Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, helmikuuta 28, 2020

Tuntijakoon Luokan oma tunti !

Kuvakaappaus HS:sta 28.2.2020
Klikkaamalla kuva suurenee
Kuinka nopeasti aika rientääkään! Nyt ollaan about tämän uuden opsin (eli perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet vm. 2014) eliniän puolivälissä

JA kuten tapana on ollut koko peruskoulun ajan, puolivälissä tehdään korjausliikkeitä.
* POPSIN puolivälissä käynnistettiin perustavoitteisiin, tasoryhmien purkuun, tuntikehykseen ja kuntakohtaisen opsin kunnianpalautukseen tähdännyt muutostyö. Apukoulun ja tarkailuluokkien nimiä siivottiin
* VIHREÄN myrkkykirjan  (1985) elinkaaren puolivälissä käynnistettiin koulukohtaisen opetussuunnitelmaan ja laajempaan koulunvalintaoikeuteen tähdännyt muutostyö.
* 1990-luvun äärivapaiden  ops-perusteiden hihnat vedettiin tiukemmalla jo vuonna 1998. Ops-tekstiä muutettiin: tapakasvatusta lisättiin ja koulujen toiminnan yhtenäistämiseksi opsiin lisättiin ns. kasin kriteerit.
* Vuonna 2004 hyväksytyt perusteet pantiin vuosikymmenen loppupuolella uusiksi mm. tuomalla niihin kolmiportaisen tuen ajattelu ja muuttamalla oppilashuoltotyön luonne.

 JA nyt peruskoulun opsia korjataan ajamalla sisään uusiksi kirjoitettu 6. luku ja laajentamalla summatiivista arvointia peruskoulun päätteeksi ohjaavat kriteerit arvosanan 8 lisäksi arvisanoihin 5, 7 ja 9.

"KORJAUSSARJOJEN" jälkeen  seuraava askel onkin lakien ja asetusten päivitys.  1980- ja 1990-luvuilla niitä muutettiin isolla kädellä.  Ja yksi keskeisimmistä pykälistä on valtioneuvoston päätös oppiaineista.

Peruskoulun tuntijakopäätökset on tehty vuosina 1969, 1985, 1993, 2001 ja 2012.

1980-luvulla peruskoulun alkuperäinen oppiainevalikko pystyi entisellään, mitä nyt aineiden nimiä hieman tuunattiin (kuvataide, äidinkieli ja kirjallisuus). Tietotekniikka hyväksyttiin valinnaisaineiden joukkoon. Isoin muutos taisi olla ET- nimen käyttöönotto.

1990- luvulla valinnaisaineet saatiin päättää paikallisella tasolla.

2000-luvulla saatiin uusi kaikille yhteinen oppiaine: terveystieto.  Samalla  "tapettiin" kansalaistaito.

Taistelu tuntijaosta alkaa

2000-luvun alussa ajettiin vimmatusti sisään kahta uutta oppiainetta: etiikkaa ja draamaa. Kumpikaan ei mennyt läpi.

2010-luvun lopulla vanhan oppiainelistan ensimmäiseksi haastajaksi  nousi  kaikille yhteinen katsomusopetus.

JA tänään Hesarissa heittää espoolaisen  Järvenperän koulun rehtori Minnan Kartano  toisen aineen:  elämäntaidot. Sen aikana opeteltaisiin mm.  itsetuntemusta (mm. omat vahvuudet), itseluottamusta, elämänhallintaa, ongelmanratkaisutaitoja, sosiaalisia valmiuksia  ja tunnetaitoja ennen muuta empatiaa. Tunneilla olisi myös aikaa kohdata luokanopettaja /luokanvalvoja kiireettömästi.

HIENOJA teemoja! Niin hienoja, ettei niiden mahduttaminen seuraavaan opetussuunnitelmaan kaatuisi uuden oppiaineen luomisen perusongelmaan:  Uuden oppiaineen iso hankaluus on nimittäin se, että se vaatii opettajankoulutuksen. Peruskouluun syntyisi taas uusi aineenopettajaryhmä.

Minna Kartanon hienosta ideoimat sisällöt voisivat mennä helpommin läpi, jos ne pudotettaisiin luokanvalvojantuntiin - jossa näitä taitoja on joissain kouluissa jo harjoiteltukin. Ajan varaaminen tuntijaossa LO-tunnille, joka ei vaadi uuden aineenopettajaryhmän kouluttamista, olisi hallinnollisesti kevyempää. Tällainen tunti oli keskikouluissa viikottain. Kansakouluissa sen nimi oli 1950-luvulta alkaen luokan tunti.

PS.  Löysin muuten työpöydältäni Terttu Tupalan vuonna 1964 kirjoittaman kirjan: Luokanvalvojan kirja. Siinä  on satoja tunti-ideoita samansukuisista teemoista kuin mitä Minna Kartano kaipaa.

keskiviikkona, helmikuuta 26, 2020

sunnuntaina, helmikuuta 23, 2020

OPSIN päivitetty arviointiluku 6

Päivitetty 24.2. klo 15.45
TÄMÄN lukuvuoden yksi  tunteita herättäneistä koulukeskusteluista on ollut vuonna 2014 julkaistujen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden arviointiluvun 6 päivitystyö. Hallinnossa oli hätkähdytty siihen, kuinka eri tavoin arviointinormeja oli kentällä tulkittu ja kuinka tämä vaaransi jopa oppilaiden oikeusurvaa ennen muuta päättöarvioinnissa.

Kuten muistetaan Opetushallitus  kutsui  vuonna 2019 koolle useita pyöreän pöydän jne. seminaareja pohtimaan kanssaan asiaa. Syksyllä  se siten julkaisi  luonnoksen perusopetuksen arvioinnin tarkennetuista  periaatteista  nettisivuillaan. Niitä sai kommentoida  kuukauden ajan.

Lopullinen versio julkaistiin muisaakseni  7.2. 2020,  kun uusi luku oli käsitelty OPH:n johtokunnassa. Se ja ratkaisuja avaavat  perustelut löytyvät viraston nettisivuilta:

https://www.oph.fi/fi/uutiset/2020/opetushallitus-yhdenmukaistaa-arviointia-peruskouluissa-tavoitteena-oppilaiden

Paikallinen opetussuunnitelmatyö ja linjausten käyttöönotto tapahtuu kuluva keväänaikana, ja linjaukset tulevat voimaan 1.8.2020 (päättöarvioinnin osalta tarvitaan vielä ne kriteerit, ja ne asuvat voimaan myöhemmin).

Muutokset pähkinänkuoressa











Heti alkuun varoitus. Ao. tulkinnoille ei ole saatu/haettu viranomaisten hyväksyntää :-)  
Opettajankouluttajana minulle osui alkutalvesta kahden luokanopettajaopiskelijaryhmän OSTA II- kurssi, jossa keskitytään juuri arvioinnin teemaan. Niinpä ehdin koota heille ja itselleni tähän tärkeimmät muutokset  aakkosittain ennenkuin kurssi loppui.

ARVIOINTI
Arvioinnin tulee (edelleen) olla monipuolista ja näytön voi antaa monella tavalla.

ARVOSANOJEN KOROTTAMINEN
Päättöarvosanoja EI saakaan  korottaa (luonnoksessa annettiin tähän oikeus). " Koulu ei voi muuttaa tai korjata jälkikäteen jo saatuun päättötodistukseen kirjattuja arvosanoja lisänäyttöjen perusteella. Oppilaan on hankittava uusi, erillinen todistus mahdollisesta parantuneesta osaamisesta. Uuden todistuksen voi saada joko osoittamalla osaamisensa erityisessä tutkinnossa tai opiskelemalla perusopetuksen lisäopetuksessa tai aikuisten perusopetuksessa". (Ilmeisesti on mahdollista antaa lisänäyttöjä ennenkuin todistus on kirjoitettu). Lisäys klo 11.17.

FORMATIIVINEN  ARVIOINTI
Formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin eroa on kirkastettu: Oppilaan oppimisen arviointi on formatiivista. (Summatiivisessa arvioidaan osaamista)
Itse- ja vertaisarviointi on osa formatiivista arviointia.
Formatiivista arviointia ei tarvitse dokumentoida. (Tästä ainakin OAJ on mielissään)
Palautteen ja vuorovaikutuksen merkitystä  painotetaan arvioinnissa.
Oppilaan tekemä itse- ja vertaisarviointi ei vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon.

KÄYTTÄYTYMISEN  ARVIOINTI
Käyttäytymistä arvioidaan suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa käyttäytymiselle asetettuihin tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen - ei siis enää yhteisön toimintakulttuuria määrittäviin lin- jauksiin (Käyttäytymiselle asetetut tavoitteet perustuvat  edelleen koulun toimintatapoihin ja järjestyssääntöihin)

Tuttua on, että siitä saatu arvosana tai sanallinen arvio ei vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon. Jos se annetaan sanallisena, se on  todistuksen liitteenä. Käyttäytymisen arvosanaa ei  kirjoiteta päättö- eikä erotodistukseen.

HUOM! Uudesta versiosta on poistettu paljon yksityiskohtia mm. kohteet:  Oppilaita ohjataan ottamaan huomioon muut ihmiset ja ympäristö sekä noudattamaan yhteisesti sovittuja toimintatapoja ja sääntöjä. Heille opetetaan koulun erilaisissa vuorovaikutustilanteissa asiallista, tilannetietoista käyttäytymistä ja hyviä tapoja. Enää ei lue, että oppilailla ja huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua koulun kasvatustavoitteita ja käyttäytymiselle asetettavia tavoitteita koskevaan keskusteluun ja tavoitteiden määrittelyyn.

Erikseen ei enää tässä momentissa mainita: Käyttäytymisen arvioinnissa erityisen tärkeä on huolehtia, että arviointi ei kohdistu oppilaan persoonaan, temperamenttiin eikä muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, muta maininta on  toisaalla.

LUKUVUOSITODISTUS
Kunkin lukuvuoden (Paitsi 9. luokalla,  silloin annetaan päättötodistus).
Lisäys klo 13.25:  6-luvussa on kaksi keskenään ristiriitaista ohjetta. Kohdassa 6.1.2. lukee "Kunkin lukuvuoden päättyessä oppilaalle annetaan lukuvuositodistus, jota varten tehdään summatiivinen arviointi siitä, miten oppilas on kyseisenä lukuvuonna saavuttanut tavoitteet opinto-ohjelmaansa kuuluvissa oppiaineissa." Kohdassa 6.11. lukee "Oppilaalle tulee antaa lukuvuositodistus lukuvuoden päättyessä jokaisella vuosiluokalla lukuun ottamatta vuosiluokkaa 9, jolloin oppilas saa päättötodistuksen". 


MONIALAINEN OPPIMISKOKONAISUUS
(Tämä ei ole muutos perustetekstiin- mutta koulujen käytänteisiin ehkä)
Monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa opiskellut oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä monialaisten oppimiskokonaisuuksien yhteydessä annetut näytöt otetaan huomioon kunkin oppiaineen arvosanaa muodostettaessa. Monialaisista oppimiskokonaisuuksista ei anneta erillisiä arvioita tai arvosanoja. (Näin jo luonnoksessa)

NUMEROARVIOINTI
Numeroarviointi aloitetaan kaikissa kouluissa neljännellä luokalla. (Aiemmin viimeistään 8.llä luokalla - korjattu 24.2., kiitos Esa). (Edelleen opetuksen järjestäjä voi ajoitaa numeroarvioinnin jo ensimmäiselle luokalle. Edelleen voidaan antaa liitteenä sanallinen arviointi)

PÄÄTTÖARVIOINTI
Jatkossa kaikissa kunnissa ja kouluissa noudatetaan samoja periaatteita päättöarvioinnin ajankohdan määrittämisessä ja päättöarvosanojen muodostamisessa.

SUMMATIIVINEN ARVIOINTI
Oppilaan osaamisen arviointi on  summatiivista arviointia.  Summatiivisen arvioinnin tekee aina oppilaita opettanut opettaja/opettajat (ei siis myöskään rehtori). Oppilaan tekemä itse- ja vertaisarviointi ei vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon.

Perusopetuksen tuntijaon mukaiset valinnaiset aineet arvioidaan vuosiluokilla 1–3 opetuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti joko sanallisesti tai numeroin. Vuosiluokilla 4–9 vähintään 2 vuosiviikkotunnin laajuisista valinnaisista aineista annetaan numeroarvosana. (Näin oli jo luonnoksessa).

Lisäksi (vanhaan tapaan)  muistutetaan, että oppilaita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa, eikä arviointi kohdistu oppilaiden persoonaan, temperamenttiin tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

TIEDOTUS
Teksissä korostuu aikaisempaa vahvemmin oppilaiden  (ja vanhempien) oikeus tietää, millä perusteella  oppilaiden osaamista arvioidaan. Arvioinnin periaatteiden sekä oppimisen tavoitteiden tulee olla oppilaiden ja huoltajien tiedossa ymmärrettävällä tavalla ja hyvissä ajoin.

TODISTUSLOMAKE
Uusitussa luvussa on ensimmäistä kertaa mukana todistuslomakkeet, joita voi käyttää.

TODISTUSARVOSANAT
Päättöarviointiin tullaan luomaan kriteerit  arvosanoihin 5, 7, 8 ja 9 vaadittavan osaamisen tasosta
(Valitettavasti - näin ajattelen- kuudennelle luokalle kirjoitetaan kriteerit vain arvosanaan 8- kuten nytkin)

Myös painotetussa opetuksessa tai kaksikielisessä opetuksessa tulee oppilaiden suoriutumista arvioida perusopetuksen päättyessä suhteessa valtakunnallisiin tavoitteisiin ja käyttää osaamisen tason määrittämisessä päättöarvioinnin kriteerejä. (Näin jo luonnoksessa)

Jos oppilaalla ei ole poissaolojen vuoksi näyttöä osaamisesta, hän saa hylätyn arvosanan. (Näin jo luonnoksessa)

TYÖSKENTELYN  ARVIOINTI  
Työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia. Työskentelyä ei siis arvioida oppiaineista erillisenä.  Kun opettaja toteuttaa arvioinnin oppiaineiden tavoitteiden ja kriteerien mukaisesti, tulee myös työskentely arvioiduksi.

VÄLITODISTUS
(Välitodistus on edelleen mahdollinen). Se annetaan samoin perustein kuin lukuvuositodistus

__________________________________________________________________

PAIKALLISESTI PÄÄTETTÄVÄT ASIAT

UUTTA; Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt arvioinnin linjaukset siirretään paikalliseen opetussuunnitelmaan sellaisenaan noudatettaviksi. Myös valtakunnalliset arviointikriteerit 6. vuosiluokan loppuun sekä päättöarvioinnin kriteerit siirretään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista paikalliseen opetussuunnitelmaan sellaisenaan noudatettaviksi.

Lisäksi opetuksen järjestäjä täsmentää paikallisessa opetussuunnitelmassa seuraavat asiat:
  • yhteistyö huoltajien kanssa arvioinnin osalta ( normi: Yhteistyön tarkoituksena on selkiyttää huoltajille arvioinnin periaatteita ja käytänteitä. Oppilaan ja huoltajan tulee saada riittävästi tietoa oppilaan oppimisesta, osaamisesta, työskentelystä ja käyttäytymisestä. Oppilaalla ja huoltajalla on oikeus saada tieto arvioinnin perusteista ja siitä, miten niitä on sovellettu oppilaan arviointiin. )
  • arvioinnista tiedottamisen muodot
  • käyttäytymisen arviointi ja sen perustana olevat tavoitteet
  • valinnaisten aineiden arviointi sen mukaan, miten opetuksen järjestäjä niitä tarjoaa
  • opinnoissa etenemisen, vuosiluokalta siirtymisen ja vuosiluokalle jättämisen periaatteet ja käytännöt
  • sanallisen arvion ja numeroarvosanan antaminen todistuksissa eri oppiaineissa sekä käyttäytymisen
  • arvioinnissa
  • valinnaisten aineiden arviointi päättöarvioinnissa sen mukaan, miten opetuksen järjestäjä niitä tarjoaa
  • välitodistukset, mikäli opetuksen järjestäjä niitä päättää antaa
  • erityisen tutkinnon suorittamisen mahdollisuudet ja ajankohdat.
POIS on jätetty:
  • arviointikulttuurin kehittämisen mahdolliset paikalliset painopisteet  (Nyt maininta, että on oltava yhtenäinen)
  • opintojen aikaisen formatiivisen arvioinnin ja palautteen antamisen periaatteet, kokonaisuus ja pedagoginen tehtävä oppimisen edistämisessä  (arvioinnin "pedagogista tehtävää" ei enää mainita)
  •  itsearvioinnin edellytysten tukeminen; itsearvioinnin ja vertaisarvioinnin periaatteet  (tukemisesta ei ole enää mainintaa uudessa tekstissä; periaatteet nyt valtakunnalliset)
  • luokalta siirtymisen ja luokalle jättämisen periaatteet ja käytännöt (nyt valtakunnallisesti samat)
  • toisen ja kolmannen vuosiluokan sekä kuudennen ja seitsemännen vuosiluokan nivelvaiheisiin liittyvät arvioinnin ja palautteen antamisen käytännöt (ei enää mainintaakaan !!!)
  • muut tiedottamisen ja arviointipalautteen antamisen muodot ja ajankohdat sekä yhteistyö huoltajien kanssa 
  • miten päättöarviointi toteutetaan (valtakunnallisesti)
Muutama kommentti

Tässä yhteydessä  ei vielä esitelty  6. ja 9. luokan arvioinitikriteereitä. Kun ne  nähdään,  nähdään myös, saadaanko  eri oppiaineiden tavoitteiden kryptisyyttä vähennettyä.

Minusta olisi ollut hyvä saada arvosanan 5 kriteerit myös 6:lle luokalle.

Vertailin hieman vanhan ja uuden 6.luvun rakennetta. Uudessa on nostettu heti alkuun arvioinin kahtiajako: oppimisen ja osaamisen arviointiin. Muutoinkin otsikot on päivitetty.

Jos vertailee vanhaa ja uutta tekstiä paikallisen päätösvallan osalta, huomaa, että sitä on tosi paljon rajoitettu.

Lisäksi nousee kysymys, poistuuko samalla kunnilta oikeutus velvoittaa opettajat  ilman erilliskorvasta mm. jatkuvaan formatiivisen palautteen antamiseen huoltajille esim. Wilman kautta, nivelvaiheen ohjauskeskusteluihin ja   nykyisiin varsiin työllistäviin arviointikeskusteluihin  huoltajien ja lasten kanssa. Edes vuoden 2014 perusteissa ei esiinny jälkimmäistä termiä.

Arviointikeskustelullaon kyllä historialliset juuret. 1980-luvulla oppilaille annettiin kaksi lukukausitodistusta lukuvuodessa. 1990-luvulla alettiin korvata  ns. joulutodistuksia  arviointikeskusteluilla vanhempien kanssa.  Espoossa lautakunta päätti vuonna 2004, että väliarviointi voidaan korvata arviointikeskustelulla.

lauantaina, helmikuuta 22, 2020

torstaina, helmikuuta 20, 2020

Retropedagogiikkaa: työkirja

VUONNA 1934 turkulainen Snellmanin kansakoulun opettaja Ukko Kivistö sai painosta ulos pienen, 38- sivuisen kirjasen nimeltään "  Miten työkirja tehdään. Ohjeita opettajille". Kustantajana oli Koulutarpeiden keskusliitto, joka möi myös tässä teoksessa   työkirjoihin tarvittavia materiaaleja.

Martti T. Kuikan
mukaan juuri 1920-luvulla alettiin puhua ns. uudesta koulusta. Se tarkoitti ennen muuta oppilaskeskeisiä työtapoja, työkoulua, laboratoriotöitä  jne.  Malleja haettiin Keski-Euroopasta ja osin lähempää Virosta. Koulussa olivat  rinnakkain tietopainotteinen opetus ja oppilaskeskeiset opetusmuodot. Kummallakin oli omat kannattajansa. Osaa kannatti ulkolukua, osa vastusti. Opettajan ja oppikirjan  rinnalle nousivat oppilaan omat havainnot ja työkirjat.

Kyösti Kurtakko on kirjoittanut, että
1900-luvun  ensimmäiset vuosikymmenet olivat pedagogisen uudistuksen kulta-aikaa, jota kesti 30-luvulle saakka. Sitä seuranneet  30 vuotta olivat koulu-uudistuksessa hiljaiseloa, kunnes  1960-luvulla alkoi tapahtua.

1930-luku oli siis uuden lopun aikaa. Uusi  koulu tarkoitti tuolloin ennen muuta   työkoulua ja vapaampaa koulua.  Vanha koulu oli luokkaopetuskoulu.( Mutta myös siinä voitiin käyttää työkirjaa. Tuolloin oli Ukon mielestä  hyvä järjestää muutamia varsinaisia työskentelytunteja ja antaa ohjeita kotityöskentelyyn).

" Vanhakin koulu voi käyttää työkirjoja, mutta uusi, vapaampi koulu ei tule ilman sitä toimeen. "
Vaikka Kivistö itse näyttää olleen kovin innostunut Uuden koulun omatoimisuusperiaatteesta ja siihen liittyneestä työkirjaideasta,  kirjasesta välittyy myös rivien välistä, kuinka rajua muiden tuon ajan opettajien vastustus uusia ajatuksia kohtaan oli

Eikä Kivistön omakaan kanta ollut riidaton. Toisaalta hän selvästi ihaili mm. Ruotsissa rohkeammin toimeen tarttuneita uudistajia, toisaalta hän näyttää itse ottaneen metodin käyttöön varsin nöyrästi jopa varovaisesti.
"Omat kokemukseni ovat vielä kehityksen alaisia."
Kirjassa hän haluaa selostaa jo työkirjan valinneille opettajatovereilleen, millaisiin tuloksiin hän on kokeilun perusteella päässyt ja kertoa eri tavoista, miten työkirjaa käyttäen voidaan opetusta rikastaa. Hän sanoo suoraan, ettei ryhdy puolustamaan työkirjan käyttöä.

Mikä työkirja oikein oli?

Oppikirja oli kaikille tuon ajan opettajille tuttu työkalu niin myös kouluvihko. Muualta tiedämme, että työkirjaidean toi Suomeen virolainen Johannes Käis. Hänen  didaktinen periaatteensa oli oppilaiden omatoimisuus.  Kivistön mukaan oppilaitten omatoimisuus oli tuolloin päivän polttavia koulukysymyksiä, ja siihen työkirja liittyi läheisesti.

KIVISTÖN mukaan kaikki vihkot olivat oikeastaan työkirjoja. Niihin on koottu oppilaitten omia töitä
avuksi aineissa, joissa on aikaisemmin turvauduttu vain ulkolukuun ja kirjatietoihin. Niihin tehtävät piirrokset selventävät opittavaa asiaa. Ne ovat myös hyvänä apuna  muistiinpainamisessa

Työkirjassa uutta verrattuna vihkoon  oli, että näitä muistiinpanomuotoja on kehitetty. Oppilaille on  varattu tilaisuus  omakohtaiseen, laajempaan tutkimiseen, jossa tietoa haetaan  hakuteoksista, aikakauskirjoista ja lehdistä.

Jotta näistä saadut tiedot painuisivat paremmin muistiin, on  oppilaille  annettu työkirja, johon hän omien kykyjensä mukaan tallentaa hankkimansa lisätiedot, voidakseen ne sitten sieltä tarvittaessa palauttaa muistiinsa.

Työkirja on oppilaille apuneuvo, millä he voivat   painaa opittavat asiat  paremmin mieleensä, ei mikään leikkikalu, jolla saa tehdä mikä heitä miellyttää. Työkirja on tavallaan tutkimuksen tulos, joka jää tekijälleen tallelle elämää varten.

Konkreetisti työkirja on irtokannet, joihin  tallennettin valmiit,  hyväksytyt ja siistit työt. Oppilaan työvälineitä olivat muste, tussi, puuvärikynät ja vesivärit. Paperit reunustettiin punaisella, mustalla tai sinisellä.  Marginaali varattiin sivulle joka puolella. Oppilaat voivat somistaa kannet. Lehdet numeroitiin ja loppuun liitetiin sisällysluettelo.

Työkirjan suuri etu oli, että  siihen voitiin  liittää mitä erilaisimpia töitä. Siihen voitiin  piirtää kuvia, maisemia  ja lippuja. Oli  olemassa halpoja karttalehtiä, joissa oli vain ääriviivat. Karttoja voitiin  värittää ja tehdä niitä pahvisten sabluunoiden avulla tai käyttämällä läpipiirustuspaperia.
Sinne voitiin  kirjoittaa selostuksia, jotka oli  pantu ymmärrettävään ja lyhyeen muotoon. Pojat tekivät mielellään erilaisia tilastoja. Hyvin valitut, leikatut kuvat antoivat kirjalle eloa ja tekivät sen monipuolisemmaksi. Lehtiuutisia voitiin kiinnittää työkirjapaperille ja liittää kirjaan vehnäjauholiisterillä. Postimerkit olivat  maantiedon työkirjoissa hauska lisä.

Irtokansissa voitiin säilyttää lisäksi monenlaisia kokoelmia: Niihin voitiin  liittää puristettuja kasveja…tavaranäytteitä, lankamalleja... nahkapaloja, mausteita.


Eri tarpeisiin oli tuolloin myytävänä monenlaisia irtolehtiä:  piirustuspaperia, ruudullista  paperia tilastoihin, valmiita  karttalehtiä, läpinäkyvää kartanpiirustuspaperia, millimetripaperia, säähavaintokaavoja, viivallista ja viivatonta paperia muistiinpanoihin.

Työkirjaa ei tullut käyttää kaikilla tunneilla, vaan  pääasiassa  luonnontiedon, historian ja maantiedon opetuksen yhteydessä. "Näissä aineissa aiheista ei ole puutetta."

Uskonnon henkeen se  ei sopinut.
"Uskonnossa tehdään sana eläväksi koruttomilla, yksinkertaisilla  sydämestä lähtevillä opetuksilla."
Oli  varottava, ettei  työkirjoja tehdä liikaa. Kirjoittaja suositteli, että oppilaat saivat  tutkia samaa teemaa jaksoittain, ja ehdotti, että  maantietoa ja luonnontietoa opetetaan vuorotellen.

Työkirja oli  hyvin monikäyttöinen. Se oli  mainio ”pöytäkirja”, jonne  omakohtaisten tutkimusten tulokset talletettiinn piirroksin ja sanoin sekä erinäisin vertailevin taulukoin.

"Työkirja ei tee koulutyötä leikiksi, joskin se tekee opiskelun hupaisemmaksi ja monesti helpommaksi. Se ei kasvata oppilaita velttouteen, vaan päinvastoin antaa monesti lisätyötäkin, mutta sellaisessa muodossa, että oppilaat ilolla tahtovat olla mukana."
Milloin ja miten  työkirjan kanssa työskenneltiin?

Vain ns. vapaissa kouluissa - joissa   opetustyö ei ole sidottu päivitäiseen lukujärjestykseen-  voitiin pitää esim  3 tuntia maantietoa peräkkäin. Opetustapahtuman rakenne oli tuolloin tällainen:
1. Kuulustellaan ensin  läksyt.
2. Valmistetaan uusi tehtävä oppilaitten omatoimisuutta silmälläpitäen.
3. Opettaja antaa luokalle yhteiset tehtävät joko taululle kirjoitettuna tai monisteen kullekin oppilaalle.
4. Oppilaat tekevät sitten  omiin työkirjoihinsa kaikki samaa työtä  käyttäen apunaan hakuteoksia, seinäkartaa, omaa koulukarttaa tai mallivihkoja. Koska kaikille ei ole aina antaa hakuteoksia, joku  etevämpi vuorotellen voi hakea asiatiedot ja merkitä ne lyhyesti luokan taululle.
5. Lahjakkaimmille annetaan erikoistehtäviä (monistetut lisätehtävät ).

Ylemmillä luokilla voi opettaja antaa  maanantaina työohjeet koko viikoksi.

Tavallisessa luokkaopetuksessa tilanne oli toinen, kun opetettavalle aineelle oli varattu vain tunti. Tällöin oli Kivistön mielestä parasta antaa työkirjatyöskentelyä  kotitehtävinä.
”Ihmeteltävän paljon oppilaat keksivät, kun vain annamme heille tilaisuuksia, joissa voivat kekseliäisyyttään käytää. " 
Opettajan tuli  vaatia, että työkirja on pidettävä siistinä. Se ei ollut  töherryksiä täynnä oleva aihekirja vaan työn lopullisen suorituksen tulos.  Työkirjaan kirjoitettiin virheetöntä kieltä.

Työkirjaa voitiin käyttää moneen tarkoitukseeen.  Kivistön oppilaat olivat tehneet  hauskoja tutkielmia. Niihin voitiin  kirjata säähavaintoja,  retkeilyselostuksia  ja museohavaintoja.

Irtolehtiä käyttäen saatiin hauskoja luokkalehtiäkin. Siihen kirjoitti  joku runon, toinen kertomuksen, kolmas piirtelikuvia luokan elämästä ja tapahtumista.

Työkirjatyön jatkona tai sen rinnalla voi  antaa lapsille tilaisuuden esitelmien pitoon. Yksittäisille oppilaille, erityisesti lapsille, jotka eivät syystä tai toisesta harrasta yhteistyötä ja jotka voivat olla hyvin lahjakkaita ja jo lapsena erikoistuneita, voitiin antaa erikoistöitä.

Työkirja voitiin laatia myös ryhmätyönä (kuten Ruotsissa jo rohjettiin).  Ryhmän kullekin jäsenille annettiin oma tehtävä omalta tutkimusalaltaan (esim. maantieto: historia, kasvillisuus…)

Jos haluttiin kehittää oppilaitten omatoimisuutta oli  luokalle vähitellen kerättävä kokoelma hakuteoksia. Niistä oli  löydettävä opittavat asiat.
" Jos oppilas oppii jo nuorena etsimään tietolöhteistä haluamansa tiedot, on hän saanut koulussa taidon, josta koko elämälle on hyötyä."
Sanomalehdistä ja aikausjulkaisista  voitiin  leikellä erikoistietoja ja liimata ne ohuelle pahville. Nämä ja muut mallit olivat sitten lokerohyllyillä, jotta oppilaat voivat niitä vapaasti käyttää

Opettajan ja oppilaan roolit

Omatoimikoulumuoto merkitsi  jaloa opiskelua, jossa oppilaat saivat tehdä tarmokkaasti työtä. Oppilaat eivät enää odottaneet valmista, vaan etsivät itse tietolähteistä  tarvitsemansa tiedot ja opiskelevat elämää varten. Monesti sai Kivistön mukaan luokkaopetus väistyä ja opettaja  siirtyä  opettaja-asemasta oppilaittensa työtoveriksi.

Mutta sitten....
 ” Koska olemme koulussa, jonka tehtävänä on siirtää edesmenneitten sukupolvien kulttuuriperintö kasvavalle sukupolvelle, on lapselle annettava hyväksytyt totuudet ponnistuslaudaksi, jotta he sitten pääsevt eteenpäin rikastuttamaan tietojaan omilla havainnoillaan."
Omatoimisuusperiaatteen mukaisesti lasten tutkielmien ja havaintojen tuli olla mahdollisimman omaperäisiä. Lapsilta ei saanut kuitenkaan vaatia liikaa. Heitä oli tuettava ja opastettava. Opettajaa tarvittiin

Opettaja laati  työsuunnitelmat, määräsi viikotaiset tehtävät, antoi herätteitä, ohjasi työskentelyä, valvoi etä oppilaat huolellisesti tekevät tehtävänsä ja tarkastaa tulokset.

Opettaja oli  työtoveri ja silti ylivalvoja, jonka sanaa oli toteltava. Jokaisella täytyi olla työrauhansa.

Ukko Kivistö
Lapsi oli määrätietoisesti alussa totutettava työskentelemään. Hänelle oli  selostettava mihin me pyrimme ja mitä milläkin työskentelyllä tahdomme saada aikaan. Muutoin työkirjasta tuli töhryinen konseptivihko.

Opettajalla oli suuri osuus työkirjan onnistumisessa.  Työskentelytutunnille oli  valmistauduttava  huolellisesti. Hänen oli  tutustuttava alan uusiin virtauksiin. Hänen oli  tarkoin näytettävä, miten piirustukset asetetaan paperille.. miten leikatut kuvat… liisteröidään siististi paperille … Opettaja voi näyttää valmiita työkirjoja.

Oppilaat oppivat myös toisiltaan. Lahjakkaat voivat piirtää malleja taululle, eikä  ollut vaaraksi vaikka lahjattomimmat niitä kopioivat.  Lahjakkaimmat edistyivät useasti taidossa opettajansakin edelle; vähemmän lahjakkaitten oli tässä, kuten niin monessa muussakin, kuljettava perässä. Tasan ei ole lahjoja ihmislapsille jaettu. Se on erikoisesti työkoulussa muistettava.

Loppukohotus

KIVISTÖ - ihan herbartilaisesti - päättää esityksen loppukohotukseen.
" Meille on langennut arpa kauniisti, kun olemme saanet kutsunopettajatehtävään. Emmekö silloin ilolla uhraisi  voimiamme, jotta nykypolven Suomen lasten, noitten kirkassilmäisten ihmisalkjen kouluaika tulisi hyödylliseksi ja iloiseksi. Emmekö vaivojamme säästämättä halua etsiä uusia työmuotoja jamenetelmiä, joista koulutyömme hyötyisi. 
Kokeillaamme, mutta olkaamme varovaisia, toimikaamme huolellisesti. Vaatikaamme itsetlämme paljon, älkäämme silmät ummessa omaksuko kaikkea uuta, vaan kokeilkaamme kriitillisessä mielessä ja pitäkäämme vain se, mikä kesää kokeen kiirastulen. "

sunnuntaina, helmikuuta 16, 2020

Unohdettuja pedagogeja: Ukko Kivistö

BLOGILASTUSARJASSA "Unohdettuja pedagogeja" on unohduksesta pelastettu 11: Alfred Binet, Frederick Burk, Hugo Gaudig, Martti Hela, Jean Joseph Jacotot, Wilhelm Rein, Aliina Soininen, C.W. Washburne, William Wirt,  Laurin Zilliacus sekä ilman tuota epiteettiä ainakin Kyllikki Penttilä.

TÄSSÄ blogissa  Ukko Kivistö saa täyttää listan  täydeksi tusinaksi.

UKKO Kivistö - alunperin  Uuno Erland (Ukko) Åker  (vuoteen 1908 saakka) syntyi  30. 3. 1891 Helsingissä.  Perhe muutti pian Viipuriin. Siellä Kivistön isä -  työnjohtaja Johan Manasse Åker  hukkui pitkäsiimakalastusretkellä , kun Ukko oli 14- vuotias.

Ukko kävi Viipurissa  keskikoulun, ja teki sitten töitä viisi vuottta rautateillä, kunnes siirtyi nuorisotyöhön, ensin Helsinkiin vastaanottokodin apulaisjohtajaksi ja sitten  vuonna 1918 Turkuun NMKY:n nuorisotyön sihteeriksi.

Kansakoulunopettajaksi hän valmistui joko vuonna 1922 tai 1924. En ole löytänyt tietoa, missä seminaarissa hän opiskeli.

Vuosina 1922-28 Kivisto  toimi tuntiopettajana Turun kansakouluissa. Vakinaisen kansakoulun-opettajan viran hän sai vuonna 1928, ja pysyi Snellmanin kansakoulussa aina vuoteen 1956 saakka.

Puuhamies


TURUSSA Ukko tunnettiin puuhamiehenä. Hän oli kristitty ja isänmaallinen  raittiusmies. Hän oli mukana NMKY:n nuoriso- ja urheilutoiminnassa sekä partioliikkeessä Auran Tähti Pojat-lippukunnassa ja Sinisten Partiopoikien liitonjohtajana.

Hän oli myös ahkera nuorten- ja tietokirjailija. Toiset ihailivat syvästi hänen terve- ja reipashenkisiä nuorisoromaanejaan. Toiset syyttivät näitä poikakirjoja äitelästä kiltteydestä.

Omaa työtään kehittävä opettaja

Opettajana Ukko Kivistö  kuului uuden koulun miehiin heti 1930-luvulta lähtien.  Virolaisen koulunkehittäjän Johannes Käisin levittämä oppilaiden omatoimisuus-periaate  oli tuolloin lukuisen opettajien käytössä.  Opetettava aihe "ohjelmoitiin"; Aihe annetiin yhdelle oppilaalle ns.  erikoistyönä. Jos aihe oli laaja, se jaettiin osiin, jotka annettiin eri  ryhmille. Kummassakin tapauksessa työ koottiin työkirjaan. Työkirjaan merkittiin työn tulokset erilaisin piirroksin, lehtileikkein ja valokuvin. Työ voitiin  esitettää myös  muulla havainnollisella tavalla.  Sen jälkeen asiaan syvennyttiin perusteellisemmin opetuskeskustelussa, jolloin muutkin osatehtävien suorittajat saivat  tutustua niihin osiin aihetta, joiden erikoistutkiminen oli ollut toisten ryhmien tehtävänä. Pulpetit oli asetettu pöydiksi.  Erittäin merkitsevän roolin tässä opiskelutavassa saivat luokan käsikirjastot. Metodista puhuttiin mielellään työkouluna.

Tiedonjakaja

Kivistö julkaisi useita tällaiseen pedagogiikkaan kuuluneita tehtäväkirjoja. Yksi niistä on "Miten työkirja tehdään: ohjeita opettajille. (1934)" Esittelen sen lähiaikoina.

Hänen muita tietokirjojaan ovat mm. "Uutta etsimässä: koulutyössä saatuja kokemuksia" (1938) sekä  "Uudistuva koulu - uudistunut opettaja" (1941).

Uuden koulun työtavoista Kivistöä  innostivat myös opintoretket. Hän vei oman luokkansa luokkaretkelle sekä Tallinnaan että Tukholmaan - mikä oli Suomessa ihan tavatonta ja ylitti mm. Helsingin Sanomien uutiskynnyksen.

KIVISTÖ  jakoi kokemuksiaan toisille opettajille.  Löysin lähteitä. joiden mukaan hän esitelmöi kesällä 1934 Sortavalassa yleisessä kansakoulukokouksessa  oppilaan työkirjoista eri oppiaineissa. Hän  kirjoitti opettajille tarkoitetussa ohjekirjasessa: ” Onnellisia me, jotka saamme elää tässä ajassa. Kunpa emme käyttäisi asemaamme väärin… Päivän poltavien kysymysten joukossa on ollut etualalla oppilaiden omatoimisuus."

Vuoden 1936 kansakoulunopettajain kesäkurseilla hän  esitteli kieliopin opetuksen ohella käytettäväksi suunnittelemaansa työkirjajärjestelmää  kehottaen opettajia kokeilemaan sitä.

Vuoden 1937  kansakoulunpäivillä  hän esitelmöi HS:n mukaan "uudistuvan koulun päämääristä kuvaten sekä entistä ankaraa  koulumuotoa että  uudempaa, joka ottaa yksilöllisen kehityksen huomioon (HS  27.2. 1937).

Vuoden  1938 Kansakoulunopettajien työkirjakursseilla Porissa keynote-puhujana oli itse Joh. Käis. Hänen otsikkonsa oli "Oppilaiden omatoiminnan mahdollisuuksista koulutyössä". Kivistö esitteli  tuolloin   ryhmätöiden järjestelyistä.

Kesällä 1939 hän teki opintomatkan Yhdysvaltoihin, ja tapasi siellä mm. itsensä C.W. Washburnen. Tuon matkan kokemuksista hän julkaisi sodan päätyttyä kirjan "Amerikassa uutta etsimässä: koulumiehen matkahavaintoja." Esittelen senkin lähiaikoina.

Sotavuosina Kivistö toimi  Turun ja Porin läänin henkisen huollon johtajana.

Viimeiset vuodet

1950-luvulla Suomeenkin levisi  uusi ja erilainen nuorisokulttuuri.  Aikanaan niin radikaali Ukko Kivistö oli nyt "vanhanaikainen".  Hän osallistui  kommunismin vastaisen korkeakirkollisen  Moral Re-Armament –liikkeen toimintaan.

Hän kuului niiden turkulaisten vaikuttajien joukkoon, jotka paheksuivat 22. 10. 1956 järjestettyä Suomen ensimmäistä rock and roll –konserttia.

Jo edellisenä vuonna hän oli kirjoittanut Turun Sanomissa tuosta ajasta kuumeisena. "Nuorisoa kiinnostavat enemmän sivuseikat. He asettavat setusijalle kaiken muun ja koulu ja sivuseikaksi... Ehkäpä koulu voisi käyttää ohjelmassaan enemmän hyväksi lasten  nykyisiä harrasteluja."

Kansakouluopettaja Ukko Kivistö  kuoli 8.4.1962 71 vuoden ikäisenä kotikaupungissaan. Eräiden lähteiden mukaan hän oli noussut yliopettajan virkaan.