Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reformipedagogiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reformipedagogiikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2020

Terveisiä Kokkolasta

HIENO reissu. VR vei ja toi. Kokkola  juhli 400. vuottaan ja koulun alkua vuosittaisella tulevaisuusseminaarilla. Kerta oli kymmenes.  Nyt teemalla "Lapsiystävällinen Kokkola". Kerta oli myös viimeinen, jonka voimahahmona oli eläkkeelle ja uusiin haasteisiin  siirtyvä sivistystoimenjohtaja Peter Johnson. 

HIENO seminaari. Vaivaa oli nähty. Koronan vuoksi muotona oli eräänlainen hybridi. Livenä olivat kaupungintalolla esiintyjät ja 50-60 hengen yleisö turvaetäisyyksillä. Etänä skriiniillä  Mäntykankaan koulun  musiikkiluokan oppilaat ja tervehdyksen lähettänyt Presidentti Tarja Halonen.

LUENNOT olivat 30 minuutin mittaisia – kreikkalaiseen malliin. Päivän päähän oli sijoitettu vielä paneeli. Ote oli vakava mutta myös loppukesään sopien keveä. Kuulijoita osallistettiin värikorteilla, ryhmäporinoilla - ulkona auringonpaisteessa- ja tilaisuudella esittää kysymyksiä.  Tässä muutama ideahelmi ryhmistä:

" Tekoja ei vain  sanoja. Nyt satsaus maahanmuuttajalasten äiteihin. Varhaiskasvatus ilmaiseksi. Jokainen lapsi tahtoo tulla löydetyksi. Tarvitaan universaalin kasvatuksen rinnalle räätälöintiä, positiivista alueellista diskriminaatiota. Syvä huoli koronasta: eniten tarvisevat saivat vähiten. Vahvaa johtajuutta tarvitaan kouluissa kriisissä. Palvelut sinne, missä lapset ovat. Miksei ip-toimintaa muillekin kuin 1-2-luokkalaisille? "

OPIN paljon. Kokkolassa on tehty komeaa työtä lasten oikeuksien toteuttamiseksi. Kaikkien lasten. Yhtenä helmenä voi mainita Kokkolan maailmankoulun.  Lapsilähtöisyys on omaksuttu niin virkakoneistossa kuin päättäjien keskuudessa. Nuorisovaltuusto on aktiivinen toimija ja sitä kuullaan.  Tänä lukuvuonna on tarkoitus käynnistää myös lastenvaltuusto.

Ja paljon on saatu aikaan. Kaupunki palkitsi ansioituneita uranuurtajia Luca Hagman-palkinnolla ja  kunniamaininnoilla. Unicef myönsi kaupungille lapsiystävällinen kaupunki -tunnuksen. Onneksi olkoon.

Muutamia poimintoja luennoista: 

Kokkolan koulujen kronikka


KOULUNEUVOS Peter Johnsonin teeman oli "Pedagogion läksytyksestä 2020-luvun tulevaisuuden taittoihin". Elävän puheen lisäksi  näimme nastan clipsin kokkolalaisten koulujen ja koulurakennusten historiasta. Elokuvanäyttelijöinä oli kolme nuorisovaltuuston jäsentä. 

Johnson oli laatinut hienon tiivistelmän  koulun kehityksestä. Ehdin napata siitä kuvan. 













PÖNTTÖÖN nousi näistä elokuvan nuorista kaksi: Hawa Sesy ja Oona Kallio. Heidän ajatuksistaan välittyi upeasti lapsilähtöisyystyön idea: Jokainen nuori haluaa tulla löydetyksi ja kuulluksi. Omana itsenään.

Kasvatus ja sivistys

PAIKALLE oli kutsuttu kaksi professoria. Åbo Akademien professori Petri Salon teemana oli  "Kasvatus ja sivistys Suomen menestystarinassa". Hän avasi hienosti sivistyksen käsitettä. Sivistys tarkoittaa montaa asiaa. On  järjen sivistystä, jota tieteen ja kirjojen toivotaan edistävän. Järjen sivistys on sisäisen luonnon, maailman ja luonnon hallintaa.  Itsen tiedostamista. Maailmankuvaa. Sivistyminen on prosessi, jossa ihminen muotoaa omia ajatuksiaan itselleen uuden tiedon avulla. Tätä uutta tietoa suomalaiset saivat 1800-luvulta alkaen  mm. sanomalehtien, kansansivisystyön  ja koulujen kautta.

Mutta sivistyksessä ei ole kysymys vain tiedoista. Sivistys on myös sydämen sivistystä, jossa ihmisestä tulee aina enemmän ihminen. Jossa tavoitellaan täydempää ja parempaa. Tuon ajan uskonnollisella kielellä:  tavoite on olla yhä vanhurskaampi.

Sivistys on myös osallisuutta. Yhteiskunnallisuutta. Läsnäoloa toisten kanssa. Tähän viittaa jo medborgar- termin suomennos: kanssaporvari, kanssalainen- kahdella ässällä.  Muiden kohtaamista sellaisena kuin he ovat tässä ja nyt.

Summa summarum: sivistys on kokonaisvaltaista kehitystä. Tietoa, tahtoa, taitoa ja valmiutta yhteisölliseen toimintaan. Se on  osallisuutta, halua ja kykyä ottaa vastuutta itsestä ihmisenä  ja yhteisistä asioista.  Se on halua ja kykyä kohdata ja ymmärtää muita,  joiden näkemykset ovat erilaisia. Juuri sivistys mahdollistaa toisen ja toisenlaisuuden kohtaamisen. 

Sivistys lähtee kysymyksistä. Haastamisesta. Esim. Miksi meillä on pandemia? Millaiset arvomme ovat siihen johtaneet? 

Koululla on ollut suuri merkitys suomalaisen yhteiskunnan menestystarinassa.  Salo viittasi David Brooksin artikkeliin "Pohjoismaitten suuruuden salaisuus" 13.2.2020  New York Timesissa. 

Salaisuus on: Suomella on vahva  sivistysperinne jonka ytimessä on universaali koulutusperinne.

Mitä hyötyä tällaisesta sivistyspuheesta on opettajille  Salo kysyi "sivistyneesti" itseltään. Sivistyspuhe ilmentää  suomalaisten luottamusta opettajia ja koulua kohtaan. Me uskomme ja luotamme ammattilaisiin. Suomalainen koulu on hajautettu ja paikallinen. 

Sivistys näyttäytyy koulun arjessa kasvatuksessa. Koulujen huomio on ihmiseksi kasvamisessa. Tavoitteena on  monipuolinen kokonaispersoonallisuus, ja se näkyy mm. koulujen tuntijaoissa taideaineiden osuutena. Koulunpito on meillä kokonaisvaltaista. Kohtaamisen mahdollistavaa ihmisenä olemisen kasvua. Uskomme lapsiin. Meillä on hyvällä tavalla lyhyt koulupäivä.

Suomalainen koulu on  kestävällä tavalla vanhanaikaista. Sitä uudistetaan maltilla. Englaniksi tätä kuvataan termillä slow-education. Pitäydymme toimivaan.  Tällainen raamitus tuo ennustettavuutta.  Lapsille se tarkoittaa turvallisuutta ja huolenpitoa. Koulu on joillekin heistä  ainoa  ennustettava turvasatama.

Lasten oikeudet


Suomen Unicefin pääsihteeri  Marja-Riitta Ketolan  teemana oli "Lapsiystävällisyys muutosvoimana". Lapsiystävällisyyden käsitteen keskiössä on YK:n lastenoikeuksien julistus, joka on sitonut Suomea  vuodesta 1991 saakka. Se lupaa lapsille mm. suojelua, hoitoa, ruokaa, koulutusta,  tasa-arvoisuutta, oikeuden tulla kuulluksi ja vaikuttaa kehitystään vastaavasti.  Se velvoittaa valtioita ja kuntia tekemään lasten  etujen mukaisia ratkaisuja. Lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon.

Ihmisoikeudet eivät toteudu  automaattisesti. Rakenteisiin on tehtävä lapsivaikutusten arvio. On pohdittava toimintatapoja. On turvattava riittävä rahoitus ja henkilökunnan osaaminen.

Onneksi on kaupunkeja, jotka toimivat näin. Kuten Kokkola.

Lapsikeskeinen opetus ennen ja nyt

OMA luentoni alkoi  lounastauon jälkeen. Vastavoimaksi nukahtamiselle valitsin vauhdin kiihdyttämisen:  95 diaa 22 minuutissa. Olin ajoittanut ne  elokuvaksi. 

 Olin työstänyt  luennon "sivistävän opetuksen" idealla, ts. haastoin  omat aiemmat itsestään selvyydet. Aloitin haastamisen jo lapsikeskeisen opetuksen käsitteestä.  Lapsikeskeisyyden käsitteen ytimenä on kuva lapsesta. Meillä on ollut ja on yhä lähes luvuton määrä erilaisia lapsikuvia. Minkä niistä valitseminen on reilua? Paha lapsi? Hyvä lapsi? Tyhjä taulu? Suojeltava lapsi? Kompetentti lapsi? ...


Päädyin siihen, että on nöyrästi lähdettävä niistä lapsen tunnuspiirteistä, tarpeista ja kehitystehtävistä  jota tänään tunnetaan. Lapsikeskeisiä ovat siten ne pedagogiset ratkaisut, jotka tehdään siksi, että lapset elävät lapsuutta.

Tämän jälkeen esittelin yhdessä Pertti Kansasen kirjoitamastani 100 suurta pedagogia-käsikirjoituksesta  tekemäni analyysin: Poimin näiden klassikoiden pedagogiikasta lapsikeskeisinä pitämäni ratkaisut. Lopputuotoksena syntyi yleiskuva siitä, mitä kaikkea ja erilaista lapsikäsitteinen opetus on ollut sekä  yleisimpien ideoiden ja  eniten ideoita käyttäneiden klassikoiden "Hall of fame"-listat.

Lopuksi vertasin näin syntynyttä kuvaa lapsikeskeisestä opetuksesta käsitykseen nykykoulusta.  Kyllä: suomalainen peruskoulu - erityisesti sen virallinen ops ja  ala-aste liikkuvat  juuri siihen suuntaan. Toteutamme erityisesti niitä ideoita, joita Uuden kasvatuksen liike keksi 100 vuotta sitten. Mutta pääosin maltillisesti.

  • kohtia konkreettia autonomia, vapautta tehdä valintoja jne.
  • eri taiteiden keinoja, esteettistä  kasvatusta
  • omia  havaintoja ja niiden työstämistä
  • aidoista ympäristöistä ja elämästä oppimista
  • ryhmässä/yhdessä oppimista.

Ja kaiken kruununa opettajat, jotka tuntevat pedagogista  rakkautta oppilaisiinsa. Väitin.

Vaikuttava varhaiskasvatus


VIIMEISEN luennon piti seminaarin toinen professori: Tampereen yliopiston professori Kirsi Karila, joka on maamme johtavia varhaiskasvatuksen asiantuntijoita. 

Hän avasi  varhaiskasvatuksen varsin tuoreen käsitteen taustoja. Käsite on vielä vakiintumaton. Sekä kielenkäytössä että poliittisissa ratkaisuissa se sekoitetaan usei lastentarhatoimintaan ja päivähoitoon, joilla on ollut aivan eri  tarkoitusperät. 

Lastentarhat syntyivät Suomessa suojelemaan kaupunkien yksin päiväänsä viettäviä lapsia maailman pahuudelta. 

Päiväkodit taas syntyivät, jotta yhä useampi nainen pääsisi sodan jälkeen töihin. 

Varhaiskasvatuksessa  on kyse lapsen oikeudest: Lapsella on subjektiivinen oikeus päästä oppimisen ääreen.  Oikeudesta  saada opetusta,  ohjausta ja tukea kasvulleen.

ONKO suomalainen varhaiskasvatus vaikuttavaa? Kysymys ei ole helppo. Sen tulisi mahdollista  lasten elämänlaadun ja hyvinvoinnin.  Edistääkö se lapsen kehitystä ja oppimista pitkällä aikajänteellä?  Pitääkö se yllä yhteiskunnallista kehitystä ja vakautta?

Sen Karila tiesi sanoa, että mikä tahansa varhaiskasvatus ei ole yhtä vaikuttavaa. Vain laadukas varhaiskasvatus vaikuttaa positiivisesti. Tässä keskeistä on koulutus ja osaaminen.

TÄSSÄ lopuksi pikkuclipsi seminaarista:

keskiviikkona, toukokuuta 13, 2020

Uutta etsimässä Amerikassa vuonna 1939. Osa 3












TÄSSÄ kolmannessa Ukko Kivistön teosta esittelevässä lastussa keskityn Ukonkin opintomatkan  päätutkimuskohteeseen: Winnetkan pienessä kaupungissa piiritarkastaja, tohtori Carleton Washburnen johdolla toteutettuun 20-vuotiaaseen pedagogiseen innovaatioon: Winnetka planiin. Sitä noudatettiin kaupungin viisiluokkaisessa kansakoulussa syksystä 1919 alkaen. Jo seuraavana vuonna vanhemmat perustivat kaupunkiin kansakoulun jatkoluokkia vastanneen kolmiluokkaiseen junior high schoolin. Se oli tiettäväsi ensimmäinen yksityinen junior high school. Lukioon mentiin sitten naapurikaupunkiin.

Winnetka-plan

Washburnen johdolla hieman alle sadan opettajan ja nykykielellä oppilashuollon tiimi muodosti  pedagogisen laboratorion, joka kehitteli systemaattisesti koulun työotetta. Käyn seuraavassa tiivistäen läpi innovaation tavoitteita ja niiden toteuttamiseksi kehitettyjä  ratkaisuja.

Opetustyön tavoitteet

Kirjan kuvitusta. Tässä tehdään lavasteita.
Winnetka planissa ajateltiin, että oppiminen on luontaista, oppimishalu on synnynnäistä, mutta suunnitelmallinen oppiminen on myös välttämätöntä.

Liikkeelle lähdettiin siitä, että  on olemassa asioita, jotka ovat tärkeitä kaikille. Siksi tarvittiin kirjoitettua opetussuunnitelmaa: Opinrunko, joka kaikkien lasten tulisi oppia hyvin.

Lapsi nähtiin sekä yksilönä että yhteisön jäsenenä. Yksilönä lapsi oli ainutlaatuinen. Hänen tuli saada kehittyä omaan luontaiseen suuntaansa. Hänen tuli saada ilmentää itseään. Elämän päämääränä oli onnellisuus, mahdollisuus seurata omaa kehitysuraansa mm. erikoisharrastuksen pohjalta ja löytää oma elämäntehtävänsä.

Winnetka-Plan oli ikäkausipedagoginen ja lapsikeskeinen. Lähtökohtana olivat lapsen tarpeet, ne tekijät, jotka ”takaavat” onnellisen elämän. Tarpeita oli kolme:
  • Fyysiset tarpeet (= terveys).
  • Psyykkiset tarpeet (= onnellisuus): Itseilmaisun tarve /purkaminen  ja turvallisuuden tarve (varmuutta siitä, että on rakastettu - toverien myötämielisyys). Lapsi sai keksiä ja kehittää omia mahdollisuuksiaan ja harrastuksiaan häntä itseään tyydyttävimmästä elämäntavasta työssä ja leikissä. Turvallisuutta loi koulu, joka on tehty ympäristöineen viihtyisäksi ja kodikkaaksi sekä  viihtyisä, iloinen ja mukava luokkahuone. Tärkeä olo myös läheinen suhde opettajaan. Opettaja on opastaja, neuvonantaja, ystävä joka pitää huolta myös järjestyksestä. Turvallisuutta toi  vanhempien ja opettajien keskinäinen ymmärrys ja myötämiellisyys. Kaikkien pitäisi voida onnistua. Koulussa tulisi tehdä työtä,  johon on tarvetta ja johon  lapsi  on psykologisesti valmis.
  • Sosiaaliset tarpeet: Tarve kuulua isompaan ryhmään; lapsen tulee  saada  kokemuksia siitä, että on osa yhteisöä. Lapsella on sosiaalinen pyrkimys olla osa suurempaa  ryhmää. Tässä onnistutaan, kun lapsi tuntee olevansa yhtä jonkin ryhmän kanssa ja että onni ja menestys riippuu tuosta ryhmästä. Washburnin mukaan  koko koulun on tunnettava, että kuulutaan yhteen. Eihän muuten aikuisena voi tuntea yhteenkuulvaisuutta valtioon(Washburne ennakoi positiivisen keskinäisriippuuvuuden ideaa). 
Myös yhteiskunnalla oli tarpeita: Sosiaalisen tietoisuuden kehittäminen, mm. taidot  sulautua  elimillisenä osana omaan perheeseensä, sosiaaliseen ryhmäänsä, kuntaan, kansakuntaan ja ihmiskuntaan ja toimia demokratiassa. Lapsen oli opittava itsekuria.

Winnetka palnissa löydettiin hyvällä tavalla tasapaino yksilöllisyyden ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten välille.  Suunnitelmassa lapsi nähtiin (1) lapsena, (2) ainutlaatuisena yksilönä, joka oli  (3) osa monimutkaista yhteiskuntaa ja (4) joka tarvitsi valmiudet käyttää kansalaisoikeuksiaan mutta myös kantaa oma sosiaalinen vastuunsa.

Lapsille koetettiin antaa ne tiedot ja taidot, joita hän todennäköisesti tarvitsee joko lapsena tai myöhemmin aikuisena. Tärkeät ja hyödylliset asiat  etsittiin tutkimalla.

Toinen  tarkoitus  oli  kehittää hänen erikoisharrastuksiaan. Oma erikoisharrastus = auttamalla lasta havaitsemaan omat erikoisharrastuksensa ja taipumuksensa autamme häntä suureksi tultuaan valitsemaan sen työn, jota hän parhaiten pysyy tekemään ja valitsemaan sen alan, joka tekee hänet onnelliseksi.

Ratkaisuja tavoitteiden saavuttamiseksi

Kivistön mukaan Winnetkassa oli löydetty joustava koulumenetelmä, joka oli omaksunut välittävän muodon uuden ja vanhan koulusuunnan välillä. Tässä ideoita aakkosjärjestyksessä:

ARVIOINTI
Yhdysvalloissa ei  Kivistön mukaan tuolloin tunnettu sellaista todistuskirjaa kuin Suomessa. Mutta  oppilaitten tiedot kontrolloitiin ja niistä pidettiin kirjaa perusteellisesti. Kullakin oppilaalla oli kortti, mihin oli painettu ne vaatimukset, jotka oppilaan oli kussakin aineessa suoritettava. Joka jaksoa kohti oli  testi. Ennen testiä oli harjoitustesti, jonka lapsi korjasi itse. Kortista lapsi näki, kuinka oli edistynyt. Siitä myös vanhemmat saivat tietää, oliko lapsi suorittanut määrätyssä ajassa  tehtävänsä vai ei.  Lisäksi oppilas arvosteltiin seuraavissa taidoissa:
  • lukemiskyky,
  • luettujen kirjojen määrä,
  • edistys ja nopeus laskennossa ja
  • oikeinkirjoituskyky jne.
Sen lisäksi kotiin tiedotettiin;
  • kyky yhteistyöhön,
  • keksimiskyky,
  • työkyky,
  • järjestyskyky,
  • täsmällisyys,
  • itseluottamus ja
  • kohteliaisuus
Opettaja tarkkaili oppilaiden työskentelyä ja kirjasi ylös. Hänellä  oli yksinkertainen kirjanpito, josta hän näki, millä asteella kukin lapsi on ja millä hänen pitäisi olla.

Lisäksi kysyttiin vanhempien mielipidettä ja tiedusteltiin, mikä lapsesta oli  vaikeaa  koulutyössä ja pitääkö vanhempien auttaa lastaan ja kuinka kauan siihen menee aikaa, ja vihdoin mitä vanhemmat arvelevat lapsen vastaanottokyvystä ja mitä toivomuksia heillä on koulun suhteen.

DRAAMA
Kirjan kuvassa eriyinen draamaopettaja.
Draama pidettiin yhtenä ryhmätyöskentelyn jaloimpina ilmaisuina. Draamallisen ilmaisun päämäärä oli Kivistön mukaan  "lasten sosialisointi, lapsen yksilöllisen luonteen etsintä ja hänen ryhmätyöskentelyyn sopivien erikoisavujensa  huomiointi". Opettajan  huolena ei ollut draamallinen tuotanto eikä katsomon huvittaminen.  Hän auttoi lapsia kehittymään sosiaaliseen yhteishenkeen ja ryhmätuntoon. Hän etsi kunkin lapsen persoonallisuutta ja auttoi häntä kehittämään lahjojaan.

Draamalliseen ilmaisuun liittyy muita taiteita: ruumiinliikuntaa, tanssia, musiikkia, käsitöitä, grafiikkaa, plastiikkaa, värejä ja muotoja, kielen käyttöä.  Se käyttää hyväksi  ruumista, ajatusta, tunteita, samalla se yhdistää lapsen kanssaihmisiinsä. Kolme draamallisen ilmaisun vaihetta olivat:
  1.  Leikkielämä, draamallinen leikki  - Leikitään kotia, koulu, puotia…Aluksi lapsi ei erota sitä todellisesta elämästä.
  2.  Luova dramatiikka - Kun lapset ovat  9-  10- 11 vuotiaita. Kertomuksia, joilla on alku ja loppu. Toiset näyttelevät, toiset katsovat  ja sitten päinvastoin.
  3.  Draamallinen taide- Vuorosanat kirjoitettu- ei pakko noudattaa.Näytökset suunniteltu, lavastus, puvustus… täydellinen eläytyminen. Tavallisesti vasta junior high schoolissa.

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ
Äidit on kutsuttu kouluun juna-ajelulle. Kirja  kuvitusta 

Koti ja koulu täydentävät toisiaan  Kun ne työskentelevät yhdessä, ne tukevat toisiaan.


Washburnen mukaan Winnetka-koulun ihanteet voitiin toteuttaa vain siten, että vanhemmat täysin ymmärtävät koulua ja ovat sille myötämielisiä.










Yhteistyömuotoja olivat:
  • Harrastuspiirit, joissa vanhemmat olivat vetäjinä opettajien rinnalla.
  • Kokeiluista neuvottelut  vanhempien kanssa.
  • Koulun kirjastosta sai lainata alan kirjoja.
  • Käy koulussa illalla- toimintamuoto. Opettaja opetti vanhempia aivan kuin he olisivat lapsia. 
  • Oman lapsen rohkaiseminen omaan erikoisharrastukseen, joka täydentää koulun ohjelmaa.
  • Opettajan kutsuminen kotiin.
  • Oppilaan suorituskortti,
  • Taideaineiden suosiminen.
  • Vanhemmat opettamaan lapsia,  esim. liikennepoliisi-isä.
  • Vanhempien ja opettajien yhdistys, joka järjesti koko päivän kestäviä kokouksia, joihin kutsuttiin huomattava puhujia, kursseja vanhemmille ja opettajille, lounaita, päivällisiä, iltakutsuja, yhteisiä retkiä lasten kanssa. Yhdistys myös auttoi opettajia saamaan asuntoja, hankkii koulutalojen kalustusta ja koristelua, opasti vieraita, järjesti näyttelyitä ja vaikutti säädöksiin.
  • Vanhempien kokoukset, joissa oli aluksi  tarkastajan tai johtajan esitelmä. 
  • Vanhempien osallistuminen luovaan ryhmätyöskentelyyn; avustavat tekemällä kertomuksia, artikkeleita, tauluja…
  • Vanhempien valitusten kuunteleminen;  Kutsutaan tyytymättömät koolle  purkamaan kiukkuaan ja myöhemmin kuulemaan tyytyväisten  näkemyksiä.
  • Vierailu luokkahuoneessa- puolipäivää tai koko päivä.
  • Yhteistoiminnan hengessä tapahtuva arviointi - vanhemmat voivat huomauttaa  opetuksen kohteista, jotka eivät vastaa heidän lastensa tarpeita.
  • Äitien kanssa kahden kesken käydyt keskustelut. 
KOULUPÄIVÄN RAKENNE
Tutkimusten tuloksena oli  huomattu, että  lapset eivät pysty omaksumaan  tietoa tyydyttävällä tavalla  muuta kuin puolet koulupäivästä. Niinpä puolet aamupäivän ja iltapäivän työajasta käytettiin seurustelevaan työskentelyyn, jonka avulla lapsissa koetettiin herättää ryhmätietoisuutta ja hankkia heille työniloa ja luovaa toimintaa

Koulupäivässä oli kaksi osaa.
  1. Toinen puoli koulupäivästä oli varattu perusasioiden opettelulle. Kaikille yhteinen osuus perustui oppilaiden omatoimisuuteen. Koulutyötä yksilöllistettiin; Jokainen sai edetä omalla tasollaan ja omassa tahdissaan työohjeiden mukaan.
  2. Toinen puoli päivästä käytettiin ei-akateemiseen opiskeluun; kiihotettiin lapsen kykyjä, herätettiin  yksilöllisiä harrastuksia ja autettiin työskentelemään yhdessä toisten kanssa. Yksi työryhmä kirjoitti ja esitti näytelmiä,  toinen toimitti koulun sanomalehteä. Eräät oppilaat hankkivat joko itsekseen ta ryhmissä työskennellen lisätietoja itselleen pakollisten kurssien ulkopuolelta.  Näillä tunneilla  leikittiin, laulettiin, piirrettiin ja maalattiin. Työtapoina olivat yksilöllinen luova työ ja ryhmätyö. Monet isät ja äidit tulivat mukaa työskentelyyn. He esim. valmistivat  hollantilaisia pukuja Hollanti-teemaan,
Päivään mahtui välitunteja ja lepotuokiota omalla matolla. Välituntia kutsuttiin  leikkitunniksi.
Lapset leikkivät silloin  ympäröivillä kentillä vapaasti. Isommat lapset johtivat pienempiä. Kun leikkitunti oli ohi, oppilaat pääsivät vapaasti sisään, ei jonoja.

KOULURAKENNUS
Kirjan kuvitusta 1940-luvulla rakennetusta uudesta
koulurakennuksesta, jonka arkkitehdit olivat muuten 
suomalaisia.
Rakennuksen oli oltava riemullisen elämän paikka. Sen tuli olla puhdas, terveellinen, hyvin lämmitetty, tuuletettu ja valaistu sekä lisäksi viihtyisä, värikäs, kodikas, mukava, lapsen tarpeisiin ja  toimintaan soveltuva. Kokoontumishuone oli kouluelämän keskuspaikka.

Luokkahuone oli  ikäänkuin pieni talo. Sillä on oma pihansa, verstaansa, laboratorionsa juomalähteensä ja mukavuuslaitoksensa,  pulpettaja hiljaista työskentelyä ja lukemista varten, satunurkkaus, kirjasto ja hyvä varasto.

Eteisessä ei ollut vaatenaulakoita. Jokaisella oppilaalla oli  oma peltinen vaatekomeronsa,  jonka jokainen lukitsi omalla avaimellaan. Kaikki ovet avautuivat  suureen aulaan.

MENETELMÄLLISIÄ PERIAATTEITA
  • Ei kertausta.
  • Ei kotitehtäviä.
  • Ei luokalle jättämistä. Lapset seulottiin ensimmäisen kerran lastentarhoissa, jolloin tehtiin älykkyystutkimukset. Jollei  lapsi ollut henkisesti täyttänyt 6v 5 kk, viivytettiin  siirtymistä kansakouluun. Kun lapsi oli lopullisesti siirtynyt kansakouluun, hän sai seurata sen ryhmän mukana, johon oli kiintynyt. Winnetkassa oli joka päivä varattu 1 tunti sellaisille oppilaille, jotka tarvitsivat erikoisopetusta. Samoin oppilaat voivat täydentää tietojaan kesäkoulussa. Joskus erikoistapauksissa oppilas voidaan siirtää lukukauden kuluttua luokka alemmaksi
  • Ei  päivittäistä läksymäärää.
  • Ei rangaistuksia.
  • Ei suullisia kuulusteluja.
  • Harrastuspiirit: Opettajat ja vanhemmat vetäjinä).
  • Harrastelijoiden kerhot (opettaja vain tukena). 
  • Winnetkassa mm. kyselylomake, mikä  sinua kiinnostaa
  • Kaikille 1.- ja 5.- luokan oppilaille tehtiin älykkyystestit.
  • Motivaation periaate: Jokainen kouluaine tuli esittää siten, että ” houkutellaan altista lasta!” Oppilaat täyttivät  mm. kyselylomakkeen: mikä  sinua kiinnostaa.
  • Omaan tahtiin eteneminen.
  • Paljon harjoittelua.
  • Ryhmissä luovaa toimintaa.
  • Työohjeet: Oppilaat saivat opettajilta kirjalliset työohjeet, kuinka toimia. He työskentelivät jo toisesta luokasta lähtien aine- ja työhuoneissa ja suorittivat oman tahtinsa mukaisesti kurssiyksikköjään. Oppiaines jäsennettiin oppilaille mieluisiksi tehtäviksi. 
  • Vaihtelun periaate: Koulutyössä ymmärrettiin vaihtelun arvo ja tarjottiin erikoisharrastuksia. 
OPETTAJAN ROOLI
Opettajalla oli tässä suunnitelmassa kovin erilainen rooli kuin perinteisessä opetuksessa. Läksyjä ei annettu, eikä opettajaa tarvittu niitä kuulustelemaan. Opettaja ei myöskään ”valmistanut uutta läksyä”. Opettaja auttoi vaikeissa kohdissa, innoitti  oppilaiden harrastuksiaan, selitti  asioita yksilöille ja ryhmille, tarkasti  lasten työt ja huolehti tarvittaessa, että  lapsi suorittaa hänelle  määrätyn työn.

Opettajan tehtävänä oli  olla käytettävissä. Hän neuvoi oppilaita luettavien kirjojen valinnassa. Hän määräsi kuulustelujen ajankohdat ja merkitsi opintokirjaan suoritukset. Tavanomaista luokkaopetusta annettiin jonkin verran, erityisesti yhteiskuntaopissa.

Työyhteisössään ja luokassa  opettajan tuli saada olla oma itsensä, kulkea persoonallisessa elämässään omaa, luonteenomaista kehitysuraansa.

OPETUSSUUNNITELMA
Uudistuvissa kouluissa Amerikassa ei ollut tuolloin painettuja opetussuunnitelmia. Ohjeet laadittiin kutakin vuotta varten erikseen. Winnetkassa ns. akateemiset oppiaineet oli sijoitettu eri vuosiluokille tutkimusperustaisesti.

OPINTOKORTTI, TULOSLOMAKE
Oppilan työ jaettiin jaksoihin. Jaksot oli  merkitty painetulle oppiennätyskaavakkeelle, jossa oli sarake jokaista oppiainetta varten. Jokaisen jakson vieressä oli  sarake sitä päivämäärää varten, jolloin maali oli saavutettu. Opettaja teki  joka kuudes viikko yhteenvedon, mitä lapsi on sinä aikana saanut aikaan. Asteikko oli  -S = ei suoriutunut , S, S+. Vanhemmat voivat nähdä tuloslomakkeen koulussa, tai lapset voivat viedä sen kotiin.

OPPIAINES
Winnetkassa valikoitiin tarkasti, mitkä ovat ne pääasiat, jota tulee oppia. Valikoinnille otettiin kolme kriteeriä:
  • Tietomäärä on niin suunnaton, että kaikkea ei voi  opettaa. Kriteeriksi  valittiin hyöty, käyttökelpoisuus;  Kysyttiin myös, onko haittaa jollei osaa.
  • Erotetaan ja karsitaan, se mikä opitaan muutoinkin.
  • Erotetaan toissijaiset asiat.
Ainejaottelun tuli olla ala-asteella hyvin väljä ja joustava. Integroinnissa nähtiin eri asteita:
Oppiaineita voitiin yhdistää toisiinsa. Oppiaineisiin voitiin yhdistää toimintaa. Oppimistapahtuma voi sulautua  oppilaan elämään ja kokemuksiin elimillisenä kokonaisuutena.

Kokonaisuuksien tuli olla mielekkäitä,  vapaita  keinotekoisista raja-aidoista.

Sitten sijoitettiin oppisuunnitelmaan yleiset  pääasiat järjestelmällisesti niin, että  oppiminen osui sopivaan aikaan lapsen valmiutta ja kiinnostusta sekä käytön yleisyyttä ajatellen. Lapsen tuli olla valmis siihen, mitä hän joutuu oppimaan. Aineet tuli opettaa psykologisesti ei loogisesti.

Kyse ei ollut vain ikäkaudesta, koska lapset olivat yksilöitä. Winnetkassa ymmärrettiin, että oppilailla samassa luokassa on eri valmiusaste, siksi koulutyö  sovitettiin  yksilön valmiuden mukaan. Taustalla oli Frederick Burken ajattelu. Mistä näki, että yksittäinen lapsi oli valmis? Valmius näkyy fyysisestä  kehityksestä, älykkyysiästä (yksi tapa), kokemustaustasta (kaiken uuden oppimisen täytyy pohjautua aikasempaan oppimiseen) ja lapsen aktiivisesta ja kestävästä harrastuksesta.

Näiden kaikille tärkeiden asioiden lisäksi luotiin koulupäivään mahdollisuuksia oma-aloitteisuuseen, harrastuksen mukaiseen toimintaan. Tarjottiin erikoisharrastuksia ja noudatettiin niissä  omatoimisuuden  periaatetta.

" Näin saadaan kaikki lapsikeskeisen opetussuunnitelman edut, mutta ei sen haittoja."

OPPIAINEET
Opiskelu oli pitkälti eheytettyä, mutta sisällöistä tunnistaa ainakin seuraavia suomalaisia oppiaineita nykykielellä ilmaistuina:
  • ammatinvalinnan ohjaus/oppilaan ohjaus.  Ohjelmaan kuului myös ohjausta elämäntehtävän löytämiseen ja ammatinvalintaan. Nuoria ihmisiä oli autettava tutkimaan itseään, harrastuksiaan, taipumuksiaan, puutteitaan- sekä tutkimaan ympäristöään, sen mahdollisuuksia ja tarpeita. Ohjausta tarvittiin myös kasvavaan joutoaikaan (= vapaa-aikaan).
  • käsityö - ei kuitenkaan veiston tyyppisesti
  • biologia/ypi
  • historia 
  • kansalaistaito
  • kuvataide  - piirustus
  • matematiikka -  laskento.  Jokainen lappsen tuli oppia laskennon alkeet. Ne opetettiin erillisenä  oppiaineena. Arkeen sovellettavia tehtäviä. Myös lapset tekevät laskuesimerkkejä. Käytiin oikeasti ostoksilla, opittiin hinnat 
  • liikunta - urheilu, pelit - ei voimistelua
  • maantieto
  • musiikki
  • terveysoppi - Washburnen mielestä sukupuoliopetus oli  koulun velvollisuus. Junior high schoolissa opetetiin  lastenhoitoa pojillekin.
  • yhteiskuntaoppi  oli tärkeimpiä aineita. Siihen oli sisällytetty historian, maantiedon ja  kansalaistaidon alkeet. Opetusta elävöitettiin  taiteen, tieteen, kirjallisuuden ja kansalaistiedon aloja käsittelevillä selostuksilla.  Maantiedon ja historian opiskelu oli oppikirjatonta. Päivän maailmanpolitiikan tapahtumia tutkiskeltiin. Kun jotakin erikoista tapahtuu, jätettiin vanhat tehtävät ja ryhmät saavat uudet
  • äidinkieli ja kirjallisuus - lukeminen ja kirjoitus
Vieraiden kielten opiskeluun en löytänyt kirjasta viiteitä.

OPPIAINES
Kukin akateeminen aine oli jaettu tarkasti kuvattuihin kursseihin. Opettaja suunnitteli kullekin oppilaalle 6 viikon tehtävät. Lapsi eteni omaan tahtinsa ja kun tehtävä oli tehty, hän suoritti siitä tarkasti etukäteen sunnitellun testin ja sai siitä opintokorttiinsa merkinnän.

OPPILASHUOLTO
Kouluun kuului kasvatusaputoimisto, joka teki läheistä yhteistyötä opettajien kanssa. Siihen kuului koululääkäri, kasvatusneuvoja, terveydenhoitaja, koulupsykiatri ja koulupsykologi. Lisäksi laitokseen palkattiin leikkikentänohjaajia.  Koko ensemble toteutti johdonmukaisesti sovittua kasvatusoppia Winnetka plania  noudattaen. Koulua kävivät myös kuurot, heikkonäköiset ja rammat. Washburne vastusti erityisluokkiin eristämistä (inkluusiota siis jo 1920-luvulla).

Vaikeiden lasten käsittelyyn opettaja sai apua tästä kasvatusneuvolasta. Häiriöissa apuun tuli myös  psykiatri, joka työskenteli myös vanhempien ja johtokunnan kanssa. Oppilaiden testaamisesta vastasi  psykologi. Hän teki oppilaille myös älykkyysmittaukset, joiden pohjalta tehtiin  diagoosi ja erikoissuunnitelma (vrt. suomalaiset oppimissuunnitelmat). Tukena oli myös lastenlääkäri ja kasvatusneuvoja

TYÖTAPAKIRJO
  • Akateemisissa aineissa siis pitkälti itsenäinen työskentely.
  • Draama. Kirjallisuus. Musiikki. Taiteet.
  • Esitelmä- ja kokoustilaisuuksia, joissa oppilaat kertovat löytämistään tiedoista luokalle.
  • Harrastuspiirit- muutama viikkotunti. Alkeiskoulun asteella oli  ”yhteisten harrastusten ryhmä”, keskikouluasteella valinnanvaraisten harrastuksien ryhmäät = musiikki, luova taide, luova kirjoitus, ammattityöskentely, muovailu, metallityö, sanomalehiyön alkeet, painotyöt, valokuvaus, dramatiikka… Opettajat ja vanhemmat vetivät muutaman viikkotunnin harrastuspiirejä. Harrastelijoiden kerhoissa (esim. postimerkkikerho) opettajat olivat vain  tukena. Näissä yhdistyi yksilöllinen valinta ja sosiaalinen kasvu.
Kirjan kuvassa monistetaan koulun lehteä.




















  • Itsehallinto. Sosiaalisuutta edistettiin myös laajalla oppilaiden itsehallinnolla, jolloin he pääsivät vaikuttamaan  koulun olosuhteisiin. Aloite- ja esitysoikeus luokassa. Toimikunnat. Junior high schoolissa oli parlamentti  Kouluvaltiolla on oma lakikokoelmansa ja sen valiokunnilla työohjeet. Virkoja mm. presidentti, puheenjohtaja ja kirjuri ja vahtimestari. Eri komiteoita mm. kaappi- ja polkupyöräkomitea, kauppa- ja teollisuuskomitea - oppilaiden yrityksiä.
  • Itsenäinen työskentely.
  • Juhlia: Koululla juhlia usein: joulujuhla, vapauden juhla. Lippumenot. Luokkajuhlia.
  • Kertotaulukortit laskennossa.
  • Kesäkoulu toimi Winnetkassa  jo ennen Washburnea. Se oli tarkoitettu oppilaille, jotka olivat jääneet talven aikana jälkeen yhdessä tai usemmassa aineessa. Kesäkoulut  olivat viihtyisiä. harjoituskouluja, joihin parhaat opettajat tulivat kaukaakin. Ne olivat myös näytekouluja,
  • Kirjoituskoneita sai käyttää kun osasi tekstata.
  • Kirjojen lukemista: Opettaja luki ala-asteella lapsille jostain kirjasta kertomuksen tai runon. Niitä ei purettu. Kyse oli vain miellyttävästä lukutuokiosta. Isommat lapset lukivat itse hyviä kirjoja.
  • Koulukirjasto oli uudistuvan koulun sydän.
  • Koulukokoukset aulassa, jossa oli  näyttämö. Joka luokka valitsi 2-3 edustajaa. Oppilas sihteerinä ja puheenjohtajana, valvova opettaja asettui taka-alalle. Uudet asiat vietiin luokkaneuvostoihin. Ehdotuksia, äänestyksiä ja myös esityksiä.
  • Koulunäytelmät.
  • Kysymyskortit mm. Egypistä.  
  • Lukeminen oli  koko koulun kulmakivi. Luettiin  ääneen opettajalle ei koko luokalle. Opetaja varmisti, että on ymmärretty.
  • Luokkaopetusta käytettiin  harrastuksen herättämiseen, yhteiskunnallisen ajattelun kiihottamiseen, vastaisten opetettavien asioiden väläyttämiseen, mutta varsinainen opetus on yksilöllistä. 
  • Mentor- nykykielellä. Skoge-koulussa oppilaat voivat valita opettajistosta itselleen  neuvonantajan ja ystävän. Muut opettajat kertovat huolensa näille kummiystäville.
  • Oikea kirjoittaminen: Pienet lapset kertoivat tarinan, opettaja kirjoitti taululle, oppilaat saivat jäljentää sen. Kirjeitä Runoja. Koululehtiä. Kirjailijakerhoja kirjoittamisesta innostuneille. Kun oppi tekstaamaan sai käyttää kirjoituskoneita 
  • Oma kauppa-leikkiposti-leikkipankki harjoittelupaikkoina.
  • Opetuskeskustelu matolla.
  • Oppimispelejä; oikea vastaus näkyi esim. symmetrisenä kuviona, kun käänsi pelin.
  • Rakentelua: luokkahuoneisiin isoja koneita, japanilaisia teehuoneita, hollantilaisia tuulimyllyjä, norjalaisia tunturimajoja… seinän kokoisia piirustksia Egyptistä. 
  • Retkiä maataloihin, kauppoihin, kirjastoon, postitoimistoon ja paloasemalle. Isommat kävivät planetariossa, museossa, taideopistoissa, erilaisissa teollisuuslaitoksissa, sähkövoimalassa, suurten lehtien kirjapainoissa, tavarataloissa ja kunnantalossa.
  • Ryhmä- ja luova työskentely. Koulussa oli moninaista sosiaalista työskentelyä, jonka tarkoituksena oli kehittää  lapsen sosialista ajattelua ja tunnetta. Tekemällä jotakin yhteisesti . esim. tuulimylly  -lapset  oppivat liittämään yksityiset kykynsä  ryhmän suunnitelmiin, he oppivat huomaamaan yhteenliittymisen välttämättömäksi nykyajan elämässä. Opettaja antoi  aiheen- lapset itse suunnittelivat vastaisen työn. Yläluokkalaiset ehdottivat jo itse aiheita. Ryhmätyössä ryhmän tuli työskennellä yhteinen tavoite mielessään. Ryhmän tuli myös jakaa itse työt jäsenten kesken kiinnostuksen ja taitojen mukaan. Tätä työtapaa käytettiin vain asioissa, joissa lasten suoritukset eivät voi olla samanlaisia ja joita ei sen vuoksi tentitä  eikä kirjata muistiin. Tavoite kiihotti  lasten eroavaisuuksia. Työhön kuului rakentelemista,  leikkimistä, yhdessä tutkimista, jolloin työn tulokset yhteisiin työkirjoihin. Sosiaaliset aineet oli vain osittain yksilöllistetty.  Jakson opiskelu aloitettiin yhdessä, asia opiskeltiin ja tentittiin  yksilöllisesti ja tentitään yksilöllisesti. Uusi jakso alkoi  vasta kun koko luokka on valmis  
  • Teemapäiviä- esim. Hollanti-päivä.
  • Tehtäviä. jotka kaikkien oli suoritettava.
  • Tiedonhakua  kirjastostosta, kirjoista ja aikakauslehdisä. Koulun kirjasto tiedon kultakaivos.
  • Toveriapu.
  • Urheilu, leikki ja pelit tärkeitä.
  • Vapaata piirustusta.
  • Yhteinen laulutunti.
  • Yksilöllisessä  työssä käytettiin  selkeästi  kirjoitettuja työtehtäviä sekä testejä. Edettiin omaan tahtiin. Tehtävät oli  laadittu normaalilapselle, mutta jokainen si vapaasti edetä joko nopeammin tai hitaammin.Testien avulla etsittiin lapsen todellinen luonne ja ne vaikeudet, jotka haittaavat hänen edistymistään.
Oppivatko oppilaat tällaisessa "leikkikoulussa"?

Kivistölle oli usein esitetty otsikon kysymys.Vastaus kuului: Vaikea sanoa. Siellä oli  toiset kasvatustavoitteet kuin Suomessa. Omakohtaisesti hän totesi, että Winnetkan oppilaat
harrastavat kysymyksiä, jotka kytkeytyvät elävään elämää. He osaavat hakea tietonsa kirjastoista.
He tietävät, mistä saadaan lisätietoa. He  eivät kysele  turhaan, vaan ottavat itse selvän asioista. He 
ovat tottuneet kokeilemaan kouluissaan ja tekemään itse havaintoja. He oppivat jo varhain työskentelemään toisten ihmisten kanssa. Heidä on kasvatettu jo pienestä pitäen yhteistyöhön.

Koulussa oli työrauha. Rupattelua ei meteliä. Lasten iloista touhua, muttei ilkivaltaa. Rangaistuksia ei ollut. Washburnen mukaan monessa tapauksessa rangaistus vain herättää vastustusta ja väärin annettuna se voi tärvellä koko lapsen elämän. Kouluvilppiä ei ole, koskei siihen ole mahdollisuuksia. 

Lyhyesti Carleton Washburnesta

Kirjan kuvitusta
Kivistön  mukaan Cartelon Washburne (1889 – 1968) syntyi opettajaperheeseen. Siinä on varmaan virhe. Muiden lähteiden mukaan äiti kyllä harrasti pedagogiikkaa. Isä oli lääkäri.

Poikakin opiskeli tovin lääketiedettä. "Oikea" ura löytyi sijaisopettajakokemusten jälkeen, ja Washburne suoritti seminaariopinnot Frederik Burken johtamassa oppilaitoksessaa,  opiskeli kasvatusoppia ja  suoritti tohtorin tutkinnon.

Washburne johti Winnetkan koulupiiriä  vuodesta 1919 vuoteen 1943 saakka. Tuolloin Yhdysvaltain armeija palkkasi hänet  avaamaan miehitetyssä Italiassa koulut. Hänellä oli tärkeä rooli Italian julkisen koulujärjestelmän uudelleenjärjestelyissä.

Vuonna 1949 hän palasi Yhdysvaltoihin ja otti vastaan hänelle tarjotun  opettajankoulutuksen johtajan tehtävän Brooklyn Collegessa. Vuonna 1961 hän siirtyi professoriksi Michiganin osavaltion yliopistoon, missä hän opetti loppuelämänsä ajan. Washburne kuoli 78 vuoden ikäisenä.  .

PS. Olen kirjoittanut aikaisemmin kaksikin blogilasta Washburnesta, ensimmäisen vuonna 2016   ja toisen vuonna 2018 . Tässä linkit




torstaina, elokuuta 04, 2016

Kuukauden kasvatusalan kirja: Kerettiläisen kirja

TUNNETTU pappi Jaakko Heinimäki on kirjoittanut manion kirjan (Heinimäki. J. 2015.  Kerettiläisen käsikirja. Mitä harhaoppiseksi haluavan olisi syytä tietää. Helsinki: Kirjapaja).

Kirjan otsikko on hauska, mutta vitsikäs teos ei ole. Heinimäki esittelee  upeasti, kuinka kristinuskon oppi on vuosisatojen aikana syntynyt ja kehittynyt ja kuinka se on synnyttänyt myös merkittäviä harhaoppeja (jotka muuten elävät yhä monissa teologisissa keskusteluissa). Hänen mukaansa Jeesus  ja ensimmäisen polven kristityt olivat itse asiassa vääräoppisia juutalaisia ja islaminuskoiset vääräoppisia kristittyjä :-).

ESITTELEN kirjan kuitenkin kuukauden kasvatusalan kirjana. Miksi? Luin sitä, mitä tämä teologinen kirja kirjoittaa kirkon opista ja seitsemästä  tuomitusta harhaopista (Gnostilaisuus, Markionilaisuus, Areiolaisuus, Doketismi, Nestorialaisuus, Donatolaisuus ja Pelagiolaisuus)  ikäänkuin analogiana perinteisen pedagogiikan ja vaihtoehtopedagogiikkojen (esim. Waldorf-pedagogiikka, Summerhill...) jännitteisestä suhteesta. Näin lukemalla hitaasti muuttuva koulun arjen pedagogiikka (kutsun sitä kouluopetusopiksi) saa ehkä hieman ymmärrystä, ja vastaavasti vaihtoehtopedagogiikat myös pohdittavaa.

Lukutavassa on vaaransa. Mutta niin kirjaa luin, ja rakensin  tällaisen tarinan. Ehkä se auttaa myös ymmärtämään, miksi koulu muuttuu niin hitaasti. Kenenkään ei kannata siitä loukkaantua.

KOULUOPETUSOPPI -  se miten todellisuudessa tavallisesti opetetaan - on syntynyt pitkän ajan kuluessa hapuilun ja kompastelun kautta monia kompromisseja tekemällä.

Pedagogiikan historia on täynnä irtiottoyrityksiä tästä traditiosta, pyrkimyksiä olla muuta kuin valtavirta. Osa niistä on "sopeutettu" traditioon, osa sammunut taistelun väsyttämänä, osasta aika on ajanut ohi. Osa sinnittelee aina tietyn ajan, sitten se unohdetaan, ja löydetään uudelleen. Toisin opettava haastaa muut, ja irtautuu yhteisöstä.

Kouluopetusoppi on toki muuttunut, vaikkakin hitaasti. Vuosisatojen saatossa se on hioutunut kaikkialla maailmassa hyvin samanlaiseksi. Opettaja opettaa isohkoa ryhmää omassa luokassa. Hän johtaa, selittää ja antaa tehtäviä. Oppilaat lukevat oppikirjaa ja tekevät tehtäviä, itsenäisesti ja joskus yhdessä.  Opettaja arvostelee oppimista kokeilla ja ns. jatkuvalla näytöllä.  Oppilaille opetetaan useita oppiaineita tunti kerrallaan.Jne.

Ns. vaihtoehtopedagogiikat  haastavat useaan  eri tavoitteiseen yhtä aikaa pyrkivän kouluopetusopin nostamalla esiin jonkin yksittäisen arvon (vapaus, toiminnallisuus, luovuus, lapsenomaisuus, tutkiminen, yhdessä tekeminen... ) fundamentiksi ja betonoivat sen periaatteeksi, tosiarvoksi, josta ei tingitä ja joka  on lopullinen (ja ainoa oikea) ratkaisu kaikkiin ongelmiin...

Samoin kuin teologian harhaoppiset, vaihtoehtopedagogit  ovat varmoja, että heillä on parempaa tietoa kuin muilla.  He ajattelevat omilla aivoillaan.  He ovat ihmisinä parempia. Muut ovat luopioita.  Muut ovat valinneet helpon tien. Muiden käsissä pedagogiikka on pilaantunut.

HEINIMÄKI kuvailee uskosta  harhaoppineita ihmisiksi, jotka ovat yrittäneet sanoa jotain suuremmalla varmuudella kuin on mahdollista. Minusta se ajatus sopii myös näihin irtiottoihin kouluopetusopista.

JA tämä taas ei tarkoita, etteikö harhaoppi voi olla arvokas ja tosikin. Eikä sitä, etteikö omaa työtään kehittävien opettajien uurastuksella ole arvoa. Päinvastoin. Kouluopetusoppi kehittyy vain vaihtoehtopedagogien haastamisista.

Vuosisatojen aikana syntynyt kouluopetusoppi on kuitenkin niin vahvoin siten lukittu koko koulusysteemiin, että sitä itseään ei - niin uskon- mikään uusi pedagogiikka  kumoa. Se yhdistää liian vahvasti samassa koulussa opettavia opettajaikäluokkia ja liimaa heitä toisiinsa. Se yhdistää liian tehokkaasti koulusysteemiin kuuluvia asianosaistahoja.  Siihen on totuttu.

Siitä irtautuminen on irtautumista yhteisestä ja yhteisöstä.  Usein se tarkoittaa myös yksinjäämistä.

Niin kurjaa kuin kompromisseeraus  voi olla ollakin, väitän, että monen mielestä kannattaa valita mieluummin evoluutio kuin revoluutio.