Jatkan kotiseutuoppaiden esittelyä.
Salola, Eero (1957) Helsinkiä oppimassa. Lukukirja 1 - aikaisemmin Helsingin kuva-aapinen. Toinen uudistettu painos Helsinki: Otava.
Helsinki-seura julkaisi vuosien varralle useita kirjoja kotiseutuoppaiksi. Tämä kirja oli tarkoitettu kansakoululaisille.
Helsinki-seura oli julkaissut jo vuonna 1937 Helsingin kuva-aapinen nimisen nuorille tarkoitetun kotiseutu-oppaan käytettäväksi Helsingin kansakouluissa rinnakkaislukukirjana. Sen ”päivitetty” versio ilmestyi 20 vuotta myöhemmin. Moni asia oli muuttunut. Helsinki oli kasvanut. Siihen oli liitetty vuonna 1949 useita uusia kaupunginosia Espoosta ja Vantaalta. Oli koettu sota ja jälleenrakennettu kaupunkia.
Kirjassa on kertova muoto; se on rakennettu kertomukseksi, jossa kaksi sisarusta: Anneli ja Timo ovat muuttamassa Helsinkiin. He tulevat maaseudulta junalla Helsinkiin. jossa heidän helsinkiläinen serkkunsa Kari tutustuttaa heidät pääkaupungin eri puoliin.
Tavoite
Mikä oli kirjan pedagognen tavoite? Esipuheessa sanotaan näin: ”Helsinki-seura pyrkii edistämään kotiseudun tuntemusta ja harrastusta ja juuruttamaan varsinkin sen nuoreen polveen rakkautta kotiseutuun.”
Aivan kirjan lopussa
”.. serkku toivottaa: Kun olette nyt muuttamassa helsinkiläisiksi, muistakaa aina rakkaudella entistä kotiseutuanne, mutta oppikaa rakastamaan myös tätä uutta kotikaupunkia. Te tarvitsette Helsinkiä ja Helsinki tarvitse teitä jouduttepa elämässänne mihin tahansa toimeen. Helsinki on isänmaatamme. Kun rakastamme Helsinkiä, rakastamme isänmaa maatammekin.
Sisällöt
Siskoksille kerrotaan Helsingistä tosi monia asioita:
- Kaupunkikodista. Heidän uusi kotiinsa esitellään. Siellä on makuu- komero (alkovi), kylpyhuone, kylpyamme ja pesuallas. (Vessanpyttyä ei näytetä). Keittiössä on kaasuliesi (uusissa taloissa oli jo sähköliesi). Suurissa taloissa oli keskuslämmitys. Asfalttpihalla oli porttikäytävä Talossa oli myös pesutupa
- Ei kaupunginosista, niiden kaduista, rakennuksista, patsaista. puistoista ja kuolleiden puistoista eli hautausmaista, tärkeistä vaikuttajista. Nähtiin stadion, uimastadion,Hietaniemen uimaranta sekä Uunisaaren lasten uimakoulu. Nähtiin, kuinka Lauttasaaren sillan läppä nostettiin ylös. Seurasaaressa piipahdettiin. Seurasaaren ulkomuseo on hyvä paikka. Korkeasaareen mentiin lautalla. Nähtiin kaupungin kasvihuone ja kuinka lapsilla on puistoissa hauskaa leikkitätien johdolla. Korkeasaareen mentiin lautalla
- Kuultiin pääkaduista, kadun varsilla olevista laitteista: toreista, puistoista, satamista. Kaduilla nähdään palokello, hätäpuhelin, liikennevalo ja pysäköintiautomaatti. Kaduilla raitiovaunuja lakaisu- ja kastelukoneita. Lentokenttäkin esiteltiin ja kirkot
- Kaivopuiston kallioilla pohdittiin jääkauden jälkiä: ne näkyvät vielä Kaivopuistossa.
- Helsingissä oli monta hyvää kirjakauppaa, mutta eihän kukaan voi ostaa kaikkia kirjoja. joita tarvitsee. Siksi Helsingissä oli kirjastoja.
- ”Ei kaupunki ole vain kivierämaata." Täällä on mm. vanhan kaupungin koski. Helsingin alueella oli myös hyviä talvisia hiihtomaastoja.
- Tuon ajan koulunkäynnistä annettiin tietoa. Serkku kertoi, että Helsingin koulujen määrä kasvaa yhtä nopeasti kuin asukaslukukin. Vuonna 1956 kansakouluja oli yli puolisataa. Niistä joka toinen kantakaupungissa. Niissä oli yhteensä 40 000 oppilasta ja toista tuhatta opettajaa.
- Kansakoulujen lisäksi Helsingissä oli tietenkin suuri joukko muita kouluja ja oppilaitoksia ammatti ja oppikouluista korkeakouluihin saakka. Koulujen lukuvuosi alkoi ja päättyi jumalanpalveluksella kirkossa.
- Kouluissa oli pulaa tiloista. Niinpä koulua käytiin kolmessa vuorossa. Uudet koulut olivat isoja. Oli erikseen ala- ja yläkansakouluja (MH: vuonna 1957 tilanne muuttui ala- ja yläkansakoulut yhdistettiin ja lisäksi luotiin kansalaiskoulu)
- Lapset kävibat yhdessä suurkoulussa (nimeä ei mainittu). Niissä voi olla 30 luokkahuonetta. Ala- ja yläluokilla on oma rakennus. Muovilattiakäytävä saattoi olla jopa 75 m pitkä. Tekniikkaakin oli mm. valoisa luonnontietosali episkooppeineen. Useissa kouluissa aamuhartauden pitäjä ja soittaja laulajaryhmineen olivat juhlasalissa, mutta luokat yhtyivät aamuhartauteen luokissaan radion välityksiä. Kallion kansakoulussa oli yhteinen elokuvasali ja pikku rakennuksessa koulujen hammasklinikka.
- Tiloista oli pulaa. Helsingin suomalaisissa kansakouluissa luettiin kahdessa jopa kolmessa vuorossa ja niin suureen kouluun mahtuu jopa 60 luokkaa.
- Kirjassa suhtauduttiin koulunkäyntiin hyvin myönteisesti. ” Opin tietä ei kenenkään sovi halveksia. Jokainen tahtoo oppia lukemaan ja kirjoittamaan ja laskemaan ja tietoja hankkimaan niin kuin tahtoo oppia hyviätapoja. puhtautta ja siisteyttä rehellisyyttä jumalan pelkoa ja isänmaan rakkautta.”
- Kouluissa pidettiin paljon kilpailuja luistelussa, hiihdossa, juoksussa, pesäpallossa ja jalkapallossa. On myös henkisiä kilpailuja esimerkiksi lausunta- ja kerrontakilpailu, piirustuskilpailu. Raittiuskirjoitus oli joka vuosi ja muita kirjoituskilpailuja ja retkeilyjä.
- Ja kesätouhuista: ”Kyllä Helsingissä kelpaa kesällä olla, Timo toteaa. Mutta serkku kertoo, että kyllä monet menevät mummon kuka sedän tai tädin luokse maaseudulle. Kaupungin meri-ilma on siksi voimakasta, että kesäkauden oleskelu sisämaan ilmastossa on terveellistä vaihtelua. Useat lapset, joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta lähettää lapsiaan maalle, pääsevät koulujen kesäsiirtoloihin. siskokset kävivätkin katselemassa koulupuutarhoja." Niitä oli Helsingissä kaksi. Toinen oli Kumpulassa.
Työtapoja
Omaan Helsinkiin perehdyttiin siis kotiseutuopas-kirjan avulla lukemalla ääneen ja keskustelemalla. Kirja oli siis rinnakkaislukukirja. Luettiin sopivaan aikaan jokin pätlä kertomuksesta.
Kirjassa on runsaasti valokuvia ja pari karttaakin. Tehtäviä kirjassa ei ole. Esipuheessa todettaan, että ”opettaja voi antaa esimerkiksi retkeilyläksyjä ja sitten totuttaa oppilaat myös käytännöllisesti tutustumaan kotikaupunkiinsa.”
Kirjan kirjoittajasta
Eero Salola (vuoteen 1906 Boman) (1902– 1989) oli lausuntataiteilija, esitystaidon opettaja, kirjailija ja opetusneuvos. Hän tallensi suomalaista kansanperinnettä ja hölmöläistarinoita. tallentajana sekä pitkäaikaisesta työstään puhetekniikan ja lausuntataiteen opettajana. Salola valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista vuonna 1924. Hän toimi ensin kansakoulunopettajana Helsingin maalaiskunnan Malmilla ja Helsingin kaupungilla vuosina 1924–1945. Tämän rinnalla ja sen jälkeen hän toimi opettajankouluttajana. Hän toimi suullisen esitystaidon opettajana Helsingin yliopistossa vuosina 1939–1957. puheenopetusopin yliopettajana Suomen Puheopistossa 1947–1959 ja lehtorina Helsingin opettajakorkeakoulussa vuosina 1947–1960. Salola julkaisi runsaasti oppikirjoja, lukemistoja, puheoppaita sekä kansansatujen sovituksia.
Kuvaa hänestä en itse löytänyt, mutta emeritus-professori Pertti Kansaselta sellainen löytyi. Kiitos.
