H llitäkseni kiukkuani yhä viipyvästä kesästä tartuin jo toiseen Kasvatus ja aika- sivuston artikkeliin. Ihanaa, että joitain muitakin kuin minua kiinnostavat käsitteet ja niille annetut sanat. Granon artikkelissa pohditaan käsitteitä oppimisympäristö ja oppi(mis)maisena. Jälkimmäinen oli minulle ihan uusi.
Granö, Päivi (2025). Miksi oppimisympäristö muuttui oppimaisemaksi? Katsaus. Kasvatus & Aika 19 (2) 2025, 113–125.
Oppimisympäristö (learning environment) on varmaankin meille kaikille tuttu termi. Se on ilmestynyt ops-kieleen varmaankin jo 1990-luvulla. Se on vakiintunut käsite myös kasvatustieteellisessä tutkimuksessa.
Mitä tuo käsite tarkoittaa? Suppeimmillaan oppimisympäristö tarkoittaa huonetiloja: luokkia, auditorioita, luentosaleja ja tiettyjen opetussisältöjen edellyttämiä tilaratkaisuja välineineen.
Laajempi, esimerkiksi suomalaisen perusasteen ja toisen asteen opetussuunnitelmissa esiintyvä määritelmä sisältää oppimisen fyysisen ympäristön lisäksi myös psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön.
Sosiaalipsykologian ja kasvatussosiologian tutkimuksissa oppimisympäristö nähdään kirjoittajan mukaan sosiaalisina vuorovaikutustilanteina.
Rinnalle syntyi pian käsite: avoin oppimisympäristö (openplan). Tanskassa raennettiin jo 1970-luvulta alkaen arkkitehtuuriltaan avoimia koulutiloja. Ympäristöstä tuli tarjouma, josta voi valita. (Itse muistan ymmärtäneeni käsitteen alunperin nimenomaan oppimisvapauden avoimuuden kuvauksena)
Avoin oppimisympäristö (avoimet koulutilat, joissa ei ole esim. omaa kotiluokkaa) on herättänyt myös kritiikkiä. Sitä kuvataan rajattomaksi, ihmisen toimintaa ohjaamattomaksi, turvattomaksi ja hallitsemattomaksi. Ne ovat eräiden tutkijoiden mukaan tiloja, joissa lapsen on taisteltava paikasta joka päivä ja jatkuvasti.
Uusi käsite: oppi(mis)maisema
Brittiläisessä ja yhdysvaltalaisessa keskustelussa alkoi 2000-luvun alkupuolella näkyä uusi käsite oppimaisema (learning landscape). Oppimaiseman käsitteeseen liittyvät esimerkiksi joustava tila (flexi-space), hetkellisen kohtaamisen tila tai tarvetila (just in time -space) ja koulutusideologian paljastava ydintila.
Maisema ei tarkoita vain oppimisen tiloja ja paikkoja, vaan se on keskeinen käsite myös opetuksen sisällöissä, menetelmissä ja toimintakulttuurissa. Maiseman olemukseen liittyy käsite avoimesta näkymästä.
Mitä uutta maisema-ajattelu tuo?
Kun vakiintunut käsite (oppimisympäristö) alkaa muuttua toiseksi tai sen sisältöön nousee elementtejä, nousee kysymys, mikä on muuttunut ja miksi. Miksi oppiminen ei tapahdukaan enää pelkästään ympäristössä?
Kirjoittaja esittää käsitteen vaihdokseen useita syitä. Vanhasta puuttui lähes kokonaan systeeminen ja yhteiskunnallinen lähestymisote. Muutos kohti oppimaisemaa liittyi tarpeeseen luoda tiloja niin kutsuttujen 21. vuosisadan kompetenssien syntymiselle. Käsitteen vaihdoksen taustalla on siis työelämäpainotteisuuden arvon kasvu.
Toisalta muutos liittyy myös kriittiseen pedagogiikkaan, jossa pohditaan ihmisen ja tilan vuorovaikutusta. Koulu on muutakin kuin tietyn ikäluokan oppimisen paikka. Tila on myös vallankäyttöä.
Muutos liittyy myös pedagogisen ajattelun muutokseen. Oppimista ajatellaan kokemuksena, jolle tulee tarjota vaihtelevia ja monipuolisia maisemia. Opettajan rooli muuttui oppimisen ohjaajaksi ja yksin työskentelijästä yhteisopettajaksi. Tämä asetti tilojen suunnittelulle ja käytölle uusia vaatimuksia. Muunneltavuus, joustavuus, läpinäkyvyys ja rajattomuus ovat keskeisiä käsitteitä uusimmassa, erityisesti pohjoismaisessa oppimisympäristöjen suunnittelussa.
Jo 1900-luvun alussa John Dewey esitti ajatuksen, että lapsen tarpeiden kunnioittamisen tulisi näkyä näkyivät yhteisten atriumtilojen suunnitteluna pitkien kapeiden käytävien sijaan. (Itse kytken Deweyn ajatteluun myös hyvinkin kauas historiaan ulottuvan pyrkimyksen oppia myös muualla kuin koululle tarkoitetussa tilassa. Tähän liittyy mm. Suomessa 2010-luvulla toteutettu Oppimisen kaikkiallisuus-hanke)
Tänään ideaa laajennetaan niin, että tilojen tulisi kuulua paitsi myös koko yhteisölle, kuten esimerkiksi kirjastot kuuluvat kaikille. Erityisesti korkeakouluissa tilojen tulisi olla läpinäkyviä, muuteltavia, avautuvia ja niiden tulisi tukea sosiaalisia suhteita ja joustavia aikatauluja.
Entä näyttö oppimisympäristön tai - maiseman vaikuttavuudesta?
Erityisesti kehityspsykologinen käsitys lapsesta on kyseenalaistanut pienen lapsen mahdollisuudet toimia jatkuvan määrittelemättömyyden ja joustavuuden tiloissa.
On myös tutkittu jonkin verran lasten omia kokemuksia. 7–14-vuotiaiden suomalaisten ja espanjalaisten koululaisten käsityksiä hyvästä kouluympäristöstä on mm. tutkittu. Heidän toiveensa kertovat turvallisuudentunteen tärkeydestä. Lapset korostavat kodikkuutta ja viihtyisyyttä, jota voidaan luoda kalusteilla, väreillä ja luonnon läsnäololla,.
Niinpä kirjoittajan mukaan oppimaiseman käytännön toteutukset pienten lasten oppimisympäristöissä saattavat olla ongelmallisia. Samoin tulisi pohtia, onko oppimaisema käsittekään sopiva, kun puhutaan alemmista kouluasteista, saati varhaiskasvatuksesta. Myös puhe siitä, että tilat tukisivat oppimista ja tutkimusta akateemisella (kaan) tasolla on tyhjää, koska asiasta ei ole oikeastaan tutkimusnäyttöä.
Niinpä.
Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja
Kiitos napakasta katsauksesta. Yksi asia pysyy: oppiminen tapahtuu aina jossain tilassa (ellei mielen tilassa :-)). Paluuta ikivanhoihin koulutilamalleihin ei varmaan nähdä. Mutta ehkä kannattaa etsiä fiksuja kompromisseja. Luoda lisää mahdollisuuksa oppia eri paikoissa. Mutta myös koulussa. Koulun sisälle kannattaa varmasti rakentaa joustavia, muunneltavia tiloja. Mutta ei vain niitä Eräiden ruotsalaisten oppimisympäristötutkijoiden mukaan avoimien tilojen lisäksi voidaan rakentaa turvaa ja läheisyyttä tuovia saaria, kotipesiä. Lopulta kysymys on myös siitä, että johtava periaate ei saa olla kulujen säästö
Mm. tämä artikkeli löytyy tästä linkistä.
