Tulevaisuuden ammattikoulutus

SATTUIPA taas Helmetistä käteen helmi:

Väärälä, Reijo. 1995. Ammattikoulutus muuttuvilla työmarkkinoilla: koulutuksen ja työn yhteyden teoreettisia tulkintoja. Tutkimus 4/95. Helsinki: Opetushallitus.

25 vuotta sitten Opetushallitukseen - sen ammattikoulutuspuolelle ilmeisesti tutkijaksi palkattu tuolloin akateemiselta arvoltaan FL Reijo Väärälä saa mahtumaan noin 90 sivuun ison joukon kysymyksiä.

- Millaiseen tulevaisuuteen koulutamme lapsiamme? Miten ihmisten elämä muuttuu?

- Mitä työ on tulevaisuudessa? Entä työyhteisöt?

- Miten ammattikoulujen käy? Miten tulevaisuudessa ammatti opitaan?

- Mitä taitoja tulee osata, että saa töitä ja selviää elämässä?

JA hän myös antaa oma vastauksensa niihin. Ja aika näkijän tavoin, sanoisin.

Millaiseen tulevaisuuteen koulutamme lapsiamme? Miten ihmisten elämä muuttuu?

"Elämme  puolitettua modernia, jossa vanha on murenemassa, mutta uutta ei vielä ole. Olemme vasta tekemässä uutta." – Ulrich Beck 1992

Siirrymme putkimaisen elämän mallista epävakaan ja projektimaisen elämän malliin. Täystyöllisyys ideaali murenee. Työurat ovat epävakaisia ja  työsuhteet  lyhyitä.  Yhä useampi aloittaa  elämänsä aikana myös perhe-elämän  useita kertoja ikäänkuin uutena projektina.  Uudet aikuiset, nykyiset nuoret eivät sido elämäänsä pysyviin työsuhteisiin. Ja he myös vaativat työltä.

Mitä työ on tulevaisuudessa? Entä työyhteisöt?

Ammatit eivät pysy. Ne muuttuvat. Työ tulee olemaan oppivaa työtä. Oppiminen on tuottavan toiminnan ydin. Työtä tehdään itseohjautuvissa  tiimeissä ja verkostoissa.  Työ on globaalia.  Työpaikka on oppiva organisaatio, jolla on jatkuvasti oppiva ja uudistuva toimintakultuuri. Valvonnan sijaan johtaminen on oppivaa vuorovaikutusta.

Työuria  luonnehtii pysyvä epävakaisuus ja erilaisten alityöllisyysmuotojen vaihtelu työttömyydestä työllisyystöihin ja sosiaaliturvasuhteisiin, välillä koulutukseen. Työmarkkinat polarisoituvat. Osa joutuu marginaaliin.

Miten ammattikoulujen käy? Miten tulevaisuudessa ammatti opitaan?

Tähän  asti elämänsuunnittelu on rakentunut kokopäiväisen ja jatkuvan ansiotyön varaan. Nyt alityöllisyys laajenee ja täystyöllisyysyhteiskunta väistyy. Työ polarisoituu. Väärälä päätyy kysymään: Tarvitaanko enää nykymuotoista, yleistä koulumaista ammattikoulutusta. Putkimaisen elämän malliin  ammatillisen koulutuksen perinteinen malli sopi, mutta epävakaan ja projektimaisen elämän mallissa  koulutuksen tulisi tuottaa laaja-alaisempia kvalifikaatioita. Kannataako kouluttaa  oppilaita yhteen  ammattiin vai yleisemmin työorganisaatioihin ja työmarkkinoille? Työn muuttuminen oppivaksi toiminnaksi siirtää elinikäisen koulutuksen painopistettä enemmän koulumaisesta, elämäntoiminnoista irroitetusta toiminnasta normaalien elämäntoimintojen piiriin ja niin myös työpaikoille.

Hän kysyy: Onko niin, että ammattiin kouluttamisen tulisikin siirtyä yhä enemmän ammatillisen toiminnan yhteyteen, työpaikoille ja muodostuviin tuotannollisin ja toiminnalliiin verkostoihin? Hän vastaa, että kyllä: koulutuksen instituutioiden suhteellinen rooli pienenee. Tilalle tulevat muut koulivat prosessit ja elämä itse. Koulutuksen olisi tapahduttava entistä enemmän aidossa tuotannollisessa toiminnassa. 

Koulutusjärjestelmän antama pätevyys ei ole enää avain  työllisyysjärjestelmään vaan ainoastaan  avain eteiseen, jossa avaimet työllisyysjärjestelmään  johtaviin oviin jaetaan.

Paikallisten koulutusinstitutioiden tulisi olla hyvin avoimia laitoksia, joihin kuka tahansa voi tulla milloin tahansa  opiskelemaan omista elämäntilanteistaan lähtien. 

Mitä taitoja tulee osata, että saa töitä ja selviää elämässä?

Väärälä käyttää termiä kvalifikaatio. Tutkimuksista hän nostaa nipun tulevaisuudessa tarvittavia taitoja: ongelmanratkaisutaidot, ongelmantunnistamistaidot ja välitystaidot- taidot linkittää  ongelman löytäjät ja ratkaisijat. Älyllistä osaaminen. Näitä taitoja  tuotetaan toiminnallisesti- oppivassa työssä.

Väärälä esittää myös oman jäsennyksensä  tulevaisuuden työssä tarvittavista kvalifikaatioista:

1. Tuotannolliset ja tekniset kvalifikaatiot  -ammatillisia taitoja, tietoja ja pätevyyksiä  
2. Motivaatio kvalifikaatiot - henkinen sitoutuminen ja vastuullinen itseohjautuvuus
3. Mukautumiskvalifikaatiot - työhön sopeutuminen ja suostuminen
4. Sosiokulttuuriset kvalifikaatiot- pätevyyttä yhdisellä erilaisten ihmisten osaamista, kykyä tulla toimeen vaihtelevien olosuhteiden, tilanteiden, yksilöiden ja ryhmien kanssa
5. Innovatiiviset  kvalifikaatiot - pitää pystyä paitsi sopeutumaan myös  murtamaan työn asettamat reunaehdot 

Väärälä vetää yhteen:

" Työ- ja elämänuran epävakaisuus sekä olosuhteiden epävakaisuus  edellyttävät ihmisiltä kykyjä ottaa joustavasti haltuunsa avautuvia mahdollisuuksia. Pätevyys on yhä enemmän kykyä oppia uutta, kykyä käyttää osaamistaan sosiaalisesti joustavalla tavalla, kykyä ja halua suostua, sitoutua ja motivoitua  menettämättä mahdollisuuksia myös muihin vaihtoehtoihin."

Kirjoittajasta  

Reijo Väärälästä ei löydy netistä liikaa  tietoa. Vuonna 2003 hänet nimitettiin Lapin yliopistolle sosiaalipolitiikan, erityisesti työvoima- ja koulutuspolitiikan dosentiksi. 

Vuonna 2010 hän julkaisi tutkimuksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sarjassa. 

Suomen Kuvalehdessä oli vuonna 2011 juttu, jossa tämän niminen mies oli sosiaalipalveluyksikön johtaja. Sopii hänen koulutukseensa. 

Vuonna 2012 hänen tittelinsä oli sosiaali- ja terveysministeriön  apulaisosastopäällikkö. 

Vuonna 2014 hän jäi eläkkeelle. 

Vuosina 2017 ja 201B hän käyttää titteliä dosentti. Facebookissa on päivityksiä vielä tältä vuodelta.