Kasvatustieteellinen tiedekunta 50 vee Jubilee.

Olipa upeaa  olla mukana juhlistamassa  Kasvatustieteellisen tiedekunnan  50-vuotista taivalta Ratakadun Normaalikoulun juhlasalissa. Olipa kirkollisen komea sali saarnastuoleineen ja urkuineen. 

Ohjelmassa  oli juhlaesitelmiä - myös emeritus- että alumniperspektiivistä, Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhän puheenvuoro, Toivasen Tapsan porukan huikea 15 minuuttin draamaesitys ParasKurssista (= vuonna 1974 luokan-opettajaopinnot aloittaneet, joihin itsekin kuulun) sekä opiskelijajärjestöjen videopätkiä. Meitä Paraskurssilaisia oli paikalla yli 20! Ja varmaan toista sataa  muita monelle tuttuja.

Opettajankoulutuksen kehittymisestä kiinnostuneille parituntinen saliosuus oli tosi antava. Nyt juhlittiin opettajankoulutuksen akatemisointia ja kasvatus-tieteellistämistä, joka astui voimaan vuonna 1974 niin aineenopettajien kuin luokanopettajien koulutuksen osalta. Aluksi kyse oli hallinnollisesti filosofisen tiedekunnan kolmannesta osastosta: kasvatustieteellisestä osastosta. Tänään se on oma tiedekuntansa. 

Professori-emeritus Pertti Kansanen piti juhlaesitelmän, jossa hän kuvasi opettajan-koulutyksen akateemisuuden kehityspolkua. Varsin pitkään kasvatusopin (sillä nimellä sitä pitkään kutsuttiin ) professorit olivat teologeja tai filosofeja. Kasvatuskäsitys  perustui toki teoreettisiin malleihin, mutta ne eivät perustuneet  tutkimukseen  eivätkä olleet empiiristä  oikeastaan ennen Aukusti Salon ja Matti Koskenniemen aikoja. Kasvatusoppi  vaihtoi nimensä kasvatustieteeksi.

Iso ja globaalisti aivan poikkeuk-sellinen suuri harppaus otettiin vuonna 1979, kun  vasta noin viisi vuotta yliopistossa tutkintodiplomiin tähdännyt  luokanopettajankoulutus muutettiin yliopistolliseen maisterintutkintoon tähtääväksi. Sen pääaine oli kasvatustiede. Samalla luokanopettajat saivat tutkinnollaan  jatko-opetuskelpoisuuden.

Nyt opettajankoulutuksen metodologinen runko on kasvatustiede. Kasvatus nähdään siinä eettisenä, suljettuna kontekstisidonnaisena, kansallisena systeeminä.

Opettajankoulutus perustuu tutkimukseen. On myönnettävä, että tutkimusperustaisia ohjeita on löydetty varsin vähän, mutta kasvatustiede antaa virikkeitä opettajan omalle didaktiselle ajattelulle.

Suomalaista opettajankoulutusta on arvioitu kansainvälisesti. Olemme pärjänneet niissä kohtuullisesti. Mm. Vuonna 1994 tehdyssä arvioinnin rankingissä suomalainen opettajankoulutus ja sen tutkimus oli  keskimääräistä parempaa.

Vahvuuksiamme on neljä: (1) opettajan ammatin vetovoima, (2)  opettajan autonomia, (3) Harjoittelukoulujärjestelmä ja (4) opettajankoulutuksen hallinnollinen  rakenne omana yksikkönä, jolloin koulutus suunnitellaan fiksusti ja opiskelussa on selkeä rakenne. 

Yliopistopedagogiikan keskuksen johtajan Auli Toomin luennon aiheena  oli tutkmus-perustainen opettajankoulutus, ja kuinka se onnistuu tukemaan opettajien ammatillista toimijuuttaa. Toomin mukaan opettajankoulutuksen historiassa on kolme eri tekijää, käännettä: (1) Käytännöllinen käänne, (2) Tutkimuksellinen käänne ja (3) Tulosvastuullisen  käänne.

Käytännöllisyys oli nimenomaan kansakoulun opettajaseminaarien hallitseviä periaatteita. Koulutuksessa harjoiteltiin nimenomaan opetuksen käytännän taitoja.

Tutkimusperustaisuuden periaate syttyy 1970-luvulla. Uutta oli keskittyminen myös siihen, kuinka opetetaan  hyödyntämään tutkimustietoa. Keskeisiä ideoita oli Kansasen sanoin omaa opetustaan tutkivan opettajan idea.

Tulosvastuullisuus opettajankoulutuksessa tarkoittaa meillä suurta vastuuta opetuksen tasosta opettajankoulutukselle itselleen, opiskelijoille, kouluille ja yhteiskunnalle.

Olellista myös jatkossa on löytää optimaalinen tasapaino näiden kolmen eri alueen välille ja ymmärtää, miten ne vaikuttavat toisiinsa.

Omassa puheennvuorossaan dekaani Johanna  Mäkelä summasi  että suomalainen akateeminen opettajankoulutus toimii tänään hyvin, ja täältä valmistuneet myös työllistyvät. Vain 2 % joutuu valtiolle :-)

Jubilee 50- seminaari toimi mainiosti. Puheenvuorot olivat sopivan lyhyitä ja silti  antavia. Parin tunnin saliosuus oli sopivan lyhyt,  tarjoilu oli oikein riittävää, ja aikaa kohdata ja jopa halia tuttuja,  ja tuntemattomiakin oli riittävästi.

Tottakai minulle ja koko Paraskurssin porukalle oli niin upeaa saada nähdä se Tapsan porukan versio omasta muistelmateoksestamme, joka julkistettiin kesäkuussa. Ja miten huikea esitys kursimme kokemuksista tuolloin uuden akateemisen luokanopettajan-koulutuksen koekaniineina olikaan. 

Kuvasin siitä 15 minuttin eesityksestä  pätkiä ja editoin sen leffaksi. Tässä linkki, jos sattuu kiinnostamaan.

Ensimmäisilla maisteriluokanopettajilla oli kivat 50-vee kemut

Vuonna 1979 Helsingin yliopistossa opiskelunsa aloittaneet ensimmäiset maisteriluokanopettajat pitivät  kurssitapaamisen

kasvatustieteellisen tiedekunnan Minerva-torilla. Syy oli komea: aloituksesta tuli kuluneeksi 45 vuotta (ei 50 vuotta). Kurssin vahvuus oli noin 70, ja paikalle saapui nelisenkymmentä. (Luokanopettajakoulutuksen siirtymisestä yliopistoon tuli kuitenkin kuluneeksi syksyllä 50 vuotta)

Meitä vanhaa opettajankoulutusväkeä oli paikalla kahdeksan, kaksi myös tältä kurssilta: Patrick Scheinin ja Hannu Salmi. Muita olivat Juhani Hytönen, Kari Uusikylä, Heikki Ruismäki, Tor Kronlund, Riitta Jyrhämä sekä Heljä Linnansaari. 

Olipa mukava nähdä  niin monta tuttua naamaa. Osaa sain opettaa Ratakadulla maaliskuussa 1980, kun sijaistin Tor Kronlundia. Muistan hyvin, kun. silloinen apulaisprofessori  Hytönen soitti vuoden alussa ja tarjosi mahdollisuutta hoitaa kuukauden tuota vs. didaktiikan lehtorin pestiä. Vasta vajaat kolme vuotta töissä olleelle nuorelle luokanopettajalla avautui tuolloin pitkä yhteistyösuhde opettajankoulutukseen. Tätä kurssia sain kouluttaa seuraavan kerran kevään 1982 vt.lehtorina-vt. assistenttina ja tuntiopettajana. Ja vielä kolmannen jakson lukuvuonna 1985-86, kun Hytönen tarjosi vuoden assistenttuurin..

Tilaisuuden aluksi nostettiin maljat klassisen juomalaulun tahdissa. Sitten kurssilaiset muistelivat hauskasti ryhmissä opiskeluvuosia annetuista teemoista. Nän musti palaa.

Kari Uusikylä kaiveli keynote.puheessaan näiden kurssilaisten vastauksia 10-vuotisesta tutkimuksestaan, jossa hän selvitti heidän kokemuksiaan uudesta maisterikoulutuksesta ja seurasi heidän kasvuaan akateemisiksi luokanopettajksi. 

Heljä Linnansaari toimi kurssin opiskeluvuosina amanuenssina ja oli ottanut mukaan kurssiohjelmakirjasia.

Riitta Jyrhämälla ja minulla oli meilläkin 15 minuuttia aikaa esitellä OpeUra-tutkimuksen tuloksia: polkua kohti OKL:aa ja  hakeutumisen motiiveita, sekä opeuria, tyytyväisyyttä aikanaan tehtyyn valintaan ja vastauksia siihen, vieläkö valitsisi, jos olisi nyt nuori tämän alan. Vuonna 1979 opintonsa aloittaneet olivat upeasti pysyneer koulualalla. He olivat kyselymme mukaan vielä uransa loppuvaiheessa tosi tyytyväisiä valintaan. Kaikki kyselyyn vastanneet antoivat valinnalle arvosanan 9 tai 10. Myöhemmin aloittaneiden informanttuen vastauksissa oli sitten jo enemmän hajontaa. Ja maccikin saatiin liitettyä yliopiston koneisiin.

Riitta mainosti vielä alumni-kutsua tiedekunnan 50-vuotisjuhliin (Jubilee 50) 9.10. Ratakadulla Vielä ehtii ilmoittautua. 

Kello 17.20 oltiin valmiita pöivälliselle. Tarjolla oli monenlaista houkuttelevaa herkkua, syötävää ja juotavaa, mutta minun oli lähdettävä. Takana oli pitkä työpäivä. Mutta kemut jatkuivat varmasti yhtä hilpeästi klo 22 saakka, jolloin tori oli tyhjennettävä.

Oli hienoa olla mukana. Kurssitapaamisen järjestäjille Heikki Eskolalle ja Pertti Mäkelälle iso kiitos. Hommi toimi hienosti.

Opettajankoulutusta arvioitiin 25 vuotta sitten

Jussila, Juhani ja Saari, Seppo (toim). (1999). Opettajankoulutus tulevaisuuden tekijänä. Yliopistoissa annettavan opettajankoulutuksen arviointi. Korkeakoulujen arviointi-neuvoston julkaisuja 11:1999. Edita.

Sain Kansasen Pertiltä tehtävän lukea Jussilan ja Saaren toimittaman  Laajaan aineistoon perustuvan tulkinnan opettajankoulutuksen tilasta 1990-luvun lopulla - siis 25 vuotta sitten. 

Teoksessa esitellään aiemmin tehtyjä arviointeja,  juuri tuolloin koottua aineistoa ja delfi-metodilla koottuja veikkauksia siitä, millainen on tulevaisuus.

PÄHKINÄNKUOREEN voi tiivistää, että suomalaista  yliopistotasoista koulutusta pidettiin  kansainvälisesti suomalaisen opettajankoulutuksen laatumerkkinä. Se kuului Euroopan korketasoisimpiin. 160 opintoviikon vähimmäistutkinto oli  kansainvälisesti arvioiden laaja ja tieteellisesti korkeatasoinen.

Koulu ja koulutus oli muuttumassa. 1.1. 1998 oli astunut voimaan uusi yliopistolaki ja seuraavana vuonna  uudet koululait ja uusi opettajan kelpoisuusasetus. Peruskoulu haluttiin kehittää yhtenäiseksi ja siihen kuului aineen- ja luokanopettajan välisen eron merkityksen väheneminen.

Analyysissa tarkasteltiin uusia opettajankoulutuksen kehittämishaasteita sekä yleisesti että yliopistokohtaisesti. Keskityn tässä jutussa yleisiin havaintoihin.

Koulun tulevaisuus

Kirjoittajat pohtivat, millainen koulun tulevaisuus olisi vuosina 2005-2010. Jos koulu  säilyy instituutiona:

• Eritysopetuksen tarve kasvaa. 
• Koulu menettää väistämättä monopoliaseman oppimisen paikkana. Erilaiset oppijoiden pätevöitymisen muodot tulevat monipuolistumaan ohi perinteisen koulutuksen
• Luokkahuone ei  ole keskeisin oppimisympäristö, mutta opettajaa tarvitaan aina ohjaamaan oppilaita luotettavaan tiedonhankintaan.
• Opettajia on paljon pätkätyössä ja osa-aikatyössä kouluissa.

Niinpä koulutusta tulisi kehittää mm. näin:

• Koulutukseen tulisi valita laaja edustus (vrt. kulttuurinen moninaistuminen).
• Koulutuksen avulla pitäisi saada pätevyys myös koulun ulkopuolisiin tehtäviin.
• Koulutuksessa tulisi saada kokemuksia mahdollisimman monesta tavasta oppia - yhteisöoppimiseen mahdollisuuksia.
• On opittava elämään murroksessa.
• Opettajiksi valmistuvien opinnäytetöiden tulisi entistä useammin liittyä kasvatukseen ja koulutukseen laaja-alaisesti ymmärrettynä.
• Opettajuuteen kuuluu akateeminen ammattitaito,  ihmissuhteiden hoitaminen, joitain persoonallisuuden ominaisuuksia, opetussuunnitelmatason ajattelua  ja palautejärjestelmän hoitaminen.

Kohti yhtä peruskoulun opettajan tutkintoa

Teos nostaa esiin, kuinka jo vuonna 1967 oltaisiin haluttu edetä kohti yhden peruskoulunopettajan mallia.  Vuonna 1989 puhuttiin laaja-alaisesta opettajankelpoisuudesta koko peruskouluun. Tulisi kouluttaa  kelpoisuudeltaan laaja-alaisia opettajia.  Yhtenäisen peruskoulun opettajille  tulisi luoda yhteinen ammatillinen kieli ja toimintakulttuuri  jo peruskoulutuksen aikana.

Opettajaopintoja  tulisi kehittää

Analyysinä pohjalta tutkijaryhmä esitti mm. seuraavia kehittämistekoja:

• Harjoittelukoulut tulee pitää pedagogisten opintojen  ydinpaikkana. Niiden rinnalle ja yhteistyössä niiden kanssa luotaisiin yhteistyökoulujen verkko.
• Harjoittelukoulujen edellytyksiä kehittämis- ja kokeilutoimintaan sekä opettajien täydennyskoulutukseen tulee vahvistaa.  
• Kyky teoreettisesti ymmärtää ja käytännössä työskennellä erilaisten oppijoiden kanssa
• Lisää valinnaisuutta pedagogisiin opintoihin ja opetusharjoitteluun.
• Massaluentojen sijaan myös sellaisia  työskentelymuotoja, jotka kehittävät opettajaryhmien keskinäistä yhteistyötä.
• Monikulttuurisuuteen liittyvät valmiudet.
• Nykyinen opettajankoulutus ei tue riittävästi  opettajalta edellytettävää tutkivaa asennetta ja kriittisyyttä ( Sivistysvaliokunta 1/1995)
• Opettajankoulutuksessa tulisi entistä enemmän korostaa opettajien vastuuta koko ikäluokasta (Sivistysvaliokunta 1995). Ongelma: harjoittelukouluissa ei ole erityisluokkia.
• Opettajankoulutuksessa tulee vahvistaa opettajan roolin ymmärtämistä uudella tavalla oppimisen ohjaajaksi, oppimaan oppimisen valmiuksien antajaksi, kasvamisen tukijaksi sekä yhdessä oppimiseksi ( 1995).Sen tulee antaa  oppilaanohjaukseen ja opinto-ohjaukseen liittyvät valmiudet.
• Opettajankoulutuksessa pitäisi hahmottaa opettajuuden tulevaisuuden haasteet ja joustavoittaa opetussuunnitelmia muuttuviin tilanteisiin… 
• Oppilaan ja hänen huoltajansa kohtaamiseen liittyvät taidot.
• Tulevan opettajan tulisi saada tilaisuuksia, joissa hän joutuu jäsentämään opetustyötään teoreettisella tasolla sekä perustelemaan  tekemiään ratkaisuja.  
• Tulisi ottaa käyttöön  erilaisia etäopetuksen ja tiimityöskentelyn taitoja.
• Työelämäyhteydet ja yrittäjyys: Luovuus, ahkeruus ja yrittäjyys tulisi ymmärtää niin, että lapset ja nuoret alusta alkaen orientoituisivat työllistämään itsensä

Opetusharjoittelusta nostettiin esiin

• Harjoittelun tulisi vastata tavallista koulunpitoa (KM 1967, KM 1968).
• Ohjaus on  kapea-alaista (KM1989). Ohjaus tulisi saada analyyttisemmaksi, yksilölliseksi (MK1967, KM 1968)
• Opetusharjoittelu tulisi rakentaa didaktisen teorian pohjalle (KM 967, KM 1968)
• Opiskelijoiden tulisi saada tilaisuuksia harjoitella eri-ikäisten oppilaiden opettamista. 

Luokanopettajakouluksesta nostettiin seuraavia ajatuksia:

• Ei ole tarpeen, että  kaikki luokanopettajaopiskelijat opiskelevat kaikkia  peruskoulun aineita. 
• Luokanopettajien rekrytointipoihjaa tulisi laajentaa (maisteri ensin sitten opettajankoulutukseen
• Monialaisia opintoja olisi tarjottava nykyiset oppiainerajat ylittävinä kokonaisuuksina. Ajankohtaisia aihekokonaisuuksia ovat mm. laillisuus-, liikenne-, terveys- ja perhekasvatus 
• On tähdellistä korostaa opettajan oman pedagogisen ajattelun kehttymistä. 
• Opiskelijat ovat tyytymättömiä perusopintoihin (KM 1993)
• Teoria ja käytäntö ovat irrallaan (KM 1989)

Aineenopettajien koulutuksesta nostettiin esiin:

• Aineenopettaja tarvitsee yleisopintoja (KM 1989).
• Aineenopettajien on  syytä perehtyä eri aihekokonaisuuksiin.
• Kaikille aineenopettajille pitäisi  tarjota mahdollisuus opetusharjoitteluun eri koulasteilla ala-asteesta  aikuiskoulutukseen saakka. 
• Opintojen tulisi valmentaa  paremmin murrosikäisten ja aikuistuvien nuorten kanssa toimimiseen . 
• Valinnan tulisi tapahtua opintojen alussa (KM 1975).

 Jatkuva koulutus

Jo pitkään mietinnöissä ollaan oltu huolissaan perustutkinnon jälkeisestä koulutuksesta, Vuonna 1967 kirjattiin; Tavoitteena on opettajien jatkuva koulutus. Opettajat olisi saatava  täydennyskoulutukseen säännöllisesti muutamien vuosien  väliajoin (tekijät)

• Kuntien väliset erot opettajien täydennyskoulutuksessa ovat suuret. (Sivistysvaliokunta 1/99) Nykyinen malli ei varmista sitä, että valtakunnallisesti keskeiset aiheet tulisivat kaikille opettajille tutuiksi. Opettajien jatko- ja täydennyskoulutus on huonosti järjestetty (KM 1967)/ järjestämättä (KM 1967). 
• Opettajille tulisi  rakentaa uramahdollisuus (KM 1968).
• Lisensiaatin tutkinto sopii opettajien jatkokoulutukseksi... palkkaus koulutuksen mukaan. (KM 1967). Virkanimike lis.-/tri-tutkinnon suorittaneelle voisi olla yliopettaja (KM 1967)

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Suomalainen akateeminen luokanopettajankoulutus on edelleen harvinaisuus ja ylpeyden aihe. Mutta hiottavaa siinäkin nähtiin jo vuosia sitten. Kaksoistutkinnon suorittaminen on ollut yksi tapa  laaja-alaistaa opettajakelpoisuutta. Osa hionnasta on yhä tekemättä.

Itseäni kiinnosti eniten yli 50 vuotta vanha idea yhdestä peruskoulunopettajan tutkinnosta.  Tutkimusryhmä ei näyttänyt kuitenkaan uskaltaneen innostua siitä. Luokanopettajan ja aineenopettajan koulutus ovat edelleen hyvin erilaiset, Ainedidaktiikalla on tänään opettajankoulutuksessa vankka yliote.

Opettajankoulutuspäivät 17.8.2022

Tänään mielenkiintoinen ja hienosti moderoitu seminaari. Ennakkoon ilmoittautuneita yli 250 yliopistoista eri puolilta Suomea. Linjoilla oli noin 150:lla koko ajan 

Kuinka konservoida opettajankoulutus futuristisesti?

OHJELMA

9.00- 9.15: Tervetuloa! Varadekaani Auli Toom ja eTED-hankkeen johtaja Katriina Maaranen, Helsingin yliopisto

9.15- 10.30: 30min keynote puheenvuorot pitivät professoiri Marja-Kristiina Lerkkanen,  “Resilienssi koulussa ja opettajankoulutuksessa” ja tulevaisuudentutkija teemastra ”Koulutus – yhteiskunnan uusintaja vai uudistaja?”

Hyviä ajatuksia tulevaisuudesta ja sen vaatimista taidoista kuten sisukkuus ja tulevaisuuskuvittelun taito.

Paneeli  “Opettajankoulutuksen tulevaisuus”.  

15 minuutin tauon jälleen alkoi paneeli 10.35- 11.50: 

(vasemmalta oikealle): Dosentti  Katriina Siivonen, professori Päivi Rasi-Heikkinen,   yrittäjä Solja Sulkunen ja dosentti Jari Salminen ja pohtivat  mitä  uutta opettajankoulutus tarvitsee tehdä ja mitä vanhaa  tulee säilyttää.

Uusina asioina mainittiin mm. design-osaamista oppilaille (opitaan tekemällä, kokeilemalla, suunnittelemalla). Digiä lisää.Mikro-tutkintoja. Tietoa ikääntymisestä (ikääntyneiden osuus oppijoista kasvaa) ja heidän oppimisestaan= gerogogiikka.  Tietoa tulevaisuuskuvista Yliopistojen erikoistumista vahvuuksiin, ja yhteistä joustavaa tarjontaa. Kasarista lisää opetusharjoittelua ja ohjausta

Mitä säilytetään:   Henkilökohtainen ohjaus. Huomiota opettajan tarvitsemin taitoihin mm. vuorovaikutstaidot.  Maisteritason tutkinto. Pedagoginen ajattelu. Oppimisrauha. oisinajattelevat proffat.Tutkimusperustaisuus. 

Eroon pitäisi päästä massaluennoista (kaikki eivät olleet samaa mieltä).

Iltapäivällä 

40 minuutin lounaan jälkeen klo 12.30 -14:  oli Sessio 1. 

Valittavana oli 6 pajaa, kussakin esityksiä  a´ 15 min):  Teemat: 1A Opettajankoulutus 1B Opettajaksi opiskelevat 1C Profession kehittäminen 1D Etä-digi-tvt 1E Uudistuvat pedagogiikat

Itse kuuntelin mm. alustukset  "Tutkimusperustaisuus opetustyön arjessa"- Anna Koski, Janne Säntti (HY), Mikko Puustinen (HY) ja Jari Salminen (HY)  ja " Miten vahvistaa opettajaopiskelijoiden vuorovaikutusosaamista?- Tapio Toivanen (HY)

15 minuutin tauon jälkeen klo 14.15- 15.45 oki Sessio 2. Nyt tarjolla oli 5 pajaa ja kussakin kussakin esityksiä  a´15 min: Teemat 2A Aineenopettajakoulutus 2B Toimijuus ja elinikäinen oppiminen 2C Taide- ja tiedepedagogiikka 2D Opettajaksi kasvu ja  2E Digiä opettajankoulutukseen.

Parkkeerasin pajaan 2D, jossa oli myös oma OpeUra-alustuksemme.

15.42- 16.00: Päätöstilaisuus

Dosentti Riitta Jyrhämä kokosi päivää lukemalla kuulemiaan  viisaita sanoja: Akateeminen opettajankoulutus.  Gerogogiikka.  Ikäosaaminen. Kokeilut kunniaan.  Konservointi: raaputetaan arvokas esiin.  Luento lahjana. Moni vanha saa innovaation leiman, kun nimeä tuunataan. Pedaginen ajattelu. Persoona - toisinajatteleva professori kunniaan. Tutkimusperustaisuus.  Joustava opetustarjonta. Uusinnus ja uudistus. Vertaiset - leirinuotiolla. 

Lopuksi Jyrhämä korosti, että opettajankoulutuksen tärkeä tehtävä on löytää oikeanlaiset opiskelijat opettajiksi- jotka jäisivät pääosin tuolle uralle. Ja kuten OpeUra osoittaa: tässä on onnistuttu. Pääosa pysyy alalla. 

 

Työrauhapaneeli. "2. tuotantokausi"

Työrauhaa kaikille!

TORTAINA  Helsingin  yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa järjestettiin etänä uusille luokan-opettajaopiskelijoille  toisen kerran työrauhapaneeli. Opiskelijoilta on tullut palautetta, että teema on tärkeä eikä sitä käsitellä riittävästi.

Lehtori Kata Stenberg oli taas mahtava juontaja. Panelisteina  olivat tälläkin kertaa ADHD- tutkijana tunnettu tutkijatohtori Juho Honkasilta, Viikon normaalikoulun luokanlehtori  Reetta Niemi ja minä- tällä kertaa volyntäärinä ex-rehtorina. Uusia panelisteja olivat 6.luokkalainen Onni ja  tuore didakiikan lehtori Anna-Maija Niemi, joka on perehtynyt mm. erityisopetuksen käytäntöihin.

90 minuutin session rakenne oli samanlainen kuin viime syksynäkin. Ensin virittäjänä uupuneen opettajan kirjoitus Hesarista. Sitten viiden panelistin 2 minuutin alustukset. Sitten 4 väitettä ja vihreä ja punainen värikortti.  Väitteet olivat:

1. Älypuhelimet lisäävät työrauhaongelmia. Näytimme vihreää ja punaista. Vihreää korttia perusteltiin ärsykemäärällä ja myös käytännön kokemuksilla.  Punaista - ainakin minä- sillä, että opettajia on rääkätty kautta aikojen. Minäkin murrosiässä Tossussa.
2. Avoimet tilat lisäävät  työrauhaongelmia.Tässäkin näytimme molempia värejä, jotkut jopa kahta. Avoimet tilat avaavat monia mahdollisuuksia mutta myös kiusauksia. Taisimme olla yksimielisiä siitä, että alakouluissa tarvitaan seiniä. Ja Viikin solumallia, jossa on avoin tila, luokat ja pientiloja kehuttiin.
3. Opettajilla ei ole riittäviä keinoja. Punaiset kortit. Keinoja on. Itse suosittelin mm.pariopettajuutta ja yhteisöllisyyttä luovia  koko luokan projekteja esim. näytelmiä, joissa jokaiselle on oma "rooli". Kerroin myö Koskenniemen Matin vinkin: opettaja liittoudu  luokanjohtajien kanssa.
4. Vanhemmat tulisi vastuuttaa käytöstapojen opettamisessa.Vanhemmat pitää pitää ajan tasalla luokan tilanteesta. Meillä pitäisi olla yhteinen linja. Vanhempien pitää tietää, kuinka koulussa näissä tilanteissa toimitaan. 

Poimin talteen  toisten panelistien mainioita ajatuksia:

• Tärkein opettaja keino on katsoa itse  peiliin - Reetta
• Oppilaat mukaan suunnittelemaan luokan säännöt- Reetta.
• Työrauhajutuissa soitetaan opettajan puhelimelle kotiin. Oppilas itse kertoo, mitä on tehnyt ja opettaja kuuntelee.- Reetta 
• Työrauhan kannalta on tärkeää, että opetus on oppilaille mielekästä - Anna-Maija
• Panosta siihen, että olet perillä siitä, mitä luokassa oikein tapahtuu - Anna-Maija
• Ei riitä, että yksi opettaja pohtii työrauhaa. Kyse on koko koulun tomintakulttuurista. -Juho
• Netissä hyvää tietoa Prokoulu-hankkeesta - Juho
• Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeät- Juho
• Opettajalla on paljon keinoja tukea työrauhaa. Pitää miettiä, mitä vaihetta oppimisessa pitää tukea.-Juho
• Hyvästä käytöksestä saatu pizzan leivonta palkinto maistui hyvältä - Onni

Sitten  lehtori Markus Talvio  nosti chatista opiskelijoiden heittämiä kysymyksiä.  Heitä kiinnosti mm. jyräävätkö aktiiviset oppilaat hiljaisemmat,  kun heitä osallistetaan.  Opettajan on tärkeä tuntea luokan valtasuhteet ja itse muodostaa ryhmät ja jakaa tehtävä niin, että kukaan ei jää syrjään.

Joku pyysi myös vinkkejä sijaishommiin.  Annoin "viime vuosituhannella" pidetyillä sijais-opettajakurseilla jakamaamme kaksi  vinkkiä: 1) valmistele sisäänmenotunti teemasta, joka on itsellesi tärkeä ja tuttu 2) valmistaudu henkisesti, että  sijaisella leikitään. 

Loppuun oli pyydetty vielä lehtori Reijo Bymanin kommentaari. Reijo kiitteli paneelia antavaksi. Hän muistutti, että työrauhankin kannalta kyse ei ole vain opettajan ajattelusta vaan myös oppilaiden pedagogisesta ajattelusta.

Lopuksi opiskelijat antoivat chattiin paneelille arvosanan 4-10. Vaihteliväli oli 7-9, ja yleisin arvosana taisi olla kasi. Useampi kuin yksi harmitteli, ettei tällä kertaa päässyyt porisemaan pienryhmissä. Sitä kiiteltiin, että paneelissa oli myös jäsen, joka toimii itse luokanopettajana

Tässä vielä linkki vuodentakaisesta paneelista tehtyyn blogilastuun. Siellä on myös oma  1min 34 sekunttia kesävä clipsini, jonka näytin paneelistien puheenvuorovaiheessa. 

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2019/10/tyorauhasta.html

Maisteriharjoittelu ala Korona. Osa3

Päivitetty 24.4.2020

TÄNÄÄN maanantaina alkoi sitten Helsingin yliopiston maisteriharjoitteluun etänä osallistuvien luokanopettajaopiskelijoiden  neliviikkoinen opetusjakso. Mainiota pian lukea emailista, kuinka ensimmäiset tuokiot sujuivat.

Vaihtariksi kokosin  mediasta ja netistä  koronakouluun liittyviä huolia, jopa kiukkua siltä varalta, että  harjoittelijat kohtaavat vastaavaa. Tiivistin ne seitsemään koriin:

KUTEN muistetaan,  koulut sulkivat periaatteessa ovet keskiviikkona 18.3. Hallitus ilmoitti ensin, että lähiopetukseen oikeutettuja lukuunottamatta ovet ovat muille kiinni 13.4. saakka. Sitten päätöstä koulusulusta venytettiin 13.5. saakka, ja samalla mahdollistettiin tuen antaminen isommillekin oppilaille lähiopetuksena. Valtaosa oppilaista käy koulua nyt kotona.

ETÄOPETUSTA on siis annettu jo vähän yli 4 viikkoa. Monet tässä listatut huolet ovat voineet jo  helpottua.

HUOLI 1: Etäopetusta  vai epäopetusta?

Viranomaiset mukaan koulutilat  suljettiin, mutta opetuksen ja opiskelun luvattiin  jatkuvan. Melkoinen joukko vanhempia älähti heti. Heidän lastensa opettajat eivät heidän mielestään opettaneet vaan lähettivät vain Wilmassa jopa viikon tehtävät kerralla.  Kaiken kukkuraksi tehtävät olivat liian vaikeita ja niitä oli liikaa. Toiset opettajat eivät pitäneet muulla tavalla yhteyttä oppilaisiin. Opettajat eivät antaneet kirjoittajien mukaan palautetta tai Wilma rätisi yötäpäivää  viestejä laiminlyönneistä.

Jotkut opettajista  kieltäytyvät käyttämästä  tietotekniikkaa. Nämä vanhemmat  kokivat, että Suomessa oli siirrytty "etäkoulu- ja eristystestilaboratorioon", jossa vanhemmat joutuvat hoitamaan oman työnsä ohella myös opettajan työn. Kodin ja koulun välit  olivat tulehtuneet.

HUOLI 2: "Kaaos, joka toimii?"

Etäopetuksen alku jakoi rajusti vanhempien mielipiteitä. Oli niitä, joiden mielestä etäkoulu oli  paholaisen keksintö. Käytännöt olivat erilaisia, jopa saman koulun sisällä. Joka aineen opettajalla saattoi olla omat vekottimensa ja ohjelmansa. Viikon aikana oppilas saattoi saada  kotiin useita kymmeniä viestejä parhaimmillaan noin 5-8 opettajalta, 3-5 eri kanavan kanavan kautta.

Osassa perheitä kaikki taas  sujui hyvin. Lapsella oli  päivän aikana selkeä  struktuuri. Tehtävät olivat mielekkäitä, luovia ja niitä oli sopivasti. ”Kaaos  toimi.” Osa vanhemmista kertoi, että vihdoinkin heidän lapsensa nauttii koulukäynnistä. Saa edetä omaa tahtia, eikä kukaan kiusaa.

HUOLI 3: Oppiiko näin?

Etäopetus on oppivelvollisuuskoulussa eri asia  kuin itsenäinen aikuisopiskelu. Peruopetus voi vaikka kuinka käytetään tietotekniikkaa  taantua koulunkäyntitoiminnaksi. Opiskelu voi vääristyä pelkäksi tehtävien suorittamiseksi jopa feikkaamiseksi, joka irtautuu  tavoitteisesta kouluoppimisesta.

Perinteisestä opetuksesta on riisuttu paljon, kun siitä puuttuu aidon läsnäolon sosiaalinen ja emotionaalinen efekti. Oppilaiden keskinäinen vuorovaikutus - toki myös kiusaaminen- on saattanut ohentua huomattavasti.

Jos tehtävät ovat yksitoikkoisia ja tylsiä, motivaatio sammuu ja kiinnittyminen koulutyön rapautuu.

HUOLI 4: Osa putoaa ja kovaa 

Normaalioloissa peruskoulu tasaa eroja oppilaiden kotitaustan eroja, vaikka ne ovat toki 90-luvun laman jälkeen kasvaneet. Poikkeusolot ovat riski monella tasolla. Kuntien resurssitilanne vaihtelee. Kaikkien opettajien, vanhempien ja oppilaiden tietotekniset valmiudet tai  tiedot etäopetuspedagogiikasta eivät ole ajan tasalla.

Koulun käyminen kotoa käsin vaatii oppilailta hyviä itseohjautuvuustaitoja. Kaikilla ei ole niitä.  Osa  menee siitä, mistä aita on matalin. Osa ei mene minnekään. Osa menee tuuliajolle. Toiminnanohjauksen vaikeuksista kärsivä putoaa koulunkäynnistä täysin.

Poikkeustilan koettiin keskusteluissa voimistaneen eroja.  Etäkoulu ei ole sosiaalisesti reilu, ja asiantuntevatkin tahot arvelivat, että poikkeustilan sosiaalinen hinta voi olla rankka  ja pitkäaikainen.
Lapset kaipaavat ja teinit tarvitsevat sosiaalisia kontakteja kasvaakseen.

Kun tuen järjestäminen ei ole yhtä helppoa, eniten tukea tarvitsevat kärsivät. Opettajilla ei  voi olla varmaa käsitystä kaikkien oppilaiden tilanteesta. Kaikkia kun ei saada edes kiinni tai mukaan opetustuokioihin. Lastensuojeluilmoitus ei aina johda mihinkään konkreettiin.

Erityisen suuri tuen tarve on perheissä, joissa vanhempien suomen kielen taito on heikkoa. Lapset tarvitsisivat koulunkäyntiin paljon apua vanhemmilta, mutta  jo kielitaidon vuoksi he  eivät  kykene  sitä antamaan.

HUOLI 4: Jaksavatko perheet?

Etäkoulun ja etätyön yhdistäminen vaatii perheiltä paljon. "Etätyöskentely ja kotona olevat lapset ovat hieman haastava kombo! "

Osalla perheistä on jo normaalioloissa vaikeaa. On työttömyyttä ja sairautta. Perheistä köyhiä on 1/10. Kaikilla perheillä ei ole  tietokoneita. Joka neljännessä perheessä on mielenterveys- tai päihdeongelmaa. Kaikki eivät kestä poikkeusolojen epävarmuuden tuomia paineita. Ilmapiiri kiristyy kodeissa, kun elämämänpiiri supistuu neljän seinän sisälle.

Erityisen vaikeaa voi olla erityislasten kotona. ”Erityislapsen kanssa on erityisiä haasteita, joihin vanhemmalla eivät riitä resurssit.”

Lukujärjestyksen mukainen arki koulussa luo struktuurin, joka tukee oppilasta. Koulun struktuuri mahdollistaa oppilaalle kysymysten esittämisen, turvallisen harjoittelemisen ja virheiden tekemisen. Ei struktuuria etäkouluun tuo se, että opettaja on tarpeen mukaan käytettävissä linjan päässä.

HUOLI 5: Miten lasten ja  teinien pää kestää?

Esille on noussut myös mielenterveysnäkökulma. Eristäytyminen saa aikaan   huonoa vointi, masentuneisuutta ja ahdistusta. Myös monet harrastukset jäävät pois. Perheessä  voi olla jatkuva  riita päällä. Lasten kanssa voi mennä hermot - erityisesti teinien. Vanhemmat voivat vaatia lapselta liikaa.
Eräs nuori kirjoitti: " ”En oo palauttanu 2 viikon tehtävii ja joudun valehtelee vanhemmille että mulla menis hyvin vaikka oikeesti en opi mitään”.

Perheissä, joissa vanhemmat eivät ole voineet siirtyä etätöihin, lapset ovat koulupäivän ajan kotona yksin. Moni pelkää olla yksin.  Joillekin lapsille kouluruoka on voinut olla päivän ainoa lämmin ateria.

Perheissä on väkivaltaa. Kun lapset ovat neljän seinän sisällä, heidän hätänsä ei tule aina näkyviin.
Myös kavereiden kiusaminen voi jatkua. Some-härnääminen ei tule  helposti opettajan tietoon.

Tai äiti voi kokea näin: .” Karkeasti arvioiden päivän koulutehtäviin on kulunut maksimissaan puolet koulupäivästä. Aikaa jää siis etätöissä olevien vanhempien jatkuvaan häiriköintiin, pelaamisen ja veljien ärsyttämiseen.”

Huolta riittääkin teineistä, joilta etäkoulu vie koulukaverit. Nuoria huolettaa ja ahdistaa mm. yksinäisyys. Yksinäisyys saa ajatukset pyörimän yhtä kehää. Ikätoverit ja aikuisten uhmaaminen ovat välttämättömyys murrosiässä.

HUOLI 6: Mikä on oikein ja mikä väärin?

On paljon epäselvyyksiä siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Opetusministeri kehottaa tinkimään, mutta mistä?  Millainen vapaus on tinkiä vuosiluokkien oppimääristä ja eri aineille tuntijaossa varatusta ajasta. Oppiaineilla on oma piilotärkeysjärjestys.

Mitä tarkoittaa vaatimus, että oppimisympäristön on oltava etäopetuksessa turvallinen. Kuinka opettaja voi taata sen?  Kuinka yhdeksäsluokkalaisten jatkopaikat järjestetään?

HUOLI 7. Uupuvatko opettajat?

Somen foorumeilla sai lukea heti ensimmäisinä päivinä myös kirjoituksia opettajien työmäärän räjähtämisestä, eikä se ole kaikkien osalta palautunut kohtuulliseksi. Opettajat ovat joutuneet panemaan koko työnsä uusiksi. Osa opettajista  on jäänyt yksin, kun työparina ollut koulunkäyntiavustaja on lomautettu.

OAJ:n tekemän  kyselyn perusteella joka viides peruskoulun ja liki yhtä moni lukion opettaja kokee työssäjaksamisensa nyt heikoksi. 75 prosenttia peruskoulun ja lukion opettajista kertoo työajan lisääntyneen paljon. Moni opettaja kokee vointinsa huonoksi. Myös osalla oppilaista on suuria vaikeuksia.

Erilaiset työotteet näyttivät kiristäneen myös opettajien välejä. Osa opettajista näki paljon vaivaa etäopetuksen suunnitteluun ja toteutukseen, ja osa taas menee sieltä mistä aita on matalin. Kaikissa kouluissa työt eivät jakautuneet reilusti. Osa tekee etäopetusta. Osa lähiopetusta ilman suojavarusteita  - jossa myös sairastumisen riski on suurempi.

Johtajaopettajan ajatuksia kansakoulusta vuodelta 1945

TÄNÄÄN referoin teosta:

Oinasmies, Ohto. (1945). Kansakoulu suurennuslasin alla. päivän puheenaihe kouluoloistamme. Helsinki: Tammi.

Vuonna 1945 sota oli  juuri päättynyt.  Se oli hävitty. "

Kansamme on nyt laakson, melkeinpä syvän rotkon pohjassa."  

Edessä oli monta jättiläistehtävää: sotakorvaus, siirtoväki ja maanhankintakysymys, rahatalouden järjestely jne.

Nimimerkki Ohto Oinasmies uskoo kouluun ja erityisesti kansakouluun

" ... kansamme voi nousta jälleen kerran laaksosta ja kasvatus olla tässä ratkaisevana apuna." 

Mutta hänen mukaansa kasvatusjärjestelmää on uusittava. Uudistuva koulu "ei  ole mikään  päämäärä, joka kallein uhrauksin on hankittava, vaan keino maan jälleenrakentamisessa."

Millaisen kuvan Oinamies koulun tilasta piirtää?

OHTOMIES uskoo koulutukseen ja erityisesti kansakouluun. Kansakoulu on tehnyt mahdolliseksi meidän demokraattisen valtioelämämme. Monet tunnetutkin valtiomiehet ovat saaneet vain kansakoulusivistyksen. Se on luonut edellytykset demokaattiselle, itsenäiselle kunnallishallinnollemme, kasvattanut kunnallismiehiä. Se on kasvatanut osuuskassojen hoitajia ja muita osuustoimintamiehä. Maanviljlyksen edistämiseen ja muunkin elinkeinioelämämme valtavaaan nousuun on kansakoulu kansansivistuksen kautta vaikuttanyt suorastaan mullistavasti.  

Kansakoulunopettajat ovat koulun ulkopuolellakin suorittaneet jättiläistyön. He ovat olleet ensimmäisiä yleisten kirjastojen puuhaajia, raittius-, voimistelu-, laulu- ja nuorisoseurojen perustajia. Osuustoiminta- ja säästöpankkiliikkeen uranuurtajia he ovat myös olleet paikkakunnillaan. Suomalainen kirjallisuus on saanut valtapanoksen kansakoulunopettajilta.

MUTTA  silloisen koulujärjestelmän johtoon hän ei usko. Sen vuoksi koulu  ei ole ajan tasalla ja hapuilee hämärässä.  Koulu oli hänestä "suurinpiirtein sama kuin 80 vuotta sitten"

"Koulumme ovat hengeltään ehkä maailman vanhoillisimpia."

Hän suhtautuu kriittisesti  myös yhä jatkuneeseen kirkon valtaan koulussa. Aikanaan papit olivat vaatineet, että koko koulun on saavuttava kinkereille papin kuulusteltavaksi. Oppilaita ja opettajia nolattiin. Ja  "äskettäin kouluhallitus on antanut kouluille määräyksen, että tapa on otettava uudelleen käyttöön". Kouluhallitus oli myös  antanut määräyksen, että kansakoulun on ruvettava huolehtimaan seurakunnan virsilaulun edistämisestä.

Koulun tulisi Ohtomiehen mielestä olla niin uskonnollisesti kuin poliittisestikin puolueeton.

" Koulussa täytyy poliittisesti valita sama vapaus kuin uskonnossa. Nuoria on opastettava avarakatseisuuteen, kasvattava tässäkin suvaitsevaisuuteen."

Ohtomies haluaa kansakoulua pohjakouluksi. On jo näet aika saada sivistysaarteet avoimiksi tasapuolisesi kaikille kansan jäsenille  syntyperään, säätyyn tai varallisuuteen katsomatta."

Hän tunnistaa kuitenkin oppilaiden erilaisuuden. "Oppilaat voi luokitella käytännöllisiin ja lukutoukkiin.  Kolmas ryhmä jää siihen väliin."

Tuon ajan  nousukas: sosiaalinen kasvatus näyttää kiinnostavan häntä, vaikkei Koskenniemeen viittakaan. Hän siteeraa ransalaista Le Bonia: "Ihmiset joukkoina toimivat aivan toisella tavalla kuin yksilöinä. Joukkosielu ja yksilösielu eivät toimi samojen lakien mukaan."

Tätä seikkaa voisi koulussa hyödyntää.  Hän ehdottaa luokan sisäisiä joukkueotteluita;  "Luokka jaetaan a- ja b-ryhmiin ja ne saavat mitellä voimiaan mm. maantiedossa, kertotaulussa ja muissa helposti kontrolloitavissa aineissa. Oppilaat itse suorittavat kyselyn ja opettaja toimii vain ”palkintotuomarina”.

Hän kannattaa myös  kummijärjestelmä, jossa jokin avuton lapsi annetaan kehittyneemmän hoidettavaksi sekä  keskustelutilaisuuksia päivän kysymyksistä.

Millaisen kuvan Ohtomies piirtää tuon ajan opettajista?

OHTOMIES uskoo opettajiin.  Opettajat eivät  ole vain asetusten määräämiä läksyjen tarkastajia ja muiden koulutehtävien opastajia, vaan kuvanveistäjiä, jotka käsittelevat kaikkein kalleina muovailuainetta: ihmissielua. Opettajalla saisi hänestä olla suurempi toimintavapaus.

TOISAALTA: Opettajalla ja opettajalla on suuri ero. Jos kenen niin opettajan on oltava persoonallisuus. Lisäksi hänen on tunnustettava, etteivät opettajat yleensä liikaa harrasta uudistuksia. Opettajat ovat kaupan päälle  yleensä eripuraista väkeä. Tätä erimielisyyttä kuvannee hänestä sekin, että maamme ammattikunnista opettajat ovat ehkä heikoimmin järjestäytyneitä.

Opettajan ammatin vaaroja on kaksi:
1. Opettajan tehtävä suurissa luokissa on raskas. Ainainen kurinpito ja kurssien läpiviemisen huoli monine kotitehtävineen sitoo hänet yhä enemmän omaan luokkaansa...Kun henkinen näköala supistuu, ei huomaa ympärillään tapahtuvaa edistystä.

2. Toinen ”ammattivaara” on rutiini. Koneellistunut opettaja. Opettajasta tulee helposti automaatti, joka ei näe asioita sellaisina kuin ne ovat vaan kuin on tottunut ne näkemään, joka tekee koneelisesti kaiken, niinkuin on tottunut tekemään.

Ellei ihminen kehity, hän menee taaksepäin. Opettajan on lakkaamatta kehitettävä itseään, jatkettava opintoja.

Kotien suhteen Ohtomies on katkeranoloinen.

"Koulupakkoa vastustetaan enemmän kuin luullaankaan. Varsinkin koulun VII:lle  ja VIII:lle luokalle täytyy haalia oppilaita voimakeinoin. Lapsi muka tarvitaan kotona äidin tai isän apuna tai hän on saanut jonkin pienipalkkaisen toimen."

Entä opettajankoulutuksesta?

Seminaarijärjestelmä on  Ohtomiehestä epäkohta, joka kaipaa korjausta.

" Seminaareja on harvassa, vain siellä täällä, ja sinne täytyy opiskelija kustantaa täysihoitoineen. Harva voi suorittaa seminaarikurssin kodistaan. Näin opettajanvalmennus on rahakysymys, joka karsii armotta  tältä uralta varattomat pois. Seuraus onkin, että seminaarin oppilaista enemmistö on varakkaiden maanviljelijöiden ja yrittäjäin lapsia, jotka jo kodeistaan tuovat vanhoilliset perinteet. Vapaamielisimmistä  oppilaista juurii sitten koulu ja toveripiiti rikkaruohot pois."

Vieras kieli puuttuu ohjelmasta. Sielutieteen kurssi on vaatimaton. Etiikkaan ei pääse perehtymään-
se korvataan katekismuksella.  Kouluhierarksista johtuen opettajainvalmennus on  ollut liiaksi dogmaattista; on otettu opinkappaleet vastaan sellaisenaan tutkimatta niiden kestävyyttä.

Jatko-opiskelukin tulisi järjestää toisin.

"Opettajain jatko-opetus on aika vireätä, vaikka nykyisen pistejärjestelmän aikana, jolloin lisäsuoritukset lisäävät palkansaantimahdollisuuksia, opettajain jatko-opiskelu muuttuu  pisteenmetsästykseksi; Suoritetaan tutkintoja aineissa, joilla ei ole koulutyössä mitään arvoa."

Jatko-opiskelu tulisi säätää pakolliseksi ja järjestää kiinteän ohjelman mukaiseksi. Mallia hän ottaisi muutamien maiden virkamiestutkinnnoista,  jotka on suoritettava aina määräaikojen kuluessa. Uusi ikälisä edellyttää siellä aina vastaavaa virkatutkintoa.

Sitten nykyään TABU-teema: tarvitaanko koulussa miesopettajia

JUURI muutama vuosi ennen kirjan julkaisemista - vuonna 1943-  nais- ja miesopettajien erilaiset palkkaedut oliat johtaneet  omien liittojen perustamiseen. Naiset ja perheettömät  eivät hyväksyneet alempaa palkkaansa. Tässä yhteydessä oli käyty  "kipakka keskustelu  siitä: kumpi on paremmin paikallaan kansakoulussa mies- vai naisopettaja."

Miehet olivat puolustelleet korkeampaa palkkaansa sillä, että heidän koulutuksensa tulee kalliimmaksi. He joutuvat yli vuoden palvelemaan palkatta maataan puolustuslaitoksessa. Lisäksi heistä useimmitem tulee perheen pääasiallinen huoltaja. Naiset kertovat syövänsäkin vähemmän kuin miehet. Järjestysvalta on tukevammissa käsissä, kun se on miehen kädessä.

Mitä naiset sanoivat puolestaan?  Luonto on järjestänyt kasvatuksen naisten tehtäväksi.  Nainen syntyy kasvattajaksi. Naiset tekevät työnsä koulussa usein suuremalla tunnollisuudella ja tarkkuudella kuin miehet, siis ovat valistuneempia. Naisopettajat suorittavat enemmän jatko-opintoja.

Ohtomies kumoaa kehut. Hänestä pojat tarvitsevat  jo varhaisemmassa murrosiässä,  jo  IV:llä luokalla miehen suitsiin. "Mammampojat mukaan luettuina, että heistä tulisi miehiä." Pojat tarvitsevat miestä. Heidän sankarinsa ovat miehiä.  Miehen rinnalla heidän kehityksensä kulkee luonnollista uraa. Naisopettajista pojat ovat tietyssä iässä pahan riivaamia.  "Naisen valvonnassa jää poikain sieluun kuolioita, jotka myöhemmin saattavat koitua heille pahaksikin kompastukseksi."

Naisten hyve: tunnollisuus saattaa hänen mielestään kehittyä pikkumaisuudeksi. Miehillä on työsuunnitelmissa suurpiirteisempi näkemys; he osaavat paremmin erottaa  tärkeän vähemmän tärkeästä.

Naisten halu suorittaa jatko-opintoja johtuu heidän halustaan kilpailla miesten kanssa. Naisissa on suhteellisesti paljon enemmän naimattomia ja lapsettomia, joten heille jää enemmän vapautta ja aikaa jatko-opiskeluun. He suorastaan eivät tiedä, mihin vapaat kesänsä käyttäisivät.

JO ikäänkuin tiivistykseksi: Miesopettajan työllä on omalaatuisuutensa, jota ei voida  naisvoimalla korvata. Miesopettaja on säilytettävä kansakoulussa. Nykyisen palkkausjärjestelmän mukaan miesopettajista jää kansakouluun vain ”surkastunut lisäke”. Jatkuva kansakoulun naisistuminen olisi kohtalokasta koko kansakunnalle.

KIRJOITTAJASTA

Ohto Oinasmies oli oikeasti Otto Kosonen  ( 1896 Kesälahti- 1963). Hän oli opettaja ja kirjailija. Ohtomies oli hänen toinen nimimerkkinsä. Toinen oli O.K.

Kosonen kirjoitti mm. huvinäytelmiä, piloja, farsseja, romaaneita ja novelleja.

Opettajana hän toimi Lohjassa ja oli pääosan urastaan kansakoulun johtajaopettaja.