hyvin samansukuisesti kuin nykyään, ehkä nykyään se nähdään kuitenkin rajumpana. Vanhemmille tarjotut ohjeet eivät ehkä tepsisi enää. Mutta ajatus kavereiden kautta vaikuttamalla on yhä tosi tärkeä.

Se, mikä oli tosi upeaa oli huomio, että jo tuolloin tiedettiin, että  koulu ei toimi murrosiän ehdoilla. On ollut 100 vuotta aikaa muuttaa otetta, mutta tilanne näytää yhä olevan sama: Murrosikä on kouluissa laiminlyöty. Nyyh.