Oppiva verkoston sivuille: Peruskoululle rahaa, rauhaa ja rakkautta.

OPPIVA-verkosto (https://oppivaverkosto.fi)

on 34 kunnan oppimisen ammattilaisten yhteinen verkosto, joka kehittää opetusta, oppimista, suomalaista koulua ja varhais-kasvatusta valtakunnallisesti. Verkostolla on aktiivisesti päivittyvät sivut. Sieltä löytää mm. tämän  blogilastun: 

Martti Hellström 30.5. 2023

PERUSKOULULLE RAHAA, RAUHAA JA RAKKAUTTA

Martti Hellström kuvaa blogikirjoituksessaan peruskoulun vaiheita ja mahdollisuuksia jalostaa koulua kohti 2030-lukua. Kun päätös peruskoulusta oli tehty, hallinnossa nostettiin maljaa: ”Siinä sitä riittää herroille purkamista.” Ei ole purettu. 22 hallitusta on kehittänyt sitä. Koulutuspolitiikan arvot, tasa-arvo ja vapaus, ovat toki heiluneet. Mutta kaikille yhteisen koulun betoniraudat ovat kestäneet. Kerrataanpa, mitä on tapahtunut.

1960-LUKU: PÄÄTÖS PERUSKOULUSTA

Agraari-Suomen eduskunta hyväksyi vuonna 1967 päätöksen kaikille yhteisestä koulusta. Päätös oli kompromissi. Kaikki voittivat. Maaseudulla säilyisi kouluja. Kaupungeissa yhä useampi pääsisi lukioon. Ruotsi tulisi oppiaineeksi. Koulunkäynti olisi maksutonta. Kansakoulunopettajakoulutus siirtyisi yliopistoon. Tasokursseilla saataisiin oppikouluväkikin mukaan.

1970-LUKU: TUUMASTA TOIMEEN JA TOISEEN

Teollisuus-Suomesta rakennettiin pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Elokuussa 1972 käynnistyivät ensimmäiset peruskoulut. Valmista tuli vuonna 1977. Koulutuksella edistettiin talouden kasvua ja tasa-arvoa. Uusi sukupolvi oli inhimillistä pääomaa, jota kannatti jalostaa. Elettiin voimakkaan koulutusoptimismin ja vahvan keskitetyn suunnittelu-uskon aikaa. Öljykriisin jälkeinen lama pakotti riisumaan osan peruskoulun laadusta.

1980-LUKU: RAHAA RIITTI

Palvelukeskeiseen suuntaan kehittynyt Suomi oli maailman vauraimpia valtioita. Koulutukseen panostettiin. Tasokursseista siirryttiin tuntikehyskouluun. Kuntien ja koulujen vapautta tehdä opetusta ja resursseja koskevia päätöksiä lisättiin. Luovuttiin tarkastusjärjestelmästä. Koulu sai olla omaleimainen. Maahanmuuttajien opetus käynnistyi. Ensimmäiset kymppiluokat perustettiin.

Oppivelvollisuudesta ei enää vapautettu. Vuosikymmenen lopulla tasa-arvon arvoa alettiin haastaa. Muun muassa yrityselämän johto ei uskonut yhteisen ja yhtäläisen koulutuksen merkitykseen. Alkoi siirtymä kohti (vain) mahdollisuuksien tasa-arvoa.

1990-LUKU: LAMA ISKI JA VAPAUS LISÄÄNTYI

Lama löi Suomen kanveesiin 1990-luvun alussa. Samaan aikaan kiihtyi globaali talouskilpailu. Menestyminen vaati maailmanluokan osaamista. Koulutus-poliittisesti 1990-luku voidaan jakaa kolmeen jaksoon:

Vuosikymmenen alussa ydinarvona oli tasa-arvo. Kilpailukykykin perustui sivistykseen ja koulutukseen.

Sitten huomattiin, että menestykseen tarvittiin sivistyneen teoreetikkojoukon lisäksi oikeita osaajia. Alkoi siirtymä kohti koulutusmarkkinoita. Koulutustarpeiden ennakointivastuuta valutettiin oppilaitoksille ja niiden ylläpitäjille. Jokaisen oli tehtävä omaa tulevaisuuttaan koskevat valinnat ja kannettava niistä vastuu. Haluttiin yksilöllisiä opiskeluohjelmia ja lahjakkaimmille ”kiihdytyskaistoja”. Vapautta valita koulu lapsille lisättiin. Koulupiiripakosta luovuttiin. Koulujen autonomiaa lisättiin. Peruskoulujen opetussuunnitelman perusteissa oli vain vähän yli 100 sivua.

Kun vapauden arvo nousi laukalle, ja peruskoulujen erot karkasivat käsistä, palattiin vahvempaan ohjaukseen. Syntyi koulutuspoliittinen ”kauhun tasapaino” tasa-arvon ja vapauden välille. Kannettiin taas huolta maahanmuuttajista ja koulupudokkaista.

2000-LUKU: PISA-IHME

Uusi vuosituhat alkoi koulutuspoliittisesti hyvin. Suomalaisnuoret menestyivät hienosti PISA-vertailussa. Seurasi hämmennys. Kritiikki tasapäistävää peruskoulua kohtaan hiljeni. Kaikilla koulutusasteilla omaksuttiin OECD:n ohjausta, jotta taattaisiin menestys kansainvälisessä talouskilpailussa. Panostettiin lahjakkaisiin. Toimintaa tehostettiin. Ala- ja yläkouluja haluttiin yhdistää ja koulukokoa kasvattaa. Opetussuunnitelman perusteissa oli taas monta sataa sivua. Tukea tarvitseville luotiin kolmiportaisen tuen järjestelmä. Kunnat saivat järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä yläluokilla jopo-opetusta.

2010-LUKU: TULOKSET LASKEVAT, LEIKKAUKSIA LISÄÄ

Suomalaisten osaamisen taso alkoi laskea huolta herättävästi muun muassa PISA-tuloksissa. Silti tehtiin merkittäviä leikkauksia koulutuksen määrärahoihin. Niistä huolimatta lähes 100 % oppilaista sai kuitenkin peruskoulun päättötodistuksen. Vain muutama prosentti heistä ei jatkanut toiselle asteelle heti peruskoulun jälkeen. Syksyllä 2015 Suomi havahtui Euroopan laajuiseen pakolaisaaltoon, joka jysähti myös tänne ja haastoi koulut.

ENTÄ TÄNÄÄN? JA TÄSTÄ ETEENPÄIN?

2020-luku alkoi kurjasti. Pandemia, etäkoulu, Ukrainan sota ja maahanmuutto toivat vakavia haasteita myös kouluille. Saamme kuitenkin yhä olla ylpeitä peruskoulumme tasa-arvoisuudesta, maksuttomuudesta ja tuesta oppilaille. Kaikki saavat jatko-opintokelpoisuuden. Oppimistulokset ovat hieman laskeneet, mutta ne ovat edelleen maailman kärkeä. Opetus on selvitystenkin mukaan oikeudenmukaista, oppilaskeskeistä, kannustavaa, oppilasta arvostavaa ja yhdenvertaista.

Parhaillaan käytävissä hallitusneuvotteluissa linjataan seuraavien vuosien koulutuspolitiikkaa. Moni puolue on luvannut, että koulutuksesta ei leikata. Mutta niin on luvattu aikaisemminkin.

Joka kunnassa ja koulussa kannattaisi nyt pohtia, millaiseksi peruskoulua olisi aihetta jalostaa, kun mennään kohti 2030-lukua. Tähän asti uudistukset ovat usein olleet tulipalojen sammuttelua. Olisiko nyt momentum unelmoida jotain ihan uutta, vielä parempaa peruskoulua? OPPIVA-verkostolla voisi olla tässä hieno rooli.

Kouluhallituksen entinen pääjohtaja Erkki Aho sanoi keväällä eräässä paneelissa, ettei peruskoulu ole rikki, mutta kehittämistä se kaipaa. Sitä kannattaisi hänen mukaansa kehittää kolmen r:n periaatteella: Rahaa, rauhaa ja rakkautta. Jos seuraava hallitus ei pysty rahaa lisäämään, lisätään me kaksin käsin peruskouluun rauhaa ja rakkautta.

Laiminlyöty murrosikä

Olen tässä jo muutaman ajan ollut innoissani väiteestä, että koulu on unohtanut  murrosiän ja että nyt tarvitaan teinididaktiikkaa.

Sitten läysin kirjan, jonka otsikko on Laiminlyöty murrosikä. Luulin, että vasta koulutusvaikuttaja minä olen huomannut tuon. Vilho Reima kirjoitti teoksen  100 vuotta sitten. Argh!

Reima, Vilho (1922). ”Laiminlyöty murrosikä”. Koti ja Kasvatus XIX. Helsinki: Kotikasvatusyhdistys ry.

Kirjan ilmestyessä elettiin vaikeita aikoja.Suomi oli itsenäistynyt viisi vuotta aikaisemmin. Neljä vuotta aikaisemmin oli käyty verinen sisällissota. Ja edellisenä vuonna (1921) oli säädetty opppivelvollisuuslaki, johon kuului myös ns. jatkokoulu (varhaismurrosikäisille).

Kirjan tarkoitus oli tukea koteja kasvattamaan ei vain lapsia vaan myös  varhaisnuoria (= murrosikäisiä). Tuon tehtävän oli laiminlyönyt myös Kotikasvatusyhdistys (nykyään Suomen vanhempainliitolta), jonka valistajana Reima toimi. "Murrosiän nuorten suhteen laiminlyönnit kasvatusalalla painavat kuin meren santa,"

Kirja kuvaa osuvasti oman aikansa käsitystä kehityksestä lapsuudesta kohti varhaisnuoruuutta.  Ikäkausi, joka sijoittuu lapsuuden ja varsinaisen nuoruuden väliin. Siirtymä etenee hitaasti. Vanhempien sijaan opettajasta tulee ensiin "sangen huomattava henkilö" ja tovereista löydetään hyviä leikkikumppaneita. Kun ikä lisääntyy. Koulu tovereineen  "rupeaa  yhä enemmän mieltä kiinnittämään.". Lapsen elämään  Ilmestyy aina enemmän uutta ja ihmeellistä. .Ystävyyssuhteet alkavat olla kiinteämpiä kuin aikaisemmin. Ja pian, kun murrosikä iskee, "Kuja ja katu rupea hyvin monelle  käymään mieluisammaksi kuin koti ja toverit siellä hauskemmiksi kuin isä ja äiti."

Murrosikä

On yllättävää, kuinka oivaltavasti jo tuolloin ymmärrettiin murrosikä. Reiman mukaan murrosikä ajoittuu ikävuosiin noin 13-18, toisilla se  tosin kestää 20:een. Se oli ihmisen tärkein ikäkausi. Sen vuodet olivat vaarallisimpia. Ikövaiheen kasvutehtävä oli saada suunta elämälle. Tai sitten se oli elämän särkymisen alku.Murrosikä oii nuorten etsikkoaika. Silloin ratkeaa, mihin kiinnymme ja totumme. Murrosiässä ihmisen vastaanottavaisuus on suurimmillaan (Skovgaard-Petersen). Niin hyvälle kuin pahalle. 

Murrosikäisen on elettävä nämä vaikeat kehitysvuodet, jolloin ei enää olla  oikein lapsia , mutta ei myöskään täysikasvuisia. Se on siirtymäkausi, jolloin emme ole oikein selvillä itsestämme emmekä tiedä, keitä olemme.

Reiman tekstistä löytyy ikäkaudella ominaisia piirteitä:

• alakuloisuus valuu yli äyräitten
• elämänjanoa
• halu oila itsenäinen
• huolta; en kelpaa mihinkään
• ikäisten seuran tarve
• kiusallinen köyttäytyminen
• lorvailu, kulku huonosta seurasta toiseen
• mielikuvitus hämmnetäsydänoireet (sydän kasvaa)
• mietiskely
• oikullisuus
• rakastuminen (aluksi vapaata intohimosta)
• raskasmielisyys
• seuran, tovereiden suuri kasvattava merkitys
• sukupuolielämän puhkeaminen
• unen tarve; Pojat nukkuvat talvisaikaan kilpaa karhujen kanssa
• varhaisnuoret kaipaavat huomaavaisuutta ja rakkautta
• väsymys; tarve laiskotella
• ärtyherkkyys ja masentuneisuus

 Murrosikää  kutsuttiin nulikkavuosiksi. Kirjassa sille  esitettiin vertauksia:  

• "Nahanvaihto tekee kipeää" (Kaa) 
• Murrosikä on kuin huhtikuinen sää.
• Murrosikäinen ihminen on kuin kaksoisolio, kuin yölepakko, joka ei ole lintu eikä kelpaa hiireksikään (Skovgaard-Petersen)

Ohjeita kasvattajille

Pääosa Reiman ohjeista on tarkoitettu varhaisnuorten kodille, heidön vanhemmilleen Poikien suurin vaara näinä vaikeina aikoina oli  itsesaastutus .. koka voi johtaa vielä pahempaan nim. saman sukupuolen rakasteluun. 

Ohjeita  varhaisnuorison kasvattajille:

Anna itsekasvatusopastusta: On herätettävä oma oikea minä, on opettava kävelemään omilla jaloilla

Anna työtä, pientä puuhaa  (varhaisnuoriso oli juuri vapautettu työstä jopa lain velvoitteella)

Hanki kotiin hyviä kirjoja (mm. historiasta, tietokirjoja, kasvatuskirjoja, uskonnollisia kirjoja, Raamattu) - satuja ja tarinoita luetaan vielä mielellään  murrosiässäkin - ne ovat lyhyitä.- sekä sanomalehtiä

Leiki - meidän aikuisten on nuorruttava 

Lue, kerro (esim. omasta nuoruudesta), kysele, ota osaa riemuihin ja iloihin.

Ole apuna  erilaisten askartelujen alkuunpanossa ja keksimisessä : Leikki. Urheilu. Partio (retkeily, omillaan toimeen tuleminen, tutustuminen luontoon..)

Ole esimerkki esim. heikkojen auttaminen

Opeta tytöille koreilemisen vaaroista

Pitäkää hartaushetkiä 

Seurustele heidän kanssaan- niin heidät pidetään kiinni kodissa

Sukupuoliasioista on puhuttava, jos lapset on löhetettävä maailmalle; Sukupuolivaistoa tulee vaalia ja kunnioittaa isyyttä ja äitiyttä silmällä pitäen 

Totuta hyviin tapoihin

Varhaisnuoret kaipaavat huomaavaisuutta ja rakkautta. Muista syntymä- nimipäivä.

Yleensä murrosiän nuoret tarvitsevat hellää, auttavaa ja rakastavaa ystävää -  joskus on tartuttava lujasti ohjaksiin ja sanottava jyrkästi Ei.i

Reima korostaa teoksessa myös toverien kasvatusvoimaa. Oman perheen muut lapset  - suuri sisarusparvi- ovat tärkeitä apukasvattajia.  Reima sääli "erakkolapsia". Varhaisnuoret tarvitsevat paljon ikäistensä seuraa, ja me vanhemmat tarvitsemme hyviä apukasvattajia. Meidän on kasvatettava myöskin sitä seuraa, johon lapsemme joutuvat.  Heitä kannattaa kannustaa  kotiopintotyötä seuroissa.

Itsekasvatus tärkeää

Aikuisen tehtävä on ohjata varhaisnuorta itsekasvatukseen

• Tunne itsesi
• Luonteen kasvatus on tärkeää -  tupakanhimo mm. heikontaa luonnetta
• Ohjataan käyttämään aika oikein, hyväksi. 
• Velvollisuudentunteen kasvuun tukea kodeissa
• Ajankäyttäminen oikein, hyödyksi
• Työ  tuottaa iloa. Työ karkaisee, taistelu vahvistaa.

Luku; koulun osa varhaisnuorison elämässä ss.73-75

Reiman mukaan koulun niskoille pannaan  kaikki velvollisuudet, yksinpä sellaisetkin asiat, jotka etupäässä kuuluvat kodin tehtäviin. Hän kertoo itse sanoneensa monelle oppineelle isälle Helsingissä, miksi ette pane poikianne kansakouluunihin, koska tahdotte kansanvaltaisesta käydä, etteivät lapset jo pienestä pitäen kasvaisi eri leireissä.He sanovat kyllä ymmärtävänsä asian oikeuden ja tärkeyden, mutta he eivät muka voineet panna lapsiaan huonoon seuraan. Niinpä. 

Tuohon aikaan suurin osa lapsia kävi vain kansakoulun, joka päättyi 13. ikävuoden korvissa, jolloin murrosikä vasta alkaa.  Kansakoulun jatkokursseja, joissa oppilaat olivat jo varhaisnuorisoa, oli tuohon mennessä maaseudulla  ollut sangen vähän. Tämäkin opetus oli tulossa pakolliseksi, ja se  tuottaisi  varmaankin suuria hankaluuksia opettajille. 

Aivan toinen asema oli  tällö kohdalla tuolloin oppikoululla, jossa oppilaiden enemmistö kuului murrosiän nuorisoon.

Noihin aikoihin oli siis juuri säädetty oppivelvollisuus.- Opettajillekin alkaa Reiman mukaan uusi  kausi, jonka vaatimuksia täyttämään heidän on erikoisesti valmistauduttava voidakseen menestyksellä opettaa  ja johtaa varhaisnuorisoa. Monella lapsella on näihin aikoihin erikoinen halu haastaa riitaa opettajiensa kanssa. He saattavat olla viikkokausia vastailematta tehdäkseen mukaa kiusaa opettajilleen. Että opettajat ovat pikkumaisia ja puolueellisia juuri heihin nähden, se on heidän mielestään luonnollisin asia maailmassa.

Koulun työssä nuorisolla oli Reiman mukaan käsitys, että työn täytyy itsensä viehättää.  Siksi olisi jatkokoulujen ohjelma saatava vaihtelevaksi, oppikirjat hauskoiksi mutta samalla  kuitenkin sellaisiksi, jotka huomaamatta johtavat työhön ja ponnistuksiin – auttamaan itseään. Koulukomiteatkin ovat tärkeitä, mutta opettajiston henki se vasta elävöittää tulevan jatko-opetuksemme tuottaen hyötyä ja siunausta varhaisnuorisollemme 

Opettajille Reima ei uskaltanut antaa neuvoja (joita hönellä olisi) kuin yhden: "Pärpättävää ja paljon puhuvaa naisopettajaa pojat eivät tällä ikäkaudella ollenkaan tahdo sietää."

Reiman mukaan vika on koulujärjestelmässamme. Se  ei ota huomioon murrosiässä olevan nuorison erikoisia tarpeita ja sen omalaatuista kehitystä.  Monet aineet pannaan sen luettavaksi ja peloittavat tutkinnot saavat monen ponnistamaan ylivoimaisesti. Liian suuri paino pannaan ylioppilaaksi pääsemiselle, mihin pyrkiessä moni on käynyt ”surkastuneeksi” raukaksi ja kadottanut kaiken halun oppimiseen ja  eteenpäin menoon. Varsinkin tyttöjen nähden piti  tämä usein  paikkansa. Läksyt pitivät oppikoululaisia pois monesta pahasta .

Reima  ehdotti,  että jatko-opetuksen käynnistyessä opettajat koettaisivat pitää ympärillään entiset oppilaansa ja hänen vaikutuksensa jatkuisi heihin vielä koulunkäynnin loputtuakin. Keskustelemalla heidän kanssaan, lukemalla, laulamalla ja leikkimällä hän estäisi heitä vieraantumasta koulusta ja saisi heidät herätetyiksi  ja ylläpidetyksi henkisen toiminnan kaipuun, oikean sivistysharrastuksen.

Nuorisosta, joka tällaisten harrastusten turvissa  sivuuttaisi murrosikänsä, elämänsä vaarallisimmat vuodet tulisi monessa suhteessa ryhdikkäämpää ja terveempää kuin siitä, joka kasvaa…jopa suorastaan turmiollisesti vaikuttavan toverielämän varassa. 

Kirjoittajasta

KIRJOITTAJASTA

Vilho Reima  (1867 –  1948) oli suomalainen kansakoulunopettaja, Suomalaisen puolueen kansanedustaja (1909-10), kansan valistaja ja kouluneuvos. Hän toi äitienpäivän vieton Suomeen.

Vilho  syntyi räätälin perheeseen. Lapsuuden koti oli ” hirveä juoppouden  temmellyspaikka". Töihin Vllho meni tehtaaseen  jo 9-vuotiaana. Sunnuntaisin hän oli  pyhäkoulun opettajana.  Opettajanuran hän aloitti 17-vuotiaana kiertokoulun opettajan apulaisena.  Sortavalan seminaarista hän valmistui vuonna 1890. Reima toimi pätevänä  opettajana Kymin Hurukselan kansakoulussa ja sitten  muutaman vuoden Helsingissä ennenkuin ryhtyi kansanvalistajaksi.  Tässä tehtävässä  hän perusti suomenkielisiä kansakouluja Helsingin  ruotsinkieliseen ympäristöön, mm.  Espoon Lahnukseen. Hän organisoi kouluihin mm. tiloja, kirjoja, opettajia. Hän oli edistämässä myös Kymenlaakson kansanopiston perustamista. Reima oli tuottoisa kirjailija. Hän kirjoitti useita raittius- ja kasvatusalan teoksia. 

Oman perheen Vilho Reima perusti vuonna 1898. Puolisonsa Aliina Marin kanssa he saivat kahdeksan lasta.

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Ensin kehu kirjoitusotteesta  Tyyliin kuului tarinamuotoiset vertaukset, joilla johdatetaan  kunkin teema ytimeen. Hyvä idea.  Itse sisältö on toki pääosin oman aikansa näköinen,   toki kristillinen mutta yllättävä sovinnollinen.

Sitten itse sisältöön; Murrosikää kuvattiin siis jo 100 vuotta sitten hyvin samansukuisesti kuin nykyään, ehkä nykyään se nähdään kuitenkin rajumpana. Vanhemmille tarjotut ohjeet eivät ehkä tepsisi enää. Mutta ajatus kavereiden kautta vaikuttamalla on yhä tosi tärkeä.

Se, mikä oli tosi upeaa oli huomio, että jo tuolloin tiedettiin, että  koulu ei toimi murrosiän ehdoilla. On ollut 100 vuotta aikaa muuttaa otetta, mutta tilanne näytää yhä olevan sama: Murrosikä on kouluissa laiminlyöty. Nyyh.

Auringon lämpöä kevään viimeiselle kouluviikolle!

 

Viikkoraportti 21/2023

Maanantaina oli vielä 2 kouluviikkoa  jäljellä. Ja 2 kouluvaaripäivää.

 Maanantai 22.5.

 T aas tuli kesä Oittaalle. 20 °C. Tunnin aurinkokylpy vuoden vanhossa retkeilytuoleissa, joissa oli jo tummia täpliä. 

Eikun ostaamaan uudet Motonetistä. 18,60 €/kpl.

Sitten shoppailemaan Tokmannille. Lounas Wandassa.

 Tiistai 23.5.

Business Espoon Aamuklubi  8.30 - 11.   Innopoli 2. Tekniikantie 5. Teemana: Kulttuurin ja luovien alojen yrittäjyys.

Siellä aamupala ja kahvi.

Klo 13 Tikkurilaan. Professori-emeritus Hannu Simola puhui viisaita ja tarjosi pizzan. Toin puoliskon puolisolle.

EKOAY:n tilaisuus  Haukilahdessa klo 17-19.  Tärkeää asiaa ja päivällinen  noutopöydästä. Mm. paistettua siikaa.

Vähän perinneseuran ja TSL-opintojärjestön asioita. Ja illalliseksi Netfixin sarjaa timanteista ja rikollisista. Hmmm.

 Keskiviikko 24.5.

OpeUra-analyysin tulosten reflektiota Pekan kanssa.  Hyvin eteni. Ensi viikolla jatkuu.

Pojat tulivat yökylään. Rakettispaghettia. Mimmi vei pojat metsään hyttysten ruuaksi. Ukki teki perinneseuralle esityslistaa.

Minulla klo 17.30 -20.30 Kasvun ja oppimisen lautakunnan etäkokous. Isoja asioita.

Pojille iltapala. Sitten (ei luettu) juteltiin Kunnaksen kirjasta. Ja krooh.

 Torstai 25.5.

Pojat palautettiin aamulla Kurttilaan, sitten eskariin ja kouluun. Lounaaksi jauhelihatortilloja Maistui. Marju Tapiolaan. Naputtelua. Puhelu Porin kesästä. Oppiva verkostolle amputoitu blogilastu :-)

 Perjantai 26.5.

Kouluvaaripäivä Aurorassa. Nätti päivä. Käytiin Iso-Omenassa. Rosson lehtipihvi oli hintava mutta luulen, että tilaa toista kertaa. Vaimon pizzassa oli sen sijaan makua. Sillä välin postilaatikkoon oli tullut Seniori-opettaja.

Illalla jatkettiin Netflix-sarjaa. Tarina alkaa hyytyä.

 Lauantai 27.5.

Aurinko paistaa, mutta ei lämmitä. Naputtelin blogia ja mm. puheenvuoroa tiistaiksi. Käytiin Sellossa. Palautin kirjastoon teinikirjoja. Ja löysin kevyet tossut. Lounaaksi lammasta. Toisi maiskis.

 Sunnuntai 28.5.

Kiireetön pyhä.  Luettiin kirjaa parvekkeella. Käytiin ostamassa kukkia ja EriKeeperiä. Tehtiin virkistävä autoajelu. Lounaaksi hampurilaiset BurgerKingssä (ihan liian iso annos). Hiukka naputusta. Ja Netflix- sarja loppuun.

Senioriopettaja väittää: "Hullun innostunut ja kiinnostunut koulusta"

Tammikuussa Educassa julkistettu "komento" (= tunnustus)  vuoden 2022 koulutusvaikuttajaksi oli tietysti täysi yllätys, mutta samalla velvoite yrittää edistää tästäkin roolista koulutuksen asemaa rahojen kanssa kipuilevassa Suomessa.

Kyllä, ainakin media on ystävällisesti antanut tilaa kertoa ajatuksia. Ylen aamu-tv, Opettaja-lehti, Länsiväylä, Demari-lehti, Luokanopettaja ja eilen kolahti postilaatikkoon Seniori-opettaja.

Hullun innostunut

Parissakin lehdessä on päädytty kuvamaan minua yli-innostuneeksi. Hauskaa. Onhan sitä pitkän uransa aikana saanut olla kuin Aku Ankan Hannu Hanhi. Osunut väärään aikaan väärään paikkaan, ja  otettu mukaan niin moneen huikeaan juttuun.  Esim. kaksikymmentä vuotta (1994–2013) Luokanopettaja-lehden päätoimittajana olivat hienoa ja viriiliä aikaa, pääsi tapaamaan ja haastattelemaan maan johtavia tyyppejä.  

Tässä kahden aukeaman päätoimittaja Airi Vuolteen kirjoittamassa jutussa annetaan hienosti tilaa niille koulun laatutekijöille, joita itse haluan pitää esillä niin kauan, kun joku kuuntelee.

Kun on saanut olla mukana peruskoulun alusta alkaen, uskaltaa kai sanoa kokemusasiantuntijana, että peruskoulu oli paras 1980-ja 90-luvuilla. Ne olivat pedagogiikan, luottamuksen ja vapauden kultaista, aivan huikeaa aikaa.  Sai kokeilla ja tehdä kaikkea hulluakin - ja siihen oli aikaa, kun paperityö-idiotismia ei oltu vielä keksitty. Rehtoreista ei oltu tehty kansliatonttuja, vaan reksinä pystyi innostamaan  maikkaporukkaa. Monessa koulussa - meillä Aurorassakin-  opettajakunta oli kuin bändi, jolla oli yhteinen biisi, mutta jokaisella oma soitin. Koulut saivat kokeilla ja keksiä esimerkiksi omia oppiaineita. Riemua riitti uuden perusopetuslain tuloon 1998 asti. Toki syvä lama alkoi hyydyttää hymyä jo aikaisemmin.

Ennen kaikki oli toisin. Nyt kaikki on toisin, kuten Paavo Haavikko on sanaillut. Tänään elää jonkinlainen idiotismin muoto, jossa eduskunta  säätää koulutuspoliittisia  lakeja, joiden riittävään rahoittamiseen  se ei sitoudu. Opettajat sitten yrittävät kaksin käsin toteuttaa heidän puolestaan annettuja laatulupauksia ilman resursseja ja uupuvat ihan turhaan. Inkluusio on hyvä esimerkki: ihanteellinen ratkaisu vääristyy vain pulpettipaikaksi lähikoulusta katsoa, kun muita yritetään opettaa. Myös pidennetty oppivelvollisuus on tasa-arvoa edistävä ja kaunis idea, joka toimiakseen mm. ammatillisessa koulutuksessa edellyttäisi  oppilaita, jotka  pärjäävät nykyisessä itseohjautuvassa doktriinissa. Nyt näin ei ole. Lupausten ja mahdollisuuksien ristiriita on syvä kuilu.

Peruskoulu ei ole silti rikki. Suomalaiskoululaisten oppimistulokset ovat edelleenkin käsittämättömän hyviä varsinkin kun ottaa huomioon  alle OECD-maiden keskiarvon jäävän panostuksen. Hyvää tulee (liian) halvalla.  Hyvät ja keskitason osaajat ovat pitäneet paikkansa osaamislistalla. Oppimistulosten pudotus tulee kaikkein heikoimmin osaavien ryhmästä. Sinne tarvittaisiin monenlaista tukea.

Pedagogiikka pitäisi silti miettiä uusiksi. Yläkouluun tarvittaisiin  luokanvalvoja, jolla todella olisi aikaa hoitaa luokan asioita. Ryhmäytymiseen tarvitaan turvallinen aikuinen, tuttu opettaja. Digi-innovaatioista odotan osa-apua muun muassa maahanmuuttajataustaisille perheille. Kun digitaalisen oppikirjan suomenkieliset tekstit kääntyvät nappia painamalla vaikkapa hindiksi, moni vanhempi voi tukea lastaan aivan uudella tavalla.  

Jos minulla olisi valta, korjaisin sekä opettajien koulutusta että peruskoulun käytänteitä. Koulutusta korjaisin niin, että opettajia ei valmennettaisi opettamaan ainoastaan oppilaita, joilla ei ole ongelmia. Lääkäreitäkään ei kouluteta hoitamaan vain terveitä potilaita. 

Käytänteissä Opetushallituksen pitäisi tarkkaan miettiä, mitkä ovat kaikille oppilaille välttämättömiä perusasioita. Välttämättömän lisäksi antaisin kouluille ja nuorille enemmän oikeuksia päättää, mitä he itse haluavat oppia: musiikkia, bloggausta, elokuvan tekoa…Voisiko esimerkiksi eri kielissä olla tarjolla minikursseja?  Monista asioista voisi olla lyhyempi paketteja, joita halukkaat sitten voisivat syventää.

Nyt ei pitäisi kuitenkaan hötkyillen tehdä radikaaleja muutoksia. Se pitäisi myöntää, etteivät opettajat nykyisillä resursseilla pysty tekemään kaikkea, mitä nyt haluttaisiin tehdä. Kaikki tärkeä tapahtuu kohtaamisissa, ja niihin opettajat tarvitsevat aikaa. 

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Jutun teosta on jo jonkin aikaa. Muutama muukin asia on noussut mieleen.  Ensinnäkin teinien opetus. Kun luki   ns. "Opettaja-komitean" kuvauksia koulun arjesta, syntyi kuva, että murrosikään kuuluvat dramaattiset muutokset mm. käyttäytymisessa, tulevat koulussa jotenkin yllätyksenä. Ne ovat aivo- ja hormonisyntyisiä. Ikäkausididaktiikkaa ei oteta vakavasti edes muuttuvan unirytmin osalta. Erityisesti tutkijoiden tulisi luoda  opettajien avuksi teini-iän didaktiikka, kun niin ei ole ilmeisesti tehty.

Jos juttu tehtäisiin nyt tunkisin siihen mukaan myös l asten oikeuden leikkiin, taiteen valtavan kasvatusvoiman ja  pysyvien ns. kotiryhmien merkityksen sosiaalisen pääoman kasvattamisen kannalta (kiitos Rauno ja Liisa!). Palataan oikeaan luottamuksen kulttuuriin. Palautetaan diversiteetti kunniaan. Annetaan kouluille tilaa ja happea. Hallinnon tehtävät tulee järjestää niin, että rehtori saisi olla koulunsa pedagoginen johtaja. Opettajien työtehtävät tulee mitoittaa työaikaan mahtuviksi. Koulu ei voi olla kaikkeuden keskus, eikä opettaja monitoimikone.  Koulun tulisi olla onnistumis- ja innostumuskeskus ja opettajan keskeiden tehtävän koukuttaa oppilaat oppimaan. Suosittelen  pariopettajuusmallia, jossa ilot kaksinkertaisutuvat ja huolet puolittuvat. Ja toivon systemaattista,  koko uran kattavaa innostava täydennys- jatkokoulutusjärjestelmä  kouluväelle. 

"Peruskoulu tarvitsee rahaa, rauhaa ja rakkautta."- Erkki Aho

Koko jutun voi katsoa linkistä: 

https://osj.fi/wp-content/uploads/03_2023_Martti-Hellstrom.pdf

Uusi yritys: Kouluvaarin Uutisia Viikosta 21

Kouluvaaripäivä osui taas tutulle perjantaipäivälle. 

Työvuoro oli klo 9 - 13.30. Aamulla parkki-

paikka oli erityistäynnä. Eput nimittäin

tutustuivat vanhempinen kouluun.

Eppuja on noin 75. Mahtuvat.

• Koulu oli alkanut  2N-luokassa  klo 8.15. Kouluvaari nukkui vähän pitempään ja tuli autolla koululle (tai tarkemmin K-kaupan kadulle) klo 9:ksi.  
• Päivän aluksi käytiin ohjelma läpi. Koulupäiviä on jäljellä kuusi, joten vihkoja keräiltiin ja rästitehtäviä tehtiin. 
• Oppiaineena oli suomi. Vahvistettiin lukutaitoa- mikä on ihan tosi tärkeää. Intoa nosti, että opettaja määräsi lukuparit ja asennon/paikan jossa tekstikappale luettiin toiselle kahteen kertaan ja päinvastoin. Kun paikallaolijoiden lukumäärä ei mennyt tasan, kouluvaari sai olla yhden oppilaan parina.
• Välitunnilla sää  oli vielä tosi nätti. Ukonilma iski vasta klo 14.
• Klo 10 alkoi matematiikan tuokio. Kurssi on käyty läpi.Kukin sai valita, mitä laskematta jääneitä sivuja osasi/halusi tehdä.
• Sitten mentiin jonossa syömään.  Kaitsun keittiossä  tarjolla oli puuroa marjakeitolla tai kasviskeittoa. Kumpaankin menuun kuului leipää, juustoa, omena ja keksi. Minä maistoin kasviskeittoa. Oikein hyvää oli.
• Oppilaat syövät eri tahtiin. Monessa koulussa ruokailuaikaa on kuulema  liian vähän (kun suositus on 30min). 2N-lla on kiva tapa; Kun on syönyt saa mennä luokkaan ja tehdä siellä omia töitä (leikkiä, askartelua, kesken jääneitä tehtäviä). Yhteinen tuokio alkaa, kun kaikki ovat levollisesti paikalla. Kouluvaari on työuravaurioittensa vuoksi pikaruokailija, ja ehtii hyvin nopeimmin syövien kanssa luokkaan. Valvonta on oikeasti turvallisuusjuttu. On pakko sanoa, että tässä luokassa oppilaat osaavat tosi hienosi kantaa luottamukseen kuuluvaa vastuuta. Kouluvaaripäivinä ei ole ollut yhtään tappelua luokassa. Kinat osuvat välitunneille.
• Seuraavaa tuokiota odotellessa rakenneltiin pahvilaatiikoihin kolmiulotteisia  tulevaisuuden koteja. Hienoja tulee.
• Ennen siestaa oli vielä musiikin tunti. Suomen kielen e-kirjan oheismateriaalissa oli tosi hauska "RinkeliRäp". Voi millä riemulla sitä laulettiin. Sitten palattiin 1980-luvun musiikkitunnille ja lukuvuoden ekoille tunnille. Nyt laulettiin kouluvaarin johdolla kertauksen vuoksi kuorona ja vuorotellen bassopaloilla säestäen Jokainen halukas sai olla orkassa ja vastata kolmen sävelen (D-G-A) sävelmaisemasta. Kaikki hoitivat homma ok.
• Sitten oli siesta. Juttelin rexin ja opettajien kanssa  lautakunnan asioista Ja kävin siirtämässä auto parkkisakko turvaan.  
• Päivän viimeinen oppitunti oli katsomustunti. Käytännön syistä ryhmiä oli yhdistelty, ja  kaksi kakkosluokaa harjoitteli kirjastossa rehellistä pelaamista.
• Kello 13.30 me kaikki lähdimme hyvillä mielin viettämään viikonloppua.

Vielä Peter Panista

Auroran koulu oli tänään auki ensi syksyn ekaluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen. Koulun sisääntuloaulassa oli huikea kooste 4-6-luokkalaisten vava-kursseilla tekemistä Peter Pan- julisteista. Niin innostunut kuin niistä olenkin, en uskalla julkaista niitä, kun en ole ehtinyt pyytää vanhemmilta lupaa. Kiinnostuneet, kurikkikaa pääovea.

Kun saapui koulun ruokalaan/ auditorioon saattoi hämmästyä: Koulunäytelmän keskeiset lavasteet oli säilytetty. Voi! Sydän ihan liikuttui. Juuri näin. Ehkä jopa seuraavaan näytelmään saakka?

Oli upeaa  kuulla, kuinka kunnianhimoisesti Aurorankoululla suhtaudutaan Jukka Jokirannan kouluteatteriyhdistyksen pienen stipendin perusteella. toivomaan raporttiin  tästä  huikean hienosti onnistuneesta  prosessista. Kiitos jo etukäteen. Sen avulla edistetään hyvää.

Hyvää loppuviikoa  Auroran väelle ja 2N-luokalle! Nähdään vielä kerran ensi viikolla.