Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, heinäkuuta 29, 2019

Matti Suonperän opettamiskäsitys

JOS käyttää hakusanaa  opettamiskäsitys, saa  642 - tai ainakin minä sain - osumaa.  Tarkemmin selattaessa linkkien määrä supistuu 71:een. Vertauksen vuoksi todettakoon, että hakusana oppimiskäsitys saa 112 000 osumaa :-)

Oppimiskäsitys on ilman muuta tärkeä. Mutta niin on opettajan opettamiskäsityskin.

TÖRMÄSIN  mielenkiintoiseem teokseen, jonka nimikin on  opettamiskäsitys. Kyseessä on  teos:

Suonperä, Matti. (1993).  Opettamiskäsitys. Oppijakeskeisen opettamiskäsityksen perus-aineksia. Hämeenlinna: Educons.  

Teoksen perusmessage on  täydentää (ammatillisten?) opettajien ja kouluttajien osaamista niin, että heidän tapansa opettaa/järjestää opetusta perustuisi vahvemmin oppijalähöisyydelle ja sille tiedolle, mitä oppimisesta (tuolloin) oli.

1990-luvulla kritiikki vallitsevaa koulutuskäytäntöä kohtaan oli lisääntynyt.  Moni asia sapetti:
Kolutuksen vaikuttavuus oli heikkoa. Kouluttajat  selvästi yliarvioivat koulutettavien oppimiskyvyn.  Heillä oli riittämätön inhimillistä oppimista koskeva perusasiantuntemus. Opetus oli usein liian opettajakeskeistä, ja jopa oppijoiden omatoimisuutta tukahduttavaa.

NIINPÄ Suonperä ryhtyi tuumasta toimeen.  Hän  laati kansantajuista kieltä tavoitellen kuvauksen siitä, mitä oppimisesta tiedetään ja antoi sitten vinkkejä - ei normeja- siihen, kuinka opettaja voi opettaa vaikuttavasti.

Miten ihminen oppii?

Suonperä haki vauhtia  oppimisnäkemykselleen paitsi tuolloin suosioon juuri nousseesta konstruktivismista myös  Immanuel Kantin filosofiasta ja tuon ajan aivotutkimuksesta. Tiivistän hänen oppimisnäkemystään näin:
  • Oppiminen on tiedon organisointia  
  • Tieto syntyy  omien kokemustemme kautta. Mutta ei vain siitä.
  • Oppiminen perustuu aivojen toimintaan; hermosolut kytkeytyvät toisiinsa synapsiksi.
  • Oppijan on oltava kunnossa.
Itse tiedonmuodostamistapahtumaa Suonperä kuvaa monipuolisesti. Jos ymmärsin oikein, se etenee näin:
  • Jotta voimme hahmottaa uutta, tarvitaan aikaisempi mielikuva ohjaamaan havainnointia Ärsykkeen ilmaantuessa  aktivoitui aikaisempi kokemuskeema ja se  johtaa ennakkotulkintaan.
  • Kohtaamme todellisuuden; havaitsemme ärsykkeen (esim. äänen)
  • Teemme havaintoja. Jotta havainnot olisivat relevantteja, on osattava löytää olennainen
  • Aikaisemmat tietorakenteet ohjaavat  havainnointia (vrt.  valikoiva tarkkaavaisuus). Esikoodaamme niiden pohjalta havainnot. Esikoodaus on tietoisuuden rajoilla  tapahtuvaa  informaatioärsykkeiden valintaa.
  • Valikoidun informaation käsittely tapahtuu lyhytaikaisessa muistissa (säilyy siellä 1 min) = tajuntamme = työmuisti. Havaintojen tekijä muuttaa (aisti)havainnot mielikuviksi, jotka ovat  havainnoista muodostettuja tietorakennelmia. 
  • Jotta muistamme ja ymmärrämme havainnot meidän on liitettävä ne  käsitteisiin, jo oleviin tietorakenteisiin.  Muovamme siis todellisuutta vastaavan mallin omiin aivoihimme ajattelemalla.
  • Painamme asiat mieleen = Informaation tallentaminen myöhempää käyttöä varten pitkäkestoiseen muistiin.
OPPIMISESSA on kriittisiä pisteitä, joihin nimenomaan tarvitaan opettajan ohjausta,
  • Pystyykö oppilas keskittämään havaintotoimintansa oikeisiin  kohteisiin ?
  • Jaksaako hän keskittää tarkkaavaisuuttaan tarpeeksi kauan?
  • Ajatteleeko hän havainnoitavan asian ydinasioita vai jotain ihan muuta? 
  • Näkeekö hän vaivaa painaessaan asioita mieleen?
Miten opettaja voi saattaa oppijat oppimaan? 

Opettajan opettamisen lähtökohta on ajatus, että  tiedon välittymistä  todellisuudesta kokemusten kautta  aivoihin voidaan tukea sopivilla toimenpiteillä. Tällainen tukitoimi on opetus. Opettaminen on siis oppimaan auttamista / saattamista.

Opettajan tehtävä on siis  auttaa oppijaa muovaamaan todellisuutta vastaava sisäinen malli omiin aivoihinsa.Kuinka temppu tehdään?
  • Opettajan tehtävä on aikaansaada tilanteita, jotka edesauttavat havaintotoimintaa. Luoda sille puitteet: selkeät havainnot. (ja karsia turhat)
  • Hän voi järjestää jo etukäteen tilaisuuksia aktivoida omia aiheeseen liittyviä kokemuskeemoja (Keinoja ovat mm. tavoitekeskustelut, asiavihjeet, ennakoivat harjoitteet ja kokemuskertaukset).
  • Suunnittelu; Opettaja jäsentää opittavan asia muotoon, josta se on vaivatonta hahmottaa.
  • Motivaatio -opettaja luo edellytyksiä oppimiselle: luo aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden tilat.  Korostetusti tuodaan esille  oppimisen kannalta merkityksellisiä yksityiskohtia Merkityksellisyydessä on sekä asia- että tunnelataus.
  • Opettaja valvoo, että oppijan tarkkavaisuus suuntautuu ja pysyy oikeassa kohteessa 
  • Valvotaan, että oppijan ajattelu kohdistuu oikeaan asiaan, ydinasoihin. Selkeät käsitteet. Herätellään kysymyksillä ajattelemaan. Pidetään toimintaa yllä: Valovoimaiset kuvat, vaihteleva äänenpaino, eloisa olemus. Vaihtelu virkistää.
Tunteilla on iso rooli opitun muistamisessa. Opettajan tulisikin  Suonperän mukaan käyttää enemmän mielihyvää  tuottavia toimintamuotoja kuin  sellaisia, joka synnyttävät mielipahan sävyisiä  elämyksiä.

Merkityksellisyys vaikuttaa oppimiseen. Opettajan olisi tunnettava  oppijan henkilökohtaiset ominaisuudet, tavoitteet  ja oppimisedellytykset: Miten hän on motivoitunut ? Millaisessa mielentilassa on? Millaisia häiriötekijöitä oppimiseen liittyy? Mitkä ovat hänen lähtökohtaedellytyksensä?

Opettaja on itsestään selvästi hallittava opettamansa oppisisältö.

Hänen on luotava optimaaliset opettamisolosuhteet. Opetus- oppimisympäristön tulee kaikin tavoin  tukea oppijaa mutta myös opettajaa. Sen pitää tehdä oppimisesta  mieluummin hauskaa kuin vakavaa ja kurinalaista. Hyvä keinoja ovat:
  • Psyykkistä rentotumista edistävät  tekijät: Oppimista ehköisevien ennakkoluulojen poistaminen. Rauhoittavat värit. Musiikki. Turvallisuuden tunnetta  herättävä opettaja. Turvallinen ilmapiiri.
  • Elämänläheinen opetus 
  • Oppimistilanteiden virittäminen mahdollisimman selvästi mielihyvää tuottaviksi 
  • Positiivisia emootioota herätäävät ärsykkeet  
  • Henkilökohtainen merkitys oppijoille
  • Soveltamismahdollisuuden osoittaminen
  • Toiminnallisuus- oppilaat itse tekemään.
  • Asian mielekkyys  - kun se koetaan itselle merkitykselliseksi ja assimiloidaan olemassa oleviin skeemoihin
  • Myönteinen palaute - silminnäkijöiden edessä
  • Onnistumisen tuottamat mielihyvän elämykset
Opettajan oma persoonallisuus on  kouluttajan tärkein voimavara, siitä vaan  itsetutkiskelemaan.
Vuorovaikutus- ja viestintätaidot ovat tärkeitä. Ei saa uppoutua omaan esitykseen. On tehtävä jatkuvasti havaintoja oppijan ilmeistä, eleistä ja koko olemuksesta ja edettävä oppijan ehdoilla  

Opettajan vaikuttaminen on paljolti oppijoiden kannustamista ja  motivoimista yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen kautta. Kannattaa keskittyä oppijoiden oppimistavoite - ja aktivoimiskysymyksiin.

Pohdintaa

Olen kesän aikana käynyt läpi klassikoiden käsityksiä oppimis- ja opettamisprosesseista/oppitunnin kaavoista aina Aristotelesta  Kirsti Lonkaan.  On hämmästyttävää, kuinka paljon niissä on yhteistä  keskenään. Suonperän mallissa ei kuitenkaan enää korosteta jatkuvaa kertaamista muistissa pysymisen keinona. Itse usko  siihen edelleen.  Tuoreimmissa näkemyksissä  korostuu lisäksi vielä enemmän  oppijoiden oma osuus; opettaja ei tee enää  itse kaikkea valmiiksi, vaan jakaa yhä enemmän vastuuta heille.

Kirjoittajasta

Matti Suonperä syntyi  vuonna 1933. Hän voi vielä elää. Suonperällä on pitkä opettaja - ja opettajankoulutuskokemus. Hän on toiminut mm. 1980-luvulla Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen johtajana ja kasvatustieteen apulaisprofessorina sekä 1990-luvulla professorina  ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Hämeenlinnassa. Jo 1970-luvulla Suonperä oli urheilun henkisen valmennuksen pioneereja Suomessa. Hän mm. kehitti ensiksi huippu-urheilun tarpeisiin ns. mielikuvaharjoittelun.

Ks. myös https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/07/ammattikasvatuksen-didaktiikka.html
 

sunnuntaina, heinäkuuta 28, 2019

Tolstoi: Vuodenaikojen viisaus

Maailmankuulu umpirikas ja kevytmielistä elämääkin maistellut venäläinen kirjailija Leo Tolstoi (1828- 1910) koki voimakkaan uskonnollisen herätyksen keski-iän kriisissään.  Hän löysi Jeesuksen vuorisaarnan, jakoi omaisuuttaan ja rupesi elättämään itseään suutarina.

Tolstoin viimeisen luomiskauden suuri innostus oli mietelmät. Hän alkoi 1880-luvulla käydä läpi  eri uskontojen  pyhiä  kirjoja ja tunnetuimpien filosofien ja oman aikansa ajattelijoiden  teoksia ja etsi niistä ajatuksia jotka ovat yhteisiä  eri uskonnoille ja  ohjaisivat ihmiskunnan elämään oikein. Tolstoi uskoi, että kaikki uskonnot lepäävät samalla pohjalla;  Todellinen uskonto on sama kaikille ihmisille,

Syntyi  teos Vuodenaikojen viisaus, jota Tolstoi itse piti pääteoksenaan.   Kirja ilmestyi vuonna 1906 nimellä Krug tstenija. Kirjaa suomennettiin vuonna 2001.

Tolstoi, Leo. (2001) Vuodenaikojen viisaus. Mietelmiä. Helsinki: Rasalas.

Vuoden jokaiselle päivälle on kirjassa yksi sivullinen mietelmiä, pääosa Tolstoin omia,  osa sitaatteja.
Yhdessä ne antavat varsin selkeät ohjeet, mitkä asiat elämässä ovat arvokkaita ja mitkä arvottomia. Kirja on  vahvasti  uskontomyönteinen  ja kirkko- ja valtiovastainen.  Monissa mietelmissä on myös stoalainen  ja ”kaikki kuulumme yhteen”-kastike.

Arvokkaita (hyviä)  asioita ovat:

aherrus, ankaruus itseä kohtaan, anteeksiantaminen, lapsen saamiseen tähtäävä avioliitto, elämän lain noudattaminen jumalan tahdon mukaisesti, epäileminen, esimerkki, hengellinen elämä, hyvän tekeminen,  hyvien tekojen salaaminen, ikuisen elämän löytäminen, ilo, itsehillintä, itsensä tunteminen, jatkuva kehitys, järki, kasvatus, katumus, keskittyminen siihen mitä tekee, kuolema, kuunteleminen, kärsimys (tekee hyvää), köyhien auttaminen, lapset,  laupeus, lempeys muita kohtaan, lähimmäisen rakkaus, molemminpuolinen avunanto, nykyhetki, nöyryys, oikeudenmukaisuus,  oman persoonan hylkääminen, oman tahdon mukaan eläminen (vapaus), oman tehtävän löytäminen,  omatunto,  omasta moraalista huolehtiminen, orjuus,  rakkaus, rauhallinen yhteiselo, rehellisyys, rukoileminen, sisäinen elämä, toisten palveleminen, totuus/totuudenmukaisuus, tyytymättömyys itseen, työ, usko,  vaikeneminen, vainot, velvollisuuksien täyttäminen, vihollisten rakastaminen, yhteenkuuluvuus, yksinkertaisuus, ystävällisyys...

Arvottomia (pahoja) asioita ovat:

ahneus, alkoholi, edustukseen perustuva hallitusmuoto, eläinten lihan syönti, epäterveellinen syöminen,  harhaluulot, hekuma, himot, hyväntekeväisyys, ihmisten hyväksynnän tavoitteleminen, itsekieltäymys,  itserakkaus, kerjääminen, kiitoksen tavoittelu, koston hautominen, kristinuskon turmeltuminen (tuon aikaiset kristittyjen yhteiset säännöt; jumalan valtakunnan sijaan perustettiin pappien valtakunta), kuluttaminen,  liika lukeminen,  liika puhuminen, likaiset ajatukset, maallisen kunnian tavoitteleminen,  maan omistaminen, maanviljelys, muiden matkiminen,  nautinnon etsiminen, omakehu, pahan puhuminen, pahat ajatukset, panettelu, pakko, patriotismi, pelkuruus, rahanhimo, rankaiseminen, riitely, rikkaus, sota, taipumus mukavaan elämään, tappaminen, tarpeeton opiskelu/tieto, tuonaikainen elämäntapa, turhamaisuus, ulkoinen elämä/hyöty, valhe/valheellinen tiede ja uskonto, viha, väkivalta, väärä usko, yleinen mielipide, ylensyönti, ylpeys...

MIETELMIÄ kirjassa on toista tuhatta.  Niiden arvo on ennen muuta  sisällössä, ajatuksissa. Osa on varsin pitkiä, jopa tarinakatkelmia. Mukana ei ole monelle mieluisia omalle oivallukselle tilaa antavia  aforismeja.

POIMIN kirjasta mukaani nelisenkymmentä. Tässä muutama niistä:

  • Kaikkein surkeinkin meistä on jollain tavalla lahjakas. Oli tämä lahja miten erikoinen tahansa, oikealla tavalla käytettynä se voi olla siunaukseksi koko ihmiskunnalle– John Ruskin
  • Tottumusta ei saisi koskaan luulla hyveeksi, ei edes tottumusta hyviin tekoihin. Hyveen voi saavuttaa ainoastaan ponnistuksen tuloksena – Immanuel Kant
  • Me olemme märehtijöiden sukua, eikä meille riitä se, että täytämme itsemme lukuisilla kirjoilla. Ellemme pureskele  ja sulata niitä kunnolla, kirja eivät anna meille voimaa eivätkä ravitse meitä. –John Locke
  • Opittu totuus tarttuu meihin kuin tekojäsen, kuin nastahammas tai vahanenä, mutta itse löydetty totuus on kuin oma ruumiinjäsenemme. Vain se voi todella olla osa meitä.– Arthur Schopenhauer
  • Kun haluat saada keskustekukumppanisi vakuuttuneeksi jostain, tärkeintä on, että säilytät tyyneytesi ja pidättäydyt sanomast yhtään loukkaavaa sanaa. – Epiktetos
  • Lapsi suojelee sieluaan kuin ripset suojelevat  silmää, eikä lapsi päästä ketään sielunsa lähelle ilman rakkauden avainta. – Leo Tolstoi
  • Tee vain  sellaisia asioita, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle, ja voit olla varma, että siten palvelet ihmiskuntaa parhaiten. – Leo Tolstoi
  • Ilman työtä ihminen ei voi olla onnellinen. Hänellä pitäisi olla mahdollisuus kahdenlaiseen työhön: vapaasti valitsemaansa työhön, josta hän pitää eniten ja ruumiilliseen työhön, joka antaa ruokahalun ja syvän, rauhallisen unen.– Leo Tolstoi
  • Älä jätä toisen tehtäväksi sitä, minkä voit tehdä itse. – Leo Tolstoi
  • Älä vastaa typerykselle yhtä typerästi, jottet ole hänen kaltaisensa. – Leo Tolstoi


Leo Tolstoi 

Kreivi Leo Tolstoi  (1828  - 1910 jaa.) oli  venäläinen kirjailija. Hän oli  myös merkittävä uskonnollinen ja yhteiskunnallinen  ajattelija.

Tolstoi syntyi varakkaaseen keisarilliseen sukuun.  Sekä kreivi-isä että kreivitäräiti kuolivat varhain, ja sukulaiset kasvattivat lahjakkaan mutta laiskan pojan. Hän oppi kieliä vaivattomasti, muttei viitsinyt viedä yliopisto-opintoja päätökseen. Niinpä hänestä ei tullut diplomaattia eikä lakimiestä.

Varakas perijä vietti nuoruusvuosinaan värikästä ja tuhlailevaa elämää Pietarin seurapiireissä. Pelivelkojen vuoksi hän joutui värväytymään armeijaan. Taistelujen lomassa  hän kirjoitti ensimmäiset kirjansa. Tolstoi palasi salonkeihin 27-vuotiaana jo nimekkäänä kirjailijana.

Vuonna 1861 Tolstoi palasi maatilalleen ja aloitti varsinaisen kirjallisen uransa. Syntyi maailmankuulut teokset Sota ja Rauha ja Anna Karenina. Kreivi kirjoitti päivät ja kreivitärvaimo Sofia kirjoitti öisin tekstit puhtaaksi ja hoiti 13 lasta. Sofia rupesi myös kustantamaan miehensä teoksia.

Tolstoi koki vakavan masennuksen, ja uskonnollinen mystiikka alkoi kiehtoa häntä 1870-luvun lopulla. Hän halusi noudattaa Jeesuksen vuorisaarnaa, jakoi pois omaisuuttaan ja rupesi elättämään itsensä suutarina. Hänestä tuli myös pasifisti, kasvissyöjä ja harhaoppien vuoksi ortodoksisesta kirkosta erotettu uskonnollinen anarkisti. Viimeiset vuotensa hän eli yksin.

Tolstoi kuoli 82-vuotiaana yritettyään karata kotoaan yhdessä lääkärinsä kanssa kovalla pakkasella. Hän paleltui ja menehtyi keuhkokuumeeseen.

lauantaina, heinäkuuta 27, 2019

perjantaina, heinäkuuta 26, 2019

torstaina, heinäkuuta 25, 2019

keskiviikkona, heinäkuuta 24, 2019

tiistaina, heinäkuuta 23, 2019

Jukka Juu: Jos rakastan se tulee luokseni

KOULUTTAJAkollegani  Jukka Somerharju on  sitä paitsi taitava muusikko ja säveltäjä. Sain  vasta hänen taitelijanimellä Jukka Juu julkaisemansa uunituoreen levyn ja on pakko kehua monesta.

Ensinnäkin siitä, että saan liittää tämän puffin loppuun näytteitä levystä. On varmaan ihan toista  lukea jonkin sanoja levystä kuin kuulla säveliä.

Toiseksi bändistä. Jukka on saanut mukaan vallan mainioita muusikoita. Aivan poik-keuksellisen makeasti korvissani tuntuivat Pasi Jääskeläisen kitarariffit. Näytteeseen 1 olenkin koonnut muusikoiden taidonnäytteistä eri raidoilta.

Kolmanneksi laulujen teemoista ja sanoituksista. On iloisia ja haikeita rakkauslauluja. On elämäkerrallisia -ehkei kuitenkaan ihan 1:1- avautumisia lapsuudesta. Ja ikipuberteettista huutoa maailman vääryyksistä. Vow.

Neljänneksi hienon monipuolisesta musiikkityylien kattauksesta sovituksineen. Jukka antaa tilaa kaikille soittajille. Upeaa.

Viidenneksi ammattitaitosesta sovituksesta.

Kuudenneksi aivan upeasta kuvituksesta, jossa on käytetty taitelija Kaija Juurikkalan - Jukan ystävän- maalauksia.  Paljon voimia Kaijalla ja Juusolle.

Ja viimeiseksi itse  prosessista.

Jukan bändissä on hänen ystäviään ja entisiä oppilaitaan.  Miten upea jakaa ajatuksiaan ja elämäntuntemuksiaan tekemällä yhdessä musiikkia- ja jakamalla niitä niille. jotka eivät itse prosessiin kuuluneet.

Toiset kirjoittavat kirjeitä. Lähettävät kuvia.
Mutta miten upea on idea jättää tällainen jälki viisautta ja musiikkia.

Kiitos Jukka.





NÄYTE 1: Soittoa


NÄYTE 2: Laulua. Ja osaahan Jukka sen.


NÄYTE 3: Tyylien kirjo



maanantaina, heinäkuuta 22, 2019

lauantaina, heinäkuuta 20, 2019

Lilius: Koulukasvatusopin perusteet

YKSI  hienoista  aarteista, jonka sain kirjahyllyjään tyhjentäneiltä ex-kollegoilta  muutama viikko sitten oli teos:

Lilius, A. (1950). Koulu-kasvatusopin pääkysymyksiä.  3.painos  Porvoo: WSOY

Kyseessä on siis kolmas painos. Ensimmäinen ilmestyi jo vuonna 1933. Lilius oli jo haudattu, kun tämä  3. painos ilmestyi

Miten niin hieno aarre? Kieli on paikoin kankeaa. Ehkä suomentaja FM Aina Lähteenoja ei ollut itse kasvatusoppinut. Muutamia kappaleita on jäänyt kokonaan kääntämättä -enpä ole sellaiseen koskaan törmännyt.

Hieno siksi, että se avaa ikkunan tilanteeseen, jossa vanha ja uusi pedagogiikka taistelivat elintilasta Suomessa. Lilius asettuu useissa asioissa viisaasti keskitielle. Hän tuntee molemmat. Mutta kyllä hän vahvasti on edelleen herbart-zilleriläinen,

KUN luen näitä klassikkoteoksia, etsin yleensä tähän päivään asti kestäviä ajatuksia. Lisäksi minua kiinnostaa retrokieli, joilla oppimista ja opetusta on yritetty ymmärtää.

Kasvatuksesta, opetuksesta ja oppimisesta

Kasvatuksesta

Liliuksen mukaan koululla on useita tehtäviä. Toisaalta se kasvattaa persoonaa, toisaalta se antaa myös ammattikasvatusta.  Se kasvattaa indiviidiksi mutta myös kansalaiseksi. Henkinen ja ruumiillinen kehitys. Eri koulumuodot eri painotuksilla.  Kasvatus ei saa halveksua yhteiskunnan vaatimuksia mutta sen korkein tehtävä ei ole yhteiskunnan palvelijain kasvattaminen. Ammattikasvatuksen tulee alkaa vasta nuoruusiässä (kun harrastukset alkavat eriytyä)

Koulukasvatustoiminnan yleiset tehtävät Lilius jäsentää näin:
1. tunteen kasvatus: arvokkaat elämänharrastukset
2. tahdon karkaisu : välttämätöntä, jos haluaa kehittää harrastusta
3. materiaalinen älynkasvatus
4. formaalinen älynkasvatus ja
5. ruumiillinen kehitys

Luonteen kasvatus

Koulussa yritetään opettaa liian paljon tietoa (tehtävä 3) "Koettakaamme nuoriin istuttaa sitä, mitä pidämme häviämättömimpänä". Hän kysyy: Mitä on yleissivistys? Perustana ovat elämän realiteetit, ja niistä tärkeimmät ihmisen sielunelämää, omaamme ja toisten koskevat tiedot sekä luonnonelämän, kuolleenkin tunteminen. Pitää keskittyä sivistysperinnön ytimeen. Näin saadaan tilaa tilaa tahdon- ja luonteekasvatukselle.

Liliuksen pedagogiikassa pääpaino on persoonallisuuden kasvatuksessa (tehtävät 1 ja 2), jossa korostuu ihmisen siveellisyys, moraalisuus, hali tehdä hyvää.

Persoonallisuuden kasvatuksen keskeisenä kohteena oli luonne, siis luja tahto, itsekuri. "Lujaluonteisella on äärimmäinen tarkoitusperä, johon kaikki hänen tahdontoimintonsa ovat suoranaisesti tai välillisesti suunnatut." ; "Meidän pitäisi onnistua alistamaan alemmat tahdonimpulssimme lujasti korkeampien alaisuuteen, se saisi meidät ilolla tekemään sen mikä on hyvää."

Tahdonkasvatuksen keinoja oliva antiikin ajoista tunnetut: tieto, tottumus ja esimerkki sekä niiden lisäksi  tunnetyö.

Opetus voi olla luonteenkasvatusta valaisemalla  elämän lakeja ja vaatimuksia. Toinen opetukseen liittyvä vaikuttava lääkeaine oli sen vaatima keskittyminen. Opetus  harjoittaa tahtoa vaatimalla tahallista tarkkaavaisuutta." Oppilaiden opettajan johdolla  suorittama  tietojen- ja taitojenhankinta saattaa tarjota tilaisuutta tahalliseen tarkkaavaisutteen sisältyvää tahdonharjoitusta."

Tottumus. Tahto kasvaa suoranaisella harjoituksella. Teon toistaminen synnyttää tottumuksen.   Tähän tarvitaan tahdon karaisua. ” On siis viisasta totuttautua mahdollisimman nuorena suorittamaan epämieluisia, mutta hyödyllisiä tehtäviä- ne tuntuvat näet ajan mittaan yhä vähemmän epämieluisilta."Mielenkiintoinen ajatus, että  toistettaessa (ikävää) tekoa sen tunnepitoisuus heikkenee -ja se vaikuttaa tahtoon.

Esimerkin voima. Opettaja on esimerkki. Opettajien tulisi keskustella enemmän oppilaiden kanssa- näin he oppivat tahdikkuutta.

Affektit. Kasvatus voi vaikuttaa luonteenkehitykseen myös  välittämällä  mielenliikutuksia eli affekteja. "Vapaaehtoinen toiminta synnyttää mielihyvän- ja vapaaehtoisen toiminnan ehkäiseminen mielipahantunnetta."

Täytyy kuitenkin varoa käyttämästä tarpeetonta väkivaltaa  yksilön luonnollisia kehitystaipumuksia vastaan.

Liliuksen oppimisnäkemys

Jostin luin, että Lilius oli osoittanut Herbartin apperseptio-opin tieteellisesti kestämättömäksi. Mutta kyllä tässä kirjassa  hänessä herbart-zilleriläisyys elää.

"Meillä on kaikilla voimakas tunto siitä, että alamme ymmärtää jotakin asiaa vasta verrattuamme sitä tuttuun."

Opimme helpommin, jos opetettava sisältää yhtenäisen ajatuksen. Mieluisat asiat opitaan syvemmin.

Oppiminen oli  edelleen tietojen muistiinpainamista.  Muistiinpainamisessa auttavat rytmin ja loppusoinnin käyttö ja loogillinen mieleenpainaminen.

Unohtaminen on luonnollista. Tieto, joka unohtuu, saattaa jättää jälkeensä arvokkaan pohjakerrostuman. ”Sivistys on sitä, mikä jää jäljelle, kun olemme unohtaneet, mitä olemme oppineet.”

Mutta  Liliuksen oppimisnäkemys  näyttää  avartuneen 1900-luvun alun reformiliikkeen vaikutuksesta:

Oppimiseen tarvitaan tarkkaavaisuutta mutta myös  itsetoimintaa (omatoimisuutta).

Oppiminen ei voi olla vain vastaanottavaa oppimista. Emme opi koulua varten vaan elämää. Elämä vaatii luomista. Mutta myös vastaanottavaisuutta .

Liliuksen opetusnäkemys

Liliuksen mukaan opettajien tulee ottaa Herbart-zillerilainen muodollisten asteiden teoria huomioon opetuksessaan. Keskeinen osa tätä on ns. metodisen kokonaisuuden käsittely. Käsite on Zillerin, ja sillä tarkoitetaan  oppikurssin, muusta selvästi erottuva osaa, joka on yleensä yhden  tunnin aikana käsiteltavissä loppuun. Kyse on siis muodolliset asteiden opista;  siitä, miten tällaisen kokonaisuuden käsittely on jäsennettävä.

Lilius esittelee Herbartin asteet ja siitä Zillerin,  Reinin ja Soinisen tekemät mukaelmat. Kokosin niistä itselleni hahmotelman (ks. kuva)

Herbartin asteet olivat hyvin yleisluontoiset.  Reinin asteet muistuttavat paljon Zillerin asteita. Zillerin omaa luovaa työtä  Lilius arvosti. Ziller yritti vetää Herbartin mallista  johtopäätöksiä pedagogisiin käytänteisiin.

1.Tehtävän ilmoitus (+sitä ennen mahdollisesta alustava keskustelu)
2. Selvyyde naste:
2a Analyysi
2b Synteesi
2b1 Uuden esittäminen ja
2b2 Syventely
3. Assosiaatio
4. Systeemi  sekä
5. Metodi

Eli miten opetuksen siis tuli edetä?

Opettajan on esimmäiseksi laadittava ohjelman jäsentely yksityistä oppituntia varten.

Opetus alkaa  tehtävän ilmoituksella, jonka  tarkoitus on herättää harrastus ja  virittää tahtoa osanottoon. Konkreetisti opettaja esittelee tehtävän esim.  ongelmanratkaisuna. Tätä ennen voidaan tarvita alustava keskustelu.
  • Analyysivaiheessa tutkiskellaan uutta ja  jatketaan harrastuksen kehittämistä. Uusi tulee kiinnostavaksi, kun se joutuu kosketuksiin vanhempien mielenkiintoisten mielikuvien kanssa. 
  • Synteesiasteella  uusi ensin esitetään ja sitten sitä   syvennetään. 
  • Assosiaatioasteella yhdistetään tehdyt havainnot ja käsitteet niin, että käsitteestä (asiakokonaisuuesta) tulee "havainnollisten mielikuvien jälki" 
  • Systeemin asteella tieto kiteytetään  ytimekkääseen muotoon: iskusanaksi, sananlaskuksi. Kirjoitetaan se  taululle ja taululta vihkoihin.
  • Metodiasteella  opittua sovelletaan tuttuun, mutta ei vielä esillä olleeseen.
Uuden liittämisellä  vanhaan oli Zillerin opissa suuri rooli.  Ziller hylkäsi perinteiset kertaukset. Hän tarjosi  korvaukseksi immanettista  kertausta, asiaan palaamista toistuvasti niin, että  "jotakin uutta valaistusta lankeaa vanhaan joka kerta."

Lilius muistuti, ettei asteita pidä  soveltaa kaavamaisesti, asteita voi jäädä myös pois.

Didaktisista periaateista Lilius  käsittelee neljää:
  • Opetuksen keskitys
  • Työperiaate eli luovan toiminnan periaate. Itsetoiminta laajemmassa merkityksessä. Työperiaate tarkoitti monelaista asiaa:  ruumiillinen työ, käsityö,  itsetoiminta, luova toiminta…Se sopii hyvin lapsille; lapset tahtovat mielellään saada jotakin toimeen. Lilius tasapainoilee vastaanottavan ja  tuottavan toiminna välillä.  Molempia tarvitaan Tuottava toiminta korostaa täsmällisyyttä ja johdonmukaisuutta. Se edistää yhteistoimintaa.  ja vahvistaa sosiaalista mieltä.
  • Opetuksen havainnollisuus. Lilius muistuttaa, kuinka keskiajalla opetus oli vain tavaton määrätsanoja ja käsitteitä, ja laiminlyötiin rakentaa käsitteet huomioiden varaan.  Keinoksi hän suositelee retkeilyä, fysiikan ja kemia kokeita, hyviä ja halpoja kuvia sekä suullista havainnollistamista
  • kotisedun ja isänmaallisuuden periaate. Nämä toimivat tuttuna kokonaisuutena, johon uusi liitetään.
Konkreetteja ohjeita kouluopetukseen

Lilius tekee kirjassa yleiskatsauksen tuon ajan psykologiaan, ja vetää siitä opetusopillisia johtopäätöksiä:
  • Pääpyrintö on  tehdä kouluopinnot mielenkiintoisemmiksi kuin ne yleensä ovat olleet. On tärkeää että oppilaat pitävät koulusta.
  • Jotta oppiaines  herättäisi ehdottomasti oppilaiden tiedonhalua, on se valittava aluksi niin, että se liittyy läheisesti mielikuvaryhmiin, joihin on sekoittunut  harrastusta jo ennen kouluajan alkamista.
  • Uskonto- ja moraalikasvatuksen vähemmän opettavaisia  kuvauksia; Lilius ei suosittele täysikasvuisille mieluisten käsitysten ja elämäntavan tyrkyttämistä.
  • Annettavien tehtävien täytyy vaatia määrättyä ponnistusta. Työn ilo kasvaa rinnan tehtävän vaikeuden kanssa  - määrättyyn rajaan. Alemmilla asteilla tehtävien tulee olla konkreetteja.
  • Opetukseen tulee sisältyä huomattavasti myöskin ikäviä tehtäviä.  Ikävillä ja hauskoilla tehtävillä on kouluopinnoissa oma merkityksensä: harrastus ja tahdonkarkaisu. 
  • Mielenkiinto mieluummin kuin pakko. Opettajan tulee vähentää pakkoa. " Kiintoisalla opetuksella on arvaamattoman tärkeitä etuja. Tuntiessamme mielenkiintoa työhömme kumpuaa mielikuvien virta rikkaampana ja syvepänä kuin pakottautuessamme työhön. Kiintoisa työ kuluttaa voimiamme vähemmän kuin kiinnoton." Harrastuksella on suuri arvo keinona edistää tietojen ja taitojen hankintaa. Kun oppilaiden harrastus  opetukseen kasvaa, seuraa parempi kuri, väsymys vähenee, itsetoiminta vilkastuu, opetus omaksutaan monipuolisemmin
  • Opetusoppilinen pääperiaate: sovita ikävät tehtävät sellaisten tehtävien väliin, joiden loppusuoritus näyttää oppilaista kiintoisalta
  • Koulun tulisi tarjota tilaisuuksia rakkaudelliseen toimintaan (eikä kieltää toverien auttaminen
  • Lisää itsetoimintaa; korkeimmilla asteilla yliopiston tapaan: suurempia kotitehtäviä, vähemmän oppitunteja
  • Tutkintoja tarvitaan- ne totuttavat hallitsemaan suurempia tietokokonaisuuksia. Koulu ei tule ilman toimeen 
Kouluelämästä muut

KIRJAN loppupuolella Lilius "tutkiskelee alustavasti" ajankohtaisia kouluelämän kysymyksiä:  itsehallintaa (oppilaiden itsehallintoa), oppilaskonventtia,  rangaistuksia ja palkintoja sekä kasvatusta rehellisyyteen.

"Hyvä koulukuri menestykselisen opetuksen ehto". Lilius korostaa hyvää järjestyksenpitoa ja kertoo että itsehallintakokeiluista on yleensä luovuttu. Mutta" jos koulu haluaa perustaa järjestyksen oppilaiden vapaaseen myötävaikutukseen on saatava avainoppilaat pyrkimysen puolelle."

Itsensä hallintaa edistää luonteenkasvatusta. Oppilaita on totutettava täsmällisyyteen, kohteliaisuuteen, siisteyteen, opetusvälineiden varovaiseen käsittelyyn ja  opettajan käskyjen nopeaan tottelemiseen. Tunneilla istutaan suorina ja  noustaan reippaasti ylös vastattaessa opettajalle ja kutsuttaessa lähtemään nopein askelin taululle.

Päätteeksi hän pohtii kahta koulun järjestelykysymystä: kysymystä yhteiskoulusta ja pohjakoulusta.

Yhteiskoulukysymys on selvästi hänelle vaikea.  Hän päätyy ehdotukseen, että  jos jollain alueella voidaan ylläpitää vain kahta koulua, niin ne olisivat poika- ja tyttökoulu. Jos kolmea niin kolmas koulu olisi yhteiskoulu

Pohjakoulukysymyksessä (siis siinä, pitäisikö kaikkien käydä kansakoulua)  hän on vielä konservatiivisempi. Oppikoulun sisäänpääsytutkintoon johti kaksi päätietä: yksityinen valmistava koulu ja kansakoulu.Edellisessä oli taloudellisesti hyvinvoipien perheiden lapsia,  ja se kesti kolme vuotta. Jälkimmäinen kesti neljä vuotta. Lilius ymmärtää, että pohjakoulupäätös  edistäisi säätykiertoa ja olisi kansanvaltainen. Mutta hän päätyy kielteiseen kantaan. Molemmat koulumuodot kokisivat huomattavan vahingon ja oppikoulun opetus kärsisi eniten

Muutamia muita ajatuksia

Ihmisen ikäkaudet

Lilius - kuten tiedetään- oli hyvin perehtynyt oman aikansa lapi- ja nuoruusiän psykologiaan. Hän jakoi kasvuiän kahteen pääjaksoon lapsuuteen ja nuoruuteen. Niiden rajana oli sukukypsyys. Murroisän sijaan hän puhui siirrynnästä-

Lapsuus
Lapsuus ei  ole ainoastaan läpikulkupaikka, ei ainoastaan kappale jotakin korkeampaa kohti kulkevaa tietä, vaan myöskin itsetarkoitus. "Älkäämme suunnatko huomiotamme ainostaan lapsen tulevaisuuteen. Nykyhetki on lapsen elämässä "

Jokaisessa on luontaisia taipumuksia, joita tulee kunniottaa.
- Lapsella on synnynnäinen alistumistaipumus ;  tarve olla johdettavana
- Lapsella on tiedonhalu
- Tottelemattomuus on hallitsemisvietin/valtiasvietin ilmaus (alistumisvietti on voimakkaampi)

Murrosikä
On usein sangen masentavaa koettaa herättää tiedonhalua koululuokassa, jonka oppilaat ovat siirtymässä lapsuudesta nuoruusikään. Eräänlainen velttous, jonka keskeyttävät aivan äkkiä leimahtavat ja sammuvat tarmonpurkaukset, on luonteeomaista siirryntäille. Tunne-elämä on sekasortoisessa kaaoksessa. Usvasta välähtää toisinaan esiin horrosmainen mietiskelynhalu.

Nuoruus
Nuoruusiässä harratukset alkavat eriytyä. Myös esteettiset ja uskonnolliset asiat alkavat kiinnostaa. Nuoruusiän alussa vahvistuu toinen valtiasvietinilmaus:  taisteluvietti.  Ensi vaiheessa  se on uhmaa uhman vuoksi, vastaansanomista vain siksi että vastaansanominen on niin tavattoman houkuttelevaa. Nuorukaisella on  pyrkimys päästä  itsensä herraksi.

Kodin ja koulun yhteistyö  
Koulu ei voi vaatia, että kodit lasten kanssa keskusteltaessa joka tapauksessa pitävät ehdottomasti koulun puolta. Mutta koululla on täysi oikeus vaatia, että vanhemmat puhuvat siitä niinkuin puhutaan läheisestä ystävästä tämän poissa ollessa.

Opettajan on uudistuttava
Opettajan tulee  koettaa herkeämättä  kehittää itseään opettajana ja kasvattajana, kokeilla joka vuosi  jotain  uutta  opetusmenetelmää tai opetuksenainesta ja  koettaa väsähtymättä  eläytyä alati vaihtuviin oppilasyksilöihin, jotka joutuvat hänen hoiviinsa,

Mutta ei pidä hurahtaa. "Uudistusintoinen, käytännöllinen kasvattaja  kiinnittää huomionsa tavallisesti johonkin ihmisluonnon puoleen tai johonkin sosiaaliseen tarpeeseen, jonka kasvatus on liiaksi laiminlyönyt ja kiihkeässä innossaan saada epäkohta  korjaantumaan hän antaa sille liian suuren arvon ja merkityksen."

Oppimaan oppiminen
Yhtä tärkeää kuin tietomäärä on  omata kyky käyttää tietojaan ja hankkia tarvittaessa uusia.  Lilius tietää, että "Yhdysvalloissa  on koetettu korvata  tietojen päähänpänttäämistä  opettamalla oppilaita  käyttämään kirjoja."

Muodollisesta älynkasvatuksesta kirjoittaessaan hän epäili Rousseaun, Pestalozzin ja uushumanistien uskoa siihen, että  älyä voidaan teroittaa. Tarkkaavaisuutta  (sen keskittämistä) voidaan kohottaa harjoittelemalla. Aistillisen havaitsemisen kykyä voidaan hyvin suuressa määrin kehittää. Ajattelua voidaan kehittää hyvillä menetelmillä. Mutta itse  älyä ei voi harjoituksilla kehittää.

Kirjoittajasta

Albert Henrik Lilius (1873-1947) oli  järjestyksessä Suomen kuudes kasvatustieteen professori. Hän hoiti Mikael Soinisen seuraajana henkilökohtaista ylimääräistä kasvatus- ja opetusopin professuuria väliaikaisena vuodesta 1920 ja vakituisena  vuodesta 1930. Eläkkeelle hän jäi vuonna 1939. Lilius kuoli  74 vuoden iässä.

Lilius  valmistui  filosofian maisteriksi vuonna 1897 pääaineenaan biologia. Hän toimi ennen yliopistouraansa ruotsalaisten yksityiskoulujen matematiikan ja luonnontieteellisten aineiden opettajana Helsingissä ja samaan aikaan  myös kouluylihallituksessa  notaarina sekä muutaman vuoden opettajana Tampereella.

Virkatoimiensa ohella Lilius suoritti  jatko-opintoja. Vuonna 1905  hän väitteli lisensiaatiksi  mm. Ruinin ja  Soinisen  innostamana työllään "Tyska läroplanteorier under nittonde seklet”. Tuossa kirjassa hän esitteli 12 saksalaista kasvatusteoreetikkoa ja heidän opetussuunnitelmanäkemyksiään. Mukana olivat  mm. Herbart, Schleiermacher, Fröbel, Diesterweg  ja Ziller. Teoksellaan "Naturhistoriens didaktik" (1906)  hän sai Ruinin ehdotuksesta kasvatus- ja opetusopin dosentuurin vuonna 1907.

Ennen professorivuosia  Lilius oli  Helsingin kaupungin ruotsinkielisten kansakoulujen apulaistarkastajana ja kansakoulujen tarkastaja pitkän rupeaman vuosina 1906–1919 ja jatkoi samaan aikaan yliopistolla dosenttina.

Vuonna 1913 Lilius teki  opintomatkan  Saksaan ja opiskeli  mm. Wilhelm Wundtin oppilaan Ernst Meumannin (1862–1915) Hampuriin  perustamassa kokeellisen kasvatustieteen laitoksessa.
Siellä hän  viehättyi kokeellisen psykologian menetelmiin. Hän uskoi, että niiden  avulla pedagogiikka voisi saavuttaa tasaveroisen aseman muiden kehittyneiden tieteiden kanssa.


torstaina, heinäkuuta 18, 2019

keskiviikkona, heinäkuuta 17, 2019

Kouludemokratiaa nyt. Vuonna 1973

REHTORI Pekka Aukian vuonna 1973 toimittama kirjanen " Kouludemokratia nyt." on kokoaan (119 s) suurempi lukukokemus  – ainakin tällaiselle juuri silloin,  36 vuotta sitten oppikoulusta (Tossusta)  poispäässeelle  abille.

Elettiin tosi rajua koulutaistelun aikaa. Radikaali Suomen Teiniliitto oli juuri saanut läpi ajamansa kouluneuvosto-uudistuksen. Eduskunta sääti lain vuonna 1971, ja asetus annettiin vuonna 1972.  Pieni lykkäys johtui kiistasta ns. ristiinäänestyksestä (saavatko  oppilaat äänestää myös sinne valittavia opettajia)

Kirjan julkaisuhetkillä  oltiin juuri valmistautumassa ensimmäisiin  kouluneuvostovaaleihin, joissa 300 000 oppikoululaista ja 15 000 opettajaa äänestivät ehdokkaansa  koulun tason päättäjiksi. Palataan vielä tuohon vaaliin ja kouluneuvostojen myöhempään kohtaloon, mutta  käydään ensin käsiksi itse kirjaseen.

Kirjasen muoto

1960-ja 1970-luvulla julkaistiin  useita  lyhyitä "mielipiteitä kärjistäviä"  ns. pamfletteja. Tämä teos on yhtä aikaa pamfletti ja tietopaketti. Tietopakettiin on koottu kouluneuvostoa koskevia säädöksiä, jopa pieni sanasto.

Pamflettina sen tekee mielenkiintoiseksi  mm. se, että eri asianosaistahot  opetusministeristä Teiniliiton puheenjohtajan saavat siinä esittää omat näkemyksenä uudistuksesta sellaisenaan, ts. toimittaja ei yritä sovitella eikä kommentoida  niitä. Toki sen voi  myös hieman keskeneräisyydeksi.  Kouludemokratiaa vuodesta 1969 kokeilleiden opettajien litteroitu keskustelu on tosi rehellista, mutta se olisi hyötynyt editoinnista.

Kirjasen sisältö: Mihin  tarpeisiin kouluneuvostoa  tarvittiin?

Oppikoulu eli siis viimeisiä vuosiaan. Päätös peruskouluun siirtymisestä oli tehty vuonna 1968, ja siirtyminen oli alkanut vuonna 1972.  Oppikoulut olivat olleet (ei tietysti kaikki) hyvin traditionaalisia ja autoritäärisiä. Rehtorilla ja opettajilla oli melkoinen valta.  Kirjasessa huolta kannettiin siitä, että oppikouluopiskelua ei koettu tuolla kattauksella tarpeeksi mielekkääksi.

Silloinen Teiniliiton puheenjohtaja (myöhemmin professori) Erno Lehtinen oli erityisen huolissaan siitä, kuinka  motivoida työväenluokasta lähteviä nuoria opiskelemaan asioita, joiden sisältä on ensinnäkin vieras työväestön jälkeläisille ja joiden yhteiskunnallinen merkitys on hyvin kyseenalainen. Koko opetusote oli hänestä väärä: koulun pitäisi pystyä kouluttamaan ihmisiä, jotka kykenevät myöhemmässä elämässään jatkuvasti hankkimaan tuotannollisessa työssä ja muussa elämässä tarvitsemiaan tietoja ja pystyvät itsenäisesti muodostamaan niistä loogisia kokonaisuuksia, kansalaisia, jotka kykenevät sopeutumaan yhteiskunnalliseen muutosprosessiin ja pystyvät  toimimaan luovalla tavalla  tavalla tuotantotekniikan kehittämiseksi. Oli taattava  tasa-arvoiset mahdollisuudet saada  niin pitkä kouluts kui itse haluaa. On pyrittävä tasoittamaan lasten oppimisedellytyksiin vaikuttavia eroja. Oli koulutettava  kansainvaltaiseen asennoitumisen ja suhtautumaan aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen demokraattisten periaatteiden mukaisesti.

Lehtiselle kouludemokratia merkitsi sellaisten työtapojen käyttöönottoa, joissa oppilaiden oma aktiivinen työpanos muodostuu merkittäväksi. Ainoastaan siten, että  oppilaat itsenäisesti ja kriittisesti osallistuvat kouluopetukseen, kasvatetaan kansalaisia, jotka tulevaisuudessakin pystyvät itsenäisesti hankkimaan tietoa  ja luovalla tavalla  muodostamaan loogisia kokonaisuuksia

Uudistuksen ajateltiin myös  auttavan opettajan roolin muuttumisessa tietoa jakavasta  opettajasta  oppilaiden työtä suunnittelevaksi ja opiskelun tuloksia  koskevaa palautetta antavaksi ohjaajaksi.

Opetusministeri heitti kirjasessa myös idean
opettajien kokonaistyöajasta
Niinpä  haluttiin  tuoda oppikouluihin rakenteet, jotka muuttaisivat koulukohtaista päätöksentekoa ja näin lisäisivät motivaatiota. Samalla haluttiin yleisesti - opetusministeri Ulf Sundqvistin sanoin-  opettaa oppilaita osallistumaan vaaleihin.

Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Ahon mukaan tarkoitus oli lisätä  oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia kouluyhteisön sisäisessä päätöksenteossa. Samalla haluttiin lisätä oppilaiden oikeusturvaa  toisaalta kurinpitomenettelyjen yhteydessä toisaalta  oppilasarvostelussa.

Mitä kouluneuvoston oli tarkoitus tehdä?

Vuoden 1971 lain mukaan oppikouluissa oli  koulun kasvatus- ja opetustehtävän edistämiseksi kouluneuvosto,  jossa koulun opettajat ja oppilaat ovat edustettuna. Sen tuli kehittää ja yhtenäistää koulun kasvatuksellista suunnittelua, ylläpitää ja edistää  koulun sisäistä, koulun ja kodin sekä koulun ja ympäröivän  yhteiskunnan välistä yhteistyötä.

Kouluneuvosto antoi järjestyssäännöt. Se  määräsi  oppilaiden kurinpitorangaistukset (ei erottamista)
Se teki esityksiä uusista oppikirjoista. Se haki poikkeuksia, huolehti tiedotuksesta, antoi lausuntoja ja tekee ehdotuksia  opetusvälineistä kirjastonhankinnoista  sekä määrärahoista.

Kouluneuvosto koostui opettajien ja oppilaiden edustajista. Puolet ja puolet. Lisäksi alle 15-vuotiaat keskikoululaiset saivat neuvostoon ns. apujäsenet.  Rehtorilla oli vain läsnäolo- ja puheoikeus. Paikalle saivat myös tulla koululääkäri ja terveyssisar. Mielenkiintoisesti kouluneuvostossa ei ollut lainkaan vanhempien eikä muun henkilöstön edustusta.

Teknisesti vaalit toteuttiin niin, että ehdokkaan asettaneet valitsijayhdistykset  muodostivat vaaliliittoja "asenteellisten ryhmien pohjalta." Yleismmät tällaiset ryhmät olivat porvaririntama, sitoututumattomat ja  ns. yleisdemokraatit. Vaaleissa sallittiin puoluetunnukset, ja näiden lisäksi mukana oli ainakin vihreä keskusta (vihreät eivät olleet tuolloin vielä syntyneet).

Kuinkas ensimmäisissä vaaleissa kävi?

Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.
Helsingin Sanomien arkistosta löytyy hauskoja kuvauksia ensimmäisistä vaaleista. Kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä.

Kampanjan aikana koettiin tulehtuneita tilanteita, jopa väkivaltaa. "Väärinajattelevia"  opettajia oli solvattu. Äänestyslippuja oli jouduttu hylkäämään.

Tulokset? 

Porvaririntama voitti vaalit kouluissa. Se oli kova isku Teiniliitossa valtaa käyttäneille ns. yleisdemokraateille (taistolaiset, SKDL, SDP, Lib.)

Miten kouluneuvostojen myöhemmon kävi?

Ensimmäisen kouluneuvoston toimikausi oli  23.2. 1973 - 31.12.1973. Sen jälkeen ne valittiin vuosittain, kunnes järjestelmä ajettiin alas- kun oppikoulu järjestelmä loppui.

Demokratiakokeilu päätyi  haaksirikkoon.

Vielä tässä kirjasessa Erkki Aho kuvaili, kuinka  uudistus lähtee liikkeelle oppikouluista ja seuraavaksi etenee ammattikouluihin ja pienillä lakimuutoksilla myös peruskoulun yläasteille. Periaatteet olivat hänestä ehkä sovellettavissa myös  ala-asteille ja esikoulua myöten.

Vastustus oli  kuitenkin kovaa ammatillisella puolella, jo tässä kirjasessa. Oppilaat voivat esittää toivomuksia, mutta  opetuksen kehttämiseen he eivät yleensä ole  vielä kypsyneet... Heillä saattaa tietenkin olla terveitä mielipiteitä, mutta kyllä opetuksen sisältöä koskevissa asioissa päätösvalta täytyy säilyttää opettajilla ja- opetussuunnitelman osalta ammattikasvatushallituksella. (Pääjohtaja Viljo Kuuskoski)

NYT jälkikäteen tiedetään, että pieleen meni:
Kouluneuvostoille ei tullut oikeasti valtaa.
Kouluneuvostot eivät selvinneet tehtävistään. Monet neuvostoille määrätyt tehtävät jäivät hoitamatta. Luokka- ja ainekokouksia ei sittenkään otettu käytöön.
Pakottava ristiinäänestyspäätös johti opettajien kapinaan ja boikotteihin.
Kokouksista ei maksettu palkkioita.

Entä Suomen Teiniliiton?

Teiniliitto onnistui siis lobbaamaankouluneuvostot Suomen oppikouluihin, mutta saavutuksesta tuli Pyrrhoksen voitto. Kouluneuvostovaalit - myös myöhemmät-  osoittivat, ettei liittoa johtaneilla nuorilla poliitikoilla  ollut valtaansa vastaavaa kannatusta "teinien"  piirissä.  Seurasi jäsenkato. Talous romahti. Liiton johdon epäiltiin ilmoittaneen todellisuuteen nähden moninkertaiset jäsenluvut saadakseen enemmän valtionapuja ja poliittista painoarvoa kannanotoilleen. Valtionapu lakkautettiin selvittelyjen ajaks. Kun todellinen jäsenmäärä selvisi liiton saama valtionapu laski kymmenesosaan.

Teiniliitto lakkautettiin vuonna 1985, jonka jälkeen sen työtä jatkoi Suomen lukiolaisten liitto.
Ks. lisää
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/porvarit-menestyivat-kouluissa

Kirjoittajasta

Pamfletin kirjoittaja FM Pekka Aukia (1928- 2018)  oli pappi, kolumnisti, uskonnon ja psykologian opettaja ja rehtori. Peruskoulun valmisteluvaiheessa hän oli Mäntsälän yhteiskoulun rehtori. Hän sai nostettua koulunsa maalaisoppikoulujen kärkeen. Aukia tunnettiin opettaja- ja rehtorivuosinaan aktiivisena koulukeskustelijana ja kirjoittajana. Hän oli vaikuttamassa muun muassa kesälukioiden perustamiseen.

Eläkkeelle jäätyään hän kirjoitti ja toimi mm. turistipappina ja paikallispolitiikassa.






tiistaina, heinäkuuta 16, 2019

maanantaina, heinäkuuta 15, 2019

sunnuntaina, heinäkuuta 14, 2019

Kriitisiä ajatuksia peruskoulusta

TÄNÄÄN sunnuntaipäivän ratoksi esittelyssä ex-kollegoilta saamani kirjanipun seuraava helmi:

Mielonen, Mikko. (1973). Uudistuksesta taantumiseen. Ajatuksia peruskoulusta. Helsinki: Weilin+Göös. 101 

KIRJAA kirjoitettaessa 36 vuotta sitten pohjoisin osa Suomea oli juuri siirtynyt peruskoulujärjestelmään. Täällä etelässä vastustus oli  tiukkaa mm. yksityisoppikoulupuolella.

Mikko Mielonen toimi tuolloin Kontulan yksityisen yhteiskoulun rehtorina. Hänen 101-sivuinen pamflettinsa  heittää rajua  krittiikiä uutta koulujärjestelmää kohtaan ja yrittää vakuuttaa lukijan edes korvaavien koulujen arvosta.

Niputin kritiikin aakkojärjestykseen. Hakusanat ovat omiani.


Kaoottinen alku
Peruskoulun toteutus alkoi Lapissa 1.8.1972. Koulut alkoivat 21.8. 1972. Moni kunta ajautui heti sekavaan tilaan;   Kumpaa tuli oikein noudattaa vanhaa kansakoululakia vai tuolloin vielä vahvistamatonta peruskouluohjesääntöä?

Oikeuksienloukkauksia
Demokraattisen yhteiskunnan on tarjottava vaihtoehtoja ja valinnan mahdollisuuksia. Koulunuudistus  rajoittaa valinnan mahdollisuuksia ja kaventaa kasvatuksen vapautta, Mielonen kirjoitti.

Oppikouluilla oli tuolloin vielä itsellään oikeus valita ryhtyykö se korvaavaksi kouluksi. Kaksi kaupunkia: Kemi ja Ylitornio toimivat kuitenkin toisin. Oikeuskanslerin päätöksen mukaan ne olivat toimineet laittomasti, kun ne jättivät oppikouluja koulujärjestelmänsä ulkopuolelle. Kouluhallitis päätti lopulta, että ko. oppikoulut  on sisällytettävä koulusuunnitelmaan korvaavina kouluina. (Päätös sitten purettiin muuttamalla taannehtivasti  lakia :-) MH)

Peruskoulutiedoilla ei pärjää
Mielosen mukaan  ei ollut näyttöä peruskoululaisten pärjäämisesta lukioissa. Mielonen  esitti   kaksi todistetta päinvastaisesta:
-  toisen Liedon yhteislyseosta: (kokeilu)Peruskoulusta tuli lukioon 39 oppilasta. 8.-luokalle mennessä joukko  oli karsiutunut 14:een. Heistä reputti  21% (koko maassa  reputti 5 %).
- toisen Viitasaaren kunnan omistamasta lukiosta 1973: (kokeilu-)peruskoulusta tulleista  reputti 54% (koko maassa 5 %)

Ruotsin mallin on varoittava esimerkki
Peruskoulu-sana(kin) on  laina Ruotsista. Mielonen  piirtää ruotsalaisesta koululaitoksesta ankean kuvan.  Sekä opettajat että oppilaat  valittavat luokissa esiintyvää rauhattomuutta. Poissaolot ovat lisääntyneet. Mielonen paljastaan pohjoismaisten sosialistien salasuunnitelmia. Vireillä on  tutkintojen poistaminen. Valio kustantamaan oppikirjat.  Pois tunnustuksellinen uskonnonopetus. Koululaitos on yhteiskunnan manipulointilaitos

Tasapäistäminen on uhka
Peruskoulu tasapäistää; Siellä ei vaadita paljoa, mutta ei paljoa tiedetäkään. Pyritään siihen, että oppilaat saataisin näyttämään samanlaisilta. Koulu ei voi jättää viljelemättä oppilaiden enemmistön taipumuksia ja harrastuksia.

Tavoitetason lasku
On karkea vääryys alentaa tavoitteita. Mielonen viittaa R.H. Oittisen lausumaan:  ”Vastaisuudessa olisi päästävä siihen, että varsinaisella tietämisellä ei olisi niin keskeistä osaa kuin tähän saakka vaan taitamisella tulisi olla suurempi sija. Silloin sisältöjä ei tarvitsisi määritellä niin tarkkaan kuin nykyisin."

Vilpilliset aikeet
Koulunuudistuksessa ovat vaikuttaneet muutkin tekijät kuin pedagogiset  tavoitteet ja pyrkimys sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen. Reformi perustuu poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen:  tähtäimessä suomalaisen yhteiskunnan muuttaminen. On torjuttava pyrkimykset, jotka eivät palvele yksinomaan paremman ja tasa-arvoisemman koulun aikaansaamista.

Mielosen mukaan Ruotsissa on paljastunut, että peruskoulu on yksi  astinlauta  pyrittäessä muuttamaan yhteiskuntajärjestystä. Hän siteeraa Olof Palmea (radiossa 1966): ” Koulun tulee olla se keihäänkärki, joka  muovailee sosialistisen ihmisen."

Väärä oppi
Nyt on alettu julistaa: kaikki voivat oppia kaiken. Opetusministeri (Ulf Sundqvist) edellyttää, että kaikki oppilaat kykenevät omaksumaan määrätyn tietomäärän.  Koulumenestyksen yhdenmukaistaminen edellyttäisi menetelmiä, joita ei ole vielä keksitty.

Kovaan kilpailuun tulee  kouluttaa.

Yksityiskoulut oikeita kehittäjiä
Koulun uudistaminen on välttämätöntä. Yksityisoppikoulut ovat harrastaneet sitä jo 1800-luvun puolivälistä alkaen. Yksityinen oppikoulu on koko olemassaolonsa ajan toiminut kehityksen tienraivaajana, ja se on aina joustavasti sopeutunut ajan vaatimuksiin. Koululaitoksessamme tapahtuneet uudistukset ovat valtaosaltaan tulleet yksityisoppikouluissa suoritettujen kokeilujen tietä.

Ja vielä  todisteita kaupan päälle: Yksityisoppikouluissa on kielistudioita, eräällä yksityisoppikoululla oli jo tietokonekin.

Edes  korvaavaksi  kouluksi

MIELOSEN mukaan oppikoulujen ei tule luovuttautua kunnan kouluksi:  Kunnan haltuun luovutettavassa koulussa opettajilla ei ole  pysyvää turvaa työpaikasta. (Kunnan kouluissa oli tuolloin lakkautuspalkkajärjestelmä. Kunta sai  siirtää  opettajan toiseen kouluun ja Kouluhallitus toiseen kuntaan. Ja jollei opettaja siirry menettää lakkautuspalkan. Sitä paitsi lakkautuspalkka putoaa vuoden kuluttua vain eläkkeen suuruiseksi). Kouluhallituksella oli valta lopettaa kunnan omistuksessa oleva lukio. Korvaavassa koulussa henkilökunta saisi jatkaa.

Mielonen toivoikin, että rinnakkainelo voisi jatkua. "Koululaitoksemme kahdenlaisuus tuottaa  hedelmällistä vuorovaikutusta: uudistava ja kokeileva koulu ja yhä tarpeellinen jatkuvuus, jota ovat edustaneet kunnan ja valtion koulut."

Mielonen perusteli monin argumentein  korvaavan koulun ratkaisua. Hakusanat taas omiani.

Arvot
Yksityisten kansalaisten oma-aloitteinen osallistuminen yksityisoppikoulujen kehittämiseen on olennaisesti rikastuttanut sivistyselämäämme. Nämä voimavarat on edelleen säilytettävä koulutoiminnan piirissä, jotta koulu edelleenkin olisi  joustava ja kehityskelpoinen.

Tehokkuus
Yksityisillä kouluilla on laaja kokemus koulutoiminnan tehokkaasta hoitamisesta. Hallinto-kustannuksetkin pienemmät. Niissä on valmiit koulutilat. Kansliatyövoiman käyttö olisi helpompaa (peruskoulu ei tunne kanslia-apulaisen käsitettä). Olisi vain yksi kouluneuvosto.

Pedagoginen paremmuus
Korvaavassa koulussa on kaksi osaa:  peruskoulu ja erillinen lukio, mutta edelleen ne olisivat hallinnollisesti ja pedagogisesti yhtenäinen kokonaisuus. Opettajia voitaisiin käyttää joustavasti.  Valvontavuorotkin on helpompi järjestää kuin erillisellä yläasteella ja lukiossa.

Opetuksen taso olisi korkeampaa. Opettaja kantaa vastuun, kun tietää opettavansa oppilasta lukiossa. 5-6-luokkalaisia opettavat aineenopettajat. Opettajapätevyyskin on huomattavasti korkeampi.

Kuinkas siten kävi? Kritiikin arviointia nykysilmin

EHKÄ Mielosenkin ansiosta taistelu korvaavista kouluista kuumeni seuraavina vuosina  Espooseen niitä ei tullut, mutta Helsinkiin useitakin. Nykyään ei tosin käytetä sitä termiä. Ahtaalle entiset oppikoulut kuitenkin ajettiin.  Lukiot leikattiin  pääsääntöisesti irti perusopetuksesta oman lainsäädäntönsä alle.

ENTÄ sitten peruskoulu? Toteutuivatko uhkakuvat. Eivät pääsosin. Jo etelässäkin peruskoulun opeilla on pärjätty paitsi lukioissa myös huimin tuloksin mm. kansainvälisissä Pisa-testeissä. Oppilaat eivät ole tasapäistyneet. Huolta on enemmänkin kasvavista eroista esimerkiksi poikien ja tyttöjen menestyksen välillä.

Peruskouluun siirtymävaiheessa kouluissa oli paljon työrauhaongelmia, ja on rauhattomuutta edelleenkin.  Kouluviihtymättömyyttä on sitäkin. Tavoitetasoa ei voi kuvata kuitenkaan. alhaiseksi. Jos joku on uskotellut, että kaikki voivat kaiken oppia, kuten Mielonen esittää, niin siinä hän on oikeassa. Kaikki eivät opi. Noin 8 % pojista ei esim. opi ymmärtävää lukemista. Mutta melkein kaikki oppivat. Ja paremmin kuin juuri missää muualla maailmassa.

Kirjoittajasta


Mikko Mielonen (1928-2007) oli teologian tohtori ja kouluneuvos. Elämänsä aikana hän ehti toimia  nuorisopappina, tuntiopettajana,  uskonnon ja psykologian vanhempana lehtorina sekä rehtorina ensin Kangasniemen yhteiskoulussa, sitten Kontulan yhteiskoulussa koko sen olemassaolon ajan (1966-1977) ja uran päätteeksi siitä irroitetussa Vesalan lukiossa vuodet 1977–89.

Päivän aforismi


lauantaina, heinäkuuta 13, 2019

Kouluntarkastajat

KAUNIS kiitos ex-kollegoille Jukka Kuittiselle ja Leena Linholalle. Tyhjensivät kirjahyllyjään, ja Mersun takakontti tuli täyteen vanhoja arvokkaita kasvatusalan teoksia. Ne saivat nyt uuden kodin.

ENSIMMÄISENÄ tartuin tähän hyväntuuliseen teokseen:

Jurama, Veikko ja Karttunen, Toivo J. (1990). Kouluntarkastajat. Sattumia ja ajankuvauksia  kahdelta vuosisadalta. Valtion Kouluhallinnon Virkamiehet ry.


SUOMESSAHAN ei ole enää kouluntarjastajia. Tarkastuksista ja tarkastajista luovuttiin 1990-luvun alussa. Minut ehdittiin tarkastaa kerran kun olin Sepon koulussa luokanopettajana 1980-luvulla- mutta silloin tarkastus oli jo konsultointia.

Tämä kirja kertoo ajasta  1861- 1970 

Ensimmäinen viranhaltija oli  Uno Cygnaeus. Hän oli maan kaikkien (aluksi yksityisten) maalaiskansakoulujen ylitarkastaja (Kaupungeilla oli oma valvontansa).  Aluksi hän oli ainoa. Sitten hän sai apulaisen ja  sivutoimisia  ”paikallistarkastelijoita”- pääasiassa pappeja- jotka saivat vain matkakorvaukset.  Vuonna 1884 valtiopäivät perustivat jokaiseen 8 lääniin  päätoimisen kansakoulujen tarkastajan viran, jotka täytettiin vuonna 1885.

Vuonna 1970 kouluhallinnon organisaatiomuutoshetkellä valtion kansakouluntarkastajia oli 48.  Vuonna 1871 Helsinkiin perustettiin ensimmäinen päätoiminen kansakouluntarkastajan virka. Vuonna 1970 oli 21:ssa kaupungissa sellainen

Vuonna 1970  nämä virat lakkautettiin. Lääninhallituksiin perustettiin kouluosastot, joille siirrettiin huomattava osa siihen saakka kouluhallitukselle kuuluneista hallinto- ja valvontatehtävistä. Niitä hoitamaan sijoitettiiin siihenastiset kansakouluntarkastajiat ja kirjastontarkastajat.  Näin muodostui yhteensä 79 koulutoimentarkastajan virkaa.

Kansakoulun tarkastajan työ

Kansakoulun tarkastajien tehtäväkuva oli hyvin laaja:
  • Hän valvoi koulujen opetus- ja kasvatustyötä.  
  • Jokainen koulu oli tarkastettava vähintään joka toinen vuosi. Lisäksi käytiin seuraamassa koulujen juhlia ja pidettiin vihkijäisjuhlissa juhlapuheita. 
  • Hän vahvisti virkavaalit ja myönsi ikälisät
  • Hän  tutki riitajutut ja kantelut. 
  • Hän oli mukana suunnittelemassa koulupiirijakoja ja hyväksymässä koulupaikkoja,
  • Hän tarkasti koulujen rakennus- ja korjaustyöt 
  • Hän  välitti kunnille ja kouluille  kouluhallituksen käskyt ja määräykset 
  • Hän otti vastaan kouluhallinnon tentit.
  • Hän vahvisti opetussuunnitelmat ja hyväksyi vuositarkisteet.
Paperitöitä riitti. Hän oli itse oma sihteerinsä ja oma juoksupoikansa. Palkka oli kuitenkin vaatimaton. Lisäksi he saivat rahaa kanslian pyörittämiseen. Monet olivatkin hyvin pihejä. He mm. käänsivät kirjekuoret ja käyttivät ne uudelleen.

Mutta vastapainoksi todetaan, että työ oli hyvin vapaata.

Koulutarkastukset

Jokainen koulu oli tarkastettava vähintään joka toinen vuosi. Opetusta seurattiin, tilat ja päiväkirjat ja arkistot käytiin läpi. Kukin tarkasti kouluja omalla tavallaan ja kiinnitti huomioita eri asioihin. Joukossa oli  monenalaisia persoonallisuuksia: tiukkoja ja leppoisia. Jotkut olivat arvokkaita asuaan myöten, toisten vaatetus oli sellainen, että heitä luultiin nuohoojaksi tai säätä pakoon tulevaksi metsätyömieheksi. Osa oli ylitarkkoja papereiden järkestyksestä. Osalla ei pysynyt omatkaan arkistot kunnossa. Osa ajeli ylinopeutta autoillaan. Joku  kulki avojaloin.

Oli yleistä pelätä tarkastusta. Kaikki tarkastajat eivät ilmoittaneet etukäteen, milloin opettajat joutuivat ”tarkastajan kouluun”.  Eräät halusivat tahallaan yllättää. He hiipivät koulun pihalle  ja sitten ikkunain alitse eteiseen, kuuntelivat oven takana ja astuivat sitten yllättäen sisään. Näin kuulema näki opettajan ja koulun oikeissa olosuhteissa. Eräs opettaja pelkäsi niin paljon, että piti ovea niin kauan kovaa kiinni, että tarkastuksesta täytyi luopua. Tällaisista tarkastajista opettajat varoittelivat toisiaan. Moni opettaja valmensi myös oppilaitaan tarkastuksiin. Sovittiin mm. viittausvuorot.

Joskus  pelkoon oli aihettakin. Tarkastajiin mahtui niitäkin, jotka vaativat ostamaan uudet vaatteet tai antaessaan palautetta laskivat omalaatuista hevosen leikkiä.

Mutta toisinaan hiipiminen kannatti. Aina opettaja ei ollut edes paikalla. Tilalla saattoi olla puoliso tai sitten lapset olivat keskenään. Opettaja  kun oli  esim. raveissa tai juopottelemassa.

Toisille mm. yksinään erämaakouluilla työskenteleville tarkastajan vierailu saattoi olla ilon aihe.  Ja saihan moni opettaja hyväntahtoista ohjausta. Kirjassa kerrotaan myös tarkastajasta, joka kunnosti veistokalustoa yömyöhään, toisesta joka aikansa kuluksi korjaili koulun  opetusvälineistöä, kelloja ja ompelukoneita ja kolmannesta  joka viritteli harmonit.

Tarkastusmatkoja tehtiin jalan, pyörällä, hiihtäen, hevoskyydillä,  bussilla, moottoripyörällä ja   omalla autolla. Ehkä erikoisin kyyti oli Akseli Salokanteleella, joka asensi polkupyörän perätuupparin potkukelkkaan.

Majapaikkakin piti löytää. Joskus se oli koulun lattialla tai  veistoluokassa höyläpenkin päällä, joskus jopa opettajattaren vuoteessa. Joskus ystävät majoittivat, joskus muut saloseudun asukkaat.

Ongelmatilanteita

1920-luvulla ja 1940-luvulla oli ankara pula pätevistä opettajista. Epäpätevinä opettajina toimi silloin monenlaisia ihmisiä. Mm. Rovaniemen mlk:n muutamalla koululla opetti Sukevalta karkuun päässyt vanki- oikein menestyksellä.

Kiusallisimpia tehtäviä tarkastajan työssä oli opettajista tehtyjen kanteluiden tutkiminen- varsinkin kun oli aihetta. Maalla vartioitiin opettajien sveellisyyttä jopa pukeutumista. Ja tietysti sallittujen rankaisukeinojen ylittämistä, esim. lapsien möykyttämistä nyrkillä  jo ensimmäisinä koulupäivinä

Töitä siis riitti. Niitä oli niin paljon, että tarkastaja ei aina  tahtonut pysyä ajan tasalla esim. pedagogiikassa. Onneksi oli  jokavuotisia tarkastajien kokouksia, neuvottelupäiviä, kansainvälisiä koulukongresseja  ja mm. opintoretkimatkoja, joilla tutustuttiin ulkomaiden kouluoloihin. Valitettavasti monen tarkastajan kielitaito oli heikko. Myös kouluhallituksella oli tapana komentaa silloin tällöin joku tarkastaja  virastoon tilapäiseksi tarkastajaksi ”näköpiirin avartamiseksi.”

Nostalgiaa!

Kirjaa varten alettiin kerätä juttuja ja sattumuksia 1970-luvun puolivälissä. Vastuu otti parivaljakko  Karttunen  ja Jurama.  Homma osoittautui luultua vaikeamaksi;  Hyviä juttuja ilmeisesti riitti, mutta ketään ei haluttu loukata. Niinpä Karttunen ehti koota viidessa vuodessa noin neljäsosan  kirjan sattumuksistaennen poismenoaan. Loppuosan toimittamiseen kului Juramalta 10  vuotta. Yhteensä sattumuksia on 251.

Leppoisa nostalginen pikku teos, jonka toimittaminen on ehkä ollut myös osa ammattikunnan surutyötä.

KIRJOITTAJISTA


Toivo J. Karttunen
Veikko Jurama (1929- ) oli koulutoimentarkastaja.  Hän valmistui ensin kansakoulunopettajaksi, luki sitten ylioppilaaksi ja suoritti vuonna 1970 filosofian lisensiaatin tutkinnon. Hän toimi kansakoulunopettajan vuoden 1956-63, koulupsykologina Lahdessa lkv 1966-67, ja vt. tarkastajana 1967-69 ja uudelleen 1970 alkaen. Kouluneuvoksen arvonimen hän sai  vuonna 1987. Hän voi yhä elää?

Juramasta en löytänyt  netistä valokuvaa.

Toivo J. Karttunen ( 1906- 1980 ) oli kouluneuvos. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1930 ja suoritti myöhemmin FK- tutkintoa vastaavat opinnot. Eri piirien kansakouluntarkastajana hän toimi vuoina 1949- 1970 ja koulutoimentarkastajana lukuvuoden 1970-71. Koluneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1966. Hän kuoli 74 vuoden iässä.

Päivän aforismi


perjantaina, heinäkuuta 12, 2019

torstaina, heinäkuuta 11, 2019

Ammattikasvatuksen didaktiikka

TÄHÄN kirjaan tartuin tarmolla. Olen ollut niin kauan yleissivistävä opettaja, että se  mitä AMIS-opettajat tekevät ei ole osannut minua kiinnostaa. Nyt kiinnosti.

Suonperä, Matti. (1980).Ammattikasvatuksen didaktiikan perusteet, Helsinki: WSOY  

SUONPERÄN 240-sivuinen teos oli sekä pettymys että iso nautinto.

Pettymys?

Pettymys se oli siksi, että lähes 98 %:sti se puhui samaa, mitä 1970- ja 1980-luvun yleisdidaktiikan teokset. Löysin vain tällaisia marginaalisia eroja ammattikasvatuksen ja yleissivistävän kasvatuksen väliltä:

Käsitys hyvästä opettajasta:   Korostuu aineenhallinta ja kommunikaatiokyky. Opettajan onkin hallittava opettamansa asia täydelliseti.Monet opettajat ajattelevat  että ammattimies on alansa paras opettaja - kuitenkin  tarvitaan myös teoriaa.

Opetusmenetelmät. Kirjassa esiteltiin työtapoja, joita ei juuri käytetä ainakaan alakouluissa. Kiinnosta herättivät mm.
  • Korokekeskustelu. Alustukset + Keskstelua alustajien kanssa ( 
  • Laboratorio (työ pelkistetyissä koeolosuhteissa)
  • Laboratoriokoulutus (esim. sensitivity training. Ryhmästä kootaan tietoa istunnoissa tarkkaillen, kyselyin ja haastatellen, pari- ja ryhmäkeskusteluja. Istuntojen sarjassa esi teemoja.) 
  • Oppimispeli:  Ketju ongelmia a) ryhmäpelejä - kaikilla sama rooli- pelataan kouluttaja vastaan  tai b) roolipelejä- kukin pelaa toisia vastaan. Kuvataan roolitodellisuus. Määritellään alkutilanne. Annetaan tiedot. Pyydetään pelaajien ratkaisut ja perustelut. Kouluttaja esittää oman ratkaisunsa, sitä verrataan  ryhmän päätökseen
  • Oppimisstudio (ohjelmoitu materiaali esim. kielistudio) 
  • Simultaanisuoritus:  Opettaja näyttää eteen, ja luokka tekee yhtä aikaa  
  • Symposiumi: samaa teemaa koskeva ketjualustus, joiden pohjalta käydään keskustelua. 
  • Tapauskeskustelu. Kuvataan ongelmatilanne. Eräänä päivänä tapahtui… Mitä virheitä hän teki? Miten hänen olisi pitänyt toimia?  Keskustelu ryhmissä . Laaditaan toimenpidesuositus (kouluttaja hyväksyy
  • Tapausopetus : käytännän todellisista kokemuksista opitaan- virheet kuitenkin estetään 
Opetustilat. Tarvitaan enemmän tilaa. Välineiden on oltava käsillä. Pakkasessa jne. on voitava tarkkailla.

Terminologia.  Työtapa- ei sovi menetelmäkäsitteenä ammatilliseen koulutukseen.


Iso nautinto?

Iso nautinto se oli monestakin syystä.  Teksti vilisi nostalgisia nimiä: Bandura, Bloom,  Guilford, Heinonen, Klasmeier ja  Ripple, Koskenniemi, Lahdes, Nummenmaa...

Ja aikanaan niin uusia juttuja: Clarken teoria opetustaidoista. Oppimaan oppimisen alkuidea. Tavoiteoppiminen. Trumpin systeemi...

Jos pääsee yli siitä, että käytetty terminologia oli vielä kovin behavioristista ja lukee asioita termien takaa, löytää yhä kestäviä ohjeita opettajalle ja niille ainakin tuon ajan teoreettisia perusteita.
Suonperän  ajatukset  ovat kirkkaita.

Kirjoittaja avaa tosi selkeästi 1980-luvun oppimisteoriota: Oppimisteorioita. Näitä olivat
  • Ehdollistamisteoriat.
  • Persoonallisuusteoriat
  • Kenttäteoriat
  • Informaatioteoriat
JA lisäksi seuraavat 11+ 16-lista.

11 ruosteen kestänyttä  teoreettista ajatusta

  1. Frustraatio. Este tavoitteeseen pääsemisen tiellä- synnyttää oppilaassa epäonnistumisen tuskastuttavan kokemuksen  jota välttääkseen hän yrittää raivata esteen. Jos este on kyllin voimakas, se käynnistää puolustusmekanismit. Viha leimahtaa. Muita syytetään, tehtävän arvoa vähätellään. Kiukku puretaan toisiin.  Peitellään harmia karskiudella. Torjutaan sitä. Pelleillään. Purskahdetaan itkuun.  Paetaan unelmiin. Luovutetaan.
  2. Ihmisen toiminta on itseohjautuvaa; Kaikki mitä oppilas kykenee aisteillaan erottamaan ja vastaanottamaan on informaatiota. Yksilö reagoi ympäristönsä tarjoamiin ärsykkeisiin kokemuksensa, tavoitteidensa ja tilanteesta saamansa palautteen nojalla valikoiden. Tiedon varastoiminen perustuu keksivälle omaksumiselle. Oppilaan on itse havaittava opittavana oleva asian yhteydet todellisuuteen ja aikasemmin hankkimaansa ja omaksumaansa tietoon. (Guilford)
  3. Luento.  "Joku on joska jakanut luennoitsijat esittämistapansa puolesta  kahteen ryhmään:  sellaisiin, joilla on luennoidessaa pää paperissa ja sellaisiin joilla on paperi päässä."
  4. Motivaation aivan keskeinen merkitys oppimiselle. Motivaatio on yksilön psykofysiologinen olotila, joka synnyttää ja ylläpitää tavoitteeseen suuntautuvaa toimintaa. Motiivit ovat syitä, jotka virittävät motivaatiota. 
  5. Oppimaan oppiminen tarkoittaa oppimisstrategian  ts. tavan, jolla lähestyy eri tehtäviä kehittymistä.Tapa voi olla rutiinimainen tai uutta luova heuristinen.
  6. Oppiminen on käyttäytymismuutos,  joka syntyy oppimiskokemuksen  myötä. Oppilas oppii samanaikaisesti useita eri asioita. Opettajan tarkoittamia ja suunnittelematonkin asiaa.
  7. Oppimistapahtuma. Ausubel ja Robinson esittelevät oppimisteoriassa (1969) oppimistapahtuma luonnetta. Siinä on 2ulottuvuutta: a) Tiedon tarjoamistapa valmiissa muodossa vastaanotettava - itse keksittävä tietoaines b) Tiedon omaksumistavan perusluonne: miten liittää  uuden aikaisemmin omaksumaansa: järkevästi aikaisemmin opittuun liittyvä  mielekäs oppiminen ja  pelkästään asian mieleenpainava rutiinioppiminen.
  8. Opetusohjeet. Opetusohjeita ei voi antaa yksin oppimisteorioiden pohjalta. vaan toimintamallien kehittelyyn tarvitaan myös käytännön opetustyössä saatuja kokemuksia. Siksi liiukumme osittain uskomusten sävyttämällä pohjalla.
  9. Oppimisteoriat. Oppimisteorioita on monta. Oppimisen luonne vaihtelee tilanteesta toiseen. Yhdellä teorialla ei voida selittää kaikkea oppimista. Meillä ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä riittävän yleisyä inhimilistä oppimista  koskevaa teoriaa.
  10. Suoritusmotivaatio. Tehtävästä suoriutuminen  saa  käyttäenergiansa tarpeista. Ihminen tarvitsee onnistumisia japyrkii välttämään epäonnistumisia.
  11. Tuottaminen: On kahdenlaista tuottamista. Divergoiva tuottaminen- omaleimainen tuotos  annetusta informaatiosta. Konvergoiva tuottaminen- tavanomainen tuotos  annetusta informaatiosta (Guilford). 

15  ruosteen kestänyttä käytännöllis-teoreettispohjaista ohjetta opettajille

  1. Jätä tilaa oppilaiden omalle oivallukselle. Jää ratkaisemattomia ongelmia.
  2. Motivoi myös itsesi.
  3. Muistaminen. Parhaiten muistetaan opetustuokion alku ja loppu. Niihin kannatta sijoittaa  tärkeimmät asiat. 
  4. Onnistuminen. Tehtävästä suoriutuminen  saa  käyttäenergiansa tarpeista. Ihminen tarvitsee onnistumisia ja pyrkii välttämään epäonnistumisia 
  5. Opettaja toimikoon täsmälleen sillä tavalla, jota hän vaatii oppilailtakin.
  6. Opettajan tulisi käyttää enemmän mielihyvää  tuottavia toimintamuotoja kuin sellaisia, joka synnyttävät mielipahan sävyisiä  elämyksiä. Koska ihminen pyrkii toiminallaan yleensä  tuottamaan itselleen mielihyvää ja välttämään mielipahaa.
  7. Opettajan tulisi pyrkiä  ymmärtämään oppilasta tilanteissa, joissa hän suojelee omaa minäänsä keinoilla, jotka näyttävät arveluttavilta.
  8. Oppiminen seuraa kun saa toteuttaa omia yksilöllisiä tavoitteitaan. 
  9. Pidä motivaatio optimaalisen.
  10. Suunnittelun merkitys. Oppilasanalyysi. Oppiainesanalyysi. Opetustavoitteiden asettaminen. Sisältjen valinta. Resurssit. Menetelmien valinta. Opetustilanteen suunnittelu. Suunnittele tarkasti. Olet itse malli. Jätä oppimistilanteeseen myös ratkaisemattomia kysymyksiä.
  11. Tarkkailu. Anna oppilaiden tarkkailla kunnolla. Tarkkaile oppilaita ja itseäsi.
  12. Tee tavoite selväksi  oppilaille ja myös itsellesi 
  13. Vaihtelun periaate.  Aikamodulien   pituus 15-20 min. Yksitoikkoinen puhujan ääni ei ole ok
  14. Valmistaudu kunnolla. Välineiden etsiskely vähentää oppilaiden motivaatiota
  15. Välitavoitteiden ja rohkaisun avulla opettaja voi vähentää oppilaan ahdistuneisuutta (esim. arkuuden vuoksi)  ja näin lisätä  hänen oimintakykyään

Kirjoittajasta

Matti Suonperästä ei löydy netistä (eikä Wikipediasta) liikoja tietoja eikä yhtään ainoaa kuvaa. Helsingin Sanomien arkistosta löysi tiedon, että hän on syntynyt vuonna 1933. Todennäköisesti hän elää yhä. Esiteltävän kirjan mukaan hänellä on pitkä opettaja - ja opettajankoulutuskokemus. Oletan, että sama mies on toiminut mm. 1980-luvulla Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen johtajana ja kasvatustieteen apulaisprofessorina sekä 1990-luvulla professorina  ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Hämeenlinnassa.

Jo 1970-luvulla Suonperä oli urheilun henkisen valmennuksen pioneereja Suomessa. Hän mm. kehitti ensiksi huippu-urheilun tarpeisiin ns. mielikuvaharjoittelun. Siinä urheilija "pistää silmät kiinni" ja rentoutuu syvästi. Samalla hän käy mielessään läpi tulevan suorituksen pala palalta ja sen jälkeen kilpasuoritus.