Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

sunnuntaina, joulukuuta 29, 2013

Tavoitteisuuden mahdollisuuksista yläkoulussa

TÄMÄN sunnuntain aivojen aamujumppanani oli pohtia tavoitteisuuden mahdollisuuksia yläkoulun todellisuudessa. Hain aineksia yhdestä tämän vuoden mielenkiintoisimmasta julkaisusta  (Hoikkala, T ja Paju. P. (2013). Apina pulpetissa - Ysiluokan yhteisöllisyys.  Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 139. Gaudeamus & Nuorisotutkimusverkosto).

Tutkijapari Hoikkala ja Paju viettivät yhden lukuvuoden yläkoulun yhdeksännellä luokalla. Kirja kertoo, mitä he näkivät, kuulivat ja kokivat. Osallistumisen ja tarkkailun ohella he haastattelivat oppilaita, opettajia ja vanhempia. Tommi Hoikkala on Nuorisotutkimusverkoston tutkimusprofessori sekä  sosiologian ja taidekasvatuksen dosentti. Petri Paju on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkijana Lastensuojelun Keskusliitossa.

Tarkasti ottaen en hakenut aineksia 1.  itse kirjasta, vaan sitä mediassa käydystä keskustelusta. Itse kirja on vielä lukematta. Tarkasti ottaen 2. Hain aineksia myös kirjan toisen kirjoittaja Petri Pajun väitöskirjasta vuodelta 2011 (Paju, P. Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana. Nuorisotutkimus-verkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 115.


POIMIN ensin esiin herkullisia ajatuksia käydystä keskustelusta ja lopuksi pohdin, miten yläkoulusta välittyvä kuva istuu tavoitteeseen lisätä oppilaiden tavoitteisuutta (siis opetussuunnitelman mukaista ajattelua ja toimintaa).

Herkullisia ajatuksia

Nykyteinit
- Teinit eivät ole lapsia eivätkä aikuisia. Fiksulta ja kypsältä tuntuva teini saattaa seuraavassa hetkessä käyttäytyä epäasiallisesti ja kiukutella kuin pikkulapsi.
- Nuoret eivät kilpaile siitä, kenellä on hienoimmat merkkivaatteet ja puhelimet. Väljä ja rento huppari symboloi tasaveroisuutta.


- Nuoret eivät viihdy koulussa. Pahat kielet kertovat, että Suomessa tehdään huippuja väkipakolla.
- Uusi Minä minä minä -sukupolvi ei ole kauhean kielteinen ilmiö. Tämän päivän nuorilla ei ole enää siteitä, jotka pitävät yksilöä osana yhteisöä (esim. työ). Pärjätäkseksi menestyäksesi sinulla pitää olla taidot itsesi brändäämiskesi.
- Nuorten työeetos on muuttunut. Aikaisemmin se oli  velvollisuus. Eettinen kansalaisen normi oli työ. Siihen ei  laadattru sisällöllistä vaatimusta. Alistuttiin.  Uusi sukupolvii  vaatii viihtyvytyttä, kokee antavansa jotain He ovat aika vaativaa jengiä. He vaativat työehtoja ja hyvää esimiestyötä. Mutta he myls kokevat rankemman ympäristön  ja tulevaisuuden. Nämä lapset joutuvat ottamaan ympäristöhaasteet vastaan.

Muuttunut ja ei niin muuttunut koulu
- Kun  vertaa nykykoulua omaan kouluaikaansa 1980-luvulla, suurin muutos on tapahtunut teknologiassa. Se on ottanut merkittävän roolin yhdeksäsluokkalaisten elämässä ja myös koulussa käytettävä teknologia on harpannut eteenpäin.
-  Mutta jos teknologilla tarkoitetaan koko systeemiä, joilla koululaisjoukkoa hallitaan: ajan ja tilan käyttöä,  se on muuttunut kaikkein vähiten. Viittaamiset, läksyt, se, miten aika ja tila koulusysteemissä jakautuu, on  muuttunut hämmästyttävän vähän.
- Tunneilla usein lentävät vitsit ja viivottimella ammutut kuminpalat, niillä kuiskaillaan ja näprätään puhelimilla, mutta pääasiassa opiskellaan – niin kuin tutkijoiden omassa lapsuudessakin.

 Koululaiset eivät ole kauhukakaroita; julkisuus kiinnittää huomion pieneen vähemmistöön.
- Perusmuoto on ennallaan: insitituutio kokoaa lapset ikäryhmittäin.Toimitaan luokissa. Luokka  on opettajan yksityisalue, jossa taitava ainedidaktikko vetää shownsa. Aineet. ainekeskeisyys. Opettajan  auktoriteetti- valta - edelleen olemassa.
- Koulurakennnus  määrää toimintaa.

Virallisen ja epävirallisen koulun jännite
Koulussa erilaiset sosiaaliset arvostukset limittyvät. Kokeissa on pärjättävä, kavereita löydyttävä ja silmätikuksi joutumista vältettävä. Ristiaallokossa vertaisryhmät korostuvat.
- On olemassa virallinen ja epävirallinen koulu; Koulussa on kaksi maailmaa: aikuisten virallinen, lukujärjestykseen kirjattu, ja nuorten keskinäinen, piiloon jäävä  maailma.

- Kouluissa on kaksi oppimäärää, laitoksen ja nuorten. Nuorten oma oppimäärä koostuu toisten kohtelemisesta, oman aseman löytämisestä ja ryhmässä toimimisen opettelusta.
- Virallinen koulu arvioi oppilaat arvosanoin ja määrittää, mitä koulussa opetetaan. Koulun virallinen tehtävä perustuu yksilöllisten kykyjen ja taitojen arviointiin.
- Epävirallinen koulu ei suosi yksin oloa. Pelottavin asia on yksinäisyys.
- Kun yksi luokan kouluorientoituneista pojista alkoi seurustella, suhteesta tuli koko luokan yhteistä omaisuutta. Hänen seurusteluaan puitiin dominoivan ryhmän tyttöjen keskuudessa. Hänelle huudeltiin oppituntien aikana. Jos viikonloppuna oli tapahtunut jotain ja juoru tuli, asia nostettiin esille. Luokka on näyttämö, jossa näitä draamoja käydään. Tyttöjen fyysinen kehittyneisyys suhteessa poikiin näkyi kiusoitteluna ja naureskeluna. Tyttöjen ja poikien välillä oli eroottissävyistä peliä, joka lähti tyttöjen puolelta.
- Epävirallisella koululla näyttää olevan kyky saada osa oppilaista unohtamaan viimeisen peruskouluvuoden tärkeys.
- Virallisen opetussuunnitelman rinnalla ja sisällä kulkevat epävirallisen opetussuunnitelman kehät. Ne, jotka oppilaat itse rakentavat.
- Jokaisen oppilaan onkin kohdattava ja omalta osaltaan ratkaistava koulun keskeinen jännite yksilöllisen arvioinnin ja yksinjäämisen pelon välillä.
- ”Hiljaisten ja kilttien oppilaiden ikävä velvollisuus ja asema –– on olla kuin eristeainetta, jolla häiriöihin taipuvaiset pidetään kaukana toisistaan.”
- Koululaisten röökipaikka oli uistossa, ja kaikki tiesivät, missä se oli. Ei sinne opettajat kovin usein osuneet, vaikka he tiesivät missä se on. Oli ikään kuin sanaton sopimus, ettei sinne mennä.

Luokka sosiaalisena tilana
- Yläasteen ryhmäkuvioit ovat väkeviä. Luokassa on valtakuvioita;  ryhmä on voimakenttä hyvässä ja pahassa- jollet ole kaveruuskuvioissa mukana.
- Koululuokassa kaikki jollain tasolla tuntevat toisensa, mutta saattavat viettää samoissa tiloissa vuosia puhumatta kertaakaan keskenään
- Kokeiluokassa luokan sisäiset jaot ja ryhmittymät sekä näiden keskinäinen tasapaino piirtyivät esille tarkasti: on viihdelinjalaiset ja opiskelulinjalaiset, yyberjengi, hikkeryhmä, pölisijät ja ryhmärämä II.
- Valtaa luokassa pitivät ne, jotka olivat rauhattomia ja melusivat tunneilla. He olivat niin sanottuja koviksia. Koeluokkassa dominoivan ryhmän jäsenistä viisi oli tyttöjä ja kaksi poikia. Tätä porukkaa lukuun ottamatta ihmiset viettivät aikansa saman sukupuolen kanssa.
- Tarkastellun koululuokan oppilaat jakaantuivat sen mukaan, millaista etäisyyttä he  pitivät viralliseen kouluun. Ne, jotka pitivät pitkää etäisyyttä viralliseen kouluun, eivät arvostaneet yleensä koulua. He kuitenkin arvostivat juuri omaa kouluaan kavereiden tapaamispaikkana. Toisaalta ne, joiden etäisyys viralliseen kouluun oli lyhyt, arvostivat koulua yleensä, mutteivät välttämättä juuri omaa kouluaan.


- Luokan sisällä on  valtarakenteita ja klikkejä. Valta on koviksilla, hikkejä ei arvosteta.
- Miten olla cool ja samalla hyvä koulussa? Täytyy olla sellaista kulttuurista pääomaa, joka on hyvää valuuttaa myös siellä rymyryhmässä. Silloin korostuu nämä katukulttuuriset jutut: kännikokeilut, tupakanpoltto, koulukriittisyys, seksikokeilut. Sä et ole cool, jos olet kiinnostunut pelkästään historiasta tai matematiikasta.
- Koululuokka on sellainen avokonttori, että pelkkä esillä ja tarkkailtavana olo on omiaan lisäämään stressiä. Nuoret tarkkailevat herkeämättä itseään ja toisiaan sekä keräävät tietoa, luuloja ja mielipiteitä itsestään.
- Luokka  tarjoaa tytöille ja pojille erilaiset mahdollisuudet toimia ja liittyä ryhmiin ratkoen samalla yksinjäämisen uhkaa. Pojille on tarjolla hyvin kapea roolitarjotin: Nykyään rooleja on kategorisesti kaksi;  Joko olet hikke, tai sitten et ole.
- Poikien ja tyttöjen tavoissa toimia ryhmässä on myös paljon yhteistä: kiintymyksen, kilpailun ja väkivallan puheet sekä teot hakevat tasapainoa hyvin yhdenmukaisella tavalla.

Oppilaiden hyväksynnän tarve on kasvanut
- Koululuokka on erityinen, tiivis ryhmä; se kootaan hallinnollisesti määräajaksi ja sen jäseniä kuulematta
- Koulu unohtaa kaveruuden.
- Ryhmän merkitystä nuorelle tai oppilaalle on vaikea yliarvioida. Koulu on paikka, jossa ei ole hyvä olla yksin. Oppilaan asema ryhmässä vaikutti todella paljon koulussa viihtymiseen. Oppilaan hyvinvoinnin peruskysymys on, minkälaisena kelpaan ryhmään, johon itse haluan kuulua. Musertavinta oppilaalle on, ellei hän pääse mihinkään haluamaansa ryhmään. "Parempi olla porukassa väärässä paikassa kuin yksin oikeassa paikassa"


- Oppilas saattaa kohdata kaksoisdilemman: miten olen samaan aikaan cool ja saan kuitenkin hyviä numeroita. He saattavat ratkaista sen sillä tavalla, että kertovat, ettei heidän tarvitse lukea toisin kuin joidenkin muiden.
- Sellaisetkin oppilaat, jotka olivat hyviä koulussa, saattoivat meluta tunneilla ja tehdä itsestään numeron, jotta kelpaisivat luokan koviksille.
- Koskenniemi (1952):  ”Oppilaiden välillä vallitsevat toveruus- ja ystävyyssuhteet saattavat vaikuttaa syvemmälle ja merkitä enemmän kuin konsanaan opettaja–oppilas-yhteistyö. –– Opettaja, joka todetessaan kahden vierekkäin istuvan oppilaan välillä ystävyyden ilmauksia, kiirehtii muuttamaan istumajärjestystä siten, että nuo oppilaat joutuvat toistensa ulottumattomiin, ei useinkaan tule ajatelleeksi, että toveruus ja ystävyys ovat voimanlähteitä, joita voidaan käyttää myös kasvatusta tukemaan.” Kärjistetysti voisi sanoa, että nykykasvatustiede on hukannut Koskenniemen perinnön. Se on todella sääli. Ehkä siinä aineopettajilta on kadonnut kyky nähdä hienosyisiä ryhmän vertaistoiminnan ulottuvuuksia.

Opettajasta
-  Opettaja, joka ei pelkästään jankuta oman aineensa tärkeyttä, vaan kertoo myös elämästään ja opettaa kertomusten kautta ainettaan, saa oppilaat helpommin mukaan.
- Asioihin voidaan vaikuttaa. Omalla asenteellaan opettaja voi joko kannustaa tai vahvistaa mallia: menestyjät ja luuserit.
- Jokin luokka saattoi olla yhden opettajan edessä kauhea, toisen edessä ihana.
- Kuria pitävää opettajaa oppilaat kyllä arvostavat, ja tietoakin saa kaataa ämpärillä, kunhan tekee sen miellyttävästi ja uskottavasti.
- Tupakointi liittyy nuorten tarpeeseen kokeilla rajojaan ja olla vähän vanhempia kuin ovat. Parhaiten murrosikäisten oppilaiden kanssa pärjäävät ne opettajat, jotka näkevät teinissä lapsen. Niillä opettajilla, jotka sietävät sitä lapsellisuutta, menee hyvin.

Ja vielä koontana kehittämisideoita

1. Yläkouluille pysyvät luokanopettajat aineenopettajien oheen.
- Yläkouluun tarvittaisiin enemmän luokanopettajien osaamista. Ala-asteella luokanopettajalla on silmää ryhmädynaamisille asioille, kun yksi ja sama opettaja on kiinni oppilaiden arjessa. Sitten kun mennään yläasteelle, opettajia on lähes yhtä monta kuin opetettavia aineita ja oppilaat hajaantuvat niin, ettei kukaan hallitse koko yhteisöä. Samaan aikaan myös vanhemmat menettävät kosketuksen kouluun.
– Yhdeksäs luokka on nuorten aikuistumisen saranavuosi. Silloin nuoret kaipaavat erityisen paljon aikuispalautetta, ohjeita, kannustusta ja taputusta, joka menee aineosaamisen yli.
- Yläkoulun opettajat vaihtavat luokkahuonetta lennosta, eivätkä saa pysyvää kosketusta koululaisiin. Opettajat ovat opetusrakenteen vankeja, eikä heitä tutkijan mielestä voi syyttää ryhmädynamiikan sivuuttamisesta.
-  Luokanopettajan raketeellista osaamista tarvitaan: kokonaisvaltainen hahmo, osaa lukea yksilöä osana ryhmää, tuntee lapsen elämäntilannetta, seuraa vuodesta toiseen oppilaita. Tietää, mitä kotona tapahtuu. vrt. ainesidaktikko, joka  kiitää kohti seuraava skeneä.

2. koulutusta ryhmäilmiöihin ja vuorovaikutussuhteisiin
- Opetustehtävässä unohdetaan helposti ihmisenä olemisen vaikeudet. Nuoret eivät ole koulussa pelkkiä oppilaita, vaan heillä on omat huolet, murheet ja ilot sekä koti- ja kaveruuspaineet mukanaan. Opettajan tulee osata puhutella oppilaita ymmärtäen.
- Muodostuisiko oppiminen helpommaksi, jos vuorovaikutussuhteet toimisivat paremmin? Kouluun kaivataan enemmän perusihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen opetusta sekä ryhmässä toimimisen ja konfliktien ratkomistaitojen hiomista.
- Opettajat tarvitsevat uusia keinoja kohdatakseen oppilaansa ryhmänä.  Opettajilta puuttuu työkaluja ryhmien käsittelyyn ja nuorten tukemiseen.
- Lisätään opettajakoulutukseen työkaluja ryhmien tunnistamiseen ja käsittelyyn.

3. aikaa!
 - Voisiko koulu olla enemmän paikka, jossa kasvatetaan ihmisiä ja jossa opetussuunnitelmat eivät olisi niin tiukkaan pakattuja.

4. Ei instant-ratkaisuja
- Nuoria ei auteta lyhyen aikavälin politiikalla.
- Koulun itsensä on muututtava
- Avataan koulut uudelle toiminnalle: ovet auki iltaisin.
- Pehmitetään kuudennen ja seitsemännen luokan välistä nivelvaihetta.
- Erilaiset oppijat paremmin huomioon.
- Koko maailma on muuttunut. Teknologia on muuttanut maailmaa, johon koulu nuorta valmistaa. Nuoren on aina vain hankalampi saada jalkaansa työmarkkinoiden oven väliin. Tietotekonologisessa yhteiskunnassa, nuoret eivät pääsee työprosesseihin kiinni, eivätkä saa pysyvää paikkaa yhteiskunnassa. Tutkinnot ovat pääsylippuina työmarkkinoille. Nuoret säilötään koulutusinstituutioihin.  Koulutus venyy. Lapsuus ja nuoruus on (liian) pitkä uimakouluaihe. Kaikki eivät jaksa odottaa omaa vuoroa.
Aikaisemmin oli paljon  hanttiduunia; töitä sai kun oli asenteet  kohdallaan.
- Komitea pohtimaan ja ottamaan tutkimustoiminta hanskaan.

Pohdintaa tavoitteisuuden mahdollisuuksista 
HILJAISEKSI vetää. Vaikka Hoikkalan ja Pajun havainnot eivät aivan uusia olekaan. Amerikkalainen Philp Jackson kirjoitti samansuuntaisesti jo vuonna 1968,  että oppilaiden on menestyttävä kahden yleisön edessä: heidän on oltava yhtä aikaa hyvä opiskelija ja ”hyvä jätkä”.

(Jackson , Philip W. (1968) Life in Classrooms New York-Chicago-San Francisco-Atlanta- Dallas-Toronto- Montreal-London: Holt, Rinehart and Winston, Inc.)

NIINIKÄÄN Ziehe (teoksessaan Ziehe, Thomas. 1991. Uusi nuoriso. Epätavanomaisen oppimisen puolustus. Tampere: Vastapaino) kuvasi 22 vuotta sitten, kuinka koulu on menettämässä auransa. "Koulun tilanteet eivät milloinkaan ole itsestään selvästi sellaisia, että osanottajat ryhmittyisivät niissä oppisisältöjen ympärille. Sisältö muodostaa oikemmin taustan, jota vasten on käynnissä aivan muita prosesseja,"

MUTTA jos hieman liioittelen heidän tulkintaansa, niin uutta on,  kuinka teknologistuva maailma on hylännyt nuorensa. Se säilöö heidät koulutukseen "pidennettyyn uimakouluun" (vrt. Adler-Karlsson).

Koulusta , jota ei koeta merkitykselliseksi, muodostuu epävirallisen oppimäärän suorituspaikka. Tuossa oppimäärässä on oltava kovis. Vaatimus olla hyvä jätkä on selättämässä voimalla halua olla hyvä opiskelija, ainakin niin kauan, kuin luokissa viihdelinjalaisilla on valta luokan muihin oppilaisiin.

TULKITSEN asiaa niin, että ponnistelut  tavoitteisuuden lisäämiseksi  on aloitettava jo paljon ennen ysiluokkaa. Yhtenä valona voisi olla Joycen idea:  opettaminen on prosessi, jossa rakennetaan oppimisyhteisö, jonka jäsenet käyttävät taitojaan oppimiseen.    Koulu ja luokkahuone olisivat  tuolloin kokoontumispaikkoja näille oppimisyhteisöille,  joiden tarkoitus on tutkia maailmaa ja oppia suunnistamaan siinä tuloksellisesti!  (Joyce , B , M. Weill & B. Showers. 1992 . Models of Teaching. 4th ed. London: Prentice-Hall).

 Nyt on päässä enemmän kysymyksiä kuin  vastauksia.  Mutta kyllä keinovalikkokin on- siitä myöhemmin.  

2 kommenttia:

Rauno kirjoitti...

Niinpä, Martti. Hoikkalat ja Pajut on luettu ja aika samat ajatukset väistämättä nousevat esiin. Jos ei koulun ennen tarvinnut välittää oppilaittensa tarpeista, niin nyt viimeistään on. Sitä niin sanottua Uutta oppimista ei voi synnyttää ilman turvallista, oppivaa ja motivoitunutta ryhmä, jota ryhmän tunteva ammattilainen ohjaa- modernissa oppimisympäristössä. Ei kai sen pitäisi olla kauhean vaikeaa? Mutta joku tässä tökkii, kun merkit ovat olleet jo kauan olemassa.

Tommi Hoikkala kirjoitti...

Matti terve. Aivan hurjan hieno kooste opuksemme jutuista ja mediakeskustelusta. Kiitos paljon ja jatketaan touhua Koskenniemen perinnön siirtämisessä nykykouluun! Ystävällisin tervesin tommi hoikkala