Arvointia selkeyttämässä!

Päivitetty 12.12 klo 10
PERUSOPETUKSEN OPPILAAN ARVIOINNIN UUDISTAMINEN JA TOIMEENPANON TUKI – asiantuntijaseminaari

PITKÄLTI 50 asiantuntijaa eri puolilta maata oli tänään sparraamassa Opetushallituksen väkeä Paasitornissa.

Opetushallitus on valmistellut täydennyksiä ja muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden lukuun 6 jo syksystä  2018 alkaen. On ollut pyöreän pöydän seminaareja. On tehty selvityksiä. Tutkijaryhmä ja Karvi ovat auttaneet.

Alkusyksystä esiteltiin ensimmäinen versio tekstimuutoksista ja juuri parhaillaan on kommentoitavan toinen versio.

Aikataulu on tiukka. Oppilaan oppimisen ja osaamisen arvioinnin valtakunnalliset linjaukset valmistuvat alkuvuodesta 2020. Opetushallituksen uusi johtokunta kokoontuu hyväksymään ne 6.2. 2020. Kevään 2020 aikana tehdään  niiden pohjalta arkennukset paikallisiin opetussuunnitelmiin niin, että linjaukset otetaan käyttöön kouluissa 1.8.2020.

Syksyllä 2020 tiivistyy sitten työ päättöarvoinnin arvosanojen 5, 7, 8 ja 9 päivittämiseksi. Jo nyt ensimmäiset luonnokset niistä ovat koekäytössä 85:ssa koulussa. Lopulliset kriteerit julkaistaan kevättalvesta  2021. Ne siirretään paikallisiin opseihin seuraavaksi lukuvuodeksi.

TÄNÄÄN siis OPH järjesti  seminaarin oppilaan oppimisen ja osaamisen arvioinnin kouluttajille ja paikallisesta opetussuunnitelmatyöstä vastaaville asiantuntijoille ja opettajille. Seminaarissa avatiin arvioinnin uudistamisen tämän hetken tilannetta, periaatteita ja aikataulua. Tavoitteena oli  pohtia ja ideoida yhdessä arvioinnin toimeenpanon tukea ja siihen liittyvän koulutuksen painopisteitä.

Tilaisuuden ohjelma oli seuraava:

12.00 Lounas
13.00 Avaus, puheenjohtaja Marjo Rissanen
13.15 Puheenvuoroja arvioinnin linjauksista: mitä tarkennuksia on tehty ja miksi?
Erja Vitikka, Marjo Rissanen, Leena Nissilä, Annamari Kajasto, Maj-Len Engelholm, Minna Harmanen
14.30 Tauko
14.45 Toimeenpanon tuen ideointia ja suunnittelua ryhmissä 15.30 Ryhmätyön yhteenveto
16.00 Tilaisuus päättyy

Yhteenvetoa kuullusta ja keskustellusta

Uudistusyön keskeinen tavoite on lisätä arvioinnin yhtenäisyyttä valtakunnassa. Tämäkin tilaisuus osoitti, kuinka hyvin eri lailla viisi vuotta sitten valmistuneita perusteita on tulkittu.  Käsitteitäkin ymmärretään eri tavoin. Toinen lähtökohta kuului olevan  juristinen: OPH:ssa halutaan pysyä niissä raameissa,  joissa sillä on aidosti oikeus antaa normi. Ja tällöin kriteerinä toimivat voimassa olevat lait.

Noin 20 sivuinen versio2 herätti yhä paljon kysymyksiä ja synnytti jopa intomielistä väittelyä. Poimin itselleni muistiin seuraavat:

- B- ja D-kielten arvosana voidaan pyytää jättämään pois päästötodistuksesta. Ei hyvä.
- Eikö enää saa antaa 9. luokalla lukuvuositodistusta - vain koko oppimäärää mittaavaan päättötodistuksen?
- Enää ei tarvitse dokumentoida formatiivista arviointia. Osa halusi (esim. oppilaan portfolio)
- Enää ei tarvitse dokumentoida summatiivisen arvioinnin itse näyttöä vaan itse arvio. Osa koki uhkana oikeusturvalle
- Formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin erottaminen. Osasta hyvä. Ei kaikista.
- Formatiivinen arviointi tarkoittaa kovin montaa asiaa. OPH korostaa kehittävää arviointia, jota annetaan vuorovaikutuksessa ja joka on ohjausta.  Pitäisikö se korvata sanalla palaute? Pitäisikö paikallisissa opseissa määritellä sen toteutus tarkemmin vai ei? Byrokatisoitumisen iso vaara? Tehty kunnissa isoja kuormittavia ratkaisuja. Tarvitaan paljon koulutusta opettajille.
- Itsearviointia ei saa  ottaa huomioon summatiivisessa arvioinnissa.  Eräiden oppiaineiden tavoitteissa kuitenkin arvioidaan myös i itsearviointia.
- Jos haluaa uusia päättötodistuksen arvosanan, ei yksi koe riitä- pitää antaa näyttö koko oppimäärän osaamisesta. Kaikki eivä pitäneet hyvänä. Eikö riitä, että näyttää huonosti osatun parantuneen?
- Koskeeko myös kielikylpyä, että jos opetuskieli on eri kuin äidinkieli, eräät aineet arvioidaan sanallisesti?
- Miksi tekstissä on erikseen laaja-alaiset taidot ja työskentelytaidot? Ne voisi yhdistää.
- Numeroarviointi mahdollinen jo ekaluokalla. Kritiikkiä (perustuu lakiin).
- Valinnaisissa aineissa menestyminen voi nostaa oppiaineen arvosanaa. Se ei onnistu, jos se arvioidaan hyväksytty/hylätty.
- Tavoitteet. Onko niitä liikaa?
- Työskentelytaitoja ei arvioida erikseen. Eräissä aineissa niitä kuitenkin arvioidaan?
- Vuosiluokkaistaminen paikallisesti ei johda yhtenäisyyteen.
- Yksilöllistetyn oppimäärän suorittaneiden arvosanat sotkevat toisen asteen valintoja.

ITSE olin - aika yksin- huolissani kahden kansainvälisesti komean innovaation: laaja-alaisen osaamisen ja monialaisen kokonaisuuden feidaksesta, jos niitä ei arvioda. Pohdin myös, eikö käyttäytymisen arvioinnissakin pitäisi nostaa esiin formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin ero.

KIITOS järjestäjille ajatuksia herättäneesta tilaisuudesta.

Päivän aforismi

Päivän aforismi

Svenska Dagbladetin pikku juttu Pisa18:sta ja suomalaisesta opsista

Svenska Dagbladet ( SvD tai Svenskan ) on Ruotsin kolmanneksi eniten tilattu aamulehti, ja se ilmestyy Tukholmassa  Sanomalehti perustettiin vuonna 1884.

Sunnuntain lehdessä on juttu, jossa haastateltiin myös minua. Kari Uusikylä oli ilmiantanut minut. Pääsin ihan otsikkoon saakka. Koko juttu löytyy osoitteesta;
https://www.svd.se/lektor-mycket-kritisk-ar-sveriges-stora-skolmisstag

Tässä oma oikolukemanimosuuteni:

.....

Här får hon medhåll av Martti Hellström, tidigare undervisningsråd, grundskolerektor och numera lektor i didaktik vid Helsingfors universitet.
– Sveriges stora misstag har varit de privata skolorna, som inneburit att skillnaderna mellan skolor är ganska stora. Den idén ska vi inte ta efter och det finns forskning som visar att det är en farlig väg att gå.

Hellström, som ägnat över 40 år av karriären till att förkovra sig i grundskoleväsendet, tror inte heller att den nya läroplanen i framtiden kommer att bidra till ytterligare försämrade Pisa-resultat. Det är den som betonar sju ”mångsidiga kompetenser”, bland dem sådant som entreprenörskap, digital och vardagskompetens, och förmåga att bidra till en hållbar framtid. Den talar också om hur lärare ska vara mer handledare än lärare, om att eleverna ska vara mer aktiva i att själva söka fram kunskap och om hur allt detta ska ske mindre via katederundervisning och mer genom ”mångsidiga inlärningsmiljöer”.

Det här, tyckte kritikerna redan 2016, var att likna vid bland annat den svenska ”flumskolan” och talades om att man lanserar visioner, som saknar reell förankring i skolvärlden. Några år efter att reformen trädde i kraft, så lyfter kritikerna bland annat fram att tanken om de ”självstyrda eleverna” på en del håll gått alldeles för långt.

– Vårt system baserar sig på autonomi där systemet litar på att skolan implementerar den nya läroplanen. Problemet har varit att den, som i sig varken är särskilt omvälvande eller dålig, är skriven på ett så abstrakt sätt att det har uppstått svårigheter att tolka den, säger Hellström.
Lyckligtvis, tillägger han, är en stor del av den finländska lärarkåren konservativ.

Varför menar du att det är bra att de är konservativa?

– De är inga extrema människor som drar saker till sin spets. Eleverna använder, i motsats till vad många verkar tro, fortfarande böcker, häften och pennor. När ma
n också använder gammaldags metoder så är det inte så farligt för de elever som kanske inte är så aktiva och självständiga som den nya läroplanen kanske delvis förutsätter.

Inte heller han är orolig över att den finländska skolan skulle ha drabbats av någon slags modern dekadens, oberoende av läroplanskritik eller Pisa-raset.
– Nu vet jag att lärarutbildningen i Finland, i motsats till Sverige, är väldigt attraktiv och hos oss är det bara var tionde som ansöker som kommer in. Det innebär att vi kan gallra ut de mest motiverade studerandena.

Samtidigt är det ett faktum att den finländska disciplinen börjat sacka efter och det syns i skolan.
– Det är ett problem. Alla familjer tar inte uppfostringsansvaret på allvar och låga lönenivåer gör att förskolan saknar kompetenta lärarresurser. Det finns lärare i grundskolans första klasser, som säger att de aldrig har haft så svåra barn och det beror på att barnen inte har fått hjälp i tid. Alla hem har nämligen inte resurserna att hjälpa sina barn och den finländska grundskolans kärna har alltid varit att den har klarat av att jämna ut eleverna, oberoende av vilken bakgrund de kommer från. Den utjämningen behöver resurser, som inte funnits de senaste åren.

– Från 2012 till 2019 har regeringarna skurit bort uppemot två miljarder euro från skolsystemet.  Det här är nedskärningar, som syns med fördröjning.

Fördröjning är det också i de effekter den nya läroplanen har på elevernas inlärning och kunskap, eftersom det dröjer några år innan de som omfattas av den är uppe i Pisas testålder.

Kirjoittajasta 

WIKIPEDIAN mukaan Jeanette Björkqvist (s. 1973 Porvoo) on suomenruotsalainen kirjailija ja toimittaja.

Hän on työskennellyt uutistoimittajana Hufvudstadsbladetissa Helsingissä, Svenska Dagbladetin avustajana Helsingissä ja vuodesta 2016 freelancerina. Björkqvist on vakiovieras radio-ohjelmassa Eftersnack ja on ollut mukana Aamu-TV:n perjantaipaneelissa Jälkiviisaat.

Hän sai vuonna 2010 Euroopan Unionin journalistipalkinnon ja 2011 Midaspalkinnon reportaasistaan "Det oönskade folket", joka käsitteli itäeurooppalaisia romaneja.

Keväällä 2014 sai Ruotsalaisessa teatterissa ensi-iltansa näytelmä Kvinna till salu jossa Björkqvist oli yksi kirjoittajista. Näytelmä sai suomenruotsalaisen näytelmäkirjailijapalkinnon 2014 Syksyllä 2015 Björkqvist sai vuoden Fredrika Runebergin stipendin ja vuonna 2017 hänelle myönnettiin Topeliuspriset.

Aikuisopetuksen menetelmistä 1960-luvulla

HOPEAkirjaiminen,  sininen kirjan kansi  ei oikein tallennu kameraan. Mutta hieno tämä retrokirja on myös sisällöltään.

Harva, Urpo, Alanen, Aulis, Huuhka, Kosti ja  Wuorenrinne, T.I. (1966). Aikuisopetuksen menetelmiä. Kansanvalistusseuran ja Kansansivistysopillisen yhdistyksen toimittama Vapaan Kansansivistystyön XIV vuosikirja.  Helsinki: Otava.

Tampereella pidettiin vuonna 1966 aikuiskasvattajien seminaari, jossa pohdittiin  viikon ajan  aikuisopetuksen menetelmiä ja erityisesti opiskelumotivaatiota ja sen ilmentymistä opintoaktiivisuutena.

Seminaarin antia haluttiin jakaa laajemmin vuosikirjassa. Kirjoittajina olivat:  Aulis Alanen, Kosti Huuhka, Erkki Karjalainen, Arvo Oksanen, Väinö Ruusula ja Matti Suhonen.

Luin kirjaa niin, että oppiminen on siinä ymmärretty
ennen muuta valmiin tiedon omaksumiseksi, siis vastaanottavaksi oppimiseksi.  Tämän oppimisen osalta kirja on maittavaa  retropedagogiikkaa!

Kirjan keskeinen kysymys kuuluu: kuinka opetus vapaassa kansansivistystyössä  tulisi järjestää, jotta mahdollisimman moni aikuisopiskelija oppisi opetettavan asian  "mikäli mahdollista  kokonaan ja oikeassa muodossa  ja ilman turhaa ponnistelua "(vrt. Comeniuksen antama tavoite opetusopille).

Esittelen kirjasta talteen poimimiani ajatuksia opetuksesta hakusanoittain.

Aikuinen oppijana

Vielä tuohon aikaan eli ajatus, että aikuinen ei ehkä opi yhtä hyvin kuin nuoremmat. Kirjassa esitellään amerikkalaisen Anderssonin (ei tarkempia tietoja) tutkimuksestaan tekemiä  johtopäätöksiä:

• Aikuisten kasvattaminen ei eroa suurestikaan nuorten kasvattamisesta. Iän mukana tuomat muutokset on otettava huomioon.
• Aikuiset säilyttävät oppimiskyvyn- vaikka vanhetessa tapahtuvat muutokset vähentävät tehokkuutta ja lisäävät sopeutumisvaikeuksia.
• Aikuisten opintoryhmä on heterogeenisempi kuin nuorten ryhmä (siis vaikeus).
• Ikä vaikuttaa positiivisesti: vahva motivaatio ja kokeneisuus, mutta myös negatiivisesti: koulutuspohjaerot, mekaanisen muistin heikkeneminen, ansiotyön rasitus, vapaa-ajan puute yms.)

Vapaaehtoisen aikuisopiskelijan vahvuuksia on yleensä  melko voimakas  motivaatio.

Heikkoudet  liittyvät mm.  asenteisiin ja suhtautumistapoihin (mm. heikkoon uskoon  omaan kykyyn  oppia. Jotain ainetta voidaan pitää tarpeettomana).

Monella aikuisella  on taipumus olettaa, että opiskelu on vain opetuksen seuraamista, eikä heillä ole intoa omatoimiseen opiskeluun- jota tarvitaan.  Aikuisopetuksessa tarvitaan kotitehtäviä, mutta niihin liittyy ongelmia: opiskelijat eivät ole useinkaan erityisemmin motivoituneita kotitehtävien suorittamiseen. Heillä on erilaiset mahdollisuudet kotiopiskeluun. Niitä suoritetaan epätarkoituksenmukaisesti (viime tipassa, kopiointi). Niiden laiminlyönti  voi  johtaa opintojen keskeyttämiseen.

Aikuiset ovat lisäksi opetusryhmänä hankala, koska he ovat "erimittaisia" ja  "moninaineksisia", toiset vireämpiä, eräät nopeita ja loput hitaita. Ongelmana on myös osallistumisen laimeus  ja opintojen keskeyttäminen.

Aikuisopiskelu

Aikuisopiskelu on kirjan mukaan ensi kädessä itseopiskelua, omatoimista työskentelyä, jota opetus (= opetuksen seuraaminen) täydentää - kun taas koulussa omatoiminen opiskelu (= kotitehtävät) täydentää opetusta.

Tavoitteena jatkuva itseopiskelu oli jo kansansivistyksen ikonilla Zacharias Castrénilla. Itseopiskelua/ omatoimista työskentelyä/opiskelua  tarvitaan, muutoin aikuisopetus jää vajaatehoiseksi. Itseopiskelu onkin  vapaiden opintojen tärkein tehostamiskeino. Se tarkoittaa siis kotitehtäviä tai yhteisiin oppimääriin väljemmin liittyvää kotiopiskelua.

Itseopiskelua tukevilla  oppitunneilla  tulisi käsitellä oppimäärän ydinaineistoa seulottuna ja esitettynä niin, että  jokainen voi hyötyä. Opetuksen aikana  opettaja osoittaa, mikä oppijaksossa on olennaista: loogiset, keskeiset ajatusrungot, keskeiset ydinajatukset, säännöt, periaatteet, syy-seuraussuhteet. Aukaistaan tiedon ja ajatusten päätiet. Keskitytään siihen, missä tarvitaan suullista ohjausta. Annetaan informaatioita, jota ei ole saatavissa kirjallisena ja annetaan yksilöllistä opiskelun ohjausta.

Menestyksellinen aikuisopiskelu  edellyttää  kolmea asiaa:
1. Tietynlaista - myönteistä- asennoitumista opintoihin.Tarvetta kehittää itseään.
2. Opintojen tarkoituksenmukaista suunnittelua ja
3. Opiskelutekniikan hallintaa (taitoja kuunnella, tehdä muistiinpanoja, keskittyä, muistaa, käyttää oppikirjaa ja muita apuvälineitä, tehdä kirjallisia tehtäviä ja valmistautua tutkintoihin ja kertauksiin

Kyetäkseen tehokkaasti seuraamaan opetusta samoin kuin työskennelläkseen omatoimisesti opiskelija tarvitsee opiskelutaitoa. Opiskelutaito on kykyä opiskella  tehokkaasti.

Tarvitaan  siis paitsi opetusta myös opintoneuvontaa. Opiskelun ohjaus oli alkuneuvonnan lisäksi
jatkuvaa.  Opetuksessa tulisi olla  tilaisuus suunnitella yhteistä työtä ja valmennusta opiskelu-tekniikkaan.

Aikuisten opetukseen sopivia menetelmiä

Itseopiskelu/Kotitehtävät

Käsite  itseopiskelu on moniselitteinen ja epämääräinen. Tässä kirjassa sillä tarkoitetaan oppikurssiin kiinteästi liittyvää toimintaa yksin tai pienissä ryhmissä järjestettyjen opintotilaisuuksien ulkopuolella. Siis laajassa merkityksessä kotitehtäviä.

Aikuisopetuksessa tarvitaan kotitehtäviä. Opetuksen tuntimäärä on liian pieni. Viikko oppimistilaisuuksien välillä  on liian pitkä (oppimispsykologia).  Ilman kertausta ja harjoitusta jo hallittu unohtuu. Kotitehtävien tavoitteita ovat:

• vahvistaa oppitunnilla opittujen asioiden kunnollinen hallitseminen. Hankitaan uutta täydentävää muistitietoa,
• harjoitellaan oppitunnilla opitun soveltamista useihin konkreettisiin tilanteisiin,
• totutetaan hankkimaan tietoja ja taitoja omin avuin,  
• voimistetaan harrastusta oppimiseen (edellyttää tarkoituksenmukaisia kotitehtäviä); itsenäinen, tuloksiin johtava työ suo tekijälleen paremman tyydytyksen ja innostaa uusiin yrityksiin enemmän kuin opettajan  tiivisti johtama työ, 
• niillä voidaan yksilöistää (eriyttää MH).

Kotitehtävien tulee olla tehokkaita ja tarkoituksenmukaisia, sellaisia, joissa  opiskelija kehittää tiedon organisaatiota; keskeinen oppiaines selkenee ja painuu muistiin omakohtaisesti sulatettuna, järjestettynä ja valikoituna. Kirja suosittelee lisäämään kirjallisia tehtäviä lukutehtävien sijaan.

Kotitehtävien tekeminen ei saa olla aikuisopetuksessa kuulusteluun valmistautumista vaan
osa jonkin kokonaisuuden oppimista. Kotitethtävien tarkastaminen on suoritus välitavoitteen saavuttamisesta, jossa oppimistulosta vahvistetaan- jolloin opiskelija kokee edistymisen elämyksen.

Kysely

Kysely on kirjan mukaan aikuisopetuksessa vain täydentävä ja vaihtelua tuova opetusmuoto, jota ei käytetä yksinään vaan esimerkiksi esittävän ja keskustelevan opetuksen rinnalla. Päätarkoitus ei ole kuulustella vaan johdattaa uusien asioiden oivaltamiseen.

”Kysymysten tarkoitus on saada oppilaat paneutumaan asiaan, itse ajattelemaan sitä”
– Matti Koskenniemi

Jollei opiskelija viittaa, häneltä ei pitäisi kysyä.

Kyselyn ominaisuuksia:

• tuo luennon alussa selviksi ne asiat ja ongelmat, joista kuulijat ovat eniten kiinnostuneita, 
• se aktivoi (edellytää huolellista valintaa ja muotoilua), 
• johdattaa omakohtaiseen ajatteluun ja asian pohdintaan, 
• auttaa kontrolloimaan, onko ymmärretty  oikein, 
• yksilöistää (aikuisopetuksessa ryhmä on heterogeeninen- kyselyn avulla tilaisuus tasoittaa tätä erilaisuutta vaihtelemalla kysymysten vaikeustasoa ja osoittamalla ne oikeille henkilöille.  

Hyvä kysymys kysyy vain yhtä asiaa-  johon löytyy oikea vastaus. Se on selkeä, ei liian pitkä. Se
liittyy opiskelijoiden kokemusmaailmaan. Se vaatii pidempää vastaamista ja perustelua. Se korostaa asioiden merkitysyhteyksiä ja osien liittymistä suurempiin kokonaisuuksiin.

Niin retro kuin kyselevä opetus onkin, sitä käytetään yhä paljon kouluissa. Sanosinko joka tunti? Mutta tärkeä vaikuttava lääkeaine usein unohtuu: Vahvistaminen oikean vastauksen jälkeen. (Ja mielellään kielellisesti rikkaasti MH)

Jos opiskelija vastaa väärin, on kirjan mukaan parasta auttaa opiskelija ”kärryille” (muut vaihtoehdot ovat: siirtää kysymys toiselle tai antaa itse oikeavastaus)

Luento

Luentoa (ja muuta esittävää opetusta) elävöitetään demonstraatioilla  ja täydennetään muilla opiskelijan aktiivisuutta  lisäävillä opetusmuodoilla.

Kysely luennon alussa tuo selville ne asiat ja ongelmat, joista kuulijat ovat eniten kiinnostuneita, eikä luennoitsija puhu yli päiden tai enemmistöä kiinnostamattomista asioista.

Tasoryhmät

Ryhmien heterogeenisuuteen  olisi pyrittävä  vastaamaan muodostamalla eritasoisia opintoryhmiä ja soveltamalla  opetus kunkin ryhmän tasoa ja muita opintoedellytyksiä vastaavaksi.

Lisäksi 

Lisäksi mainitaan nimeltä esittävä opetus, keskusteleva opetus, kirjekurssit, ohjelmoitu opetus (vain vähän kokemuksia), opinto-, keskustelu-  ja lukupiirit sekä ryhmätyö.

Opetus

Opetustyön julkilausumaton lähtökohta on, että  opettaja  sopeuttaa opetuksensa  tarkoituksen-mukaiseksi mahdollisimman hyvän oppimistuloksen saavuttamiseksi.  Tarkoituksenmukaiseksi tarkoittaa sellaiseksi, että oppilaat omaksuvat kyseessä olevan opetuskohteen mikäli mahdollista  kokonaan ja oikeassa muodossa.

Opetuksen tulee perustua opetettavien opiskelutarpeisiin, oppimisedellytyksiin ja opiskelu-mahdollisuuksiin- mikä edellyttää oppilaantuntemusta.

Opettajan tehtävä on osoittaa opetettavan asian merkitys  oppilaan kokonaistavoitteen  saa-vuttamiseksi. Opetus on tuotava opetettavien ajatus- ja koulutúsmaailman piiriin sen sanontoja ja käsitteitä käyttäen (elämänläheisyyden periaate).

Tehokkaan opetuksen keskeiset tekijät

Opetuksen tehokkuuden käsite on mutkikas. Sillä voidaan tarkoittaa oppimisen nopeutta, perinpohjaisuutta ja mm. vaivannäön ja saavutusten optimaalista  suhdetta. Onnistumisen mittari: kuinka paljon on opittu ja kuinka pienillä ponnistuksilla saavutuksiinsa nähden oppilaat ovat kyenneet omaksumaan opetetut asiat.

Kirjan mukaan opetuksen tehokkuus (onnistuminen, epäonnistuminen) riippuu viiden tekijäryhmän yhteisvaikutuksesta:

1. oppilaat
2. opetusaines eli se asia tai asiakokonaisuus, joka on tarkoitettu opittavaksi
3. opetustapa
4. opettaja
5. opetuspaikka ja -aika 

1. Oppilaat:

Oppiminen tapahtuu sitä helpommin, mitä lahjakkaampi (vaikka lahjakkuutta on monenlaista) opiskelija on, mitä enemmän hänellä on tietoja (voi myös estää ) ja kokemuksia ko. alueelta sekä mitä  enemmän hänellä on oikeita (muutoin voivat olla haitallisia) opiskelutottumuksia.

Oppilaiden osalta keskeistä on motivaatio ( = tarpeet, tavoitteet, harrastukset), asenteet  (ennakkoasenne itseen oppijana ) ja arvostukset, emotionaalinen tila ja  kyvyt ( = lahjakkuus eri muotoinen, tiedollinen taso, aikaisemmat kokemukset varsinkin opiskeluun liittyvät).

Motivaatiolla kirjassa tarkoitetaan  niiden vaikutinten kokonaisuutta, joka saa ihmisen toimimaan tietyllä tavalla. Sillä  on  jokseenkin suora yhteys koettuun oppimisen vaikeuteen. Liian heikko tai liian voimakas motivaatio vaikeuttaa oppimista.

Motivaatio on heikko, jollei käsitä, miksi  pitäisi opiskella joitakin hänestä tarpeettomilta näyttäviä asioita, eikä hänellä ole siksi innostusta niihin. Jolleivat opetettavat asiat tunnu  mielekkäitä oppilaan kokonaistavoitteiden kannalta. Opettaja  voi vaikuttaa myös motivaatioon. (Aikuisella) motivaatiota vahvistaa erityisesti  opinnoissa menestyminen ja opintotilaisuuksissa viihtyminen.

Opettaja voi vaikuttaa vähitellen asenteisiin ja muokata niitä opiskelulle suotuisaan suuntaan mm. järjestämällä opetuksen turvalliseksi.

2. Opetusaines:

Opetusaines- tapa järjestää se- voi  helpottaa tai vaikeuttaa opiskelua. Opettaja voi vaikuttaa  opetuksensa vaikeustasoon muokkaamalla opetusainestaan.

Vaikeustaso (aines on vaikeasti omaksuttavaa)  on sangen suhteellinen käsite, johon vaikuttavat monet tekijät.   Vaikeustaso on kohdallaan,  kun mahdollisimman moni oppilaista kokee saavuttaneensa jotakin arvokasta joutumatta kuitenkaan ponnistelemaan kohtuuttomasti.

Vaikeustason valitseminen ei ole helppoa; oppilaat kun ovat erimittaisia. He ovat eri tasolla tiedollisesti, heidän  opiskelumotiivinsa ovat voimakkuudeltaan erilaiset, lahjakkuus  voi olla hyvin eriasteista. Eri oppilaat asettavat tavoitteensa eri tasoille. Opetusta tulisi siksi yksilöistää.

Menetelmiä opetuksen yksilöistämiseksi on kehitetty.  Eräs käyttökelpoinen tapa on suunnitella opetus asteittain eteneväksi, kuten ohjelmoidussa opetuksessa. Aines tarjotaan pienin palasin. Sisältö ja järjestys on tarkoin harkittu. Kunkin annoksen omaksuminen edellyttää  aikaisempien annosten hallintaa, mutta ei muuta.

Toinen käyttökelpoinen tapa on  vaihdella abstraktiotasoa, siirtyä tasolta toiselle mielekkäästi ja säilyttämällä yhteys alatasolla (idea S.I. Hayakawan)

Kolmas mahdollisuus on  kokeilla monitasoista opetusta: suunnitellaan kunkin opetustilanteen runko heikoimman viidenneksen mukaan mutta sisällytetään opetukseen melko runsaasti vaikeaa ainesta.  Vastakohtana on yksitasoinen opetus.

3. Opetustapa: 

Opettajan on harkittava opetustapansa . Valintaan vaikuttaa sekä oppilasjoukkko että  opetustehtävä - ja toki se rippuu myös opettajan persoonasta.

Opettaja voi vaikuttaa  myös opetuksensa vaikeustasoon muokkaamalla  opetustapaansa, käyttämällä erilaisia opetusmenetelmiä ja - tekniikoita ja valitsemalla niistä  kulloinkin omaan persoonalliseen tyyliinsä, opetustehtävään ja oppilasjoukkoon parhaiten sopivan.

4. Opettaja

Opettajassa vaikuttavat samat tekijät kuin  oppilaassa: Motivaatio ( = tarpeet, tavoitteet, harrastukset), asenteet ja arvostukset, emotionaalinen tila ja kyvyt.

Opetuksen helppo- tai vaikeatasoisuus on riippuvainen opettajan kokonaismenettelystä,  hänen asennoitumisestaan oppilaitaan ja opetettavanaan olevaa asiaa  kohtaan, edelleen hänen kulloisestakin mielentilastaan.

Opettaja ei oikein voi vaikuttaa omaan persoonallisuuteensa opetustilanteesta toiseen. Henkilökohtainen kontakti opiskelijoihin on mitä tärkein.

5. Opetuspaikka ja-aika

Itse opetuspaikka ja-ajankohta  merkitsevät kirjan mukaan suhteellisen vähän.

Yksilöistäminen 

Yksilöistäminen eli individualisoiminen  eli opetuksen eriyttäminen on  määrätietoista pyrkimystä ottaa huomioon opintoryhmän jäsenten yksilölliset  valmiudet ja tavoitteet.

Koulupedagogiikassa kyseessä on vanha metodinen suuntaus (yksilöllisen työskentelyn reformeja tehtiin runsaasti 1900-luvun alussa. Ne eivät  kuitenkaan saaneet aikaan mitään perusluonteista yleistä muutosta  perinteelliseen luokkaopetukseen).

Aikuiskasvatuksessa yksilöistäminen  on jokseenkin viljelemättä,  vaikka tarve ja mahdollisuudet ovat suuret: Ryhmät ovat heterogeenisia. Aikuinen on opiskelijana  itsenäinen. Vapaissa opinnoissa on suuremmat mahdollisuudet joustavien opetusjärjestelyiden käyttöön kuin kouluopetuksessa.

Kaksi päälinjaa aikuisopetuksen yksilöistämisessä ovat oppituntien ja/tai kotitehien yksilöistäminen.

Oppituntien yksilöistäminen

Oppituntien yksilösistämisessä omin työmuoto on yksittäistyöskentely: kukin tekee  itsekseen samaa työtä yksilölliseen tahtiinsa  tai käsittelee osittain toisista sisällöllisestikin poikkeavia opinto-ohjelmia (esim.yksinlaulu ja käsityö).

Yksi kansakouluopetuksen vanha keksintö sopii myös aikuisille:  oppikunnat, jolloin opiskelijoita ohjataan tasoryhmittäin. Se saattaa loukata aikuisten itsetuntoa.

Ryhmätyössa voidaan tehdä sisäinen työnjako.

Kotitehtävien yksilöistäminen

Kotityöskentelyn ja muun oppituntien ulkopuolella tapahtuvan opiskelun yksilöllinen ohjaaminen  on tärkeää.

Kotitehtävissä ( itsenäinen opiskelu) voisi olla työohjeet  ja sen jälkeen diagnostinen koe (pitäisi kai olla formatiivinen MH). Jos osaamisessa on aukkoja, annettaisin  lisätehtäviä. Kirjoittamisen tulisi olla pääasiallinen työmuoto.

Kirjassa ideoidaan myös  ohjaavaa opintoaineistoa (joka perustuu ohjelmointiin). Siinä
ainekset olisi seulottu tavoiteanalyysin pohjalta, asetettu asteittain vaikeutuvaan etenemis-järjestykseen, jaksoteltu sopiviin yksikköihin ja alakokonaisuuksiin, joihin olisi  sisällytetty kytkeytymiä oppimisprosessin aikaisempiin vaiheisiin sekä erityisiä kertausjaksoja. Aineistoon liittyisi  työohjeita (korvaisivat opettajan orientoivaa ohjausta) ja tehtäviä. Lisäksi  aineistoon  suunniteltaisiin  haarautumia. (lyhyt/pitkä tie - tyytyy perusoppimäärään tai syventää).

Yhteenvetoa

Olipa mielenkiintoista lukea autenttista aikuisdidaktiikka yli 50 vuoden takaa. Kieli oli pitkälti arkikieltä. Mutta joukossa oli tosi mainioita käsitteitä kuten ajatusrunko,  kokonaan ja oikein oppiminen,  opetettavien ajatus- ja kokemuspiiri, ydinaineiston seulonta....

Aikuisoppiminen - kuten tuohon aikaan yleensäkin oppiminen - näyttää olleen pääosin vastaanottavaa - mutta aktiivisesti ei passiivisesti. Tässä teoksessa ei vielä pohdita oman tietämyksen rakentamista tai nyt vallitsevaa uutta luovaa oppimista.

Ajan hengen mukaisesti eriyttämisen kysymys kiinnosti, ja siihen esitettiin jänniä idea-aihioita (mm. monitaso-opetus).  Erityisesti minua innosti huomion kiinnittäminen aineksen muotoilemisen tärkeyteen, pohdinta oppiaineksen vaikeustasosta ja kotitehtävien tarkoituksenmukaisuudesta ja vaatimus opettajalle kiinnittää opiskelu opiskelijoiden elämän kokonaistavoitteisiin ja heille tuttuun kieleen.

PISA18 - ylpeänä ja surullisena

SVENSKA Dagbladetin toimittaja soitti ja halusi haastatella juttuunsa Pisa18:sta. Kuulema ulkomailla reissaileva Kari Uusikylä oli ilmiantanut minut :-)

Oli siis pakko hieman koota ajatuksia. Onko Suomen koululaitoksen laatu romahtamassa?

Onnekseni sain eilen jutella asiasta mm. OAJ:n Jaakko Salon kanssa. Luin evääksi myös mainioita PISA18-raporttia, joka löytyy netistä. Linkki jutun lopussa.

Näin ajattelen.

1. Suomen koululaitos on edelleen upea

Tai peräti Salon sanoin: "Se on jäätävän hyvä." 

Pisa18-tulosten mukaan suomalainen peruskoulu tuottaa edelleen maailman huipputason tuloksia. 15-vuotiaat suomalaiset sekä osaavat että ovat tyytyväisiä elämäänsä.  Huippuosaajamaiden joukossa Suomi oli ainoa maa, jossa osaajat olivat myös tyytyväisiä.

Alueelliset erot tuloksissa maan eri osissa olivat OECD-maitten pienimmät. Parhaat tulokset saatiin pääkaupunkiseudulla, mutta ero muuhun maahan on entisestään supistunut.

Erot koulujen välillä olivat nekin pienimmät OECD-maista. Hyvä Suomi!  Meillä jokainen lähikoulu on hyvä. (Keskimäärin:-))


2. Totta:  tulokset laskevat

Näin on. Tulokset ovat edelleen laskeneet. Näin on ollut vuodesta 2006 alkaen  (lukuunottamatta pientä nousua lukutaidossa vuodesta 2012 vuoteen 2015).

Mutta niin ne ovat laskeneet muuallakin. Pasi Sahlberg kirjoittaa Australiasta, että näin on käynyt 37:lle erittäin vauraalle OECD-maalle, mm. Kanadalle (Ontariota lukuunottamatta), Uudelle Seelannille ja Australialle.

Onnitella saa niitä maita, joissa tulokset ovat nousseet. Näitä ovat mm. Viro ja Ruotsi. Mutta ne ovatkin satsanneet lisää rahaa koulutukseen. Toisin kuin Suomi, jossa koulutuksesta on leikattu vuosina 2012-2019 2 miljardia euroa.


3. Huoli huonoista lukijoista 

Lukutaidossa vuodesta 2006 alkanut lasku jatkuu yhä.  Hyvin lukevien osuus on ennallaan: 14 %. Mutta heikosti- jopa niin heikosti että sillä lukutaidolla ei oikein elämässä selviä- on sekin noussut 14 %:iin. Raportin mukaan lukutaidon lasku johtuu nimenomaan  siitä, että huonosti lukevien osuus kasvaa.

Raportti esittää, että se, ettei osaa lukea kunnolla, vaikuttaa myös siihen, oppiiko matematiikka ja luonnontieteitä.

Miksi enää ei opita lukemaan? Pasi Sahlbergin mukaan lapset ja nuoret ovat kaikkialla muuttuneet. Heillä ei ole enää aikaa lukea ilokseen. Aika kuluu tietokoneilla ja kännyköillä touhuiluun. Pisa18-raportti sanoo saman asian varovaisemmin: Maltillinen koneiden käyttö tukee lukutaidon oppimista. Ne, joilla oli heikko lukutaito pelasivat enemmän kuin hyvät lukijat. Suomalaisnuoret olivat hyviä hakemaan tietoa laitteilla, mutta tuo taito ei ollut yhteydessä luetunymmärtämisen kanssa. Digiloikan sijasta siis digiharkintaa?

4. Huoli ennen muuta pääkaupunkiseudun oppilaista- ja vielä erikseen pojista

KUTEN jo totesin alueelliset erot pääkaupunkiseudun ja muun Suomen koulujen välillä olivat kisan pienimmät ja ne pienenivät edelleen. Periaatteessa hieno asia.

Pääkaupunkiseutu poikkeaa muusa Suomesta: Täällä  on paitsi maan parhaat tulokset tuottavia kouluja myös maan huonoimpia tuloksia tuottavia kouluja.

Erot eri koulujen välillä olivat siis suurimmat juuri pääkaupunkiseudulla - jossa on havaittavissa kaupungin sisäistä segregaatiota ja jossa vanhemmilla on aito mahdollisuus  (Vantaata lukuunottamatta) valita lapselleen muu kuin lähikoulu.

Tyttöjen ja poikien erot lukutaidossa olivat Suomessa suurimmat OECD-maiten joukossa. Huonosti lukevista poikia oli meillä enemmän kuin tyttöjä. Ja hyvistä lukijoista enemmistö oli tyttöjä.

Hurja tulos oli, että erot oppilaiden välillä saman koulun sisällä ovat  suuremmat kuin koskaan. Huonosti osaavien määrä kasvaa.

Oppimistulokset ovat vahvassa yhteydessä myös lapsen perheen sosioekonomiseen asemaan. Nämä erot olivat kaikkein suurimmat juuri pääkaupunkiseudulla.

Ylimmän ja alimman ryhmän lasten lukutaidon tuloksissa oli eroa 79 pistettä - joka vastaa kahta kouluvuotta. Perheen tausta näyttää vaikuttavan poikiin ja tyttöihin hieman eri tavoin.  Hyvistä lähtökohdista hyötyvät erityisesti tytöt ja huonoista kärsivät erityisesti pojat.

Kanstasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten 15-vuotiaitten osaamiserot lukutaidossa olivat suuremmat kuin missään muussa OECD-maassa.

Lukutaidolla oli mm. yhteys omaan tahtoon lukea,  uskoon omaan taitoon lukea ja mm. sitkeyteen.

Ojenne ja  PDF-julkaisu:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161922/Pisa18-ensituloksia.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Päivän aforismi

Syksyn viimeinen luento takana. Mitä nyt opin tästä työtavasta?

TERVEISIÄ PORISTA. Minulla oli ilo pitää keskusteleva luento Peruskoulusta vuonna 2019 intiimille porukalle poliittisia päättäjiä, rehtoreita ja sivistyspuolen hallintoväkeä.   Tuon keikan lisäksi erilaisia luentotyyppisiä tilaisuuksia mahtui syksyyn kymmeniä. Niinpä ajattelinkin kirjata ylös seikkoja hyvästä luennosta, joita en halua unohtaa.

OLEN aina ollut innostunut luennosta työtapana. Luento on  tehokas, yksinkertainen ja nopea tapa  välittää tietoa suurelle joukolle.  Parhaimmillaan se välittää myös  innostusta. Siinä sellainen, joka haluaa esiintyä, sitä totisesti saa. Mutta erityisesti dialogisen versiona se on myös huikea työtapa oppia uutta paitsi osallistujien ajatuksista myös itse luennosta.

LUENTOHAN on ikiaikainen tapa opettaa. Se on mitä erinomaisin tapa jakaa informaatiota. Mutta informaation vastaanottaminen  ei ole kuin  osa oppimisprosessia. On mahdollista, että luento oppimismenetelmänä jää vertauskuvallisesti - muutamaa omaksuttua ja muistiinpanoihin kirjattua oivallusta lukuunottamatta - vastaanottavan lukemisen ensimmäisen vaiheen: selailun tasolle. Varsinainen oppiminen:  joko sanatarkaka  tai transformatiivinen (uuden informaation liittäminen  omiin aikaisempiin käsityksiin) jää itse asiassa kokonaan kotona tehtäväksi. Ja siksi monet meistä, jotka jakavat diat jälkikäteen kuulijoille, käytämmekin luentoajan vain laatimamme oppimateriaalin esittelyyn- ja laistamme vastuunottoa itse oppimisesta. Palkkion laskuttamiseen riittää, että "asiat on käyty läpi"? Luulemme jakavamme tietoa, mutta unohdamme, että meidän (vuosikausien työn tuloksena konstruoimamme) tietomme onkin  kuulijoille vastaa  dataa, informaatiota, josta heidän  pitää itse työstää oma tietämyksensä.

Ja jo informaation hankintavälineen luennossa on ongelmia.  On erinomaisen vaikeaa yhtä aikaa kuunnella, katsoa ja tehdä muistiinpanoja. Ilman muistiinpanojen tekemistä lyhytaikainen muistimme pitää huolta, että uusi info ei tartu mieleen.

Mallin saa suuremmaksi klikkaamalla.

OLENKIN rakennellut syksyn aikana omatekoista mallia avamaan transformatiivista oppimisprosessia luennon aluksi.

Erotan kolme erilaista tapaa oppia: vastaanottava (jossa asia opetellaan sellaisenaa ), transformatiivinen (jossa omaa käsitystä rikastetaan) ja uutta luova oppiminen (jossa rakennetaan kokonaan uutta esim. ongelmanratkaisun keinoin)

Mallin alkuaihiona on ollut Aatto Kaljusen ikivanha yksinkertaistus tiedon omaksumisesta.

Luennon alku

Lyhyesti kerron luennon aluksi, että luennoitsija tarkoitus ei ole osoittaa kenenkään ajattelutapaa vääräksi vaan haastaa meitä yhdessä  rikastamaan omiamme nostamalla esiin  joitain ehkä uusia  tapoja ajatella. Ryhmä  rakentaa yhteyksiä vanhan ja uuden tietämyksen välille ja ottaa uutta vastaan tulkitsemalla sitä omaa kokemustaustaansa  vastaan.

Samalla olen korostanut, että luennosta ei jää mitään mieleen, jollei aina välillä pysähdytä kirjaaman ylös prosessoimaan kuultua ja siitä syntyneitä omia ajatuksia. Onko siinä mitään järkeä? Sopiiko se siihen, mitä olen aikaisemmin ajattelut?

Alkuun olisi hyvä sijoittaa jokin ajankohtainen uutinen, ja nostaa näin uteliaisuutta. Ja juoksussa tarinoita. Ne herättävät nukkuvat.

Luentokokonaisuus tarvitsee päätavoitteen ( ja takataskussa mimimitavoitteen- Kiitos Anneli Kansanen)  ja  rakenteen.  Ne tulisi alussa  esitellä.  Rakenteen  tulisi olla looginen.

Olisi  jo ennalta tai viimeistään luennon aluksi hyvä koota toiveiden lista: Mistä haluamme erityisesti teeman alla  tietää enemmän? Mihin osallistujat   tätä luentoa tarvitsevat?  Mukana olijoiden omat kysymykset tulisi aina priorisoida.. Kannattaa hyödyntää  uteliaisuutta…

Monologia ja dialogia

Keskustelu stimuloi ja selventää ajatuksia. Yksi vaikeus on määrittää optimiaika porinoille. Eikä  pelkkä pariporina ei riitä, ajatelmia pitäisi  kirjata ylös vaikkapa avainsanoina.

Luennoitsijan on oleellista  ymmärtää, että jokin luennoitsijan väite voi nostattaa osallistujissa  isojakin tunteita. Nuorempana sitä saattoi provosoituakin niissä tilanteissa. Mutta se on tyhmää.  "Olet todennäköisesti oikeassa" on tahdikas vastaus kritiikkiin.

Erityisesti pyrin kiinnittämään huolta käsitteisiin. Yritän puhua enkä lukea. Havainnollistan dioilla, joissa ei ole liikaa tekstiä. Kuvitus avaa monta asiaa. Dioja ei saa olla liikaa.

Vaihtelua

Juuri kukaan ei pysy sitä paitsi seuraamaan keskittyneesti kuin vartin kerrallaan. Siksi luentoon tarvitaan monenlaista vaihtelua. Olen käyttänyt aktivoivien tehtävien (  mm. värikorttipurkujen) lisäksi mm. musiikkia.  Ja tietysti taukoja. Vielä minulla on kehitettävää siinä, että osaisin käyttää fullanilaisia tauon yli siltaavia ajattelutehtäviä.

Luennon lopuksi

Luennon lopussa pyydän ihmisiä yleensä kiteyttämään, mitä tärkeää opimme (Esim. Stubbin 3 pointtia).

Saimmeko yhdessä aikaan tunnetasolla tunteita  oivalluksia? Muuttuiko ns. esiymmärtyksemme? Jäikö jokin asia epäselväksi?

Porissa peruskouluteema oli hyvin tuttu, joten olikin jännää, että vaikka luento ei sinällään ehkä tuonut mitään ratkaisevasti uutta, se sai vastaajien mukaan heidät muistamaan arvokkaita ajatuksia, jotka olivat unohtuneet.

Tulisi olla myös mahdollisuus arvoioida  tarjotun informaation arvoa (vrt. Engeströmin täydellisen oppimisen malli).  Nopea kikka on sorminäyttö. Pidempi sarja pikakeskusteluita: Mitä kuulit? Mitä jäi erityisesti mieleen? Miltä esitetyt asiat tuntuivat? Mikä innosti? Mikä nostatti karvoja? Miten päivä vaikuttaa Sinuun ja Työyhteisöösi? Ei mitenkään? Jotenkin? Mihin haluat ryhtyä? Mitä haluat tehdä? Mitä teet ensimmäisenä, jotta se, mistä tänään innostuit, myös toteutuisi? Mitä toiveita Sinulla on seuravalle kerralle? 

Päivän aforismi