Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, marraskuuta 30, 2019

Syksyn viimeinen luento takana. Mitä nyt opin tästä työtavasta?
















TERVEISIÄ PORISTA. Minulla oli ilo pitää keskusteleva luento Peruskoulusta vuonna 2019 intiimille porukalle poliittisia päättäjiä, rehtoreita ja sivistyspuolen hallintoväkeä.   Tuon keikan lisäksi erilaisia luentotyyppisiä tilaisuuksia mahtui syksyyn kymmeniä. Niinpä ajattelinkin kirjata ylös seikkoja hyvästä luennosta, joita en halua unohtaa.

OLEN aina ollut innostunut luennosta työtapana. Luento on  tehokas, yksinkertainen ja nopea tapa  välittää tietoa suurelle joukolle.  Parhaimmillaan se välittää myös  innostusta. Siinä sellainen, joka haluaa esiintyä, sitä totisesti saa. Mutta erityisesti dialogisen versiona se on myös huikea työtapa oppia uutta paitsi osallistujien ajatuksista myös itse luennosta.

LUENTOHAN on ikiaikainen tapa opettaa. Se on mitä erinomaisin tapa jakaa informaatiota. Mutta informaation vastaanottaminen  ei ole kuin  osa oppimisprosessia. On mahdollista, että luento oppimismenetelmänä jää vertauskuvallisesti - muutamaa omaksuttua ja muistiinpanoihin kirjattua oivallusta lukuunottamatta - vastaanottavan lukemisen ensimmäisen vaiheen: selailun tasolle. Varsinainen oppiminen:  joko sanatarkaka  tai transformatiivinen (uuden informaation liittäminen  omiin aikaisempiin käsityksiin) jää itse asiassa kokonaan kotona tehtäväksi. Ja siksi monet meistä, jotka jakavat diat jälkikäteen kuulijoille, käytämmekin luentoajan vain laatimamme oppimateriaalin esittelyyn- ja laistamme vastuunottoa itse oppimisesta. Palkkion laskuttamiseen riittää, että "asiat on käyty läpi"? Luulemme jakavamme tietoa, mutta unohdamme, että meidän (vuosikausien työn tuloksena konstruoimamme) tietomme onkin  kuulijoille vastaa  dataa, informaatiota, josta heidän  pitää itse työstää oma tietämyksensä.

Ja jo informaation hankintavälineen luennossa on ongelmia.  On erinomaisen vaikeaa yhtä aikaa kuunnella, katsoa ja tehdä muistiinpanoja. Ilman muistiinpanojen tekemistä lyhytaikainen muistimme pitää huolta, että uusi info ei tartu mieleen.

Mallin saa suuremmaksi klikkaamalla.
OLENKIN rakennellut syksyn aikana omatekoista mallia avamaan transformatiivista oppimisprosessia luennon aluksi.

Erotan kolme erilaista tapaa oppia: vastaanottava (jossa asia opetellaan sellaisenaa ), transformatiivinen (jossa omaa käsitystä rikastetaan) ja uutta luova oppiminen (jossa rakennetaan kokonaan uutta esim. ongelmanratkaisun keinoin)

Mallin alkuaihiona on ollut Aatto Kaljusen ikivanha yksinkertaistus tiedon omaksumisesta.

Luennon alku

Lyhyesti kerron luennon aluksi, että luennoitsija tarkoitus ei ole osoittaa kenenkään ajattelutapaa vääräksi vaan haastaa meitä yhdessä  rikastamaan omiamme nostamalla esiin  joitain ehkä uusia  tapoja ajatella. Ryhmä  rakentaa yhteyksiä vanhan ja uuden tietämyksen välille ja ottaa uutta vastaan tulkitsemalla sitä omaa kokemustaustaansa  vastaan.

Samalla olen korostanut, että luennosta ei jää mitään mieleen, jollei aina välillä pysähdytä kirjaaman ylös prosessoimaan kuultua ja siitä syntyneitä omia ajatuksia. Onko siinä mitään järkeä? Sopiiko se siihen, mitä olen aikaisemmin ajattelut?

Alkuun olisi hyvä sijoittaa jokin ajankohtainen uutinen, ja nostaa näin uteliaisuutta. Ja juoksussa tarinoita. Ne herättävät nukkuvat.

Luentokokonaisuus tarvitsee päätavoitteen ( ja takataskussa mimimitavoitteen- Kiitos Anneli Kansanen)  ja  rakenteen.  Ne tulisi alussa  esitellä.  Rakenteen  tulisi olla looginen.

Olisi  jo ennalta tai viimeistään luennon aluksi hyvä koota toiveiden lista: Mistä haluamme erityisesti teeman alla  tietää enemmän? Mihin osallistujat   tätä luentoa tarvitsevat?  Mukana olijoiden omat kysymykset tulisi aina priorisoida.. Kannattaa hyödyntää  uteliaisuutta…

Monologia ja dialogia

Keskustelu stimuloi ja selventää ajatuksia. Yksi vaikeus on määrittää optimiaika porinoille. Eikä  pelkkä pariporina ei riitä, ajatelmia pitäisi  kirjata ylös vaikkapa avainsanoina.

Luennoitsijan on oleellista  ymmärtää, että jokin luennoitsijan väite voi nostattaa osallistujissa  isojakin tunteita. Nuorempana sitä saattoi provosoituakin niissä tilanteissa. Mutta se on tyhmää.  "Olet todennäköisesti oikeassa" on tahdikas vastaus kritiikkiin.

Erityisesti pyrin kiinnittämään huolta käsitteisiin. Yritän puhua enkä lukea. Havainnollistan dioilla, joissa ei ole liikaa tekstiä. Kuvitus avaa monta asiaa. Dioja ei saa olla liikaa.

Vaihtelua

Juuri kukaan ei pysy sitä paitsi seuraamaan keskittyneesti kuin vartin kerrallaan. Siksi luentoon tarvitaan monenlaista vaihtelua. Olen käyttänyt aktivoivien tehtävien (  mm. värikorttipurkujen) lisäksi mm. musiikkia.  Ja tietysti taukoja. Vielä minulla on kehitettävää siinä, että osaisin käyttää fullanilaisia tauon yli siltaavia ajattelutehtäviä.

Luennon lopuksi

Luennon lopussa pyydän ihmisiä yleensä kiteyttämään, mitä tärkeää opimme (Esim. Stubbin 3 pointtia).

Saimmeko yhdessä aikaan tunnetasolla tunteita  oivalluksia? Muuttuiko ns. esiymmärtyksemme? Jäikö jokin asia epäselväksi?

Porissa peruskouluteema oli hyvin tuttu, joten olikin jännää, että vaikka luento ei sinällään ehkä tuonut mitään ratkaisevasti uutta, se sai vastaajien mukaan heidät muistamaan arvokkaita ajatuksia, jotka olivat unohtuneet.

Tulisi olla myös mahdollisuus arvoioida  tarjotun informaation arvoa (vrt. Engeströmin täydellisen oppimisen malli).  Nopea kikka on sorminäyttö. Pidempi sarja pikakeskusteluita: Mitä kuulit? Mitä jäi erityisesti mieleen? Miltä esitetyt asiat tuntuivat? Mikä innosti? Mikä nostatti karvoja? Miten päivä vaikuttaa Sinuun ja Työyhteisöösi? Ei mitenkään? Jotenkin? Mihin haluat ryhtyä? Mitä haluat tehdä? Mitä teet ensimmäisenä, jotta se, mistä tänään innostuit, myös toteutuisi? Mitä toiveita Sinulla on seuravalle kerralle? 

torstaina, marraskuuta 28, 2019

keskiviikkona, marraskuuta 27, 2019

Voiko oppilaiden koulupäivää lyhennellä?

TÄNÄÄN pidin opiskelijoille syksyn viimeisen ryhmäistunnon yliopistolla.

Teemana oli opetussuunnitelma ja koulun kehittäminen.

Eilinen ryhmä pyysi minua samaa teemaa koskeneessa istunnossaan selvittämään, olivatko he ymmärtäneet oikein tähän kurssiin liittyneellä lainsäädäntöä käsitelleellä luennolla kuulemansa/luulemansa:-) ajatuksen: koulut voivat lyhentää oppilaiden koulupäivää päivänrytmiä muuntelemalla ja erityisesti leikkaamalla välituntien pituutta.

Lupasin selvittää asiaa tutulta luennoitsijalta.

Avasin keskustelun myös Facebookin SOKF-ryhmässä, jossa on 14 706 jäsentä. Korostin keskustelussa, että on kysymys opiskelijoiden tulkinnasta kuulemastaan. Provosoidakseni keskustelua käyntiin, esitin pohjaksi täysin fiktiivisen, itse keksimäni esimerkin.

HUOM: TÄMÄ ON FIKTIIVINEN ESIMERKKI, JOKA EI OLLUT LUENNOLLA. KORJASIN TÄHÄN MYÖS LASKUVIRHEEN.
8.00 alkaa ( 2 * 45 min)
9.30 tauko (5 min)
9.35- 11,05( 2 * 45 min)
11.05- 11.20  (15 min ruokailu)
11.20- 12.50  ( 2* 45 min)
Kysyin: Voiko kuuden tunnin koulupäivä olla tällainen? Laskuvirheen korjaamisen jälkeen päivä  olisi 4 tunnin 50 minuutin mittainen. Kerroin, että oman  dinosauruksen ajatteluni mukaan laissa mainittu tunti kouluaikaa on tunti. Ja oppilaan koulupäivän pituuden tulisi olla  on 8- 14.

FB-keskustelusta

KESKUSTELUNAVAUKSEEN sain 39 kommenttia. Kukaan ei pitänyt fiktiivisen esimerkin mukaista päivää mahdollisena. Mutta sekin tiedettiin, että koulupäiviä kyllä lyhennellään leikkaamalla välituntien määrää. Eräs keskustelija totesi, että  "Ilmeisesti on kyse siitä, että asiaa ei olla vielä viety oikeuteen tms punnittavaksi ja tähänastiset lyhennykset joka puolella Suomea ovat sopineet kaikille osapuolille (työnantaja, työntekijä, lapsi, vanhemmat)."

Luennoitsijan vastaus

TUTTU luennoitsija vastasi ripeästi.  Heti aluksi sain tukkapöllyä ym.  fiktiivisestä  esimerkistä, koska siitä syntyi joillekin sellainen väärä mielikuva, että sitä olisi  luennolla puitu. Luennolla oli käyty keskustelua siitä, että päivän kaksi viimeistä oppituntia on mahdollista yhdistää. Ansaitsin tuon rangaistuksen.

Päivän lyhentämisen 2 mallia

Päivän lyhentämiseen kaksi viimeistä tuntia yhdistämällä on luennoitsijan mukaan kaksi mallia:

1. Opetuksen järjestäjän päättämään lukujärjestykseen on merkitty pysyvä ratkaisu, jolloin ei synny vastuu tms. ongelmia. Tällöinkin oppilas on välitunnin eli 15 min pituisen ajanjakson ajan  koulupäivän päättymisen jälkeen vielä koulun valvontavastuun piirissä, jos hän on  koulun alueella.
2. Jos näin tehdään poikkeuksellisesti jonkin yksittäisen oppitunnin osalta kesken lukuvuotta, niin tähän on oltava rehtorin/opetuksen järjestäjän hyväksyntä ja asiasta on ilmoitettava huoltajalle. Kotona on tiedettävä milloin oppilas pääsee eli koulupäivä päättyy.

Oppilaan koulupäivä  ja opettajan työpäivä

Luennoitsija oli todennut tässä yhteydessä, että lainsäädäntö ei tunne sanaa välitunti eikä siitä ole säädetty. Lisäksi oppilaan päivä on eri asia kuin opettajan päivä. Eli vaikka oppilaan koulupäivä voi tuon kahden viimeisen  tunnin yhdistämisen takia olla lyhyempi kuin 6 x 60 min, ei opettajan työpäivä voi olla lyhyempi.

Juridinen perusta löytyy perusopetusasetuksen 3 §:stä. Siinä on säädetty oppilaan vuosittaisesta ja viikoittaisesta tuntimäärästä. Opetukseen tulee käyttää tuntia kohti vähintään 45 minuuttia. Opetukseen käytettävä aika jaetaan tarkoituksenmukaisiksi opetusjaksoiksi. Välitunnin ja ruokailuun varatun ajan pituutta ei säädellä, vaan opetuksen järjestäjä päättää siitä.

Pedagoginen vapaus huomioon!

Luennoitsija oli tuonut  luennolla esille myös oman näkemyksensä, että 60 minuutin tunti, josta vähintään 45 minuuttia on opetusta järjestetään opettajan pedagoginen vapaus huomioon ottaen niin, että mahdollistetaan opettajalle aina päätösvalta siitä, milloin oppitunti päättyy.  Hän pohjaa näkemyksensä  siihen, että laissa säädetty vähintään 45 min opetusta sisältää aina myös sen, että on oltava mahdollisuus ylittää tuo 45 min. Ja sen mukaan opettajankin työajasta on sovittu. (MH- Minulle ihan uusi ajatus) 

Oppilaiden ikäkausi ja edellytykset

Juridisesti pitää lisäksi (MH esim. fiktiivisen esimerkin mukaisia) tuollaisia malleja pohdittaessa muistaa se, että perusopetuslaki edellyttää, että kaiken opetuksen järjestämisen lähtökohta on oppilaiden ikäkausi ja edellytykset ja että edistetään oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä (PoL 3 §). Tämäkin kerrottiin luennolla. Se on siis kaiken opetuksen järjestämisen perusta.

Fiktiivinen malli ei käy

Näkemyksenään luennoitsija esitti, ettei hänestä  lain mukaan  peruskoulussa opetusta voi pitää koko päivää TAUOTTA 90 MIN jaksoissa, koska se ei muun muassa edistä oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä. On yksittäisiä oppiaineita kuten esim. käsityö, kotitalous, liikunta, joihin 90 min voi sopia, mutta pääsääntöisenä järjestämistapana koko päivälle kaikkiin oppiaineisiin  hän ei pitänyt  mahdollisena.

Entä tunnin aikana pidetyt tauot?

Hän nosti esiin  mielenkiintoisen seikan: Jos oppitunnista tehdään 90 minuutin pituinen ja jos opettaja sisällyttää  siihen erilaisia taukoon rinnastuvia osioita, on arvioitava erikseen,  täyttyykö tuolloin 45 min vaade opetuksesta vai ei.  Taukoja voisi tulla jo siksi, että  pitää vaihtaa opetustilaa, opettaja vaihtuu, materiaalit pitää vaihtaa, pitää päästä biotauolle jne.  Opetuksen olisi myös alettava heti, ilman joustoa ja taukoja, kun siihen olisi varattu vain tuo minimiaika. Lisäksi hänen mielestään ruokailuun ei riitä 15 min, jotta OPS tavoitteet senkin osalta voisi toteutua.

Entä pitkät välitunnit?

Luennoitsija piti kyseenalaisena samoin perustein myös systeemejä, joissa koulupäivän sisään tehdään pidempi tauko (esim 45-60 min ).  Siksi, että jos ajoitetaan opettajan pedagogista vapautta ja siirretään välitunteja yhteen keskelle päivää,  mahdollistetaan vain   minimissään 45 minuutin opetus, vaikka laki säätää, että vähintään 45 min. (MH- Hmm. Ymmärtääskeni lainsäädäntö ei tunne pedagogista vapautta)

Laillisuusvalvojan kannanotto

Monia asioita voidaan hänen mukaansa tehdä, vaikka ne eivät aina ehkä olisi ihan lain mukaisia. Vasta jos joku kantelee ja pyytää asiaan laillisuusvalvojien kannanottoa, joudutaan mahdollisesti muuttamaan valinneita käytäntöjä.  Tästä yksi esimerkki luennon lopussa oli perusopetuksen maksuttomuus ja siihen hiljan annettu ratkaisu. Ennen tuota päätöstä oli hyvin erilaisia käsityksiä siitä, miten maksuttomuutta voi toteuttaa. Ja useita juristienkin tulkintoja.

Opetuksen järjestäjällä on  lakisääteinen velvollisuus arvioida järjestämäänsä opetusta ja oppilaidenkin mielipiteet pitää ottaa huomioon ja selvittää. Eli jos päivän rakennetta muutetaan oppilaidenkin mielipide pitää selvittää, vaikka se ei tarkoita sitä, että päätös tehdään sen mukaisesti.

HIENO vastaus. Antaa paljon ajateltavaa.

Auki jää edelleen monia asioita

NYKYINEN  säädöstö jättää tosiaan auki monia asioita.  Peruskoulun alkuvaiheessa päivänavaukselle varattiin usein ylimääräinen 10 minuuttia. Onko päivänavaus opetusta vai taukoa?

Niinikään koululounaasta todettiin, että siihen ei käytetä opetukseen varattua aikaa. Näin muistan. Muistanko oikein?

Onko pikkuvälitunnin pitäminen itse asiassa varastamista opetusajasta?

tiistaina, marraskuuta 26, 2019

maanantaina, marraskuuta 25, 2019

2. periodin maisteriharjoittelu on ohjattu

HYVÄ, mutta vähän haikeakin mieli.

Tänään kävin viimeisen kerran kannustamassa, innnostamassa ja ohjaamassa oikeaan kuutta opetusharjoittelijaa kahdessa mainiossa harjoittelukoulussa: Norssissa ja Pihlajamäen ala-asteen koulussa. Molemmissa opiskelijoita oli ohjaamassa tehtävään kunnianhimoisesti suhtautuneet opettajat. Thanks.

Viiden viikon harjoittelun aikana ehdin nähdä useita upeita tunteja: patsasretkiä, draamaa, äidinikieltä ja kirjallisuutta, matematiikkaa, käsityötä,  kuvataidetta, - ja hih- uuden opsin mukanaan alakouluihin tuomaa yhteiskuntaoppia...

Harjoittelijoilla oli monenlaisia vahvuuksia. Kaikilla ämmintä interaktioita ja välittämistä, suurella osaala silmistäkin välittyvää hymyä, taitoa luoda selkeitä rakenteita, aineen- ja luokanhallintaa sekä muutamalla myös rohkeaa uskallusta haastaa vanhaa.  Saamme ensi vuonna upeita  uusia opettajia kouluihin.

Tämä viimeinen harjoitteluviikko oli taas yhteisopetusta, ja kuinka hienosti kolme paria toimikaan yhdessä kuin Batman ja Robin.  Ohjaavilta opettajilta sai kuulla, että hienosti on  viidessä viikossa kasvettu opettajuuteen.

Mutta mutta. Olen kyllä huolissani opetusharjoittelun viikkomääristä. Vielä 1990- luvulla harjoittelua oli neljässä jaksossa yhteensä 17 viikkoa. Nyt kahdessa jaksossa on about 8 viikkoa. 1990-luvulla myös ohjaus oli  selkeästi vahvempaa.. Sitä sai luokanlehtoreiden lisäksi - ja paljon enemmän - yleisdidaktiikan ja ainedidaktiikan lehtoreilta. Nykyään yleisdidaktikko on piipahtaja.  Lisäksi on kokonaan luovuttu ns. ryhmäohjauksista. Money Talks.

Mutta näillä nyt mennään.

TÄMÄ oli  nyt toinen 1varsinainen 10 opintopisteen maisteriharjoittelu. 2 lisäpistettä  aiempaan tarkoittaa, että ennen harjoittelun alkamista   järjestettiin  aikaisemman lyhyen infon sijaan kokonainen pajapäivä ajankohtaisista pedagogisista asioista ja  lisäksi joulukuussa on vielä harjoittelun lopetuspäivä. Tuolloin piskelijat  kohtaavat  didaktikkonsa ja saavat palautetta laatimistaan harjoitteluraporteistaan.  Noissa loppukeskusteluissa nostetaan esille harjoittelun aikana ja harjoitteluraportissa esille tulleita asioita ja laajennetaan keskustelua käyttöteorian kautta. Ohjelmassa on lisäksi teematyöpajat, joissa jokainen  pari pitää napakan alustuksen dioineen/videoineen avauspäivänä valitsemastaan ja harjoittelun aikana työstämästää  teemasta. 

sunnuntaina, marraskuuta 24, 2019

lauantaina, marraskuuta 23, 2019

Kuuliaisuuden koulu

TOTTELEMINEN kasvatustavoitteena ja käsitteenä on stigmatisoitu. Esimerkiksi nyt voimassa olevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa sanaa ei mainita kertaakaan.

Koulussa työtä tekevät tietävät kuitenkin, kuinka tärkeää arjen sujumisen kannalta on lasten taito paitsi luoda ja ajatella kriittisesti myös totella, noudattaa annettuja ohjeita.

Olen  itse pohtinut tottelemisen käsitettä parissakin blogilastussa (ks. linkit lopussa).

Näen tottelemisen taitona luopua tilapäisesti ja vapaaehtoisesti siitä, mitä itse tahtoo.  Kyse on siis oman tahdon (oli nyt tahto ontologisesti mitä tahansa)  hallinnasta. Taitoa voi pitää yhtenä itseohjautuvuuden ulottuuvutena.

KOSKA tottelemista ei nykyään pohdita, oli niin upeaa lukea  teos:

Reima, Vilho (1913). Kuuliaisuuden koulu. Kotikasvatusyhdistyksen julkaisuja N:o 5. Porvoo: WSOY


Opettaja Vilho Reima oli Suomen Vanhempainliiton edeltäjän Kotikasvatusyhdistyksen pitkäaikainen toiminnanjohtaja. 1900-luvun alussa opettajat kiersivät Suomea kertomassa, kuinka vanhempien tulee lapsiaan kasvattaa.  Reima kiersi aktiivisesti näissä kasvatuskokouksissa ja kirjoitti lisäksi ison nipun ohjekirjasia - mm. tämän   44-sivuisen kirjasen toivoen, että siitä olisi  ” monelle (yksinkertaiselle) äidille ja isälle  jotain apua raskaassa kasvatustyössäään.”

Kuuliaisuuden/tottelemisen käsite

Tässä teoksessa totteleminen ja kuuliaisuus ovat synonyymejä. Totteleminen on Reimalle oikeanlaista alistumista. Kuuliaisuus on lujin side yhteiskuntien koossa pitämisessä. Kuuliaisista lapsista tulee kuuliaisia kansalaisia. Myös kristinsusko vaatii hänen mukaansa kuuliaisuutta. Mooseksen laki sääti myöskin kuolemanrangaistuksen niskoittelevalla ja kovakorvaiselle  pojalle.

Kuuliaisuuden hedelmiä on tinkimätön velvollisuudentunto.
"Ihana on kuuliaisuuden hengen elähyttämä koti. Tuskin isän ja äidin sana lausutaankaan niin riennetään sitä jo täyttämään. Iltarauha on siellä paratiisin esimakua."

Tottelemattomus. Miksi ja mitä sitä on?

Reima aloittaa kirjan kauhukuvalla 1900-luvun alun Suomesta:  Keskuudessamme on paljon nuorisoa, joka horjuu kuin ruoko joka tuulen mukaan ja kaatuu paheiden tielle laumoittain kuin heinä viikatemiehen edessä. Tottelemattomia, jäykkäniskaisia ja röyhkeitä  nuorisojoukkoja on kujat ja kadut täynnä. Suuremmissa kaupungeissa on usein mahtava poliisiarmeijakin neuvottomana tuon röyhkeän voiman edessä. Raaka ja röyhkeä nuoriso  polkee kaiken pyhän ja hyvän jalkojensa alle ja uhmailee yhteiskunnan järjestystä.

Tottelemattomuuden puu on hänen mukaansa aina kasvattanut madonsyömiä ja myrkyllisiä hedelmiä.  Tottelemattomasta tulee  itsekäs, maltiton, jäykkä, ylpeä kuin tammi, taittuu ei taivu.

Nuorten käyttäytymisen syynä ovat aikuiset, kansa: Suomen kansalla itsekkyys ja tottelemattomuus oikean alistumisen puute ovat aivan päähyveitä.

Ja kasvattajat. Kodissa, jossa tottelematomuuden henki vallitsee on  sekasorto, rauhattomuus, työvoimien ja tulosten hajaantuminen kaikkialla. Elämä on kuin loppumatonta soutamista vastavirrassa

Tottelemattomuuden syitä ovat heikot tai huolimattomat kasvattajat. Lapsen pahoja  taipumuksia ei pidetä silmällä. Isä ja äiti vetävät eri köyttä. Ollaan epävarmoja käskyissä ja kielloissa (konditionaali). Kasvattajilla voi olla nurinkurisia vaatimuksia  tai ristiriitaisia vaatimuksia.

Kasvattajat voivat antaa loppumattomasti käskyjä ja kieltoja. Käsketään liian paljon ja liian usein. Vaaditaan orjan kuuliaisuuttaJankutetaan alinomaan. Huudetaan ja pauhataan. Vaaditaan liian vaikeita /mahdottomia. Pidetään pitkiä saarnoja tottelevaisuudesta. Väitellään tottelemisesta. Lahjotaan lapsia kuuliaisiksi. Kuuliaisuuteen tulee kehittää mutta sitä ei saa ostaa.

Kuuliaisuuden koulu

Reima päättää kirjasen sloganiin: ”Kuuliaisuuden koulu on maailman tärkein oppilaitos.”  Kyseessä on vertaus ei erillinen oppilaitos. Kirjasen tarkoitus on antaa kasvattajille eväitä siihen, kuinka lapset ja nuoret parhaiten oppivat kuuliaisuustaidon.

Ymmärrän tekstiä niin, että kuuliaisuus/tottelevaisuus ovat  tietyllä lailla ihmisen luonnollisen, syntisenä pidetyn itsekkyyden taittamista lapsen niinikään kaipaamaksi tottelevaisuustaidoksi.

Kasvatus kuuliaisuuteen tulee kirjan mukaan aloittaa  aikaisin.  Jo ensi ikävuodella  lapsessa on oma tahto ja itsepäisyys (Rodhe). Heti silloin lapsi on pantava kuulaisuuden kouluun.

Ensimmäisessä vaiheessa lapsi on saatava  ehdottomaan,  koneentapaiseen kuuliaisuuteen  viimeistään 6-7-vuoden iässä. On kasvatettava  kärsivällisesti itsehillintää.  On tunnettava lapsen luonne. On viihdytettävä lasta oikealla tavalla: keksitään hänelle sopivia  töitä ja toimia.

Kasvattajalta tämä vaatii paljon:  Kasvattajan on itse oltava hyvä esimerkki siitä, että on itse kasvanut kuuliaisuuteen. Selkeät, johdonmukaiset   käskyt ja kiellot (Mikael Soininen). Tottumus on tärkeä
Kieltoja ja käskyjä niin vähän kuin mahdollista. Kasvatuksen kultainen sääntö: Vähän päivässä, paljon viikossa. Helposta vaikeampaan. Aluksi vaadittakoon sellaista, mitä lapsi tekee mielellään- lapsi harjaantuu huomaamattaan tottelemaan ja vähitellen oikea tottelevaisuus tulee hänelle toiseksi luonnoksi.  Silmän kuri on erinomaista. Äidin kyyneleet ovat maailman kalleimmat helmet .

Toisessa vaiheessa 6-7 vuodesta 12-13 vuoden ikään  opitaan itsenäinen kuuliaisuus. Silloin lapsen pitää oppia ymmärtämään syitä ja perusteita. Hän ymmärtää tottelemisen tärkeyden ja välttämättömyyden. Nyt ei  enää anneta  jyrkkää käskyä tai kieltoa, vaan suostutellaan: ”Minä neuvon sinua tekemään tällä lailla.. Mielelläni soisin sen niin ja niin tehtävän.”

Kolmannessa vaiheessa: Ns. nuorukais- ja neitsytiässä- jos edelliset ajanjaksot on onnellisesti suoritetut - kasvattaja voi odottaa vielä parempaa kuulaisuutta, joka johtuu kunnioituksesta ja rakkaudesta  kasvattajaa kohtaan. Nuori pohtii, millä voisin äitiäni ja isääni ilahduttaa.

Omia lastujani tottelemisesta
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/07/apua-lapseni-ei-tottele-opettajia.html
https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/08/miksi-lapsi-tottelee-lastuja.html

Kirjoittajasta

Vilho Reima (1867– 1948 ) oli kouluneuvos, kansakoulun-opettaja ja Suomalaisen puolueen kansanedustaja 1907-1909.

Reima teki merkittävää työtä  Suomen kansan valistajana.  Hän oli aluksi kiertokoulun opettajana, kävi sitten opettajaseminaarin ja valmistui vuonna 1890. Hän toimi Kymin Hurukselan kansakoulun ensimmäisenä opettajana.  Vuonna 1893 hän siirtyi opettajaksi Helsinkiin.

Reima halusi nostaa vähävaraisten elintasoa ja perusti  silksi kansakouluja Helsingin ympäristöön. Myös raittiusasia oli hänen sydäntään lähellä.

Kotikasvatusyhdistyksen toiminnanjohtajana hän kirjoitti kasvatukseen liittyviä kirjoja, joita on painettu 400 000 kappaletta.

Pohjois-Amerikan siirtolaiset pyysivät häneltä neuvoja ja ohjausta. Matkallaan Yhdysvalloissa vuonna 1910 Reima tutustui sikäläiseen äitienpäivän viettoon ja toi idean Suomeen. Ensimmäinen  äitienpäiväjuhla vietettiin Alavieskassa  paikallisella kansakoululla 7. 7. 1918. Seuraavana vuonna juhlaa vietettiin jo monella paikkakunnalla. Päiväksi vakiintui toukokuun kolmas sunnuntai. Vuonna 1927 äitienpäivää siirrettiin viikkoa aikaisemmaksi, koska toukokuun toinen sunnuntai oli opettajien kannalta parempi, koska se  ei sijoittunut pahimpaan aikaan keskelle kokeiden arvosteluja ja kevättodistusten kirjoittamista. (poimittu Wikipediasta).

Päivän aforismi


torstaina, marraskuuta 21, 2019

Kerava & ym. Syvällä syväoppimisessa


Vesa Äyräs avaamassa ohjelmaa Keravalla 30.10.2017
HIEMAN yli kaksi vuotta sitten : 30.10.2017 kokoontuivat Keravan päiväkodinjohtajat ja  rehtorit Keravan kirjastolle syväoppimisen aloitusseminaariin.

Kaupunki oli päättänyt - ensimmäisenä kaupunkina Suomessa-  että koko  Keravan varhaiskasvatus, perusopetus ja lukiokoulutus osallistuvat NPDL-yhteistyöverkostoon eli syvä-oppimisen ohjelmaan vuosina 2018 ja 2019.

Niille, jotka eivät tiedä: NPDL-ohjelman taustalla on kanadalaisen kasvatusreformistin Michael Fullanin johdolla kehitetty oppimiskulttuurin muutosteoria.

Eteläisen Suomen syväoppimisen ohjelma - jossa oli mukana myös eräitä kouluja  ja lukiota Kauniaisista, Kotkasta, Nurmijärveltä ja Lappeenrannasta- toli  kaksivuotinen. (Pohjois-Suomessa vetovastuussa oli Vesan lisäksi Peter Johnsson).

Tänään 21.11. pidettiin ohjelman päätösseminaariin niinikään Keravan kirjastossa.
- Mitkään hautajaiset nämä eivät ole, totesin itse puheenvuorossani. Syväoppimisen ohjelma on  kokonaisvaltainen  ajattelutavan muutos ei mikään päiväperhonen.


SEMINAARIN  avasi NPDL Cluster Lead,  rehtori Vesa Äyräs. Vesa innostui syväoppimisen ideasta jo vuonna 2014.

Avauspäivänä  kaksi vuotta sitten hän oli ennustanut, että  Keravasta tulee tien näyttäjä muille kunnille.
Ja tänään hänellä oli täysi syy kehua ratkaisua. Ja mitä enemmän Keravan tuloksista kuultiin, sitä maireampi oli Vesan hymy. Avauspuheessaan Vesa korosti taitojen oppimisen merkitystä ja riittävän koherenssin välttämättömmyyttä muutoksen onnistumiselle.

Seuraavan puhujan   Edita Publishingin liiketoimintajohtajan Tomi‐Pekka Niukkasen puheen teemana oli: Mistä syväoppimisessa on kysymys.

Hän toi uunituoreita terveisiä Kanadasta, jossa NPDL-hanke senkun syvenee. Tomi-Pekka päätti esityksensä Michael Fullanin sitaattiin:

" Jos haluamme oppijoita, jotka voivat kukoistaa murroksen ja monimuotoisuuden aikana, soveltaa ajattelua uusiin tilanteisiin ja muuttaa maailmaa, meidän tulee nähdä oppiminen uudella tavalla:
Mikä on tärkeää oppimiselle
Miten oppimista vaalitaan
Missä oppimista tapahtuu
Miten oppimista arvioidaan
Tätä uutta tapaa nähdä oppiminen kutsutaan syväoppimiseksi!"


Kolmantena puheenvuoron sain sitten käyttää minä. Teemani oli:  NPDL ja opetussuunnitelma ‐ syvällä samaa. Yritin 25 minuutissa käydä läpi suomalaisen peruskoulun pedagogiikan historian ja osoittaaä että  sekä toisaalta opsin laaja-alaisen osaamisen ja toimintakulttuurin kehittämisen suuntien että toisaalta NPDL: avaintaitojen  taustalle yli 40-vuotisen johdonmukaisen tavoiteasettelun: Opetussuunnitelmissa on aina ollut myös laajempia kuin ainekohtaisia tavoitteita. Vaikka nimet ovat vaihdelleet ihanteet eivät.


Oululainen luokanopettaja, KM, NPDL New Measures Lead Paula Vorne vaihtoi juoksussa puheenvuoronsa teemaan:  Taidot oppimisen ytimessä > lapsen ja opettajan suhteeseen. Hän korosti pedagogisen rakkauden merkitystä.

Tasan kello 13.20 järjestäydyttiin jonoon. Vuorossa olivat mansikkakermakakkukahvit. Maiskis.

Hieman aikataulu venyi, mutta melkein kello 13.45  stagelle saapui  4 Case‐esimerkkiä toteutuneista, innostavista syväoppimisen projekteista. Mukana oli kolme casea Keravalta ja yksi Kotkasta.

KUN upeat caset oli taputeltu, varhaiskasvatusjohtaja Hannele Koskinen ja Perusopetusjohtaja Terhi Nissinen katsoivat taakse- ja eteenpäin. Puheenvuoron otsikko oli "This was the start and the journey will go on". NPDL:n ydin on tehdä maailmasta parempi. Se työ jatkuu.


LOPUKSI jaettiin Koulu‐/päiväkotikohtaiset diplomit. Ennen kuin  juhla päättyi kello 15.30, jaettiin vielä järjestäjille: Edistän Tomi-Pekalle, Iiris Peuralle ja Jaana Sundbergille sekä päivän kouluttajille tummaa suklaata ja tuulilasiin kiinnitettävät pehmoarpakuutiot keravalaisen rockabilly-bändin  Teddy ja Tigersin muiston innoittamina.

TÄSSÄ tämän blogilastun lukupalkaksi musaa 1980-luvun Keravalta:
https://www.youtube.com/watch?v=LOwObMbuKg0

Ja Teddylle vielä: R.I.P.


maanantaina, marraskuuta 18, 2019

perjantaina, marraskuuta 15, 2019

Onneksi on Finlandia-kirja ja Helmet!

MINUT tuntevat tietävät, että rakastan vanhoja, hyviä kasvatusalan kirjoja. Kaikki hyllyni ja kaappini ovat  niitä täynnä. Miksi?

1. Kasvatusalalla eletään sokeasti vain nykyaikaa.

" Ihmiset ovat niin hölmöjä, että  he kuvittelevat keksineensä jotain uutta antamalla  uuden nimen jollekin vanhalle asialle." – Gourmont

2. Vanhoissa kirjoissa on paljon, jonka ajanhammas on syönyt. Mutta niissä on myös yhä kestäviä ajatuksia. Ehkä hieman vierailla sanoilla ilmastuina. Esimerkiksi sopinee Aatos Kaljusen jo 1940-luvulla esittämä tiedonvaltauksen prosessikuvaus, jossa  edetään ns. hämäräasteelta uuden ja vanha  tiedon yhdistämisen kautta oivallukseen. Ja siitä soveltamiseen.

FINLANDIAKIRJA on siis antikvariaatti, joka toimii netissä. Tänään sen " tietokirjahyllyssä" oli yli 3500 kasvatusalan kirjaa. (Myös yksi itse kirjoittamani).  Hinnat olivat mielestäni ihan  oikeaoppisia. Kävin koko tarjonnan  kaikki läpi, ja poimin juuri nyt 12 kaikkein kiinnostavimpaa lukematonta teosta. Ne olivat:
  1. Kuuliaisuuden koulu / Vilho Reima 
  2. Suomen oppikoululaitoksen historia. I : Ruotsin vallan aika / J. T. Hanho
  3. Suomen oppikoululaitoksen historia. II : 1809-1872 / J. T. Hanho
  4. Rehtorius peliäkö? / [toimittajat:] Kristiina Huhtanen, Soili Keskinen
  5. Kansakoulu-pohjakoulu ja oppikoulujen uudistus / A. R. Rosenqvist
  6. Maalaiskansakoulun uudistuksesta: suunnitelmia ja kokeiluja kansakoulun opetussuunnitelmakomitean työmaalta / Mikael Soininen
  7. Kansakoulu suurennuslasin alla: päivän puheenaihe kouluoloistamme / Ohto Oinasmies
  8. Aikuisopetuksen menetelmiä / Kansanvalistusseuran ja Kansansivistysopillisen yhdistyksen toimittama ; [toimituskunta Urpo Harva (puheenjohtaja)
  9. Aikuisopetuksen perusteita / [julk.] Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura ; [vuosikirjan toimituskunta: Kosti Huuhka, puheenjohtaja
  10. Satayksi kouluongelmaa : opettajan käsikirja / Ulla-Maija Ekebom, Merja Helin, Riitta Tulusto ; [asiantuntijat: Veikko Aalberg .. et al.]
  11. Neuvoja maalaiskansakoulujen perustamiseen ja hoitoon/Mikael Soininen  
  12. Aikuiskasvatus : johdatus aikuiskasvatuksen teoriaan ja työmuotoihin Suomessa/Urpo Harva. 
Oli iso ilo, että 10 ensimmäistä näistä löytyi Helmetistä. Varasin ne. Kaksi listan viimeistä tilasin ja maksan ilomielellä.

Onneksi on tällainen Finlandiakirja.  Hiukan hävettää, etten ostanut kaikkia, mutta kun Järvenperään ei mahdu niin ei mahdu. Kirjojen tilaaminen on simppeliä ja turvallista. Edullisimmin ne voi noutaa  paikallisista R-kioskeista.  Maksutavoista olen itse valinnut jälkikäteen tapahtuvan  Svea-laskutuksen.

Onneksi on myös Helmet. Kaikkea ei tarvitse itse ostaa. Vaan voi toviksi lainata ja saattaa taas kiertoon. Onneksi on lisäksi edessä viimeistään joulukuussa kiireiden kannalta väljempää aikaa. 

"Lukeminen kannattaa aina. " – Jörn Donner


torstaina, marraskuuta 14, 2019

Utopiaa Istanbulista

TERVEISIÄ Istanbulista, pienen UTOPIA-koulun ja samaan yksityiseen  kasvatusalan yritykseen kuuluvien Small-Hands-päiväkotien yhteisestä jo 7:stä kansainvälisestä seminaarista. Tällä kertaa teemana oli "Modern students, modern skills, modern education."

SEMINAARI kesti kolme päivää. Ohjelmaa oli kolme päivää opettajille ja sunnuntaipäivä lasten vanhemmille.

Klikkaamalla saat kuvan isommaksi.
Torstai 7.11.

TORSTAI  oli matkapäivä. Taksilla Kalasatamasta ja Educoden Tutor-opettajien valmennus-tilaisuudesta  hyvissä ajoin Helsinki- Vantaan lentokentälle. Uusikylän Kari saapui paikalle sanotaanko Just on Time :-)

Turkish Airlines lensi mainiosti, mutta Istanbulin lentokentällä ehdin  eksyä monta kertaa.

Matkaa lentokentältä suomalaisille ja maltalaisille  vieraille tarkoitettuun HotelliA zadeen oli noin 50 km, ja niinpä pääsimme nukkumaan noin klo 01 paikallista aikaa.  Aikaa nähdä unia jäi muutama tunti.

HOTELLI Azde  oli hyvätasoinen, neli-kerroksinen  rakennus, ja se sijaitsi aivan mainiolla paikalla Euroopan puolella.

Aamiainen tarjoiltiin 7.30 alkaen, joten minä jätin sen joka päivä väliin.

 Perjantai 8.11.

Herätyskello soi klo  6.45, ja kyyti koululle lähti
7.30.  Utopia- koulu, jossa seminaari pidettiin sijaitsi ehkä 30 km:n päässä Aasia puolella. K
Utopia-koulussa on kolme koulurakenusta ja kolme pihaa.
Koulussa on noin 100 oppilasta ja arvelen, että ainakin 30
aikuista.  Ruoka tehdään itse. Turkissa on uusittu juuri
opetussuunnitelmaa, ja yksitykset koulut kuten Utopia nou-
dattavat sitä, mutta niissä saa myös lisäksi hieman
muutakin oppia.
Pikkubussilla olimme perillä klo 8.50.


Oli ihana kesäinen aamu. Aurinko paistoi lämpimästi.  Koulun pihalla oli tarjoilla pientä suolaista, kahvia ja teetä.  Aamu alkoi heti innovaatio  ihmettelyllä. En ollut koskaan nähnyt kahvimukiin laitattavaa suodatinvekotinta.



Aamupäivän ohjelma

Ensimmäinen seminaaripäivä oli tarkoitettu Utopian ja Small Hands- päiväkotien opettajille. Aamupäivän ohjelmassa oli kolme luentoa ja yksi tauko. Puolen tunnin lounaan jälkeen oli niinikään kolme luentoa ja yksi tauko.

Utopia-koulun perustaja Leman  Cetín avasi seminaarin. Maailma muuttuu, niinpä koulun ja  oppimisen tapojenkin tulee muuttua. Opettaja on äärimmäisen tärkeä. Opettajan on myös uskallettava muuttaa rooliaan.

Ensimmäinen vierasluenntoitsija oli  turkkilainen professori  Tanja Gurkan. Teemana oli: Millaista on olla opettaja 21. vuosisadalla. Tanja oli innostunut meilläkin paljon mielenkiintoa herättäneistä eri sukupolvien (Z-Y-Z) välisistä tarve-eroista ja siitä,  kuinka ne tulisi ottaa huomioon vaikka itse edustaa toisenlaista polvea.  Uusi sukupolvi haluaa oppia itselleen merkityksellisiä asioita.  He haluavat vaihtoehtoja. He haluavat tehdä yhdessä.  He etsivät valmentajaa ei perinteistä opettajaa. Keskustelu oli vilkasta mutta innostunutta.

Luennot tulkattiin realiaikaisesti turkiksi ja englanniksi. Ne
myös videoitiin myöhempää käyttöä varten.
Tämän päivän nuorien diginatiivin arjen keskeisin tarve on hänen mukaansa Wifi. Kahvilakin valitaan sen perusteella.

Itse jäin pohtimaan, ovatko lasten ja nuorten perustarpeet oikeasti muuttuneet- vai onko kyse pikemmin ihmiselle tyypillisestä kyvystä: adaptoitua ripeästi muuttuvaan ympäristöön.

TAUON jälkeen oli vuorossa Utopia-koulun pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Iso-Britanniassa asuvan Penny Tassoninin luento: Kuinka olla luova opettaja. Hän ei tarkoittanut luovuudella sitä, että opettaja luo vaan että hän opettaa luovasti- siis antaa tilaa oppilaiden luovuudelle.  Pennyn mukaan oleellista oppimisessa on kiinnostus ja innostus. Lasten kannattaa antaa mm. itse keksiä pelejä, joista oppii. Jokaiselle kuulijalle jaettiin peruna luovuutta virittämään. Mitä kaikkea sen avulla luova opettaja voikaan opettaa?

LOUNAALLE oli varattu aikaa puoli tuntia. Muut söivät sen kauniissa ulkoilmassa, me vieraat sisällä. Mukavia makuelämyksiä kummassakin paikassa.

Iltapäivän ohjelma

Lounaan jälkeen oli vuorossa minun 1,5 tunnin luentoni, jonka olin otsikoinut: Suomalaisen pedagogiikan timantit. Jäsensin pedagogiikkaamme kolmen opettajan tärkeä roolin kautta. Oppilaan edunvalvojana opettaja rakentaa oppilaisiin heistä aidosti kiinnostunutta ja välittävä vuorovaikutussuhdetta (ns. pedagoginen suhde).

Oppimisen liiderinä hän rakentaa opetusta niin, että se tukee  erilaisia  oppimisprosesseja. mahdollisimman  hyvin.  On vastaanottavaa, transformatiivista ja uutta luovaa oppimista. Tietoja, taitoja ja asenteita opitaan niinikään kaikkia eri tavoilla.

Opettaja  jäsentää  ja havannollista eri aisteilla oppiaineista  ja osaa liittää nyt työstettävän isoon kuvaan ja aikaisemmin tuttuun. Hän tankkaa  motivaatioita - ja on itse innostunut. Hän organisoi työn niin, että oppilaat eri työtavoin paitsi oppivat voivat myös käyttää oikeasti oppimaansa. Hän ei yritä oppia oppilaitten puolesta. Hän pitää tavoitteet kirkkaina.  Oppiminen huipentuu tuotokseen, jossa tietoa jaetaan ja maailmaan parhaimmillaan parannetaan.

Luokan  managerina opettaja rakentaa ryhmään ja tilaan turvallisuutta ja innostusta lisäävän struktuurin mm. säännöistä, rutiineista ja rituaaleista. Ja niistä kiinnipitämisestä.

Konkreetteina, praktisina ideoina näille rooleille esittelin mm. välittävän, lämpimän  puheen, jossa kuunnellaan molemmilla korvilla, epämuodolliset keskustelut oppilaiden kanssa, tavoitteisuuden, yhteissuunnittelun, monet tavat antaa näyttö osaamisesta ja lapsen perustarpeiden huomioonottamisesta.

Minun jälkeeni stagelle nousi Utopiaan Tanskasta palkattu eriyisopettaja Joergen Olesen. Hänen teemanaan oli luokan ulkopuolella annettava opetus.  Oppia voi myös muualla kuin sisätiloissa. Ja usein mielekkäämmin ja innostavammin. Ulos meno tuo paljon lisäarvoa mm. fyysiselle hyvinvoinnille.

Ensimmäisen seminaaripäivän päätti maltalaisen Peter Buttigiegin tunnin luento aiheesta: Opettaja fasilitaattorina ja luokkahuoneen managerina.






SEMINAARIPÄIVÄ päätyi klo 16.45, ja sen jälkeen vieraat ja heidän isäntänsä vietiin hienoon kalaravintolaan aivan Bosborin salmelle. Ja ruokaa riitti ja riitti...

Hotellille pääsimme illan jo pimeessä noin klo 23.

"Kasvatus ei ele  pullon täyttämistä, vaan liekin sytyttämistä."









Lauantai 9.11. 


Herätyskello soi aikaisin ja kyyti vei ripeästi. Toinen seminaaripäivä oli sekin korvamerkitty opettajille.

PÄIVÄN aloitti meidän oman: professori Kari Uusikylän luento teemasta Hyvä ja paha opetus sekä Pisa-menetyksen syyt.

Kari kertoi kuinka paljon suomalainen koulu on muuttunut parempaan suuntaan niistä (hänen) ajoista, jolloin opettajina oli sodan särkemiä miehiä. Hänellä oli useita oppilaiden  nöyryyttämisestä kertovia tarinoita- mutta myös  aivan päinvastaisista tilanteista, joissa yksikin hyvä opettaja oli ollut oppilaalleen ikimuistoinen.

Kari korosti jokainen oppilaan oikeutta tulla kohdelluksi arvostavasti ja yksilönä, joka saa käyttää omia vahvuuksiaan, lahjojaan.

" Jokaiselle lapsella pitäisi olla  ainakin yksi aikuinen, joka uskoo häneen."

TAUON jälleen oli vuorossa maltalaisen erityisopettajan Annabel Saidin luento Eriyttäminen luokassa. Annabel oli vakuuttava eriyttämisen ja inkluusion puolestapuhuja. Jokainen lapsi on erilainen.

LOUNAALLE oli varattu puolituntia. Turkkilainen kattaus oli taas hyvin maittava. Sen voimin jaksoi upeasti kuunnella  niinikään maltalaisen pienen kaupungin pormestarin Edward Saidin mielenkiintoista ja kauniisti kuvina juoksutettua luentoa  tämän kaupungin virkamiesten toimista tukea lasten oppimista ja koulujen toimintaa. Oppilaille järjestettiin mm. tilaisuuksia esiintyä.

Lyhyen tauon jälkeen oli vuorossa suomalainen äijätiimin kolmannen jäsenen Jukka Somerharjun luento Freinet-pedagogikkasta yhtenä tapana oppia. Jukka oli tuomassa tätä pedagogiikka Suomeen 1980-luvulla ja hän  perusti mm. Elävä koulu-seuran. Hän näytti autenttisia - tosi hauskoja clipsejä tältä ajalta, mm. aikanaan uria uurtaneesta hyvinkääläisestä Hakalan koulusta.

PIENEN tauon jälkeen viimeisen luennon piti  Utopian englantilaisen linjan  opettaja Sean Paul, joka vastaa mm. koulun ops-työstä. Hänen teemansa oli: Modernit oppilaat, modernit taidot.  Hän kertoi kolleegansa kanssa konkreeteista   eheyttämiskokeiluista, joissa yhdistettiin matematiikan ja englannin opiskelua.

SEMINAARI päättyi klo 17, ja sitten siirryimme opettajien autoilla Istanbuliin ravintolaan,  tällä kertaa Aasian puolelle. Runsaaseen illalliseen kuului nyt aitoa kebabbia. Ilta oli hauska,  ja nukkumaankin päästiin ajoissa.
 .
Sunnuntai 10.11.

Suomessa oli sunnuntaina isänpäivä. Täällä Turkin isän Alaturkin kuoleman muistopäivä.

Herätys taas ajoissa, sillä pikkubussi nouti meidät kello 7.50. Kolmannen päivä ohjelma jakautui konkreetisti kahteen kerrokseen. Opettajille oli omaa ohjelma  päärakennuksen alakerrassa, ja vanhemmille yläkerrassa. Vanhempia oli paikalla ehkä nelisenkymmentä.

SEMINAARIN aluksi muutaman minuutin yli yhdeksän soivat Alaturkin kuolinhetkellä  sireenit, ja seminaariväki lauloi seisaaltaan Turkin kansallislaulun.

Sali oli tosi täynnä uuden oppimisesta kiinnostuneita. Lapsilla oli seminaarin kolmen päivän  ajan lomaa. Viime kevään tapahtumassa  lapset olivat aktiivisesti mukana.

Leman avasi päivän puhumalla puolisen tuntia perheiden roolista globaalissa maailmassa.

" To be in Your own childś memories tomorrow. You have to be in their lives today."

Tämän jälkeen oli Uusikylän Karin vuoro. Luennon otsikkona oli:  Kuinka vanhemmat voivat ohjata lapsiaan kohti arvokkaita kasvatustavoitteita


Kari puhui lämmöllä lasten lahjoista ja lahjakkuudesta: Jokaista tulisi tukea löytämään oma juttunsa ja saamaan siihen ohjausta. Esimerkkinä hän käytti omaa  mahdollisuuttaan oppia soittamaan klarinettia.

PIENEN tauon jälkeen stagelle nousi jälleen Penny Tassoni.  Nyt myös opettajat pääsivät hetkeksi yläkertaan. Pennyn teemana oli "Miksi kirjoilla ja musiikilla on väliä perhe-elämässä?". Hän rohkaisi vanhempia lukemaan lapsilleen - vaikkapa aluksi vain viikon joka päivä 10 minuuttia.

LOUNASTAUON jälkeen professori Tanju Gurkan piti vanhemmille käytännössä saman luennon kuin perjantaina opettajille. Otsikoksi käsiohjelmaan oli kirjattu: " Haasteita, joita vanhemmat kohtaavat 21. vuosisadalla ja ehdotuksia ratkaisuiksi".

SEN jälkeen oli minun luentoni: Vanhempien pedagogisesta roolista Suomessa- opettamisvelvollisuudesta oppimiskumppanuuteen.

Loin (ainakin) itseäni kiinnostavan katsauksen kodin ja koulun (valtion) suhteisiin uudella ajalla.  Uskonpuhdistus pakotti kansan opettelemaan lukemaan- motiivi oli upea: muuten ei päässyt naimisiin. Mutta nöyrryyttävä

1700-luvulla Ruotsi-Suomessa säädettiin vanhemmille velvollisuus opettaa lapsensa lukemaan sakon uhalla.  Homma ei iseiltä eikä äideiltä kuitenkaan  toiminut. Niinpä  kirkko synnytti ensimmäiset rahvaan koulut - lapsille ja aikuisille (vrt. 7 veljestä). Aluksi opettajina olivat papit ja kun he kypsyivät niin lukkarit ja kylän nohevat pojat. Kansa oppi,  mutta hampaita kiristellen tai jalkapuussa istuen.

1800-luvulla fennomaaninen eliitti näki rahvaan lukutaidon - ja laajemmin kansansivistyksen- välttämättömäksi. Autonomiseen Suomeen syntyi aluksi filantrooppisia kouluja ja sitten  1800-luvun puolivälin jälkeen kansa- ja oppikouluja.

Rahvas ei innostunut vapaaehtoisista kouluista, päinvastoin se piti niitä herrojen touhuina. Mutta porvaristo kyllä; se alkoi perustaa vimmatusti oppikouluja. Sen lapsille avautui sitä kautta tie virkamiehiksi, kun 1700-luvun lopulla oli luovuttu aatelin etuoikeudesta näihin virkoihin.

Sisällissodan jälkeen Suomeen säädettiin oppivelvollisuus. Poliittisille harhapoluille joutuneet vanhemmat eivät saaneet estää lasten kouluttautumista. Rahvaan lapset pantiinkin tiukkaan kuriin. Opettajat alkoivat myös (pakko)sivistää  vanhempia ja opettaa heille,  kuinka lapsia tulee -kasvattaa.

(Vasta) Toisen maailmansodan jälkeen myös rahvaan kotien suhtautuminen koulutukseen muuttui myönteiseksi.  Oppikoulu oli selkeä tie parempiin työtehtäviin. Ympäri maata- myös maaseudulle - perustettiinkin vanhempien toimesta yksityisiä oppikouluja, ja 1970-luvulla taisi jo 60-70% ikäluokasta käydä tätä koulumuotoa.

PERUSKOULU takasi sitten lopullisesti saman maksuttoman koulupolun kaikille taustasta riippumatta. On ikävää lukea, kuinka vielä peruskoulun alkuvaiheissa opettajat vastustivat monissa paikoissa konkreetisti vanhempainyhdistyksiä, mutta viimeistään 1990-luvun laman aikoina vanhempien merkitys opettajien yhteistyökumppaneina kirkastui.

TÄNÄÄN suomalainen koti ja koulu ovat paitsi kasvatus- parhaimmillaan myös oppimiskumppaneita. Toki media nostaa edelleen riidanaiheita, mutta  tosiasia on, että meillä Suomessa vallitsee harvinainen luottamuksen kulttuuri. Yhä useammassa koulussa vanhemmat nähdään arvokkaana tasavertaisena resurssina.

Konkreettisina onnistuneina yhteistyömuotoina esittelin mm. yhteiset juhlat, leirikoulut, toiminnalliset vanhempainillat ja vanhempien vertaistoiminnan.

Jatkossa koulun tulee avautua ja kutsua  sekä luoda rakenteita, joilla ympäröivä maailma: vanhemmat, isovanhemmat  ja kylän toimijat saadaan jakamaan arvokasta osaamistaan.

KLO 15.05 suomalaisdelegaatio pakkautui sitten autoihin ja sai  kyydin hotellille.  Oli upeaa saada hetki seikkailla ihan omin päin Istanbulin kapeilla kaduilla. Illan suussa tapasimme toki vielä muutaman seminaarivieraan pikapizzan äärellä. Ja sitten pehkuihin.

Maanantai 12.11.

Maanantai oli kotiinlähtöpäivä. Onneksi ilmakin oli pilvisempi. Kun ei tarvinnut ehtiä mihinkään. minäkin ehdin neljänteen kerrokseen aamiaista katsomaan (ja pari siivua maistamaan). Kävimme kolmeen pekkaan pikaisesti Suuressa Basaarissa, ja sitten iki-ihana Leman tulikin jo  Jeepillään noutamaan meidät lentokentälle.

Noin 40 minuutin automatkalla ehdimme jakaa kokemuksiamme seminaarista.  Ja vaikka mistä muustakin.

ITSE lento Suomeen sujui vallan mainiosti.

Hieno reissu. Vaikka kalenteri hukkui. Mutta home sweet home myös.

Summaa

NYT kun keikasta on muutama päivä, pystyy jo hieman paitsi referoimaan myös reflektoimaan koettua. Omat luentoni valmistuivat viime tipassa. Sain niihin punaisen langan, mutta paljon olisi vielä voinut tiivistää  asioita.


Kari Uusikylä piti omaperäiset äärimmäisen vahvasti ihmisten tunteita koskettaneet luennot, joissa näkyi upeasti jokaisen lapsen ihmisarvo ja opettajan työn eettinen luonne,

Jos Kari ja minä hänen yhtenä oppilaanaan olemmekin pedagogiikan dinosauruksia, Team Suomen kolmas jäsen: Jukka Somerharju oli elävä esimerkki uusia, avoimen pedagogiikan ratkaisuja etsivistä arjen opettajista.

Vaikka me kaikki vieraat tulimme  eri ilmansuunnista, kaikilla meillä  oli hyvin samat,  globaalit ajatukset:  Jokainen lapsi on arvokas. Jokaisella on  lahjoja. Erilaisuus on rikkaus. Inkluusio on arvokasta. Kilpailu vahingoittaa. Oppiminen on enemmän kuin mieleenpainamista. Muuttuvassa maailmassa on opittava paitsi traditio myös tukevaisuustaidot ennen muuta oppimaan oppimisen taito. Oppia voi monella tavalla ja kaikkialla- ja eritysesti taiteen keinoin. On tärkeää löytää oma intohimo ja luoda sille elintilaa. Koulu ei selviä haasteita yksin. Kodeilla on äärimmäisen tärkeä kasvatusrooli, joka alkaa aamupalasta ja päättyy iltasatuun.

KAIKILLA meillä luennoitsijoilla oli palava halu jakaa ajatuksiaan ja auttaa Lemanin  koulua  sen valitsemalla tiellä. Mutta vähintään yhtä paljon meillä oli opittavaa tästä koulusta. Kuinka vähintääkin varsin haastavassa kulttuurisessa tilanteessa uskalletaan ja jaksetaan etsiä ja kokeilla uutta?  Aivan käsittämätöntä on, että tällainen pieni koulu voi ilman mitää  kunnallista tai valtakunnallista apua rakentaa ympärilleen kansainvälisen oppimisverkoston.

Ilmeisesti seuraavan kerran kohtaamme Suomen Educassa tammikuussa. Kari Uusikylä luennoi siellä pian julkaistavasta kirjastaan, jossa hän palaa yhteen tärkeään teemaansa: lahjakkuuteen.


keskiviikkona, marraskuuta 13, 2019

tiistaina, marraskuuta 05, 2019

lauantaina, marraskuuta 02, 2019

Espoon Aikuislukio 50 vee

ESPOON aikuislukio juhli  eilen perjantaina 50-vuotissynttäreitään Tapiolan upouusiksi pannnuissa tiloissaan. Paikalla oli koulun entisiä ja nykyisiä opettajia  ja rehtoreita sekä  yhteistyökumppaneita  useita kymmeniä.

JUHLAT alkoivat kuohumaljalla ja hienolla monikulttuurisen kuoron itse tekemällä laululla. Kuoron takarivissä oli odotetusti Omnia- kuntayhtymä njohtaja Sampo Suihko.

Juhlapuheen piti Espoon sivistystoimenjohtaja Harri Rinta-Aho.  Teemana oli lukion tulevaisuus. Hän korosti puheessaan aikuislukion työn tärkeyttä ja kaikkien lukioiden sivistystehtävän ensisijaisuutta. Nykyistä tapaa uusia opetussuunnitelma kerralla  kerran 10 vuodessa hän piti vanhanaikaisena- ja lisäksi opettajia uuvuttavana.

Tämän jälkeen oli vuorossa ruokailu. Tarjolla oli niin suolaista kuin makeaa, kylmää ja kuumaa.

Hieman ennen jälkiruokakahvia pidin oman 12 minuutin jälkiruokapuheeni aikuislukion juurista. Ensimmäinen lukiohan starttasi Turussa vuonna 1630. Se olikin aina autonomian aikaan saakka ainoa lukiomme.  Ns. vanha lukio kuoli vuonna 1843, ja samalla käynnistyi oppikoulun hidas ja monivaiheinen muovautuminen. Muodon, jonka  minunkin ikäiseni tuntevat, oppikoulu sai 1914 ;tuolloin vakiintui rakenne: keskikoulu ja lukio.

Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.
Merkittäviä poijuja  ja malleja tiellä kohti aikuisille tarkoitettua lukiota olivat jo 1800-luvulla toiminee ilta- ja ehtookoulut, iltaisin toimineet ammattikoulut, privaatisti koulua käyneet ja merkittävänä käänteenä vuonna 1924 käynnistynyt ryhmämuotoinen iltaopiskelu. Siitä syntyikin Helsinkiin Euroopan ensimmäinen iltaoppikoulu vuonna 1927.

Espoo sai oman oppikoulunsa hiukan tulkinnan tiukkuudesta riippuen joko aikaisin vuonna 1909 (Kauniaisiin) tai myöhään vuonna 1939. (Viherlaaksoon).

Ensimmäinen iltalinja käynnistyi Tapiolassa 1969 ja toinen Viherlaaksossa 1972. Peruskoulun tultua nämä linjat muuttuivat iltalukioiksi 1988 ja sitten 1994 aikuislukioiksi. Kaksi lukiotamme yhdistyi vuonna 2005 Espoon aikuislukioksi. Vuonna 2010 ne muuttivat saman katon alle,ja  vuonna 2015 osaksi Omniaa.

Tänään aikuislukio-opetusta annetaan noin 50 oppilaitoksessa. Aikuislukioiden määrä vähenee koko ajan, mutta ei niiden työn arvo. Ne ovat pieni sivistystyötä jatkava aikuiskoulutuksen heimo, joka edelleen tarjoaa toisen mahdollisuuden niille, jotka syystä tai toisesta eivät ole käyneet kouluja loppuun lapsuus- ja nuoruusvuosina.  Myös juhlaväestä näki, kuinka syvästi aikuislukioväki on tähän työhönsä ja näiden aikuisten auttamiseen sitoutunut.

Iltakahvien jälkeen alkoi nähtiin vielä huikea standup-osuus ja rento "lehtorin sohvalla" haastattelusessio. Ja kun HouseBand  alkoi rokata, minun oli  aika livahtaa kotiin,

perjantaina, marraskuuta 01, 2019