Innovatiivisia kouluja: Johdanto

MINULLA oli ilo pohtia maaliskuussa Kauhajoella yhdessä sikäläisten opettajien kanssa, millaisia ovat innovatiiviset koulut. Pohjamateriaaliksi laadin lyhyet kuvaukset kuudesta tällaisesta suomalaiskoulusta.  Linkit noihin kuvauksiin on tämän blogilastun lopussa.

YLLÄTTÄVÄ  havainto oli, että oma-aloitteisesti innovatiivisten koulujen tarina jäivät usein lyhyeksi.

KOULUTUSTILAISUUTTA valmistelessani tein myös  koonnan innovaatioista, jotka ovat menneet läpi laajemminkin koulukentässä. Laitan listan tähän luettavaksi niille, joiden mielestä koulut eivät koskaan muutu:-) Eikä tässä kaikki.

Aamunavaus, Aapinen,  Aihekokonaisuus, Aineenopettaja, Aineluokka,  Aktiivimoniste, Apuopettaja, Asumakoulu vs. käymäläiskoulu, Apuvälineet  (laskutikku, kertotaulukirjat), Ehdot,  Eheyttämisen idea,  Episkooppi, Erityisluokka, Eriyttäminen,  Etäopetus (mm. nettiperuskoulu), Flap, Havainnollistamisvälineet, Havainto-opetus, Heureka ja muut tiedekeskukset, Hiihtoloma, Hiljainen tunti, Ilmoitustaulu, Immanentti kertaaminen,  Inkluusio, Istumajärjestysmallit, Itsekorjaavat oppimisvälineet, Jakotunti, Jaksoluku, Jopo-luokka, Kaksikielinen kuvitettu kirja (Orbus Pictus), Karttakeppi, Kertaaminen, Keskusradio, Kesäloma, Kielistudio, Kirjallinen koe, Kirjallinen opiskelusuunnitelma, Klinikkaopettaja, Koe, Kokonaiskäsittelyn mallit, Kouludemokratia- rakenteet (luokkahallitus, oppilaskunta…), Kotitehtävät, Kouluasu, Koulujen väliset kisat, Koulujuhlat, Koulukerhot, Koulukirjasto, Koulukoira, Koulukohtainen budjetti, Koulukokous, Koululounas, Koulupiha, Koulupuutarha, Koulurakennus eri tiloineen (sali, opettajainhuone, luokat, varastot, WC:t), Koulurangaistukset (aresti, erottaminen, huomauttaminen,  istumajärjestyksessä alentaminen, kotimuistutus, nuhtelu, nurkkaan paneminen, ruumiillinen kuritus, seisottaminen…), Koulunkäyntiavustaja, Koulupiiri, Kouluradio, Koulusaavutuskokeet, koulusihteeri, Koulutv, Kouluvihko, Kummiluokat, Kurssimuotoisuus, Kuvataulut, kyselevä opetus, Kysyms- vastaus-rakenne, Käänteinen opetus, Leirikoulu, Liitutaulu, Lisätehtävät, Lukujärjestys, Lukukirja, Lukuvuosisuunnitelma, Luokan kertaaminen, Luokan oma tunti, Luokanvalvoja, Luokkahuone kalusteineen (liitutaulu, kateederi, pulpetit, vasemmalta valoa antavat ikkunat…), Läksy ja muut tavat osittaa oppiaines, Läksynkuulustelu ja muut tavat arvioida opin perillemenoa, Matikkamaa ja muut oppimiskeskukset, Monistuskone, Motivointikeinot, Numeroarvostelu, Näyttötutkinto, Oheislukemistot, Ohjaaja opettaja, Omatahtinen opiskelu, Opettaja (luokanopettaja), Opettajankoulutus, Opettajan opas Opetusmenetelmät  l. työtavat (useita), Opetussuunnitelma, Opettaminen-  uuden asian valmistaminen,  Opetuskeskustelu, Oppiaineet ja muut systemaattiset tavat jakaa oppi, Oppikirja, Oppilasagentit, Oppilashuolto, Oppilasjärjestäjät ja muu oppilaiden käyttö aputyövoimana, Oppilaskunta, Oppitunti (45 min), Oppivelvollisuus, Painotettu opetus (erikoisluokat, - koulut), Palkinnot (kunniataulut, rahapalkinnot, ansiomerkit, arvonimet…), Pariopettajat,  Piirtoheitin, Projekti,  Pulpetti, Pulpettikirja, Päiväkirja (ja muut keinot kontrolloida opetusta), Päivän rytmitys, Päivänavaus,  Rainat, Rihvelitaulu,  Ryhmätyö, Sisäänpääsykoe,  Standardisoit testi. Stipendit, Tasoryhmät, Teemapäivä, Tehtäväkortti, työkirjat, omatoimikartat ja muut itsenäistä opiskelua mahdollistavat ohjeistot, Todistus, Tukiopetus, Tunnin kaavat, Tuntijako, Tuntikehys, Tutkinto, joka antaa kelpoisuuden (kansakoulu 1800-luvulla), Tutor-opettajat,  Työkirja, Uuden läksyn valmistus, Valinnaisaineet, Valvonta erilaisine järjestelyineen, Vastauskirja, Viittaaminen,Vuorokurssit, Vuoroluku, Vuoro-opetus, VSOP,  Vuosikurssi, Vuositutkinto,  Yhteisopettajuus. Välitunti, Yrityskylä, Yökoulu, Älykkyystesti.

LINKIT 6 INNOVATIIVISEN KOULUN ESITTELYYN

Pukinmäen kokeilukansakoulu
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivisia-kouluja-osa-1-pukinmaen.html

Zillan
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivisia-kouluja-osa-2-zillan.html

Tapiolan yhteiskoulu
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivisia-kouluja-osa-3-tapiolan.html

Alppilan yhteislyseo
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivisia-kouluja-osa-4-alppilan.html

Hakalan koulu
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivisia-kouluja-osa-5-hakalan.html

Ilolan koulu
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/03/innovatiivisia-kouluja-osa-6-ilolan.html

Innovatiivisia kouluja. Osa 1: Pukinmäen kokeilukansakoulu

Päivitetty 9.3.2019

PUKINMÄEN kokeilukansakoulun syntyhistoria on mielenkiintoinen. Vuonna 1912 oli asetettu kansakoulun opetus-suunnitelmakomitea, jonka puheenjohtajaksi oli määrätty professori Mikael Soininen. Komitea tarvitsi kokemuspohjaa, ja niinpä Soininen perusti komitean toiminta-ajaksi väliaikaiseksi tarkoitetun kokeilukansakoulun. Hän opetti siellä itse ja johti henkilökohtaisesti kokeilutoimintaa.

Neliluokkainen kansakoulu muistutti kotia.  Suuremmat ja pienemmät lapset auttoivat opettajaa koulun kunnossapidossa ja suorittivat pieniä siistimistöitä. Jos sotki jotain, korjasi myös jälkensä

1915- 1917

Vuonna 1915  koulussa käynnistettiin mm. oppilaiden itsehallintokokeilu, ns. myötähallinta, jossa yksilöitä kasvatettiin yhteisön avulla.  Oppilaille jaettiin selkeät tehtävät.  He  olivat vuorollaan ylijärjestäjiä (2) , sisäjärjestäjiä, pihajärjestäjiä ja ruokajärjestäjiä.

Lauantaisin  pidettiin toverikunnan kokous. Toverikunnan tehtäviä olivat mm. puheenjohtaja, sihteeri ja  kaksi kirjastonhoitajaa. Kaikki toimihenkilöt valittiin  neljän viikkon ajaksi. Ylivalvonta oli opettajalla. Myötähallinta  muodostui koulun traditioksi.

Kun senaatti keskeytti komitean työskentelyn,  koulua uhkasi häätö. Mikael Soininen osti tuolloin huvilan. Suomen itsenäistyttyä koulusta tuli Kouluylihallituksen alainen valtion kokeilukansakoulu, joka toimi Helsingin väliaikaisen ylioppilasseminaarin harjoittelukouluna vuodet 1917- 1931.

Koulussa oli kaksi opettajaa. Toinen opetti alaluokkia ja toinen yläluokkia. Aliina Soininen, omaa sukuaan Pennanen oli kokeilukansakoulun pitkäaikainen opettaja (ja sen lisäksi oppi- ja lastenkirjailija). Hän opetti lähes koko uransa yläluokkalaisia.

Puitteet kokeilukoulussa eivät olleet häävit. Alaluokat 1-2 toimivat veistoluokassa.
Yläluokissa oli neljä osastoa. Yläluokille oli saatu luokkatila yhdistämällä kaksi huonetta. Ahdasta oli.

Mutta itse toiminta oli ihailtavan kokeilevaa. Kokeilukansakoulussa muovailtiin, askarreltiin, revittiin paperia, laskettiin kivillä,  merkittiin säähavaintoja graafisesti, laadittiin tilastollisia diagrammeja. dramatisoitiin runoja...  Siellä kokeiltiin opetuksen keskittämistä kotiseutuopilliseksi  asiaopetukseksi.  Koululla oli oma opetuspuutarha. Ikkunalaudoilla tehtiin idätyskokeita. Oppilaiden kanssa tehtiin retkiä. Opettaja ei korjannut   vihkoihin virheitä, vaan  kirjoitti ylös tärkeimmät virheet muistiinpanoihint ja käytti korjaustunnin niiden puheeksi ottamiseen.

Koulussa kokeiltiin kirjatonta opetusta. Kirjaa korvattiin  toistuvilla edellistuntien asioiden kertauksella ja kertaustunneilla.  Metodisesti siirryttiin   yksinomaan kertovasta esityksestä kehittävään. Opettaja aloitti, ja sitten pani oppilaat mielessään kuvittelemaan, mitä po ihmiset ajattelivat ja tunsivat.  Kokeiltiin myös muuttaa läksynvalmistelua: oppilaita totutettiin omistamaan itsenäisesti tietoa  (ts.kaikkea ei pureskella oppilaille niin valmiiksi, etteivät he saa tottua omien hampaittensa käyttöön - vanhan koulun ihailijat). Kirjasta irtisaamiseen tarkoitus.  Läksy on luettava omin voimin. Läksyjä ei luettu ulkoa, vaan  oppilaat saivat tehtäväksi kotonaan jakaa luettavan läksyn jaksoihin ja keksiä niille otsakkeen ja kirjoittaa ne vihkoon. Kuulustelu tapahtui niin, että taululle kirjoitettiin parhaat otsakkeet, sitten opettaja kysyi: ”Mitä tiedätte tästä asiasta kertoa. Ei saanut vastata kirjan sanoin. Opettaja korjasi väärinkäsitykset.

Äidinkielen tunneista yksi viikossa käytettiin  nopeaan lukemiseen, kursoriseen lukemiseen. Vapaata ainekirjoitusta kokeiltiin.  Oppilaat valitsivat kirjastonhoitoapulaiseksi yläluokkalaisista jonkun itsehallinnon pohjalta. Maantiedon opetuksessa kerättiin kokemuksia kartan omatoimisesta käytöstä oppimisessa.  Oppilaat saivat kysymyksiä ja etsivät niihin vastauksia kartoista. Tehtiin myös mielikuvitusmatkoja. Uskontotunnneilla ei päntätty päähän Raamatun tekstiä tai

Vuodet 1917-31

Koulu toimi kouluhallituksen määräyksestä Helsingin väliaikaisen ylioppilasseminaarin harjoituskouluna 14 vuoden ajan. Syyslukukaudella opettajakokelaat kuuntelivat opetusta,  kevätlukukaudella heillä oli 15 viikon aikana opetus- ja näytetunteja.

Näinäkin vuosina koulussa kokeiltiin monia asioita, mm. erilaisia tapoja oppia. Oppilaille opetettiin,  kuinka elämässä tietoja hankitaan ja omistetaan. Kuulemalla oppimista harjoiteltiin kirjattoman opetuksen avulla  (pakotti seuraamaan). Kirjankäyttöä opeteltiin niinikään  (muidenkin  kuin oppikirjojen käyttöä). Havaintojen tekoa harjoiteltiin.

ERITYISEN mielenkiintoinen oli Mikael Soinisen vuonna 1917 käynnistämä siveysopin kokeilu. Hän määräsi opetettavaksi siveysoppia eli elämänoppia yläkoulun kaikille oppilaille  erillisenä oppiaineena. Sitä tuli opettaa uskonnon rinnalla ei sen tilalla. Tuntien aiheena olivat mm. kateus, kiusanteko ja tappelu, ahkeruus ja säästäväisyys… Tavoite oli saada lapset vapaasti kertomaan ja kysymään sellaista, jota ovat itse ajatelleet. Näillä tunneilla  opettaja käytti runsaasti esittäviä kertomuksia. Ratkaisevassa kohdassa lapset saivat kertoa, mitä seurauksia erilaisista menettelyistä voisi olla. Mikael Soininen uskoi kuvitellun toiminnan tehoon.

Asiat opetettiin koulussa  perusteellisesti.  Tärkeät asiat kerrattiin monella eri tavalla. Oppilaille annettiin joka toinen viikko kirjallisia kertaustehtäviä. Läksynkuulusteluun suhtauduttiin vakavasti. Kuulustelussa käytettiin ns. sarjakysymyksiä-ja myös tietokilpailuita.

Uusi läksy työstetiin monipuolisesti. Historiassa  metodina oli keskustelu kotona itsenäisesti luetun läksyn perusteella (vrt. flipped classroom). Teoksessa viitataan kehittävään opetustapaan. Maantiedossa käytettiin karttakysymysten lisäksi mm. kuviteltuja matkoja ja  maantieteellisten nimien kortistoa.

Lukuvuonna 1919-20  Pukinmäessä kokeiltiin maatalousaiheista jatko-opetusta. Kursiin kuului 100 tuntia iltaisin.  Näillä tunneilla  luettiin oppikirjaa tietokirjana  ja keskusteltiin sen pohjalta. Oppilaat pitivät myös  esitelmiä, joita  arvosteltiin.

Vuodet 1931- 1937

Näinä vuosina  mielipiteiden vaihto vanhan koulun vioista ja uuden koulun paremmuudesta oli vilkkaimmillaan.  Monissa kouluissa - myös Pukinmäessa laadittiin työvihkoja/työkirjoja
Niihin koottiin oppilaan itse hankkimia tietoja, tunnilla kirjoitettuja muistiinpanoja, selostuksia ja vastauksia  kertauskysymyksiin, kotitehtäviä, leikkelekuvia lehdistä jne. Jatko-opetuksessa tykirjoihin koottiin oppilaiden pitämät esitykset. Hieman myöhemmin opittiin käyttämään   irtolehtiä, ja vihkoin tehtiin  omatekoiset kannet.  Pukinmäen erikoisuuksia oli oppilastyönä laadittu historian aikakirja.

Vuodet 1937- 1943

Viimeisinä vuosina Pukinmäen kansakoulun tehtävänä oli kokeilla Jatko-opetuskomitean suunnitelmaa  8-vuotisesta  kansakoulusta. Pukinmäessä sitä kokeiltiin jakamalla koulua kahtia 1-3- ja 4-8-luokkiin.

Kolme alakoululuokkaa olivat yhdellä opettajalla. Alaluokat tulivat porrastetusti kouluun, ja kaikki olivat paikalla  yhdessä vain osan päivää. Yläluokissa opetusta eriytettiin niin, että jatkoluokallaisille järjestettiin ns.  kirjasto- ja esitelmätunteja. Edellisissä he opiskelivat itsemäisesti ja hakivat esitelmiinsä tietoa, joita pitivät jälkimmäisissä. Lisäksi heidän ohjelmaansa kuului   harrastustunteja ja käytännöllisiaä kursseja mm. kirjansidonnassa, ruuanlaitossa jne . Opiskelu oli pitkälti Itseopiskelua. Kokeiltiinpa mm. kirjeellisesti suoritettua kurssiakin.

Koulun myöhemmät vaiheet

Nettitietojen mukaan Pukinmäen koulu lopetti toimintansa uuden kansakoulun valmistuttua vuonna  1954. Soinisten suku tarjosi  itse talonsa Pukinmäen sivukirjaston sijoituspaikaksi vuonna 1956.  Sivukirjasto lakkautettiin vuonna  1966. Sen jälkeen  talo on ollut tyhjillään, ja se on edelleen suvun hallussa. Rakennuksen kunnossapitoa kannustettiin 1980-luvulla kaupungin toimesta uhkasakollakin.

Innovatiivisia kouluja. Osa 2: Zillan

VUONNA 1928 insinööri, rehtori, pedagogi ja kirjailija   Laurin Zilliacus perusti Helsinkiin Tölö Svenska Samskola -nimisen yhteiskoulun. Koulua kutsuttiin  myös Zilliacuksen kouluksi (Zillaniksi).  Tätä ennen hän oli toiminut kaksi lukuvuotta fysiikan ja kemian opettajana Kauniaisten ruotsinkielisessä yhteiskoulussa.

Zilliacus oli koulun rehtorina vuodet 1928–1940. Hän otti siellä käyttöön  Englannissa omaksumiaan uusia opetusmenetelmiä.

Zillanissa

• Opiskeltiin oppimiskokonaisuuksia. 
• Viikottain järjestettiin keskustelutilaisuus ajankohtaisista maailmantapahtumista. 
• Läksyt tehtiin koulussa – ei kotona. Kotitehtävät tehtiin koulun aukioloaikana, kun opettajat  ja koulujen kirjastot olivat opiskelijoiden käytettävissä.
• Laajemmat tutkimustehtävät (viikkotehtävät) kuuluivat koulun oppimisstrategiaan. 
• Oppilailla oli oppikirjojen lisäksi työkirjoja.
• Koulussa toimi myös esikoulu jo 30-lvulla.
• Omaksuttin kouluvaltio-idea

Koulun keskeisiä pedagogisia periaatteita olivat oppimisen vapaus, itsenäinen ja luova työskentely sekä yhteisöllisyys. Huomiota kiinnitettiin opettajien ja oppilaiden  sekä kodin ja koulun väliseen suhteeseen.

Oppilaat osallistuivat koulun  jokapäiväiseen elämään; he saivat valvontatehtäviä, auttoivat kirjastotoiminnassa, koulun paperikaupassa  ja opiskelijoiden aamiaismaksujen keräämisessä. Koulu  oli deweyläinen pienoisyhteiskunta,

Koko koulu-uransa  ajan Zilliacus osallistui aktiivisesti kansainvälisen Uuden kasvatuksen liikkeen New Education Fellowshipin toimintaan.  Hänestä tuli sen hallituksen jäsen vuonna 1930  ja hän toimi liikkeessä vuoteen 1951 saakka. Hän myös kirjoitti useita artikkeleita järjestön The New Era -lehteen.

Zilliacus luopui rehtorin tehtävistä vuonna 1949. Tölö Svenska samskola  jatkoi toimintaansa vuoteen 1975 saakka.

Innovatiivisia kouluja. Osa 3: Tapiolan yhteiskoulu

PUUTARHAKAUPUNKI  Tapiola syntyi vastaamaan suuren maaltamuuttoon 1950-luvulta alkaen.  Ideana oli rakentaa kaikkien kansankerrosten asuinalue- ja siihen sopi myös Tapiolan Asuntosäätiön visio alueen omasta  oppikoulusta.

Tapiolan yhteiskoulun toiminta alkoi lukuvuonna 1956–1957 Helsingin uuden yhteiskoulun haaraosastona; Koulu otti hoitaakseen ne Helsingin Uuden yhteiskoulun rinnakkaisluokat, jotka olivat toimineet Tapiolassa lukuvuosina 1956-1958. Samalla muodostettiin kolme uutta ensimmäistä luokkaa.

Koulu itsenäistyi omaksi toimijakseen syksyllä 1958, jolloin sille saatiin perustamislupa yksityiskouluna. Toiminta käynnistettiin saman vuoden syksyllä. Oppilaita oli kahden rinnakkaisluokan verran.  Koulun ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat keväällä 1963, jolloin oppilasmäärä oli kasvanut yli 770 oppilaaseen.

Koululle rakennettiin oma rakennus. Jo koulurakennus oli innovaatio. Koulukokonaisuus oli valmis vuonna 1961. Omaperäisen koulurakennuksen kennoluokkineen ja luonnossa matalina kiemurtelevine muotoineen suunnitteli arkkitehti Jorma Järvi.   Erikoisluokat olivat  kuusikulmaisia  mutteriluokkia. Liikuntasalin katossa oli  satulapinta, joka loi  omaperäisen tila-avaruusvaikutelman Rakennus sijaitsee saneerattuna yhä osoitteessa Opintie 1.

Iltalinjan perustamislupa myönnettiin 16.5.1969 kolmiluokkaiselle keskikoululle ja kolmiluokkaiselle lukiolle.

Tapiolan yhteiskoulu oli yksityiskoulu lukukausimaksuineen. Sinne pyrittiin, ja kaikki koulutarvikkee  maksettiin itse. Myös kouluruoka oli maksullista.

Koulun ensimmäinen rehtori oli  Tauno Kajatsalo (1958- 1967) ja hänen seuraanaan oli vuodet 1967-1977 Heikki Niemelä.

Tapiolan yhteiskoulu kunnallistettiin vuonna 1977. Tapiolan Yhteiskoulun Tuki Ry on yhä Tapiolan koulun ja Tapiolan lukion yhteinen vanhempainyhdistys. Sen tavoitteenamme on ylläpitää ja kehittää kodin ja koulun välistä yhteistyötä.  Se tulee  taloudellisesti koulun ja lukion toimintaa tavoitteena  parantaa oppilaiden oppimisedellytyksiä.  Lisäksi se tukee  myös oppilaiden vapaa-ajan harrastustoimintaa. Perinteisiä  tapahtumia  jo vuosikymmenten ajalta ovat Marrasmarkkinat syksyllä ja Wanhempain Wallattomat kevään korvilla.

Rohkea uudisraivaaja

Tuohon aikaan oppikoulut olivat varsin jämähtäneitä, ja niiden  kehittämistä pidettiin vaikeana  haasteena. Tapiolan Yhteiskoulussa toteutettiin virallista kokeilutoimintaa.  Koulu lähti rohkeasti kokeilemaan mm. linjajakoa: perinteisen klassisen rinnalle luotiin kolme uutta linjaa:  matemaattis-luonnontieteellinen, kaupallistekninen ja kielilinja.

Vuonna 1963 arvostettu musiikkipedagogi, opettaja Erkki Pohjola perusti Tapiolan kuoron, josta kasvoi  yksi maailman arvostetuimmista lapsikuoroista. Hänen määrätietoinen ja kunnianhimoinen työskentelynsä  ansiosta  Tapiolan kuoro pääsi  vuonna 1966 Tukholmaan yhteispohjoismaiseen lapsikuorokatselmukseen. Tästä alkoi Tapiolan kuoron kymmenien kansainvälisten kiertueiden sarja, johon mahtui mm. BBC:n "Let the Peoples sing" -kuorokilpailun voitto.

Tapiolan koululle ja lukiolle on koko sen olemassaolon ajan ollut luonteenomaista kokeileva, uusia toimintatapoja luova, monipuolista harrastustoimintaa kulttuurin eri aloilla tukeva toiminta sekä kiinteät ja rakentavat suhteet koteihin. Nämä yhdessä ovat olleet perustana sille kokonaisuudelle, joka on tehnyt koulun tunnetuksi ei vain kotimaassa vaan sen rajojen ulkopuolellakin.

Innovatiivisia kouluja. Osa 4: Alppilan yhteislyseo

ALPPILAN  yhteislyseo aloitti toimintansa syyskuun 1 päivänä 1959. Lyseo perustettiin asetuksella. Asetuksen mukaan se toimi kahdeksanluokkaisena yhteislyseona ja valtion kokeilukouluna. Koulu aloitti toimintansa heti kuusivuotisena, ja ensimmäiset ylioppilaat saivat päästötodistuksensa keväällä 1962. Helsingin kaupungin siirtyessä peruskoulujärjestelmään 1977 muodostettiin koulun entisestä keskikouluasteesta Alppilan yläaste ja lukioluokista Alppilan lukio.

1950-luvun lopulla elettiin rakennemuutoksen aikaa. Suomalainen koulutuspolitiikka oli käymistilassa  ja  rinnakkaiskoulujärjestelmä  kriisissä.  Koulutuspolitiikassa vahvistui   näkemys, että perusopetuksessa oli siirryttävä yhtenäiskoulujärjestelmään.  Sitä odotellessa kaikki halusivat lapsensa oppikouluun, ja Varsinkin Helsingissä oli pula paikoista. Alppilan yhteislyseon  tehtävänä oli siksi myös tarjota lisää koulupaikkoja itäisten kaupunginosien oppilaille.

Ajatus Alppilan yhteislyseon perustamisesta syntyi Kouluhallituksen oppikouluosastolla. Koulu-toimenjohtaja Kauko Haahtelan teki aloitteen, ettäAlppilan yhteislyseo perustettaisiin valtion kokeilukouluksi.  Tarkoitus oli "pelastaa oppikoulu" uudistamalla oppikoulujen opetusta niin että se soveltuisi hyvin yhä laajenevien oppilasjoukkojen opetukseen.  Alppilan yhteislyseon ensimmäisenä vt. rehtorina oli kouluhallituksen ylitarkastaja  Lars Frösén.

Alppilan yhteislyseon tehtävänä oli kehittää uudistuvaan opetukseen liittyvää pedagogiikkaa  ja kokeilla sitä niin että uusi pedagoginen näkemys  voitaisiin levittää  kaikkiin maamme oppikouluihin. Kokeiluun kuului opetustyön tutkimista  ja uusien menetelmien kokeilua sekä koulun sisäisen työskentelyn ja oppilaanohjauksen uudistaminen. Koulun velvoitteena oli  esitellä  tehtyjä tutkimuksia  ja demonstroida uudistuvaa pedagogista näkemystä sekä muiden oppikoulujen opettajille että  kouluhallinnon virkamiehille.

Keskeinen haaste oli nostaa  oppikoulussa saavutettavan henkisen kyvyn tasoa. Keinovalikkoon kuului  nuorten yksilöllinen ohjaaminen ja työkoulunomainen opetus, mikä  edellytti opettajien  yhteistoimintaa.

Alppilan yhteislyseolle asetetun kokeiluohjelman tavoitteet olivat väljät. Opetusministeriö vahvisti koulun kokeilutoiminnalle ohjelman keväällä 1961 ja  seuraavan laajahkon kokeiluohjelman syyskuussa 1964.

Kaikissa koulun vuosikertomuksissa kuvattiin lyhyesti 1960-luvulla kunkin toimintavuoden aikana tapahtuneesta kokeilusta, mutta harmi kyllä kokemuksia ei raportoitu systemaattisesti.

Miten koulun pedagogista toimintaa kehiteltiin?

Koulun opettajilla oli runsaasti konferenssiohjelmaa. Yleiskonferensseihin osallistuivat kaikki koulun opettajat. Alustajina oli usein kouluhallituksen johtavia virkamiehiä ja  ulkopuolisia asiantuntijoita. Luokkakonferensseihin osallistuivat tietyn luokka-asteen opettajat vararehtorin johdolla.  Eniten oli ainekonferensseja, joissa saman aineryhmän opettajat sopivat oman alansa opetusohjelmista ja ainedidaktisista kokeiluista.

Ensimmäisenä tavoitteena oli saada uudelle koululle yhteiset toimintatavat, joiden avulla eri kouluista saapuneet oppilaat tottuisivat yhteiseen toimintaan. Paljon aikaa ja energiaa käytettiin siihen, että kaikki oppilaat pääsivät hyvin alkuun opinnoissaan. Oppilashuolto ja oppilaanohjaus olivat  alusta alkaen kehittämistyön kohteina. Lisäksi pohditiin  oppilasarviointia. Tämän alueen empiirisiä tutkimuksiakin tehtiin koulussa yhteistyössä kasvatustieteen opiskelijoiden kanssa ja ohjausapua tarjosi Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitos. Kehittelyn tuotoksena syntyi mm. lehtori Terttu Tupalan (1964) laatima opaskirja luokanvalvojille.

Monipuoliseen kansalaiskasvatukseen liittyi oppilaiden harrastustoiminnan kehittäminen. Koulussa järjestettiin  yleisötilaisuuksia niin,  että oppilaat olivat aktiivisesti mukana suunnittelussa ja toteutuksessa. Hyvää tapakulttuuria  juurrutettiin kouluun.  Koulun juhlista muodostui traditio, jossa näkyi Alppilan henki; monipuolisen opiskelun ohella nautittiin myös yhdessäolosta ja kehityttiin yhteistyössä toimiviksi kansalaisiksi.

Alppilan yhteislyseon kansalaiskasvatuksen kehittely osoitti, miten oppikoulukin voi sisäisesti uudistua.

Koulun perinteinen opetustehtävä oli  keskeisin  tutkimisen ja kehittelyn aihe. Siinäkin pyrittiin tukemaan oppilaiden yleistä kypsymistä ja kehittymistä. Ainekonferensseissa saman alan opettajat analysoivat yhdessä  oppiainesta ja rakentelivat  oppilaiden aktiiviseen työskentelyyn sopivia opetuskokonaisuuksia ja kursseja ja kokeilivat  niitä eri muodoissa. Oppimateriaalina oli  oppikirjojen lisäksi kokeilumonisteita.

Alppilan yhteislyseon julkaisusarjassa ja didaktisissa aikakauslehdissä ilmestyi jo muutaman vuoden kuluttua  selostuksia eri opetusalojen kokeiluista. Kokeilua tapahtui enimmäkseen keskikoululuokilla. Tarkoituksena oli selvittää miten opetuksessa  voidaan ottaa  huomioon oppilaiden aktiivisuus ja erilaisuus työskentelyssä.

Alppilan opettajat olivat suosittuja esitelmöitsijöitä oman alansa opettajien kokouksissa. Virikkeitä kokeiluun oli saatu usein myös kansainvälisistä tutkimuksista ja konferensseista: Alppilan yhteislyseon opettajat toimivat jo  ainedidaktisen tutkimuksen edistäjänä ja tutkimustiedon välittäjinä.

Luokkakonferensseissa saman luokan (tai luokka-asteen) opettajat käsittelivät yleisimmällä tasolla  oppilaiden opiskelua ja siinä ilmenneitä ongelmia. Toinen keskustelun aihe  oli eri aineiden opetuksen integrointi. Ideoitiin opiskeluteemoja ja luotiin yhteistä terminologiaa. Saman viikon aikana samaa aihepiiriä käsiteltiin eri alan oppitunneilla.

Tämän yhteistyön ja ohjaustoiminnan ansiota oli ilmeisesti se, että Alppilan yhteislyseossa sai ehtoja ja jätettiin luokalle varsin vähän oppilaita verrattuna muihin oppikouluihin Helsingissä.

Opettajan rooli

Opettajien tapa toimia Alppilan yhteislyseossa poikkesi melkoisesti tavallisesta oppikoulun opettajan roolista. Osin siksi, että opettajat saivat palkkaan tietyn kokeilulisän. Osin mukana olleiden opettajien kiinnostuksella tehdä työtä toisin kuin tavallisesti. Uuden tiedon hankinta kiinnosti. Halu soveltaa tutkimustietoa ja  kehittää omaa opetustaan oli vahva.

Tärkeä pedagogisten virikkeiden antaja oli  metodisen kokeilun johtajana toiminut Helsingin yhtenäiskoulun rehtori Touko Voutilainen, jolla oli iso rooli  vuonna 1964 hyväksytyn kokeiluohjelman laadinnassa.

Tiedon levitys

Alppilan yhteislyseossa vieraili runsaasti kouluhallinnon toimijoita ja eri opettajaryhmiä.  Vierailun aluksi rehtori esitteli koulun toimintaa. Sen jälkeen  oli erilaisia oppilaiden demonstraatioita ja keskusteluja opettajien kanssa. Varsinkin koulun juhlat, joita esiteltiin myös televisiossa, saivat ihastuneen (joskus kateellisenkin) vastaanoton yleisön keskuudessa.

Vierailujen yhteydessä ja aineopettajajärjestöjen tilaisuuksissa koulun opettajat esittelivät kokeilu-toimintaa ja kokeilumonisteita. 

Osa uudesta opetusmateriaalista muuntui vähitellen oppikirjoiksi tai opasvihkoiksi, joita julkaistiin yleensä työryhmänä. Taustaksi  niissä esitettii  didaktista tutkimusta ja työryhmien kokeilua. 

Alppilan yhteislyseossa eri oppiaineiden piirissä tapahtuneella kokeilulla  oli merkittävä vaikutus myös peruskoulun opetuksen suunnitteluun. Muutamat koulun opettajista siirtyivätkin kouluhallitukseen,  ja useimmat kokeiluihin osallistuneet toimivat kentän opettajien ohjaajina tai valtakunnankouluttajina peruskouluun siirtymisvaiheessa. 

Merkittävä vaikutuskanava Alppilan yhteislyseon kokeilutoiminnan tuloksien soveltamiselle oli vuoden 1965 lopulla opetusministeriön asettama koulunuudistustoimikunta. Sen puheenjohtajana oli professori L. Arvi P. Poijärvi, varapuheenjohtajana rehtori Touko Voutilainen sekä peruskoulun yläasteen opetusta koskevan jaoston puheenjohtajana rehtori Paavo Malinen. Toimikunnan tehtävänä oli määritellä peruskoulun tehtävät ja opetuksen tavoitteet sekä tehdä ehdotuksia peruskoulun opetuksen järjestämisestä. Edellä mainitut Alppilan yhteislyseon kokeilutoimintaa ohjanneet henkilöt saattoivat näin siirtää pedagogisia näkemyksiään peruskoulun hallinnolliseen kehittämistoimintaan.

Koulunuudistustoimikunnan mietintö valmistui lokakuussa 1966 ja sitä käytettiin peruskoulun opetussuunnitelman perusteina, kun valtioneuvosto asetti joulukuussa 1966 peruskoulun opetus-suunnitelmakomitean. Tässä komiteassa oli jäseninä mm. kouluneuvos Lars Frösén, professori L. Arvi P. Poijärvi, ylitarkastaja Jouko A. Räihä, rehtori Veli Skarra ja rehtori Touko Voutilainen, kaikki Alppilan yhteislyseon kokeilu- ja opetustyöhön osallistuneita henkilöitä. Lisäksi monia muitakin koulun opettajia kuultiin asiantuntijoina laadittaessa Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintöä (1970).

On perusteltua todeta, että Alppilan yhteislyseossa 1960-luvulla suoritetun kokeilun avulla pohjustettiin monella tavalla peruskouluun soveltuvaa pedagogiikkaa.

Alppilan kokeilu oli kokonaisvaltaista oppikoulun sisäisen toiminnan kehittämistä. Ajatus koulun sisäisen toiminnan kehittämisestä oppilaiden aktiivista opiskelua tehostamalla ja yhteistoimintaa lisäämällä tuli tärkeäksi 1960-luvun loppupuolella muodostettaessa tulevan peruskoulun pedagogisia linjoja. Niinpä Alppilanyhteislyseon kokeilutoiminnasta muodostui tärkeä apu peruskoulun, varsinkin sen yläasteen pedagogiselle suunnittelulle.

Kokeilutoiminta jatkui vielä 1970-luvulla. Vuonna 1972 koulun kieltenopettaja Lehtonen oli  mukana demonstroimassa täysin uudenlaista opetusmenetelmää. Yhdysvaltalaisen J. Lloyd Trumpin kehittelemässä metodissa kielenopiskelu toteutetaan tiiviissä yhteistyössä muiden oppiaineiden kanssa. Keskeisessä roolissa ovat erilaiset ryhmätyöt, muunneltavat luokkahuoneet ja opettajan rooli vain neuvonantajana. Uudenlainen tuntikehys sekä erityisesti tilajako esitellään ohjelmassa seikkaperäisesti.

Lisää tietoa

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/09/26/sano-se-toisella-kotimaisella

Alppilan yhteislyseon kokeiluohjelma Helsinki : Alppilan yhteislyseo 1964. Alppilan yhteislyseon julkaisuja, Sarja A, Koulututkimuksia 2.

Alppilan yhteislyseo peruskoulun pedagogisena pohjustajana : katsaus Alppilan yhteislyseon kokeilutoimintaan vuosina 1959-1969. Malinen, Paavo

Innovatiivisia kouluja. Osa 5: Hakalan koulu

HYVINKÄÄLÄINEN  Hakalan koulu  käynnistyi vuonna 1987 uudessa Hakalatalossa. Talossa toimi paitsi  koulu myös  päiväkoti, neuvola. nuorisotalo, terveyskeskus ja  hammashoitola.  Hallintokunnat tekivät yhteistyötä

Rehtori Timo Pässilän luotsaama koulu tarjosi opettajilleen mahdollisuuksia toimia kokeilijana ja uudistajana. Henkilökunta oli nuorta ja rakensi innolla
tulevaisuuden koulua. Oppilaita oli 440.

Timo Pässilä oli vahva muutosagentti. Hänen vahvana  tukihahmonaan oli luokanopettaja   Leena Niinikuru. Kaksikon kauhu on byrokratia, joka vie opetustyöstä motivaation ja hengen palon.
Lisäksi se nielee paljon rahaa.

Koulussa tehtiin asioita tehtin rohkeasti erilailla kuin muut.  Pässilällä riitt  ideoita. Kellot eivät soineet. Pässilä oli  numeroita vastaan ja muutaman vuoden ajan  käytettiinkin oppiaiden kanssa pelkästään itsearviointiin ja sanalliseen arviointiin pohjautuvaa meneelmää.  Pässilä näytti että koulun voi uudistaa puhumalla opettajainkokouksissa uudistuksista arkisesti ja vallankumouksellisesti.

1990-luvulla koulumaailmassa vaikutti kouluttajapari Pässilä- Niinikuru. Oltakoon monesta asiasta heidän oppiensa kohdalla mitä mieltä tahansa, he uskalsivat tarttua tabuun: opettajissa on eroa. Rehtorin pitää satsata erittyisesti niihin, joissa pala pedagogiikan liekki.
Pulpetit olivat ryhmissä ei riveissä, Koulussa oli oma  TV-asema. Yhdessä vanhempien kanssa pidettiin ns. Hakala-seminaari. Oppilaat totutettiin alimpia luokkia myöten käyttämään luontevasti tietotekniikkaa, sähköpostia ja muita viestinnän välineitä. Lapset pantiin  muutenkin tekemään itse mahdollisimman paljon, etsimään monipuolisesti tietoa ja muokkaamaan sitä omiksi kirjoiksi asti. Opetus Hakalan koulussa ol  kurssimuotoista ja jaksotettua. Eri-ikäisiä oli laitettu samoihin ryhmiin totuttelemaan sosiaalisuutta.

1990-luvun alussa  Hakalan koulu oli  pedagogiikan mekka, ja espoolaisreksitkin vietiin sinne oppia saamaan.  Kouluun virtasi jatkuvasti opettajia ympäri Suomea. Parhaimmillaan vierailijoita oli parituhatta  vuodessa.

Koulutyön ohessa Pässilä ja Niinikuru kouluttivat opettajia. Opettajakaksikko kiersi  kouluttajan ja konsultin sivutyössään t noin 400 Suomen koulua. Vain parikymmentä prosenttia niistä on ollut omaleimaisia, vireitä ja aikaansa seuraavia, tyly tuomio kuului. Valtaosassa junnattiin ikiaikaiseen tyyliin kunnan tiukoissa suitsissa.

Hakalan koulun  ympärille syntyi laaja koulujen verkko.Verkko organisoitui myös liikeyritykseksi Visionääri oy:ksi, joka levitti koulujen  kokemuksia ja toisaalta järjesti koulutusta. Näissä kouluissa kehitettiin mm. eheyttävää opetusta, yhteissuunnittelua, itsearviointia, sanallista arviointia, avointa oppimisympäristöä, toiminnallisia työtapoja jne.  Se julkaisia nimenomaan pedagogista ammattikirjallisuutta. Mm. tällaisia teoksia:

• Rokka, Pekka- Timo Pässilä & Leena Niinikuru (toim.) (1992I. Suomalaisia pedagogeja. Järvenpää: Visionääri oy. 
• Niinikuru, L. ja  Pässilä, T. (1993). Lapsen elämä : Hakalan koulun 2-6 K -luokan tutkimus lapsen elämästä vuoden 1993 Suomessa.  Kerava: Visionääri oy. 
• Niinikuru, L., Pässilä, T., Rokka, P., Ojanen, T.  ja  Koskinen, M. (1995). Koulusta laatukouluksi. Järvenpää: Visiönääri.
• Hellström, Martti- Pekka Rokka- Leena Niinikuru- Timo Pässilä- Inger Sundblad ja Mirja Holste. (1996). Luokanpettajan päiväkirja 96-97 . Helsinki: Luokanopettajaliitto ry. ja Visionääri Oy.
• Rokka, P. ym. (1998): Ennen vanhaan - perinnekirja, Visionääri Oy 

Pääsilä, Niinikuru ja Hakala tänään 

Timo Pässilä  ja Leena Niinkuru lähtivät Hakalasta 1990-luvun puolivälissä. Heidän seuraava työmaansa oli kyläpalvelukeskus pienessä kunnassa ihan  itärajalla. Siellä he ideoivat ihannekoulua, joka olisi yksityiskoulu. Eliittikoulua huikeine oppilasmaksuineen Niinikuru ja Pässilä eivät Suomeen  haikailleet. "Roskakouluja on ja syntyy yksityiskouluista huolimatta."

Koko koulurakennuksenkin tarve olisi kyseenalainen, mutta kokoontumispaikkana se sentään olisi korvaamaton. Oma koulubussi veisi oppilaat tuon tuosta retkille myös koulun ulkopuolelle. Aapisen sijasta maailmankirjallisuus imaisisi lapset lukemisen kiehtovaan maailmaan. Kielivalikoima tarjoaisi ruotsin ja englannin vaihtoehtoina ilman muuta saksaa ja ranskaa, mutta myös kiinaa ja japania. Opettajien työtä leimaisivat riskinotto ja voimakas yhteishenki soolosuoritusten sijaan.

Hakalan koulu on aikaa sitten normalisoitu.

  

Innovatiivisia kouluja. Osa 6: Ilolan koulu

ILOLAN koulu  perustettiin  elokuussa 1988. Rakennuksen ensimmäinen osa valmistui 1988 ja sen laajennusosa 1993.

REHTORI Juuso  Juurikkala oli vantaalaisen Ilolan koulun sielu. Hän oli koulun rehtorin virassa  vuodesta 1988 vuoteen 2006, mutta jäi hoitovapaalle vuonna 2003.

Koulussa kannatettiin vapaata kasvatusta ja opetusta. Erään oppilaan mukaan Ilolassa  sai mm. valita milloin syö. Jos kaikki halusivat alkaa leikkiä ruokalassa ruokasotaar, niin sitä ei kielletty, vaan lasten itsensä piti oivaltaa, ettei niin voi tehdä.

Erään huoltajan mukaan "koulu oli  tavallaan sellaine suojapaikka kaikille huonosti pärjääville lapsille, niille, jotka eivät kykene istumaan luokassa omissa pulpeteissaan normaalin koulun tapaan."

Oli myös toisenlaisia kokemuksia. Vantaa tutki koulun oppilaitten kokemuksia uudesta pedagogiikasta. Koululaisilta 'Ilon pedagogiikka' sai  pisteitä mm. seuraavista syistä:
- saa päättää itse opiskelujärjestyksestään, -paikastaan ja -tahdistaan
- läksyjä tulee harvoin jos koskaan
- jälki-istuntoja ei ole
- on aikaa ja mahdollisuuksia seurustella kavereiden kanssa
- asioista voi neuvotella
- minua kuunnellaan

Mitä tehtiin toisin?

Ilolan koulussa ei ollut vuosiluokkia. Jokainen oppilas teki  tehtäviä omaan tahtiinsa ja kysyi neuvoa, jos tarvitsi Varsinaisia oppitunteja ei ollut. Joku siis teki  yhden tehtävän päivän aikana ja leikki loput ajasta, joku taas teki koko kirjan läpi ja pärjäsi  muutenkin. Keskeinen tavoite oli oppilaiden viihtyvyys. Koulusta pyrittiin luomaan viihtyisä ”työpaikka” lapsille.

Yksi kaikkein tyypillisimmistä Ilolan koulun piirteistä oli tietoinen ja johdonmukainen pyrkimys johdattaa lapset itsenäiseen opiskeluun. Lapsia opastettiin  itse päättämään ensin päivä-, myöhemmin viikkotavoitteista. Tämä tapahtui virheiden ja erehdysten kautta. Kaikki oppilaat  eivät pitkänkään harjoittelun jälkeen siihen pystyneet. Heille Ilolassa annettiin mahdollisuus työskennellä opettajan tiukemmassa ohjauksessa. Tähän oli hyvin resursseja, sillä suurin osa oppilaista teki töitä itsenäisesti ja opettajan valvonnassa oli vain kourallinen oppilaita kerrallaan.

Ilolan koulun säännöt olivat peräisin suoraan työohjeesta: ”koulu on työpaikka” ja ”toisten on annettava olla henkisesti ja ruumiillisesti rauhassa”. Työohje toimi   kaikkien koulun sääntöjen pohjana. ”Koulu on työpaikka” tarkoittaa, että oppilaiden on tehtävä koulussa töitä. Kotiin tehtäviä ei yleensä annettu. Ohjeen toinen osa taas korostaa toisten koskemattomuutta. Yksi Juurikkalan teeseistä kuuluukin: ”Rajojen asettaminen ei ole tärkeää, niiden pitäminen on.”

Ilon pedagogiikka

Ilon pedagogiikkaa kehiteltiin  ja toteutettiin siis  kahdessa koulussa. Ensin 180 - 450 oppilaan koulussa Vantaan Ilolassa vuosina 1988 - 2003. Juurikkala sai tuolloin hallinnolta vapaat kädet tehdä "jotain tavanomaisesta poikkeavaa". Ilon pedagogiikka lakkasi koulussa sitä ajaneen rehtorin Juuso Juurikkalan jäädessä  pois hommista.

Lukuvuosina 2005-2007 sitä noudatettiin ensin yhden ja sitten kahden opettajan versiona Mäntyharjussa Halmeniemen Vapaassa Kyläkoulussa reilun kymmenen oppilaan kanssa. Juurikkala toimi tuossa koulussa palkattomana opettajana. Halmeniemen vapaan kyläkoulun pedagogiikka oli sovellus Juuson yhdessä Vantaan Ilolan koulun muiden työntekijöiden kanssa kehittämästä pedagogisesta suuntauksesta.

Ilolan koulu oli parhaassa kukoistuksessaan 2000 luvun alkupuolella, jolloin koulun oppilasmäärä oli vakiintunut 430 ja 450 oppilaan väliin. Koulun syntyyn liittyy hyvin poikkeuksellinen tehtävänanto, jonka Juusolle antoi silloinen Vantaan koululautakunnan jäsen: ”Me emme halua 36. samanlaista koulua tähän kaupunkiin!”

Juurikkala julkaisi siitä myöhemmin oikein teoksenkin:

Juurikkala, J. (2008). Ilon pedagogiikka. Kohti nykyaikaista koulua. Konstruktiivinen peruskoulun käyttöteoria. Tutkiva opettaja –hankkeen julkaisu 1/2008. Jyväskylä.

Ilon pedagogiikka oli  yhtä aikaa lapsikeskeinen opetusoppi ja kouluideologia.
Ilon pedagogiikassa sitouduttiin  demokraattisesti määriteltyihin arvoihin. Tavoitteena oli onnellinen, aktiivinen ihminen ja kriittinen, itsenäinen yhteiskunnan jäsen. Ilon pedagogiikassa muita tärkeämpiä ihanneihmisen piirteitä olivat persoonallisuus, vastuullisuus, elämässä tarpeellisten tietojen ja taitojen hallinta sekä kriittisyys.

Juurikkala ei arvottanut  eri oppiaineita. Hän hyväksyi suomalaisen koulun opetussuunnitelman sisältöineen. Jokaiselle oppilaalle laadittiin kuitenkin oma henkilökohtainen opetussuunnitelma.

Oppiaineiden lisäksi tärkeitä kasvunaiheita saatiin  koulun toimintakulttuurista, lasta kunnioittavista käytännöistä sekä arkisista tilanteista, erityisesti niistä, joissa vastuuton vapaus tulee lapsille asti näkyviin.

Juurikkala korosti koulun tehtävää edustaa yhteiskuntaa. Nousevan polven kasvuun kuului saada  ravistella sen rakenteita. Koulun tuli ravistelu kestää, jaksaa keskustella ja viestittää "ettei yhteiskuntamme aivan paska ole".

Tietyt asiat oli opittava. Samalla oli opittava tapa tehdä töitä ja elää yhdessä toisten kanssa. Ilon pedagogiikassa korostui kaikkien oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Ketään ei kiusata.

Ilon pedagogiikassa käytettiin monien lapsilähtöisen kasvatussuuntauksen koulukuntien kehittelemiä opetusjärjestelyitä. Opetusopin retoriikka tuli työkasvatuksesta. Oppilaat olivat työntekijöitä ja opettajat työnjohtajia. Opiskelu oli  työtä. Toisin kuin usein realimaailmassa, työntekijöitä kohdeltiin koulussa täällä ihmisarvoisesti. Heillä oli  oikeudet ja velvollisuudet. Heitä kuunneltiin, heidän kanssaan neuvoteltiin  ja tehtiin  sopimuksia. Työntekijöillä oli  paljon vapausasteita päättää, miten työ tehdään, mutta ei sitä, tehdäänkö työtä. Sitä oli tehtävä.

Oppilaiden työnä oli opiskelu, tiedonhankinta. Työn tavoitteena oli oppia elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot. Palkkaa työstä ei maksett rahassa, sen sijaan koululainen sai perustiedot ja -taidot myöhempää ammatin hankintaa varten. Sitä hän voi sitten myydä rahasta työnantajalle.

Keskeinen menetelmä elämässä tarpeellisten tietojen ja taitojen hankinnassa oli omatoiminen ja omatahtinen työskentely. Oppilailla oli paljon vapautta menetelmien valinnassa (missä, miten, kenen kanssa). Koko luokan yhteisestä opettamisesta oli luovuttu. Opettaja opetti pyydettäessä kahden kesken niitä, jotka sitä tarvitsevat.

Opettajan rooli

Opettajan rooli oli ilon pedagogiikassa mielenkiintoinen. Toisaalta opettaja oli  oppilaan ohjaaja ja avustaja, joka oli käytettävissä. Toisaalta opettaja oli tiukka, vaativa ja rajoja vartioiva aikuinen. Opettaja kontrolloi, että työ tehdään. Oppilaiden oli  läpäistävä jokaisen jakson jälkeen taitotasokoe. Opettaja kontrolloi, että sopimukset pidetään. Opettaja puolusti  yhteiskuntaa kapinalta. Mutta kaiken tämän opettaja teki kuunnellen ja keskustellen.

Ilon pedagogin haastava perustehtävä oli  kohdata lapset kokonaisvaltaisina, saattaa työkyvyttömät työkykyisiksi, kääntää kapinoitsijoiden kelkka, auttaa oppimisvaikeuksissa ja opettaa oppiaineita. Omaleimainen oli  ajatus antaa vastuuttoman vapauden seurausten kasvaa niin suureksi, että lapset sen itse huomaavat.

Oppilaan suunnittelivat itse työtään ja arvioivat myös itse. Opettajan tehtävänä oli olla peli, ja antaa palautetta arvioinnista. Aivan keskeinen menetelmä oli opettajan ja oppilaan vuorovaikutus, kuunteleminen ja puhuminen.

Ilon pedagogiikkaan kuului myös inkluusio, eriyttäminen, multigrade-opetusryhmät (yhdysluokka), taitotasoryhmät ja hieman yllättäen perinteiset oppikirjat. Ilon pedagogiikkaan eivät kuuluneet rangaistukset, ulkoiset palkinnot, kilpailu, koko luokan opetus, hiljaisuuden vaatiminen eivätkä läksyt. "Työt tehdään työpaikalla".

Ilon pedagogiikan näkemysperustaa

Niinkuin kenen tahansa opettajan tekemien ratkaisujen kohdalta, myös Juha Juurikkalan osalta on kiehtovaa tutkailla, miten hän valintansa perustelee. Heti on sanottava, että ihan hyvin.

Ilon pedagogiikan taustalla olivat konstruktiiviseksi kuvattu näkemys oppimisesta ja humanistiseksi luokiteltu näkemys ihmisestä. Edellinen tarkoittaa, että jokaisella oppijalla on oma sisäinen tietonsa ja kokemusjärjestelmänsä, johon hän liittää kaikki uudet oppimiskokemuksensa. Ihmisellä on sisäinen taipumus rakentaa tietokokonaisuuksia oman ajattelunsa pohjalta ja pohjaksi. Opetusopin peruspilari on usko lapsen haluun oppia ja kasvaa täyteen mittaansa oman sisäisen äänensä ohjaamana. Ilman palkintoja ja rangaistuksia, asioista neuvotellen ja niistä sopien.

Jälkimmäinen tarkoittaa, että ihminen on arvokas sinänsä. Jokaista on kohdeltava ihmisarvoisesti hänen omaa persoonallisuuttaan kunnioittaen. Lapsuus nähdään ainutkertaisena, ja lapset halutaan ottaa vakavasti. Suorastaan huima on Juurikkalan näkemys nuoren ihmisen kasvusta. Hänen mukaansa nuoren kasvu vaatii aikuisten luoman yhteiskuntajärjestyksen testaamista. Nuorilla on sisäinen pakko potkia rajoja.

Ilon pedagogiksi ryhtyminen vaatii rohkeutta tehdä asiat toisin kuin ennen- itse asiassa juuri niinkuin opetussuunnitelmassa vaaditaan. Se ei sovi itsekeskeiselle opettajalle, joka pitää itseään suurena esiintyvänä taiteilija.

Toimintatapa sopii Juurikkalan mukaan kaikille lapsille. Se ei sovi vanhemmille, jotka pitävät lapsen tahtoa taskussaan. Perheille, jotka pitävät lapsiaan pumpulissa tai kovalla kurilla ojennuksella.

Juurikkala ja Ilola tänään

Ilolan koulu on nyt normalisoitu, eikä Halmeniemen Vapaata  Kyläkoulua enää ole.  Juuson lähdettyä hoitovapaalle vuonna 2003, uusi sijaisrehtori, käänsi koulun kelkan valtavirran suuntaan. Opettajakunta hajosi. Vanhat opettajat joukkoirtisanoutuivat.

Ilolan koulu jatkaa toimintaansa yhä. Rehtori on taas vaihtunut ja koulu on, Juuson sanoin ”uudistettu tavanomaiseksi vuosi ja luokkakouluksi”.

Juuso itse keskittyi tarjoamaan kotia huostaanotetuille lapsille puolisonsa kanssa Kiururannalla-