Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, marraskuuta 30, 2011

Hyvä(ä) keskiviikko(a)

MAINIO päivä. Korjaustyöt etenevät hyvää vauhtia, ja siiven luokkien siivous on alkanut. Sijaisvoimin mentiin taas tänään, mutta upein sijaisin.

SIESTALLA kokoontui taas teatterikerho, ja vedimme läpi neljä kohtausta Peppiä. Pepit ovat kaikki tosi osaavia, ja erityisesti  kutosten koulukohtaus oli käsittämättömän valmis. Pääsimme myös hieman leikkimään Pepin hevosella.

KLO 13 alkoi oppimiskeskusten ja pilottikoulujen tapaaminen Työväen Akatemiassa. Pääsin edustamaan Auroraa  yhdessä Raija-opettajan kanssa. Reflektoimme syksyn toimintaa ja saimme tulikasteen kirjainyhdistelmiin PLC, TLC ja 4C. Perästä kuuluu.

KLO 18.30 alkoi  koulumme erään luokan vanhempainilta. Kai oli tehnyt hyvät voileivät, ja Ulla keittänyt kahvit. Kokeilimme uudentyyppisiä työkaluja, joiden avulla pyrittiin  saamaan nopeasti yleiskuva tuon luokan oppilaiden pedagogisesta hyvinvoinnista  (oppiminen ja hyvinvointi) niinkuin vanhemmat sen kokevat. Analysoimme ja tulkitsimme yhdessä tuloksia, keiden osalta koulunkäynti on puhjennut kukkaan, ja päinvastoin.  Kävimme läpi lasten kirjoittamia ajatuksia omasta luokastaan, sen ilonaiheista, surullisista asioista, toiveista ja peloista.

Keskustelu oli vilkasta, rakentavaa ja eri lailla asioita kokevia kunnioittavaa. Näin väitän. Puhuimme vaikeistakin asioista niiden oikeilla nimillä. Monet asiat avautuivat ja syvenivät, kun vanhemmat puhuivat toisilleen.

Hieno ilta kruunasi hienon päivän.

tiistaina, marraskuuta 29, 2011

Hyviä(kin) uutisia!



VIIKKO 48 on korkattu. Upealla sijaiskaartilla mentiin maanantai. Sairaus- yms. tapausten suhteen meillä on  kyllä ollut tänä syksynä ennen kokemattoman huonoa tuuria.  

Esim. syksyn alkaessa Aurorassa oli vahva tukijärjestelmä. Meille oli palkattu 3,5 erityisopettajaa auttamaan sekä tukea tarvitsevia oppilaita että opettajia. Monen ikävän sattuman vuoksi meillä on kuitenkin jo usean viikon ollut päällä "poikkeustila": On ollut jpäiviä jolloin paikalla ei ole ollut  yhtään  ainutta erityisopettajaa.  Tehostetun ja erityisen tuen antaminen on vaativaa ammattityötä, eikä siihen löydy helposti osaavia sijaisia. Tuen töitä on mm.  siirretty luokanopettajille. 

Loppusyksyn pystymme  ilmeisesti toimimaan 1,5 erityisopettajan toimin.  Tämä tarkoittaa sitä, että valitettavasti kaikille tukea tarvitseville ei pystytä antamaan tukea niin paljon kuin aihetta olisi.  Meidän on fokusoitava ja prioirisoitava.  Joulun jälkeen  tilanteen pitäisi parantua. Parhaillaan täytämme kevään ELA-tehtävää. Oletan, että ELA-vahvuus nousee 2,5:een. 

Kun on pitkään sattunut kaikkea kurjaa, tekee kutaa välittää välillä  hyviä uutisia.

Korjaustyöt edistyvät etuajassa

SIIVEN sisäilmakoneiston puhdistus- ja korjaustyöt ovat edenneet hyvää vauhtia. Tänään tiistaina siivotaan vielä päätyluokat, ja jos kaikki sujuu hyvin päädyn Jukan, Raijan ja Timon luokat pääsevät palaamaan omiin kotiluokkiinsa jo tämän viikon aikana. Henkilökunnan taukotuvan korjastyöt jatkuvat vielä, mutta Ripan luokan kannattanee siirtyä jo etukenossa ATK-luokkaan väistöön. Näin kaikki muut luokat saisivat taas palata "kotiin".

Viimeiseenkin kotiluokkaan Smartboard

OLEMME tilanneet koulun omilla rahoilla (lautakunta leikkasi TVT-rahoja) Smartboard-laitteiston viimeiseen kotiluokkaan, joka meillä on ollut laitetta vailla. Satsaus on 5000 €. Asennus tapahtuu joulukuun aikana.

Vuoden alusta Aurorassa jälleen psykologipalveluita

OHR eli Oppilashuoltoryhmämme on ollut pitkään vaikka psykologia. Eilen saamani tiedon mukaan asian pitäisi korjautua vuoden vaihteessa Espoon sisäisin järjestelyin.

10 tanskalaista poliitikkoa keskelle Auroran kaaosta

TÄNÄÄN Palmenia tuo Auroraan 10 tanskalaista poliitikkoa, jotka ovat etsimässä suomalaisen koulunpidon salaisuutta. No, he tulevat nyt keskelle korjaustöitä ja saavat nähdä Mika Kaurismäkeä siteerarakseni, että "kaatopaikallakin voi olla kivaa." Olen erittäin ylpeä siitä, kuinka Auroran väki on taas kerran venynyt mm. näissä väistötila-asioissa.

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2011

Luokanopettaja-lehden 1-numero alkaa hahmottua

VUODEN merkittävin Luokanopettajalehden numero on ykkönen. Sen painos on kaikkein suurin; sitä esitellään mm. Lo-liiton osastolla Educassa, jonne lehti uunituoreena roudataan.

LEHDEN teko alkaa tuupparista. Tuuppari on karkea sisällysluettelo mukaan tulevista jutuista. Tuuppari ohjaa taittajaa pudottamaan jutut oikeille paikoille. Päätoimittajalle tuuppari antaa kokonaiskuvan lehden tarjonnasta.

YKKÖSEEN tulee 40 sivua, näin on Seinäjoella kokoontunut LO-hallitus eilen päättänyt. Yhden sivun tuottamisen kokonaishinta on keskimäärin 500 euroa, joten jokaista sivua joudutaan aina taskulaskimen kanssa harkitsemaan. Päätoimittajan vastuulla on sitten huolehtia, että rahoille löytyy vastinetta. Joskus sitä onnistuu paremmin, joskus huonommin :-)

NYT on siis tehty ensimmäinen versio tuupparia. Juttujen deadline on 1.12. Vaikka lehdellä on hieno ja uskollinen avustajakunta, aina tuuppariin tulee kuitenkin myös muutoksia. Jokin juttu ei vain tule ajoissa valmiiksi.  Tai sitten lehdelle tarjotaan juttua, joka on pakko saada mahtumaan.  Tuuppariin vaikuttaa myös lehden mainosmyynti. Jos mainoksia tulee vähemmän kuin oletetaan, tarvitaan lisäjuttuja. Ja päinvastoin. Myös taitto voi tuottaa tarpeita muuttaa tuupparia  Jollekin sivulle uhkaa jäädä tyhjää tilaa. Näihin koloihin tarvitaan pikkujuttuja. Niiden kirjoittaminen onkin tosi taitolaji.

JOS kaikki menee hyvin, tulossa on muhkea ja aiheiltaan monipuolinen lehti. Siinä on myös tällä kertaa selkeä pääteema. Mutta sitä en vielä paljasta, etteivät vihollislehdet kaappaa ideaa :-)

lauantaina, marraskuuta 26, 2011

28 päivää Jouluun

HYVÄÄ pikkujoulua!

Jos oikein laskin oikeaan, isoon Jouluun on 28 päivää,  neljä koko viikkoa.  Olen jouluihmisiä, ja tämän(kin) hektisen syksyn pääksi ajatus siitä, että edessä on Joulun rauhaa, tuntuu tosi upealta. Jouluhan sijoittuu kalenterissa tällä kertaa niin, että meille tavallisille tallaajille siitä tulee tasan yhden päivän pidempi viikonloppu. Mutta kuitenkin.

KOULUA pidetään vielä 17 kokopäivää + todistustenjakopäivä. Vähiin siis  menee. Hyvä niin. Olemme olleet kaikki aika lujilla syksyn ajan. Sijaisia on tarvittu tosi paljon, ja koulutyön oheen sijoitetut korjaustyöt ovat imeneet meistä  mehuja. Lomaa selvästi tarvitaan. Minäkin. Ja kuinka hienoa, että  ennen joululomaa on vielä neljän päivän huilaustauko; koulu on kiinni ensi viikonlopun päälle maanantain ja tiistain.

MUTTA vielä tässä pannaan  pystyyn  iloinen  Peppi-näytelmä! Kaikkia vastaiskuja uhmaten.

perjantaina, marraskuuta 25, 2011

OAJ:n valtuuston kolmas päivä

AAMULLA etuja valvomaan koulun kautta. Huh! Kyllä porukkaa on paljon poissa rivistä. Onneksi meillä on upeita sijaisia. Ja Ulla sijaisuuksia organisoimassa.

ALKAMASSA ratkaiseva äänestys alkamassa: Onko OAJ:n valtuustossa jatkossa 100 (hallituksen esitys) vai 150 valtuutettua? Valiokunta ja hallitus olivat pienentämisen kannalla. Päijät-Hämeen Pauli Väntönen uudisti kuitenkin esityksensä 150:sta, joten pääsimme täyttämään äänetyslippuja.


Pauli Väntönen järjesti meille
äänestyksen.
Tässä ensimmäisessä äänestyksessä riittää yksinkertainen enemmistö. Jos 100 voittaa, kokouksen on vahvistettava tulos vielä 2/ 3 enemmistöllä.

Klo 10.40. Ääniä lasketaan. Kokoustauko.  Ääniuuran saapuu nyt saliin takaisin. Valtuuston koko. Äänet 100 :  92   kpl    ja 150:   54 kpl. Yksinkertainen enemmistö. (Näyttää siltä, että menee tosi  tiukaksi. Jotta se menisi läpi, vaaditaan 66 %, nyt on kasassa 63 %).

TOINEN äänestys päättyi juuri. Nyt jännitetään kuinka käy. Itse äänestin 150:n puolesta antamalla EI-äänen. Mutta käy kuinka käy sen kanssa eletään. Äänet tulivat 90- 55.  Valtuuston koko jää siis 150:een.

Kki 11.45 Loput pykälät hyväksytty. Lista käyty läpi. Nyt valtuuston puheenjohtaja pitää loppupuheenvuoroa. Hän kertaa kokousasioita.  OAJ on tehnyt kaikkensa, ettei leikkauksia tule. Mutta tuli. Järjestö sai arvot. Säännöt uusittiin. Kunnallisvaaleihin tullaan vaikuttamaan. Pääministeri rohkaisi pitikin työuriin.  Järjestön pitäisi kantaa huolta myös vanhempien opettajien jaksamista.

SEN pituinen se. Lounaalla jälkilöylyjä valtuuston kokoa koskeneesta äänestyksestä. Osalla oli oikein hiki.

torstaina, marraskuuta 24, 2011

Pääministeri OAJ:ssa


PÄÄMINISTERI Jyrki Katainen puhui taitavasti. Suomi on hyvinvointivaltio ja turvaamisen arvoinen. 
Velkaantuminen ei lopu itsestään, ei Euroopassa eikä Suomessa. Parhaimmillaankin meillä on edessä hitaan kasvun kausi.  Elämme  ennen kokematonta muutosta. Milloinkaan ei vahvalla  hyvinvointyhteiskunnalla ole ollut tämännäköisellä ikärakenteella. Kaikki kunnat ikääntyvät.

MEIDÄN on pääministerin mukaan saatava koko Suomi vahvaksi. Se tehdään kuntauudistuksen avulla Työurat on saatava pidemmiksi, näin saamme verotuloja lisää. Jokaisen on päästävä terveenä täydelle työeläkkeelle. Meillä ei ole varaa valita: vanhojen tilalle  ei voida ottaa nuoria,  molemmat  ryhmät  on saatava  töihin. Veroja joudutaan korottamaan. Menoja on leikattava. Koska turhia menokohteita ei ole, jokainen leikkaus kirpaisee. Tuntuu väärältä. Leikkauksia joudutaan tekemään myös  koulutukseen, mutta ne tehdään pääasiassa  rakenteiden kautta.

SAMAAN aikaan hallitus kuitenkin satsaa  ehkä ainoana maana näinä aikoina perusopetuskeen. Perusopetusta vahvistetaan. Tärkeitä asioita ovat ryhmäkoko, hyvin koulutettu opettaja ja opettajankoulutus. Kerhotoimintaa tuetaan. Hallitus haluaa välttää syrjäytymistä myös nuorisotakuun avulla.

PÄÄMINISTERI kiitti OAJ:öä ja Akavaa  sopimuksista, jotka tukevat kilpailukykyä, ennustavuutta ja työrauhaa. 

Juhlapuheensä lopuksi hä toivotti tunnelmallista joulua."Tasapainotamme, uudistamme vain siksi, että Suomella olisi hyvä tulevaisuus. Tästä ei Ei kannata masentua vaan energisoitua."

Viikkonen 48 ja 49 ohjelmasta

Korjaustyöt ovat edenneet henkilökunnan taukotupaan. Tila on
suljettu ja alipaineistettu. Kaikki siven luokat ovat siirtyneet yhtä aikaa
tehtävien  ilmanvaihtolaitteiston puhdistus- ja korjaustöiden vuoksi 
talomme muihin osiin.

VIIKKO 48

Maanantai  28.11.

YT klo 8-9. 3ab-luokassa.Pääteemoina mm. korjaustöiden aiheuttamat järjestelyt  * Peppi-projekti- suunnittelu jatkuu. * Tarkempi asialista  lähetetään henkilökunnalle emailina. Oppituntien jälkeen kokoontuvat  työryhmät klo 13.30-14.30. (Viikolla 49  ei ole maanantaina koulua; tiimit seuraavan kerran viikolla 50)

Tiistai 29.11.

9 vierasta Tanskasta (Palmenian kautta). Tavanomainen ohjelma kerhoineen poikkeusoloissa.
OHR -aika klo 13.30-15. Sovitaan maanantaina, mikä luokka vuorossa (riippuu henkilöstötilaneesta)

Keskiviikko 30.11

Avustajien info klo 10.  Kelpo-tiimin koulutus klo 13-15 (Martti, Sirpa, Raija ja Pia). Mahdollisesti korjaukset siirtyvät taukotuvasta Riston luokkaan. Sisäinen diaspora kuitenkin jatkuu.

Torstai 1.12 JOULUKUU!!!!

Posti- info klo 9.50.  Espoon rexeillä laatuseminaari. Rehtori ja yksi opettaja Dipolissa koulutettavana uuteen itsearviointijärjestelmään.

Perjantai 2.12.

Normipäivä.

VIIKKO 49

Maanantai  5.12  LOMAPÄIVÄ AURORASSA

Tiistai 6.12. ITSENÄISYYSPÄIVÄ. LOMA

Keskiviikko 7.12

Opi ja Kasva-messut Wanhassa Satamassa. Aurorasta standillä  rehtori  ja opettajia.  Apulaisrehtori vastaa talosta.  Ei avustajien infoa. Koulusihteeri selvittää "lopullisen" rahatilanteen.

Torstai 8.12
  
Opi ja Kasva-messut Wanhassa Satamassa (toinen päivä). Aurorasta standillä  rehtori  ja opettajia.  Espoon rexeillä siellä info. Apulaisrehtori vastaa talosta.  Ei avustajien infoa.  Posti-info klo 9.50. Ei Jorya.

Perjantai 9.12

Rehtori koululla. Poikeuksellisesti Jory klo 12 (viimeiset hankinnat).

OAJ:n valtuuston toinen päivä

Valtuuston eturivin väkeä.
Päivitän tätä lastua sitä mukaa kun asiaa tulee :-)

REIPPAASTI  uuteen aamuun "omassa kotona", vai miten se Hector sanailikaan. Kohta koulun kautta Vantaalle.

KLO 9 alkaa OAJ:n valtuuston toinen kokouspäivä.  Oletan, että aamupalaksi on tarjolla esitelmä OAJ:n ulkoisesta kuvasta.
 Sitten kokous jatkuu. Montaa pykälää ei jäljellä ole.

LISÄYS 1: Ehdin paikalle klo 9.30:ksi. Kuuntelemme senioriopettajien viestejä  ja Soolin perinteisesti hauskan puheen. Nyt klo 10 jatkuu varsinainen valtuuston kokous. Tilintarkastajien valinta....

KLO 10.30 on vartin tauko, ja sitten paikalle saapuu pääministeri Jyrki Katainen. Hän pitää puolen tunnin poliittisen katsauksen.

LISÄYS 2: Ks. erillinen lastu Pääministeri.

KOKOUS jatkuu sen jälkeen lounaaseen (klo 12.00 - 13.00 saakka).

Sali on tyhjä. Aikataulua on vähän aikaistettu. Ryhmät
kokoontuvat jo klo 13, ja valiokunnat kahvin jälkeen
klo 14.30.
LISÄYS 3: Masu täynnä. Venytin ruokailua tavallisesta kouluruokailutahdista jopa 20 minuuttiin. Sipulikeittoa, salaattia, härän ulkofilettä, kevätkääryle ja jälkiruuaksi juustoleipää. Karp. Karp :-)

ILTAPÄIVÄLLÄ kokoontuvat ryhmät ottamaan kantaa isossa salissa tehtyihin ponsiin ja muutosesityksiin.  Keskusteluihin on varattu tunti

LISÄYS 4. Ysin kokouksessa pyydettiin järkisyitä valtuuston koon pienentämiseen. Perusteluja oli: Tehostaminen, käytännön järjestelyt - ihan kokoussalien kokoakin ajatellen,  joustavuuden 
YSIN ryhmä keskusteli pitkään sääntömuutoksesta.


lisääminen, taloudelliset asiat, pienempi joukko on tavoitetietoisempin, nykyinen työtapa ei ole tehokas, alueyhdistyksille vahvempi rooli.  Pyysin tarkennusta siihen, kuinka muutos liittyy OAJ:n arvoihin. Niilo Hirvonen  perusteli hyvin: vastuullisuus kaikista opettajaryhmistä  ja koko maasta kasvaa, valtuusto voi kokoontua useammin neuvottelupäiville, jolloin pystyvät paremmin vaikuttamaan asioihin jo valmisteluvaiheessa, voi lisätä valtuutetun tehtävän houkuttavuutta. Klo 13.34. 

KAHVIN jälkeen jakaudumme valiokuntiin, joissa otetaan kantaa ryhmissäkin käsiteltyihin asioihin. Itse olen koulutuspolittiisessa valiokunnassa. Valiokuntien työ päättynee klo 17.

Kopo koolla. 
LISÄYS 5: Koulutuspoliittinen toimikunta käy juuri ponsia läpi. Erityisen pitkään keskusteltiin aikuiskoulutuksen opettajien kurjasta tilanteesta. Klo 15.55.

ILLALLINEN on klo 19.30.

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2011

Timmi muistio OAJ:n valtuuston ensimmäisestä päivästä

Kuvassa Petri Lindroos, joka johtaa sääntöuudistusta.
OAJ:n valtuusto avattiin torvisoitolla noin klo 13. Avauspuheen hoiti puheenjohtaja Luukkainen.

Kuulimme ajankohtaiskatsaukset myös koulutuspoliittisista ja järjestöasioista.

SITTEN alkoi varsinainen valtuuston kokous. Kokous eteni jämptisti, esityslistan mukaan ilman suurta draamaa. Esityslistalla edettiin jopa hurjaa vauhtia, niin että kokous keskeytettiin etuajassa klo 18.20. Vain muutamaan kohtaan  tehtiin muutosesityksiä.

Pääsemme kuitenkin perjantaina äänestämään uusista säännöistä; ainakin valtuuston koosta ja YLL:n ryhmälle määritellystä minimikoosta. Esim. talousarvio meni läpi sellaisenaan.

Heljä Misukka kertoi Valtuustolle koulutuspolitiikan
uutisia.
VALTUUSTO jäi vielä illalliselle, kun minä karkasin kotiin. Sen verran Ikea-kassissa on rästihommia. Ehdin kuitenkin avata Mersun takakontin ja jakaa Lo-liiton juhlajuomia.

OAJ:n ysista terveisiä

Visa Pohjola, Jarmo Juupaluoma ja Kari Kinnunen.

OAJ:n ysin kokous alkoi juuri. Kuulimme, että palkkaneuvotteluissa ollaan tosi lähellä ratkaisua. Puheenjohtaja Kari Kinnunen kiitti kaikkia prosessiin osallistuneita. "Vuosi sitten koottiin  kipukohtia. Työ jatkui tupassa, ysin hallituksessa  hyvässä yhteistyössä toimiston kanssa. Nyt saatiin sovittua epäkohtia, jotka ovat hiertäneet kauan."

SITTEN nuija siirtyi valtuustoryhmän puheenjohtaja  Jarmo Juupaluomalle. Asetimme ehdokkaat valiokuntien puheenjohtajiksi.

VES-Neuvottelujen tuloksia

Neuvottelupäällikkö Visa Pohjola esitteli ovtes- tulosta. Sopimuksen kesto on 26 kk.  Yleiskorostus heti on 1,6 %, ja helmikuussa -12 1,3 %. Lisäksi rahaa jäi järjestelyvaroihin 1,2 % , jolla voidaan korjata pitkää hiertäneitä asioita.  Kertaeräna kaikki saavat  tammikuussa -12 150 euroa.

Muutamia yksittäisiä poimintoja

  • Virkarexeille tulee 1 %:n korotus. Petri Kääriäinen täsmensi: "Prosentteihin kannattaa suhtautua varauksella, sillä paperilla niitä ei ole saatu. Esim. rekseillä palkka nousee YLEISKOROTUKSEN LISÄKSI ylimääräisellä 1%:lla, joten kun muiden OVTES-yleiskorotukset ovat 26kk:n ajanjaksolla 1,6+1,36, niin rekseille tulee SIIHEN LISÄÄ 1%. "
  • Samalla rexeiltä  poistuu  5 ja 8 vuoden automaattisesti myönnetyt lisät.  Petri Kääriäinen täsmensi: "5 ja 8 vuoden vuosisidonnaisten lisien poistuminen ei vaikut niiden reksien palkkaan, joilla palveluaikaa enemmin kuin 8 vuotta, koska nuo lisät siirtyvät peruspalkkaan. Aloittavan, vailla opettajakokemusta olevan reksin lähtöpalkkka nousee täten tulevien 26 kk:n aikana yli 11%. Mutta yli 8 vuotta työskennelillä hieman yli 4%korotukset, kun lasketaan korkoa korolle periaateella."Myös koulunjohtajat saavat hieman lisää.
  • Lukioon 1,3 %  ja lomarahakompensattiota  0,74 %.
  • Luokanvalvojan palkkio saatiin nyt  kuudennelle luokalle luokanvalvojani korotus. Aineenopettajien osalta tasattiin luokanvalvojan korvausta. 
  • Kaksoiskelpoisille luokanopettajien palkka nousi  yhtenäisessä peruskoulussa aineenopettajien tasolle.
  • Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen työehtoja paranneta.

TÄRKEÄÄ oli myös, että uudessa sopimuksessa päätetiin antaa lupaa työaikakokeilulle. Paikallisesti voidaan kokeilla esim vuosityöaikaan pohjautuvaa mallia rehtoreille, lukion opinto-ohjaajille ja erityisopettajille. Kokeilut alkavat ainakin Vantaalla ja Kuopiossa. Kokeilla voidaan myös erityistehtäväkorvausten uudelleen niputtamista.

Äkkiä kuultuna yksi parhaista sopimuksista ikinä. Hienosti neuvoteltu.

Auroran saneerauksesta uutta tietoa

AURORAN koululla, sen puusiivessä tehdään parhaillaan korjaustöitä. Ne jatkuvat koko syyslukukauden. Seuraavat kaksi viikkoa elämme tosi ahtaasti talon muissa osissa  ilmanvaihtolaitteiston puhdistus- ja korjaustöiden vuoksi. On siinä esiteltävää ensi tiistaina tanskalaisvieraille. Laitoin heille viestiä tilanteestamme, mutta he  haluavat silti  tulla. Tulkoot sitten

Samaan aikaan valmistellaan  pitkään odotettua  Auroran lisärakennus-/peruskorjaushanketta. Tiedän, että budjettineuvotteluissa Auroran hanketta oli yritetty aientaa, mutta rahat eivät siihen riittäneet.

Eilen saamieni - toki alustavien - tietojen mukaan hanke etenisi seuraavasti:

  • (1) Ns. tarveselvitys vietäisiin lautakuntaan maalis- huhtikuussa 2012. Tarveselvityksessä päätetään mm. millaisia tiloja (kuinka iso jumppasali esim.) koululla tarvitaan.  Näyttää siltä, että meille tulisi omien opetustilojen lisäksi  väestösuoja sekä  tiloja myös esiopetukselle, mahdollisesti myös nuorisotoimelle. On mahdollista, että koko koulu puretaan  ja tilalle rakennetaan kokonaisuudessaan uusi rakennus. Tältä pohjalta hankkeen esisuunnitteluun ollaan palkkaamassa konsulttia.
  • (2) Seuraavaksi hyväksyttäisiin hankesuunnitelma syys- lokakuussa 2012.  
  • (3) Vuosi 2013 olisi varattu suunnittelulle. 
  • (4) Rakentamisaika olisi 3/2014 - 6/2015. 
RAKENNUSTÖIDEN ALKU ja väistötiloihin siistyminen ajoittuisivat siis maaliskuulle 2014. Ja toisinpäin:  Koulua käydään kaikessa rauhassa näissä tutuissa vanhoissa tiloissa vähän yli kaksi vuotta;  tämä lukuvuosi loppuun,  seuraava lukuvuosi kokonaan sekä lähes koko lukuvuosi 2013-14. Tämän lukuvuoden viitos- ja kuutosluokkalaiset olisivat silloin jo yläkoulussa; nykyisiä 1.-4.-luokkalaisia uusi diaspora koskisi;  nelosia (tuolloin kutosina) kuitenkin vain 3 kuukautta.

Väistötiloissa oltaisiin siis  kolme kuukautta  keväällä 2014 ja koko seuraava lukuvuosi 2014-2015.

VIELÄ on  auki, voisiko puolet oppilaista jatkaa remontin ajan nykyisissä vuokraparakeissa.  Korjaukseen alkuun on niin kauan aikaa, että väistötilat ehditään hyvin etsiä. Ja niin kauan, että asiat voivat vielä muuttua moneen kertaan :-)

Pepin pääroolit jaettu


EILEN kuvasimme Pepin päärooleihin valitut mm. puvustuksen suunnittelua varten. Tässä nyt ovat oppilaat, jotka käyttävät seuraavina viikkoina suuren osan siesta-ajastaan teatteriharjoituksiin.  

tiistaina, marraskuuta 22, 2011

Peppi- harjoitukset tiivistyvät

Havainnekuva Peppiin rakentuvasta lavastuksesta. Katsomo
ja valot ovat  taas jumppasalin ikkunanpuolella. Kuoro ja
orkesteri näyttämöluukun luona. Valkoiselle skriinille tulee
mm. lyhyitä clipsejä.
KOKO KOULUN näytelmän harjoitukset ovat siinä vaiheessa, että pääroolit on nyt lähes kaikki jaettu. Meillä on  neljä miehitystä, ja tällä kertaa kaikissa rooleissa on lapsia.  Näin hyviä rooleja riittää useammalle. Ja hyviä rooleja on paljon.

Roolijako on aina yhtä vaikeaa. Emme etsi päärooleihin parhaimmin näyttelevää, vaan kuhunkin rooliin otetaan hahmoon parhaiten sopiva hakija. Otamme huomioon lasten habituksen, koon, ja usein vielä senkin, kummalla "finalisteista" ei ole vielä ollut isoa roolia.

Silti kyyneleiltä ei aina vältytä. Niin se on. Eikä siinä lohduta, että samanlainen jännitys ja pettymys liittyy myös aikuisten teatteriin, balattiiin, oopperaan....

MYÖS lavastustyö nytkähti eteenpäin. Perusidea on nyt valmis. Pepin hevonenkin on jo tilauksessa. Konkreetisti lavastustyö tehdään viikon 50 alussa.

Tänään tiistaina kuoro hajoittelee Uman ja Katrin johdolla. Niinikään lähtevät kutsut naapurikouluille kenraaleihin. Julisteita viimeistellään.

PEPPI-paidat on suunniteltu, ja tämän viikon aikana kokoamme tilaukset. Koulu maksaa projektipaidat pitkään harjoituksissa uurtaville näyttelijöille, soittajille, kuorolaisille jne. Muut voivat tilata Peppi-paitoja muistoksi lauantaina 17.12. esitysten yhteydessä.

ON TOSI tärkeää tehdä koko koulun voimin iloisia asioita, kun koulun arki keskellä korjaustöitä muutoin on (hopean) harmaata. Onneksi on siesta. Onneksi on kerhoja.

maanantaina, marraskuuta 21, 2011

22 koulupäivää joululomaan!

AIKA rientää. 22 koulupäivää (Aurorassa - meillä myös 5.12 on lomapäivä) joululoman alkuun. Kävin läpi  jäljellä olevien viiden viikon ohjelmaa.  Loppuun  asti mennään täysillä, siltä näyttää. Vaikka ollaankin hieman poikkeusoloissa korjaustöiden vuoksi.

(1) KOULUN korjaustyöt jatkunevat ihan loman saakka.  Ilmanvaihdonpuhdistustyöt alkaa keskiviikkona. Tällä viikolla siis puusiipi suljetaan.
- Taukotupa on kunnossa marraskuun lopulla.
- Sitten on vuorossa Ripan luokka ja TS-luokka.
- Sitten neuvottelutila ja vessat.
- Ja joululoman aikana kunnostetaan kouluravintolaa. Näin alustavasti.

Sisäinen diasporamme jatkunee yli itsenäisyyspäivän, viikon 49 loppuun saakka. Omiin luokkiin voitaisiin palata viikola 50, samaan aikaan, kun Pepin harjoittelu tiivistyy.

(2) TILAPÄISESSÄ erikoisahtaudessakin  syntyy hyviä koulupäiviä ja mielenkiintoisia tapahtumia. Tämän viikon (47) perjantaina alkaa adventtiaika; meillä on adventtihartaus. Seuraavalle viikolle (48) osuu itsenäisyyspäivän avaus. Viikko 49 on lyhyt, ja heti keskiviikkona ja torstaina on Wanhassa Satamassa isot koulualan messut, jossa Aurorakin on mukana. Viikko 50 onkin sitten Peppi-leiriviikko. Saliin rakentuu  puitteet koko koulun näytelmälle ja yhteiselle työn ilolle.  Samalle viikolle osuus myös kaunis, perinteinen Lucia-kulkue ja koulun jouluateria. Viikolla 51 on vielä teatterileikit, ja torstaina jaetaan todistukset.

(3) JA tietysti käymme samaan aikaan koulua ja opettelemmeelämässä tärkeitä asioita. Koulun väki hoitaa sille kuuluvat vanhat ja  kouluille tupsahtavat uudet tehtävät. Perehdymme mm. joulukuun alussa uuteen itsearviointijärjestelmään. Laatukriteerit korvaavat Espoossa vanhaa Efecafia.

NÄILLÄ mennään.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011

Raamatun ensimmäinen murhakertomus



TÄMÄN syksyn tosi mukavia asioita on ollut 5a- ja 5c-luokkien yhteinen Vanhan Testamentin kertomukset- projekti. Minä saan opettaa 5c-luokalle tunnin uskontoa, ja pidämme tunnit yhdessä  5a-luokan Jukka Jokirannan kanssa.

Projektin idea on simppeli: Jukka lukee oppilaille aina yhden  kertomuksen, pari kertaa. Siitä keskustellaan. Sen jälkeen lapset saavat ryhmissä kertoa tarinan eri tekniikoiden avulla; kuvina, kolmiuloitteisina tiloina, ääninä jne. Nuo tarinat tallenentaan digitaalisiksi tarinoiksi.

Valmiina projektin blogissa on jo kaksi digitarinaa. Ensimmäinen on kuva-ja äänitarina maailman luomisesta. Toinen on myös tuossa  yllä: se on oppilaiden varjoteatteriesitysten pohjalta iMovien trailer-ohjelmalla tekemäni kooste kertomuksesta, jossa Aatamin ja Eevan esikoinen Kain tappaa veljensä Abelin. Minulla itselläni on vielä vaiheessa  Paratiisista karkoittamisen editointi.  Oppilaat työstävät  jo seuraavaa kertomusta Noakin arkista.

Jos projekti kiinnostaa, lisätietoa löytyy tästä linkistä:  http://wanhatestamentti.blogspot.com/

OLEMME hieman aikataulusta jäljessä projektissa, mutta nyt se nytkähtää mukavasti eteenpäin. Päivitin nimittäin eilen omaan (ei koulun huom!) iPadiini uuden ohjelman, jonka avulla voin helposti siirtää sillä kuvatut clipsit tähän MacBookiin (joka on Luokanopettajaliiton). Tällä editointi käy tosi  mukavasti.

lauantaina, marraskuuta 19, 2011

Espoon sivistystoimenjohtaja siirtyy Opetushallitukseen

KUTEN sekä Länsiväylä että Hesari ovat kertoneet, Espoon sivistystoimenjohtaja, FM Aulis Pitkälä  on valittu Opetushallituksen uudeksi pääjohtajaksi. Pesti on viisivuotinen, ja se alkaa jo 1.1. 2012. Ensimmäisiä työtehtäviä tullee olemaan perusopetuksen uuden opetussuunnitelman perusteiden laadintatyö, joka alkaa jo ensi keväänä.

Pitkälä tuli Espooseen vuonna 2008 vastaavasta virasta Vantaalta. Espoolle hän valintansa Opetushallitukseen  on sekä hyvä että huono uutinen. Hyvä se on siksi, että näin Espoon ja Opetushallituksen yhteistyö saattaa tiivistyä. Huono siksi, että sivistystoimenjohtajan tyhjäksi jäävät saappaat ovat tosi isot.

Valtioneuvoston tekemä päätös on saanut  Espoossa aikaan  melkoisen säpinän. Pitkälä on kertonut hakevansa virkavapaata omasta virastaan viideksi vuodeksi, joten  Espoon sivistystoimenjohtajan tehtävään on valittava sijainen. Valinnan tekee kaupunginhallitus.

Moni on veikkaillut, että sijaiseksi nousisisi opetustoimenjohtajamme Kaisu Toivonen. Jos niin kävisi,  myös opetustoimenjohtajan paikka pitäisi täyttää sijaisella. Näin arvelen. Ketju voisi jatkua aika pitkälle. Mutta on myös toisenlaisia veikkauksia. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

perjantaina, marraskuuta 18, 2011

Kahden seuraavan viikon ohjelma: Viikot 47 ja 48

VIIKKO 47

Maanantai  21.11

YT klo 8-9 Kokous 3ab-luokassa Pääteemoina mm. korjaustöiden aiheuttamat järjestelyt  (vuorossa Taukotupa ja ilmanvaihtojärjestelmä). Keskustelu joulutodistuksista. Jäähallivuorot. Tarkempi asialista  lähetetään henkilökunnalle emailina.
Pepin roolijako jatkuu siestalla.
Oppituntien jälkeen kokoontuvat  POIKKEUS TIIMIT!!!   klo 13.30-14.30. (Viikolla 48  taas vuorossa työryhmät).  

Tiistai 22.11.

OHR kokoontuu klo 13.30-14.30.  Sovitaan maanantaina, mikä luokka on vuorossa. Korjaustyöt alkavat taukotuvassa. 

Keskiviikko 23.11.

Rehtori (ja Sari)  OAJ:n valtuustossa ke-pe. Apulaisrehtori vastaa talosta.  Ei avustajien infoa. Siipi suljetaan.  Ilmanvaihtojärjestelmän kunnostus alkaa.

Torstai 24.11
  
Rehtori (ja Sari)   OAJ:n valtuustossa ke-pe. Apulaisrehtori vastaa talosta.  Posti-info klo 9.50. Ei Jorya.

Perjantai 25.11

Adventtihartaus. Rehtori (ja Sari)  OAJ:n valtuustossa ke-pe. Apulaisrehtori vastaa talosta.  


VIIKKO 48



Maanantai  28.11.

YT klo 8-9. 3ab-luokassa.Pääteemoina mm. korjaustöiden aiheuttamat järjestelyt  * Peppi-projekti- suunnittelu jatkuu.Liikkennejärjestelyt *  Tietoisku tuen lomakkeista (Sari).  Tarkempi asialista  lähetetään henkilökunnalle emailina. Oppituntien jälkeen kokoontuvat  työryhmät klo 13.30-14.30. (Viikolla 49  taas vuorossa tiimit).   

Tiistai 29.11.

Mahdollisesti Norjasta vieraita,
OHR -aika klo 13.30-14.30. Sovitaan maanantaina, mikä luokka vuorossa (riippuu henkilöstötilaneesta)


Keskiviikko 30.11

Avustajien info klo 10. Kelpo-tiimin koulutus klo 13-15 (Martti, Sirpa, Raija ja Pia). Mahdollisesti korjaukset siirtyvät Riston luokkaan. 

Torstai 1.12 JOULUKUU!!!!

Posti- info klo 9.50.  Espoon rexeillä laatuseminaari.

Perjantai 2.12.

Normipäivä.

Me ja ministeri


Perjantaipäivän huippukokemus numero 2 oli OPETUSMINISTERIN TAPAAMINEN ministeriössä. 
Olin mukana EKOAY:n rehtoreita edustavassa delegaatiossa: Martti Hellström, Ilpo Jokinen, Paavo Kokkala, Jukka Kuittinen ja Jukka Sarpila. Ryhmäämme johti lautakunnan varapuheenjohtaja Maria Jungner.

MEILLE oli varattu aikaa puoli tuntia,  ja nostimme esiin seuraavat teemat: 

1. Koulujen sisäilmaongelmiin voidaan vaikuttaa

Itse ongelma on kaikille tuttu. Kyse on vakavasta terveysuhasta, johon liittyy isoja taloudellisia seurauksia. Vastuu koulujen kunnosta on kunnilla, mutta valtiota tarvitaan  apuun. Kuntia tulee velvoittaa puuttumaan tilanteeseen. Niitä pitää vaatia valvomaan töitä.  Tarvitaan tutkimustietoa, kuinka
vahingot parhaiten estetään ja kuinka tehdä korjaustyöt kestävästi.

2. Huutava pula erityisopettajista ja opinto-ohjaajista on ratkaistavissa

Pääkaupunkiseudulla on vakava pula mm. erityisluokanopettajista.  Ehdotamme ratkaisuksi monimuotokoulutusta jo tehtäviä hoitaville. Koulutus tulisi järjestää yhteistyössä yliopiston kanssa oppisopimustyyppisesti esim. viisivuotisena. Osa opiskelusta järjestettäisiin omalla ajalla mm. kesäisin.  Menetelmissä kannattaisi käyttää hyväksi verkko-ja etäopiskelua.

3. Kouluja uhkaa rehtoripula

Rehtorin virkojen imu on hyytymässä, erityisesti yläkoulujen osalta. Tämä on valtakunnallinen ongelma. Työmäärä ja vastuut ovat karanneet liian suuriksi. Yksi ratkaisumalli olisi luoda maahan selkeä rehtorikoulutusjärjestelmä nykyisten kurssien sijaan. Rehtorin tulisi saada koulutusta koko työuransa ajan.

Toinen ratkaisu olisi luoda opettaja uraan portaita, joissa kasvettaisiin ottamaan yhä suurempi johtamisvastuu. Tämä edellyttäisi muutoksia myös opettajien palkkausjärjestemään.

4.  Tuntijaolla voidaan  lisätä oppilaiden, opettajien, koulujen ja kuntien sitoutuneisuutta korkeaan laatuun

Tuntijako on sekä määrällinen että laadullinen kysymys.
a) Alakouluihin tarvitaan oppitunteja lisää. Esimerkiksi äidinkielen osaaminen on huolestuttavasti heikentynyt.  Olisi syytä harkita, voisiko oppilaiden viikkotuntimäärä vaihdella (esim. tuki- ja syventävät opinnot).
b) Laadullisuudessa on kyse käytössä olevan opetusajan jakamisesta eri sisältöjen kesken.
- Olisi tärkeää vahvistaa äidinkielen asemaa. Aineen nimeksi tulisi laittaa Suomi, ja luopua erillisestä Suomi2-oppiaineesta.  Maahanmuuttajien on selviytyäkseen opittava suomenkieli kunnolla.
- Tuntijakoon tulisi jättää aikaa opetuskokonaisuuksille, joiden sisältöön voisivat vaikuttaa oppilaat, huoltajat, opettajat ja kunnat. Näin luotaisiin mahdollisuuksia pedagogisille innovaatioille, mutta voitaisiin myös ottaa huomion paikalliset tarpeet ja käytössä oleva opettajien osaaminen.
- Arvo- ja moraalikasvatusta tulisi voida antaa kaikille oppilaille yhdessä. Aikaa tähän voitaisiin ottaa jonkinverran nykyisistä katsomusaineista.  Arvokasvatusratkaisussa olisi tärkeää pikemmin yhdistää
kuin jakaa, eheyttää kuin irroittaa.  Nykyjärjestelmän, johon kuuluu lukuisia harvinaisia uskontoja, ongelmana on pirstaloituminen. Näihin aineisiin ei myöskään ole käytettävissä riittävästi päteviä opettajia. Kyse on myös merkittävästä resurssoinnista.

TAPAAMINEN oli erittäin mukava. Opetusministeri oli ystävällinen, kuunteleva ja otti koppeja  ideoistamme. Hän kiitti niiden käytännöllisyydestä.Tuntui tosi komealta, kun vahtimestari haki häntä jo seuraavaan palaveiin ja ministeri sanoi, meillä on vielä niin tärkeitä asioita täällä, että joutuvat odottamaan. Ministerin apuna oli viraston korkea ja osaava virkamies Aki Tornberg

torstaina, marraskuuta 17, 2011

Peppi tulee - oletko valmis?

Vuonna 2004 Peppi-näytelmäämme
mainostettiin tällaisella Mirkka 
Forsbergin tekemällä  julisteella. Tänä
vuonna lapset tekevät julisteet,
ENNAKKOTIETO

JOULU lähestyy, ja perinteinen koko koulun näytelmämme. Neljän viikon päästä  esitämme siis mukaelman Astrigd Lindgrenin klssikosta "Peppi". Miehityksiä on neljä, ja lavalle noussee parisataa pientä näyttelijää, soittajaa, laulajaa ja sirkustaituria. Puuhassa on mukana koko koulu. Musiikin näytelmään on säveltänyt opettajamme Uma Jutila.


Maanantaina 12.12 saliin rakennetaan katso. Tiistaina syntyvät valot ja lavasteet.  Tiistaista perjantaihin esiintyjät ovat salissa teatterileirillä.

PERINTEISEEN tapaan kullakin miehityksellä on oma kenraaliharjoituksensa, johon kutsumme yleisöksi päiväkoteja ja naapurkouluja.  Kenraaliharjoitukset ovat
- torstaina 15.12 klo 9.30 ja 11.15
- perjantaina 16.12 klo 9.30 ja 11.15

Varsinaiset esitykset vanhemmille, pikkusiskoille ja muille sukulaisille ovat sitten lauantaina 17.12 klo 9, 10, 11 ja 12.

Koko koulun joulunäytelmä on samalla koulun joulujuhla. Miehitykset ovat alustavasti seuraavat:
I- miehitys (klo 9) 5a, 3ab, 1a ja startti
II-miehitys (klo 10) 5b, 5c, 4c, 1b ja 1c
III-miehitys (klo 11) 6a, 4a, 2a
IV-miehitys (klo 12) 6b, 4b,  2b ja 2c

KOTI ja KOULU ry ottaa esityspäivänä vastaan tilauksia mm. näytelmäpaidoista. Lauantaina koululla on myös puffetti.

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2011

Kelpo keskiviikko taas

MELKOINEN päivä. Kymmentäkunta opettajaa pois, ja siis vastaava määrä sijaisia.  Yhdeksän opettajavierasta eri kouluista keskellä sisäilmaremonttia. Kahdelle oppilaalle nuorisovaltuustovaalijärjesteyt.  Henkilökunnan kokous korjaustoimista, ja selkeä enemmistöpäätös. Ilmanvaihtoon liityvä puhdistustyö aloitetaan heti ensi viikolla, ja neljälle puusiiven luokalle tehdään talon muihin osiin väistötilat. Viikko aikaa suunnitella tarkemmmin.

JA SILTI hyvä päivä. Mauksas Kaitsun loihtima aamupala (Kelpo-rahoista).  Peppi-näytelmän roolijako alkoi (koekuvasimme hakijoiden näytteet). On meilä upeita näyttelijöitä. Ja koululounaaksi vallan mainiota muonaa: fajitaksia.

TÄMÄNPÄIVÄISET vieraamme olivat  tosi mukavia ja ystävällisiä. Kävimme minusta hyviä, pedagogisia keskusteluja.

ILTAPÄIVÄLLÄ ajoin vielä Helsinkiin  pohtimaan menneiden aikojen suuria klassikoita emeritus-professorin kanssa.

tiistaina, marraskuuta 15, 2011

Koulutuspolitiikkaa kuulemassa ja vähän puhumassakin

OLIN tänään virkavapaalla valvomassa etuja koulutuspolitiikan saralla. Olen OAJ:n koulutuspoliittisen toimikunnan varajäsen, ja kun Heli Haaro ei paikalle ehtinyt, lupasin  sijaistaa.

ASIALISTALLA oli lähinnä tiedoksi-asiaa. Kuulimme hyviä uutisia perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitetusta 50 miljoonasta ja nuorisotakuusta, ja huonompia uutisia  uutisia   ammattikorkeakouluja koskevasta uudistushankkeesta,  elinikäisen kasvatuksen muistoista,  ja mm. yliopistojen oman yhteistyöelimen ideoista mm. aineenopettajankoulutuksen suhteen. Aineenopettajakoulutusta halutaan sitoa tiiviimmiin ainelaitoksiin. Yliopistot etsivät aineopettajuuden tulevaisuutta väärästä suunnasta.  Näin ajattelin ja puhuinkin. Kuulimmem myös OAJ:n suunnitelmista kunnallisvaalien suhteen. Ehdotin rohkeaa loikkaa 2000-luvun tekniikkaan, 2-3 min clipsejä  u-tubeen jne. Lounas Akavatalolla on aina monipuolinen. Tänään oli riistaa.

KOKOUS päättyi sen verran ajoissa, että ajoin vielä koululle ja ehdin toviksi istumaan oppilashuoltoasioiden ääreen. Osa ajasta meni sisäilmakorjausasioiden puimiseen. Tiedotan niistä tarkemmin huomenna.

PS. Illalla klo 21 tärkeä A-Talk kouluruusta.

maanantaina, marraskuuta 14, 2011

Tuntijako- kevään tärkein koulutuspoliittinen päätös

Tämän aamun Hesarissa oli myös lasten ajatuksia tuntijaosta. Hyvä 5b!
HESARI on jo muutaman viikon ajan tuottanut uutisia uudella tavalla: se on teettänyt kyselyitä, ja raportoi niitä osio  kerrallaan. Eilen oli vuorossa rasismiteema, tänään perusopetuksen tuntijako.

OPETUSPÄÄLLIKKÖMME oli ohjannut toimittajan meille, ja mehän autoimme häntä. 5b-luokan oppilaat saivat kertoa, mitä aineita he toivoisivat lisää, ja mistä voisi leikata.

Pääosin lasten lukkari säilyisi ennallaan. Se on aihetta todeta. Oppilaat olisivat halunneeet lisätunnin englantiin, fysiikka- ja kemiaan sekä historiaan.  Vastaavasti he olisivat olleet valmiita luopumaan yhdestä matematiikan, äidinkielen tunnista sekä luokan painotustunnista. Niinikään he olisivat pudottaneet vapaaehtoisen ruotsin tuntimäärän yhteen.

MEILLÄ aikuisilla ja myös Hesarin haastattelemilla aikuisilla oli hieman erilaisia toiveita. Aikuiset haluaisivat lisää liikuntaa, draamaa ja uuden oppiaineen etiikan. Aikuisten oli tosi vaikeaa keksiä, mistä vähennetään.  Ainoa selkeä vastaus oli uskonto ja ruotsi.

OLEN mukana espoolaisten rexien ryhmässä, joka tapaa perjantaina opetusministerin. Käymme tuolloin (toivottavasti) keskustelua myös tuntijaosta. Ryhmämme viesti on: alakouluun lisää tunteja. Osa tunneista koulun ja kunnan tasolla jaettavaksi erilaisiin valinnaisiin teemoihin. Pitkällä aikavälillä meidän pitäisi myös saada kaikille yhteinen arvokasvatustunti. Äidinkielen osaamisen on varmistettava. Suomi2 ei tue tätä tavoitetta riittävästi.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2011

Finnish Lessons

SUOMALAINEN peruskoulu kiinnostaa. Cimon johtaja, KT Pasi Sahlbergilta on juuri ilmestynyt kansainvälisille markkinoille kirja: "Finnish Lessons". Teos kertoo lukijoille noin 150 sivulla, mitä suomalaisesta tavasta kehittää koulua voi oppia. Kirja  perustuu huolellisiin tutkimuspohjaisiin artikkeleihin, jotka on julkaisu aiemmin kansainvälisissä  journaaleissa. Esipuheen on kijoittanut Andy Hargreaves.

Virkistykseksi kirjaan on sijoitettu "laatikoita", yhden sivun pikku tekstejä, joita ovat kirjoittaneet suomalaiset eri alojen toimijat. Minulla oli ilo saada uunituore kirja, koska olin auttanut yhden tuollaisen boxin kirjoittamisessa. Minun teemanani oli rehtorius. Toinen syy tähän etuoikeuteen oli, että teen siitä esittelyn tammikuun Luokanopettajaan.

MONET ovat kysyneet, mistä kirjaa saa. Pasi neuvoi tilamaan sen US Amazonin kautta. Sieltä sen saa nopeasti ja edullisesti.

Tästä linkistä pääsee u-tubessa olevaan clipsiin, jossa miehemme maailmalla esittelee itse lyhyesti uutta teosta.

lauantaina, marraskuuta 12, 2011

Unicef-paperinuket - pieni clipsi

TORSTAINA koululla oli Unicef-kävely. Samaan aikaan koulun seinille ilmestyi kymmeniä ja kymmeniä pieniä paperinukkeja muistuttamaan, että lapsia on kaikkialla maailmassa.  Videopätkä on täällä blogissa, kunnes saamme siirrettyä sen (toivottavasti) koulumme www-sivuille.

perjantaina, marraskuuta 11, 2011

Kehittyvä rehtori- ohjelman finaali

Palmenian johtaja, professori Kauko Hämäläinen piti
rehtorikoulutusohjelman päätöspuheen.
MARRASKUU! Huh, kuinka aika kiitää. Eilen tuli piste myös tammikuussa alkaneelle, jo muutaman vuoden töissä olleille rehtoreille suunnattu,  pitkäkestoinen täydennyskoulutusohjelma "Kehittyvä rehtori". Täällä Etelä-Suomessa järjestelyistä vastasi Helsingin yliopiston Palmenia. Minun vastuullani oli ohjelmaan kuuluvien kehittämishankkeiden tieteellinen ohjaus.

MAALIIN saakka pääsi seitsemän kurssilaista.  Porukka oli aktiivista, osallistuvaa ja luovaa. Kehittämishankkeet olivat kaikki mielenkiintoisia, ja niistä virisi 10 minuutin alustusten jälkeen vilkas keskustelu.  Koko ohjausprosessi oli vetäjän kannalta hieno kokemus. On etuoikeus saada.  kulkea kollegojen rinnalla. Nyyh.

KESKIVIIKKOiltapäivä päättyi kakkukahveihin ja Palmenian johtajan Kauko Hämäläisen kohottavaan päätöspuheeseen. Hämäläinen on vetänyt asiantuntijaryhmää, joka vertaili eri maiden rehtorikoulutusjäjestelmiä. Raporttia käytetään Opetushallituksessa suomalaisen rehtorikoulutuksen jatkokehittelyyn.

Suomalaiseen järjestelmään kuuluu seuraavia tekijöitä  (1) rehtori saa pedagogisen pätevyyden opettajankoulutuksessa, (2) rehtoriksi haluavien on suoritettava  tietyt pätevöittävä opinnot, (3) Nuorille rehtoreille on vakiintunut noin vuoden ajalle ajoittuva alkuvaiheen koulutus, (4) tämän jälkeen tarjolla on monenalaista täydennyskoulutusta mm.  pd- ja jet-ohjelmia ja (5) uran loppupäähän sijoittuu mentor-koulutus.

HÄMÄLÄINEN loi napakan kuvauksen tilanteeseen muissa maissa. Tässä poimintoja:

  • Kaikissa maissa ei enää vaadita opettajantutkintoa rehtorilta- ei edes Ruotsissa. 
  • Joissain maissa vaaditaan pitkä opettajankokemus. Japanissa vaaditaan peräti 28 vuotta. 
  • Rehtorin pestin pituus vaihtelee. Suomessa virka on eläkevirka. Japanissa saa olla rehtorina kaksi kautta (2 * 4 v). Eräissä maissa, kuten Kanadassa, hyviä rehtoreita kierrätetään noin neljän vuoden välein panemaan taas uusi "huono" koulu kuntoon. Tavoitteena on myös estää "itsetyytyväisyys ja syvän unen tulo".
  • Kaikissa maissa rehtori ei ole lainkaan pedagoginen johtaja. Ranskassa rehtori on nimenomaan hallinnollinen virkamies. Opettajien opetusta johtavat  tarkastajat.
  • Monessa maassa rehtorin työ ei houkuttele. Eräissä maissa houkuttavuutta on pystytty lisäämään tekemällä ns. ennakoiva koulutus vaativammaksi.
  • Ruotsissa rehtorilla ensimmäinen vuosi on  koeaika.  Kokeneempi kollega päättää sitten, onko hänestä työhön.
  • Joissain maissa rehtorit velvoitetaan käymään täydennyskoulutuksessa. Jollei käy, menettää pätevyyden.
  • Rehtorin koulutuksen sisällöt ovat eri maissa erilaiset. Esim.  Kanadassa koulutus keskittyy lähinnä muutoksen johtamiseen. Joissain maissa korostetaan strategista johtamista. Suomessa ytimessä on pedagoginen johtajuus.
HÄMÄLÄISEN mukaan suomalaiset rehtorikoulutuspalvelut (meillä ei voi puhua varsinaisesta järjestelmästä) ovat  kelvolliset verrattuna muihin maihin. Kun erilailla järjestettyä koulutusta vertailtiin koulutusjärjestelmien tehokkuuteen, yhteyttä ei löydetty.

torstaina, marraskuuta 10, 2011

Kahden seuraavan viikon 46 ja 47 ohjelmasta

VIIKKO 46

Maanantai  14.11.

YT klo 8-9. 3ab-luokassa.Pääteemoina mm. korjaustöiden aiheuttamat järjestelyt  (4a:n väistövuorossa ) * Taukotuvan käyttö seuraavina viikkoina * Kerhotuntitilanne * Peppi-projekti- suunnittelu jatkuu. Pepin harjoituksia tällä viikolla tehostetusti.  * Jäähallivuorot? Liikkennejärjestelyt * Viimeisten hankintojen aallot * Viikon vieraat: Opi ja kasva-keskiviikkona* Tietoisku tuen lomakkeista (Sari).  Tarkempi asialista  lähetetään henkilökunnalle emailina. Klo 10 salissa teknologia-teeman päivänavaus.Oppituntien jälkeen kokoontuvat  tiimt klo 13.30-14.30. (Viikolla 47  taas vuorossa työryhmät).   

Tiistai 15.11.

OHR -aika klo 13.30-14.30. Sovitaan maanantaina, mikä luokka vuorossa (riippuu henkilöstötilaneesta)
Rehtori virkavapallaa (OAJ:ssa). Apulaisrehtori vastaa talosta.

Keskiviikko 16.11

Avustajien info klo 10. Opi ja kasva-vieraita 9.Vierailupäivän ohjelma:
klo 9.00 Vierailupäivän avaus.  Teema: Kuinka Kokonaisvaltaisen tuen rakenteet ja prosessit näkyvät Auroran koulun toimintakulttuurissa, arjessa ja vuosikellossa? Rehtori Martti Hellström ja koulun Kelpo-tiimin jäseniä
klo 9.45 - 10.00  Tauko
klo 10.00 - 11.00 Pedagoginen polku 1 oppilasoppaiden johdolla. Erityisen ja tehostetun tuen rakenteita: startti, sinimix-ryhmä, coaching
klo 11.00 - 11.30 Koululounas
klo 11.30 -12.45 Siesta
Yleisen tuen muotoja koulun arjessa: Koulun kerhotoiminta. Kodin ja koulun yhteistyö. Oppilaiden osallistumisjärjestelmä. Tiimirakenteet. Johtoryhmä.
klo 12.45 - 13.30 
Pedagoginen polku 2 oppilasoppaiden johdolla.Yleisen tuen rakenteita luokkaopetuksessa: pariopettajuus, avustuspalvelut
klo 13.30 - 14.00 Reflektio. Ideoiden vaihtoa. Martti Hellström ja koulun Kelpo-tiimin jäseniä

Torstai 17.11

Posti- info klo 9.50. 

Perjantai 18.11

Normipäivä.  Rehtori OKL:lla klo 8-10.30 ja tapaamassa espoolaisrehtorien ryhmässä opetusministeriä klo 11.30- 12.30.

VIIKKO 47

Maanantai  21.11

YT klo 8-9. Pääteemoina mm. korjaustöiden aiheuttamat järjestelyt  (vuorossa Taukotupa) *  Kokous 3ab-luokassa? *Kerhotuntien laskutus. Tarkempi asialista  lähetetään henkilökunnalle emailina. Oppituntien jälkeen kokoontuvat  työryhmät klo 13.30-14.30. (Viikolla 48  taas vuorossa tiimit).   

Tiistai 22.11.

OHR kokoontuu klo 13.30-14.30.  Hanna viestittää, mikä luokka vuorossa.

Keskiviikko 23.11.

Rehtori  OAJ:n valtuustossa ke-pe. Apulaisrehtori vastaa talosta.  

Torstai 24.11
  
Rehtori  OAJ:n valtuustossa ke-pe. Apulaisrehtori vastaa talosta.  Posti-info klo 9.50. Ei Jorya.

Perjantai 25.11

Adventtihartaus. Rehtori  OAJ:n valtuustossa ke-pe. Apulaisrehtori vastaa talosta.  

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2011

Keskellä viikkoa

AAMULLA ylös kello puoli kuusi. Minulla oli kolme tuntia ihan  omaa aikaa sukeltaa John Deweyn kasvatusta koskevaan ajatteluun. Oli se fiksu mies.

AIKAMOINEN työpäivä siitä taas tuli. Opettajamme Hannu Kivistö oli muutama viikko sitten Chilessä, ja tänään saimme vaihtariksi kaksi johtajaa chileläisestä koulukonsernista. On siellä kaikki niin erilailla.

Olimme  järjestäneet vieraille koko paketillisen ohjelmaa. Toisella kädellä näyttelin dioja, ja toiselle hoidin näitä sisäilmaongelma-asioita. Kolmannella kädellä vastasin Hesarin toimittajan kysymyksiin teemasta, joka paljastuu viikonvaihteen lehdessä. Onneksi opettajamme pitivät myös vieraista hyvää huolta.

JOHTORYHMÄMME kokoontui käymään läpi opettajilta saatuja hankintaehdotuksia. Muutama tarkistus, ja pääsemme shoppailemaan.

KOULUPÄIVÄN jälkeen ajelin Helsinkiin Siltavuorenpenkereelle pohtimaan kasvatuksen klassikoita. Illaksi kotiin ja kirjoittamaan arviointeja huomenna päättyvän rehtorikoulutusohjelman kehittämishankeraporteista. Hyvä päivä.

tiistaina, marraskuuta 08, 2011

Toimintatiistai - ActionTuesday

Järjestöjohtaja Petri Lindroos ja Ysin puheenjohtaja  Kari
Kinnunen yrittivät puhuttaa ysiläisia sääntöasiassa. Vaisua
oli porukka. Mielipiteet haluttiin pitää salassa?
TIMMI tiistai. Nousin aamulla klo puoli kuusi ja ehdin naputtaa yhden sivun tekstiä William Jamesista  seuraavan kirjaani 100 suurta kasvattajaa. Ach kuinka tästä jutusta saankaan energiaa.

Klo 9:ksi   sitten  mersulla Akavatalolle jatkamaan Ysin koulutupäiviä (palkattomalla virkavapaalla, esimiehen luvalla). Teemana oli OAJ:n  sääntöuudistus. Ja sen kipein kohta on valtuuston koon pienentäminen 100:aan.

KLO 10.30 alkoi Heljä Misukan osuus lukiotilanteesta. Pyysin anteeksi Heljältä, minun oli poistuttava koululle.  Missasin myös Ysin virallisen kokouksen.

Meille oli nimittäin tullut 17 tärkeää vierasta Intiasta, ja niin virkavapaalla kuin olinkin, paikalle oli aihetta rientää.
Tapio Erma johdatteli vieraita Espoon koulutoimeen. 
Tapioon koulutukseltaan englannin opettaja,  joten 
kommunikaatio sujui.

LUOKANOPETTAJAMME Sirpa Wass emännöi päivää. Oli kahvit ja kaikki. Sisällöstä vastasi klo 9-11 Espoon sukon hallintopäällikkö Tapio Erma, ja sitten alkoi Aurora osuus.

Vieraille esiteltiin koulumme tapaa toimia, ja kysymyksiä riitti. Siksi erilailla me Suomessa koulua pidimme. Vieraamme saivat maistaa  Kaitsun ja Arjan loihtimaa koululounasta. Vieraat seurasivat opetusta ja kerhotoimintaa. Päivän päätteeksi  oli minun osuuteni, jossa esittelin omaa johtamisfilosofiaani.  Homma jäi kyllä  vähän kesken, koska minut hälytettiin neuvottelemaan  talomme korjaustöistä. Mutta Sirpa pelasti tilanteen

OLIN nimittäin soittanut eilen henkilöille, jotka vastaavat sisäilmaongelmie korjaustöistä Aurorassa, koska suuri osa opettajiamme on huolissaan järjestelyjen turvallisuudesta. Voisiko sanoa, että varsin tunnepitoisen alun jälkeen kokonaistilanne selkiintyi melkoisesti.

KÄVIMME läpi töiden valvontaa ja korjausprosessin etenemistä. Pääsimme lopulta yksimielisyyteen, kuinka tarvittavat korjaustyöt puisessa lisäsiivessä on fiksuinta tehdä. Etenemme tila kerrallaan. Jo ensi viikolla puhdistetaan myös ilmanvaihtolaitteisto. Jo korjatuista tiloista on  saatava pöly pois. Jos järjestelyt vaativat, niin koulu maksaa kulut vaikka itse. Emme halua yhtään tippaa riskeerata lasten tai aikuisten terveyttä.

NEUVOTTELUJEN jälkeen jäin vielä koululle tekemään hommia, vaikkei olisikaan tarvinnut. Mutta kun on tämä urakatyö, niin sama kai se on. Laskuja, virkavapauksia....

Reima T.A.Luoto on armoitettu esiintyjä.
VAIMON ehdin tavata Sellossa. Retro-hampurilainen maistui.  Sitten Sellon kirjastoon, jossa alkoi klo 18 Espoon perinneyhdistys Auroran syyskokous. Kuulimme upean alustuksen Espoon historiasta. Virallinen kokous hoidettiin puolessa tunnissa ilman äänestyksiä. Uudeksi hallituksen jäseneksi saimme Marjo Matikan. Tervetuloa!

JA nyt siis kotona. Ja kohta unten mailla. Hyvää ötyä (ks. jos uskallat. Tuli ikävä Jussi Jurkkaa)