Kokeneen peruskoulumiehen monologeja pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. Vielä vanhemmat lastut osoitteessa http://marttifi.wordpress.com/
Kirjoja
sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2022
Viikkoraportti 30/2022
perjantaina, heinäkuuta 29, 2022
Kasari-pedagogiikkaa. Osa 3: Prosessikirjoitus
P arvelan jutun ostikkona oli "Kirjoitamisprosessiin pohjautuva opetus. Ala-asteen luokilla 3-6." Hän oli itse osallistunut useana vuonna Jyväskylän yliopiston täydennyskouluskeskuksen järjestämään kesäseminaariin. Kouluttajana oli tri Mary K. Healy Kalifornian yliopistosta.
Kuva Leena Parvelasta |
Prosessikirjoitus oli nimenmaan prosessi. Kirjoitelmalle ei annettu valmista otsikkoa, vaan kirjoittaa sai omista kokemuksista, asioista, joista itsellä oli sanottavaa, Kirjoitelma ei tullut kerralla valmiiksi, vaan sitä muokattiin ja siitä tehtiin eri versioita luokkatovereilta ja opettajalta saadun palautteen pohjalta. Healyn mallissa prosessi sai kestää kuukauden. Lopuksi tuotokset julkaistiin. Arvioinnin kohteena oli paitsi lopputuotos, myös itse prosessi. Palautetta ja ahjausta annettiin pitkin matkaa.
Prosessin vaiheet
1. Valmistautuminen kirjoittamiseen
Valmistautumiseen käytettiin tunteja. Muistia virkistettiin, mielikuvitusta viriteltiin ja ajatuksia koottiin monin tavoin: Keinoja olivat mm.haastattelu, keskustelu, musiikki, tarkkailutehtävät, "malli"näytteet, oman elämän kartta, ihmis-suhdekartta…
Yhden otsikon sijaan laadittiin pitkä lista: esineitä (joita on halunnut), ihmisiä (joita inhonnut, ihaillut), tapahtumia (joita ei unohda), paikkoja, sanoja...Niistä sai valita.
2. Luonnosteleva kirjoittaminen
Nyt laadittiin raakaversio. Ajatukset saivat virrata vapaasti. Kirjoitettiin, mitä sattui tulemaan mieliin. Myös opettaja teki omansa. Luonnoksia voi tehdä useita. Aikaa varattiin 10-15 min.
3. Palautteen hankkiminen
Muutaman hengen palauteryhmissä kirjoittaja luki raakaversion ääneen. Kuulijat kertoivat, mikä kiinnosti. Mistä he haluaisivat kuulla lisää? Mikä oli hyvää? Myös opettajan luonnoksesta keskusteltiin. Opettaja kiersi ryhmissä ja antoi (malliI)palautetta.
4. Muokausvaihe
Nyt kirjoittaja muokkasi raakaversionsa sisältöä. Hän laajensi, karsi, havainnollisti sitä. Kirjoittaja päätti itse, mitä palautteesta otti huomioon. Teksti oli kirjoittajan.
5. Toimittamisvaihe
Muokkausvaihe vaihtui sulavasti toimittamisvaiheeksi. Siinä johdonmukaistettiin rakennetta ja ilmaisua. Ryhmissä tiivistettiin, hiottiin. Nyt päätettiin lopullinen muoto, esimerkiksi kirje ja tyyli.
6. Oikoluku eli kieliasun tarkistaminen
Tämä oli viimeinen muokkausvaihe. Apuna oli lista tarkastettavista asioista (esim. Iso kirjain pisteen jälkeen). Luokkatoveri auttoi, merkitsi huomaamansa virheet. Kirjoittaja korjasi ne Itse.
7. Julkaiseminen
Oleellista oli, että kirjoitelmille oli yleisö. Ne voitiin lukea toisille, esittää erilaisissa tilaisuuksissa, monistaa ja lähettää koteihin.
8. Arviointi
Prosessin päätteeksi opettaja arvioi paitsi tuotoksen myös koko prosessin, Paraniko teksti? Eri versioita voitiin vertailla. Opittiinko uutta?
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Prosessikirjoitus laajensi monella tavalla opettajan ja oppilaiden perinteisiä rooleja. Opettaja kirjoitti itsekin mukana. Myös hänen kirjoitelmiaan arvioitiin. Hän harjoitutti kirjoittamista sen eri vaiheissa. Hän antoi prosessin aikana palautetta, ohjasi oppilaita kirjoitustilanteessa. Oppilaat kirjoittivat, antoivat toisilleen apua ja rakentavaa palautetta.
torstaina, heinäkuuta 28, 2022
Kasari-pedagogiikkaa. Osa 2: Leirikoulu
Leiriläisiä vuonna 2006. Kuva: Juha Hyvärinen |
Luunjan Leirin idea oli, että kaikki halukkaat lapset saisivat leirikoulukokemuksen riippumatta oman luokan-opettajansa elämäntilanteesta. Kaikilla opettajilla kun ei ollut mahdollisuuksia lähteä luokkansa kanssa viideksi päiväksi leirille. Leiriläisiä taisi parhaimmillaan olla satakunta, Vahteina oli iso joukko opettajia ja vanhempia. Viimeinen Luunjan koululeiri taisi olla vuonna 2009. Sen jälkeen rahoitus meni liian vaikeaksi.
Pohjoismaiset luokanopettajapäivät pidettiin elokuussa 1982 Hanasaaressa. Siellä herätti paljon huomiota tanskalaisen opettajan esitys leirikouluista. Tanskassa oli jo yli 10 vuoden kokemus leirikouluista. Niiden tarkoitus oli opettaa oppilaita näkemään maailma ja todellisuus sellaisena kuin se oli kotiluokan ulkopuolella. Tuolloin leirikoulu oli oikeus. Jokaisen opettajan ei ollut pakko lähteä leirikouluun, mutta luokanvalvojan oli kuitenkin järjestettävä, että hänen luokkansa voi osallistua. Innostus tarttui.
Seuraavissa Luokanopettaja-lehdissä kerrottiin, että leirikouluaate levisi nopeasti Suomessa.Säädöksiä muutettiin. Vuonna 1983 peruskoululakiin (PkL 26§/1983) lisättiin koulun mahdollisuuksia jörjestää opetusta koulun ulkopuolella. Niinikään vuoden 1985 Perukoulun opetussuunnitelman perusteissa mainittiin leirikoulu uutena työtapana.
Leirikoulu oli usean päivän (3-5) mittainen. Matkat, yöpyminen jne. rahoitettiin 1980-luvulla järjestämällä erilaisia rahankeruutempauksia yhdessä luokkatoimikuntien kanssa tai keräämällä vanhemmilta leirimaksu. Jos perheellä ei ollut rahaa, ja lapsi halusi lähteä, mukaan saattoi päästä stipendillä. Leirikouluun ei ollut pakko lähteä.
Monet opettajat suunnittelivat itse leirikoulunsa ohjelman. Mutta pian kouluille markkinoitiin valmispaketteja mm. kisa-,nuoriso- ja leirikeskuksiin. Luokanopettajalehdessä oli Laivayhtiö Slja Linen mainos. Silja huomasi sekin markkinaraon ja mainosti lehdessä Ruotsiin mm. eläintarhaan. Varsin pian leirikoulut ulottuivat myös kauemmaksi Eurooppaan mm. Kreikkaan. Suunnittellun tueksi ilmestyi vuonna 1989 leirikoulun käsikirja.
Espoo suhtautui leirikouluihin 1980-luvulla hyvin myönteisesti. Opettaja sai niiden suunnittelusta ihan asiallisen korvauksen, muistaakseni 1 vuosiviikkotunnin.
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Koronapandemia on nyt kahden vuoden aikana peruuttanut ison joukon suunniteltuja leirikouluja. En löytänyt mistään tietoa, kuinka paljon niitä ennen pandemiaa järjestettiin. Sen sijaan törmäsin yhä useisiin aika tuoreisiin lehtijuttuihin kiistoista, joissa leirikouluun lähtevien oppilaiden vanhemmilta oli penätty leirikoulumaksuja lainvastaisesti.
keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2022
Kasari-pedagogiikkaa.Osa1: Jaksolukua ala-asteella
Heinäkuun kesäkeleillä kaivoin esiin (taas) 1980-luvun Luokanopettajalehtiä ja lähdin etsimään unohtuneita aarteita. Auts , oli se upeaa aikaa myös omalta osaltani: Olin luokanopettajana Sepon koulussa, pätkiä yliopisto-opettajana OKL:lla ja harkkarilla sekä pari vuotta Niipperin koululla.
1980-luku oli muistossani kultaista koulunpidon aikaa. Koulujen määrärahat kasvoivat. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, eikä koulutarvikkeista tingitty. Kirjoihin sai tehdä merkintöjä- niitä kun ei tarvinnut kierrättää.
Joka luokassa oli televisiot ja videot. Koulu-tv tuotti hienoja ohjelmia. Tekniikka kehittyi: Saatiin videokameroita. Vanhemmat hankkivat kouluihin ensimmäisiä tietokoneita. MikroMikko ja PönttiMac olivat kovia sanoja. Vantaalla oli puhuva tietokone, jota käytiin Espoosta käsnikin ihailemassa. Kauniaisten Mäntymäellä otettiin tulevaisuusloikkaa Pekka Leinosen johdolla. Oppilaista tehtiin siellä tutkijoita, taiteilijoita ja toimittajia.
Eli aloitanpa kevyehkön juttusarjan niistä 1980-luvun pedagogisista sattumista ja sattumuksista, joita Luokanopettajalehdistä löysin. Tervetuloa mukaan muistelumatkalla. Tässä osa 1.
Lukioissa haluttiin pitkään eroon perinteisestä lukujärjestyksestä, jossa kaikkia aineita luettiin joka viikko. Sysmän yhteiskoulun rehtori Touko Voutilainen oli kokeillut jo 1950-luvulla jakso-eli periodilukua, jossa aineita opiskeltiin jaksoissa ja kursseina. Idea vähentää yhtä aikaa opiskeltavien aineiden määrää on toki ikiaikainen. Jaksoluvussa oppilaat pystyvät keskittymään paremmin opiskeluun.
Voutilainen toi idean Helsingin yhtenäiskouluun, ja sitä kokeiltiin Helsingissä 1970-luvulla muissakin oppikouluissa. Mutta en todellakaan muistanut, että myös luokanopettajat innostuivat siitä.
Luokanopettaja-lehdessä 2/1980 Pekka Varismäki kirjoitti, että luokanopettajat, jotka olivat kokeilleet jakso-opiskelua luokissaan, sanoivat poikkeuksetta: Tästä systeemistä en luovu ikinä.
Miksi? 1970-luvun lopulla muutetussa tuntijaossa oli oppiaineita, joille oli varattu eräillä luokilla aikaa 1/2vvt: Ympäristöoppi, kansalaistaito ja oppilaanohjaus. Kouluhallitus suosittelikin jaksottamaan opetusta. Niinikään biologiaa ja maantietoa suositeltiin jaksotettavaksi: biologia kannatti opettaa syksyllä ja keväällä, maantietoa talvella. Eräät opettajat innistuivat ulottamaan jaksotuksen muihinkin aineisiin. Kunkin jakson sisällöksi otettiin temaattinen kokonaisuus.
Opettajan ja oppilaan työ rauhoittui. Kustantajista mm. Kunnallispaino tuotti yhteisen oppikirjan ympäristoppiin, kansalaistaitoon ja oppilaanohjaukseen. Asioiden muistaminen parani. Opetusvälineitä ei tarvinnut raijata edestakaisin.
Luokanopettajassa 2/1981 samainen Pekka Varismäki antoi konkreetteja ohjeita viiden viikkotunnin jaksosuunnitelman laadintaan. Kuten kuvasta näkee lukuvuosi aloitettiin kansalaistaidolla.
Kullekin tunnille valittiin oppikirjoista heti syksyllä sopiva teema. Väliin sijoitettiin myös tasaus- ja koetunteja. Opettajan ei pitänyt hermostua, jos tahdissa ei ihan pysytty.
Tämän jälkeen en enää löytänyt 1980-luvun lehdistä juttuja jaksoluvusta. Hiipuiko innostus?
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Hmm. Olisiko jaksoluvulle käyttöä alakouluissa? Yläkouluissa, lukioissa ja jopa yliopistolla jaksot ja kurssit ovat jo pitkään olleet uusi normaali. Eikö se rauhottaisi ainaista kiirettä? Eikö se helpottaisi opettajien suunnittelu- ja arviointityötä. Eikö se auttaisi varamaan tuen eri muotoja vaikeisiin jaksoihin? Eikö se tarjoaisi myös luontevan mahdollisuuden luoda opsin toivomia eheyttäviä kokonaisuuksia?
sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2022
151 sotapäivää.Kiitos Stubb.
Viikkoraportti 29/2022
perjantaina, heinäkuuta 22, 2022
Kokoustauko päättyy. Pian.
Huomasin kirjoittavani tänään jo kaksi päivää myöhässä Espoon Perinneseuran hallituksen esityslistaa. Itse kokous on ensi viikon tiistaina.
Niinikään kävin kuittailemassa Espoon demarien kunnallisjärjestön hallituksen valtuuushakemuksia.
Kun uskalsin kurkata tarkemmin kalenteriini, niin totuus senkuin valkeni. On vain vähän yli viikko editoida demareille tehdyn SWOT-kyselyn tulokset.
Täyskokoustustaukoa kesti siis viisi viikkoa.
Siitä se sitten taas alkaa. Ensi viikon kokous on meetsissä. Saas nähdä, jatkuvatko lautakuntien, kehitysohjelmien, valtuuston ja valtuustoryhmien kokoukset etänä. Opetuslautakunta piti viimeisen lähikokouksensa helmikuussa 2020. Kasvun ja oppimisen lautakunnan kaikki kokoukset ovat olleet teamsissa. Kestävä Espoo- ohjelmaryhmä on ollut kasvokkain vain yhdessä seminaarissa. Valtuuston kokouksissa on käytetty kumpaakin mallia. Valtuustoryhmä on kokoontunut jo pitkään teamsissa. Seurakuntaneuvosto kokoustaa (uhka)rohkeasti livenä.
Monesta syystä tykkään etäkokouksista. Korona kun tarttuu edelleen ja aina vain herkemmin. Aikaakin säästyy. Ja joskus hermotkin.
Mutta päivään kuului myös iloinen kokousasia. Espoo näytti ainakin minun osaltani saaneen kiusallisen Sarastia- ongelmansa. Tilille oli nyt tullut maksamatta jääneitä luottamushenkilöpalkkioita.
Tsemppiä kohtalotovereille. Nautitaan jokaisesta kokouksettomasta päivästä.
maanantaina, heinäkuuta 18, 2022
sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2022
Viikkoraportti 28/2022
Torstaiaamiaiseksi Espoo 50vee-teksti 2000-luvun reissuvihkostaWilmasta. Dataa kokosin Aalto-yliopistosta.