Yrjo Yrjönsuuri. R.I.P.

OPETUSNEUVOS Yrjö Yrjönsuuri kuoli kesäkuussa. Tänään Helsingin Sanomissa oli hänen poikansa Mikon laatima muistokirjoitus. Minulla ei ollut iloa tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, mutta perehdyin innolla hänen ja hänen vaimonsa opetusta koskevaan ajatteluun.

Teinpä haun muistiinpanoihini. Huomasin, että aikamoisen jäljen he ovat jättäneet myös omaan tapaani jäsentää opetusta.

Opetuksen keskeinen käsite on siis opetus.  Opettajan toiminta on opettamista. Oppilaiden toiminta on opiskelua. Molempien  tavoitteena on, että oppilas oppii osaamaan. Jotenkin näin tiivistäisin heidän ajatteluaan. 

Kirjoitin itselleni ylös  aakkosittain miten Yrjönsuuret ovat käsitteellistäneet vähän yksityiskohtaisemmin opetusilmiöön liittyviä tekijöitä.

Attribuutiot

Attribuutiolla Yrjönsuuret tarkoittavat - Weineriin vedoten-  päätelmää, jonka toimija tekee toimintansa onnistumisen  tai epäonnistumisen syistä. Attribuutioilla on kolme perusominaisuutta: sijainti, pysyvyys ja kontrolloitavuus.

• Sijainti tarkoittaa sitä, missä määrin esim. oppilas pitää toimintansa onnistumisen tai epäonnistumisen  syitä hänestä itsestään johtuvina ja missä määrin muista tekijöistä johtuvina (=  sisäiset tai ulkoiset syyt) 
• Pysyvyys tarkoittaa sitä, pitääkö esim. oppilas syitä vain nyt tapahtuneessa tilapäisesti ilmenneinä vaiko pysyvästi hänen toimintaansa liittyvinä (=  pysyvät ja tilapäiset tekijät)
• Kontrolloitavuus tarkoittaa toimintaan liittyvän vastuun määrittämistä, sitä missä määrin syyt ovat sellaisia, että toiminta on lainkaan voinut niihin vaikuttaa ( =kontrolloitavat ja ei-kontrolloitavat tekijät) 

Opiskelu on intentionaalista toimintaa.  Intentionaalisen toiminnan kannalta on  keskeistä, millaisilla attribuutioilla opiskelija selittää omaa oppimistaan tai oppimattomuuttaan.

............................................... 

Perästä kuuluu

Minusta tämä jäsennys on aivan mainio työkalu, kun opettaja haluaa auttaa opiskelun mielentilasta pudonnutta oppilasta takaisi toimintaan.

Ei-oppiminen 

Yrjönsuurien ajattelutavassa oppiminen on siis toiminnan seuraus ei itse toimintaa - kuten kasvatuspsykologeilla. Ja aina ei opi vaikka haluaisi.  Yrjönsuurten mukaan Jarvis (1991) esittää kolme  tyyppiä ei-oppimista:

1. ennakko-otaksuma: Oppilas ei edes havaitse opittavaa asiaa. Hän voi  pitää kiinni aikaisemmista uskomuksistaan ja  otaksuu, että uusi on hänen aikaisempien  kokemustensa kaltainen, eikä opi mitään.
2.  ei-käsittely: Oppilas kyllä  havaitsee, että kokemuksessa on jotain uutta, mutta hän ei pidä sitä itselleen merkityksellisenä eikä ryhdy  käsittelemään sitä  ja
3. hylkääminen. Oppilas  käsittelee kokemustaan, mutta reflektoituaan tai/ja kerättyään uusia kokemuksia ei pidä  sitä kuitenkaan itselleen merkityksellisenä vaan hylkää kokemuksen eikä opi siitä mitään.

Jarvisin mukaan nimenomaan oppilaan arviot merkityksellisyydestä ja merkityksettömyydestä ratkaisevat sen tapahtuuko oppimista. 

.............................................................. 

Perästä kuuluu

Jäsennys yhdistää hyvin herbartilaista ja konstruktivisista käsitystä oppimisesta prosessina, joka alkaa havainnoista ja etenee oppimisen kun se sopii vanhaan. Mieleen palautuu myös valikoivan tarkkaavaisuden käsite.

Interaktio

Yrjönsuurille opetus on  ihmisten välistä interaktiivista,  intentionaalista toimintaa. Toisten ihmisten merkitys oppimiselle on iso; se on oppimisen valtaväylä. Yksilö oppii toisilta ihmisiltä ja hän oppii asioista, joita toiset ihmiset ovat tuottaneet.

.............................................. 

Perästä kuuluu

Opetuksella on kaksi ydinominaisuutta: tavoitteisuus ja interaktio.Onko niin, että interaktio jää tässö hieman ohuesti käsitellyksi? 

Intentio

Yrjönsuurille ihmisen kaikki toiminta on intentionaalista, siis aikomuksellista.  Kaikki aikomuksellisuus ei ole  tietoista eikä tavoitteellista.

"Mitä ihminen tekee, sen hän  tekee  intentionaalisesti, vaikka ei tiedostaisikaan toimintansa intentiota tai edes tekoa." 

Luen tekstiä niin, että opetuksessa aikomuksellisuuden tulee  kuitenkin olla tavoitteista ja tietoista.  Ja vielä yhteistä.

Opetus on  ihmisten välistä interaktiivista intentionaalista toimintaa. Jollei opettajalla ja oppijalla ole yhteistä intentiota oppimiseen, opetusta ei   tapahdu, vaikka oltaisiinkin esimerkiksi luokkahuoneessa.

Inhimillisen toiminnan selittäminen on mahdollista vain silloin, kun ymmärretään toimijan intentiot.  Intentioita on kuienkin vaikea tarkasti eritellä, koska ne jäävät usein tiedostamatta ja perustuvat eri tilanteissa erilaisiin mahdollisuuksiin, kuten kokonaisuuden yht´äkkiseen hahmottamiseen, oivaltamiseen jne.

Yrjö Yrjönsuuri on kirjoittanut, etteivät kaikki oppilaat opi ja opiskele koulussa eikä opettaja opeta kaikkia.  Opettaja voi olla opettavinaan kaikkia. Mutta keneen opettaja  oikeasti kiinnittää huomiota? Muut voivat olla läsnäolevaa turhaa joukkoa. Näin hän kertoo mm. omista kouluajoistaan, jolloin opettaja opetti nimenomaan häntä.

Intentionaalisen toiminnan vaiheet ovat: 

1. aikomuksen muodostaminen
2. teon valinta
3. teon toteuttaminen. 

................................................................................

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Erittäin mielenkiintoista eettistä pohdiskelua. Opetanko oikeasti kaikkia?

Opettajan tehtävä

Opettajalla tulee olla intentio: saada oppilas oppimaan. Hän voi auttaa oppilasta kahdella tavalla: 

1. avaamalla asioiden merkityksiä ja 
2. tankkaamalla opittavaksi halutun asian merkittävyyttä.

Opettajan rooli on tukea oppilasta sekä merkitysten (mielekkyyden) että merkittävyyden ongelmissa.

" Opettaja omilla teoillaan tukee oppilasta sopiviin tekoihin oppilaan kohtaamien, mielekkyys- ja merkitysellisyystulkintoihin liittyvien kognitiivisten konfliktien ratkaisussa."

Toisaalta opettajan tehtävänä on tuoda esiin  oppilaan mielekkyys- ja merkityksellisyyskokemusten rajoilla olevia ongelmia eli hänen tehtävänään on synnyttää sellaisia  kognitiivisia konflikteja, jotka opiskelija aikaisemmin oppimansa perusteella jo on valmis ratkaisemmaan ainakin opettajan ja toisten oppilaitten kanssa yhteisesti toimiessa.

.................................................................. 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Opettajan tärkein tehtävä ei siis ole siirtää tietoa tai jäsentää sitä valmiiksi, vaan merkityksellistää ja motivoida oppilasta toimimaan intentionaalisesti. Hmm. Tässä opponoin. Olen mieluummin herbartilainen kognitivisti. Vanhanaikaisesti uskon, että on paljon asioita, joissa taito selittää asiaa ja sijoittaa se isompaan kuvaan on kullanarvoinen. 

Opettaminen

Opettajan tehtävä opetuksessa on opettaminen. Opettaminen suuntautuu tai johtaa  toisen oppimiseen siis intentionaaliseen toimintaan. Oppilas on sen subjekti.  Opettaja  voi antaa  perusteita  toisen ihmisen intentionaaliselle  toiminnalle, mutta hän ei voi  sitä kausaalisesti aiheuttaa. Toinen ihminen voi auttaa, ohjailla ja joskus pakottaa toista oppimaan.

Vaikka opettajan toiminnan tarkoituksena olisi saada aikaan oppimista,  se ei aina johda tavoiteltuun tulokseen. Tällöinkin opettajan toiminta  on intentionaalista

............................................................ 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Tässä ollaan sanoisiko aika syvillä vesillä. Oletan, että tässä tieyllä tavalla yritetään ratkaista kiistakysymystä,onko opettaja opettanut,jollei oppilas opi.Oppilas voi oppia, vaikkei kukaan opeta.

Opetus

Opetus voidaan määritellä niin, että siinä opettaja ja oppilas  ryhtyvät yhteiseen intentionaaliseen toimintaan oppilaan  oppimisen edistämiseksi. Ja hieman toisin sanoin: Opetus on kahden henkilön yhteistä intentionaalista toimintaa, jossa toisen intentiona on oppia tietty sisältö  ja toisen intentiona auttaa toista oppimaan tämä sisältö.

Taitava opettaja voi olla samanaikaisesti yhteisessä toiminnassa useiden oppilaitten kanssa.

............................................................ 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Käsitteitä määriteltäessä elämää usein yksinkertaistetaan. Jään kaipaamaan ryhmää.

Opiskelu 

Yrjönsuuret käyttävät omassa opetusta koskevassa käsitteistössään arkikielen sana: opiskelu. Heille opiskelu on yksilön aikomuksellista toimintaa, jonka intentiona on tietyn sisällön oppiminen. Sisältö on tässä ymmärrettävä laajasti. Kysymys on jonkin osaamisen oppimisesta ja myös osaamisen hankkimis- ja käyttötaitojen oppimisesta. Oppiminen on tuon toiminnan aikaansaama sisäinen tapahtuma. Oppiminen on sellaisen saavuttamista, johon oppilas ei ole aikaisemmin kyennyt. 

Aikomuksellista opiskelu on siksi, että oppilas voi suunnitella ja tehdä tekoja oppiakseen tietyn taidon, mutta hän ei voi täysin määrätä omaa oppimistaan. Asia, jolla on merkitys, on mielekäs. Jos ilmiötä koskeva uusi tieto sopii täydentämään oppilaan aikaisempia uskomuksia, hän voi helposti liittää sen aikaisempaan. Jos sisältö on ristiriidassa aikaisempien tietojen kanssa, syntyy konflikti, joka oppilaan on ratkaistava. Jos hän hyväksyy uuden tiedon, hän korjaa aikaisempia uskomuksiaan saadakseen uuden tiedon sovitettua niihin. Jos konflikti on kohtuuttoman suuri, oppilas ei kykene sitä ratkaisemaan. 

Merkityksellistä on opiskelu, jossa opiskelija pitää opittavaa sisältöä omien uskomustensa mukaisesti tärkeänä ja sen oppimista itselleen hyvänä ja mieluisana. 

Opiskelu  on oppimista tavoittelevaa yksilön  intentionaalista toimintaa. Oppiakseen tavoittelemaansa osaamista ihmisen on opiskeltava. Yksinkertaisesti sitä, että ryhtyy  intentionaalisesti  toimimaan, jotta oppisi  tietyn sisällön, sen, mihin huomio on suuntautunut, tavoitella tietoisesti jotakin osaamista. 

Opiskelijan toiminta on sitä, että hän asettaa itselleen päämääriä oppimisen suhteen ja valitsee keinot, joiden hän arvelee olevan edullisia näiden päämäärien saavuttamiseksi.

Opiskelijalla on käytettävissään  kaksi toiminnan keinoa:  kokemusten kerääminen ja niiden reflektointi.    Kokemuksia hän voi hankkia  joko ilmiötä suoraan havaitsemalla tai  saamalla niistä tietoa muilta. Reflektoinnissa oppilas pohtii, mitä uusi kokemus merkitsee hänen aikaisemman osaamisensa kannalta. 

Opiskelu on kontingenttia eli jaksottaista, opiskelu ja muu toiminta vaihtelevat. Oppilas arvioi jatkuvasti, onko hän edistynyt sen sisällön oppimisessa, joka on hänen intentionsa kohde, ja kannattaako hänen jatkaa toimintaansa. Jokaisessa vaiheessa on mahdollista, että opiskelu loppuu. Tahdonvoiman lisäksi ratkaisuun vaikuttaa se, millaisen arvion oppilas tekee opittavan sisällön ja opiskelun mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä. 

On monenlaista ihmisen toimintaa  kieli, musiikki, matematiikka jne). Kunkin erityyppisen toiminnan  oppiminen  vaatii omanlaistaan toimintaa. Toimiessaan opiskelija

• liittää kokemuksiinsa merkityksiä
• hän reflektoi, mitä kokemus merkitseee hänen aikaisemman osaamisensa kannalta
• kuvitelmat, kokemukset ja ajattelu vuorottelevat, niitä vertaillaan ja niiden merkityksiä arvioidaan. 
• aikaisempi oppiminen luo pohjan uuden oppimiselle
• toimintaan liittyy siihen sitoutuminen.

Opiskelussa toiminta kohdistuu suurelta osin ihmisten konstruoimaan tiedon kokonaisuuteen, vaikka toiminnan  lähtökohtana olisikin pidetty  luontoa tai ihmismieleen kuuluvia asioita. Opiskelussa toiminnan intentioiden kohteiksi ei voi samalla kertaa ottaa kovin laajaa kohdetta. 

Opiskelija  pyrkii toiminnassaan  kausaaliyhteyteen tekojensa ja oppimisen välillä. Jonkinlainen yhteys  toiminnan ja  oppimisen välillä onkin, mutta sitä ei täsmällisesti hallita.  Opiskelun käsitteessä opiskelijan aikomuksellisuudella on tätkeä merkitys. Hän voi ja hänen kannattaa suunnitella, millaisin teoin hän osaamista hankkii. Toisaalta on huomattava, että oppiminen ei ole tahdonalaista. Opiskelu ei aina saa aikaan oppimista. Oppilas voi suunnitella ja tehdä tekoja oppiakseen tietyn taidon, mutta hän ei voi täysin määrätä omaa oppimistaan. 

Kaikkien tekojen  yhteydessä opitaan jotain, mutta silti ei pystytä selittämään, miksi opitaan tai määrittämään mitä ja kuinka hyvin opitaan. Ihminen ei voi toimia niin, että hän aina oppisi täsmälleen haluamansa asian. Kuitenkin yksilön oppiminen riippuu aina jossain määrin hänen  tekojensa laadusta ja määrästä.

Ryhtyäkö opiskelemaan?

Oppilas ratkaisee opetuksessa, ryhtyykö hän  toimimaan oppiakseen jotain kohtaamastaan ilmiöstä. Opiskelija reflektoi ilmiön merkitystä omalta kannaltaan. Onko kohdattu ilmiö ja siitä saatu kokemus sellainen, että siinä on hänestä opittavaa. Yrjönsuuret nostavat reflektion kriteereiksi asin mielekkyyden ja merkityksellisyyden. 

Mielekäs on asia, jolla on merkitys. Merkitseekö se jotain hänen kannaltaan? Pitääkö opiskelija opittavaa sisältöä omien uskomustensa mukaisesti hyväksyttävällä tavalla olemassa olevana ja siitä saatavaa tietoa totuudenmukaisena. 

Jos ilmiötä koskeva tieto, uusi totuus, sopii täydentämään hänen aikaisempia uskomuksiaan, hän voi helposti liittää sen aikaisempaan.  

Jos sisältö on ristiriidassa hänen aikaisempien tietojen kanssa, syntyy konflikti, joka hänen on ratkaistava. Jos hän hyväksyy uuden tiedon perusteet,  hän korjaa tarpeellisessa määrin aikaisempia uskomuksiaan saadakseen uuden tiedon sovitettua niihin. Jos konflikti on kohtuuttoman suuri, opiskelija ei kykene  sitä ratkaisemaan.

Opiskelun merkityksellisyydeksi kutsutaan sitä, pitääkö  opiskelija opittavaa sisältöä omien uskomustensa mukaisesti tärkeänä ja sen oppimista itselleen hyvänä ja mieluisana.

Syntyy ongelma, jos  valittu sisältö ei ole mielekäs.

.......................................... 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Tykkäsin kovasti käsitteen kuvailusta.

 "Opiskelun tilasta putoaminen"

Kaikki oppilaat eivät opiskele, vaikka käyvätkin koulussa. Joskus se, että koulu on sosiaalinen toimintapaikka, jossa tavataan ystäviä ja vietetään aikaa, saattaa olla oppilaille tärkeämpää kuin oppiminen. 

Koulunkäynnistä, joka ei ole aitoa opiskelua ja jossa ei pyritä oikeasti oppimaan, puhutaan joskus kou- lunkäyntitoimintana. Oppilas voi suuntautua opetuksessa muuhun  kuin oppimiseen. Hänellä voi olla tunneilla enemmän viihdyttävää korviketoimintaa. Pahimmillaan hän häiritsee tahallaan muiden oppilaiden opiskelua ja opettajan opettamista.

Opiskelija   arvioi teko teolta sitä,  onko hän edistynyt  sen sisällön oppimisessä, joka on hänen intentionsa kohde ja kannattaako hänen jatkaa toimintaansa. Jokaisessa vaiheessa on olemassa se vaihtoehto, että opiskelu loppuuu.  Kyseessä on opiskelijan mielekkyys- ja merkityseksellisyysarviot ja hänen oma tahtonsa. 

Opiskelu on kontigenttia eli jaksottaista toimintaa: opiskelu ja muu toiminta vaihtelevat.Toimijan intentiot vaihtuvat alati.  Opiskelu on myös kompleksista toimintaa;  se voi, liittyä moniin muihin toimintoihin  

Edetäkseen oppimisessa henkilön, joka haluaa oppia, on pyrittävä voittamaan katkoskohdat ja palauttamaan   toiminta oppimiseen johtavaksi opiskeluksi. 

............................ 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Tykkäsin erityisesti täsä oppimisen jaksottaisuudesta.Kukaan ei jaksa keskittyä kovin kauaa kerralla.

Oppiminen

Oppiminen  on jokaiselle yksilölle  jonkin sellaisen saavuttamista, mihin hän ei ole  aikaisemmin kyennyt. 

 ”Oppimista on tarkasteltava ihmisessä tapahtuvana ilmiönä, johon ihminen voi vaikuttaa teoillaan, mutta jota hän ei kuitenkaan voi täysin määrätä. Ihminen voi oppia sattumalta. Aina emme edes tiedosta, mitä olemme oppineet. Opiskelu ei aina saa aikaan oppimista.” 

Yksilön oppiminen riippuu aina jossain määrin hänen  tekojensa laadusta ja määrästä . Ihminen voi intentoida ja  tehdä tekoja oppiakseen tietyn asian, mutta hän ei voi  täysin määrätä omaa oppimistaan Kaikkien tekojen  yhteydessä opitaan jotain, mutta silti ei pystytä selittämään, miksi opitaan tai määrittämään mitä ja kuinka hyvin opitaan.  

Oppiminen  on jokaiselle yksilölle  jonkin sellaisen saavuttamista, mihin hän ei ole  aikaisemmin kyennyt. Osaamassaan toiminnassa  ihminen voi  intentionaalisesti suuntautua kokonaisuuteen ajattelematta  tietoisesti osatoimintoja.

................................................. 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Hyvin määritelty, vaikka jääkin vähän abstraktiksi

 

Suuntautuminen

Yrjönsuuret kirjoittavat myös kolmenlaisesta suuntautumisesta.

1. Pintasuuntautuneessa opiskeluss  intentiot suuntautuvat selviytymiseen. Opiskelu on välineellistä. Intentiot suuntautuvat kokeista selviytymiseen ja pelkoon epäonnistumisesta.
2. Syväsuuntautuneessa opiskelussa intentiot suuntautuvat oppimisen merkitykseen. Oppiminen itsessään on merkityksellist. 
3. Saavutussuuntautuneisessa opiskelssa  intentiot suuntautuvat pätemiseen. Merkityksellistä on kilpailussa menestminen.,  hyvät arvosanat  ja päteminen.

......................................... 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Oppilaantuntemukseen tästä jaottelusta on paljon iloa.

Tilanneorientaatiot

Koulutuksessa ongelmana on usein koulutettavien intentioiden suuntautuminen aivan muuhun kuin omaan oppimiseen tai ainakaan kouluttajan intentoiman sisällön oppimiseen. Ihmisillä on monien rinnakkaisten ja perättäisten intentioiden riimuverkkoja, joiden mukaan hän toimii. Intentioiden perustan voimakkuutta sanotaan motivaatioksi

Yrjönsuurien mukaan se, millainen oppilaan tilanneorientaatio on, ratkaisee millä intensiteetillä hän opiskelee opettajan ohjeiden mukaan.  Tiedonhankinnan suuntautumista koskevat tutkimukset osoittavat selvästi, että oppimista tapahtuu nimenomaan sen mukaan, miten opiskelijan  intentiot suuntautuvat. Yksilö voi suuntautua koulutustilanteessa muuhun kuin oppimiseen, pyrkimättä omaan oppimiseen. Miksi näin? He voivat toimia puolustaakseen minäänsä. He voivat tehdä jotain muuta. Ihminen  on voinut  oppia sellaisia strategioita, joilla he selviytyvät tilanteesta.

On olemassa  neljä erilaista tilanneorientaatiota. Ne ratkaisevat ryhtyykö oppilas lainkaan yhteisen tehtävän täyttämiseen suuntautuvaan toimintaan

1. Tehtäväorientaatio:  intentio kohdistuu tehtävään  ja oppimiseen. 
2. Riippuvuusorientaatio:  yksilö on epäitsenäinen, intentiot kohdistuvat ohjaajaan ja oppilastovereihin Hän hakee heidän huomiotaan ja hyväksyntää. Kyse on sosiaalisesta riippuvuudesta, ja sen  ehkä pahin muoto on opittu avuttomuus,  vastuuttomuus itsestä johtaa luovuttamiseen.  Oppilaan tavoitteena on vain selviytyä tilanteesta. 
3. Minädefenssiivinen orientaatio:  intentiona on minän puolustus.  Oppilas käyttää energiaa epäonnistumisen selittämiseen ja suorituksen välttämiseen. 
4. Luopumisorientaatio: yksilön intentiona on olla omistautumatta tehtävään tai toimintaan ja olla tilanteesta välinpitämätön. Tehtävä koetaan tarpeettomaksi. Oppilaalla ei  ole  oppimisen merkitykselliseksi kokevaa motivaatiojännitystä. Tehtävä selitellään tarpeettomaksi. 

..................................... 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               Oppilaantuntemukseen ja ohjaukseen tästä jaottelusta on paljon iloa.

Tiedonrakenne

Opiskelua ja opetusta voidaan tarkastella myös tiedon rakenteen avulla.  Tiedonalueella on rakenne, struktuuri. Sillä Yrjönsuuret tarkoittavat tiedonaluetta sellaisena kuin se esitetään kirjallisuudessa.Tämä tietoaineksen rakenne  on perusta, jolle opiskelu ja  opetus suunnitellaan. 

Kun tietoaines järjestetään  enemmän opiskelua ja opetusta varten  kuin tietoaineksen struktuuria ajatellen puhutaan didaktisesta struktuurista. 

Kognitiivisella struktuurilla tarkoitetaan  yksilön mieleensä konstruoimaa tiedonrakennetta. Opiskelija pyrkii aikaisemman saavuttamansa struktuurin pohjalta etsimään sellaisia kokemuksia tietoaineksen struktuurista, että hän voi täydentää tai korjata omaa kognitiivista struktuuriaan. Koska hänellä ei ole käsitystä tietoaineksen struktuurista omaa kognitiivista struktuuriaan laajemmin, hänen on vaikea saada kokonaiskuvaa siitä, mitä hänen tulisi tehdä 

Henkilön, joka pyrkii opettamaan toiselle jonkin sisällön, on aluksi muodostettava opittavan sisällön tietoaineksen struktuurista itselleen kognitiivinen struktuuri eli hänen on konstruoitava oma tulkinta opittavan sisällön rakenteesta .Opettajan on myö koko ajan arvioitava opetettavan kognitiivisen struktuurin muodostumista.

Ratkaisevaksi tekijäksi oppimisen etenemisessä muodostuu opiskelijan tulkinta tietoaineksen struktuurin tai didaktisen struktuurin taustalla olevasta toisen henkilön - esim. opettajan.- kognitiivisesta struktuurista Toisen henkilön kognitiivisen struktuurin tulkintaa sanotaan  myötästrukturoinniksi.Yksilö olettaa yleensä, että muilla on pitkälle samanlainen  tulkintatapa kuin itsellä.

Opetuksessa  opettaja esittää opetettavan asian niin, että opiskelija voi myötäkonstruoida  hänen kognitiivista struktuuriaan. Opettajan tulee  myös myötäkonstruoida opiskelijan kognitiivisen struktuurin kehittymistä niin, että hän pystyy auttamaan opiskelijaa strukturoimaan sitä edelleen.

................................... 

Perästä kuuluu                                                                                                                                               LÖytyihän se kuitenkin se iso kuva ja selitäminen. Tämä on maiskis.

_________________________________________________________________

YRJÖ YRJÖNSUURI 

Yrjö Yrjönsuuri  (1933- 2020 ) oli matematiikan opettaja, oppikirjantekijä, puhuja ja kouluttaja. Vuodesta 1962 hän toimi matematiikan didaktiikan lehtorina Opettajakorkeakoulussa. 

Vuonna 1973 hänet kutsuttiin Kouluhallituksen ylijohtajaksi vastuualueena pedagoginen kehittämistoiminta. Siihen kuului mm. se kuuluisa joukko-oppi. 

1980-luvulla  Yrjönsuuri  tarttui  uudelleen tohtoriopintoihin. Kasvatustieteen väitöskirja valmistui 1990 Vuodesta 1991 alkaen Yrjönsuuri toimi Opetushallituksen opetusneuvoksena ja useita jaksoja myös kasvatustieteen professorina eri yliopistoissa. 

Eläkevuosinakin hän osallistui useisiin koulutuksen kehittämis- ja arviointihankkeisiin muun muassa Palestiinassa ja Sri Lankalla.  

Puoliso  Raija Yrjönsuuri oli myös hänen merkittävä  työtoverinsa. Raija Yrjönsuuri kuoli vuonna 2009.

Ks. Muistokirjoitus