Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2023

Viikkoraportti 8/2023


Kouluväellä  oli talviloma täällä etelässä. Omakin kalenteri upean väljä.

 Maanantai 20.2.

Oikoluin aamusta Demokraattiin tulevan jutun.

Eläke tuli tilille. Eläke nousi vuodenvaihteessa. Samoin vero. Joten eläke pieneni.

Luokanopettajalehti pyysi kirjoittamaan kolumnin.

Valtuustoryhmän etäkokous klo 17.30. Sutjakasti.



 Tiistai 21.2.

Ukki ja Mimmi-päivä. Shakkia. Risti-nollaa.Tortillaa. Mäenlaskua. Laskiaspullan paistamista. Jäätaidetta. Ja päivällinen Macistä.

Perinneseuran ensi viikon kokouksen esityslista jakoon.

Senioriopettaja-lehti haluaa tehdä jutun toukokuun numeroon.


 Keskiviikko  22.2.

OpeUran kokous Pekan kanssa Siltavuorenpenkereellä klo 10-12. Hienosti edistyimme. Hain pizzat Lähderannan uudesta Kotipizzasta. Kauniaisissa on vielä maukkaampia.

Hieno uutinen: Minua tarvitaan maisteriharjoittelun ohjaajaksi.


 Torstai 23.2.

V
aimo hammaslääkäriin Isoon Omenaan  ja pari minivideota broidille työstettäväksi. 

Lounaaksi makkarakeittoa. 

Käärin hiat ja rupesin tuottamaan tekstejä.

Tulostin esitäytetyn veroilmoituksen. Hmmm.
Iso apu Youtubin videosta, kuinka avaimen patteri vaihdetaan.



 Perjantai 24.2.

L
omapäivä. Lumitöitä. Makkarakeittoa 2.kerran. Kuittasin toiminnantarkastajana tilitiedot. Seuraavien viikkojen ohjelman priorisointia.


 Lauantai 25.2.

V
irkeä aamu. Naputtelua. Lounaaksi kanaa.

Broidi jatkoi vanhojen videointien päivittämistä: DuuniBlues- tallenne vuodelta 2005 työhyvinvoinnista.  Voi noita aikoja.
 

 Sunnuntai 26.2.

H
idas aamu. Pikkupakkasta. Kevytlumitöitä.
Kirjoitin ekan version Luokanopettaja-lehteen  6. luokan arviointikriteereistä, kokosin materiaalia maisteriharjoittelun ohjausta varten ja laadin luonnoksen TSL-opintojärjestön jäsenkirjeen pohjaksi.
 


perjantaina, helmikuuta 24, 2023

Tuetaan Ukrainaa. Venäjä häviää

 


Hannu ja Kerttu vuonna 2002

 

KYLLÄ pikkubroidini Jonte on mieletön teknikko!  

Minulla on kotona tallella iso pahvilaatikollinen video-tallenteita. On VHS-videoita. Ja sitten on 2000-luvun alussa kevyempiin videokameroihin tarkoitettuja pienempiä  nauhoitteita mm. minidvd-formaatissa.

Niissä on todellisia helmiä paitsi perheen matkoista myös Auroran kouluvuosien tapahtumista. Yhdellä nauhalla oli kovasti mieleeni jäänyt kevätjuhla-tapahtuma vuodelta 2002 - siis yli 20 vuotta sitten. Mutta ei ollut enää mitään toimivaa kameraa tai muuta katselulaitetta, jolla sen olisi voinut nähdä.

Broidini on varsinainen tekniikan taitaja. Ja vanhoja laitteita hänellä riittää. Niinpä kerjäsin apua. Broidi auttoi ja avasi, miten voi toimia. Mitään en tästä ymmäränyt: 

" Hei Martti

Nyt sain tallennussysteemin toimimaan. Homma on kuitenkin aikaa vievää joten jos saat pari videota aluksi toimitettua. Kaikki menee realiajassa.  WMM ( Windows)  muutetaan MPEG 2 formaattiin. MPEG 2 on dvd  ja elokuvaformaatti, jonka pitäisi toimia kaikissa koneissa. Tallennus  esim. muistitikulle vaikka. "

TÄNÄÄN sain sitten linkin onelinedriveen, josta pystyi lataamaan Macille noin 400 Megan painoisen leffan. 

Voi miten muistot palasivat mieleen. Järjestimme 29.5.2002 erilaisen lukuvuoden päätöstapahtuman.  Koulun pihalla oli lasten musiikkiesityksiä ja taikatemppuja.  Oli kuoroa ja runoja. Vanhemmat grillasivat makkaraa.

Jumppasalissa  esiintyi bändejä ja illan päätteeksi opebändi soitti tanssimusiikkia. Luokissa oli  taidenäyttelyitä.

Tottakai tarjolla oli myös "kesäteatteria". Lähimetsään oli rakennettu minirata, jossa oli 7 pistettä, joissa esitettiin kohtauksia aika kauheasta, joskin hyvin lopulta päättyneestä Hannu ja Kerttu-sadusta.

10 minuutin välein yleisö lähti liikkeelle radalle. Starttipisteessä oli Mirde Kilposen kuoron esitys antamassa potkua radalle.

Luokanopettajamme Juha  Hyvärinen  tallensi  esitykset ja minä editoin  niistä myöhemmin Macilläni  ”mykkä-elokuvan”  tyyliin clipsin. Wanhan ajan väli-teksteineen ja Chaplinin leffamusiikkia nykynormein väärinkäyttäen.

Itse teatteriesityksen harjoitteluprosessista minulla ei ole juurikaan muistikuvia. Mutta nuo ihanat lapsinäyttelijät muistan niin niin  hyvin.

Oi niitä aikoja.

torstaina, helmikuuta 23, 2023

Maisteriharjoittelua ohjaamaan. Yes!


HGIN yliopistolla alkaa viikolla 10 tämän lukuvuoden IV periodin, luokanopettaja-opiskelijoiden 5 viikon maisteriharjoittelu. 

Sain eilen keikan ohjata kahta paria Itäkeskuksen peruskoulussa.  Edellinen keikka olikin vuoden 2022 III-periodissa. Yes!

OPETUSHARJOITTELU on tärkeä osa suomalaista opettajankoulutusta. Helsingissä on enää kaksi  harjoittelujaksoa: monialainen harjoittelu ja maisteriharjoittelu. Harmi kyllä järjestyksessä ensimmäisestä:  orientoivasta harjoittelusta on luovuttu.

Toinen olennainen osa on teoreettiset opinnot. Suomalainen luokanopettaja saa koulutuksessa kasvattaa sekä käsiään että päätään.

OPETUSHARJOITTELU on myös didaktikolle yksi upeimmista keikoista. Saatan olla yksi vanhimpia yhä harjoittelua ohjaavista. Ensimmäinen kertani oli vuonna 1979 Sepon koululla.. Olen ehtinyt toimia ohjaajana luokanopettajana, yleisdidaktikkona ja harjoittelukoulussa vs. luokanlehtorina. 

MAISTERIHARJOITTELU on osa kasvatustieteen maisteriopintoja. Tavoitteena on  saada kokonaiskuva opettajan työstä ja opetuksesta.  

Harjoittelu on  10 opintopisteen mittainen. 1 opintopiste on laskennallisesti 27 tuntia työtä, eli harjoittelu vastaa 270 työtuntia eli karkeasti 7,5 viikkoa noin 36-viikkotunnin mukaan

HELSINGISSÄ luokanopettajiksi opiskelevien harjoittelua järjestetään sekä kenttäkouluissa  (= oikeat koulut) että Viikin normaalikoulussa. Kenttäkouluissa ohjaavat luokanopettajat ovat saaneet  ohjaustyöhön koulutusta ja ohjaustyöstä maksetaan heille ohjauspalkkio. Normaalikoulun opettajat ovat paitsi opettamisen myös ohjaamisen ammattilaisia, ja heidät on valittu tiukan seulan kautta.

Harjoittelu alkaa  etänä pidettävällä avauspäivällä. Noin neljän tunnin kestoisen session ohjelmaan kuuluu teematyöpajoja sekä harjoitteluun johdattavat Viikin normaalikoulun harjoittelukoordinaattorin sekä luokanopettajan opintosuunnan harjoitteluvastaavien luennot. Ja lopuksi etätapaaminen didaktikon kanssa.

Ensimmäinen harjoitteluviikko seurataan  luokan työskentelyä. Tuon suunnitteluviikon aikana kirjoitetaan oma kehittymissuunnitelma. Laaditaan ensimmäisen harjoitteluviikon viikkosuunnitelma ja  opetettavista aineista jaksosuunnitelma Perehdytään  oppilaisiin,  jotka tarvitsevat opetuksessa tukea.

Viikoilla 2- 4 pidetään 20 opetustuokiota/viikko ja kerätään aineistoa lopetuspäivänä pidettävän 10 minuuttia kestävään parina pidettävään esitykseen itseä kiinnostavasta teemasta.. Kumpikin opettaa yksin kaksi viikkoa, jolloin toinen on apuopettajana. Kaksi viikkoa opetetaan yhdessä. Usein pariopettajuusjaksot ovat harjoittelun päissä.  

Päävastuu ohjauksesta on luokanopettajalla/luokan lehtorilla. Yliopistoa edustava didaktikko käy kuuntelemassa 2-3  tuntia kutakin harjoittelijaa (parille varattu ohjausta on yhteensä 6 t)  Kun tunteja on näin vähän,  on syytä valita sanansa tarkasti. Omaan ohjaustapaani kuuluu jankuttaa seuraavia asioita:
  • Tavoitteet (ops-lähtöisyys) kirkkaaksi niin harjoittelijoille kuin oppilaille. (kuinka syvää oppimista tavoitellaan; myös mitä laaja-alaisia taitoja harjoitetaan, hyödyt)
  • Mitä uutta on tarkoitus osata? Oppimisen  kuvailu sanallisesti  sellaiseksi, että sen onnistumista voi arvioida. 
  • Oppilaantuntemus
  • Tuokioon kantava rakenne ja suunnitteluun idea. Plan B
  • Pelisäännöt selviksi.
  • Tahdikas vuorovaikutus
  • Luokalle osoitetun tuen (esim. koulunkäynninohjaaja) suunnitelmallisuus
  • Päivänavaus?
  • Huomio myös eriyttämiseen(laajuus ja syvyys, työskentelyn rytmi  ja eteneminen sekä oppilaiden erilaiset tavat oppia) 
  • Ratkaisukeskeisyys pulmatilanteissa(roolitus)
  • Selkeä roolitus pariopetusviikoille.
  • Kaikki tärkeä tapahtuu kohtaamisissa. Nimenomaan apuopettajalla on siihen aikaa.

Kysyn aina nämä kolme kysymystä:

1. Mitä uutta lasten oli tarkoitus oppia?

2. Oppivatko he?

3. Mistä tiedätte?


Harjoittelun lopuksi laaditaan raportti oman kehittymissuunnitelman pohjalta sekä päivitetään oma  opetuksen käyttöteoria. Näiden dokumenttien pohjalta käydään myös loppukeskustelu didaktikon kanssa. Päätöspäivä on toukokuussa.

Opetusharjoittelu ei ole enää ohjaavan opettajan jäljittelyä, eikä ohjaaminen ole reseptien antamista (eikä opetustaidon arvostelua numeroilla). Ohjaus on  opetustuokioiden reflektointia yhdessä opiskelijoiden kanssa ja heidän oman opetuksen käyttöteoriansa kehittymisen tukemista.


sunnuntaina, helmikuuta 19, 2023

Viikkoraportti 7/2023


Kouluväellä vika koulu-viikko ennen  talvilomaa täällä etelässä. Itselle tosi ihanan väljä eläkeläis-viikko.  

 Maanantai 13.2.


Pari tosi mielenkiintoista yhteydenottoa. OAJ:sta tulevaisuuden koulu-temmasta. Ja ministeri Matti Louekoskelta peruskoulusta. Perästä kuuluu. Keväinen keli.


 Tiistai 14.2.



D
idrichsenin museossa kiinnostava näyttely. Lounas Tapiolan Kilimissä.

Kirjoitushommia.
 Keskiviikko 15.2.



L
änsiväylässä  juttu kouluvaarista. Sekä netissä että paperiversiossa. 

Paperihommia. TSL-opintojärjestön esityslista. Toinen pikkuessee Perinneseuran Yrittävä Espoo- sivusta varten. Ja sitten TSL:n pöytäkirjojen tulostusta.

K
asvun ja oppimisen lautakunnan kokous. Aika neutraalilista. Olarin  alueen päiväkoti/koulutila-asia lähetettiin uudelleen valmisteltavaksi.


 Torstai 16.2. 


O
peUran kokous 11.30 ja koko porukka klo 13  
Artikkeli lähtee lausunnolle.



Ja illemmalla TSL-opintojärjestön läsnäkokous. Monta loikkaa otettiin.


Demokraattiin tuleva jutun 1. versio tuli luettavaksi.



 Perjantai 17.2. 

K
ouluvaaripäivä. Mukavaa!

J
ukka Jokirannan kouluteatteriyhdistyksen kokous Otaniemessä klo 13. Wienerleike.Tehtiin tärkeä päätös.

Illalla iMovie-hommia.

 Lauantai 18.2.

L
umitöitä.

Päivälliseksi färssiä sienikastikkeessa ja uuniperunoita.

Kursoriluin oppikirjan. Opin paljon.





 Sunnuntai 19.2. 

L
umitöitä. Lepoa.Kirjoitin kouluteatteriyhdistyksen pöytäkirjan ja päivitin sen blogin.

Artikkeli yrittäjäkoulutuksesta Perinneseuralle. Ja korjaus TSL:n opintojärjestön pöytäkirjaan.

Palautetta demokraatti-lehden juttuun ja ehdotuksia ITK-alustuksen teemoiksi.  


perjantaina, helmikuuta 17, 2023

Kouluvaarin Uutisia 6/2023




Voi kuinka aika rientää! 
Ensi viikko 
onkin täällä Etelä-Suomessa talvilomaviikko.
Tänään kouluvaarin  työpäivä kesti vain 
klo 9 - 12.05. Sitten alkoi tärkeä Jukka Jokirannan 
kouluteatteriyhdistyksen kokous. 
Mutta paljon 
hauskaa ja hyvää 
ehdittiin. 


2N- luokan koulupäivä oli tänään tosi hauska. Päivän aluksi Merirosvokapteeni kaappasi luokan ja vei sen seikkailuretkelle pitkin koulun tiloja.  Voi sitä mielikuvituksen riemua. Sitten pelattiin 5-kertotaulun bingoa. Lopulta kaikki saivat piparipalkinnon. Maiskis.

Välitunnin jälkeen kouluvaari meni musiikkiluokkaan valmistelemaan koteihin lähetettävän hiihtolomatervehdysvideon äänitystä. Muu luokka tanssi sillä välin ja viimeisteli videoon tarvittavia talvisia urheilupiirustuksia. Olivatpa upeita.

Koululounaaksi oli makaronilaatikkoa. Maistui lapsille.  Sen jälkeen mentiin äänittämään Rati-Riti-Ralla- lauluesitystä. Nykyinen kouluvaari, silloinen kansakoulun ekaluokkalainen Martti sai "ikuisen trauman" vuonna 1961 Vallilan kansakoululun joulujuhlassa, kun sama laulu laulettiin ja esitettiin. Puvustuksena pojilla oli nimittäin tuolloin päällään pelkät  valkoiset alusvaatteet. :-)

Nyt 61 vuotta myöhemmin homma hoidettiin toisin. Luokka jaettiin ryhmiin, joista jokainen sai laulaa.  Kouluvaarin kitaran lisäksi säestyksessä käytettiin  vapaaehtoisia oppilaita ja  C-F-G- ksylofonipalikoita. Ihan omissa päällysvaatteissa :-)

Iltatouhuja

Illalla kouluvaari työsti sitten 2-3 minuutin clipsin iMovie-ohjelmalla. Kuvituksena olivat oppilaiden piirustukset. Clipsi laitettiin u-tubeen, ja linkki lähetettiin koteihin. Olipa mukava palauttaa tämäkin tekniikka mieleen. Muut kuin linkin saaneet  eivät lauluesitystä näe. Näin turvataan oppilaiden yksityisyyttä ja tekijänoikeuksia omiin teoksiinsa.

Ennen vanhaan asiat olivat toisin, väljemmin. Nyt ne ovat toisin.


Hyvää talvilomaa Auroran koulu  ja  2N-luokka!
 

 


keskiviikkona, helmikuuta 15, 2023

Länsiväylässä kiva kuvaus kouluvaarin päivästä

Paikallislehtemme nettiversioissa oli tänään keskiviikkona hyväntuulinen juttu kouluvaarin hommista. Jos pesti kerran/viikossa  kiinnostaa, minuun voi ottaa yhteyttä. Kerron mielelläni lisää.. Ja tarvetta lisäkäsille eri kouluissa todella on.

Artikkelin on  kirjoittanut toimittaja Katja Riihola ja mainiot kuvat nappasi  lehden ukrainalainen työharjoittelija Nadiia Federova. Hyviä kuvia nappasikin. 

Nettiversiossa kuvia on enemmän kuin paperilehdessä. Tässä kuvassa on menossa musiikkiliikuntatuokio, jossa oli mukana myös valmistavan luokan oppilaita.

Nykyään on kovin tarkkaa, että kuvia saa julkaista vain oppilaista, joilla on siihen vanhempien lupa. Näin toimittiin Aurorassa.

Kouluvaarina sitä uskaltaa puhua myös niistä harmeista, joita opettajilla on työssään, kun resursseista on pulaa. Mutta kouluissa tapahtuu myös paljon tosi iloista ja upeaa.

Tässä linkki nettiversioon. Se toiminee ainakin jonkin aikaa ja maksutta.

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/5723944


sunnuntaina, helmikuuta 12, 2023

Viikkoraportti 6/2023

Tehokas ja silti hapekas viikko. Mukavia, erikoisiakin tapahtumia.

 Maanantai 6.2.


P
äivän teko: ALV-ilmoitus, verojen palauttaminen valtiolle, ja pyyntö saada niitä takaisin:-). Ja tulikin.

Valoa auringosta ja ohuesta lumipeitteestä.

Iltapäivällä kuuntelin Markku Pelkosen podcastia.
 
Hienoa, miten nykytekniikka luo mahdollisuuksia  jokaiselle kohtuukustannuksilla
jakaa ajatuksiaan.

 Tiistai 7.2.






Y
le julkaisi ihan hienon jutun, jossa sain olla avuksi.


D
emokraatti-lehti tuli Järvenperään tekemään juttua koulutusvaikuttajasta. Yhteensä 2 t.


Illalla Uuden seurakuntaneuvoston ensimmäinen kokous. Hyviä päätöksiä. 


 Keskiviikko 8.2.



O
peUran kokous. Ensin Pekan kanssa ja sitten koko porukalla.



Illalla vielä Etelä-Espoon demarien johtokunnan kokous Sistosella.




 Torstai 9.2. 

M
aaliskuun lopulla pitäisi pitää kaksi tunnin luentoa Berliinissä. Toinen yhteistoiminnallisesta oppimisesta ja toiminnasta. Toinen oppilaiden ja vanhempien osaallistamisesta. Eikun Dataa kokoamaan. Huomenna pitää lähettää teaserit.

Iltapäivällä vahtimaan pojanpoikia Kurttilaan. Futista. Legoja. Marjut teki heille kinkkukiusausta ja pannukakkua.


 Perjantai 10.2. 

K
ouluvaaripäivä 9-13.30 

Sen jälkeen klo 15:ksi Kirkonkymppiin raatiin haastattelemaan hallintokappalaisen tehtäviin tarjoutuneita. Kaksi hyvää, erilaista. Kirkkoherra tekee päätöksen.

Iltapuhteena tekstimateriaalia Berliiniin.

 Lauantai 11.2.

Y
öllä oli satanut lunta. Lupaa valoa. En tehnyt lumitöitä. Kostautui sunnuntaina.

Kaupoissa Mankkaalla.  Haettiin myös pizzat mukaan.


Tsekkasin Länsiväylään ensi viikolla tulevan jutun. Kävin läpi Berliinin kahden luennon dia-dataa. Löysin ihan aarteita.

 Sunnuntai 12.2. 

N
orppa ja Henrik ja Ruuti tulivat kylään. Marju oli tehnyt tonnikalalasagnea, pikkuvoileipiä, salaattia ja ostanut marenkikakun.