Pedagogiikan historian kaivauksilla 1

Virkistän itseäni tekemällä aikamatkoja pedagogiikan historiaan. Kun tarpeeksi kaivaa, löytää aina jotain vänkää. Tässä osassa esittelen löydön nro1: käsitteen  perusopettaja. 

KYSYMYS: Mitä tällä käsitteellä tarkoitettiin? Mihin se liittyy? Kuka sitä mahtoi käyttää?

Ennenkuin luet napakan vastauksen, pohdipa hetki asiaa...

Kaivauskertomus

Elettiin vuotta 1985. Peruskoulun alusta saakka oli käyty (ja käytiin ainakin 1990-luvun loppuun saakka) kiivasta kinaa siitä, kuka on pätevä opettamaan 5.-6-luokkalaisia. Aineopettajat nostivat tasaisin esiin väitteen, että luokanopettaja ovat siihen epäpäteviä, ja  erityisesti liikunnan ja kielten opetuksessa Mediassa käytiin rankkaa rajasotaa. Vastakkain oli kaksi osaamisaluetta: aineenhallinta ja kasvatustaito.

Miten tähän oli jouduttu? Päätös siitä, että peruskoulussa on kaksi astetta: ala-aste ja ylä-aste, ja että  edellisessä pääosan opetuksesta antavat luokanopettajat, oli praktinen, näin väitän. Uudessa järjestelmässä oli löydettävä työpaikka kaikille opettajille. Ja panemalla raja 6.ja 7.luokan väliin, oli paremmat mahdollisuudet onnistua.

Noihin aikoihin oli jo saatu tutkiustietoakin siitä, kuinka peruskouluun siirtyminen oli onnistunut. Hallinnollisesti  hyvin. Pedagogisesti ei. Aluperäinen POPsn tavoite "antaa aineksi ja virikkeitä omaleimaisen kokonaispersoonallisuuden kasvulle" oli  tutkijoiden mukaan kaventunut tietoihmisen koulutukseksi.

VASTAUS: Asia ei miellyttänyt kanlianeuvos  Jaakko Nummista. Luokanopettajassa( 1985,5, ss. 16-17)siteerataan hänen ajatuksiaan. "Tahdon sanoa, että opettajan tulee olla opettaja ja kasvattaja, mutta ennen kaikkea kasvattaja .Ja tietysti tämä koskee  ennen muuta alkuopetusta, mutta samalla koko peruskoulun ala-astetta."

Sitten Numminen jatkoi: " Yhden turvallisen opettajan  - haluaisin puhua perusopettajasta- merkitys lapselle ymmärretään niin suureksi, että... pitääkö peruskoulun ala-asteen ja yläasteen rajan olla niin jyrkkä kuin mitä se nykyään on Suomessa säädetty vai eikö voisi ajatella, että luokanopettajamallia saataisiin toteuttaa vielä yläasteellakin."

Kannnaotto herätti riemua luokanopettajien keskuudessa, mutta  ei se kuitenkaan johtanut muutoksiin. Olisiko sittenkin pitänyt?

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Seuraavan kerran törmäsin perusopettaja-käsitteeseen  Luokanopettajassa 2/2011, kun Pertti Kansanen ja Sven-Erik Hansén kirjoittivat jutun Ruotsin uudistetusta  opettajankoulutuksesta. Tuolloin luotiin neljä eri  opettajatutkintoa: esikoulunopettaja, perusopettaja(grundlärare), aineenopettaja ja ammattiopettaja. Perusopettajan opinnoissa oli neljä suuntausta: esikoulu, alaluokat 1-3, luokat 4-6 sekä suuntautuminen työhön vapaa-aikakodissa.

Peruskoulu (ja minä) 40 vuotta sitten

O len nyt eri syistä jo usean viikon ajan tehnyt aika-matkaa 1980-luvulle. Yksi keskeinen lähteeni on ollut vuosikymmenen aikana ilmestyneet Luokan-opettajalehdet. Tänään työn alla olivat vuoden 1984 kuusi numeroa ja niiden yhteensä 260 sivua. Olipa muuten  mielenkiintoinen vuosi. Oikein pysäkin paikka.

Minä 40 vuotta sitten

Olin itse vuonna 1984 30-vuotias  tuore maisteri ja luokanopettaja Sepon koulussa. Keväällä opetin 6b-luokka, ja syksyllä 5b-luokkaa (jolla oli myös Sarpilan Jukka).  Perheessä oli kaksi poikaa, ja se asui Niipperin opettaja-asuntolassa (silloin oli sellaisia). Työmatkat Tapiolaan ajeltiin keväällä Opel Kadetin farmarilla ja syksyllä vw transporter- pakettiautolla. Luokanopettajan palkka oli niukka, ja siksi oli tehtävä sivuhommia: RKL:lle raittiusmateriaaleja, keikkoja tuntiopettajana OKL:lla  ja  vedin sijaisopettajakursseja.  Heinäkuussa opetin viikon kasvatustiedettä Lappeenrannan kesäyliopistossa, ja loppuviikot suoritin hallinnon harjoittelua läänissä. Jos vaikka haluaisi rexiksi?

Peruskoulu 40 vuotta sitten

Vuonna 1984 peruskoulu peruskoulun rakenteita hölskytettiin. Voimassa oli periaatteessa valtakunnallinen POPS-opetussuunnitelma, mutta monista sen rakenne-elementeistä oltiin  irtoamassa. Yläasteella luovuttiin syksystä 1984 alkaen tasokursseista keskeisissä aineissa. Tasokurssijärjestelmä jätti osan oppilaista (= pojista) kelvottomiksi lukioon. 

Myös pedagogiikkaa haluttiin tarkentaa.  Uusi peruskoululaki oli hyväksytty eduskunnassa edellisenä vuonna- mutta voimaan se astuisi myöhemmin. Peruskouluasetus valmistui lokakuussa 1984. Valtioneuvoston päätöstä tuntijaosta vasta odoteltiin. Kun sitä ei ollut, uusia opetussuunnitelman perusteitakaan ei vielä ollut. Alakouluissa mentiin vanhan mukaan, yläasteilla kevennettiin eri oppiaineiden opetusta POPS-oppailla, joissa eroteltiin ydin- ja  lisäoppiaines.

Pedagogiikasta käytiin innostunutta ja innostavaa keskustelua. Mikä on lopulta koulun tehtävä? Millaiseksi koulua tulisi muuttaa? Millaisiksi lapsia ja nuoria tulisi kasvattaa? Mitä olisi tärkeää oppia? Mitä oppiaineita tulisi  erityisesti painottaa?  Miten heitä tulisi opettaa? 

Koulun tehtävä

Syyslukukauden 1984 alkaessa oli toiminnassa 4840 peruskoulua ja niissä oli oppilaita 570 000.Jokaisella koululla oli vielä oma koulupiiri. Kouluille palautettiin omat johtokunnat ja synnytettiin oppilaskunnat (yläasteen kouluihin).

Luokanopettajalehdissä käytiin vilkasta keskustelua koulun tehtävästä. Peruskoulua syytettiin liian tietokeskeiseksi. Kouluissa olisi päästä tiedon diktatuurista tunteen, tiedon ja  tahdon demokratiaan ( Veikko Lepistö Lo1984,6).

Luokanopettajalehdessä korostuu koulun tehtävä perinteen siirtäjänä, Paljon tilaa annettiin juhlaohjelmille, Kalevalalle, perinteisille soittimille: kanteleelle ja viululle. Koulun arjessa uskonnolla oli iso sija. Kouluissa rukoiltiin ja laulettiin virsiä. Päivänavaukset olivat usein uskonnollisia.

Ristitriitaisia tunnelmia herätti esiopetus, jota oltiin eräin paikoin siirretty alkuopettajien vastuulle yhduysluokkatyyppisesti.

Kasvatuksen tavoitteet ja periaatteet

Peruskoululaki 476/1983 oli hyväksytty, mutta se ei ollut vielä voimassa. Siinä oli yleisellä tasolla määrtelty kasvatustavoitteet.  Uuden koululain kasvatustavoitteet olivat ihanteelliset, kauas tähtäävät ja armaan kauan epärealistilta tuntuvat." (Lo 1984(6))

Veikko Lepistö siteerasi 6-numerossa tutkija Sture  Enbergia, joka korosti, että  älyllisten valmiuksien ohella koulun tehtävää lapsen ja nuoren yhteiselämisen taitojen sekä tahtomisen kykyjen kehittämisessä.  Kouluissa olisi päästä tiedon diktautuurista tunteen, tiedon ja  tahdon demokratiaan.

Lo-liiton vuosikokouksen julkilausumassa esitettiin, että koulukasvatuksen tavoitteeksi on nostettava toiset hyväksyvä, oikeudenmukainen ja tasapainoinen, omiin kykyihinsä luottava ja työntekoa arvostava lapsi.

Didaktiset periaatteet

Peruskouluasetuksen (1984) mukaan opettajakunnan tuli kehittää ja eheyttää koulun kasvatusta ja opetusta;

Luokanopettajalehden jutuista voi tunnista klassisia didaktisia periaatteita: Eheyttäminen, ikäkauden ja edellytysten mukaisuus, joustavuus, oppimisen ilo, vuosiluolattomuus.

Niin kouluissa kuin hallinnossa tuettiin pyrkimystä koota opetusta kokonaisuuksiksi. Niinikään toivottiin mm, ongelmakeskeisyyttä,

Oppimäärä ja oppiaines

Syksyllä  1984 saatiin valtioneuvoston tuntijakopäätös. Pitkä keskustelu oppiaineiden määrän vähentämisestä ei mennyt läpi. Luokanopettajaliitto oli ehdottanut, että  oppiaineiden määrää  voitaisin supistaa, ei ottamalla opetettavia oppimääriä pois  vaan yhdistämällä samantyyppisiä asioita suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Lo 1984

Uudeksi oppiainekokonaisuudeksi ala-asteelle oli tulossa YMOPKA- (ympäristöoppi, oppilaan ohjaus ja kansalaistaito, jolle oli yhteensä varattu 1,5 vvt.  Yläasteelle oli tulossa tulevaisuuden oppiaine automaattinen tietojenkäsittely.  Kielten osuutta haluttiin lisätä, samoin katsomusaineden tarjontaa. Uskontojen historian ja siveysopin tilalle oli tulossa elämänkatsomustieto.

Monissa jutuissa koettiin, että oppiainesta oli liikaa.  

Opetuksen menetelmät ja järjestelyt

Jo POPSissa oli suositeltu monipuolisia opetusmenetelmiä. Mutta opettajalla oli niiden suhteen didaktinen vapaus. Kouluhallitus rohkaisi opettajia kehittämään omaa työtään erityisesti kokonaisopetuksen suuntaan. Vuoden 1984 lehdissä ei kiistelty eri metodien paremmuudesta. Jutuista näkyy juhla-työtavan arvostus. 

Kuvista tunnistaa liitutaulut ja piirtoheittimet. Mainoksista näkyy, että oppimateriaaleilla erityisesti oppikirjoilla  oli iso rooli, ja että ATK-opetus oli tulossa. Palkankorotus-vaatimuksista voi päätellä, että leirikouluja on alettu pitää,.

Iso muutos alkoi  vuonna: 1984 tasokurssien purkaminen /tähän liittynee POPS.-oppaat).

Paljon odotettiin tulossa olleelta tuntikehysjärjestelmältä, joka toisi päätösvaltaa resurssien käyttään kuntiin ja kouluihin- jos resurssi olisi riittävä. 

Peruskoulun erityisopetuksen painopiste alkoi siirtyä  tukiopetuksen ja luokattoman erityisopetuksen lisäämiseen ja syventämiseen. Lehdissä oli juttuja onnistuneista kokeiluista, joissa joustavuus oli luonut resurssiopettajuutta ja mm. klinikkaopetusta. Peruskouluasetus ei vielä tuntenut oppilashuoltoryhmän ideaa.

Uusi työtapoja esiteltiin. Matematiikan oli tarjolla pelejä.

Arviointi

Arviointia haluttiin kehittää. Kun POPSissa arvosanat annettiin vertaamala oppiaita toisiinsa (ns, Gaussin käyrä), uudessa opsissa oppilaiden osaamista verrattaisiin tavoitteisiin. Tämä tulisi tehdä mystisesti ottamalla huomioon oppilaiden edellytykset.

Samalla haluttiin vähentää ja myöhentää numeroarvostelua.

Opettajan arki

Luokanopettajaliiton tehtävä oli edistää ala-asteen pedagogiikan kehittämistä. Mutta se myös valvoi luokanopettajien etuja OAJ:n kautta mutta myös omilla kannanotoillaan.

Koulutyön arjessa oli paljon haasteita. Lehdissä tällaisiksi esitettiin mm. liian isot  opetusryhmät (alkuopetuksessa max 25, muutoin 32 PkA)  ja liian pienet tuntiresurssit, lisätyöt, joista ei maksettu kunnolla (mm. luokanvalvojan tehtävät, OTO-tunnit, uusien ekaluokkalaisten kouluunpetehdyttäminen. YT aikaa saatiinkin toinen tunti ala-asteelle) ja  puutteellinen täydennyskoulutus. sekä vararehtorien ja - johtajien asema . Uhka pehmeän laskun poistamisesta  kiukutti.

Syyslomaa toivottiin helpottamaan stressia ja sapattivaapaata pitämään omaa osaamista ajantasalla. Ala-asteelle tarvittaisiin omaa ylitarkastajaa (alkuopetuksen ylitarkastaja jo oli) vetämään luokanopettajien täydennyskoulutusta.

Eri opettajaryhmien välillä oli jännitteitä.  Jatkuvaa kinaa käytiin siitä, missä ala- ja yläasteen rajan, siis luokanopetuksen ja aineenopetuksen rajan tulisi olla - erityisesti liikunnanopetuksen osalta, Palkkakiistoja oli myös luokanopettajaryhmien välillä. 

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Vastasiko lehdistä saatu kuva mm, omia muistikuvia? Itse en kuulunut tuolloin Luokanopettajaliittoon, olin kyllä syksyllä 1984 sihteerinä Espoon, Kauniausten ja Kirkkonummen paikallisyhdistyksessä. En muista lukeneeni tuolloin Luokanopettajalehteä. Onneksi tulee nyt luettua.

Omasta mielestän  1980-luku oli pedagogisesti tosi vapaata aikaa. Ryhmätöitä teetin. Kaikkea sai tehdä. Oma luokkani kiersi syksyllä 1984 omatekoisella rock-musikaalilla (Oisko kiva olla kova) keikoilla naapurikouluissa raittiustoimiston tuella. Vedin myös bänditoimintaa. Lehdissä koulu näytti vanhan-aikaisemmalta kuin itse koin. Oppikirjat olivat uusia eikä niitä kierrätetty. Oli työkirjoja.

 

30 vuotta sitten ideoitiin kutsumuskoulua

Itälä, Jaakko. (1995) Kutsumuskoulu. Helsinki: WSOY. 190 sivua

Noin 30 vuotta sitten ilmestyi vänkä teos, jossa esiteltiin uusi malli koululle, osittain peruskoululle ainakin sen yläluokille, mutta ennen muuta toisen asteen koululle, tuolloin ideoidulle nuorisokoululle. Kirjoittaja Jaakko Itälä kutsui sitä kutsumuskouluksi.

Hänestä suomalaisen koulujärjestelmän suuri pedagoginen uudistus (rinnakkaiskoulu-järjestelmästä irtipääseminen) ei ollut suinkaan kadonnut minnekään eikä edes varsinaisesti epäonnistunut- se vain oli  kertakaikkisesti kesken-.

Se oli monella tavalla vanhanaikainen ja rajoittui liikaa nuoruusvuosiin. Koulutus jakoi nuoria menestyjiin ja muihin. Tuotanto kasvoi yhä pienemmällä hyvin koulutetulla ammattilaisjoukolla, ja neljäsosa nuorista valmistuneista tuntui jäävän kokonaan työelämän ulkopuolelle.

Koulussa opittiin  nopeutetusti ikäänkuin varastoon erillään muusta yhteiskunnasta. Koulu ei ollut Itälästä kuitenkaan koulutuksen eikä kasvatuksen kaikkivaltias. Se oli vain yksi oppimisymäristo, jossa sitä paitsi haaskaantui aikaa.

Hänestä koulun  itsestään selvä tarkoitus oli  siirtää hankittua tietoa nopeasti ja tehokkaasti tuleville sukupolville. Mutta sen tulisi olla myös apuna nuoren aikuiseksi kasvussa.  Kaiken avain on nuoruudessa saatu kipinä itsensä kehittämiseen ja erikoiskiinnostus  joihinkin elämänalueisiin. Tähän hän liittää kutsumuksen käsitteen. Kutsumus ei ole sama kuin ammatti. Se on eri asia. Omaa kutsumustaan voi toteuttaa monessa ammatissa. Elämässä tarvitaan kutsumustietoisuutta, jokaisella meistä on jo nuoresta lähtien jonkinlainen vastaus elämän kutsuun. Kutsumus oli Itälälle  sisäinen pakottava tarve ja tavoite, jota ihminen seuraa vaikeuksista huolimatta toimien sen hyväksi, vaikkei saisikaan siitä taloudellista hyötyä tai välitöntä sosiaalista arvostusta. 

Kutsumuksen vähittäinen hahnottuminen tai sen lähes  yhtäkkinen selviäminen on  mahdollista vasta, kun nuorelle on selvinnyt käsitys omasta itsestä: millainen olen ja mitä en missään tapauksessa ole.  Identiteetti. Kun nuoren  käsitys omista ominaisuuksistaan ja tavoitteistaan lisääntyy,  paranee myös mahdollisuus löytää oma kutsumus.

Nuoruusikään kuuluu  identiteettikriisi: sen ilmenemismuotoja ovat  kapina, kiintymys ihanteisiin ja samaistuminen voimakkaisiin joukkoliikkeisiin. Nuorella on pakottava tarve löytää oma identiteetti ja samalla jäsentyä laajempaan yhteisöön. Tämän räiskyvän tai jurottavan pintamyrskyn alla  kulkee hiljainen etsinnän virta, joka hakee kutsumuksen uomaa Ihmisenä olemiseen. Tähän kuuluu tunne omasta osallisuudesta yhteisön elämään, mikä on annettava yhteisölle ja oma rooli sen työnjaossa sekä tästä johtuva tunne omasta tarpeellisuudesta yhteisölle. 

Millainen olisi kutsumuskoulun rakenne?

Koulutuksesta siirryttäisiin kouluttautumiseen.  Koulu-Suomi pantaisiin kohtaamaan työ-Suomi. Siirryttäisiin einikäiseen koulutuksen. Todella lahjakkaiden etsimisestä alettaisiin etsiä lasten lahjoja ja annettaisiin  niiden kehittyä. 

Peruskoulusta poistettaisiin jako ala- ja yläkouluihin.  Kaksisuuntaista arviointia ja tulosjohtamista otettaisiin käyttöön. Vanhempien vapautta päättää lapsen koulunaloitusikä ja koulu lisättääisiin.

Tuolloin yritettiin luoda nuorisokoulua, yhdistelmäkoulua lukiosta ja amiksista.

Ymmärsin kirjasta, että  kutsumuskouluna se olisi kurssivalintainen. 

Kukin muodostaisi aineyhdistelmänsä vapaasti, ja eri koulut tarjoaisivat omat kurssivalikoimana kaikille. Oppimäärä koostuisi moduleista.

Millaista olisi kutsumuskoulun pedagogiikka?

Itälälle oppiminen oli uuden tiedon pysyvää omaksumista ja  toiminnallinen kyky kehittää itseään ja ympäristöään. Kykyä ottaa käyttöön mahdollisimman tasapainoisesti oma luontainen osaamisalue ja siten lisätä itsetuntemusta ja elämän hallintaa.

Hän arvosti yleissivistystä, perustaitoja. Oppimäärän ydin olisi  yleissivistyksestä, ja sitä rikastettaisiin moduleilla.  Yleissivistyksen ja  jatko-opintojen kannalta keskeisten aineiden tulikuulua kaikkien oppilaiden opetusohjelmaan. Mutta nuoren tuli  antaa valita omat kiinnostuksen kohteensa ja erikoistua vähitellen omalle alueelleen  yhteistä sivistyspohjaamme kuitenkaan unontamatta.

Jokaisella tulisi olla mahdollisuus kehittyä omalla osaamisen erityisalueellaan. Näillä hän viittaa Gadnerin kuuteen  älykkyyden lajiin:  kielellinen, musiikillinen, loogis-matemaattinen, spatiaalinen, kehollis-kinesteettinen ja persoonaälykkyys

Työtapoja tuli kehittää. Valinnaisuutta  lisätä. Valita saisi paitsi aineita myös työtapoja

Lisää omatoimisuutta ja itsenäistä opiskelua. Eroon tehottomasta läksynkuulustelusta, koulumaisesta opiskelusta. Koulumaisen oppimisen tilalle hän halusi luonnollista oppimista. Metodiikkaa olisivat projektit, tao-intenssiivisyys, oppiminen työelämässä- jo  peruskoulun yläluokkalaiset voisivat olla 2-3 päivää viikossa töissä  nuorta itseään kiinnostavassa työpaikassa. 

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Kirjassa on paljon muutakin mielenkiintoista, ennen muuta tilannekuvasta 1990-luvun puolivälissä. Palaan siihen toisessa blogilastussa.

Nuorisokoulua ei tullut, mutta  monet Itälän ideoimat ratkaisut ovat totta tänään niin lukioissa kuin amiksissakin.

Niin yksinomaan positiivista muutos ei ole ollut. Lukioissa uuvutaan ja amiksissa ei opita kunnolla ammattia.  Nuorisokoulun korvike kaksoistuntinto ei ole sekään kovin suosittu.

Itälä kiinnitti kirjassa huomiota, että 90-luvun opsissa ei nähdä pysyvien ryhmien arvoa. Hänestä kuitenkin tarvittaisiin kotipesiä. Kutsumuskoulun mallista en niitä kuitenkaan löytänyt. 

Idea päästää nuoret töihin jo peruskoulun yläluokilla halutessaan on kiehtova, mutta  vaikeahko toteuttaa.

Kirjoittajasta

Valtiotieteen maisteri, kunniatohtori  Jaakko Itälä  (1933–2017)  oli varsinainen monitoimija. Hän ehtitoimia Ylioppilaslehden toimittajana, Akavan tiedotussihteerinä, Yläneen keskikoulun rehtorina,  Gummeruksen mainospäällikköna, Kunnallisvirkamiesliiton järjestösihteerinä, useissa eri tehtävissä ensin Väestöliitossa ja sitten 1960 luvun lopulta 1990luvun lopulle.  Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Hän aloitti jo 1950-luvun lopulla  vaikuttamis- ja suunnittelutyön koulun uudistamiseksi.Hän oli kaksi kautta LKP:n opetusministerinä (1970-71 ja 1978-79) sekä yhden kauden kansanedustajana (1979–1983). Hän johti myös keskiasteen uudistusta ajanutta komiteaa (1971) ja ajoi nuorisokouluideaa.

 

Opetusministerinä  Itälälle esitettiin usein sama kysymys:  Kuinka kaikki erilaiset lapset voivat olla samassa koulussa? Itälä tapasi vastata:  Kaikesta erilaisuudestaan huolimatta he tarvitsevat niin paljon samoja tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa. 

Huoli peruskoulusta tunnistettiin jo 10 vuotta sitten

VUONNA 2014

LÄHES päivälleen 10 vuotta sitten  professori Jouni Välijärvi tiivisti upeasti Luokanopettajaliiton kokouksessa Jyväskylässä Pisan, TIMMSIN ja PIRLSIN tuloksista suomalaisen peruskoulun haasteita.

LUKUTAITO:  4- luokkalaisemme olivat selvästi edellä muiden maiden keskiarvoon verrattuna. Tulokset eriytyvät sukupuolen mukaan  jo neljännellä luokalla. Tytöt olivat parempia. Pojista 8 % lähtee peruskoulusta saavuttamatta minimilukutaitoa 

MATEMATIIKASSA  olimme yhä hyvää kansainvälistä keskitasoa. Erot poikien ja tyttöjen välillä olivat pieniä. Myös alueellisesti erot oli vat pieniä. Mutta asenteissa oli paljon kehitettävää.

LUONNONTIETEESSÄ olimme  maailman kärjen tuntumassa. Heikosti suoriutuvia oli meilä vähiten maailmassa. Alueelliset erot ja erot sukupuolten välillä olivat pieniä. Luonnontieteessä pärjäsimme paremmin perustiedoissa ja -taidoissa kuin soveltamisessa.

JÄRJESTELMÄMME toimi hyvin myös heikompien osalta. Alueelliset ja koulujen väliset erot olivat pieniä. Meilläl uokkien väliset erot  saman koulun sisällä olivat suurempia kuin muissa pohjoismaissa. 

ASENTEISIIN, oppimismotivaatioon, sitoutumiseen, pitämiseen, arvostukseen ja luottamukseen itseen liittyvät tavoitteet saavutettiin (eri aineissa) heikosti. Henkilökohtaiseen merkityksen kokemisessa oltiin meillä vertailun alapäässä.

Tytöt menestyivät kaikissa aineissa paremmin meillä kuin pojat. Sama trendi oli muuallakin, mutta meillä ero on suuri. Mitä pitäisi tehdä? Oppilaiden mukaan opetus ei liity heidän omaan kulttuuriinsa. Välijärven mukaan  tiedot ja motivaatio korreloivat voimakkaasti. Motivaatioon olisi  kiinnitettävä huomiota. Oppimiseen olisi  saatava enemmän iloa. Oppilaiden oma kiinnostus tulisi ottaa huomoon. Innostus tulisi ottaa paremmin huomioon. Pakko ei ole ratkaisu. Huomiota on kiinnitettävä poikien koulunkäyntiin. 

VUONNA 2024

Nyt 10 vuotta myöhemmin tilanne on yhtä kurja tai vielä kurjempi. Emmekö ole tehneet mitään sen korjaamiseksi? Olemme tehneet aikanipun muutoksia: Olemme

• vaihtaneet opetussuunnitelman perusteet  (2014)
• siirtäneet yksilöllisen oppilashuollon yksin alan ammattilaisille 
• ottaneet käyttöön uudet koulukohtaiset opetussuunnitelmat (2016)
• käytännössä luopuneet välitodistuksista - paitsi 9. luokalla. (2014-). Tilalle tuotiin arviointikeskustelu, johon kutsutaan myös vanhemmat
• luopuneet OPKM:n laatimasta koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta viideksi vuodeksi (2016)
• tehneet esiopetukseen osallistumisesta velvollisuuden
• laatineet koulukohtaiset tasa-arvosuunnitelmat
• aientaneet  A1-kielen opettelun jo alkuopetukseen (2019)
• nostaneet valtakunnallinen minimituntimäärää 222 tunnista 224 tuntiin. (2019)
• aientaneet numeroarvionnin aloittamiseen viimeistään 4. luokalle (2020)
• aientaneet B-ruotsin opiskelun jo 6. luokalle.
• laatineet kriteerit 6. ja 9.- luokille useisiin arvosanoihin (2020 ja 2023)
• selkeyttäneet formatiivisen arvioinnin  ohjeistusta
• vähentäneet peruskoulujen määrää ( 2014: 2498  -  2023: 2014); kasvattaneet 1-9-luokkien yhtenäiskoulujen määrää (2014 16 %- 2023 24 %)
• vähentäneet valtion osuutta rajoituksesta (2013  31 % - 2023: 22 %)
• mahdollistaneet poikkeuksellisesti etäopetuksen (2021)
• pidentäneet koulupäivän maksimipituuden 3-9-luokilla seitsemään tuntiin; 7-9-luokilla se saa olla poikkeuksellsesti tätäkin pidempi (2021)
• moninkertaistaneet valmentavan opetuksen luokkien määrää (opsperusteet jo 2015, päivitystä 2022)
• määränneet opettajille ja rehtoreille velvollisuuden ilmoittaa huoltajalle epäillystä kiusaamisesta, häirinnästä, syrjinnästä ja väkivallasta oppimisympäristössä tai koulumatkalla. (2022)
• pidentäneet oppivelvollisuuden 18 ikävuoteen (2021)
• määränneet lapsen edun ensisijaiseksi mm. perusopetusta järjestettäessä (2022)
• tarkentaneet kurinpidon ohjeita (2022)
• siirtäneet opiskeluhuollon henkilöstön hallinnollisesti hyvinvointialueille (2023)
• käynnistäneet hankkeen vahvistamaan oppilaiden kiinnittymistä koulunkäyntiin, tehostaneet poissaolojen seurantaa ja palkanneet eräisiin kouluihin ns. kouluvalmentajia. Tavoite on myös kehittää koulun toimintakultturia tukemaan tavoitetta. (PoL 2022; 2023)
• lisäneet opettajien ja rehtorin valtuuksia koulutyön turvallisuuden ja opiskelurauhan takaamiseksi (2024)

Olemme siis tehneet paljon. Ilmeisesti kuitenkin ratkaisuja, jotka eivät ole  ratkaisseet jo 10 vuotta sitten tunnistettuja huolia.

Olisiko nyt aika panostaa opetuksen tutkimukseen, kerätä tutkimusperustaista tietoa siitä, millainen on koko kuva peruskoulusta, mikä ei toimi, miksi näin on käynyt ja millaisilla ratkaisuilla suunta oikeasti saadaan kääntymään? 

Ratkaisuja yhtenäiskoulun kehittämiseen

Vuoden 1998 perusopetuslaki oli monessa mielessä yksi peruskoulun kehittämisen saranakohtia. Vielä 1990-luvun alussa pedagogisena ideana oli koulujen omaleimaisuus, jolle annettiin tilaa mm. keventämällä ohjaustoimintaa. Ajan henki oli hakea vapaaehtoisuuteen perustuvia erilaisia, joustavia toimintamalleja.

Vuosikymmenen lopulla monesta syystä kuntien ja koulujen autonomiaa päätettiin rajata selkeästi ja ohjausta vahvistaa. Yksi merkittävä muutos oli myös ala- ja ylästeiden hallinnollisen rajan poistaminen. Syntyi idea  luoda yhtenäistä perusopetusta antava peruskoulu, jota kutsuttiin myös yhtenäiskouluksi.

Kasvatustieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa ja opetus- ja kasvatusalan ammattikirjallisuudessa ei ole juurikaan saatavana tällä hetkellä tietoa yhtenäisen perusopetuksen kysymyksistä, hallinnollisista tai pedagogisista kehittämiskokemuksista. 

Perjantaina 16.2.2024

Muutama  on ainakin: Peter Johnsonin (2006) väitöstutkimus :Rakenteissa kiinni? Perusopetuksen yhtenäistämisprosessi kunnan kouluorganisaation muutoshaasteena oli osallistava toimintatutkimus yhtenäisen perusopetuksen kehit- tämishankkeen toteutumisesta.  Toinen on  Jyrki Huuskon, Janne Pietarisen, Kirsi Pyhältön ja Tiina Soinin (2007) Yhtenäisyyttä  rakentava peruskoulu. Yhtenäisen perusopetuksen ehdot ja mahdollisuudet. Kolmas Tapio Lahteron (2011) väitöstutkimus Yhtenäiskoulun johtamiskulttuuri. Symbolis-tulkinnallinen näkökulma keskittyi yhtenäisen peruskoulun johtamiskulttuurin selvittämiseen symbolis-tulkinnallisesta näkökulmasta.  Neljäs  Helena Rajakaltion väitöskirja (2011) Moninaisuus yhtenäisyydessä – Peruskoulu muutosten ristipaineissa, joka  keskittyi opettajuuden muutosprosessiin.  Harmi, ettei juuri muita.  

Onneksi nyt on ilmestynyt mainio teos: Peter Johnson, Kimmo Tanttu, Mari Heikkinen & Hanna Maunumäki (2024) Yhtenäisempi peruskoulu. Rohkeita ja kestäviä ratkaisuja yhtenäiskouluun. Professional Publishing Finland. 

Siihen on koottu tietoa kokemusasiantuntijoilta. Puheenvuoron saavat menestyvien yhtenäiskoulujen johtajat ja opettajat. Kirjassa käydään läpi yhtenäisemmän peruskoulun idean 25 vuotista juoksutusta. Aluksi Opetushallitus oli aktiivinen. Kun ote hieman herpaantui, yhtenäiskoulut alkoivat  kehittää toimintaa keskenään. Syntyi SYVE, Suomen yhtenäiskouluverkosto, joka vei soihtua eteenpäin vuosina 2004–2015 valtakunnallisena voittoa tavoittelemattomana asiantuntijaverkostona. Mutta nyt on ollut jo pitkän aikaa hiljaista.

Joka tapauksessa yhtenäiskoulujen määrä on merkittävä. Tilastokeskuksen mukaan peruskouluja oli maassamme vuoden 2022 lopussa  2 039, joista yhtenäiskouluja (1–9 lk.) oli 24 prosenttia. Siis joka neljäs. Kirjassa valetaan uskoa toimintamallin laatuun ja annetaan tilaa niissä toimiviksi osoittautuneille esimerkeille useista kouluista eri puolilla maata. Näitä ovat mm.  Hiukkavaaratalo, Kivimaan koulu, Porolahden peruskoulu, Ritaharjun monitoimitalo,  Ruusutorpan koulu, Torkinmäen koulu ja Turun normaalikoulu.

Mitä hienoa näissä kouluissa on sitten yhtenäisemmästä rakenteesta löydetty?

• Ala-ja yläkoulun välisestä  oppijan polun kompastuskivestä päästään eroon. Yhtenäiskoulun sosiaalisesta yhteisöstä voi tulla kasvuyhteisön tuottama vahvuus, joka parantaa kouluun kiinnittymistä.  Se myös pehmentää  siirtymistä luokanopettajajärjestelmästä aineenopettajajärjestelmään.
• Useissa kouluissa on otettu käyttöön yhteis- ja jopa tiimiopettajuutta.
• Henkilöstömäärältään isossa kouluyksikössä on oivallettu tiimirakenteen tuoma lisäarvo. Koulun opettajakunta on voitu jakaa useaan pedagogiseen tiimiin, joista jokaisella on oma pedagoginen painopistealueensa. Tiiminjäsenet  voidaan valita opettajien kiinnostuksen pohjalta niin, että jokaisessa tiimissä on mahdol- lisimman kattavasti eri vuosiluokilla ja erilaisissa opetusmuodoissa työs- kenteleviä opettajia. 
• Toimintakultturia  on opittu systematisoimaan esim. hyvinvoinnin vuosikellolla.
• Avoimia(kin) tiloja on rakennettu tosi fiksusti.
• Oppilaita on otettu - toki aikuisten ohjauksessa- opetuksen muutoksen vetureiksi.

Monelle iso koulu - jollaisia monet ns. yhtenäiskoulut ovat -  herättää pelkoa. Kirjassa kerrotaan, että akateemisten tutkimusten mukaan ainakaan oppimistuloksien eroa koulun koko ei selitä 

Bonuksena ajatelmia tulevaisuuden koulusta

 

Teoksessa pohditaan myös mielenkiintoisesti tulevaisuuden koulua uhkakuvineen. Kirjoittajiksi on saatu iso nippu asiantuntijoita Pasi Sahlbergista alkaen. Tulevaisuuden koulun keskeinen tehtävä on teoksen mukaan saada oppilaiden ja opettajien piilevä osaaminen ja intohimo parhaalla mahdollisella tavalla koko kouluyhteisön hyödyksi.  Slogan voisi olla yksilöllinen yhteistoiminnallisuus.

On pidettävä mielessä se, että oppiminen on yksilöllistä, ja siksi tulevaisuuden koulussa jokainen tarvitsee oman henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman. 

Kolmanneksi olisi omaksuttava ajattelutapa, että oppilaan terveys ja hyvinvointi ovat taitoja, joita tulevaisuuden koulussa opitaan. 

Kolme pointtia:-)  Hyvin tiivistetty. Vahva suositus.