Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

perjantaina, toukokuuta 31, 2024

Kutsu "Paraskurssi 50v. Peruskoulun rakentajat"- teoksen julkistamistilaisuuteen 4.6.

Hyvä peruskoulun ja opettajankoulutuksen osaaja ja ystävä!

Meillä on ilo kutsua Sinut tilaisuuteen, jossa julkistetaan teos:” Paraskurssi 50 v. Peruskoulun rakentajat”.

Pääkaupunkiseutu siirtyi syksyllä 1977 peruskoulujärjestelmään. Uuteen kouluun tarvittiin uudenlaisia opettajia. Niinpä  vuonna 1968 kansakoulunopettajaseminaareista va. opettaja-korkeakouluihin siirrytty opettajankoulutus otti uuden loikan: Syksystä 1974 alkaen luokanopettajien koulutus siirtyi osaksi yliopistoa, omaan opettajankoulutuslaitokseen. 

Helsingin OKL: een valittiin runsaasta hakijajoukosta lähes 90 luokanopettajaopiskelijaa. Koulutus oli kolmivuotinen, ja pääosa tästä itseään Paraskurssiksi kutsuneesta pioneerijoukosta valmistui juuri peruskouluun siirtymään pääkaupunkiseudulla . Nyt, vuonna 2024 lähes kaikki ovat jo siirtyneet ansaitulle eläkkeelle.

Paraskurssilla on ollut huikea yhteishenki. Tämä kirja on yksi osoitus siitä. Kirjassa puolensataa heistä muistelee, millaisen koulutuksen he saivat? Millaiset eväät se antoi työelämään? Millaista opettajatyö oli noin 50 vuoden aikana? Mihin muihin tehtäviin elämä vei? Tarinat ovat upeita kuten Paraskurssikin.

Kirjan julkistamistilaisuus pidetään Helsingin kasvatustieteiden tiedekunnan tiloissa Siltavuorenpenger 5:ssa, rakennuksen alakerroksessa Minervasalissa tiistaina 4.6. 2024 klo 13-15.

Lämpimästi tervetuloa iloitsemaan tärkeästä kirjasta ja tapaamaan sen tekijöitä, Paraskurssilaisia. Heitä on  tulossa paikalle  yli 20.

Kevätterveisin

Kirjan toimituskunta Rauno Haapaniemi, Martti Hellström ja Päivi Härkönen


keskiviikkona, toukokuuta 29, 2024

Lukuvuoden 2023-24 viimeinen kouluvaaripäivä













 N iin kaunis kesäpäivä. Paikalla Aurorassa kaksi kouluvaaria ja yksi-mummi. 3N-luokassa kaikki  paikalla. Kvintetti tosin pikkuisen myöhässä :-) Se oli sitten siinä. Tämä kouluvaarilukuvuosi. Kivaa oli.



 



Kello 9. ohjelman tsekkaus. Lasten taideteokset oli riisuttu seiniltä helpottamaan kesäsiivousta.

Sitten sukellettiin suomen saloihin. 

Marjo-ohjaaja oli luokassa auttamassa. Hänellä ei ole montaa työpäivää jäljellä. Sitten alkaa kolmas elämä. Marjo on tehnyt pitkän ajan työtä Auroran koulun hyväksi, ensin aktiivisena äitinä  ja sitten kouluavustajana/ koulunkäynninohjaajana about Milleniumista asti.

Kouluvaari teroitti  värikynät kesäkuntoon. 


Ulos. Niin kaunis ja kuuma ilma, ettei paremmasta väliä.


Tauon jälkeen Osa oppilaista siirtyi kiinantunnille. Aika lailla viimeisille. Lopuilla oli englantia. Tehtiin vielä tekemättömiä tehtäviä.

Lounaaksi oli  tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Varastot tyhjiksi. 3N-n ruokavuorolla oli valittavana kanapullia, papukastiketta ja broilernakeista tehtyä kastiketta, perunaa ja salaattia.  Sitten luokkaan katsomaan lastenvideota.

Pikaisesti harjoiteltiin vielä kerran kevätjuhlan laulut. Saipa kouluvaarikin laulaa klassisen Suvivirren. Sitten desimaalilukujen maailmaan: yhteen- ja vähennyslaskua. Hyvin meni.   


Siestalla oli jo tosi kuuma. Perinteinen auton siirto.   
 
 Tänään mentiin viileään metsään leikkimään lipunryöstöä. Hyttysiä sai läiskiä. Sitten koululle.
 
Kouluvaari jäi parkkipaikalle. Vilkutettiin hyvät kesät ja sitten autolla kotiin.

Kiitoksia auroralaisille ja 3N-luokan opettajalle ja oppilaille mukavasta kouluvaarivuodesta. Upeaa kesä-lomaa meille kaikille.  Nähdään taas elokuussa.

  

sunnuntaina, toukokuuta 26, 2024

Viikkoraportti 21








(+)  Kivaa mahtui viikkoon tosi paljon: Perinneseuran kevätseminaari, koulu-vaaripäivä, Oittaalla lämmittelyä. Haastattelu Tossussa. (-) MB vähän kiukuttelee. Aika lailla jonossa juttuja,  mutta tärkeitä.


 Maanantai 20.5.

Pilvisempi aamu. Valmistautumista iltaan: Espoon Perinneseuran kevättapahtuma Sellossa klo 18. Hyvin meni. Sitten tuli vielä pikakutsu valtuuston varalle. Sekin meni.
 Eläke tuli tilille. Kiva juttu.  Lähetin verkkolaskun. Yes.


 Tiistai 21.5.  

Kouluvaaripäivä. Mukavaa oli. Ja mikä ilma. Sukeltelua kevääseen 2003.  Lounaaksi broileria ja perunoita, 
Seurakuntaneuvosto klo 18. Kotona klo 20.30. Jääkiekkoa Suomi- Ruotsi. Turpiin tuli,


 Keskiviikko 22.5. 

Kevätkesäinen päivä. Tietysti Oittaalle. Eipä juuri muita siellä. Lounaaksi kotona maistuvaa makkaraa ja perunoita. Perinneseuran ensi viikon kokouksen esityslista lähti.   Lautakunnan kokous illalla leppoisasti.

 Torstai 23.5.

OpeUrakokous  Siltavuorella. Kevään viimeinen. Kesäevääksi viiniä Unkarista. Tosi hyvää.

 Perjantai 24.5. 

Pikaisesti Oittalle. Upea ilma. Sitten haastatteluun Tossuun. Auto taas kiukutteli. Muisti palaa pätkittäin. Illalla tv:stä Tähdet, tähdet.

 Lauantai 25.5.

Aamulla Oittaalle. Mutta sitten tuli pilvet. Syötiin monilounas siellä. 
Sukeltelu Tossun vuosiin jatkui.  Ei löytynyt Netflixistä nyt kuin tylsää katsottavaa. Uni tuli.

 Sunnuntai 26.5.

Aamulla Oittaalle. Niin aurinkoista. Niin lämmintä. Paitsi vesi. Lounaaksi kotona uusia (ruotsalaisia ) perunoita ja sillimössöä. Maiskis. Valmistautumista ensi viikkoon. Päivitin EED 85-vuotta-leffan. Illalla viimeinen jakso Tähdet, tähdet jaksoa.

lauantaina, toukokuuta 25, 2024

Kävin Tossu(ssa)a

Kävin eilen Tossussa. Siis nykyisessä Helsingin kuvataidelukiossa (os. Torkkelin lukiossa, ex. Torkkelinkadun lukiossa, ex. Helsingin II lyseossa ex. Helsingin toisessa suomalaisessa lyseossa). 

Tämä oppikoulu perustettiin vuonna 1925. Joten Tossu täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Sen kunniaksi tullaan julkaisemaan 100-vuotisjulkaisu, jonka toimitustyö on aloitettu opettajien ja oppilaiden yhteisenä projektina. Vow.  Vanhoja oppilaita haastatellaan. Minä sain olla eilen yksi heistä. Siksi olin vieraana vanhassa tutussa sotavuosina rakennetussa koulurakennuksessa.

Omia muistoja Tossusta

Aloitin Tossussa  I- luokalla syksyllä 1965. Tossu oli valtion omistama poikalyseo, jossa oli sekä keskikoulu että lukio. 

Luulen, että Kauko ja Rauni valitsivat esikoisena kouluksi Tossun lyhyen koulumatkan vuoksi. Asuttiin Hämeentie 34:ssa muutaman sadan metrin päässä. Laadukkaampaan  Kallion yhteiskouluun oli vähän pitempi matka. Mutta saattoi siihen vaikuttaa myös lukukausimaksut. Valtion koulu oli selvästi edullisempi kuin yksityinen koulu.

Laskeskelin, että oppilaita oli Tossussa tuolloin noin 80/ikäluokka. Kaikki halukkaat eivät sinne mahtuneet.  Sisäänpääsyyn vaikutti myös kansakoulun todistus ja opettajan antama  arvio koulutuskelpoisuudesta. Minulla oli hyvä todistus ja tulin hyvin toimeen Eero Suonperän kanssa.

Pääsykoe

Pääsykoe oli kesäkuun alussa. En muista oliko koe 1- vain 2-päiväinen. Äitini oli treenannut minua vuoden verran. Apuna  hänellä oli sisäänpääsykokeeseen valmistava "Oppikouluun pyrkivän opas".  

Ainakin äidinkielen ja matematiikan taitoja testattiin. Lisäksi valintaan vaikutti kansakoulunopettajan antama lausunto (suljetussa kirjekuoressa). Vuonna 1959 asetusta oppikoulun pääsytutkinnosta (481/54) oli  muutettu niin, että lausunto annettiin sellaisista seikoista, joilla voi olla merkitystä oppilaan menestymismahdollisuuksia arvosteltaessa (107/59). Jotkut kaverini muistelivat, että lausuntiin opettaja kirjasi hakijan järjestysnumeron luokan paremmuuslistalla.

Sitten   koulun pihalla huudettiin valittujen nimet paremmusjärjestyksessä. Minä kuuluin valittujen joukkoon.  Hylättyjen ilmeet olivat surullisia. Mutta onneksi elokuun lopulla oli toinen mahdollisuus  ja vuoden kuluttua kolmas  pyrkiä uudelleen.

Keskikoulu

Keskikoulua käytiin viisi vuotta. Mitä vanhemmaksi tultiin, sitä korkeampaan kerrokseen päästiin. Ensimmäisinä vuosina lounaaksi  syötiin Elannosta ostettua ranskanleipää ja cocista.. Tai vaksin myymiä pullia. Toukokuussa 1968 kolmasuokalainen Martti tovereineen sai sitten ostaa koululounaan pohjakerrokseen rakennetusta oppilasruokalasta. Pakasteruoka lämmitettiin keittiössä. Ruokalaan mahtui hieman toista sataa oppilasta. Ei siis kaikki. Ei mitään muistikuvaa, minkä makuista ruoka oli. Sen muistan, että ainakin lukiovuosina syötiin myös Pengerkadulla olevassa kahvilassa porukalla.

Ekoilla luokilla pojat ja opettajat olivat kilttejä. Murrosikää kohti edettäessä opettajien ja oppilaiden välit kiristyivät Lukuvuoden 1968-69 toimintakertomuksessa - Martti oli silloin pääsemässä juuri viidennelle luokalle - rehtori Jouko Palonen kirjoitti: 

" Tulokset eivät olleet entisenlaiset. Syy tähän lienee se, että koulun ulkopuoliset levottomat ainekset  (Palonen viitannee teiniliittoon) ovat ulottaneet vaikutuksensa meidänkin kouluumme ja saaneet tempaistua  muutamia oppilaita mukaansa. He tuijottavat lakipykäliin ja vaativat niiden tarkkaa ja hengetöntä noudattamista ja pyrkivät viemään julkisuuteen koulun arkipäiväisiä tapahtumia... Seurauksena on ollut opettajien ja oppilaiden suhteiden muuttuminen muodollisen virallisiksi ja viileiksi."

" Rangaistuksia on valitettavasti käytetty enenevässä määrin. Se johtunee siitä, että Helsingin toisen lyseon koulunuorisossa on yksilöitä, jotka eivät enää halua entiseen tapaan alistua  järjestyneen yhteiskunnan sääntöihin, jolloin opettajien on turvauduttava heillekin epämieluisaan  rangaistusjärjestelmään."

Myöhemmin yksi Tossun opettajista muisteli Tossu 60 vuotta kirjassa suhteita näin: "Tossu oli tavallinen poikakoulu.  Pojat olivat vähän rajukäytöksisiä, mutta opettajat antoivat samalla mitalla takaisin.” 

Totta. Kyllä me pojat rääkättiin monia opettajia. Ja erityisesti sijaisia. Tupakalle karattiin läheiseen puistikkoon. Ja ihan loppuaikoina tupakointi jopa sallittiin. Eikä vasikoitu opettajien jekuttajia. Joskus suhde oli varmaan kuin vangeilla ja vanginvartjoilla.  Osalle opettajista oli annettu lempinimiä kuten "Muru" ja "Stidi". Osan lempinimet olivat vähän julmia mm. "Sössö" ja "Ääliö".

Lukiossa

Keskikoulun jälkeen vähän yli puolet pojista jatkoi omassa lukiossa. Tuolloin  lukiossa oli kolme linjaa: kieli-, reaali- ja matemaattinen linja. Minä aloitin  matikkalinjalla syksyllä 1970. Tarjolla oli myös vapaaehtoisia aineita ja erikoiskursseja. Oli myös  joitain koulukerhoja.

Iso rooli lukiolaisille oli omalla teinikunnalla. Se järjesteli kaikenlaista kivaa mm. teinitansseja ja deittejä tyttökoulujen oppilaiden kanssa. Ja tietysti nahkakoulutusta ja nahkiaisia. En muista, että niissä olisi ollut mitään nöyrryyttäviä juttuja. Tossussa oli mm. syksyllä 1971 vapaa-ajan tappajaiset,  jotka järjestettiin yhdessä Ruotsalaisen tyttökoulun teinikunnan kanssa. Oli teatteria. Kellaritetteri esitti oman kabareensa. Martti säesti kitaralla. Oli  musaa (mm. Törmän veljekset rokkasivat)  ja limua. Opettajia oli paikalla pitämässä järjestystä,. 

Itse olin mukana Tossun teinikunnan toiminassa. Olin avustajana Torso-lehdessä ja vedin teatterikerhoa yhdessä Jyri Myllerin kanssa. Teatterimme nimi oli  Kenkäteatteri. Teatteri esitti näytelmät ”Tuomo Tupakan Tupruttaja”,  ”Kosti koulunsa käynyt” sekä Topeliuksen "Totuuden Helmi”. Muutamilla näytelmillä kierrettiin esiintymässä muuallakin. Mukana porukassa oli myös Matti Pellonpää. Lukuvuoden 1971-72  olin teinikunnan puheenjohtajana.

Ylioppilaskirjoitukset olivat sitten keväällä 1973. Ja sitä ennen ainakin joissain aineissa oli muistaakseni suullinen koe. Koe oli silloin ihan paperikoe. Kirjoitin matikan, äidinkielen, englannin ja ruotsin. Sain C.n paperit. Mutta ei se huolestuttanut. Minähän kuvittelin pääseväni pelkillä lahjoilla teatterikouluun ohjaaja-linjalle. No en päässyt,

Millaisia jälkiä?

Millaisia jälkiä muistiin näistä kahdeksasta vuodesta jäi?  Jännää, kuinka vähän. Tai lähinnä muutaman sekunnin tuokiokuvia. Kurin muistaa. Monen- ja erilaiset opettajat. Oli kurinpitäjiä ja leppoisia opettajia. Aamuhartaudet, jossa seistiin ihan liian kauan. Liitutauluopetus. Kyselevä opetus ja oppikirjat sekä täydennettävät työkirjat maantiedossa.  Fysiikan ja kemian luokassa oli nouseva lattia ja kemian laitteita. Jotain kokeita tehtiin. Käytävällä oli täytettyjä lintuja vitriinissä. Kirjasto oli niin pieni, ettei siellä juuri jäyty. Vaksilla oli koppi ja monistuskone.

Opiskelun  kaava oli läksyn valmistelu koulussa - läksyn luku kotona - läksyn kuulustelu koulussa...Viittaamiset. Seisaallaan vastaamiset. Teitittely. Pistokokeet. Kokeet. Julmastikin arvosteltuina. Joulu- ja kevättodistukset. Syksyn puolivälissä annettiin myös jonkilaiset "varoitusvälitodistukset". 

Koulua käytiin koululuokassa. Paitsi joitain aineita aineluokissa (mm. luonnontieteet, veistom kuvis ja musiikki). Sisäliikuntaan oli iso jumppasali. Luokissa oli opettajanpöytä kateederilla ja oppilailla omat pulpetit. Istumajärjestys oli pysyvä. Koulusta poistuttiin lähinnä liikuntatunneilla Brahen kentälle ja liikuntapäivinä. Vakavamieliset joulu- ja kevätjuhlat.  Niissä jaettiin ansioituneille stipendejä.  Riehakkaat penkkarit. Kouluneuvostojen tulo, joka ärsytti opettajia. 

Mikä oli paremmin kuin nyt? Hmm.  Oma kotiluokkahuone ja tutut pysyvät luokkakaverit. Keskikoulussa ja lukiossa  oli luokanvalvoja (luokanjohtaja). Meillä oli keskikoulussa  Eero Huotari, joka kävi jopa moikkaamassa minua sairaalassa muistaakseni tokalla luokalla. 

Koulun käynti oli itsestään selvä velvollisuus. Koulutukseen uskottiin- mutta ei sitä liian vakavasti otettu. Elämässä oli paljon muutakin; harrastuksia, rippikoulu, mopot, seurustelua, Beatles, Renegades, Iso D, discot ja Hair.  Ei ollut omasta mielestä mitään huolta yliopistoon pääsystä.  Elettiin nuoruutta täysillä.

Entä Tossu tänään ?

Rakennus on ulkoapäin hyvin ennallaan. Ulkovessan sijaan  rakennuksessa on nyt sisävessoja, Seinillä on taidetta ja lattioilla istuimia.  Rexin kanslia on nyt ylimmässä kerroksessa. Opettajainhuone on entisellä paikallaan. Tiloja on uudistettu ja laitteita. Tottakai on tietokoneet. Mutta rakennus on  kiistatta vanhanmallinen. Hiekkakenttä on paikallaan, mutta ilman futismaaleja. 

Opetus on ihan toisenlaista. Vuodesta 1981 alkaen Torkkelin lukio on ollut taidepainotteinen lukio. Tänään Tossun nimi  on Helsingin kuvataidelukio – Torkkeli –  kuvataiteen ja visuaalisen ilmaisun erikoislukio.  Poikakoulu on nyt käytännössä tyttökoulu. Noin 600 oppilaasta poikia on alle 10. 

Olipa kiva käydä kylässä. Kiitos kaffista ja niin mukavasta haastatteluhetkestä opettajat, Anne ja Maarit. Ja onnea julkaisuprojektiin sekä 100-vuotisjuhlan järjestelyihin vuoden 2025 syksyllä.

Tätä blogilastua on päivitetty viimeksi 26.5.2024

perjantaina, toukokuuta 24, 2024

Opettajankoulutusta arvioitiin 25 vuotta sitten

Jussila, Juhani ja Saari, Seppo (toim). (1999). Opettajankoulutus tulevaisuuden tekijänä. Yliopistoissa annettavan opettajankoulutuksen arviointi. Korkeakoulujen arviointi-neuvoston julkaisuja 11:1999. Edita.


Sain Kansasen Pertiltä tehtävän lukea Jussilan ja Saaren toimittaman  Laajaan aineistoon perustuvan tulkinnan opettajankoulutuksen tilasta 1990-luvun lopulla - siis 25 vuotta sitten. 


Teoksessa esitellään aiemmin tehtyjä arviointeja,  juuri tuolloin koottua aineistoa ja delfi-metodilla koottuja veikkauksia siitä, millainen on tulevaisuus.


PÄHKINÄNKUOREEN voi tiivistää, että suomalaista  yliopistotasoista koulutusta pidettiin  kansainvälisesti suomalaisen opettajankoulutuksen laatumerkkinä. Se kuului Euroopan korketasoisimpiin. 160 opintoviikon vähimmäistutkinto oli  kansainvälisesti arvioiden laaja ja tieteellisesti korkeatasoinen.


Koulu ja koulutus oli muuttumassa. 1.1. 1998 oli astunut voimaan uusi yliopistolaki ja seuraavana vuonna  uudet koululait ja uusi opettajan kelpoisuusasetus. Peruskoulu haluttiin kehittää yhtenäiseksi ja siihen kuului aineen- ja luokanopettajan välisen eron merkityksen väheneminen.


Analyysissa tarkasteltiin uusia opettajankoulutuksen kehittämishaasteita sekä yleisesti että yliopistokohtaisesti. Keskityn tässä jutussa yleisiin havaintoihin.


Koulun tulevaisuus


Kirjoittajat pohtivat, millainen koulun tulevaisuus olisi vuosina 2005-2010. Jos koulu  säilyy instituutiona:

  • Eritysopetuksen tarve kasvaa. 
  • Koulu menettää väistämättä monopoliaseman oppimisen paikkana. Erilaiset oppijoiden pätevöitymisen muodot tulevat monipuolistumaan ohi perinteisen koulutuksen
  • Luokkahuone ei  ole keskeisin oppimisympäristö, mutta opettajaa tarvitaan aina ohjaamaan oppilaita luotettavaan tiedonhankintaan.
  • Opettajia on paljon pätkätyössä ja osa-aikatyössä kouluissa.
Niinpä koulutusta tulisi kehittää mm. näin:
  • Koulutukseen tulisi valita laaja edustus (vrt. kulttuurinen moninaistuminen).
  • Koulutuksen avulla pitäisi saada pätevyys myös koulun ulkopuolisiin tehtäviin.
  • Koulutuksessa tulisi saada kokemuksia mahdollisimman monesta tavasta oppia - yhteisöoppimiseen mahdollisuuksia.
  • On opittava elämään murroksessa.
  • Opettajiksi valmistuvien opinnäytetöiden tulisi entistä useammin liittyä kasvatukseen ja koulutukseen laaja-alaisesti ymmärrettynä.
  • Opettajuuteen kuuluu akateeminen ammattitaito,  ihmissuhteiden hoitaminen, joitain persoonallisuuden ominaisuuksia, opetussuunnitelmatason ajattelua  ja palautejärjestelmän hoitaminen.


Kohti yhtä peruskoulun opettajan tutkintoa


Teos nostaa esiin, kuinka jo vuonna 1967 oltaisiin haluttu edetä kohti yhden peruskoulunopettajan mallia.  Vuonna 1989 puhuttiin laaja-alaisesta opettajankelpoisuudesta koko peruskouluun. Tulisi kouluttaa  kelpoisuudeltaan laaja-alaisia opettajia.  Yhtenäisen peruskoulun opettajille  tulisi luoda yhteinen ammatillinen kieli ja toimintakulttuuri  jo peruskoulutuksen aikana.


Opettajaopintoja  tulisi kehittää


Analyysinä pohjalta tutkijaryhmä esitti mm. seuraavia kehittämistekoja:

  • Harjoittelukoulut tulee pitää pedagogisten opintojen  ydinpaikkana. Niiden rinnalle ja yhteistyössä niiden kanssa luotaisiin yhteistyökoulujen verkko.
  • Harjoittelukoulujen edellytyksiä kehittämis- ja kokeilutoimintaan sekä opettajien täydennyskoulutukseen tulee vahvistaa.  
  • Kyky teoreettisesti ymmärtää ja käytännössä työskennellä erilaisten oppijoiden kanssa
  • Lisää valinnaisuutta pedagogisiin opintoihin ja opetusharjoitteluun.
  • Massaluentojen sijaan myös sellaisia  työskentelymuotoja, jotka kehittävät opettajaryhmien keskinäistä yhteistyötä.
  • Monikulttuurisuuteen liittyvät valmiudet.
  • Nykyinen opettajankoulutus ei tue riittävästi  opettajalta edellytettävää tutkivaa asennetta ja kriittisyyttä ( Sivistysvaliokunta 1/1995)
  • Opettajankoulutuksessa tulisi entistä enemmän korostaa opettajien vastuuta koko ikäluokasta (Sivistysvaliokunta 1995). Ongelma: harjoittelukouluissa ei ole erityisluokkia.
  • Opettajankoulutuksessa tulee vahvistaa opettajan roolin ymmärtämistä uudella tavalla oppimisen ohjaajaksi, oppimaan oppimisen valmiuksien antajaksi, kasvamisen tukijaksi sekä yhdessä oppimiseksi ( 1995).Sen tulee antaa  oppilaanohjaukseen ja opinto-ohjaukseen liittyvät valmiudet.
  • Opettajankoulutuksessa pitäisi hahmottaa opettajuuden tulevaisuuden haasteet ja joustavoittaa opetussuunnitelmia muuttuviin tilanteisiin… 
  • Oppilaan ja hänen huoltajansa kohtaamiseen liittyvät taidot.
  • Tulevan opettajan tulisi saada tilaisuuksia, joissa hän joutuu jäsentämään opetustyötään teoreettisella tasolla sekä perustelemaan  tekemiään ratkaisuja.  
  • Tulisi ottaa käyttöön  erilaisia etäopetuksen ja tiimityöskentelyn taitoja.
  • Työelämäyhteydet ja yrittäjyys: Luovuus, ahkeruus ja yrittäjyys tulisi ymmärtää niin, että lapset ja nuoret alusta alkaen orientoituisivat työllistämään itsensä
Opetusharjoittelusta nostettiin esiin
  • Harjoittelun tulisi vastata tavallista koulunpitoa (KM 1967, KM 1968).
  • Ohjaus on  kapea-alaista (KM1989). Ohjaus tulisi saada analyyttisemmaksi, yksilölliseksi (MK1967, KM 1968)
  • Opetusharjoittelu tulisi rakentaa didaktisen teorian pohjalle (KM 967, KM 1968)
  • Opiskelijoiden tulisi saada tilaisuuksia harjoitella eri-ikäisten oppilaiden opettamista. 

Luokanopettajakouluksesta nostettiin seuraavia ajatuksia:

  • Ei ole tarpeen, että  kaikki luokanopettajaopiskelijat opiskelevat kaikkia  peruskoulun aineita. 
  • Luokanopettajien rekrytointipoihjaa tulisi laajentaa (maisteri ensin sitten opettajankoulutukseen
  • Monialaisia opintoja olisi tarjottava nykyiset oppiainerajat ylittävinä kokonaisuuksina. Ajankohtaisia aihekokonaisuuksia ovat mm. laillisuus-, liikenne-, terveys- ja perhekasvatus 
  • On tähdellistä korostaa opettajan oman pedagogisen ajattelun kehttymistä. 
  • Opiskelijat ovat tyytymättömiä perusopintoihin (KM 1993)
  • Teoria ja käytäntö ovat irrallaan (KM 1989)

Aineenopettajien koulutuksesta nostettiin esiin:

  • Aineenopettaja tarvitsee yleisopintoja (KM 1989).
  • Aineenopettajien on  syytä perehtyä eri aihekokonaisuuksiin.
  • Kaikille aineenopettajille pitäisi  tarjota mahdollisuus opetusharjoitteluun eri koulasteilla ala-asteesta  aikuiskoulutukseen saakka. 
  • Opintojen tulisi valmentaa  paremmin murrosikäisten ja aikuistuvien nuorten kanssa toimimiseen . 
  • Valinnan tulisi tapahtua opintojen alussa (KM 1975).


 Jatkuva koulutus


Jo pitkään mietinnöissä ollaan oltu huolissaan perustutkinnon jälkeisestä koulutuksesta, Vuonna 1967 kirjattiin; Tavoitteena on opettajien jatkuva koulutus. Opettajat olisi saatava  täydennyskoulutukseen säännöllisesti muutamien vuosien  väliajoin (tekijät)

  • Kuntien väliset erot opettajien täydennyskoulutuksessa ovat suuret. (Sivistysvaliokunta 1/99) Nykyinen malli ei varmista sitä, että valtakunnallisesti keskeiset aiheet tulisivat kaikille opettajille tutuiksi. Opettajien jatko- ja täydennyskoulutus on huonosti järjestetty (KM 1967)/ järjestämättä (KM 1967). 
  • Opettajille tulisi  rakentaa uramahdollisuus (KM 1968).
  • Lisensiaatin tutkinto sopii opettajien jatkokoulutukseksi... palkkaus koulutuksen mukaan. (KM 1967). Virkanimike lis.-/tri-tutkinnon suorittaneelle voisi olla yliopettaja (KM 1967)

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja



Suomalainen akateeminen luokanopettajankoulutus on edelleen harvinaisuus ja ylpeyden aihe. Mutta hiottavaa siinäkin nähtiin jo vuosia sitten. Kaksoistutkinnon suorittaminen on ollut yksi tapa  laaja-alaistaa opettajakelpoisuutta. Osa hionnasta on yhä tekemättä.


Itseäni kiinnosti eniten yli 50 vuotta vanha idea yhdestä peruskoulunopettajan tutkinnosta.  Tutkimusryhmä ei näyttänyt kuitenkaan uskaltaneen innostua siitä. Luokanopettajan ja aineenopettajan koulutus ovat edelleen hyvin erilaiset, Ainedidaktiikalla on tänään opettajankoulutuksessa vankka yliote.

keskiviikkona, toukokuuta 22, 2024

Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokous tänään

 















Päivitetty kokouksen jälkeen päätöksillä. Demareista paikalla Heini ja Martti


Kasvun ja oppimisen lautakunnalla oli tänään keskiviikkona lähikokous.  


Kristillinen koulu on anonut lisätukea 125 000 €. Pohjaesitys on, että avustus myönnetään, koska oppilasmäärä on kasvanut, mutta se edellyttää, että valtuusto myön-tää tähän erillisen määrärahan. Ei ole perusteltua siirtää avustusta muista  opetustoimen määrä-rahoista.

PÄÄTÖS esityksen mukaan.

Iivisniemen koulua ja Kaitaan koulua ehdotetaan yhdistettäväksi yhtenäiseksi peruskouluksi. Nimeksi tulisi Kaitaan koulu. Molempien koulujen johtokunnat ja henkilökunnat kannattavat yhdistämistä Mikään taho, jolta lausuntoa on pyydetty, ei ole vastustanut yhdistämistä.

PÄÄTÖS esityksen mukaan.

Lautakunnalle tuodaan tiedoksi kotolan kolmen tulosyksikön osavuosikatsaukset. Budjetit ylittyvät.

PÄÄTÖS: Merkittiin tiedoksi sen hyvät että huonot uutiset. Varhaiskasvatuksessa vakava pula tiloista ja pätevästä henkilökunnasta. Tilavuokrat nousevat koko ajan. 

Listan lopulla oli  vielä virkahenkilöiden tekemien päätösten hyväksymistä, lausunto virkavalituksesta ja Vanttilan koulun johtokunnan täydentäminen.

Lautakunnan jäsenille on tullut kirjeitä vanhemmilta, jotka ovat tyytymättömiä siihen, etteivät heidän lapsensa ole päässeet Pohjois-Tapiolan koulun ekaluokalle. Voi olla, että asiasta puhutaan. 

Puhuttiin. Virhahenkilöt suosittelivat hakemaan toissijaista koulupaikkaa. 

Ja kaupunginhallituksen tekemästä päätöksestä jatkaa opetusta Lahnuksen koulussa.

Mainittiin.

Listan ulkopuolella tehtiin yksimielisesti selvityspyyntö kustannusvaikutuksista toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden rajaamisesta 18 ikävuoteen. 
Lautakunta piti tärkeänä, että linjaus toisen asteen maksuttomuudesta tulee säilyttää nykyisellä rajauksella. Jotta valtio ei ohjaisi lisärasitteita jo muutoinkin resurssipulassa painiville kunnille, olisi tärkeää arvioida maksuttomuuden rajaamista 18-vuoteen uudelleen.

Koko esityslista päätösesityksineen löytyy linkistä:

https://espoo.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20241201


Kouluvaarin terveisiä tiistailta 21.5.

 















 N iin kaunis kevätkoulupäivä. Paikalla Aurorassa kolme kouluvaaria ja 3N-luokassa oma ope ja yhtä vaille kaikki oppilaat. 



 



Päivä alkoi kello 9. Ohjelma läpi. Kaikki paikalla? Yksi puuttui. Muistutus: Keskiviikkona erilainen päivä; luvassa on lasten toivomaa ohjelmaa. Kouluun tullaan jo tuntia aikaisemmin. Ja päästään myös aikaisemmin kotiin.

Sitten hommiin. Luetun ymmärtämis-tehtäviä. Marjo-ohjaaja auttoi ja kouluvaarikin. Värikynätkin tuli teräväksi. Luokkaan haettiin chrome-bookit, ja kyllä innostus nousi pilviin. Nopeasti osasivat kirjautua sisään.


Hapelle pihalle vartiksi. Niin kaunis ilma, että.


Osa oppilaista lähti opiskelemaan kiinaa. Lopuilla alkoi englannin tunti. Täma ikäluokka opiskelee vierasta kieltä jo kolmatta vuotta. Kuunneltiin eMateriaalista englanniksi lapsiesiintyjien spiikkaamaa kertomusta vahakabinetista ja tehtiin siihen liittyviä hauskoja, motivoivia tehtäviä kirjaan. Open lisäksi nyt 2 aikuista jelppimässä. 

En ihan ymmärrä lehdissä esitettyä kritiikkiä nykyoppikirjojen huonosta tasosta. Minusta ainakin tällä luokalla käytetty materiaali on tosi laadukasta; samoista kappaleista on vaativuudeltaan eritasoisia versioita ja oppimista tuetaan niin visuaalisesti kuin auditiivisestikin. 
 

Lounaaksi oli  tarjolla 3 eri vaihto-ehtoa: jauheliha-, papu- ja porkkanakeittoa. Jauheliha oli suosituin. Papukeitto maistui kouluvaarille. Sitten luokkaan katsomaan lastenvideota.

Ja nyt matematiikan maailmaan. Monipuolisen oppimateriaalin avulla sukellettiin desimaalilukuihin ja opittiin yhdistämään ne oikeisiin murtolukuihin. Hyvin opittiin. Ja ehdittiin treenata myös chromeilla.


Siestalla kaikki olivat ulkona. Ilma oli lämmennyt ihan ihanaksi.  Auto piti käydä siirtämässä, ja kouluvaari jäi ulos katsomaan oppilaiden perään. 
 
 Tänään treenattiin toisen kerran pesäpalloilijan taitoja: pallon heittoa ja kiinniottoa. Kouluvaari kierteli hiekkakenttää kannustamassa. Kaikki pääsivät myös harjoittelemaan lyömistä. Ja moni myös osui. 
Kivaa, että tätä suomalaista kansallispeliä pidetään hengissä, riemuitsi vanha TMP:ssä lajia pikkujuniorina harrastanut.

Kello kävi  ja luokkaan. Kamat reppuun. Kerrattiin huomisen poikkeusohjelma ja torstaille tulleet läksyt. Sitten oppilailla alkoi käsityötunnit. Puolella pehmeitä materiaaleja, puolella kovempia (eli vanhanaikaisesti tekstiilityötä - ja teknistä työtä). Ja opettajalla isommille oppilaille valinnaisaineopetus. 

Kouluvaari haki autonsa ja ajeli hyvillä mielin kotiin.


Kiitoksia taas auroralaisille ja 3N-luokalle mukavas-ta koulupäivästä.  Nähdään vielä ensi viikolla. Sitten alkaakin kouluväen kesäloma.