Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, toukokuuta 31, 2020

14 vuotta sitten!

JOTAIN olin etsimässä työhuoneen kirjahyllystä, kun kasan keskeltä löytyi Macin iBook G4. Ihan kokeilin, saisiko sen auki. Hei sain!  Mutta varovainen piti olla. Virta katkesi kun liikutti näyttöä.

Löytyi ppt-esityksiä, kuvia, clipsejä, musikkia, jotka olin ihan unohtanut. Helmet otin tikulle  talteen.

Kovalevyn dokumentit olivat vuosilta 2006 ja 2007. Eikun tutustumaan niiden valossa vähän yli viisikymmpiseen Marttiin ja sen touhuihin.

Aurora oli palannut ekalta diasporalta Karamzinin koululta. Vanha jengi oli kasassa- Hyvärisen Juhakin. Uutta opsia jalkautettiin. Koulunäytelmiä tehtiin.tulevaisuuskasvatusta kehiteltiin, turvallista iltapäivää kokeiltiin ja oppimiskeskustoimintaa käynnistettiin. Työhyvinvointihankkeemme "Pedagogiikan voimal(l)a" herätti kiinnostusta.

Keikalla

Martti oli väitellyt tohtoriksi 2004, ja näyttää luentodiojen mukaan kiertäneen Etelä- Suomea myymässä ideaa "viisaasta muutosotteesta". Helsinki - Educa- Heinola. Lahti, Mikkeli, Porvoo, Tampere... Toinen hieno keikkasarja koostui Oph:n ja Opekon oppilaitosjohdon valmennuksista. 2005 oli siihen pätevöittävä oppilaitosjohdon kouluttajakoulutus  hoidettu kanta. Näitä oli Heinolassa ja  Uudessakaupungissa.

Kolmas turnee oli ProRexi 2015, jossa jalkautettiin fullanilaista muutosajattelua. Dioissa vilisee nostalgisia termejä: arvojen sota, kehittämihanke, koulun perustehtävät, kolmen tason muutomalli, käyttöteoria, mbti, moraalinen imperatiivi, muutosnyrkki, projekti, työtila.

Powerpointesityksissä alkoi jo olla kuvia ja musiikkiakin. Beatlesit ja Elvis olivat "apukouluttajia". Eräillä luennoilla näyttää olleen fullanin vaikutuksesta jo konstruktivistisa otetta, jolloin omaa ajattelua kaivettiin esiin, ennenkuin alettiin tuputtaa uutta dataa. Ja lopuksi arviointii, toimiiko malli. Copypastasin muistiin monia unohtuneita pikkukuvia ja -kaavioita.

Jo silloin Martti  keräili aforismeja. Esimerkiksi nämä:

Huonojen ideoiden joukkohaudassa on loputtomasti tilaa myös hyville ideoille, joiden aika ei ole vielä tullut.
- Tommy Tabermann

Jokaisella on tämänsä,josta hän pitää kiinni.Mitään ei vaihdeta enää. - Pentti Saarikoski

perjantaina, toukokuuta 29, 2020

torstaina, toukokuuta 28, 2020

tiistaina, toukokuuta 26, 2020

Opettajan ammattietiikkaa oppimassa

HIENO, kirjoittajilta lahjaksi saatu  kirja ja oma kireä aikataulu ovat  huono yhdistelmä.  Mutta nyt teos on luettu:

Tirri, Kirsi ja Kuusisto, Elina. 2019. Opettajan ammattietiikkaa oppimassa. Helsinki: Gaudeamus

KIRJAN viesti on tosi tärkeä,  mutta vaikka ymmärtää sen intuitiivisesti, kuinka sanallistaa se? Tämä  teksti vaati tarkkaa lähilukua. Todennäköisesti vika on
vain omassa päässäni. Ammattietiikan käsitemaailma näyttää vilisevän  käsitteitä, ja tuntui että jokaisella viitatulla tutkijalla oli omansa. HELP.

VOI olla, että ymmärsin lukemani väärin, mutta tiivistin kirjan messagen 10 väitteeseen:

1. Suomalaisen opettajalla on suuri  vapaus -ja  vastuu

Suomalaisella  opettajalla on jopa poikkeuksellisen suuri vapaus ja vastuu suunnitella ja toteuttaa oppisisältöjä  erilaisille oppilaille. Se tuo myös eettisen vastuun.

2. Suomalainen opettaja on laadukas

Suomalainen opettaja kantaa tuon vastuun. Suomessa opettajuus on aito professio. Suomalainen opettaja on sitoutunut  tukemaan ja auttamaan jokaisen oppilaan kasvua ja kehitystä kokonaisvaltaisesti riippumatta hänen koulumenestyksestään ja sosioekonomisesta taustastaan. Opettaja on jopa  sitoutunut oppilaansa parhaaseen huolimatta siitä,  pitääkö hän oppilaasta tai onnistuuko hän työssään. Opettajan  ammatillinen  suhde oppilaaseen on pedagogista rakkautta, pyyteetöntä rakkautta.

Opettajat ovat  sitoutunut  myös ammattikuntaansa ohjaaviin eettisiin periaatteisiin ja niiden taustalla oleviin arvoihin. Suomessa opettajat ovat vanneoneet vuodesta 2017 alkaen Comeniuksen valan.

3. Opettajan työ on eettistä

Eettisten periaatteiden taustalla on seuraavia arvoja
  • Ihmisarvo
  • Totuudellisuus
  • Oikeudenmukaisuus
  • Vastuu ja vapaus ja 
  • Huolenpito
4. Opettajan moraalisuus

Opettajan ammatillisen moraalin ulottuvuuksia ovat:
1. oikeudenmukaisuus -  vrt. Kohlbergin kognitiivinen teoria. Kirja kysyy,  riittääkö se  yksin, mukaan tarvitaan myös  eettistä herkkyyttä ja huolenpitoa.
2. huolenpito - empatia oikeaa ratkaisua etsittäessä tärkeää heikon suojeleminen
3. totuudellisuus - rehellisyys.

Hyvä olisi, jos löytyy ratkaisu, joissa ne kaikki on otetaan huomioon.

Tekijät viittaavat Osariin, joka on tunnistanut 5 erilaista orientaatiota ratkaista  moraalisia dilemmoja.
  1. Välttelyorienaatio
  2. Delegaatio-orientaatio - esim. rexille
  3. Yksipuolinen -päätöksenteko - itse ei selitä
  4. Osittainen diskurssi -  päättää ja selittää
  5. Täydellisessä diskurssissa - luottaa oppilaisiin ja ottaa mukaan ratkaisemaan,.
5. Opettaja ottaa vastuu opetuksen mielekkyydestä

Opetuksen tulee olla mielekästä sekä opettajalle että oppilaille.

Opettajalle opetuksen mielekkyys syntyy opettajan sisäistämästä ammatin identiteetistä, jossa opettajan tehtävänä on kasvamaan auttaminen. Oppilaiden kasvun edistämisen lisäksi opettaja voi rakentaa työstään itselleen mielekkäämpää henkilökohtaisilla päämäärillä, jotka ulottuvat pelkkää työtä laajemmalle. ks. elämänkatsomus.

Opetuksen tulee olla mielekästä myös oppilaille. Vastuu siitä on opettajalla.

6. Opettaja  tarvitsee taitoja tehdäkseen opetuksesta oppilaille mielekästä

Opettaja tarvitsee ammatillisia taitoja tehdäkseen opetuksesta myös oppilaille mielekästä.  Mielekkään opetuksen rakentamisen edellytyksiä ovat, että opettajalla on seuraavia  taitoja:
  • Eettistä  herkkyyttä. Opettaja tarvitsee herkkyyttä tunnistaa  eettisiä ongelma. Koulujen ja yhteiskunnan monikulttuurisessa ympäristössä  eettinen herkkyys on keskeistä. Opettajan työssä herkkyys näyttäytyy erityisesti kykynä asettua eri osapuolten asemaan sekä oman toiminnan vaikutusten ymmärtämisenä ja kykynä  miettiä erilaisia  ratkaisuvaihtoehtoja. 
  • Toinen taito on kasvun  ajattelutapa.  Virheistä voi oppia ja yhteisön jäsenenä kehittyä. Opettajan on uskottava jokaisen oppilaan kykyyn kasvaa ja kehittyö.  Opetuksessa on luotettava siihen, että oppilaat oppivat virheistään ja kykenevät kehittymään yhteisönsä jäseninä. 
  • Kolmas taito on elämäntarkoituksen pohdinta.  Se on tärkeää sekä opettajalle itselleen että oppilaille. Elämäntarkoitus  on vakaa, pitkäkestoinen tavoite, jossa henkilö antaa panoksensa jonkin itsensä ulkopuolella olevan asian edistämiseen, joka on samanaikaisesti  merkityksellistä hänelle itselleen. Merkityksellinen inspiroi ja motivoi.  Jos opettaminen on elämäntarkoitus, työstä tulee mielekästä ja opettaja haluuaa auttaa myös oppilaita löytämään elämälleen tarkoituksen. Elämän tarkoitus ei ole vain unelma tai haave. Henkilö on siihen sitoutunut ja tekee suunnitelmia valintoja ja tekoja saavuttaakseen sen.  Opettajan tehtävänä on ohjata myös oppilasta löytämään opiskeluunsa ja elämäänsä kestävä ja pitkäkestoinen tarkoitus.  Oppilaan on saatava pohdta omaa elämäntarkoitustaan. Elämäntarkoituksen pohtiminen tukee koulun kasvatustavoitteita ja kuuluu opetussuunnitelmaa.  
7. Opettaja kohtaa eettisiä dilemmoja.

Opettajaa  ohjaa sitoumuksellinen etiikka. Vaikeuksiin hän törmää, kun eri oapuolien ja erityisesti kun oppilaiden hyvä on keskenää  erilainen. Näin on usein mm. inkluusiossa. Kenen agentti opettaja silloin on? Opettaja ei pysty aina jakamaan aikaansa ja resursseja kaikille oppilaille tasapuolisesti. Hänelle on tarjolla  kolme erilaista tapaa perustella, kuinka olla oikeudenmukainen.
  • Equity - Kant. Samat periaatteet kaikille.  
  • Equiluty - Utilitarismi. Verrannollisuusperiaate: saavutetun hyödyn maksimointi.
  • Needs - Kullekin tarpeittensa mukaan.

8.  Koulutuksella voidaan tukea opettajan eettisen asiantuntemuksen kasvua

Eettisen asiantuntemuksen kehityksessä erotetaan seuraavat vaiheet:
  1. Noviisi - yrittää noudattaa mentorin ohjeita ja sääntöjä 
  2. Edistynyt aloittelija - kokemusta; oppii toimimaan erilaisia tilanteissa.
  3. Hrjaantunut- analysoi,  hahmottaa kokonaisuuksia, ennakoi
  4. Kokenut-  luopuu periaatteiden noudattamisesta, tietää, ajattelee huolellisteeti
  5. Asiantuntija-  toimii tietonsa varassa intuitiivises
On tutkimusnäyttöä, että tätä voidaan kouluksella tukea.

9. Ammattietiikka on kitenkin mutkikas asia

Opettajan ammattietiikan taustalla on erilaisia teorioita. Joskus niitä on jaettu kolmeen koriin:
1. teleologiseen- jossa korostetaan  hyötyä  - mm. utilitarismi.
2. deontologinen- periaate, mm. Kant.
3. intuitio - eettinen herkkyys.
10. "Idea pyöreän pöydän keskustelusta"

Oser on  kehitellyt Jurgen Habermassin ajattelun pohjalta eettisen diskurssin mallia. Ainoa
ehto osallistumiselle on valmius asettua toisen asemaan ja antaa kaikille osapuolille mahdollisuus tulla kuulluksi. Ymmärtääkseen tilannetta on oltava selvillä osallisujien tarpeista ja mielipiteistä  on ymmärrettävä heidän elämäntilannettaan ja tunnettava tilanteeseen liittyvät säännöt.

Kirsi Tirri kehitellyt tästä ns ”pyöreän pöydän keskustelua”- johon mukaan myös  koulyhteisön ulkopuolinen kriittinen ystävä. Jokaisen saa esittää näkemyksiään. Valitaan kasvatuksellisesti kestävin ratkaisu.

Loppusanat

Yhdyn mainospuheisiin. Teos tarjoaa paitsi  herättäviä ajatuksia, myös tutkimustietoa ja  konkreettisia pedagogisia ideoita opettajan työn tueksi. Se soveltuu niin opettajille, vanhemmille kuin opettajaksi opiskelevillekin.

maanantaina, toukokuuta 25, 2020

Mainio maanantai

HERÄTYS ajoissa! Pakko. Ja innostus. Sillä maanantaina 25.5. klo 8.15 alkoivat  opetusnäytteet, jotka olivat osa  kasvatustieteen (didaktiikan) yliopistonlehtorin käynnissä olevaa rekrytointiprosessia. Opetusnäyteet annettiin/katsotiin  etänä Teamsilla.

Isosta joukosta tehtävästä kiinnostuneita oli valittu kolme parasta pitämään kukin 20 minuutin opetustuokio yhdestä ihan oikean kurssin - EDUK 801- yhden oikean luokanopettajille suunnatun ryhmäkerran teemasta.

Aiheena oli "Ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitojen merkitys osana koulun moninaisia vuorovaikutus-ympäristöjä."

Opetusnäytteet arvioi kasvatustieteellisen tiedekunnan opetustaitotoimikunta, mutta muukin yliopistoväki oli tervetullut seuramaan tuokioita. Meitä olikin parhaimmillaan noin 36.  Kunkin näytteen jälkeen  yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä.

KAIKKI kolme lehtorikokelasta piti mielenkiintoisen ja myös erilaisen luennon. Opin paljon. Puheen tukena oli kaikilla  diaesitykset, joillakin myös videoclipsi. Yleisö osallistui "opiskelijoina" tuokioihin chattaamalla simuloiduissa ryhmätilanteissa. Viranhakijat eivät saaneet seurata toisensa esityksiä. Koko sessio oli ohi kello 10.30. Oli hienoa saada olla osa tällaista akateemista perinnettä.

SITTEN tulikin tekstiviesti. Voidaanko Vespa noutaa jo tänään. Ou Yeah!

Vespa kuntoon!

OSTIN Vespa 250 gt:ni  vm. 2003 vuonna 2007.  Edellisen kerran minulla oli ollut vespa  teininä vuonna 1970.  Se oli 60-lukulainen. Lempinimi on "vinkuähky, mutta sekin oli kauniin punainen.

Muistaakseni maksoin  tästä uudesta noin 2500 €.

Kerran kaadoin sen  kotihiekalle. Argh. Onneksi oli vakuutus  ja sain sen korjattua. Muuten olen vain nauttinut kesäisistä  ajeluista.

Talviunet oma  vespani otti aluksi Frank Nymanilla Kauniaisissa, ja viime vuodet akuttomana omassa autokatoksessa.

Sinne se sai ikävä kyllä jäädä seisomaan  myös ihanan kesän 2019, koska olin laittanut akun ruuvit jne. niin hyvään talteen, etten niitä enää löytänyt. Ja sitten tuli muka muita kiireitä.

No. Viime viikolla lopulta ryhdistäydyin.  Etsin Vantaalta korjaamon, joka osaisi panna paitsi akun paikalleen, myös huoltaa vespan, tarkistaa, miksi käynnistymisessä on ongelmia, mistä vinkuva ääni johtuu ja vaihtaa alle uudet renkaat. Ja mitä palvelua sainkaan ? Muutamalla kympillä Vespa haettiin kotipihalta.

Nyt saa jännittää, milloin tulee valmiiksi. No, maksaa, mitä maksaa, kesä 2020 tulee ja minä-iso-poika aion viilettää taas vespalla.

Pikku ilon aihe tämäkin 

Olen macci-miehiä, ja syyllinen siihen on muuten KT Jorma Kuusela. Emeritus-opetusneuvos.

Macceja on ehtinyt olla jo melkoinen määrä. Ensin pönttömacci. Sen jälkeen iMacceja. Osatyökykyisiä läppäreitä on yhä hyllyllä kaksi ja yhä viriilikäytössä vuonna 2014 ostettu. Plus ipadit. Plus iPhonet.

Niin tyytyväinen. On  tuotettu tekstejä ja tehty väitöskirja, on taitettu useita kirjoja. On editoitu kuulokuvia ja leffoja. Musiikinteko  (Garage) on vielä ihanasti kokematta.

Mutta nyt tämä rakas MacProni vm. 2014  alkaa väsyä. Näppäimistön nro  8 + vasen (- merkki  ovat kokonaan kuolleet. Nyyh.

Kävelin tänään  reippaasti Sellon Tectoriin kuuntelemaan tuomion. Kestin kuin mies, ettei korjaus kannata enää tämän ikäiseen. Lasku tulisi olemmaan ainakin  600 €.

Helpotin surutyötä  ostamalla  hieman alle satasella irtonäppäimet kaiken varalta. Niiden avulla tulen saattamaan MacPron kunniaakasti hautaan.

Yhteensä ei-huono- päivä

Kello on nyt 18.54. Ei- huono-päivä. Sain vielä hoidettua asunto-osakeyhtiön hallituksen vaihtumisesta kertovat tiedot ao. rekisteriin. Ei ollut ihan pikku juttu. Tarkoitus oli hoitaa asiaa jo  kesäkuussa 2019 :-)

PS:
Huomenna Ylen toimittaja  soittaa klo 9  ja haluaa jututtaa koulujen työrauhasta. "Päivystävä dosentti"is still alive.


sunnuntaina, toukokuuta 24, 2020

Varhaiskasvatuksen pedagogiikka

JUURI ennenkuin Helsingin yliopisto sulki ovensa maaliskuussa,  nappasin 4.kerroksen aulan pöydältä mukaani 30 vuotta vanha kiertoon laitetun teoksen:

Brotherus, Annu, Hasari, Allan, Helimäki, Elina. 1990. Varhaiskasvatuksen pedagogiikka.  Rauma: Kirjayhtymä.

150-sivuinen kirja oli kuin uusi. Ei alleviivauksia. Ei töhryjä. Olinko ekalukija?

Kun googletin teoksen nimeä, huomasin, että Kirsti Kotila  ja Lasse Lipponen ovat muuten varastaneet  sen tänä keväänä julkaisulle, toimittalleen  teokselle. Hyi!

Tarpeeseen uusi kirja varmaan tulee. Koko varhaiskasvatuksen asetelma on ehtinyt muuttua  Brotheruksen ym. kirjan ilmestymisen jälkeen. Tuohon aikaan varhaiskasvatus oli  osa sosiaalihuoltoa. Päivähoitopalveluiden piiriin kasautui keskimääräistä enemmän ns. ”haavoittuvissa” olosuhteissa kasvavia lapsia…Myös varhaiskasvatuksen käsitteistö oli vakiintumaton.

Siksi päätin lukea kirjaa valikoiden ja etsiä ajatelmia, jotka voisivat olla  yhä ajankohtaisia. Niitä oli. Oikein harmitti, kuinka vähän olen varhaiskasvatuksen pedagogiikka ja didaktiikkaa seurannut.'

Tässä 6 parasta ajatusta. Ja lopuksi vielä bonus.














1. Kasvatuksen määritelmä

Kasvatus on lapsen  spontaanin toiminnan sekä aikuisen tietoisen ohjaamisen optimaalista yhteensovitamista. –  Ulla Härkönen 1989

2. Varhaiskasvatuksen tehtävä

Varhaiskasvatuksen pyrkimyksenä on saada kasvatus ja kehitys vastaamaan toisiaan.

3. Varhaiskasvatuksen menetelmät

Varhaiskasvatuksen neljä menetelmällistä kokonaisuutta ovat:
  • leikki - leikin ongelmien pääratkaisukeinot ovat toiminta ja puhe. Leikissä on aina luovuuden ulottuvuus. Lasten on sovittava, mitä he leikkivät, jaettava roolit keskenään, mietittävä eri esineiden funktiot leikissa jne.Jos aikuinen määrää, mitä ja miten leikitään, se ei ole enää leikkiä
  • työ- työllä on  tavoite. Leikillä ei ole käytännön tulosta. Hyvin järjestetyt työtehtävät herättävä lapsessa  työhalun ja valmiuden työpanokseen. Ne antavat tekijälleen työniloa sekä johtavat tietoiseen itsekuriin ja vastuuntuntoon
  • opetus= oppituokio, se ei ole irrallinen leikistä eikä työstä.
  • perushoito= pukeminen, riisuminen, peseytyminen, WC-toiminnot, ruokailu,lepo, uni, ulkoilu. 
4. Metodiset perusmuodot

A. Monologiset perusmuodot
1. Esittävä kasvatus ja opetus
  • tekee edeltä
  • näyttää edeltä
  • johdattelee edeltä
  • esittää/kuvaa edeltä
2. Lasten itsenäinen työskentely

B. Dialogiset perusmuodot
1. Keskustelu
  • heuristinen - keksiväää
  • hermeneuttinen  - lähtee tunnelmasta
  • katekeettinen

2. Yhteistyö eli yhteistoiminnalliset muodot
  • Yhteinen tehtävä, esitys, harjoitus

5. Kasvattajan kasvatustaidot
  • Kasvatustietoisuus
  • Havainnointi - osaa lukea lapsia ja lapsiryhmää
  • Suunnittelu
  • Sisällön hallinta
  • Ihmissuhdetaidot
  • Kommunikointitaidot
  • Motivointi- ja akivointitaidot
  • Sosiaalisen järjestyksen taidot
  • Arviointitaidot
6. Fröbelin toimintojen jako

Fröbel kehitti opeussuunitelemallin, jossa toimintoja yhdisti jokin yhteinen teema, kuukausiaihe. Suomessa siitä käytettiin nimeä keskusaihe. Toiminnat Fröbel jakoi  kehoa ja sen jäseniä edistäviin ja mieltä ja henkeä edistäviin













Etäkoulun pedagoginen surkeus

Joskus kun lukee kirjaa, ja etsii jotain, löytääkin jotain mielenkiintoisempaa. Teksiä lukiessani huomasin kauhistuvani, kuinka nyt niin kehuttu tapa korvata lähiopetus etäopetuksella näyttää jopa innostavan useita. Tottakai parhaat ideat on koottava talteen seuraavaa kauhun hetkeä varten. Mutta mikään onnela se ei ole, ei opettajille, ei vanhemmille, ei lapsille. Perusopetuksen osalta etäopetus on vain survival.

Olisi äärimmäisen tärkeä pysähtyä potimaan, mitkä oppimista ja kasvua edistävät opetusilmiön elementit katoavat/heikkenevät, kun aito ennen itsestään selvä opettajan ja oppilaiden  paikalla- ja läsnäolo jää pois. Vasta kun ne tunnistetaan, voidaan löytää  korjausliikkeet,  joilla niitä voitaisiin subventoida.

Varhaiskasvatuksen pedagogiikka-teos avasi silmiäni huomaamaan mm. seuraavia  vakavia takasiskuja, kun opetusta toteutetaan  etänä  perusopetuksessa:
  • Lapsen spontaani toiminta katoaa opettajan näkyvistä. Usein myös useat oppilaat.
  • Etäopetuksessa vuorovaikutus köyhtyy, pahimmillaan tehtävien lähettämiseksi ja tarkastamiseksi
  • Epäsuoran ohjaamisen keinovalikko kutistuu.
  • Lapsiryhmän keskinäinen vuorovaikutus köyhtyy.
  • Välitön aito vuorovaikutus taantuu välilliseksi
  • Tahaton vuorovaikutus jää huomaamatta
  • Päivärytmin valvonta vaikeutuu
  • Menetetään yhteinen leikki ja yhteinen ruokahetki
  • Kasvatus supistuu, kun arjen toiminnat jäävät kottin 
  • Työtapavalikko supistuu huolestuttavasti, kun keinot tehdä oikeasti jäävät sanallisiksi
  • Mahdollisuudet tarkkailla oppilaiden vireystilaa heikkenevät
  • Yksilölliset erojen huomioon ottaaminen heikkenee, kun ei voi seurata ryhmää kokonaisuutena
  • Opettaja  mahdollisuudet lukea oppilasta supistuvat
  • Opettaja mahdollisuudet huomata avun tarve heikkenevät
  • Opettajan mahdollisuudet saada arjessa vertaistukea heikkenevät
En nosta näitä esiin maristakseni vaan jotta oikeasti pysähtyisimme pohtimaan niihin ratkaisuja.

lauantaina, toukokuuta 23, 2020

Kauko Kalaojan "Polun päässä tarina"

Pian 20 vuotta eläkkeellä ollut kansakoulun-/ luokanopettaja Kauko Kalaoja on julkaissut jo neljännen muisteluteoksensa.

Vuonna 2015 ilmestyi ensimmäinen  omakustanne "Toppilan pojat". Se  kertoo hänen omasta lapsuudestaan Oulussa.

Vuonna 2016 ilmestyi kirja opettajavuosilta:  "Koulumestari".

Seuraavana vuonna 2017 oli vuorossa:  " Neittävä - neitien kylä", johon on koottu tarinoita Vaalan Neittävän kylän historiasta.

Ja viime vuonna tämä  "Polun päässä tarina".

KIRJAN päähenkilön nimi on Eino. Sukunimeä ei ole.  Olen, että  Eino on oikeasti Kauko. Siksi samansukuiset heidän polkunsa  ovat.

Rakenne on nykyelokuvista tuttu aikamatkailu- juoni ei etene kronologisesti.  Siinä on 20 päälukua, joissa seurataan  Einon elämää lapsuudesta aina vuoteen 2019 saakka.

Kirjoittajan  päähuomio näyttää nyt olevan eläkevuosissa ja elämänkestoissa harrastuksissa jäkälänpoiminnasta mieskuoroihin ja tietenkin moniin liikuntalajeihin.  Kirjoitustyyli vaihtelee hassuista pikkusattumuksista  realistiseen, ahdistavaan sairaalakokemukseen.

Polulta poimittua

Eino kirjoittaa unohdukselta suojaan 1940- ja 1950-luvun poikien elämää, johon kuului urheilun lisäksi elintarvikekortit, kesäsiirtolat, kiroilun harjoittelut, kivisodat, koululaisten kenkäavustukset, kängitappelut, luvattomat hissiajelut, läskisoosi, onkiminen, oppikoulun sisäänpääsykokeet, polttolasit,  ritsat, tupakkakokeilut, varastoihin livahtamiset...

Sekin selvisi, mistä oman isäni tuhahdus "perseen suti" on peräisin. Oulusta tietenkin.

Nuoren aikuisen elämästä mieleen ovat valoisasti jääneet mm.  oppikoulun viimevuodet, armeija-aika, sijaisopettajakokemus, kaksivuotinen opiskelu Oulun opettajanvalmistuslaitoksella, urheilu ja tanssit ja vaihtuvat tanssitettavat.

Koulutyöhönkin kirjoittaja näyttää olleen hyvin tyytyväinen. Lisäksi hän kertoo akiivisista urheiluvuosistaan uskomattoman yksityiskohtaisesti, omasta  perheestään ja erityisesti oman pojan ja tyttärenpojan urheiluharrastuksista, joissa hän sai isänä ja pappana olla mukana.

Kirja osoittaa, että on niitä ollut ennenkin ruuhkavuosia tiukkoine aikatauluineen, ei vain nyt. Kesäisin perhe matkusteli ja vietti aikaa kesämökillä. Marjoja kerättiin ihan myytäväksi asti. Jäkälää poimittiin 40 vuotta.

Eino pääsi/joutui eläkkeelle  kun 60 vuotta tuli täyteen vuonna 2001. Erilaiset liikunta- ja luontoharrastukset ovat jatkuneet. Koiraa ei otettu.

Hän laati itselleen tiukan päivärytmin.  Ensimmäisiä aamutoimia oli radion aukaiseminen. Teevesi lämpimäksi. Kahvi tippumaan. Pukeutuminen. Aamiainen. Aamupostin noutaminen...

Niinikään viikonpäivät oli rytmitetty harrastusten mukaan liikunta- (ti-pe) ja lepopäiviin (la-su). Maanantai oli kotihommapäivä. Vanhat harrastukset mm. lentopallon ja kaukalopallo jatkuivat, ja uusia tuli mm.  mieskuoro ulkomaan matkoineen ja puutarhanhoito. Tärkeä vinkki:  omien menojen väliin on sovitettava vaimon kuunteleminen,

ERI osissa kirjaa Eino ottaa kantaa myös nykykouluun, jossa 90-luku oli suurten muutosten aikaa.  Paljon on tullut hyvää, mutta ei  aina vain hyvää. Opettajien suunnittelutyö on lisääntynyt.  Kiirettä. Hössötystä.  Opettajan auktoriteetti on kadonnut. Suvivirttä ei saa laulaa.  Hienohömppää Wilmassa. Kuri ja järjestys takaisin!

Koulukiusamiseen Einolla olisi lääke: Sääntö ei auta. Luokka on saatava opiskelemaan ja toimimaan sellaisella vauhdilla, ettei kellään tule mieleenkään ryhtyä  ketään kiusaamaan. Välitunneille toimintaa, että 15 minuuttia jää  lyhyeksi.

Ei kun kaikki kirjoittamaan!

KIRJA rohkaiskoon meitä muitakin kirjoittamaan  muisteluksia. Kirjan päähenkilö Eino perustelee muistelmien kirjoittamista sillä, että lapsuudesta kirjoittaminen on parasta terapiaa. Toinen hyvä syy on, että muistiinpantuina muistot  auttavat huomaamaan, jos ja kun muistisairaus etenee. Ja tietenkin niistä on iloa suvun nuoremmille sukupolville.

Luvussa: Loppuloora Eino haastattelee itseään. Hyviä kysymyksiä oman muistelman pohjaksi ovat mm.
  • Oliko sinulla opettajaesikuvia?
  • Mitkä asiat ovat eläkkeellä olleet tärkeimpiä?
  • Millaisia harratuksia sinulla on?
  • Mitkä ovat vahvuuksiasi?
  • Millaisia ovat huolenaiheesi?
  • Entä heikkoutesi?
  • Millainen on hyvä ystävä?
  • Mitä mieltä olet salaisuuksien pitämisestä?
  • Millaista musiikkia haluat  kuunnella?
  • Millaisia tv-ohjelmia katsot?
  • Neuvoja elämänhallintaan?
KIRJAN nimi "Polun päässä on tarina" osuu sisältöön hienosti - vaikka polku vielä jatkuu  monta vuotta. Kiitos kun kirjoitit, Kauko. Jos teoksesta otetaan toinen painos, suosittelen lisäämään väliotsikoita.

77-vuotias kaukalopalloilija Kauko
Ylen haastattelussa 2019.
Kirjoittajasta lyhyesti

Kauko Kalaoja syntyi Oulussa vuonna 1941. Hän teki pitkän uran opettajana sekä kansa- että peruskoulussa ja jäi eläkkeelle vuonna 2001.

Linkki aikaisemmin esiteltyyn teokseen:

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2018/06/retropedagogiikkaa-koulumestarin.html

perjantaina, toukokuuta 22, 2020

Maisteri-opetus-harjoittelu vietiin etänä maaliin












HELSINGIN yliopistolla luokanopettajankoulutuksessa lukuvuosi jakautuu neljään osaan. Kussakin voi suorittaa viiden viikon mittaisen, opinnot usein päättävän maisteriharjoittelun.

Tämän lukuvuoden viimeinen harjoittelu vietiin maaliin keskiviikkona 20.5 pidetyssä lopetuspäivässä. Tapasin omat harjoittelijana etänä klo 10, ja varsinainen ohjelma alkoi sekin etänä  teamsilla klo 12 ja päättyi klo 16.30.

Aamupäivän osuudessa kävimme läpi teemoja, joita opiskelijat  tästä poikkeuksellisesti etänä ohjatusta  ja toteutetusta  harjoittelusta  kirjoittamistaan  raporteissa nostiva esiin. Kirjasin itselleni muistiin tällaisia:

  • Aikataulu - tuokioiden- kannattaisi laatia niin, että näkee myös parin työtä.
  • Esittelyvideoiden teko itsestä lähensi oppilaisiin ja  vanhempiin.
  • Formatiivinen arviointi, prosessin etenemisen seuraaminen oli vaikeaa. Arvioitiin  tuotoksia ja muistuteltiin puuttuvista tehtävistä. Vääriin vastauksiin reagoimista oli hyvä harjoitella.
  • Hyvä idea oppmisen tukeen: mahdollisuus täydentää matikan koetta.
  • Kaikkien  aktivointi ei ollut helppoa.  Joskus jo tavoittaminen oli vaikeaa.  Luokassa voi hiljaistakin pyytää vastaamaan, etänä ei aina onnistu. Nopeat vievät vastausvuorot vielä useammin. Toisaalta esiin nousi eri oppilaita kuin lähiopetuksessa.
  • Kuva koulun kokonaisarjesta jäi ehkä ohueksi.
  • Live-tapaamiset oppilaiden kanssa  olivat tärkeitä.
  • Molemmissa kouluissa vekottimet oli otettu käyttöön ja saatu ne toimimaan. Molemmat harjoitteluluokat olivat etäkoulunkäyntiin sitoutuneita.
  • Monipuolisia työtapoja voi käyttää myös etäopetuksessa: draama, itsenäinen työskentely,  kahoot, kirjavinkkausanimaatio, musiikin nauhoittaminen, opettajan esitys, opetuskeskustelu, pienryhmäopetus, projektit, roolileikit, ryhmätyöt, väittelyt... Vapaaehtoinen neuvontatunti ei toiminut. 
  • Oppilaantuntemus kertyi hitasti- onneksi ohjaava opettaja auttoi.
  • Oppilaat kokivat oman tahtiin etenemisen  hyväksi.
  • Oppilaita kannatti osallistaa mukaan suunnitteluun ja arviointiin.
  • Palautekysely kannattaa;  oppilailta oli tullu hyvää. Sellainen lähetettiin myös koteihin,
  • Saatiinko vertaisten välille autenttista vuorovaikutusta?
  • Tehtävien tarkastaminen vei tosi paljon aikaa.
  • Tekniikkaa oli käytettävissä, ja ohjelmat otettiin nopeasti haltuun. Verkko ei ollut aina vahva- siksi naamoja ei nähnyt- ja se oli ikävää. Whatsapp-toimi hyvin.
  • Uusi tilanne pakottikin kokeilemaan uutta. Sai toimia inspiraation varassa.
  • Vuorovaikutus kapeni. Se on vähemmän vastavuoroista. Lähiopetuksessa voi kiertämällä nähdä,  miten kukin etenee tehtävissään. Näkee eleet ja ilmeet  ja keholliset viestit.  Opettaja voi antaa sanatontakin palautetta.
  • Yhdessä suunniteltiin ja arvioitiinkin, mutta yhdessä opettamista oli vähän.

Iltapäivän ohjelma

Viikin norssin vastuulla oli sitten  iltapäivän ohjelma. Session veti lehtori Emmi Hatjasalo. Hyvin veti. Ohjelmassa oli kolme osaa: esittäytyminen, opiskelijoiden esitelmät  ja pienen tauon jälkeen ns.  nk. pyöreän pöydän osuus alkaa, jossa  norssien opettajatrio vastasi opiskelijoiden etukäteen ja spontaanista lähettämiin kysymyksiin.

Kaikki tähän harjoitteluun halunneet/päässeet 14 opiskelijat olivat paikalla.  Kahdeksan heistä suoritti etäharjoittelun "elävillä" oppilailla, ja kuusi  ilman kontakia oppilaisiin. Hiedän harjoittelunsa fokusoitui opetuksen suunnitteluun ja opetusvideoiden tekoon.

Etäopetusta "oikeasti" antaneiden kokemuksista

Etäopetusta annettiin kolmessa koulussa:  Haagassa, Mäntymäellä ja Snellussa. Näissä harjoitelleiden opiskelijoiden kokemuksista kirjasin ylös seuraavia ajatuksia:

  • Etäopetus saatiin sujumaan, ja siihen saatiin arvokkaita kokemuksia, joita voidaan tarvita jatkossa.
  • Etäopetuksessa ei kuitenkaan pystytä yhtä laadukkaaseen opetukseen kuin oikeassa lähiopetuksessa. Toivottavasti etäopetus ei korvaa lähiopetusta kokonaan, 
  • Hieno laite oli iPevovisalizer- muistutti dataprojektoria.  Yhtä aikaa näkyi esim. oppikirja ja oma naama.
  • Kaikilta vastuunotto ei sujunut yhtä hyvin,
  • Kontaktointitavat olivat moninaiset. Joissain luokissa livetapaamisia mm. aamuvieteinä' oli useita päivittäin, joissan kerta-pari viikossa. Tätä jäätiin pohtimaan.
  • Lisää monipuolisia työtapoja; taideteokset,
  • Tehtäviä annettiin eri tavoin; viikkourakat, puolen viikon urakat, päivätehtävät,  pidemmän ajanjakson projktit. Tehtävien annon rytmitystä kannatta miettiä.

Kirjallisesti ja videoilla harjoittelun suorittaneiden kokemuksista.

Kaikkiaan kuusi harjoittelijaa siis "kuvitteli" opettavansa. Tästä mallista kirjasin ylös seuraavia ajatuksia:
  • Opiskelijoille avautui paljon aikaisempaa syvemmin, miten tärkeää suunnittelu on, ja he saivat siihen ohjaajaltaan upeaa tukea. 
  • Tällä ryhmällä ohjaus ja yhteistyö oli korostuneen vahvaa.
  • Videoiden teko auttoi panostamaan opetuspuheen ja ohjeiden annon selkeyteen.

Pyöreän pöydän antia

Norssien lehtorit kertoivat myös omista etäopetuskokemuksistaan; he olivat löytäneet  paljon innostavaa sellaista, jota voisivat ottaa käyttöön myös lähiopetuksessa.

Opiskelijoilla oli paljon kysyttävää koulun arjesta ja he saivat hyviä vastauksia mm. näihin kysymyksiin?

  • Keneltä saa apua, jos tarvitsee?
  • Kuinka kouluilla perehdytetään uusia opettajia?
  • Miten pitkä opettajan työpäivä on? Pitääkö olla aina tavattavissa?
  • Mitä kaikkia muita tehtäviä opettajalle kuuluu?
  • Mitä pitäisi tehdä ensimmäisessä vanhempainillassa?

Se oli sitten siinä

NÄILLE 14:lle opiskelijalle maisteriharjoittelu oli viimeinen osasuoritus, joka puuttui tutkinnosta. Kunhan Viikki kuittaa sinne määrätyt tehtävät ok:ksi, saan kirjoittaa suoritusmerkinnät omille neljälleni.

Kirjasin itselleni muutaman ajatuksen etäohjauksesta nyt  kun asia ovat vielä mielessä:

  • Avauspäivän didaktikon session ohjelma on pakko suunnitella syvemmin; lähiopetuksessa se voi olla nopea tutustuminen ja pelisääntöjen avaaminen
  • Kovin erilaiset vekottimet. Joka luokalla oli hieman eri ohjelmat. Lopulta löytyi ratkaisu, jolla pääsi myös seuraamaan itse toimintaa. Voisi olla fiksua, että jatkossa käytettäisiin yliopiston hallinnoimia ohjelmia, jolloin didaktikko pääsee helpommin seuraamaan livesessioita.
  • Ohjausta voisi helpottaa realiaikainen oppimispäiväkirja esim. googledrivessa
  • Opetusvideoiden tekoon kannattaa suositella.  Samoin yhdessä opettamiseen.
  • Orientaatioviikon ohjelma täytyisi suunnitella uusiksi.
  • Tavoiteasetantaan laittaisin enemmän huomiota. 
  • Yhteinen zoom-sessio koko tiimille. Pidin kerran viikossa about tunnin mittaisen reflektio-session, jossa olivat paikalla kaikki neljä harjoittelijaa ja olemmat ohjaavat opettajat. Kun kokemuksia etäopetuksesta ei juuri ollut, näin saimme  vinkkejä toinen toisiltamme.

HYVÄ, mutta vähän haikeakin mieli.

torstaina, toukokuuta 21, 2020

Unohdettuja pedagogeja: Ottilia Stenbäck. Osa 2













TÄSSÄ lastussa yritän hahmottaa itselleni oman aikansa yhden merkittävimmän naispedagogin  Ottilia Stenbäckin omaa tyttöpedagogiikka lähteenäni Tyyni Tuulion teos: "Ottilia Stenbäck ja hänen aatemaailmansa."

Ottilia Stenbäck (1848 – 1939) teki elämäntyönsä kahdessa tyttökoulussa: Alavuden tyttö-kansakoulussa ja Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa. Opettajantyötä hän ehti tehdä huikeat noin 54-56 vuotta, joista kansakoulussa vähän toista vuotta.

Sinä aikana maailma muuttui monella tavalla: Säätyjako murtui ja muuntui luokkajaoksi. Naiset saivat oikeuden opiskella, pätevöitä  ja hakeutua julkisiin  virkoihin. Suomi suomalaistui,  itsenäistyi ja maallistui. Niihin työvuosiin mahtuu nälkä- ja routavuosia, maailmansota ja sisällissota. Mutta Stenbäckin oma kasvatusajattelu ei  juuri heilunut.

Ottilian lapsuudessa pääosa tytöistäkin  kasvatettiin kotona. Pelättiin, että he saavat maailmallisuuden tartunnan. Ja heitä tarvittiin äidin apuna kotona. Säätyläisperheissä käytiin ajoittain kotikoulua. Rippikoulu oli kuitenkin useimmille ainoa "oikea" koulu. Toki jo  vuoden 1843 jälkeen oli perustettu korkeasäätyisille  ruotsinkielisiä tyttökouluja, mutta ne olivat alkeellisia ja  niissä tyttöjä  kasvatettiin pääasiassa kotia varten.

Ottilia oli nimenomaan tyttöpedagogi - vaikka tyttökoulussa oli aluksi muutama poika alimmilla luokilla.

Jo nuorena hän ajatteli, että tytönkin pitää "saada toimia valon, kunnian ja isänmaan puolesta, eikä yksinomaan rakastaa sitä". Opettajattarena Alavuden tyttökansakoulussa hän korosti vanhemmille koulun tarpeellisuut  ja niiden aineitten hyötyä, joita siellä  opetetaan, ja miten naisen on yhtä suuri ja miltei suurempikin tarve kuin miehen, saada sellaista opetusta, kuin kansakoulussa tarjotaan. Vain pieni osa uskoi.

Kasvatuspäämäärä

Stenbäckillä oli kansakoulunopettajan ja kasvatusopin approbaturin tutkinnot. Niiden lisäksi hän luki paljon kirjallisuutta  ja teki opintomatkoja. Hänelle tärkeitä ja tuttuja suomalaisia pedagogeja olivat Uno Cygnaeus, Sakari Topelius ja mm. Z.J. Cleve.

Hän tapasi opintomatkallaan Fröbelin lesken ja jakoi hänen - pestalozzilaisen- ajatuksensa, että kasvatuksen päämäärä ei ole ainoastaan tietojen antaminen vaan koko ihmisen harmoninen kehittäminen. Tyttöjen oli varhain opittava auttamaan ja palvelemaan muita.

Tuulio kuvaa kirjassa  1800-luvun kasvatusoppia hengeltään  pietistiseksi ja nationalistiseksi.  Stenbäckiäkin kiinnosti erityisesti,  miten kasvatuksessa ja opetuksessa parhaiten välittyisi uskonnollinen ja isänmaallinen henki. Miten opettaa "oikein" kristillisyyttä, miten saada lapsissa heräämään rakkaus isänmaahan?"

Seminaarin viimeisenä vuonna  Ottilia kirjoitti, että "nuorra vitsa väännettävä." Kasvatuksella oli  lapsen mieli taivutettava siihen, "mikä hyvä ja oikia on." Yksi yhteinen tarkoitus oli  "Rakasta Jumalaa  ylitse kaikkia ja lähimmäistä niinkuin itseäsi." Kasvatuksen ja koko elämän päämäärä on, että ihminen tulisi Jumalan lapseksi.

Tiivistän Ottilian tyttöpedagogiikan syväpäämääräksi kristillisen kotikutsumuksen.  Tytöistä tuli kasvattaa  "korkeatasoisia kodin naisia". Hän halusi herättää ja vahvistaa nuorten mielissä rakkautta kotiin. Hän halusi kasvattaa "suomalaisten kotien tyttäriä elämän kutsumusta täyttämään - niin, ei ainoastaan tämän, vaan tulevankin elämän kutsumusta",

Tyttökoulun tavoitteena  ei ollut kasvattaa  tulevia tiedenaisia tai löytää taiteilijoita vaan ensi sijassa  kasvattaa normaalin keskitason naisia, kehittää  koko ihmistä harmonisesti.  Oppilaiden mieliin tuli painaa isänmaan kuvan, sen lempeä äidinkasvot.  Stenbäckin johtama tyttökoulu oli  demokraattinen laajojen piirien koulu. Mitään säätyerotteluja  ei tehty. Talonpojan tytär oli yhtä tervetullut kuin herrasmiehen.

Vielä 1900-luvun alussa  hän korosti  oppilaiden tehtäviä kodin tyttärinä. He eivät saaneet suinkaan luulla,  että heidän saamansa  hitunen oppia vapautaisi heitä kodin tehtävistä.

Stenbäck oli  luonteen kasvattaja. Lapsissa hän  arvosti raikasta lapsellisuutta, korutonta luonnollisuutta,  puhdasmielisyyttä ja  vilpittömyyttä - tosimielisyyttä. Turhuutta ja pintapuolisuutta tuli varoa. Illoin, aamuin tuli tutkia  sydäntään Jumalan sanan valossa. Itseä piti hillitä.

Myöhemmin koulunsa juhlapuhujana hän kuvasi koulun päämaaliksi suomalaisen sivityksen kehittämisen ja suomalaisen naisen kasvattamisen. Uudet yhteiskuntaluokat haluttiin mukaan sivistykseen ja  tiedon tielle. Arvoina olivat Runebergin isänmaallisuus,  Topeliuksen valoisa kristillisyys ja sivistys, joka ei irroita sitä kristillisyyden peruskalliosta  eikä ryöstä siltä  elämän kalliimpaa aarretta- uskoa.

Jatko-opiston kasvatuspäämäärä

Opiston  perustajan Godenhjelmin unelmana oli  vapaa ”naisten akatemia”, sivistys sivistyksen vuoksi ilman käytännöllistä päämäärää  - etupäässä kotikutsumusta ajatellen. Jatko-opistolla oli kuitenkin tavoitteena myös tyttökoulun opettajattaren ammattiin valmistaminen.

Stenbäckin mukaan opettajan tuli olla siveellisesti jalostunut henkilö, jumalanpelon kautta pyhitetty kasvattaja, joka  vaikuttaa ympäristöönsä ja varsinkin nuorison mieleen ilman sanojakin, hiljaa ja ikäänkuin salatulla tavalla ja  herättää totuuden ja rakkauden henkeä.

Tärkeät oppiaineet

Tyttökoulun oppiaineet ja kurssit olivat hänen koulussaan samat kuin Helsingin  tyttökoulussa.  Koulutukseen kuului sekä käytännöllisiä että teoreettisia aineita. Opetuskielenä oli suomi.

Stenbäck tahtoi antaa  oppilaille tietoja, joka eivät ainostaan valaise mieltä vaan jotka myöskin lämmittävät sydäntä. Kaikki oppiaineet koulussa olivat olemassa oppilaiden sivistämistä varten: niiden tuli kunkin kehittää oppilaissa ahkeruutta ja tarkkaavaisuutta, herättää heissä lujaa velvollisuuden tuntoa ja muodostaa heitä siveellisiksi luonteiksi.

Mielenkiintoisesti jo Alavudella hänen ajattelussaan näkyy opettajan velvollisuus valita opetukseen oppilaille merkitykselliset asiat. "Vielä lisäksi pitää tutkia mikä niille ”tietämättömille” talonpoikaislapsille  on  tarpeellisinta ja miten tätä tietoa  esitellä niin, että se tulisi heille eläväksi."
Myöhemmin hän moitti itseään opettajana siitä, että  "koitti tyrkyttää kuollutta, pintapuolista tietoa.- eihän nuo opetukset minua itseäni innostaneet, miten ne sitten olisivat herättäneet innostusta oppilaissani."

Jatko-opiston oppiaineet

Jatko-opistossa pakollisia oppiaineita olivat: Suomen kieli, ainekirjoitus, pedagogiikka, psykologia- valmistuksena pedagogiikkaan. Lisäksi sai valita vapaasti kaksi  ainetta:  historian, saksan, ranskan tai  englannin kielen.   Lukujärjestykseen tuli Godenhjelmin pariskunnan ehdottamien aineiden lisäksi Stenbäckin suosikit uskonto, matematiikka ja ruotsi.

Kasvatuksen keinot

Aivan keskeinen kasvatuksen keino oli Stenbäckin mielestä opettaja itse. Jo seminaarissa opiskellessaan hän kirjoitti, että  kasvattajilta vaaditaan rakkautta kasvattiinsa sekä niihin asioihin, joita hän heidän sydämmiinsa painaa. "Täten tulee hänen pyrkiä mahdollisimman mukaan itse täyttää sitä, mitä hän lapsilta vaatii, s.o. olla heille esimerkkinä."

Uransa loppupuolella hän kirjoitti: Opettajan hengestä lähinnä lähtee se henki, joka kouluissa vallitsee. Nuoriso tarvitsee havaintovälikappalaleita. Opettajan persoonassa tulisi nuorison nähdä uskonnon voima elävänä totuutena tullakseen siitä elähytetyksi.

Opettajanvalinnoissa tärkeää oli uskonnollinen ehdottomuus. ”Opetajia asetettaessa ei tulisi katsoa  yksin todistuksia  ja muodollista etevyyttä, vaan ensi sijassa että opettaja on kristillinen persoonallisuus."

Koulussa tuli vallita syvä kristillinen henki, jonka yhtä lempeä ja vakava henki  läpitunkisi kaikkia  opettajia. Työtä  tulisi elähdyttää tosi-uskonnollisuus.

Hyvät metodit, kaikenlaiset  ulkonaiset toimenpiteet, olivat hänestä vain tyhjiä muotoja, elleivät ole elävän hengen kannattamia, ellei ole opettajia, jotka voivat luoda eloa noihin kuolleisiin muotoihin.

Itse hän oli ankara opettaja. Discipliini oli tärkeä. Juuri johtajatar koulussa piti yllä järjestystä ja tehosti ehdotonta velvollisuuksien täyttämistä. Toisaalta häntä on kuvattu myös äidillisen helläksi.

Työmuotoihin kuului myös hyväntekeväisyys. Huonoina aikoina autettiin hätää kärsiviä tekemällä käsitöitä myyjäisiin.

Opetuksen lisäksi tärkeitä perinteitä olivat erilaiset juhlat. Jo Alavuden tyttökansakoulussa lukukauden lopulla oli  keskellä lattiaa joulukuusi kynttilöinen ja makeisineen ja "ympärillä lapset leikkivät ja riemuisivat." Tyttökoulussa jo ennen Ottilian aikaa  oli aloitettu Lucian-päivän perinne, ns.  lussijuhla-perinne. Juhlissa kävi usein merkkihenkilöitä mm. Topelius ja Lönnroot.

Ulkomaanmatkoiltaan 1891  hän toi  ”pitkät rukoukset” lauantai-aamuisin, jolloin oppilaille selitetiin sunnuntain teksti.

Näytelmiin ja teatteriin hänen suhtautumisensa vaihteli. Nuorena hän oli hyvin innokas ja erittäin taitava juhlaohjelmien keksijä ja toimeenpanija. Näyteltiin pieniä näytelmiä. Mutta iän myöten hän alkoi suhtautua niihin yhä kieltävämmin - kunnes taas hyväksyi niitä. Topeliuksen näytelmät palasivat koulun juhlien ohjelmaan ja  pukutanssit olivat sallittuja.

Hän osasi myös leikkiä lasten kanssa.

Kasvatus jatko-opistossa

Juuri johtajatar koulussa piti yllä järjestystä ja tehosti ehdotonta velvollisuuksien täyttämistä.
Tämä koski varsinkin jatko-opetusta. Hän kulki iltaisin haravoimassa pääkaupungin suosittuja kävelykatuja ja lähetti sielä löytyneet tytöt suorina tietä kotiin läksyjen ääreen.

Senbäck kutsui jatkolaiset kerran viikossa kotiinsa, sai tulla tai jäädä pois. Yhdessä tehtiin käsitöitä, luettiin kirjaa, juotiin teetä ja keskusteltiin.

Opetuksesta

Tuulion kirja ei paljoa kerro, mitä Stenbäck itse opetuksen menetelmistä ajatteli. Herbart-zilleriläinen metodi sopi hänestä äidinkieleen, mutta ei hänelle tärkeään uskontoon. Itse hän näyttää olleen taitava kertoja; Hän osasi elävöittää  kasvatusopin suuria persoonallisuuksia hartaudella ja antaumuksella.

Kasvattityttärelleen hän antoi pienten lasten opettamiseen ohjeita:
  • Vaihtele päässälaskua ja taululaskua joko tunnittain tai puolitunnittain, miten oppilaat parhaiten jaksavat ja ennättävät
  • Maantieto vaatii tarkkaa kerrontaa.
  • Älä jätä mitään, ennenkuin olet varma, että oppilaat sen oikein muistavat.
  • Kerro opittua aina muutaman tunnin perästä.
  • Älä anna pitkiä läksyjä omin päin luettavaksi, vaan lue heidän kanssaan, niin että siitä jo oppivat 
  • Läksyjä voit kuitenkin antaa, vaan aina tulee katsoa, ettei se ole yli lapsen voimien
Ensimmäisen vuosikymmenen ajan - siihen aikaan, kun jatkolaisille ei ollut kasvatusopin historian oppikirjoja opetus eteni niin, että  opettaja esitti pääkohdat,  oppilaat tekivät muistiinpanot
ja täydensivä tieojaan kotona lukemalla saksalaisisia oppikirjoja.  Hän piti työtapaa hyvänä: näin tytöt tottuivat itsenäisempään lukemistapaan kuin lukemalla lyhyttä oppikirjaa.

Jatkolaiset saivat esittää kuvaelmia.

Ottilia Stenbäckin pedagogiikka pähkinäkuoressa

Stenbäck sai pedagogisen koulutuksen Jyväskylän seminaarissa vuosina  1869 – 1873, jolloin sitä hallitsi Cygnaeukden pedagogiikka. Varsinaista metodia Cygnaeuksella ei ollut. 1880-luvulla ilmeistyivät Wallinin ja Zleven opetusopit, joihin hän perehtyi. Ne ovat varmasti vaikuttaneet häneen. Kasvatus ja opetus olivat yhä. Tämä  pienen analyysin pohjalta tiivistän Stenbäckin pedagogiikan seuraavasti:

MIKSI? Kasvatuspäämäärä
  1. kotikutsumus, korkeatasoinen, normaalin keskitason  kodin nainen, rakkaus kotiin ja sen tehtäviin. 
  2. taivaskutsumus, tosikristillinen luonne, jumalanpelko
  3. isänmaanrakkaus lempeine äidinkasvoineen
  4. koko ihmisen harmoninen kehitys
MITÄ? Kasvatuksen sisällöt
  1. sivistys, joka ei irroita sitä kristillisyyden peruskalliosta
  2. sekä käytännöllisiä että teoreettisia aineita
  3. opettaja oli ennen mutta  uskonnollisen ja isänmaallisen hengen välittäjä
MITEN? Kasvatuksen keinot
  1. opettaja esimerkkinä
  2. opettajan elävä henki 
  3. opettajan  rakkaus oppilaisiin -pedagoginen rakkaus
  4. opettajan rakkaus opetuksen sisältöihin
  5. koulun yhteishenki
  6. kasvatus oli taivuttamista
  7. monet keinot; kerronta, muistiinpanot, yhdessä oppikirjan lukeminen, isommille sopii itsenäinen lukeminen, leikit, juhlat ohjelmineen, hyväntekeväisyys, rukoushetket, kohtullisesti läksyjä
  8. kurin periaate - valvonta, mutta ei sotilaallinen- sopii vain pojille.
  9. vaihtelun periaate 
  10. kertauksen periaate, mm. erilliset kertaustuokiot
  11. jatkolaisilla  "akateemista vapautta" ja seurustelua johtajattaren kotona


keskiviikkona, toukokuuta 20, 2020

Unohdettuja pedagogeja: Ottilia Stenbäck. Osa 1



















Tyyni Tuulio julkaisi vuonna 1950 kirjan Ottilia Stenbäckin (1848 - 1939) elämästä. Löysin kirjan viime jouluna, ja nyt se on luettu. Kannatti. Vaikka olen jo aikaisemmin kirjoittanut Stenbäckin tärkeimmästä teoksesta "Kasvatusopin historian pääpiirteet" kolmekin lastua, en tiennyt hänestä ihmisenä enkä  hänen pedagogiikastaan juuri mitään. Opin samalla paljon tyttöjen koulun historiasta ja erityisesti ns. jatko-opetuksesta. Muistiinpanoja kertyi 25 sivua.

Tässä ensimmäisessä osassa piirrän lyhyen kuvauksen Stenbäckin elämäntyöstä. Toisessa osassa yritän tiivistää hänen omaa pedagogiikkaansa ja kolmannessa osassa esittelen hänen elämäntyönä kaksi merkittävintä näyttämöä: Helsingin suomalaisen tyttökoulun - jonka työtä muuten jatkaa Viikin normaalikoulu sekä koulun yhteydessä toimineen jatko-opiston.

Tyyni Tuulio tiivistää kauniisti Stenbäckin elämänkaaren:
" Ottilia Stenbäckin maallinen vaellus kesti yhdeksän vuosikymmentä. Se alkoi Maamme-laulun syntymävuonna ja  päättyi talvisodan aattona." 
Näihin vuosiin mahtuivat nälkävuodet, sortovuodet, ensimmäinen maailmansota, sisällisota...

"Tiila-täti" oli oman aikansa tunnetuimpia naisopettajia. Hän oli kaikkein ensimmäisiä uranuurtajia  suomalaisen naissivistyksen työmailla. Hän oli vaistoiltaan aristokraatti, Pohjanmaan talonpoikaiskansan jälkeläinen. Todellinen suomalainen. Hän oli saanut kummilahjana selkeän älyn ja hyvän terveyden. Luottamus Jumalaan takasi mielenterveyden. Näin Tuulio kirjoitti







































Lapsuus ja nuoruus 

Ottilian elämään ydin oli lapsuuden perhe. Perhe oli ns. sivistysperhe. Isä oli kirkkoherra. Äiti kotirouva. Lapsia heillä oli 13. Suvussa oli herännäisyysliikkeen johtajia. Kahdesta veljestä tuli  suomalaisuuden esitaistelijoita. Myös perhe vaihtoi kodin puhekieleksi ensimmäisten joukossa suomen.

Luonteeltaan Ottilia oli  ujo, arka, herkkä ja hän pillahteli itkuun herkästi. Hän oli lapsesta asti hyvin uskonnollinen.

Nuoruudessa kosijoita riitti, mutta elämään mahtui vain  yksi suuri rakkaus, mutta valitettavasti se oli yksipuolista. Niinpä hän eli neitinä elämänsä loppuun saakka.

Koulutie 

Ottilian oma koulutie alkoi tuon ajan tytöille tyypillisesti..  Hän  ei päässyt  tyttökouluun-  eivätkä päässeet muutkaan  hänen sisarensa, sillä perheessä oli  kuusi  poikaa,  jotka koulutettiin ensiksi.

Hän kävi  ns. kotikoulua. Opettajina eli guvernantteina oli  vähän vanhempia usein tuttuja tyttöjä ja poikia, jotka olivat käyneet joitain vuosia koulua.

Ottilia suoritti rippikoulun  14-vuotiaana ja hankki omin päin sellaisen osaamisen, että sai paperit  joilla pääsi Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaariin vuonna 1869. Sieltä hän valmistui vuonna 1874 kurssinsa priimuksena.

Opettajattareksi ja johtajattareksi

Ensimmäisen opettajan pestin hän sai kotipaikkakunnalleen avatusta tyttökansakoulusta. Puolentoista vuoden kuluttua hän otti vastaan kevätlukukauden 1876 mittaisen,  hänelle tarjotun  viransijaisuuden  Helsingin yksityisestä suomalaisesta tyttökoulusta. Kansakoulunopettajattaresta tuli oppikoulu opettajatar. Koulun opettajakunta jokseenkin kokonaisuudessaan kuului pääkaupungin pieneen suomalaiseen seurapiiriin

Koulun ensimmäinen johtaja Minna Lindroos erosi samana keväänä tehtävästään solmiakseen avioliiton Julius Krohnin kanssa, ja Ottilia Stenbäck kutsuttiin koulun johtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti 43 vuotta.

Opettajankouluttajaksi

Vuosina 1880 - 1881 Ottilia  kävi stipendin turvin tutustumassa Ruotsin, Saksan ja Sveitsin tyttöjen koulutukseen ja kuunteli luentoja yliopistolla. Hän vakuuttui, että Suomalainen Tyttökoulu oli ajanmukaisesti ja  erinomaisen järjellisesti  järjestetty.

Kotimaahan palattuaan hän suoritti yksityisesti kasvatusopin tutkinnon ("pedagogik och didaktik samt uppfostrans och undervisningens historia") professori Clevelle. Cleve kirjoitti hänelle todistuksen:
"Neiti Ottilia Stenbäck on osoittanut omaavansa sellaiset tiedot  kasvatus- ja opetusopissa, että hän pystyy menestyksellä johtamaan tulevien opettajattarien opintoja näissä aineissa."
Tyttökoulun yhteyteen perustettiin vuonna 1881 jatko-opisto, joka valmensi tyttöjä  tyttökoulujen opettajattariksi ja myöhemmin pyrkimään kansakoulunopettajaseminaariin.  Ottiliaa pyydetiin johtamaan opiston pedagogiikkaa. Lisäksi hän opetti siellä kasvatusoppia vuoteen 1903 saakka ja kasvatusopin historiaa vuoteen 1929 saakka, jolloin Jatko-opisto lopetti toimintansa oppilaskadon vuoksi

Stenbäck oli hyvin kiinnostunut kasvatusopin historiasta, josta ei ollut suomenkielistä oppikirjaa. Vuosina 1890 ja 1892 hän julkaisi teokset: Kasvatus-opin historian pääpiirteet I ja II..  Teosta käytettiin vuosikymmenien ajan jatko-opistossa sen toiminnan loppuun saakka ja kasvatusopin opiskelussa, se oli kurssikirjana  kasvatusopin approbatur-arvosanaa varten Kirjosta otettiin uudet painokse vuosian 1901 ja 1908.

Toimittajana

Ottilia  toimitti 1880-luvulla lastenlehteä, jonka nimi oli Tilhi. Lehti ilmestyi joka toinen lauantai, tarjoten "vaihtelevaa, opettavaista ja huvittavaa lukemista lapsille". Lehden  avustajana toimi  mm. Topelius.

Siirtymä eläkkeelle 

Stenbäck jäi eläkkeelle tyttökoulun johtajataren tehtävästä vuonna 1919. Ero oli vaikea. Hän ei halunnut edes neuvoa seuraajaansa. Ero ei ollut täydellinen: Hänelle jäi edelleen jatko-opiston johto ja kasvatusopin historian tunnit kolmannella luokalla. Lukuvuoden 1920-21 hän toimi valmistavien luokkien sijaisena.

Vuonna 1925 hän luovutti paikkansa jatko-opiston rehtorina. Seuraajaksi tuli  Elsbeth Frey
Kasvatusopin historiaa hän opetti vuoteen  1929  saakka jolloin kunniakas jatko-opisto siirtyi historiaan.

"Ammattikerjäläiseksi"

Ottilia oli NNKY:n perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja,  ja toimi sen piirissä kolme ja puoli vuosikymmentä. Yhdistys kantoi huolta nuorista naisista, joita saapui  kaupnkiin saapui joukoittain  palvelijattariksi, kauppa-apulaisiksi,  konttoristeiksi  tai opiskelemaan. Hyvän seuran puutteessa he  usein joutuivat harhateille. Eläkevuosina NNKY:stä tuli Ottilian pääasiallinen työmaa

Varsinaiseksi vanhuudenrakkaudeksi tuli vuonna 1927 perustettu Sörnäisissä toiminut tyttökoti.
Ottilia kehitteli itsestään ”ammattikerjäläisen” hellytti suurliikeiden johtajien sydämiä, kun tytöille oli saatava joululahjoiksi esim. kelkkoja.

Ottilia Stenbäckin säilytti energisyytensä varsin pitkään. Sitten voimat vähenivät parissa vuodessa.  Kesällä 1938 hän joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi, mutta toipui siitä. Kesäkuussa 1939 hän joutui uudellen sairaallaan, ja kuoli  91 vuoden iässä viimeisenä sisarusparvestaan.

Kirjoittajasta

Tyyni Tuulio o.s. Haapanen (1892 – 1991 ) oli kirjailija, kirjallisuustutkija, suomentaja ja filosofian kunniatohtori (1960). Hänen tuotantoonsa kuului useita elämäkertoja.

tiistaina, toukokuuta 19, 2020

lauantaina, toukokuuta 16, 2020

torstaina, toukokuuta 14, 2020

Uutta etsimässä Amerikassa vuonna 1939. Osa 4

TÄMÄ on  neljäs - ja viimeinen - lastu Ukko Kivistön  vuonna 1945 painosta tulleesta teoksesta  "Amerikassa uutta etsimässä".

Tässä lastusta etsin vastausta, miksi niin monin tavoin huike, monipuolinen ja perinpohjainen  Winnetka plan- kokeilu onnistui ja kesti  tässä pienessä kaupungissa maailman muutosta yli 20 vuotta. Monet sen ideat otettiin käyttöön ympäri Yhdysvaltoja. Monet niistä olisvat yhä käyttökelpoisia ja upeita.

Jäsennän löytämäni mahdolliset onnistumisen syyt praktiseen muutosteoriaan ns. muutosnyrkkiin, jonka olen aikanaan hahmotellut oman väitöskirjani pohjalta.









1. Opettajat, joilla on muutoksessa tarvittava kapasiteetti

Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla 





Kapasiteetilla tarkoin tietoa = mitä?, taitoa = miten?, tahtoa = miksi? ja tilaisuus = millä ja missä?




  • Winnetka-Plan- hankkeen johtaja C.Washburne oli itse hankkeen takana. 
  • Hänellä oli vahva pedagoginen tausta itsellään, tohtorina, opettajana ja opettajankouluttajana.
  • Tarkastaja osasi innostaa opettajia ja  hänen intonsa  tarttui jokaiseen opettajaan.
  • Kaupunki oli pienoinen huvilakaupunki, jossa asui varakkaita ihmisiä. Se oli yksi Amerikan rikkaimpia kuntia. Hankkeelle luotiin hienot taloudelliset reurssit.
  • Opettajat olivat kasvattajia, jotka uhrasivat vapaa-aikansa, omaisuutensa ja parhaat työvuotensa amerikkalaisella tarmolla lasten hyväksi.
  • Opettajat olivat omaa työtään tutkivia opettajia.
  • Heidän tukenaan oli vahva nykykielellä oppilashuoltoväki.

2. Kohde, joka on tärkeää muuttaa
Winnetka Planin muutoskohteena oli kansakoulun ja myöhemmin myös jatkoluokkia vastaavan junior high schoolin kokonaispedagogiikka opetussuunitelmasta arjen järjestelyihin niin että Wanhasta koulusta säilytetään hyvä ja samalla raivataan tilaa uudelle lapsikeskeisemmälle toiminnalle.
  • Hankkeen johtaja seisoi muutoksen takana- se oli hänelle tärkeä ja omakohtainen
  • Myös aktiivise vanhemmat halusivat koulun uudistuvan. He olivat tyytymättömiä vanhoihin lukukouluihin.
  • Idea perustui tuoreimpaan ns. lapsitutkimukseen = älykkyyden mittaamiseen.
  • Idea istui oman aikansa uuteen lapsikäsitykseen = elettiin lapsen vuosisataa - Ellen Key

3. Idea, joka ratkaisee kohdetta vaivaavan ongelman
Tässä on kyse siitä, että uusi idea toimii tehokkaasti, eikä tuota tuhoisia sivuvaikutuksia
  • Idea sai vahvaa tukea oman aikansa globaalista uuden koulun liikkeestä
  • Sen arvot olivat eettisiä: vapaus, lapsuden arvo, yksilö ja kuinkin myös isänmaallinen kansalaine
  • Burk oli testannut idean toimivuutta omassa seminaarissaan ja Washburne jatkoi
  • Turhia asioita karsittiin sisällöistä. Valikoitiin tarkasti, mitkä ovat ne pääasiat, jota tulee oppia.  Kokonaisuuksien tuli olla mielekkäitä.
  • Ratkaisut perustuivat tutkimuksiin. Esim. äidinkielen opetuksessa tutkittiin sivistyneiden sanavarastoa jotta löydetään ne sanat, joita lapset parhaiten tarvisevat oppiakseen lukemaan.
  • Tutkittin minkäikäisinä minkin taidon voi oppia. Piti  olla iälle sopivia tehtäviä.  
  • Tarkoin harkitut opittava asiat sijoitettiin oppisuunnitelmaan järjestelmällisesti niin, että  oppiminen osui sopivaan aikaan lapsen valmiutta ja kiinnostusta sekä käytön yleisyyttä ajatellen. Lapsen tuli olla valmis siihen, mitä hän joutuu oppimaan. Aineet tulee opettaa psykologisesti ei loogisesti.
  • Kunkin lukukauden lopussa opettajat tarkastivat jokaisen oppilaan työsaavutukset ja opettajat kerääntyvät neuvotelemaan ja suunnittelemaan järjestelmän kehittämistä.
  •  Joustava koulumenetelmä, joka oli omaksunut välittävän muodon uuden ja vanhan koulusuunnan välillä.
  • Metodit olivat jatkuvan kriiillisen tukkimuksen alaisin. Niitä parannetiin ja korjatiin jatkuvasti .

4. Hanke, joka toteutetaan otteella johon kuuluu...
  • Hyvä suunnittelu
  • Kaikkien niiden osallistaminen, joita asia koskee
  • Ahkerasti yhdessä tehty työ
  • Washburne toimi varovaisesti, kriitillisesti ja huolellisesti valmistellen. 
  • Hänellä ei ollut mitään piintynyttä metodia. 
  • Kokeilu aloitettiin alaluokilta, ja sen edistymista seurattiin
  • Kaikessa oli järkiperäistä johdettua toimintaa
  • Järjestelmää oli vuosien varrella kehitetty kokeilujen ja tarkkailujen tuloksena 
  • Hanketta kehitettiin johtajan innostaessa opettajia.
  • Vanhemmille avattiin erilaisin tilaisuuksin ja kirjoin uudistuksen ideaa ja perusteluja.
  • Vanhempia kuultiin ja heidän huoliinsa vastattiin
  • Vanhemmat otettiin mukaan toimintaan ja kouluun
  • Opettajilla oli aktiivinen rooli ja myös autonomiaa.
  • Opettakunta teki töitä yhdessä.
  • Opettajien ja perheiden tukena  toimi vahva oppilashuoltoryhmä

5. Koulu, joka on työtilassa
  • Jo koko Winnetkan kaupunki oli poikkeuksellinen. Winnetkan  6-vuotista kansakoulua  kävivät rinnan miljardöörien ja työmiesten lapset. Tytöt ja pojat olivat samassa luokassa.
  • Koulun henkilökunta, 90 miestä ja naista, olivat Winnetkan kansakoulun kasvatusopillinen labratorio.  
  • Olosuhteet rakennuksineen jne. olivat huikeat.
  • Vanhempien tyytymättömyys osattiin kohdata.
Lopuksi

Etsin siis vastausta, miksi Winnetka plan- hanke onnistui ja kesti yli  kaksikymmentä vuotta.  Vastaus kuuluu leikkimielisesti: koska siinä noudatettiin Hellströmin praktista Muutosnyrkki- muutosteoriaa.

Todellisuudessa salaisuus lienee siinä, että kyseessää oli moninkertainen poikkeusilmiö.  Jo Winnetkan kaupunki oli ja on yhä täysin poikkeuksellinen. Wikipedian mukaan sen väkiluku oli vuoden 2010 väestönlaskennassa 12 198 - siis Kauniaisten kokoinen.  90,1 prosenttia asukkaista on valkoisia.  Vuonna 2015 se oli Yhdysvaltain toiseksi varakkain kunta.  - siis Kauniaisten oloinen.

Kaikki palikat osuivat vuonna 1919 kohdalleen. Ajan uusi lapsikeskein henki ja ihanteet. Uusi näkemys oppimisesta. Lapsitutkimuksen kukoistus. Unelmat ja resurssit toteuttaa niitä.  Oikeat henkilöt oikeilla paikoilla,

Auki jää vielä kysymys: Mitä Winnetka Planista Winnetassa yhä elää. Nopean  nettiselailun perusteell näyttää, että lapsikeskeisestä hengestä on vielä paljon jäljellä. Ehkä se sammunutkaan, vaikka  hankkeen sielu: Washburne siirtyi muihin tehtäviin - niinkuin usein pedagogisissa innovaatioissa käy.

Piirissä 36 on nyt viisi koulua, yksi yläkouluista  on Carleton Washburne School. Edelleen toiminnassa on Ukko Kivistön kirjan julkaisemisen aikaan juuri valmistunut Elias ja Eero Saarisen suunnittelema Crow Island School- koulurakennus sekä Skookie School.

keskiviikkona, toukokuuta 13, 2020

Uutta etsimässä Amerikassa vuonna 1939. Osa 3












TÄSSÄ kolmannessa Ukko Kivistön teosta esittelevässä lastussa keskityn Ukonkin opintomatkan  päätutkimuskohteeseen: Winnetkan pienessä kaupungissa piiritarkastaja, tohtori Carleton Washburnen johdolla toteutettuun 20-vuotiaaseen pedagogiseen innovaatioon: Winnetka planiin. Sitä noudatettiin kaupungin viisiluokkaisessa kansakoulussa syksystä 1919 alkaen. Jo seuraavana vuonna vanhemmat perustivat kaupunkiin kansakoulun jatkoluokkia vastanneen kolmiluokkaiseen junior high schoolin. Se oli tiettäväsi ensimmäinen yksityinen junior high school. Lukioon mentiin sitten naapurikaupunkiin.

Winnetka-plan

Washburnen johdolla hieman alle sadan opettajan ja nykykielellä oppilashuollon tiimi muodosti  pedagogisen laboratorion, joka kehitteli systemaattisesti koulun työotetta. Käyn seuraavassa tiivistäen läpi innovaation tavoitteita ja niiden toteuttamiseksi kehitettyjä  ratkaisuja.

Opetustyön tavoitteet

Kirjan kuvitusta. Tässä tehdään lavasteita.
Winnetka planissa ajateltiin, että oppiminen on luontaista, oppimishalu on synnynnäistä, mutta suunnitelmallinen oppiminen on myös välttämätöntä.

Liikkeelle lähdettiin siitä, että  on olemassa asioita, jotka ovat tärkeitä kaikille. Siksi tarvittiin kirjoitettua opetussuunnitelmaa: Opinrunko, joka kaikkien lasten tulisi oppia hyvin.

Lapsi nähtiin sekä yksilönä että yhteisön jäsenenä. Yksilönä lapsi oli ainutlaatuinen. Hänen tuli saada kehittyä omaan luontaiseen suuntaansa. Hänen tuli saada ilmentää itseään. Elämän päämääränä oli onnellisuus, mahdollisuus seurata omaa kehitysuraansa mm. erikoisharrastuksen pohjalta ja löytää oma elämäntehtävänsä.

Winnetka-Plan oli ikäkausipedagoginen ja lapsikeskeinen. Lähtökohtana olivat lapsen tarpeet, ne tekijät, jotka ”takaavat” onnellisen elämän. Tarpeita oli kolme:
  • Fyysiset tarpeet (= terveys).
  • Psyykkiset tarpeet (= onnellisuus): Itseilmaisun tarve /purkaminen  ja turvallisuuden tarve (varmuutta siitä, että on rakastettu - toverien myötämielisyys). Lapsi sai keksiä ja kehittää omia mahdollisuuksiaan ja harrastuksiaan häntä itseään tyydyttävimmästä elämäntavasta työssä ja leikissä. Turvallisuutta loi koulu, joka on tehty ympäristöineen viihtyisäksi ja kodikkaaksi sekä  viihtyisä, iloinen ja mukava luokkahuone. Tärkeä olo myös läheinen suhde opettajaan. Opettaja on opastaja, neuvonantaja, ystävä joka pitää huolta myös järjestyksestä. Turvallisuutta toi  vanhempien ja opettajien keskinäinen ymmärrys ja myötämiellisyys. Kaikkien pitäisi voida onnistua. Koulussa tulisi tehdä työtä,  johon on tarvetta ja johon  lapsi  on psykologisesti valmis.
  • Sosiaaliset tarpeet: Tarve kuulua isompaan ryhmään; lapsen tulee  saada  kokemuksia siitä, että on osa yhteisöä. Lapsella on sosiaalinen pyrkimys olla osa suurempaa  ryhmää. Tässä onnistutaan, kun lapsi tuntee olevansa yhtä jonkin ryhmän kanssa ja että onni ja menestys riippuu tuosta ryhmästä. Washburnin mukaan  koko koulun on tunnettava, että kuulutaan yhteen. Eihän muuten aikuisena voi tuntea yhteenkuulvaisuutta valtioon(Washburne ennakoi positiivisen keskinäisriippuuvuuden ideaa). 
Myös yhteiskunnalla oli tarpeita: Sosiaalisen tietoisuuden kehittäminen, mm. taidot  sulautua  elimillisenä osana omaan perheeseensä, sosiaaliseen ryhmäänsä, kuntaan, kansakuntaan ja ihmiskuntaan ja toimia demokratiassa. Lapsen oli opittava itsekuria.

Winnetka palnissa löydettiin hyvällä tavalla tasapaino yksilöllisyyden ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten välille.  Suunnitelmassa lapsi nähtiin (1) lapsena, (2) ainutlaatuisena yksilönä, joka oli  (3) osa monimutkaista yhteiskuntaa ja (4) joka tarvitsi valmiudet käyttää kansalaisoikeuksiaan mutta myös kantaa oma sosiaalinen vastuunsa.

Lapsille koetettiin antaa ne tiedot ja taidot, joita hän todennäköisesti tarvitsee joko lapsena tai myöhemmin aikuisena. Tärkeät ja hyödylliset asiat  etsittiin tutkimalla.

Toinen  tarkoitus  oli  kehittää hänen erikoisharrastuksiaan. Oma erikoisharrastus = auttamalla lasta havaitsemaan omat erikoisharrastuksensa ja taipumuksensa autamme häntä suureksi tultuaan valitsemaan sen työn, jota hän parhaiten pysyy tekemään ja valitsemaan sen alan, joka tekee hänet onnelliseksi.

Ratkaisuja tavoitteiden saavuttamiseksi

Kivistön mukaan Winnetkassa oli löydetty joustava koulumenetelmä, joka oli omaksunut välittävän muodon uuden ja vanhan koulusuunnan välillä. Tässä ideoita aakkosjärjestyksessä:

ARVIOINTI
Yhdysvalloissa ei  Kivistön mukaan tuolloin tunnettu sellaista todistuskirjaa kuin Suomessa. Mutta  oppilaitten tiedot kontrolloitiin ja niistä pidettiin kirjaa perusteellisesti. Kullakin oppilaalla oli kortti, mihin oli painettu ne vaatimukset, jotka oppilaan oli kussakin aineessa suoritettava. Joka jaksoa kohti oli  testi. Ennen testiä oli harjoitustesti, jonka lapsi korjasi itse. Kortista lapsi näki, kuinka oli edistynyt. Siitä myös vanhemmat saivat tietää, oliko lapsi suorittanut määrätyssä ajassa  tehtävänsä vai ei.  Lisäksi oppilas arvosteltiin seuraavissa taidoissa:
  • lukemiskyky,
  • luettujen kirjojen määrä,
  • edistys ja nopeus laskennossa ja
  • oikeinkirjoituskyky jne.
Sen lisäksi kotiin tiedotettiin;
  • kyky yhteistyöhön,
  • keksimiskyky,
  • työkyky,
  • järjestyskyky,
  • täsmällisyys,
  • itseluottamus ja
  • kohteliaisuus
Opettaja tarkkaili oppilaiden työskentelyä ja kirjasi ylös. Hänellä  oli yksinkertainen kirjanpito, josta hän näki, millä asteella kukin lapsi on ja millä hänen pitäisi olla.

Lisäksi kysyttiin vanhempien mielipidettä ja tiedusteltiin, mikä lapsesta oli  vaikeaa  koulutyössä ja pitääkö vanhempien auttaa lastaan ja kuinka kauan siihen menee aikaa, ja vihdoin mitä vanhemmat arvelevat lapsen vastaanottokyvystä ja mitä toivomuksia heillä on koulun suhteen.

DRAAMA
Kirjan kuvassa eriyinen draamaopettaja.
Draama pidettiin yhtenä ryhmätyöskentelyn jaloimpina ilmaisuina. Draamallisen ilmaisun päämäärä oli Kivistön mukaan  "lasten sosialisointi, lapsen yksilöllisen luonteen etsintä ja hänen ryhmätyöskentelyyn sopivien erikoisavujensa  huomiointi". Opettajan  huolena ei ollut draamallinen tuotanto eikä katsomon huvittaminen.  Hän auttoi lapsia kehittymään sosiaaliseen yhteishenkeen ja ryhmätuntoon. Hän etsi kunkin lapsen persoonallisuutta ja auttoi häntä kehittämään lahjojaan.

Draamalliseen ilmaisuun liittyy muita taiteita: ruumiinliikuntaa, tanssia, musiikkia, käsitöitä, grafiikkaa, plastiikkaa, värejä ja muotoja, kielen käyttöä.  Se käyttää hyväksi  ruumista, ajatusta, tunteita, samalla se yhdistää lapsen kanssaihmisiinsä. Kolme draamallisen ilmaisun vaihetta olivat:
  1.  Leikkielämä, draamallinen leikki  - Leikitään kotia, koulu, puotia…Aluksi lapsi ei erota sitä todellisesta elämästä.
  2.  Luova dramatiikka - Kun lapset ovat  9-  10- 11 vuotiaita. Kertomuksia, joilla on alku ja loppu. Toiset näyttelevät, toiset katsovat  ja sitten päinvastoin.
  3.  Draamallinen taide- Vuorosanat kirjoitettu- ei pakko noudattaa.Näytökset suunniteltu, lavastus, puvustus… täydellinen eläytyminen. Tavallisesti vasta junior high schoolissa.

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ
Äidit on kutsuttu kouluun juna-ajelulle. Kirja  kuvitusta 

Koti ja koulu täydentävät toisiaan  Kun ne työskentelevät yhdessä, ne tukevat toisiaan.


Washburnen mukaan Winnetka-koulun ihanteet voitiin toteuttaa vain siten, että vanhemmat täysin ymmärtävät koulua ja ovat sille myötämielisiä.










Yhteistyömuotoja olivat:
  • Harrastuspiirit, joissa vanhemmat olivat vetäjinä opettajien rinnalla.
  • Kokeiluista neuvottelut  vanhempien kanssa.
  • Koulun kirjastosta sai lainata alan kirjoja.
  • Käy koulussa illalla- toimintamuoto. Opettaja opetti vanhempia aivan kuin he olisivat lapsia. 
  • Oman lapsen rohkaiseminen omaan erikoisharrastukseen, joka täydentää koulun ohjelmaa.
  • Opettajan kutsuminen kotiin.
  • Oppilaan suorituskortti,
  • Taideaineiden suosiminen.
  • Vanhemmat opettamaan lapsia,  esim. liikennepoliisi-isä.
  • Vanhempien ja opettajien yhdistys, joka järjesti koko päivän kestäviä kokouksia, joihin kutsuttiin huomattava puhujia, kursseja vanhemmille ja opettajille, lounaita, päivällisiä, iltakutsuja, yhteisiä retkiä lasten kanssa. Yhdistys myös auttoi opettajia saamaan asuntoja, hankkii koulutalojen kalustusta ja koristelua, opasti vieraita, järjesti näyttelyitä ja vaikutti säädöksiin.
  • Vanhempien kokoukset, joissa oli aluksi  tarkastajan tai johtajan esitelmä. 
  • Vanhempien osallistuminen luovaan ryhmätyöskentelyyn; avustavat tekemällä kertomuksia, artikkeleita, tauluja…
  • Vanhempien valitusten kuunteleminen;  Kutsutaan tyytymättömät koolle  purkamaan kiukkuaan ja myöhemmin kuulemaan tyytyväisten  näkemyksiä.
  • Vierailu luokkahuoneessa- puolipäivää tai koko päivä.
  • Yhteistoiminnan hengessä tapahtuva arviointi - vanhemmat voivat huomauttaa  opetuksen kohteista, jotka eivät vastaa heidän lastensa tarpeita.
  • Äitien kanssa kahden kesken käydyt keskustelut. 
KOULUPÄIVÄN RAKENNE
Tutkimusten tuloksena oli  huomattu, että  lapset eivät pysty omaksumaan  tietoa tyydyttävällä tavalla  muuta kuin puolet koulupäivästä. Niinpä puolet aamupäivän ja iltapäivän työajasta käytettiin seurustelevaan työskentelyyn, jonka avulla lapsissa koetettiin herättää ryhmätietoisuutta ja hankkia heille työniloa ja luovaa toimintaa

Koulupäivässä oli kaksi osaa.
  1. Toinen puoli koulupäivästä oli varattu perusasioiden opettelulle. Kaikille yhteinen osuus perustui oppilaiden omatoimisuuteen. Koulutyötä yksilöllistettiin; Jokainen sai edetä omalla tasollaan ja omassa tahdissaan työohjeiden mukaan.
  2. Toinen puoli päivästä käytettiin ei-akateemiseen opiskeluun; kiihotettiin lapsen kykyjä, herätettiin  yksilöllisiä harrastuksia ja autettiin työskentelemään yhdessä toisten kanssa. Yksi työryhmä kirjoitti ja esitti näytelmiä,  toinen toimitti koulun sanomalehteä. Eräät oppilaat hankkivat joko itsekseen ta ryhmissä työskennellen lisätietoja itselleen pakollisten kurssien ulkopuolelta.  Näillä tunneilla  leikittiin, laulettiin, piirrettiin ja maalattiin. Työtapoina olivat yksilöllinen luova työ ja ryhmätyö. Monet isät ja äidit tulivat mukaa työskentelyyn. He esim. valmistivat  hollantilaisia pukuja Hollanti-teemaan,
Päivään mahtui välitunteja ja lepotuokiota omalla matolla. Välituntia kutsuttiin  leikkitunniksi.
Lapset leikkivät silloin  ympäröivillä kentillä vapaasti. Isommat lapset johtivat pienempiä. Kun leikkitunti oli ohi, oppilaat pääsivät vapaasti sisään, ei jonoja.

KOULURAKENNUS
Kirjan kuvitusta 1940-luvulla rakennetusta uudesta
koulurakennuksesta, jonka arkkitehdit olivat muuten 
suomalaisia.
Rakennuksen oli oltava riemullisen elämän paikka. Sen tuli olla puhdas, terveellinen, hyvin lämmitetty, tuuletettu ja valaistu sekä lisäksi viihtyisä, värikäs, kodikas, mukava, lapsen tarpeisiin ja  toimintaan soveltuva. Kokoontumishuone oli kouluelämän keskuspaikka.

Luokkahuone oli  ikäänkuin pieni talo. Sillä on oma pihansa, verstaansa, laboratorionsa juomalähteensä ja mukavuuslaitoksensa,  pulpettaja hiljaista työskentelyä ja lukemista varten, satunurkkaus, kirjasto ja hyvä varasto.

Eteisessä ei ollut vaatenaulakoita. Jokaisella oppilaalla oli  oma peltinen vaatekomeronsa,  jonka jokainen lukitsi omalla avaimellaan. Kaikki ovet avautuivat  suureen aulaan.

MENETELMÄLLISIÄ PERIAATTEITA
  • Ei kertausta.
  • Ei kotitehtäviä.
  • Ei luokalle jättämistä. Lapset seulottiin ensimmäisen kerran lastentarhoissa, jolloin tehtiin älykkyystutkimukset. Jollei  lapsi ollut henkisesti täyttänyt 6v 5 kk, viivytettiin  siirtymistä kansakouluun. Kun lapsi oli lopullisesti siirtynyt kansakouluun, hän sai seurata sen ryhmän mukana, johon oli kiintynyt. Winnetkassa oli joka päivä varattu 1 tunti sellaisille oppilaille, jotka tarvitsivat erikoisopetusta. Samoin oppilaat voivat täydentää tietojaan kesäkoulussa. Joskus erikoistapauksissa oppilas voidaan siirtää lukukauden kuluttua luokka alemmaksi
  • Ei  päivittäistä läksymäärää.
  • Ei rangaistuksia.
  • Ei suullisia kuulusteluja.
  • Harrastuspiirit: Opettajat ja vanhemmat vetäjinä).
  • Harrastelijoiden kerhot (opettaja vain tukena). 
  • Winnetkassa mm. kyselylomake, mikä  sinua kiinnostaa
  • Kaikille 1.- ja 5.- luokan oppilaille tehtiin älykkyystestit.
  • Motivaation periaate: Jokainen kouluaine tuli esittää siten, että ” houkutellaan altista lasta!” Oppilaat täyttivät  mm. kyselylomakkeen: mikä  sinua kiinnostaa.
  • Omaan tahtiin eteneminen.
  • Paljon harjoittelua.
  • Ryhmissä luovaa toimintaa.
  • Työohjeet: Oppilaat saivat opettajilta kirjalliset työohjeet, kuinka toimia. He työskentelivät jo toisesta luokasta lähtien aine- ja työhuoneissa ja suorittivat oman tahtinsa mukaisesti kurssiyksikköjään. Oppiaines jäsennettiin oppilaille mieluisiksi tehtäviksi. 
  • Vaihtelun periaate: Koulutyössä ymmärrettiin vaihtelun arvo ja tarjottiin erikoisharrastuksia. 
OPETTAJAN ROOLI
Opettajalla oli tässä suunnitelmassa kovin erilainen rooli kuin perinteisessä opetuksessa. Läksyjä ei annettu, eikä opettajaa tarvittu niitä kuulustelemaan. Opettaja ei myöskään ”valmistanut uutta läksyä”. Opettaja auttoi vaikeissa kohdissa, innoitti  oppilaiden harrastuksiaan, selitti  asioita yksilöille ja ryhmille, tarkasti  lasten työt ja huolehti tarvittaessa, että  lapsi suorittaa hänelle  määrätyn työn.

Opettajan tehtävänä oli  olla käytettävissä. Hän neuvoi oppilaita luettavien kirjojen valinnassa. Hän määräsi kuulustelujen ajankohdat ja merkitsi opintokirjaan suoritukset. Tavanomaista luokkaopetusta annettiin jonkin verran, erityisesti yhteiskuntaopissa.

Työyhteisössään ja luokassa  opettajan tuli saada olla oma itsensä, kulkea persoonallisessa elämässään omaa, luonteenomaista kehitysuraansa.

OPETUSSUUNNITELMA
Uudistuvissa kouluissa Amerikassa ei ollut tuolloin painettuja opetussuunnitelmia. Ohjeet laadittiin kutakin vuotta varten erikseen. Winnetkassa ns. akateemiset oppiaineet oli sijoitettu eri vuosiluokille tutkimusperustaisesti.

OPINTOKORTTI, TULOSLOMAKE
Oppilan työ jaettiin jaksoihin. Jaksot oli  merkitty painetulle oppiennätyskaavakkeelle, jossa oli sarake jokaista oppiainetta varten. Jokaisen jakson vieressä oli  sarake sitä päivämäärää varten, jolloin maali oli saavutettu. Opettaja teki  joka kuudes viikko yhteenvedon, mitä lapsi on sinä aikana saanut aikaan. Asteikko oli  -S = ei suoriutunut , S, S+. Vanhemmat voivat nähdä tuloslomakkeen koulussa, tai lapset voivat viedä sen kotiin.

OPPIAINES
Winnetkassa valikoitiin tarkasti, mitkä ovat ne pääasiat, jota tulee oppia. Valikoinnille otettiin kolme kriteeriä:
  • Tietomäärä on niin suunnaton, että kaikkea ei voi  opettaa. Kriteeriksi  valittiin hyöty, käyttökelpoisuus;  Kysyttiin myös, onko haittaa jollei osaa.
  • Erotetaan ja karsitaan, se mikä opitaan muutoinkin.
  • Erotetaan toissijaiset asiat.
Ainejaottelun tuli olla ala-asteella hyvin väljä ja joustava. Integroinnissa nähtiin eri asteita:
Oppiaineita voitiin yhdistää toisiinsa. Oppiaineisiin voitiin yhdistää toimintaa. Oppimistapahtuma voi sulautua  oppilaan elämään ja kokemuksiin elimillisenä kokonaisuutena.

Kokonaisuuksien tuli olla mielekkäitä,  vapaita  keinotekoisista raja-aidoista.

Sitten sijoitettiin oppisuunnitelmaan yleiset  pääasiat järjestelmällisesti niin, että  oppiminen osui sopivaan aikaan lapsen valmiutta ja kiinnostusta sekä käytön yleisyyttä ajatellen. Lapsen tuli olla valmis siihen, mitä hän joutuu oppimaan. Aineet tuli opettaa psykologisesti ei loogisesti.

Kyse ei ollut vain ikäkaudesta, koska lapset olivat yksilöitä. Winnetkassa ymmärrettiin, että oppilailla samassa luokassa on eri valmiusaste, siksi koulutyö  sovitettiin  yksilön valmiuden mukaan. Taustalla oli Frederick Burken ajattelu. Mistä näki, että yksittäinen lapsi oli valmis? Valmius näkyy fyysisestä  kehityksestä, älykkyysiästä (yksi tapa), kokemustaustasta (kaiken uuden oppimisen täytyy pohjautua aikasempaan oppimiseen) ja lapsen aktiivisesta ja kestävästä harrastuksesta.

Näiden kaikille tärkeiden asioiden lisäksi luotiin koulupäivään mahdollisuuksia oma-aloitteisuuseen, harrastuksen mukaiseen toimintaan. Tarjottiin erikoisharrastuksia ja noudatettiin niissä  omatoimisuuden  periaatetta.

" Näin saadaan kaikki lapsikeskeisen opetussuunnitelman edut, mutta ei sen haittoja."

OPPIAINEET
Opiskelu oli pitkälti eheytettyä, mutta sisällöistä tunnistaa ainakin seuraavia suomalaisia oppiaineita nykykielellä ilmaistuina:
  • ammatinvalinnan ohjaus/oppilaan ohjaus.  Ohjelmaan kuului myös ohjausta elämäntehtävän löytämiseen ja ammatinvalintaan. Nuoria ihmisiä oli autettava tutkimaan itseään, harrastuksiaan, taipumuksiaan, puutteitaan- sekä tutkimaan ympäristöään, sen mahdollisuuksia ja tarpeita. Ohjausta tarvittiin myös kasvavaan joutoaikaan (= vapaa-aikaan).
  • käsityö - ei kuitenkaan veiston tyyppisesti
  • biologia/ypi
  • historia 
  • kansalaistaito
  • kuvataide  - piirustus
  • matematiikka -  laskento.  Jokainen lappsen tuli oppia laskennon alkeet. Ne opetettiin erillisenä  oppiaineena. Arkeen sovellettavia tehtäviä. Myös lapset tekevät laskuesimerkkejä. Käytiin oikeasti ostoksilla, opittiin hinnat 
  • liikunta - urheilu, pelit - ei voimistelua
  • maantieto
  • musiikki
  • terveysoppi - Washburnen mielestä sukupuoliopetus oli  koulun velvollisuus. Junior high schoolissa opetetiin  lastenhoitoa pojillekin.
  • yhteiskuntaoppi  oli tärkeimpiä aineita. Siihen oli sisällytetty historian, maantiedon ja  kansalaistaidon alkeet. Opetusta elävöitettiin  taiteen, tieteen, kirjallisuuden ja kansalaistiedon aloja käsittelevillä selostuksilla.  Maantiedon ja historian opiskelu oli oppikirjatonta. Päivän maailmanpolitiikan tapahtumia tutkiskeltiin. Kun jotakin erikoista tapahtuu, jätettiin vanhat tehtävät ja ryhmät saavat uudet
  • äidinkieli ja kirjallisuus - lukeminen ja kirjoitus
Vieraiden kielten opiskeluun en löytänyt kirjasta viiteitä.

OPPIAINES
Kukin akateeminen aine oli jaettu tarkasti kuvattuihin kursseihin. Opettaja suunnitteli kullekin oppilaalle 6 viikon tehtävät. Lapsi eteni omaan tahtinsa ja kun tehtävä oli tehty, hän suoritti siitä tarkasti etukäteen sunnitellun testin ja sai siitä opintokorttiinsa merkinnän.

OPPILASHUOLTO
Kouluun kuului kasvatusaputoimisto, joka teki läheistä yhteistyötä opettajien kanssa. Siihen kuului koululääkäri, kasvatusneuvoja, terveydenhoitaja, koulupsykiatri ja koulupsykologi. Lisäksi laitokseen palkattiin leikkikentänohjaajia.  Koko ensemble toteutti johdonmukaisesti sovittua kasvatusoppia Winnetka plania  noudattaen. Koulua kävivät myös kuurot, heikkonäköiset ja rammat. Washburne vastusti erityisluokkiin eristämistä (inkluusiota siis jo 1920-luvulla).

Vaikeiden lasten käsittelyyn opettaja sai apua tästä kasvatusneuvolasta. Häiriöissa apuun tuli myös  psykiatri, joka työskenteli myös vanhempien ja johtokunnan kanssa. Oppilaiden testaamisesta vastasi  psykologi. Hän teki oppilaille myös älykkyysmittaukset, joiden pohjalta tehtiin  diagoosi ja erikoissuunnitelma (vrt. suomalaiset oppimissuunnitelmat). Tukena oli myös lastenlääkäri ja kasvatusneuvoja

TYÖTAPAKIRJO
  • Akateemisissa aineissa siis pitkälti itsenäinen työskentely.
  • Draama. Kirjallisuus. Musiikki. Taiteet.
  • Esitelmä- ja kokoustilaisuuksia, joissa oppilaat kertovat löytämistään tiedoista luokalle.
  • Harrastuspiirit- muutama viikkotunti. Alkeiskoulun asteella oli  ”yhteisten harrastusten ryhmä”, keskikouluasteella valinnanvaraisten harrastuksien ryhmäät = musiikki, luova taide, luova kirjoitus, ammattityöskentely, muovailu, metallityö, sanomalehiyön alkeet, painotyöt, valokuvaus, dramatiikka… Opettajat ja vanhemmat vetivät muutaman viikkotunnin harrastuspiirejä. Harrastelijoiden kerhoissa (esim. postimerkkikerho) opettajat olivat vain  tukena. Näissä yhdistyi yksilöllinen valinta ja sosiaalinen kasvu.
Kirjan kuvassa monistetaan koulun lehteä.




















  • Itsehallinto. Sosiaalisuutta edistettiin myös laajalla oppilaiden itsehallinnolla, jolloin he pääsivät vaikuttamaan  koulun olosuhteisiin. Aloite- ja esitysoikeus luokassa. Toimikunnat. Junior high schoolissa oli parlamentti  Kouluvaltiolla on oma lakikokoelmansa ja sen valiokunnilla työohjeet. Virkoja mm. presidentti, puheenjohtaja ja kirjuri ja vahtimestari. Eri komiteoita mm. kaappi- ja polkupyöräkomitea, kauppa- ja teollisuuskomitea - oppilaiden yrityksiä.
  • Itsenäinen työskentely.
  • Juhlia: Koululla juhlia usein: joulujuhla, vapauden juhla. Lippumenot. Luokkajuhlia.
  • Kertotaulukortit laskennossa.
  • Kesäkoulu toimi Winnetkassa  jo ennen Washburnea. Se oli tarkoitettu oppilaille, jotka olivat jääneet talven aikana jälkeen yhdessä tai usemmassa aineessa. Kesäkoulut  olivat viihtyisiä. harjoituskouluja, joihin parhaat opettajat tulivat kaukaakin. Ne olivat myös näytekouluja,
  • Kirjoituskoneita sai käyttää kun osasi tekstata.
  • Kirjojen lukemista: Opettaja luki ala-asteella lapsille jostain kirjasta kertomuksen tai runon. Niitä ei purettu. Kyse oli vain miellyttävästä lukutuokiosta. Isommat lapset lukivat itse hyviä kirjoja.
  • Koulukirjasto oli uudistuvan koulun sydän.
  • Koulukokoukset aulassa, jossa oli  näyttämö. Joka luokka valitsi 2-3 edustajaa. Oppilas sihteerinä ja puheenjohtajana, valvova opettaja asettui taka-alalle. Uudet asiat vietiin luokkaneuvostoihin. Ehdotuksia, äänestyksiä ja myös esityksiä.
  • Koulunäytelmät.
  • Kysymyskortit mm. Egypistä.  
  • Lukeminen oli  koko koulun kulmakivi. Luettiin  ääneen opettajalle ei koko luokalle. Opetaja varmisti, että on ymmärretty.
  • Luokkaopetusta käytettiin  harrastuksen herättämiseen, yhteiskunnallisen ajattelun kiihottamiseen, vastaisten opetettavien asioiden väläyttämiseen, mutta varsinainen opetus on yksilöllistä. 
  • Mentor- nykykielellä. Skoge-koulussa oppilaat voivat valita opettajistosta itselleen  neuvonantajan ja ystävän. Muut opettajat kertovat huolensa näille kummiystäville.
  • Oikea kirjoittaminen: Pienet lapset kertoivat tarinan, opettaja kirjoitti taululle, oppilaat saivat jäljentää sen. Kirjeitä Runoja. Koululehtiä. Kirjailijakerhoja kirjoittamisesta innostuneille. Kun oppi tekstaamaan sai käyttää kirjoituskoneita 
  • Oma kauppa-leikkiposti-leikkipankki harjoittelupaikkoina.
  • Opetuskeskustelu matolla.
  • Oppimispelejä; oikea vastaus näkyi esim. symmetrisenä kuviona, kun käänsi pelin.
  • Rakentelua: luokkahuoneisiin isoja koneita, japanilaisia teehuoneita, hollantilaisia tuulimyllyjä, norjalaisia tunturimajoja… seinän kokoisia piirustksia Egyptistä. 
  • Retkiä maataloihin, kauppoihin, kirjastoon, postitoimistoon ja paloasemalle. Isommat kävivät planetariossa, museossa, taideopistoissa, erilaisissa teollisuuslaitoksissa, sähkövoimalassa, suurten lehtien kirjapainoissa, tavarataloissa ja kunnantalossa.
  • Ryhmä- ja luova työskentely. Koulussa oli moninaista sosiaalista työskentelyä, jonka tarkoituksena oli kehittää  lapsen sosialista ajattelua ja tunnetta. Tekemällä jotakin yhteisesti . esim. tuulimylly  -lapset  oppivat liittämään yksityiset kykynsä  ryhmän suunnitelmiin, he oppivat huomaamaan yhteenliittymisen välttämättömäksi nykyajan elämässä. Opettaja antoi  aiheen- lapset itse suunnittelivat vastaisen työn. Yläluokkalaiset ehdottivat jo itse aiheita. Ryhmätyössä ryhmän tuli työskennellä yhteinen tavoite mielessään. Ryhmän tuli myös jakaa itse työt jäsenten kesken kiinnostuksen ja taitojen mukaan. Tätä työtapaa käytettiin vain asioissa, joissa lasten suoritukset eivät voi olla samanlaisia ja joita ei sen vuoksi tentitä  eikä kirjata muistiin. Tavoite kiihotti  lasten eroavaisuuksia. Työhön kuului rakentelemista,  leikkimistä, yhdessä tutkimista, jolloin työn tulokset yhteisiin työkirjoihin. Sosiaaliset aineet oli vain osittain yksilöllistetty.  Jakson opiskelu aloitettiin yhdessä, asia opiskeltiin ja tentittiin  yksilöllisesti ja tentitään yksilöllisesti. Uusi jakso alkoi  vasta kun koko luokka on valmis  
  • Teemapäiviä- esim. Hollanti-päivä.
  • Tehtäviä. jotka kaikkien oli suoritettava.
  • Tiedonhakua  kirjastostosta, kirjoista ja aikakauslehdisä. Koulun kirjasto tiedon kultakaivos.
  • Toveriapu.
  • Urheilu, leikki ja pelit tärkeitä.
  • Vapaata piirustusta.
  • Yhteinen laulutunti.
  • Yksilöllisessä  työssä käytettiin  selkeästi  kirjoitettuja työtehtäviä sekä testejä. Edettiin omaan tahtiin. Tehtävät oli  laadittu normaalilapselle, mutta jokainen si vapaasti edetä joko nopeammin tai hitaammin.Testien avulla etsittiin lapsen todellinen luonne ja ne vaikeudet, jotka haittaavat hänen edistymistään.
Oppivatko oppilaat tällaisessa "leikkikoulussa"?

Kivistölle oli usein esitetty otsikon kysymys.Vastaus kuului: Vaikea sanoa. Siellä oli  toiset kasvatustavoitteet kuin Suomessa. Omakohtaisesti hän totesi, että Winnetkan oppilaat
harrastavat kysymyksiä, jotka kytkeytyvät elävään elämää. He osaavat hakea tietonsa kirjastoista.
He tietävät, mistä saadaan lisätietoa. He  eivät kysele  turhaan, vaan ottavat itse selvän asioista. He 
ovat tottuneet kokeilemaan kouluissaan ja tekemään itse havaintoja. He oppivat jo varhain työskentelemään toisten ihmisten kanssa. Heidä on kasvatettu jo pienestä pitäen yhteistyöhön.

Koulussa oli työrauha. Rupattelua ei meteliä. Lasten iloista touhua, muttei ilkivaltaa. Rangaistuksia ei ollut. Washburnen mukaan monessa tapauksessa rangaistus vain herättää vastustusta ja väärin annettuna se voi tärvellä koko lapsen elämän. Kouluvilppiä ei ole, koskei siihen ole mahdollisuuksia. 

Lyhyesti Carleton Washburnesta

Kirjan kuvitusta
Kivistön  mukaan Cartelon Washburne (1889 – 1968) syntyi opettajaperheeseen. Siinä on varmaan virhe. Muiden lähteiden mukaan äiti kyllä harrasti pedagogiikkaa. Isä oli lääkäri.

Poikakin opiskeli tovin lääketiedettä. "Oikea" ura löytyi sijaisopettajakokemusten jälkeen, ja Washburne suoritti seminaariopinnot Frederik Burken johtamassa oppilaitoksessaa,  opiskeli kasvatusoppia ja  suoritti tohtorin tutkinnon.

Washburne johti Winnetkan koulupiiriä  vuodesta 1919 vuoteen 1943 saakka. Tuolloin Yhdysvaltain armeija palkkasi hänet  avaamaan miehitetyssä Italiassa koulut. Hänellä oli tärkeä rooli Italian julkisen koulujärjestelmän uudelleenjärjestelyissä.

Vuonna 1949 hän palasi Yhdysvaltoihin ja otti vastaan hänelle tarjotun  opettajankoulutuksen johtajan tehtävän Brooklyn Collegessa. Vuonna 1961 hän siirtyi professoriksi Michiganin osavaltion yliopistoon, missä hän opetti loppuelämänsä ajan. Washburne kuoli 78 vuoden ikäisenä.  .

PS. Olen kirjoittanut aikaisemmin kaksikin blogilasta Washburnesta, ensimmäisen vuonna 2016   ja toisen vuonna 2018 . Tässä linkit