KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAMME Leena Fyrqvist on saanut valmiiksi Saiturin Joulun logon, joka tulee mm. fanipaitoihin. Nyt neuvottelemaan PaitaMyllyn kanssa painatusasioista.
Näytelmän harjoitukset jatkuivat siestalla. Kokeilimme tänään pysäkkiharjoituksia, joissa paikalla olleet Saiturit ja Marlowit ja kaikki Joulun henget miehityksistä riippumatta harjoittelivat keskenään.
PÄIVÄN oikein mukava uutinen oli, että emeritus-professori Kari Uusikylä tulee koulullemme tämän viikon torstaina juttelemaan klo 15-17 uudesta kirjastaan. Jos joku blogin seuraaja haluaa tulla mukaan, ottakoon yhteyttä minuun (esim. 045 111 8156) , niin saa valmistautumisohjeet.
LENTOLAKON vuoksi saankin olla huomenna koululla. Mikä sen mukavampaa. Huomenn Saituria treenaavat saiturit, lobbarit, sisarenpojat ja köyhät pojat. Luvassa kiva päivä.
NYT täytyy rientää Selloon. Espoon Perinneyhdistys Aurora ry pitää siellä kokoustaan klo 18 alkaen. Kahvitarjoilu alkaa Akseli-salissa jo klo 17.30. Kokouksen aluksi sotahistorian tutkija, evl. Ilmari Hakala kertoo mielenkiintoisia asioita ajalta ennen I maailmansotaa. Yhdistyksen syyskokous alkaa klo 19.00 ja siinä käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Kokeneen peruskoulumiehen monologeja pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. Vielä vanhemmat lastut osoitteessa http://marttifi.wordpress.com/
Kirjoja
tiistaina, marraskuuta 30, 2010
Pikaäänestys: Millainen olisi paras joulutodistus?
MILLAINEN olisi paras joulutodistus
Näin joulun alla blogin oikeaan reunaan on avattu taas puolivakava pikaäänestys joulutodistuksesta. Vaihtoehtoja on useita, muttei varmaan riittävästi. Niissä puhutaan väljästi isoista ja pienistä oppilaista. Rajaa ei ole vaihtoehdoissa tarkoin määritelty. Omia näkemyksiä voi tältäkin osin tarkentaa kirjoittamalla kommentin. Alla on hieman taustatietoa.
Taustaa
PIAN Auroran oppilaat saavat joulutodistukset. Joissain kouluissa ns. välitodistus annetaan ihan toiseen aikaan. Se ei enää ole sidottu jouluun. Yläkouluissa oppilaat saavat joka jakson jälkeen ns. jaksotodistuksen. Itse asiassa välitodistus ei ole edes pakollinen. Myös todistusten muodot vaihtelevat kunnittain ja kouluittain.
Alunperin todistus oli sanallinen suosituskirje seuraavan asteen oppilaitoksen rehtorille. Tällaista kirje/runo- jne todistusta käytetään yhä Steinerkouluissa varsin monta vuotta. Se on yhä perusopetuksessakin mahdollinen.
Sotilaskouluista omaksuttiin sitten 1800-luvulla idea numerotodistuksesta. Aluksi eri kouluissa käytettiin erilaisia asteikkoja. Tavallinen oli asteikko 1-10. Nykyinen 4-10-asteikko tuli käyttöön 1900-luvun puolivälissä.
Kun arvot pehmenivät peruskouluun siirryttäessä, haluttiin pehmentää myös arvostelua. Niinpä päätettiin, että kouluissa voisi antaa numerotodistuksen sijasta sanallisen todistuksen. Eduskunta on antanut luvan käyttää sanallista arviointia vielä 7.luokallakin. Espoon opetussuunnitelman mukaan (2004) kouluilla on mahdollisuus käyttää:
1990-luvulla sanallisen todistuksen olisi voinut antaa vielä viidennellä luokalla, jos kunta ja koulu niin päättävät. 2000-luvulla Espoossa päätettiin, että numerotodistukset annetaan viidenneltä luokalta alkaen (mutta rinnalle voi kirjoittaa erilaisia sanallisia liitteitä).
Näin joulun alla blogin oikeaan reunaan on avattu taas puolivakava pikaäänestys joulutodistuksesta. Vaihtoehtoja on useita, muttei varmaan riittävästi. Niissä puhutaan väljästi isoista ja pienistä oppilaista. Rajaa ei ole vaihtoehdoissa tarkoin määritelty. Omia näkemyksiä voi tältäkin osin tarkentaa kirjoittamalla kommentin. Alla on hieman taustatietoa.
Taustaa
PIAN Auroran oppilaat saavat joulutodistukset. Joissain kouluissa ns. välitodistus annetaan ihan toiseen aikaan. Se ei enää ole sidottu jouluun. Yläkouluissa oppilaat saavat joka jakson jälkeen ns. jaksotodistuksen. Itse asiassa välitodistus ei ole edes pakollinen. Myös todistusten muodot vaihtelevat kunnittain ja kouluittain.
Alunperin todistus oli sanallinen suosituskirje seuraavan asteen oppilaitoksen rehtorille. Tällaista kirje/runo- jne todistusta käytetään yhä Steinerkouluissa varsin monta vuotta. Se on yhä perusopetuksessakin mahdollinen.
Sotilaskouluista omaksuttiin sitten 1800-luvulla idea numerotodistuksesta. Aluksi eri kouluissa käytettiin erilaisia asteikkoja. Tavallinen oli asteikko 1-10. Nykyinen 4-10-asteikko tuli käyttöön 1900-luvun puolivälissä.
Kun arvot pehmenivät peruskouluun siirryttäessä, haluttiin pehmentää myös arvostelua. Niinpä päätettiin, että kouluissa voisi antaa numerotodistuksen sijasta sanallisen todistuksen. Eduskunta on antanut luvan käyttää sanallista arviointia vielä 7.luokallakin. Espoon opetussuunnitelman mukaan (2004) kouluilla on mahdollisuus käyttää:
- alkuopetuksessa todistusta, jossa sanallinen arviointi on aidosti sanallista tai asteikollista. Me olemme valinneet käytettäväksi asteikolliset todistuslomakkeet.
- 3.-4.- luokilla voidaan käyttää todistusta, jossa sanallinen arviointi on aidosti sanallista tai asteikollista. Olemme valinneet käytettäväksi asteikolliset todistuslomakkeet. Emme täydennä sanallista arviointia missään aineissa numeroilla. Niinkin saisi tehdä. Asteikollisella todistuslomakkeella se ei tuo lisäarvoa.
- 5. -6.- luokilla voidaan käyttää todistusta, jossa työskentelytaidot arvioidaan erikseen sanallisesti tai edistymisen yhteydessä numeroilla? Arvioimme työskentelytaidot edistymisen yhteydessä.
1990-luvulla sanallisen todistuksen olisi voinut antaa vielä viidennellä luokalla, jos kunta ja koulu niin päättävät. 2000-luvulla Espoossa päätettiin, että numerotodistukset annetaan viidenneltä luokalta alkaen (mutta rinnalle voi kirjoittaa erilaisia sanallisia liitteitä).
maanantaina, marraskuuta 29, 2010
Joulunäytelmää työstetään ja paikkoja siivotaan
Arvaakohan kukaan, minkä näytelmän rekvisiittaan kuului tämä kuva? |
KATOAVAA on kauneus. Lastun kuva nimittäin esittää minua kauan kauan sitten. Eräs ystävällinen huoltaja maalasi taulun kuninkaasta erääseen joulunäytelmäämme. Tänään tuo taulu löytyi, kun siivosimme paikkoja. Hauskaa.
TÄMÄN joulun näytelmämme on siis Saiturin Joulu. Harjoitukset siestalla sujuivat tosi hyvin. Paikalla oli sekä aikuisia että lapsia. Neljä miehitystä harjoitteli yhtä aikaa salin nurkissa tuttuun tapaan.
Fanipaidan logokin on muuten valmis, joten pian ottamaan yhteyttä Paitamyllyyn ja sopimaan käytännön järjestelyistä. Koti & Koulu ry:n ystävälliset aktiivit tulevat ottamaan tilauksia vastaan esitysten yhteydessä. Raha mukaan. Hinta on vielä vähän auki.
Sekin on hieman auki, onnistuuko esitysten taltiointien monistus. Selvitellään.
Muutenkin mukava päivä. YT:llä kävimme läpi ajankohtaisia asioita. Kaksi uutta oppilasta kävi tutustumassa kouluun. Purin sähköpostikasaa. Ei ihan mahdotonta. Koulun tietokoneet olivat harmittavasti tänään jumissa. Päivän päätteeksi tiimit kokosivat viimeisiä hankintatoiveitaan.
sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010
Miten hyvin opetus Espoossa voi?
ESPOON suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen lautakunnan asialistalla oli torstaina opetustoimen arviointiraportti.
Pdf-muodossa se löytyy tästä linkistä
Kävin raportin läpi. Raportissa kuvataan erikseen tuloksellisuutta, oppimisympäristöä, oppilashuoltoa, johtamista, henkilöstön hyvinvointa ja oppilaitten hyvinvointia. Lisäksi siinä esitetään yhteenvetoa vuonna 2009 raporttinsa lähettäneiden koulujen itsearvioinnin tuloksista. Miten hyvin opetus meillä sen mukaan voi? Tässä poimintoja:
1. Tuloksellisuus
2. Oppimisympäristö
3. Oppilashuolto
(Raportissa kuvataan Sukon organisaatiomuutosta.)
5. Henkilöstön hyvinvointi
Henkilöstölle tehdyssä kyselyssä (asteikko 1-5):
Oppilaille on tehty tyytyväisyyskysely. Asteikko 1-5. Sen mukaan:
22 oppilaitosta oli raportointivuorossa. Tässä muutama poiminto:
Myönteisiä asioita
Pdf-muodossa se löytyy tästä linkistä
Kävin raportin läpi. Raportissa kuvataan erikseen tuloksellisuutta, oppimisympäristöä, oppilashuoltoa, johtamista, henkilöstön hyvinvointa ja oppilaitten hyvinvointia. Lisäksi siinä esitetään yhteenvetoa vuonna 2009 raporttinsa lähettäneiden koulujen itsearvioinnin tuloksista. Miten hyvin opetus meillä sen mukaan voi? Tässä poimintoja:
1. Tuloksellisuus
- Luokalle jäi Espoossa yleisopetuksessa vuonna 2010 16 oppilasta (0,1%). Ehtoja sai 25 (0,2%). Luvut ovat vähentyneet. Erityisopetuksessa luokalle jäi 32, ja ehdot sai 17, siis moninkertaisesti. Erityisopetuksessa luvut ovat kasvaneet.
- Espoossa jatko-opintoihin siirtyy 94 % ikäluokasta. Luku on ennallaan.
- 74 % suorittaa lukion kolmessa vuodessa. Luku on pienentynyt 6 %-yksikköä vuodessa.
- Yo-kirjoitusten tuloksissa (puoltoäänet) Espoon luku (24,9) on valtakunnallisen keskiarvon (24) yläpuolella.
- Huoltajapalautteessa (asteikko 1-5), tyypillisin arvio on 4. Yksittäisistä asioista harrastustoiminta (3,27) sai alhaisimman arvion. Kouluruoka (3,47) oli toinen alhaisen arvion saanut asia. Peruskoulussa oltiin tyytyväisiä mm. koulun sijaintiin ja ulkoisiin olosuhteisiin (4,21) ja opettajan tapaan tehdä yhteistyötä kodin kanssa (4,19).
- Opit-palvelujen käyttöaste on kaksinkertaistunut vuodesta 2004.
- Oppilaaksiotossa vanhempien lähikoulutoive toteutui ekaluokilla 93 %:sti. Yläkoulutoiveista toteutui 90 %. Valitusten määrä väheni, ja vain kolme valitusta meni läpi.
- Lakisääteisessä iltapäivätoiminnassa oli 2913 lasta. Luku on kasvanut vuodessa n. 8 %. Erityisen voimakkaasti on kasvanut erityisoppilaiden osallistuminen.
- Esiopetusta annettiin 117 päiväkodissa ja 37 koulussa. Esiopetuksessa oli yli 2700 lasta syksyllä 2009.
2. Oppimisympäristö
- Oppilasmäärät olivat aikavälillä 2001-2009 korkeimmillaan vuonna 2004 (20 610). Sen jälkeen on ollut laskua. Syksyllä 2010 oppilaita oli perusopetuksessa 19 718. Alkuopetusikäluokassa on taas kasvua. Erityisen isot ikäluokat ovat yläkoulussa (yli 10 000 enemmän kuin vuonna 2001).
- Luokkakokojen muutosta kuvaa viereinen taulukko. Keskimääräin luokkakoko on 1-2-luokilla 20,8, 3-4-luokilla 21,4, 5-6-luokilla 21,9 ja 7-9-luokilla 19,9. Alakoulussa ryhmäkoot ovat pienentyneet vuodesta 2001 eniten juuri 3.-6.-luokilla. Yläkoulussa kasvaneet (18,3 >19,9).
- Edelleen Espoossa 5 % oppilaista on alkuopetuksessa luokassa, joissa on 26-29 oppilasta. Luku on kasvanut viime vuosina.
- 3.-6.-luokilla yhä harvempi oppilas on luokassa, jossa on yli 30 oppilasta. Syksyllä 2010 tällaisia oppilaita oli 152 (vuonna 2001: 981)
- Tapaturmien määrä on vähentynyt vuodesta 2007.
- Oppilaiden määrä/koulupsykologi-kuraattori on laskenut. Nyt luku on 778. Tilanne vaihtelee aluettain. Heikoin tilanne on Tapiolan alueella.
- Erityisoppilaiden määrä on kasvanut vuodesta 2000 (5,8%) vuoteen 2010 (11,79%). Osuus vaihtelee alueittain 8-13.5%. Alin se on Tapiolan alueella. Suurin Espoonlahdessa.
- Integoitujen määrä on samana aikana moninkertaistunut (0,8 % > 5,28%).
- Koulunkäyntiavustusresurssia myönnettiin lkv 2009-10 13 000 tuntia/viikko. Määrä on kasvanut vuodesta 2005 (11 630 tuntia).
- Avustajia oli yhteensä 550.
(Raportissa kuvataan Sukon organisaatiomuutosta.)
5. Henkilöstön hyvinvointi
Henkilöstölle tehdyssä kyselyssä (asteikko 1-5):
- Koulun olosuhteet saivat keskiarvon 3,34, sosiaaliset suhteet 3,92 ja mahdollisuus toteuttaa itseään arvosana 4.
- Alimmat yksittäiset arviot sai koulun ilmanvaihto (2.4), ruokailutauon rentous (2,48), kiireettömyys (2,58).
- Korkeimmat yksittäiset arviot sai ei-joutuminen työpaikkakiusatuksi (4,64), oman työn arvostus (4,36), omien vahvuuksien ja heikkouksen tunteminen (4.35) ja koulutyön kiinnostavuus (4,32).
- Vaara- ja uhkatilanneilmoitusten määrä on kasvanut vuodesta 2006 (204) vuoteen 2009 (627)
- Eniten ilmoituksia tehdään alakouluista.
Oppilaille on tehty tyytyväisyyskysely. Asteikko 1-5. Sen mukaan:
- tyypillisin arvio on 4 ja 5. Olosuhteisiin ollaan vähiten tyytyväisiä (3,53). Koulutyö osaa arvosanan 3,77. Tyytyväisimpiä ollaan kodin osallistumiseen (4,46).
- Lukiolaiset ovat himpun verran kriittisempiä.
- Yksittäisistä asioista alhaisimman arvosanan saavat kerhot (2,48), wc-tilat (2,74) ja oppilaiden mahdollisuus osallistua sääntöjen tekemiseen (3,15) sekä koulupäivän raskaus (3,16).
- Korkeimmat arvosanat saa omien vanhempien kiinnostus koulutyöhön (4,47), ystävät koulussa (4,42) ja opiskelun pitäminen tärkeänä (4,22).
- (Mielenkiintoisesti: oppilaille ruokailu näyttää olevan rentouttava tauko (4,14) - toisin kuin opettajille)
- Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten tervestottumukset ovat parantuneet (nukutaan enemmän, arkirytmi parempi, tupakointi ja alkoholin käyttö ovat vähentyneet jne.), mutta huumekokeilut ja rikkeiden teko toistuvat ovat lisääntyneet. Huumeita on kokeillut joka neljäs nuori. Liikaa aikaa vietetään ruudun äärellä. Liikuntaa ei harrasteta riittävästi. Vanhemmat tietävät huonommin, missä nuori on.
22 oppilaitosta oli raportointivuorossa. Tässä muutama poiminto:
- Omiksi vahvuuksiin koulut nostivat henkilöstön työhyvinvointiin liittyviä asioita, kaupungin strategian toteutumisen kouluissa, perustehtävän tuntemisen ja yhteistyön kotien kanssa.
- Kehittämiskohteiksi nostettiin työhyvinvointiin liittyviä seikkoja, henkilöstön kehittämistä ja oppilaiden hyvinvointia ja osallistumista. Muut kohteet vaihtelivat kovasti kouluittain.
- Koulut esittivät myös kritiikkiä: itsearviointiväline on kuulema kömpelö. Henkilöstön hyvinvointiin, kouluruokailuun ja oppilashuoltoon tulisi panostaa enemmän. Toiveita esitettiin myös täydennyskoulutukseen. Jatkuvaa opetusresursseista säästämistä, henkilöstöresurssien riittämättömyyttä ja resurssien jakoa kritisoitiin
- Kokonaisbudjettia kehui kaksi koulua.
Myönteisiä asioita
- Oppilaat näyttävät oppivan asioita. Tulokset ovat vakaasti hyvällä valtakunnallisella tasolla. 94% peruskoululaisista jatkaa toiselle asteen opintoihin.
- Opetusryhmät ovat pieniä. Tilanne on koko ajan parantunut.
- Opit-palvelua käytetään koko ajan yhä enemmän.
- Iltapäivätoimintaan osallistutaan yhä useammin.
- Hallinnolliset järjestelyt mm. oppilaaksiotossa näyttävät toimivan.
- Kodin ja koulun yhteistyö näyttää toimivan osapuolien mukaan hyvin.
- Oppilaat kokevat, että vanhemmat tukevat heidän koulutyötään.
- Oppilailla on ystäviä.
- Pääosin opettajat, oppilaat ja vanhemmat ovat kouluun tyytyväisiä.
- Opettajat ovat tyytyväisimpiä omaan työyhteisöönsä ja omaan työotteeseensa. Hienoa on, että kouluissa opettajia ei kiusata.
- Tapaturmien määrä on vähentynyt.
- Oppilaitten terveystottumukset ovat vahvistuneet.
- Lukio-opiskelu venyy.
- Huumekokeilut ja toistuvat rikkeet lisääntyvät nuorilla.
- Niiden vanhempien osuus, jotka eivät tiedä, missä heidän lapsensa iltaisin on, kasvaa.
- Erityisoppilaiden määrä kasvaa koko ajan, ja erityisesti yleisopetukseen integrointi.
- Oppilashuolto ei pysty vastamaan tarpeisiin. Erityisesti tällä osa-alueella on isoja alueellisia eroja.
- Koulunkäyntiavustustuntien määrä kasvaa koko ajan.
- Kerhotoimintaa on liian vähän tai se ei osu.
- Aikuiset näyttävät olevan tyytymättömiä kouluruokailuun- oppilaille se on rentouttava tauko.
- Koulujen olosuhteissa on korjaamisen aihetta.
- Opettajat ovat huolestuneita mm. koulun ilmanvaihdosta.
- Oppilaat ovat tyytymättömiä mm. wc-tiloihin.
- Opettajat ovat huolissaan kiireestä, oppilaat koulupäivän raskaudesta.
- Oppilaiden osallistamista kaivataan lisää.
- Vaikka opettajat näyttävät olevan tyytyväisiä omaan opetukseensa, oppilaitten vastauksissa koulutyö sai alhaisimpia arvosanoja.
- Vaara- ja uhkatilanneilmoitusten määrä kasvaa huolestuttavasti.
- Kouluissa halutaan edelleen kehittää henkilöstön työhyvinvointia.
- Käytetty Efecaf- itsearviointityökalu on kömpelö.
Tunnisteet:
opetus/oppiminen,
Oppilashuolto,
Pahoinvointi.NYT,
Pedagoginen hyvinvointi
3 viikkoa ja risat jouluun
TALVI on tullut. Taidamme nousta oikein valkoiseen jouluun. Ellei lumi ehdi kolmen, jäljellä olevan viikon aikana sulaa. Niinkin on ensilumelle joskus käynyt.
SIIS kolme viikkoa jäljellä. Alkava viikko on "normaali". Viisi koulupäivää. Minulla siinä yksi vuosilomapäivä. Muutoin paikalla.
Seuraavan viikon maanantaille osuu vapaapäivä: itsenäisyyspäivä, joten työpäiviä on vain neljä. Luokkien työjärjestys on normaali. Opettajat aloittavat todistusten kirjoittamisen.
Se kolmas kokonainen viikko on ns. luokanopetusviikko. Kaikkia vaihtotunteja ei enää ole, vaan luokissa rauhoitutaan Jouluun. Minulla viikko kuluukin pitkälti Saiturin Joulua saliin rakennettaessa. Tuohon viikkoon mahtuu kuusi koulupäivää.
Sitten onkin jäljellä enää kolmen koulupäivän "risat". Maanantaina vedän teatterileikit. Tiistaina siivotaan paikat ja laulataan varmaankin. Keskiviikkona jaetaan oppilaille todistukset ja joulupussit. Siinä se sitten on: syyslukukausi 2010.
Uinnit - voitettu kanta
Uinnit on nyt voitettu kanta. Upea asia, että pääsemme halliin, mutta se, että suihkutilojen valvojaksi tarvitaan opettaja, sekoittaa koulutyötä usean kuukauden ajana. Kun poikia uitetaan, tarvitaan miesopettaja. Jos uitetaan yhtäaikaa poikia ja tyttöjä tarvitaan paikalle sekä mies- että naisopettaja. Paras ratkaisu olisi että hallille palkattaisiin kaupungin toimesta suihkutiloja valvovat opettajat.
SIIS kolme viikkoa jäljellä. Alkava viikko on "normaali". Viisi koulupäivää. Minulla siinä yksi vuosilomapäivä. Muutoin paikalla.
Seuraavan viikon maanantaille osuu vapaapäivä: itsenäisyyspäivä, joten työpäiviä on vain neljä. Luokkien työjärjestys on normaali. Opettajat aloittavat todistusten kirjoittamisen.
Se kolmas kokonainen viikko on ns. luokanopetusviikko. Kaikkia vaihtotunteja ei enää ole, vaan luokissa rauhoitutaan Jouluun. Minulla viikko kuluukin pitkälti Saiturin Joulua saliin rakennettaessa. Tuohon viikkoon mahtuu kuusi koulupäivää.
Sitten onkin jäljellä enää kolmen koulupäivän "risat". Maanantaina vedän teatterileikit. Tiistaina siivotaan paikat ja laulataan varmaankin. Keskiviikkona jaetaan oppilaille todistukset ja joulupussit. Siinä se sitten on: syyslukukausi 2010.
Uinnit - voitettu kanta
Uinnit on nyt voitettu kanta. Upea asia, että pääsemme halliin, mutta se, että suihkutilojen valvojaksi tarvitaan opettaja, sekoittaa koulutyötä usean kuukauden ajana. Kun poikia uitetaan, tarvitaan miesopettaja. Jos uitetaan yhtäaikaa poikia ja tyttöjä tarvitaan paikalle sekä mies- että naisopettaja. Paras ratkaisu olisi että hallille palkattaisiin kaupungin toimesta suihkutiloja valvovat opettajat.
lauantaina, marraskuuta 27, 2010
Johtajuudesta
OLEN lupautunut mukaan mielenkiintoiseen projektiin, jossa johtajakoulutusta annetaan nettiluennon avulla mistä tahansa. Luento kestää 15 minuuttia. Päähän mikinsisältävät kuulokkeet ja eikun viemään valoa eteenpäin. Osallistujia aktivoidaan lähinnä chatin avulla, ja luennoitsija osallistuu sitten keskusteluun tunnin ajan.
Tein luennon tueksi bloggerin pohjalle sivuston, jossa hahmottelen omaa johtajuuskäsitystäni vuonna 2005 laatimani koulun johtamisen käyttöteorian pohjalta. Lastut ovat tässä vaiheessa vielä aihioita. Lisäksi kokoan niihin linkkejä mm. u-tubeen ja tietysti myös asiasivuille.
Blogiin pääsee tästä linkistä. Otan mielelläni kommentteja ja kehittämisdeoita vastaan.
Tein luennon tueksi bloggerin pohjalle sivuston, jossa hahmottelen omaa johtajuuskäsitystäni vuonna 2005 laatimani koulun johtamisen käyttöteorian pohjalta. Lastut ovat tässä vaiheessa vielä aihioita. Lisäksi kokoan niihin linkkejä mm. u-tubeen ja tietysti myös asiasivuille.
Blogiin pääsee tästä linkistä. Otan mielelläni kommentteja ja kehittämisdeoita vastaan.
perjantaina, marraskuuta 26, 2010
Kolmas valtuustopäivä
HUOMENTA! Nyt valtuusto istuu vatsa aamiaista täynnä kuuntelemassa, kun tohtori Pentti Arajärvi pohtii hyvinvointiyhteiskunnan ja sosiaalipalvelujen tulevaisuutta. Haasteita riittää. Vanhusten määrä kasvaa. Lapsien määrä on lievässä laskussa. Elinikä kasvaa meillä vuosi/10 vuotta.
Tilanne helpottaa vuonna 2030, kun suuret ikäluokat kuolevat:-)
Viimeinen suomalainen kuolee tilastojen mukaan muuten ilmeisesti vuonna 3004, Hän on nainen, ruotsinkielinen ja laulaa kuorossa. Ongelmana on, että viimeinen mies on kuollut 100 vuotta aikaisemmin.
Absoluuttinen köyhyys on meillä torjuttu, mutta suhteellinen köyhyys kasvaa (määritelty OECDssa mediaanitulon pohjalta, jos tienaa vähemmän kuin 60 % tästä, on suhteellisesti köyhä. Meillä heitä on 11-12%. Luku kasvaa, erityisesti lapsiperheissä, ja heidän joukossaan yksinhuoltajaperheissä.
Koulutusosuuden jälkeen hallitus lähtee käymään läpi valiokuntien kantoja ponsiin ja muutosehdotuksiin. Suuressa salissa kuullaan silloin kestävästä kehityksestä. Kun hallitus on valmis, alkavat suuressa salissa äänestykset. Minä poistuin Arajärven alustuksen jälkeen hotellihuoneeseen tekemään hommia. Palaan kanavalle tunnin kuluttua.
PÄÄTÖKSENTEKO
KLO 10.55. Hallitus on palannut saliin.
Kuulimme, että OAJ alkaa etsiä koulutusalan vaikuttajaa, joka paljastetaan tammikuussa Educassa.
KLO 11.45. Nyt päätökset tehty. Valiokunnissa oli avarrettu kirjauksia. Monet muutokset hyväksyttiin hieman muutettuina. Hallitus yhtyi kaikissa asioissa valiokuntien kantaan.
Hyväksytyt muutokset painottivat mm. seuraavien asioiden merkitystä: * alueellinen sivustyshallinto yhtenäiseen organisaatioon* eriarvoistuminen* it-ylläpidon resurssit* lomautusten ja leikkausten vastustus* mittarit kuntoon* opetuksen arvostus yliopistossa* paikallisille toimijoille tukea* rajat paikallisille lisille * työaika- ja palkkauskokeiluja*työhyvinvointi* työtehtävien rajaaminen* varhaiskasvatuksen kokonaisuudistus*yhtenäisen perusopetuksen sopimukset eri puolilla maata.
Lopuksi sekä Olli Luukkainen että Anne Lehtinen vetivät kokousta yhteen. Toimisto on renki, valtuusto ohjaa. Oleellista on, että jatkossa puhumme yhä enemmän koko OAJ:n äänellä viiteryhmästä riippumatta.
KLO 13.35. Lounas syöty. Bussi kotiin lähtee klo 13. Kamat kasaan, huoneen luovutus ja menoksi. Tähän loppuun vielä OAJ:n virallinen valtuustotiedote:
Tilanne helpottaa vuonna 2030, kun suuret ikäluokat kuolevat:-)
Viimeinen suomalainen kuolee tilastojen mukaan muuten ilmeisesti vuonna 3004, Hän on nainen, ruotsinkielinen ja laulaa kuorossa. Ongelmana on, että viimeinen mies on kuollut 100 vuotta aikaisemmin.
Absoluuttinen köyhyys on meillä torjuttu, mutta suhteellinen köyhyys kasvaa (määritelty OECDssa mediaanitulon pohjalta, jos tienaa vähemmän kuin 60 % tästä, on suhteellisesti köyhä. Meillä heitä on 11-12%. Luku kasvaa, erityisesti lapsiperheissä, ja heidän joukossaan yksinhuoltajaperheissä.
Koulutusosuuden jälkeen hallitus lähtee käymään läpi valiokuntien kantoja ponsiin ja muutosehdotuksiin. Suuressa salissa kuullaan silloin kestävästä kehityksestä. Kun hallitus on valmis, alkavat suuressa salissa äänestykset. Minä poistuin Arajärven alustuksen jälkeen hotellihuoneeseen tekemään hommia. Palaan kanavalle tunnin kuluttua.
PÄÄTÖKSENTEKO
Valtuuston puheenjohtajisto vasemmalta oikealle: 1,varapuheenjohtaja TuijaSalminen, puheenjohtaja Anne Lehtinen ja 2. varapuheenjohtaja Matti Sippola. |
KLO 10.55. Hallitus on palannut saliin.
Kuulimme, että OAJ alkaa etsiä koulutusalan vaikuttajaa, joka paljastetaan tammikuussa Educassa.
KLO 11.45. Nyt päätökset tehty. Valiokunnissa oli avarrettu kirjauksia. Monet muutokset hyväksyttiin hieman muutettuina. Hallitus yhtyi kaikissa asioissa valiokuntien kantaan.
Hyväksytyt muutokset painottivat mm. seuraavien asioiden merkitystä: * alueellinen sivustyshallinto yhtenäiseen organisaatioon* eriarvoistuminen* it-ylläpidon resurssit* lomautusten ja leikkausten vastustus* mittarit kuntoon* opetuksen arvostus yliopistossa* paikallisille toimijoille tukea* rajat paikallisille lisille * työaika- ja palkkauskokeiluja*työhyvinvointi* työtehtävien rajaaminen* varhaiskasvatuksen kokonaisuudistus*yhtenäisen perusopetuksen sopimukset eri puolilla maata.
Lopuksi sekä Olli Luukkainen että Anne Lehtinen vetivät kokousta yhteen. Toimisto on renki, valtuusto ohjaa. Oleellista on, että jatkossa puhumme yhä enemmän koko OAJ:n äänellä viiteryhmästä riippumatta.
KLO 13.35. Lounas syöty. Bussi kotiin lähtee klo 13. Kamat kasaan, huoneen luovutus ja menoksi. Tähän loppuun vielä OAJ:n virallinen valtuustotiedote:
OAJ NYT - valtuustotiedote 26.11.2010
Turussa 24.11. - 26.11. kokoontunut OAJ:n valtuusto päätti kokouksessaan mm. järjestön toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta sekä keskusteli ajankohtaisesta työehtosopimustilanteesta. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen käsitteli avajaispuheessaan mm. talous- ja työllisyystilannetta ja talouden vaikutuksia opetusalaan sekä ajankohtaista työmarkkinatilannetta. Hän korosti järjestön tavoittelevan mm. varhaiskasvatuksen hallinnonalamuutosta ja vastustavan ammatillisten opettajien kelpoisuuksien laskua. Järjestön kärkihankkeisiin kuuluvat myös mm. perusopetuksentuntijaon ja lukiokoulutuksen kehittyminen suotuisasti. Valtuusto kävi myös lähetekeskustelun OAJ:n sääntöjen uudistamisesta.
Arajärvi vieraili valtuustossa
Tohtori Pentti Arajärvi vieraili perjantaina OAJ:n valtuustossa puhumassa suomalaisista hyvinvointipalveluista ja niiden turvaamisesta.
torstaina, marraskuuta 25, 2010
Paaria-opettajuus
MUUTAMA ihminen on kysynyt, eikö eilen valtuustossa pitämääni puheenvuoroa voisi lukea mistään. No, laitan jutun juonen tähän niin kuin sen muistan. Tarinan kevennykset olen riisunut :-)
Esitin siis vakavan huolen siitä, että suomalainen opettajuus on repeytymässä kahtia eliitti-opettajuudeksi ja paariaopettajuudeksi. Syynä on kuntien aivan erilainen tahto ja kyky panostaa perusopetukseen. Samaan aikaan kun mm. pääkaupunkiseudulla voidaan tarjota oppilaille tukitoimia, pitää kerhoja ja havainnollistaa opetusta uusimmalla tekniikalla, muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päässä on opettajia, joita on kuormitettu toistuvilla lomautuksilla, sijaiskielloilla, jättiopetusryhmillä jne. Jollei tähän repeytymiseen puututa, alkaa opettajien kansainvaellus paremmat työolot tarjoaviin kuntiin. Parhaat lähtevät. Uupuneet ja periksi antaneet jäävät.
Ammattiopettajuus syntyi Suomessa noin 150 vuotta sitten. Ensimmäiset kansakoulunopettajat saivat säälittävää palkkaa, jota perusteltiin asiasta pahoillaan olleelle Uno Cygnaeukselle mm. sillä, että näin kansakoulunopettajat eivät vieraannu rahvaasta. On vaatinut 100 vuoden edunvalvontatyön, että kansanopettajien palkkauksen keskinäiset vääristymät on saatu kuriin. Aluksi miesopettajat saivat selvästi parempaa palkkaa kuin naiset. Sitten perheelliset enemmän kuin perheettämät. Kaupunkiopettajat parempaa kuin maalaisopettajat. Kun minä valmistuin opettajaksi, suurimmat palkkauksen rakenteelliset erot oli kurottu umpeen- jäljellä oli oikeastaan vain joillain opettajilla siirtymäkauden kunnan palkkaa ja kuntien jako kalleuspalkkaluokkiin. Ajan henkeä kuvasi, että syrjäseuduilla maksettiin erityistä syrjäseutulisää.
Opettajien ansionkehitys näyttää keskimäärin nousevan, mutta keskiarvot kätkevät sen tosiasian, että palkat nousevat hyvinvoivissa kunnissa. Kriisikunnissa kaikki korotukset leikataan vähentämällä viikkotuntimääriä, lomauttalla jne. Vuosien tasa-arvotyö on valumassa hukkaan.
Ammattiyhdistystoiminnan eettinen ydin on solidaarisuus. OAJ:n tulee pikaisesti tarttua opettajuuden repeytymiseen sekä lasten oikeuksien että opettajuuden eheyden vuoksi.
PS. Läraren-lehden päätoimittaja käsittelee paria-asiaa omassa blogilastussaan osoitteessa http://www.fsl.fi/blogg/loner-a-sant
Esitin siis vakavan huolen siitä, että suomalainen opettajuus on repeytymässä kahtia eliitti-opettajuudeksi ja paariaopettajuudeksi. Syynä on kuntien aivan erilainen tahto ja kyky panostaa perusopetukseen. Samaan aikaan kun mm. pääkaupunkiseudulla voidaan tarjota oppilaille tukitoimia, pitää kerhoja ja havainnollistaa opetusta uusimmalla tekniikalla, muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päässä on opettajia, joita on kuormitettu toistuvilla lomautuksilla, sijaiskielloilla, jättiopetusryhmillä jne. Jollei tähän repeytymiseen puututa, alkaa opettajien kansainvaellus paremmat työolot tarjoaviin kuntiin. Parhaat lähtevät. Uupuneet ja periksi antaneet jäävät.
Ammattiopettajuus syntyi Suomessa noin 150 vuotta sitten. Ensimmäiset kansakoulunopettajat saivat säälittävää palkkaa, jota perusteltiin asiasta pahoillaan olleelle Uno Cygnaeukselle mm. sillä, että näin kansakoulunopettajat eivät vieraannu rahvaasta. On vaatinut 100 vuoden edunvalvontatyön, että kansanopettajien palkkauksen keskinäiset vääristymät on saatu kuriin. Aluksi miesopettajat saivat selvästi parempaa palkkaa kuin naiset. Sitten perheelliset enemmän kuin perheettämät. Kaupunkiopettajat parempaa kuin maalaisopettajat. Kun minä valmistuin opettajaksi, suurimmat palkkauksen rakenteelliset erot oli kurottu umpeen- jäljellä oli oikeastaan vain joillain opettajilla siirtymäkauden kunnan palkkaa ja kuntien jako kalleuspalkkaluokkiin. Ajan henkeä kuvasi, että syrjäseuduilla maksettiin erityistä syrjäseutulisää.
Opettajien ansionkehitys näyttää keskimäärin nousevan, mutta keskiarvot kätkevät sen tosiasian, että palkat nousevat hyvinvoivissa kunnissa. Kriisikunnissa kaikki korotukset leikataan vähentämällä viikkotuntimääriä, lomauttalla jne. Vuosien tasa-arvotyö on valumassa hukkaan.
Ammattiyhdistystoiminnan eettinen ydin on solidaarisuus. OAJ:n tulee pikaisesti tarttua opettajuuden repeytymiseen sekä lasten oikeuksien että opettajuuden eheyden vuoksi.
PS. Läraren-lehden päätoimittaja käsittelee paria-asiaa omassa blogilastussaan osoitteessa http://www.fsl.fi/blogg/loner-a-sant
Toinen valtuustopäivä
Tähän mennessä kylpylää on voinut katsoa vain lasi-ikkunan takaa. Ehkä tänään? |
OAJ:n valtuuston toinen kokouspäivä on hyvässä vauhdissa. Aamulla käytiin läpi toimintasuunnitelma, johon valtuutetut tekivät varsin pieniä muutosesityksiä. Lastentarhurit haluaisivat vihdoinkin päästä sosterista sivistyshallinnon ja OVETES- sopimusten piiriin. Tavoitteiden saavuttamisen mittareita kritisoitiin enemmän.
Juuri nyt kuulemme yhdistyslain osittaisuudistuksen vaatimista ja mahdollisitamista muutoksista kuten esim. etäosallistuminen, päätös ilman kokousta ja toiminnan tarkastus.
"Suuressa" salissa ollaan aamupäivä, lounaaseen (12.00- 13.30) saakka. Iltapäivällä kokoontuvat ensin ryhmät ja sitten valiokunnat (klo 15-) käsittelemään muutosesityksiä ja ponsia. Minä kuuluun koulutuspoliittiseen valiokuntaan. Illallinen on jälleen klo 19.30.
KLO 11.40 keskustellaan valtuuston koosta jatkossa. Ainakin ammatilliset toivovat, että sitä ei pienennetä. Valta kun siirtyisi hallitukselle ja toimistolle.
YSIN ryhmä |
KLO 13.40 istun YSIn ryhmän kokouksessa käsittelemään muutosehdotuksia. Ensin puretaan palkkapoliittisia tavoitteita. Hyvin vilkasta keskustelua käydään luokanvalvojankorvauksista. Ja nyt kaupunkien kalleusluokista.
KLO 14.10. Nyt kiivasta keskustelua henkilökohtaisista lisistä. Onko jossain kunnassa löytynyt oikeudenmukainen tapa arvioida opettajan suoriutumista työstään?
KLO 15.20. Istun nyt koulutuspoliittisessa valiokunnassa. Käsittelemme nyt ponsia ja muutosesityksiä mm. varhaiskasvatuksesta. Valiokunta sai hommat valmiiksi noin klo 16.30.
KLO 18.20. Juuri tullut saunasta. Ulkoallas oli mukava. Tunnin päästä päivällinen. Huomenna valtuuston viimeinen päivä. Borta bra men hemma bäst.
PS. Eiliseen iltan oli järjestetty yllätys: Kun Turussa ollaan, niin klo 23 lavalle nousivat Matti ja Teppo. Vähän porukka tykkäsi.
keskiviikkona, marraskuuta 24, 2010
Pieni leffa valtuustosta
Tässä kiireisille ja visuaalisille ihmisille OAJ:n ensimmäinen valtuustopäivä minuutissa.
OAJ:n syysvaltuuston ensimmäinen päivä
OAJ:n korkein päättävä elin valtuusto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Tänään on syysvaltuuston ensimmäinen kokouspäivä Suomen Turussa. Valtuusto päättyy perjantaina. Tämän on uuden valtuuston toinen kokous. Kesäkokouksessa järjestölle valittiin uusi puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Herätys klo 5. Taksilla Helsinkiin. Helsingistä turvallisesti tilausbussilla perille. Nyt aamupäivällä kokoontuvat opettajaryhmät, minä kuulun YSIIn (yleissivistäviin opettajiin). Ryhmäkokouksessa käydään läpi valtuuston asialistaa ja luodaan yhteisiä kantoja. Varsinainen valtuuston kokous alkaa klo 13 lounaan jälkeen. Päivitän sopivissa kohdissa tätä lastua.
YSIN KOKOUS
KOKOUS alkoi klo 10.
Nyt kello on 11.05 Olemme keskustelleet toimintasuunnitelmasta. Alussa on kuvaus toimintaympäristöstä. Sen jälkeen on esitetty tavoitteet OAJ:n kolmen päätavoiteen alla. Lopussa on indikaattoreita. Nämä päätavoitteet ovat:
1. PARHAAT VOIMAT OPETUSALALLA
* Riittävät resurssit ja laadun turvaaminen
* Työtä työajalla
* Ei lomautuksia, ei leikkauksia
* Jäsenille oikeusturvaa
* Vahva ja osaava johtaminen
3. VAHVA JA ARVOSTETTU JÄRJESTÖ
* Vahva vaikuttaja
* Järjestö- ja palvelurakenteet kunnossa
* Kattava jäsenyys ja järjestäytyminen
* Osaavat toimijat kaikilla tasoilla
* Tuloksiin tavoitteellisella viestinnällä
* Vahva talous
MITTARIT
VALTUUSTON KOKOUS
Päivitetty 25.11.
KELLO on nyt 13.25. Järjestön puhdeenjohtaja avaa kokousta. Taloustilanne huolestuttaa.
Kasvutason tulisi oltla2%, jotta ei velkaannuttaisi
Julkisella puolella käydään kisaa, siitä mihin rahoja käytetään. Inflaatio on noin 2%.
Opettajilla on kaksivuotinen sopimus. Tammikuussa sovittaneen, kuinka viimeinen erä palkankorotuksia jaetaan.
Samaan aikaan kunnissa on vaikeuksia. Porvoo on juuri irtisanonut 42 työntekijää(ei opettajia). 15 kuntaa lomauttaa, lomautus koskee 3000 opettajaa. OAJ on yrittänyt vaikuttaa moniin asiohin. Aina ei onnistuta: 1. varhaiskasvatuksen siirto opetushallintoon- ei ole onnistunut. 2. ammatillisen koulutuksen kelpoisuusasetus tullee- ja kelpoisuusvaatimukset laskevat. 3. tuntijakoesitys ei vielä vastaa tavoitteitamme. Eduskuntavaaleissa on tärkeää nostaa esiin koulutuksen teemoja, jotta emme jää jalkoihin. Kuulimme myös kahdesta tuoreesta rekrytoinnista: Heljä Misukka ja Nina Lahtinen ovat nyt uusia päällikköjämme.
ITSE KOKOUS
Ennen kokousta jaettiin Erkin Sauva. Jakajana oli Raija Vahasalo Koululiikuntaliitosta
Sitten alkoi oikea kokous. Kävimme läpi ajankohtaisia asioita, mm. Vessiä. Tammikuussa on ratkaistava pienen palkankorotuksen jakotapa. Tilannetta analysoivat puheenjohtaja ja mm. neuvottelupäällikkö Juha Jäske.
Tapaan kuuluu, että valmiutta aletaan nostaa, kertoo juuri järjestöpäällikkö Petri Lindroos.
Juuri nimitetty kehittämispäällikkö Nina Lahtinen nosti omassa puheessaan seuraavia asioita:
Kella on nyt 16.33. Ysi-ryhmän puheenjohtaja Jarmo Juupaluoma käytti puheenvuoron. Hän nosti esiin mm. seuraavia järjestykseen pantavia asioita:
Herätys klo 5. Taksilla Helsinkiin. Helsingistä turvallisesti tilausbussilla perille. Nyt aamupäivällä kokoontuvat opettajaryhmät, minä kuulun YSIIn (yleissivistäviin opettajiin). Ryhmäkokouksessa käydään läpi valtuuston asialistaa ja luodaan yhteisiä kantoja. Varsinainen valtuuston kokous alkaa klo 13 lounaan jälkeen. Päivitän sopivissa kohdissa tätä lastua.
YSIN KOKOUS
YSIN kokous valitsee ehdokkaitaan valiokuntien puheenjohtajiksi. |
Nyt kello on 11.05 Olemme keskustelleet toimintasuunnitelmasta. Alussa on kuvaus toimintaympäristöstä. Sen jälkeen on esitetty tavoitteet OAJ:n kolmen päätavoiteen alla. Lopussa on indikaattoreita. Nämä päätavoitteet ovat:
1. PARHAAT VOIMAT OPETUSALALLA
* Palkalla vetovoimaa ja arvostusta opettajan työhön
* Koulutuspolitiikka muuttumassa
* Talouden haasteet ja vaikutukset työelämään
* Palkalla vetovoimaa ja arvostusta opettajan työhön
* Korkeatasoinen opettajankoulutus
* Opettajuuden hallittua muutosta
* Koulutuksella hyvinvointia ja kestävää kasvua
* Koulutusrakenteiden hallittua kehittämistä
2. TYÖNTEON EDELLYTYKSET KUNNOSSA* Riittävät resurssit ja laadun turvaaminen
* Työtä työajalla
* Ei lomautuksia, ei leikkauksia
* Jäsenille oikeusturvaa
* Vahva ja osaava johtaminen
3. VAHVA JA ARVOSTETTU JÄRJESTÖ
* Vahva vaikuttaja
* Järjestö- ja palvelurakenteet kunnossa
* Kattava jäsenyys ja järjestäytyminen
* Osaavat toimijat kaikilla tasoilla
* Tuloksiin tavoitteellisella viestinnällä
* Vahva talous
MITTARIT
VALTUUSTON KOKOUS
Päivitetty 25.11.
KELLO on nyt 13.25. Järjestön puhdeenjohtaja avaa kokousta. Taloustilanne huolestuttaa.
Kasvutason tulisi oltla2%, jotta ei velkaannuttaisi
Julkisella puolella käydään kisaa, siitä mihin rahoja käytetään. Inflaatio on noin 2%.
Opettajilla on kaksivuotinen sopimus. Tammikuussa sovittaneen, kuinka viimeinen erä palkankorotuksia jaetaan.
Samaan aikaan kunnissa on vaikeuksia. Porvoo on juuri irtisanonut 42 työntekijää(ei opettajia). 15 kuntaa lomauttaa, lomautus koskee 3000 opettajaa. OAJ on yrittänyt vaikuttaa moniin asiohin. Aina ei onnistuta: 1. varhaiskasvatuksen siirto opetushallintoon- ei ole onnistunut. 2. ammatillisen koulutuksen kelpoisuusasetus tullee- ja kelpoisuusvaatimukset laskevat. 3. tuntijakoesitys ei vielä vastaa tavoitteitamme. Eduskuntavaaleissa on tärkeää nostaa esiin koulutuksen teemoja, jotta emme jää jalkoihin. Kuulimme myös kahdesta tuoreesta rekrytoinnista: Heljä Misukka ja Nina Lahtinen ovat nyt uusia päällikköjämme.
ITSE KOKOUS
Ennen kokousta jaettiin Erkin Sauva. Jakajana oli Raija Vahasalo Koululiikuntaliitosta
Sitten alkoi oikea kokous. Kävimme läpi ajankohtaisia asioita, mm. Vessiä. Tammikuussa on ratkaistava pienen palkankorotuksen jakotapa. Tilannetta analysoivat puheenjohtaja ja mm. neuvottelupäällikkö Juha Jäske.
Tapaan kuuluu, että valmiutta aletaan nostaa, kertoo juuri järjestöpäällikkö Petri Lindroos.
Juuri nimitetty kehittämispäällikkö Nina Lahtinen nosti omassa puheessaan seuraavia asioita:
- julkisen syytteen alaisuus koskee myös opettajia
- nettikiusaamiseen on puututtava; myös opettajia kiusataan
- parhaillaan selvitellään, voidaanko opettajia velvoittaa antamaan arvio kaikista oppilaistaan laajassa terveystarkastuksessa. Se on iso työ
- erityinen tuki on saamassa ensi vuoden budjettiin 17 miljoonaa tulossa hankerahaa.
- lakiin ei saatu velvoitetta työnantajalle kouluttaa opettajia.
Kella on nyt 16.33. Ysi-ryhmän puheenjohtaja Jarmo Juupaluoma käytti puheenvuoron. Hän nosti esiin mm. seuraavia järjestykseen pantavia asioita:
- erityistehtävät on eurotettava
- erityistehtävät
- kalleusluokat on poistettava
- leikkaukset,
- lomautukset
- lukioresurssi
- luokanopettajille korvaus luokanvalvojan työstä
- maksimikoot ryhmille
- oppilaan ohjaus
- rehtorien työ kohtuuton
- työnkuva (nyt hämärtyy)
- yhtenäisen perusopetuksen palvelussuhteen ehdot
- yt- kaikesta työstä palkka.
Sitten alkoi valtuutettun puheenvuoro. Olli Autio vaati, ettei rehtorin palkka saa laskea uuden erityisopetusta koskevien lakimuutosten vuoksi.
tiistaina, marraskuuta 23, 2010
22 koulupäivää
TIISTAI on kuitattu. Haastava päivä. Pidin koulunkäyntiavustajille infon. Päivän aikana saimme lopultakin ratkaisun avustajien leirikoulukorvauksiin. Asia on seisonut syyskuusta alkaen. Hyvä me!
Siestalla demosimme Saiturin Joulun. Palat alkavat löytää paikkansa. Myös kuoron ja bändin edustajat olivat paikalla. Emailiin tulee ilahduttavasti varauksia kenraleihin naapurikouluilta ja päiväkodeilta.
Oppilashuoltoryhmässä tsekkasimme tuen organisoinnin vaihetta.
Illlalla oli vielä erään luokan vanhempainilta. Upean paljon vanhempia paikalla. Tsekkasimme vielä apulaisrexin kanssa loppuviikon työlistaan (kun olen poissa).
Jos oikein laskin, oppilailla ja opettajilla on 22 koulupäivää joululomaan. Paljon ehtii vielä. Minulla on lomien jne. vuoksi ainakin neljä päivää vähemmän aikaa edistää hyvää Aurorassa. Huomenna Turkuun valvomaan etuja. OAJ:n valtuusto istuu siellä kolme päivää.
Siestalla demosimme Saiturin Joulun. Palat alkavat löytää paikkansa. Myös kuoron ja bändin edustajat olivat paikalla. Emailiin tulee ilahduttavasti varauksia kenraleihin naapurikouluilta ja päiväkodeilta.
Oppilashuoltoryhmässä tsekkasimme tuen organisoinnin vaihetta.
Illlalla oli vielä erään luokan vanhempainilta. Upean paljon vanhempia paikalla. Tsekkasimme vielä apulaisrexin kanssa loppuviikon työlistaan (kun olen poissa).
Jos oikein laskin, oppilailla ja opettajilla on 22 koulupäivää joululomaan. Paljon ehtii vielä. Minulla on lomien jne. vuoksi ainakin neljä päivää vähemmän aikaa edistää hyvää Aurorassa. Huomenna Turkuun valvomaan etuja. OAJ:n valtuusto istuu siellä kolme päivää.
maanantaina, marraskuuta 22, 2010
Ensiapukoulutusta jne.
PÄIVÄ alkaa olla pulkassa. Maanantain iso juttu oli hätäensiapukoulutustilaisuus, johon osallistui toistakymmentä aikuistamme. Nykyään odotetaan, että kaikilla työpaikoilla on ensiapuosaaminen kunnossa ja ajantasalla.
Muutenkin päivä oli vahdikas. Kuvasin 3 minuutin leffan (ja editoin sen illalla). Vedimme JJ:n kanssa Saiturin harjoitukset, ja ratkaisimme myös lavastusongelmat. Ehdin käydä vielä alkuopetuksen luokissa puhumassa perjantain leffasta, ja kummassakin luokan tason tehostettun tuen pilottiluokistamme. Muutama lasten riitojen selvittely, laskuja maksuun ja neuvotteluja hankinnoista.
ILTAPÄIVÄLLÄ ajoin virastoon kokoukseen, jossa koottiin palautetta toissa viikon Wanhan Sataman messuista ja suunniteltiin 9.4. pidettäviä Espoon omia messuja. Kuulimme myös terveisiä Quest2010-konferenssista.
Muutenkin päivä oli vahdikas. Kuvasin 3 minuutin leffan (ja editoin sen illalla). Vedimme JJ:n kanssa Saiturin harjoitukset, ja ratkaisimme myös lavastusongelmat. Ehdin käydä vielä alkuopetuksen luokissa puhumassa perjantain leffasta, ja kummassakin luokan tason tehostettun tuen pilottiluokistamme. Muutama lasten riitojen selvittely, laskuja maksuun ja neuvotteluja hankinnoista.
ILTAPÄIVÄLLÄ ajoin virastoon kokoukseen, jossa koottiin palautetta toissa viikon Wanhan Sataman messuista ja suunniteltiin 9.4. pidettäviä Espoon omia messuja. Kuulimme myös terveisiä Quest2010-konferenssista.
sunnuntaina, marraskuuta 21, 2010
Saiturin Joulu Aurorassa 2010
TERVETULOA KOULUTEATTERIIN
Auroran koulun tämän joulun koko koulun näytelmänä on Charles Dickensin "Saiturin Joulu". Näytelmässä on neljä miehitystä. Lavalla on puherooleissa kymmeniä lapsia- ja aikuisiakin.
Näytelmän ovat sovittaneet, ohjanneet ja harjoittaneet Martti Hellström ja Jukka Jokiranta. Koko koulu on mukana valmistamassa esitystä: lavarakenteita, lavasteita, tansseja, julisteita, valo- ja äänitehosteita, fanipaitoja.... Musiikista vastaa koulun kuoro ja orkesteri, joita ohjaavat Uma Jutila, Kaija Kuivanen ja Katri ja Risto Schiray. Puvustusta koordinoivat Nina Mattila ja Marja-Liisa Väisälä. Tanssit ohjaa Raija Herrala. Raija myös ohjaa julisteiden tekoa. Fanipaidan logon suunnittelee Leena Fyrqvist.
Alkuperäinen pelottavuutta puretaan tässä sovituksessa komiikan avulla. Näytelmä kestää noin 35 minuuttia. Esitykset taltoidaan, ja jos kaikki menee hyvin, vanhemmilla on halutessaan mahdollisuus tilata taltioinnista kopio kohtuulliseen hintaan.
Saiturin Joulu esitetään kotiväelle lauantaina 18.12 neljä kertaa. Jotta kaikki mahtuvat saliin, esityksiä ja miehityksiä on neljä:
- I-miehitys klo 9.00 (katsomo varattu luokille 6ac, 4a, 2a )
- II-miehitys klo 10.00 (katsomo varattu luokille 6b, 4b, 4c, 2b )
- III-miehitys klo 11.00 (katsomo varattu luokille 5a, 3a, 1a ja startti)
- IV-miehitys klo 12.00 (katsomo varattu luokille 5b, 3b, 3c, 1b ja 1c).
Tulkaa kenraaliharjoituksiin
Kutsumme kaikkia kouluteatterin ystäviä sparramaan miehityksiämme esityskuntoon kenraaliharjoituksiin. Kussakin esityksessä on tilaa noin 160 katsojalle. Kenraalit ovat seuraavasti
- I-miehitys torstaina 16.12 klo 9.30
- II-miehitys torstaina 16.12 klo 11.00
- III-miehitys perjantainan 17.12 klo 9.30
- IV-miehitys perjantaina 17.12 klo 11.00
Paikat annetaan varaamisjärjestyksessä. Varaukset sähköpostilla rehtorille osoitteeseen martti. hellstrom (at) iki.fi Vanhastaan voi sanoa, että kello 11 esityksiin on helpoin saada paikkoja.
Neljä viikkoa ja rippeet jouluun
NOUSU jouluun jatkuu. Koulua on jäljellä neljä viikkoa ja kolme päivää. Vielä ehtii paljon. Alkavalla viikolla kaikki kouluhommat on tehtävä maanantaina ja tiistaina. Loppuviikon olen nimittäin Turussa.
Maanantaiaamu 22.11. alkaa henkilökunnan YT-istunnolla. Käymme läpi joulunäytelmän työnjakoa ja lavastusideoita. Efecaf-kysely on opettajilla nyt vastattavana. Olen palkannut jouluun asti kaksi resurssiopettaja, joiden varaamiseen sovitaan pelisäännöt.
Minä käyn sitten luokissa jututtamassa oppilaita ja pyytämässä anteeksi perjantain Saiturin Joulu-esitysmokaa. Leffa oli pienimpiä pelottanut. Kuvaan myös pienen leffan huomista vanhempainiltaa varten.
Osalla luokista koulu päättyy maanantaina klo 12.45, koska henkilökuntaa koulutetaan antamaan hätäensiapua. Reissuvihkoissa on tästä tietoa. Loput henkilökunnasta saa saman koulutuksen tammikuussa.
Illalla minulla on meno, enkä siksi pääse Koti & koulu-ryhmän kokoukseen. Heidän listallaan on mm. uusi koulukuvaussopimus.
Tiistaina 23.11. kokoontuu jälleen oppilashuoltoryhmä. Muuten on normipäivä. Yritän käydä hankintaehdituslistaa läpi. Illalla vierailen erään luokan vanhempainillassa.
Keskiviikkona 24.11 lähden OAJ:n valtuuston kokoukseen, joka kestää perjantaihin asti. Laitan sieltä uutisia blogiin- niitä varmaan kuulemme. Työt koulussa jatkuvat loppuviikon ihan normaalisti. Apulaisrehtori osaa hommat.
Maanantaiaamu 22.11. alkaa henkilökunnan YT-istunnolla. Käymme läpi joulunäytelmän työnjakoa ja lavastusideoita. Efecaf-kysely on opettajilla nyt vastattavana. Olen palkannut jouluun asti kaksi resurssiopettaja, joiden varaamiseen sovitaan pelisäännöt.
Minä käyn sitten luokissa jututtamassa oppilaita ja pyytämässä anteeksi perjantain Saiturin Joulu-esitysmokaa. Leffa oli pienimpiä pelottanut. Kuvaan myös pienen leffan huomista vanhempainiltaa varten.
Osalla luokista koulu päättyy maanantaina klo 12.45, koska henkilökuntaa koulutetaan antamaan hätäensiapua. Reissuvihkoissa on tästä tietoa. Loput henkilökunnasta saa saman koulutuksen tammikuussa.
Illalla minulla on meno, enkä siksi pääse Koti & koulu-ryhmän kokoukseen. Heidän listallaan on mm. uusi koulukuvaussopimus.
Tiistaina 23.11. kokoontuu jälleen oppilashuoltoryhmä. Muuten on normipäivä. Yritän käydä hankintaehdituslistaa läpi. Illalla vierailen erään luokan vanhempainillassa.
Keskiviikkona 24.11 lähden OAJ:n valtuuston kokoukseen, joka kestää perjantaihin asti. Laitan sieltä uutisia blogiin- niitä varmaan kuulemme. Työt koulussa jatkuvat loppuviikon ihan normaalisti. Apulaisrehtori osaa hommat.
Sjöstrand, osa 4
KÄYN tässä neljännessä läpi Sjöstrandin teoksen "Pedagogiska grundproblem..." joitain luvuista 6-8 poimimiani ajatuksia, jota voivat auttaa vielä 40 vuoden takaakin ymmärtämään tämän hetken koulua.
Millaiset tavoitteet kouluopetuksella tulisi olla?
Tottakai yhteiskunta, sen kulttuuri, ammatit, tiede, tekniikka jne on otettava huomioon tavoitteita asetettaessa. Ne ovat aina määrittäneet kasvatuksen päämäärää. Spartassa tavoite oli peloton ja kipua kestävä sotilas. Ateenan demokratia taas vaatu aivan toisenlaista ihmistä.
Valitut tavoitteet ja pedagogiset ratkaisut (esim. uudet oppiaineet) voivat myös muuttaa yhteiskuntaa. Koulu vaatii rahaa, mutta sen tuottaman osaamisen avulla myös tuotetaan rahaa.
Sjöstrand muistuttaa, että tavoitteet eivät ole objektiivisia. Se, millaiseksi haluamme lasten kasvavan, on aina arvovalinta. Mikä on hyvää, arvokasta, hyödyllistä? Tavoitteet ovat myös kytkyksissä kunkin ajan ihmiskäsityksiin ne. Niinkaua kuin uskonnolla oli keskeinen merkitys kuri oli esim. tärkeää.
Millainen ihminen on?
Onko ihminen paha vai hyvä, on keskeinen ihmiskäsitykseen liittyvä kysymys. Voiko tulla hyväksi omin voimin? Antiikissa ihmistä ei pidetty syntyään pahana. Sokrateen mukaan tieto oikesta tarkoittaa, että tekee oikein. Hän uskoi järjen voimaan. Platon ja Aristoteles uskoivat hekin järkeen: sen avulla hillitään himot, mutta vähitelleen.
Kristinuskolla oli toisenlainen käsitys. Paavalin mukaan paljon voi tietää, mutta lihan himo ajaa toiseen suuntaan. Kritillisen näkemyksen mukaan ihminen on paha, tieto ei auta, koska aistit johtavat harhaan.Vain Jumalan armo pelastaa. Mutta armon rinnalle haluttiin koulua: On opetetava kristinoppia ja tapoja, jotka auttava hallitsemaan himoja. Säännöllinen harjoittelu on tärkeää.
Antiikin usko hyvään ihmisessä heräsi uudelleen renesanssissa ja humanismissa. Aluksi ajateltiin, että toiset ovat syntyään suuntautuneet hyvään, toiset pahaan. Kaikki eivät olisikaan samalla lailla perisynnin turmelemia.
John Locke uskoi kasvatukseen ja ympäristöön. Tärkeää oli jatkuva harjoittelu ja lasten ja aikuisten lämmin suhde. Usko järjen avulla kasvattamiseen voimistui 1700-luvulla (valistus).
Rousseau on tässäkin käännekohta. Hänen mukaansa pahuus tule lapseen ulkoa, ristiriidasta kykyjen ja yhteiskunnam vaatimusten kesken. Itserakkaus on kuitenkin voitettava. Järki auttaa huomaamaan, mikä on oikea oma etu.
Vastakkain on siis kaksi näkemystä: kristillinen, jossa ihminen on paha ja vain armo pelastaa. Ja maallisempi, jossa se, tuleeko ihmisestä hyvä vai paha, riippuu olosuhteista. Ympäristö taas vaikuttaa kolmea kautta: 1) Järjen kautta Mm. Spencer uskoi mahdollisuuksiin kasvattaa moraaliin tiedon avulla. 2)Tunteiden kautta. Tunnesiteiden merkitystä korostivat mm. Locke ja Pestalozzi. 3) Sen ryhmän kautta, jossa lapsi elää. John Dewey ajatteli, että moraalikasvatus voi onnistua vain ryhmässä jossa sen noudattamista ryhmässä jotkut valvovat. Ei itse moraaliopetus vaan sen noudattamisen kontrolli! Deweyn mukaan tämä ei ole oikein mahdollista demokraattisessa yhteiskunnassa. Ympäristö antaa tiedon oikeasta ja väärästä ja voiman vaikuttaa käyttäytymiseen.
Mitä kouluissa pitäisi opettaa?
Sjöstrandin mukaan aikaisemmin kasvatus ja opetus erotettiin toisistaan. Koti kasvatti. Koulu opetti. Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä ohuemmaksi on tullut kodin mahdollisuus kasvattaa. Teollistuminen vei vanhemmat töihin pois kotoa. Uskonnollinen yhtenäiskulttuuri murtui. Herbartista alkaen opetus haluttiinkin nähdä kasvattavana, ja koulu on ottanut yhä enemmän vastuuta myös kasvatuksesta. Moniarvoisessa, yksilöllisyyttä korostavassa ajassa se on kuitenkin vaikeaa.
Koti kasvattajana
Kodin merkitys kasvatukselle ja opetukselle oli itsestään selvä koulujen syntyyn saakka. Sen jälkeen on käyty jatkuvaa debattia kodin ja koulun suhteesta. Antiikin Kreikassa koti vastasi kasvatuksesta 7 vuoteen saakka. Äidin rooli oli tärkeä. Spartassa äiti oli sotilaan vaimo, Ateenassa kotirouva. Roomassa taas isä oli tärkeä. Juutalaisten keskuudessa kodilla oli tärkeä tehtävä antaa uskonnollista kasvatusta. Tämän ajattelu siirtyi myös kristinuskoon. Vanhempien ja lasten suhde koettiin olevan täynnä keskinäistä rakkautta. Kodeille tuli velvollisuus opettaa kristillinen usko ja hyvät tavat. Ajattelutapa säilyi yli uskonpuhdistuksen, joskin kalvinisit alkoivat vaatia myös kasvatstehtävän kontrollointia (kuten Suomessakin sitten tehtiin). Myös Comeniuksen mallissa lapsi kävi kuusi ensimmäistä vuotta äidinkoulua.
Kodin merkitystä kasvattajana arvostettiin myös maallisissa piireissä. Renessanssin ja humanismin kannattajat ymmärsivät äidin suuren merkityksen (ilo ja rakkaus). John Locke taas kehui isän ja pojan tunnesuhdetta.
Koulu mukaan kasvatukseen
Jo Roomassa oli julkisen kasvatuksen kannatusta. Qvintlianus mm. kannatti, että kotiin palkataan erityinen pedagogi ja kouluun mennään niin varhain kuin mahdollista. Uskonpuhdistuksessa protestanttien oli pakko luottaa koteihin. Koulumestarit tulivat apuun, jollei koti pystynyt opettamaan lapsia lukemaan.
1700-luvulla filantropismi halusi julkisia kouluja ja valtion vaikutusta. Ja tuon aatesuunnan perillinen on mm. oma kansakoulumme. Monet (mm. Pestalozzi ja Fröbel) kuitenkin toivoivat, että koulu olisi kodinomainen. He eivät kiistäneet kodin suurta merkitystä kasvatuksessa.
Aivan toisin ajatteli ranskalainen filosofi Helvetius. Hänen mielestään lapset piti vapauttaa vanhempien vaikutuksesta ja ottaa julkiseen kasvatukseen. Taustalla oli vankkumaton usko siihen, että mistä tahansa lapsesta voitiin kasvattaa mitä tahansa.
J.-J. Rousseua uskoi kodin merkitykseen kasvattajan. Äiti oli paras imettäjä, isä paras opettaja. Mutta vanhemmat eivät täytä kasvatusvelvollisuuttaan!
John Dewey esitti omaperäisen ratkaisun: Oleellista on lapsen toiminta, siksi ei tule tehdä jyrkkää eroa kodin ja koulun välillä. Koulussa jatkuu, se, mitä on tehty kotona.
Erityisesti filnatropismin kannattajat tekivät 1700-luvulla ehdotuksia koulun erottamisesta kirkosta. 1800-luvulla koulut siirtyivätkin monissa maissa kirkon vastuulta valtiolle. Pääosin näin haluttiin. Paitsi kirkon piirissä. Mutta mm. Spencer: näki julkisisssa kouluissa uhkan yksilöille. Monessa maassa- ennen muuta uskonnollisista syistä- on paljon yksityiskouluja.
Monessa diktatuurissa onkin yritetty asettaa valtio kodin sijalle. Länsimaiseen demokratiaan se ei sovi. Mutta helppoa ei ole tämäkään. Kun uskonnosta on tullut yksitysasia, meillä ei enää ole yhteistä moraalia. Kodin ja koulun välille tarvitaan rakentavaa yhteistyötä. Ja mitä enemmän korostetaan sanan- ja ajatteluvapautta, sitä enemmän on vaikeuksia saada kotia ja koulua vaikuttamaan samansuuntaisesti.Mm. tästä syystä on hyvä, että perheillä on mahdollisuus opettaa itse lastaan.
Opetus muuttuu
Opetus on ammattien ja yhteiskunnan tarpeiden kehittyessä muuttunut koko ajan. Aluksi juuri uskonnon opettaminen oli tärkeintä. Sitten tuli kirjoitustaito. Spartassa tärkeintä oli fyysinen ja moraalinen harjoitus. Ateenassa taas opetus oli monipuolista. Yhteinen linja on opittavien asioiden määrän kasvaminen. Kouluun tulee yhä uusia aineita. 1500-luvulla pakollisia lukuaineita oli Ruotsissa vain kristinoppi ja latina. 1600- luvulla ohjelmaan tulee vapaaehtoisia aineita mm. psykologiaa ja astronomiaa. 1700-luvulla luonnontieteitä ja valtakunnan historiaa...1800-luvulla kouluohjelmaan tulee myös uusia kieliä.
Lukuaineiden rinnalla on myös harjoitusaineita. Musiikkia jo 1500-luvulla. Vuosisadan lopulla aletaan puhua jopa leikistä ja luovuudesta (rekreaton). 1600-luvulla pidetään erityisiä leikkitunteja. Vuoden 1649 kouujärjestyksessä puhutaan ruumiinharjoituksista. pallopeleistä...
Mutta voiko koulu ottaa vastaan koko ajan uusia oppiaineita? Jos uusia aineita halutaan, pitäisikö meidän uskaltaa luopua joistain vanhoista? Jos oikein muistan, meillä on oikeasti luovuttu peruskoulun aikana vain yhdestä pakollisena opetetusta oppiaineesta: kansalaistaidosta. Uusi aine on ollut terveystieto.
Maailma muuttuu, ja tarve uusille opittaville asioille on varmaan ihan selvä. Kuinka ongelma ratkeaa? Yksi ratkaisu on se, että oppiaineiden sijasta opetus muuttuu eheyttävämmäksi. Sjöstrand esittelee mm. Lighthartin ja Decloryn ideoita, lähteä liikkeelle oppilaitten kiinnostuksen kohteista yli ainerajojen. (Meillä Suomessa on tällaisesta paljonkin kokemusta). Niinikään yksi malli voisi olla W.H. Kilpatrickin 1900-luvun alussa lanseeraama projektimetodi, joka saattoi kohdistua mihin tahansa lasten mielenkiinnon kohteeseen.
Sjöstrand nostaa esiin mielenkiintoisen eron opetuksen ja kasvatuksen välillä. Opetuksen osalta on paljonkin kannatusta sille, että lapsi saa itse tehdä valintoja. Monissa maissa opetussuunnitelmat ovat joustavia. Mutta juuri kukaan ei ole vaatinut lapselle oikeutta päättää, millaiseksi ihmiseksi hän kasvaa.
Miten koulussa tulisi opettaa?
Sjöstrand avaa tosi mielenkiintoisesti kahta didaktista periaatetta; kilpailua ja uskoa muodolliseen oppimiseen.
Kilpailuun on suhtauduttu varsin pitkään hyvin myönteisesti. Esim. Qvintilianus kannatti kouluopetusta kotiopetuksen sijaan juuri siksi, että lapsilla oli mahdollisuus vertailla itseää toisiin. Kilpailua pidettiin lapselle luonnollisena ja iloa tuottavana. Kouluissa istuttiin paremmuusjärjestyksessä. Comenius uskoi siihen. Filantropistit antoivat lapsille meriittipisteitä.
Jesuiittakouluissa käytettiin kilpailua ilmeisesti enemmän kuin missään muualla. Jokainen oppilas sai samantasoisen parin, jonka kanssa hän kilpaili kunnianimityksistä ja palkinnoista. Juuri jesuiittakouluista periytyy tavoite: olla hyvä häviäjä.
Vasta varsin myöhään alettiin väittää, että kilpailu onkin vahingoksi nimenomaan yhteisöllisyydelle. Kilpailu on pahasta, kirjoitti J.-J. Rousseau. Mutta jo ennen häntä 1700-luvulla nousi ajatuksia kaikkien koulunkäynnistä. Ymmärrettiin, että ihmisillä on erilaiset lähtökohdat ja haluttiin lasten oppivan kunnioittamaan toisiaan. Kilpailu ja kasvatus sosiaalisuuteen alettiin nähdä toistensa vastakohtina.
TOINEN didaktinen ratkaisu koskee muodollista oppimista. Voidaanko ajatella, että joillain oppiaineilla on niin vahva vaikutus, että ne samalla parantavat oppilaiden yleistä taitavuutta? Voidaanko erikseen harjoittaa (sisällöstä riippumatta) havaintojen tekoa, muistamista, arvostelukykyä jne.
Platon mm. uskoi, että matematiikka ja geometria terävöittävät älyä. Humanistit ottivat havaitsemisen, muistin, ymmärryksen ja arviointikyvyn harjotuksen kohteeksi 170-luvulla. Uushmanistit uskoivat latinan ja kreikan auttavan muidenkin aineiden opiskelussa.
John Locke uskoi muodolliseen oppimiseen. Hän halusi harjoittaa tahtoa. Oli opittava sanomaan ei. Sielu pitää alistaa järjelle. Ahkera opiskelu oli tätä kurinalaistamista.
Herbartin kritiikki ja assosiaatioteoria (jonka mukaan oppiminen on nimenomaan uuden tiedon tarttumista vanhaan) 1800-luvulla vei pohjan muodolliselta oppimiselta, mutta kyllä tuo doktriini vieläkin elää. Se elää mm. uskossa tottumusten suureen voimaan. Ja nyt 2000-luvulla se taitaa elää uskossa sisällöistä riippumattomaan oppimaan oppimisen taitoon.
Uushumanistien ajatus, että ahkerasti koulutyötä tekemällä oppii myös yleisesti arvokkaita moraalisia asioita, on Sjöstrandin mukaan muuntunut ajatukseksi oheisoppimisesta. Koulutöitä tehdessämme opimme samalla itsestämme ja toisistamme (mm. vaikutus minäkuvaan).
Kasvatustiede ja koulureformit
Koulut muuttuvat yhteiskunnan muuttuessa. Mikä on kasvatustieteen rooli? Sjöstrandin mukaan uudistuksia perustellaan usein todellisuutta yksinkertaistavilla väitteillä. Tieteen tehtävä on purkaa niitä. Hän varoittaa anakronimistä- siis siiitä, että menneisyyttä tutkittaessa asioilla annetaan merkitys nykyajan kautta. Historiallista tutkimusta tehdessä pitäisi tarkastella tutkittavaa asiaa menneisyyden ihmisten näkökulmasta, ei nykyisten ihmisten. Niinpä hän varsin perinpohjin osoittaa, ettei esim. se väite että 1800-luvun koulu olisi sulkenut ulkopuolelleen muut kuin eliitin lapset, pidä paikkaansa. Eliitin lapsia ei juuri tuon ajan kouluissa ollut. Pääosa tuli talonpoikaissäädystä. Mutta siihen aikaan koulunkäyntiin ei kaikilla ollut mahdollisuutta, ei halua eikä tarvettakaan.
Millaiset tavoitteet kouluopetuksella tulisi olla?
Tottakai yhteiskunta, sen kulttuuri, ammatit, tiede, tekniikka jne on otettava huomioon tavoitteita asetettaessa. Ne ovat aina määrittäneet kasvatuksen päämäärää. Spartassa tavoite oli peloton ja kipua kestävä sotilas. Ateenan demokratia taas vaatu aivan toisenlaista ihmistä.
Valitut tavoitteet ja pedagogiset ratkaisut (esim. uudet oppiaineet) voivat myös muuttaa yhteiskuntaa. Koulu vaatii rahaa, mutta sen tuottaman osaamisen avulla myös tuotetaan rahaa.
Sjöstrand muistuttaa, että tavoitteet eivät ole objektiivisia. Se, millaiseksi haluamme lasten kasvavan, on aina arvovalinta. Mikä on hyvää, arvokasta, hyödyllistä? Tavoitteet ovat myös kytkyksissä kunkin ajan ihmiskäsityksiin ne. Niinkaua kuin uskonnolla oli keskeinen merkitys kuri oli esim. tärkeää.
Millainen ihminen on?
Onko ihminen paha vai hyvä, on keskeinen ihmiskäsitykseen liittyvä kysymys. Voiko tulla hyväksi omin voimin? Antiikissa ihmistä ei pidetty syntyään pahana. Sokrateen mukaan tieto oikesta tarkoittaa, että tekee oikein. Hän uskoi järjen voimaan. Platon ja Aristoteles uskoivat hekin järkeen: sen avulla hillitään himot, mutta vähitelleen.
Kristinuskolla oli toisenlainen käsitys. Paavalin mukaan paljon voi tietää, mutta lihan himo ajaa toiseen suuntaan. Kritillisen näkemyksen mukaan ihminen on paha, tieto ei auta, koska aistit johtavat harhaan.Vain Jumalan armo pelastaa. Mutta armon rinnalle haluttiin koulua: On opetetava kristinoppia ja tapoja, jotka auttava hallitsemaan himoja. Säännöllinen harjoittelu on tärkeää.
Antiikin usko hyvään ihmisessä heräsi uudelleen renesanssissa ja humanismissa. Aluksi ajateltiin, että toiset ovat syntyään suuntautuneet hyvään, toiset pahaan. Kaikki eivät olisikaan samalla lailla perisynnin turmelemia.
John Locke uskoi kasvatukseen ja ympäristöön. Tärkeää oli jatkuva harjoittelu ja lasten ja aikuisten lämmin suhde. Usko järjen avulla kasvattamiseen voimistui 1700-luvulla (valistus).
Rousseau on tässäkin käännekohta. Hänen mukaansa pahuus tule lapseen ulkoa, ristiriidasta kykyjen ja yhteiskunnam vaatimusten kesken. Itserakkaus on kuitenkin voitettava. Järki auttaa huomaamaan, mikä on oikea oma etu.
Vastakkain on siis kaksi näkemystä: kristillinen, jossa ihminen on paha ja vain armo pelastaa. Ja maallisempi, jossa se, tuleeko ihmisestä hyvä vai paha, riippuu olosuhteista. Ympäristö taas vaikuttaa kolmea kautta: 1) Järjen kautta Mm. Spencer uskoi mahdollisuuksiin kasvattaa moraaliin tiedon avulla. 2)Tunteiden kautta. Tunnesiteiden merkitystä korostivat mm. Locke ja Pestalozzi. 3) Sen ryhmän kautta, jossa lapsi elää. John Dewey ajatteli, että moraalikasvatus voi onnistua vain ryhmässä jossa sen noudattamista ryhmässä jotkut valvovat. Ei itse moraaliopetus vaan sen noudattamisen kontrolli! Deweyn mukaan tämä ei ole oikein mahdollista demokraattisessa yhteiskunnassa. Ympäristö antaa tiedon oikeasta ja väärästä ja voiman vaikuttaa käyttäytymiseen.
Mitä kouluissa pitäisi opettaa?
Sjöstrandin mukaan aikaisemmin kasvatus ja opetus erotettiin toisistaan. Koti kasvatti. Koulu opetti. Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä ohuemmaksi on tullut kodin mahdollisuus kasvattaa. Teollistuminen vei vanhemmat töihin pois kotoa. Uskonnollinen yhtenäiskulttuuri murtui. Herbartista alkaen opetus haluttiinkin nähdä kasvattavana, ja koulu on ottanut yhä enemmän vastuuta myös kasvatuksesta. Moniarvoisessa, yksilöllisyyttä korostavassa ajassa se on kuitenkin vaikeaa.
Koti kasvattajana
Kodin merkitys kasvatukselle ja opetukselle oli itsestään selvä koulujen syntyyn saakka. Sen jälkeen on käyty jatkuvaa debattia kodin ja koulun suhteesta. Antiikin Kreikassa koti vastasi kasvatuksesta 7 vuoteen saakka. Äidin rooli oli tärkeä. Spartassa äiti oli sotilaan vaimo, Ateenassa kotirouva. Roomassa taas isä oli tärkeä. Juutalaisten keskuudessa kodilla oli tärkeä tehtävä antaa uskonnollista kasvatusta. Tämän ajattelu siirtyi myös kristinuskoon. Vanhempien ja lasten suhde koettiin olevan täynnä keskinäistä rakkautta. Kodeille tuli velvollisuus opettaa kristillinen usko ja hyvät tavat. Ajattelutapa säilyi yli uskonpuhdistuksen, joskin kalvinisit alkoivat vaatia myös kasvatstehtävän kontrollointia (kuten Suomessakin sitten tehtiin). Myös Comeniuksen mallissa lapsi kävi kuusi ensimmäistä vuotta äidinkoulua.
Kodin merkitystä kasvattajana arvostettiin myös maallisissa piireissä. Renessanssin ja humanismin kannattajat ymmärsivät äidin suuren merkityksen (ilo ja rakkaus). John Locke taas kehui isän ja pojan tunnesuhdetta.
Koulu mukaan kasvatukseen
Jo Roomassa oli julkisen kasvatuksen kannatusta. Qvintlianus mm. kannatti, että kotiin palkataan erityinen pedagogi ja kouluun mennään niin varhain kuin mahdollista. Uskonpuhdistuksessa protestanttien oli pakko luottaa koteihin. Koulumestarit tulivat apuun, jollei koti pystynyt opettamaan lapsia lukemaan.
1700-luvulla filantropismi halusi julkisia kouluja ja valtion vaikutusta. Ja tuon aatesuunnan perillinen on mm. oma kansakoulumme. Monet (mm. Pestalozzi ja Fröbel) kuitenkin toivoivat, että koulu olisi kodinomainen. He eivät kiistäneet kodin suurta merkitystä kasvatuksessa.
Aivan toisin ajatteli ranskalainen filosofi Helvetius. Hänen mielestään lapset piti vapauttaa vanhempien vaikutuksesta ja ottaa julkiseen kasvatukseen. Taustalla oli vankkumaton usko siihen, että mistä tahansa lapsesta voitiin kasvattaa mitä tahansa.
J.-J. Rousseua uskoi kodin merkitykseen kasvattajan. Äiti oli paras imettäjä, isä paras opettaja. Mutta vanhemmat eivät täytä kasvatusvelvollisuuttaan!
John Dewey esitti omaperäisen ratkaisun: Oleellista on lapsen toiminta, siksi ei tule tehdä jyrkkää eroa kodin ja koulun välillä. Koulussa jatkuu, se, mitä on tehty kotona.
Erityisesti filnatropismin kannattajat tekivät 1700-luvulla ehdotuksia koulun erottamisesta kirkosta. 1800-luvulla koulut siirtyivätkin monissa maissa kirkon vastuulta valtiolle. Pääosin näin haluttiin. Paitsi kirkon piirissä. Mutta mm. Spencer: näki julkisisssa kouluissa uhkan yksilöille. Monessa maassa- ennen muuta uskonnollisista syistä- on paljon yksityiskouluja.
Monessa diktatuurissa onkin yritetty asettaa valtio kodin sijalle. Länsimaiseen demokratiaan se ei sovi. Mutta helppoa ei ole tämäkään. Kun uskonnosta on tullut yksitysasia, meillä ei enää ole yhteistä moraalia. Kodin ja koulun välille tarvitaan rakentavaa yhteistyötä. Ja mitä enemmän korostetaan sanan- ja ajatteluvapautta, sitä enemmän on vaikeuksia saada kotia ja koulua vaikuttamaan samansuuntaisesti.Mm. tästä syystä on hyvä, että perheillä on mahdollisuus opettaa itse lastaan.
Opetus muuttuu
Opetus on ammattien ja yhteiskunnan tarpeiden kehittyessä muuttunut koko ajan. Aluksi juuri uskonnon opettaminen oli tärkeintä. Sitten tuli kirjoitustaito. Spartassa tärkeintä oli fyysinen ja moraalinen harjoitus. Ateenassa taas opetus oli monipuolista. Yhteinen linja on opittavien asioiden määrän kasvaminen. Kouluun tulee yhä uusia aineita. 1500-luvulla pakollisia lukuaineita oli Ruotsissa vain kristinoppi ja latina. 1600- luvulla ohjelmaan tulee vapaaehtoisia aineita mm. psykologiaa ja astronomiaa. 1700-luvulla luonnontieteitä ja valtakunnan historiaa...1800-luvulla kouluohjelmaan tulee myös uusia kieliä.
Lukuaineiden rinnalla on myös harjoitusaineita. Musiikkia jo 1500-luvulla. Vuosisadan lopulla aletaan puhua jopa leikistä ja luovuudesta (rekreaton). 1600-luvulla pidetään erityisiä leikkitunteja. Vuoden 1649 kouujärjestyksessä puhutaan ruumiinharjoituksista. pallopeleistä...
Mutta voiko koulu ottaa vastaan koko ajan uusia oppiaineita? Jos uusia aineita halutaan, pitäisikö meidän uskaltaa luopua joistain vanhoista? Jos oikein muistan, meillä on oikeasti luovuttu peruskoulun aikana vain yhdestä pakollisena opetetusta oppiaineesta: kansalaistaidosta. Uusi aine on ollut terveystieto.
Maailma muuttuu, ja tarve uusille opittaville asioille on varmaan ihan selvä. Kuinka ongelma ratkeaa? Yksi ratkaisu on se, että oppiaineiden sijasta opetus muuttuu eheyttävämmäksi. Sjöstrand esittelee mm. Lighthartin ja Decloryn ideoita, lähteä liikkeelle oppilaitten kiinnostuksen kohteista yli ainerajojen. (Meillä Suomessa on tällaisesta paljonkin kokemusta). Niinikään yksi malli voisi olla W.H. Kilpatrickin 1900-luvun alussa lanseeraama projektimetodi, joka saattoi kohdistua mihin tahansa lasten mielenkiinnon kohteeseen.
Sjöstrand nostaa esiin mielenkiintoisen eron opetuksen ja kasvatuksen välillä. Opetuksen osalta on paljonkin kannatusta sille, että lapsi saa itse tehdä valintoja. Monissa maissa opetussuunnitelmat ovat joustavia. Mutta juuri kukaan ei ole vaatinut lapselle oikeutta päättää, millaiseksi ihmiseksi hän kasvaa.
Miten koulussa tulisi opettaa?
Sjöstrand avaa tosi mielenkiintoisesti kahta didaktista periaatetta; kilpailua ja uskoa muodolliseen oppimiseen.
Kilpailuun on suhtauduttu varsin pitkään hyvin myönteisesti. Esim. Qvintilianus kannatti kouluopetusta kotiopetuksen sijaan juuri siksi, että lapsilla oli mahdollisuus vertailla itseää toisiin. Kilpailua pidettiin lapselle luonnollisena ja iloa tuottavana. Kouluissa istuttiin paremmuusjärjestyksessä. Comenius uskoi siihen. Filantropistit antoivat lapsille meriittipisteitä.
Jesuiittakouluissa käytettiin kilpailua ilmeisesti enemmän kuin missään muualla. Jokainen oppilas sai samantasoisen parin, jonka kanssa hän kilpaili kunnianimityksistä ja palkinnoista. Juuri jesuiittakouluista periytyy tavoite: olla hyvä häviäjä.
Vasta varsin myöhään alettiin väittää, että kilpailu onkin vahingoksi nimenomaan yhteisöllisyydelle. Kilpailu on pahasta, kirjoitti J.-J. Rousseau. Mutta jo ennen häntä 1700-luvulla nousi ajatuksia kaikkien koulunkäynnistä. Ymmärrettiin, että ihmisillä on erilaiset lähtökohdat ja haluttiin lasten oppivan kunnioittamaan toisiaan. Kilpailu ja kasvatus sosiaalisuuteen alettiin nähdä toistensa vastakohtina.
TOINEN didaktinen ratkaisu koskee muodollista oppimista. Voidaanko ajatella, että joillain oppiaineilla on niin vahva vaikutus, että ne samalla parantavat oppilaiden yleistä taitavuutta? Voidaanko erikseen harjoittaa (sisällöstä riippumatta) havaintojen tekoa, muistamista, arvostelukykyä jne.
Platon mm. uskoi, että matematiikka ja geometria terävöittävät älyä. Humanistit ottivat havaitsemisen, muistin, ymmärryksen ja arviointikyvyn harjotuksen kohteeksi 170-luvulla. Uushmanistit uskoivat latinan ja kreikan auttavan muidenkin aineiden opiskelussa.
John Locke uskoi muodolliseen oppimiseen. Hän halusi harjoittaa tahtoa. Oli opittava sanomaan ei. Sielu pitää alistaa järjelle. Ahkera opiskelu oli tätä kurinalaistamista.
Herbartin kritiikki ja assosiaatioteoria (jonka mukaan oppiminen on nimenomaan uuden tiedon tarttumista vanhaan) 1800-luvulla vei pohjan muodolliselta oppimiselta, mutta kyllä tuo doktriini vieläkin elää. Se elää mm. uskossa tottumusten suureen voimaan. Ja nyt 2000-luvulla se taitaa elää uskossa sisällöistä riippumattomaan oppimaan oppimisen taitoon.
Uushumanistien ajatus, että ahkerasti koulutyötä tekemällä oppii myös yleisesti arvokkaita moraalisia asioita, on Sjöstrandin mukaan muuntunut ajatukseksi oheisoppimisesta. Koulutöitä tehdessämme opimme samalla itsestämme ja toisistamme (mm. vaikutus minäkuvaan).
Kasvatustiede ja koulureformit
Koulut muuttuvat yhteiskunnan muuttuessa. Mikä on kasvatustieteen rooli? Sjöstrandin mukaan uudistuksia perustellaan usein todellisuutta yksinkertaistavilla väitteillä. Tieteen tehtävä on purkaa niitä. Hän varoittaa anakronimistä- siis siiitä, että menneisyyttä tutkittaessa asioilla annetaan merkitys nykyajan kautta. Historiallista tutkimusta tehdessä pitäisi tarkastella tutkittavaa asiaa menneisyyden ihmisten näkökulmasta, ei nykyisten ihmisten. Niinpä hän varsin perinpohjin osoittaa, ettei esim. se väite että 1800-luvun koulu olisi sulkenut ulkopuolelleen muut kuin eliitin lapset, pidä paikkaansa. Eliitin lapsia ei juuri tuon ajan kouluissa ollut. Pääosa tuli talonpoikaissäädystä. Mutta siihen aikaan koulunkäyntiin ei kaikilla ollut mahdollisuutta, ei halua eikä tarvettakaan.
Tunnisteet:
Kasvatus,
Kasvatusalan kirjoja,
opetus/oppiminen,
retro
lauantaina, marraskuuta 20, 2010
Wilhelm Sjöstrand ja kehityspsykologiset näkemykset pedagogiikassa
JATKAN tässä lastussa Wilhelm Sjöstandin mainion teoksen "Pedagogiska grundproblem i historisk belysning" ideoiden pohdiskelua. Ruodin lukua 9, jonka otsikko kuuluu suomeksi suurin piirtein "Kehityspsykologisia lähtökohtia, yksilölliset erot, opetussuunnitelma, luokkajako, eriyttäminen ja yksilöllistäminen".
TEOS pakottaa huomaamaan, kuinka typerästi sitä usein ajattelee, että me tämän hetken ihmiset olemme esim. tietoinemme pedagogiikasta ylivertaisia menneisiin polviin verrattuna. Höpsis. Näyttää siltä, että ongelmalle eivät ole uusia, eivätkä edes ratkaisumme.
Esimerkiksi väite, että ennen Rousseauta lasta olisi pidetty vain pienikokoisena aikuisena ja että vasta Emile-teoksen jälkeen olisi ymmärretty lapsuuden omaleimaisuus, ei ole totta. Jos näin olisi ollut, kaikki pedagogiset ongelmat olisi Emileen asti analysoitu vääristä lähtökohdista käsin. Sjöstrand esittelee pitkän listan filosofeja, lääkäreitä ja pedagogeja, joilla on ollut omana aikanaan relevantti näkemys lapsuuden omaleimaisuudesta. Yksi näistä näkemyksistä oli temperamenttioppi.
Temperamenttioppi
Vuosisatojen ajan luotettiin ns. temperamenttioppiin, jonka juuret ulottuvat Antiikin Kreikkaan. Opin perusidea oli usko siihen, että ihmisessä on neljää eri nestettä: musta sappea (khole), limaa (flegma), keltaista sappea (khole) ja verta (sanquis). Nämä neljä nestettä olivat erilaisia yhdistelmiä ilmaa, maata, vettä ja tulta. Ihmiset jaettiin neljään tyyppiin sen mukaan, mikä neste heitä hallitsee. Tämä ihmistyyppi selitti paitsi hallitsevan tunteet myös älykkyyden. Melankolikko on synkkä ja pohdiskeleva. Flegmaatikko rauhallinen, mukavuudenhaluinen ja hidas (oppimaankin). Koleerikko on kuohahteleva, rohkea ja kiihkeä, järkevä. Sangviinikko vilkas ja iloinen.
Temperamenttiopin ulottui myös ikäkausiin. Sen mukaan lapsuutta hallitsee veri (iloisuus- ja hyvä muisti). Nuoruudessa kuohutaan, mutta myös ymmärrys kasvaa. Miehuusvuosia kuvaa nopea-älyisyys ja vanhuutta hitaus, myös muistissa ja ymmärryksessä.
Temperamenttioppi oli siis oman aikansa kehityspsykologia ja diggerentiaalipsykologia. Siitä luovuttiin 1700-luvulla, kun sen perusoletukset anatomiasta ja fysiologiasta osoittautuivat kestämättömiksi. Steiner-pedagogiikassa oppi muuten elää yhä.
Muita kehityspsykologisia näkemyksiä
Sjöstrandin mukaan kehityspsykologisia näkemyksiä siitä, että ihminen muuttuu iän myötä, on esitetty antiikista alkaen. 1700- ja 1800-luvuilla oli muotia uskoa, että yksilön kehitys noudattaa ihmiskunnan kehitystä, ja se tuli ottaa opetuksessa huomioon. Ihmisen kehitys on osattu kauan jakaa erilaisiin jaksoihin, ja opetusta ja kasvatusta on esitetty mukautettavaksi niihin.
Jo varhain opittiin ajattelemaan, että opetettavat asiat pitää käsitellä ikään sopivalla tavalla, esim. niin, että ulkoaopettelua kannattaa käyttää, kun muisti on parhaimmillaan. Ja että ymmärrystä vaativat asiat opetetaan vasta, kun lapsella on edellytykset ne ymmärtää.
Comeniukselta luenma löytyy yksi ensimmäisistä ja parhaista opetussuunnitelmateorioista. Sen mukaan lapsen koulutus jaettiin neljään eri vaiheeseen:
1. äidinkouluun,
2. kuusiluokkaseen kansakouluun, jossa joka luokalla on oma oppikirja "kaikesta",
3. latinakouluun, jossa on kuusi luokkaa, kullakin oma johtava oppiaine (1. latinaa 2. fysiikkaa 3. matematiikkaa 4. etiikkaa 5. dialektiikkaa ja 6. retoriikkaa) ja
4. yliopistoon.
Tämäntyyppisissä teorioissa opetus järjestettiin siis psykologisin ei loogisin perustein.
Yksilölliset erot
Koulun luokkajako ja yksilölliset erot
Uudella ajalla oli ajateltiin siis asiantuntijapiireissä yleisesti, että lapsuus on omanlaisensa vaihe ja että lapset ovat keskenään erilaisia (myös sen suhteen, kuinka kehitys heissä kehittyy). Tähän liittyvät pohditnnat, millaisissa ryhmissä koululaisia tulisi opettaa.
Keskiajan kouluissa oppilaat oli jaettu ryhmiin lähinnä edistyksen mukaan niin että aloittelijoilla oli oma opettaja. Mitään tarkkaa luokkajakoa ei ollut. Mainitussa vuoden 1649 koulujärjestyksessä kiinnitetiin huomiota oppilaiden lahjakkuuseroihin ja sinne kirjattiin mahdollisuus edetä nopeammin ylemmälle luokalle.
Selkeästi systemaattinen ratkaisu keksittiin Francken koulussa Hallessa: oppiaineiden samanaikaisopetusjärjestelmä. Sama ainetta opetettiin eri luokka-asteilla yhtä aikaa. Oppilas saattoi nyt olla eri oppiaineissa eri luokka-asteella ja opiskella omaan tahtiin. 1970-luvun tasokurssien ja 1990-luvun lopun VSOP:n juuret ovat siis jo tuolla!
Herbartilaisessa koulussa päädyttiin 1800-luvulla toisenlaiseen ratkaisuun: luokallejääneet siirrettiin erityisiin harjoitusluokkiin, josta he palasivat, kun ovat oppineet sen, mitä eivät osanneet. Heh! Tämähän on Auroran Sinikarhu-mallimme alkuaihio.
1800-luvun lopulta alkaen psykologia muuttui empiiriseksi, ja sen piirissä kehitettiin modernia psykometriikkaa mm. lahjakkuus- ja älykkyystestejä. Vaatimukset yksilöllisten kehityserojen huomioonottamisesta voimistuivat entisestään.
Opetuksen yksilöllistämisen keinovalikko alkoi todenteolla monipuolista 1900-luvulla, kun koulutuksen karsimisen rinnalla/sijasta aletaan suosia luokan sisäistä eriyttämistä esimerkiksi ohjelmoidun opetuksen avulla.
Sjöstrandin kirja päättyy 1960-luvulle. Sen jälkeen vaatimus yksilöllisistä ratkaisuista on voimistunut entisestään.
TEOS pakottaa huomaamaan, kuinka typerästi sitä usein ajattelee, että me tämän hetken ihmiset olemme esim. tietoinemme pedagogiikasta ylivertaisia menneisiin polviin verrattuna. Höpsis. Näyttää siltä, että ongelmalle eivät ole uusia, eivätkä edes ratkaisumme.
Esimerkiksi väite, että ennen Rousseauta lasta olisi pidetty vain pienikokoisena aikuisena ja että vasta Emile-teoksen jälkeen olisi ymmärretty lapsuuden omaleimaisuus, ei ole totta. Jos näin olisi ollut, kaikki pedagogiset ongelmat olisi Emileen asti analysoitu vääristä lähtökohdista käsin. Sjöstrand esittelee pitkän listan filosofeja, lääkäreitä ja pedagogeja, joilla on ollut omana aikanaan relevantti näkemys lapsuuden omaleimaisuudesta. Yksi näistä näkemyksistä oli temperamenttioppi.
Temperamenttioppi
Vuosisatojen ajan luotettiin ns. temperamenttioppiin, jonka juuret ulottuvat Antiikin Kreikkaan. Opin perusidea oli usko siihen, että ihmisessä on neljää eri nestettä: musta sappea (khole), limaa (flegma), keltaista sappea (khole) ja verta (sanquis). Nämä neljä nestettä olivat erilaisia yhdistelmiä ilmaa, maata, vettä ja tulta. Ihmiset jaettiin neljään tyyppiin sen mukaan, mikä neste heitä hallitsee. Tämä ihmistyyppi selitti paitsi hallitsevan tunteet myös älykkyyden. Melankolikko on synkkä ja pohdiskeleva. Flegmaatikko rauhallinen, mukavuudenhaluinen ja hidas (oppimaankin). Koleerikko on kuohahteleva, rohkea ja kiihkeä, järkevä. Sangviinikko vilkas ja iloinen.
Temperamenttiopin ulottui myös ikäkausiin. Sen mukaan lapsuutta hallitsee veri (iloisuus- ja hyvä muisti). Nuoruudessa kuohutaan, mutta myös ymmärrys kasvaa. Miehuusvuosia kuvaa nopea-älyisyys ja vanhuutta hitaus, myös muistissa ja ymmärryksessä.
Temperamenttioppi oli siis oman aikansa kehityspsykologia ja diggerentiaalipsykologia. Siitä luovuttiin 1700-luvulla, kun sen perusoletukset anatomiasta ja fysiologiasta osoittautuivat kestämättömiksi. Steiner-pedagogiikassa oppi muuten elää yhä.
Muita kehityspsykologisia näkemyksiä
Sjöstrandin mukaan kehityspsykologisia näkemyksiä siitä, että ihminen muuttuu iän myötä, on esitetty antiikista alkaen. 1700- ja 1800-luvuilla oli muotia uskoa, että yksilön kehitys noudattaa ihmiskunnan kehitystä, ja se tuli ottaa opetuksessa huomioon. Ihmisen kehitys on osattu kauan jakaa erilaisiin jaksoihin, ja opetusta ja kasvatusta on esitetty mukautettavaksi niihin.
Jo varhain opittiin ajattelemaan, että opetettavat asiat pitää käsitellä ikään sopivalla tavalla, esim. niin, että ulkoaopettelua kannattaa käyttää, kun muisti on parhaimmillaan. Ja että ymmärrystä vaativat asiat opetetaan vasta, kun lapsella on edellytykset ne ymmärtää.
Comeniukselta luenma löytyy yksi ensimmäisistä ja parhaista opetussuunnitelmateorioista. Sen mukaan lapsen koulutus jaettiin neljään eri vaiheeseen:
1. äidinkouluun,
2. kuusiluokkaseen kansakouluun, jossa joka luokalla on oma oppikirja "kaikesta",
3. latinakouluun, jossa on kuusi luokkaa, kullakin oma johtava oppiaine (1. latinaa 2. fysiikkaa 3. matematiikkaa 4. etiikkaa 5. dialektiikkaa ja 6. retoriikkaa) ja
4. yliopistoon.
Tämäntyyppisissä teorioissa opetus järjestettiin siis psykologisin ei loogisin perustein.
Yksilölliset erot
Sen rinnalla, että lapset olivat erilaisia kuin aikuiset, huomattiin jo kauan sitten, että lapset ovat myös keskenään erilaisia temperamentiltaan, mutta myös muutoin. Platonin mukaan ihmissielussa oli kolme osaa. Eri ihmisiä hallitsee eri sielunosa, ja valtio ja koulutus tuli järjestää sen mukaan eriytettynä.
- järki (filosofit, näille koulutus)
- into (sotilaat, 18-vuotiaana alkaa oma sotilaskoulutus)
- himo (käsityöläiset jne. ammattikoulutus riittää)
Quintilianus kiinnittää huomiota siihen, että lapset eroavat oppimiskykynsä suhteen toisistaan. Comeniusta ohjasi periaate: oikea mies oikealle paikalle. Kaikille tulee antaa yhteistä koulutusta, mutta sen jälkeen latinakouluun ja yliopistoon valitaan sinne sopivimmat (lahjakkammat ja sopivimmat). Muut karsitaan.
1500-ja 1600-luvuilla mm. Ruotsissa kiinnitettiin huomiota siihen, että maassa on enemmän lahjakkaita nuoria, kuin mitä kouluihin voidaan ottaa. Kouluihin alkoi olla tosi tunku. Pyrkijöitä oli karsittava. Vuoden 1649 koulujärjestyksen mukaan rehtorin oli tutkittava, oliko pyrkijä tarpeeksi lahjakas. Kouluun otettiin ne, jotka sinne sopivat. Ideana oli ensin etsiä kouluun sopivat ja sitten poimia karsittaviksi joukosta ne, joka eivät sinne sittenkään sopineet. Tuohon aikaan ei vielä ajalteltu, että opetusta tulisi eriyttää lasten mukaan.
1700-luvulla nousee sitten esiin ajatus kaikkien oikeudesta päästä kouluun ja aletaan ajatella, että kaikissa säädyissä on ihmisiä, jotka sopivat henkiseen työhön ja siten koulutettaviksi.
Koulun luokkajako ja yksilölliset erot
Uudella ajalla oli ajateltiin siis asiantuntijapiireissä yleisesti, että lapsuus on omanlaisensa vaihe ja että lapset ovat keskenään erilaisia (myös sen suhteen, kuinka kehitys heissä kehittyy). Tähän liittyvät pohditnnat, millaisissa ryhmissä koululaisia tulisi opettaa.
Keskiajan kouluissa oppilaat oli jaettu ryhmiin lähinnä edistyksen mukaan niin että aloittelijoilla oli oma opettaja. Mitään tarkkaa luokkajakoa ei ollut. Mainitussa vuoden 1649 koulujärjestyksessä kiinnitetiin huomiota oppilaiden lahjakkuuseroihin ja sinne kirjattiin mahdollisuus edetä nopeammin ylemmälle luokalle.
Selkeästi systemaattinen ratkaisu keksittiin Francken koulussa Hallessa: oppiaineiden samanaikaisopetusjärjestelmä. Sama ainetta opetettiin eri luokka-asteilla yhtä aikaa. Oppilas saattoi nyt olla eri oppiaineissa eri luokka-asteella ja opiskella omaan tahtiin. 1970-luvun tasokurssien ja 1990-luvun lopun VSOP:n juuret ovat siis jo tuolla!
Herbartilaisessa koulussa päädyttiin 1800-luvulla toisenlaiseen ratkaisuun: luokallejääneet siirrettiin erityisiin harjoitusluokkiin, josta he palasivat, kun ovat oppineet sen, mitä eivät osanneet. Heh! Tämähän on Auroran Sinikarhu-mallimme alkuaihio.
1800-luvun lopulta alkaen psykologia muuttui empiiriseksi, ja sen piirissä kehitettiin modernia psykometriikkaa mm. lahjakkuus- ja älykkyystestejä. Vaatimukset yksilöllisten kehityserojen huomioonottamisesta voimistuivat entisestään.
Opetuksen yksilöllistämisen keinovalikko alkoi todenteolla monipuolista 1900-luvulla, kun koulutuksen karsimisen rinnalla/sijasta aletaan suosia luokan sisäistä eriyttämistä esimerkiksi ohjelmoidun opetuksen avulla.
Sjöstrandin kirja päättyy 1960-luvulle. Sen jälkeen vaatimus yksilöllisistä ratkaisuista on voimistunut entisestään.
Tunnisteet:
Kasvatus,
Kasvatusalan kirjoja,
opetus/oppiminen,
retro
perjantaina, marraskuuta 19, 2010
Kino Aurorassa tänään Saiturin Joulu
TÄNÄÄN kokoonnumme kahdessa erässä saliin Kino Auroraan. Pienet klo 9 ja isommat iltapäivällä klo 12.45. Ilmaa ja tilaa riittää näin paremmin.
Leffalisenssin maksaneina voimme katsoa vaudikkaan, uuden version Saiturin Joulusta. Katsomme leffan, jotta nekin, jotka eivät ole olleet mukana harjoituksissa , saisivat tarinan haltuun. Siitä on hyötyä, kun suunnitellaan julisteita, lavasteita jne. Ensi-iltaan on enää neljä viikkoa.
PS. Leffa oli tosi taitavasti tehty. Visuaaliset tehosteet ja äänimaisemat olivat komeita. Jännitystä oli myös. Mutta mokasin. Kun olimme näyttäneet leffaa pienemmille puoliväliin, minulle avattiin, mitä kotelossa oleva keltainen pallo ja sen sisällä oleva numero 11 tarkoittavat: Suositusikärajaa. HUH!
Meillä ei todellakaan ole tarkoitus Kino Aurorassa rikkoa suositusikärajoja, ne on varmaan harkittu huolella. Mutta nyt minulla oli sivistyksessä aukko. Pienten lasten vanhemmat kaikki tietävät, mitä graafinen merkintä tarkoittaa vaikka siinä ei lue "suositusikäraja"-sanaa. Minä en tiennyt. Harmittaa vietävästi. No, suurin osa lapsista piti leffasta. Joitain pieniä leffa pelotti, ja he saivat mennä Ismon 5.-luokan tyttöjen hoiviin.
Leffalisenssin maksaneina voimme katsoa vaudikkaan, uuden version Saiturin Joulusta. Katsomme leffan, jotta nekin, jotka eivät ole olleet mukana harjoituksissa , saisivat tarinan haltuun. Siitä on hyötyä, kun suunnitellaan julisteita, lavasteita jne. Ensi-iltaan on enää neljä viikkoa.
PS. Leffa oli tosi taitavasti tehty. Visuaaliset tehosteet ja äänimaisemat olivat komeita. Jännitystä oli myös. Mutta mokasin. Kun olimme näyttäneet leffaa pienemmille puoliväliin, minulle avattiin, mitä kotelossa oleva keltainen pallo ja sen sisällä oleva numero 11 tarkoittavat: Suositusikärajaa. HUH!
Meillä ei todellakaan ole tarkoitus Kino Aurorassa rikkoa suositusikärajoja, ne on varmaan harkittu huolella. Mutta nyt minulla oli sivistyksessä aukko. Pienten lasten vanhemmat kaikki tietävät, mitä graafinen merkintä tarkoittaa vaikka siinä ei lue "suositusikäraja"-sanaa. Minä en tiennyt. Harmittaa vietävästi. No, suurin osa lapsista piti leffasta. Joitain pieniä leffa pelotti, ja he saivat mennä Ismon 5.-luokan tyttöjen hoiviin.
torstaina, marraskuuta 18, 2010
Oppilasparlamenttimme ideoi hankintoja
Yllä clipsi oppilasparlamentista
AURORAN oppilasparlamentti kokoontui tänään klo 9.45-10.05 tekemään ehdotuksia hankinnoiksi. Nyt kun rahaa on. Parlamentin edustajat olivat koonneet toivelistoja luokissaan, ne kootiin ja lopuksi äänestettiin. Seuraavaksi esitykset lähtevät koulun johtoryhmään, ja kutosten parlamentaarikot tulevat kokoukseen perustelemaan esityksiä. Aikuiset sitten päättävät (viime kädessä rexi).
Lasten toivelista oli seuraava. Kärki on suosiojärjestyksessä (jokainen parlamentaarikko sai antaa äänensä kuudelle hankinnalle). Loput esitykset ovat luokista tulleet ehdotukset ovat aakkosjärjestyksessä.
TOP-LISTA
- Wii-pelikonsoli (16)
- Playstation 3 (15)
- Jälkiruokaa (12)
- Lumipalloheittotaulu (12)
- Tramboliini (11)
- Askartelutarvikkeita (6)
- Lätkämailoja (5)
- Diabloja (5)
- Kentälle valot iltaisin (5)
- Hyppykeppejä (4)
- Valokopioihin rahaa (4)
- Sählymaalit (isot) (4)
- Jalkapalloja (4)
- Iso kiipeilyteline (3)
- Vaahtomuovimeri (3)
- Luistimia (isoja ja pieniä) (2)
- Jalkapallopumppuja (2)
- Puuvärejä (2)
- Pulkkia (2)
- Jalkapallomaaleja (2)
- Sählykaukalo (2)
- Tekniikkalegoja (2)
Lisäksi ehdotettin:
* akkuporakoneita (TN) * asfalttimaalausten uusimista * auroja(lumi)* Harry Pottereita * keinuja * kiipeilyrenkaita ja köysirata * koriskenttä * koripalloja * korkeudeltaan säädettäviä tuoleja * lainaamovälineitä * laivakeinu * lautapelejä * legoja * leuanvetotaulu * liikuntalaitteita * liukumäki * luokkaan keinutuolia* nyrkkeilysäkki ja hanskat * ompelukoneita* oppikirjoja * penkkejä ulos* pihaan välineitä * Right-sählymailoja * uusia pulpetteja * uusia kirjoja *
SEURAAVA kokous on parin viikon päästä. Silloin asialistalla ovat oppilaiden ehdotukset, kuinka kouluamme voisi kehittää sellaiseksi, että kaikilla olisi yhä parempi olla ja että kaikki oppisivat yhä paremmin.
keskiviikkona, marraskuuta 17, 2010
Terveisiä Rovaniemeltä
Rovaniemen lentokenttä. Kuva lainattu Ylen sivuilta. |
Rovaniemen 300 alakoulujen opettajaa oli kutsuttu Veso-päivään. Palvelupäällikkö Antti Lassila avasi tilaisuuden. Sitten puhuin minä opettajuudesta yhteisöllisessä koulussa (suomeksi kerroin, kuinka sitä on rakennettu vuosien varrella Aurorassa mm. yhteisellä tekemisellä, siesta-rakenteella, tuen eri muodoilla jne.). Tunti meni siivillä. Ja tieysti näytin JJ:n ja 6ac:n oppilaitten kanssa tekemämme kyselelevän opetuksen mörökolli-clipsin. Rovaniemeläisopettajat olivat oikein ystävällisiä ja mm. Kuivasen Kaijalle lähetettiin terveisiä.
Sitten minut vietiin toiseen pienempään tilaan keskusteluttamaan porukkaa espoolaisesta tavasta järjestää kehitysvammaisten lasten opetus yleisopetuksen ryhmässä. Keskustelu oli vilkasta, puoleen ja toiseen.
VESO-ohjelman lopussa oli Rovaniemen teatterin improvisaatio-osuus. Ja arvatkaapa kuka sen veti: Auroran koulun ex-oppilas Antti Hovilainen. Harmi, etten ehtinyt kuunnella häntä kuin tovin. Taksi oli tilattu.
Lentokentällä tapasin ilokseni Ben Furmanin ja sain taas kaksi kirjaa, joiden avulla voimme vankentaa luokan tason tehostetun tuen ohjelmaamme. Finnair toi illaksi kotiin, nopeasti ja turvallisesti.
Opetusmenetelmistä
17.11. 2010 klo 10 Päivitetty versio
NÄIN vapaapäivän aamun kunniaksi päätin pohtia opetusmenetelmiä. Ovatko menetelmät jotenkin kehittyneet vuosien varrella? Onko menetelmien muutoksessa jokin muukin punainen lanka kuin se, että niitä on nyt enemmän? Tutkailen asiaa Wilhelm Sjöstandin teoksen (1968) "Pedagogiska grundproblem i historisk belysning" (Uppsala: Gleerups) opetusmenetelmiä koskeva luvun minussa heränneiden ajatusten pohjalta.
Opetusmenetelmät ja niiden irvikuvat
Ennen kuin syöksyn etsimmän tuota punaista lankaa, nostan esiin yhden Sjöstrandin tekstin viestin: Opetuksen historiaan näyttää kuuluvan eri menetelmien keskinäistä taistelua paremmuudesta, jossa joko tahallaan tai muutoin vaan ns. vanha menetelmä halutaan kuvata vain sellaisena kuin, mitä se on väärinkäytettynä. Sjöstand osoittaa, kuinka kevyin perustein on väitetty, että monet menetelmät jättävät oppilaalle täysin passiivisen osan. Yksinkertaistamme asioita.
Ensimmäiset opetusmenetelmät
Vanhimpina opetuksessa käytettyinä menetelminä Sjöstrand pitää imitaatiota ja mekaanista mieleen painamista. Näitä on arvosteltu. Näitä on myös arvostettu paljon pidempään kuin usein ajatellaan. Ja pitäisi yhä.
Imitaatio on esimerkin ja mallin omaksumista. Mallina voi olla opettaja tai oppilastoveri tai jokin tapa toimia. Mallista oppiminen ei ole oppilaan näkökulmasta passiivista. Ei se tapahdu itsestään tai ponnistuksetta, vaikka imitaation perusta onkin ihmisen luonnollisessa kyvyssä oppia ympäristöstään sitä tarkkailemalla.
Imitaation yksi pedagoginen sovellus on opettajan esimerkillisyyden vaatimus. Kuten tiedetään, opettajan esimerkin vaikuttavuuteen uskottiin tosi pitkään ; opettajan oli oltava täydellinen mallikansalainen. Mutta jotta opettaja vaikuttaisi kasvattavasti oppilaaseen, lapsen on rakastettava opettajaansa. Tämän huomasi mm. Erasmus. Imitaatio edellyttää siis myös oppilaalta jotain. Tähän liittyy myös toinen asia: Mm. Uno Cygnaeus muistaakseni uskoi "elävän sanan" suureen pedagogiseen merkitykseen (verrattuna luettuun, jota taas Snellman kannatti. Sana ei tule eläväksi vain puhetaidolla. Ajattelen, että sana tulee eläväksi, kun sen puhuu ihminen, jota oppilas kunnioittaa.
Mallista ja oppiminen ei ole siis passiivista. Joskin itse ulkoinen vuorovaikutustapahtuma näyttää yksisuuntaiselta.
Mieleenpainaminen on muistin hyväksikäyttöä tärkeiden tietojen oppimiseksi. Vaikka uudella ajalla vahvistui omiin havaintoihin perustuva tietokäsitys ja kritisoitiin koulujen päähänpänttäyskulttuuria, kukaan uudistajista, ei myöskään A.Comenius kiistänyt joidenkin vankkojen perustietojen arvoa. Ajateltiin, että oppimiseen tarvitaan sekä oman muistin että oman kriittisen harkinnan käyttöä.
Usein väitetään, että keskiajan luennot olisivat olleet sielutonta mekaanista päähänpänttäämista. Sjöstrand kertoo, kuinka esim. Pariisissa yliopisto-opiskelijat protestoivat, jos opettajat lukivat ääneen käsikirjoitusta. Opiskelijat vaativat vertailuja toisiin kirjoittajiin, ja opettajan omia kommentteja. Opiskeluun kuului tuolloin usein paitsi tarkkaavaista kuuntelua myös omaa lukemista ja pohdintaa, keskusteluja muiden opiskelijoiden kanssa, kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia. Ja eiväthän kuuntelu, muistiinpanojen tekeminen ja niiden mieleenpainaminen ole passiivisa prosesseja. Vai?
Eräitä ensimmäisten menetelmien muunnelmia
Äärimerkkinä esimerkkinä passiivisesta opiskelusta on esitetty usein ns. vuoro-opetus. Siinähän todella suuri oppilasjoukko oli jaettu ryhmiin, joita opetti erityisten taulujen avulla vanhempi oppilas, monitööri. Mutta menetelmän kehittäjät olivat itse sitä mieltä, että menetelmä on hyvin aktiivinen. He uskoivat vahvasti, että se lisää lasten- sekä monitöörien että hänen ryhmänsä- motivaatiota yrittää parhaansa ja siten oppilaitten aktiivisuutta.
1960-luvulla ohjelmoitu opetus oli hyvin suosittu. Siinä opiskeltava teksti oli jaettu pieniin palasiin, joiden hallinta sitten testattiin ennen tekstissä etenemistä. Se oli itseasiassa muunnelma pänttäyksestä. Mielenkiintoisesti sitä kuitenkin mainostettiin hyvin aktivoivana työtapana.
Ensimmäiset opetusmenetelmät eivät siis ole olleet läpeensä huonoja. Kritiikki on ollut yliampuvaa ja yksinkertaistavaa. Kritiikki kohdistuu Sjöstrandin mukaan siihen, että oppiaines on ennakkoon valmis. Vaihtoehdoksi haluttiin menetelmää, jossa oppilas itse loisi tiedon.
Toisen aallon menetelmät: kysymys ja vastaus
Antiikin Kreikan kuuluisa filosofi Sokrates käytti metodia, josta syntyvät "toisen aallon" dialogiset menetelmät" (oma nimitykseni). Tässä majeutiikaksi ja mm. heuristiseksi kutsutussa menetelmässä perusidea oli, että opettaja ei suoraan näytä/anna totuutta, vaan oppijan on se itse löydettävä, toki opettajalta apua saaden. Uuden menetelmän ydin on dialogi, ja sen ydin on kysymys. 1970-luvulla puhuttiin suorasta ja epäsuorasta/välittömästä ja välillisestä vuorovaikutuksesta. Opettaja stimuloi oppilaan ajattelua kysymyssarjalla, joka paljastaa lopulta tiedon. Menetelmässä uskottiin siihen, että jokaisella on mahdollisuus järkensä avulla synnyttää käsitteellistä tietoa. Tarkasti ottaen on hyvä muistaaa, että antiikin Kreikan tietokäsitys oli hyvin omanlaisensa. Muistaakseni tuolloin ajateltiin, että ihmisellä oli oikeasti tieto aivoissaan valmiina (ajalta ennen syntymää). Tietoa ikäänkuin paljastui. Sekin on hyvä muistaa, että Sokrates taisi käyttää menetelmäänsä pikemmin horjuttamaan oppilaansa liian varmoja käsityksiä kuin johdattamaan totuuteen. Sokrateen tunnuslausehan oli "Tiedän, etten tiedä mitän"
Eräitä heuristisen menetelmän muunnelmia
Kysymys- vastaus-mallista tuli kuitenkin hyvin suosittu tapa opettaa. Monet filosofit ottivat dialogimuodon käyttöön myös kirjallisissa esityksissään. Oppikirjoja tehtiin keskustelumuotoon. Kouluopetukseen tuli dialogia imitaation ja pänttäyksen rinnalle. Yliopisto-opiskelussa yhdeksi sen muunnelmaksi kehittyi väittely.
Uudelle ajalle tultaessa opittiin ajattelemaan, että tieto syntyy havainnoista ja niiden tulkitsemisesta. Tästä isosta ajattelutavan muutoksesta huolimatta, kysymys-vastaus- mallin suosio opetuksessa jatkui. Kysymysten uskottiin lisäävän oppilaitten tarkkaavaisuutta ja halua ponnistella.
Jesuiittakouluissa kehitettiin mielenkiintoinen "monimenetelmällinen" opetustapa, jossa luennon jälkeen oli erityisiä keskustelu- ja kyselytilaisuuksia. Myös Comenius ehdotti, että opettaja keskeyttää luennon ja muotoilee kysymyksiä, joiden vastaamisessa oppilaat saisivat kilpailla. Luennon jälkeen oppilailla piti olla mahdollisuus kysyä opettajalta tovereiden läsnäollessa. Eikö juuri näin edelleen toimita mm. aikuisille luennoitaessa?
Kysymys-vastaus-menetelmän "vääristymät"
Myös kyselymenetelmä vääristyi alkuperäisestä ideastaan. Tiettävästi ensimmäisen kerran kysymyksiä ja valmiita vastauksia alettiin opetella ulkoa Alcuinin pitämässä Kaarle Suuren hovikoulussa. Uskonpudistuksen yhteydessä menetelmää alettiin kutsua katekeettiseksi. Lutherin katekismuksesta uskon pääkohdat opeteltiin ulkoa kysymyksina ja vastauksina. Vaikka ulkoisesti katekeettinen opetus näyttii sokraattiselta, syvimmiltään se oli tosi kaukana siitä.
Kysymys-vastaus-menetelmän lapsikeskeinen käänne
Itse huomasin Sjöstrandin tekstissä kysymys- vastaus-mallin muunnelman, jonka käänteentekevyyttä hän ei erikseen nosta esiin. Uuden ajan alussa John Locke ja monet renessanssi- ja humanistipedagogit korostivat lapsen omien kysymysten merkitystä, ja että niihin pitää huolellisesti vastata. Omien kysymysten takana on lapsen luonnollinen uteliaisuus. Erityisen painon luonnollinen uteliaisuus sai J.-J. Rousseaun "Emile"-teoksessa. Hänen mielestään lapsen tulisi saada 15 vuoteen saakka itse oman mielenkiintonsa pohjalta valita puuhansa ja työtapansa.
Lapsikeskeisen opetuksen perusdoktriini on -kuten tiedetään- usko lapsessa olevaan luonnonvoimaiseen kehitystä eteenpäin viemään voimaan. Tämä "jumalainen voima" näkyi Fröbelin mukaan lapsen leikissä.
Syntyi vapauspedagogia, jossa opetus rakennettiin lasten oman spontaanin aktiivisuuden varaan. Leikin lisäksi metodiikkaan kuului mm. taiteellinen toiminta. Ja erilaiset pelit. Lapsen tuli saada opetella niitä asioita, jotka häntä kulloinkin kiinnostavat (kiinnostuksen ajateltiin 1900-luvun alussa nousevan lapsen tarpeista, kuten muistetaan).
Sjöstrandin mukaan vapauspedagogiikassa on valuvika. Hänestä se sopii oppimiseen muttei kasvatukseen. Monia asioita voidaan oppia vapaasti, mutta kasvatuksen osalta homma ei pelitä. Kasvatuksessa "opittava tieto" ei ole avoin. Yhteiskunta on se mikä se on.
Kysymys- vastaus-menetelmän yhteiskunnallinen käänne
Nostan esiin myös toisen muunnelman, joka oli ehkä tekstissä. Kirjassa esitellään John Deweyn probleema-metodia. Tässä menetelmässä sovelletaan kysymys-vastaus-mallin ideaa ympäröivän todellisuuden haltuunottoon. Lapselle esitetään ongelma/tai hän itse huomaa ongelman Hän kerää kokemuksia. Hän laatii hypoteeseja ja testaa ne, ja ratkoo ongelman. Käytännössä haasteeksi nousee kuinka kaikki oppilaat voisivat yhtä aikaa tutkia itseään kiinnostavia eri asioita.
Deweyn pedagogiikassa on kuitenkin tärkeä askel sosiaalisuuteen. Häenstä koulun tuli olla pienoisyhteiskunta, jossa samalla opitaan ratkomaan myös sosiaalisia ongelmia.
Kysymys-vastaus-mallista eriytyy monia ongelmanratkaisuun pohjautuvia menetelmiä. (mm. Matti Koskenniemen opetuskeskustelu).
Deweynkin raikas idea kuitenkin jähmettyi Sjöstrandin mielestä Kilpatrickin projektimetodisssa systematisoinnin vuoksi.
Entä menetelmä-tilanne 2000-luvulla? Jotain ihan uutta?
Sjöstrandin kirja on julkaistu 1960-luvulla, joten nyt täytyy ajatella kokonaan itse. Onko menetelmien kirjossa tapahtunut jotain oleellista imitaation, pänttäyksen ja kysymys-vastausmallin muunnelmien suhteen tai lisäksi?
Voisiko ajatella, että kysymys ja vastaus ovat itse asiassa kaikkien menetelmien kestävä ydin. Joissain menetelmissä painottuu valmis vastaus (kysymys on, mutta se on piilossa). Joissakin aloitetaan kysymyksellä ja edetään kohti vastausta/vastauksia. Joissakin pääpaino on vastauksen omaksumisessa. Toisissa taidossa kysyä ja etsiä vastausta. Vuosien varrella erilaisia yhdistelmiä on syntynyt luvuton joukko.
Onko oppilaan oppimisen kannalta eri menetelmillä jokin oleellinen ero? Jos ja kun oppilas itse muokkaa informaatiosta ja kokemuksistaan induktiivisesti tietoa, mukaan tulee väistämättä myös sälää. Mutta se tieto, joka syntyy on itse koettua.
Jos taas oppiaines siirtyy deduktiivisesti, oleellinen korostuu. Saamme tiedon välillisesti toisilta. Voimme ymmärtää sen myös väärin.
Meillä on edelleen tietoa, joka halutaan sellaisenaan siirtää oppilaille. Matematiikka on tällaista. Vieraiden kielten sanat jne. Monen tieteenalan käsitteet ja lait. Tällainen tieto saadaan auktoriteeteilta. Mutta nykypedagogiikassa sitä havainnollistetaan. Asiat opetetaan tutusta tuntemattomaan, yksinkertaisesta vaikeaan edeten- lapsen ei tiedon rakenteen ehdoilla.
Tämän päivän metodi muistuttaa minusta jesuiittakoulun "monimenetelmää". Tunneilla luetaan, keskustellaan, kisaillaan. Niin ikään herbartilaisuudesta elää yhä osa: uusi asia opetellaan yhdessä (usein kirjaa lukemalla), aikaisempia kokemuksia kysellään, kerrataan, painetaan mieleen ja opittua sovelletaan tekemällä harjoitustehtäviä (esim. työkirjaan). Olemme oppineet havainnollistamaan asioita. Elämänläheisyys ja havainnollisuus ja vaihtelevat menetelmät tekevät oppimisesta mielenkiintoista ja houkuttelevaa. Käytämme kuvia. Jne. Mutta perusidea on sama. Melkoinen osa tietoteknisistä ohjelmista on vain saman sähköisiä muunnelmia. Tällainen tieto on erässä mielessä "pakkotietoa", ja se haastaa meidät liittämään menetelmiin piirteitä, jota moitivoivat ulkoisesti. Yhä vähemmän halutaan käyttää pakkoa ja rangaistuksia tukemaan opiskelua. Pitäisikö meidän uudelleen pohtia nyt pannassa olevaa kilpailua motivointikeinona? Tai luonnollisia rangaistuksia?
Tämän rinnalla koulussa - yhä enemmän- on tilaisuuksia luoda kokonaan omaa. Se, mitä opimme on itse välittömästi hankkimaamme/keksimäämme. Jo kauan koulussa on saanut kirjoittaa omia aineita ja esseitä ja tehdä kuvataidetöitä. Tänään oppilaat pitävät omia ppt-esitelmiä aiheista, jotka ovat heille tärkeitä. Oppilaat kuvaavat elokuvia, säveltävät musiikkia. Projektit ovat hyvin avoimia. Huomio kiinnittyy sen ohjaamiseen, kuinka tietoa syntyy informaatiosta. Tieto syntyy itse hankkien omista kokemuksista. Tässä toiminnassa käyttövoimana on sisäinen motivaatio- mutta joskus sekin on lukossa. ja joskus oppilas pääsisi paljon helpommalla, kun vain kuuntelisi ja uskoisi ja omaksuisi eikö? Mutta itse touhuilu on kivaa.
Jos kysymys ja vastaus ovat kaikkien menetelmien ydin, voisiko menetelmät jakaa näin neljään ryhmään
NÄIN vapaapäivän aamun kunniaksi päätin pohtia opetusmenetelmiä. Ovatko menetelmät jotenkin kehittyneet vuosien varrella? Onko menetelmien muutoksessa jokin muukin punainen lanka kuin se, että niitä on nyt enemmän? Tutkailen asiaa Wilhelm Sjöstandin teoksen (1968) "Pedagogiska grundproblem i historisk belysning" (Uppsala: Gleerups) opetusmenetelmiä koskeva luvun minussa heränneiden ajatusten pohjalta.
Opetusmenetelmät ja niiden irvikuvat
Ennen kuin syöksyn etsimmän tuota punaista lankaa, nostan esiin yhden Sjöstrandin tekstin viestin: Opetuksen historiaan näyttää kuuluvan eri menetelmien keskinäistä taistelua paremmuudesta, jossa joko tahallaan tai muutoin vaan ns. vanha menetelmä halutaan kuvata vain sellaisena kuin, mitä se on väärinkäytettynä. Sjöstand osoittaa, kuinka kevyin perustein on väitetty, että monet menetelmät jättävät oppilaalle täysin passiivisen osan. Yksinkertaistamme asioita.
Ensimmäiset opetusmenetelmät
Vanhimpina opetuksessa käytettyinä menetelminä Sjöstrand pitää imitaatiota ja mekaanista mieleen painamista. Näitä on arvosteltu. Näitä on myös arvostettu paljon pidempään kuin usein ajatellaan. Ja pitäisi yhä.
Imitaatio on esimerkin ja mallin omaksumista. Mallina voi olla opettaja tai oppilastoveri tai jokin tapa toimia. Mallista oppiminen ei ole oppilaan näkökulmasta passiivista. Ei se tapahdu itsestään tai ponnistuksetta, vaikka imitaation perusta onkin ihmisen luonnollisessa kyvyssä oppia ympäristöstään sitä tarkkailemalla.
Imitaation yksi pedagoginen sovellus on opettajan esimerkillisyyden vaatimus. Kuten tiedetään, opettajan esimerkin vaikuttavuuteen uskottiin tosi pitkään ; opettajan oli oltava täydellinen mallikansalainen. Mutta jotta opettaja vaikuttaisi kasvattavasti oppilaaseen, lapsen on rakastettava opettajaansa. Tämän huomasi mm. Erasmus. Imitaatio edellyttää siis myös oppilaalta jotain. Tähän liittyy myös toinen asia: Mm. Uno Cygnaeus muistaakseni uskoi "elävän sanan" suureen pedagogiseen merkitykseen (verrattuna luettuun, jota taas Snellman kannatti. Sana ei tule eläväksi vain puhetaidolla. Ajattelen, että sana tulee eläväksi, kun sen puhuu ihminen, jota oppilas kunnioittaa.
Mallista ja oppiminen ei ole siis passiivista. Joskin itse ulkoinen vuorovaikutustapahtuma näyttää yksisuuntaiselta.
Mieleenpainaminen on muistin hyväksikäyttöä tärkeiden tietojen oppimiseksi. Vaikka uudella ajalla vahvistui omiin havaintoihin perustuva tietokäsitys ja kritisoitiin koulujen päähänpänttäyskulttuuria, kukaan uudistajista, ei myöskään A.Comenius kiistänyt joidenkin vankkojen perustietojen arvoa. Ajateltiin, että oppimiseen tarvitaan sekä oman muistin että oman kriittisen harkinnan käyttöä.
Usein väitetään, että keskiajan luennot olisivat olleet sielutonta mekaanista päähänpänttäämista. Sjöstrand kertoo, kuinka esim. Pariisissa yliopisto-opiskelijat protestoivat, jos opettajat lukivat ääneen käsikirjoitusta. Opiskelijat vaativat vertailuja toisiin kirjoittajiin, ja opettajan omia kommentteja. Opiskeluun kuului tuolloin usein paitsi tarkkaavaista kuuntelua myös omaa lukemista ja pohdintaa, keskusteluja muiden opiskelijoiden kanssa, kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia. Ja eiväthän kuuntelu, muistiinpanojen tekeminen ja niiden mieleenpainaminen ole passiivisa prosesseja. Vai?
Eräitä ensimmäisten menetelmien muunnelmia
Äärimerkkinä esimerkkinä passiivisesta opiskelusta on esitetty usein ns. vuoro-opetus. Siinähän todella suuri oppilasjoukko oli jaettu ryhmiin, joita opetti erityisten taulujen avulla vanhempi oppilas, monitööri. Mutta menetelmän kehittäjät olivat itse sitä mieltä, että menetelmä on hyvin aktiivinen. He uskoivat vahvasti, että se lisää lasten- sekä monitöörien että hänen ryhmänsä- motivaatiota yrittää parhaansa ja siten oppilaitten aktiivisuutta.
1960-luvulla ohjelmoitu opetus oli hyvin suosittu. Siinä opiskeltava teksti oli jaettu pieniin palasiin, joiden hallinta sitten testattiin ennen tekstissä etenemistä. Se oli itseasiassa muunnelma pänttäyksestä. Mielenkiintoisesti sitä kuitenkin mainostettiin hyvin aktivoivana työtapana.
Ensimmäiset opetusmenetelmät eivät siis ole olleet läpeensä huonoja. Kritiikki on ollut yliampuvaa ja yksinkertaistavaa. Kritiikki kohdistuu Sjöstrandin mukaan siihen, että oppiaines on ennakkoon valmis. Vaihtoehdoksi haluttiin menetelmää, jossa oppilas itse loisi tiedon.
Toisen aallon menetelmät: kysymys ja vastaus
Antiikin Kreikan kuuluisa filosofi Sokrates käytti metodia, josta syntyvät "toisen aallon" dialogiset menetelmät" (oma nimitykseni). Tässä majeutiikaksi ja mm. heuristiseksi kutsutussa menetelmässä perusidea oli, että opettaja ei suoraan näytä/anna totuutta, vaan oppijan on se itse löydettävä, toki opettajalta apua saaden. Uuden menetelmän ydin on dialogi, ja sen ydin on kysymys. 1970-luvulla puhuttiin suorasta ja epäsuorasta/välittömästä ja välillisestä vuorovaikutuksesta. Opettaja stimuloi oppilaan ajattelua kysymyssarjalla, joka paljastaa lopulta tiedon. Menetelmässä uskottiin siihen, että jokaisella on mahdollisuus järkensä avulla synnyttää käsitteellistä tietoa. Tarkasti ottaen on hyvä muistaaa, että antiikin Kreikan tietokäsitys oli hyvin omanlaisensa. Muistaakseni tuolloin ajateltiin, että ihmisellä oli oikeasti tieto aivoissaan valmiina (ajalta ennen syntymää). Tietoa ikäänkuin paljastui. Sekin on hyvä muistaa, että Sokrates taisi käyttää menetelmäänsä pikemmin horjuttamaan oppilaansa liian varmoja käsityksiä kuin johdattamaan totuuteen. Sokrateen tunnuslausehan oli "Tiedän, etten tiedä mitän"
Eräitä heuristisen menetelmän muunnelmia
Kysymys- vastaus-mallista tuli kuitenkin hyvin suosittu tapa opettaa. Monet filosofit ottivat dialogimuodon käyttöön myös kirjallisissa esityksissään. Oppikirjoja tehtiin keskustelumuotoon. Kouluopetukseen tuli dialogia imitaation ja pänttäyksen rinnalle. Yliopisto-opiskelussa yhdeksi sen muunnelmaksi kehittyi väittely.
Uudelle ajalle tultaessa opittiin ajattelemaan, että tieto syntyy havainnoista ja niiden tulkitsemisesta. Tästä isosta ajattelutavan muutoksesta huolimatta, kysymys-vastaus- mallin suosio opetuksessa jatkui. Kysymysten uskottiin lisäävän oppilaitten tarkkaavaisuutta ja halua ponnistella.
Jesuiittakouluissa kehitettiin mielenkiintoinen "monimenetelmällinen" opetustapa, jossa luennon jälkeen oli erityisiä keskustelu- ja kyselytilaisuuksia. Myös Comenius ehdotti, että opettaja keskeyttää luennon ja muotoilee kysymyksiä, joiden vastaamisessa oppilaat saisivat kilpailla. Luennon jälkeen oppilailla piti olla mahdollisuus kysyä opettajalta tovereiden läsnäollessa. Eikö juuri näin edelleen toimita mm. aikuisille luennoitaessa?
Kysymys-vastaus-menetelmän "vääristymät"
Myös kyselymenetelmä vääristyi alkuperäisestä ideastaan. Tiettävästi ensimmäisen kerran kysymyksiä ja valmiita vastauksia alettiin opetella ulkoa Alcuinin pitämässä Kaarle Suuren hovikoulussa. Uskonpudistuksen yhteydessä menetelmää alettiin kutsua katekeettiseksi. Lutherin katekismuksesta uskon pääkohdat opeteltiin ulkoa kysymyksina ja vastauksina. Vaikka ulkoisesti katekeettinen opetus näyttii sokraattiselta, syvimmiltään se oli tosi kaukana siitä.
Sjöstrand kuvailee menetelmän muunnelmana myös herbartilaista opetustapaa. Siinä ideana oli, että oppitunti etenee vaiheittain, jotka vastaisivat tiedon syntyprosessia. Taitavilla kysymyksillä oli ainakin suomalaisessa Soinisen sovelluksessa hyvin keskeinen merkitys. Mutta toisin kuin sokraattisessa menetelmässä, tavoitteena oli " oikea tietoa". Tavoite sanottiin ääneen, ja yhdessä "löydetty" totuus tiivistettiin taululle ja kirjoitettiin muistiin. Valitettavasti muodollisista asteista tuli pitkäksi aikaa pakkopaita.
Itse huomasin Sjöstrandin tekstissä kysymys- vastaus-mallin muunnelman, jonka käänteentekevyyttä hän ei erikseen nosta esiin. Uuden ajan alussa John Locke ja monet renessanssi- ja humanistipedagogit korostivat lapsen omien kysymysten merkitystä, ja että niihin pitää huolellisesti vastata. Omien kysymysten takana on lapsen luonnollinen uteliaisuus. Erityisen painon luonnollinen uteliaisuus sai J.-J. Rousseaun "Emile"-teoksessa. Hänen mielestään lapsen tulisi saada 15 vuoteen saakka itse oman mielenkiintonsa pohjalta valita puuhansa ja työtapansa.
Lapsikeskeisen opetuksen perusdoktriini on -kuten tiedetään- usko lapsessa olevaan luonnonvoimaiseen kehitystä eteenpäin viemään voimaan. Tämä "jumalainen voima" näkyi Fröbelin mukaan lapsen leikissä.
Syntyi vapauspedagogia, jossa opetus rakennettiin lasten oman spontaanin aktiivisuuden varaan. Leikin lisäksi metodiikkaan kuului mm. taiteellinen toiminta. Ja erilaiset pelit. Lapsen tuli saada opetella niitä asioita, jotka häntä kulloinkin kiinnostavat (kiinnostuksen ajateltiin 1900-luvun alussa nousevan lapsen tarpeista, kuten muistetaan).
Sjöstrandin mukaan vapauspedagogiikassa on valuvika. Hänestä se sopii oppimiseen muttei kasvatukseen. Monia asioita voidaan oppia vapaasti, mutta kasvatuksen osalta homma ei pelitä. Kasvatuksessa "opittava tieto" ei ole avoin. Yhteiskunta on se mikä se on.
Kysymys- vastaus-menetelmän yhteiskunnallinen käänne
Nostan esiin myös toisen muunnelman, joka oli ehkä tekstissä. Kirjassa esitellään John Deweyn probleema-metodia. Tässä menetelmässä sovelletaan kysymys-vastaus-mallin ideaa ympäröivän todellisuuden haltuunottoon. Lapselle esitetään ongelma/tai hän itse huomaa ongelman Hän kerää kokemuksia. Hän laatii hypoteeseja ja testaa ne, ja ratkoo ongelman. Käytännössä haasteeksi nousee kuinka kaikki oppilaat voisivat yhtä aikaa tutkia itseään kiinnostavia eri asioita.
Deweyn pedagogiikassa on kuitenkin tärkeä askel sosiaalisuuteen. Häenstä koulun tuli olla pienoisyhteiskunta, jossa samalla opitaan ratkomaan myös sosiaalisia ongelmia.
Kysymys-vastaus-mallista eriytyy monia ongelmanratkaisuun pohjautuvia menetelmiä. (mm. Matti Koskenniemen opetuskeskustelu).
Deweynkin raikas idea kuitenkin jähmettyi Sjöstrandin mielestä Kilpatrickin projektimetodisssa systematisoinnin vuoksi.
Entä menetelmä-tilanne 2000-luvulla? Jotain ihan uutta?
Sjöstrandin kirja on julkaistu 1960-luvulla, joten nyt täytyy ajatella kokonaan itse. Onko menetelmien kirjossa tapahtunut jotain oleellista imitaation, pänttäyksen ja kysymys-vastausmallin muunnelmien suhteen tai lisäksi?
Voisiko ajatella, että kysymys ja vastaus ovat itse asiassa kaikkien menetelmien kestävä ydin. Joissain menetelmissä painottuu valmis vastaus (kysymys on, mutta se on piilossa). Joissakin aloitetaan kysymyksellä ja edetään kohti vastausta/vastauksia. Joissakin pääpaino on vastauksen omaksumisessa. Toisissa taidossa kysyä ja etsiä vastausta. Vuosien varrella erilaisia yhdistelmiä on syntynyt luvuton joukko.
Onko oppilaan oppimisen kannalta eri menetelmillä jokin oleellinen ero? Jos ja kun oppilas itse muokkaa informaatiosta ja kokemuksistaan induktiivisesti tietoa, mukaan tulee väistämättä myös sälää. Mutta se tieto, joka syntyy on itse koettua.
Jos taas oppiaines siirtyy deduktiivisesti, oleellinen korostuu. Saamme tiedon välillisesti toisilta. Voimme ymmärtää sen myös väärin.
Meillä on edelleen tietoa, joka halutaan sellaisenaan siirtää oppilaille. Matematiikka on tällaista. Vieraiden kielten sanat jne. Monen tieteenalan käsitteet ja lait. Tällainen tieto saadaan auktoriteeteilta. Mutta nykypedagogiikassa sitä havainnollistetaan. Asiat opetetaan tutusta tuntemattomaan, yksinkertaisesta vaikeaan edeten- lapsen ei tiedon rakenteen ehdoilla.
Tämän päivän metodi muistuttaa minusta jesuiittakoulun "monimenetelmää". Tunneilla luetaan, keskustellaan, kisaillaan. Niin ikään herbartilaisuudesta elää yhä osa: uusi asia opetellaan yhdessä (usein kirjaa lukemalla), aikaisempia kokemuksia kysellään, kerrataan, painetaan mieleen ja opittua sovelletaan tekemällä harjoitustehtäviä (esim. työkirjaan). Olemme oppineet havainnollistamaan asioita. Elämänläheisyys ja havainnollisuus ja vaihtelevat menetelmät tekevät oppimisesta mielenkiintoista ja houkuttelevaa. Käytämme kuvia. Jne. Mutta perusidea on sama. Melkoinen osa tietoteknisistä ohjelmista on vain saman sähköisiä muunnelmia. Tällainen tieto on erässä mielessä "pakkotietoa", ja se haastaa meidät liittämään menetelmiin piirteitä, jota moitivoivat ulkoisesti. Yhä vähemmän halutaan käyttää pakkoa ja rangaistuksia tukemaan opiskelua. Pitäisikö meidän uudelleen pohtia nyt pannassa olevaa kilpailua motivointikeinona? Tai luonnollisia rangaistuksia?
Tämän rinnalla koulussa - yhä enemmän- on tilaisuuksia luoda kokonaan omaa. Se, mitä opimme on itse välittömästi hankkimaamme/keksimäämme. Jo kauan koulussa on saanut kirjoittaa omia aineita ja esseitä ja tehdä kuvataidetöitä. Tänään oppilaat pitävät omia ppt-esitelmiä aiheista, jotka ovat heille tärkeitä. Oppilaat kuvaavat elokuvia, säveltävät musiikkia. Projektit ovat hyvin avoimia. Huomio kiinnittyy sen ohjaamiseen, kuinka tietoa syntyy informaatiosta. Tieto syntyy itse hankkien omista kokemuksista. Tässä toiminnassa käyttövoimana on sisäinen motivaatio- mutta joskus sekin on lukossa. ja joskus oppilas pääsisi paljon helpommalla, kun vain kuuntelisi ja uskoisi ja omaksuisi eikö? Mutta itse touhuilu on kivaa.
Jos kysymys ja vastaus ovat kaikkien menetelmien ydin, voisiko menetelmät jakaa näin neljään ryhmään
- menetelmät, joissa sekä kysymys että vastaus ovat lukittuja, ja tieto kokonaan välillisesti annettavaa (katekeettistyyppinen opetus, käännösharjoitukset)
- menetelmät, joissa vastaus on lukittu, mutta tie (kysymykset) pitää itse keksiä (luonnontieteen laboratoriokokeet)
- menetelmät, joissa kysymys on lukittu, mutta vastaus saa olla erilainen (katsomusaineiden opetuskeskustelu)
- menetelmät, joissa sekä kysymys, että vastaus ovat täysin avoimia (luova toiminta)
Tunnisteet:
Kasvatus,
Kasvatusalan kirjoja,
opetus/oppiminen,
retro
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)