Viikkoraportti 31/2022

Elokuu. Meidän rivin Ulkoseinämaalausvuoro jatkuu. Telineet autotallin edessä.

VIIKKO  31 

 Maanantai 1.8.

Pikkupojat tulivat päiväkylään. Pelipäivä. Palkkioksi max-jätskit. Lounaaksi rakettispaghettia. Kuuma keli. Tuli päätös veronpalautuksista (lokakuussa). Kannatti kirjoitella.

Vaihteeksi kiukuttelua ja sitten ei.

Espoo50vee-juttuja. Vielä muutama uupuu noin 50:stä.

 Tiistai  2.8.

Naputtelua. Sähköposti elää. Hääpuheeseen dataa. Ensi viikon luennon alkuvalmisteluja. Espoo50vee-jutut valmiina.

Oikein kiva sarja "Orkesteri" Areenassa. Tanskalaiset osaa. 

 Keskiviikko 3.8.

Haikaranpesään. JJ: n kouluteatteri-yhdistyksen perustamisen suunittelukokous.

Varsinainen perustamiskokous vaatiikin ihan omaa osaamista. Nyt on laadittava sääntöehdotus jne.

 Torstai 4.8.

Aamusta YTO-materiaalin kimppuun. Ensi viikolla syksyn ensimmäinen valmennuskeikka, nyt yhdessä Asko Leppilammen kanssa.

Lounaaksi fajitaspohjalla pizza.

Iltapäivällä uimaan Oittaalle.

Oli siellä muitakin.

 Perjantai 5.8. 

Aamulla ensi viikon diojen kehittelyä. Kiva kesäinen ilma. Siivousta- pikkuäijät tulee huomenna.

 

 Lauantai 6.8. 

Aamulla sateli. Pikku-äijät hoitoon klo 9. Puvut päälle. Klo 14 kirkossa häät. Tai tarkemmin 14.20. Kävin  vielä hakemassa sormukset :-). Vihmisen jälkeen kemut Nuuksion majalla. Vimpan päälle. Appiukko piti pikapuheen. Hellströmien sukua paikalla kivasti. Aurinko paistoi.  Klo 20 lähdettiin Mimmilään.

Sunnuntai 7.8 

Pojat koko päivän kylässä. Yhteissuunnittelua. Sitten Ilmailumuseoon. Mimmilään hodareille  Sitten jako kahtia. Kaksi Luonnontieteen museoon. Kaksi minigolfaamaan. Kaikki neljä jätskille. Ajelua. Rakettispagettia. Ja sitten Vinskileffa. Iltasatu. Ja unet.

Peruskoulu täytti 1.8.2022 50 v. Kukaan ei tullut juhliin?

Vuonna 1972 elokuun alussa Suomi alkoi siirtyä rinnakkais-koulujärjestestämästä peruskoulu- 

järjestelmään Pohjois-Suomesta alkaen.

Muutos oli raju. Alkoi kehitys, jonka myötä jokainen lapsi pääsi kouluun, kaikille samaan kouluun.

Ja tulokset ovat olleet upeita. Mm. Pisa-tutkimusten perusteella suomalainen koulujärjestelmä tuottaa maailman parhaita  tuloksia ja samaan aikaan kouluviihtyvyys on maailman huippua.

Peruskoulun syntymäpäiväjuhliin ei tullut ketään. Kun kukaan ei järjestänyt niitä. So Shame.

Onneksi Suomen Kuvalehti on tehnyt hauskan koosteen peruskoulun viidestä vuosikymmenestä. Koska sain vähän sparrata jutun kirjoittanut toimittajaa Paula Penttilää , sain luvan jakaa linkin muutoin maksulliseen juttuun. Jos käytät tätä linkkiä, pääset lukemaan sen.

https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/koulu-unohtuu-opetussuunnitelmissa-tulevaisuuden-kansalainen-on-tsemppaaja-hyvia-fiiliksia-yllapitava-tyyppi/?shared=1229069-15252865-4

Pieni lohtu edes.

Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja

ENSI viikon keskiviikkona on syksyn ensimmäinen valmennuskeikka: Saamme innostaa helsinkiläisen Hiidenkiven yhtenäiskoulun opettajia syventämään osaamistaan yhteistoiminnallisen oppimisen upeissa taidoissa. Batmanina on Asko Leppilampi. Minä olen Robin, jos vertauksen ymmärrätte.

Oli siis upea syy kaivautua metodiklusterin syvyyksiin. Lainasin kirjastosta alan suomalaisen klassikon:

Pasi Sahlberg & Shlomo Sharan (toim.) 2002. Yhteis-toiminnallisen oppimisen käsikirja. Helsinki: WSOY.

Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja  on  yli 300-sivuinen, 19 artikkelista koostua teos.  Kun teema; yhteistoiminnallinen oppiminen on kovin monitulkintainen ja kun kirjoittajia on 25, niin se pitää lukea niinkuin käsikirjoja luetaan eri tulkintoja ja eri käsiteryppäitä sietäen. Osassa esitetellyistä malleista on ideoita, jota saattavat  tuntua varsin oudoilta, jopa yto-prinsiippien vastaisilta. 

Yhtenä esiemerkkinä  nostaa esiin kösikirjasta mainion kirja-arvion sen ilmestyessä 20 vuotta sitten Aikuiskasvatus-lehteen 1/2002  kirjoittanut Janne Matikainen:  Amerikkalaisissa artikkeleissa toistuu ryhmien keskinäinen vertailu jäsenten kehittymis-pisteiden peruusteella. Eikö se pikemminkin luo luokkaan kilpailuhenkeä yhteishengen sijaan, hän kysyy. Olen ihan samaa mieltä.  Matikaisen kirja-esittely löytyy netistä osoitteesta:

https://journal.fi/aikuiskasvatus/article/view/93466/52144?acceptCookies=1

Kirjassa on kolme osaa: Menetelmiä, Yhteistoiminnallisen oppimisen sovellusmahdollisuuksia eri oppiaineissa ja Yhteisöllisen oppimiskultturin rakentaminen. Kirjassa on paljon konkreetteja esimerkkejä. Yhdyn myös siihen Matikaisen ajatukseen, että jäin kaipaamaan lyhyttä esittelyä yhteistoiminnallisen oppimisen teoreettisista  juurista. Toki yleiset periaatteet esitellään: positiivinen keskinäinen riippuvuus,  kasvokkain  tapahtuva kannustava vuorovaikutus, yk-silöllinen  vastuu,  sosiaaliset taidot ja ryhmän suorittama prosessointi.  

Aineksia omaan synteesiini Yto:sta

Päivitin omaan aiempaan Ytosta tekemääni tiivistelmään punaisella  Sahlbergin ja Saran käsikirjasta löytämämäni oivallukset. Kuten näkee, kannatti lukea. Silvu plee!

Yhteistoiminnallinen oppiminen on ryhmätyöstä ja projektioppimisesta  kehitelty moninainen metodi. , jota oli alettu kokeilla maailmalla jo 197-1980-luvuilla. Siihen kuuluu eri koulukuntien kehittämiä useita eri tekniikoita, josta ehkä tunnetuin on palapelitekniikka (jako asiantuntijaryhmiin ja sitten saadun tiedon jakaminen - kannattaa tehdä muistiinpanoja) Puheenaiheeksi se nousi Suomessa 1990-luvulla. Keskeisiä metodin kehittelijöitä täällä olivat mm.  Pasi Sahlberg ja Asko Leppilampi. 

Mikä on yhteistoiminnallisen oppimisen tavoite? 

Edistää oppimista. Edistää sosiaalista kehitystä s.28Lisää läheisyyttä.

Vahvistaa koheesiota (mm. Luokkanhenki) luomalla hyvin toimivia ryhmiä.

Mitä ovat yhteistoiminnallisen oppimisen keinot?

Alusta alkaen menetelmälle oli tyypillistä oppilaiden autonomia ja yhteisvastuu sekä opettajan rooli neuvojana, avustaja ja yhteenvetojen tekijänä.

2000-luvulla metodin tuntomerkit ja samalla sen vaikuttavat lääkeaineet oli määritelty. Niitä oli viisi.

• Positiivinen sosiaalinen riippuvuus ryhmän jäsenten kesken. Kokemus, että että ollaan samassa veneessä.  Kasvokkain tapahtuva kannustava vuorovaikutus s,101

• Positiivista sosiaalista riippuvuutta syntyy, kun ryhmällä on yhteiset tavoitteet ja kukin tietää toistensa osaamisalueet.
• Jotta yhteistyö synnyttäisi keskinäistä kiintymystä, on työtehtävän oltava sellainen, että joukkovoimasta koetaan olevan aidosti hyötyä.
• Motivaatio kasvaa, kun tehtäviä jaetaan jäsenten mielenkiinnon perusteella. Kun oppilaat saavat vastuuta ja vaihtoehtoja. Kun saavat itse keksiä kysymyksiä. s334
• Positiivinen riippuvuus näkyy ja tuntuu siinä, että jokainen haluaa auttaa toisia selviytymään paremmin ja oppii siinä samalla itsekin muiden avulla.
• Ryhmien tulisi olla heterogeenisia > maksimoi vertaisavun. s44
• Tehtävien tulee olla sellaisia, että niissä ei voi onnistua,  elleivöt muutkin onnistus. 109.
• Jokaiselle on löydettävä oma panos 348
• Ryhmähenkeä tulee rakentaa. Vaiheet: 1) tutustuminen 2)ryhmän identiteetti 3) keskinäinen tuki 4) erojen arvostaminen 5)  synergian kehittäminen (Kagan 1992).
• Yhteistä onnistumista tulee juhlia.

• TAUSTAOLETUKSIA: Yhteistyö on tehokkaampaa kuin kilpailu.Ihmisillä on luonnollinen riippuvuus toisista.

• Yksilöllinen ja yhteisöllinen vastuu ryhmässä: Jokaisella oma ja yhteinen vastuu. Vastavuoroinen avunanto s157.

• Käytetään hyväksi jokaisen vahvuuksia. 
• Ryhmä ei suvaitse vapaamatkustajia eikä työjuhtia.
• Kirjataan pelisäännöt.
• Tehtävän tulee olla vuorovaikutteinen 185. ryhmätehtävä 189
• Harjoitellaan eri  taitoja: johtamista, päätöksen tekoa,  rakentavaa keskustelua, viestintää, luottamuksen rakentamista, ristiriitojen ratkaisua s,110
• Harjoitellan eri rooleja: puheenjohtaja, kannustaja, tarkistaja, kirjuri, yhteensovittelija 146, välinemestari 211
• Tuotetaan yhteinen raportti tai muu tuotos. Kuka tahansa on valmis esittelemään sen

• Osallistava, avoin vuorovaikutus ryhmän sisällä.  Oleellista on puhumisen määrä s115; mitä itse ajatellaan.  Täsmennetään toisten ajatuksia 158. Samanaikainen vuorovaikutus s39. Jokainen saa puhua vuorollaan.

• Jotta tämä toteutuisi, ryhmän oli oltava kooltaan niin pieni (max 5), että jokaisella olisi oikeasti mahdollisuus osallistu

• TAUSTAOLETUKSIA:  Suuren joukon jakaminen pienemmiksi ryhmiksi auttaa  sekä opettajia että oppilaita saavuttamaan tavoitteensa paremmin.s10 Tieto peinryhmässä tapahtuvan toiminnan ja oppimisen säännöistä s11

• Sosiaalisten taitojen hallinta ja harjaannuttaminen.

• Tehtäville annetaan aina kahdet tavoitteet: a)  tiedolliset:yhteinen tavoite oppia uusia asia niin että se ymmärretään. b) sosiaaliset tavoitteet: opitaan toiminnallisesti sosiaalisia taitoja (yhteistyötaitoja). 
• Harjoitellaan itsetunnon, sosiaalisten vuorovaikutustaitojen ja oppimisstrategioiden hallintaa, konfliktien ratkaisua, yhdessä tekemisen taitoja
• Omien ajatusten päivittämistä. Taitoa olla erimieltä. Taitoa käyttäytä.
• Rationaalista ajattelua, perustelua, toisten näkemysten kokeiliua. Tavoittena on synteesi. s.131

• Yhdessä tapahtuva arviointi ja pohdiskelu (reflektio). Ryhmän itse suorittama prosessiointi.

• Tehtävä tarkkailla omaa toimintaa.
• Millaisia rooleja meillä oli? s. 322Mistä jäsenten toimimisesta oli apua ja mistä ei?  Mitä käyttäytymistapoja on syytä jatkaa, mitä on muutettava?  
• Lopussa arvioidaa, mitä opiskelujakson aikana opittiin, miten toimittiin, miksi toimittiin ja millä tavoin voitaisiin toimia paremmin seuraavalla kerralla. 

Yhteistoiminnallisessa oppimisessa oppimisen vaivan näkemiseen tarvittavaa dynamiikkaa ei haeta kilpailusta vaan yhteistyöstä. Siinä opiskellaan pienissä ryhmissä, yhteisvastuullisesti ja kurinalaisesti.  

Ryhmällä on yhteinen tehtävä, ja jokainen antaa siihen panoksensa

Sosiaalisia taitoja harjoitellaan systemaattisesti. Toiminnan perusta on ryhmän yhteisestä tavoitteesta ja onnsitumisen kokemuksista syntyvä jäsenten keskinäinen riippuvuus. Yhteistoiminnallista oppimista voidaan toteuttaa monin eri tavoin.

Tuotos esitellään muille.

Yhteistoiminnallinen oppiminen on vain yksi metodi, mutta se voidaan yhdistää moniin muihin menetelmiin s.80

Muutamia kikkoja metodista innostuneelle: 

• Selvitä oppilaille,miksi opiskellaan ryhmissä?
• Aloita pienistä tehtävistä
• Selvitä kysymällä, kuinka oppilaat itse arvelevat osaavansa toimia ja oppia yhdessä s. 381
• Varaa aikaa lämmittelyyn.
• Järjestyksenpidossa hiljainen merkki 
• Tehtäväkortit
• Viikon tavoite harjoiteltaville taidoilla s. 47
• Etsi asiasta innostunut kollega.

161. sotapäivän aforismi

 

Viikkoraportti 30/2022

 Huono sota jatkuu. Hieno hei-näkuu loppuu.  Ulkoseiniä

maalataan. Puita kaadetaan.

VIIKKO  30 

 Maanantai 25.7.

Kaunis kesäpäivä. Luukkiin.  Pari tuntia vanhojen "Kasvatus ja koulu"lehtien kanssa.  Nyyh! Jaakko heitti kylmän kiveen veteen.

Vaihteeksi taas sähköt kiukutteli. Virhe poistui taas, kun MB seisoi vähän aikaa viileämmässä tallissa.

Espoo50vee-juttuja: dataa opetusvekottimiin eri vuosikymmenilta sekä taiteen perusopetukseen.

Palautetta kansanopettaja-polviartikkelista. Parannellaan.

 Tiistai  26.7.

Hieman myös sateli.

Käytiin kenkäostoksilla Isossa Omenassa. Häät ensi viikolla. Nostalginen lounas Rossossa. Minulla hyvä pizza, Marjulla kylmä grillipihvi. Noloa.

Ensimmäinen kokous kokoustauon jälkeen. Perinneseura tsekkasi klo 15-16 loppukesän tapahtumat ja työnjaon. Puolet porukasta oli vielä lomamoodilla. Puolet hyvässä iskussa.

Espoo 50vee- kaksi juttua lähes valmiiksi: Taiteen perusopetus alkaa ja 1970-luvun opetusmenetelmiä ja - välineitä.Dataa 1980-luvun opetusmenetelmiin ja - välineisiin,

 Keskiviikko 27.7.

Varattiin puolisolle 4. rokotusaika. 

Loppuviikko kokousvapaa. Seuraava kokous 3.8. Mutta teema upea: JJ: n kouluteatteri-yhdistys.

Auto kiukutteli taas. Tuli kiltiksi. Ja kiukutteli vielä toisen kerran.

Espoo 50 vee- teema etenee. Aiheina Leirikoulu, EHRO. Illan päätteksi Yle Areenasta viimeinen osa sarjaa, jossa  järkyttävintä oli tosiasia, kuinka Thatcherin aikana valtio provosoi kaivostyöläisiä yhteenottoon murskatakseen lakon.

Tytär tuli turvallisesti Italiasta.

 Torstai 28.7.

Aamusta heti naputtelua. Espoo 50vee- teksti Espoon hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksesta. Illalla Omnian koko tarina.

Sähköpostissa tuli yhdistyshommia.

Puoliltapäivin taas "Hesaan".  Kasteltiin hautakukat pikkusateessa.Puolisolle luettava Otavan kirjakaupasta. Kalakeitto + Kalabrg Hakaniemen hallissa.

Auto lopetti kiukuttelun (ja aloitti taas perjantaina.)

 Perjantai 29.7. 

Espoo 50vee-juttuja: Oppiva kaupunki. Esiopetus. Dataa Monikko-koulujuttuun.

 

 Lauantai 30.7. 

Espoo 50vee-jutuista valiiksi Yo-kirjoitusten sähköistäminen. Lisäksi demariraporttia.

Iltapäivällä vaimon kanssa Helsinkiin hääpäiväkävelylle. Jännä keli: kylmää, kuumaa,aurinkoa ja pisaroita. Välipala Kap Terdessä - aivan mainio risteyskioski. Pääateria SeaHorsessa: retroklassikko: leike ja koko paikka.

 Sunnuntai 31.7. 

Heinäkuun viimeinen päivä. Nyyh! Demareille toukokuussa tehdyn SWOT-kyselyn tulokset valmiiksi ja pdf puheen-johtajalle.

Vielä puuttui 8 Espoo 50vee-juttua. Nyt naputin: aikuislukion kronikan, digiloikan 2020 ja taiteen perusopetuksen. Enää viisi.

Kasari-pedagogiikkaa. Osa 3: Prosessikirjoitus

Jatkan nostalgiaretkeä 1980-luvun pedagogiikkaan. Innoittajina ovat mm. tuon vuosikymmenen Luokanopettajalehdet. 

Tässä 3. osassa teemana on prosessi-kirjoitus. Vuoden 1987 viimeisessä ja vuoden 1988 ensimmäisessä Luokan-opettajassa tästä tuolloin upouudesta kirjoituksen opetuksen metodista kirjoitti  peräti 9 sivuisen jutun Leena Parvela. Hän oli Jyväskylän norssin lehtoreita. Hän oli saanut metodiin koulutuksen ja oli myös käyttänyt sitä vuosien ajan.

Muistin termin, mutta en kyllä ole itse sitä käyttänyt. Jutun luettuani kyllä harmitti, etten. 

Tervetuloa taas muistelumatkalla.  

P arvelan jutun ostikkona oli "Kirjoitamisprosessiin pohjautuva opetus. Ala-asteen luokilla 3-6." Hän oli itse osallistunut useana vuonna Jyväskylän yliopiston täydennyskouluskeskuksen järjestämään kesäseminaariin. Kouluttajana oli tri Mary K. Healy Kalifornian yliopistosta. 

Kuva Leena Parvelasta

Meille monelle tuttu vanha tapa opettaa kirjoitusta kulki näin; Opettaja kirjoittitaululle 5-10 aihetta. Oppilaat kirjoittivat aineen itsenäisesti (yhdellä kerralla). Opettaja korjasi aineet, antoi numeron ja muutaman kommentin perään. Palautustunnilla luettiin parhaita tuotoksia ja keskusteltiin niistä. Oppilas sai vihkonsa ja korjasi virheet. 

Seminaareissa Pavela oppi uuden tavan: Prosesikirjoituksen. 

Prosessikirjoitus oli nimenmaan prosessi. Kirjoitelmalle ei annettu valmista otsikkoa, vaan kirjoittaa sai omista kokemuksista, asioista, joista itsellä oli sanottavaa, Kirjoitelma ei tullut kerralla valmiiksi, vaan sitä muokattiin ja siitä tehtiin eri versioita luokkatovereilta ja opettajalta saadun palautteen pohjalta. Healyn mallissa prosessi sai kestää kuukauden. Lopuksi tuotokset julkaistiin. Arvioinnin kohteena oli paitsi lopputuotos, myös itse prosessi. Palautetta ja ahjausta annettiin pitkin matkaa.

Prosessin vaiheet

1. Valmistautuminen kirjoittamiseen

Valmistautumiseen käytettiin tunteja. Muistia virkistettiin, mielikuvitusta viriteltiin ja ajatuksia koottiin monin tavoin: Keinoja olivat mm.haastattelu, keskustelu, musiikki, tarkkailutehtävät,  "malli"näytteet, oman elämän kartta, ihmis-suhdekartta…  

Yhden otsikon sijaan laadittiin pitkä lista: esineitä (joita on halunnut), ihmisiä (joita inhonnut, ihaillut), tapahtumia (joita ei unohda), paikkoja, sanoja...Niistä sai valita.

2. Luonnosteleva kirjoittaminen

Nyt laadittiin  raakaversio. Ajatukset saivat virrata vapaasti. Kirjoitettiin, mitä sattui tulemaan mieliin. Myös opettaja teki omansa. Luonnoksia voi tehdä useita. Aikaa varattiin 10-15 min.  

3. Palautteen hankkiminen 

Muutaman hengen palauteryhmissä  kirjoittaja luki raakaversion ääneen. Kuulijat kertoivat, mikä kiinnosti. Mistä he haluaisivat kuulla lisää? Mikä oli hyvää?  Myös opettajan luonnoksesta keskusteltiin. Opettaja kiersi ryhmissä ja antoi (malliI)palautetta.

4. Muokausvaihe

Nyt kirjoittaja muokkasi raakaversionsa sisältöä. Hän laajensi, karsi, havainnollisti sitä. Kirjoittaja päätti itse,  mitä palautteesta otti huomioon. Teksti oli kirjoittajan.

5. Toimittamisvaihe

Muokkausvaihe vaihtui sulavasti toimittamisvaiheeksi. Siinä johdonmukaistettiin rakennetta ja ilmaisua. Ryhmissä tiivistettiin, hiottiin. Nyt päätettiin lopullinen muoto, esimerkiksi kirje ja tyyli.

6. Oikoluku eli kieliasun tarkistaminen

Tämä oli viimeinen muokkausvaihe. Apuna oli lista tarkastettavista asioista (esim. Iso kirjain pisteen jälkeen). Luokkatoveri auttoi, merkitsi huomaamansa virheet. Kirjoittaja korjasi ne Itse.

7. Julkaiseminen

Oleellista oli, että kirjoitelmille oli yleisö. Ne voitiin lukea toisille, esittää erilaisissa  tilaisuuksissa, monistaa ja lähettää koteihin.

8. Arviointi 

Prosessin päätteeksi opettaja arvioi paitsi tuotoksen myös koko prosessin, Paraniko teksti?  Eri versioita voitiin vertailla. Opittiinko uutta? 

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Prosessikirjoitus laajensi monella tavalla opettajan ja oppilaiden perinteisiä rooleja. Opettaja kirjoitti itsekin mukana. Myös hänen kirjoitelmiaan arvioitiin. Hän harjoitutti kirjoittamista sen eri vaiheissa. Hän antoi prosessin aikana palautetta, ohjasi  oppilaita kirjoitustilanteessa. Oppilaat kirjoittivat, antoivat  toisilleen apua ja rakentavaa palautetta. 

Oppilaiden ymmärrys kirjoitusprosessista varmaan syveni, ja he saivat sen eri vaiheissa tarvittavia taitoja. Mutta on tämä työläs työtapa. Erityisesti kun tuohon aikaan työkaluna ei ollut tietokoneita, joten käsin kirjoitettavaa ja korjattavaa riitti. Kuinkahan fiksua oli venyttää prosessi usean viikon mittaiseksi?

Kuinkahan yleisesti tätä työtapaa käytettiin? Elääkö se yhä?

 

Kasari-pedagogiikkaa. Osa 2: Leirikoulu

Hyvää huomenta! Jatkan nostalgiaretkeä 1980-luvun pedagogiikkaan. Innoittajina ovat mm. tuon vuosikymmenen Luokanopettajalehdet. Tässä toisessa osassa teemana on leirikoulu, joka saattaa olla kasarin merkittävin innovaatio. Toisiin kuin 1970-luvun suomalainen innovaatio INO.

Olin itsekin luokanopettajana järjestämässä leirikoulua Sepon koulussa. Reissasimme  Siljalla Tukholmaan. Myöhemmin 1990-luvulla ideoimme Aurorassa leirikoulusta  koululeiriä. Se järjestettiin Luunjassa. 

Leiriläisiä vuonna 2006.
Kuva: Juha Hyvärinen

Luunjan Leirin idea oli, että kaikki halukkaat lapset saisivat leirikoulukokemuksen riippumatta oman luokan-opettajansa elämäntilanteesta. Kaikilla opettajilla kun ei ollut  mahdollisuuksia lähteä luokkansa kanssa viideksi päiväksi leirille. Leiriläisiä taisi parhaimmillaan olla satakunta, Vahteina oli  iso joukko opettajia ja vanhempia.  Viimeinen Luunjan koululeiri taisi olla vuonna 2009. Sen jälkeen rahoitus meni liian vaikeaksi.

Tervetuloa mukaan muistelumatkalla. Tässä siis osa 2.

Pohjoismaiset   luokanopettajapäivät pidettiin  elokuussa 1982 Hanasaaressa.  Siellä herätti  paljon huomiota tanskalaisen opettajan esitys leirikouluista. Tanskassa  oli jo yli 10 vuoden kokemus leirikouluista. Niiden tarkoitus oli opettaa oppilaita näkemään maailma ja todellisuus sellaisena kuin se oli kotiluokan ulkopuolella.  Tuolloin leirikoulu oli oikeus. Jokaisen opettajan ei ollut pakko lähteä leirikouluun, mutta luokanvalvojan oli kuitenkin järjestettävä, että  hänen  luokkansa voi osallistua. Innostus  tarttui.

Seuraavissa Luokanopettaja-lehdissä kerrottiin, että leirikouluaate levisi  nopeasti Suomessa.

Säädöksiä muutettiin.  Vuonna 1983  peruskoululakiin (PkL 26§/1983) lisättiin koulun mahdollisuuksia jörjestää opetusta koulun ulkopuolella. Niinikään vuoden 1985 Perukoulun opetussuunnitelman perusteissa mainittiin leirikoulu uutena työtapana.

Leirikoulu oli usean päivän (3-5)  mittainen. Matkat, yöpyminen jne. rahoitettiin 1980-luvulla järjestämällä erilaisia rahankeruutempauksia yhdessä luokkatoimikuntien kanssa tai keräämällä vanhemmilta leirimaksu. Jos perheellä ei ollut rahaa, ja lapsi halusi lähteä, mukaan saattoi päästä stipendillä. Leirikouluun ei ollut pakko lähteä.

Monet opettajat suunnittelivat itse leirikoulunsa ohjelman. Mutta pian kouluille markkinoitiin valmispaketteja mm. kisa-,nuoriso- ja leirikeskuksiin. Luokanopettajalehdessä oli Laivayhtiö  Slja Linen mainos. Silja huomasi sekin markkinaraon ja mainosti lehdessä Ruotsiin mm. eläintarhaan. Varsin pian leirikoulut ulottuivat myös kauemmaksi Eurooppaan mm. Kreikkaan. Suunnittellun tueksi ilmestyi vuonna 1989 leirikoulun käsikirja.

Espoo suhtautui leirikouluihin 1980-luvulla hyvin myönteisesti. Opettaja sai niiden suunnittelusta ihan asiallisen korvauksen, muistaakseni 1 vuosiviikkotunnin.

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Koronapandemia on nyt kahden vuoden aikana  peruuttanut ison joukon suunniteltuja leirikouluja. En löytänyt mistään tietoa, kuinka paljon niitä  ennen pandemiaa järjestettiin. Sen sijaan törmäsin yhä useisiin aika tuoreisiin lehtijuttuihin kiistoista, joissa leirikouluun lähtevien oppilaiden vanhemmilta oli penätty leirikoulumaksuja lainvastaisesti.

Kuten  muistetaan, rahakerjuusta leirikouluun tuli  kohu 2000-luvulla. Eräs äiti teki virallisen valituksen, ja viranomaiset ottivat sen vakavasti. Annettiin selkeät ohjeet: koulu ei saa kerätä rahaa eikä järjestää oppilaille maksullista ohjelmaa. Opetushallitus tiedotti, että oikeus maksuttomaan opetukseen on kirjattu perustuslakiin (PL 6§) ja että se on subjektiivinen oikeus.  Leirikouluja sai tukea oppilaiden ja huoltajien yhteisesti keräämillä varoilla, mutta varojen keruun tuli olla oppilaille ja huoltajille vapaaehtoista. Espoossa kouluilla ei saanut enää olla omia pankkitilejä, vaan luokkatoimikuntien piti hoitaa rahavirrat. 

Kasari-pedagogiikkaa.Osa1: Jaksolukua ala-asteella

Hieno kesä! Olen saanut taas  tehdä kirjoitustehtäviä, jotka ovat suorastaan pakottaneet nostalgisiin retkiin pedagogiikan eri vuosikymmenille.

Heinäkuun kesäkeleillä kaivoin esiin  (taas) 1980-luvun Luokanopettajalehtiä ja lähdin etsimään unohtuneita aarteita.   Auts , oli se upeaa aikaa myös omalta  osaltani: Olin luokanopettajana Sepon koulussa, pätkiä yliopisto-opettajana OKL:lla ja harkkarilla sekä pari vuotta Niipperin koululla. 

1980-luku oli muistossani kultaista koulunpidon aikaa. Koulujen määrärahat kasvoivat. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, eikä koulutarvikkeista tingitty. Kirjoihin sai tehdä merkintöjä- niitä kun ei tarvinnut kierrättää. 

Joka luokassa oli televisiot ja videot. Koulu-tv tuotti hienoja ohjelmia. Tekniikka kehittyi:  Saatiin videokameroita. Vanhemmat hankkivat kouluihin ensimmäisiä tietokoneita.  MikroMikko ja PönttiMac olivat kovia sanoja. Vantaalla oli puhuva tietokone, jota käytiin Espoosta käsnikin ihailemassa. Kauniaisten Mäntymäellä otettiin tulevaisuusloikkaa Pekka Leinosen johdolla. Oppilaista tehtiin siellä tutkijoita, taiteilijoita ja toimittajia.

Eli aloitanpa kevyehkön juttusarjan niistä 1980-luvun pedagogisista sattumista ja sattumuksista, joita Luokanopettajalehdistä löysin. Tervetuloa mukaan muistelumatkalla. Tässä osa 1.

Lukioissa haluttiin pitkään eroon perinteisestä lukujärjestyksestä, jossa kaikkia aineita luettiin joka viikko. Sysmän yhteiskoulun rehtori Touko Voutilainen oli kokeillut  jo 1950-luvulla  jakso-eli periodilukua, jossa aineita opiskeltiin jaksoissa ja kursseina. Idea vähentää yhtä aikaa opiskeltavien aineiden  määrää on toki ikiaikainen. Jaksoluvussa  oppilaat pystyvät  keskittymään paremmin opiskeluun.

Voutilainen toi idean Helsingin yhtenäiskouluun, ja sitä kokeiltiin Helsingissä 1970-luvulla muissakin oppikouluissa. Mutta en todellakaan muistanut, että myös luokanopettajat innostuivat siitä. 

Luokanopettaja-lehdessä 2/1980 Pekka Varismäki kirjoitti, että  luokanopettajat, jotka olivat kokeilleet jakso-opiskelua luokissaan, sanoivat poikkeuksetta: Tästä  systeemistä en luovu ikinä.

Miksi? 1970-luvun lopulla muutetussa tuntijaossa oli oppiaineita, joille oli varattu eräillä luokilla aikaa 1/2vvt: Ympäristöoppi, kansalaistaito ja oppilaanohjaus. Kouluhallitus suosittelikin jaksottamaan opetusta. Niinikään biologiaa ja maantietoa suositeltiin jaksotettavaksi: biologia kannatti opettaa syksyllä ja keväällä, maantietoa talvella. Eräät opettajat innistuivat ulottamaan jaksotuksen muihinkin aineisiin.  Kunkin jakson sisällöksi otettiin temaattinen kokonaisuus.  

Opettajan ja oppilaan työ rauhoittui. Kustantajista mm. Kunnallispaino tuotti yhteisen oppikirjan ympäristoppiin, kansalaistaitoon ja oppilaanohjaukseen. Asioiden muistaminen parani. Opetusvälineitä ei tarvinnut raijata edestakaisin.

Luokanopettajassa 2/1981 samainen Pekka Varismäki antoi konkreetteja ohjeita viiden viikkotunnin jaksosuunnitelman laadintaan. Kuten kuvasta näkee lukuvuosi aloitettiin kansalaistaidolla.

Kullekin tunnille  valittiin oppikirjoista heti syksyllä sopiva teema. Väliin sijoitettiin myös tasaus- ja koetunteja. Opettajan ei pitänyt hermostua, jos tahdissa ei ihan pysytty.

Tämän jälkeen en enää löytänyt 1980-luvun lehdistä juttuja jaksoluvusta. Hiipuiko innostus?

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Hmm. Olisiko jaksoluvulle käyttöä alakouluissa? Yläkouluissa, lukioissa ja jopa yliopistolla jaksot ja kurssit ovat jo pitkään olleet uusi normaali. Eikö se rauhottaisi ainaista kiirettä? Eikö se helpottaisi opettajien suunnittelu- ja arviointityötä. Eikö se auttaisi varamaan tuen eri muotoja vaikeisiin jaksoihin? Eikö se tarjoaisi myös luontevan mahdollisuuden luoda opsin toivomia eheyttäviä kokonaisuuksia?