Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Pedagogy for Tomorrow


KUVA: Opetushallituksen Irmeli Halinen kertasi tulevaisuus-kasvatus-hankkeen lähtö-kohtia.
NOIN 120 edustajaa 20 OECD-maasta oli paikalla Wanhassa Satamassa päättämässä vuosia kestänyttä "School for Tomorrow"-hanketta. Siinä eri maiden korkeat virkamiehet hahmottelivat tulevaisuuden koulua, joka vastaa 2000-luvun haasteisiin ja innostaa 21. vuosisadan oppilaat opiskelemaan.

SUOMESSA tulevaisuuden koulu-teemaa on työstetty poikkeuksellisen laajasti: kansallisella, aleellisella ja myös koulujen tasolla. Niinpä Team-Finlandille oli varattu kaksi tuntia seminaarin ohjelmasta. Esitys rakentui elementeistä. Kehittämisjohtaja Jorma Kauppinen avasi session. Se jälkeen esiteltiin kansallisen tason case: kriittinen skenariotyö, jota on tehty Opetushallituksessa. Aluetasolta kuultiin kaksi alustusta, toinen Mikkelistä ja toinen Oulusta.


KUVA: Kulosaaren ala-asteen rehtori Anneli Rautiainen avasi tulevaisuus-pedagogiikkaa
MINÄ oli mukana kolmannessa osioissa, jossa esiteltiin Suomessa vuosina 2000-2006 toteutettua tulevaisuuskasvatushanketta. Osiomme aloitti hankkeen johtaja Irmeli Halinen. Sen jälkeen syöksyttiin itse pedagogiikkaan, jota avasi Anneli Rautiainen ( ks. myös juttu Opettaja-lehdestä).

AURORAN osuus oli videolla: 5 minuutin leikkeessä näytettiin, kuinka tulevaisuustehtäviä konkreetisti tehdään Ismo Lehikoisen luokassa. Video herätti paljon ihastusta.

Suomen esitys otettiin innolla vastaan. Eikä ihme. Kokonaisuutta valmistamassa oli melkoinen asiantuntijajoukko mm. Ritva Järvinen, Paula Mattila ja Petra Packalen Oph:sta. Tulevaisuuskasvatuksessa meillä on hieno tilanne. Opettajille on materiaalia, ja tulevaisuuskasvatuksen kouluttajien koulutus on käynnissä. Seuraavat lähipäivät vedämme Annelin kanssa tämän viikon keskiviikkona ja torstaina.

KUVA: School for Torrow-päätösseminaariin osallistui myös komission virkamies Tapio Säävälä, entinen Koulumäen koulun rehtori. Terveisiä lähetti.

PÄIVÄLLISELLE en joutanut jäämään. Vespan selkään, ja vauhdilla kohti koulua. Johtokunta oli ystävällisesti suostunut siirtämään syksyn tärkeän kokouksen alkua klo 19.15:een seminaarin vuoksi. Ehdin juuri. Immu oli loihtinut hyvät voileivät, ja niiden voimalla kokous eteni nopeasti ja hienossa ilmapiirissä. Tulostimme pöytäkirjan allekirjoitettavaksi jo ennen yhdeksää.

maanantaina, syyskuuta 29, 2008

www.blogilista.fi

BLOGIT ovat hauska harrastus. Www.blogilista.fi- on sivusto, joka seuraa sinne kirjoittautuneita blogeja ja pitää mm. luetuimpien blogien listaa. Tällä hetkellä kirjautuneena on yli 17 700 blogia. Pitkään kärkiblogit olivat (miesten?) huumoriblogeja tai (naisten?) käsityöblogeja. Nyt listaykkösenä on "Paras aika vuodesta", ja sen teemana ovat kengät, vaatteet jne. Blogilla on yli 7500 lukijaa viikossa!!! Jos mitään ymmärrän naiset ovat valtaamassa blogimaailmaa. Hieno juttu. Johtava teema on muoti. Poliitikoista enimmäisenä listalla tuli tänän vastaan J.J. Kasvi sijalla 75. Hänellä on 586 lukijaa viikossa.

TOKI tsekkasin listalta tämän blogin aseman. Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II-blogi on sijalla 397. Se on noussut yhtäkkiä yli 2000 sijaa! Lista perustuu käynteihin blogeissa blogi.fi-listan kautta. Tuolle sijaluvulle pääsee 21 lukijalla viikossa. Blogin oma laskuri näyttää noin 200 vierailua päivässä. Mukavaa, että tällainen kouluteema kiinnostaa.

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Kouluväki tarvitsee energiansa suojelua!



MINULLA oli ilo käydä perjantaina työpäivän jälkeen puhumassa Vantaan Opettajien Ammattiyhdistyksen yhteysopettajille työssäjaksamisesta MS Gabriellalla ennenkuin he lähtivät Itämerelle. Muutama vuosi sitten ahkeroimme Aurorassa erityisesti tuon teeman parissa, ja saimmekin tuloksia. Projektistamme tehtiin oikein tv-juttukin (Duuniblues). Tuota prosessia kävin kuvailemassa.

Työhyvinvointityössä ei saisi herpaantua. Näin meillä ehkä on käynyt. Työ on aloitettava ihan alusta, tai vieläkin huonommasta lähtöruudusta kuin vuonna 2005, siksi kovilla sitä juuri nyt ollaan. Mutta hyvät kokemukset antavat uskoa siihen, että tästäkin "kuoleman laaksosta" vielä noustaan.

Sitä ei voi liikaa korostaa, kuinka tärkeää on tunnistaa itsessä (ja myös kavereissa) väsymisen merkit. Ja tunnustaa ajoissa, että ei jaksa ja että tarvitsee apua. Myös menettelytavat täytyy yhteisössä avoimesti puhua. Näin nyt ajattelen:

MÄÄRITELMIÄ
Stressi on epäsuhtaa vaatimusten ja mahdollisuuksien välillä.

Työuupumus on vakava, työssä kehittyvä krooninen stressioireyhtymä, jolle on ominaista (1) pitkäaikainen kokonaisvaltainen väsymys, (2) kyyniseksi muuttunut asennoituminen työhön ja (3) heikentynyt ammatillinen itsetunto. Työuupumus ei ole yhteisötasolla sairaus vaan häiriötila. Se ei hoidu vain ihmissuhteilla. Työlle on tehtävä jotain.

NÄIN TYÖHYVINVOINTI ROMAHTAA
1. Ensin on työhyvinvointi. Silloin työn kuormitus on sopivassa tasapainossa työnimun kanssa.
2. Sitten kuorma kasvaa, väsymys jää päälle ja leviää. Pian normaali lepo ei riitä palautumiseen. Ihminen väsyy ja väsyy.
3. Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään, kun ei muista enää, milloin oli hyvä olla töissä. Väsymys on tuolloin muuttumassa negatiiviseksi stressiksi.
4.Negatiivinen stressi näkyy ulospäin, ihminen menettää (jo toisen kerran) hallintansa (paiskoo ovea, huutaa...).
5. Jollei ihminen vieläkään pysähdy, seuraa työuupumus....
6. ja sitten seuraa masennus
7...ja terveys alkaa vaarantua.

TYÖUUPUMUKSEEN kuuluu väsymisen lisäksi kyynistyminen. Kyyninen asenne työhön ei ole vain väsymistä, se on myös asenteellinen muutos; Ihmisestä alkaa tuntua, että työssä ei ole järkeä, "Eikö millään ole mitään väliä ?" lauloi Irwin Goodman.

Kyynisyys tarkoittaa
- työn ilo katoamista
- katkeroitutumista
- uskon menettämistä vaikutusmahdollisuuksiin.
- työn tuntumista merkityksettömältä
- toisten ihmisiä kohtelua esineenä
- toisten innostuksen lannistamista
- negatiivista puhetta, joka myrkyttää ilmapiiriä
- työmoraalin romahtamista

Työuupumukseen kuuluu ammatillisen itsetunnon lasku. Tuntuu, ettei enää selviä tehtävistä. Ei ehdi. Ei osaa. Ei ole koskaan osannutkaan. On huono.

TYÖUUPUMUKSEN RISKIÄ kasvattavat siis toisaalta kasvava kuormitus (rasittavuus, ratkaisemattomat ristiriidat) ja toisaalta vähenevä työn imu ( tuen puute, rakentavan palautteen puute)


KORJAUSLIIKKEET:
1. Lopetetaan painaminen verenmaku suussa. Pysähdytään.
2. Vastalääkkeet stressiin ja väsymykseen ovat: a) Oma elämä kuntoon: Riittävä uni. Monipuolinen ravinto. Ulkoilu ja kuntoilu. "Hanki oma elämä". Kehitä muitakin rooleja kuin työrooli. b) Työelämä kuntoon: Kun väsyminen ei helpota enää normaalisti levolla, työtä on muokattava ja riisuttava. Työt on mitoitettava voimavarojen mukaan. Ensimmäiseksi on tartuttava työn osiin, jotka aihettavat stressia. On etsittävä uusia kevyempiä tapoja toimia. Stressin hallinta on toisin toimimista.
3. Vastalääke työn hallinnan tunteen katoamiseen: On asetettava mahdollisimman konkreetit tavoitteet. Ne antavat rajat (vrt. rajaton työ). On määriteltävä yhdessä, mikä on riittävän hyvää. Pidetään huolta, että tieto kulkee.
4. Työhön tuovat iloa itsenäisyys, vaikutusmahdollisuudet, onnistumisen ja osaamisen kasvun kokemukset, kannustus, tuki ja kiitokset.Niitä lisää!
5. Vastalääke kyynisyyteen on toiminnan mielekkyyden avaaminen ja työyhteisön toimivuuden varmistaminen. Toimivassa työyhteisössä on selkeät pelisäännöt ja rajat (tarve onnistua), myönteinen, kannustava ja vapautunut ilmapiiri (tarve kuulua ja saada itselle tärkeiltä huomiota) sekä vapautta (tarve olla oman toimintansa käynnistäjä).

Kerhoihin ilmoittautui 285 lasta!



KUVA: Koulun kuoro oli kaikkein suosituin kerho. Juha Hyvärisen ottama kuva kuoron joulukonsertista vuonna 2004. Seuraavaksi suosituimpia olivat bändikerhot.


ILMOITTAUTUMINEN oppilaille maksuttomiin kerhoihin on päättynyt. Seuraavassa yhteenvetoa ilmoittautuneista. Maksuttomiin Opetushallituksen erityismäärärahoilla rahoitettuihin) TIP-kerhoihin ilmoittautui 97 lasta. Koulun omilla rahoilla rahoitettuihin ns. siestakerhoihin ilmoittautui 122 lasta. Maksullisiin TIP-kerhoihin osallistuu 66 lasta. Yhteensä koulun organisoimaan kerhotoimintaan osallistuu 285 oppilasta. (Huom! Osa lapsista osallistuu useaan kerhoon).

MAANANTAIKERHOT

Koulun maksuttomat ns. siestakerhot
• (1) Kuoro siestalla (53 kerholaista)
• (2) Bändikerho: ma13.30-15., ti 8.15-9 ja 13.30-15., ke klo 8.15-9 ja pe 8.15-9 3.-6-luokkalaisille (32 kerholaista,)


Maksuttomat TIP-kerhot
• (3) Luokkakerho 5d/klo 8.15-9 (kuusi ilmoittautunutta), mahdollisesti toinenkin aika
• (4) Bändikerho: klo 15-17 välillä. (21 ilmoittautunutta, osa maanantaina osa tiistaina)
• (5) ATK-kerho, (7 ilmoittautunutta)

TIP-maksulliset kerhot
• (6) Karatekerho klo 15-16 (liikuntasali, 18 osallistujaa)
• (7) Karatekerho klo 16-17 (liikuntasali, 13 osallistujaa)


TIISTAIKERHOT

Koulun maksuttomat ns. siestakerhot
• (8) ATK-kerho, 1-3- luokkalaisille. (17 ilmoittautunutta),useana päivänä
• (9) Bändikerho: ma, ti, ke, pe 3.-6-luokkalaisille

Maksuttomat TIP- kerhot
• (4) Bändikerho: klo 15-17 välillä.( em 21, osa maanantaina osa tiistaina)
• (10) Luokkakerho 5a/joka toinen viikko liikuntatuntien paikalla (17 lasta)

TIP-maksulliset kerhot
• (11) 4Kids- 7.10. alkaen klo klo 16.15 - 17.00. Kohderyhmänä ovat koulumme 0-2.-luokkalaiset. (3 osallistujaa)
• (12) Luontokerho klo 15-16.30 (DreamMix-luokka, 7 osallistujaa)

KESKIVIIKKOKERHOT

Koulun maksuttomat ns. siestakerhot
•(2) Bändikerho: ma, ti, ke, pe 3.-6-luokkalaisille

Maksuttomat TIP-kerhot
• (4) Bändikerho: ma, ti, ke klo 13.30-15. 3.-6-luokkalaisille
•(13) Teatterikerho klo 15-16. (5 ilmoittautunutta)
•(14) Teatterikerho klo 16-17. (10 ilmoittautunutta)
•(15) Tanssikerho klo 15-16. (6 ilmoittautunutta, alkaa keväällä)
•(16) Palloilukerho klo syksyn ajan 15-16 (12 ilmoittautunutta), keväällä klo 16-17

TIP-maksulliset kerhot
• (17) Kuviskerho klo 15-16.30 (TN-luokka/2b-luokka, 15 osallistujaa)
• (18) Reippauskerho ( 4 X) 17 ilmoittautunutta)


TORSTAIKERHOT

Maksuttomat TIP-kerhot
• (8) Luokkakerho 5a/joka toinen viikko liikuntatuntien paikalla
• (19) Luokkakerho 5b/ 13.30-14.15. (11 ilmoittautunutta)

TIP-maksulliset kerhot
•(20) Kuviskerho klo 15-16.30 (TN-luokka/2b-luokka)
•(21) Jamkids-kannelkerho klo 15.30-16.30 (kieliluokka 3 osallistujaa)

PERJANTAIKERHOT

Koulun maksuttomat ns. siestakerhot
•(2) Bändikerho: ma, ti, ke, pe 3.-6-luokkalaisille

PERIODEITTAIN

Koulun maksuttomat ns, siestakerhot
• (22) Teatterikerho (4.-6-lk) (5 ilmoittautunutta)
• (23) Personal Trainer (15 lasta Kutsukerho)

Maksuttomat TIP-kerhot
• (23) Läksykerho 5d:n oppilaille ( 2 poikaa), joka päivä 15 min.

lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Auroran viikkokirje (Nro 40)



TÄSSÄ Auroran koulun viides viikkokirje! Viikkokirjeessä tiedotetaan tiivisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai. Kun www-sivujemme päivitysasiat siirtyvät taas koulun vastuulle, viikkokirje siirtynee sinne.


KUVA: Kalajärven koulun pihatyöt on saatu pian kokonaan valmiiksi. Diasporassa olevat 5.-6.-luokkien oppilaat nauttivat mm. vempaimista ja metsästä.


SEITSEMÄN KOULUVIIKKOA TAKANA JA KAKSI SYYSLOMAAN!

VIIKKOA sävytti Kauhajoen tragedia. Yhteiskuntamme tarvitsee nyt vakavaa pysähtymistä. Aurorassa toimittiin kriisohjelman mukaisesti. Menehtyneiden muistoa kunnioitettiin sytyttämällä kynttilät. Lippu oli puolitangossa. Opettajat ja oppilashuoltohenkilöstö varasivat aikaa oppilaitten kuunteemiseen. Lisäksi pidimme ulko-ovet lukossa.

KUVA: 5a-luokka osallistui Kalajärven koululla järjestettyyn hiljaiseen hetkeen Kauhajoen tragedian vuoksi. Lohduttavat sanat puhui rehtori Leila Tuominen.


VALOA synkkään viikkoon toi poutainen ilma. Valoa tarvitaan. Syksyn tautijakso ei nimittäin ole vielä ohi.

MUUTAMAN yön kuluttua päättyy ilmoittautuminen TIP-syyslomatoimintaan. Toistaiseksi ilmoittautumisia on vain neljä. Niin pienelle ryhmälle toimintaa ei voida järjestää. Myönteisiä on, että Lippajärvellä vanhemmat ovat siis pystyneet järjestämään jo hyvissä ajoin ja omin päin sen, että lapset eivät joudu olemaan yksin syysloman ajan. Hienoa.

USKOMATTOMAN paljon työtä näyttää vaativan talon tekniikan saaminen kuntoon. TV:mme eivät toimi. Onneksi saimme apua virastosta. ATK-laitteiden siirto parakista pääkouluun vaatii hurjan monen tahon yhteistyötä, siinä riittää linkittämistä. Keskusradio huutaa. Koulukellojen rikkoutunutta osaa ei ole vielä saatu Suomeen. Palaneessa parakinosassa tuhoutuneen omaisuuden vakuutusasiatkin ja uusien tavaroiden tilaamiset vievät paljon enemmän aikaa, kuin kuvitteli.

ASIAT myös etenevät ja jatkuvat. AURORAN Koti ja Koulu ry: piti vuosikokouksensa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Eija Kaarto. Onnea. Koulumme kirjastoa siirretään taas tietokoneaikaan. Viimeisetkin kerhoilmoittautumiset on (toivottavasti)saatu, ja ensi viikolla kerhot ovat käynnissä. YU-joukkoueemme menestyi mukavasti kunnan kisoissa.

JA ILOISIA vieraita on käynyt kylässä mm. entinen opettajamme Mirde Kilponen ja Marjatta-mummi.

LUUNJAN LEIRIKOULUSTA
KUVA: Luunjan leirillä toukokuussa 2006 (Kuvannut Juha Hyvärinen).

Auroran opettajat ovat siis 99 %:n varmuudella varautumassa järjestämään ensi keväänä kaikille oppilaille avoimen koululeirin Luunjaan. Koska leirien tulee olla kaikille ilmaisia, kartoitimme pikakyselyllä vanhempien mielialoja. Pikakyselyyn vastasi 42. Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille. Vastaukset jakautuivat seuraavasti

Jos Aurora järjestää leirikoulun Luunjaan ...
1. lapseni lähtee ja lahjoitan 200 € 17 (40%)
2. lapseni lähtee (en lahjoita 200€) 3 (7%)
3. lapseni ei lähde 18 (42%)
4. lähden itsekin ja maksan 200€ 7 (16%)


Aikaisempinä vuosina leirille on lähenyt noin 100 lasta (kolmasosa). Olemme myöntäneet leirikoulustipendejä 10:lle %:lle lapsista. Kyselyn perusteella tarve saattaisi olla noin 15 %. Pikakysely osoitti, että leirin valmistelua kannattaa jatkaa. Syysloman jälkeen koteihin lähtee virallinen kysely. Paras ajankohta leirille olisi varmaankin viikko 21 (siihen osuus kuitenkin helatorstai).

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°
HUOM! Juuri saamani tiedon mukaan Reet Rannasaar on myymässä Luunjan lastenleiriä. Tämä uutinen saattaa vaikuttaa yhteistyösuunnitelmiimme.

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

KOHTI ENSI VIIKKOA

Ensi viikosta (40) näyttää tulevan hektinen. Rehtori on työkomennuksilla maanantaina, keskiviikkona ja torstaina. Apulaisrehtorimme Ulla on virkavapaalla syyslomaan saakka. Pikaista paranemista. Virkavapauden vuoksi apulaisrehtorina toimii opettaja Uma Jutila. Hänet tavoittaa kännykästä (09) 816 40481. Uma hoitaa opettajien sijaisjärjestelyt.

Maanantaina 29.9.2008

5.-6.-luokkien opettajilla on YT-istunto klo 8-9. Asialistalla mm. kerhotilanne ja tulevaisuuskasvatus (YLE:n tekemä video).
Rehtori rientää Helsinkiin esittelemään korkea-avoisille vieraille suomalaista tulevaisuuskasvatusta. Kyseessä on 29.9.-1.10. pidettävä OECD:n ja Opetushallituksen kansainvälinen Schooling for Tomorrow -hankkeen päätöskonferenssi Helsingin Wanhassa Satamassa. Konferenssin avaa opetusministeri Sari Sarkomaa klo 9.30.

4ac-luokalla sekä 3a- ja 5d-luokilla päättyy ilmaisutaidon ja sirkuksen kurssi taidetalo Aurorassa.

Johtokunta on kutsuttu koolle illaksi. Kokouksen alkua on siirretty rehtorin työtehtävien vuoksi klo 19.15:een.

Tiistaina 30.9.2008

Siestalla oppimateriaaliesittely
OHR kokoontuu klo 13.30- 15.
Kalajärvellä opiskelevien luokkien opettajien suunnitteluiltapäivä on klo 15- 17.30.

Keskiviikkona 1.10.2008

0.-4.-luokkien opettajilla on YT-istunto klo 8-9. Asialista sama kuin maanantaina. Auroran poikien jalkapallojoukkue osallistuu valmentaja Esa Purasen johdolla lohkon alkukarsintoihin.

Rehtori työkomennuksella Tulevaisuusseminaarissa Helsingissä. Illalla koululla harjoittelee Oppimiskeskuksen opettajateatteri Jukka Jokirannan johdolla.

Torstaina 2.10.2008

Rehtori työkomennuksella Tulevaisuusseminaarissa Helsingissä.

Perjantaina 3.10.2008

"Normipäivä". Opettaja Hanna-Leena Juutilaisen viimeinen työpäivä meillä. Hyvää matkaa ulkomaille!

Rauhallista viikonloppua ja sen jälkeen uutta, sähäkkää työviikkoa!

Martti-rexi

perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Espoon kunnallisvaalit- opetusalan ehdokkaat



KUNNALLISVAALIT ovat sunnuntaina 26.10. siis kuukauden kuluttua. Valtuustoon tarvitaan myös opetusalan osaamista. Bongasin listoilta nämä nimet. Puuttuuko joku? Boldatut ovat Martin sertifioimia "ansioituneita" ehdokkaita :-) (suomeksi kavereita).

VIHREÄT

2 Aarrekivi, Pia, opettaja, hum. kand.
8 Binder, Tesi, opettaja, opinto-ohjaaja, lärare, studiehandledare
14 Hannula, Markku, professori
26 Juntunen, Elina, lehtori, TM
30 Kainulainen, Antti, historian opettaja, FM
32 Karlsson, Kaius, erityisopettaja, medianomi
49 Lempiäinen, Pekka, lehtori
60 Matikka, Marjo, opintosihteeri, yrittäjä (opetuslautakunnan vpj.)
89 Stambej, Ville, luokanopettaja, MMM, klasslärare, AFM (Jousenkaaren koulu)
93 Tenkanen, Marjut, rehtori, erityisopettaja
97 Volotinen, Teresia, FM, erityisopettaja



RUOTSALAINEN KANSANPUOLUE

103 Anderssén, Christina, speciallärare
109 Björk, Tony, klasslärare, ped. mag.
110 Björkman, Monica, musiklärare
114 Bondestam, Kristoffer, ämneslärare, biolog
130 Haeggström, Eeva, FM, lektor
148 Oldenburg, Monica, tf. speciallärare, hälsovårdare
169 Viertomies, Pekka, lektor



KESKUSTA


228 Käri-Zein, Päivi, KTM, lehtori
242 Paajanen, Ljudmila, opettaja, FK
245 Rasimus, Liisa, kotiseutuneuvos, opettaja
250 Siberg, Heli, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja



PERUSSUOMALAISET

272 Kukkonen, Jarno, luokanopettaja (Hansakallion koulu)
286 Sonkeri, Seppo, oppilaanohjaaja
300 Christensson, Marika, koulunkäyntiavustaja
309 Partanen, Jyri, opettaja, laatupäällikkö
313 Salminen, Heli, resurssiopettaja



KOKOOMUS


325 Alaviiri, Kaisa, kasvatustieteen maisteri, erityisluokanopettaja
330 Eklund, Pekka, opettaja, urheiluvalmentaja
334 Falkenstedt, Kristina, rektor, rehtori
338 Havu, Isto, filosofian maisteri, opettaja
342 Hietanen, Ira, opiskelija, koulukäyntiavustaja
348 Jääskeläinen, Jarmo, kasvatustieteen maisteri, vs. rehtori
353 Kauranne, Samuli, filosofian maisteri, apulaisrehtori
359 Kling, Eero, filosofian maisteri, rehtori
372 Lauslahti, Sanna, kauppatieteiden maisteri, kansanedustaja (opetuslautakunnan pj.)
377 Liimatainen-Lamberg, Anna-Ester, opetusneuvos, terveydenhuollon tohtori
381 Markkula, Markku, diplomi-insinööri, johtaja (Dipoli)
394 Niemi, Marika, kauppatieteiden maisteri, opettaja
403 Pirinen, Anne, lehtori, valtiotieteiden maisteri



KRISTILLISDEMOKRAATIT

423 Ervamaa, Katariina, FM, erityisopettaja
442 Markkula, Anna-Liisa, KTM, opettaja
453 Syrjäläinen, Esko, lehtori
456 Vuorilehto, Marja, liikunnanopettaja



VASEMMISTOLIITTO


459 Andersson, Elisabet, merkonomi, kouluavustaja
475 Karhula, Jukka, rehtori
492 Mäntynen, Kirsti, koululaisten ohjaaja



SOSIALIDEMOKRAATIT

529 Gustafsson, Tuulikki, fil. kand., rehtori
532 Heinänen, Anu, koulunkäyntiavustaja
548 Kivimäki, Jukka, ammattiaineiden lehtori, pääluottamusmies
569 Lumme, Jasminiitta, luokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri
585 Näkki, Pirjo, sosiaalialan lehtori, psykoterapeutti
588 Pekkonen, Ari, koulunkäyntiavustaja
592 Posti, Jonne, erityisopettaja
603 Sistonen, Markku, liikunnanopettaja
604 Suntio, Hannu, filosofian maisteri, lehtori

614 Vepsäläinen, Kaisu, filosofian maisteri, opettaja

Eija Kaarto Koti & Koulu ry:n vetäjäksi

AURORAN K&K-vuosikokous pidettiin tiistaina 23.9. Rehtori piti alussa esityksen ajankohtaisista asioista, sen jälkeen käytin läpi menneitä ja tulevia yhteistyöhankkeita.

Eija Kaarto (lapset 2A ja 5A) valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Onnea ja Voimia!

Uuteen johtokuntaan 2-vuotiskaudeksi valittiin Satu Jumpponen, Carita Lähdesmäki, Pasi Bordi, Marjo Lehtinen, Pia Kontola ja Annaleena Kuhanen.

Johtokunnassa jatkavat viime vuonna valitut Marita Anjala, Tuija Holmström-Erkamo, Päivi Tiainen ja Sari Viding.

Uusi johtokunta järjestäytyy ensimmäisessä kokouksessaan ja valitsee varapj:n, sihteerin, rahastonhoitajan ja mitä lie muita rooleja Eija keksii :) Uhkasi että kaikille löytyy joku tehtävä...

Tärkeää on muistaa että KAIKKIIN johtokunnan kokouksiin ovat ERITTÄIN tervetulleita ihan kaikki kiinnostuneet vanhemmat. Virallisella jäsenyydellä ei ole merkitystä kun päätöstapauksissa. Mielipiteiden vaihtoon ja keskusteluun kaivataan mahdollisimman paljon ihmisiä ja mielipiteitä ja ideoita.

Jotta tieto kulkisi hyvin yhdistyksestä kaikkiin luokkiin, niinyhteyshenkilötiedot kerätään joka luokalta. Yhteyshenkilö sitten jatkolähettää viestit oman luokkansa mailijakeluna valmiina.

Syksyn seuravat kokoukset ovat maanantaina 20.10 klo 18.30 ja maanantaina 24.11 klo 18.30, ja paikkana opettajien taukotila koululla.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Annaleena Kuhanen
tiedotusvastaava

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Kullervo Kalervon poika

KUVA: Kullervo. Auroran Maarit Tyrjyn kuudennen luokan kuvitettu sinfonia vuodelta 1997.


KALEVALAN traagisimpia tarinoita on tarina Kullervo Kalervon pojasta. Se on tuskallisen ajankohtainen taas tänään.

Syvä osanottoni kaikille, joita Kauhajoen tragedia on koskettanut. Mykkä tuskanhuutoni niille, jotka olisivat halutessaan voineet estää tragedian. Maksamme rakenteellisesta välinpitämättömyydestä hirveää hintaa.

Martti Hellström

Alussa on kaltoin kohdeltu Kullervo, "pedon sikiö", jonka veljensä lähes kuoliaaksi hakannut Unto myy orjaksi seppä Ilmarille. Kullervo on täynnä raivoa ja hautoo kostoa otsassaan orjan merkki. Kullervo paimentaa Ilmarin karjaa. Hän syö eväitä ja leikkaa isänsä veitsellä Ilmarin emännän tekemää leipää. Veitsi osuu eväsleivässä olevaan kiveen. Kullervo vannoo kostavansa sepän vaimolle Ajatar, ihmisten vainooja, kehottaa Kullervoa kostamaan - tappamaan ja ihmisille hyvää tahtova Sinipiika yrittää rauhoittaa. Hyvä ja paha taistelevat. Kullervo haluaa vain kostaa. Hän tappaa sepän vaimon ja pakenee metsään. Kullervo tulee tuntemattoman henkiin jääneen isänsä Kalervon kotiin. Hän katuu murhaa ja kertoo siitä Kalervolle. Äiti tunnistaa poikansa ja isän vastustuksesta huolimatta poika otetaan kotiin.

Tuhon kierre alkaa. Ainikki, kadoksissa ollut Kalervon tytär ja Kullervo tapaavat metsässä. Kullervo ihastuu tähän tuntemattomaan tyttöön. Paljastuu, että he ovat sisaruksia. Myöhemmin paimenet tuovat viestin, että järkyttynyt Ainikki on hukuttautunut. Syntyy riita isän ja pojan välille. Kullervo tuo mukanaan vain murhetta ja tuskaa. Äitikin toivoo pojan pakenevan, isä toivoo vapauttavaa kuolemaa kuten Kullervokin. Mutta vielä elää Unto, jolle Kullervo uhkaa kostaa. Hän ottaa isänsä sotapaidan ja lähtee.

Kullervo saa houkuteltua mukaansa metsästäjiä kostoretkelleen. Hän saa kuulla, että äiti ja isä ovat kuolleet hänen lähdettyään, mutta Kullervo ei enää piittaa mistään. Vain kosto tuntuu suloiselta. Kullervo miehineen sytyttää Untolan talon palamaan. Alkaa hirveä taistelu. Unto tapetaan. "Tehty on koston työ, tehty kaikki!"

Kullervo palaa Kalervon taloon. "Autio on pesä." Metsässä äidin haamu kohtaa Sinipiian. He keskustelevat surullisina Kullervon kohtalosta. "Ei muistele syitä äiti, hän lastaan lempii vaan. Hän oli kaunis vauva." Sinipiika rukoilee vielä armahdusta Kalervon pojalle. Mutta Kullervo on tullut tiensä päähän; hän polvistuu ja syöksyy miekkaansa.


MIKÄ rikkoo lapsen mielen? Miten loukattu sielu voitaisiin eheyttää? Miten kunniansa voisi palauttaa muutoin kuin tuhoamalla?
Syvä suru.

Tule meille sijaisopettajaksi!


KUVA: Sijaisopettajan työ on vastuullista ja vaativaa. Mutta myös tavattoman tärkeää.


OLETKO kiinnostunut koulutyöstä? Harkitsetko opettajan uraa? Haluatko tehdä tärkeää työtä lasten parissa, kun oma opettaja on poissa esim. koulutukseen osallistumisen tai sairauden vuoksi? Monet todella kuuluisat ihmiset ovat toimineet sijaisopettajina jopa presidentti Mauno Koivisto! Sijaisopettajan palkka on ihan mukava

Auroran koulussa on tarjolla töitä sijaisopettajille. Sinut opastetaan töihin, ja saat tarvitsemasi tuen. Jos olet kiinnostunut, ota yhteys rehtoriin ja kerro itsestäsi. Ensimmäinen sijaisuus on jo huomenna!

Martti Hellström
rehtori
marttifi (at) gmail.com

+358451118156

SIJAISOPETTAJAN 10 KÄSKYÄ (MH)

1§ Lue opettajan antamat ohjeet. Noudata niitä. Tsekkaa välitunnit (ja valvonnat) ja ruokailuvuorot. Katso flapilta monistushuoneesta, onko luvassa jotain erikoista. Ota selvää, kuinka päivänavas pidetään (meillä pieni tuokio luokan ensimmäisellä tunnilla). Kysy. Naapuriluokan opettaja auttaa. Maailma ei kuitenkaan kaadu, ellet ehdi käydä kaikkea läpi. Lue oppikirja kappale ennen kuin alat opettaa. Keksi varalle pikatehtäviä, jos työt loppuvat kesken.
2§ Jollei ohjeita ole, pidä sisäänmenotuntisi sellaisesta aiheesta, jonka hallitset hyvin. Tarkkaavaisuus kasvaa, kun sanot että pidät tunnin lopuksi kertauskokeen asiosta, joita kerrot. Kokoa etukäteen hyviä aineenaiheita ja ideoita kuvataidetöiksi. Varaudu siihen, että laitteet eivät toimi, kun niitä tarvitaan.
3§ Esittele itsesi oppilaille. Pyydä jotain oppilasta kirjoittamaan sinulle istumäjärjestys, jollei sitä muutoin ole.
4§ Tarkasta, että läksyt on tehty. Katso, että oppilaita ei ole pois. Kirjoita poissaolijoiden nimet ylös.
5§ Älä luennoi koko tuntia. On hienoa, jos sinulla on mukana joitain teemaan liittyviä esineitä. Kysy, ja anna oppilaitten vastata. Jos osaat, anna heille pieniä ryhmätehtäviä.
6§ Lapset ovat ihania. Paitsi jos he ovat kamalia. Kaikkialla maailmassa sijaista koetellaan. Oppilaat voivat vaihtaa nimiä. He narraavat, että opettaja on luvannut sitä ja tätä. Älä mene halpaan. Älä menetä malttia.
7§ Anna lapsille selkeä läksy ja kirjoita se taululle.
8§ Älä jätä lapsia koskaan yksin. Siirtykää paikaista toiseen jonossa. Kulje itse edellä.
9§ Älä rankaise oppilaita, ellet ole täysin varma siitä, mitä rangaistuksia saat käyttää, ja kuinka niiden suhteen pitää toimia. Jos joku oppilas häiritsee opetusta vakavasti, saata hänet naapuriluokkaan (ei yksin käytävään)
10§ Puhu lapsille ystävällisesti silloinkin kun he eivät sitä ansaitsisi. Jos kaikki tuntuu menevän pieleen, mene oppilaitten kanssa ulos pihalle ja anna heille ylimääräinen välkkä. Kun oikea välituntivalvoja tulee pihalle, mene rexin kansliaan ja sano, että tarvitset tukea.

Ja kun päivä on pulkassa täytä sijaisen päiväkirja, ja jos olet ensimmäistä kertaa meillä, myös sijaisen perustietoilmoitus.

Auroran YU-joukkue menestyi hienosti

KUVA: Jenni Kauppi ja juoksumitalli. Kuvannut Juha Kauppi.


AURORAN KOULUN YU-JOUKKUE osallistui Espoon koulujen välisiin urheilukisoihin. Kaikki tekivät parhaansa. Hienoa! Parhaiten menestyivät seuraavat urheilijamme:

6B:n Jenni Kauppi voitti hopeaa kuudensien luokkien tyttöjen 60 metrillä. Aika oli hieno: tasan 9,00 sekuntia.

5c:n Jere Paakkonen sai pronssia viiden luokan poikien korkeushypyssä. Tulos Jerellä oli 126 cm.

Dream Mixin Maria Sirenoli neljäs tyttöjen neljänsien luokkien pallonheitossa tuloksella 25,10 m.

4b:n Jiyar Seyyedi oli viides neljänsien luokkien poikien pallonheitossa tuloksella 39,60 m.

Koulujenvälisen kisan voitti Päivänkehrän koulu (rehtorina Jukka Sarpila), Aarnivalkea oli toinen (opettajana ex-auroralainen Leila Hänninen) ja kolmanneksi taisteli itsensä viime vuoden voittaja Soukka (josta meille on loikannut Jukka Jokiranta).

Kisoihin otti osaa ennätysmäärä kouluja: 48.

Esa Puranen
Auroran koulun YU-joukkueen valmentaja

Espoon kouluissa hiljainen hetki

Espoon kouluissa vietettiin 24.9. hiljainen hetki Kauhajoen tapahtumien johdosta
Kun tieto Kauhajoen tapahtumista saatiin, tiedotettiin asiasta viipymättä koulujen rehtoreita. Heitä pyydettiin kuuntelemaan erityisen herkällä korvalla koulujen oppilaiden ja henkilökunnan tuntemuksia tilanteen johdosta. Toedettiin, että mikäli ilmenee tarvetta keskusteluihin, niihin on nyt varattava aikaa. Tarvittaessa on mahdollista saada apua myös koulun psykologilta tai kuraattorilta.

Eilen keskiviikkona espoolaisissa kouluissa vietettiin hiljainen hetki Kauhajoen tapahtumien johdosta. Myös suomenkielinen opetuslautakunta otti osaa Kauhajoen tragedian uhrien omaisten suruun viettämällä hiljaisen hetken tiistaina kokouksessaan.

Kaisa Pitkänen
tiedottaja
Espoon kaupunki
Sivistystoimi, Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö

Opetusministerin surunvalittelut kouluille ja oppilaitoksille


KUVA: Opetusministeri Sarkomaa. Kuvannut Martti Hellström

Esitän syvät surunvalitteluni Kauhajoen tapahtumien johdosta uhrien omaisille, ystäville ja läheisille.

Järjetön väkivallanteko tutuksi ja turvalliseksi koetussa kouluyhteisössä horjuttaa lasten ja nuorten sekä kaikkien kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelevien perusturvallisuutta.

Kaikilla meillä on mielessä kysymyksiä, joihin emme osaa vastata. Voimme vain yhdessä keskustelemalla ja läsnäolollamme tukea lapsia, kasvavia nuoria ja koko lähiyhteisöämme pääsemään jälleen kiinni arkeen ja ehkäistä turvattomuuden tunteesta aiheutuvaa pahaa oloa. Myös kouluyhteisön aikuisten turvallisuuden tunteeseen on tärkeää kiinnittää huomiota. Kodin ja koulun tiivis yhteistyö on välttämätöntä.

Toimia, joilla oppilaitosten turvallisuutta voidaan lisätä, on tehty varsinkin viimeisen vuoden aikana ympäri Suomea. Opetusministeriö on tukenut ja on valmistautunut osaltaan tukemaan kouluyhteisöjä tässä työssä lähikuukausina. Näitä toimia jatketaan. Huoli on yhteinen.

Tiedämme kaikki, että yhteiskunnan ongelmat tulvivat kouluihin ovista ja ikkunoista. Kouluja , opettajia ja rehtoreita, ei saa jättää yksin vastaamaan näihin ongelmiin.

Kouluissamme tehdään päivittäin ainutlaatuista työtä nuortemme hyväksi. Tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja koko kuntayhteisön mukaan tukemaan lasten ja nuorten kasvua.

Surun keskellä meidän on katsottava tulevaisuuteen ja jatkettava yhdessä työtä. Kriisin jälkihoito jatkuu samalla kaikkialla, meidän on lohdutettava toinen toisiamme. Yhteisöllisyys näyttää nyt voimansa.

Toivotan teille kaikille voimia jaksaa tärkeässä työssänne.

Sari Sarkomaa
opetusministeri

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Rehtori keskiviikkona aamu-tv:ssä



AURORAN rexi on torstaiaamuna YLEN aamutv:ssä klo 8.50 -9.00 keskustelemassa Suren (Suomen rehtorien) edustajana Kauhajoen tragediasta koulujen näkökulmasta.

Rehtorien syvä osanotto

Suomen Rehtorit ry - Finlands Rektorer rf tiedottaa

Suomen Rehtorit ry esittää vakavan huolensa Kauhajoen ampumavälikohtauksen johdosta. Kauhajoen tapahtumat osoittavat järkyttävällä tavalla, kuinka koulujen ja oppilaitosten turvallisuuteen, vakavien kriisien ennaltaehkäisyyn ja viranomaisyhteistyöhön tulee kiinnittää entistäkin enemmän huomiota. Rehtorit koulujen ja oppilaitosten kriisiryhmien vetäjinä vastaavat siitä, että oppilaat, opiskelijat, opettajat ja muu henkilökunta saavat kaikin käytettävissä olevin resurssein henkistä tukea ja mahdollisuuden yhdessä käsitellä tunteitaan ja ahdistustaan, jotka liittyvät tapahtuneeseen.

Viimeaikaisten selvitysten perusteella koulujen ja oppilaitosten oppilas- ja opiskelijaterveydenhuollon resurssit eivät ole maassamme suositusten mukaisella tasolla. Ennalta ehkäisevien mielenterveys- ja terapiapalvelujen riittävään saatavuuteen tarvitaan lisää resursseja, kynnystä palvelujen piiriin pääsemiseksi tulee madaltaa ja hoitoketjun oppilas- ja opiskelijahuollosta erityispalveluihin tulee toimia.

Näiden palvelujen parantamisen ohella tarvitaan koko yhteiskuntaa koskettavaa asennekasvatusta toisen ihmisen huomioon ottamisessa ja toisesta välittämisessä. Koulujen ja oppilaitosten opettajille ja henkilökunnalle tulee antaa entistä enemmän aikaa kasvatustehtävän toteuttamiselle. Rehtoreille tulee antaa aikaa perustehtävälleen eli pedagogiselle johtamiselle.

Suomen Rehtorit ry korostaa, että vanhempien ja koululaisten muun kotiväen tulee seurata lasten ja nuorten tietoverkkokäyttäytymistä. Kasvatusvastuu ja ohjaaminen kuuluvat kodeille. Aktiivisella kodin ja koulun välisellä yhteistyöllä voidaan hyvin tuloksin tukea tätä vanhempien tärkeintä tehtävää. Toisaalta Suomen Rehtorit ry toivoo median ja uutisvälityksen tuntevan vastuunsa lapsista ja nuorista median kuluttajina.

Suomen Rehtorit ry esittää syvän osanottonsa Kauhajoen tragedian uhrien omaisille, vahingoittuneille ja koko Kauhajoen oppilaitosyhteisölle, opiskelijoille ja henkilöstölle.


Suomen Rehtorit ry
varapuheenjohtaja Jukka Kuittinen

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Ensiohjeita ampumakohtauksen käsittelyyn kotona

KUKAAN lapsi ei pysty välttämään kuulemasta/näkemästä järkyttäviä uutisia Kauhajoen ampumistapahtumasta. Todellinen väkivalta ja kuolema ovat monelle lapselle järkyttäviä, varsinkin meillä, jossa kriisejä on vielä tuoreessa muistissa.

Käsittelimme asiaa tänään koulussa korostaen, että Kauhajoki on kaukana, ja ampuja ei ole tulossa tänne. Poliisit tekevät siellä parhaansa, ja täällä Aurorassa me aikuiset suojelemme lapsia. Symbolisena turvatoimena on ovien lukitseminen. Lapsilla on ollut tilaisuus keskustella asiasta oppilashuoltohenkilöstömme kanssa.

Huomenna pidämme koululla hiljaisen hetken tapahtumassa menehtyneiden opiskelijoiden muistoksi ja sytytämme kynttilät.Tämänpäiväisen ikävän ampumatapauksen vuoksi huomenna keskiviikkona 24.9.2008 Suomessa on virallinen suruliputus.

Vanhemmat ovat kunkin lapsen kohdalla kuitenkin tärkein turvallisuuden tunteen antaja. Kannattaa varmaan harkita, kuinka moneen kertaan uutisia tapahtuneesta kannattaa katsella. Lapset kuuntelevat myös herkällä korvalla, miten me vanhemmat asiaa kommentoimme.

Seuraavassa on muutamia ehdotuksia siitä, kuinka asiaa voisi käsitellä.

ENSIOHJEITA SURUN KÄSITTELYN

1. Keskustellaan lapsen kanssa väkivallasta. Aikuisen pääviesti on: Suomi on turvallinen maa. Rikoksia tekee pieni osa ihmisistä. Ampuja on kuollut eikä uhkaa enää ketään. Lapsi on turvassa, vaikka maailmassa on myös paljon pahaa.

Lapsen kanssa on hyvä kerrata keinoja, joilla hänen turvallisuuttaan voidaan lisätä (lapsen kännykkä? Ovisilma? Ulko-ovet ovat lukossa)


2. Joitain lapsia kuolema pelottaa kovasti. Eri uskonnoissa kuolemaan liittyy erilaisia käsityksiä. Teemaa voi käsitellä lukemalla lapselle esim. sadun Bambista. Vanhemmat voivat kertoa, että uhrit kuolivat silmänräpäyksessä, Kun ihminen on kuollut, hän ei tunne mitään tuskaa. Ruumis laitetaan arkkuun, ja arkku haudataan maahan.

3. On tärkeää antaa lapsen kysyä. Jos lapsi kysyy asiaa, johon vanhempi ei osaa vastata, todetaan vain- Sitä en tiedä.

4. Annetaan lapselle mahdollisuus puhua tunteistaan. Lapsi voi vaikka piirtää, miltä hänestä tuntuu, ja sitten kertoa kuvasta.Kerrotaan lapselle, että kun tällaisia uutisia kuulee, on normaalia, että mieli on peloissaan ja surullinen pitkään. Pelot ja suru voivat tulla uniin. Ajan myötä murhe kevenee. Vie joskus hyvin pitkän ajan ennenkuin lapsi on käynyt koko surun läpi.

5. Monet lapset työstävät tällaisia tapahtumia leikkimällä niitä. Sitä ei pidä tuomita.

6. Vanhemman on hyvä näyttää omat tunteensa, ja samalla vahvistaa lapsen turvallisuude tunnetta

7. Keskustelutuokion voi päättää sen pohdintaan, miltä nyt keskustelun jälkeen tuntuu. Onko yhtään parempi olo?

8. Usein surua helpottaa, jos keskustelun lisäksi voi tehdä jotain konkreettista. Voidaan yhdessä sytyttää kynttilä.

TUKEA VANHEMMILLE

Jos tuntuu siltä, että lapsi tarvitsee paljon apua surunsa tai pelkojensa vuoksi, vanhemmat löytävät keskusteluapua mm. seuraavilta tahoilta:
- virka-aikana Espoon keskuksen terveysaseman psykiatrisilta sairaanhoitajilta
- sosiaali- ja kriisipäivystys, puh. 8164 2439
- oman alueen perheneuvola
- SPR:n (kriisipuhelin) 020 366 266
- Suomen mielenterveysseuran SOS-autosta 040 503 2199
- Suomen mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin 0203 445 566
- Kirkon palveleva puhelin suomeksi 010 190 071 ja ruotsiksi 010 190 072
- Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin 0800 120 400

ESPOON SOSIAALI- JA KRIISIPÄIVYSTYKSEN TIEDOTE:

Sosiaali- ja kriisipäivystys auttaa Espoon ja Kauniaisten asukkaita äkillisissä kriiseissä. Kriisi voi liittyä esim.
*lastensuojeluun
*kasvatukseen
*pari/perhesuhteisiin
*väkivaltaan
*uupumukseen
*mielenterveyteen
*päihteiden käyttöön
*menetyksiin
*onnettomuuksiin
*traumaattisiin kokemuksiin

Kriisi voi koskettaa yhtä henkilöä tai koko läheisten ryhmää.Palvelu on luottamuksellista ja maksutonta. Yhteyttä voi ottaa myös nimettömänä. PALVELEMME VUOROKAUDEN YMPÄRI.Voit ottaa yhteyttä puhelimitse 81642439.Virka-aikana (klo 08–15) palvelu on puhelinohjausta.Virka-ajan ulkopuolella on mahdollisuus järjestää tapaamisia ja tehdä kotikäyntejä.

Käyntiosoite: Turuntie 150 Jorvin sairaala

Tukea kriisien käsittelyyn löytyy myös netistä esim. sivustoilta http://www.apua.info/ ja www.tukinet.net

Ampumavälikohtaus Kauhajoella

Hyvät rehtorit

Lähetimme tiedotuksen kautta tiedon surullisesta viestistä Kauhajoelta. Seuraamme viestintää asiasta ja toimimme omissa yksiköissämme alla olevalla tavalla. Jos tilanteesta Kauhajoella on syntynyt uhreja, pidämme huomenna aamulla kouluilla hiljaisen hetken. Nyt on tärkeä antaa oppilaille ja henkilökunnalle aikaa keskustella vaikeasta tilanteesta ja säilyttää turvallisuus kouluilla.

Kaisu Toivonen
opetustoimenjohtaja

Varautuminen ikävän tilanteen johdosta

Palvelualojen oppilaitoksessa Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoella on sattunut ampumavälikohtaus. Koulussa on parisataa oppilasta, joita poliisi parhaillaan evakuoi koulurakennuksesta.

Poliisin mukaan ampumavälikohtaus alkoi noin kello 11 Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksella Kauhajoen keskustassa. Paikalla on useita poliisiyksikköjä lähialueilta. Mahdollisista uhreista tai heidän
tilanteestaan ei ole tarkkoja tietoja. Tilanne on yhä käynnissä ja ampuja on rakennuksessa.

Pyydämme nyt kaikkia espoolaisia rehtoreita kuuntelemaan erityisen herkällä korvalla koulujen oppilaiden ja henkilökunnan tuntemuksia tämän tilanteen johdosta. Mikäli ilmenee tarvetta keskusteluihin, niihin on nyt varattava aikaa. Tarvittaessa voi pyytää apua myös koulun psykologilta tai kuraattorilta.

Mikäli koulussanne ilmenee uhkaavia tilanteita, ottakaa yhteys lähipoliisiin tai poliisiin ja tiedottakaa viipymättä tilanteesta opetustoimenjohtaja Kaisu Toivosta ja lähiesimiestänne.


Kaisu Toivonen
opetustoimenjohtaja

maanantaina, syyskuuta 22, 2008

Rehtoritutkijana-verkostolle blogi


KUTEN joku voi muistaa, Suren (Suomen rehtorien) hallitus valitsi maaliskuussa minut vetämään tutkijarehtorien verkostoa. Hieno tehtävä. Tutkijarehtorien verkoston ideoi aikanaan Järvenpään lukion rehtori, KT Atso Taipale. Hänen johdollaan verkosto kokoontui kaksi kertaa.

Tavoitteeni on laajentaa toimintaa ja fasilitoida siitä Suren suojassa toimiva poikkitieteellinen verkosto. Siihen ovat tervetulleita kaikki oppilaitosjohtajat, jotka ovat kiinnostuneita koulun ja rehtorin ammatin kehittämisestä joko akateemisen tutkimuksen tai väljemmin käytännön ongelmia ratkovan soveltavan tutkimusotteen keinoin. Ja kaikki muutkin rehtorien maailmasta kiinnostuneet.

Hirvittävää tungosta verkostoon ei ole ollut. Niinpä tein tempun, ja nyt REHTORI-TUTKIJANA-VERKOSTOLLE on avattu blogi osoitteessa http://rehtoritutkijanaverkosto.blogspot.com/. Kutsuja sivustolle on lähetetty hikipäässä.

Blogi on kaikille rehtoreille ja rehtorin työstä kiinnostuneille tarkoitettu avoin sivusto, jonka tarkoitus on innostaa itse kutakin kehittämään ammattiamme tutkimuksen keinoin ja tuloksia hyödyntäen. Verkoston vetäjänä käynnistän keskusteluja ja houkuttelen aika ajoin mukaan provokaattoreiksi tutkimuksen asiantuntijoita.

SYYSKUUN keskustelun pääteemana on, mitä rehtorit toivovat tutkimukselta? Millaisesta tutkimuksesta meille olisi eniten hyötyä? Blogiin kootaan myös vinkkejä ja linkkejä ja referaatteja aiheesta kiinnostuneiden iloksi ja virkistykseksi. Tervemenoa sivuille.

MYÖHEMMIN on tarkoitus järjestää myös omia seminaareja tukemaan itse kunkin tutkimuspohjaista ammatillista kehittymistä. Teemoitettujen seminaarien alustuksista jaettavista ojenteista on mahdollista kehittää ajan myötä vaikkapa omakustanteinen julkaisusarja.

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Opetushallitusta moitittiin

KUVA: Kirsi Lindroosin kuva on lainattu Hesarin sivuilta.


EI TAIDA tuntua mukavalta? Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on nimittäin arvostellut ankarasti Opetushallitusta. Opetushallituksessa on ollut hänen mukaansa paljon epäkohtia Kirsi Lindroosin pääjohtaja-aikana vuosina 2003–2007. Huonosti on hänen mukaansa hoidettu sisäistä tarkastusta ja ongelmia koulutuksen arviointineuvoston ja Opetushallituksen välisessä työnjaossa. Asiakirjahallinnon epäkohtia ei ole korjattu ja koulutussihteeri on palkattu toistuvasti määräaikaisiin virkasuhteisiin. Lisäksi pääjohtaja Lindroos osallistui erään kurinpitoasian hoitoon, vaikka oli siinä itse syytettynä ja siten esteellisenä.

Hesarin mukaan Lindroos pitää osaa väitteistä ymmärrettävinä ja osaa käsittättöminä. Minä hämmästelen, ketä tällainen arvostelu hyödyttää tilanteessa, jossa pääjohtaja on vaihtunut jo viime syksynä.

Auroran lisärakennustyöt alkaisivat v.2013?

SUOMENKIELINEN opetuslautakunta antaa kokouksessaan 23.9. 2008 lausunnon toimitilojen investointiohjelmasta 2009-2013. Toimiala on keväällä tehnyt esityksen toimitilahankkeista vuosille 2009-2013 kiinteistölautakunnalle. Kiinteistölautakunta on kesällä tarkistanut hankkeiden valmiuksia ja niiden kustannusarvioita sekä tehnyt oman esityksensä kaupunginhallitukselle 14.08.2008. Tästä esityksestä lautakunta antaa nyt lausuntonsa.

Kiinteistölautakunnan 14.8.2009 tekemän esityksen mukaan suunnittelukaudella 2009 -2013 toteutuisivat seuraavat suomenkielisten koulujen rakennushankkeet: Vanttilan koulun uudisrakennus, Kuitinmäen koulu peruskorjaus, Kaitaan koulun ja lukion peruskorjaus ja laajennus, Kirkkojärven koulun uudisrakennus, Rastaalan koulun peruskorjaus ja laajennus, Hansakallion koulun peruskorjaus ja laajennus, Soukan koulun peruskorjaus ja laajennus, Espoonlahden koulun ja lukion peruskorjaus sekä Saunalahden koulun uudisrakennus.

Vuonna 2013 aloitettaisiin Auroran koulun, Tuomarilan koulun, Tapiolan koulun ja lukion peruskorjaukset ja laajennukset sekä aloitettaisiin Miilukorven koulun uudisrakennuksen suunnittelu.

Valmistelijat esittävät huolensa: "... Investointiesityksessä on otettu huomioon kiireisimmät koulurakennushankkeet ja mahdollisestaan niin niiden toteuttaminen suunnitelmien mukaan. Koulujen peruskorjaustarpeiden kiireellisyyttä ja huonokuntoisten koulurakennusten määrää sen sijaan ei ole otettu vakavasti, vaan peruskorjaushankkeita on edelleen suunnittelukauden viimeisellä vuodella.

Peruskorjausvuoroaan odottaa useita kymmeniä kouluja, joiden tilat on rakennettu yli 20 vuotta sitten. Puutteellinen ilmanvaihto sekä ahtaat ja kuluneet tilat haittaavat opiskelua ja työntekoa. Suunnittelukauden loppuvuosilla olevia koulujen peruskorjaushankkeita ei saisi siirtää, koska kyse on koulutyötä haittaavasta ongelmasta, joka ei ratkea muuten, kuin varaamalla riittävät resurssit koulujen peruskorjauksiin.

Vanhentuneiden ja huonokuntoisten koulurakennusten peruskorjaamiseksi tulisi aloittaa vähintään kolmen koulurakennuksen peruskorjaus vuosittain. Näin opetustoimi saisi vastinetta nykyiselle sisäiselle vuokralle ja rakennusten suunnitelmapoistoille. Opetustoimen ja teknisen toimen tulisi tehdä pitkän aikavälin ajoitussuunnitelma, jossa otetaan huomioon kunkin koulurakennuksen sijoittuminen peruskorjaustarpeiden priorisoinnissa, koulun merkitys kouluverkossa ja keinot, joilla opetuspalvelut voidaan järjestää peruskorjausten aikana."

Asiahan ei minulle kuulu, mutta...

KUVA: Pekka ja Pätkä.


..sanoi Pätkä usein Pekka Puupää-leffoissa. Ja antoi sitten neuvon. Tekisi mieli tehdä samoin.

HUSSissa on kriisi. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtamisjärjestelmää halutaan (= johto) uudistaa tavoitteena parempi kustannus-tehokkuus. Uudessa organisaatiorakenteessa kaikki keskijohdon nimikkeet muuttuisivat. Esimerkiksi ylihoitajien ja johtavien ylihoitajien vakanssit poistuisivat. Myös johtajien pätevyysvaatimuksia väljennettäisiin.

Jättikokoisessa organisaatiossa (20-24 sairaalaa, henkilökuntaa yli 21 000, budjetti 1,4 miljardia euroa) tätä uudistusta on runnottu läpi muutosotteella, joka ei valitettavasti voi muuhun kuin kriisiin johtaa. Kun on itsekin tutkinut muutosteoriaa, ei voi kuin hämmästellä intoa toteuttaa isoja muutoshankkeita käyttämättä lainkaan hyväksi ilmaiseksi käytössä oleva tieteellistä tietoa muutoksen onnistumisen edellytyksistä (ja palkaten sen sijaan kalliita konsulttejai). Edes muutamaa yksinkertaista perussääntöä ei ole haluttu (älytty=) noudattaa.

JOS vuosikymmenten aikana koottua muutosteoriaa pitäisi tiivistää kahteen tosiasiaan, ne kuuluisivat: (1) Ihminen on rationaali olento. Muutoksen hyödyt on osoitettava. Kukaan ei lähde muutokseen, josta ei ole hyötyä, itselle ja yleisemmin. Ja päinvastoin: kukaan ei lähde mukaan muutokseen, josta on itselle ja yleisemmin haittaa. Todellisen työn tekijöillä on aitoa ja arvokasta tietoa, jota kannattaa kuunnella. (2) Ihminen on ei-rationaali olento. 90% energiasta pitäisi käyttää muutokseen liittyvien tunteiden käsittelyyn. Ihmisiä tulee kunnioittaa. Muutosvastustusta tulee kunnioittaa. Muutokseen liittyvät pelot ja toiveet tulee käydä kohta kohdalta läpi.

Näiden kahden tosiasian pohjalta voidaan johtaa viisas muutosote, joka suurella todennäköisyydella tukee muutoksissa onnistumista.

KUVA: Muutosnyrkki, viisaan muutosotteen havainnollistaja


Muutosnyrkiksi kutsumassani mallissa on viisi rystystä, jotka kuvaavat (mielikuva on hieman aggressiivinen, anteeksi) muutoksen esteiden murtamista. Malli perustuu väitöskirjaani. Nämä rystyset ovat:

(1) Porukka, jolla on kapasiteettia (tietoa, taitoa, tahtoa ja tilaisuus) toteuttaa muutos.
(2) Kohde, joka on tärkeä muuttaa (hyöty, konkreetti ja yleisempi usein eettinen päämäärä).
(3) Hyvä idea, joka ratkaisee kohdetta vaivaavan ongelman (toimivuus, ei haittavaikutuksia)
(4) Muutoshanke, joka on hyvin suunniteltu (mm. resurssit), jossa kaikki, joita muutos koskee, otetaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttaamaan muutosta ja jossa kaikki tekevät ahkerasti yhdessä töitä.
(5) Organisaatio (esim. koulu tai HUS), joka on terveessä työtilassa.

HUSSissa ei ole vain jätetty huomioimatta näitä tekijöitä, vaan itse asiassa onnistuttu toimimaan tasan päinvastoin. Upea empiirinen vahvistus mm. oman väitöskirjani tuloksille. Mutta samalla tosi surullinen tilanne HUSSIn väelle. Tavalla, jolla muutosta toteutetaan, on väliä. Väärin toteutettu muutos ei vain epäonnistu, vaan se aiheuttaa myös lisävahinkoja. Johto menettää alaisten luottamuksen myös seuraavia haasteita ajatellen. Työmotivaatio katoaa. Pahimmassa tapauksessa henkilökunnan terveys romahtaa. Siksi muutoksella ei pitäisi leikkiä. Hienoa, että toimitusjohtaja on järkyttynyt.

"Toimitusjohtaja Kari Nenonen totesi, että kriisikokouksessa saatu palaute oli hänelle sekä yllätys että järkytys. ”Tämä on ollut minulle kohtalaisen hyvä herätys, ja voin vakuuttaa, että olen herännyt!”

Syytä on.

PIKA-ANALYYSI HUSSIN JOHDON VALITSEMASTA MUUTOSOTTEESTA mediasta poimituilla sitaateilla maustettuna

(1) Porukka, jolla on kapasiteettia (tietoa, taitoa, tahtoa ja tilaisuus) toteuttaa muutos

Näin HUSSissa:
- ylihoitajat ja Tehy vastustavat
- Lääkärit vastustavat
- Lääketieteellinen tiedekunta vastustaa
- johto ja konsultit ovat innoissaan
- maan johtava lehti (HS) vastustaa

(2) Kohde, joka on tärkeä muuttaa (hyöty)

Näin HUSSissa
- tavoitteena taloudelliset säästöt
- ne eivät sytytä muutoksen kohteita, tarvittaisiin muuta "ylevää".
- muutosta ajetaan väärällä kielellä.
- ristiriita julkaistujen arvojen kanssa

" Muutokset ovat osa HUS:in tuottavuuden parantamisstrategiaa, johon kuuluu asiakaslähtöisyys, aiempaa selkeämpi omistajaohjaus sekä kustannustehokkuuden lisääminen."

" Kriisikokouksessa kysyttiin myös, mitkä ovat uuden HUS-yhtymän arvot, jos strategian lähtökohdaksi otetaan talous eikä potilaiden hoito."

(3) Hyvä idea, joka ratkaisee kohdetta vaivaavan ongelman

NÄIN HUSSISSA:
- ylihoitajia jäisi työttömäksi
- johtajilta ei vaadittaisi johtamansa alueen erityisosaamista
- johtamismalli (tilaaja-tuottaja-malli) ei ota huomioon sairaalan erityisluonnetta
- malli vaikeuttaisi töitä ( todisteena mm. HS tänään: HUS toimi loistavasti Tsunamin aikana, ruotsalainen sairaala tilaa-tuottaja-mallilla epäonnistui)
- malli kuulema raunioittanut Oulun terveyskeskukset
- ihmiset pannaan hakemaan omia virkojaan
- palkat laskevat

" Suuri osa HUS:n lääkäreistä ja hoitajista pelkää, että ”tilaaja-tuottaja”-mallin tuominen osastoille saakka johtaa käytännön työn vaikeutumiseen ja hoidon tason laskuun. "

"Tehyn kehittämisyksikön johtajan Tarja Honkalammen mukaan hoitotyön johtamiselle ei uudistuksessa anneta tarpeeksi arvoa."

"Kun kysessä on yhden lääketieteen alan johtaminen ja kehittäminen, sen pitää pysyä alan ammattilaisten käsissä eikä akateemisestakaan pätevöitymisestä ole haittaa."

" Osa ylihoitajista voi ...menettää remontissa asemansa, koska ylihoitajia on nyt enemmän kuin heille soveltuvia resurssijohtajien virkoja. Joillakin palkka saattaa jopa laskea."

(4) Muutoshanke, joka on hyvin suunniteltu (mm. resurssit), jossa kaikki, joita muutos koskee, otetaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttaamaan muutosta ja jossa kaikki tekevät ahkerasti yhdessä töitä.

NÄIN HUSSISSA
- muutosta toteutetaan käskyttämällä
- henkilökuntaa ei ole aidosti kuultu
- henkilökunta ei ole saanut kysymyksiinsa vastauksia
- johtokunta ei ole saanut pyytämäänsä tietoa
- Tiedekunnan huolia ei ole otettu huomioon
- johto ei kuuntele viestejä
- Hanketta ei tehdä yhdessä

"HUSin johto:kriisiä ei ole"

" Ensimmäistä kertaa Suomessa sairaaloiden henkilökunta - Hyksin lääkärit ja hoitajat - pakotti joukkovoimaa käyttäen sairaalahallinnon kuuntelemaan heitä ja keskeyttämään organisaatiouudistuksen, jonka suunnitteluun he eivät pyynnöistä huolimatta päässeet mukaan."

"Nykytilaan on ajauduttu siksi, että sairaanhoitopiirin johto on vanhanaikaisella käskytykseen ja ylhäältä sanelemiseen perustuvalla johtamistyylillä ohittanut asiantuntijoista koostuvan henkilökunnan ja sen mielipiteet."

"Organisaatiouudistus ja strategian toteutus eivät onnistu johtajien käskyillä. Lääkärit ja sairaanhoitajat ovat potilaan hyvän hoidon tekijät. Heidät on pidettävä mukana organisaation uudistuksessa. Näin ei ole nyt tapahtunut."

”Asiantuntijaorganisaatiota ei voi johtaa käskyttämällä, luottamus on tärkeintä, ja sitä ei tällä hetkellä ole”, tiivisti ylilääkäri, dosentti Eero Hirvensalo."

" Herätyskelloja on soitettu Nenosen korvan juuressa kiihtyvään tahtiin jo alkuvuodesta lähtien. Henkilöstöryhmä toisensa jälkeen on käynyt kertomassa hänelle, että valittu konsulttivetoinen ja itsevaltainen johtamistyyli ei toimi. Viestejä ei ole uskottu."

" Keskiviikkona muutamat hallituksen jäsenet uskalsivat kertoa julkisuuteen, etteivät he ole saaneet toimitusjohtajalta hallituksen kokoukseen edes sellaisia esityslistoja, joista selkeästi kävisi ilmi, mistä päätetään ja millä perustein. Asioita on tuotu hallituksen päätettäväksi myös ohi esityslistojen."

”Moitin HUS:n johtoa pelisilmän puuttumisesta: ei ole nähty tai haluttu nähdä ongelmia ja tyytymättömyyttä, tai sitten alempi johto ei ole uskaltanut viestittää niitä ylemmälle."

" Husin johto kuitenkin myönsi tiedotustilaisuudessa, että viestintä on uudistuksen yhteydessä epäonnistunut. Asioista luvattiin myös puhua henkilöstön ja johdon kesken samalla kielellä."

(5) Organisaatio (esim. koulu tai HUS), joka on terveessä työtilassa.

NÄIN HUSSISSA
- johto ja henkilökunta konfliktissa
- toimiva johto ja luottamusjohto konfliktissa

"HUS:n hallitus ei ole antanut tukeaan organisaatiouudistuksen huonolle hoidolle."

" Jos organisaatiouudistuksen turhauttamat huippuasiantuntijat siirtyvät muualle, tilanne on todella paha, sanoo dekaani Kimmo Kontula."

"Dekaani Kimmo Kontula totesi olevansa hyvin huolestunut siitä, että terveydenhuollon ammattilaiset Meilahden kampuksella eivät voi hyvin."

"Husin hallinto menetti henkilöstön luottamuksen."

" HS pääkirjoitus: Onnettoman johtamisen jäljiltä motivaatio kuitenkin näyttää kadonneen lähes puolelta epäviralliseen kyselyyn vastanneista lääkäreistä ja hoitajista. Se on vaarallisinta, mitä sairaalamaailmassa voi tapahtua. Husin sisällä puhutaan nyt jälleenrakentamisesta kuin sodan raunioilla konsanaan. Johto on luvannut keskiviikosta lähtien keskustella henkilökunnan kanssa ja keskeyttänyt organisaatiouudistuksen toistaiseksi. Sekä virkamiesjohdolla että päätöksentekijöillä on käsissään vakava ongelma; miten rakentaa romahtanut luottamus uudelleen. Nyt on aika miettiä kaikki vaihtoehdot tarkkaan, sillä toista romahdusta Husin kaltainen organisaatio ei kestä.Mammuttimaisesta koostaan huolimatta Hus koostuu ihmisistä - asiantuntijoista. He ansaitsevat tulla kohdelluiksi asiantuntijoina."

lauantaina, syyskuuta 20, 2008

Terveisiä Hämeenlinnasta!



PITKÄSTÄ aikaa outo valoilmiö taivaalla. Aurinko! Näin sen aamutuimaan ajaessani 100 km pohjoiseen Hämeenlinnaan. Sama ilmiö näkyi myös Hämeenlinnan lyseon ikkunoista, kun kesken luennon katse pääsi karkaamaan.

Olin nimittäinen Hämeenlinnan Keskusta1- alueen vesokouluttajana. Alueeseen kuuluu neljä alakoulua ja yksi yläkoulu. Päivän teemana oli yhteistoiminnan edistäminen eri tasoilla: opettajien kesken opetukseen asti ulottuen, johtajuuden jakamisen tasolla ja koulujen yhteistyön tasolla.

Aamupäivä oli käsitenanalyysia ja sytykkeiden heittoa. Yhteistoiminta edellyttää yhteistä päämäärää (arvoja), työnjakoa ja todellisia tekoja. Sytykkeinä esittelin Auroran koulussa koeteltuja käytänteitä mm. pariopettajuuden, koko koulun näytelmät, meillä käyttöönotetut apulaisrehtori- ja vararehtorirakenteet sekä suunnitteilla olevat rehtorin kasvatuskeskustelut ja sisäisen koulutuksen mallit.

Koululounaan jälkeen hämeenlinnalaiset generoivat ja priorisoivat yhteistoimintaideoita ja tunnistivat niiden toteuttamisen esteitä. Ideat olivat konkreetteja ja esteet lähinnä hidasteita. Niinpä esteiden purkutyöhön ei tarvinnut edes ryhtyä.

Jos oikein ymmärsin päivän aikana syntyi konkreetteja malleja, joita myös pannaan toteutumaan. Yksi tällainen on opettajan vaihtoviikot vapaaehtoisille. Rehtori Pasi Rangell otti hommakseen hoitaa järjestelyt.

MUKAVA päivä, vaikka pian kahden kuukauden keskeytymätön kolmivuorotyö ilman henkilöstön vaihdoksia alkaa painaa jaloissa.

perjantaina, syyskuuta 19, 2008

Auroran Viikkokirje (Nro 39)


**************
TÄSSÄ jo neljäs Auroran koulun viikkokirje, olkaapa hyvät! Viikkokirjeessä tiedotetaan tiivisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai. Kun www-sivujemme päivitysasiat siirtyvät taas koulun vastuulle, viikkokirje siirtynee sinne.

KUUSI KOULUVIIKKOA TAKANA JA KOLME SYYSLOMAAN!

KUVA: Auroran työmaalla on suojattu puretun parakin pohjarakenteita.


SATAA. Ja on harmaata. Nuhaa ja yskää on piisannut. Kuumettakin. Myös opettajia on edelleen kaatunut tautivuoteelle. Silti koulun seinien sisällä tapahtuu myös monia mukavia asioita. Niinkuin tämän loppuviikon koulukuvaus. Se oli monelle oppilaalle (ja miksei opettajallekin) tosi tärkeä juttu.Ja hauska. Focusoivan kuvaaja on oikea velmu. Ilmanvaihtolaitteille tehdään viisivuotispuhdistusta. Eiköhän kohta henki taas kulje.

KUVA: Kalajärven välituntitila, piha ja metsä ovat oppilaista kivoja.


KALAJÄRVEN diasporalaiset voivat hyvin ja viihtyvät. Diaspora-opettajien käyttöön saadaan opetustoimenjohtajan päätöksellä kumpaankin bussivuoroon oma kännykkä. Parakin säästyneessä osassa oleva irtaimisto todettiin keskiviikkona turvalliseksi käyttää. Tietokoneet tullaan siirtämään päärakennuksen puolelle. Pieneen ATK-luokkaan on tilattu korvausilmanvaihtaja. Koti & Koulu ry:n hankkimat Ikean kellot näyttävät nyt kaikkialla koulussa samaa aikaa:-)

Viimevuotinen opettajamme Leila Hänninen kävi kylässä. Oppimiskeskuksemme opettajateatteri käynnistyi. TIP toimii, ja tarjoaa nyt ensimmäistä kertaa lomatoimintaa myös syyslomalla. Siihen ilmoittautumiseen on aikaa vielä noin viikko.

Koulun kerhoihin ilmoittautuminen on käynnissä, ja ensi viikolla nähdään, mitkä kerhoista käynnistyvät. Turhan moni oli unohtanut tuoda ilmoittautumislomakkeen kouluun :-(

Diaspora-paidat odottavat muuten lunastajia.

Ja sitten jymyuutinen: Auroran opettajat ovat 99 %:n varmuudella varautumassa järjestämään ensi keväänä kaikille oppilaille avoimen koululeirin Luunjaan. Koska leirien tulee olla kaikille ilmaisia, leiri voi vielä kaatua siihen, että vapaaehtoisia 200 €:n lahjoittajia ei riitä kattamaan kaikkien lähtijöiden kulut. Tästä syystä avaamme kolmannen pikakyselyn, jolla kartoitamme vanhempien mielialoja.

KOHTI ENSI VIIKKOA

Ensi viikko (39) on ahkeran työnteon viikko, eikö? Opettajilla on mahdollisuus tehdä hankintaehdotuksia rehtorille keskiviikkoon 24.9. mennessä. Esityksessä tulee olla hankinnan hinta ja käyttötarkoitus. Esitys tehdään joko paperilla rehtorin lokeroon tai emailina (otsikko BUDJETTI). Johtoryhmä tekee päätökset ensimmäisen aallon hankinnoista viikon 39 aikana.

Maanantaina 22.9.2008

5.-6.-luokkien opettajilla on YT-istunto klo 8-9. Asialistalla mm. Rehtori-infon uutisia, kerhotilanne, johtokunnan asiat.

4ac-luokalla sekä 3a- ja 5d-luokilla jatkuu ilmaisutaidon ja sirkuksen kurssi taidetalo Aurorassa. Kurssi jatkuu vielä viikolla 40. Hanna palaa pariksi viikoksi 4b-luokalle. Johtokunnan kokouksen esityslista lähtee jäsenten koteihin (kokous viikon kuluttua)

Tiistaina 23.9.2008

Siestalla oppimateriaaliesittely.
OHR kokoontuu klo 13.30- 15. Katolisen uskonnon opetus Aurorassa.

AURORAN Koti ja Koulu ry:n vuosikokous pidetään tiistaina 23.9 klo 18.30 koululla opettajien taukotuvassa. Kokouksessa käsitellään mm. sääntöjen määräämät vuosikokoukselle kuuluvat asiat (tilinpäätös, hallituksen vastuuvapaus jne.) ja valitaan yhdistykselle uusi johtokunta puheenjohtajineen.

Keskiviikkona 24.9.2008

0.-4.-luokkien opettajilla on YT-istunto klo 8-9. Asialista sama kuin maanantaina. Aurota yleisurheilujoukkue osallistuu valmentaja Esa Purasen johdolla Espoon koulujen YU-kisoihin.

Torstaina 25.9.2008

6. luokkalaisilla on valtakunnallinen matematiikan koe. Rehtori oppimiskeskuksen kokouksessa klo 10-12.

Perjantaina 26.9.2008

Ei mitään erityisohjelmaa.

Hyvää viikonloppua ja sen jälkeen uutta, alkavaa viikkoa!

Martti-rexi

torstaina, syyskuuta 18, 2008

TIP-lapsille toimintaa syysloman ajaksi

KUVA: TIP-välipalalla


TÄNÄÄN lähti ao. email-kirje kaikille TIP-lasten huoltajille. Kiitos kaikille pikakyselyyn osallistuneille; kyselyn jälkeen asiat ovat edenneet nopeasti. Nyt pallo on vanhemmilla.

Martti

AURORAN koululla on neljän päivän syysloma ajalla 14.-17.10. Turvallisen iltapäivän kokeiluhanke tarjoaa TIP-lapsille mahdollisuuden ohjattuun toimintaan loman aikana klo 8-14. Neljän päivän hinta on 40 euro / lapsi luokka-asteesta riippumatta. Omat eväät mukaan. Lomatoimintaa järjestetään, mikäli ilmoittautuneita on vähintään 10. Resurssoinnista johtuen voimme ottaa mukaan max. 60 lasta.

Ilmoitathan lapsesi mukaan toimintaan sähköpostitse (sari.torronen (at) espoo.opit.fi) viimeistään 30.9.2008. Muistathan, että ilmoittautuminen on sitova.

Sari Törrönen

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

Auroran eput 2009

NÄIN Auroran koulua esitellään (toivottavasti) ensi syksyn epuille jaettavassa oppassa.

Auroran koulu
www.espoo.fi/peruskoulut/aurora


Auroran koulu toimii 1957–2003 rakennetuissa koulutiloissa. Koulussa korostetaan perustaitojen tärkeyttä ja panostetaan tukitoimiin. Koulussa tuetaan monipuolisesti lastentaidetta (mm. teatteri, bändit, kuoro ja kulttuurisiestat). 5–6-luokilla on taito- ja taideaineiden kursseja.

Koulun innovaatioita on mm. työpäivää jaksottava 75 minuutin siesta, jonka aikana toimivat mm. koulun omat kerhot, kaksi ryhmäintegraatioluokkaa, joissa opiskelee kehitysvammaisia oppilaita, ja ns. skidi- ja sinikarhuryhmät erityistä tukea tarvitseville integroiduille 3.–6.-luokkien oppilaille. Koulu tekee aktiivista yhteistyötä vanhempien, luokkatoimikuntien ja Koti & Koulu ry:n kanssa. Auroran koulu on yksi Espoon 11:sta oppimiskeskuksesta, jotka järjestävät täydennyskoulutuskumppanuuksia muiden koulujen opettajille.

Oppilasmäärä 323, starttiluokka, luokat 1–6
Koululaisten lakisääteinen iltapäivätoiminta
Turvallisen iltapäivän kokeilu 1.–6.-luokkien oppilaille 2007-2009
Luokkamuotoinen erityisopetus (sope, kaksi 6.luokkaa)

Opetettavat kielet
A1-kieli: EN
A2-kieli: RU

Tutustumistilaisuus keskiviikkona 13.5.2009 koulutulokkaille klo 9-11 ja heidän vanhemmilleen klo 18-20.

Auroran koulu
Käyntiosoite: Lippajärventie 44 a
Postiosoite: PL 3507, 02070 ESPOON KAUPUNKI
Rehtori Martti Hellström, p. (09)81640480,
045 111 8156, martti.hellstrom (at) espoo.fi
Kanslia/vaihde, p. (09) 8164 0485
Faksi (09) 8164 0490
Koulun kotisivu: www.aurorankoulu.net

Ihannekoulu

AVAAN tämän keskiviikkoaamun julkistamalla...

ESPOON VAMMAISNEUVOSTON TIEDOTTEEN 12.9.2008.

Sivistyspalvelujen työryhmä
Vammaisneuvosto julkisti visionsa vammaisen lapsen ihanteellisesta koulusta


Espoon vammaisneuvosto julkisti ”Ihanne koulu – koulu kaikille” –seminaarissaan 9.9 visionsa vammaisen lapsen ihanteellisesta koulusta. Rehtori Martti Hellströmin kooste seminaarista löytyy tästä linkistä

VAMMAISET koululaiset eristetään Suomessa ikätovereistaan useammin kuin missään muualla Länsi-Euroopassa. Tuoreiden Euroopan erityisopetusneuvoston tilastojen mukaan Suomi on lähes jumbotilalla kaikille yhteisen opetuksen järjestämisessä. Huonommin pärjäsi vuonna 2006 vain Sveitsi, joka on jo tehnyt tarvittavat lainsäädännölliset muutokset tilanteen parantamiseksi. Oikeus kaikille yhteiseen opetukseen on ollut Suomea velvoittavana voimassa viimeistään vuodesta 1994, jolloin se vahvistettiin Unescon Salamancan julistuksessa. Sama uudistettiin Vammaisten ihmisoikeussopimuksessa vuodelta 2006. Silti erillinen opetus näyttää Suomessa vain yleistyvän ja käännettä parempaan ei ole näkyvissä.

Yhteinen koulu on tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymys. Ketään ei saa vammaisuuden tai sairauden perusteella eristää muista.

Vision mukaan

• jokainen vammainen lapsi on tervetullut omaan lähikouluunsa, jos vanhemmat näin toivovat
• erityisen tuen järjestämisen lähtökohtana on, että tukitoimet seuraavat lasta, lapsi pysyy lähiyhteisössään
• lähikoulussa on tai sinne toteutetaan riittävä fyysinen esteettömyys.
• jokainen lähikoulu on henkisesti esteetön eli vammainen oppilas nähdään mahdollisuutena, ei taakkana
• Jos opetus toteutuu erityisluokalla, se sijaitsee aina tavallisessa koulussa ja toimii tavallisen luokan parina
• Koulun opetusmenetelmät ovat kehittyneitä ja sopivat kaikille – myös lahjakkaiden lasten tästä saama hyöty ymmärretään

Lisätietoja saa mm. puheenjohtaja Susanna Lehdeltä susanna.lehti (at) kolumbus.fi ja vammaisasiamies Sirkku Kiviniityltä (sirkku.kiviniitty (at) espoo.fi

tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Tule luokanopettajaksi Auroraan!

KUVA: Juha Hyvärinen.

AURORAN KOULULLA avautuu luokan-opettajan avoimen tehtävän hoito ajalle 6.10.2008- 21.7.2009. Hakemukset kannattaa jättää espoo.fi-sivustolta löytyvän Espoon Avoimet työpaikat linkin kautta. Hakemuksen jättäminen edellyttää rekisteröitymistä. Osa hakijoista tullaan kutsumaan haastatteluun, johon liittyy opetustuokio.

Luokanopettaja
Työavain 3-788-08 (Avautuu haettavaksi 17.9.-08)
Vakanssinumero 8000136

Määräaikainen virka alkaen 06.10.2008 päättyy 21.07.2009. Hakuaika päättyy 30.09.2008kello 15:45.

Tehtävän kuvaus: Luokanopettajan tehtävät neljännellä luokalla. Opetusvelvollisuuteen kuuluu A1-englannin opetusta. 25 tuntia viikossa.

Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös muun opettajan pätevyyden omaavat hakijat ja alan opiskelijat huomioidaan.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Lisäksi edellytämme: Kykyä opettajaa englannin kieltä.Luemme eduksi: Kokemuksen luokanopetuksesta, yhteistyökyvyn ja tiimitaidot.

Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa ja lukioissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Opetustoimeen kuuluu 75 peruskoulua, 7 erityiskoulua ja 12 lukiota ja 1 aikuislukio.

Lisätietoja tehtävästä antaa
Rehtori Martti Hellström045 1118156
etunimi.sukunimi@espoo.fi

Apulaisrehtori Ulla Hämäläinen050 3692654
etunimi.sukunimi@espoo.opit.fi

Blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 15.9.2008

ENSIMMÄINEN BLOGINI PEDAGOGIIKKAA JA KOULUPOLITIIKKAA ehti toimia 11 kuukautta MSN-spacessa helmikuusta 2006 lähtien. Lukukertoja oli blogin hylätessäni lähes 18 000, eli noin 1700 luettua sivua/kk. Tällä hetkellä tuolla "kuolleella" blogilla on (15.8) 26 845 lukukertaa, eli edelleen yhä noin 550 lukukertaa kuussa. Tammikuun 12. 2007 blogialusta vaihtui bloggeriksi. Sen ominaisuuksiin kuuluu nyt mahdollisuus laskuriin. Tässä blogissa on vieraillut 16 päivän aikana noin 3000 ihmistä, eli noin 200/päivä. Tosi mukavaa.

Seuraavassa blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 15.9.08. Uusi blogi ensin. Boldatut ovat uusia lisäyksiä.

PEDAGOGIIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA II: Käsitellyt aiheet 12.1. 2007-15.9.2008

• Aamu- ja iltapäivätoiminta ( 8.7) • Afrotales ( 13.9) • Aggresio (16.7.08) • Aikapolitiikka (29.1.2008) • Aino Kontula (12.7.08) •Alkuopetuslisä (26.3) • Antti Heikkilä ( 15.4) • Antti Lappalainen (30.9 ) • Anttu Koistinen (11.10) • Arto Laamanen (28.3.08)• Arviointi (7.1.2008) • Arvokasvatus-oppiaine (28.2.08 10.5.08) • Aulangolla (5.3.2008 7.3.2008) • Aulis Pitkälä (7.11 1.2.2008) • Aurora-info (5.8.08) • Aurora 50 v (26.1 9.8 9.12 10.12 11.12 15.12 22.12) • Aurora-lehti (21.9) • Auroran koulun saneeraus (8.10) • Auroran päivä (2.3.2008 10.3.2007 8.3.2008) • Aurora-seminaari (23.8.08 2.9.08) • Autot (19.6.08 6.7.08)

Barbro Höström (28.8.08) • Beatles ( 11.2.2008 11.5.08) • Blogi (12.1 17.2 22.2 3.11 8.9.08) •

Comenius-hakemus (26.3) •

Death Proof ( 27.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Diaspora II (26.7.08 29.7.08 1.8.08 11.8.08 14.8.08 15.8.08)• Diaspora-paita (21.8-08) •Diasporapäivän rakenne (10.8.08) • Direktio-oikeus (25.1.2008) • Duuniblues (23.1) •

Eduardo Andere (4.9.08) • Educa (27.1 26.1.2008 27.1.2008) • Edunvalvomta (16.5.) • Eduskuntavaalit (19.3. 20.3) • EFQM ( 29.12. 30.12 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Efecaf (18.1) • Eheytetty koulupäivä (16.2 2.3 12.3 17.3. ) • "Ei eläinkokeita. Käyttäkää mopoja" (12.708) • Ekaluokan muodostaminen ( 16.4) • EKOAY (7.10 17.10 18.3.08 18.8-08)• Elvis (8.12) • Eläkepalkka (5.1.2008) • Ensivaikutelma (29.4.08) • Eppujen tutustumispäivä (14.5208) • Eppuvanhempainilta ( 14.5.2008) • Erityisopetus (18.2 29.6 8.7 9.8 ) • Erityisoppilaiden vanhemmat (5.2) • ERP-HR (7.8.08) • Esikouluyhteistyö (13.2) • Esse (28.1.08 15.8.08) • Espoo 550 (4.9.08) • Espoon perinneyhdistys Aurora (26.8.08) •Espoon sivistystoimenjohtaja ( 12.8) • Etäluento ( 24.1.2008) •

Flooran päivä (13.5) • Fullan (1.4 14.6 7.9 16.10 ) • Fundamentalisti (1.2) • Futures ( 1.7) •

Googlen nettikalenteri ( 27.12. 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) •

Hallitusohjelma (16.4) • Haitari ( 8.8. 08) • Harrastus ( 18.4) • Helena Notkonen (3.12) •Heljä Misukka (24.4) • Homekoulut ( 8.2.2008) • Huippupomot (2.5.08) • Hyvä opetus (15.4 18.5) • Hyvä opettaja (24.8.08) •Hyvä, paha opettaja (19.5 23.5 ) • Hölmöläiset (13.9 10.10 20.1.2008 2.4.08 11.4.08 23.4. 08 7.5.08 10.5.08 13.5.08) •

Ihannekoulu (10.9.08) •Iltapäiväkerho ( 14.8) • Iltapäivätoiminnan koordinaattori ( 7.7 16.8) • Ilkivalta ( 11.10) •iMovie (12.1.2008) • Ilpo Salonen ( 7.8.08) • Improving School Leadership (29.8.08) • Irwin Goodman (9.2.2008) • Isäni ( 14.9) • Itsearviointi (13.1 11.4. 19.10)• Itsekasvatus (1.4.08) •

Jaana Lemminkäinen (15.3.08) • JET (12.5) • Jiri Haapamäki ( 6.8.08) • Johanna Karimäki (1.4.08) • Johtaminen ( 10.2.2008 12.9.08) • Johtajien johtamisesta (6.4 9.4) • Johtokunta (22.3 6.9 21.9.2007 11.3.2008) • Jokelan koulu (8.11 19.11.) • JORY ( 30.10) • Jorma Munne (2.4) • Jouni Hörkkö (9.4.08) • Juha Hyvärinen (28.6.08 19.7.08 14.8.08) • Juha Hyvärisen muistotili (14.7.08) • Juha Nurmi (7.8.08) • Juhani Hytönen (2.4.08) • Jukka Jokiranta (26.3.08 9.4.08 21.7.08) • Jukka Sarpila (8.4.08) • Jyrki Hämäläinen (19.3.08) • Järvenperän koulu (17.4) • JET (4.2) •

Kadonneet nuoret (17.8.08)• Kaisu Toivonen ( 22.2.08 24.7.08 28.7.08 7.8.08 )• Kalajärven koulu (21.9.07. 12.8.08 ) • Kalajärvellä ( 1.8.08 15.8.08)• Kantelu (22.1.) • Kari Evinsalo (20.8.08) •Kasvatusfilosofiaa (1.8 5.8 25.8) • Kati Tuurala (3.5.08) • Kauko Hämäläinen (9.4.08) • Kehittämiskeskustelut (15.5. 15.6 29.10 ) • Kehitysvammaisten ryhmäintegraatio (16.1) • Keikalla (19.1 25.1 27.1 29.1. 30.1 31.1 1.2 7.10 14.10 10.11 17.11. 23.11. 24.11. 1.12 17.1.-08) • Kerhotoiminta (8.7 6.4.08 29.4.08 8.9.-08 10.9.08) • Kerhokeskus (5.2) • Keski-Espoon koulu (3.2)• KeSu (8.7 11.12 ) • Kesätunnelmia ( 30.6 2.7 6.7 11.7) • Kiusaaminen (23.5 4.9 6.9 11.9.08 ) • Kodin ja koulun yhteistyö (30.3 9.10 31.10 22.11. 23.1.2008 15.9.08) • Koko koulun näytelmät (10.1.2008) • Koskemattomuusuoja (22.7)• Koto ja Kahleet (20.8.08) •Koulujen lakkauttaminen ( 21.2. 27.3 25.6 8.7 9.8) • Koulun alku (14.8 16.8) • Koulukiusaaminen (20.9 23.9) • Koulukuvaus (21.9) • Koulumestarin koulu (21.11) • Koulunkäyntiavustajat ( 23.9) • Koulunkäynnin historiikki Lippajärvellä • Kouluttajan arkea ( 3.5. 8.5 7.9 29.8 10.9 27.10 2.11. 19.1.2008 14.9.08) • Koulutuksen arviointi ( 21.9)• Koulutuspolitiikka ( 14.1) • Koulupäivän alku (6.9.08) Kouluruokailu ( 9.1.2008 15.1.2008 15.8.08) • Koulu-uutisia (25.6) • Kristina Wikberg (22.4) • Kuitinmäen koulu (25.11) • KULPS ( 9.5.08) • Kunniamerkki ( 26.1) • Kuopio (14.3.2008) • Kuukauden kirja (1.3.2008 1.4.08 2.5.08 16.7.08 31.7.08 31.8-08) •Kuusijuhla (14.12 15.12) • Kyselykone ( 6.5.08) • Käsitteet (1.8 4.8) • Kööpenhamina (1.5) •

Lakko ( 10.7 1.9 6.9 9.9.) • Lama ( 22.1.2008) • Lapsen hinta ( 1.3) • Lapsen salaisuus (31.8.08) Lapsikeskenen kasvatus (1.3.2008 2.4.08) • Lapsuus (26.8 16.9.) • Liisa Huokuna (14.3) • Lisärakennus (12.4.08) • Lomalla (6.8.08) • Lo-liitto ( 11.2. 26.3. 16.5 1.9 2007 17.2.2008 14.3.2008 16.3.08) • LO-tarvike oy (17.2.2008) • Lukkari (23.7.08) • Lukuvuoden arviointi (155.2008)• Luokanopettajan päiväkirja (6.1.2008 15.3.2008) • Luokanopettaja-lehti (30.3 13.9 29.9 10.11 4.1.2008 5.4.08 14.4.08 ) • Luokkahenkin (14.4) • Luovuuslauantai (19.8.08) •Luunja (5.3 6.9 ) • Lähikoulut (4.2.) •

Maahanmuuttajaperheet ( 12.5.08) • Maija Daavittila (22.2.2008) • Mamma Mia (31.5) • Maria Montessori (31.8.08) • Martti (26.8.08) •Media ( 21.7 11.8 23.9 14.2.2008 8.4.08) • Mediakasvatus ( 15.2.2008) • Median koulupuhe (8.7.-13.7.08) •Meidän luokka (14.4) • Mentorina (15.1 6.6) • Merivesiakvaario (6.8.08) • Miehet (24.9) • Miesopettajat ( 15.8.08) • Motivaatio (13.6) • Mr. Bean (8.4) • Murrosikä (12.3.2008) •Muutokset ja lapsi (31.3. 5.5) • Muutoskoulutus (17.1. 24.1.2008) • Muutosvastustus (5.5 15.7 19.1.2008) •

Nahkiaiset (9.9) • Nettikiusaaminen ( 15.2.2008) • Nivelbussi (12.8.08)•

Oliver Twist (30.7. 31.7 2.8 16.8 14.11 28.11.13.12 16.12 17.12 19.12 20.12 21.12) • Olli Poutiainen (19.8) • Opebändi (13.2 15.2) • Opettajablogit (2.9.08) • Opettajaksi valinta ( 21.4 6.5) • Opettajan oma ote opetukseen (25.8.08) • Opettajan persoona (17.1) • Opettajan työ (20.4.08 31.8.08) • Opettajatv (9.1.2008 15.1.2008 2.4.08) • Opettajien koulutus (30.10) • Opettajien rekrytointi ( 26.6 11.5.08 ) • Opettajien täydennyskoulutus ( 8.7) • Opettajien vaihtuminen (2.4) • Opetuksen laatu ( 8.7) • Opetuksen määrä (9.9) • Opetuksen tehokkuus (16.6.08) •Opetusalan VES-tilanne ( 10.7 25.1.2008) • Opetushallitus (8.4 13.8 9.9 2410) • Opetusministeri (1.5.08) • Opetusoppi (17.1. 25.2) • Opetussuunnitelma ( 8.7 4.2.2008 25.3.08 15.4.08) • Opinmäki ( 4.3.2008) • Oppilasarviointi (14.1) • Oppikirja (21.3.08) • Oppimateriaalit ( 27.2) • Oppimiskeskus (2.3 12.5 8.8. 10.8 7.10 10.1.2008 20.1.2008 29.1.2008 2.2.2008 29.3.08 2.4.08 7.9.08) • Oppimistulokset (22.3.08) • Oppitakuu • Osallisuus ( 21.11.) •Oulussa (21.2.2008) •

Painotettu opetus /luokat (7.9.08) Pakkomuutos (14.7 15.7) • Palkat ( 9.9.) • Palautevartit (15.5)• Palkitseminen ( 25.1.2008 6.4.08) •Pariopettajuus (4.4) • Parhaat työpaikat (7.2) • Pedgoginen ajattelu (14.9.09)• Pedagoginen johtaminen (4.11 9.11) • Pedagoginen suhde ( 15.4) • Pekka Himanen ( 26.10) • Perinneyhdistys Aurora (27.2.2008) • Perusopetus ( 12.7.07 23.3.08 29.3.08) • Peter Johnson (27.3) • Pil (14.6) • Pikku Prinssi (8.3.2008 2.4.08) •Planet Terror ( 27.12.) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008Pro Rexi 2015 (16.10 23.11. 29.11. 1.12 17.1.-08 ) • Producers (1.10) • Promootio ( 23.4 26.5. 27.5.) • Päämäärä (13.10) • Pääsiäinen (20.3.08) •

Raisa Cacciatore (16.7.08) • Rehtorin arkea (18.1 9.2 17.2 23.2. 27.2. 7.3 15.3 23.3. 26.3. 11.4. 12.4 9.5. 12.5 2.6 3.6 5.6 8.6 11.6 15.6 16.7 18.7 20.7 27.7 20.8 24.8 30.8 31.8 15.9 2.9 22.9 26.9 7.10 21.10 22.10 23.10 26.11 31.12. 3.1.2008 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 26.1.2008 3.2.2008 5.2.2008 18.2.2008 3.3.2008 11.3.2008 13.3.2008 17.-18.3.08 27.-28.3.08 14.4.08 23.4.08 24.4.08 17.-19.6.08 15.7.08 18.7.08 21.7.08 4.8.08. 22.8.08 24.8.08)• Rehtorikiistat (21.8) • Rehtori-info (13.12) • Rehtorijaosto ( 18.8.08) Rehtori-monologi (26.3.08 9.4.08) • Rehtoriksi (26.4. 08 27.4.08) • Rehtorikoulutus (7.8 16.10 28.10 2.11 21.4.08 23.4.08 7.5.08 ) • Rehtorin työ (4.11 9.11) • Reijo Jouttimki (9.4.08) • Resurssit ( 8.7) • Retoriikka (19.2.2007 26.2.2008) • Rexi tutkijana-verkoso (1.4.08) • Riitojen käsittely (26.3.08) • Rock Concert (10.12 11.12) • Ronja (28.2 3.4 11.4. 9.5. 17.5 21.5 28.5 31.5) • Ruotsin laivalla (18.4.8) • Ryhmäilmiöt (13.11) • Ryhmäintegraatio ( 6.9 3.10.2007 27.2.2008) • Ryhmäkoko (4.4 8.7 9.8 ) •

Salanäytelmä (21.7.08) • Saneeraus (2.5 4.1. 11.8 20.10 ) • Sari Sarkomaa (16.4 1.5.08) • Sata sanaa opetuksesta (31.11 10.1.2008 22.1.2008) • Satu Hellsten (16.12) • Sarpilan Jukka (8.6 17.10) • Sata sanaa kasvatuksesta (18.2.2008 15.3.2008) •Sata sanaa opetuksesta (18.11 30.12. 31.12. 3.1.2008 27.2.2008) • Seurakuntanuoret ( 3.3.) • Sirpa Wass (10.1.2008)• Skidi- ja sinikarhut (22.8) • Sivistystoimenjohtajan paikka (9.9) • SixMix (31.3 4.4 5.5. 9.5. 2.6 3.8 31.8 10.10 ) • Skidi- ja sinikarhut (22.8) • Studia Aurora (8.4.08) •Sukupuolten erot (18.2) • Suko (18.1)• Suomen Vanhempainliitto ( 31.10) • Suomi (13.4.08) • Surkeakuntoiset koulut ( 28.4.08) • Surutyöohjeita (1.8.08) • Suunnittelupäivä ( 13.8) • Syksyn 2007 saldo (23.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Syrjäytyminen (25.9) • Syyslomatoiminta (6.9.08 13.9.08) •Säästöt ( 12.7) •

Taikausko (13.4) • Tallinnassa ( 10.8.08) • Tanskalaiset koulut (28.4) • Tapakasvatus (11.10) • Tapio Erma (7.8.08) • Tapio Toivanen ( 27.1.2008) • Tasa-arvo (1.4.08) •Tasotestit (8.1.2008) • Tavoitteet ( 8.7) • Terho Pursiainen ( 31.7.08) • Tiedotustilaisuus (21.8.08 27.8.08 3.9.08) • Kettunen (24.3) • Timo Lankinen ( 8.1.2008) •TriMIx (31.8) • Tulevaisuuden koulu (26.10 15.2.2008 20.2.2008 5.3.2008 4.3.2008 24.2.2008 19.4.08 30.4.08) • Tulevaisuuden opettaja (26.10) • Tulevaisuuden rehtori (26.10) • Tulevaisuuskasvatus (1.7 21.11 5.2.2008 4.3.2008 26.3.08 3.-4.4.08 6.8.08 9.9.08 10.9.08) • Tulipalo ( 24.7.08 27.7.08 28.7.08 30.7.08 15.8.08 20.8.08 27.8.08 2.9.08 3.9.08) • Tulipalon käsittely lasten kanssa (25.7.08) • Tulospalkkio (18.10 18.12. 14.1.2008) • Tunteiden rata kriisissä (27.7.08) • Tuntematon sotilas (18.8 28.12) • Tuntijako (9.8) • Tuntikehys (20.2) • (TIP) Turvallinen iltapäivä eli TIP (25.1. 8.3. 9.3. 17.3. 28.3. 21.4 15.6 25.7 23.8 27.8 6.9 27.9 26.9 29.9 11.10 23.10 6.11 29.3.08 11.4.08 17.6.08 7.8.08 9.8.08 11.8.08 15.8.08) • Turvamiehiä kouluun? (25.1) • TVA (16.2.) • Tyytyväsyyskyely (4.12) • Työhyvinvointi (24.1. 27.2 10.8) • Työpaikkakokous ( 9.1.2008) •Työrauha (13.1.2008) •TVA (26.3) • Työpahoinvointi (20.1)• Työssäviihtyminen (15.2) • Täydennyskoulutus (9.4.08)•

Ulkomaanmatkat (2.9) •

Vaalit (4.3 11.3 14.3) • Valintakokeet (6.5) • Valmiussuunnitelmakoultus (23.10) • Valtuuston puheenjohtajista (15.2) • Vanhemmat (25.11. 4.12)• Varhaisnuoret (16.8.08) • Veroilmoitus (4.5.08) • Vertaisryhmä (9.3.2008)• Vesot (24.1) • Vespa ( 23.5.08 17.7.08 ) • Veteraanit (8.12) • Via Dolorosa (4.4. 6.4 20.3.08) • Vieraita (7.10 12.11 26.11) • Viikin Normaalikoulu ( 11.5) • Viikkokirje ( 30.8.08 5.9.08 12.9.08) • Virkistystoiminta (11.2.2008) • Vuoden luokanopettaja (24.3 15.3.08) • Vuosi 2007, arvointia (1.1.2008) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Vuosi sitten ( 18.3. 25.3. 1.4) • Väkivalta (9.9 7.2.2008) • WSOY (28.1) • W.R. Bion (13.11) •

Yhteislaulu (25.4.08) • Yhtenäinen peruskoulu (27.3. 19.4 ) • Yksityiskoulut (25.3.08) • Yläasteen opetus (28.7 29.7) • Ympäristöteko ( 24.2)• YT (16.8 25.1.2008 18-8-08). YT-toiminnan johtaminen (18.2.2008)•




PEDAGOGIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA I (osoitteessa http://marttihellstrom.spaces.live.com/ ) Käsitetellyt aiheet 15.2. 06- 12.1.07. Vanhat lastut löytää käyttämällä päiväkirjan nuolinäppäimiä ( rullaus loppuun ja sitten "lisää". Myöhemmillä sivuilla nuolet ovat sivun yläosassa).

• Agressiivinen lapsi (2.9) • Aristokatit (8.12 13.12 15.12 16.12 17.12 ) • Arvojohtaminen ( 10.9) • Auroraseminaari (8.9) •

Didaktiikka-blogi (16.11 3.12 7.1.-07 ) •

Eheytetty koulupäivä (18.10 8.11 19.11 1.12 29.12) • EKOAY (17.10) • Erityisopetus (23.3. 7.6. 16.6. 30.10 12.12) • ErkkiLahdes 12.1.-07 • Euroopan tulevaisuuden haasteet (27.10) •

Feenix-koulu (16.5) • Fyysinen kuritus (19.11) •

Helsingin koulutoimi (7.11) • Hidas aika (17.4) • Hyvä isä ja äiti (24.8) •

Ihmisen voimavara ( 20.8 21.8) •Ilon pedagogiikka (2.8) • Integraatio (19.6.) •

Jaettu johtajuus (28.4) • Jaksaminen (10.9 11.1.-07) • JET ( 23.4 12.5. 6.6. 30.11 19.12 10.1-07) • Johtokunta (7.3.) •Johtoryhmä (31.5) • Jäätyneet lapset (24.11) •

Kansainväliset hankeet (10.11) • Kansanopettajasukupolvet (26.6.- 1.7) • Kesälomat (16.8) • Kasvatuksen haasteita (22.8) • Kehittämiskeskustelut ( 9.11) • Kesäkeskeytys (8.8.) • Kiire (18.11 19.12) • Kodin ja koulun yhteistyö (12.3 25.4. 6.8 9.8 13.8 8.9) • Koko koulun näytelmä (12.8) • Kokonaistyöaika (27.10 19.11 ) • Kokopäiväkoulu (25.5 18.6 18.10 17.11) •Kokous (hyvä) (3.8) • Koulu ja yhteiskunta (10.9) • Koulujen kilpailu/vetovoimaisuus (29.8) • Koulujen tiedotus (17.11) •Koulukasvatus (21.5.) • Koulukiusaaminen (17.11) • Koulujen lakkauttaminen (21.10 7.11. 17.11 19.11) • Koulu-kaikkeuden keskus (18.8) • Koulukerhot (17.9) • Koulukiusaaminen (31.8 4.10 ) • Koulun valinta (6.3 26.8) • Koulunkäyntiavustajat (24.4 28.5) • Koulupäivän aloitus (15.10) • Koulutuspolitiikka 2.12. -07 • Kuritus (19.11) • Koulutuspolitiikka ( 26.8) • Koulu-uutisia mediassa (14.8 15.8 16.8 28.8 30.8 19.9) • Kouluvalitukset ( 5.9) • Kristillinen koulu ( 2.4 2.1-07 6.1.-07) • Käsitteet, sanat (21.7) •

Lahjakkaiden lasten opetus (28.9) • Lapsiperheet (12.10) • Lasse Pöysti (20.10) • Lasten asema yhteiskunnassa (1.1.-07) • Lasten pedagoginen ajattelu (13.3 16.9 ) • Loma ( 23.2 24.6 1.7) • Lukujärjestys (hyvä) (29.7) • Lukuvuosi 2005-2006 (palaute) (17.5) • Luokanopettajalehti (14.11 21.11 6.12 10.12 3.1. ) • Luokanopettajaliitto (3.9) • Luokanopettajan koulutus (13.6 20.9) • Luokanopettajat-aineenopettajat (13.10) •”Luova tuho” ( 19.5.) • Luovuus (11.6.) • Luunjan koululeiri (21.9)• Länsiväylä ( 31.10 30.11) •

Maahanmuuttajat ( 3.10) • Media peruskoulupuhe 2005 (8.12) • Michael Fullan (28.3) • Musiikkiluokat (11.10) •

OAJ (17.2. 17.3 23.3. 27.3) • Opettajan moraali( 29.9 30.9) • Opettajien valinta (16.2. 5.3. 19.4. 7.5.) • Opetuksen käsitemaailma (10.7- 18.7) • Opetuksen teorian perusaineksia (20.7) • Opetus pedagogisena dramaturgiana (21.6) • Opetussuunnitelma (18.4. 2.10) • Opetustapahtuma (22.7) • Oppilaaksiotto (4.4) • Oppilaat opetuksen suunnittelijoina (3.5.) • Oppilaiden kouluviihtyvyys (4.3. 14.3. 30.4) • Oppilashinta (16.11) • Oppilasryhmä (26.2. ja 5.8) • Oppimisen intohimo ( 25.4.) •Oppimiskeskukset ( 9.12) •Oppimistulokset (7.12) • Oppiva yhteisö (30.3.) • Osaamiskeskukset (10.10) •

Palkanmaksun ongelmia (28.11 19.12) • Pariopetus (16.9) • Parviäly (25.7 ) • Paskapuhe (5.11) • Pedagoginen johtaminen (12.6.) • Perheiden hyvinvointi (19.9) • Peruskoulu (27.2 27.10 5.11 6.11) • Peruskoulun maksuttomuus (19.2. 21.2. 3.3. 21.3 7.4. 20.4. 22.4 8.5. 21.9) • Perusopetuksen taloudellisuus (25.10) • Perustehtävä (20.6.) •Pisa-ihme (24.3 5.4 13.8 5.11) • POPS I ja II ( 26.7 ) • Positiivinen energia ( 28.10) • Promootio (4.11) • Pro Peruskoulu 2007 (21.11 10.12) • Prosessien johtaminen (12.12) •

Rehtorikoulutus (18.10. 11.11 4.1.) • Rehtorin työ ja arki (18.3. 19.3. 10.5. 15.5. 29.5 4.6. 10.6. 22.6. 7.8 11.8 21.8 25.8 1.9 4.9 15.9 25.9 1.10 16.10 22.10 29.10 2.11. 3.11. 9.11 16.11 22.11. 28.11 2.12 3.12 17.12 21.12-23.12 28.12 30.12 31.12 3.1.07 4.1.07 9.1.-07 11.1-07) • Reputusprosentti (19.11) • Retoriikka ( 1.12) •Ronja (20.11) • Ruumiillinen kuritus ( 6.9) • J.V. Snellman (6.4.) • SixMix ( 22.11.) • Sorella (24.10) • Strategia-ajattelu (8.3.)• Sure (27.11) • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkki (5.12) • Suomisen Olli (20.10) • ”Suoraa puhetta” (25.4 15.6. 17.6.) • Syrjäytyminen (31.3.) • Säästöt ( 19.11) •

”Taitava opettaja” (23.7) • Taiteilija koulussa (15.3) • Tampereen kouluista (14.10) • Tasa-arvo (7.12) • Tehokkuus ( 2.3) • Todistukset (3.6 7.12 ) • Tulevaisuuden koulu ( 9.6.) • Tulevaisuuskasvatus (21.4. 5.6) • Tuloksellisuus (10.6.) •Tulospalkka ( 20.2. 10.4.) • Tuottavuus ( 28.10 28.12) • Turvallinen iltapäivä ( 8.11 17.11 19.11 1.12 20.12 29.12 ) •Tyttö- ja poikaluokat (26.9) •Työhyvinvointi (13.8 23.8 30.11 11.1.-07) • Työn kehittäminen (8.4. 28.4. 4.8 ja 1.8 ja 31.7) •Täydennyskoulutus (23.9 24.9 ) •

Uinnin opetus (4.12) • Uskonnon opetus (30.7) • Uusliberalismi (11.9) •

”Valo”-elokuva (2.5) • Vantaan koulutoimi (21.10.) • Vastuukysymykset (16.11) •Vieraita Saksasta (1.11) • Viestintäohjeet (12.11) • Vuoden luokanopettaja (25.3) • Vuorovaikutteisuus ( 8.10) • Väkivalta (15.2. 14.9 22.9 5.10 6.10 9.10 23.10 13.11) •

Yhtenäinen perusopetus (27.10) •

Äidit ja isät (27.9) •