Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, toukokuuta 11, 2020

Amerikassa uutta etsimässä vuonna 1939. Osa 1

KEVÄÄLLÄ 1939 turkulainen kansakoulunopettaja Ukko Kivistö pääsi elämänsä laivamatkalle Amerikkaan etsimään uutta pedagogiikkaa. Matkan jälkeen syksyllä Suomi ajautui sotiin, ja Kivistön perinpohjainen matkakertomus julkaistiin vasta vuonna kuuden vuoden kuluttua.

Kivistö, Ukko. (1945).  Amerikassa uutta etsimässä. Koulumiehen matkahavaintoja. Turku: Kirjokansi oy.

LÖYSIN kirjan Helmetistä. Sen noin 250 sivua on niin täynnä yhä innostavia havaintoja, että julkaisen  niistä usean blogilastun sarjan.

Tässä ensimmäisessä osassa esittelen kirjan teemaa yleisesti. Seuraavissa osissa tutustumme sitten kahteen  unohdettuun pedagogiin: Frederick  Burkiin ja  Carleton Washburneen.

Sarjan viimeisessä osassa esittelen pienessä Winnetkan kaupungissä tehtyä  pedagogista vallankumousta  ja pohdin,  miksi sen kansakoulussa onnistuttiin pitämään tuo nnovaatio hengissä yli 20 vuotta. Ja miksi se sitten sammui.

Yli kuohuvan meren

Ukko Kivistö sai tilaisuuden viettää alkuvuoden 1939 Yhdysvalloissa. Usean kuukauden aikana hän  tutustui uudistuvan koulun työtapoihin Winnetkassa, Chicagossa, Dulthissa ja St.Louis Countyn koulupiirissä.

Miksi hän sinne meni? Itse uutta pedagogiikka kokeilleena hän oli kiinnostunut amerikalaisista kouluista, koska ne  olivat - niin hänelle oli kerrottu- suomalaisiin verrattuna suorastaan vallankumouksellisia. Amerikka oli maa,  jossa uskallettiin kokeilla. Siellä ymmärrettiin paremmin lasta kuin Euroopassa.

Uusi opetus oli Amerikassa monenlaista. Monessa kansakoulussa opettajia innostettiin etsimään uusia menetelmiä juuri yksilöllisen opetusmetodin alalta. Oppilaiden ja opettajien välit olivat avoimet, milteipä toverilliset, mutta kuri oli ensiluokkainen.  Eräässä koulussa samalla luokalla oli  normaalioppilaita,  kuuromykkiä,  heikkolahjaisia, sokeita, puolisokeita, raajarikkoja ja vaikeasti käsiteltäviä lapsia. Kaikki tulivat toimeen hyvin keskenään. Oppilaat olivat ritarillisia. He suojelivat sairaita tovereitaan ja auttoivat heitä. Kaikissa aineisa joissa se on mahdollista, opetus oli yhteistä.  Koska vapaa-aika saattoi johtaa huonoille teille, monet isojen kaupunkien koulut  olivat ottaneet käyttöön kerhotoiminnan.  Osittain kerhot toimivat välittömästi kouluajan jälkeen. Kivistö oli selvästi vaikuttunut.  Kokeilut   siellä osoittivat, ettei uusi lopultakaan ole niin vaarallista kuin miksi se  useasti täällä kuvitellaan.

Matkalla Kivistö  tutustui moniin edistyneisiin opettajiin ja tarkastajiin,  kärkijoukkoon, joka yritti parhaansa, jotta lapsi viihtyisi koulussa  ja saisi siellä oikeutetun kohtelun ja lahjojensa mukaisen opetuksen. Siellä - ja aivan erityisesti Winnetkassa - koulunuudistajat  työskentelivät määrätietoisesti. He tutkivat lapsen mahdollisuuksia  ja muodostivat  etenemistavan sitten sen mukaan.
Suomessa ei koulunuudistus ollut ei ollut yrityksistä huolimatta onnistunut yhtä hyvin. Oli vastakkain vanha ja uusi opetus.

Vanha ja uusi opetus

Vanhassa opetuksessa - Suomessakin- opettaja luki edestä tekstikirjaa ja oppilaat  tekivät muistiinpanoja. Tarkkaavaisuutta ja muistia koeteltiin aika ajoin kysymyksillä. Oli pystyttävä toistamaan, mitä opettaja oli opettanut. Jollei niin tehny, häpäistiin ja rangaistiin. Oppilaat jauhettiin tietyn oppikurssin läpi katsomatta heidän valmiuttaan ja luontaista kehitysvaihettaan.

Uusi opetus syntyi 1910-luvulla:  Keksittiin älykkyysikä. Luotiin testit mittaamaan sitä. Huomattiin, että niiden avulla voidaan mitata lasten oppimiskyky ja ryhmittää heidät kykyjen mukaan.

Suomessa oli  yritetty erityisesti myydä ideaa työkirjoista. Oli tehty ohjekirjoja, mallinäytteitä ja ehdotelmia. Kaikki ei mennyt kuitenkaan kuin Strömsössä. Kivistön mukaan vikaa oli uudistajissa ja vastustajissa.  Uudistusintoilijat -  Ukko mukaan lukien -  toivat  liian vähän kokeiltuja asioita  totuuksina esille. Hätäilyllä he pilasivat   monesti asian. " Meiltä puuttui rohkeita miehiä ja naisia. Olimme  pohjimmiltamme vanhoillisia. Pelkäsimme esitaistelijan yksinäistä asemaa. Epäilimme uutta, emme rohjenneet luopua vanhasta... Ulkoluku, läksynkuulustelu ja uuden valmistus entisen tapaan säilytettiin.

Amerikkalaiset koulunuudistajat

Amerikkalaiset kokeilijat toimivat toisin.  Siellä koulunuudistus  johdettiin kriittisen kokeilun tietä, ei hätiköiden. He toivat vanhemmat mukaan uudistustyöhön. Vanhemmat kasvatettiin työtovereiksi.

Amerikassa uudistuskouluissa oli tullut iskulauseeksi: ”Demokraattisessa maassa  on koulut demokratisoitava.” Uudistuvan koulun opettajat olivat USA:ssa oppilaittena työtovereita, ystäviä ja neuvonantajia, jotka  yhdessä lasten vanhempien kanssa johdattavat oppilaansa  tiedon mutkaisille poluille.

Kivistö siteeraan maailmankuulua koulunuudistajaa, professori Kilpatrickiä:
 ” Jokaisen lapsen oikeus on kasvaa ja kehittää taipumuksiaan, ja koulun velvollisuus on auttaa lasta  kaikin mahdollisin keinoin.  Lapsen kehitys riippuu suurelta osin ympäristön kehityksestä. Yksilöllisiä psykologisia eroavaisuuksia  tulee aina olemaan. Kun ne käytetään oikealla tavalla, ne ovat yksinomaan arvokkaita ja tekevät yhteiskunnan rikkaammaksi. Niin pitkälle kuin mahdollisuutemme ulottuvat, meidän on huolehdittava siitä, ettei lastemme tulevaisuus saa  riippua siitä, mitä hänen vanhempansa omistavat tai eivät omista .” 
Mutta ei täälläkään kaikki mennyt putkeen.  Uudessa koulussa Kivistö näki kaksi ryhmittymää. Toinen keskittyi pohtimaan, mitä lapsen täytyy oppia. He olettivat, että on olemassa  opinrunko, joka kaikkien lasten tulisi oppia hyvin. Kiinteä oppimäärä. Täyteen sullottu oppimäärä. Tämä ryhmittymä keskittyi oppikurssien systemaattiseen  suunnitteluun mm. älykkyystutkimusten pohjalta. Oli valikoitava tarkasti, mitkä ovat ne pääasiat, jota tukee oppia. Valinnalle oli kolme kriteeriä:

  • Hyöty
  • Muussa opittavan hylkääminen
  • Toisarvoisen eliminoinen  

Toinen ryhmittymä pohti, kuinka  kehitys ja onni  saavuttavat täyden mittansa. He nousivat kapinaan liikasuunnittelua vastaan. He väheksyivät yleistä oppirunkoa. Luokan sai  päättää, mitä opetellaan. Aikuiset eivät saaneet määritellä.

Nämä kaksi ryhmittymää  eivät olleet yhteisrintamassa, vaan hyökkäsivät toistensa kimppuun.
Jokaisella oli omat sokeat pisteensä.

Muutama sana kirjan kirjoittajasta

Ukko Kivistö  (1891- 1962) oli vastaanottokodin apulaisjohtaja,  NMKY:n nuorisotyön sihteeri ja kansakoulunopettaja. Turussa hänet tunnettiin puuhamiehenä. Hän oli mukana nuoriso-, urheilu- ja partiotoiminnassa. Hän oli myös ahkera nuorten- ja tietokirjailija.

Ukko oli tunnettu omaa työtään kehittävänä opettajana. Hän kuului uuden koulun miehiin heti 1930-luvulta lähtien. Hän myös jakoi auliisti kokemuksiaan toisille opettajille.  Sotavuosina Kivistö toimi  Turun ja Porin läänin henkisen huollon johtajana. Ikäännyttyään aikanaan niin radikaali Ukko Kivistö oli  "vanhanaikainen".  Hän mm. vastusti 1950-luvulla rock´n  rollia.

Ukko Kivistö  kuoli 8.4.1962 71 vuoden ikäisenä kotikaupungissaan.

Ks. lisää http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/02/unohdettuja-pedagogeja-ukko-kivisto.html

Ei kommentteja: