Vaikka paljon ja mielelläni pidänkin itsestäni mölyä, kutsuja puhujaksi kansainvälisiin opetusalan konferensseihin on tullut vain, jos tilaisuuden järjestäjien joukossa on jokin tuttu. Omat keikkani ovat olleet työpajoja. Keynote-puhujaksi minulla ei olekaan riittävästi ansioita. Ei ehkä painavaa sanottavaakaan.
Torstaina 8.3. minulla on siis hieno tilaisuus kukkoilla panelistina Mexico Cityssä. Tällä kertaa tuttu on Eduardo Andere, joka vieraili Auroran koululla useita kertoja etsiessään Suomen Pisa-tuloksille uskottavaa selitystä.
ENSIMMÄISEN kerran sain konferenssikutsun Istanbuliin vuonna 2005. Sen järjesti väitöskirjani opponentti dosentti Pasi Sahlberg. Perehdytin tuolloin turkkilaisia konferenssiohjelmaan kuuluneessa työpajassa suomalaisen 1990-luvun ops-uudistuksen kokemuksiin (väitöskirjani teemoja).
Seuraava työpaja oli muistaakseni vuonna 2009, Kanadan Quest-konferenssissa. Noin 10 minuutin puheenvuoroni käsitteli espoolaista rehtoriutta. Minut sinne buukkasi kai silloinen opetuspäällikkö Ilpo Salonen.
Kolmas, kooltaan pienehkö konferenssi oli viime vuoden toukokuussa Lontoossa, Maailman juutalaisten koulujen vuotuisessa kasvatusalan tapaamisessa. Pajani teemana oli suomalaisen rehtoriuden erityispiirteet ja kouluntason yhteistyön rakenneverkot. Kutsu sinne liittyi yhteistyöhön, jota sain tehdä ensimmäisenä eläkesyksynäni (2014) Helsingin Juutalaisessa Yhteiskoulussa.
Hyvä konferenssi
KONFERENSSIEN järjestäminen vaatii monenlaista ja syvää osaamista. Respect! On ideoitava mielen-kiintoinen ohjelma, suunniteltava aikataulut, tilat, muonitukset, vapaa-ajan ohjelmaa vieraille, on markkinoitava tilaisuus, rekrytoitava puhujat, hoidettava laskut ja tekniikka...Tämä vaatii usein pysyvää organisaatiota ja tehtävästä innostunutta yhteistyökykyistä ja osaavaa porukkaa.
QUEST-seminaarien noin 20 vuotta jatkunut sarja oli ehkä komein kokemani näyttö tarvittavasta osaamisesta. Minulla oli tilaisuus olla mukana Yorkissa peräti kaksi kertaa. Rakenteeseen kuului esiseminaari, vieraiden lounge, koulukäynnit, virkistysohjelmaa ja kaksi tiivistä koulutuspäivää joiden välissä oli älyllinen iltaohjelma. Keynote-osuudet lähetettiin kaapelitv:ssä. Puhujat olivat maailmanhuippuja. Juontajina ja siltaajina käytettiin sellaisia mm. sellaista nimeä kuin Michael Fullan.
Humana Mente
MUTTA kyllä näyttää huikealta myös ensi torstaina ja perjantaina Mexico Cityssä järjestettävä Mexikon sisäinen seminaari: 11 SIEI: HUMANAmente. Osallistujia on 1200! Ja liput eivät todellakaan ole halpoja. 3000 dollarista yli 5000 dollariin.
 |
| Klikkaamalla saat ohjelman suuremmaksi. |
KEYNOTE puhujia kaksipäiväisessä seminaarissa ovat Bernardo Toro, Kolumbiasta, meidän Irmeli Halinen, Juan Villoro ja Eduardo Andere Méxicosta sekä Begoña Ibarrola ja Gregorio Luri Espanjasta.
Torstai-iltapäivän paneelissa meitä on kolme: lisäkseni Clayton Maitland Kanadasta ja Sharon D. Gratto Yhdysvalloista. He puhuvat musiikista ja ekologisesta kasvatuksesta. Kullakin meistä on ensin oma puheenvuoro, ja aikaa on varattu tovi myös keskinäiselle kommentoinnille.
Yleisteemana on siis opetuksen humanisointi. Upea aihe.
Creative Learning
OMAN puheenvuoroni otsikko on Creative Learning. Minulla on (max) about 45 minuuttia aikaa kertoa Auroran koulussa vuosina 1989- 2014 kehitellystä metodista, jota kutsun esityksessä yhteisölliseksi/yhteistoiminnalliseksi, luovaksi oppimiseksi (co-operative creative learning) ja sen tausta-ajatuksista. Jotenkin näin aion puhua.
Kukin opettaja rikastaa luokkansa opetusta itselleen tärkeän, läheisen taiteen keinoin. Yksi draamalla, toinen musiikilla, kolmas vaikkapa tansin tai kirjallisuuden avulla.
Kerhojen avulla saatetaan samasta asiasta innostuneet opettajat ja oppilaat yhteen. Näin kunkin opettajan innostus ei jää vain hänen oman luokkansa seinien sisään vaan säteilee iloa koko kouluun. Vuosien varrella Aurorassa toimi (ja toimii yhä) vaikka mitä kerhoja bändikerhoista sirkukseen, ja moni on löytänyt itselleen vahvan harrastuksen. Jokunen jopa ammatin.
Oppituntien ja kerhojen lisäksi metodiin kuuluvat yhteistoiminnalliset, perinteistä lukkaria rikkovat projektit. Meillä näitä olivat koko koulun näytelmät (ja elokuvat), usean koulun yhteiset rock-konsertit, teemoitetut päivänavaukset, Luunjan koululeiri, Via Dolorosa ja mm. Aurora-päivän kodin ja koulun yhteinen tapahtumapäivä.
Erityisen yhteistoiminnallisia olivat koko koulun näytelmät. Niitä tuotettiin mestari-kisälli-oppipoika-hengessä. Yhteinen osaaminen pantiin jakoon. Kaikki oppivat ja opettivat toisiaan. Lavalla oli lapsia, opettajia ja jopa oppilaiden vanhempia. Miehityksiä oli neljä, jotta mahdollisimman moni pääsi mukaan.
Näytelmään valmistauduttiin pitkäjänteisesti kerhoissa, ja viimeisellä viikolla teatteriporukka muutti teatterileirille jumppasaliin. Sijaisia palkattiin luokkatyöhön.
Mahdollisuuksia osallistua yhteiseen hankkeeseen oli monenlaisia; tarjolla oli isoja ja pieniä vastuita aina vaatteiden vastaanotosta pääroolehin, julisteista t-paitojen suunnitteluun, valotekniikasta lavasteiden tekoon.
Rakenteellista tukea yhteistoiminnalliselle luovalle oppimiselle tarjosivat päivänkehämalli siestoinen, TIP-hanke myös ulkopuolisine kerhoineen. Ja usean vuoden ajan myös oppimiskeskustoiminta, jossa oppilaammekin toimivat naapurikoulujen opettajina.
Kohti Mexico Cityä
"JÄRJESTÄVÄ seura" on hoitanut asioita Meksikossa vallan mainiosti ja aina etujassa. Vieraat ovat saaneet henkilökohtaisen ohjelmakuvauksen aikatauluineen. Ja tietysti lentoliput jne. Byrokratia on kuitenkin melkoista. Tuollapäin maailmaa tarvitaan monenlaisia henkilöllisyyttä vahvistavia dokumentteja. Etukäteen on lähetetty myös markkinoinnissa tarvittavat CV:t, vastauksia haastatteluihin ja minuutin mittainen mainosvideokin.
 |
| Eduardo Andere, Auroran ystävä. |
Lähetin oman esitykseni diat eilen. Ne piti kääntää paikallisin voimin espanjaksi, mutta homma ei ollutkaan ihan helppoa. Heillä on teollisuusstandardin mukainen ohjelmisto ja minulla Mac ja Keynote-ohjelma. Sitä paitsi oma esitykseni koostuu keskeisesti videoclipseistä, ja niissä on puhetta englanniksi.
Omissa dioissani on vain vähän tekstiä, mutta ohjelman vaihtaminen ppt:ksi voi osoittautua tosi työlääksi. Jollei muuten onnistu, kuvaan diat pdf:stä ilman tekstejä, ja he saavat sitten pudottaa kuvapohjien päälle espanjalaiset tekstit oikeannäköisillä fonteilla. Minulle ihan uutta oli, että oma esitys pitää pudottaa konferenssin virallisen layoutin mukaiselle pohjalle.
KEYNOTE-ohjelma on mitä mainioin. iMoviella sai leikattua vanhoista clipseistä teemoittain sopivan lyhyitä näytteitä, joita ymmärtää kaikilla kielillä. Kaikki eivät ymmärrä suomea. Ei ehkä englantiakaan. Mutta kuvia.
ARGH! mitä nostalgiaa diojen työstäminen olikaan. 25 upeaa vuotta, upeita innovaatioita. Clipseissä ja valokuvissa vilisee hienoja työkavereita. Esimerkiksi:
Anni-Kaisa Eriksson, Hanna-Leena Haapamäki, Marita Hammerén, Raija Herrala, Ulla Hämäläinen, Leena Jansson, Jukka Jokiranta, Uma Jutila, Pia Kaspi, Mirja-Riikka Kilponen, Kaija Kuivanen, Anna-Liisa Kurki, Tuomo Kälviä, Ismo Lehikoinen, Liisa Mattila, Jukka Sarpila, Katri ja Risto Schiray, Riina Solantaus, Timo Takko, Julia Uotila, Sirpa Wass.... ja sadoittain oppilaita ja oppilaiden vanhempia...KONE Meksikoon lähtee huomenna klo 17. Pakkaamista ei helpota lämpötilaero. Ruumaan ei kannata laittaa mitään; katoamisvarmuus on vaihtolennoilla korkea.
Välilaskun kanssa matkaa riittää 20 tuntia. Perillä ollaan keskiviikkona klo 13 Suomen aikaa. Mexico Cityssä on silloin yö: kello on viisi. Onneksi on matkakaverina kokenut maailmanmatkaaja Irmeli Halinen.
JOS yhteydet toimivat laitan kuulumisia. Jollei raportoin kun palaan viikonloppuna.
