TUTUSTUIN Pekkaan 1980-luvulla, kun hän ja Satu Elo vetivät yhdessä opettajille tarkoitettua elämänkatsomustiedon kurssia. Elämänkatsomus-oppiaine tietyllä tavalla henkilöityykin Pekkaan. Lähellä hänen sydäntään oli myös lasten filosofia.
90-luvulla Pekka oli aktiivisesti mukana ns. Akvaariokokeilussa ja sitä seuranneessa Akvaarioprojektissa. Auroran koulun hankkeena oli Freenetin virtuaalikoulu, jonne rakensimme arvokasvatuksen teemaryhmässä virtuaalisesti suoritettavia tehtäviä. Pekka auttoi minua myös tätä hanketta koskeneessa väitöskirjatyössäni. Vain jokin viikko sitten hän otti yhteyttä ja kertoi suunnittelevansa tapahtumaa 1990-luvun opetussuunnitelmauudistuksen 20-vuotisjuhlaksi. Tottakai olin lähdössä mukaan.
PEKKA oli valtavan tuottelias kirjoittaja. 2000-luvulla yhteistyömme jatkui Luokanopettaja-lehdessä. Pekka kirjoitti useiden vuosien ajan omaa filosofista kolumniaan. Usein jutun kuvan oli ottanut hänet poikansa Tyko. Hänen viimeisen kolumninsa käsitteli kysymystä, voiko lapsi olla paha. Julkaisen sen tässä näytteenä hänen syvästä ajattelustaan ja laajasta lukeneisuudestaan.
ELÄMÄ on arvaamaton. Suuri humanisti on poissa. Kepeät mullat.
Voiko olla taipumusta pahuuteen?
Luokanopettaja 4/13
Itämerellinen filosofi Immanuel Kant kirjoitti, että on ihmisiä joille velvolliuuden noudattaminen on helppoa. Heillä on taipumus, siis luonteen piirre, velvollisuteen, Neigung zur Plicht. Mutta kantilaisittain se ei liittyvyt mitenkään moraaliseen hyvään tai pahaan. Se vain oli taipumus kuten taipumus syödä makeaa. Jos jätämme Kantin omaan mahdolttomuuteensa, niin voidaanko sanoa, että lapsella voisi olla taipumus pahaan? Siis jos pitäisi valita paha tai hyvä, hän valitsee pahan.
Ensinnäkin vaikeutena on määritellä mikä oikeastaan on hyvää ja pahaa. Keskiajan ritarin normit saattoivat olla käypää silloin, mutta nyt lähinnä naurettavia elleivät julmia. Yleisesti pahana pidettykään ei historiallisesti ja kulttuurisesti eriteltynä oikeastaa ole uskottava perusta sanoa, että joku on luontojaan paha. Ehkä ainoa perusta olisi kytkeä pahuus tahdon suuntaan, jossa halutaan tuottaa kipua tai yleensä kärsimystä jollekin elämänmuodolle.
Nykytutkimus ei anna viitteitä ihmislasten geneettisesti pahuudesta. Heikkotehtoisuus ei ole pahuutta, mutta toiselle kivun aiheuttaminen on. Mutta siihen tuntuisi olevan muita syitä kuin luontojaan paha. Tätä pohtiessa on helpompi kohdistaa huomio aikuisiin: olivatko natsit pahan ruummiillistumia?
Sosiaalipsykologi P. Zimbardo tutkimusryhmä oli luonut vuonna 1971 Stanfordin psykologian laitoksen kellariin valevankilan nähdäkseen, mitä vankilaroolit nostavat esiin tavallisissa ihmisissä. Koehenkilöiksi ilmaantui 70 tarjokasta. Heistä valittiin 18 älykästä, keskiluokkaista, rikos- ja huumerekisteritöntä sekä psyykkisesti ja fyysisesti tervettä koehenkilöä. Osa otti vartijan roolin ja osa eli vangit laitettiin vankilaan. Eläytyminen tapahtui tehokkaasti. Muutamassa päivässä vartijat alkoivat käyttää julmia otteita. Ensimmäinen vanki luhistui kahdessa päivässä ja toinen heti sen jälkeen. Koetta oli tarkoitus jatkaa kaksi viikkoa, mutta se oli pakko keskeyttää kuuden päivän jälkeen.
Saman suuntaisia kokeita on useita. Esimerkiksi Sheridanin ja Kingin kokeessa annettiin koiranpennuille sähköiskuja, jotta ne oppisivat tavoille. Aluksi koirat haukkuivat ja hyppivät, mutta lopulta ne vain vikisivät. Tässä kokeessa koiranpentuja opetettiin tieteen nimessä kuoliaaksi, ja historia osoittaa vastaavan häikäilemättömyyden helposti kohdistuvat myös ihmisiin. Filosofi Hannah Arendt tutki vuonna 1963 perusteellisesti juutalaisten joukkotuhon organisoijaa Adolf Eichmannia, ennen kuin tämä hirtettiin Jerusalemissa. Koska Eichmann osoittautui työnsä ulkopuolella mitä hurmaavimmaksi ihmiseksi, Arendt kehitti käsitteen banality of evil, pahuuden arkisuus. Tätä ennen Arend oli pitänyt yllä suhdetta natsi Heideggeriin, joka oli potkaissut pois yliopistosta opettajansa Hussrelin. Ristiriitaistako?
Uhratkaa vielä tovi terrorismille; teot usein ovat pahoja, mutta tarkoitus – ainakin heidän mukaansa -pyhittävät keinot. Kuvissa on kaksi esimerkkiä: kirkko veren päällä Pietarissa eli venäjän hallitsija salamurhan tekopaikka ja toisaalta Goreen orjasaari. Salamurhaaja halusi parempaa maailmaa ja orjankauppiaat kuten John Locke sanoivat pelastavansa afrikkalaisia sivistyksen pariin. Salamurhaaja saattoi jopa nauttia väkivallasta, mutta Locke nautti varallisuudesta.
2 kommenttia:
Kaikki kunnia Pekka Elon muistolle, jonka me nörttipiireissä parhaiten muistamme peelona, hassun käyttäjätunnuksen johdosta. No en varmasti muista kävinkö itse keskusteluja hänen kanssaan, vaikka samoista aiheista varmaan keskusteltiinkin. Elo oli aktiivinen Internetin 90-luvun alkuaikojen sosiaalisissa medioissa, mikä ei kaikelta osin ilmeisesti sujunut aivan kitkattakaan Elon kaltaiselta vanhemman sukupolven edustajalta. Inhimillisistä epätäydellisyyksistä ja ristiriidoista huolimatta tulisi antaa kunnia Pekka Elon työlle uskonnonvapauden ja maallisten elämänarvojen puolesta, jossa hän oli usein keskeisessä roolissa.
Silmään osui Elon kirjoituksen maininta Stanfordin vankilakokeesta, jonka voisi melkein jo pyyhkiä pois sosiaalipsykologian merkittävien kokeiden joukosta perustavanlaatuisesti virheellisenä, ainakin siitä muodostettujen tutkimusväittämien osalta.
Itse en tuntenut Pekkaa, mutta olen kopioinut vanhempani puolesta osanottoon liittyvän asiakirjan.
Lähetä kommentti