Kokeneen peruskoulumiehen monologeja pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. Vielä vanhemmat lastut osoitteessa http://marttifi.wordpress.com/
Kirjoja
tiistaina, lokakuuta 31, 2023
maanantaina, lokakuuta 30, 2023
Kouluvaarin Uutisia 30.10.
Maanantaina satoi kevyesti lunta. Kouluvaari pani lämmintä päälle. Sitten Auroraan klo 9-13.45.
Viikkoraportti 43
(-) Kesäikävä. Sunnuntai-aamuna siirrytään talviaikaan. (+) Talvirenkaat turvallisesti alla. (++) Kiva koulutuskeikka. Kouluvaariksi taas.
Herätys kylmähköön aamuun. Klo 9.15 renkaiden vaihtoon TeknoPyörässä. Se on talvi pian. Hämeenlinnan ke-to-ohjelmaa hiottiin teamsilla puhelimessa klo 11-12. Lounaaksi valmista juustoporokeittoa. Kyllä. Tykkäsin.
Hyvä aamiainen. Sitten keikalle. Luova rakenne vähän jännitti. Ihan hyvin meni. Hieman dioja on päivitettävä. Päivällinen Popinossa. Pippuripihvia ja paistettuja perunoita. Salaatti vielä parempaa.
Vielä toisen kerran hyvä hotelliaamiainen. Sitten valmentamaan. Valmista tuli. Marjut kyytiin ja Espooseen.
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2023
Nyt Youtubessa: Mitä kuuluu lautamiestomintaan
https://www.youtube.com/watch?v=ftXN0FfTIhA
Haastateltavana on pitkään lautamiehenä toiminut Kai Hurskainen. Ohjelmassa puidaan mm. näitä kysymyksiä:
- Millainen ihminen sopii/kelpaa/voi päästä lautamieheksi/kuka ei pääse?
- Miten lautamieheksi pääsee?
- Millainen valta lautamiehillä on? Mitä tehdään jos ollaan erimieltä tuomarin kanssa tai keskenään.
- Kuinka päätösneuvottelu etenee?
- Kuinka usein istuntoja on? Kuinka pitkiä ne ovat?
- Mitä istunnoista saa ulkopuolisille kertoa?
- Millainen vastuu lautamiehellä on, jos päätös osoittautuu vääräksi?
- Saako tehtävästä palkkion vai onko se vapaaehtoistyötä?
- Milloin valitaan lautamiehet seuraavan kerran?
perjantaina, lokakuuta 27, 2023
Kouluvaarin Uutisia 27.10. -23
Syysloma toi tauon kouluvaarihommiin. Väliä tuli about 15 päivää. Mutta tänään taas.
- 3N-luokan päivä alkoi turvalliseen tapaan ohjelman tsekkauksella. Luvassa oli paljon lapsia innostavaa.
- Ekalla tunnilla kirjoitettiin jännittävää tarinaa, Virke kerrallaan heitettiin nopalla sana, joka pitää siitä löytyä. Ja lopuksi otsikko ja kuva.
- Sitten välitunnille. Kouluvaari meni mukaan valvomaan.
- Toisella tunnilla tuli kirjastoauto. Koottiin koulun kortilla palautettavat ja uusittavat kirjat. Käsky oli selvä;: jokainen lainaa kirjan. Kouluvaari sai auttaa, kun etsittiin netistä islamia opettavalle tuntiopettajalle eri luokka-asteiden oppisisällöt Löytyivät. Ja myös arviointikriteerit katsomusaineille.
- Sitten olikin jo lounastauko. Kaitsun porukka oli kattanut uunikalaa ja mm. grilliperunoita sekä tuoretta salaattia. Ruokapalkkalainen kävi kuittaamassa vihkoon saaneensa/syöneensä aterian.
- Kolmosluokilla on lupa valita yksi kolmesta luokkatilasta, kunnes kaikki olivat valmiita aloittamaan opiskelun. 3N-luokassa katsottiin hauskoja piirrettyjä lyhytleffoja. Kouluvaari sai valvoa, että kaikki sujuu. Sujui.
- Sitten taidetouhut jatkuivat. Halloween teemasta nautittiin. Nyt piirrettiin oman käden avulla luurangon käsi ja opittiin samalla vahingossa käden luiden rakenteet. Luuosat jätettiin värittämättä mustiksi, ja sen sijaan kastettiin ne öljyllä. Näin luuosista tuli hauskasti läpikuultavat.
- Sitten tulikin siesta. Kouluvaari kävi siirtämässä autoa K-kaupan kadun varrelta, koska siellä parkkiaikaa on vain neljä tuntia.
- Viikon viimeisenä oli katsomustunti. 3N-luokassa oli evlut. uskontoa. Teemana oli Joosef, jonka veljet myivät orjaksi. Opettaja luku tarinaa välillä parikin lasta söpösti sylissään, ja käytiin innostavaa eettistä keskustelua mm. syytetyksi joutumisesta ilman syytä.
- Klo 13.28 Kamat reppuihin, reppu selkään, tuolit paikoilleen, vaatteet päälle, kengät jalkaan ja eikun viikonlopun viettoon ja odottamaan tiistaita.
- Tiistaina on nimittäin koululla Halloween tapahtuma,.
sunnuntaina, lokakuuta 22, 2023
Viikkoraportti 42
(-) Syksy jatkui. Vaihtoehtoa ei ole. Kokoushommia liikaakin (++) Kouluväellä syysloma täällä. Ansaitsivat. Omaa aikaa. Yes. Eläkelkin tuli tilille.
Aamulla sukellus vuoteen 2001. Klo 10 Teams Hämeenlinnan ensi viikon valmennuksesta. Innostusta. Valmistautumista iltaan. Tänään me Espoomn demarit ollaan nimittäin teltalla klo 18-21 Espoontorilla grillaamassa makkaraa. On asunnotto-mien yö.
Hrrr. Kalsaa.Lämpöä toi, kun meillä oli pitkästä aikaa OpeUran kokous klo 10 penkereellä. Kuulumisia ja uusiakin ideoita. Prosessi jatkuu. Tekoälyn avulla.
Tiukkaa paperiasiaa. Kunnallisjärjestön dokumentteja. Ensi viikon luentojen dispositiota. Hotelli varattu Hämeenlinnasta. Ja influenssarokotus. Ja talvirenkaiden vaihto. Leinosen kortti-idean maistelua. Käytiin ostamassa Mr. Teolle synttärilahjaa. Päivälliseksi mitä maistuvin sienikeitto Pertti Kansasen poimimista suppelovahveroista.
lauantaina, lokakuuta 21, 2023
Kauko Helovirta 99 vee
torstaina, lokakuuta 19, 2023
Mikä on rehtorin tärkein taito ?
Meksikolainen tohtori, tietokirjailija ja ystäväni Eduardo Andere Martinez on tutkinut vuosien ajan perinpohjin suomalaista peruskoulua löytääkseeni Pisa-menestymisen salaisuuden. Hän kävi useita kertoja Suomessa (ja muissa listan kärkimaissa) ja seurasi opetusta ja haastatteli opettajia myös Auroran koululla.
Yhtä vastausta kovin tuloksiin hän ei löytänyt. Hyvin kisassa menestyneiden maiden koulutusotteelle ei löytynyt yhteistä selittäjää. Mutta jotain hyvin omalaatuista hän Suomessa tunnisti: Suomessa opettajuus ei ole duuni vaan kestävä tapa elää. Lisäksi suomalaiskouluissa (hänen mukaansa) opettajat eivät niinkään tottele hallintoa, vaan ikäänkuin päinvastoin :-)
Sain eilen Eduardolta kirjeen. Hän kysyi:
" Martti, may I take one minute of your time, for one question? What would you say is the main skill or ability of school leaders (Principals) today?"
No jestas. Ei kun kaivamaan muistilokeroita ja luentodioja. Vastasin tänään näin:
"Rehtorilla on kuusi eri työkenttää, joista jokaisella on oma johtoarvonsa ja jokaisella niistä hänellä oma roolinsa. Nämä ovat;
- Pedagogisena johtajana pedagogiikan kentällä (johtava arvo: oppiminen ja kasvu)
- Managerina kouluorganisaation kentällä (johtava arvo: tehokkuus)
- Liiderinä (ihmisen johtajana) kouluyhteisön kentällä (johtava arvo: hyvinvoiva yhteisö)
- Virkamiehenä julkisen toiminnan kentällä ( johtaja arvo: lainmukaisuus)
- Esimiehenä työpaikan kentällä (johtava arvo: reiluus: hyvä työ ja oikeudenmukainen korvaus)
- Yksilönä toisten oman elämän kentällä (johtava arvo: onni)
7. Siksi tarvitaan seitsemäs rooli ja sille arvokenttä: sovittelija, neuvottelija ja kompromissien luova rakentaja kokonaisuuden kentällä (johtava arvo: harmonia)
- johtaa muutosta
- katsoa kouluelämää useita näkökulmista ja ymmärtää, että eri tahoilla ja eri ihmisillä on erilaisia odotuksia koulua kohtaan
- kestää negatiivista palautetta
- neuvotella
- ratkoa kriisejä
- ja ennen muuta taitoa tehdä luovia kompromisseja.
tiistaina, lokakuuta 17, 2023
sunnuntaina, lokakuuta 15, 2023
Viikkoraportti 41
(-) Kylmä viikko oli luvassa. Ei ihan niin.Liikaa kokouksia. Kyllä (- +) (++) Kouluvaarihommia ja kaksi kivaa keikkaakin. Ja rästihommien hoidosta innostumista.
Viluinen aamu. Sähkökorjaus tilattu. Hotelli varattu to/pe-yöksi. Hämeenlinnasta. Puhelu Hauhoon. Kirjoja palautettu Selloon. Katsastus varattu autolle. Espoon demarien vuoden 2024 suunnittelu-kokous klo 17 -20. Hyvin sujui.
Norppa lensi Nizzaan. Valmistautumista seuraavien päivien hommiin. Podcast-mainos. Avain Puikkarilta.