Koulutilojen uusajattelua 50 vuotta sitten

50 vuotta sitten Suomi oli odottamassa peruskouluun siirtymistä. Vuonna 1970 oli ilmestynyt POPS I ja II, joissa kuvattiin, millaista oppimista  kouluissa tavoiteltiin.  Tuolloin  ajateltiin, että kaikilla koulu-asteilla pitäisi voida työskennellä erilaisia toisiaan täydentäviä opetustapoja käyt-täen.  Suurryhmäopetus, pienryhmä-työskentely ja yksilöllinen opiskelu olivat  uusia tavoiteltuja työmuotoja .

Vuoden 1974 Kasvatus-lehden 1-numerossa. julkaistiin useita artikkeleita, joissa annet-tiin vinkkejä, kuinka koulun tiloja tulisi suunnitella. 

Innoittajana oli mm. vuonna 1971 annettu valtioneuvoston päätös(217/71), jossa  määriteltiin valtionapuun oikeuttavat koulun ope-tustilativan uudella tavalla. Aikaisemmin opetustilat oli  mitoitettu eri suuruisiksi luokkahuoneiksi sen mukaan,  tulivatko ne varsinaisen

kansakouluun, kansalaiskouluun, kun-nalliseen keskikouluun vaiko apukouluun. 

Uudessa päätöksessä tilat sen sijaan mää-riteltiin ja mitoitettiin  tilojen käyttötar-koituksen mukaan eli sen perusteella, tuliko näistä tiloja perusryhmän opetusta, ryh-mäopetusta vaiko pienryhmäopetusta varten. Samalla tehtiin mahdolliseksi eri tilatyyppien yhdistäminen ja niiden  jakaminen. Myös koulujen hallintotilojen  tarve arvioitiin uudelleen sekä mää-rällisesti että laadullisesti.  

Samassa lehdessä  julkaistiin myös SITRAN koulurakennustutkimus. Siinä oli käynyt selville, että ryhmätyöskentely ja itsenäinen opiskelu valtaavat  yhä enem-män alaa traditionaaliselta katederi-opetukselta. Tämä vaati muutoksia. Kou-lurakennuksen pohjaratkaisun perusmallia olisi  muutettava. Olisi luovuttava käy-tävien varteen rakennetuista saman-kokoisista luokkahuoneista, jotka sitovat opetuksen opettajajohtoiseen  työsken-telyyn. Olisi rakennettava syvärun-koisempia rakennuksia, jossa avoimiin, hyvin vaimennettuihin opiskelutiloihin liittyy erikokoisia eristettäviä opetustiloja.  Käytävät, ruokailutilat, kirjasto ja opetusvälinetilat olisi otettava avuksi muodostettaessa entistä väljempiä tilayhdistelmiä. 

Koko pinta-ala olisi saatava tehokkaaseen käyttöön. Kuinka?  Toisiinsa läheisesti liittyvien aineiden tilat tulisi sijoittaa vierek-käin. Huoneiden välisiä seiniä tulisi vähentää. Sisustuksessa  kiin-teiden kalusteiden asemasta olisi  käytettävä mahdollisimman paljon irtokalusteita,  mm. pyörillä liikkuvia sisustusyksiköitä,

Koulutilojen tulisi olla muunneltavia. Muunneltavuus tekee mahdolliseksi teknisin keinoin vaihdella huonetilojen kokoa, siis yhdistää  tai erottaa niitä, rakentaa uusia vanhojen tilalle.  Se  edellyttää  teknisiä muutoksia raken-nuksessa.

Vaihtoehtoinen periaate olisi  koulun jäsentäminen muutamiksi mahdollisimman itsenäisiksi osastoiksi.  Koulun keskim-mäiseen paikkaan sijoitettaisiin kirjasto, koska se sisältää kalleimmat yhteiset välineet. Opintosolujen keskelle sijoi-teltaisiin  aulatiloja pienryhmä-työskentelyä ja ruokailua varten. Solu muodostuisi samantasoisesta yksiköstä, jossa olisi nivottu apu- tai välinetilojen ja välituntitilojen  avulla esim. neljä luokka-huonetta toistensa yhteyteen. Opintosolun sopivana kokona pidettiin 120-180 oppilasta

Mahdollisesti koulun ryhmittäminen opintosoluiksi ei olisi kuitenkaan riittävä toimenpide massoittumisilmiöiden tor-jumiseksi. Ehkäpä koulu pitäisi jakaa useammaksi enintään 300 oppilaan organisaatioksi? tuolloin kirjoitettiin.

Kouluihin kaivattiin erityyppisiä hiljaisia toimintoja: makkaran grillaaminen, lukeminen, jutteleminen, kävely, pelkkä toisten katseleminen, läksyjen lukeminen ja erilaisten pelien pelaminen. 

Myös koulujen monikäyttöisyyttä eli  vastavuoroisuuskäyttöa esitettiin. Se  merkitsi koulurakennuksen käyttämistä ulkopuolisiin tarkoituksiin ja ulkopuolisten tilojen käyttämistä opetustoiminnan tarkoituksiin,

Ulos ehdotettiin pallokenttiä, suoritus-paikkoja, kasvitieteellistä  pienoispuu-tarhaa, ulkotakkaa, grillauspaikkaa, keinuja, kiipeilyköysiä, -ja verkkoja pehmeällä heikkapohjalla, vesilammikkoa,  aidattua askartelupihaa, suojattuja, pöytätennis- sakki yms.pelinurkkauksia, maalaus- ja ilmoitusseiniä, kuntopolkua, tuulilta suojattuja  nurkkauksia, pöytiä, penkkejä ja  pelipintoja.

Jo 60-luvulla oli esitetty kaivuumassoista muodostettua  yläpihaa ja sen keskelle amfiteatterimaista painautumaa  koko koulun yhteisiä ulkotilaisuuksia palvelevaa intiinmiä näyttämöä.

KESKUSTELU jatkuu yhä :-)

LÄHTEITÄ

Lappo, Osmo. (1974). Uudistuva opetus- uusi koulurakennus.  Kasvatus(5):  1, 8-12.

Holopainen, Pentti. (1974). SITRAN koulurakennustutkimus. Opetusmuotojen ja tilojen suhteellinen jakautuminen.– Käyttäjätutkimus. Kasvatus( 5):  1, 21-2

Kallio, Pauli. (1974).  Haarikointia 2: Vanhat ja uudet opetustilat. Kasvatus( 5):  1, 44-46.

Kähkönen, Erkki. (1974.) Koulurakennustoiminnan nykynäkymiä   Kasvatus( 5):  1, 3- 7.

Mikkola, Walde. (1974.) Koulurakennuksen kehittämistoiminta Suomessa. Painopistealueena alkuopetuksen tilat.  Kasvatus( 5):  1, 16-20.Niskanen, Erkki A. (1974). Tieteiden välisen koulurakennustutkimuksen hyödyntämisestä Kasvatus( 5):  1, 27-30.

Rosengren, Camilla. (1974). Koulupihat.  Kasvatus( 5):  1, 31-35.

Piirustukset Kasvatuslehden juttuun oli tehnyt arkkitehti Hannu Murros. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.