Meiltä puuttuu ikäkausididaktiikka, joka kohdistuisi nuoruuden niihin vuosiin, jolloin käydään oppivelvollisuuskoulua. Nuorisokasvatus on ohut tieteenala, jota tuo ikäkausi kiinnostaa, mutta ei niinkään formaalin kasvatuksen vaan ennen muuta non- ja informaalin kasvatuksen näkökulmasta. Sillä ei ole tukenaan omaa tieteellistä oppituolia. Niinpä se onkin nuorisotyöntekijöiden ja mm. yhteisöpedagogien akateeminen oppiaine. Mutta myös aineenopettajat tarvitsisivat varsinkin peruskoulun 7-9-luokille tutkimusperustaista tietoa siitä, mitä rajoitteita ja mahdollisuuksia tuon ikäkauden oppilaiden opetukseen liittyy.
- Sinkkonen, Jari. (2010 ) Nuoruusikä. Helsinki: WSOY ja
- Nivala, Elina ja Saastamoinen, Mikko (toim.).(2010). Nuorisokasvatuksen teoria. Perusteita ja puheenvuoroja. Nuorisotutkimusseura. Nuorisotutkimusverkosto. Julkaisuja 73.
Kysyinpä neuvoa myös tekoälyltä. Se tiivisti oman näkemyksensä näin:
" Yhteenvetona, paras koulu murrosiässä on koulu, jossa oppilaiden henkilökohtainen kasvu ja hyvinvointi ovat tärkeitä, laadukas opetus tarjotaan, turvallisuus ja hyvinvointi ovat turvattuja, ja yhteisöllisyys edistetään."
Ennenkuin kerron, mitä muuta opin, muutama yleisempi ajatus didaktiikoista.
Mihin didaktiikkaa tarvitaan?
Didaktiikalla on kaksi merkitystä. Yhtäältä se tarkoittaa opetusta tarkastelevaa tiedettä, toisaalta käytännöllistä oppia opetuksesta. Didaktiikka etsii vastausta kysymykseen, millaista on hyvä opetus. Didaktiikassa pyritään johtamaan opetuksen teoriasta kulloistakin opetussuunnitelmaa edistäviä toimintaohjeita opetuksen suunnittelulle, toteutukselle ja arvioinnille. Didaktiikka antaa kielen ja ajattelutavan, jolla voi puhua opetuksesta.
Itse asiassa didaktiikkoja on montaa sorttia: yleisdidaktiikka, eri ainedidaktiikat, eri oppilaitosmuotojen didaktiikat ja ikäkausididaktiikat. Kullakin on oma näkökulmansa. Ainedidaktiikka keskittyy siihen, miten juuri tietyn aineen tietoa ja taitoa syntyy ja opitaan. Ikäkausididaktiikalla tarkoitetaan pedagogiikkaa, joka perustuu näkemykseen, että kasvatuksessa on otettava erityisesti huomioon kasvatettavan elämänvaihe ja kunkin ikäkauden erityispiirteet. Siis, mitä ja miten juuri tietynikäisiä kannattaa opettaa. Eri oppilaitosmuotojen didaktiikoissa (esim. ) otetaan niiden erityistehtävät ohjeissa huomioon.
Perinteisiä ikäkausididaktiikkoja on kirjoitettu varhaiskasvatukseen, kouluopetukseen - lähinnä alakoulu-ikäisille, aikuisille (andragogiikka) ja viime vuosina myös vanhuksille (kasvatusgerontologia). Murrosikäisille sellaisia ei juuri löydy ainakaan suomenkielellä,
Millainen teini-ikä on ikäkautena?
Kukin ikäkausididaktiikkaa lähtee ikäkaudelle tyypillisistä piirteistä, joilla on yhteys oppimiseen.Teini-ikä on arkinen käsite, ja sillä tarkoitetaan nuoruusiän alkuvuosia. Nuoruuden käynnistää puberteetti, jonka käynnistävät hormonit. Puberteetti käynnistää siirtymän lapsuudesta nuoruuteen. Se merkitsee suurinta murroskautta, jonka yksilö kokee elämässään. Pojilla puberteetti on rajumpi, ja taantuma syvempi kuin tytöillä. Poika voi pudota jopa kolmen vuoden tasolle
Murrosikä sijoitetaan yleensä 12- 22 ikävuosiin. Nuoruus jatkuu pitempään. Jurististisesti nuoruus päättyy 29-vuotiaana. Ihminen on aikuinen, kun hän on "kypsä" ja elää itsenäisesti ja on taloudellisesti riippumaton, Nuoruuden ja aikuisuuden välillä on niinikään siirtymä.
Nuoruuden keskeinen kehittymistehtävä on löytää oma identiteetti ja saavuttaa itsenäisyys. Se löytyy läpäisemällä identiteettikriisi.
Professori Veikko Aalberg on kuvannut nuoruutta mm. näin. Nuoret ovat murrosiässä
emotionaalinen puolen heikentyminen prepuberteetista, kehityksellinen taantuma, kehityksen disharmonia, huonot tavat lisääntyvät, epäsiisteys, piereskely, ruuan hotkiminen, kiroilu,
itsekkäistä, narsistisia. keskittymisvaikeudet kognitiivinen kehitys jatkuu lineaarisesti koulumotivaatio ja koulumenestys laskevat
kypsymättömiä, heillä on narsistisia fantasioita mielen toiminnat eivät pysty hallitsemaan fyysistä muutosta, taantuma. Toiminta tipahtaa. Poika voi pudota jopa kolmen vuoden tasolle
mustavalkoisia
nuoret ajattelevat eri tavalla ( esim. ajantaju, lyhytjännitteisyys, se oli silloin). * oleminen tärkeämpää kuin tekeminen.
suhtautuminen vanhempiin heilahteleesuun kautta tapahtuva rauhoittuminensuuri tarve olla samanlainen kuin muuttyytymättömiä kroppaansa (tytöt)- liian paksu (pojat liian laihoja)- liian varhainen kuukautiset (psyykkinen varustus murrosikään jää ohueksi)- pojilla liian myöhään- putoavat ikätoverien kyydistä. uppiniskaisia
Aivoissa, kehossa ja tunne-elämässä tapahtuu muutoksia. Keskushermoston kehitys on kesken. Omaan kehoon ollaan tyytymättömiä. Omasta sukupuolesta voidaan olla epäselviä. Keho muuttuu oudoksi ja se ahdistaa, sitä piilotellaan - ja näytetään.
Murrosiässä stressihormoni kortisoli on huipussaan. Se aiheuttaa jatkuvan stressitilan, tavallaan nuori on tietynlaisessa taistelu- ja hätätilassa. Ajattelu alkaa muistuttaa aikuisen ajattelua, mutta on mustavalkoista - ja idealistista.
Murrosikä on irtautumista omista vanhemmista. Nuori provosoi konflikteja ja rikkoo sääntöjä. Nuorten imagoon kuuluu vastustaa aikuisia. Nuorten on kehityspsykologisesti tehtävä näin, sillä muutoin he eivät itsenäisty.
Huonot tavat lisääntyvät. Se on aaltoilua riippuvuuden ja itsenäisyyden välillä. On ahdistavaa pudota turvallisesta lapsuuden maailmasta ulkopuoliseen, kylmään, käsittämättömään maailmaan. Itsenäistyminen tapahtuu vähitellen.
Oma itse saattaa tuntua aivan väärältä, muilla menee hienommin: on paremmat muodot, pidemmät hiukset, isommat lihakset ja enemmän rahaa, ja ennen kaikkea coolimmat vanhemmat.
Se on kaveriporukoiden ja tiiviiden ystävyyssuhteiden aikaa, muttei vielä vakinaisen parisuhteen aikaa. Kaverien ihailu ja hyväksyntä on tärkeää. Nuorella on vahva tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Yksinäisyys pelottaa. On suuri tarve olla samanlainen kuin muut
Nuoruudessa haetaan kontaktia, tavataan kavereita, notkutaan ja seurustellaan. Tärkeintä on kelvata kavereille. On suuri huoli siitä, mitä muut itsestä - ja vanhemmista - ajattelevat. Murrosikäisen aivot ovat ylivalpastuneet havaitsemaan sosiaalisen hyväksynnän ja torjunnan viestejä. Omaa arvoa ja merkitystä etsitään erityisesti ikätovereiden puheista, katseista ja asenteista. Kaikki asiat käyvät läpi ikätoverien testin: vaatteet, hiusmuoti, mielipiteet, musiikkimieltymykset, elokuvat, pelit seurusteleminen, opettajat ja koulunkäynti.
Nuorella on vaikeuksia hallita käytöstään, tunteitaan ja impulssejaan. Nuoret törmäilevät ja tekevät ajattelemattomia tempauksia. Tunnetilat vaihtelevat ärtymyksestä aurinkoisuuteen, epätoivon syövereistä haltioitumiseen. He hakeutuvat vaaratilanteisiin, etsivät voimakkaita elämyksiä ja käyttäytyvät voimakkaasti tunnepitoisesti. Nuoret osaavat tunnistaa tunteita, mutta eivät aina oikein säädellä niiden voimakkuutta ja ilmaisutapaa.Mieli muuttuu hetkestä toiseen. Ajattelu kehittyy. Toisaalta nuori ei ole tavoitettavissa kielellisesti (kieli taantuu). 11-17 - vuotiailla heikkenee myös kasvojen ilmeiden tulkitsemisen taito, he saattavat tulkita huolen ja surun vihaksi. .Maailma koetaan hyvin mustavalkoiseksi hyvän ja pahan taisteluna, ilman kompromisseja .
Nuoruus on kokeilujen, rajojen rikkomisen ja lyhyiden sitoumusten aikaa.
Nuori ei ole vielä ”valmis”, mutta ei enää myöskään vailla vastuuta. Nuoruus on ei enää- ei vielä- elämänvaihe.
Nuoruuteen kuuluu sisäinen kuohunta. Tunteita on paljon, ne tunnetaan voimakkaammin kuin koskaan ja ne vaihtuvat nopeasti.
Hetkeen tarttuminen, kiihkeästi eläminen on tuolloin luonteenomaista.
Nuorelle oleminen on tärkeää. Tulevaisuuden suunnittelu ei ole ajankohtaista.
Toisaalta: Nuori on ihminen terveimmillään ja vastustuskykyisimmillään. Hän on voimakas ja nopea, hän kestää entistä paremmin kylmää ja kuumaa, nälkää, kuivuutta ja fyysisiä loukkaantumisia Tiedonkäsittelyn kapasiteetti ja nopeus kasvavat. Useimmat nuoret kykenevät 16-vuotiaina käsitteelliseen ajatteluun. Myös huumorintaju kasvaa vähitellen.
Ja sitten aihioita teinipedagogiikan kehittämiselle
Puberteetti osuu usein juuri yläkouluun siirtymisvaiheeseen. Tuossa vaiheessa oppilaiden koulunkäyntitavat muuttuvat järjellä ajatellen käsittämättömäksi.
Murrosikään liittyy "epänormaaleina" pidettyjä piirteitä, jotka ovat kuitenkin "normaaleita, vaikka ne koettevatkin aikuisia. Niillä on syynsä ja tärkeä merkitys nuorten kasvulle.
Yläkoululuokilla oppilailla on vakava ikäkausiongelma: Miten olla cool ja samalla hyvä koulussa? Kokeissa on pärjättävä, kavereita löydyttävä ja silmätikuksi joutumista vältettävä. On saatava hyväksyntä sekä vertaisilta että aikuisilta. Vertaisilta sitä haetaan rohkeilla tempuilla ja kielletyn kokeilulla yhdessä.
Tiivistän tähän ideoita vastauksiksi ikiaikaisiin didaktiikan kysymyksiin: Miksi? Mitä? Miten?
Miksi? Millaiset tavoitteet osuisivat teini-ikään?
Koulu ei voi olla olemassa vain muokatakseen alaikäisistä työelämäkelpoisia. Nuorella on myös oikeus kokea oma elämänsä tärkeäksi. Ei vain myöhemmin vaan myös jo nyt.
Klassinen tavoite: saada kasvaa eheäksi persoonaksi, ehkä onnelliseksikin eläköön yhä. Kasvu täyteen potentiaansa, mutta niin, että muut otetaan huomioon. Auttaa jokaista oppilasta löytämään oma juttunsa, oma intohimonsa.
Tarvitaan tulevaisuusvalmiutta. Valmiutta kohdata millainen tulevaisuus tahansa. Koulussa tulisi opettaa taitoja, joita tarvitaan millaisessa tulevaisuudessa tahansa.
On vahvistettava kasvatuksellisutta yläkoululuokilla Tarvitaan mahdollisuuksia oppia tuntemaan itseään ja löytämään omat vahvuutensa. On tärkeää oppia tunnistamaan omia ja toisten tunteita (empatia), hallitsemaan niitä ja kykenemään kiinnittymään toisiin. Taitoa tulla toimeen muiden, erilaisten ihmisten kanssa on. yhä tärkempi. ihmissuhdetaitoja on mahdollista harjoitella ja kehittää.
On saatava asettaa myös itse tavoitteita: Oppiminen tehostuu, kun saa itse asettaa tavoitteet. Itse mietityllä ja valitulla on ihmeellinen voima.
Mitä? Millaiset aiheet vastaisivat teinin tarpeisiin?
Koulusta tulisi saada hyvät oman elämän eväät ja samalla tyelämässä tarvittavaa osaamista. Eri-ikäisiä kiinnostavat eri asiat. Heillä on erilaiset älylliset ja muut tarpeet. Opittavista asioita tulisi olla hyötyä. - nuorelle myös tässä ja nyt. . Motivaatio kasvaa, kun saa oppia itselle merkityksellisiä asioita.
Seuraavaan ops-uudistukseen tulisi ottaa nuoret mukaan. Koulujen tulisi olla paikkoja, joissa jokainen oppilas voi opiskella myös asioita, jotka kiinnostavat häntä ja ovat tärkeitä juuri hänelle. Konstruktivismin mukaan tärkeintä on tieto, jolla on itselle merkitystä. Ja tiedon lisäksi kiinnostus.Kuten jo Herbart totesi: Asiat unohtuvat, kiinnostus säilyy.
Sisältöjä voisi olla kahdenlaisia: staattisia ja dynaamisia. Oppisisällöt tulisi jakaa kahteen osaan 1) kaikille tarjottavaan ydinosaamiseen ja 2) valinnaisiin, itsen toteuttamisen kannalta tärkeään osaamiseen. Sisällöt tulisi muotoilla ratkaistavina ongelmina, tehtävinä tai projekteina.
Opetuksen tulisi olla käytännöllistä.- Kehon hallinta tuottaa mielihyvää, esim. urheilussa. Siksi liikkumista lisää. Lisää kädentaitoja. Taide on hieno keinoa kertoa, miltä elämä ja maailma nuoresta näyttää ja tuntuu.
Aineksen määrä tulisi vähentää. Tietoa syötetään jo liikaa. Voisiko mitään opettaa hieman kevyemmin? Vähemmän on usein enemmän. Joka aineessa pitäisi karsia sisältöjä. Tuntuu, että yhä koulussa yritetään opettaa jotakin kaikesta. Sen sijaan pitäisi oppia kaikki jostakin- tärkeästä. Näin on tehty mm. montessoriopetuksessa: Montessoriopetuksessa 12-18-vuotiaiden koulussa korostuvat yhteisöllisyys ja oikea työ. Akateemista sisältöä on vähemmän kuin edellisellä kaudella (6-12v.), työtä enemmän.
Liikuntaa tarvitaan. Ulos pitäisi päästä,
Nuoruus on luovuuden aikaa. Mm. musiikki puhuttelee monia mielenkerroksia. Lisätään tilaa taiteelle ja asioiden tutkimiselle. Kirsi Lonka ja Kai Hakkarainen ovat kirjoittaneet: ” Ei riitä, että löydämme tietoa ja siirrämme sitä paikasta toiseen. Meidän on myös pystyttävä tuottamaan omia ideoita .”
Itsenäisen toiminnan piiri laajenee. Nuori valitsee jo itse harrastuksiaan. Eri harrastusten kokeilulla tulisi löytyä tilaa.
Miten? Millaisia menetelmillä teinit oppisivat parhaiten?
Turvallisuuden tunne on murrosiässä tärkeää. Kun kaikki on epävarma, on hyvä jos ympärillä oleva on ennakoitavaa. Nuori testaa, seisooko aikuisten yhteiskunta sääntöjensä takana.
Koulussa opitaan leikkimällä, tekemällä työtä ja opiskelemalla. Sinne pitää mahtua myös autenttista oppimista oikeita ongelmia ratkomalla. Murroisiässä oppimista tapahtuu keskustelussa, eri näkökulmien tarkastelussa, omien oivallusten ja päättelyketjujen kautta
Kannattaa käyttää monipuolisia menetelmiä. Sitä mukaa kun aivot kehittyvät, nuoren kyky ohjata omaa toimintaansa kasvaa ja tällöin kannattaa harjoitella vastuun ottamista, sitä kuuluisaa itseohjautuvuutta, askel askeleelta.
Tekoälynkin mukaan murrosikäiset kaipaavat toiminnallisia ja yhteistoiminnallisia työtapoja. Tarvitaan tilaisuuksi harjoitella kuinka toimia ryhmässä rakentavasti.
Draamakasvatus on hyvä tapa käsitellä asioita, tunteita ja tilanteita.
Oppilaiden kasvua omaksi itsekseen tuetaan parhaiten – ehkä yllättävästi – muodostamalla oppilaista ryhmiä. Ryhmässä toimiminen auttaa tunnistamaan oman laatunsa, ja se auttaa ymmärtämään, kuinka kunkinaatu vaikuttaa hänen tapaansa toimia ja työskennellä.
Oppilaat kannattaa jakaa pysyviin ryhmiin. Pysyviin siksi, että ryhmät tarvitsevat harjoitteluaikaa. Aikaa tarvitaan, jotta ryhmässä ehtii käynnistyä kasvua tukevia prosesseja ja jotta jokainen ehtii tunnistaa oman laatunsa ja saada harjoitusta niissä taidoissa, joissa sitä erityisesti tarvitaan
Murrosikäinen on haavoittuvainen. Ostrakismiin ja kiusaamiseen tulee löytää lääkkeet. Nöyryytys ja häpeäkokemukset voivat johtaa dramaattisiin vihanpurkauksiin.Häpeäraivo on silmitöntä; turtunut ja eloton sisin herää henkiin, kun adrenaliini virtaa. Jotta tarve kuulua joukkoon tyydyttyisi, olisi luotava pyvyviä ryhmiä.
Murrosikäinen ei jaksa keskittyä pitkään. Yläasteen oppilaat ajattelee seksiä joka kolmas minuutti. Opettaja Aino Kontula on kirjoittanut, ettö hän yrittää keskittää opetuksen taukopaikkoihin. Vakavasti: Opetus tulisi jaksottaa vaihtelevaksi. Järjestetään myös elämyksiä.
Koulussa tulisi olla tilaa valita. Johannes Käis puhui aikanaan omatoimisuuden periaatteesta. Omatoimisuudessa on kolme astetta. 1. Ensimmäinen on itsenäinen työ luonteenomaisessa työtempossa. 2. Seuraavana on yksilöllinen työ, jolloin on mahdollista valita työtehtäviä oppilaan taipumusten, harrastusten ja voimien mukaan. 3. Kolmantena on vapaa toiminta, joka on täysin vapaata ja sponaania. Lähtökohtana ovat lasten omat harrastukset, toiveet, ajatukset ja tahto.
Monet murrosikäiset käyttävät netin mahdolllisuuksia uskomattoman näppärästi.
Otetaan huoli digiuupuksesta tietokonehypen vaaroista vakavasti, mutta luodaan niille taidoille hyödyllisiä käyttötarkoituksia. Teknologiaa ja digitaalista opetusta voi hyödyntää, mutta sen ei tulisi olla ainoa tapa tai tavoite. Käytetään tietotekniikkaa kun se tuo lisäarvoa. Ja se tuo.
Voisiko nohevia oppilaita käyttää vertaisten opettajina?
Entä työkasvatus? Voisiko koulussa tehdä myös oikeita töitä. Korjata polkupyöriä?
Miten oikeasti voitaisiin monipuolistaa oppilaiden osaamisen näyttötapoja?
Entä miten opettajan kannattaisi toimia?
Opettajan perustehtävä on ohjata lapsia oppimiseen johtavaan opetteluun ja yhteisössä elämisen taitoihin rakentamalla opetussuunnitelman eri elementeita: tavoitteista, sisällöistä ja menetelmäohjeista eläviä, oppilaita koskettavia opetustuokioita.On tärkeää, että oppilas uskoo itseensä. Keskeistä on ohjata ja kannustaa jokaista löytämään oma intohimonsa. Opettaja voi auttaa teinejä kehittämään itsetuntemusta tarjoamalla mahdollisuuksia tutustua erilaisiin taitoihin ja harrastuksiin. Keskeinen tehtävä on tukea oppilaan opiskelua. Erityisen tärkeää se on silloin, kun oppilas on antamassa periksi. Opettajan tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään uudelleen usko siihen, että hän selviää vaikealta tuntuneesta tilanteesta,
Kaikki tärkeä tapahtuu kohtaamisissa. Didaktikassa puhutaan pedagogisesta suhteesta. Se vaatii luottamusta. Teinin kohtaaminen on erityisen vaativaa. Hän ei aina tiedä itsekään, mikä hänen on ja mitä hän tahtoo. Opettajan tulee puhua, niin, että nuori haluaa kuunnella, ja kuunnella niin, että nuori haluaa puhua. Opettele antamaan tilaa mutta olemaan läsnä! Aikuisen tulee kuunnella loppuun saakka, ja viestiä: Kyllä tästä selvitään. Kannattaa odottaa sopivaa hetkeä. Ja joskus pysyä hiljaa. Erimielisyydet kannattaa purkaa tunteiden jäähdyttyä. Toisaalta Konflitkit on käsiteltävä heti; rangaistus annettava heti, nuoren aikaperspektiivi on erilainen.
Nuoren paras liittolainen on Jari Sinkkisen mukaan hiukan konservatiivinen vanhempi. Nuori tarvitsee ymmärtäjää ja lujaa mutta lämmintä vastustusta yltiöpäisille pyrkimyksilleen. Murrosikäiset tarvitsevat selkeitä sääntöjä ja rajoja. Aikuisten on pidettävä kiinni omista mielipiteistään ja näkemyksistään, mutta he eivät saa nujertaa nuorta. Niinpä niin: Hänen tulee olla tahdikas, mutta pitää myös rajoista kiinni.
Opettajan tulisi olla innostaja. Innostaa ei voi, jos ei itse ole innostunut. Kannustava palaute innostaa. Jokaiselle pitäisi järjestää tilaisuuksia onnistua. Kun nuori epäonnistuu koko ajan, hän luovuttaa , käytösongelmat alkavat ja päihteet.
Moniin opettajan työn vaikeuksiin lääke oli yhdessä opettaminen. Kannattaisi muodostaa opettajatiimejä. Tiimeissä opettajat auttaisivat toisiaan, innostaisivat toisiaan, oppisivat toisiltaan ja tekisivät yhdessä.
Entä miten itse koulua tulisi kehittää?
Koulun tarkoitus on suojella lapsia ja nuoria nuorta ja auttaa heitä pärjäämään tänään ja huomisen maailmassa. Pitää oppia elämään. Elämään hyvä, onnellinen, terve ja antoisa elämä. elämä.
Sekä työssä että työn ulkopuolella.
Kouluviihtyvyys on suomessa kansainvälisesti todella alhainen. Osa nuorista on menettänyt uskon. kouluun. Heille koulu on vain kavereiden kohtaamispaikka. Riittääkö se? Eikö koulun tule olla erityisesti tarkoituksellisen oppimisen paikka?
Koulussa oppilaiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin tulisi olla ensisijaisia. Koulussa ei voida opettaa ketään tuntemaan, mutta koulussa voidaan opettaa tunnistamaan tunteensa, antamaan tunnetiloille nimet ja ainakin jossain määrin hallitsemaan itseä tunnetiloissa. Turvallisuuden tunteen tarpeen vuoksi joka oppilaalla tulisi olla oma pysyvä ryhmä ja oma vastuuopettaja (os. luokavalvoja).
Luokan hyvä henki ei synny itsestään. Luokkayhteisöjä tulee ohjata arvostamaan toisia ja välittämään toisista. Tarvitaan hauskuutta ja yhdessä onnistuksen kokemuksia.. Lisäksi on opeteltava, kuinka ratkoa ongelmia,uinka toipua vastoinkäymisistä, kuinka ottaa loukkaantumiset puheeksi jakuinka esittää kritiik- kiä toisille niin, että he eivät loukkaannu siitä. On tärkeää puhua luokkahengestä, pohtia mm., mitä hyötyä hyvästä luokkahengestä on jokaiselleja ideoidaI pieniä tekoja oikeaan suuntaan ja toteutetaan ne.
Koulun perustehtäviä on opettaa elämässä selviämisen taitoja. Mutta koulu ei voi olla elämän eteinen. Koulu tulee valmistaa työelämään.Jos koulun tehtävä ei olisi valmistaa nuoria työelämään, minkä instituution tehtävä se sitten olisi?
Mutta koulu ei voi vain valmistaa työelämään. Se ei voi olla olemassa vain siksi, että aikuiset voivat käydä töissä.
Koulun tulisi olla oikeaa elämää. Sen tulisi olla mieluummin yhteisö kuin organisaatio. Kouluissa tulisi voida oppia kaikkialla, yhdessä ja luovasti- elämää varten. Koulun on myös tarjottava mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin sekä tuettava oppilaiden omia tavoitteita.
Yläkoulua tulisi viedä suuntaan, jossa nuoruusikää, tuota ainutlaatuista keskeneräisyyden aikaa, kunnioitettaisiin ja ymmärrettäisiin.
Opetukseen tulisi lisätä toiminnallisuutta, monipuolisuutta ja yhteisöllisyyttä. Toimintakulttuuria tulisi kehittää yhä enemmän vahvuuksia tukevaan ja positiivisesti kannustavaan suuntaan. Voisiko koulu ottaa hieman askelia aikaan, jolloin koulu ei stressannut varsinkaan tyttöjä? Paineiden alla osa nuorista kyynistyy, osa uupuu.
.
Opetussuunnitelman ei tulisi olla tiukkaan pakattuja. Kouluilla tulisi olla suunnitelmissaan myös tyhjää tilaa. jolla parannettiin opetuksern joustavuutta ja kykyä reagoida muutoksiin. Tilaa tarvitaan omaksi itseksi kasvulle, sivistymiselle.
Koulun tulisi joustaa ja sopeutua aikataulullisesti paremmin nuorten kasvuvaiheeseen ja elämäntilanteeseen. Koulupäivän rakennetta tulisi uskaltaa hölskyttää jo unirytmin muutoksen vuoksi. Puberteetin aikana nuorten unentarve kasvaa huomattavasti. Riittämätön uni heikentää tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä.
Koulupäivä voisi olla usea-osainen. Sillä voisi olla varhaisaamu- ja myöhäisaamurakenne. Voitaisiinko koulupäivän päihin sijoittaa valinnaistyyppistä ohjelmaa ja keskittää kaikkille tärkeät aineet/aiheet keskelle päivää. Voisiko oppilailla olla päivittäin mahdollisuus oppia ja harrastaa asioita, joihin heillä on intohimo.
Joka viikolle tarvittaisiin luokalle omaa aikaa, jolloin voitaisiin yhdessä suunnitella, arvioida ja kehittää koulunkäyntiä ja tehdä luokan omia juttuja. Tunnetaidotkin opitaan parenmmin kasvokkain oikeissa tilanteissa ei erillisillä oppitunneilla. Empatiataidot kehityvät aidoissa kohtaamisissa.
Lukuvuoden tressihuippuja pitäisi tasoittaa. Koulupäivässä tulee olla tilaa myös palautumiselle.
Pojat ovat nälkäisiä. He tarvitsevat viisi täyttä ateriaa päivässä nopeimman kasvun aikana. Kouluruokailua tulisi kehittää niin, että teinit söisivät koululounaan oikeasti. Mutta kuinka saada ruoka maistumaan kaikille? Mausteilla?
Kiusaaminen voi vammauttaa. Vakavalla ja pitkäkestoisella koulukiusaamisella on yhteys myöhempiin depressi-oireisiin, syrjäytymiseen ja toivottomuuden tunteisiin.
Kaikilla nuorilla on samat perustarpeet: Onnistua. Saada pystyvyyden kokemuksia. Olla itse oman toimintansa käynnistäjä (autonomia). Saada huomiota itselle tärkeiltä. Olla hyödyksi - auttaa.
Onnistuminen- vaatii rajoja, konkreettista tavoitteisuutta ja pystyvyyden kokemuksia. Autonomia tilaa omille valinnoille. Huomion saanti vaatii aikaa kohdata toisia , pysyviä tukiryhmiä joko samanikäisistä tai eri-ikäisistä. Tarve auttaa vaatii tilaisuuksia ja rooleja tehdä.
Jos nuori epäonnistuu koulussa ja jää/jätetään parempiosaisten positiivisten verkostojen ulkopuolelle, hän hakee itsekunniotuksensa säilyttääseen hyväksynnän muualta, negatiivisista verkostoista.Jos koulu ei vastaa näihin, tarpeet tyydytetään muualla mm. jengeissä. Se, että nuori ei hallitse opetuskieltä, on liukumäki syrjäytymiseen. Koulu ei saa syrjiä ketään. Ketään ei jätetä koulussa. Koulun kielitietoisuutta on vahvistettava. Kulttuurin moninaistuessa tarvitaan dynaamisia, yksilöllisiksi mm. kielen vaikeustason mukaan säädettäviä oppimateriaaleja.
" Tulevaisuuden koulun tulisi olla innostumis- ja onnistumiskeskus. Jokaiselle oppilaalle ja jokaiselle opettajalle. Se edellyttää tilaa jokaisen omille jutuille kaikille yhteisen rinnalla. Opettajan keskeinen tehtävä on innostaminen. Ei voi sytyttää, jollei itse pala! "
1 kommentti:
Tärkeä keskustelun avaus ja paljon uusien toimintatapojen aihioita. Mietin nuorten opetuksen muutostarpeita usein yläkoulussa opettaessani.
Lähetä kommentti