Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

Komeasti kevättä kohti!


IHANA kevätpäivä. Lumi suli silmissä. Sain naapurilta viestin, että meidän kattolumemme sulaa heidän ikkunalleen. Räystäs on kuulema tukossa. Täytyy ryhdistäytyä. Huomenna.

AAMULLA kuudennen luokan opettajamme olivat nivellyspalaverissa yläkoulussa. Tiedonvaihto on tärkeää. Yhteistyötä saisi olla enemmän. Nyt juuri sellaista on. Via Dolorosamme kertojat ovat Järvenperän koulun ysejä. Ymmärrettävästi yläkouluamme harmittaa, että niin suuri osa oppilaistamme (lähes puolet) hakeutuu erikoisluokille. Mutta eikö se ole pelin henki? Jos tässä kaupungissa on musiikki-, kuvis- , ilmaisu- ja liikuntaluokkia, niin tokii meidän oppilaitamme ohjataan hakeutumaan niihin. Jos heillä paloa ja harrastusta on.

KLO 11 oli tärkeä neuvottelu pienluokan jatkotoimista sukossa. Pääsiäiseen asti mennään näin. Opetuspäällikkö esitteli TIPIn kuluseurantaa. Voi, että on sekavaa. On porukalla työtä, kun vastaavat lautakunnalle, mitä TIP maksaa.

KLO 12 ehdin muutamaksi minuutiksi kevätnäytelmän harjoituksiin, joita JJ ja Patric nyt vetivät. Homma etenee hyvin. Tänään treenattiin tunteita.

KLO 13.30 oli oppilashuoltoryhmä. Paikalla psykologia lukuunottamatta kaikki. Kävimme läpi Dreammixin tukitarpeita.

KLO 15.30: ksi ajoin sitten Meilahden yläasteelle heidän oppilashuolto läpinäkyväksi- koulutusiltapäiväänsä. Olipa upeaa porukkaa. Yläkoulu ja mm. monia pariopettajakokeiluja! Vallankumous alkaa Meilahdesta. Opettajakuntaan kuuluu mm. Sahlbergin Pasin vaimo. Sain terveisiä.

KOULUN kautta sitten himaan. Postilaatikko on taas ihan täynnä. Sieltä ei voi lähettää yhtään meiliä. Huomenna on edessä taas postin purkuhommia.

Nyt vielä ottamaan esikoisen kanssa tennismatsi. Sitten huomisen YT:n asialistan kimppuu ja ennen puoltayötä pehkuihin.

maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

Niin pieninä palasina on onni maailmalla



PITKÄSTÄPITKÄSTÄ aikaa keväältä maistuva päivä. Pidän huomenna luennon, tällä kertaa Meilahden yläasteen opettajille. Teemaksi olen valinnut 31 vuotta työtä tehneen koulumiehen avautumisen. Pidin tänään "harjoitusluennon" Espoon koti- ja kouluyhdistysten KoKon vuosikokouksen viritykseksi klo 18. Ihmiset kuuntelivat oikein ystävällisesti. Hioin kuitenkin esitystä vielä illalla.

TÄNÄÄN tehostetun tuen pedagogisen ryhmän rexit kokoontuivat ominpäin virastoon hahmottelemaan edessä olevaa työperiodia. Sovimme työnjaosta alueellisissa infoissa. Lounastimme lopuksi yhdessä Espoon keskustassa ja tapasimme samassa raflassa opetuspäällikön ja apulaispäälikön. Hienoa, että Ilpo Salonen on taas rivissä. Hän ohjasi meille huhtikuussa vieraita Skotlannista.

PÄÄOSA oirehtineen pienluokan oppilaista teki töitä ahkerasti. Kaksi poikaa ei siihen oikein pystynyt. Toisen koulupäivä oli keskeytettävä vaaratilanteiden vuoksi. Loukkaantunut opettaja sai hyvän uutisen: vakuutusyhtiö suostuu sittenkin rahoittamaan polven leikkauksen.

VARTTI-lehti soitteli. Toimittaja Suvi Hurri on paneutunut todella hyvin pieneen TIP-hanketta koskevaan uutiseen, ja hioimme yhdessä tekstiä niin, että siihen ei jää asiavirheitä. TIPIN kohtalo ratkeaa lautakunnan kokouksessa ensi viikolla 7.4.

ESIOPETUSasiassa saavutettiin tänään hieno voitto. Kaupunginjohtaja poista asian KH:n esityslistalta, ja näin mm. starttiluokkamme saa jatkaa opetustoimessa. Meriusvan koulun rehtori Hanna Sarakorpi totisesti ansaitsee illalla skumppalasillisen.

ILTAPÄIVÄLLÄ ajoin taas Soklaan kasvatuksen käsitemaailmaa hiomaan. Nyt on jo 25 käsitettä käyty kahteen kertaan läpi. Seuraava nippu on valmiina 6.4. Kesään mennessä toinen kierros on voitettu kanta.

KAIKKI ei voi onnistua. Takaiskuksi kirjattakoon, että kaupunki ei suostu antamaan meille 2* 450 euroa Omnian ihan joulukuun lopulla maksamia harjoittelijoittensa ohjausrahoja- joita emme voineet tuolloin käyttää. Mrrr.

PS. Kuten joku on varmaan huomannut, tämän blogin laskuri on vaihdettu. Nyt kun se on ollut käynnissä viisi päivää, sivuilla on käyty 1127 kertaa. Se tarkoittaa keskimäärin 215/päivä. Hurja luku (aikaisemmin päivävauhti oli 145).

sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2009

Johtokunnan kuulumisia

AURORAN uusi johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran 24.3. Ennen ensimmäistä kokousta pidettiin vanhan ja uuden johtokunnan miniseminaari, jossa nyt tehtävän jättävä Paula Ahonen-Rainion johtokunta opasti uutta kokoonpanoa johtokuntatyöhön liittyvissä asioissa. Kuulimme myös vanhojen johtokuntien työstä ja saimme samalla tuntumaa Auroran koulun historiaan.

Edellinen johtokunta on työskennellyt aktiivisesti koulun hyväksi. Myös yhteistyö Koti ja koulu –yhdistyksen kanssa on ollut aloitteellista ja saumatonta. Uusi johtokunta haluaa kiittää edeltäjäänsä hienosta työstä!

Koulun johtokunnan tehtävänä on erityisesti koulun kasvatus- ja opetustyön tukeminen sekä kodin ja koulun yhteistyön tukeminen. Johtokunta hyväksyy opetussuunnitelman koulukohtaiset osuudet, lukuvuosisuunnitelman ja toimintasuunnitelman ja seuraa yhdessä koulun henkilöstön kanssa niiden toteutumista.

Koulun johtokuntaan kuuluu vanhempien edustajia ja kaksi edustajaa koulun henkilökunnasta. Rehtori valmistelee johtokunnan käsiteltäväksi tulevat asiat ja esittelee asiat kokouksissa. Johtokunta kokoontuu yleensä kolme kertaa vuodessa.

Vuoden eri vaiheissa käsitellään aina sillä hetkellä koulutyössä ajankohtaisia asioita. Maaliskuun kokouksessa käytiin läpi koulun kevätlukukauden kuulumisia: kuulimme TIP-hankkeen jatkotoiveista, syksyn oppilasmääräennusteista, kerhotyön tilanteesta, henkilöstötilanteesta ja koululla meneillään olevista kehittämishankkeista. Vuoden ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin lisäksi edellisen vuoden toimintasuunnitelman (budjetin) toteutuminen ja hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2009.

Kokouksen jälkeen käytiin vapaamuotoista keskustelua ja mietittiin, miten lapsia voisi koulupäivän aikana kannustaa liikkumaan. Asiaan palataan varmasti jatkossa.

Seuraavan kerran johtokunta kokoontuu toukokuussa.

Susanna Lehti (pj.) ja Anu Arvonen (vpj.)

Osa oppilaista saa lähes vuoden vähemmän opetusta

POSTILAATIKKOON kilahti juuri tuore Luokanopettajaliiton mediatiedote. Laitan sen jakoon.

Vuosi vähemmän opetusta kuin vaikkapa naapurikunnassa

Luokanopettajaliitto on huolissaan perusopetuksen tasa-arvon toteutumisesta ja jatko-opintovalmiuksista. Osa maamme koululaisista saa perusopetuksen yhdeksän luokan aikana lähes vuoden vähemmän opetusta kuin koulutukseen panostavan kunnan oppilaat.

Valtakunnallinen tuntijakosäännös määrittelee perusopetuksen vain minimiviikkotuntimäärät. Joissakin kunnissa viikkotuntimääriin resurssoidaan paikallisissa opetussuunnitelmissa valtakunnallista minimiä enemmän. Jos oppilas saa kaksi tuntia viikossa enemmän opetusta kuin toinen, hän saa vuoden aikana opetusta kolme ja puoli viikkoa enemmän kuin toinen. Alakoulun aikana ero voi revetä viideksi kuukaudeksi, ja koko perusopetuksen aikana seitsemäksi ja puoleksi kuukaudeksi, eli lähes yhdeksi lukuvuodeksi. Oppilaiden valmiudet jatko-opintoihin voivat olla aivan erilaiset perusopetuksen jälkeen.

Luokanopettajaliitto vaatii kaikille oppilaille riittävästi opetustunteja eikä hyväksy leikkauksia oppilaiden saamaan opetukseen.



Matti Sippola
Puheenjohtaja
Luokanopettajaliitto
www.luokanopettajaliitto.fi

Pian lomalle



LUKUVUOSI on tunnetuista syistä ollut sellainen, että lomailuun ei ole oikein ollut mahdollisuuksia. Vuosilomapäiviä on jäänyt jonoon, ja Espoon pitkäaikaisille työntekijöilleen myöntämä viikon ns. "kalkkisloma" uhkasi jäädä pitämättä.

Ryhdistäydyin. Tilasin tänään netistä lomamatkan. Rantapallon hakukone löytää helposti kaikki äkkilähdöt. Viikon matkan sai sieltä 60 %:n alennuksella!

Lomasta tulee pääsiäisen perään tosi pitkä. Eli ennakkovaroituksena: Rexi on kateissa läheisineen Auroran arjesta pitkäperjantaista (10.4) sunnuntaihin (19.4.). Sitten muutama päivä töitä ja loput vuosilomapäivät vapauttavat miehen ajamaan Vespalla koko vapun alusviikon.

lauantaina, maaliskuuta 28, 2009

Huhtikuun Luokanopettaja-lehti



HUH! Pääsin eilen kotiin klo 14- ja nukuin lähes yhteen pötköön 18 tuntia! Batteryt tai patterit taitavat loppua :-).Tai sitten koulussa riehuva oksennustauti kaatoi minut näin.

LO-liiton hallitus piti viikonvaihteessa kokoustaan Seinäjoella, mutta olin jo ajoissa ilmoittanut, että jätän väliin. Oikein hyvä EI-ratkaisu.

Huhtikuun lehti oli saatava valmiiksi. Jostain syystä jutuista on vähän pula. Niinpä lehdessä on taas liikaa päätoimittajan juttuja: pääkirjoitus, kirja-arvostelu, vuoden luokanopettajan kainalojuttu ja video-esittely. Yhteensä yli neljä sivua. Oikoluin taiton tänään, ja ajoin korjatut sivut taittajalle talvituiskussa. Lehden ilmoitusmäärä on ennätysalhaalla, ja siitäkin pitäisi jaksaa huolestua.

Räpeltelin keynote-ohjelmalla dioja tiistai-iltapäivän luentoon Meilahden yläkouluun. Edelleen ohjelma tuntuu nastalta.

Auroran Viikkokirje nro 14


KUVA: Viikon 13 kohokohtia, elävät kulissit harjoitus salissa.


Auroran koulun viikkokirjeessä tiedotetaan tiiviisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai.

LYHYESTI VIIKOSTA 13

Pientä takatalven tuntua. Kevät saisi jo tulla? Viikon ohjelmaan kuului mm. kevätnäytelmän harjoittelua ja johtokunnan kokous. Henkilökuntaa perehdytettiin uuteen lastensuojelulakiin. Oppimiskeskuksella oli kaksi koulutustilaisuutta: avasimme pedagogisen johtamisen saloja ja kehittelimme ryhmäintegratiota. Laaja-alaista erityisopetusta ei annettu tällä viikolla. Huoltajakyselyn aikaa pidennettiin, koska vastauksia oli tullut kovin vähän.

ALKAVASTA VIIKOSTA 14 YLEISESTI

5d-luokka opiskelee todennäköisesti vielä tämän viikon kolmessa ryhmässä. Sarin sijaiseksi palaa Matti Holappa. Tästä syystä ela-opetus on vieläkin peruutettu, ja 5.-6.-luokkien sinikarhuoppilaat opiskelevat omissa luokissaan.

Vanhemmille on toimitettu tunnukset jolla voi antaa Wilmassa palautetta koululle. Palautteenanto on osa koulujen itsearviointia.

Maanantai 30.3.

Rehtori tehostetun tuen kokouksessa klo 10.30.
KoKoEspoo ry:n vuosikokous on avoin kaikille koti-koulu jäsenyhdistysten jäsenille. Kokous pidetään Auroran alakoululla, Lippajärvellä. Luvassa on koulun bändin esitys, kahvia ja pelisääntöprojektin alustavien tulosten esittelyä.

Tiistai 31.3

6. luokan opettajat nivellyspalaverissa Järvenperän koululla klo 8.15-
Rehtori neuvotteluissa virastossa klo 10-12.
Oppilashuoltoryhmän kokous klo 13.30-15. Vuorossa 4a+4c
Rehtori Helsinkiin noin klo 14.15.

Keskiviikko 1.4.

Aprillipäivä. Varokaa!
YT klo 8-9: Lastensuojeluteema. Oppikirjavalinnat- keskustelua.
Rehtori kokouksessa klo 12-

Torstai 2.4

Rehtori tehostetun tuen seminaarissa Helsingissä 8.30-16.00

Perjantai 3.4

Johtoryhmän kokous (HUOM!)
Huoltajakysely sulkeutuu.

perjantaina, maaliskuuta 27, 2009

Koulu pyytää huoltajilta palautetta!


KAIKISSA espoolaiskouluissa kerätään ainakin kerran kolmessa vuodessa huoltajapalautetta koulun toiminnasta. Edellisen kerran kysely järjestettiin vuonna 2006. Tänä keväänä on jälleen vuoromme. Käytössämme on sähköinen Espoon kaupungin laatima nettiohjelma, johon vastataan internetin välityksellä. Kysely koostuu 31 koulun toimintaan liittyvästä kysymyksestä, joihin vastataan asteikolla 1-5. Lisäksi on kysymys avointa vastausta varten.

Tunnukset ja salasanat on lähetetty koteihin oppilaitten repuissa oppilaiden nimillä. Mikäli perheessänne on useampia oppilaita, riittää yksi vastaus/perhe, vaikka tunnukset tulevatkin kaikille oppilaille. Kyselyn vastataamisaikaa on nyt pidetty vielä viikolla perjantaihin 2.4. 2009 saakka, koska valitettavasti vastauksia on tullut tähän mennessä kovin vähän. Auroran koulua käy lapsia 271 perheestä. Torstaihin mennessä kyselyyn oli saatu 45 vastausta.

Ohjeet kyselyyn vastaamiseen:
Valitkaa internet-osoite: https://wilma.espoo.fi
Kirjautukaa Wilmaan kotiin lähetetyllä oppilaan nimellä olevalla tunnuksella ja henkilökohtaisella salasanalla.

Jos vastaamisessa on ongelmia, ottakaa yhteyttä koulusihteeri Riitta Enqvistiin maanataista torstaihin klo 8-15, puh. (09) 816 40485

torstaina, maaliskuuta 26, 2009

Torstai taas (aikuisten oikeasti) toivoa täynnä!

KUVA: Iltapäivän koulutuksen flyeri


- päivitetty 27.3. klo 7.30-

EILEN meillä oli tärkeä neuvottelu tuen saamiseksi työtilasta pudonneen pienluokan tilanteen tukemiseksi Jorvissa. Neuvottelussa löydettiin ratkaisu, joka on rahoituspäätöksiä ja muutamaa tärkeää allekirjoitusta vaille.

Joskus tuen saanti sitä tarvitseville lapsille on ihan kohtuuttoman väännön takana. Mutta tuo vääntö ei nyt mennyt hukkaan. Pienluokka jatkaa vielä tovin kolmeen ryhmään jakautuneena. Koulukuntoonpalautussuunnitelma on toiminut hyvin.

Täysin pöyristyttävää on sen sijaan vakuutusyhtiön toiminta. Se kieltäytyy maksamasta väkivaltatilanteessa loukkaantuneen opettajan jalan leikkausta. Vakuutusyhtiön asiantuntijalääkäri tietää tapaamatta potilasta paremmin kuin opettajan tutkinut asiantuntijalääkäri, onko polvi vaurioitunut. HUH! Jollen olisi jo näin vanha mies, kiehuisin raivosta.

PÄIVITYS: Nyt vakuutusyhtiö näyttää olevan valmis harkitsemaan omaa päätöstään.


Minulla näyttää olevan ihan oikeaa ja paljon puhuttavaa esimiesteni kanssa ensi viikon tiistaina mm. siitä, kuinka virtaviivaisesti eräät prosessit tällaisissa tapauksissa näyttävät toimivan. Ja on minulla muutama ehdotuskin.

TÄMÄN päivän aamuohjelmaan kuuluu liikuntatunti. Tuomo ja minä otamme 6-luokkien poikien koristestin tulokset talteen, ja toisella tunnilla opettelemme kouluun sovelletun käsipallon saloja.


PÄIVITYS: Ohjelmassa oli koristesti ja käsipalloa. Jotta oppilaitten liikunnan arvosana olisi oikeudenmukainen, annamme oppilaille mahdollisuuden antaa näyttö osaamisestaan joka lajissa. Kuljetus päästä päähän ja koriin heitto (kuluva aika) mittaa varsin hyvin tuon lajin osaamista. Paras aika oli alle 7 sekunttia!


ILTAPÄIVÄLLÄ klo 15-18 oppimiskeskuksemme järjestää yli 20:lle opettajalle ja vanhemmalle tarkoitetun koulutustilaisuuden ryhmäintegraatiosta (opetustavasta, jossa useitakehitysvammaisia lapsia opiskelee tavanomaisessa ns. yleisopetuksen luokassa). Jo teema on tärkeä, mutta kalentereihin kannattaa merkitä tämäkin: koulutustilaisuudessa vanhemmat, koulunkäyntiavustajat ja opettajat ovat yhdessä. Se on koulutuskonsepteissa tosi harvinaista.



PÄIVITYS: Kurssi sujui tosi mukaavasti. Taukotupa oli täynnä ihmisiä, ja ilmapiiri oli innostava.


KLO 18 Aurorassa pitää vielä EKOAY:n hallitus ylimääräisen kokouksen käynnistymässä olevista määrärahaleikkauksista.


PÄIVITYS: Ylimääräiseen kokoukseen oli kutsuttu myös meitä vanhoja panttereita. EKOAY:n hallituksen iskujoukko tapaa ensi viikolla siton ja sukon tärkeitä virkamiehiä sekä lautakunnan jäseniä. Keskusteluissa esiin nousi mm. koulujen, opettajien ja lasten turvallisuuden takaaminen. Siinä Espoolla on paljon töitä opetuksen järjestäjänä. Toinen asia, jota vyörytin on varautuminen edessä olevaan lamaan niin että esim. henkilökunnan jaksamista ja työviihtyvyttä ei vain seurata vaan siihen tietoisesti satsataan. Kolmas asia oli vaatimus rehtorin työmäärän vähentämisestä.


PS: Harmi: Sivulaskuri lakkasi toimimasta. Tilalla on nyt uusi. Toivottavasti se pysyy ehjänä.

keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009

Hiukka hoppuisa keskiviikko!



- päivitetty klo 20.15-

LUVASSA mielenkiintoinen työpäivä. Vedän oppimiskeskuksemme ohjelman mukaisesti pedagogisen johtamisen päivän kolmelle teemasta kiinnostuneelle opettajalle. He seuraavat minua kuin hai laivaa klo 8-14.

NÄIN kävi. Vieraat seurasivat YT-istuntoamme, ja reflektoivat sen jälkeen, miten siinä näkyi pedagoginen johtaminen.


PÄIVÄ alkaa YT-istunnolla, jonka erityisteemana on lastensuojelu. Koulunpidossa oppilashuollon osuus kasvaa koko ajan, ja yhteistyö lastensuojelun kanssa ei enää ole kovinkaan harvinaista. Laki lastensuojelusta on hiljan muuttunut, ja on hyvä käydä sitä opettajien kanssa läpi. Oppaanamme on tuore video teemasta.

EHDIMME katsoa videosta tärkeän ensimmäinen 10 minuuttia, jonka messagena oli lastensuojeluilmoitus. Jatkamme leffaa ensi keskiviikkona.


Istunto alkaa kuitenkin Ripan luokassa, johon koulumme oppilaitten salateatteri on järjestänyt 6 minuutin esityksen.

5-6-LUOKKIEN ilmaisun valinnaiskurssi oli tehnyt kolme sketsiä opettajainkokousta sellaisena, kuin lapset sen kuvittelevat olevan. Kyllä me naurettiin.


Sitten kurssilaiset tutustuvat koulumme toimintaan, ja klo 10.45 tapaamme pitkästä aikaa lukion rehtorin (monologi), joka virittää meitä johtamisen taustalla oleviin tekijöihin.

REHTORI Marko Haimakaisen tunnin observointi palautti meidät oppilaiksi. JJ veti ihanan monologin taas uudella tavalla. Sitten koululounaalle.


SIESTALLA jatkuvat kevätnäytelmän treenit. Eilen ensimmäisissä varsinaisissa harjoituksissa teimme still-kuvia ja leikittelimme teatterin tyylilajeilla. Tänään jatkamme, ja finaaliharjoituksena on esittää oma tulkinta näytelmästä niin nopeasti kuin osaa.

JUURI NIIN. Kurssilaiset pantiin lasten sekaan. Nopein ryhmä pystyi esittämään koko näytelmän pikakelauksella noin 40 sekunnissa. Klo 13-14 tutustuttiin vielä TIP-toimintaa. Sn jälkeen olikin vuorossa kurssitodistusten jako




JOHTOKUNNAN KOKOUS

EILEN kokoontui koulumme uusi johtokunta ensimmäiseen kokoukseensa. Johtokunnan puheenjohtajalta Susanna Lehdeltä on luvassa raportti kokouksesta varsin pian. Kaikki sujui oikein hyvin, ja Arjan leipomaa omatekoista leipää kehuivat kaikki.

tiistaina, maaliskuuta 24, 2009

Kolmesta startista

KUVA: Go Waltari Go!


EILINEN maanantai tiivistyy aika hyvin lastuksi kolmesta startista.

1. KUNINGAS ILMAN SYDÄNTÄ

Kolmattakymmentä innokasta teatterilaista kokoontui siestalla opettja-asuntolassa sijaitsevaan opetustilaamme. Kyseessä oli kevätnäytelmämme, Mika Waltarin "Kuningas ilman sydäntä" harjoitusten startti. Minä ja Jokirannan Jukka kerroimme keynote-ohjelmalla sadun lapsille. Nyt eletään viikkoa 13. Esitykset ovat viikolla 22. Meillä on hulppeat 9 viikkoa aikaa harjoitella. Tällä ja ensi viikolla tarina otetaan haltuun, ja pääroolit jaetaan ensi viikon lopulla.

2. TYÖPAIKKATASON YT-KESKUSTELU ESIOPETUKSEN MAHDOLLISESTA SIIRROSTA OPETUSTOIMESTA VARHAISKASVATUKSEEN

Aurorassa toimii yhä Espoon ensimmäinen ja alkuperäinen starttiluokka. Starttiluokalla annetaan esiopetusta 7-vuotiaille, jotka eivät vielä aloita perusopetuksessa. Kaikkiaan Espoon kouluissa toimii noin 50 esiopetusryhmää. Koska kaupunki harkitsee niiden siirtämistä hallinnollisesti varhaiskasvatuksen alaisuuteen, kaikilla työpaikoilla, joilla on esiopetusryhmä, piti pitää YT-keskustelu ao. henkilöiden kanssa. Aurorassa se tarkoitti rehtoria, startti-luokan opettaja Marjaa ja koulunkäyntiavustaja Jattaa. Vastustimme kaikki esitettyä muutosta, ja kirjasimme perustelut pöytäkirjaan, joka lähetetään eteenpäin. Kaupunginhallitus palaa asiaan 6.4.2009.

3. PIENLUOKKA TAKAISIN KOULUKUNTOON

Olimme kutsuneet illaksi koolle vanhempainillan, jossa koti ja koulu yhdessä sopivat menettelyistä, joilla tilanne tuossa luokassa, josta perjantain lastu oli kirjoitettu, pantiin uuteen uskoon. Emme etsineet syyllisiä vaan ratkaisun. Maanantaipäivän ajan pienluokka toimi kahdessa ryhmässä kahdessa tilassa yhteensä kuuden aikuisen johdolla. Jo ensimmäisenä päivänä kouluajasta 80 % pysyttiin käyttämään opiskeluun. Hienoa.

Olemme kokeilleet tätä koulukunnon palautus- systeemiä aikaisemminkin, ja aiomme onnistua nytkin. Joskus tarvitaan uusi startti.

Espoolaiset Koti ja koulu-yhdistykset kokoontuvat Aurorassa


KUVA: KoKo-aktiiveja kesällä 2009.


ESPOON koulussa toimii aktiivisia koti & koulu yhdistyksiä. Niiden yhteistyöelimenä toimii KoKoEspoo ry. Se pitää vuosikokouksensa ensi maanantaina Auroran koululla. Mukaan vaan! Kaikki ovat tervetulleita. Alla virallinen kutsu. Oikeassa reunassa on myös linkkin yhdistyksen sivuille.

Hyvät jäsenyhdistykset!

KUTSU KoKoEspoo ry:n vuosikokoukseen. Kokous on avoin kaikille jäsenyhdistysten jäsenille. Kokous pidetään Auroran alakoululla, Lippajärvellä. Luvassa on koulun bändin esitys, kahvia ja pelisääntöprojektin alustavien tulosten esittelyä.

Lämpimästi tervetuloa!

KoKoEspoo ry
Hallitus


PS: ajankohtaiset espoolaiset koulukuulumiset löydät täältä.

VUOSIKOKOUS KOKOUSKUTSU
Aika Maanantai 30.3.2009 klo 18
Paikka Auroran koulu, ruokasali, Lippajärventie 44

Käsiteltävät asiat
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
4. Toimintakertomus ajalta 7.4.2008 – 31.12.2008
5. Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus ajalta 7.4.2008 – 31.12.2008
6. Vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle
7. Hallituksen puheenjohtajan valinta
8. Hallituksen varajäsenten määrän vahvistaminen
9. Hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle
10. Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valinta
11. Talousarvion vahvistaminen
12. Toimintasuunnitelman vahvistaminen
13. Tiedotuskanavat
14. Muut kokouskutsussa mainitut asiat

lauantaina, maaliskuuta 21, 2009

Espoo etsii menojen leikkauskohteita

KUVA: Ville Männikön komea kuva Aulis Pitkälästä (HS-sivuilta).


EILEN perjantaina Espoon suomenkielinen opetuslautakunta piti seminaaria, jossa etsittiin kohteita, joista voitaisiin leikata menoja. Vaikka Espoossa on päädytty ratkaisuun, että tuntikehykseen ei kosketa, noin kuuden miljoonan säästövelvoite on edelleen voimassa. Esillä on ollut monenmoisia ehdotuksia. Yläkouluissa syntyisi säästöjä, jos vain osa opettajista söisi lounasta oppilaitten kanssa. TVT-hankkeen smartboardien hankinta-aikataulua voitaisiin hidastaa. Opettajien täydennyskoulutusrahoja (ja ehkä oppimiskeskustoimintaa) voitaisiin vähentää.

Rehtoreilla oli tilaisuus osallistua keskusteluun. Minua tarvittiin koululla, joten jouduin jättämään tilaisuuden väliin. Monet meistä briefasivat tilaisuuteen menijoitä nostamaan esille mm. harvinaisten uskontojen opetuksen järjestelyt ja mm. TVT-koulutuksen. Jotkut uinninopetuksen ja myös Kulpsin. Missään tapauksessa ei pitäisi leikata esim. sope- ja starttiluokkien avustajista.

MONELLE- myös minulle- tuli täytenä yllätyksenä, että sivistysjohtaja Aulis Pitkälä etsisi menoleikkauksia kouluverkosta, mutta mediatietojen mukaan niin hän on niin tekemässä. Edellisellä kierroksella Espoossa vuonna 2005 lakkautettiin yksi alakoulu (Mäkkylän koulu) ja yksi lukio (Pohjois-Espoon lukio). Nyt taidetaan tavoitella suuremaa saalista. Mitä koulujen lakkauttaminen sitten merkitsisi? Määrärahasäästöt syntyisivät ennen muuta tilavuokrista ja opettajien palkoista. Tämä kuitenkin edellyttää, että opetusryhmien kokoa on väistämättä kasvatettava.

Ks lisää tästä ja mm. tästä.


POHJOIS-ESPOON oppilaaksiottoalueella kouluverkkoselvitys voisi nostaa esiin idean yhdistää Lahnuksen koulu, Pakankylän koulu ja Pohjois-Espoon koulu. Pohjois-Espoon koulussa on tyhjää tilaa, koska lukiolta vapautuneille luokille ei ole kaikille saatu korkeaa täyttöastetta. Toisaalta samalla lisääntyisivät kuljetuskulut. Niipperi, Juvanpuisto, Karamzin ja Aurora ovat aivan täynnä. Niiden tiloista ei niissä ole saatavissa ainakaan lähivuosina säästöjä. Auroran remonttikuluja voitaisiin kuitenkin kuulema supistaa, jos osa oppilaista siirrettäisiin Kauniaisten Mantymäkeen. Siellä on tyhjiä luokkahuoneita. Jaaha.

TAPIOLASSA kouluilla on pulaa oppilaista. Lukioiden tilat ovat täynnä. Niiden yhdistämisellä säästettäisiin lähinnä rehtorien palkkamenoista. Toisaalta Tapiola on Espoon helmiä, ja sen kouluihin puuttumiseen on korkea kynnys.

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Auroran Viikkokirje nro 13


KUVA: Viikon 12 kohokohta. "Kuningas, jolla ei ollut sydäntä"-koko koulun näytelmä startattiin YT-istunnossa.

Auroran koulun viikkokirjeessä tiedotetaan tiiviisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai.


LYHYESTI VIIKOSTA 12

Talvi alkaa talttua? Viikon ohjelmaan kuului mm. 5a-luokan yökoulu. Luunjan leirikoulun valmistelut edistyivät. myötätuulessa. Studia Aurorassa vanhempien mielestä koulussa monessa luokassa on liikaa "karkkipäiviä".


_________________________________________________


KUVA: Joonatanin itsestään Facebookin laittama kuva.


ENTINEN oppilaamme Joonatan Pyrrö on kuollut. Auroran koulun väki haluaa välittää syvät surunvalittelut Joonatanin perheelle.

_________________________________________________

ALKAVASTA VIIKOSTA 13 YLEISESTI

5d-luokka opiskelee viikon kolmessa ryhmässä, joita vetävät Joni Schiray, Julia Uotila ja Riiina Solantaus. Tästä syystä ela-opetus on peruutettu, ja 5.-6.-luokkien sinikarhuoppilaat opiskelevat omissa luokissaan. Vanhemmille on toimitettu tuunkset jolla voi antaa Wilmassa palautetta koululle. Palautteenanto on osa koulujen itsearviointia.

Maanantai 23.3.

Talouspaperikoneen esittely klo 10.

Tiistai 24.3

Oppilashuoltoryhmän kokous klo 13.30-15. Vuorossa 4a+4c
Johtokunnan kokous illalla klo 18 alkaen.

Keskiviikko 25. 3.

YT klo 8-9: "Lasten käsitys opettajainhuoneesta". Ilmaisutaidon ryhmä esitys. Rehtorilla muutama opettaja pedagogisen johtamisen kurssilla.

Torstai 26.3.

Auroran oppimiskeskus järjestää ryhmäintegraatiokoulutuksen klo 15-18.

Perjantai 27.3.

Auroran johtoryhmän kokous klo 8-9.

Punainen vespa ja musta perjantai



KEVÄÄN kouluviikko nro 12 on nyt takana. Olemme jokseenkin puolivälissä matkalla kohti kesää. Eli lukuvuodesta on jäljellä about neljännes. Päivä pitenee, ja hyvin pian punainen Vespa kyyditsee rehtoria paikasta toiseen. Yes!

TÄSTÄ perjantaista muodostui kovin ikävä, harmaa tai jopa musta. Aika ajoin koululuokista jokin ajautuu kriisiin. Koulutyö ei suju. Energia kuluu ihan muuhun. Nyt yksi pienluokistamme on sellaisessa tilassa . Päivän aikana oppilaita rauhoittamaan tarvittiin peräti kuusi henkilökunnan jäsentä. Päivään mahtui ruuasta kieltäytymistä, luokasta karkaamista, tappeluita, ohikulkevien oppilaitten solvaamista ja potkimista, tahallista opetuksen häirintää jne. Kahden pojat koulupäivä jouduttiin rehtorin päätöksellä keskeyttämään turvallisuussyistä.

HUH! Kasvattajille tosi surullisia tilanteita. Joudumme peruuttamaan ensi viikolta ela-opetuksen (ja mm. sinikarhutunnit), koska työtilasta pudonnut luokka jaetaan kolmeen ryhmään. Alamme rakentaa työkulttuuria alusta alkaen. Olemme siinä onnistuneet aikaisemminkin, ja niin teemme nytkin.

AAMUPÄIVÄLLÄ Pohjois-Espoon rehtorit kokoontuivat aluerehtorin johdolla suunnittelemaan ensi vuoden ekaluokkalaisten sijoittamista eri kouluihin. Vaikka tiedot ovat salaisia, sen paljastan, että valmistelussa syntynyt esitys oli meistä yksimielisesti paras mahdollinen. Kun ekaluokalaisia tällä alueella on yhteensä 256, ja vain yhden huoltajan koulutoivetta ei pystytty toteuttamaan, niin tulos on ainutlaatuinen. Suuri kiitos kuuluu Tero Latvalalle, joka on tehnyt satoja työtunteja saadakseen sijoittelussa auttavan tietokoneohjelmaan upeaan iskuun.

Lopullisesti sijoittelut päättää lautakunta kokouksessaan 6.4. 2009. Rehtorit allekirjoittavat päättökset 14.4.2009, ja ne lähtevät kakkospostissa huoltajille samana päivänä.

torstaina, maaliskuuta 19, 2009

Tänään A-Talkissa tärkeää kouluasiaa



- päivitetty kl0 22.05-

YLE TV1 lähettää tänään torstaina klo 21.05 A-talk-ohjelman, jonka teemana on "Koululaiset säästöjen puristuksessa".

Vieraina ovat opetusministeri Henna Virkkunen, OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi, Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth ja luokanopettaja Ulla Länsiharju.

OHJELMA näyttäisi ennakkotietojen mukaan keskittyvän nimenomaan itanaapurimme Vantaan koulujen surulliseen tilaan. Luokanopettajavieras vaatii ryhmäkokoihin kattoa. Sivistysjohtaja puolustautuu: rahaa ei ole. Ministeri väittää, että rahaa syydetään kunnille. AY-pomo vaatii valtiolta tiukempaa kontrollia. Lisäksi puhutaan koulujen turvallisuudesta. Erityisesti jännittää, kuinka nuori opetusministeri on osattu briefata väittelykuntoon.

Ks. lisää

NOINHAN se about meni. Nuori ministeri ei vakuuttanut. Surullista. Vantaalainen opettaja oli tosi rohkea. Hienoa, että Kangasniemi on taipumassa ryhmäkokosäädöksiin.

keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009

Tarvitaanko TIP-toimintaa kesäkuun ajaksi?


REXIN BLOGIN oikeassa reunassa on alustava kysely TIP-toiminnan tarpeesta kesäkuussa juhannukseen saakka. TIP-avustajissa olisi halukkuutta hommaan. Jollei suurta tarvetta ole, ei ole järkevää käynnistää yksityiskohtaista suunnittelua. Siksi pyyntö: vastatkaa tosissanne.

KESÄLOMA alkaa tänä vuonna maanantaina 2.6. TIP voisi toimia esim. kuusi tuntia (klo 9-15) kolme viikkoa. Kesätoiminta olisi maksullista. Hintaan vaikuttaa osallistujamäärä, mutta karkeasti se voisi olla kolmen viikon osalta 50 €, viikon osalta noin 20 €. Hintaan sisältyisi jokin kevyt välipala (leipää, voita, juustoa jne.).

Alustava kysely on auki viikon ajan, ja se sulkeutuu keskiviikkona 25.3.2009.

Tiedote Auroran koulun oppilaiden huoltajille 18.3.


OSANA koulumme itsearviointia keräämme huoltajapalautetta koulumme toiminnasta. Edellisen kerran kysely järjestettiin vuonna 2006. Käytössämme on sähköinen Espoon kaupungin laatima nettiohjelma, johon vastataan internetin välityksellä. Kysely koostuu 31 koulun toimintaan liittyvästä kysymyksestä, joihin vastataan asteikolla 1-5. Lisäksi on kysymys avointa vastausta varten.

Tunnukset ja salasanat on tehty oppilaiden nimillä. Mikäli perheessänne on useampia oppilaita, riittää yksi vastaus/perhe, vaikka tunnukset tulevatkin kaikille oppilaille. Kyselyyn voi vastata perjantaihin 27.3. 2009 saakka.

Ohjeet kyselyyn vastaamiseen:
Valitkaa internet-osoite: https://wilma.espoo.fi
Kirjautukaa Wilmaan kotiin lähetetyllä oppilaan nimellä olevalla tunnuksella ja henkilökohtaisella salasanalla.

Keskiviikkoa kohti!



HUOMINEN ( kirjoitan tätä alkuaihiota klo 00.05) on haastava päivä.

Aamutuimaan heti YT.

Sitten klo 9.30 vaikean oppilasasian käsittelyä.

Koululounaan jälkeen ehkä helpottaa.

Klo 13 tulee Juhani Grönqvist haastattelemaan osaamisen johtamisesta.

Mutta onneksi vaimo vie illalla Il Divon konserttiin.

tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

Kohti Luunjaa!

KUVA: Luunja 2006 (Juha Hyvärinen)

LUUNJA LEIRIKIRJE

Luunjaan, Viroon lähtee tänä vuonna noin 50 hengen porukka, joista 44 5-6-luokkalaista oppilasta. Opettajista mukaan lähtevät Risto Schiray, Raija Herrala, Julia Uotila,ja Osmo Hupli. Koulunkäynti-avustajista lähtee mukaan Pekka Viinikka.

Tällä kertaa mahdumme yhteen linja-autoon. Jokaisella leirille lähtijällä on oltava oma passi tai henkilösirukortti. Oppilaat ovat vakuutettuja kaupungin puolesta tapaturmia varten. (Vakuutus ei koske sairauksia eikä matkatavaroita.)

Rahat leiriin kerätään siis lahjoituksina. Olemme etukäteen selvittäneet, kuinka paljon lahjoituksia saadaan, ja leirin budjettu perustuu sille että raha myös tilille tulee. Lahjoituksen suuruus on siis 275 euroa, jonka voi halutessaan maksaa kahdessa erässä koti- ja kouluyhdistyksen tilille: 147830-713979. Kuitenkin viimeistään 14.4.2009. Maksettaessa ei käytetä erillistä viitettä. Huoltaja-leiriläinen maksaa oman matkansa.



VANHEMPAINILTA

Tiistaina 31.3 klo.18:00 järjestämme leiriläisten vanhemmille vanhempainillan Auroran koulun ruokasalissa. Laittakaa minulle sähköpostitse lapsenne mahdolliset ruoka-aineallergiat tai mahdolliset lääkitykset.

Leiriterveisin

Julia Uotila
leirinjohtaja
Julia.uotila@welho.com

TIPin tytöille oma blogi?

LUPASIN eilen TIPin isoille kolmasluokkalaisille tytöille, että autan heitä avaamaan oman blogin. Tämä bloggerin alusta on simppeli, ja tytöt saisivat mukavan foorumin julkaista omia juttujaan koululaisen arjesta. Meillä oli muutama vuosi sitten vastaava nettilehti ET-oppilaiden kanssa. Ja se oli kiva kokeilu.

Täytyy vielä selvittää sekä teknisiä että juristisia yksityiskohtia- ja tietysti pyytää kotien lupa. Mutta alustan olen jo avannut.

MUUTOINKIN tämän alkavan tiistain ohjelmasta pitäisi hyvin selvitä.

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Esiopetus osaksi varhaiskasvatuksen hallintoa?

KUVA: Marjo Sotala avaamassa kuulemistilaisuutta.


- päivitys klo 22.05 KH jätti asian pöydälle-

LAGSTADIN koulun auditoria oli täynnä vihaisia esiopettajia. Marjo Sotala avasi kuulemistilaisuuden
- Tarkoitus on, että kuullaan. (jaa-ja)

Väkeä pitää kuulla, kun koulujen esiopetusta ollaan siirtämässä varhaiskasvatukseen. Puheenjohtajaksi nousi sivitysjohtaja Aulis Pitkälä. Hänen mukaansa tämä asia liittyy osana laajempaan kokonaisuuteen päivähoidon siirtämisestä hallinnollisesti sivistystoimeen. Suunnittelun aikana taloudellisten asioiden merkitys on kasvanut koko ajan. Väelle jaettiin kaupunginjohtajan johtopäätökset. Hän näytti perustelevan muutosta säästöillä (0,6 miljoonaa vuodessa). Kukaan ei vain tiennyt, mistä tuo luku on saatu.

Kysymykseen siitä, vaikuttaako ratkaisu esiopetuksen laatuun, PItkälä ei osannut ottaa kantaa. Väki oli toista mieltä.

KAKSI rehtoria: Hanna Sarakorpi ja Jukka Karhula puolustivat terävästi koulujen esiopetusta. Jukan ehdotuksesta asiasta järjestettiin oikein käsiäänestys. Koko sali yksimielisesti vastusti esitystä.

KÄSITTELYYN liittyi ihan uskomattomia piirteitä. NIinkuin se, että kuuleminen tapahtuu muutama minuutti ennen Kaupunginhallituksen kokousta. Kuulemistilaisuuden pöytäkirja toimitetaan jälkikäteen!!! Jukka Karhula tiivisti monen ajatukset sanoessaan, ettei asioiden tulisi tulla näin puskasta.

Ensi syksyn eput: Pikakyselyn tulokset

KAAVIO:Vastausvaihtoehtojen saama kannatus vanhemmille suunnatussa kyselyssä.


LAUANTAINA, helmikuun 28 päivä tässä blogissa avautui pikakysely, jossa selvitettiin, mitä koulumme vanhemmat ajattelevat, jos ekaluokille haluaa oppilaita enemmän kuin meille mahtuu. Erityisesti Espoonlahdessa on käyty kuumana, kun osa oppilaista joudutaan sijoittamaan toiseen kouluun kuin siihen, johon on lähin matka. Entä, jos tilanne Lippajärvellä olisi samanlainen tilanne? (Sitä onko tilanne tällainen ei vielä tiedetä). Että ekaluokkalaisia olisi tulossa enemmän kuin kaksi luokallista (joka meille niukin naukin mahtuu, koska talo on jo tupaten täynnä).

Vastaajille annettiin kolme vaihtoehtoa.
(1) Kouluun otetaan kaksi luokkaa eppuja (maksimikoko 50, johon kuuluisi myös luokallejääneitä), loput ohjattaisiin muihin kouluihin, ennen muuta Karamzinin kouluun, mahdollisesti myös Kauniaisten Mäntymäkeen. (14 kannattajaa)
(2) Kouluun otetaan kolme luokkaa eppuja (maksimikoko 3* 25= 75). Kuudennet (tai ainakin yksi) luokat siirrettäisiin yläkouluun, ehkä Järvenperään, ehkä kukin eri kouluun. (12 kannattajaa)
(3) Kouluun otettaisiin kaikki uudet eput, luokkakokoa suurennettaisiin ehkä 30:een, kummallekin luokalle palkattaisiin kaksi opettajaa. Kutosetkin jatkaisivat omassa koulussa. (33 kannattajaa)

KAIKKIAAN vastauksia tuli viikon aikana 59. Kaikissa vaihtoehdoissa on hyviä ja huonoja puolia. Vanhempien mielipiteet jakautuivat kaikille vaihtoehdoille. Selvästi eniten kannatusta sai kolmas vaihto (kuten yläkuvan kaaviosta näkyy). Sitä kannatti useampi kuin kahta muuta vaihtoehtoa yhteensä. Lippajärven huoltajien kanta näyttäisi aika selvästi olevan "sopu sijaa antaa".

POHJOIS-ESPOON koulujen rehtorit on kutsuttu ensi perjantaiksi koolle valmistelemaan lautakunnan päätöstä. Kiitän kyselyyn osallistuneita. Vastauksista on apua kokouksessa. Valmistelutiedot ovat salaisia, joten tämän enempää rehtorina en voi asiasta kertoa, ennen kuin lautakunta on tehnyt oman päätöksensä huhtikuun alussa.

sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009

Auroran uintijoukkue tsemppasi!

KUVA: Tim tositoimissa


AURORAN koulun 14 oppilaan uintijoukkue tsemppasi upeasti koulujen välisissä uintikisoissa. Kisoista palasi iloinen joukkue tuomisinaan rikottuja omia ennätyksiä, itsensä ylittämisiä, ainutlaatuisia kisakisakokemuksia ja neljä mitalia. Valmentajina olivat Raija Herrala ja Esa Puranen.

KUVA: Jippii!

Lauri Kuuskoski pinkoi hopealle (3lk, kilpasarja), Ella Kurttila saalisti kultaa (4lk, kilpasarja), Tim Kontturi kauhoi upeasti hopeaa (6lk, kilpasarja) ja kisakonkari Annukka Kurttilan tämänvuotinen mitali oli väriltään pronssinen (6lk, kilpasarja).

KUVA: Kultahymy


Kuvat ja testi: Raija Herrala

Luokanopettajaliitto vaatii perusopetukseen riittäviä resursseja

ARKISTOKUVA


MEDIATIEDOTE


LUOKANOPETTAJALIITTO
AKAVATALO
Rautatieläisenkatu 6
00530 HELSINKI
p. 09- 150 2658
e-mail: toimisto@luokanopettajaliitto.fi


PERUSOPETUKSEN LAATUA LEIKATAAN!

Ajaako kuntatalouden ahdinko kunnat säästämään koulutuksesta? Luokanopettajaliitto vaatii perusopetukseen riittäviä resursseja. Kuntien toteuttamat leikkaukset romuttavat käynnissä olevien kehittämistoimien tuloksia. Leikkaukset murentavat pyrkimykset hyvinvoivaan ja turvalliseen kouluyhteisöön. Suomessa on käynnissä useita perusopetuksen laatua parantavia hankkeita. Opetusministeriö on antanut kunnille ylimääräistä tukea kymmeniä miljoonia euroja perusopetuksen laadun parantamiseksi. Vastoin kaikkia opetusministeriön kehittämistoimia, kunnat mm. suurentavat opetuksen ryhmäkokoja, leikkaavat koulujen tuntikehyksiä ja lakkauttavat kouluja. Opetuksen laatu heikentyy oleellisesti myös lomautusten aikana sekä virkojen jäädyttämisen seurauksena. Kuntatyönantajan velvoite tarjota opettajille täydennyskoulutusta uhkaa siirtyä tulevaisuuteen. Hyvinvointiyhteiskunnan perustana on korkeatasoinen perusopetus. Siitä tulee pitää huolta kaikissa olosuhteissa - myös talouden taantuman aikana.

Matti Sippola
puheenjohtaja
Luokanopettajaliitto ry


Ks. lisää

Blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 14.3.2009


KUUKAUDEN KUVA: Väkivalta on tullut peruuttamattomasti sisälle kouluihin.

ENSIMMÄINEN BLOGINI oli nimeltään PEDAGOGIIKKAA JA KOULUPOLITIIKKAA. Pidin sitä 11 kuukautta MSN-spacessa. Sen ulkoasu oli ankea, ja teknisestikin se oli suppea. Lukukertoja oli blogin hylätessäni lähes 18 000, eli noin 1700 luettua sivua/kk. Vieläkin laskurin mukaan tuon "kuolleen" blogin lastuja luetaan noin 150 kertaa kuussa.

12 tammikuuta 2007 siirryin käyttämään BLOGGERIN alustaa. Ulkoasua voi helposti muokata. Kuvia on helppp liittää, ja marginaaleihin saa jos jonkinlaista krääsää videoita jne. Tämän blogin etusivulla on vierailtu 18.10.2008 alkaen (tuolloin aikaisempi laskuri lakkasi toimimasta) 21 566 kertaa. Koneen mukaan Kuukaudessa vierailuja on keskimäärin 4342 ja päivässä 145. Tähänastinen ennätys oli 18.1. 2009, jolloin yhtenä päivänä sivuille laskettiin 225 vierailua.


Seuraavassa blogilastujen aiheet aakkosittain. Uusi blogi ensin. Vanha blogi kulkee sitten muuttumattomana perässä.

PEDAGOGIIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA II: Käsitellyt aiheet 12.1. 2007-14.3.2009.
Päiväykset ilman vuosinumeroa viittaavat vuoteen 2007. Boldatut ovat uusia lastuja

Aamu- ja iltapäivätoiminta ( 8.7) • Aamu-tv (24.09.08) • Ada (26.2.09) • Afrotales ( 13.9) • Aggresio (16.7.08) • Aikapolitiikka (29.1.2008) • Aino Kontula (12.7.08) • Aivot (5.3.09) • Akvaario (24.10.08) • Alkuopetuslisä (26.3) • Alkusyksyn saldoa (17.10.08) • Anneli Kangasvieri (22.1.09) • Anneli Rautiainen (30.9.08) • Antti W. Aro ( 12.10.08) • Antti Heikkilä ( 15.4) • Antti Lappalainen (30.9 ) • Antti Talvitie (11.12.08) • Anttu Koistinen (11.10) • Ari Pokka (24.1.09) • Arto Laamanen (28.3.08)• Arviointi (7.1.2008) • Arvokasvatus-oppiaine (28.2.08 10.5.08) • Asko Leppilampi ( 12.11.08) • ATK-laitteet (18.10.08) • Aulangolla (5.3.2008 7.3.2008 5.3.09) • Aulis Pitkälä (7.11 1.2.2008 05.10.08) • Aurora-info (5.8.08) • Aurora 50 v (26.1 9.8 9.12 10.12 11.12 15.12 22.12) • Aurora-lehti (21.9) • Auroran koulun saneeraus (8.10 21.09.08 ) • Auroran päivä (2.3.2008 10.3.2007 8.3.2008 5.2.09 12.2.09 6.3.09 8.3.09) • Aurora-seminaari (23.8.08 2.9.08) • Auroran YU-joukkue (25.09.08) • Autot (19.6.08 6.7.08)

Barbro Högström (28.8.08 5.12.08) • Beatles ( 11.2.2008 11.5.08) • Blogi (12.1 17.2 22.2 3.11 8.9.08 29.09.08 30.1.09 15.2.09) • Blogilista (1.11.08) • Brobyggaren (sillanrakentaja) (8.12.08 10.12.08) • Budjetti (4.11.08)

Comenius-hakemus (26.3) •

Death Proof ( 27.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Diaspora II (26.7.08 29.7.08 1.8.08 11.8.08 14.8.08 15.8.08 17.10.08 18.12.08 )• Diaspora-paita (21.8.08) •Diasporapäivän rakenne (10.8.08) • Didaktinen vapaus (12.1.09) •Direktio-oikeus (25.1.2008) • Duuniblues (23.1) •

Eduardo Andere (4.9.08) • Educa (27.1 26.1.2008 27.1.2008 23.1.09) • Edunvalvomta (16.5.) • Eduskuntavaalit (19.3. 20.3) • EFQM ( 29.12. 30.12 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Eeva-Riitta Pirhonen (22.1.09) • Efecaf (18.1) • Eheytetty koulupäivä (16.2 2.3 12.3 17.3. ) • "Ei eläinkokeita. Käyttäkää mopoja" (12.708) • Eija Kaaro (26.09.08) • Eino Kaila (25.1.09 9.2.09) • Ekaluokan muodostaminen (16.4 28.2.09) • Ekaluokkalaisen opas (24.11.08) • EKOAY (7.10 17.10 18.3.08 18.8.08 05.10.08 23.10.08) • ELA-opettajan paikkaa ( 11.10.08) • Elvis (8.12) • Eläkepalkka (5.1.2008) • Ensivaikutelma (29.4.08) • Eppujen tutustumispäivä (14.5208) • Eppuvanhempainilta ( 14.5.2008) • Eppuopas (17.9.08) • Erityisopetus (18.2 29.6 8.7 9.8 2.12.08 3.12.08 5.12.08 1.1.09 22.1.09 26.1.09 14.2.09 26.2.09) • Erityisoppilaiden vanhemmat (5.2) • Erkki Komulainen (21.12.08) • ERP-HR (7.8.08) • Esikouluyhteistyö (13.2) • Esko Aho (1.10.08) • Espoo 550 (4.9.08 5.12.08) • Espoon perinneyhdistys Aurora (26.8.08 4.12.08) •Espoon sivistystoimenjohtaja ( 12.8) • Esse (28.1.08 15.8.08) •Etevä-tapahtuma ( 8.11.09) • Etäluento ( 24.1.2008) •

Flooran päivä (13.5) • Fullan (1.4 14.6 7.9 16.10 ) • Fundamentalisti (1.2) • Futures ( 1.7) •

Googlen nettikalenteri ( 27.12. 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Grasping the Furure (01.10.08) •

Haapajärvi (9.11.08) • Haitari ( 8.8. 08) • Hallitusohjelma (16.4) • Hankintakielto (25.11.08) • Hannu Suntio ( 23.10.08) • Harrastus ( 18.4) • Harri Pitkäniemi (21.12.08) • Helena Notkonen (3.12) •Heljä Misukka (24.4) • Homekoulut ( 8.2.2008) • Henkilökunnan jaksaminen (06.10.08) • Huippupomot (2.5.08) • Huoltajien kokous ( 4.11.08) • HUS (21.9.08) • Hyvinvointi (19.1.09) • Hyvä opettaja (24.8.08) • Hyvä opetus (15.4 18.5 21.10.08) • Hyvä, paha opettaja (19.5 23.5 ) • Hämeenlinnassa (20.9.08) • Hölmöläiset (13.9 10.10 20.1.2008 2.4.08 11.4.08 23.4. 08 7.5.08 10.5.08 13.5.08) •

Ihannekoulu (10.9.08 17.9.08 ) •Iltapäiväkerho ( 14.8) • Iltapäivätoiminnan koordinaattori ( 7.7 16.8) • Ilkivalta ( 11.10) • Ilon pedagogiikka ( 15.10.08 16.10.08) • iMovie (12.1.2008) • Ilpo Salonen ( 7.8.08) • Improving School Leadership (29.8.08) • Irmeli Halinen ( 30.9.08) • Irwin Goodman (9.2.2008) • Isäni ( 14.9) • Isät (4.3.09) • Itsearviointi (13.1 11.4. 19.10)• Itsenäisyyspäivän lounas (4.12.08) • Itsekasvatus (1.4.08) •iWorkso9 (10.3.09)

Jaana Alaja (22.1.09) • Jaana Lemminkäinen (15.3.08) • JET (12.5) • Jarkko Mylläri (21.12.08) • Jiri Haapamäki (6.8.08 24.10.08) • Johanna Karimäki (1.4.08) •Johtajien johtamisesta (6.4 9.4) • Johtaminen ( 10.2.2008 12.9.08 27.1.09 ) • Johtamisen rooliteoria (12.10.08) • Johtokunta (22.3 6.9 21.9.2007 11.3.2008 30.09.08 06.10.08 24.11.08 26.11.08 19.2.09) • Jokelan koulu (8.11 19.11.) • JORY ( 30.10) • Jorma Munne (2.4) • Jouni Hörkkö (9.4.08) • Juha Juurikkala (15.10.08 16.10.08) • Juha Hyvärinen (28.6.08 19.7.08 14.8.08 06.10.08 ) • Juha Hyvärisen muistotili (14.7.08) • Juha Nurmi (7.8.08) • Juhani Hytönen (2.4.08 16.10.08 21.12.08 ) • Juhani Jussila (21.12.08) • Jukka Jokiranta (26.3.08 9.4.08 21.7.08) • Jukka Sarpila (8.4.08) • Jyrki Hämäläinen (19.3.08) • Järvenperän koulu (17.4) • JET (4.2) •

Kadonneet nuoret (17.8.08)• Kaisu Toivonen ( 22.2.08 24.7.08 28.7.08 7.8.08 23.09.08 12.11.08 ) • Kajaani (12.11.08) • Kalajärven koulu (21.9.07. 12.8.08 18.12.08 ) • Kalajärvellä ( 1.8.08 15.8.08)• Kantelu (22.1.) • Kari Evinsalo (20.8.08) • Kari Kuusisto (05.10.08) • Kari Uusikylä (21.12.08) • Kasvatus (1.1.09 2.1.09 3.1.09 10.1.09 15.1.09 21.1.09) • Kasvatusfilosofiaa (1.8 5.8 25.8) • Kasvatuskumppanuus (4.3.09) • Kari Uotila (05.10.08) • Kati Tuurala (3.5.08) • Kauhajoen tragedia ( 24.09.08 25.09.08 27.09.08) • Kauko Hämäläinen (9.4.08 22.1.09) • Kehittämiskeskustelut (15.5. 15.6 29.10 27.11.08 ) • Kehitysvammaisten ryhmäintegraatio (16.1) • Keikalla (19.1 25.1 27.1 29.1. 30.1 31.1 1.2 7.10 14.10 10.11 17.11. 23.11. 24.11. 1.12 17.1.-08) • Kerhotoiminta (8.7 6.4.08 29.4.08 8.9.-08 10.9.08) • Kerhokeskus (5.2) • Keski-Espoon koulu (3.2)• KeSu (8.7 11.12 ) • Kesätunnelmia ( 30.6 2.7 6.7 11.7) • Kino Aurora (7.2.09) • Kirjoituksen opetus (29.11.08) • Kirsi Lindroos ( 21.09.08) • Kirsi Tirri (21.12.08) • Kiusaaminen (23.5 4.9 6.9 11.9.08 ) • Kodin ja koulun yhteistyö (30.3 9.10 31.10 22.11. 23.1.2008 15.9.08 20.10.08 7.1.09) • KoKo (6.11.08 13.11.08) • Koko koulun näytelmät (10.1.2008 22.10.08 9.11.08) • Konsertti (15.1.09 11.2.09 ) •Koskemattomuusuoja (22.7) • Koti & Koulu ry. (26.09.08) • Koti & koulu- www-sivut (07.10.08) • Koto ja Kahleet (20.8.08) • Koulujen lakkauttaminen ( 21.2. 27.3 25.6 8.7 9.8) • Koulun alku (14.8 16.8) • Koulukerhot (28.9.08) • Koulukiusaaminen (20.9 23.9 10.11.08) • Koulukuvaus (21.9) • Koulumestarin koulu (21.11) • Koulunkäyntiavustajat ( 23.9 17.10.08) • Koulunkäynnin historiikki Lippajärvellä • Koulupalo (4.1.09 16.1.09 23.1.09 24.1.09) •Koulupäivän alku (6.9.08) • Kouluruokailu ( 9.1.2008 15.1.2008 15.8.08) • Koulutilojen käyttövuorot (6.3.09) •Kouluttajan arkea ( 3.5. 8.5 7.9 29.8 10.9 27.10 2.11. 19.1.2008 14.9.08) • Koulutuksen arviointi ( 21.9)• Koulutuspolitiikka ( 14.1) • Koulu-uutisia (25.6) • Kriisiohjeita ( 23.09.08) • Kristina Wikberg (22.4) • Kuitinmäen koulu (25.11) • KULPS ( 9.5.08) • Kullervo (25.09.08) • Kuningas, jolla ei ollut sydäntä (12.3.09 13.3.09 14.3.09) • Kunniamerkki ( 26.1) • Kunta10 (29.1.09) •Kuntavaalit (20.10.08 28.10.08) • Kuopio (14.3.2008) • Kuntavaalit 2008 ( 26.09.08) • Kurt Byma (05.10.08) • Kuukauden kirja (1.3.2008 1.4.08 2.5.08 16.7.08 31.7.08 31.8-08 1.11.08) •Kuusijuhla (14.12 15.12) • Kyselykone ( 6.5.08) • Käsitteet (1.8 4.8) • Kööpenhamina (1.5) •

Lakko ( 10.7 1.9 6.9 9.9.) • Lama (22.1.2008 28.12.08) • Lapsen hinta ( 1.3) • Lapsen salaisuus (31.8.08) • Lapsikeskenen kasvatus (1.3.2008 2.4.08) • Lapsuus (26.8 16.9.) • Lasten ja nuorten pahoinvointi (11.11.08) • Leena Krokfors (21.12.08) • Leikkaukset ( 29.1.09 30.1.09) • "Liekeissä" (14.1.09 19.1.09) •Liisa Huokuna (14.3) • Liisa Tommila ( 30.10.08) •Lisärakennus (12.4.08) • Literacy (11.12.08) •Lomalla (6.8.08) • Lo-liitto ( 11.2. 26.3. 16.5 1.9 2007 17.2.2008 14.3.2008 16.3.08 6.12.08 12.2.09 13.2.09 14.2.09) • LO-tarvike oy (17.2.2008) • Lucia (11.12.08) • Lukio (5.3.09) • Lukkari (23.7.08) • Lukukauden arviointi (15.12.08) • Lukuvuoden arviointi (15.5.2008)• Lukuvuoden työ- ja loma-ajat (20.10.08)• Luokanopettajaksi (16.9.08) • Luokanopettajan päiväkirja (6.1.2008 15.3.2008) • Luokanopettaja-lehti (30.3 13.9 29.9 10.11 4.1.2008 5.4.08 14.4.08 24.10.08) • Luokkahenkin (14.4) • Luovuuslauantai (19.8.08) •Luunja (5.3 6.9 21.9.08 27.9.08 21.1.09 11.2.09 ) • Lähikoulut (4.2.) •

Maahanmuuttajaperheet ( 12.5.08) • Maija Daavittila (22.2.2008) • Mamma Mia (31.5) • Maria Montessori (31.8.08) • Marika Niemi ( 23.12.08) • Marjo Matikka (05.10.08) • Marketta Kokkonen (5.12.08) •Markku Sistonen (05.10.08) • Markku T. Hyyppä (6.12.08) •Martti (26.8.08) • Martti Merra (05.10.08) • Matti Koskenniemi (2.2.09 4.2.09 8.2.09) • Matti Koskenniemi 100 symposiumi (21.12.08) • Matti Sippola (6.12.08) • Media ( 21.7 11.8 23.9 14.2.2008 8.4.08) • Mediakasvatus ( 15.2.2008) • Median koulupuhe (8.7.-13.7.08) • Meidän luokka (14.4) • Mentorina (15.1 6.6 20.2.09) • Merivesiakvaario (6.8.08) • Merja Mantila- Knuuttila (9.11.08) • Michael Fullan (22.11.08 7.12.08) •Miehet (24.9) • Miesopettajat ( 15.8.08) • Motivaatio (13.6) • Mr. Bean (8.4) • Murrosikä (12.3.2008) •Muutokset ja lapsi (31.3. 5.5) • Muutoskoulutus (17.1. 24.1.2008) • Muutosote (21.9.08) •Muutosvastustus (5.5 15.7 19.1.2008) •

Nahkiaiset (9.9) • Nettikiusaaminen ( 15.2.2008) • Nivelbussi (12.8.08)• Nuorisovaltuusto (6.11.08)

Oliver Twist (30.7. 31.7 2.8 16.8 14.11 28.11.13.12 16.12 17.12 19.12 20.12 21.12) • Olli Poutiainen (19.8) • Opebändi (13.2 15.2) • Opettaja-asunnot (05.10.08) • Opettajablogit (2.9.08) • Opettajainhuone (09.10.08) • Opettajaksi valinta ( 21.4 6.5) • Opettajan oma ote opetukseen (25.8.08) • Opettajan persoona (17.1) • Opettajan työ (20.4.08 31.8.08) • Opettajatv (9.1.2008 15.1.2008 2.4.08) • Opettajien ja päättäjien kohtaaminen (05.10.08) • Opettajien koulutus (30.10) • Opettajien rekrytointi ( 26.6 11.5.08 3.2.09 9.2.09 ) • Opettajien täydennyskoulutus ( 8.7) • Opettajien vaihtuminen (2.4) • Opettaminen (25.1.09) • Opetuksen laatu ( 8.7) • Opetuksen määrä (9.9) • Opetuksen tehokkuus (16.6.08) • Opetusalan VES-tilanne ( 10.7 25.1.2008) • Opetushallitus (8.4 13.8 9.9 2410 21.10.08 ) • Opetuslautakunta (23.1.09) • Opetusministeri (1.5.08) • Opetusoppi (17.1. 25.2) • Opetussuunnitelma ( 8.7 4.2.2008 25.3.08 15.4.08) • Opetustoimenjohtajan säästöohjeet ( 12.11.08) • Opinmäki ( 4.3.2008) • Oppikirja (21.3.08) • Oppilasarviointi (14.1 4.3.09) • Oppilasparlametti (16.12.08 30.1.09) • Oppimateriaalit ( 27.2) • Oppiminen ( 20.1.09) • Oppimiskeskus (2.3 12.5 8.8. 10.8 7.10 10.1.2008 20.1.2008 29.1.2008 2.2.2008 29.3.08 2.4.08 7.9.08 12.3.09) • Oppimistulokset (22.3.08) • Oppitakuu • Osallisuus ( 21.11.) • Osmo Hupli (2.10.08) • Oulussa (21.2.2008) •

Paavo Kokkala (05.10.08) • Paavo Tanskanen (14.2.09) •Painotettu opetus /luokat (7.9.08) Pakkomuutos (14.7 15.7) • Palkat ( 9.9.) • Palautevartit (15.5)• Palkitseminen ( 25.1.2008 6.4.08) • Parakin jälleenrakennus (08.10.08 21.10.08 29.10.08 1.11.08 13.11.08) • Pariopettajuus (4.4) • Parhaat työpaikat (7.2) • Paula Ahonen-Rainio (24.11.08) • Pauli Puranen (17.11.08) • Pedagoginen ajattelu (14.9.09)• Pedagoginen johtaminen (4.11 9.11) • Pedagoginen suhde ( 15.4) • Pedagogy for tomorrow (30.09.08) • Pekka Himanen ( 26.10) • Pekka Silventoinen (21.12.08) • Peppi Pitkätossu (30.10.08) • Perinneyhdistys Aurora (27.2.2008) • Pertti Kansanen (21.12.08) • Perusopetus ( 12.7.07 23.3.08 29.3.08) • Peter Johnson (27.3) • Pil (14.6) • Pikku Prinssi (8.3.2008 2.4.08) • Planet Terror ( 27.12.) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Praha (28.10.08) • Pro Rexi 2015 (16.10 23.11. 29.11. 1.12 17.1.-08 ) • Producers (1.10) • Promootio ( 23.4 26.5. 27.5.) • Päivähoidon hallinto (13.10.08) •Päämäärä (13.10) • Pääsiäinen (20.3.08) •

Quest (13.11.08 18.11.08 19.11. 08 20.11. 08 21.11.08 23.11.08 7.12.08 20.2.09)

Raisa Cacciatore (16.7.08) • Rehtorin arkea (18.1 9.2 17.2 23.2. 27.2. 7.3 15.3 23.3. 26.3. 11.4. 12.4 9.5. 12.5 2.6 3.6 5.6 8.6 11.6 15.6 16.7 18.7 20.7 27.7 20.8 24.8 30.8 31.8 15.9 2.9 22.9 26.9 7.10 21.10 22.10 23.10 26.11 31.12. 3.1.2008 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 26.1.2008 3.2.2008 5.2.2008 18.2.2008 3.3.2008 11.3.2008 13.3.2008 17.-18.3.08 27.-28.3.08 14.4.08 23.4.08 24.4.08 17.-19.6.08 15.7.08 18.7.08 21.7.08 4.8.08. 22.8.08 24.8.08 10.10.08 24.11.08 25.11.08 20.12.08 22.12.08 27.12.08 30.12.08 31.12.08 5.1.09 7.1.09 8.1.09 9.1.09 13.1.09)• Rehtori-info (13.12 23.10.08 11.12.08) • Rehtorijaosto ( 18.8.08)• Rehtorikiistat (21.8) • Rehtorikysely 2009 (17.2.09 18.2.09 19.2.09 20.2.09 21.2.09 22.2.09) •Rehtori-monologi (26.3.08 9.4.08) • Rehtori tutkijana verkosto ( 22.09.08) • Rehtoriksi (26.4. 08 27.4.08 13.2.09 ) • Rehtorikoulutus (7.8 16.10 28.10 2.11 21.4.08 23.4.08 7.5.08 ) • Rehtorin työ (4.11 9.11 20.2.09 23.2.09 24.2.09 26.2.09) • Reijo Jouttimki (9.4.08) • Rektorsdagar 2008 ( 09.10.08) • Resurssit ( 8.7) • Retoriikka (19.2.2007 26.2.2008) • Rexi tutkijana-verkoso (1.4.08) • Riitojen käsittely (26.3.08) • Rock Concert (10.12 11.12) • Rogers Public School (19.11.08) • Ronja (28.2 3.4 11.4. 9.5. 17.5 21.5 28.5 31.5) • Ruotsin laivalla (18.4.8) • Ryhmäilmiöt (13.11) • Ryhmäintegraatio ( 6.9 3.10.2007 27.2.2008) • Ryhmäkoko (4.4 8.7 9.8 ) •

Salanäytelmä (21.7.08) • Saneeraus (2.5 4.1. 11.8 20.10 ) • Sanna Lauslahti ( 14.11.08 12.12.08 23.12.08 22.1.09 ) • Sari Sarkomaa (16.4 1.5.08 25.09.08) • Sata sanaa opetuksesta (31.11 10.1.2008 22.1.2008) • Satu Hellsten (16.12) • Sari Karjalainen (05.10.08) • Sarpilan Jukka (8.6 17.10) • Sata sanaa kasvatuksesta (18.2.2008 15.3.2008) •Sata sanaa opetuksesta (18.11 30.12. 31.12. 3.1.2008 27.2.2008) • School fo tomorrow (02.10.08) • Seurakuntanuoret ( 3.3.) • Sijaisopettaa (25.09.08 14.11.08) • Sirpa Wass (10.1.2008)• Sisäinen koulutus (30.10.08) •Sivistystoimenjohtajan paikka (9.9) • SixMix (31.3 4.4 5.5. 9.5. 2.6 3.8 31.8 10.10 ) • Skidi- ja sinikarhut (22.8) • Studia Aurora (8.4.08) • Strategia (29.1.09) • Sukupuolten erot (18.2) • Suko (18.1)• Suomen Vanhempainliitto ( 31.10) • Suomi (13.4.08) • Sure (24.09.08) • Surkeakuntoiset koulut ( 28.4.08) • Surutyöohjeita (1.8.08) • Susanna Lehti (6.11.08) • Suunnittelupäivä ( 13.8) • Sven Dufva (2.2.09 4.2.09 5.2.09 17.2.09 28.2.09 5.3.09 ) • Syksyn 2007 saldo (23.12) • Syksyn 2008 saldo (29.12.08) • Syrjäytyminen (25.9 7.2.09) • Syysloma (14.10.08) • Syyslomatoiminta (6.9.08 13.9.08 18.09.08 27.09.08 ) •Säästöt (12.7, 1.11.08 4.11.08 5.11.08 6.11.08 10.11.08 11.11.08 12.11.08 13.11.08 ) •

Taikausko (13.4) • Taito- ja taideaineet (23.12.08) • Tallinnassa ( 10.8.08) • Talviloma (21.2.09) •Tanskalaiset koulut (28.4) • Tapakasvatus (11.10) • Tapio Erma (7.8.08 18.12.08) • Tapio Säävälä (30.9.08) •Tapio Toivanen ( 27.1.2008) • Tasa-arvo (1.4.08) •Tasotestit (8.1.2008) • Tavoitteet ( 8.7) • Teatterileikit (15.12.08) •Terho Pursiainen ( 31.7.08) • Tiedotustilaisuus (21.8.08 27.8.08 3.9.08) • Kettunen (24.3) • Timo Lankinen ( 8.1.2008) •TriMIx (31.8) • Tulevaisuuden koulu (26.10 15.2.2008 20.2.2008 5.3.2008 4.3.2008 24.2.2008 19.4.08 30.4.08 23.1.09) • Tulevaisuuden opettaja (26.10) • Tulevaisuuden rehtori (26.10) • Tulevaisuus- johtolankoja aihekokonaisuuksiin ( 02.10.08) • Tulevaisuuskasvatus (1.7 21.11 5.2.2008 4.3.2008 26.3.08 3.-4.4.08 6.8.08 9.9.08 10.9.08 30.9.08 01.10.08 02.10.08 07.10.08 13.10.08 17.2.09 ) • Tulipalo ( 24.7.08 27.7.08 28.7.08 30.7.08 15.8.08 20.8.08 27.8.08 2.9.08 3.9.08 6.2.09) • Tulipalon käsittely lasten kanssa (25.7.08) • Tuloskortti (BSC) (29.1.09) •Tulospalkkio (18.10 18.12. 14.1.2008) • Tunteiden rata kriisissä (27.7.08) • Tuntematon sotilas (18.8 28.12) • Tuntijako (9.8) • Tuntikehys (20.2) • (TIP) Turvallinen iltapäivä eli TIP (25.1. 8.3. 9.3. 17.3. 28.3. 21.4 15.6 25.7 23.8 27.8 6.9 27.9 26.9 29.9 11.10 23.10 6.11 29.3.08 11.4.08 17.6.08 7.8.08 9.8.08 11.8.08 15.8.08 29.09.08 5.11.08 10.11.08 11.11.08 23.11.08. 30.11.08 12.12.08 18.12.08 30.12.08 11.1.09 18.1.09 12.2.09 6.3.09 8.3.09 9.3.09 14.3.09 ) • Turvamiehiä kouluun? (25.1) • TVA (16.2.) • Tyytyväisyyskysely (4.12) • Työajat (6.1.09) • Työhyvinvointi (24.1. 27.2 10.8 26.2.09 4.3.09) • Työpaikkakokous ( 9.1.2008) •Työrauha (13.1.2008) •TVA (26.3) • Työpahoinvointi (20.1 12.10.08) • Työssä jaksaminen (28.09.08 5.3.09) • Työssä viihtyminen (15.2) • Työuupumus (29.10.08) •Täydennyskoulutus (9.4.08)•

Uimahallissa ( 21.10.08) • Ulkomaanmatkat (2.9) • Urpo Harva (21.2.09)

Vaalit (4.3 11.3 14.3) • Valintakokeet (6.5) • Valmiussuunnitelmakoultus (23.10) • Valtuuston puheenjohtajista (15.2) • Vanhemmat (25.11. 4.12)• Varhaisnuoret (16.8.08) • Vanhempien kohtaaminen vaikeassa asiassa (19.10.08) • Veroilmoitus (4.5.08) • Vertaisryhmä (9.3.2008)• Vesot (24.1 20.9.08 ) • Vespa ( 23.5.08 17.7.08 30.10.08 ) • Vanhemmuus (27.2.09) Veteraanit (8.12) • Via Dolorosa (4.4. 6.4 20.3.08) • Vieraita (7.10 12.11 26.11 4.2.09 ) • Viikin Normaalikoulu ( 11.5) • Viikkokirje ( 30.8.08 5.9.08 12.9.08 21.9.08 27.09.08 05.10.08 10.10.08 18.10.08 24.10.08 1.11.08 9.11.08 13.11.08 14.11.08 22.11.08 28.11.08 5.12.08 14.12.08 2.1.09 11.1.09 16.1.09 24.1.09 30.1.09 7.2.09 15.2.09 22.2.09 28.2.09 8.3.09 14.3.09) • Viisikko (20.10.08 1.11.08 26.11.08 29.11.08 1.12.08 3.12.08 4.12.08 7.12.08 9.12.08 10.12.08 11.12.08 12.12.08 13.12.08 19.12.08 ) • Viranhaku (8.1.09 29.1.09 31.1.09) • Virkistystoiminta (11.2.2008) • Vuoden luokanopettaja (24.3 15.3.08 10.3.09) • Vuosi 2007, arvointia (1.1.2008) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Vuosi sitten ( 18.3. 25.3. 1.4) • Väkivalta (9.9 7.2.2008 17.1.09 12.2.09 15.2.09 17.2.09 13.3.09 14.3.09) • WSOY (28.1) • W.R. Bion (13.11) •

Yhteislaulu (25.4.08) • Yhtenäinen peruskoulu (27.3. 19.4 ) • Yhteistoiminta (20.9.08) • Yhteisöllisyys (6.12.08 4.2.09) • Yksin pärjääminen (30.10.08) •Yksityiskoulut (25.3.08) • Yle (15.1.09) • Yläasteen opetus (28.7 29.7) • Yläkouluun hakeminen ( 21.1.09) •Ympäristöteko ( 24.2)• YT (16.8 25.1.2008 18-8-08). YT-toiminnan johtaminen (18.2.2008)•

......................................
PEDAGOGIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA I (osoitteessa http://marttihellstrom.spaces.live.com/ ) Käsitetellyt aiheet 15.2. 06- 12.1.07. Vanhat lastut löytää käyttämällä päiväkirjan nuolinäppäimiä ( rullaus loppuun ja sitten "lisää". Myöhemmillä sivuilla nuolet ovat sivun yläosassa).

• Agressiivinen lapsi (2.9) • Aristokatit (8.12 13.12 15.12 16.12 17.12 ) • Arvojohtaminen ( 10.9) • Auroraseminaari (8.9) •

Didaktiikka-blogi (16.11 3.12 7.1.-07 ) •

Eheytetty koulupäivä (18.10 8.11 19.11 1.12 29.12) • EKOAY (17.10) • Erityisopetus (23.3. 7.6. 16.6. 30.10 12.12) • ErkkiLahdes 12.1.-07 • Euroopan tulevaisuuden haasteet (27.10) •

Feenix-koulu (16.5) • Fyysinen kuritus (19.11) •

Helsingin koulutoimi (7.11) • Hidas aika (17.4) • Hyvä isä ja äiti (24.8) •

Ihmisen voimavara ( 20.8 21.8) •Ilon pedagogiikka (2.8) • Integraatio (19.6.) •

Jaettu johtajuus (28.4) • Jaksaminen (10.9 11.1.-07) • JET ( 23.4 12.5. 6.6. 30.11 19.12 10.1-07) • Johtokunta (7.3.) •Johtoryhmä (31.5) • Jäätyneet lapset (24.11) •

Kansainväliset hankeet (10.11) • Kansanopettajasukupolvet (26.6.- 1.7) • Kesälomat (16.8) • Kasvatuksen haasteita (22.8) • Kehittämiskeskustelut ( 9.11) • Kesäkeskeytys (8.8.) • Kiire (18.11 19.12) • Kodin ja koulun yhteistyö (12.3 25.4. 6.8 9.8 13.8 8.9) • Koko koulun näytelmä (12.8) • Kokonaistyöaika (27.10 19.11 ) • Kokopäiväkoulu (25.5 18.6 18.10 17.11) •Kokous (hyvä) (3.8) • Koulu ja yhteiskunta (10.9) • Koulujen kilpailu/vetovoimaisuus (29.8) • Koulujen tiedotus (17.11) •Koulukasvatus (21.5.) • Koulukiusaaminen (17.11) • Koulujen lakkauttaminen (21.10 7.11. 17.11 19.11) • Koulu-kaikkeuden keskus (18.8) • Koulukerhot (17.9) • Koulukiusaaminen (31.8 4.10 ) • Koulun valinta (6.3 26.8) • Koulunkäyntiavustajat (24.4 28.5) • Koulupäivän aloitus (15.10) • Koulutuspolitiikka 2.12. -07 • Kuritus (19.11) • Koulutuspolitiikka ( 26.8) • Koulu-uutisia mediassa (14.8 15.8 16.8 28.8 30.8 19.9) • Kouluvalitukset ( 5.9) • Kristillinen koulu ( 2.4 2.1-07 6.1.-07) • Käsitteet, sanat (21.7) •

Lahjakkaiden lasten opetus (28.9) • Lapsiperheet (12.10) • Lasse Pöysti (20.10) • Lasten asema yhteiskunnassa (1.1.-07) • Lasten pedagoginen ajattelu (13.3 16.9 ) • Loma ( 23.2 24.6 1.7) • Lukujärjestys (hyvä) (29.7) • Lukuvuosi 2005-2006 (palaute) (17.5) • Luokanopettajalehti (14.11 21.11 6.12 10.12 3.1. ) • Luokanopettajaliitto (3.9) • Luokanopettajan koulutus (13.6 20.9) • Luokanopettajat-aineenopettajat (13.10) •”Luova tuho” ( 19.5.) • Luovuus (11.6.) • Luunjan koululeiri (21.9)• Länsiväylä ( 31.10 30.11) •

Maahanmuuttajat ( 3.10) • Media peruskoulupuhe 2005 (8.12) • Michael Fullan (28.3) • Musiikkiluokat (11.10) •

OAJ (17.2. 17.3 23.3. 27.3) • Opettajan moraali( 29.9 30.9) • Opettajien valinta (16.2. 5.3. 19.4. 7.5.) • Opetuksen käsitemaailma (10.7- 18.7) • Opetuksen teorian perusaineksia (20.7) • Opetus pedagogisena dramaturgiana (21.6) • Opetussuunnitelma (18.4. 2.10) • Opetustapahtuma (22.7) • Oppilaaksiotto (4.4) • Oppilaat opetuksen suunnittelijoina (3.5.) • Oppilaiden kouluviihtyvyys (4.3. 14.3. 30.4) • Oppilashinta (16.11) • Oppilasryhmä (26.2. ja 5.8) • Oppimisen intohimo ( 25.4.) •Oppimiskeskukset ( 9.12) •Oppimistulokset (7.12) • Oppiva yhteisö (30.3.) • Osaamiskeskukset (10.10) •

Palkanmaksun ongelmia (28.11 19.12) • Pariopetus (16.9) • Parviäly (25.7 ) • Paskapuhe (5.11) • Pedagoginen johtaminen (12.6.) • Perheiden hyvinvointi (19.9) • Peruskoulu (27.2 27.10 5.11 6.11) • Peruskoulun maksuttomuus (19.2. 21.2. 3.3. 21.3 7.4. 20.4. 22.4 8.5. 21.9) • Perusopetuksen taloudellisuus (25.10) • Perustehtävä (20.6.) •Pisa-ihme (24.3 5.4 13.8 5.11) • POPS I ja II ( 26.7 ) • Positiivinen energia ( 28.10) • Promootio (4.11) • Pro Peruskoulu 2007 (21.11 10.12) • Prosessien johtaminen (12.12) •

Rehtorikoulutus (18.10. 11.11 4.1.) • Rehtorin työ ja arki (18.3. 19.3. 10.5. 15.5. 29.5 4.6. 10.6. 22.6. 7.8 11.8 21.8 25.8 1.9 4.9 15.9 25.9 1.10 16.10 22.10 29.10 2.11. 3.11. 9.11 16.11 22.11. 28.11 2.12 3.12 17.12 21.12-23.12 28.12 30.12 31.12 3.1.07 4.1.07 9.1.-07 11.1-07) • Reputusprosentti (19.11) • Retoriikka ( 1.12) •Ronja (20.11) • Ruumiillinen kuritus ( 6.9) • J.V. Snellman (6.4.) • SixMix ( 22.11.) • Sorella (24.10) • Strategia-ajattelu (8.3.)• Sure (27.11) • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkki (5.12) • Suomisen Olli (20.10) • ”Suoraa puhetta” (25.4 15.6. 17.6.) • Syrjäytyminen (31.3.) • Säästöt ( 19.11) •

”Taitava opettaja” (23.7) • Taiteilija koulussa (15.3) • Tampereen kouluista (14.10) • Tapio Erma ( 13.1.09) • Tasa-arvo (7.12) • Tehokkuus ( 2.3) • Todistukset (3.6 7.12 ) • Tulevaisuuden koulu ( 9.6.) • Tulevaisuuskasvatus (21.4. 5.6) • Tuloksellisuus (10.6.) •Tulospalkka ( 20.2. 10.4.) • Tuottavuus ( 28.10 28.12) • Turvallinen iltapäivä ( 8.11 17.11 19.11 1.12 20.12 29.12 ) •Tyttö- ja poikaluokat (26.9) •Työhyvinvointi (13.8 23.8 30.11 11.1.-07) • Työn kehittäminen (8.4. 28.4. 4.8 ja 1.8 ja 31.7) •Täydennyskoulutus (23.9 24.9 ) •

Uinnin opetus (4.12) • Uskonnon opetus (30.7) • Uusliberalismi (11.9) •

”Valo”-elokuva (2.5) • Vantaan koulutoimi (21.10.) • Vastuukysymykset (16.11) • Veli Mannermaa (22.12.08) • Vieraita Saksasta (1.11) • Viestintäohjeet (12.11) • Vuoden luokanopettaja (25.3) • Vuorovaikutteisuus ( 8.10) • Väkivalta (15.2. 14.9 22.9 5.10 6.10 9.10 23.10 13.11) •

Yhtenäinen perusopetus (27.10) •

Äidit ja isät (27.9) •

Toivasen Tapio 50 v

KUVA: Tämä kuva on tehty iWorks09-ohjelmalla, josta olen tosi innoissani.


KYLLÄ teki hienoa saada pitää vapaa lauantai. Työmatka Hollantiin peruuntui, ja kalenteriin jäi levon menevä aukko.

Päivän kruunasi pitkäaikaisen, tärkeän ystävän merkkipäivä. Oli hienoa saada viettää iltaa Tapsan, hänen perheensä ja ystäviensä kanssa.

lauantaina, maaliskuuta 14, 2009

Auroran Viikkokirje nro 12


KUVA: Viikon 11 kohokohta: Opetuslautakunnan puheenjohtaja kävi koululla noutamassa TIP-adressin.


Auroran koulun viikkokirjeessä tiedotetaan tiiviisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai.

LYHYESTI VIIKOSTA 11

Talvi jatkui, mutta jäälle ei juuri enää päästy. Hanget sen sijaan kantoivat. Viikon ohjelmaan kuului mm. Espoon uintimestaruuskisat, ja niistä tuli mitalleja. Luunjan leirikoulun valmistelut edistysvät myötätuulessa. Toivottavasti hanke ei kaadu sivistystoimenjohtajaan, joka ei antaisi henkilökunnalle lupaa matkustaa.


ALKAVASTA VIIKOSTA 12 YLEISESTI

5d-luokan opettajana on kaksi seuraavaa viikkoa Joni Schiray.


Maanantai 16.3.

Opetustoimenjohtajalta tullee määräys siirtää koulunkäyntiavustajien esimiestehtävät rehtoreille. Sen jälkeen kaikki lomakkeet lähetetää Martille.

Tiistai 17.3

Oppilashuoltoryhmän kokous klo 13.30-15.
Johtokunnan kokouskutsut lähtevät.

Tervetuloa Auroran koulun ruokalaan tiistaina 17.3.2009 klo 18.30-20.00 kuulemaan ja keskustelemaan aiheesta:
VANHEMMUUDEN IHANUUS JA KURJUUS 2000-LUVUN SUOMESSA.
Alustajina toimivat Irene Ojansuu, sos. tt, perheterapeutti Jorvin sairaalan lastenpsykiatrian poliklinikalta ja Anu Kiesvaara, kouluterveydenhoitaja, Auroran koulu
Vapaa pääsy
Auroran Koti & koulu ry.


Keskiviikko 18.3.

YT klo 8-9: Perehdymme kevätnäytelmään. Esillä myös Luunja ja Kevätjuhlat. Oppilasparlamentin edustajat opettajien vieraina. Klo 9.30 Debriefing-tilaisuus henkilöstölle, joka oli mukana ennen hiihtolomaa sattuneessa väkivaltatapauksessa.


Torstai 19.3.

Rehtori-info klo 14. 5a-luokka jää kouluun "yökouluun".


Perjantai 20.3.


Rehtori luokkasijoitteluneuvotteluissa. Niissä ratkeaa, millainen määrä ekaluokkalaisia Auroraan esitetään. Päätöksen tekee lautakunta huhtikuussa.

Väkivalta on rantautunut kouluihin- peruuttamattomasti

KUVA: Maailma on peruuttamattomasti muuttunut. Väkivalta – myös aseellinen- on astunut koulun kynnyksen yli. Kurkivideo on tuottanut 29 minuutin koulutussvideon tästä jopa ahdistavasta teemasta.


MM. TÄMÄN VIIKON uutiset Saksasta pakottavat uskomaan, että kaikkialla maailmassa kouluissa on aivan uudella tavalla varauduttava ihmishenkiä uhkaavaan väkivaltaan. Asioista niiden oikeille nimillä puhuvaa koulutusmateriaalia on ollut tosi vähän. Kurkivideon "Koulutusvideo henkilöturvallisuudesta oppitoksissa" tulee siksi tarpeeseen.

Opetuksen on oltava turvallista kaikille oppilaille. Periaatteessa vastuu on opetuksen järjestäjillä, mutta käytännössä se kaatuu kouluille ja opettajille. Koulu vastaa turvallisuudesta siihen saakka, kunnes toinen viranomainen ottaa tehtävän hoitaakseen.
Kurkivideon tuottama, Jari Harjulan käsikirjoittama näyteltyihin tilanteisiin perustuva havainnollinen DVD haastaa takuulla henkilöstöä pohtimaan koulun arkea uudesta näkökulmasta.

Turvallisuus alkaa varautumisesta

Video keskeinen message tiivistyy kahteen käskyyn: Varaudu. Ennakoi. Uhkatilanteessa ihminen kokee stressireaktion. Valitettavasti vain nejäsosa meistä säilyttää tuossa tilassa toimintakykynsä. Pieni osa putoaa jopa psykoosiin. Uhkatilanteessa toimimme vaistojen varassa. Niihin ei voi luottaa. Siksi on tärkeää varautua tilanteisiin ennakolta ja opetella turvalliset toimintamallit.

Harjulan mukaan ensinnäkin on tunnettava säädökset, ennen muuta hätävarjelusta ja jokamiehen kiinniotto-oikeudesta.
Opettajalla on (vain) samat oikeudet kuin kellä tahansa kansalaisella: oikeus puolustaa itseään oikeankokoisilla voimakeinoilla. Erityisiä voimavälineitä ei saa käyttää. Voimakeinoja ei saa myöskään käyttää hyökkäyksen päätyttyä.

Opettaja on virkamies, eikä virkamiestä saa vastustaa. Säädös ei kuitenkaan tuo opettajalle mitään lisävaltuuksia. Jokaisella on jokamiehen oikeus ottaa rikoksentekijä kiinni. Opettajilla on lisäksi oikeus poistaa opeusta häiritsevä oppilas luokasta, ja rehtorilla oikeus keskeyttää vaarallisen oppilaan koulupäivä. Jollei poistumiskäsky riitä, opettaja voi käyttää voimakeinoja, muttei voimavälineitä.

Varautumiseen kuuluu myös ns. profilointi. Harjulan mukaan opettajien pitäisi saada tietää, jos koulussa on arvaamattomasti käyttäytyviä oppilaita. Olisi arvokasta tunnistaa oppilaat, joissa näkyy väkivaltaa ennakoivat merkit mm. erakoituminen, kiusatuksi joutuminen, viehtymys synkkään viihteeseen, oudot aineet ja piirustukset. Mitähän tietosuojavaltuutettu sanoo tällaisen tiedon keruusta ja jakamisesta?

Kaikista uhkauksista on ilmoitettava omalle esimiehelle ja usein myös poliisille. Poliisi tekee pikaisen riskianalyysin, jonka pohjalta määritellään toimenpiteet. On hyvä tietää, että uhkauksilla on seuraamukset. Korvausvastuu saattaa olla tuhansia euroja, alle 15-vuotiaallekin.

Tilaturvallisuuden osalta koulut ovat hyvin erilaisessa asemassa. Luokista pitäisi olla varapoistumistiet. Hälytyspainikkeita ei taida olla missään? Tila tulisi kalustaa niin, että sieltä on esteetön pakenemisreitti. Usein kalusteetkin ovat vääränlaisia, ja luokat täynnä irtotavaraa, jota voidaan käyttää vahingoittamiseen. Neuvonpidot arvaamattomasti käyttäytyvien oppilaitten tai vahempien kanssa tulisi aina sijoittaa tässä mielessä turvallisiin tiloihin.

Toimi oikein uhkaavissa tilanteissa

Jokaisella koululla tulisi olla mallit, joiden mukaan kuinka toimitaan uhkatilanteissa ja toimintamalleja olisi säännöllisesti harjoiteltava. Pohjana tulisi olla kunnan turvallisuussuunnitelma, jonka jokainen koulu sitten jalkauttaisi. Jokaisen opettajan tulisi tutustua suunnitelmaan ja jalkauttaa se omaan luokkaansa. Mentaaliharjoituksilla on tärkeä rooli. On valmistauduttava henkisesti etukäteen uhkaaviin tilanteisiin. Mistä poistun? MIten toimin?

Harjulan DVD:llä näytetään havainnollisesti ja perinpohjaisesti, kuinka uhkaavissa tilanteissa kannattaisi toimia. On sitten kyse sanallisesta tai fyysisestä uhkaamisesta, on pyrittävä rauhoittamaan henkilö. Raivotilassa oleva toimii vaistojen varassa. On varottava lähettämästä vääränlaisia signaaleja. Jätä tilaa. Älä kosketa äläkä lähesty vihaista. Älä tuijota. Älä liiku äkkinäisesti. Pidä kämmenet avoimina. Rauhoita puhumalla. Pidä äänensävysi neutraalina. Jousta ja myötäile. Laita uhkaaja puhumaan; puhuminen ja lyöminen on vaikeaa yhtä aikaa.

Kun uhkaajan on rauhoittunut, anna selkeä käsky ja tarjoa vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. Yritä saada hänet ulos. Varaudu hyökkäykseen. Mieti pakoreitti valmiiksi. Älä yritä ottaa asettaa tms. pois. Pidä riittävä etäisyys niin, että välissänne on huonekaluja tms. Apua tulisi hälyttää niin, että uhkaaja ei sitä huomaa. Soita kollegalle ja käytä sopimaanne koodisanaa (esim. nyt tarvittaisiin kollegan mielipidettä).

Opettajan kannalta uhkatilanne on tavallista vaativampi siksi, että hänen on taattava myös muitten oppilaitten turvallisuus. Videon mukaan muu luokka kannattaa ajaa heti ulos. Sitten opettaja yrittää puheella rauhoittaa uhkaajaa. Sankaria ei pidä leikkiä. Kun oppilaat ovat turvassa, pakene. Suojele itseäsi. Lukitse uhkaaja tilaan. Hälytä apua. Tee hätäilmoitus (hätänumero 112. Soita nopeasti. Hätäkeskuspäivystäjät osaavat kysyä oikeat asiat. He myös osaavat antaa ohjeita.)

Tappelu

Opettajien on aina puututtava oppilaitten tappeluun. Osaammeko? Harjulan mukaan opettajan ei pidä mennä yksin fyysisesti väliin (lukuunottamatta pienimpiä oppilaita), vaan mukaan tarvitaan apua. Huuda tai haetuta sitä. Arvioi tilanne ensin noin 10 metrin päässä. Auttajasta ei saa tulla lisäuhria. Paikalle saapuva opettaja esittelee itsensä kaukaa ja komentaa sivulliset pois. Tappelijat komennetaan eri tiloihin, kauas toisistaan. Toinen ulos, toinen luokkaan.

Ampuja koulussa!

Kauhein mahdollinen tilanne, johon on varauduttava, on ampuja koulussa. Meille siviileille ei juuri ole annettu koulutusta tällaisia tilanteita varten. Siksi Harjulan DVD voi järkyttää monia. Silti tietyt perusperiaatteet on uskallettava käydä kouluissa läpi. Niiden avulla voidaan pelastaa ihmishenkiä.

Jos koulussa ammutaan, ensimmäinen toimintamalli on pakeneminen paikkaan, jossa ollaan suojassa tulitukselta. Paon perussuunta on poispäin uhkasta. Jos suunta tiedetään, on osattava poistua etukäteen suunniteltua poistumisreittiä pitkin ennakkoon sovitulle kokoontumispaikalle. Näköyhteyttä ampujaan ei saisi syntyä. Siksi on vältettävä pitkiä käytäviä ja avoimia pihoja. Poistumisen tulee tapahtua nopeasti ja paniikkia varoen. Opettaja antaa käskyn lähteä liikkeelle. Tavaroita ei oteta mukaan. Oppilaitten on tunnettava poistumisreitti. Sitä ei tuossa tilanteessa ehditä enää opetella. Poistumisjärjestys on sovittava etukäteen.

Jollei poistuminen rakennuksesta onnistu, on paettava lukittavaan, seiniltään mahdollisemman paksuun tilaan. Oppilaita ei saa jättää yksin. Opettajan on komennettava luokkaan täydellinen hijaisuus. Oppilaat ohjaataan makaamaan paksun seinän viereen. Päätä suojellaan käsillä. Kännykät kytketään pois päältä. Opettaja rauhoittaa oppilaat ja hälyttää apua (112). Jos joutuu kasvokkain aseistetun uhkaajan kanssa, on toteltava ja oltava rauhallinen.

Tilanteiden jälkipurku

Väkivaltatilanteissa syntyy vakavaa ahditusta. Sen purkamiseen tarvitaan jälkihoitoa. Kaikissa kunnissa ei kuitenkaan ole varauduttu väkivaltatilanteisiin, eikä jälkipurkuun ole valmista mallia. Tilanteet on tärkeä purkaa myös siksi, että huomataan puutteet turvallisuussuunnitelmissa ja toimintamalleissa

DVD opettaa, että viime kädessä jokainen vastaa omasta turvallisuudestaan. Siksi jokaisen kannattaa pitää huolta omasta toimintakyvystään. Yksi tärkeä askel on katso yhdessä tämä video.

Ks. lisää www.kurkivideo.com.