Kirja ajalta, jolloin luotiin vasta perustaa peruskoululle

TAISTELU kaikille yhteisestä koulusta oli pitkä. Sen ensimmäisiä otteluita  oli ns. pohjakoulukysymys eli voisiko kansakoulun määrätä kaikille pakollisen opinkäynnin perustaksi. Parempi väkihän pani lapsensa mieluummin yksityisiin valmistaviin kouluihin.

1920-luvulla käynnistettiin ns. uusimuotoisen oppikoulun kokeilu, jossa Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja jatkui kolmivuotisena keskikouluna ja kolmivuotisena lukiona. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi.

Helsingin suomalaisen normaalilyseon nuorempi lehtori ja  Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin dosentti Axel Rafael Rosenqvist osallistui keskusteluun tekemällä aiheesta tutkielman. Se julkaistiin kirjana.

Rosenqvist, A.R. (1934 ) Kansakoulu-pohjakoulu ja oppikoulujen uudistus. Porvoo: WSOY 

Teosta voi suositella erityisesti  niille, joita kiinnostaa retoriikka. Oppikoulumies Rosenqvistin argumentointi on niin oikeaoppista että.  Uuden oppikoulun ideaa ammutaan alas juuri uuden oppikoulun kannattajien omien arvojen pohjalta: ylentämällä kansakoulua ja sen alkuperäistä tehtävää. Väitteiden tueksi esitetään  paitsi arvoja myös todisteita:  tilastolliset faktat. Ja loppuhuipentumaksi tarjotaan  (tekijän mielestä) parempi vaihtoehto.

Argumentit, joilla Rosenqvist "upottaa" uusimuotoista oppikoulua

Poimin tekstistä talteen argumentteja. Ensiksi niitä, joissa vedotaan uusimuotoisen oppikoulun ajajien omiin arvoihin:

• Kansakoulun isäkään Uno Cygnaeus ei aluksi kannattanut kansakoulua kaikille. 
• Kansakoululla on kaksi tehtävää- olla yleisenä korkeamman opin (oppikoulun) pohjakouluna ja samalla yhteiskunnan jäsenille vältämättömien tietojen jakajana.  Silloiset (1860-luku) koulumiehet tyytymättömiä: ei kyennyt kunnolla kumpaakaan tehtävää  suorittamaan. (vedotaan puolustajien  auktoriteetteihin)
• "Luonnottoman äkkiä ja liian nopeasti  tapahtuva siirtyminen alimmasta  ylimpään kansanluokkaan"  aiheuttaa uhkan yksilön ja yhteiskunnan terveydelle. "Intelligenssin riistäminen kansan laajoista piireistä on henkistä ryöstöviljelyä."...Kansanelämältä, -työltä ja -liikkeeltä  riistetään parhaimmat kyvyt ylempien luokkien hyväksi... kun alemmista säädyistä syntyisin olevat yksilöt pääsevät  korkeampiin oppiarvoihin, he samalla kokonaan vieraantuvat syntysäädystään ja sen hyväksi toimimisesta..."Nämä voivat omassa alkuperäisessä, luontaisessa  elämänpiirissään toimiessaan aikaansaada paljon arvokasta. (Tavoiteltu säätykierto aiheuttaakin vahinkoa kansalle. Huom. myös sanojen paisuttelu = "luonnottoman")
• Onhan kansakoulun tärkein sosiaalinen tehtävä jakaa työtätekevälle kansalle sivistystä, joka ei ole vain korkeallepyrkivien yksilöitten tiedollisena pohjana vaan joka liittyy elimellisesti todelliseen kansan elämään ja antaa havainnollisen kokonaiskuvan luonnosta ja kulttuurista  ja samalla lujan peruspohjan uskonnollis-siveelliselle maailman- ja elämänkatsomukselle.
• Kansakoulu jouduttaisiin uudistamaan. Kansakoulun oppisuunnitelmia täytyisi ainakin osittain muokkailla ja lisätä näitä kansan tarpeiden yläpuolella olevia yksipuolisia tehtäviä silmällä pitäen. Oppikoulu vaatii kansakoululta perinpohjaisempaa teoreetista opiskelua. Teoreettiset oppiaineet jouduttaisiin asettamaan käytännöllisten edelle. Tällöin häiriintyisi kansakoulun oma syvällinen tarkoitus. ja sen oma sisäinen kehitys uhrattaisiin sille vieraan ja keinotekoisen tarkoituksen hyväksi.
• Köyhä lapsi voi alakuloisin ja katkerin mieli panna merkille rikkaan toverinsa paremman vaatetuksen ja hyvinvoinnin ja viimeksi mainittu voi ylen tyytyväisin ja yliolkaisin, itserakkain mielin suhtautua vähempiosaiseeen toveriinsa. (vedotaan lapsen tunteisiin)

Sitten argumentteja, joissa  viedään uskoa uusimuotoisen koulusta keinona edistää puolustajille tärkeitä asioita:

• Säätykierto on jo nyt vilkas. riittävän kansanvaltainen ja terveellä pohjalla... On tärkeää koko maan ja kansan menestyksen kannalta, että erittäin lahjakkaat yksilöt  saatetaan hyödyttämään yleistä ja yhteistä kulttuurityötä. Mutta mielestämme se tapahtuu  jo nykyisen koulujärjestelmän puitteissa  kyllin riittävässä määrässä, ja voisi sen lisääminen yhtenäisen koulun avulla … helposti muodostua  taka-askeleeksi myös yhteiskunnalle (huom. sanavalinta: terve)
• Jos nyt pääosa oppilaista oppikouluun tulee kansakoulusta (1909 kansakouluista tuli 63,8 %; 1931 kansakouluista 79,3 %.)
•  Elämänuran valinnassa on kaksi elämäntietä: käytännöllinen ja teoreettinen. Näihin viittaavat luontaiset taipumukset saadaan yhtä hyvin selville yläkansakoulun II:lta kuin IV:ltä luokalta päästäessä (tähän ei kuitenkaan todistetta).
• On erehdyttävää otaksua, että kaikkien lasten pelkkä yhdessäolo vaikuttaisi jalostavasti siten että sivistyneitten lapset parempine ja hienoimpine tapoineen vaikuttaisivat kasvattavasti  varattomiin tovereihinsa ja  viimeksimainitut taasen määrättyine moraalisine ominaisuuksineen edullisesti ensiksi mainittuihin. Sivistynyt lapsi helposti omaksuu varattoman toverinsa heikkoudet ja virheet ja sivistymätön taasen rikkaamman toverinsa ominaiset heikkoudet ja virheet ja siten tasoitus tapahtuu molemminpuolisesti keskitasoa kohti ja on pikemminkin negatiivista laatua. Kansanluokkien keskinäinen  terve ymmärrys ei toteudu yhteisen pohjakoulun avulla.. .Luokkajako köyhälistön ja sivistyneistön välillä on siksi jyrkkä - varsinkin suurissa kaupungeissa– että lapset totutetaan jo kodeissa ja seurapiireissä epäluuloisesti katselemaan toisiaan.
• Kokeilun empiirisiä tuloksia:  poikien ja tyttöjen normaalinen (fyysinen: paino, pituus) kehitys jatkuu korkeintaan kahden lukuvuoden ajan. Seuraavina vuosina se joutuu pois normaalisilta raiteilta  (vaarantaa siis lasten terveyden)
• Kokeilun empiirisiä tuloksia: Opilliset tulokset: ylioppilastulokset yhtä hyviä kuin 8-luokkaisissa lyseoissa. (yksi koelyseo tosin epäonnistui). Koelyseoissa saatiin 10 % enemmän ehtoja. Pienempi osa kävi koko koulun jäämättä luokalle (13%).
• Uusimuotoisista kouluista ei tulee niin paljoa säästöä kuin ennakkolaskelmissa odotettiin.  Vain osa selviää oppikouluvaiheesta 6 vuodessa (luokallejäännit koelyseoissa)  

Ja sitten vastustajille itselleen tärkeitä  argumentteja:

• Yhtenäiskouluaate jättää huomiotta yksilöitten intelligenssin määrän ja laadun moninaisuutta. Tutkimustulokset osoittavat, että ylempiin ja alempiin kansankerroksiin kuuluvien samanikäisten lasten henkisen kehityksen taso on melkoisessa määrin erilainen... Helsingin suomalaisessa apukoulussa  heikkokykyisistä 82,2 % on työväestön lapsia...  Varakkaiden vanhempien lapset ovat saaneet (oppikoulussa) tietoaineissa keskimäärin paremmat arvosanat todistuksiinsa  kuin varattomien vanhempien lapset.
• Suomalaiset kunnioittavat teoreettista ja abstraktista intellektualismia, josta johtuu oppikouluun ja akateemiseen säätyyn pyrkiminen. On tuhlausta lisätä sen määrää.
• Valmistavan koulun oppilaille koulunkäynti pitenisi 1 vuodella. Näissä kouluissa käy maamme lahjakkain kansanosa, vastaisen kulttuurin kantajoukko ... Se on yksilö - ja kansantaloudellinen tappio
• On psykologisesti, pedagogisesti ja moraalisesti erittäin haitallista, että  lahjakkaimmat ja kyvykkäimmät oppilaat pakotetaan kansakoulussa hidastempoiseen opiskeluun verraten vähälahjaisten rinnalla... Lahjakkaille yksilöille on varattava vapaa kehittymismahdollisuus ylöspäin 
• Nykyään kansakoulussa on jopa kaksi vuotta ikäistään normaalisesta kehityksestä jälkeen jääneitä oppilaita ja valmistavissa kouluissa jopa neljä vuotta keskimääräisestä tasosta edelläolevia. Heidän opettamisensa samalla luokalla muodostuu lahjakkaitten oppilaiten kehityksen pidättämiseksi ja harrastusten tukahduttamiseksi.

Ja ajoituskin on väärä...

• Onko tarkoituksenmukaista  juuri nykyaikana, jolloin  tavataan  liikatuotantoa myös sivistyneistön ja virkamiehistön suhteen,  tehdä säätykierto  keinotekoisesti  mahdollisimman laajaksi, helpoksi ja vaivattomaksi? Eivätkö kohtuullisen vaikea esteet ole omiaan edistämään tervettä luonnollista valintaa T.s-. vaikuttamaan sitä, että vain todella kyvykkäimmät ja tarmokkaimmat  alemman säädyn yksilöt pääsevät johtaviin yhteiskunnallisiin asemiin (huom "keinotekoisen)

Ja ikäänkuin tiivistyksenä:

• Koulujen välillä ei ole  pedagogista eikä käytännöllisesti toivottavaa elimellistä yhteyttä 
• Tällainen kansakoulu… on muodostuva levottomaksi kauttakulkutieksi, rauhattomaksi väliasemaksi, suodatinlaitokseksi korkeampia ammatteja ja virkoja varten. Samalla tämä kaikensäätyisten ja kaikkien lasten yhteinen peruskoulu voi muodostua turmiollisen kunnianhimon ja itsekkäiden pyyteiden tyyssijaksi.
• Koko oppikoulun muodostaminen 6-luokkaiseksi tuottaa suuria vaikeuksia ja niin vähäisiä (sosiaalisia) etuja, että koko uudistuksen toteuttaminen tulee varsin epäilyksenalaiseksi ja aiheuttaa pikemmin haittaa kuin hyötyä. 

Parempi vaihtoehto

LOPUKSI Rosenqvist vertailee muita  vaihtoehtoja kehittää luokkaopetusta: oppilasten lukumäärän vähentäminen (esim 15 oppilasta- vaatii rahaa), oppikurssien supistaminen (ei ole varaa) , opetusopilliset keinot esim. opetusmenetelmän uudistaminen työkoulumetodin mukaisesti  sekä havainnollisemmaksi ja  ylimääräisen apuopetuksen järjestäminen (ei hyödytä vastaavassa määrin lahjakkaita), ryhmätyön käyttö (lahjakkaiden kykyjä ei voida käyttää yksinomaan tovereitten auttamiseen eikä sellainen  voi  tyydyttää lahjakkaiten oppilasten työskentely- ja edistymishalua.)

NIINPÄ hän päätyy ehdottamaan seuraavaa ratkaisua (jos siis kansakoulu kuitenkin halutaan pohjakouluksi):  Kansakoulu tulisi jaoitella niin, että se käsittäisi

1. apukoulun heikkolahjaisia oppilaita varten
2. älynlahjoiltaan keskinkertaisten luokat
3. hyvälahjaisten luokat- joille voitaisin varata mahdollisuus suorittaa koko kansakoulu 4- 5 vuodessa.

Näin olisi mahdollista pitää kansakoulu oppikoulun pohjakouluna ja samalla voitaisiin säilyttää yhtenäiskoulun suurimmat edut ja samalla välttää sen suurimmat heikoimmat puolet. Malli pohjautuu
Mannheimiläiseen  koulujärjestelmään, jossa  "normaaliset kansakoululaiset jaetaan kolmeen lahjakkuusluokkaan: I = hyvälahjaiset, II = keskinkertaiset ja III = heikkolahjaiset."

Koko kansakoulun oppimäärälle pohjautuvan oppikoulun tulisi lisäksi välttämättä  käsittää 7 vuosiluokkaa, koska koekoulut ovat useimmille 7-vuotisia.

Lisäksi hänestä olisi aikaansaatava tehokkaampi ja tarkoituksenmukaisempi oppilasten karsinta.1930-luvulla oppikoulun sisäänpääsyyn vaadittiin

• 9-13 vuoden ikä
• hyvämaineisuus ja -tapaisuus
• ruumiinkelpoisuus
• kansakoulun II luokan oppimäärä (jonka osaaminen testattiin  kokeilla: Kristinoppi. Opetuskieli.Laskento. Maantieto.Kaunokirjoitus.

Kokemus ja tilastonumerot osoittivat hänestä, että tuolloin käytössä ollut pääsytutkintojärjestelmä ei anna takeita siitä, että todella edistyskykyisimmät ja kyvykkäimmät oppilaat tulisivat valituksi oppikouluihin. Niissä kysytään koneellista muistia  ja vähemmän loogillista ajattelukykyä. Ne eivät mittaa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä, eikä niistä voida todeta ahkeruutta, tarmoa ja huolellisuutta.

Pääsytutkinnossa tulisi tutkita tietomäärän lisäksi ennen kaikkea älykkäisyyttä, tarkkaavaisuutta ja huomiokykyä erikoisilla kokeilla ja samalla ottaa kokonaisarvostelussa huomioon myös edellisestä koulusta saatu ahkeruuden ja tarkkaavaisuuden arvosana. Tarvittaisiin 4 koetta:

1. tarkkaavaisuuden pitempiaikainen keskittäminen 
2. älykkyyskoe
3. äidinkielen koe ja 
4. matematiikan koe 

Yksi vaihtoehto olisi ottaa oppilaat kuukaudeksi tai kahdeksi  koeoppilaiksi?

Kirjoittajasta 

Axel Rafael Kurki (vuoteen 1935 Rosenqvist ) (1880  - 1950 ) oli  Helsingin suomalaisen normaalilyseon venäjän kielen kollega ja nuorempi  lehtori 1908–1949. Hän oli  filosofian tohtori (1919) ja  Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin dosentti  1926–1947. Hänen väitöskirjansa
"Valhe ja eetillinen kasvatus" (1914) aineisto perustui suomalaisissa koululuokissa tehtyyn laajan kyselyyn ja psykologisiin kokeisiin. Hän toimi myös  valtion rautateiden psykoteknillisen laboratorion johtajana.  Vuonna 1936 julkaistussa teoksessa "Tekniikka ja kulttuuri sekä työntekijäin sielunelämä" Kurki pohti työläisten henkisten tarpeiden täyttämistä nyky-yhteiskunnassa, jossa tekninen kehitys johti väistämättä työn erikoistumiseen ja yksipuolistumiseen.

Kurki  jäi eläkkeelle 69-vuoden iässä. Hän kuoli jäätyään seuraavana vuonna pakettiauton alle Helsingin Siltasaaressa. Netistä en löytänyt hänestä valokuvaa.