Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2018

OPS-TOUR-Martti tulee maaliin

HUOMENNA tärkeä päivä. Vuoden 2018 viimeinen luentokeikka. Kello 14.45 Luvian yhtenäiskoululla tarjoillaan noin 150:lle maikalle kahvit, ja  niiden jälkeen sukellamme porukalla koulun toimintakulttuurin ja sen kehittämisen teemaan. Aikaa about 2,5 tuntia.

HIENO teema, rakaskin. Mutta on ilmassa vähän haikeuttakin. Veikkaanpa, että  tämä on viimeinen ops2014- luentoni. Ops-ikkuna alkaa mennä kiinni, ja huomio siirtyy muihin teemoihin – kuten ops-remonttiin, varhennettuun kielenopetukseen....

Mutta on tämän opsin kanssa saanut juosta. Itse asiassa prosessi alkoi jo 2010-luvun alussa, kun kaikki kynnelle kykenevät tappelivat tuntijaosta. Itse ajoin vimmatusti sinne tilaa draamalle, etiikalle ja oppiainerajat ylittävälle opetukselle. Kesäkuussa 2012 valtioneuvosto antoi sitten asetuksen:  Perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta. Iso pettymys.

SEURAAVA poiju oli yritys vaikuttaa opsin perusteisiin. Samana vuonna saikin kommentoida ops-luonnoksia.  Itse työryhmiin minua ei tarvittu, mutta muutaman kerran pääsin juttelemaan asioista mm. työtä johtaneen Irmeli Halisen kanssa.

Vuosi 2013

VAIKKA perusteet hyväksyttiin vasta 2014, näin jälkeenpäin huomaa, että jalkautus alkoi jo aikaisemmin. Oulun yliopisto esim. tuotti jo edellisenä vuonna videoluentoja. Minä sain puhua teemasta "Opetussuunnitelmatyö koulun tasolla." Muita luennoitsijoita olivat: Irmeli Halinen, Pasi Hieta, Arja-Sisko Holappa ja  Eija Kauppinen. Oulun yliopisto avasi OPS-koulutuspakettinsa videoclipsit ilmaiseksi kaikkien käyttöön. Hienoa, Oulu! No  nyt ne linkit on suljettu.

Syksyllä 2013 taisin pitää ensimmäisen kerran Helsingin opettajaopiskelijoille luennon otsikolla "Puhalletaan OPS henkiin. "

Vuodet 2014 ja 2015

Jäin eläkkeelle Auroran koulun rexin pestistä elokuussa 2014. Paikallistaso sai tuolloin aikaa laatia omat opsit kaksi vuotta.

Espoon prosessissa olin mukana kaksi kertaa: koulutin syksyllä 2015 koulujen ops-opettajia toimintakulttuurin muutoksen, ja vedin saman session myös espoolaisrexeille. Cluena oli "katsastuskortti".




















Vuosi 2016

(Ala-)Koulujen tuli saada omat opsinsa valmiiksi syksyksi 2016. Niinpä ops-keikkoja alkoi sataa. Otsikkolla "Ops 2016 tulee. Mikä koulussasi oikeasti muuttuu? " sai reissata kunnolla.  Itse asiassa ensimmäinen keikka oli jo marraskuussa KEOS 2015.

Vuonna 2016 pikkumersu vei kuskiaan mm. Espooseen, Forssaan, Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Jyväskylään, Kankaanpäähän, Mäntsälään, Nokialle, Nurmijärvelle, Paimioon, Renkoon,  Sauvoon, Savonlinnaa, ja Vantaalle. Ja opsista puhuttin myös ruotsiksi  i rektorsdagarrna 2016 ja Martelan tiloissa englanniksi  pietarilaisille opettajulle.  Otsikko hieman vaihteli. Hämeenlinnassa se kuului:  ”Paras mahdollinen irti uudesta OPSista”. Seinäjoella kiinnosti arviointi. Kauhavalla ops ja oppiminen. Englanniksi aihetta avattiin EU-vieraille Euneoksen kursseilla Vantalla.

OPS-uudistus oli mukana myös keväällä 2016 alkaneissa Tutor-opettajakoulutuksissa. Teemaa pureskelttin mm. seuraavissa paikoissa:  Helsinki. Kotka. Kuopio. Lahti. Liminka. Oulu. Paimio. Tampere. Uusikaupunki. Virrat.

NIINIKÄÄN opsia oli pakko käsitellä NPDL - koulutuksissa  Turussa,  Hämeenlinnassa, Lahdessa ja . Vantaalla.

Vuosi 2017

OPS-keikkoja riitti myös vuodelle 2017. Avauksena educa: "100 tips för läroplaner. Educa 2017." Arvioinnista sai käydä puhumaassa Espoossa, Forssassa, Helsingissä, Kaarinassa ja Paimio-Sauvossa.

Opsia tutkittiin eri näkökulmista. Lahdessa  kiinnosti uusi ops ja uusi johtajuus.  Kempeleellä työtavat. Sain avata opsin henkeä vanhemmille Espoossa (KoKo), ay-ihmisille Savonlinnassa ja Espoossa.  Ja muille opettajille mm. Helsingssä, Kaarinassa, Kajaanissa, Nurmijärvellä ja Pielavedellä. Sekä opiskelijoille Helsingissä. Euneoksen kursseilla valoa vietiin Eurooppaan.

Ja sivuteemana ops kulki yhä myös Tutor-koulutuksessa. Tässä listaa kaupungeista:  Helsinki. Järvenpää. Kankaanpää. Kokkola. Kotka. Kuopio. Mäntsälä. Nurmijärvi. Paimio Sauvo. Uusikaupunki. Vaasa. Virrat.

SEKÄ NPDL-koulutuksessa Keravalla ja Tampereella.

Vuosi 2018

TÄNÄ vuonna uusi ops on  ulottunut jo 8. luokille. Koulutustarve  on selvästi laskenut. Itse opsista ei enää kaivattu yleisluentoja. Kauhajoki ja  Kouvola olivat kiinnostuneita oppivan yhteisön rakentamisesta. Hyvinvoinnin teema kiinnosti Pietarsaaressa ja Haapavedella. Toimintakulttuurin muutos Hämeenlinnassa ja Eurajoella. Oppiminen Heinolassa. Arviointi Salossa.

Tutor-opettaja- koulutuksessa ops kulki koko ajan mukana. Sitä tutkailtiin mm.  Helsingissä, Hollolassa, Hämeenlinnassa (ITK), Kotkassa, Lohjalla ja Vantaalla,

Teema sivuttiin myös  NPDL-koulutuksessa Keravalla ja Kokkolassa.  Opsiin sain perehdyttää myös poliitikkoja Keravalla ja  Keuruulla.

Lisää kuvateksti
Vuosi 2019

OPS-uudistus ottaa viimeisen ikäluokan kynsiinsä ensi syksynä.

Oletan, että kevään aikana ops-koulutuksen tarve hiipuu. Opetushallitus on toisaalta tekemässä syksyksi 2019 kahta varsin isoa muutosta perusteisiin. Toinen liittyy kieltenopetuksen varhentamiseen ja toinen arviointi-osuudessa (6. luku) havaittuihin puutteisiin. Niinpä on mahdollista, että syksyllä taas tarvitaan ops-kouluttajia.

MUTTA siihen asti. Takkaus ja pokkaus.




tiistaina, marraskuuta 27, 2018

Mitä hyötyä maailman parhaalle koulujärjestelmälle on vaihtoehdoista?

PUFFI:

LAUANTAINA 26.1. klo 14.45 Educassa.

Mitä hyötyä maailman parhaalle koulujärjestelmälle on vaihtoehdoista?

Steinerkouluja on ollut Suomessa yli 60 vuotta. Montessori- ja Freinetopetusta on ollut 80-luvulta lähtien. Mitä nämä vaihtoehdot antavat Suomelle? Miten vaihtoehtopedagogiikat ovat ratkaisseet kysymykset työrauhasta ilmastonmuutokseen?

Mielenkiintoisen keskustelun haastattelijana Arno Kotro. Vastaamassa kasvatustieteentohtori Martti Hellström, Helena Sandell, steinerpedagogiikka, Kati Nordman, freinetpedagogiikka sekä montessoripedagogiikan edustaja.

Osa WALDORF 100 -juhlavuoden tapahtumia

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2018

Marraskuu on my mind. EGD. Osa 6


Rakas Päiväkirja

VIIMEINEN viikko marraskuuta on korkaamista vaille valmis.

Ensin katse taaksepäin.

Pian päättyvä kuukausi on ollut (tosi- liian) haipakkaa. Isoja, tärkeitä  juttuja toinen toisensa kainalossa.

Hymysuussa sitä kuulee sanovansa, että jos on stressi, se on itse valittu ja kevyempi.  Puoliksi totta. Mutta uni on tullut edeleen,

Ensimmäistä kertaa tämän syksyn aikana on ollut vaikeaa yhdistellä eläkeläiselämän, aikaisemmin sovittujen keikkojen, poliittisten luottamustehtävien ja 50 %:  didaktikon duuneja. Jouduin jopa  pilkomaan tehtäviä osiksi ja kirjoittamaan itselleni ihan yksityiskohtaisen ajankäyttö-suunnitelman, että hommat hoituisivat ajallaan - eivätkä kaikki silti  hoituneet.

Jälkiviisaana on aihetta ottaa opiksi. Liika on liikaa.

MITÄ sitten oli kalenteriin ahdettu:

VIIKKO 43: To-su. Politiikkaa. Budjettia. Ukkiviikonloppu.
VIIKKO 44:  Oman äidin auttamista ja isoja huolia hänestä. Perinneseuran syyskokous. Maisteriharjoittelun ohjausta. Tutkimustyötä. Demarilohisopan jakoa. Seurakuntavaalityötä. Hirveä nuha
VIIKKO 45: Maisteriharjoittelun ohjausta. Ryhmien ohjausta: pedagoginen vuorovaikutus, opetussuunitelma ja koulun kehittäminen... Keravan NPDL PLC-päivän fasilitointi. Heinolassa veso oppimisesta. Lauantaina Uudenmaan demarien piirikokous. Ja sitten sunnuntaina seurakuntavaalit. Hirveä nuha
VIIKKO 46: Atempolle puolen päivän veto suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja ops-reformista. Maisteriharjoittelun ohjausta. Ryhmien ohjausta: pedagoginen vuorovaikutus, opetussuunitelma ja koulun kehittäminen.  Hirveä nuha. Opetus-ja varhaislautakunnan kokous. ProRexi-paneelin veto. Tutkimusryhmän  kokous. Vermekoulutusitapäivä teemana pariopettajuus. Demarien kunnallisjärjestön kokous. Ukkiapua.

MIKÄ tuossa nyt on, Martti, niin kummallista? Menithän ennenkin joka päivä duuniin? Ja extrat päälle? Totta.  Nyt sitä huomaa ei vain kaipaavansa useampia hitaita aamuja. Jopa kokonaan juoksuista tyhjiä päiviä. Aikaa lukea.

Ensi viikko 

MARRASKUUN viimeisestä  viikosta  näyttää - oikein hyvä niin-  tuevan aikaisempia hieman kevyempi. Maanantaina maisteriharjoittelua (ja KH-ryhmän kokous ja  lasten kanssan oman äidin moikkaamista kuntoutussairaalassa).  Tiistaina ja keskiviikkona maisteriharjoittelua ja ryhmiä.
Torstaina yksi tunti kuuntelua ja vuoden viimeinen luento Eurajoella. Siihen liimattuna yhteinen lomahetki vaimon kanssa Turussa. Yes.

TÄNÄÄN on kuukausi joulupäivään.  Joulukuun viikkokalenterin päivissä on paljon  tyhjää.
Huikeaa.

perjantaina, marraskuuta 23, 2018

Wermen vieraana

Klikkaamalla kuvaa, se suurenee
TÄNÄÄN minulla oli iso etuoikeus olla  vieraana Helsingin yliopiston usean vuoden aikana kouluttamien  vertaismentorien seminaarissa Paasitornissa.

Vertaismentorit ovat opettajia, jotka tukevat Werme-istunnoissa oman ryhmänsä opettajia työssäjaksamisessa.  Istunnoissa jaetaan ideoita ja voimaannutaan.
Mentoreille maksetaan palkkio ryhmän ohjaamisesta. Ryhmiin osallistuminen lasketaan täydennyskoulutukseksi. Nykyinen rahoitus jatkuu vielä vuoden 2019 loppuun.

Helsingin yliopisto on yksi niistä toimijoista, joka on järjestänyt koulutusta mentoritoimintaan. Toimintaa organisoi  neljän naisen ryhmä, johon kuuluvat Leena Keskinen ja Marianne Ropponen, sekä yliopistomme vakiväestä Riitta Jyrhämä ja Erja Syrjäläinen.

TÄMÄNKERTAISESSA istunnossa oli kaksi teemaa: Tunnetaidot opetustyössä- joihin odotteli Anuliisa Lahtinen ja  Yhteisopettajuus, joista minä sain puhututtuaa porukkaa klo 12-15. Ehdin itse paikalle kuuntelemaan vain osan tunnujutusta, mutta koskettavaa se oli.

Oma osuuteni perustui pääosin Espoossa keväällä 2017 tekemääni selvitykseen pariopettajuuden vaikuttavuudesta koulujen kokemana.

Tilaisuus päättyi kalamaljaan, jossa jokainen kävi vuorollaan kertomassa kokemuksiaan päivästä. Kovin olivat ystävällisiä. Kaikesta näkyi että vuosien ajan näitä kokoontumisia järjestänyt ryhmä oli onnistunut rakentamaan wermeryhmään hienon keskinäisen tunnesiteen.




keskiviikkona, marraskuuta 21, 2018

Kiitos!
















ILON kirkon demareiden listan kolme ehdokasta Heikki Arponen, Martti Hellström ja Liisa Lepistö saivat yhteensä  kirkkovaltuuston vaalissa 260  ääntä ja seurakuntaneuvoston vaalissa 240  ääntä.
Näillä äänilla saimme yhden paikan  kumpaankin luottamushenkilöelimeen.

Listavaalissa henkilökohtaisesti eniten ääniä saanut saa koko potin. Tällä kertaa se satuin olemaan minä. Jos olen  estynyt, kokoukseen kutsutaan korvaava päättäjä varalle valittujen listalta.

SEURAKUNTAneuvoston varallaolijoiden listalla Liisan järjestyssija on  13 ja  Heikin 28.
Kirkkovaltuuston kokouksissa  varalla olijoiden listalla Liisan järjestyssija on  13 ja  Heikin 25.

NÖYRÄ kiitos listamme ehdokkaita  äänestäneitä!

Vaalin tulokset löytyvät linkistä:  https://www.seurakuntavaalit.fi/tulokset

perjantaina, marraskuuta 16, 2018

Tradition siirtoa ja uutta luovaa oppimista

TÄMÄ essee on hiljan julkaistu Educoden sivuilla Vieraskynänä. Tässä linkki sinne.

2010-luku on ollut Suomessa rajun koulutusreformin aikaa. Muutos-paine on koskettanut kaikkia koulutusasteita. Yhtenä keskeisenä ajovoimana on ollut työelämän raju muutos.

Muutostutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että koulutus on yksi vaikeimmin muutettavista instituutioista. Kouluissa elää vahva inertia, muutoskitka. Siihen on monta syytä.

Kouluista on kasvatettu kaikkeuden keskuksia. Joka taholla on omat vahvat vaatimuksensa koululle. Koulujen halutaan ratkaisevan kaikki ongelmat: ilmastonmuutoksesta yhteiskunnalliseen tasa-arvoon. Erityisesti nokat vastakkain tuntuvat olevan ne, joiden mielestä koulun keskeisin tehtävä on antaa vahva yleissivistys ja ne, jotka etsivät tavoitteita tukevaisuuden työelämän tarpeista. Edellisille koulun ensisijainen tehtävä on kasvattaa sivistyneitä, hyviä ihmisiä. Jälkimmäiset ovat varmoja, että digitalisaatiosta tulee uusi normaali. Heidän tavoitteensa on oppilaiden onnistuminen elämässään ja erityisesti työelämässään. Tulevaisuudessa.

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen on ottanut kiistassa viisaan roolin. Hänen mukaansa koululla on kaksi perustehtävää. Ensimmäinen on antaa uusille sukupolville se tietotaito ja kulttuuriperintö, joka edellisillä on ollut. Ja toinen on antaa lapsille ne taidot, joiden avulla hän kykenee kohtaamaan tulevaisuuden. Heinosen mukaan elämme aikaa, jossa tulevaisuus on entistä epävarmempi, ja siksi jälkimmäisen tehtävän painoarvo kasvaa.

Opettajuutta siis haastetaan. Vuosisatojen aikana olemme kehittäneet fiksuja työtapoja ja tekniikoita ns. vastaanottavaan oppimiseen ja tradition siirtoon. Monet niistä ovat yhä erinomaisen käyttökelpoisia. On edelleen asioita, jotka on opittava perinpohjin, jopa muistinvaraisesti.

Perinteistä opettajuutta haastaa uutta luova oppiminen. Kuinka auttaa oppilaita rakentamaan ei vain itselleen vaan aidosti uutta tietoa, yksin ja yhdessä toisten oppimiskumppanien kanssa? Näitä taitoja opeteltaessa opettajan on annettavaa tilaa oppilaille. Hänen pitää ottaa haltuun myös fasilitaattorin rooli.

Syväoppimisen ohjelma tarjoaa työkalut taitojen kehittymisen arviointiin

Uutta luovan oppimisen työkalupakki on yhä hapuiluvaiheessa. Yksi lupaavimmista uusista metodeista on ns. syväoppiminen, jota on kehitetty kansainvälisessä NPDL-hankkeessa. Syväoppimisessa vaikuttavina lääkeaineina ovat mm. autenttisten, itselle merkityksellisten ongelmien ratkaiseminen tutkivalla otteella ja itseohaujutuvaasti ja yhteistoiminnallisesti. Harjoiteltavat tulevaisuustaidot on jaettu systemaattisesti osataidoiksi ja näissä taidoissa kehittymistä kuvataan laadullisina – ei määrällisinä- portaina.

Suomalainen koulujärjestelmä on kiistatta yksi maailman parhaista. Maailman muutosvauhti on kuitenkin siksi kova, että meidän on myös kouluyhteisöinä uskallettava laajentaa keinovalikkoamme upeasti tradition siirtoon sopivasta pedagogiikasta myös uutta luovaan oppimisen pedagogiikan suuntaan. Rohkeasti kokeilemaan. Perusopetuksen monialaiset oppimiskokonaisuudet tarjoavat tähän hienon harjoittelualustan.

Seurakuntavaalit 18.11.

KIRKKO ja KAUPUNKI-lehdessä oli komea mainos. Ensi sunnuntaina saa kirkkokansa äänestää. Espoonlahden seurakunnassa useita, hyviä ehdokkaita. Ja Tuomiokirkko- seurakunnastakin mainokseen mahtui yksi:-)

Nämä ehdokkaat ovat Etelä-Espoon työväenyhdistyksen aktiiveja.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2018

Joosef - unohdettu isä

JOOSEFISTA  - Jeesuksen äidin:  Marian puolisosta, Jeesuksen isäpuolesta ja  Jeesuksen sisarusten isästa ei paljoa puhuta eikä tiedetä.  Markus – evankeliumeista  ajallisesti vanhin – ei edes mainitse häntä. Markus ei kerro myöskään mitään Jeesuksen syntymästä, ei  lapsuudesta,  ei nuoruudesta.  Joosef mainitaan  Matteuksen ja  Luukkaan sekä nimeltä  Johanneksen evankeliumissa (Matt. 1:16; Luuk. 1:27; Joh. 6:42). Ajallisesti tuoreimmasta  Johanneksen evankeliumista on jätetty siitäkin Joulun ihme  pois. Ei ole Beetlehemiä, ei verollepanoa, paimenia, ei itämaantietäjiä, ei pakoa Egyptiin, ei neitseellistä syntymistä...

Myöskään  Paavalin kirjeissä, jotka ovat kaikkein vanhimpia Uuden testamentin kirjoituksia, Joosefista ei kerrota mitään.

Jotain tiedetään kuitenkin, ehkä

Joosef  oli  kotoisin  Nasaretista, Galileasta (Luuk. 2:4, 39).  Nasaret ei ollut kaupunki. Se oli  kyläpahanen, jossa oli satakunta asukasta.

Matteus ja Luukas sisällyttävät evankeliumiensa alkuun Jeesuksen sukuluettelon (Matt. 1:1-17; Luuk. 3:23-38), joka alkaa Joosefista ja päättyy aina luomiskertomuksen päiviin Aadamiin ja Isä Jumalaan. Matteus kertoo, että Joosefin isän - siis Jeesukseen eräässä mielessä isoisän nimi oli Jaakob; Luukas taas kertoo, että Joosefin isä olisi ollut Eeli (Oliko hän Marian isä?). Kummankin sukuluettelon mukaan Joosef polveutui itsestään kuningas Daavidista.

Joosef oli  Marian kihlatessaan jo vanhempi mies. Maria taas oli hyvin nuori. Paikallisen tavan mukaan kihlausaika kesti yleensä vuoden, eikä sinä aikana asuttu  yhdessä. Ennen vihkimistä  selvisi kuitenkin,  että tyttö odotti  jo lasta. Joosef ilmeisesti sääli  Mariaa, ja  aikoi   purkaa avioliittospimuksen hiljaisuudessa. Nähtyään enneunen  mieli kuitenkon muuttui, eikä hän hylännyt kihlattuaan, vaan meni tämän kanssa naimisiin. (Matt. 1:18-25)

Joosefin teko oli merkittävä. Joosefilla olisi ollut Mooseksen lain mukaan oikeus vaatia Marian kivittämistä uskottomuuden tähden. Marian kohtaloksi olisi koitunut kuoliaaksi kivittäminen. Eikä Jeesus olisi koskaan syntynyt. Mutta Jeesus sai syntyä käsityöläisperheeseen noin 7–2 eaa. Todennäköisesti 4 eaa.

Joosef ei ollut Jeesuksen biologinen isä. Hän oli kasvatti-isä, joka oli läsnä lapsen elämässä, opetti, kasvatti ja suojeli  häntä. Tässä mielessä Joosef oli Jeesuksen isä, aivan riippumatta siitä, kenestä Maria oli tullut  raskaaksi. Juutalaiset pitivät Joosefia Jeesuksen isänä. Hän oli Joosefin täysivaltainen perillinen ja hän kohteli häntä isänään (Luuk. 2:48, 51).

Joosef suojeli vastasyntynyttä poikaa. Kun kuningas Herodes yritti  murhauttaa lapsen, hän otti  Matteuksen evankeliumin mukaan  perheensä ja pakeni Egyptiin (muut evankeliumit eivät mainitse Betlehemin lastenmurhaa ja pakoa Egyptiin). Joosef koki siis pakolaisenkin kohtalon.  Hän piileskeli Egyptissä  ja elätti siellä  pientä perhettään, kunnes Herodes kuoli.Tämän jälkeen hänellä oli edessään  vaarallinen paluu takaisin Nasaretiin.Hänellä oli täysi  syytä pelätä Herodeksen pojan Arkelaoksen vihaa. (Matt. 2:13-23)

Palattuaan Nasaretiin Joosef työskenteli rakennusmiehenä tai puuseppänä (Matt. 13:55). Varmaankin hän opetti ammattinsa myös Jeesukselle. Jeesus tunnettiin kotikaupungissaan rakennusmiehenä, eikä suinkaan profeettana tai opettajana (Mark. 6:3).

Jeesuksen syntymän jälkeen Joosef ja Maria saivat vielä monta lasta. Marian muiksi pojiksi mainitaan Jaakob, Joosef, Juudas ja Simon, ja heidän lisäksi hänellä oli vielä ainakin kaksi tytärtä (Mark. 6:3). Jeesus tunnettiin kotikylässään nimenomaan Marian poikana. Yleisen käytännön mukaista olisi ollut määrittää poika isän mukaan.

Ajallisesti Joosefin viimeinen esiintyminen Uudessa testamentissa tapahtuu  kaksitoistavuotiaan Jeesuksen temppelivierailulla (Luuk. 2:41-52). Joosef etsi kadonnutta Jeesusta väsymättömästi ympäri Jerusalemia kolmen päivän ajan, ja lopulta löysi  tämän temppelistä. Jeesus kertoi olleensa  "Isänsä luona". Joosef ei voinut  ymmärrä alkuunkaan, mitä lapsi  tarkoitti tällä.

Joosefia ei  mainita enää, kun Jeesus aloittaa julkisen toimintansa. Tästä monet tutkijat ovat päätelleet Joosefin kuolleen. Jeesus itse ei puhu Raamatussa sanaakaan kasvatti-isästään.

Vaikka Joosef ei ollut Jeesuksen biologinen isä,  hän oli Marian aviomies, joka huolehti vaimostaan ja Jeesuksesta tämän lapsuudessa. Joosefin armahtavaisuus  ja rohkeus antavat esimerkin kenelle tahansa tämän päivän isistä!

Eräs opettaja kuvasi minulle Joosefin unohdettua asemaa näin:
" Raamatunkertomuksissa hän jää syrjään, varjoon, kuten Espoon tuomiokirkon lukupulpetin puoleisella seinällä olevassa seimimaalauksessa: valo hohtaa Jeesus-lapsesta äitinsä kasvoille, mutta Joosef jää niin varjoon, ettei häntä näe, jollei tajua etsiä.  Mutta siellä hän on, vakaana ja luotettavana, ei hylkää kihlattuaan, vaikka juutalainen laki antaisi mahdollisuuden väistää, vaan hän kantaa vastuun, jota ei ole valinnut eikä omalla toiminnallaan ansainnut.”
Joosefia kunnioitetaan sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa pyhimyksenä. Hän on mm.
perheen, isien, pakolaisten,  käsityöläisten (erityisesti puuseppien) ja epäilevien suojeluspyhimys ja auttaja.

Pitäisikö meidän luterilaistenkin puhua enemmän Joosefista?


RUKOUS

Hyvä Jumala, Isä. Kiitos, että olet. Kumpaakin.
Siunaa  Joosefia. Liian unohdettua. Amen


TÄMÄ hartauspuhe pidettiin Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston kokouksessa  tiistaina 13.11.2018.


torstaina, marraskuuta 08, 2018

Kuukauden kirja:Luvattu maa

KUUKAUDEN kirjana on

Näre, Sari ja Kirves, Jenni. (toim). (2014) Luvattu maa. Suur-Suomen unelma ja unohdus. Helsinki: Johnny Kniga Publishing.

Luvattu maa kertoo 1920- ja 1930-lukujen haave- ja vihapuheesta, jonka ytimessä oli idea  Suur-Suomesta, Vienaan ja Aunukseen saakka jatkuvasta  suuresta  isänmaasta.

Unelma  Suur-Suomesta liittyi  kansalliseen heräämiseen. Sitä muokkasivat  karelianismi, heimoaatteet, ryssäviha ja  osallistuminen operaatio Barbarossaan Saksan rinnalla.

Kaikki suomalaiset eivät olleet Suur-Suomen asialla, mutta mukana oli huomattavia henkilöitä: teollisuusjohtajia upseereja ja poliitikkoja, akateemista nuorisoa (Akateeminen Karjala-seura)–  ja myös pedagogeja. Itä-Karjalan suomalaistaminen kuului myös työväenliikkeen intresseihin.

Ajatus Suur-Suomesta  eli  jatkosodan päättymiseen saakka. Jatkosodan häviö  tappoi unelman. Sodan jälkeen Suur-Suomi-ajatus haluttiin unohtaa. Alkoi valikoiva hiljaisuus. Historiaallista muistia vääristettiin, siistittiin ja asioista vaiettiin. Suomalaiset valehtelivat vaikenemalla.

Sari Nären artikkeli ”Taistelukenttänä Suomen nuorison sielu. Suur-Suomi-hengen nostatusta, hengellä  pelaamista ja vastarintaa ” kuvaa  tuon ideologian nuorisokasvatusta,  joka muistutti  aivopesua. Vihaa ja  uhrimieltä juurrutettiin jo kasvuikäisiin. Mm. retoriikan ja kasvatuksen keinoin  luotiin tunnemaisemaa, jossa lapset ja nuoret kasvatettiin uhrautumaan maansa ja heille sälytetyn kansallisen unelman edestä. Suomen tuli olla lännen suojamuuri ja  pelastaa Eurooppa.

Suur-Suomi- pedagogiikka

Kasvatuspäämääränä oli  kehittää  ruumiiltaan ja sielultaan terve, selväajatuksinen ja elämän suuriin arvoihin kiinnostunut nuori ihminen, jolla on halua ja voimaa työskennellä niiden hyväksi. (Ottelin. 1931, 28-29)

Koulukasvatus

Koulussa tuli totuttaa työhön ja kasvattaa ahkeruutta, tunnollisuustta, tottelevaisuutta, itsehillintää, siveellisyyttä sekä tieoa ja tahtoa ylittää  itsensä. Tärkeintä oli siveellisuskonnolinen luonteenkasvatus. Samoin oli ohjattava omaksumaa  yhteiskunnallisia velvollisuuksia - oikeudenmukaisuutta, hyväntahtoisuutta ja kotiseutuun, isänmaahan ja ihmiskuntaan kohdistuvaa rakkautta.

Voimistelun tuli kehittää tärkeitä fyysillisiä ominaisuuksia ja siten edistää työkuntoisuutta. Tämän kautta se auttaa myös kansalaisen sotakuntoisuutta (Oskari Väänänen)

Jussi Saukkonen
Oppikouluhin  oli Jussi Saukkosen mukaan ensi tilassa saatava pakolliseksi maanpuolustusopetusta, ja naistenkin tuli perehtyä siihen. Tämän lisäksi kansallisesti  valveutuneen opettajan velvollisuus oli oma-aloitteisesti yhdistää tarkoitukseen soveltuvun oppiaineiden yhteyteen heimo-opetusta. Suur-Suomeen suuntautuneet opettajat toteuttivat velvoitetta opetuksessaan.

Nuorten suojeluskuntatyö

Tahko Pihkala  oli mukana nuorten suojelsukuntatyn kehittämisessä. Suojeluskuntien tehtävä oli turvata laillista yhteiskuntajärjestelmää antamalla sotilaallista kasvatusta, edistämällä voimistelua ja urheilua ja kansalaiskunnon kasvattamista sekä toimia yarvttaessa järjestysviranomaisten ja varsinaisen armeijan tukena.

Tahko Pihkala
Suojeluskuntienkin kasvatustyössä  pyrittiin lujittamaan luonnetta varsinkin karaisemalla ruumiillista kestävyyttä. Keinoina oli velvollisuudentunteen, itsekurin, kovuuden ja suorituskyvyn harjaannuttaminen. Suojeluskuntaharrastus ei kuulunut varsinaisesti opetusohjalmaan,mutta maanpuolustushenkiset opettajat käyttivät sitä ikään kuin oheiskasvatuksena. Näin Suur-Suomen luomiseen liittyvä vihapuhe ujutettiin jopa kouluopetukseen.

Suojeluskuntatyön nuorisotoiminta oli suosittua.  Poikatoiminnassa järjestettiin ennen  sotia ns. sotilasotteluita. Toimintaan kuului esterata, taisteluammunta, käsikranaatin pituus- ja tarkkusheitto sekä maahan kaivautuminen kenttävarusteissa. Jatkosodan puhjettua mukaan toimintaan otettiin myös asekoulutus. Poikia alettiin kutsua sotilapojiksi.

Sotilaspoikaosastoja perustettiin kansakoulunpiirijaon pohjalta ja niihin sai ottaa huoltajan suostumuksella 10-17-vuotiaita poikia. Heille tuli antaa kansalais- ja liikuntakasvatusta sekä sotilaallista alkeiskouliutusta.  Jatkosodan alussa sotilaspoikia oli 34 000. Sodan aikana määrä miltei tuplaantui.  Sotilaspoikajärjestöstä tuli Suoken suurin nuorisojärjestö

Poikatoiminan ohella järjestettiin pikkulottatyötä. Siinä kasvatettiin isänmaanrakkautta, kurinalaisuutta, velvollisuudentunnetta ja sveellisyyttä ajan hengen mukaan.

Partioliike

Lauri Vuolasvirta ja L. Arvi P. Poijärvi
Myös partioliikkeessä kasvatettiin samoja hyveitä kuin suojeluskuntatyössä. 1930-luvulla heimo- ja kansallisuusaate sai siinä määrin jalansijaa partioliikkeessä, että se herätti huomioita kansainvälisessä partioliikkeessä .

Talvella 1941 Suomen partiopoikajärjesrtän toiminnanjohtaja Lauri Vuolasvirta ja kouluhallituksen pääjohtaja L. Arvi. Poijärvi vierailivat Hitler-Jugend talvikisoissa. Suomeen alettiin puuhata Suomen Pojat-hanketta. Tarkoituksena oli yhtenäistää maanpuolustiskasvatys, luetteloida pojat ja määrittää heille asemat kriisitikanteiden varalta.  Hanke raukesi.

Sinimustat

Elias Simojoki
Nuorten intomielisuys oli Suur-Suomi-hakkeen tärkeä käyttövoima. Nuorisoon vaikutti erityisesti AKS:n perustaja pastori Elias Simojoki, IKL:n kansanedustaja, joka ylisti nuorten uhrimieltä.  Hän oli ääriikeistolaisen nuorisojärjestön: sinimustien perustaja.

Aikalaiskuvausten mukaan Suomeen perustettiin Hitler-Jugendin kaltaisia nuorisojärjestöjä, joissa koulutettiin nuoria poikia sotilaiksi ja heihin iskostettiin uhrimieltä ja marttyyriuskoa.

IKL kuljetti suomalaisia koulupoikia  Hitlerin Saksaan. Niinikään kotimaassa järjestetyille kursseille tuotiin Saksasta natsikoulutuksen saaneita  harjoitusmestareita.

Vuonna 1936 sinumustat lakkautettiin.-

Pohdintaa

KIRJAN tekijät ovat Suomen sotahistoriaa  ravistelevia nuoren polven tutkijoita. Hyvä niin. Vaikka kipeätä tekee, on tärkeää lopettaa vaikeneminen.

Sari Näre on kirjan toinen toimittaja. Hän on valtiotieteiden tohtori ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on myös tietokirjailija ja Nuorisotutkimuslehden päätoimittaja.

Toinen toimittaa on Jenni Kirves. Hän on tietokirjailija ja tutkija. Vuonna 2008 hän oli Tieto-Finlandia ehdokas.

Jälkikäteen on helppo kivittää.  Siihen en ryhdy.

PS.
Tässä blogissa on aikaisemmin julkaistu kolme lastua  sotavuosien pedagogiikasta. Tässä linkit niihin.

https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2017/12/tuntematon-sota-ajan-pedagogiikka-osa-1.html
https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2017/12/tuntematon-sota-ajan-pedagogiikka-osa-2.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2018/06/kuukauden-kirja-suur-suomen-koulu.html


tiistaina, marraskuuta 06, 2018

Espoon Perinneseura kutsuu

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi.




















Sydämellisesti tervetuloa tänään klo 17.30 Entressen siniseen huoneeseen kuulemaan Espoon sairaanhoidon kehityksestä. 
Kahvit klo 17.30. Seminaari alkaa klo 18.00. Vieraana perusturvajohtaja Juha Metso.

Tuokiokuvia seminaarista striimataan facebookiin (Martin aikajanalle) klo 18 alkaen.

lauantaina, marraskuuta 03, 2018

perjantaina, marraskuuta 02, 2018

Tuunataan luento opetusmenetelmästä oppimismenetelmäksi

Päivitetty 4.11.-18
MINULLA oli   viime tiistaina hieno tilaisuus olla luennolla Porthanian 1- salissa. Edellisestä kerrasta onkin jo vuosia.

Kasvatustieteen laitoksen kaikille opintosuunnille yhteiseen "Opetussuunnitelma ja koulun kehittäminen"-kurssiin –  jonka kahta ryhmää saan vetää –  kuului seminaaripäivä. Päivän aikana opiskelijat kuulivat neljä luentoa. Alustajat olivat kaikki tosi asiantuntijoita.

ITSE pääsin kuuntelemaan aikataulusyistä niistä vain yhden. OAJ:n koulutusasiainpäällikkö Nina Lahtisen teemana oli "Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen säädöspohja."

Lahtinen on taitava ja kokenut puhuja, joka hallitsee substanssin mennen tullen.  Hänen perusviestinsä oli selvä: kaiken mitä opettaja tekee, tulee mahtua lainsäädännöllisen ja siihen pohjautuvien normikehien sisään. Siksi opettajan on tunnettava säädöspohja. Ja se pohja on todella mittava. Koulun toimintaa ohjaa  tosi moni muukin laki ja asetus kuin PoL ja PoA.

Innostavaa 

LUENTO perustui huolellisesti kootuille faktoille.  Normitekstejä avattiin konkeettisilla esimerkeillä mm. päätöksillä, jotka on saatu opettajien toiminnasta tehtyihin valituksiin. Jouduin huomaamaan, etten ollutkaan perillä kaikista opettajia koskevista säännöistä. En tiennyt, että vaikka opettaja saa opettaa omaa lastaan, hän ei saa arvioida häntä. En tiennyt, että varhaiskasvatusta koskevissa säädöksissä ei anneta henkilöstölle mitään huonoon käytökseen puuttumiskeinoja.

Lahtinen kertoi myös  koskettavan casen koulusta, jossa koulukiusaaminen oli karannut käsistä - ja koulullahan on velvoite suojella lapsia siltä. Tässä koulussa luotiin yhteiset käytänteet, ja vuodessa tilalle koululla oli aivan toisennäköinen. Mitä nämä keinot olivat?
  1. Jokainen opettaja määrättiin saapumaan luokkaan ennen oppilaita
  2. Jokainen opettaja valvoi, että oppilaat menevät ulos.
  3. Välituntivalvoja meni suoraan luokkaan ulkovaatteet päällä - ei opettajainhuoneen kautta
  4. Opettajat määräsivät istumajärjestyksen.
  5. Opettajat muodostivat työskentelyryhmät, parit jne.
Yksinkertaista. Minimoidaan tilanteet, joissa voidaan kiusata. Kukaan ei joudu pelkäämään, ettei tule valituksi.

Hämmentävää

Totta. Luento on äärimmäisen kustannustehokas keino
jakaa informaatioa.
LUENNON aihe oli massiivinen. Aikaa oli 90 minuuttia.  Niinpä dioja riitti enemmän kuin aikaa. Ja nyt en yhtään moiti luennoitsijaa- vaan jään pohtimaan luentoa metodina.

Tarkkailin itseäni ja muita. Kovin usein luentoa tuli seurattua  ikäänkuin päivystystilassa. En ollut ainoa joka näpräili puhelinta tai läppäriä tai selaili kalenteriaan.  Katse nousi hetkeksi,  kun jotain aivan poikkeuksellista kuului.

ONKO niin, että niin tehokas kuin luento onkin  tiedon jakona tilanteessa - kuten tässä - jolloin kuultavana on asiantuntija, joka on koonnut valtavasta datamäärästä oleellisen, niin se vastaanottamisen, oppimisen ja omaksuminen kannalta vuotaa?

Onko niin, että luento oppimismenetelmänä jää vertauskuvallisesti - muutamaa omaksuttua ja muistiinpanoihin kirjattua oivallusta lukuunottamatta - vastaanottavan lukemisen ensimmäisen vaiheen: selailun tasolle. Varsinainen oppiminen: uuden informaation liittäminen  omiin aikaisempiin käsityksiin jää itse asiassa kokonaan kotona tehtäväksi. Ja siksi monet meistä, jotka jakavat diat jälkikäteen kuulijoille, käytämmekin luentoajan vain laatimamme oppimateriaalin esittelyyn- ja laistamme vastuunottoa itse oppimisesta. Palkkion maksuun riittää, että "asiat on käyty läpi"? Luulemme jakavamme tietoa, mutta unohdamme, että meidän (vuosikausien työn tuloksena konstruoimamme) tietomme onkin  kuulijoille vastaa  dataa, informaatiota, josta heiän  pitää itse työstää oma tietämyksensä.

Korjausliikkeitä?

PERINTEISTÄ luentoa  (alunperin luentaa) tullaan useinmiten kuuntelemaan jonkin kiinnostavan ihmisen esityksenä. Moni uskoo oppivansa siitä  ihan hyvin ja  ainakin hän pääsee helpommalla. Kun  luentoa  tuunataan opetus-menetelmästä oppimismenetelmän suuntaan, voi siksi varautua myös pettymyksiin ja kiukkuun.

Miten itse tuunaisin? Ensinnäkin vähentäisin asioiden, diojen ja tekstin määrää. Käytänkin jo aika paljon kuvia.

Tuunaus  edellyttää minusta, että luennoitsija preparoi (siis jaksottaa, jäsentää, selittää, havainnollistaa) opittavaa asiaa,  mutta myös  oppijoille on annettava  aikaa kuullun ja katsotun sulattamiselle (Comenius puhui oppimistyöstä märehtimisenä). Tähän tarvitaan tekniikoita. Onneksi niitä on, ja monia käytetään yleisesti, mutta ehkä ei aina tavoitetietoisesti.

Konkreetisti luento kannattaisi minusta rakentaa (jopa yksinkertaistetuksi)  kokonaisuudeksi, jota sitten työstettäisiin palasina. Tuo kokonaisuus kannattaisi esittää jonkinlaisena kuvana, tarinana (vrt. Engeströmin orientaatioperusta) tai vertauskuvana, jos vain mahdollista. Aina ei ole.

Ennen kutakin osaa kokonaisuudesta  kertoisin siihen liittyvän autenttisen ja ajankohtaisen tapahtuman, ongelman, tarinan tms., johon saisi ottaa kantaa (onko loppuväite kuulijoista  totta, tarua vai komsiikomsaa). Tämä ehkä  sytyttäisi kiinnostuksen?  Sitten koottaisin  esim. pareittain jutellut omat näkemykset ja käytäisiin muutamien saliin nostettuja poimintojen pohjalta kokoaa alkukeskustelu. Näin sali ajattelee tästä.  Käydään siis läpi, mitä jo tiedetään asiasta. Palautetaan mieliin. "Muistetaan uudelleen" (Sokrates, Herbart, Soininen, Gagne, Engeström)


Tämän jälkeen  luennoitsija esittelisi itse  uudet opittaviksi tarkoitetut asiat osa kerrallaan, tai antaisi sitten työpajamaisesti opiskelijoiden hankkia uutta tietoa annetusta aiheesta lukemalla jokin artikkeli tai vaikkapa "kilauttamalla" kaverille.

Tarkoitus on  ymmärtää. Vedetään yhteen. Tiivistetään.  Käännetään käsitteiksi. Struktroidaan. Yhdistetään uudeksi, päivitetyksi tietorakenteeksi.

Osan päätteeksi uudet asiat otettaisiin haltuun soveltamalla niitä johonkin (vrt. jo Herbart ja Soininen) keskustellen - tai vielä parempaa jos ryhmä ei ole suuri-  esim. draaman keinoin.

Sitten tulisi olla mahdollisuus arvoioida  tarjotun informaation arvoa (vrt. Engeströmin täydellisen oppimisen malli).  Nopea kikka on sorminäyttö. Pidempi sarja pikakeskusteluita: Mitä kuulit? Mitä jäi erityisesti mieleen? Miltä esitetyt asiat tuntuivat? Mikä innosti? Mikä nostatti karvoja? Miten päivä vaikuttaa Sinuun ja Työyhteisöösi? Ei mitenkään? Jotenkin? Mihin haluat ryhtyä? Mitä haluat tehdä? Mitä teet ensimmäisenä, jotta se, mistä tänään innostuit, myös toteutuisi? Mitä toiveita Sinulla on seuravalle kerralle?

SITTEN palattaisiin kokonaiskuvaan, ja otettaisin seuraava lähikuva.

IHMINEN ei pysty keskittymään kuin noin 20 minuuttia. Huomaankin huomaavani, kuinka tärkeää rytmitys ja tempo ovat.

JOTTA luento näin tuunattuna toimisi, minusta on tärkeää koko luennon ajan sanallistaa, miksi  kukin vaihe on sellainen kuin on. Luennon lopuksi oli syytä palata alun tunnelmiin ja alkuajatuksiin.   Aikaa kannattaisi  jättää esitetyn kokonaisuuden (mallin) ja luennolla käytetyn  aktivoinnin yhteiseen arviointiin (vrt. Engeströmin kysymys: Toimiko malli? Opinko minä näin?).

torstaina, marraskuuta 01, 2018

Pyöreän pöydän ja arvioinnin kriteerien äärellä

Päivitetty 2.11.
KESKIVIIKKONA 31.10. OPH oli kutsunut Paasitorniin monikymmenpäisen joukon yliopistojen, koulujen, vanhempien ja hallinnon edustajia pohtimaan, kuinka perusopetuksen arvioinnista saataisiin tasa-arvoisempaa.

Juuri ennen tilaisuuden alkamista OPH oli lähettänyt mediatiedotteen. Se mukaan  kriteerit laaditaan  myös arvosanoille 5, 7 ja 9. Tällä hetkellä osaamistaso on määritelty ainoastaan arvosanalle 8.  Tavoite  on  määritellä päättöarvioinnille täsmällisemmät ja kansallisesti velvoittavat kriteerit, niin että uudet  kriteerit voidaan ottaa käyttöön 1.8.2019 alkavana lukuvuotena. - Aikataulu pidettiin pöydän äärellä jopa turhan kireänä.

TILAISUUDEN avasi klo 9.30 yksikön päällikkö  Ulla Laine, ja sen jälkeen  päättöarviointityöteemaan meitä johdatteli opetusneuvos  Erja Vitikka.

Erityisesti huolena on- kuten tiedetään-  että peruskoulujen päättöarvoinnin perusteella annetaan  ne hyvät ja erinomaiset arvosanat, joiden pohjalta oppilaat valikoidaan  suosituimpiin lukioihin ja ammatillisen koulutukse suostuimmille linjoille.   Ja nämä arvioinnit eivät ole vertailukelpoisia.

- Karvin arviointien mukaan arvioinnin yhteisvertaisuus ei ole riittävällä tasolla, kertoi pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen lyhyessä tervehdyspuheessaan.  Kriteerit laaditaan valtakunnallisesti yhtenäisiksi. Kunnista saadut mallit ovat osoittautuneet hyvin  erilaisiksi. Ratkaisu vähentää myös kunnan tasolla tehtävää työtä.

Samassa yhteydessä joudutaan muuttamaan myös perustekstejä ainakin, luvun 6 osalta.

Kriteerityötä tukee asiantuntijaryhmä, joka valmistelee tutkimustietoon perustuen pohjan päättöarvioinnin kriteereille eri oppiaineisiin. Ryhmän jäsenet kritisoivat opsperusteiden nykyistä arviointiosuutta käsitteellisesti sekamelskaksi.
- Oppimisen ja edistymisen ja osaamisen arviointi , formatiivinen ja summatiivinen arviointi ovat tekstissä sekaisin, totesi mm. Najet Ouakrim-Soivio.

Uusi luku halutaan kirjoittaa niin, että erityyppinen arvointi kuvataan kukin erikseen. Niinikään kuultiin, että eri oppiaineryhmien arviointiohjeet näyttäytyvät kovin erilaisilta.

TYÖTÄ tukevat myös nämä pyöreän pöydän tilaisuudet, joihin kutsutaan muun muassa opetuksenjärjestäjiä, opettajia, ainejärjestöjä ja opettajankouluttajia.

Keskiviikon tilaisuus oli järjestyksessä toinen. Lisää on tulossa aboit kolme. Nyt esiteltiin Fountain Parkin  opettajille, oppilaille  ja huoltajille tekemän  verkkoaivoriihen tulokset. Riiheen osallistui netissäyli 13 000 vastaajaa.  Tulosten mukaan kaikki vastaajaryhmät  pitivät yhdenvertaisuuden lisäämistä tärkeänä. Tarkeitä teemoja olivat  arviointikäytäntöjen yhtenäisyys, tasa-arvo sekä myös  yhteistyö Vastaajat pitivät tärkeänä etenkin arvosanan 5 edellyttämän osaamisen kuvaamista.

Tilaisuudessa esiteltiin  kahdessa kunnassa:  Ylöjärvellä  ja Jyväskylässä tehtyä kriteeristötyötä.  Ylöjärven kokemuksia esitteli opetuspäällikkö Tarja Suhonen. Esityksessään hän toi esiin kutosen kriteerien tärkeyden. Jos oppilas saa arvosanan kuusi, hänen tulisi kuulua myös tehostetun tuen piiriin. Jyväskylän  tuotoksista kertoi rehtori  Pipsa Teerijoki. Jyväskylän mallissa oli keskitytty taitotasojen  tarkkaan määrittelyyn.

NOIN kolme tuntia kestäneessä sessiossa oli tilaa myös osallistujien kommentoinnille. Enkä minäkään malttanut olla hiljaa.

Sirkku Kupiainen totesi omassa päätöspuheenvuorossaan, että opettajat kyllä löytävät luotettavasti ne oppilaat, joille annetaan parhaat arvosanat, oli kriteereitä tai ei.  Todisteena oli Karvin tekemä arvio lukioista.
- Mutta ongelmana on se, että luokat ovat kovin erilaisia. Ja sekin, että myös opettajien osaaminen jakaantuu Gaussin käyränomaisesti.

Kommenteissa kiinnitettiin huomiota  myös oppilaiden saaman opetuksen rahoituksen epätasa-arvoisuuteen eri kunnissa.

TULEVASSA kriteerityössä  on tarkoitus käyttää soveltuvin osin ns. Krathwohl- Andersonin  (Bloomin teorian pphjalta kehitetettyä) mallia, jossa osaamisen laadun kohoamista kuvataan verbeillä sekä kielen osaamisen osalta vuoden 2004 perusteissa esitellyllä eurooppalaisella viitekehyksellä. Ihan kaikista malli ei ollut looginen.

OMISSA puheenvuoroissani nostin esille 3 haastetta:

1. Hyväksytyn oppimäärän (5) konkreetti määrittely on äärimmäisen tärkeää - ja samalla vaikeaa-mm. kesken koulunkäynnin kouluun tuleville maahanmuuttajanuorille.

Tämä kommenttini sai ymmärrystä. Toinen ryhmä, joka erityisesti hyötyisi viitosen arvosanan tarkasta määrittelystä, olisi erityisen tuen oppilaat (*-oppilaat).

2. Kiinnitin huomiota myös ops-tekstin vaikeuteen ja monimerkityksisyyteen. Toivoin, että ohjeistoa kirjoitettasiin ymmärrettäväksi ja yksikertaiseksi - siis suomeksi - vuosien 1970 ja 1985 perusteiden mallin mukaan.

3. Tuin OAJ:n Jaakko Salon näkemystä, että arviointiohjeistuksessa on otettava huomioon opettajien työmäärä. Kun kaksi kaupunkia oli esitellyt omaa , todella kiitoksen ansaitsevan perinpohjaista kriteerityötään, oli pakko kysyä: Olemmeko tulleet hulluiksi? Olemmeko saaneet byrokratiaepidemian? Kukaan ei pysty koulun arjessa sitomaan arviointiaan, jos jokaikinen kriteeri määritellään kuvatulla tavalla yksityiskohtaisesti ja laadullisesti.

Kysyin, miksei voida valita  yksinkertaisempi  ratkaisu: Annetaan opettajien käyttää suhteellista arvioinia (siis about Gaussin käyrää) mutta määritellään luokalle keskimääräinen osaamistaso esim. koepankin avulla.

PS. Ainoa harmituksen aihe, ettei salissa ollutkaan pyöreää pöytää :-)