Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

torstaina, kesäkuuta 30, 2016

Taidan kadota lomalle?

HUOMENNA alkaa jo heinäkuu. Huh.

Vaikka eläkeläisille ei ole toistaiseksi määritelty kesälomaoikeutta (eikä tämä ryhmä saa myöskään lomaltapaluurahaa :-) ), ajattelin pitää kesälomaa: karata ja myös kadota näkyvistä. Lastun kuvassa olen muuten jo melkein tässä onnistunut.

VOI siis olla, että kirjoitan lähiviikkoina joitain lastuja. Voi olla etten. Ei ole pakko. Blogin osumia oli eilen 888  888. Tanks.

ABOUT kaksi vuotta sitten aloitin juhannukselta 2014 viimeisen oikean kesälomani. Sössäsin sen  kuitenkin. Oli monesta syystä pakko mennä Auroran koululle tyhjentämään kansliaa ja erityisesti sen kellaria.

Kellarin sainkin  tyhjäksi  8.7. Se oli tärkeää myös irtaantumisen kannalta. Viimeiseen virkapuheluun vastasin vielä 21.7.

KAKSI vuotta on mennyt huikeasti ja nopeasti. Ratkaisu siirtyä eläkkeelle juuri tuolloin oli näin jälkikäteenkin minusta fiksu ja ainakin minulle hyvin sopiva. Hopean harmaan koulun arjen johtamisen tilalle tuli  hienoja tilaisuuksia jakaa ja soveltaa. Loikka vain oikeuteen olla - suorittamatta mitään, on vielä edessä. Vaimo näyttää kyllä hyvää mallia.

HEINÄKUUN kalenteri on ihanan tyhjä. (T)yöpöydällä on upeita kirjoja. Broidi on kutsunut mökilleen. Pojanpoika  Mr. Milton saattaa tulla hoitoon. Yes. Annan pienien, isojen asioiden täyttää tyhjät sivut.

MUTTA palaan näkyviin. Jos luoja suo.

PS. Vaikka en ole kovin montaa kertaa Aurorassa kahden lukuvuoden aikana käynyt, unissani huomaan usein yhä siellä pyöriväni. Ja mielihyvällä. Ja kaipauksella. Oli se komeaa.

keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2016

Wanted: taidekasvattaja-opettaja

HYVÄ ystävä!

Kirjoitamme  taidekasvatuksen arvostusta palattavaa tietokirjaa.

Etsimme teokseen haastateltaviksi opettajia, jotka ovat löytäneet taiteesta (mm. arkkitehtuuri, draama, kirjallisuus, kuulokuva, kuvataide, musiikki, tanssi, teatteri, valokuvaus...)  itselleen ja oppilailleen istuvan opetusta eheyttävän työtavan. Kuulutko tuohon kohdejoukkoon ? Tunnetko sellaisia, jotka kuuluvat?

"Ilmiannot" osoitteeseen mirja.holste@gmail.com

Olemme otettuja, jos tuet hankettamme jakamalla  tätä ilmoitusta eteenpäin.

Martti Hellström, Mirja Holste, Sirpa Wass ja Kari Evinsalo.

sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2016

Kuoliko Jeesus radikalisoituneena militanttina? Osa 1

Muokattu 27.6.

HYVÄÄ Juhannuksen jälkeistä aikaa. Juhannusta juhlitaan Johannes Kastantajan muistoksi, ja Johannekselle taas oli ratkaisevan tärkeä side Jeesus Nasaretilaiseen. Tämä aasin siltana.

LUIN siis mielenkiintoisen kirjan Jeesuksesta. Kirjoittaja Paul Verhoevenin voi leimata Jeesus-asioissa täysin diletantiksi. Elokuvaohjaaja. Ateisti. Jne. Mutta ainakin minulle "Jeesus Nasaretilainen"-teoksen yritys piirtää vaihtoehtoinen kuva kristinuskon keskeisen hahmon elämästä oli hyvin raikas ja avartava. Mutta kirjan lukeminen edellyttää rationaalista otetta uskontoon (vahvuuksineen ja puutteineen)  tai sitten hyvin vahvaa omaa uskoa. Jos näin on, suosittelen lukemista.

Kirja siis haastaa meitä pohtimaan: Entä, jos Jeesus oikeasti oli täysi ihminen. Sitä, eikä muuta. Teksti vaatii ponnistelua,   Raamatun osaamista  ja myös omaa työstämistä.

VERHOEVEN on paneutunut lähteisiin  perusteellisesti, ja hänen perusolettamuksensa on kirjassa avoimesti kerrottu: Toisaalta hän kuorii Jeesuksen tarinasta myöhemmin päällemaalattua,  ns. spinia,  kunkin ajan kertojien omien tavoitteidensa edistämiseksi tekemiä väännelmiä ja  lisäyksiä.  Erityisesti spiniä on tarvittu suojelemaan Jeesusliikettä Rooman valtakunnan epäilyiltä (esim. Pilatus kuvataan oikeudenmukaisena, vaikka todellisuudessa hän oli  raaka despootti).

Verhoeven tuntee lähteensä ja niiden ongelmat. Lisäksi hän on lukenut tuhansia Jeesusta koskevia kirjoja ja osallistunut vuosikausia ns. Jeesus-seminaarin toimintaan.

Toisaalta hän myös kuorii itse pois kaiken, mikä viittaa johonkin yliluonnolliseen. Ja paljon muutakin monelle tärkeäksi tullutta.

BLOGI-teksti ei saa olla liian pitkä, niinpä teen niin, että esittelen tässä lastussa oman tulkintani Verhoevenin tarinasta Jeesuksesta ja palaan myöhemmin perusteluihin. Tulkitsen lukemaani niin, että Jeesuksen elämän voisi jakaa seuraaviin  vaiheisiin, joiden nivel on usein jopa kohtuuton kriisi. Jako on omani, mutta asiat kirjan tekijän (paitsi kursiivilla kirjoitettu)

1.  Raiskattu Maria synnyttää Jeesuksen, ja Joosef ottaa molemmat heidät vastuulleen

Raiskausajatus perustuu siihen, että  Jeesuksen syntymän aikoihin osui Sepforiksen kapina. Kylä oli lähellä Nasaretia. Se tuhottiin kostoksi kokonaan. Naiset raiskattiin.  Marian raiskaajakso  on esitetty roomalaista sotilasta nimeltään Pantera.

Raamatun teksteissä on useita viitteitä siihen, että Jeesuksen syntymässä oli jotain hyvin poikkeuksellista, myös viittauksia aviottomaan syntyperään löytyy.

2.  Joosef kasvattaa Jeesuksesta rakentajan

(MH: Jeesus ei siis synny Beetlehemissä)

Perhe elää Nasaretissa, joka  ei ollut kaupunki. Se oli pahainen pikkukylä, jossa oli satakunta asukasta.

Maria synnyttää Jeesukselle seitsemän sisarusta. Veljien nimet mainitaan. Sisarten ei.

Aikuistuttuaan Jeesus tekee työtä rakentajana. Tunnin kävelymatkan päässä on Sepforis, jossa riittää rakennustöitä tuhon jälkeen.

Sitten Joosef katoaa teksteistä, ehkä kyllästyneenä jatkuviin juoruihin Marian esikoisen syntytavasta ja niistä johtuneisiin sosiaalisiin paineisiin.

3. Jeesus ottaa kasteen

Jeesus jättää noin 30 vuoden iässä rakentajan ammattinsa,  hylkää  perheensä ja liittyy Johannes Kastajan opetuslapsiin. Johannes  saarnaa Tuomiopäivä  tulevan, ja vain  hänen kasteensa ottaneet voivat pelastua. Siellä Jeesus  tutustuu eräisiin tuleviin  opetuslapsiinsa.

Jeesus ottaa uppokasteen noin 28-30 jkr. (MH: Kaste oli essealainen tapa). Mahdollisesti hän on tässä vaiheessa ollut hyvin varakas ja luopuu omaisuudestaan (MH: Huom  varhaisten kristittyjen omaisuus oli yhteistä).

(MH: Todennäköisesti tämän jälkeen Jeesusta koulutetaan autiomaassa. Qumranissa?)




4. Isku Jerusalemin temppeliin

Jeesus ja joukko muita Johanneksen opetuslapsia tekee iskun Jerusalemin temppeliin ja ilmoittaa, että vain Johanneksen antama upotuskaste pelastaa edessä olevasta Tuomiopäivästä, jossa muu maailma tuhoutuu. Uhraaminen temppelissä ei enää pelasta.

Näin Jeesus haastaa temppelistä hyötyvän rikkaan papiston, ja saa vaarallisen vihollisen.

(MH:  Jerusalemissa oli asukkaita 20 000. Temppelin pappeja oli 18 000, perheineen joukko oli jopa 50 000. Kyse ei ollut pienestä joukosta ihmisiä, joiden etuja  Jeesus uhmasi).


5. Jeesus ryhtyy itse kastamaan ja saarnaamaan

Jostain syystä Jeesus ryhtyy itse kastamaan pelastusta haluavia. Mahdollisesti siksi, että Johannes on joutunut pakenemaan ja vaihtamaan kastepaikkaa, ja kansaa tulee yhä Jordanille kastettavaksi.

Johanneksen kannattajat ymmärrettävästi raivostuvat ja syyttävät Jeesusta plagioinnista. Kiistaa ei saada sovittua, sillä roomalaiset saavat Jordanilta pakoon lähteneen Johanneksen kiinni ja teloittavat pian hänet kapinallisena.

 (MH: Jälkikäteen sovinto ujutetaan Raamattuun: Johannes ja Jeesus ovatkin  sukulaisia Marian  kautta).

Jeesus irtaantuu Johanneksen ryhmästä (MH: vai napataanko heidät kaikki?) Hänen mukaansa lähtee joitain Johanneksen opetuslapsia.

(MH: Ura ei ala hyvin. Jeesus  opettaa Nasaretin synagoogassa, jossa hänet tunnistetaan. "Eikö tämä ole Joosefin poika?” Jeesus toteaa toisaalla:  "Totisesti minä sanon teille: ei kukaan profeetta ole otollinen kotikaupungissaan". Kaikki, jotka olivat synagoogassa, tulivat kiukkua täyteen ja nousivat ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja veivät hänet sen vuoren jyrkänteelle asti, jolle heidän kaupunkinsa oli rakennettu, syöstäkseen hänet alas. Muissa kylissä hänet otetaan hyvin vastaan. Suosio kasvaa, eikä aikaa lepoon ole).

6. Johanneksen teloitus ajaa Jeesuksen erämaahan

Kun Jeesus kuulee, että Johannes on teloitettu, hän ajautuu kriisiin ja pakenee erämaahan.

Paastotessaan ja rukoillessaan hän näkee näkyjä ja kokee saaneensa uuden viestin Jumalalta.  Tuhonpäivä ei tulekaan. Sen sijaan Jumalan valtakunta onkin murtautumassa tähän maailmaan lempeänä.

Autiomaan näyistä  syntyvät  vuorisaarna ja vertaukset. Jeesus alkaa saarnata toivosta: Jumalan valtakunta onkin  pian toteutumassa.  Se merkitsisi iloa ja pelastuksen aikaa erityisesti köyhille ja sorretuille.  Ihmisten oli jätettävä kaikki ja seurattava häntä. Jeesus  opettaa  erityisesti köyhiä ihmisiä Galilean pienissä kylissä ja maaseudulla- ei suurissa kaupungeissa. Hän ei asu missään pysyvästi.

Jeesus ei vain  saarnaa, vaan hän myös parantaa sairaita manaamalla (MH: Tuon ajan tapaan Jeesus uskoi, että Saatanan pahat henget aiheuttavat sairaudet- ja ne kukistetetaan manaamalla).

Ensimmäinen manaus saa parannettevassa aikaan  epilepsiaa muistuttavan kohtaukseen. Se oli Jumalan valtakunnan läpimurron merkki.  Jeesus kokee saaneensa  viestin, että Jumala on kukistanut taivaassa Saatanan. Hänen  ja hänen opetuslastensa tehtävä on jatkaa sotaa maan päällä:

Jeesuksen oma perhee pitää häntä hulluksi tulleena ja yrittää hakea hänet kotiin. Jeesus ei ota heitä vastaa. Onnistuminen manaamisessa  järkyttää myös Jeesusta. Hän haluaa olla yksin ja rukoilla.

Jeesus saarnaa nyt Jumalan valtakunnan läpimurtoa. Jumalan valtakunta koetaan Roomalaisten ja myös johtavan papiston kannalta uhkaksi. Jeesus joutuu pakenemaan paikasta toiseen. Hänellä on vene valmiina pakoa varten joka paikassa missä hän saarnaa.

Jeesus opettaa myös opetuslapsilla Jumalan valtakunnan salaisuuden: kuinka taudit parannetaan.

(MH: Sairaudet johtuivat synnistä. Sairaudet piti parantaa, jotta pelastuu. Vain terveet voivat pelastua.  Manaaminen oli yksi keino. Essealaiset tunsivat myös lääkeaineita ja mineraaleja. Essealaiset uskoivat, että vain terveet pääsevät Taivasten valtakuntaan lopun ajan koittaessa).

7. Ruokintaihme

Jeesus saarnaa   Genesaretin järvellä tuhansille ihmisille,  joita hän on houkutellut paikalle. Ruoka uhkaa loppua. Jeesus saa paikalliset kalastajat jakamaan väelle kalaa- mikä on laitonta veronkiertoa, siis rikos. (Siksi Uudessa testamentissa puhutaan leivän jakamisesta)

Suuri osa ihmisistä huutaa Jeesusta Israelin kuninkaaksi. Jeesus pelästyy ja pakenee jälleen.

8. Jerusalemiin

(MH: Jeesus  parantaa ihmisiä, mutta hänen toivomaansa kääntymystä ei tapahdu. Jeesus pettyy kansaan. Seuraajia ei ole helppo saada mukaan. "Voi, sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi; kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne ja kärsiä teitä?" Vaikka Jeesus tekee voimatekoja kylissä, kyläläiset eivät  olleet tehneet parannusta.)

Jeesus kokee Jumalan puhuvan hänelle. Hän päättää lähteä lehtimajajuhlan aikaan nyt  isoon kaupunkiin: Jerusalemiin kertomaan Jumalan valtakunnasta.  Jerusalemin portilla hänelle huudetaan Hoosiannaa.

Hän opettaa päivisin Jerusalemissa, mutta menee yön ajaksi piiloon. Jo tällä Jerusalemin käynnillä juutalaiset päättävät, että  hänet tuomitaan kuolemaan.

9. Lasaruksen kohtalo

Jeesus joukkoineen koetaan valtakunnalle vaaralliseksi. Jeesuksen ystävä (ehkä opetuslapsi) Lasarus vangitaan ja häntä kidutetaan paljastamaan Jeesuksen olinpaikka.

Jeesus kuulee tämän, ja  epäröi, mitä pitäisi tehdä. Hän rukoilee tuskissaan, ja lopulta kokee, että  Jumala  vaatii häntä antautumaan Jerusalemissa  ja näin pelastamaan Lasaruksen. Se tulisi maksamaan hänen henkensä. On siis palattava Jerusalemiin.

Opetuslapset eivät halua lähteä mukaan. Hän kutsuu opetuslapset viimeiselle ehtolliselle (ei siis pääsiäisenä Jerusalemissa).

Jeesus lähtee ilman heitä.  Matkalla Jerusalemiin selviää, että Lasarusta ei voi enää pelastaa, hänet  on tapettu.  Antautuminen onkin turhaa.  Mitä tehdä?  Jeesus  rukoilee Jumalaa ottamaan tämän maljan pois.

10. Jeesus hyväksyy Messiaan roolin

(MH: Jeesus lopettaa parantamistoiminnan. Alkaa toiminnan aika.)

Jeesus joutuu kriisiin. Hän vakuuttuu, että jumalan valtakunta ei tule ilman väkivaltaa. Hän on valmis ottamaan itselleen Messiaan väkivaltaisen roolin. Melkoinen käänne mieheltä, joka oli käskenyt kääntämään toisen posken.
"Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt! Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta.
 Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan.”
Jeesus  etsiytyy militanttien joukkoon, jota hän  kehoittaa aseistautumaan. Tarkoitus on aloittaa kumous Jerusalemissa pääsiäisenä.

11. Mililtantit ujuttautuvat Jerusalemiin ja jäävät kiinni

Militanteilla on  Jerusalemissa turvatalo, jonka sijanti on salainen. Heidät ohjataan sinne salaa. Mutta joku (ilmeisesti ei Juudas)  pettää heidät (varjostamalla). Koko militanttiryhmä vangitaan- ei vain Jeesus.

(MH:  Vangitsijoita oli  suuri joukko: 600 sotilasta +400 temppelipoliisia)

12. Teloitus

Teloitus on seuraavana päivänä erittäin raakojen kuulustelujen ja kidutusten jälkeen. Opetuslapset ovat piilossa ja pelkäävät.

Kaikki kapina-aikeeseen osallistuneet ristiinnaulitaan.



13. Hauta

Kapinalliset heitetään joukkohautaan. Yön aikana Maria Magdaleena kaivaa Jeesuksen ruumiin ja hautaa hänet muualle.

14. Epäonnistuminen

Kaikki olikin toisin, kuin piti. Ei tullut Tuomiopäivää. Ei tullut Jumalan valtakuntaa. (MH: Seuraa hämmennys. Minkään profetian mukaan Messiaan ei olisi pitänyt kuolla.  Sitten tapahtuu jotain, joka vakuuttaa opetuslapset, että toimintaa on jatkettava. He uskovat: Jeesus tulee uudelleen. )

Opetuslapset kokivat jotain mystistä, jonka he tulkitsivat niin, että  Jeesus on noussut ylös kuolleista ja että hän lupaa tulla takaisin. Kun hän palaa toteuttaa sekä  Johanneksen  Kastajan ennustama  Tuomiopäivä että Jeesuksen lupaama Jumalan valtakunta. Tämän oletetaan tapahtuvan muutaman vuoden sisällä.

(MH: Jeesuksen seuraajat perustivat Jerusalemiin seurakunnan. Sen  kävi sittemmin  huonosti. Juutalaiset eivät ottaneet viestiä vastaan.  Jeesus oli väärä Messias - koska Israelin paluu loistoon ei toteutunut.  Jeesuksen uskovat ajettiin pois synagogista. Lopulta Jerusalemin seurakunnan johtajaksi Pietarin jälkeen noussut Jaakob ei taipunut tunnustamaan Jeesusta vääroppiseksi ja hänet kivitettiin kuoliaaksi)

Pohdintaa

MITÄ  Verhoevenin "puhdistuksen"  jäljiltä Jeesuksesta jää jäljelle? Jeesuksen elämänfilosofia:
" Oleellista on  Jeesuksen opetus: Ole jalomielinen niitä kohtaan, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta huolehtia itsestään. Voita kauna ja kostonhalu. Ota avosylin vastaan ne, jotka tunnustavat tehneensä väärin. Kohtele vihollista samanarvoisena ihmisenä, vaikka hänet on nujerrettu puolustuskyvyttömöksi. Ymmärrä, että jokainen ihminen, jokainen eläin on yhtä oikeutettu elämään. Ymmärrä vihollesi kanta, hänellä on aivan yhtä monta syytä seistä kantansa takana kuin sinulla itselläsi."
OSA 2 luettavissa muutaman päivän kuluttua.  Siihen asti voit lukaista seuraavia lastuja:


torstaina, kesäkuuta 16, 2016

Espoolaiskoulujen ankeuteen tarvitaan rohkeita ratkaisuja

EILEN oli viimeinen kokous, jossa minulla oli mahdollisuus vaikuttaa politiikan keinoin Espoon koulutila-ankeuteen ennen ns. kesälomia. Sain nimittäin istua oman poliittisen ryhmäni edustajana ns. kehys- neuvotteluissa.

ANKEUS - johon lastun otsikossa viittaan- johtuu kahdesta pääsyystä: Espoossa on tingitty koulu-rakentamisesta, kiinteistöjen kunnossapidosta ja hoidosta sekä peruskorjauksista jo 90-luvun lamasta alkaen.

SIITÄ palkkana  on ns. korjausvelka.  Espoossa väestöön suhteutettu korjausvelka on nyt 457 euroa ja perusparannustarve 653 euroa / asukas. Summat eivät olisi  kohtuuttomia, jos olisi halua ja rahaa kuroa se umpeen. Näyttää kuitenkin  siltä, että kumpaakaan ei ole riittävästi.

Lisäksi yllättäen ja pyytämättä on jouduttu  sulkemaan kouluja ja järjestämään oppilaille hätäväistotiloja. Päättyneenä lukuvuonna väistöissä oli 3600 oppilasta. Ennuste ensi lukuvuodeksi on samaa tasoa.

Väistötilat maksavat vuokrina maltaita. Jotta kaupunki voisi reagoida yllättäen vuoden aikana nouseviin korjaus- ja väistötarpeisiin  ilman, että investointilistalle sijoitetut hankkeet putoaisivat sieltä pois,  määrärahareserviä tulisi olla virkamiesten mukaan vähintään noin 10,0 milj. euroa / vuosi. Kehysneuvottelujen myönteinen uutinen olikin, että kaupunginjohtaja on tähän valmis "hätävarauksena"kolmen seuraavan vuoden ajan.

TOINEN  ankeutta aiheuttava tekijä on oppilasmäärän kasvu. Yksin sen vuoksi Espooseen tulisi rakentaa lukuisia uusia kouluja.

KUN nämä kaksi ankeutta pannaan yhteen, sivistystoimen ilmoittaman toimialan hanketarpeen ja 10 seuraavalle vuodella varattujen rahojen ero noin 132, 456 milj. euroa!!! Rahaa koulurakentamiseen ja korjaamiseen tarvittaisiin siis keskimäärin 13 miljoonaa enemmän joka vuosi kuin investointikatto sallii.

KUN lisärahaa ei ole luvattu, tilakeskus yrittää parhaansa hankalassa tilanteessa. Se uskoo salkuttamiseen, sähköiseen huoltokirjaan, tyyppikouluihin, uusiin toteutus- ja rahoitusmalleihin,  palveluverkon tehostamiseen ja koulujen täyttöasteen nostaamisen. Hyvä, että on uskoa. Vuorolukua kannattavat vain persut.

NÄMÄ kaksi perusankeutta ja koulutilojen kohtuuton vuokrataso ovat johtaneet jo vuosia siihen, että koulun perustehtävään eli opetukseen on käytettävissä yhä vähemmän rahaa. Sivistystoimenjohtaja esitti neuvotteluissa kurjia tilastotietoja.

Katoan nyt etsimään Salvador Dalia.
Palaan asiaan kesäkuun lopulla.
Perusopetuksessa yhden oppilaan hinta on nyt suomenkielisessä opetuksessa  9575 €. Tästä opetukseen saadaan käyttää (vain) 5698 €. Vuokriin kuluu  2582 €, tieto- ja viestintätekniikkaan 343 € ja muuhun (mm. ruokaan 952 €).

Jo usean vuoden ajan opetukseen aidosti käytettävä raha on pudonnut noin 100 €/oppilas juuri näiden ns. sisäisen laskutusten hintojen nousun vuoksi. 100 € voi tuntua pieneltä summalta. Sehän tarkoittaa vain 50 senttiä/oppilas/päivä. Mutta jos asiaa tarkastelee koulun tasolla, niin 100 euron pudotus merkitsee 320 oppilaan koululla 16 vuosiviikkotunnin leikkausta. Eli suomeksi: kolmessa vuodessa on menetetty jo 1,5 - 2 opettajaa/koulu.

LOPETTELEN  näihin ankeilta tuntuviin ajatuksiin. Vuoden 2017 budjettia ei ole vielä lyöty lukkoon.

Kaikki Espoon pedagogit- liittykää yhteen!




lauantaina, kesäkuuta 11, 2016

Suomalaisen koulun eri tyypit A:sta Ö:hön



Päivitetty 21.8.2017
HARRASTAN  kouluhistoriaa. Pedagogiikan kehityksen punaisen langan löytämistä haittaa se tavaton (79?) koulumuotojen määrä, mitä Suomessa on ollut.

Helpottaakseni harrastustani kokosi tähän kaikki vastaani (toistaiseksi) tulleet koulutyypit. Kuvailen niitä kutakin lyhyesti.

Aakkosjärjestykseen pantussa listassa on niin opillisia kuin rahvalla tarkoitettuja kouluja. Joudun varmaan vielä päivittämään listaa. Kaikki apu otetaan kiitoksella vastaan.


Ahlmannin koulut
Ahlmanin koulut olivat asessori Gabriel Ahlmanin (1737–1799) testamenttilahjoituksen varoilla perustettuja kouluja, jotka sijaitsivat Tampereen ja sen ympäristön pitäjissä.

Ahlmanin koulut toimivat kiertävinä ja joissakin maalaistaloissa niitä pidettiin vuosikausia. Hyvistä aikeista huolimatta koulujen opetus supistui yleensä konemaisen sisä- ja ulkoluvun opetteluun.

Koulut muutettiin Suomen Talousseuran aloitteesta vuoteen 1873 mennessä vuoden 1866 asetuksen mukaisiksi kansakouluiksi, mutta niiden tukemista Ahlmanin testamenttivaroin jatkettiin 1900-luvun alkuun saakka. Ahlmanin kouluja on laskettu käyneen yhteensä noin 7 500 oppilasta.

Ala-alkeiskoulu
Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja.

Ala-alkeiskoulu oli tarkoitettu lapsille, jotka aikoivat hakeutua valtion hommiin.

Vuoden 1856 koulujärjestys  toi Suomeen yhtenäiskouluperiaatteen: ala-alkeiskoulun tehtävänä oli antaa kaikille perusopetus. Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja.

Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksen määrittämät ala- ja yläalkeiskoulut muodostuivat monin paikoin kunnallisiksi oppilaitoksiksi.

Alakansakoulu (päivitetty 8.7.16)
Kansakouluasetuksessa 1866 määriteltiin kaupungeille velvollisuus perustaa alakansakouluja. Alakansakoululla ei vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä ollut omaa pedagogikkaa, ne valmistivat  oppilaita varsinaiseen kansankouluun. Maalla alkuopetus oli kotiejn vastuulla. 1930-luvulla Oksala ja Salo loivat silloisen modernin oppimispsykologian pohjalta ajanmukaisen alakansakoulun opetussuunnitelman ja sidotin  kokonaisopetuksen.

Maaseudulla alakansakouluja vastasivat ns. lastenkoulut.

Vuosi 1921 aloitti uuden vaiheen kansakoulussa: Kansakoulu - toki pitkän siirtymäajan jälkeen- muuttui oppivelvollisuuskouluksi. Samalla koulun rakenne muuttui: kodin hoidossa olleen alkuopetuksen otti hoitaakseen alakansakoulu myös maalla.

Oppivelvollisuuslaki sisälsi kaksivuotisen  alakansakoulun, joka liittyi kiinteästi yläkansakouluun. Lakiin sisältyi myös ns. supistettu kansakoulu. Alakansakoulu sai olla kiinteä tai kiertävä.
Kiinteä alakansakoulu  toimi yhdessä paikassa, ja se oli  36-viikkoinen. Kiertävä alakansakoulu toimi kahdessa koulupiirissä, ja se oli kummassakin 18 -viikkoinen. Alakansakoululla oli oma opettaja.

Vuonna 1935 julkaisi alakansakoulun mallisuunnitelman, jossa noudatettiin kokonaisopetuksen periaatetta. Opetuksen tuli olla kotiseudullista ja oppilaita oli ohjattava omatoimisuuteen.
Talvisodan syttyessä alakansakoulu oli kansakoulumme kehittynein osa.

Eduskunta hyväksyi kansakoululain  vuonna 1957, ja se astui voimaan seuraavana vuonna. Kansakoululaissa  vahvistettiin vallinnut käytäntö ja liitettiin alakansakoulut yhteen yläkansakoulun kanssa varsinaiseksi kansakouluksi.

Alakansakouluopettajia koulutettiin vuosina 1918- 1947.

Alkeiskoulu
Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut.  Alkeiskoulut olivat 2- tai 4-luokkaisia, ja ne vastasivat lyseon alaluokkia. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Ne  johtivat tieteellisiin opintoihin, ammattikouluihin tai suoraan ammatteihin.

Vuoden 1914 koulujärjestyksessä  alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi.

Alkeisopisto 
Alkeisopiston nimeä on käyttänyt vain yksi koulu: yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto.

Vuonna  1887 opisto lunastettiin valtion haltuun ja sen nimeksi tuli Helsingin Suomalainen Normaalilysee. Nimi muuttui vuonna 1915 Helsingin Suomalaiseksi Normaalilyseoksi, vuonna 1950 Helsingin Normaalilyseoksi  ja  vuonna 1974 Helsingin I normaalikouluksi. Helsingin yliopiston rehtorin päätöksellä koulun nimi palautettiin 1.1.1995. jälleen Helsingin normaalilyseoksi.

Alkukoulu eli lukukoulu
1700- 1800-lukujen taitteessa Suomenlinnassa toimi alku- eli lukukouluja.
Ks. rykmentin koulu

Ammattilukio 
Vuoden 1856  koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioihin eli ammattilukioihin. Niissä opetus painottui virkamieskoulutukseen.
Ks. lukio

Antellin koulut
Mahdollisesti kouluja, joiden toimintaa on rahoittanut Herman Frithiof Antell, suurlahjoittaja.

Apukoulu
Ensimmäinen apukoulu perustettiin Turkuun vuonna 1901 ja  Helsinkiin vuonna 1903. Koulu oli tarkoitettu poikkeuksellisille lapsille/heikoille/heikkokykyisille oppilaille. Myöhemminkin vain isojen kaupunkien tuli järjestää apukoulu.  Niissä opetusryhmä oli pienempi ja opettajalla oli erityisopettajan koulutus.

Peruskouluun siirrytteässä nimikkestä luovuttiin, ja ruvettiin puhumaan mukautetusta ja vielä myöhemmin yksiöllistetystä opetuksesta.

Asyyli eli kasvatussiirtola
Vaikeasti kasvatettavia, pakkohuostaanotettuja lapsia varten perustettiin 1900-luvulla mm. Helsingissä kasvatussiirtoloita. Nämä pojat ja tytöt sijoitettiin maalaistaloihin. Siirtoloissa tehtiin maataloustöitä ja  suoritettiin kansakoulun oppimäärä.

Ensimmäiset Helsingin kasvatuslautakunnan alaiset kasvatussiirtolat perustetiin vuonna 1900 Sipooseen ja Nummelle Siirtolat olivat pieniä laitoksia, niissä oli  8- 28 lasta. Kussakin siirtolassa oli yksi  opettaja ja hänen lisäkseen tuntiopettajina räätäli,suutari ja esim.  puuseppä. Pois pääsi, kun oli suorittanut kansakoulun ja oppinut jonkiun ammattin, jolla voi elättää itsensä.

Vuonna 1926 kasvatussiirtolat nimettiin koulukodeiksi.

Herrasväen koulut 
Ks. valmistavat koulut

Hiippakuntakoulu
Keskiajan koulumuoto joka vastasi katedraalikoulua niissä kaupungeissa, joissa ei ollut arkkipiispaa. 








Jatkokoulu
Jo vuoden 1866 kansakouluasetuksessa edellytettiin, että opettaja antaa 1-2 iltana viikossa lisäopetusta entisille oppilaille.

Jatko-opetus käynnistyi 1880-luvulta alkaen suurimmissa kaupungeissa: Helsingissä, Turussa ja Tampereella . Kansakoulua seuraava jatkokoulu alkoi  Helsingissä opettajien järjestämänä yksityisopetuksena ja muuttui vuonna 1885 osaksi kunnallista kansakoulua.

Oppivelvollisuuslaissa 1921 säädettiin velvollisuus käydä kaksi vuotta jatkokoulua ( maalla sen sai suorittaa iltakouluna).

Kansakoulukomitean nimen ottanut komitea esitti vuonna 1946, että kaupunkimaisissa kunnissa jatko-opetus järjestettäisiin päiväkouluna: kansalaiskouluna.

Ks. kansakoulu, kansalaiskoulu 

Jatko-opisto
Vuonna 1868 perustettiin ensimmäinen jatko-opisto fruntimmerskolan i Helsingfors yhteyteen. Ensimmäinen suomenkielinen jatko-opisto peristettiin 1881 suomalaiseen tyttökouluun. Se oli ensimmäinen suomenkielisisille tytöille suunnatuista kouluista, joiden tarkoituksena oli valmistaa oppilaita ylioppilastutkintoon, yliopisto-opintoihin ja mm. tyttökoulujen opettajiksi.

Kansakoulu
Vuonna 1866 valmistui kansakoululaki ja lopullinen asetus pääasiassa Cygnaeuksen ehdotuksen mukaisina. Niiden mukaan kansakoulu oli kunnallinen koulu. Sillä oli laaja yleissivistävä  tehtävä.
Kaupungeissa (ylempi) kansakoulu oli tarkoitettu 8-14-vuotiaille, ja maaseudulla 10-16-vuotiaille.
Alkeiden opetus kuului maaseudulla nimenomaan  kodeille, kaupungeussa 6-10-vuotialle lapsille oli järjestetty alempi kansakoulu.

Säädöksissä edellytettiin, että opettajan tulee yhtenä tai kahtena iltapäivänä viikossa ohjata kouluiän sivuttaneiden opetusta. Määräys jäi käytännössä periaatteelliseksi vuosisadan vaihteeseen saakka.

Kansakoulu syntyi kaikille vapaaehtoiseksi kouluksi. Cygnaeus korosti, että koulujen on synnyttävä vapaaehtoisuuden pohjalta.

Helsingin ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa 1.10.1867, jolloin  alakansakoulu avasi ovensa. Rakennuksena oli Helsingin vuoro-opetuskoulu.

Helsinkiin perustettiin syksyllä 1867 neljä alempaa kansakoulua, kaksi ruotsinkielistä ja kaksi suomenkielistä. Niissä oli yhteisluokkia.

Tilaongelmia ratkaistiin mm. vuoroluvulla, joka otettiin käyttöön jo 1872 ainakin Kasarmikadun koulussa, missä samoja tiloja käyttivät ensin aamulla yläkoululaiset ja iltapäivällä alaluokat.

Vuonna 1921 kansakouluista tuli oppivelvollisuuskouluja. Koulu, koulukirjat ja muut koulutarpeet  tulivat maksuttomaksi!

Nyt kansakouluissa oli kaksi osaa: pienten lasten alakansakoulu ja vanhempien yläkansakoulu. Yläkansakoulun ohjelmaan ei juurikaan tehty muutoksia. Oppiaineetkin olivat lähes entiset. Kansakoulu saattoi olla myös supsitettu.

Eduskunta hyväksyi kansakoululain  vuonna 1957, ja se astui voimaan seuraavana vuonna. Kansakoululaissa  vahvistettiin vallinnut käytäntö ja liitettiin alakansakoulut yhteen yläkansakoulun kanssa varsinaiseksi kansakouluksi.

Kansalaiskoulu
Vuonna 1957-58 säädettiin asetus, jossa 1-2vuotisia jatkopäiväkouluja alettiin kutsua kansalaiskouluksi. Eduskunta hyväksyi kansakoululain  vuonna 1957, ja se astui voimaan seuraavana vuonna. Kansakoululaissa  vahvistettiin vallinnut käytäntö ja liitettiin alakansakoulut yhteen yläkansakoulun kanssa varsinaiseksi kansakouluksi. Laissa todettiin, että kansakoulun jatkopäiväkouluja muutetaan asetuksella vakinaisemmaksi kansalaiskouluksi.  Kansalaiskoulu oli aluksi kaksivuotinen. Kolmas vuosi oli  vuodesta 1962 alkaen kunnille vapaaehtoinen.

Opetusta annettiin väljän opetussuunnitelman pohjalta 30 - 36 tuntia viikossa. Kouluvuoteen kuului 200 työpäivää. Kansalaiskoulu oli ilmainen - toisin kuin oppikoulu. Sen opetusohjelma oli hyvin väljä ja paikallisesti muovailtava. Niinpä kansalaiskoulut olivat hyvin omaleimaisia. Niillä on suuri opetussuunnitelmallinen vapaus.

Kartanoiden koulut
Monissa kartanoissa omistajat  järjestivät  1800-luvulla alustalaistensa lasten koululle tilan ja vastasivat kuluista.  Mm. Aurora Karamzin aloitti  vuonna 1860 lähiympäristön lapsille tarkoitetun yksityisen koulutoiminnan kartanon piharakennuksessa. Opetuksen taso koulussa vastasi lähinnä lastenkoulua. Koulu toimi vuosikymmenien ajan.

Kasvatuslaitos
ks. Valtion kasvatuslaitos

Katedraalikoulu eli tuomiokirkkokoulu
Vanhimmat kristityt koulut syntyivät jo 400 jKr. Kun piispa kokosi kotiinsa oppilaita, joita oli tarkoitus kouluttaa pappeja, syntyi katedraalikoulu.

Koulussa opiskelttiin seitsemään ainetta: ensin triviumia (grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka) ja sitten qvadriumia (aritmetikka, geometria, tähtitiede ja musiikki). Aineiden juuret ovat antiikin ajoissa.

Katedraalikoulut toimivat kaupungeissa, piispan istuimen yhteydessä. Koulua johti scolaticus eli koulumestari tai rehtori (rector).  Häntä auttoivat kuoripapit ja mahdollisesti lahjakkaimmat teinit.

Katolinen kirkko tarvitsi työntekijöitä. Siksi myös  Turkuun perustettiin 1200-luvulla katedraalikoulu. Koulun tehtävänä oli  kouluttaa pappien ohella myös muita virkamiehiä.

Uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostarikoulut. Turun katedraalikoulu sai kuitenkin jatkaa. Vuoden 1611 koulujärjestyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin  maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin katedraalikouluihin.

Katedraalikoulu oli latinakoulu. Kun triviaalikoulut perustettiin 1600-luvulla, Katerdaalikoulu oli triviaalikoulun  laajempi muoto.

Kaupunkikoulu eli laskukoulu eli pedagogio
Keskiajalla syntyi erityisiä kaupunkikouluja palvelemaan sen ajan kaupunkilaisten tarpeita.  Myös Suomeen syntyi keskiajan lopulla pieniä kaupunkikouluja. Yhtä johti koulumestari. Toisessa opettivat fransikaanimunkit.

Kun uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostari- ja katedraalikoulut, tilalle syntyi porvariston perustamia lasku- eli kaupunkikouluja, joissa valmistauduttiin yliopistoon.

Keskikoulu
Vuoden 1914 koulujärjestyksessä  alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi. Kokonaisuutena oppikoulu oli kahdeksanvuotinen oppilaitos, joka jakautui tuosta vuodesta alkaen viisivuotiseen keskikouluun ja kolmivuotiseen lukioon. Tyttökouluissa keskikoulu saattoi kestää kuusi vuotta,

Keskikoulu katosi koulumuotona peruskoulun syntyessä.
Ks. oppikoulu

Kiertokoulu
Kiertokoulu oli seurakunnallinen koulumuoto, joka toimi maaseudulla. Siellä saatiin alkuopetus - jos sitä ei saatu kotona.  Kiertikouluissa pääpaino oli  sisäluvussa, raamatunhistoriassa ja katekismuksen ulkoaoppimisessa.

Piispa Gezelius vanhempi (1644-1690) pani  alulle lukutaidon opettamisen, kiertävän koulumuodon (kiertokoulu) sekä hidasoppisia varten laiskainkoulut

Vuodesta 1723 alkaen kodeilla oli ollut velvollisuus opettaa lapsiaan lukemaan ja kirjoittamaan.  Köyhien lapsille näitä alkeita opetti kirkkoherran renki, lukkari.

1762 kuninkaallinen päätös velvoitti laajat seurakunnat  palkkaamaan lukkarien lisäksi lastenopettajia.  Seurakunnan piti asettaa lukkarin avuksi kiertäviä maalikko-opettajia.Usein palkka maksettiin vaivaiskassasta.  Koulumestarin tehtäviä liitettiin myös suntion virkaan.

Kun lukkari ei ehtinyt opettaa, palkattiin  vuodesta 1762 alkaen lukutaitoinen aikuinen kiertäväksi koulumestariksi. Hänen pitämäänsä koulua kutsuttiin kiertokouluksi.  Seurakunnat jaetttiin kiertokoulupiireihin, joissa koulua pidettiin vuoron perään jonkin kylään kylän talossa.

Kiertokoulu toimi muutaman viikon paikallaan, ja sen jälkeen vaihtoi paikkaa. Kiertokoulun opettajalla saattoi olla  1880-luvulla 300 oppilasta, joita hän opetti eri erissä 6-8 viikkoa kerrallaan.

Kiertokoulun vastustajat syyttivät. että niissä on  epäasiallinen opetussuunnitelma ja -metodi ja hatara opettajanvalmistus.

Kirkon kiertokoulu siirtyi 1930-luvun puolivälissä kokonaan historiaan.  Oppivelvollisuuslaki merkitsi sille  kuoliniskua.

Klassinen lyseo
Vuoden 1872 koulujärjestyksessä oli kahdenlaisia lukiota: klassisia ja reaalilyseoita.
Klassinen lukion opetussisällöissä painottuivat klassiset ja humanistiset aineet, etenkin kielet kuten latina ja kreikka. Reaalilyseot  olivat käytännön läheisempiä.
Ks. lyseo

Korvaava koulu
Peruskoulut ovat lähes täysin kunnallisia kouluja. Valtion kouluista jatkoivat lähinnä harjoittelukoulut. Yksityiskouluista vain pieni osa otettiin mukaan kuntien koulutoimeen korvaavina kouluina.

Koulujärjestelmälaki (1967) antoi yksityisille kouluille oikeuden valita korvaavan koulun asema. Lakia kuitenkin muutettiin eräiden valitusten jälkeen niin, että kunnille annettiin oikeus antaa tai olla antamatta koulupiiriä kunnan aluella toimiville yksityiskouluille.

Peruskouluun siirryttäessä siis pieni osa yksittyisistä keskikouluista ei liittynyt kunnan koulujärjestelmään, vaan jatkoi toimintaansa yksityisenä kouluna, joka on tehnyt sopimuksen kunnan kanssa.  Näitä kouluja kutsuttiin peruskoulua korvaaviksi kouluiksi. Niissä noudatetaan kuitenkin peruskoulun opetussuunnitelmaa. Niissä ei myöskään saa olla koulumaksuja.

Koulukoti
Koulukoti  (vuoteen 1946 asti kasvatuslaitos) on Suomessa lastensuojelulaitos, jonka nykyinen tarkoitus on tarjota nuoren yksilöllisyyttä tukevaa opetusta, kasvatusta ja hoitoa sopeutumisvaikeuksien vuoksi huostaan otetuille lapsille ja nuorille. Laitoksia on kutsuttu myös turva- sekä tyttö- tai poikakodeiksi. Oppilaat ovat käyneet niissä loppuun kansa- tai peruskoulun. Ohjausta eri ammatteihin on voinut saada ammattikoulukodeissa. Oppilaiden iät ovat eri aikoina vaihdelleet 7-21 vuoden välillä. Kasvatuslaitoksia ovat ylläpitäneet valtio, kunnat sekä yksityiset yhteisöt.

Kunnallinen keskikoulu 
Vuonna 1946 käynnistyvät ensimmäiset kunnallisen keskikoulun kokeilut Jyväskylässä, Luumäellä ja Utajärvellä.

Kansakoululaissa 1957/58 vakinaistettiin myös maaseudulle syntyneet kunnalliset keskikoulut.
1950-luvulla niiden lukumäärä oli vain kolmisenkymmentä ja peruskouluun siirryttäessä 1960-luvun lopussa noin 130.
Ks. Keskikoulu

Kyläkoulu
1800-luvun alussa syntyi kirjava joukko erilaisia kansanopetuslaitoksia. Kyläkoulut olivat vanhempien yhdessä kustantamia.

Kymnaasi
Ks. Lukio

Käsityökoulu
Helsinkiin perustettiin vuonna 1834 tytöille  oma köyhäinkoulu, yksityinen käsityökoulu, joska kehittyi Aurora Demidovin lahjoituksen turvin vuoro-opetuskoulu ja sitten kansakoulu.
Ks. Köyhäinkoulu

Käsityöläisten sunnuntaikoulu
1800-luvun alussa syntyi kirjava joukko erilaisia kansanopetuslaitoksia, yksi näistä oli käsityöläisten sunnuntaikoulu.

Käsityöläisten johtamia sunnuntaikouluja perustettiin  Helsinkiin vuonna 1842 julkaistun käsityöläisten asemaa koskeneen asetuksen jälkeen. Asetuksen mukaan oppipoika pääseminen kisälliksi edellytti, että hän osasi kirjoittaa ja hallitsi neljää laskutapaa. Oppipoikien opetusta varten kaupunkien oli perustettava valtionapua saavia ja manufaktuurijohtokunnan alaisia sunnuntaikouluja. Koulut muutettiin vuonna 1859 kaksiluokkaisiksi, niiden ohjelmaa laajennettiin ja niihin liitettiin arkisin toimi- vat iltakoulut.

Käsityöläiskouluissa käytettiin palkattuja monitöörejä.

Sunnuntaikouluissa käytiin epäsäännöllisesti ja vain kolmannes oppilaista oli yleensä paikalla. Vuosina 1842–1862 vain 20 % suoritti koko oppimäärän.

Köyhäinkoulu
1800-luvun alussa syntyi kirjava joukko erilaisia kansanopetuslaitoksia.  Näitä olivat myös kirkon ylläpitämät köyhäinkoulut.

Helsingissä  järjestetitiin vuodesta 1817 alkaen järjestelmällistä koulutusta köyhille. Köyhäinhoidon johtokunnan oli  huolehdittava niiden lasten opetuksesta, jotka se oli ottanut huostaan ja sijoittanut vaivaistaloon Opettajaksi oli otettava joku köyhänavun tarpeessa oleva, kunnialliseen joukkoon kuuluva henkilö.

Köyhäinhoidon johtokunta teki sopimuksen Katajanokalla asuneen jungfru Bernströmin kanssa. Hän opettaisi köyhiä. Hän hoiti opetuksensa kotonaan Katajanokalla, se oli ensimmäinen  tavallisen kansan lapsille tarkoitettu  yhteiskunnan ylläpitämä koulu.

Lapsia oli aluksi opetettava (kristinoppia, lukemista, kirjoittamista, laskemista) kolmena aamupäivänä joka toinen viikko. Heidän oli saavuttava papiston määräminä pyhinä pyhäkouluun.  Muuna aikana heidän piti työskennellä valvonnan alaisina.12-vuotiaina heidät oli irroitettava köyhäinhoidosta ja sijoitettava ”johonkin kunnialliseen ammattiin”.

Köyhäinkoulu sai oman rakennuksen 1824, kun se siirrettiin köyhäintaloon (sijaitsi nykyisen Snellmanin kadulla). Opettajaksi tuli vahtimestari Johan Fredrik Lindberg. Hän opetti vuoteen 1840 saakka, jolloin koulu lakkautettiin.

Köyhäinkoulu (”Fattigwårds Scholae Inrättning”) sulautettiin Helsingin varsinaiseen vuoro-opetuskouluun, josta kehittyi kansakoulu. Köyhäinkoulu  näin kansakoulun ”esi-isä suorassa polvessa”,

Laskukoulu
Ks. Kaupunkikoulu

Lastenkoulu (täydennetty 8.7.16)
Ks. Pedagogio ja Alakansakoulu

Pedagogioiden toiminnan loputtua, lastenkouluksi nimitettiin maaseudulla toimineita alkuopetuskouluja, joista kehittyi  myöhemmin vuoden 1921 oppivelvollisuuslain astuttua voimaan ns. alakansakoulu.

Lastenkoulut toimivat 1900-luvun alussa usein kahdeksan viikkoa, osan ajasta syksyllä osan ajasta keväällä.

Latinakoulu
Latinakouluksi kutsuttiin 1500-luvulta alkaen syntyneitä kirkollisia triviaalikouluja. Latinakoulut korvasivat kirkolliset  katedraalikoulut sekä luostarikoulut. Niissä opetuskielenä oli latina. Suomessa niitä perustettiin 1600-luvulta alkaen.Niissä tähdättiin oppineen uralle.

Tyypillisessä kirkollisessa koulussa, latinakoulussa, opiskeltiin seitsemää vapaata taidetta. Alakouluissa opiskeltiin niistä kolmea, triviumia: grammatiikkaa eli latinan kielioppia, retoriikkaa eli puheoppia ja dialektiikkaa eli väittelyoppia. Niiden lisäksi yläkouluissa opiskeltiin kvadriviumia: aritmetiikkaa, geometriaa, tähtitiedettä ja musiikkia. Dialektiikan tilalla yläkouluissa oli usein logiikka. Useimmissa maissa latinakoulut pysyivät vanhoissa oppiainekaavoissaan pitkälle 1800-luvulle saakka.

Lukio eli kymnasi
Lukio eli kymnasi oli koulu joka johti yliopistoon. Lukiot syntyivät Saksassa 1500-luvulla, jolloin yliopistot vapautettiin velvollisuudesta opettaa filosofian alkeita.

Vuonna 1630 Turkuun perustettiin Suomen ensimmäinen lukio.  Sen käyminen kesti kolme vuotta. Tavoitteena oli kouluttaa pappeja. Opetusta lukiossa antoivat lehtorit ns. aineenopettajat, joilla saattoi olla velvollisuus opettaa useita aineita - toisin kuin yliopistossa.  Oppiaineet ja myöhemmin opetuskieli vaihtelivat.

Varsinaisiin yliopisto-opintoihin valmistuakseen oppilaan piti suorittaa neliluokkainen lukio, johon pääsyä edelsi hyväksytty triviallikoulun kurssi.

Vuoden 1843 koulujärjestyksen mukaan  lukiossa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville.  1800-luvulla syntyneissä lyseoissa ja yhteiskouluissa  lukioon kuului ns. keskikoululuokat. Peruskouluun siirryttäessä lukio itsenäistyi uudelleen.

Lukkarin koulu
Vuonna 1686  säädettiin virallisesti vanhemmille opetusvelvollisuus. Jolleivat vanhemmat pystynteet velvollisuutta täyttämään, lukkarin tuli auttaa. Näin lukkarin koulut  tulivat mukaan kirkkolakiin.

Piispa Gezelius vanhempi (1644-1690) pani  alulle lukutaidon opettamisen sekä hidasoppisia varten laiskainkoulut. Lukkarit opettivat kotonaan tai kiersivät kylästä kylään. Lukkarinkoulut olivat hätävarakouluja, laiskan kouluja.

Vuoden 1723 resoluutio määräsi vanhemmat sakon uhalla huolehtimaan lastensa opetuksesta itse tai lähettämään nämä lukkarin tai koulumestarin luo.

1700-luvulla maaseudulla lukkarinkoulu oli tavallinen opintie.

Luostarikoulu 
Luostarikoulut toimivat keskiajalla maaseudulla luostarien yhteydessä.  Koulut syntyivät, kun luostariin tuotiin lapsia. Luostarikouluissa opetettiin artes trivialista, siis triviumiksi kutsuttuja aineita eli grammatiikkaa, retoriikkaa ja dialektiikkaa.

Luostarin esimies  antoi koulun johdon  jonkun sopivan munkin toimeksi. Häntä kutsuttiin  Euroopaasa nimellä magister scholae. Apulaisten nimike oli  seniores. Moneen nunnaluostariin perustettin tyttöjen kouluja. Erityisen tärkeitä olivat ulkokoulut nunnaluostareissa; eurooppalaisilla,  tulevilla aatelisnaisilla oli parempi koulutus kuin ritareilla:-)

Myös Suomessa oli luostarikouluja. Opetusta johti erityinen lehtori (lector). Oppilaina olivat munkit. Opetus luostarikouluissa oli jopa parempaa kuin katedraalikouluissa.  Luostarikouluissa oli usein sisä- ja ulkokoulu. Suomessa sellaisia ei ollut.

Uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostari- ja katedraalikoulut.

Lyseo
Lyseo- Nimi otettiin  käyttöön vuoden 1872 koulujärjestyksen pohjalta. Lyseo- nimi korvasi  pian tuolloin syntyneen alkeisopiston.  Alunperin lyseo-nimi palaa  Napoleonin tekemään koulu-uudistukseen, jossa lyseoiden oli tarkoitus korvata kirkolliset katedraalikoulut ja latinakoulut sekä vallankumouksen aikana syntyneet keskuskoulut. Niissä oli tarkoitus antaa yleissivistys tuleville virkamiehille, upseereille, opettajille ja kauppiaille.

Suomessa lyseoon kuului  yläalkeiskoulu ja kymnaasi. Lyseoita oli kahdenlaisia: klassisia ja reaalilyseoita. Klassinen ja reaalilyseo erosivat toisistaan opetettavien aineiden myötä. Klassinen lukion opetussisällöissä painottuivat nimensä mukaisesti klassiset ja humanistiset aineet, etenkin kielet kuten latina ja kreikka.

Reaalilyseot taas olivat käytännön läheisempiä ja niissä opetettiin enemmän luonnontieteitä ja piirustusta ja kielivalikoimassa olivat tuohon aikaan niin sanonut uudet kielet englanti, saksa ja ranska.

Lyseot uudistettiin vuonna 1914 siten, että reaalilyseot ja useimmat klassisista lyseoista tehtiin linjajakoisiksi.

Maakuntakoulu
Vuoden 1611 koulujärjetyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin katedraalikouluihin.  Maakuntakoulu oli "keskikoulu" alkeiskoulun ja lukion välissä. Trivaalikoulut korvasivat pian maakuntakoulut.

Mamsellin koulu
Monessa kaupungissa oli  1800-luvulla ”mamselleja”, jotka käyttivät joutoaikaansa nuoren tyttöpolven opettamiseen ja kasvattamiseen. Mamsellit olivat itse samalla tavalla saaneet tietonsa ja taitonsa edesmenneen polven mamselleilta.  Niissä opetettiin kaupungin parhaimmiston tyttäriä. Heille opetettiin  lukemista, kirjoitusta ja laskentoa, lisäksi historiaa ja maantietoa, vieläpä hiukan – ranskaakin. Myöskin käsitöihin, koruompeluun he  saivat totutella. Hyvää huolta  pidettiin myös kasvattienkäytöksestä.

"Mamsellin koulu" saattoi olla myös tehtaan koulu. Tällainen oli mm. Finlaysonin puuvillatehtaan työläisten lapsille tarkoitettu pikkulasten yhteiskoulu Tampereella, joita mm. Minna Canth kävi.

Naistenväen koulut
Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut").

Normaalikoulu
1860-luvulla nimikekirjo kasvoi; maahan syntyy normaalikoulu, jossa tulevat opettajat suorittivat opetusharjoitteluaan. Normaalikoulun nimi muuttui pian  normaalilyseoksi.

Normaalilyseo 
Normaalikoulun nimi muuttui pian  normaalilyseoksi.

Oppikoulu
Oppikoulu-sana esiintyy virallisessa yhteydessä vasta vuosien 1908-1911 tilastojulkaisuissa.

Vuonna 1939 annettiin laki oppikouluista. Oppikoulu koostui edelleen keskikoulusta ja lukiosta. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita. Lisäksi oli  normaalilyseoita, yksityisiä kouluja ja yhteiskouluja.

Oppikoulut olivat maksullisia.  Lukukausimaksujen ohella kustannuksia aiheuttivat kirjat, kouluvälineet ja vaatteet. Ulkopaikkakuntalaisille tuli lisäkustannuksia majoituspaikasta. Valtion koulut olivat halvempia kuin yksityiset. Työväestö ja porvaristo suosivat valtionkouluja, kun säätyläiset ja muut varakkaammat laittoivat lapsensa yleensä yksityiseen oppikouluun.

Oppikoulut lopettivat toimintansa keskikouluasteen osalta, kun Suomi siirtyi peruskouluun. Moni oppikoulu jatkoi lukiona.

Pedagogio eli kaupunkikoulu eli lastenkoulu eli laskukoulu
Vuoden 1649 koulujärjestyksessä koulujärjestelmän ensimmäinen askel oli pedagogio. Se oli opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen  välimuoto. Siellä opetetiin luku- ja kirjoitus- sekä laskutaidon alkeet. Monet kaupunkikoulut (pedagogiot)  vastasivat alempaa triviaalikoulua.
Pedagogioita ei ollut paikkakunnilla, joilla oli triviaalikoulu. Opettajan toimi pedagogi eli koulumestari.

Opetusohjelma riippui siitä, mihin opettajat pystyivät. Joissain opeteltiin jopa kreikkaa ja alkeismatematiikkaa, joissain tyydyttiin katekismuksen sisä- ja ulkoluvun opettamiseen.

Kaupunkikouluissa kävi lähinnä porvareiden lapsia. Ylemmät säädyt ottivat alkeiden opettamista varten kotiopettajan.

Peruskoulu
1970-luvulla Suomessa toteutui peruskoulu-uudistus, jossa yhdistettiin kansa-, kansalais- ja keskikoulut yhdeksi koulumuodoksi. Peruskouluun siirryttiin asteittain vuosina 1972-77 alkaen Lapista, peränpitäjinä Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Koko Suomi ja kaikki oppilaat olivat uudessa yhtenäiskoulujärjestelmässä vuonna 1981.

Aluksi erikseen toimineet  ala- ja yläasteet yhdistettiin hallinnollisesti 1990-luvun lopulla.

Kaikkien oppivelvollisuus koulujen - myös yksityiset koulujen- on noudatettava  peruskoulun opetussuunnitelmaa.

Pikkulasten koulu
1800-luvun alussa syntyyi kirjava joukko erilaisia kansanopetuslaitoksia. Pikkulasten koulut olivat
lastentarhan koulumaisempia edeltäjiä. Ne soivat 3-7-vuotialle lapsille turvan vanhempien ollessa töissä. Ensimmäinen perustettiin Kokkollaan  vuonna 1839, toinen Helsinkiin (Sedmigradskyn koulu) vuonna 1845. Siellä opetus alkoi  vuonna1847. Metodiin kuului koulusalin  korkea penkkiteline, jossa istumalla opeteltiin kirjaimia. Lisäksi  leikittiin, laulettiin ja  opeteltiin alkeita.

Pitäjänkoulu
Keskiajan loppupuolella  isän tai kasvatusisän antama koulutus ei riittänyt. Kauppiaiden ja myös käsityöläismestareiden oli opittava lukemaan ja kirjoittamaan. Syntyi vähitellen kouluja porvareitten poikia varten. Ne olivat ns. pitäjäkouluja tai kaupunkikouluja. Useimmissa niissä annettiin alkeisopetusta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Opetus tapahtui äidinkielellä.

Lukkarinkoulujen rinnalle kehitettiin 1740-luvulta alkaen pitäjänkouluja, joissa opetti pitäjänkokouksen palkkaama koulumestari. Nämä pitäjänkoulut olivat alku kunnallisille kouluille.

Pitäjänkouluista osa oli kiertäviä, osa pysyviä.

Porvarikoulu
Keskiajalla Euroopassa syntyneet porvarikoulut olivat ensimmäinen  askel kohti maallista koulua. Keskiajan loppupuolella  isän tai kasvatusisän antama koulutus ei riittänyt. Kauppiaiden ja myös käsityöläismestareiden oli opittava lukemaan ja kirjoittamaan. Syntyi vähitellen kouluja porvareitten poikia varten. Ne olivat ns. pitäjäkouluja tai kaupunkikouluja. Useimmissa niissä annettiin alkeisopetusta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Opetus tapahtui äidinkielellä.

Puolilukio
Lutherin triviaalikouluja kutsuttiin myös puolilukioiksi.
Ks. Triviaalikoulu

Pyhäkoulu
Papiston johtamia pyhäkouluja oli maassa ollut jo 1700-luvulla. Herännäispappi J.F. Bergh aloitti pyhäkoulun 1832.  Ne olivat kansanopetuslaitoksia. Aluksi ne olivat Laiskainkouluja. Helsingissä papiston johtamia sunnuntaisia opetushetkiä oli ainakin 1830-luvulta lähtien. Niistä kehittyi  pyhäkouluja ja lopulta lasten hartaustilausuuksia.

Reaalikoulu eli porvarikoulu
Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja.

Vuoden 1872 koulujärjestys tunsi reaalilyseoita  lyhyemmät latinattomat ja käytännön aloille ohjaavat reaalikoulut. Reaalikoulut olivat kunnallisia. Tuolloin luotiin periatteelinen kytkentä kansakoulun ja alkeisopiston välille. Niiden historia oli lyhyt.

Jo vuonna 1883  oppilaspulaa poteneet reaalikoulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi. Vain Helsingin reaalikoulu jatkoi toimintaansa.

Reaalilyseo 
Vuoden 1872 koulujärjestyksessä oli kahdenlaisia lukiota: klassisia ja reaalilyseoita. Reaalilyseot olivat käytännönläheisiä, ja niissä opetettiin enemmän luonnontieteitä ja piirustusta kuin klassisessa lukiossa. Niiden kielivalikoimassa olivat tuohon aikaan niin sanonut uudet kielet englanti, saksa ja ranska.

Rippikoulu
1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa  kansanopetusta tehostettiin Gezelius-piispojen toimesta. Keinovalikkoon kuului pian myös rippikoulu, joka kehittyi papiston lukukinkereillä pitämistä ehtolliskuulusteluista.  Idea ennen ehtoollista pidettävästä jonkinlaisesta  kuulustelusta oli Lutherin.

Kristinopin pääkohdat piti osata päästäkseen ehtoolliselle 15 -vuotiaana- mikä oli avioliittoon vihmisen edellytys.  Vuonna 1740 lukukinkereitä täydennettiin kehotuksella pitää vuosittain kolmesta neljään viikkoa rippikoulua. Tämän rippikoulu muuttui  pakolliseksi eri puolilla maata vuosina 1763 ja 1774. Se  merkitsi myös pakollisen ”kansakoulun” alkua Suomessa.
1800-luvulla  rippikoulu ja lukukinkerit olivat  pakollista kansansivistystä.  Kerrotaan, että joku tuotiin rippikouluun peräti käsiraudoissa.

Rouvasväen koulut
Rouvasväenyhdistykset olivat Suomessa 1800-luvulla perustettuja naisjärjestöjä. Yhdistykset olivat ensimmäisiä varsinaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, ja niitä toimi lähes jokaisessa kaupungissa.
Ne harjoittivat hyväntekeväisyyttä vähäosaisten parissa. Jäsenistö koostui säätyläisnaisista.

Ne perustivat Suomeen ensimmäiset lastenkodit. Yhdistykset rahoittivat toimintaansa muun muassa erilaisilla arpajaisilla ja myyjäisillä.

Suomen ensimmäinen rouvasväen yhdistyksen perustivat Viipuriin vuonna 1835 kaupungin saksankielisen yläluokan naiset. Oulun yhdistyksellä oli muun muassa oma koulu.

Ruukkien koulut
Ruukkien kouluissa opetettiin alkeita.
Ks. Tehtaan koulu

Rykmentin koulut
Suomenlinnassa käynnistyi vuonna 1783  rykmentin kouluja. Ne olivat alkukouluja eli lukukouluja.
Vuonna 1802 koulut liitettiin kuninkaan vahvistamalla ohjesäännöllä perustettuun ”kasvatustyö-  ja avustustuslaitokseen.  Se edisti mm. nuorison sijoittumista  palveluspaikkoihin maasedulle tai käsityöläisten oppiin. Se ylläpiti myös mm. vanhusten ja lasten työtupaa ja tyttöjen käsityökoulua.

Seurakuntakoulut
Suomessa toimi seurakuntakouluja jo 1500-luvulla. Niissä opetettiin alkeita. Seurakuntakoulut Papit pitivät myös kyläkouluja. He poimivat lahjakkaan pojan oppipojakseen, joka auttoi häntä jumalanpalveluksessa mestari-oppipoika- menetelmällä.

Myöhemmin seurakuntakouluja olivat myös kirkolliset kiertokoulut.

Siviililukio 
Vuoden 1856  koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioihin eli ammattilukioihin. Niissä opetus painottui virkamieskoulutukseen.

Sunnuntaikoulut
Ks. Käsityöläisten sunnuntaikoulu ja Pyhäkoulu.

Supistettu kansakoulu
Supistettu kansakoulu suunniteltiin harvaanasuttujen seutujen koulumuodoksi, kun täydellistä kansakoulua ei katsottu voitavan perustaa kaikkiin syrjäkyliin, joissa kansakoululaisten lukumäärä oli pieni. Supistettu kansakoulu oli edullinen eräänlaisena siirtymäajan kouluna.

Koulu toimi yhden ainoan yläkansakoulun opettajan varassa siten, että sama opettaja hoiti  ala- ja yläkansakoulussa opetuksen;  12 viikkoa opetusajasta, yleensä syyskauden alku ja kevätkauden loppu, käytettiin I ja II vuosiluokan opettamiseen (alakansakoulua vastaavien luokkien) ja  28 viikkoa III-VI vuosiluokkien opettamiseen.

Pienet lapset välttyivät näin pitkämatkaisten seutujen raskaasta talvisesta koulutyöstä.

Pulavuosina pieniä kansakouluja muutettiin supistetuiksi säästösyistä (1931-32 ). Taistelu eduskunnassa 1931 laajentamisesta alle 40 oppilaan kouluihin. Päätös oli vaalien 1933 jälkkeen: ei laajenneta.) Supistettuja kansakouluja oli lkv 1925-26- 300, ja lkv  1937-38  jo 1636 ( yläkansakouluja oli  5573)

Vielä 1950-luvulla haja-asutusseuduilla oli supistettuja kansakouluja, joissa pidettiin alakansakoulua 12 viikkoa ja yläkansakoulua 18 viikkoa. Yhteensä koulua pidettiin 40 viikkoa (225 työpäivää).
Ks. Kansakoulu

Tehtaan koulu 
Tehtaankouluoli  teollisuuslaitoksen ylläpitämä koulu, joka huolehti tehtaan työntekijöiden lasten alkeisopetuksesta. Suomessa tehtaankouluja oli 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin. Tehtaankouluissa käytettiin usein 1800-luvun alkupuoliskolla Bell–Lancasterin opetusjärjestelmää, jossa varttuneemmat oppilaat opettajan johdolla opettivat aloittelevia koululaisia.

Suomen 1850- ja 1860-luvulla perustetuista yksityiskouluista melkein puolet oli tehtaankouluja, eniten niitä oli Savossa ja Karjalassa. Eräät tehtaat ottivat käyttöön paikallisen oppivelvollisuuden määräämällä työntekijänsä lähettämään lapsensa tehtaankouluun.

Vuosisadan loppua kohden tehtaankouluja alettiin muuttaa kunnallisiksi kansakouluiksi. Suomen viimeinen tehtaan ylläpitämä kansakoulu oli Janakkalan Tervakoskella. Se siirtyi kunnan hoitoon 1950.

Tehtaan koulut olivat 1800-luvun lopulla usein yksityisiä kansakouluja, ja ne saivat valtionapua.

Tehtaiden kouluissa   opetus  sopeutettiin työaikoihin.

Triviaalikoulu (eli puolilukio)
Luther vaati oppikoulujen uudistamista tilanteessa, jossa luostarikoulut  oli lakkautettu. Uusia opillisia kouluja alettiin nimittää triviaalikouluiksi. Niitä kutsuttiin myös puolilukioiksi ja latinakouluiksi.

Vuoden 1620 kuningatar Kristiinan koulujärjestyksessä syntyy uusi opillinen koulu, joka  sai nimekseen triviaalikoulu. Nimi viittaa vanhaan oppikurssiin: trivium (kolmen tien risteys; kolme ensimmäistä ainetta kaikkiaan seitsemästä katedraalikoulun aineesta: grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka).  Nimeä käytettiin aina 1800-luvulle saakka, yli 200 vuotta.

Vuoden 1649 koulujärjestyksessä triviaalikoulu oli  koulujärjestelmän toinen askel. Triviaalikouluissa opetti luokanopettaja. Opetuskielenä oli ruotsi. Triviaalikoulujen luokkien määrä vaihteli; oli  alempia ja ylempiä triviaalikouluja. Trivaalikoulujen määrä kasvoi joihinkin kymmeniin. Koulun opettajakuntaan kuului ylintä astetta opettanut rehtori, kolmatta luokkaa opettanut konrehtori eli vararehtori, ylempi ja alempi kollega sekä apologista. Koulussa oli yleensä vain yksi luokkahuone, jossa kukin luokka oli omana ryhmänään.

Tuomiokirkkokoulu. 
Ks. Katedraalikoulu

Tyttökoulut (täydennetty 30.6.2016)
Venäjään kuuluneessa ns. vanhassa Suomessa toimi jo 1800-luvun alussa tyttökouluja. Tyttökoulujen perustamisen mahdollisti vuonna 1804 Venäjällä annettu uusi koulujärjestys.

Suomen ensimmäinen tyttökoulu oli Fruntimmersskolan i Viborg (alk. Töchterschule zu Wiburg eli Viipurin saksalainen tyttökoulu), joka toimi Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa Viipurissa vuosina 1788–1937.

Helsinkiin perustettiin vuonna 1835 yksityinen ruotsinkielinen tyttökoulu. Sen perustaja oli Odert Gripenberg

Vuoden 1843 koulujärjestykseen sisältyi oikeus perustaa tyttökouluja. Nyt 1800-luvun alkupuolella Suomeen perustettujen yksityisten tyttökoulujen rinnalle tulivat valtiolliset ruotsinkieliset tyttökoulut Turkuun ja Helsinkiin.

Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut"). Vuonna 1885 annettiin asetus tyttökoulujen uudelleen järjestämisestä. Sen mukaan tyttökoulut eivät suoraan valmistaneet oppilaita ylioppilastutkintoon ja tätä kautta yliopisto-opintoihin. Tyttökoulujen opetussuunnitelmat eivät muutosten jälkeenkään vastanneet reaalilyseoiden suunnitelmia.

Tyttökoulujen tavoitteet laajenivat 1900-luvulla niin, että ne pyrkivät tarjoamaan naisille väylän yliopisto-opintoihin ja eri ammatteihin. Tämän vuoksi niihin usein lisättiin lukioluokat. Monen nimi vaihtui tällöin tyttölyseoksi.

Tyttökouluja on (sillä nimellä) toiminut mm.  Helsingissä (Helsingin tyttökoulu, Helsingin suomalainen tyttökoulu, Kirkkopuiston tyttökoulu), Hämeenlinnassa (suomalainen tyttökoulu),  Joensuussa (Joensuun suomalainen tyttökoulu),  Jyväskylässä, Kuopiossa  (Kuopion kaupungin työväen tyttökoulu, Kuopion tyttökoulu, Kuopion ruotsalainen tyttökoulu), Mikkelissä (suomenkielinen tyttökoulu; Yksityinen suomalainen Tyttökoulu), Oulussa (suomalainen tyttökoulu), Porissa (Porin Suomenkielinen Yksityis-tyttökoulu), Raumalla (suomalainen tyttökoulu), Savonlinnassa (yksityinen tyttökoulu), Sortavalassa ( ), Tampereella (suomenkielinen tyttökoulu), Turussa (suomalainen tyttökoulu) Vaasassa, Viipurissa ( suomalainen tyttökoulu)


Tyttölyseo  (lisätty 30.6.2016)

Tyttölyseo oli yliopistoon johtanut yhdeksänluokkainen tyttökoulu.

Valtio perusti 1800-luvun lopulla kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin kouluja, jotka olivat yleensä pelkästään poikia kouluttavia lyseoita tai tyttölyseoita.

Kemin tyttölyseo (osa postikortista)
Tyttölyseoita on toiminut mm. Helsingissä, Hämeenlinnassa, Iisalmessa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kemissä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa,  Lappeenrannassa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Raumalla, Riihimäellä, Seinäjoella, Tampereella (mm. Tammerkosken Tyttölyseo) , Turussa, Vaasassa, Viipurissa

1900-luvulla syntyi myös yksityisiä tyttölyseoita. Savonlinnassa jatkoi Suomen ensimmäisen yksityisen oppikoulun (Fruntimmers-skolan i Nyslott:  1853–1894) toimintaa ensin Savonlinnan yksityinen tyttökoulu (1894–1931) ja sitten Savonlinnan yksityinen tyttölyseo (1931–1950). Valtio otti sen haltuunsa 1950.

Tyttönormaalilyseo (Lisätty 30.6.2016)

Tyttönotmaalilyseo oli yliopistoon johtanut yhdeksänluokkainen tyttökoulu, jossa tapahtui aineenopettajien auskultointi. Helsingissä toiminta nimellä Helsingin suomalainen tyttökoulu (1869-1919) aloittanut koulu toimi  vuosina 1934-1969 nimellä Tyttönormaalilyseo.

Uusi lyseo
Ks. Uusimuotoinen oppikoulu.

Uushumanistinen latinakoulu
Vuonna 1831 perustettiin Helsinkiin uushumanistunen latinakoulu Helsingfors Lyceum.  Uutta olivat aineopettajat. Voimistelu otettiin  oppiaineeksi. Koulussa oli Kuuluisia opettajia mm. J.V-Snellman J.L. Runeberg.

Uusimuotoinen oppikoulu 
Vuonna1928  säädettiin laki uusimuotoisista  kansakoulun koko oppimäärään perustuvista oppikouluista. Tätä yhtenäiskoulujärjestelmää testattiin näiden  koulujen avulla 1920-luvulta 1950-luvulle.  Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja se käsitti kolmivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi.  Uusimuotoisista oppikouluista ei kuitenkaan ollut yhtenäiskoulukysymyksen ratkaisijaksi. Ne eivät osoittautuneet kovin tarkoituksenmukaisiksi ja jäivät harvinaisiksi. Lopulta ne jäivät  peruskoulun kaukaisiksi edeltäjiksi

Valmistava ammattikoulu
Vuonna 1899 perustettiin Helsinkiin kokopäiväinen ammattikoulu pojille. ns. valmistava ammattikoulu

Valmistava koulu (köyhille)
Kansakoulujen lisäksi perustettiin Helsingissä laiminlyödyille alakouluiän ohittaneille ”laiminlyödyille”  lapsille omat valmistavat koulut 1870-luvulla, jolloin niissä oli noin 10% kansakoulujen oppilasmäärästä.  Aluksi nämä luokat toimivat iltaisin. Lisäksi annettiin iltaopetusta niille, jotka olivat töissä.  Nämä ”korvikekoulut” lppuivat, kun oppivelvollisuus tuli.

Valmistavat koulut eli Herrasväen koulut  
Ensimmäiset  (oppikouluun) valmistavat koulut perustettiin 1879- luvulla. Vuonna 1905 annettiin asetus, jonka mukaan kansakoulun (yläkansakoulun) kaksi alinta vuosiosastoa muodostivat oppikoulun pohjakoulun ja olivat sisäänpääsyehto. Oppimäärän sai suorittaa muissakin kouluissa tai itseopiskelun avulla.

Valmistavat koulut kukoistivat 1920-luvulla.  Ne keskittyivät  pääsytutkintoon valmentamiseen. Koulua käytiin   kome vuotta,

Valmistavia kouluja  syntyi Mamsellin koulujen sijaan oppikoulujen yhteyteen tai erillisinä yksityisinä laitoksina. Ne keskittyivät valmentamaan oppikoulun pääsykokeeseen. Ne olivat yksityisiä kansakouluja.

Valmistavat koulut sammuivat 1950- luvulla.

Valtion kasvatuslaitos
Valtion kasvatuslaitokset syntyivät 1800-luvun puolivälin jälkeen rikoslainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Valtion kasvatuslaitokset olivat aluksi vankeinhoidon alaisia laitoksia, joihin sijoitettiin alaikäiset rikoksentekijät.

Ensimmäinen valtion poikien kasvatuslaitos perustettiin vuonna 1890 Keravalle (Koivula) ja tyttöjen kasvatuslaitos vuonna 1893 Vihtiin (Vuorela).

Vuoteen 1942 asti myös tuomioistuimet saattoivat määrätä lapsen kasvatuslaitokseen. Vuoden 1946 jälkeen kasvatuslaitosten nimeksi tuli koulukoti.

Valtion kasvatuslaitosten ja koulukotien määrä on vaihdellut eri aikoina. Vuonna 1962 valtio ylläpiti kahdeksaa koulukotia pojille ja kolmea tytöille (Vuorela, Yläne, Sairila).

Valtion koulukodeista tulevien poikien jälkihuoltolaitoksena toimi tuolloin Harvialan nuorisosiirtola. Valtion ammattikoulukoti antoi maatalouden, käsiteollisuuden ja kotitalouden ammattiopetusta.

Nykyisin valtion koulukoteja ovat Harvialan koulukoti Janakkalassa, Lagmansgarden Pedersöressä, Limingan koulutuskeskus Limingassa, Sippolan koulukoti Anjalankoskella, Vuorelan koulukoti Nummelassa ja Kasvun Yhteisöt Mikkelissä.

Vuoro-opetuskoulu
Suomen ensimmäinen vuoro-opetuskoulu perustettiin Turkuun vuonna 1820. Perustajana oli  silloinen akatemian apteekkari (ja suuri talousmies), vuorineuvos John Jakob Julin. Aluksi koulu toimi yksityisenä, ja vuodesta 1824 alkaen valtion kouluna.

Suomeen syntyi kolme varsinaista vuoro-opetuskoulua. Toinen Vaasan ja kolmas . Nimi tulee käytetystä metodista. Opettaja ei opettanut muita kuin monitöörejä. Hän vain tarkkaili että varttuneet oppilaat, monitöörit tekivät tehtäväänsä. Lukemista harjoiteltiin seinätauluista ja kirjoittamista harjoiteltiin hiekkapöydällä, Kirjoitus aluksi monitöörien ohjauskessa hiekkapöydällä, sitten rihvelitaululla ja lopulta paperilla. Oppilaita saattoi  (ulkomailla ) olla jopa tuhat,

Metodia käytettiin paljon tuon ajan kansakouluissa.

Yhteiskoulut
Vuonna 1882 perustettiin ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu: Nya svenska läroverket ja vuonna  1886  ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu, Helsingin suomalainen yhteiskoulu. Yhteiskouluja pidettiin alkuaikoina siveellisesti arveluttavina, ja niiden kannattajat saivat vielä kauan taistella aatteensa puolesta. Yhteiskoulusta tuli kuitenkin melko pian yksityisten ja nimenomaan maaseudun oppikoulujen valtamuoto.

Yhteislyseo  
Vuonna 1939 annettiin laki oppikouluista. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita.
Ks. Lyseo

Yleissivistävä lukio
Vuoden 1856  koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioiihin eli ammattilukioihin.
Ks. Lukio

”Ylioppilasleipomo”
Vuonna 1829 käynnistyi  J. H. Avellanin ”ylioppilasleipomo”. Se valmisti poikia yliopistoon. Leipomo toimi muutaman vuoden Helsingissä.

Yläalkeiskoulu
Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Yläalkeiskoulussa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville.  Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksen määrittämät ala- ja yläalkeiskoulut muodostuivat monin paikoin kunnallisiksi oppilaitoksiksi.

Ylempi triviaalikoulu 
Koulujärjestelmäksi vakiintui vuoden 1649 koulujärjestyksessä malli: 1. pedagogio (opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen  välimuoto),  alempi ja ylempi triviaalikoulu.  Ylemmässä triviaalikoulussa oli latinaluokkia ja  rinnakkaisluokkana kirjuriluokka eli apologistan luokka.

Yläkansakoulu
Maaseudulla toimi kunnallinen yläkoulu, ja kaupungeissa sekä ala- että yläkansakouluja. Yläkansakoulussa oli neljä luokkaa ( III- VI). Yläkansakoulun kaksi alinta luokkaa muodostivat pohjakoulun oppikouluun. Vuonna 1957/58 ala- ja yläkansakoulu yhdistettiin varsinaiseksi kansakouluksi.
Ks. Kansakoulu


KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ

Bruhn, Karl. (1985). Kasvatusopin historian kehityslinjoja.  Helsinki: Otava.
Hanska, J. ja Vainio-Korhonen, K. (toim.). (2010). Huoneentaulun maailma. Kasvatus ja koulutus Suomessa keskiajalta 1860-luvulle. Helsinki.
Heporauta, F.A. 1945. Suomen kansakoululaitoksen historia. Toinen täydennetty painos. Helsinki: Otava.
Iisalo, Taimo. (1991). Kouluopetuksen  vaiheita keskiajankatedraalikoulusta nykyisiin kouluihin. Helsinki: Otava.
Isosaari, J. (1973).  Suomen koululaitoksen rakenne ja kehitys. Toinen, tarkistettu painos Helsinki: Otava.
Kailanpää, A. (1962). Kansalaiskoulu.  Porvoo-Helsinki: WSOY.
Kallio, N. (1955). Suomen koululaitos. Helsinki: Otava.
Kiuasmaa, K.(1982). Oppikoulu 1880-1980. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen.
Kuikka, Martti. T. (1991). Suomalaisen koulutuksen vaiheet. H:ki : Otava.
Lahdes, E.  (1964). Kansakoulumme opetusmenetelmien kehitystä tällä vuosisadalla. Kasvatus ja koulu (50)1, 86-107.
Oksanen, N. ja Poijärvi, L Arvi P , Salmela, A., Salervo, T., Metsikkö, J.O., Jääskinen, A. (toim.)
(1947) Suomen kansakoulun työtä sanoin ja kuvin. Helsinki: Otava
Ottelin, A.K. (1931). Kasvatusopin historian oppikirja. Neljäs painos Helsinki: Otava.
Salo, A. (1933). Ensimmäinen alakansakoulunseminaarien johtajien kokous Helsingissä Säätytalossa marraskuun 21-23 p:nä v. 1932. Helsinki: Valtioneuvoston kirjapaino.
Seppälä, Sauli. (toim.) 2002. Koulu museossa. Narinkka. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino oy.
Simola, H. (2015).  Koulutuksen paradoksit. Esseita suomalaisesta koulutuspolitiikasta. Tampere: Vastapaino.
Soininen, A. (1949 ). Koulukasvatuksen kokeilua Pukinmäen kokeilukansakoulussa 1913-1943. Helsinki: Valtioneuvoston kirjapaino.
Somerkivi, Urho 1977. Helsingin kansakoulun historia. Helsingin kaupungin julkaisuja N:o 29.
Syväoja, H. ( tuntematon). Kansalaiskoulu 1958-81. Omakustanne.
Valtasaari, Antero- Antti Henttonen- Lauri Järvi- Veli Nurmi. (toim.). (1966). Kansakoulu 1866/1966.  Helsinki: Otava.

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/oppikoulu_ja_lukio
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/oppikoulun_uudistuminen_autonomian
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/opillinen_koulutus_ruotsin
https://www.stat.fi/tup/suomi90/marraskuu.html
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/arki/1900-18/oppikoulu.htm
http://www.acadsci.fi/kannanottoja/tiivistelma_ylioppilastutkinto.pdf
http://thy.fi/wp-content/uploads/2011/09/THArk7s185-235.pdf
http://www.feto.fi/Filosofia/filhist.html
http://www.kirjastovirma.fi/raahe/wanharaahe/tyttojenskoulu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rouvasväenyhdistys
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Koulukodit_ja_kasvatuslaitokset
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tehtaankoulu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oppikoulu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyttökoulu

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2016

Didaktiikka tulee!

UPEAA, että on kesä. Tehtävä kerrallaan saa asettua lepo-asentoon.

Koulutuskeikat ovakin jo nätisti telakalla. Hyvä niin.   Kokoustaminen ja kirjoitustyöt jatkuvat vielä tovin.

EILEN  istuin alkuvuoden viimeisen seurakuntaneuvoston kokouksen Suvelan kappelissa. Ensi viikolla on vielä kaupunginvaltuuston kokous ja Espoon vuoden 2017 budjetin ns. kehysneuvottelut. Siinä hiki virtaa...

MUTTA Sitten alkaa loma (jos eläkeläinen saa tätä sanaa käyttää), ja lapset saavat vahtia taloa.

TÄMÄN viikon ohjelmaan on kuulunut jo kaksi Opettajan didaktiikka- teoksen työkokousta- ja huomenna on kolmas.  Olenpa varsinainen Hannu Hanhi, kun saan olla mukana tässä projektissa maan varmasti johtavien didaktiikan auktoriteettien: Riitta Jyrhämän, Pertti Kansasen ja Kari Uusikylän  seurassa. Imen heiltä älykkäitä oivalluksia kuin mustepaperi.

ALKUPERÄISESTÄ aikataulusta on ollut pakko tinkiä. Siksi kunnianhimoisesti nämä kumppanini tehtävään suhtautuvat. Käsikirjoitus valmistuu kuitenkin ensi syksynä. Didaktiikan asema opettajien tiedeperustana on kovassa puristuksessa. Elämme kasvatuspsykologian emansipaation aikaa. Julkaistavan kirjan on tuotava  jotain ihan uutta. Se tuokin, mutta enempää en paljasta.

JOS  ja kun onnistumme, monet silmät avautuvat. Didaktiikkaa tarvitaan yhä. Se tulee tarpeeseen. Oppimisen logiikka on tärkeä tuntea, muutta se  ei riitä opetuksen mysteerin ratkaisemiseen.

Jos epäonnistumme,  teoksesta tulee  joka tapauksessa didaktiikan joutsenlaulu, niin arvelen.  Hienoa  saada olla siinäkin tapauksessa osa huutojoukkoa.