Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, helmikuuta 17, 2023

Kouluvaarin Uutisia 6/2023




Voi kuinka aika rientää! 
Ensi viikko 
onkin täällä Etelä-Suomessa talvilomaviikko.
Tänään kouluvaarin  työpäivä kesti vain 
klo 9 - 12.05. Sitten alkoi tärkeä Jukka Jokirannan 
kouluteatteriyhdistyksen kokous. 
Mutta paljon 
hauskaa ja hyvää 
ehdittiin. 


2N- luokan koulupäivä oli tänään tosi hauska. Päivän aluksi Merirosvokapteeni kaappasi luokan ja vei sen seikkailuretkelle pitkin koulun tiloja.  Voi sitä mielikuvituksen riemua. Sitten pelattiin 5-kertotaulun bingoa. Lopulta kaikki saivat piparipalkinnon. Maiskis.

Välitunnin jälkeen kouluvaari meni musiikkiluokkaan valmistelemaan koteihin lähetettävän hiihtolomatervehdysvideon äänitystä. Muu luokka tanssi sillä välin ja viimeisteli videoon tarvittavia talvisia urheilupiirustuksia. Olivatpa upeita.

Koululounaaksi oli makaronilaatikkoa. Maistui lapsille.  Sen jälkeen mentiin äänittämään Rati-Riti-Ralla- lauluesitystä. Nykyinen kouluvaari, silloinen kansakoulun ekaluokkalainen Martti sai "ikuisen trauman" vuonna 1961 Vallilan kansakoululun joulujuhlassa, kun sama laulu laulettiin ja esitettiin. Puvustuksena pojilla oli nimittäin tuolloin päällään pelkät  valkoiset alusvaatteet. :-)

Nyt 61 vuotta myöhemmin homma hoidettiin toisin. Luokka jaettiin ryhmiin, joista jokainen sai laulaa.  Kouluvaarin kitaran lisäksi säestyksessä käytettiin  vapaaehtoisia oppilaita ja  C-F-G- ksylofonipalikoita. Ihan omissa päällysvaatteissa :-)

Iltatouhuja

Illalla kouluvaari työsti sitten 2-3 minuutin clipsin iMovie-ohjelmalla. Kuvituksena olivat oppilaiden piirustukset. Clipsi laitettiin u-tubeen, ja linkki lähetettiin koteihin. Olipa mukava palauttaa tämäkin tekniikka mieleen. Muut kuin linkin saaneet  eivät lauluesitystä näe. Näin turvataan oppilaiden yksityisyyttä ja tekijänoikeuksia omiin teoksiinsa.

Ennen vanhaan asiat olivat toisin, väljemmin. Nyt ne ovat toisin.


Hyvää talvilomaa Auroran koulu  ja  2N-luokka!
 

 


Ei kommentteja: