Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, joulukuuta 11, 2019

Arvointia selkeyttämässä!

Päivitetty 12.12 klo 10
PERUSOPETUKSEN OPPILAAN ARVIOINNIN UUDISTAMINEN JA TOIMEENPANON TUKI – asiantuntijaseminaari

PITKÄLTI 50 asiantuntijaa eri puolilta maata oli tänään sparraamassa Opetushallituksen väkeä Paasitornissa.

Opetushallitus on valmistellut täydennyksiä ja muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden lukuun 6 jo syksystä  2018 alkaen. On ollut pyöreän pöydän seminaareja. On tehty selvityksiä. Tutkijaryhmä ja Karvi ovat auttaneet.

Alkusyksystä esiteltiin ensimmäinen versio tekstimuutoksista ja juuri parhaillaan on kommentoitavan toinen versio.

Aikataulu on tiukka. Oppilaan oppimisen ja osaamisen arvioinnin valtakunnalliset linjaukset valmistuvat alkuvuodesta 2020. Opetushallituksen uusi johtokunta kokoontuu hyväksymään ne 6.2. 2020. Kevään 2020 aikana tehdään  niiden pohjalta arkennukset paikallisiin opetussuunnitelmiin niin, että linjaukset otetaan käyttöön kouluissa 1.8.2020.

Syksyllä 2020 tiivistyy sitten työ päättöarvoinnin arvosanojen 5, 7, 8 ja 9 päivittämiseksi. Jo nyt ensimmäiset luonnokset niistä ovat koekäytössä 85:ssa koulussa. Lopulliset kriteerit julkaistaan kevättalvesta  2021. Ne siirretään paikallisiin opseihin seuraavaksi lukuvuodeksi.

TÄNÄÄN siis OPH järjesti  seminaarin oppilaan oppimisen ja osaamisen arvioinnin kouluttajille ja paikallisesta opetussuunnitelmatyöstä vastaaville asiantuntijoille ja opettajille. Seminaarissa avatiin arvioinnin uudistamisen tämän hetken tilannetta, periaatteita ja aikataulua. Tavoitteena oli  pohtia ja ideoida yhdessä arvioinnin toimeenpanon tukea ja siihen liittyvän koulutuksen painopisteitä.

Tilaisuuden ohjelma oli seuraava:

12.00 Lounas
13.00 Avaus, puheenjohtaja Marjo Rissanen
13.15 Puheenvuoroja arvioinnin linjauksista: mitä tarkennuksia on tehty ja miksi?
Erja Vitikka, Marjo Rissanen, Leena Nissilä, Annamari Kajasto, Maj-Len Engelholm, Minna Harmanen
14.30 Tauko
14.45 Toimeenpanon tuen ideointia ja suunnittelua ryhmissä 15.30 Ryhmätyön yhteenveto
16.00 Tilaisuus päättyy

Yhteenvetoa kuullusta ja keskustellusta

Uudistusyön keskeinen tavoite on lisätä arvioinnin yhtenäisyyttä valtakunnassa. Tämäkin tilaisuus osoitti, kuinka hyvin eri lailla viisi vuotta sitten valmistuneita perusteita on tulkittu.  Käsitteitäkin ymmärretään eri tavoin. Toinen lähtökohta kuului olevan  juristinen: OPH:ssa halutaan pysyä niissä raameissa,  joissa sillä on aidosti oikeus antaa normi. Ja tällöin kriteerinä toimivat voimassa olevat lait.

Noin 20 sivuinen versio2 herätti yhä paljon kysymyksiä ja synnytti jopa intomielistä väittelyä. Poimin itselleni muistiin seuraavat:

- B- ja D-kielten arvosana voidaan pyytää jättämään pois päästötodistuksesta. Ei hyvä.
- Eikö enää saa antaa 9. luokalla lukuvuositodistusta - vain koko oppimäärää mittaavaan päättötodistuksen?
- Enää ei tarvitse dokumentoida formatiivista arviointia. Osa halusi (esim. oppilaan portfolio)
- Enää ei tarvitse dokumentoida summatiivisen arvioinnin itse näyttöä vaan itse arvio. Osa koki uhkana oikeusturvalle
- Formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin erottaminen. Osasta hyvä. Ei kaikista.
- Formatiivinen arviointi tarkoittaa kovin montaa asiaa. OPH korostaa kehittävää arviointia, jota annetaan vuorovaikutuksessa ja joka on ohjausta.  Pitäisikö se korvata sanalla palaute? Pitäisikö paikallisissa opseissa määritellä sen toteutus tarkemmin vai ei? Byrokatisoitumisen iso vaara? Tehty kunnissa isoja kuormittavia ratkaisuja. Tarvitaan paljon koulutusta opettajille.
- Itsearviointia ei saa  ottaa huomioon summatiivisessa arvioinnissa.  Eräiden oppiaineiden tavoitteissa kuitenkin arvioidaan myös i itsearviointia.
- Jos haluaa uusia päättötodistuksen arvosanan, ei yksi koe riitä- pitää antaa näyttö koko oppimäärän osaamisesta. Kaikki eivä pitäneet hyvänä. Eikö riitä, että näyttää huonosti osatun parantuneen?
- Koskeeko myös kielikylpyä, että jos opetuskieli on eri kuin äidinkieli, eräät aineet arvioidaan sanallisesti?
- Miksi tekstissä on erikseen laaja-alaiset taidot ja työskentelytaidot? Ne voisi yhdistää.
- Numeroarviointi mahdollinen jo ekaluokalla. Kritiikkiä (perustuu lakiin).
- Valinnaisissa aineissa menestyminen voi nostaa oppiaineen arvosanaa. Se ei onnistu, jos se arvioidaan hyväksytty/hylätty.
- Tavoitteet. Onko niitä liikaa?
- Työskentelytaitoja ei arvioida erikseen. Eräissä aineissa niitä kuitenkin arvioidaan?
- Vuosiluokkaistaminen paikallisesti ei johda yhtenäisyyteen.
- Yksilöllistetyn oppimäärän suorittaneiden arvosanat sotkevat toisen asteen valintoja.

ITSE olin - aika yksin- huolissani kahden kansainvälisesti komean innovaation: laaja-alaisen osaamisen ja monialaisen kokonaisuuden feidaksesta, jos niitä ei arvioda. Pohdin myös, eikö käyttäytymisen arvioinnissakin pitäisi nostaa esiin formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin ero.

KIITOS järjestäjille ajatuksia herättäneesta tilaisuudesta.

Päivän aforismi


maanantaina, joulukuuta 09, 2019

sunnuntaina, joulukuuta 08, 2019

Svenska Dagbladetin pikku juttu Pisa18:sta ja suomalaisesta opsista

Svenska Dagbladet ( SvD tai Svenskan ) on Ruotsin kolmanneksi eniten tilattu aamulehti, ja se ilmestyy Tukholmassa  Sanomalehti perustettiin vuonna 1884.

Sunnuntain lehdessä on juttu, jossa haastateltiin myös minua. Kari Uusikylä oli ilmiantanut minut. Pääsin ihan otsikkoon saakka. Koko juttu löytyy osoitteesta;
https://www.svd.se/lektor-mycket-kritisk-ar-sveriges-stora-skolmisstag

Tässä oma oikolukemanimosuuteni:


.....

Här får hon medhåll av Martti Hellström, tidigare undervisningsråd, grundskolerektor och numera lektor i didaktik vid Helsingfors universitet.
– Sveriges stora misstag har varit de privata skolorna, som inneburit att skillnaderna mellan skolor är ganska stora. Den idén ska vi inte ta efter och det finns forskning som visar att det är en farlig väg att gå.

Hellström, som ägnat över 40 år av karriären till att förkovra sig i grundskoleväsendet, tror inte heller att den nya läroplanen i framtiden kommer att bidra till ytterligare försämrade Pisa-resultat. Det är den som betonar sju ”mångsidiga kompetenser”, bland dem sådant som entreprenörskap, digital och vardagskompetens, och förmåga att bidra till en hållbar framtid. Den talar också om hur lärare ska vara mer handledare än lärare, om att eleverna ska vara mer aktiva i att själva söka fram kunskap och om hur allt detta ska ske mindre via katederundervisning och mer genom ”mångsidiga inlärningsmiljöer”.

Det här, tyckte kritikerna redan 2016, var att likna vid bland annat den svenska ”flumskolan” och talades om att man lanserar visioner, som saknar reell förankring i skolvärlden. Några år efter att reformen trädde i kraft, så lyfter kritikerna bland annat fram att tanken om de ”självstyrda eleverna” på en del håll gått alldeles för långt.

– Vårt system baserar sig på autonomi där systemet litar på att skolan implementerar den nya läroplanen. Problemet har varit att den, som i sig varken är särskilt omvälvande eller dålig, är skriven på ett så abstrakt sätt att det har uppstått svårigheter att tolka den, säger Hellström.
Lyckligtvis, tillägger han, är en stor del av den finländska lärarkåren konservativ.

Varför menar du att det är bra att de är konservativa?

– De är inga extrema människor som drar saker till sin spets. Eleverna använder, i motsats till vad många verkar tro, fortfarande böcker, häften och pennor. När ma
n också använder gammaldags metoder så är det inte så farligt för de elever som kanske inte är så aktiva och självständiga som den nya läroplanen kanske delvis förutsätter.

Inte heller han är orolig över att den finländska skolan skulle ha drabbats av någon slags modern dekadens, oberoende av läroplanskritik eller Pisa-raset.
– Nu vet jag att lärarutbildningen i Finland, i motsats till Sverige, är väldigt attraktiv och hos oss är det bara var tionde som ansöker som kommer in. Det innebär att vi kan gallra ut de mest motiverade studerandena.

Samtidigt är det ett faktum att den finländska disciplinen börjat sacka efter och det syns i skolan.
– Det är ett problem. Alla familjer tar inte uppfostringsansvaret på allvar och låga lönenivåer gör att förskolan saknar kompetenta lärarresurser. Det finns lärare i grundskolans första klasser, som säger att de aldrig har haft så svåra barn och det beror på att barnen inte har fått hjälp i tid. Alla hem har nämligen inte resurserna att hjälpa sina barn och den finländska grundskolans kärna har alltid varit att den har klarat av att jämna ut eleverna, oberoende av vilken bakgrund de kommer från. Den utjämningen behöver resurser, som inte funnits de senaste åren.

– Från 2012 till 2019 har regeringarna skurit bort uppemot två miljarder euro från skolsystemet.  Det här är nedskärningar, som syns med fördröjning.

Fördröjning är det också i de effekter den nya läroplanen har på elevernas inlärning och kunskap, eftersom det dröjer några år innan de som omfattas av den är uppe i Pisas testålder.

Kirjoittajasta 

WIKIPEDIAN mukaan Jeanette Björkqvist (s. 1973 Porvoo) on suomenruotsalainen kirjailija ja toimittaja.

Hän on työskennellyt uutistoimittajana Hufvudstadsbladetissa Helsingissä, Svenska Dagbladetin avustajana Helsingissä ja vuodesta 2016 freelancerina. Björkqvist on vakiovieras radio-ohjelmassa Eftersnack ja on ollut mukana Aamu-TV:n perjantaipaneelissa Jälkiviisaat.

Hän sai vuonna 2010 Euroopan Unionin journalistipalkinnon ja 2011 Midaspalkinnon reportaasistaan "Det oönskade folket", joka käsitteli itäeurooppalaisia romaneja.

Keväällä 2014 sai Ruotsalaisessa teatterissa ensi-iltansa näytelmä Kvinna till salu jossa Björkqvist oli yksi kirjoittajista. Näytelmä sai suomenruotsalaisen näytelmäkirjailijapalkinnon 2014 Syksyllä 2015 Björkqvist sai vuoden Fredrika Runebergin stipendin ja vuonna 2017 hänelle myönnettiin Topeliuspriset.

Aikuisopetuksen menetelmistä 1960-luvulla

HOPEAkirjaiminen,  sininen kirjan kansi  ei oikein tallennu kameraan. Mutta hieno tämä retrokirja on myös sisällöltään.

Harva, Urpo, Alanen, Aulis, Huuhka, Kosti ja  Wuorenrinne, T.I. (1966). Aikuisopetuksen menetelmiä. Kansanvalistusseuran ja Kansansivistysopillisen yhdistyksen toimittama Vapaan Kansansivistystyön XIV vuosikirja.  Helsinki: Otava.

Tampereella pidettiin vuonna 1966 aikuiskasvattajien seminaari, jossa pohdittiin  viikon ajan  aikuisopetuksen menetelmiä ja erityisesti opiskelumotivaatiota ja sen ilmentymistä opintoaktiivisuutena.

Seminaarin antia haluttiin jakaa laajemmin vuosikirjassa. Kirjoittajina olivat:  Aulis Alanen, Kosti Huuhka, Erkki Karjalainen, Arvo Oksanen, Väinö Ruusula ja Matti Suhonen.

Luin kirjaa niin, että oppiminen on siinä ymmärretty
ennen muuta valmiin tiedon omaksumiseksi, siis vastaanottavaksi oppimiseksi.  Tämän oppimisen osalta kirja on maittavaa  retropedagogiikkaa!

Kirjan keskeinen kysymys kuuluu: kuinka opetus vapaassa kansansivistystyössä  tulisi järjestää, jotta mahdollisimman moni aikuisopiskelija oppisi opetettavan asian  "mikäli mahdollista  kokonaan ja oikeassa muodossa  ja ilman turhaa ponnistelua "(vrt. Comeniuksen antama tavoite opetusopille).

Esittelen kirjasta talteen poimimiani ajatuksia opetuksesta hakusanoittain.

Aikuinen oppijana

Vielä tuohon aikaan eli ajatus, että aikuinen ei ehkä opi yhtä hyvin kuin nuoremmat. Kirjassa esitellään amerikkalaisen Anderssonin (ei tarkempia tietoja) tutkimuksestaan tekemiä  johtopäätöksiä:
  • Aikuisten kasvattaminen ei eroa suurestikaan nuorten kasvattamisesta. Iän mukana tuomat muutokset on otettava huomioon.
  • Aikuiset säilyttävät oppimiskyvyn- vaikka vanhetessa tapahtuvat muutokset vähentävät tehokkuutta ja lisäävät sopeutumisvaikeuksia.
  • Aikuisten opintoryhmä on heterogeenisempi kuin nuorten ryhmä (siis vaikeus).
  • Ikä vaikuttaa positiivisesti: vahva motivaatio ja kokeneisuus, mutta myös negatiivisesti: koulutuspohjaerot, mekaanisen muistin heikkeneminen, ansiotyön rasitus, vapaa-ajan puute yms.)
Vapaaehtoisen aikuisopiskelijan vahvuuksia on yleensä  melko voimakas  motivaatio.

Heikkoudet  liittyvät mm.  asenteisiin ja suhtautumistapoihin (mm. heikkoon uskoon  omaan kykyyn  oppia. Jotain ainetta voidaan pitää tarpeettomana).

Monella aikuisella  on taipumus olettaa, että opiskelu on vain opetuksen seuraamista, eikä heillä ole intoa omatoimiseen opiskeluun- jota tarvitaan.  Aikuisopetuksessa tarvitaan kotitehtäviä, mutta niihin liittyy ongelmia: opiskelijat eivät ole useinkaan erityisemmin motivoituneita kotitehtävien suorittamiseen. Heillä on erilaiset mahdollisuudet kotiopiskeluun. Niitä suoritetaan epätarkoituksenmukaisesti (viime tipassa, kopiointi). Niiden laiminlyönti  voi  johtaa opintojen keskeyttämiseen.

Aikuiset ovat lisäksi opetusryhmänä hankala, koska he ovat "erimittaisia" ja  "moninaineksisia", toiset vireämpiä, eräät nopeita ja loput hitaita. Ongelmana on myös osallistumisen laimeus  ja opintojen keskeyttäminen.

Aikuisopiskelu

Aikuisopiskelu on kirjan mukaan ensi kädessä itseopiskelua, omatoimista työskentelyä, jota opetus (= opetuksen seuraaminen) täydentää - kun taas koulussa omatoiminen opiskelu (= kotitehtävät) täydentää opetusta.

Tavoitteena jatkuva itseopiskelu oli jo kansansivistyksen ikonilla Zacharias Castrénilla. Itseopiskelua/ omatoimista työskentelyä/opiskelua  tarvitaan, muutoin aikuisopetus jää vajaatehoiseksi. Itseopiskelu onkin  vapaiden opintojen tärkein tehostamiskeino. Se tarkoittaa siis kotitehtäviä tai yhteisiin oppimääriin väljemmin liittyvää kotiopiskelua.

Itseopiskelua tukevilla  oppitunneilla  tulisi käsitellä oppimäärän ydinaineistoa seulottuna ja esitettynä niin, että  jokainen voi hyötyä. Opetuksen aikana  opettaja osoittaa, mikä oppijaksossa on olennaista: loogiset, keskeiset ajatusrungot, keskeiset ydinajatukset, säännöt, periaatteet, syy-seuraussuhteet. Aukaistaan tiedon ja ajatusten päätiet. Keskitytään siihen, missä tarvitaan suullista ohjausta. Annetaan informaatioita, jota ei ole saatavissa kirjallisena ja annetaan yksilöllistä opiskelun ohjausta.

Menestyksellinen aikuisopiskelu  edellyttää  kolmea asiaa:
1. Tietynlaista - myönteistä- asennoitumista opintoihin.Tarvetta kehittää itseään.
2. Opintojen tarkoituksenmukaista suunnittelua ja
3. Opiskelutekniikan hallintaa (taitoja kuunnella, tehdä muistiinpanoja, keskittyä, muistaa, käyttää oppikirjaa ja muita apuvälineitä, tehdä kirjallisia tehtäviä ja valmistautua tutkintoihin ja kertauksiin

Kyetäkseen tehokkaasti seuraamaan opetusta samoin kuin työskennelläkseen omatoimisesti opiskelija tarvitsee opiskelutaitoa. Opiskelutaito on kykyä opiskella  tehokkaasti.

Tarvitaan  siis paitsi opetusta myös opintoneuvontaa. Opiskelun ohjaus oli alkuneuvonnan lisäksi
jatkuvaa.  Opetuksessa tulisi olla  tilaisuus suunnitella yhteistä työtä ja valmennusta opiskelu-tekniikkaan.

Aikuisten opetukseen sopivia menetelmiä

Itseopiskelu/Kotitehtävät

Käsite  itseopiskelu on moniselitteinen ja epämääräinen. Tässä kirjassa sillä tarkoitetaan oppikurssiin kiinteästi liittyvää toimintaa yksin tai pienissä ryhmissä järjestettyjen opintotilaisuuksien ulkopuolella. Siis laajassa merkityksessä kotitehtäviä.

Aikuisopetuksessa tarvitaan kotitehtäviä. Opetuksen tuntimäärä on liian pieni. Viikko oppimistilaisuuksien välillä  on liian pitkä (oppimispsykologia).  Ilman kertausta ja harjoitusta jo hallittu unohtuu. Kotitehtävien tavoitteita ovat:
  • vahvistaa oppitunnilla opittujen asioiden kunnollinen hallitseminen. Hankitaan uutta täydentävää muistitietoa,
  • harjoitellaan oppitunnilla opitun soveltamista useihin konkreettisiin tilanteisiin,
  • totutetaan hankkimaan tietoja ja taitoja omin avuin,  
  • voimistetaan harrastusta oppimiseen (edellyttää tarkoituksenmukaisia kotitehtäviä); itsenäinen, tuloksiin johtava työ suo tekijälleen paremman tyydytyksen ja innostaa uusiin yrityksiin enemmän kuin opettajan  tiivisti johtama työ, 
  • niillä voidaan yksilöistää (eriyttää MH).
Kotitehtävien tulee olla tehokkaita ja tarkoituksenmukaisia, sellaisia, joissa  opiskelija kehittää tiedon organisaatiota; keskeinen oppiaines selkenee ja painuu muistiin omakohtaisesti sulatettuna, järjestettynä ja valikoituna. Kirja suosittelee lisäämään kirjallisia tehtäviä lukutehtävien sijaan.

Kotitehtävien tekeminen ei saa olla aikuisopetuksessa kuulusteluun valmistautumista vaan
osa jonkin kokonaisuuden oppimista. Kotitethtävien tarkastaminen on suoritus välitavoitteen saavuttamisesta, jossa oppimistulosta vahvistetaan- jolloin opiskelija kokee edistymisen elämyksen.

Kysely

Kysely on kirjan mukaan aikuisopetuksessa vain täydentävä ja vaihtelua tuova opetusmuoto, jota ei käytetä yksinään vaan esimerkiksi esittävän ja keskustelevan opetuksen rinnalla. Päätarkoitus ei ole kuulustella vaan johdattaa uusien asioiden oivaltamiseen.

”Kysymysten tarkoitus on saada oppilaat paneutumaan asiaan, itse ajattelemaan sitä”
– Matti Koskenniemi

Jollei opiskelija viittaa, häneltä ei pitäisi kysyä.

Kyselyn ominaisuuksia:
  • tuo luennon alussa selviksi ne asiat ja ongelmat, joista kuulijat ovat eniten kiinnostuneita, 
  • se aktivoi (edellytää huolellista valintaa ja muotoilua), 
  • johdattaa omakohtaiseen ajatteluun ja asian pohdintaan, 
  • auttaa kontrolloimaan, onko ymmärretty  oikein, 
  • yksilöistää (aikuisopetuksessa ryhmä on heterogeeninen- kyselyn avulla tilaisuus tasoittaa tätä erilaisuutta vaihtelemalla kysymysten vaikeustasoa ja osoittamalla ne oikeille henkilöille.  
Hyvä kysymys kysyy vain yhtä asiaa-  johon löytyy oikea vastaus. Se on selkeä, ei liian pitkä. Se
liittyy opiskelijoiden kokemusmaailmaan. Se vaatii pidempää vastaamista ja perustelua. Se korostaa asioiden merkitysyhteyksiä ja osien liittymistä suurempiin kokonaisuuksiin.

Niin retro kuin kyselevä opetus onkin, sitä käytetään yhä paljon kouluissa. Sanosinko joka tunti? Mutta tärkeä vaikuttava lääkeaine usein unohtuu: Vahvistaminen oikean vastauksen jälkeen. (Ja mielellään kielellisesti rikkaasti MH)

Jos opiskelija vastaa väärin, on kirjan mukaan parasta auttaa opiskelija ”kärryille” (muut vaihtoehdot ovat: siirtää kysymys toiselle tai antaa itse oikeavastaus)

Luento

Luentoa (ja muuta esittävää opetusta) elävöitetään demonstraatioilla  ja täydennetään muilla opiskelijan aktiivisuutta  lisäävillä opetusmuodoilla.

Kysely luennon alussa tuo selville ne asiat ja ongelmat, joista kuulijat ovat eniten kiinnostuneita, eikä luennoitsija puhu yli päiden tai enemmistöä kiinnostamattomista asioista.

Tasoryhmät

Ryhmien heterogeenisuuteen  olisi pyrittävä  vastaamaan muodostamalla eritasoisia opintoryhmiä ja soveltamalla  opetus kunkin ryhmän tasoa ja muita opintoedellytyksiä vastaavaksi.

Lisäksi 

Lisäksi mainitaan nimeltä esittävä opetus, keskusteleva opetus, kirjekurssit, ohjelmoitu opetus (vain vähän kokemuksia), opinto-, keskustelu-  ja lukupiirit sekä ryhmätyö.

Opetus

Opetustyön julkilausumaton lähtökohta on, että  opettaja  sopeuttaa opetuksensa  tarkoituksen-mukaiseksi mahdollisimman hyvän oppimistuloksen saavuttamiseksi.  Tarkoituksenmukaiseksi tarkoittaa sellaiseksi, että oppilaat omaksuvat kyseessä olevan opetuskohteen mikäli mahdollista  kokonaan ja oikeassa muodossa.

Opetuksen tulee perustua opetettavien opiskelutarpeisiin, oppimisedellytyksiin ja opiskelu-mahdollisuuksiin- mikä edellyttää oppilaantuntemusta.

Opettajan tehtävä on osoittaa opetettavan asian merkitys  oppilaan kokonaistavoitteen  saa-vuttamiseksi. Opetus on tuotava opetettavien ajatus- ja koulutúsmaailman piiriin sen sanontoja ja käsitteitä käyttäen (elämänläheisyyden periaate).

Tehokkaan opetuksen keskeiset tekijät

Opetuksen tehokkuuden käsite on mutkikas. Sillä voidaan tarkoittaa oppimisen nopeutta, perinpohjaisuutta ja mm. vaivannäön ja saavutusten optimaalista  suhdetta. Onnistumisen mittari: kuinka paljon on opittu ja kuinka pienillä ponnistuksilla saavutuksiinsa nähden oppilaat ovat kyenneet omaksumaan opetetut asiat.

Kirjan mukaan opetuksen tehokkuus (onnistuminen, epäonnistuminen) riippuu viiden tekijäryhmän yhteisvaikutuksesta:
  1. oppilaat
  2. opetusaines eli se asia tai asiakokonaisuus, joka on tarkoitettu opittavaksi
  3. opetustapa
  4. opettaja
  5. opetuspaikka ja -aika 
1. Oppilaat:

Oppiminen tapahtuu sitä helpommin, mitä lahjakkaampi (vaikka lahjakkuutta on monenlaista) opiskelija on, mitä enemmän hänellä on tietoja (voi myös estää ) ja kokemuksia ko. alueelta sekä mitä  enemmän hänellä on oikeita (muutoin voivat olla haitallisia) opiskelutottumuksia.

Oppilaiden osalta keskeistä on motivaatio ( = tarpeet, tavoitteet, harrastukset), asenteet  (ennakkoasenne itseen oppijana ) ja arvostukset, emotionaalinen tila ja  kyvyt ( = lahjakkuus eri muotoinen, tiedollinen taso, aikaisemmat kokemukset varsinkin opiskeluun liittyvät).

Motivaatiolla kirjassa tarkoitetaan  niiden vaikutinten kokonaisuutta, joka saa ihmisen toimimaan tietyllä tavalla. Sillä  on  jokseenkin suora yhteys koettuun oppimisen vaikeuteen. Liian heikko tai liian voimakas motivaatio vaikeuttaa oppimista.

Motivaatio on heikko, jollei käsitä, miksi  pitäisi opiskella joitakin hänestä tarpeettomilta näyttäviä asioita, eikä hänellä ole siksi innostusta niihin. Jolleivat opetettavat asiat tunnu  mielekkäitä oppilaan kokonaistavoitteiden kannalta. Opettaja  voi vaikuttaa myös motivaatioon. (Aikuisella) motivaatiota vahvistaa erityisesti  opinnoissa menestyminen ja opintotilaisuuksissa viihtyminen.

Opettaja voi vaikuttaa vähitellen asenteisiin ja muokata niitä opiskelulle suotuisaan suuntaan mm. järjestämällä opetuksen turvalliseksi.

2. Opetusaines:

Opetusaines- tapa järjestää se- voi  helpottaa tai vaikeuttaa opiskelua. Opettaja voi vaikuttaa  opetuksensa vaikeustasoon muokkaamalla opetusainestaan.

Vaikeustaso (aines on vaikeasti omaksuttavaa)  on sangen suhteellinen käsite, johon vaikuttavat monet tekijät.   Vaikeustaso on kohdallaan,  kun mahdollisimman moni oppilaista kokee saavuttaneensa jotakin arvokasta joutumatta kuitenkaan ponnistelemaan kohtuuttomasti.

Vaikeustason valitseminen ei ole helppoa; oppilaat kun ovat erimittaisia. He ovat eri tasolla tiedollisesti, heidän  opiskelumotiivinsa ovat voimakkuudeltaan erilaiset, lahjakkuus  voi olla hyvin eriasteista. Eri oppilaat asettavat tavoitteensa eri tasoille. Opetusta tulisi siksi yksilöistää.

Menetelmiä opetuksen yksilöistämiseksi on kehitetty.  Eräs käyttökelpoinen tapa on suunnitella opetus asteittain eteneväksi, kuten ohjelmoidussa opetuksessa. Aines tarjotaan pienin palasin. Sisältö ja järjestys on tarkoin harkittu. Kunkin annoksen omaksuminen edellyttää  aikaisempien annosten hallintaa, mutta ei muuta.

Toinen käyttökelpoinen tapa on  vaihdella abstraktiotasoa, siirtyä tasolta toiselle mielekkäästi ja säilyttämällä yhteys alatasolla (idea S.I. Hayakawan)

Kolmas mahdollisuus on  kokeilla monitasoista opetusta: suunnitellaan kunkin opetustilanteen runko heikoimman viidenneksen mukaan mutta sisällytetään opetukseen melko runsaasti vaikeaa ainesta.  Vastakohtana on yksitasoinen opetus.

3. Opetustapa: 

Opettajan on harkittava opetustapansa . Valintaan vaikuttaa sekä oppilasjoukkko että  opetustehtävä - ja toki se rippuu myös opettajan persoonasta.

Opettaja voi vaikuttaa  myös opetuksensa vaikeustasoon muokkaamalla  opetustapaansa, käyttämällä erilaisia opetusmenetelmiä ja - tekniikoita ja valitsemalla niistä  kulloinkin omaan persoonalliseen tyyliinsä, opetustehtävään ja oppilasjoukkoon parhaiten sopivan.

4. Opettaja

Opettajassa vaikuttavat samat tekijät kuin  oppilaassa: Motivaatio ( = tarpeet, tavoitteet, harrastukset), asenteet ja arvostukset, emotionaalinen tila ja kyvyt.

Opetuksen helppo- tai vaikeatasoisuus on riippuvainen opettajan kokonaismenettelystä,  hänen asennoitumisestaan oppilaitaan ja opetettavanaan olevaa asiaa  kohtaan, edelleen hänen kulloisestakin mielentilastaan.

Opettaja ei oikein voi vaikuttaa omaan persoonallisuuteensa opetustilanteesta toiseen. Henkilökohtainen kontakti opiskelijoihin on mitä tärkein.

5. Opetuspaikka ja-aika

Itse opetuspaikka ja-ajankohta  merkitsevät kirjan mukaan suhteellisen vähän.

Yksilöistäminen 

Yksilöistäminen eli individualisoiminen  eli opetuksen eriyttäminen on  määrätietoista pyrkimystä ottaa huomioon opintoryhmän jäsenten yksilölliset  valmiudet ja tavoitteet.

Koulupedagogiikassa kyseessä on vanha metodinen suuntaus (yksilöllisen työskentelyn reformeja tehtiin runsaasti 1900-luvun alussa. Ne eivät  kuitenkaan saaneet aikaan mitään perusluonteista yleistä muutosta  perinteelliseen luokkaopetukseen).

Aikuiskasvatuksessa yksilöistäminen  on jokseenkin viljelemättä,  vaikka tarve ja mahdollisuudet ovat suuret: Ryhmät ovat heterogeenisia. Aikuinen on opiskelijana  itsenäinen. Vapaissa opinnoissa on suuremmat mahdollisuudet joustavien opetusjärjestelyiden käyttöön kuin kouluopetuksessa.

Kaksi päälinjaa aikuisopetuksen yksilöistämisessä ovat oppituntien ja/tai kotitehien yksilöistäminen.

Oppituntien yksilöistäminen

Oppituntien yksilösistämisessä omin työmuoto on yksittäistyöskentely: kukin tekee  itsekseen samaa työtä yksilölliseen tahtiinsa  tai käsittelee osittain toisista sisällöllisestikin poikkeavia opinto-ohjelmia (esim.yksinlaulu ja käsityö).

Yksi kansakouluopetuksen vanha keksintö sopii myös aikuisille:  oppikunnat, jolloin opiskelijoita ohjataan tasoryhmittäin. Se saattaa loukata aikuisten itsetuntoa.

Ryhmätyössa voidaan tehdä sisäinen työnjako.

Kotitehtävien yksilöistäminen

Kotityöskentelyn ja muun oppituntien ulkopuolella tapahtuvan opiskelun yksilöllinen ohjaaminen  on tärkeää.

Kotitehtävissä ( itsenäinen opiskelu) voisi olla työohjeet  ja sen jälkeen diagnostinen koe (pitäisi kai olla formatiivinen MH). Jos osaamisessa on aukkoja, annettaisin  lisätehtäviä. Kirjoittamisen tulisi olla pääasiallinen työmuoto.

Kirjassa ideoidaan myös  ohjaavaa opintoaineistoa (joka perustuu ohjelmointiin). Siinä
ainekset olisi seulottu tavoiteanalyysin pohjalta, asetettu asteittain vaikeutuvaan etenemis-järjestykseen, jaksoteltu sopiviin yksikköihin ja alakokonaisuuksiin, joihin olisi  sisällytetty kytkeytymiä oppimisprosessin aikaisempiin vaiheisiin sekä erityisiä kertausjaksoja. Aineistoon liittyisi  työohjeita (korvaisivat opettajan orientoivaa ohjausta) ja tehtäviä. Lisäksi  aineistoon  suunniteltaisiin  haarautumia. (lyhyt/pitkä tie - tyytyy perusoppimäärään tai syventää).

Yhteenvetoa

Olipa mielenkiintoista lukea autenttista aikuisdidaktiikka yli 50 vuoden takaa. Kieli oli pitkälti arkikieltä. Mutta joukossa oli tosi mainioita käsitteitä kuten ajatusrunko,  kokonaan ja oikein oppiminen,  opetettavien ajatus- ja kokemuspiiri, ydinaineiston seulonta....

Aikuisoppiminen - kuten tuohon aikaan yleensäkin oppiminen - näyttää olleen pääosin vastaanottavaa - mutta aktiivisesti ei passiivisesti. Tässä teoksessa ei vielä pohdita oman tietämyksen rakentamista tai nyt vallitsevaa uutta luovaa oppimista.

Ajan hengen mukaisesti eriyttämisen kysymys kiinnosti, ja siihen esitettiin jänniä idea-aihioita (mm. monitaso-opetus).  Erityisesti minua innosti huomion kiinnittäminen aineksen muotoilemisen tärkeyteen, pohdinta oppiaineksen vaikeustasosta ja kotitehtävien tarkoituksenmukaisuudesta ja vaatimus opettajalle kiinnittää opiskelu opiskelijoiden elämän kokonaistavoitteisiin ja heille tuttuun kieleen.


torstaina, joulukuuta 05, 2019

PISA18 - ylpeänä ja surullisena

SVENSKA Dagbladetin toimittaja soitti ja halusi haastatella juttuunsa Pisa18:sta. Kuulema ulkomailla reissaileva Kari Uusikylä oli ilmiantanut minut :-)

Oli siis pakko hieman koota ajatuksia. Onko Suomen koululaitoksen laatu romahtamassa?

Onnekseni sain eilen jutella asiasta mm. OAJ:n Jaakko Salon kanssa. Luin evääksi myös mainioita PISA18-raporttia, joka löytyy netistä. Linkki jutun lopussa.

Näin ajattelen.

1. Suomen koululaitos on edelleen upea

Tai peräti Salon sanoin: "Se on jäätävän hyvä." 

Pisa18-tulosten mukaan suomalainen peruskoulu tuottaa edelleen maailman huipputason tuloksia. 15-vuotiaat suomalaiset sekä osaavat että ovat tyytyväisiä elämäänsä.  Huippuosaajamaiden joukossa Suomi oli ainoa maa, jossa osaajat olivat myös tyytyväisiä.

Alueelliset erot tuloksissa maan eri osissa olivat OECD-maitten pienimmät. Parhaat tulokset saatiin pääkaupunkiseudulla, mutta ero muuhun maahan on entisestään supistunut.

Erot koulujen välillä olivat nekin pienimmät OECD-maista. Hyvä Suomi!  Meillä jokainen lähikoulu on hyvä. (Keskimäärin:-))


2. Totta:  tulokset laskevat

Näin on. Tulokset ovat edelleen laskeneet. Näin on ollut vuodesta 2006 alkaen  (lukuunottamatta pientä nousua lukutaidossa vuodesta 2012 vuoteen 2015).

Mutta niin ne ovat laskeneet muuallakin. Pasi Sahlberg kirjoittaa Australiasta, että näin on käynyt 37:lle erittäin vauraalle OECD-maalle, mm. Kanadalle (Ontariota lukuunottamatta), Uudelle Seelannille ja Australialle.

Onnitella saa niitä maita, joissa tulokset ovat nousseet. Näitä ovat mm. Viro ja Ruotsi. Mutta ne ovatkin satsanneet lisää rahaa koulutukseen. Toisin kuin Suomi, jossa koulutuksesta on leikattu vuosina 2012-2019 2 miljardia euroa.


3. Huoli huonoista lukijoista 

Lukutaidossa vuodesta 2006 alkanut lasku jatkuu yhä.  Hyvin lukevien osuus on ennallaan: 14 %. Mutta heikosti- jopa niin heikosti että sillä lukutaidolla ei oikein elämässä selviä- on sekin noussut 14 %:iin. Raportin mukaan lukutaidon lasku johtuu nimenomaan  siitä, että huonosti lukevien osuus kasvaa.

Raportti esittää, että se, ettei osaa lukea kunnolla, vaikuttaa myös siihen, oppiiko matematiikka ja luonnontieteitä.

Miksi enää ei opita lukemaan? Pasi Sahlbergin mukaan lapset ja nuoret ovat kaikkialla muuttuneet. Heillä ei ole enää aikaa lukea ilokseen. Aika kuluu tietokoneilla ja kännyköillä touhuiluun. Pisa18-raportti sanoo saman asian varovaisemmin: Maltillinen koneiden käyttö tukee lukutaidon oppimista. Ne, joilla oli heikko lukutaito pelasivat enemmän kuin hyvät lukijat. Suomalaisnuoret olivat hyviä hakemaan tietoa laitteilla, mutta tuo taito ei ollut yhteydessä luetunymmärtämisen kanssa. Digiloikan sijasta siis digiharkintaa?

4. Huoli ennen muuta pääkaupunkiseudun oppilaista- ja vielä erikseen pojista

KUTEN jo totesin alueelliset erot pääkaupunkiseudun ja muun Suomen koulujen välillä olivat kisan pienimmät ja ne pienenivät edelleen. Periaatteessa hieno asia.

Pääkaupunkiseutu poikkeaa muusa Suomesta: Täällä  on paitsi maan parhaat tulokset tuottavia kouluja myös maan huonoimpia tuloksia tuottavia kouluja.

Erot eri koulujen välillä olivat siis suurimmat juuri pääkaupunkiseudulla - jossa on havaittavissa kaupungin sisäistä segregaatiota ja jossa vanhemmilla on aito mahdollisuus  (Vantaata lukuunottamatta) valita lapselleen muu kuin lähikoulu.

Tyttöjen ja poikien erot lukutaidossa olivat Suomessa suurimmat OECD-maiten joukossa. Huonosti lukevista poikia oli meillä enemmän kuin tyttöjä. Ja hyvistä lukijoista enemmistö oli tyttöjä.

Hurja tulos oli, että erot oppilaiden välillä saman koulun sisällä ovat  suuremmat kuin koskaan. Huonosti osaavien määrä kasvaa.

Oppimistulokset ovat vahvassa yhteydessä myös lapsen perheen sosioekonomiseen asemaan. Nämä erot olivat kaikkein suurimmat juuri pääkaupunkiseudulla.

Ylimmän ja alimman ryhmän lasten lukutaidon tuloksissa oli eroa 79 pistettä - joka vastaa kahta kouluvuotta. Perheen tausta näyttää vaikuttavan poikiin ja tyttöihin hieman eri tavoin.  Hyvistä lähtökohdista hyötyvät erityisesti tytöt ja huonoista kärsivät erityisesti pojat.

Kanstasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten 15-vuotiaitten osaamiserot lukutaidossa olivat suuremmat kuin missään muussa OECD-maassa.

Lukutaidolla oli mm. yhteys omaan tahtoon lukea,  uskoon omaan taitoon lukea ja mm. sitkeyteen.

Ojenne ja  PDF-julkaisu:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161922/Pisa18-ensituloksia.pdf?sequence=1&isAllowed=y

tiistaina, joulukuuta 03, 2019

lauantaina, marraskuuta 30, 2019

Syksyn viimeinen luento takana. Mitä nyt opin tästä työtavasta?
















TERVEISIÄ PORISTA. Minulla oli ilo pitää keskusteleva luento Peruskoulusta vuonna 2019 intiimille porukalle poliittisia päättäjiä, rehtoreita ja sivistyspuolen hallintoväkeä.   Tuon keikan lisäksi erilaisia luentotyyppisiä tilaisuuksia mahtui syksyyn kymmeniä. Niinpä ajattelinkin kirjata ylös seikkoja hyvästä luennosta, joita en halua unohtaa.

OLEN aina ollut innostunut luennosta työtapana. Luento on  tehokas, yksinkertainen ja nopea tapa  välittää tietoa suurelle joukolle.  Parhaimmillaan se välittää myös  innostusta. Siinä sellainen, joka haluaa esiintyä, sitä totisesti saa. Mutta erityisesti dialogisen versiona se on myös huikea työtapa oppia uutta paitsi osallistujien ajatuksista myös itse luennosta.

LUENTOHAN on ikiaikainen tapa opettaa. Se on mitä erinomaisin tapa jakaa informaatiota. Mutta informaation vastaanottaminen  ei ole kuin  osa oppimisprosessia. On mahdollista, että luento oppimismenetelmänä jää vertauskuvallisesti - muutamaa omaksuttua ja muistiinpanoihin kirjattua oivallusta lukuunottamatta - vastaanottavan lukemisen ensimmäisen vaiheen: selailun tasolle. Varsinainen oppiminen:  joko sanatarkaka  tai transformatiivinen (uuden informaation liittäminen  omiin aikaisempiin käsityksiin) jää itse asiassa kokonaan kotona tehtäväksi. Ja siksi monet meistä, jotka jakavat diat jälkikäteen kuulijoille, käytämmekin luentoajan vain laatimamme oppimateriaalin esittelyyn- ja laistamme vastuunottoa itse oppimisesta. Palkkion laskuttamiseen riittää, että "asiat on käyty läpi"? Luulemme jakavamme tietoa, mutta unohdamme, että meidän (vuosikausien työn tuloksena konstruoimamme) tietomme onkin  kuulijoille vastaa  dataa, informaatiota, josta heidän  pitää itse työstää oma tietämyksensä.

Ja jo informaation hankintavälineen luennossa on ongelmia.  On erinomaisen vaikeaa yhtä aikaa kuunnella, katsoa ja tehdä muistiinpanoja. Ilman muistiinpanojen tekemistä lyhytaikainen muistimme pitää huolta, että uusi info ei tartu mieleen.

Mallin saa suuremmaksi klikkaamalla.
OLENKIN rakennellut syksyn aikana omatekoista mallia avamaan transformatiivista oppimisprosessia luennon aluksi.

Erotan kolme erilaista tapaa oppia: vastaanottava (jossa asia opetellaan sellaisenaa ), transformatiivinen (jossa omaa käsitystä rikastetaan) ja uutta luova oppiminen (jossa rakennetaan kokonaan uutta esim. ongelmanratkaisun keinoin)

Mallin alkuaihiona on ollut Aatto Kaljusen ikivanha yksinkertaistus tiedon omaksumisesta.

Luennon alku

Lyhyesti kerron luennon aluksi, että luennoitsija tarkoitus ei ole osoittaa kenenkään ajattelutapaa vääräksi vaan haastaa meitä yhdessä  rikastamaan omiamme nostamalla esiin  joitain ehkä uusia  tapoja ajatella. Ryhmä  rakentaa yhteyksiä vanhan ja uuden tietämyksen välille ja ottaa uutta vastaan tulkitsemalla sitä omaa kokemustaustaansa  vastaan.

Samalla olen korostanut, että luennosta ei jää mitään mieleen, jollei aina välillä pysähdytä kirjaaman ylös prosessoimaan kuultua ja siitä syntyneitä omia ajatuksia. Onko siinä mitään järkeä? Sopiiko se siihen, mitä olen aikaisemmin ajattelut?

Alkuun olisi hyvä sijoittaa jokin ajankohtainen uutinen, ja nostaa näin uteliaisuutta. Ja juoksussa tarinoita. Ne herättävät nukkuvat.

Luentokokonaisuus tarvitsee päätavoitteen ( ja takataskussa mimimitavoitteen- Kiitos Anneli Kansanen)  ja  rakenteen.  Ne tulisi alussa  esitellä.  Rakenteen  tulisi olla looginen.

Olisi  jo ennalta tai viimeistään luennon aluksi hyvä koota toiveiden lista: Mistä haluamme erityisesti teeman alla  tietää enemmän? Mihin osallistujat   tätä luentoa tarvitsevat?  Mukana olijoiden omat kysymykset tulisi aina priorisoida.. Kannattaa hyödyntää  uteliaisuutta…

Monologia ja dialogia

Keskustelu stimuloi ja selventää ajatuksia. Yksi vaikeus on määrittää optimiaika porinoille. Eikä  pelkkä pariporina ei riitä, ajatelmia pitäisi  kirjata ylös vaikkapa avainsanoina.

Luennoitsijan on oleellista  ymmärtää, että jokin luennoitsijan väite voi nostattaa osallistujissa  isojakin tunteita. Nuorempana sitä saattoi provosoituakin niissä tilanteissa. Mutta se on tyhmää.  "Olet todennäköisesti oikeassa" on tahdikas vastaus kritiikkiin.

Erityisesti pyrin kiinnittämään huolta käsitteisiin. Yritän puhua enkä lukea. Havainnollistan dioilla, joissa ei ole liikaa tekstiä. Kuvitus avaa monta asiaa. Dioja ei saa olla liikaa.

Vaihtelua

Juuri kukaan ei pysy sitä paitsi seuraamaan keskittyneesti kuin vartin kerrallaan. Siksi luentoon tarvitaan monenlaista vaihtelua. Olen käyttänyt aktivoivien tehtävien (  mm. värikorttipurkujen) lisäksi mm. musiikkia.  Ja tietysti taukoja. Vielä minulla on kehitettävää siinä, että osaisin käyttää fullanilaisia tauon yli siltaavia ajattelutehtäviä.

Luennon lopuksi

Luennon lopussa pyydän ihmisiä yleensä kiteyttämään, mitä tärkeää opimme (Esim. Stubbin 3 pointtia).

Saimmeko yhdessä aikaan tunnetasolla tunteita  oivalluksia? Muuttuiko ns. esiymmärtyksemme? Jäikö jokin asia epäselväksi?

Porissa peruskouluteema oli hyvin tuttu, joten olikin jännää, että vaikka luento ei sinällään ehkä tuonut mitään ratkaisevasti uutta, se sai vastaajien mukaan heidät muistamaan arvokkaita ajatuksia, jotka olivat unohtuneet.

Tulisi olla myös mahdollisuus arvoioida  tarjotun informaation arvoa (vrt. Engeströmin täydellisen oppimisen malli).  Nopea kikka on sorminäyttö. Pidempi sarja pikakeskusteluita: Mitä kuulit? Mitä jäi erityisesti mieleen? Miltä esitetyt asiat tuntuivat? Mikä innosti? Mikä nostatti karvoja? Miten päivä vaikuttaa Sinuun ja Työyhteisöösi? Ei mitenkään? Jotenkin? Mihin haluat ryhtyä? Mitä haluat tehdä? Mitä teet ensimmäisenä, jotta se, mistä tänään innostuit, myös toteutuisi? Mitä toiveita Sinulla on seuravalle kerralle? 

torstaina, marraskuuta 28, 2019

keskiviikkona, marraskuuta 27, 2019

Voiko oppilaiden koulupäivää lyhennellä?

TÄNÄÄN pidin opiskelijoille syksyn viimeisen ryhmäistunnon yliopistolla.

Teemana oli opetussuunnitelma ja koulun kehittäminen.

Eilinen ryhmä pyysi minua samaa teemaa koskeneessa istunnossaan selvittämään, olivatko he ymmärtäneet oikein tähän kurssiin liittyneellä lainsäädäntöä käsitelleellä luennolla kuulemansa/luulemansa:-) ajatuksen: koulut voivat lyhentää oppilaiden koulupäivää päivänrytmiä muuntelemalla ja erityisesti leikkaamalla välituntien pituutta.

Lupasin selvittää asiaa tutulta luennoitsijalta.

Avasin keskustelun myös Facebookin SOKF-ryhmässä, jossa on 14 706 jäsentä. Korostin keskustelussa, että on kysymys opiskelijoiden tulkinnasta kuulemastaan. Provosoidakseni keskustelua käyntiin, esitin pohjaksi täysin fiktiivisen, itse keksimäni esimerkin.

HUOM: TÄMÄ ON FIKTIIVINEN ESIMERKKI, JOKA EI OLLUT LUENNOLLA. KORJASIN TÄHÄN MYÖS LASKUVIRHEEN.
8.00 alkaa ( 2 * 45 min)
9.30 tauko (5 min)
9.35- 11,05( 2 * 45 min)
11.05- 11.20  (15 min ruokailu)
11.20- 12.50  ( 2* 45 min)
Kysyin: Voiko kuuden tunnin koulupäivä olla tällainen? Laskuvirheen korjaamisen jälkeen päivä  olisi 4 tunnin 50 minuutin mittainen. Kerroin, että oman  dinosauruksen ajatteluni mukaan laissa mainittu tunti kouluaikaa on tunti. Ja oppilaan koulupäivän pituuden tulisi olla  on 8- 14.

FB-keskustelusta

KESKUSTELUNAVAUKSEEN sain 39 kommenttia. Kukaan ei pitänyt fiktiivisen esimerkin mukaista päivää mahdollisena. Mutta sekin tiedettiin, että koulupäiviä kyllä lyhennellään leikkaamalla välituntien määrää. Eräs keskustelija totesi, että  "Ilmeisesti on kyse siitä, että asiaa ei olla vielä viety oikeuteen tms punnittavaksi ja tähänastiset lyhennykset joka puolella Suomea ovat sopineet kaikille osapuolille (työnantaja, työntekijä, lapsi, vanhemmat)."

Luennoitsijan vastaus

TUTTU luennoitsija vastasi ripeästi.  Heti aluksi sain tukkapöllyä ym.  fiktiivisestä  esimerkistä, koska siitä syntyi joillekin sellainen väärä mielikuva, että sitä olisi  luennolla puitu. Luennolla oli käyty keskustelua siitä, että päivän kaksi viimeistä oppituntia on mahdollista yhdistää. Ansaitsin tuon rangaistuksen.

Päivän lyhentämisen 2 mallia

Päivän lyhentämiseen kaksi viimeistä tuntia yhdistämällä on luennoitsijan mukaan kaksi mallia:

1. Opetuksen järjestäjän päättämään lukujärjestykseen on merkitty pysyvä ratkaisu, jolloin ei synny vastuu tms. ongelmia. Tällöinkin oppilas on välitunnin eli 15 min pituisen ajanjakson ajan  koulupäivän päättymisen jälkeen vielä koulun valvontavastuun piirissä, jos hän on  koulun alueella.
2. Jos näin tehdään poikkeuksellisesti jonkin yksittäisen oppitunnin osalta kesken lukuvuotta, niin tähän on oltava rehtorin/opetuksen järjestäjän hyväksyntä ja asiasta on ilmoitettava huoltajalle. Kotona on tiedettävä milloin oppilas pääsee eli koulupäivä päättyy.

Oppilaan koulupäivä  ja opettajan työpäivä

Luennoitsija oli todennut tässä yhteydessä, että lainsäädäntö ei tunne sanaa välitunti eikä siitä ole säädetty. Lisäksi oppilaan päivä on eri asia kuin opettajan päivä. Eli vaikka oppilaan koulupäivä voi tuon kahden viimeisen  tunnin yhdistämisen takia olla lyhyempi kuin 6 x 60 min, ei opettajan työpäivä voi olla lyhyempi.

Juridinen perusta löytyy perusopetusasetuksen 3 §:stä. Siinä on säädetty oppilaan vuosittaisesta ja viikoittaisesta tuntimäärästä. Opetukseen tulee käyttää tuntia kohti vähintään 45 minuuttia. Opetukseen käytettävä aika jaetaan tarkoituksenmukaisiksi opetusjaksoiksi. Välitunnin ja ruokailuun varatun ajan pituutta ei säädellä, vaan opetuksen järjestäjä päättää siitä.

Pedagoginen vapaus huomioon!

Luennoitsija oli tuonut  luennolla esille myös oman näkemyksensä, että 60 minuutin tunti, josta vähintään 45 minuuttia on opetusta järjestetään opettajan pedagoginen vapaus huomioon ottaen niin, että mahdollistetaan opettajalle aina päätösvalta siitä, milloin oppitunti päättyy.  Hän pohjaa näkemyksensä  siihen, että laissa säädetty vähintään 45 min opetusta sisältää aina myös sen, että on oltava mahdollisuus ylittää tuo 45 min. Ja sen mukaan opettajankin työajasta on sovittu. (MH- Minulle ihan uusi ajatus) 

Oppilaiden ikäkausi ja edellytykset

Juridisesti pitää lisäksi (MH esim. fiktiivisen esimerkin mukaisia) tuollaisia malleja pohdittaessa muistaa se, että perusopetuslaki edellyttää, että kaiken opetuksen järjestämisen lähtökohta on oppilaiden ikäkausi ja edellytykset ja että edistetään oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä (PoL 3 §). Tämäkin kerrottiin luennolla. Se on siis kaiken opetuksen järjestämisen perusta.

Fiktiivinen malli ei käy

Näkemyksenään luennoitsija esitti, ettei hänestä  lain mukaan  peruskoulussa opetusta voi pitää koko päivää TAUOTTA 90 MIN jaksoissa, koska se ei muun muassa edistä oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä. On yksittäisiä oppiaineita kuten esim. käsityö, kotitalous, liikunta, joihin 90 min voi sopia, mutta pääsääntöisenä järjestämistapana koko päivälle kaikkiin oppiaineisiin  hän ei pitänyt  mahdollisena.

Entä tunnin aikana pidetyt tauot?

Hän nosti esiin  mielenkiintoisen seikan: Jos oppitunnista tehdään 90 minuutin pituinen ja jos opettaja sisällyttää  siihen erilaisia taukoon rinnastuvia osioita, on arvioitava erikseen,  täyttyykö tuolloin 45 min vaade opetuksesta vai ei.  Taukoja voisi tulla jo siksi, että  pitää vaihtaa opetustilaa, opettaja vaihtuu, materiaalit pitää vaihtaa, pitää päästä biotauolle jne.  Opetuksen olisi myös alettava heti, ilman joustoa ja taukoja, kun siihen olisi varattu vain tuo minimiaika. Lisäksi hänen mielestään ruokailuun ei riitä 15 min, jotta OPS tavoitteet senkin osalta voisi toteutua.

Entä pitkät välitunnit?

Luennoitsija piti kyseenalaisena samoin perustein myös systeemejä, joissa koulupäivän sisään tehdään pidempi tauko (esim 45-60 min ).  Siksi, että jos ajoitetaan opettajan pedagogista vapautta ja siirretään välitunteja yhteen keskelle päivää,  mahdollistetaan vain   minimissään 45 minuutin opetus, vaikka laki säätää, että vähintään 45 min. (MH- Hmm. Ymmärtääskeni lainsäädäntö ei tunne pedagogista vapautta)

Laillisuusvalvojan kannanotto

Monia asioita voidaan hänen mukaansa tehdä, vaikka ne eivät aina ehkä olisi ihan lain mukaisia. Vasta jos joku kantelee ja pyytää asiaan laillisuusvalvojien kannanottoa, joudutaan mahdollisesti muuttamaan valinneita käytäntöjä.  Tästä yksi esimerkki luennon lopussa oli perusopetuksen maksuttomuus ja siihen hiljan annettu ratkaisu. Ennen tuota päätöstä oli hyvin erilaisia käsityksiä siitä, miten maksuttomuutta voi toteuttaa. Ja useita juristienkin tulkintoja.

Opetuksen järjestäjällä on  lakisääteinen velvollisuus arvioida järjestämäänsä opetusta ja oppilaidenkin mielipiteet pitää ottaa huomioon ja selvittää. Eli jos päivän rakennetta muutetaan oppilaidenkin mielipide pitää selvittää, vaikka se ei tarkoita sitä, että päätös tehdään sen mukaisesti.

HIENO vastaus. Antaa paljon ajateltavaa.

Auki jää edelleen monia asioita

NYKYINEN  säädöstö jättää tosiaan auki monia asioita.  Peruskoulun alkuvaiheessa päivänavaukselle varattiin usein ylimääräinen 10 minuuttia. Onko päivänavaus opetusta vai taukoa?

Niinikään koululounaasta todettiin, että siihen ei käytetä opetukseen varattua aikaa. Näin muistan. Muistanko oikein?

Onko pikkuvälitunnin pitäminen itse asiassa varastamista opetusajasta?

tiistaina, marraskuuta 26, 2019

maanantaina, marraskuuta 25, 2019

2. periodin maisteriharjoittelu on ohjattu

HYVÄ, mutta vähän haikeakin mieli.

Tänään kävin viimeisen kerran kannustamassa, innnostamassa ja ohjaamassa oikeaan kuutta opetusharjoittelijaa kahdessa mainiossa harjoittelukoulussa: Norssissa ja Pihlajamäen ala-asteen koulussa. Molemmissa opiskelijoita oli ohjaamassa tehtävään kunnianhimoisesti suhtautuneet opettajat. Thanks.

Viiden viikon harjoittelun aikana ehdin nähdä useita upeita tunteja: patsasretkiä, draamaa, äidinikieltä ja kirjallisuutta, matematiikkaa, käsityötä,  kuvataidetta, - ja hih- uuden opsin mukanaan alakouluihin tuomaa yhteiskuntaoppia...

Harjoittelijoilla oli monenlaisia vahvuuksia. Kaikilla ämmintä interaktioita ja välittämistä, suurella osaala silmistäkin välittyvää hymyä, taitoa luoda selkeitä rakenteita, aineen- ja luokanhallintaa sekä muutamalla myös rohkeaa uskallusta haastaa vanhaa.  Saamme ensi vuonna upeita  uusia opettajia kouluihin.

Tämä viimeinen harjoitteluviikko oli taas yhteisopetusta, ja kuinka hienosti kolme paria toimikaan yhdessä kuin Batman ja Robin.  Ohjaavilta opettajilta sai kuulla, että hienosti on  viidessä viikossa kasvettu opettajuuteen.

Mutta mutta. Olen kyllä huolissani opetusharjoittelun viikkomääristä. Vielä 1990- luvulla harjoittelua oli neljässä jaksossa yhteensä 17 viikkoa. Nyt kahdessa jaksossa on about 8 viikkoa. 1990-luvulla myös ohjaus oli  selkeästi vahvempaa.. Sitä sai luokanlehtoreiden lisäksi - ja paljon enemmän - yleisdidaktiikan ja ainedidaktiikan lehtoreilta. Nykyään yleisdidaktikko on piipahtaja.  Lisäksi on kokonaan luovuttu ns. ryhmäohjauksista. Money Talks.

Mutta näillä nyt mennään.

TÄMÄ oli  nyt toinen 1varsinainen 10 opintopisteen maisteriharjoittelu. 2 lisäpistettä  aiempaan tarkoittaa, että ennen harjoittelun alkamista   järjestettiin  aikaisemman lyhyen infon sijaan kokonainen pajapäivä ajankohtaisista pedagogisista asioista ja  lisäksi joulukuussa on vielä harjoittelun lopetuspäivä. Tuolloin piskelijat  kohtaavat  didaktikkonsa ja saavat palautetta laatimistaan harjoitteluraporteistaan.  Noissa loppukeskusteluissa nostetaan esille harjoittelun aikana ja harjoitteluraportissa esille tulleita asioita ja laajennetaan keskustelua käyttöteorian kautta. Ohjelmassa on lisäksi teematyöpajat, joissa jokainen  pari pitää napakan alustuksen dioineen/videoineen avauspäivänä valitsemastaan ja harjoittelun aikana työstämästää  teemasta. 

sunnuntaina, marraskuuta 24, 2019

lauantaina, marraskuuta 23, 2019

Kuuliaisuuden koulu

TOTTELEMINEN kasvatustavoitteena ja käsitteenä on stigmatisoitu. Esimerkiksi nyt voimassa olevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa sanaa ei mainita kertaakaan.

Koulussa työtä tekevät tietävät kuitenkin, kuinka tärkeää arjen sujumisen kannalta on lasten taito paitsi luoda ja ajatella kriittisesti myös totella, noudattaa annettuja ohjeita.

Olen  itse pohtinut tottelemisen käsitettä parissakin blogilastussa (ks. linkit lopussa).

Näen tottelemisen taitona luopua tilapäisesti ja vapaaehtoisesti siitä, mitä itse tahtoo.  Kyse on siis oman tahdon (oli nyt tahto ontologisesti mitä tahansa)  hallinnasta. Taitoa voi pitää yhtenä itseohjautuvuuden ulottuuvutena.

KOSKA tottelemista ei nykyään pohdita, oli niin upeaa lukea  teos:

Reima, Vilho (1913). Kuuliaisuuden koulu. Kotikasvatusyhdistyksen julkaisuja N:o 5. Porvoo: WSOY


Opettaja Vilho Reima oli Suomen Vanhempainliiton edeltäjän Kotikasvatusyhdistyksen pitkäaikainen toiminnanjohtaja. 1900-luvun alussa opettajat kiersivät Suomea kertomassa, kuinka vanhempien tulee lapsiaan kasvattaa.  Reima kiersi aktiivisesti näissä kasvatuskokouksissa ja kirjoitti lisäksi ison nipun ohjekirjasia - mm. tämän   44-sivuisen kirjasen toivoen, että siitä olisi  ” monelle (yksinkertaiselle) äidille ja isälle  jotain apua raskaassa kasvatustyössäään.”

Kuuliaisuuden/tottelemisen käsite

Tässä teoksessa totteleminen ja kuuliaisuus ovat synonyymejä. Totteleminen on Reimalle oikeanlaista alistumista. Kuuliaisuus on lujin side yhteiskuntien koossa pitämisessä. Kuuliaisista lapsista tulee kuuliaisia kansalaisia. Myös kristinsusko vaatii hänen mukaansa kuuliaisuutta. Mooseksen laki sääti myöskin kuolemanrangaistuksen niskoittelevalla ja kovakorvaiselle  pojalle.

Kuuliaisuuden hedelmiä on tinkimätön velvollisuudentunto.
"Ihana on kuuliaisuuden hengen elähyttämä koti. Tuskin isän ja äidin sana lausutaankaan niin riennetään sitä jo täyttämään. Iltarauha on siellä paratiisin esimakua."

Tottelemattomus. Miksi ja mitä sitä on?

Reima aloittaa kirjan kauhukuvalla 1900-luvun alun Suomesta:  Keskuudessamme on paljon nuorisoa, joka horjuu kuin ruoko joka tuulen mukaan ja kaatuu paheiden tielle laumoittain kuin heinä viikatemiehen edessä. Tottelemattomia, jäykkäniskaisia ja röyhkeitä  nuorisojoukkoja on kujat ja kadut täynnä. Suuremmissa kaupungeissa on usein mahtava poliisiarmeijakin neuvottomana tuon röyhkeän voiman edessä. Raaka ja röyhkeä nuoriso  polkee kaiken pyhän ja hyvän jalkojensa alle ja uhmailee yhteiskunnan järjestystä.

Tottelemattomuuden puu on hänen mukaansa aina kasvattanut madonsyömiä ja myrkyllisiä hedelmiä.  Tottelemattomasta tulee  itsekäs, maltiton, jäykkä, ylpeä kuin tammi, taittuu ei taivu.

Nuorten käyttäytymisen syynä ovat aikuiset, kansa: Suomen kansalla itsekkyys ja tottelemattomuus oikean alistumisen puute ovat aivan päähyveitä.

Ja kasvattajat. Kodissa, jossa tottelematomuuden henki vallitsee on  sekasorto, rauhattomuus, työvoimien ja tulosten hajaantuminen kaikkialla. Elämä on kuin loppumatonta soutamista vastavirrassa

Tottelemattomuuden syitä ovat heikot tai huolimattomat kasvattajat. Lapsen pahoja  taipumuksia ei pidetä silmällä. Isä ja äiti vetävät eri köyttä. Ollaan epävarmoja käskyissä ja kielloissa (konditionaali). Kasvattajilla voi olla nurinkurisia vaatimuksia  tai ristiriitaisia vaatimuksia.

Kasvattajat voivat antaa loppumattomasti käskyjä ja kieltoja. Käsketään liian paljon ja liian usein. Vaaditaan orjan kuuliaisuuttaJankutetaan alinomaan. Huudetaan ja pauhataan. Vaaditaan liian vaikeita /mahdottomia. Pidetään pitkiä saarnoja tottelevaisuudesta. Väitellään tottelemisesta. Lahjotaan lapsia kuuliaisiksi. Kuuliaisuuteen tulee kehittää mutta sitä ei saa ostaa.

Kuuliaisuuden koulu

Reima päättää kirjasen sloganiin: ”Kuuliaisuuden koulu on maailman tärkein oppilaitos.”  Kyseessä on vertaus ei erillinen oppilaitos. Kirjasen tarkoitus on antaa kasvattajille eväitä siihen, kuinka lapset ja nuoret parhaiten oppivat kuuliaisuustaidon.

Ymmärrän tekstiä niin, että kuuliaisuus/tottelevaisuus ovat  tietyllä lailla ihmisen luonnollisen, syntisenä pidetyn itsekkyyden taittamista lapsen niinikään kaipaamaksi tottelevaisuustaidoksi.

Kasvatus kuuliaisuuteen tulee kirjan mukaan aloittaa  aikaisin.  Jo ensi ikävuodella  lapsessa on oma tahto ja itsepäisyys (Rodhe). Heti silloin lapsi on pantava kuulaisuuden kouluun.

Ensimmäisessä vaiheessa lapsi on saatava  ehdottomaan,  koneentapaiseen kuuliaisuuteen  viimeistään 6-7-vuoden iässä. On kasvatettava  kärsivällisesti itsehillintää.  On tunnettava lapsen luonne. On viihdytettävä lasta oikealla tavalla: keksitään hänelle sopivia  töitä ja toimia.

Kasvattajalta tämä vaatii paljon:  Kasvattajan on itse oltava hyvä esimerkki siitä, että on itse kasvanut kuuliaisuuteen. Selkeät, johdonmukaiset   käskyt ja kiellot (Mikael Soininen). Tottumus on tärkeä
Kieltoja ja käskyjä niin vähän kuin mahdollista. Kasvatuksen kultainen sääntö: Vähän päivässä, paljon viikossa. Helposta vaikeampaan. Aluksi vaadittakoon sellaista, mitä lapsi tekee mielellään- lapsi harjaantuu huomaamattaan tottelemaan ja vähitellen oikea tottelevaisuus tulee hänelle toiseksi luonnoksi.  Silmän kuri on erinomaista. Äidin kyyneleet ovat maailman kalleimmat helmet .

Toisessa vaiheessa 6-7 vuodesta 12-13 vuoden ikään  opitaan itsenäinen kuuliaisuus. Silloin lapsen pitää oppia ymmärtämään syitä ja perusteita. Hän ymmärtää tottelemisen tärkeyden ja välttämättömyyden. Nyt ei  enää anneta  jyrkkää käskyä tai kieltoa, vaan suostutellaan: ”Minä neuvon sinua tekemään tällä lailla.. Mielelläni soisin sen niin ja niin tehtävän.”

Kolmannessa vaiheessa: Ns. nuorukais- ja neitsytiässä- jos edelliset ajanjaksot on onnellisesti suoritetut - kasvattaja voi odottaa vielä parempaa kuulaisuutta, joka johtuu kunnioituksesta ja rakkaudesta  kasvattajaa kohtaan. Nuori pohtii, millä voisin äitiäni ja isääni ilahduttaa.

Omia lastujani tottelemisesta
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/07/apua-lapseni-ei-tottele-opettajia.html
https://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/08/miksi-lapsi-tottelee-lastuja.html

Kirjoittajasta

Vilho Reima (1867– 1948 ) oli kouluneuvos, kansakoulun-opettaja ja Suomalaisen puolueen kansanedustaja 1907-1909.

Reima teki merkittävää työtä  Suomen kansan valistajana.  Hän oli aluksi kiertokoulun opettajana, kävi sitten opettajaseminaarin ja valmistui vuonna 1890. Hän toimi Kymin Hurukselan kansakoulun ensimmäisenä opettajana.  Vuonna 1893 hän siirtyi opettajaksi Helsinkiin.

Reima halusi nostaa vähävaraisten elintasoa ja perusti  silksi kansakouluja Helsingin ympäristöön. Myös raittiusasia oli hänen sydäntään lähellä.

Kotikasvatusyhdistyksen toiminnanjohtajana hän kirjoitti kasvatukseen liittyviä kirjoja, joita on painettu 400 000 kappaletta.

Pohjois-Amerikan siirtolaiset pyysivät häneltä neuvoja ja ohjausta. Matkallaan Yhdysvalloissa vuonna 1910 Reima tutustui sikäläiseen äitienpäivän viettoon ja toi idean Suomeen. Ensimmäinen  äitienpäiväjuhla vietettiin Alavieskassa  paikallisella kansakoululla 7. 7. 1918. Seuraavana vuonna juhlaa vietettiin jo monella paikkakunnalla. Päiväksi vakiintui toukokuun kolmas sunnuntai. Vuonna 1927 äitienpäivää siirrettiin viikkoa aikaisemmaksi, koska toukokuun toinen sunnuntai oli opettajien kannalta parempi, koska se  ei sijoittunut pahimpaan aikaan keskelle kokeiden arvosteluja ja kevättodistusten kirjoittamista. (poimittu Wikipediasta).

Päivän aforismi


torstaina, marraskuuta 21, 2019

Kerava & ym. Syvällä syväoppimisessa


Vesa Äyräs avaamassa ohjelmaa Keravalla 30.10.2017
HIEMAN yli kaksi vuotta sitten : 30.10.2017 kokoontuivat Keravan päiväkodinjohtajat ja  rehtorit Keravan kirjastolle syväoppimisen aloitusseminaariin.

Kaupunki oli päättänyt - ensimmäisenä kaupunkina Suomessa-  että koko  Keravan varhaiskasvatus, perusopetus ja lukiokoulutus osallistuvat NPDL-yhteistyöverkostoon eli syvä-oppimisen ohjelmaan vuosina 2018 ja 2019.

Niille, jotka eivät tiedä: NPDL-ohjelman taustalla on kanadalaisen kasvatusreformistin Michael Fullanin johdolla kehitetty oppimiskulttuurin muutosteoria.

Eteläisen Suomen syväoppimisen ohjelma - jossa oli mukana myös eräitä kouluja  ja lukiota Kauniaisista, Kotkasta, Nurmijärveltä ja Lappeenrannasta- toli  kaksivuotinen. (Pohjois-Suomessa vetovastuussa oli Vesan lisäksi Peter Johnsson).

Tänään 21.11. pidettiin ohjelman päätösseminaariin niinikään Keravan kirjastossa.
- Mitkään hautajaiset nämä eivät ole, totesin itse puheenvuorossani. Syväoppimisen ohjelma on  kokonaisvaltainen  ajattelutavan muutos ei mikään päiväperhonen.


SEMINAARIN  avasi NPDL Cluster Lead,  rehtori Vesa Äyräs. Vesa innostui syväoppimisen ideasta jo vuonna 2014.

Avauspäivänä  kaksi vuotta sitten hän oli ennustanut, että  Keravasta tulee tien näyttäjä muille kunnille.
Ja tänään hänellä oli täysi syy kehua ratkaisua. Ja mitä enemmän Keravan tuloksista kuultiin, sitä maireampi oli Vesan hymy. Avauspuheessaan Vesa korosti taitojen oppimisen merkitystä ja riittävän koherenssin välttämättömmyyttä muutoksen onnistumiselle.

Seuraavan puhujan   Edita Publishingin liiketoimintajohtajan Tomi‐Pekka Niukkasen puheen teemana oli: Mistä syväoppimisessa on kysymys.

Hän toi uunituoreita terveisiä Kanadasta, jossa NPDL-hanke senkun syvenee. Tomi-Pekka päätti esityksensä Michael Fullanin sitaattiin:

" Jos haluamme oppijoita, jotka voivat kukoistaa murroksen ja monimuotoisuuden aikana, soveltaa ajattelua uusiin tilanteisiin ja muuttaa maailmaa, meidän tulee nähdä oppiminen uudella tavalla:
Mikä on tärkeää oppimiselle
Miten oppimista vaalitaan
Missä oppimista tapahtuu
Miten oppimista arvioidaan
Tätä uutta tapaa nähdä oppiminen kutsutaan syväoppimiseksi!"


Kolmantena puheenvuoron sain sitten käyttää minä. Teemani oli:  NPDL ja opetussuunnitelma ‐ syvällä samaa. Yritin 25 minuutissa käydä läpi suomalaisen peruskoulun pedagogiikan historian ja osoittaaä että  sekä toisaalta opsin laaja-alaisen osaamisen ja toimintakulttuurin kehittämisen suuntien että toisaalta NPDL: avaintaitojen  taustalle yli 40-vuotisen johdonmukaisen tavoiteasettelun: Opetussuunnitelmissa on aina ollut myös laajempia kuin ainekohtaisia tavoitteita. Vaikka nimet ovat vaihdelleet ihanteet eivät.


Oululainen luokanopettaja, KM, NPDL New Measures Lead Paula Vorne vaihtoi juoksussa puheenvuoronsa teemaan:  Taidot oppimisen ytimessä > lapsen ja opettajan suhteeseen. Hän korosti pedagogisen rakkauden merkitystä.

Tasan kello 13.20 järjestäydyttiin jonoon. Vuorossa olivat mansikkakermakakkukahvit. Maiskis.

Hieman aikataulu venyi, mutta melkein kello 13.45  stagelle saapui  4 Case‐esimerkkiä toteutuneista, innostavista syväoppimisen projekteista. Mukana oli kolme casea Keravalta ja yksi Kotkasta.

KUN upeat caset oli taputeltu, varhaiskasvatusjohtaja Hannele Koskinen ja Perusopetusjohtaja Terhi Nissinen katsoivat taakse- ja eteenpäin. Puheenvuoron otsikko oli "This was the start and the journey will go on". NPDL:n ydin on tehdä maailmasta parempi. Se työ jatkuu.


LOPUKSI jaettiin Koulu‐/päiväkotikohtaiset diplomit. Ennen kuin  juhla päättyi kello 15.30, jaettiin vielä järjestäjille: Edistän Tomi-Pekalle, Iiris Peuralle ja Jaana Sundbergille sekä päivän kouluttajille tummaa suklaata ja tuulilasiin kiinnitettävät pehmoarpakuutiot keravalaisen rockabilly-bändin  Teddy ja Tigersin muiston innoittamina.

TÄSSÄ tämän blogilastun lukupalkaksi musaa 1980-luvun Keravalta:
https://www.youtube.com/watch?v=LOwObMbuKg0

Ja Teddylle vielä: R.I.P.


maanantaina, marraskuuta 18, 2019

perjantaina, marraskuuta 15, 2019

Onneksi on Finlandia-kirja ja Helmet!

MINUT tuntevat tietävät, että rakastan vanhoja, hyviä kasvatusalan kirjoja. Kaikki hyllyni ja kaappini ovat  niitä täynnä. Miksi?

1. Kasvatusalalla eletään sokeasti vain nykyaikaa.

" Ihmiset ovat niin hölmöjä, että  he kuvittelevat keksineensä jotain uutta antamalla  uuden nimen jollekin vanhalle asialle." – Gourmont

2. Vanhoissa kirjoissa on paljon, jonka ajanhammas on syönyt. Mutta niissä on myös yhä kestäviä ajatuksia. Ehkä hieman vierailla sanoilla ilmastuina. Esimerkiksi sopinee Aatos Kaljusen jo 1940-luvulla esittämä tiedonvaltauksen prosessikuvaus, jossa  edetään ns. hämäräasteelta uuden ja vanha  tiedon yhdistämisen kautta oivallukseen. Ja siitä soveltamiseen.

FINLANDIAKIRJA on siis antikvariaatti, joka toimii netissä. Tänään sen " tietokirjahyllyssä" oli yli 3500 kasvatusalan kirjaa. (Myös yksi itse kirjoittamani).  Hinnat olivat mielestäni ihan  oikeaoppisia. Kävin koko tarjonnan  kaikki läpi, ja poimin juuri nyt 12 kaikkein kiinnostavimpaa lukematonta teosta. Ne olivat:
  1. Kuuliaisuuden koulu / Vilho Reima 
  2. Suomen oppikoululaitoksen historia. I : Ruotsin vallan aika / J. T. Hanho
  3. Suomen oppikoululaitoksen historia. II : 1809-1872 / J. T. Hanho
  4. Rehtorius peliäkö? / [toimittajat:] Kristiina Huhtanen, Soili Keskinen
  5. Kansakoulu-pohjakoulu ja oppikoulujen uudistus / A. R. Rosenqvist
  6. Maalaiskansakoulun uudistuksesta: suunnitelmia ja kokeiluja kansakoulun opetussuunnitelmakomitean työmaalta / Mikael Soininen
  7. Kansakoulu suurennuslasin alla: päivän puheenaihe kouluoloistamme / Ohto Oinasmies
  8. Aikuisopetuksen menetelmiä / Kansanvalistusseuran ja Kansansivistysopillisen yhdistyksen toimittama ; [toimituskunta Urpo Harva (puheenjohtaja)
  9. Aikuisopetuksen perusteita / [julk.] Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura ; [vuosikirjan toimituskunta: Kosti Huuhka, puheenjohtaja
  10. Satayksi kouluongelmaa : opettajan käsikirja / Ulla-Maija Ekebom, Merja Helin, Riitta Tulusto ; [asiantuntijat: Veikko Aalberg .. et al.]
  11. Neuvoja maalaiskansakoulujen perustamiseen ja hoitoon/Mikael Soininen  
  12. Aikuiskasvatus : johdatus aikuiskasvatuksen teoriaan ja työmuotoihin Suomessa/Urpo Harva. 
Oli iso ilo, että 10 ensimmäistä näistä löytyi Helmetistä. Varasin ne. Kaksi listan viimeistä tilasin ja maksan ilomielellä.

Onneksi on tällainen Finlandiakirja.  Hiukan hävettää, etten ostanut kaikkia, mutta kun Järvenperään ei mahdu niin ei mahdu. Kirjojen tilaaminen on simppeliä ja turvallista. Edullisimmin ne voi noutaa  paikallisista R-kioskeista.  Maksutavoista olen itse valinnut jälkikäteen tapahtuvan  Svea-laskutuksen.

Onneksi on myös Helmet. Kaikkea ei tarvitse itse ostaa. Vaan voi toviksi lainata ja saattaa taas kiertoon. Onneksi on lisäksi edessä viimeistään joulukuussa kiireiden kannalta väljempää aikaa. 

"Lukeminen kannattaa aina. " – Jörn Donner


torstaina, marraskuuta 14, 2019

Utopiaa Istanbulista

TERVEISIÄ Istanbulista, pienen UTOPIA-koulun ja samaan yksityiseen  kasvatusalan yritykseen kuuluvien Small-Hands-päiväkotien yhteisestä jo 7:stä kansainvälisestä seminaarista. Tällä kertaa teemana oli "Modern students, modern skills, modern education."

SEMINAARI kesti kolme päivää. Ohjelmaa oli kolme päivää opettajille ja sunnuntaipäivä lasten vanhemmille.

Klikkaamalla saat kuvan isommaksi.
Torstai 7.11.

TORSTAI  oli matkapäivä. Taksilla Kalasatamasta ja Educoden Tutor-opettajien valmennus-tilaisuudesta  hyvissä ajoin Helsinki- Vantaan lentokentälle. Uusikylän Kari saapui paikalle sanotaanko Just on Time :-)

Turkish Airlines lensi mainiosti, mutta Istanbulin lentokentällä ehdin  eksyä monta kertaa.

Matkaa lentokentältä suomalaisille ja maltalaisille  vieraille tarkoitettuun HotelliA zadeen oli noin 50 km, ja niinpä pääsimme nukkumaan noin klo 01 paikallista aikaa.  Aikaa nähdä unia jäi muutama tunti.

HOTELLI Azde  oli hyvätasoinen, neli-kerroksinen  rakennus, ja se sijaitsi aivan mainiolla paikalla Euroopan puolella.

Aamiainen tarjoiltiin 7.30 alkaen, joten minä jätin sen joka päivä väliin.

 Perjantai 8.11.

Herätyskello soi klo  6.45, ja kyyti koululle lähti
7.30.  Utopia- koulu, jossa seminaari pidettiin sijaitsi ehkä 30 km:n päässä Aasia puolella. K
Utopia-koulussa on kolme koulurakenusta ja kolme pihaa.
Koulussa on noin 100 oppilasta ja arvelen, että ainakin 30
aikuista.  Ruoka tehdään itse. Turkissa on uusittu juuri
opetussuunnitelmaa, ja yksitykset koulut kuten Utopia nou-
dattavat sitä, mutta niissä saa myös lisäksi hieman
muutakin oppia.
Pikkubussilla olimme perillä klo 8.50.


Oli ihana kesäinen aamu. Aurinko paistoi lämpimästi.  Koulun pihalla oli tarjoilla pientä suolaista, kahvia ja teetä.  Aamu alkoi heti innovaatio  ihmettelyllä. En ollut koskaan nähnyt kahvimukiin laitattavaa suodatinvekotinta.



Aamupäivän ohjelma

Ensimmäinen seminaaripäivä oli tarkoitettu Utopian ja Small Hands- päiväkotien opettajille. Aamupäivän ohjelmassa oli kolme luentoa ja yksi tauko. Puolen tunnin lounaan jälkeen oli niinikään kolme luentoa ja yksi tauko.

Utopia-koulun perustaja Leman  Cetín avasi seminaarin. Maailma muuttuu, niinpä koulun ja  oppimisen tapojenkin tulee muuttua. Opettaja on äärimmäisen tärkeä. Opettajan on myös uskallettava muuttaa rooliaan.

Ensimmäinen vierasluenntoitsija oli  turkkilainen professori  Tanja Gurkan. Teemana oli: Millaista on olla opettaja 21. vuosisadalla. Tanja oli innostunut meilläkin paljon mielenkiintoa herättäneistä eri sukupolvien (Z-Y-Z) välisistä tarve-eroista ja siitä,  kuinka ne tulisi ottaa huomioon vaikka itse edustaa toisenlaista polvea.  Uusi sukupolvi haluaa oppia itselleen merkityksellisiä asioita.  He haluavat vaihtoehtoja. He haluavat tehdä yhdessä.  He etsivät valmentajaa ei perinteistä opettajaa. Keskustelu oli vilkasta mutta innostunutta.

Luennot tulkattiin realiaikaisesti turkiksi ja englanniksi. Ne
myös videoitiin myöhempää käyttöä varten.
Tämän päivän nuorien diginatiivin arjen keskeisin tarve on hänen mukaansa Wifi. Kahvilakin valitaan sen perusteella.

Itse jäin pohtimaan, ovatko lasten ja nuorten perustarpeet oikeasti muuttuneet- vai onko kyse pikemmin ihmiselle tyypillisestä kyvystä: adaptoitua ripeästi muuttuvaan ympäristöön.

TAUON jälkeen oli vuorossa Utopia-koulun pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Iso-Britanniassa asuvan Penny Tassoninin luento: Kuinka olla luova opettaja. Hän ei tarkoittanut luovuudella sitä, että opettaja luo vaan että hän opettaa luovasti- siis antaa tilaa oppilaiden luovuudelle.  Pennyn mukaan oleellista oppimisessa on kiinnostus ja innostus. Lasten kannattaa antaa mm. itse keksiä pelejä, joista oppii. Jokaiselle kuulijalle jaettiin peruna luovuutta virittämään. Mitä kaikkea sen avulla luova opettaja voikaan opettaa?

LOUNAALLE oli varattu aikaa puoli tuntia. Muut söivät sen kauniissa ulkoilmassa, me vieraat sisällä. Mukavia makuelämyksiä kummassakin paikassa.

Iltapäivän ohjelma

Lounaan jälkeen oli vuorossa minun 1,5 tunnin luentoni, jonka olin otsikoinut: Suomalaisen pedagogiikan timantit. Jäsensin pedagogiikkaamme kolmen opettajan tärkeä roolin kautta. Oppilaan edunvalvojana opettaja rakentaa oppilaisiin heistä aidosti kiinnostunutta ja välittävä vuorovaikutussuhdetta (ns. pedagoginen suhde).

Oppimisen liiderinä hän rakentaa opetusta niin, että se tukee  erilaisia  oppimisprosesseja. mahdollisimman  hyvin.  On vastaanottavaa, transformatiivista ja uutta luovaa oppimista. Tietoja, taitoja ja asenteita opitaan niinikään kaikkia eri tavoilla.

Opettaja  jäsentää  ja havannollista eri aisteilla oppiaineista  ja osaa liittää nyt työstettävän isoon kuvaan ja aikaisemmin tuttuun. Hän tankkaa  motivaatioita - ja on itse innostunut. Hän organisoi työn niin, että oppilaat eri työtavoin paitsi oppivat voivat myös käyttää oikeasti oppimaansa. Hän ei yritä oppia oppilaitten puolesta. Hän pitää tavoitteet kirkkaina.  Oppiminen huipentuu tuotokseen, jossa tietoa jaetaan ja maailmaan parhaimmillaan parannetaan.

Luokan  managerina opettaja rakentaa ryhmään ja tilaan turvallisuutta ja innostusta lisäävän struktuurin mm. säännöistä, rutiineista ja rituaaleista. Ja niistä kiinnipitämisestä.

Konkreetteina, praktisina ideoina näille rooleille esittelin mm. välittävän, lämpimän  puheen, jossa kuunnellaan molemmilla korvilla, epämuodolliset keskustelut oppilaiden kanssa, tavoitteisuuden, yhteissuunnittelun, monet tavat antaa näyttö osaamisesta ja lapsen perustarpeiden huomioonottamisesta.

Minun jälkeeni stagelle nousi Utopiaan Tanskasta palkattu eriyisopettaja Joergen Olesen. Hänen teemanaan oli luokan ulkopuolella annettava opetus.  Oppia voi myös muualla kuin sisätiloissa. Ja usein mielekkäämmin ja innostavammin. Ulos meno tuo paljon lisäarvoa mm. fyysiselle hyvinvoinnille.

Ensimmäisen seminaaripäivän päätti maltalaisen Peter Buttigiegin tunnin luento aiheesta: Opettaja fasilitaattorina ja luokkahuoneen managerina.






SEMINAARIPÄIVÄ päätyi klo 16.45, ja sen jälkeen vieraat ja heidän isäntänsä vietiin hienoon kalaravintolaan aivan Bosborin salmelle. Ja ruokaa riitti ja riitti...

Hotellille pääsimme illan jo pimeessä noin klo 23.

"Kasvatus ei ele  pullon täyttämistä, vaan liekin sytyttämistä."









Lauantai 9.11. 


Herätyskello soi aikaisin ja kyyti vei ripeästi. Toinen seminaaripäivä oli sekin korvamerkitty opettajille.

PÄIVÄN aloitti meidän oman: professori Kari Uusikylän luento teemasta Hyvä ja paha opetus sekä Pisa-menetyksen syyt.

Kari kertoi kuinka paljon suomalainen koulu on muuttunut parempaan suuntaan niistä (hänen) ajoista, jolloin opettajina oli sodan särkemiä miehiä. Hänellä oli useita oppilaiden  nöyryyttämisestä kertovia tarinoita- mutta myös  aivan päinvastaisista tilanteista, joissa yksikin hyvä opettaja oli ollut oppilaalleen ikimuistoinen.

Kari korosti jokainen oppilaan oikeutta tulla kohdelluksi arvostavasti ja yksilönä, joka saa käyttää omia vahvuuksiaan, lahjojaan.

" Jokaiselle lapsella pitäisi olla  ainakin yksi aikuinen, joka uskoo häneen."

TAUON jälleen oli vuorossa maltalaisen erityisopettajan Annabel Saidin luento Eriyttäminen luokassa. Annabel oli vakuuttava eriyttämisen ja inkluusion puolestapuhuja. Jokainen lapsi on erilainen.

LOUNAALLE oli varattu puolituntia. Turkkilainen kattaus oli taas hyvin maittava. Sen voimin jaksoi upeasti kuunnella  niinikään maltalaisen pienen kaupungin pormestarin Edward Saidin mielenkiintoista ja kauniisti kuvina juoksutettua luentoa  tämän kaupungin virkamiesten toimista tukea lasten oppimista ja koulujen toimintaa. Oppilaille järjestettiin mm. tilaisuuksia esiintyä.

Lyhyen tauon jälkeen oli vuorossa suomalainen äijätiimin kolmannen jäsenen Jukka Somerharjun luento Freinet-pedagogikkasta yhtenä tapana oppia. Jukka oli tuomassa tätä pedagogiikka Suomeen 1980-luvulla ja hän  perusti mm. Elävä koulu-seuran. Hän näytti autenttisia - tosi hauskoja clipsejä tältä ajalta, mm. aikanaan uria uurtaneesta hyvinkääläisestä Hakalan koulusta.

PIENEN tauon jälkeen viimeisen luennon piti  Utopian englantilaisen linjan  opettaja Sean Paul, joka vastaa mm. koulun ops-työstä. Hänen teemansa oli: Modernit oppilaat, modernit taidot.  Hän kertoi kolleegansa kanssa konkreeteista   eheyttämiskokeiluista, joissa yhdistettiin matematiikan ja englannin opiskelua.

SEMINAARI päättyi klo 17, ja sitten siirryimme opettajien autoilla Istanbuliin ravintolaan,  tällä kertaa Aasian puolelle. Runsaaseen illalliseen kuului nyt aitoa kebabbia. Ilta oli hauska,  ja nukkumaankin päästiin ajoissa.
 .
Sunnuntai 10.11.

Suomessa oli sunnuntaina isänpäivä. Täällä Turkin isän Alaturkin kuoleman muistopäivä.

Herätys taas ajoissa, sillä pikkubussi nouti meidät kello 7.50. Kolmannen päivä ohjelma jakautui konkreetisti kahteen kerrokseen. Opettajille oli omaa ohjelma  päärakennuksen alakerrassa, ja vanhemmille yläkerrassa. Vanhempia oli paikalla ehkä nelisenkymmentä.

SEMINAARIN aluksi muutaman minuutin yli yhdeksän soivat Alaturkin kuolinhetkellä  sireenit, ja seminaariväki lauloi seisaaltaan Turkin kansallislaulun.

Sali oli tosi täynnä uuden oppimisesta kiinnostuneita. Lapsilla oli seminaarin kolmen päivän  ajan lomaa. Viime kevään tapahtumassa  lapset olivat aktiivisesti mukana.

Leman avasi päivän puhumalla puolisen tuntia perheiden roolista globaalissa maailmassa.

" To be in Your own childś memories tomorrow. You have to be in their lives today."

Tämän jälkeen oli Uusikylän Karin vuoro. Luennon otsikkona oli:  Kuinka vanhemmat voivat ohjata lapsiaan kohti arvokkaita kasvatustavoitteita


Kari puhui lämmöllä lasten lahjoista ja lahjakkuudesta: Jokaista tulisi tukea löytämään oma juttunsa ja saamaan siihen ohjausta. Esimerkkinä hän käytti omaa  mahdollisuuttaan oppia soittamaan klarinettia.

PIENEN tauon jälkeen stagelle nousi jälleen Penny Tassoni.  Nyt myös opettajat pääsivät hetkeksi yläkertaan. Pennyn teemana oli "Miksi kirjoilla ja musiikilla on väliä perhe-elämässä?". Hän rohkaisi vanhempia lukemaan lapsilleen - vaikkapa aluksi vain viikon joka päivä 10 minuuttia.

LOUNASTAUON jälkeen professori Tanju Gurkan piti vanhemmille käytännössä saman luennon kuin perjantaina opettajille. Otsikoksi käsiohjelmaan oli kirjattu: " Haasteita, joita vanhemmat kohtaavat 21. vuosisadalla ja ehdotuksia ratkaisuiksi".

SEN jälkeen oli minun luentoni: Vanhempien pedagogisesta roolista Suomessa- opettamisvelvollisuudesta oppimiskumppanuuteen.

Loin (ainakin) itseäni kiinnostavan katsauksen kodin ja koulun (valtion) suhteisiin uudella ajalla.  Uskonpuhdistus pakotti kansan opettelemaan lukemaan- motiivi oli upea: muuten ei päässyt naimisiin. Mutta nöyrryyttävä

1700-luvulla Ruotsi-Suomessa säädettiin vanhemmille velvollisuus opettaa lapsensa lukemaan sakon uhalla.  Homma ei iseiltä eikä äideiltä kuitenkaan  toiminut. Niinpä  kirkko synnytti ensimmäiset rahvaan koulut - lapsille ja aikuisille (vrt. 7 veljestä). Aluksi opettajina olivat papit ja kun he kypsyivät niin lukkarit ja kylän nohevat pojat. Kansa oppi,  mutta hampaita kiristellen tai jalkapuussa istuen.

1800-luvulla fennomaaninen eliitti näki rahvaan lukutaidon - ja laajemmin kansansivistyksen- välttämättömäksi. Autonomiseen Suomeen syntyi aluksi filantrooppisia kouluja ja sitten  1800-luvun puolivälin jälkeen kansa- ja oppikouluja.

Rahvas ei innostunut vapaaehtoisista kouluista, päinvastoin se piti niitä herrojen touhuina. Mutta porvaristo kyllä; se alkoi perustaa vimmatusti oppikouluja. Sen lapsille avautui sitä kautta tie virkamiehiksi, kun 1700-luvun lopulla oli luovuttu aatelin etuoikeudesta näihin virkoihin.

Sisällissodan jälkeen Suomeen säädettiin oppivelvollisuus. Poliittisille harhapoluille joutuneet vanhemmat eivät saaneet estää lasten kouluttautumista. Rahvaan lapset pantiinkin tiukkaan kuriin. Opettajat alkoivat myös (pakko)sivistää  vanhempia ja opettaa heille,  kuinka lapsia tulee -kasvattaa.

(Vasta) Toisen maailmansodan jälkeen myös rahvaan kotien suhtautuminen koulutukseen muuttui myönteiseksi.  Oppikoulu oli selkeä tie parempiin työtehtäviin. Ympäri maata- myös maaseudulle - perustettiinkin vanhempien toimesta yksityisiä oppikouluja, ja 1970-luvulla taisi jo 60-70% ikäluokasta käydä tätä koulumuotoa.

PERUSKOULU takasi sitten lopullisesti saman maksuttoman koulupolun kaikille taustasta riippumatta. On ikävää lukea, kuinka vielä peruskoulun alkuvaiheissa opettajat vastustivat monissa paikoissa konkreetisti vanhempainyhdistyksiä, mutta viimeistään 1990-luvun laman aikoina vanhempien merkitys opettajien yhteistyökumppaneina kirkastui.

TÄNÄÄN suomalainen koti ja koulu ovat paitsi kasvatus- parhaimmillaan myös oppimiskumppaneita. Toki media nostaa edelleen riidanaiheita, mutta  tosiasia on, että meillä Suomessa vallitsee harvinainen luottamuksen kulttuuri. Yhä useammassa koulussa vanhemmat nähdään arvokkaana tasavertaisena resurssina.

Konkreettisina onnistuneina yhteistyömuotoina esittelin mm. yhteiset juhlat, leirikoulut, toiminnalliset vanhempainillat ja vanhempien vertaistoiminnan.

Jatkossa koulun tulee avautua ja kutsua  sekä luoda rakenteita, joilla ympäröivä maailma: vanhemmat, isovanhemmat  ja kylän toimijat saadaan jakamaan arvokasta osaamistaan.

KLO 15.05 suomalaisdelegaatio pakkautui sitten autoihin ja sai  kyydin hotellille.  Oli upeaa saada hetki seikkailla ihan omin päin Istanbulin kapeilla kaduilla. Illan suussa tapasimme toki vielä muutaman seminaarivieraan pikapizzan äärellä. Ja sitten pehkuihin.

Maanantai 12.11.

Maanantai oli kotiinlähtöpäivä. Onneksi ilmakin oli pilvisempi. Kun ei tarvinnut ehtiä mihinkään. minäkin ehdin neljänteen kerrokseen aamiaista katsomaan (ja pari siivua maistamaan). Kävimme kolmeen pekkaan pikaisesti Suuressa Basaarissa, ja sitten iki-ihana Leman tulikin jo  Jeepillään noutamaan meidät lentokentälle.

Noin 40 minuutin automatkalla ehdimme jakaa kokemuksiamme seminaarista.  Ja vaikka mistä muustakin.

ITSE lento Suomeen sujui vallan mainiosti.

Hieno reissu. Vaikka kalenteri hukkui. Mutta home sweet home myös.

Summaa

NYT kun keikasta on muutama päivä, pystyy jo hieman paitsi referoimaan myös reflektoimaan koettua. Omat luentoni valmistuivat viime tipassa. Sain niihin punaisen langan, mutta paljon olisi vielä voinut tiivistää  asioita.


Kari Uusikylä piti omaperäiset äärimmäisen vahvasti ihmisten tunteita koskettaneet luennot, joissa näkyi upeasti jokaisen lapsen ihmisarvo ja opettajan työn eettinen luonne,

Jos Kari ja minä hänen yhtenä oppilaanaan olemmekin pedagogiikan dinosauruksia, Team Suomen kolmas jäsen: Jukka Somerharju oli elävä esimerkki uusia, avoimen pedagogiikan ratkaisuja etsivistä arjen opettajista.

Vaikka me kaikki vieraat tulimme  eri ilmansuunnista, kaikilla meillä  oli hyvin samat,  globaalit ajatukset:  Jokainen lapsi on arvokas. Jokaisella on  lahjoja. Erilaisuus on rikkaus. Inkluusio on arvokasta. Kilpailu vahingoittaa. Oppiminen on enemmän kuin mieleenpainamista. Muuttuvassa maailmassa on opittava paitsi traditio myös tukevaisuustaidot ennen muuta oppimaan oppimisen taito. Oppia voi monella tavalla ja kaikkialla- ja eritysesti taiteen keinoin. On tärkeää löytää oma intohimo ja luoda sille elintilaa. Koulu ei selviä haasteita yksin. Kodeilla on äärimmäisen tärkeä kasvatusrooli, joka alkaa aamupalasta ja päättyy iltasatuun.

KAIKILLA meillä luennoitsijoilla oli palava halu jakaa ajatuksiaan ja auttaa Lemanin  koulua  sen valitsemalla tiellä. Mutta vähintään yhtä paljon meillä oli opittavaa tästä koulusta. Kuinka vähintääkin varsin haastavassa kulttuurisessa tilanteessa uskalletaan ja jaksetaan etsiä ja kokeilla uutta?  Aivan käsittämätöntä on, että tällainen pieni koulu voi ilman mitää  kunnallista tai valtakunnallista apua rakentaa ympärilleen kansainvälisen oppimisverkoston.

Ilmeisesti seuraavan kerran kohtaamme Suomen Educassa tammikuussa. Kari Uusikylä luennoi siellä pian julkaistavasta kirjastaan, jossa hän palaa yhteen tärkeään teemaansa: lahjakkuuteen.