Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

perjantaina, lokakuuta 18, 2024

Hyvää talviunta, rakas Vespa!

Tänään 18.10. sitä oli aika laulaa tuutulaulu vespa-kaunottarelle. Talviuneen on varattu aikaa huhtikuun loppuun 2025 Juvanmalmilla.

Tämä vespailukausi oli poikkeuksellinen. Skootteri oli huilannut "kuolleena" kylmässä autokatoksessa  1.12. 2021 saakka. Väliin oli jäänyt kolme talvea kaksi kesää. Se oli liikaa.  Sähkölaitteita hajosi.

Kesäkuun alussa päätin nostaa sen kuolleista, maksaisi mitä maksaisi. Juvanmalmilta löytyi paja, joka lupasi yrittää elvytystä.  Ja virta palasi.

17.6. Martti haki Vespan.  Yes, että oli  Nastaa taas ajella. Vilkku vähän tökki. 

Oli myös hankittava vara-avain. Parilla ajelukerralla Selloon  se onnistui.

Vaikka kesä oli tosi kaunis, ihan kauheasti eikä ainakaan kauas tullut ajeltua. Pikkuäijien futismatseihin kyllä. Kouluvaarikeikoille Auroraan.  Kauppoihin. Helsinkiin Paraskurssin kirjahommissa. Ja pelkän hyvän mielen vuoksi. 

Vuonna 2006  käyttöön otetulla skootterilla (malli 2002, piaggio 250ie))  ei ole ajettu yhteensä kuin 13 300 km. Minulla se on ollut vuodesta 2007 saakka. Siis aika kauan. Rakkaussuhteemme on siis kestänyt 17 vuotta.

Kivaa oli.  Teinpä siksi omaksi ilokseni aikamatkan Vespani ja minun rakkaussuhteen   juuriin.


Vespan(i) lyhyt kronikka

Vuosi 2007

30.6. 2007. AAAH! Minuun iski Vespa-tauti. Taudin itämisaika oli viikko. Sen jälkeen ei ollut mitään tehtävissä. En tarkkaan muista, mitä maksoi. Euroina varmaan pari tonnia. Viikon kuluttua  Iltapäivällä kävin rekisteröimässä Vespan ja teettämässä avaimia. Illansuussa tein vielä ilta-ajelun Niipperiin. Vespalla pääsee kätevästi pujahtamaan pieniä polkuja. Sitä oikein herkistyi, kun katseli muutaman kymmenen sentin päästä nuoruusvuosien Niipperiläismaisemia.

Kesän 2007  suuri ilon aihe olikin Vespa.  Ehdin ajella  500 km.  Sain kyysätä Norppaa Jonten lainakypärällä. 

Tuona ekana kesänä tuli ajeltua vähän pidempiäkin reissuja. Veikkolaan. Heinolaan keikallle. Kokouksiin. Koululle. Lokakuun lopulla viima alkoi hivellä päätä. Talviluolaksi löyty Frank Nymanin paja Kauniaisissa.

Vuosi 2008:

Kevät tuli 23.4. klo 17.51, kun starttasin  hoidossa olleen punaisen Vespani Frank Nymanin pihalla ja pujahdin liikenteen sekaan. Voisiko olla upeampaa päivää tehdä näin? Kesäkuun alussa tuli lommo. Ajelin aamulla Lintulaaksoon huoltoon ja lommon oikaisuun ja maalaukseen. 11 päivää meni.  

6 kuukauden jokausi päättyi 31.10 jälleen Nymanin talliin. Nyyh. Viimeisenä varsinaisena ajelupäivänä muutama aika sitten otin lipat liukkaiden lehtien vuoksi. Vespan poskeen tuli vähän naarmuja, ja kylki oli jonkin aikaa kipeä. Joten on se kai uskottava, että Suomen kesä on ohi. Näkemiin taas ensi vappuna!

Vuosi 2009

Kolmas ajokausi alkoi 20.4. Mutta ilmahan on ihan järkyttävä vespailua ajatellen. Ennen vappiua oli jo lämpimämpää. Vespalla pääsi sitten kesän aikana pelaamaamn tennistä, äänestämään EU-vaaleissa,  Hanasaareen Rexi-seminaariin.   Soklaan  (ei tarvinnut maksaa parkkimaksua)

Jotain häikkää oli, koska elokuussa piti käydä korjaamolla. Talvi tuli 3.11. Vespa oli vietävä talviluolaan. Ajokausi yli 6 kk.

Vuosi 2010

17.4. Rakas Vespa haettiin  talviluolasta. Ei haitannut  vaikka  satoi.  Parin päivän päähän. saatin keväthuolto.  Paluumatkalla tuli rakeita.

Työmatkailua. Kuultavaksi eduskuntaan.  Heinäkuussa tuunasin Vespan skootteriajojn varten, Olipa tosi nastaa ajella skootteriletkassa Lassen ja 12 muun aikuisen kanssa. Sitten kuperkeikka rantareissulla Vespalla ja pikku naarmuja, Niinpä niin. Ylpeys käy lankeemuksen edellä? Otin lipat omalla hiekkatiella 3 m kotoa. Sen siitä saa kun puunaa pyöräänsä. Haavojen hoitoa

26.10. Vespa vietiin Frank Nymanille talvihoitoon. Elämästä katosi taas iso kasa väriä (Tosiasiassa vespailu oli jäänyt ainakin kuukauden ajaksi jo hyvin vähälle. Liian kylmä.

Vuosi 2011

Vespa-kausi alkoi 24.4.  Toukokuun alussa huolto. Vespalla OAJ:n valtuustoon Kalastajatorpalle ja kuun lopussa kuskattiin   Ruusus-leffojen (2 versiota) aihiot   ReelOneen. Yes. Rexikokoukseen.

Akku hyyty elokuussa. Sitten päivän ihme. Vespan akku toimikin. Kone pärähti käyntiin. Vein vekottimen kiitokseksi puolen tunnin ajelulle.

14.11. Vespa vietiin  talviunille. Nyyh.

Vuosi 2012

Vespa pääsi 7.5. talviunilta baanalle. Hieno keli sukkuloida.   Vespalla Vantaalle veronluovutukseen ystävällisille virkamiehille…Työmaalle. Koululle.

Kesäkuussa startti kiukutteli. Voi kuinka Vespa nautti, kun se pääsi elokuussa ajelulle Helsinkiin ( Sepin luo) saakka. Elokuussa vespa vei lukuvuoden avausseminaariin Hotelli Meripuistossa

23.10  Vespan käynnistyi. Yes. Nyt sen sai viedä talviunille.  

Vuosi 2013

6.5.  oli taas Vespan nouto. Kesäkuussa upeassa kelissä  Kalajärven koululle klo 10:ksi. Oli alkamassä väistölukuvuosi. Ja  mikä oli Vespalla huristellessa hakemaan R-kioskilta voittavaa Lotto-riviä.

Kesä oli täällä. Upea päivä tehdä vespa-lenkki. Paitsi, että se hyytyi  23.6. Kauniaisten Makuunin eteen. Krääk! Toipui. Elokuussa Rakennushanke-kokoukseen. YT-palavereihin. Dipoliin. Kalajärvelle. 

Vuosi 2014

3.4. Päivän kohokohta: Vespa vietiin huoltoon hoitoon. Jotain häikkää. Tuli ajokuntoon. Martti siirtyi heinä/elokuun vaihteessa eläkkeelle ja kävi   Vespalla Kalajärvellä luovuttamassa avaimet  Muistelusmatka hienossa.

1.8.  eläkevaari lähti mopoajelulle (tai oikeasti vespa-ajelulle) Pappa-Tunturi-tyyliin.Hitaasti kertyi  kilometrejä  Vespaan (yht. 10 000 km). Mutta jokainen kilometri on upeaa.  

Vuosi 2015

Läysin vain vähän vespa-mainontioja.  21.5. kuitenkin haettiin Vespa huollosta ja sitten alkoi kesä.

Vuosi 2016

4.5. oli  uskomattoman upea  päivä! Wrum (vespa). Vespailu tuntui hienolta. Mutta autolla taidettiin pääasiassa aikaa.

Vuosi 2017

7.5. korkattiin kesä   auki. Vrrmmm. (Vespa). Elokuussa löytyy maininta: 7.8.Pitkästä aikaa vespalla. Akku ladattu mutta startti kiukuttelee. Wruuum.

Vuosi 2018

Ajokausi alkoi ennätymyöhään: 6.8.  Vuoden ensimmäinen vespapäivä. Yes! Espoon perinneseura ry:n vespalähetti toimitti tilaajalle 2 kpl legendaarisen koulutoimenjohtaja Atso Vilkkijärven muistelmia.  Elokuun 8. Huima helle oli hieman helpottanut. Oli upeaa ajaa Vespalla Auroran koululle. Niinkuin ennen vanhaan. Yle haastatteli "päivystävää dosentta" uuden Auroran kouun pihalla. Ajelua vielä lokakuussakin (Talviunet nyt varmaan omassa tallissa)

Vuosi 2019

Ei merkintöjä

Vuosi 2020

Maaliskussa iski pandemia. Ajokausi alkoi 29.5. Tätä on odotettu. Vespa to the road! 

 Vuosi 2021

Vepsta puhutaan vastaa heinäkuun lopulla.  Taas on ajeltu Vespalla. Ei paljoa, mutta viimeksi tänään. Ei isoja korjauksia. Mutta kauniilla kesäilmalla niin Yes. Vapaus. Raikas tuul

1.12 Nyt on akku sisällä lämpimässä. Ja Vespa tallissa kylmässä.  Puoli vuotta ja pannaan taas sydän paikalleen.

Vuodet 2022 ja 2023.

Vespa tallissa


Ei kommentteja: