TÄSSÄ kolmannessa Ukko Kivistön teosta esittelevässä lastussa keskityn Ukonkin opintomatkan päätutkimuskohteeseen: Winnetkan pienessä kaupungissa piiritarkastaja, tohtori
Carleton Washburnen johdolla toteutettuun 20-vuotiaaseen pedagogiseen innovaatioon: Winnetka planiin. Sitä noudatettiin kaupungin viisiluokkaisessa kansakoulussa syksystä 1919 alkaen. Jo seuraavana vuonna vanhemmat perustivat kaupunkiin kansakoulun jatkoluokkia vastanneen kolmiluokkaiseen junior high schoolin. Se oli tiettäväsi ensimmäinen yksityinen junior high school. Lukioon mentiin sitten naapurikaupunkiin.
Winnetka-plan
Washburnen johdolla hieman alle sadan opettajan ja nykykielellä oppilashuollon tiimi muodosti pedagogisen laboratorion, joka kehitteli systemaattisesti koulun työotetta. Käyn seuraavassa tiivistäen läpi innovaation tavoitteita ja niiden toteuttamiseksi kehitettyjä ratkaisuja.
Opetustyön tavoitteet
 |
| Kirjan kuvitusta. Tässä tehdään lavasteita. |
Winnetka planissa ajateltiin, että oppiminen on luontaista, oppimishalu on synnynnäistä, mutta suunnitelmallinen oppiminen on myös välttämätöntä.
Liikkeelle lähdettiin siitä, että on olemassa asioita, jotka ovat tärkeitä kaikille. Siksi tarvittiin kirjoitettua opetussuunnitelmaa: Opinrunko, joka kaikkien lasten tulisi oppia hyvin.
Lapsi nähtiin sekä yksilönä että yhteisön jäsenenä. Yksilönä lapsi oli ainutlaatuinen. Hänen tuli saada kehittyä omaan luontaiseen suuntaansa. Hänen tuli saada ilmentää itseään. Elämän päämääränä oli onnellisuus, mahdollisuus seurata omaa kehitysuraansa mm. erikoisharrastuksen pohjalta ja löytää oma elämäntehtävänsä.
Winnetka-Plan oli ikäkausipedagoginen ja lapsikeskeinen. Lähtökohtana olivat lapsen tarpeet, ne tekijät, jotka ”takaavat” onnellisen elämän. Tarpeita oli kolme:
- Fyysiset tarpeet (= terveys).
- Psyykkiset tarpeet (= onnellisuus): Itseilmaisun tarve /purkaminen ja turvallisuuden tarve (varmuutta siitä, että on rakastettu - toverien myötämielisyys). Lapsi sai keksiä ja kehittää omia mahdollisuuksiaan ja harrastuksiaan häntä itseään tyydyttävimmästä elämäntavasta työssä ja leikissä. Turvallisuutta loi koulu, joka on tehty ympäristöineen viihtyisäksi ja kodikkaaksi sekä viihtyisä, iloinen ja mukava luokkahuone. Tärkeä olo myös läheinen suhde opettajaan. Opettaja on opastaja, neuvonantaja, ystävä joka pitää huolta myös järjestyksestä. Turvallisuutta toi vanhempien ja opettajien keskinäinen ymmärrys ja myötämiellisyys. Kaikkien pitäisi voida onnistua. Koulussa tulisi tehdä työtä, johon on tarvetta ja johon lapsi on psykologisesti valmis.
- Sosiaaliset tarpeet: Tarve kuulua isompaan ryhmään; lapsen tulee saada kokemuksia siitä, että on osa yhteisöä. Lapsella on sosiaalinen pyrkimys olla osa suurempaa ryhmää. Tässä onnistutaan, kun lapsi tuntee olevansa yhtä jonkin ryhmän kanssa ja että onni ja menestys riippuu tuosta ryhmästä. Washburnin mukaan koko koulun on tunnettava, että kuulutaan yhteen. Eihän muuten aikuisena voi tuntea yhteenkuulvaisuutta valtioon(Washburne ennakoi positiivisen keskinäisriippuuvuuden ideaa).
Myös yhteiskunnalla oli tarpeita: Sosiaalisen tietoisuuden kehittäminen, mm. taidot sulautua elimillisenä osana omaan perheeseensä, sosiaaliseen ryhmäänsä, kuntaan, kansakuntaan ja ihmiskuntaan ja toimia demokratiassa. Lapsen oli opittava itsekuria.
Winnetka palnissa löydettiin hyvällä tavalla tasapaino yksilöllisyyden ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten välille. Suunnitelmassa lapsi nähtiin (1) lapsena, (2) ainutlaatuisena yksilönä, joka oli (3) osa monimutkaista yhteiskuntaa ja (4) joka tarvitsi valmiudet käyttää kansalaisoikeuksiaan mutta myös kantaa oma sosiaalinen vastuunsa.
Lapsille koetettiin antaa ne tiedot ja taidot, joita hän todennäköisesti tarvitsee joko lapsena tai myöhemmin aikuisena. Tärkeät ja hyödylliset asiat etsittiin tutkimalla.
Toinen tarkoitus oli kehittää hänen erikoisharrastuksiaan. Oma erikoisharrastus = auttamalla lasta havaitsemaan omat erikoisharrastuksensa ja taipumuksensa autamme häntä suureksi tultuaan valitsemaan sen työn, jota hän parhaiten pysyy tekemään ja valitsemaan sen alan, joka tekee hänet onnelliseksi.
Ratkaisuja tavoitteiden saavuttamiseksi
Kivistön mukaan Winnetkassa oli löydetty joustava koulumenetelmä, joka oli omaksunut välittävän muodon uuden ja vanhan koulusuunnan välillä. Tässä ideoita aakkosjärjestyksessä:
ARVIOINTI
Yhdysvalloissa ei Kivistön mukaan tuolloin tunnettu sellaista todistuskirjaa kuin Suomessa. Mutta oppilaitten tiedot kontrolloitiin ja niistä pidettiin kirjaa perusteellisesti. Kullakin oppilaalla oli kortti, mihin oli painettu ne vaatimukset, jotka oppilaan oli kussakin aineessa suoritettava. Joka jaksoa kohti oli testi. Ennen testiä oli harjoitustesti, jonka lapsi korjasi itse. Kortista lapsi näki, kuinka oli edistynyt. Siitä myös vanhemmat saivat tietää, oliko lapsi suorittanut määrätyssä ajassa tehtävänsä vai ei. Lisäksi oppilas arvosteltiin seuraavissa taidoissa:
- lukemiskyky,
- luettujen kirjojen määrä,
- edistys ja nopeus laskennossa ja
- oikeinkirjoituskyky jne.
Sen lisäksi kotiin tiedotettiin;
- kyky yhteistyöhön,
- keksimiskyky,
- työkyky,
- järjestyskyky,
- täsmällisyys,
- itseluottamus ja
- kohteliaisuus
Opettaja tarkkaili oppilaiden työskentelyä ja kirjasi ylös. Hänellä oli yksinkertainen kirjanpito, josta hän näki, millä asteella kukin lapsi on ja millä hänen pitäisi olla.
Lisäksi kysyttiin vanhempien mielipidettä ja tiedusteltiin, mikä lapsesta oli vaikeaa koulutyössä ja pitääkö vanhempien auttaa lastaan ja kuinka kauan siihen menee aikaa, ja vihdoin mitä vanhemmat arvelevat lapsen vastaanottokyvystä ja mitä toivomuksia heillä on koulun suhteen.
DRAAMA
 |
| Kirjan kuvassa eriyinen draamaopettaja. |
Draama pidettiin yhtenä ryhmätyöskentelyn jaloimpina ilmaisuina. Draamallisen ilmaisun päämäärä oli Kivistön mukaan "lasten sosialisointi, lapsen yksilöllisen luonteen etsintä ja hänen ryhmätyöskentelyyn sopivien erikoisavujensa huomiointi". Opettajan huolena ei ollut draamallinen tuotanto eikä katsomon huvittaminen. Hän auttoi lapsia kehittymään sosiaaliseen yhteishenkeen ja ryhmätuntoon. Hän etsi kunkin lapsen persoonallisuutta ja auttoi häntä kehittämään lahjojaan.
Draamalliseen ilmaisuun liittyy muita taiteita: ruumiinliikuntaa, tanssia, musiikkia, käsitöitä, grafiikkaa, plastiikkaa, värejä ja muotoja, kielen käyttöä. Se käyttää hyväksi ruumista, ajatusta, tunteita, samalla se yhdistää lapsen kanssaihmisiinsä. Kolme draamallisen ilmaisun vaihetta olivat:
- Leikkielämä, draamallinen leikki - Leikitään kotia, koulu, puotia…Aluksi lapsi ei erota sitä todellisesta elämästä.
- Luova dramatiikka - Kun lapset ovat 9- 10- 11 vuotiaita. Kertomuksia, joilla on alku ja loppu. Toiset näyttelevät, toiset katsovat ja sitten päinvastoin.
- Draamallinen taide- Vuorosanat kirjoitettu- ei pakko noudattaa.Näytökset suunniteltu, lavastus, puvustus… täydellinen eläytyminen. Tavallisesti vasta junior high schoolissa.
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ
 |
| Äidit on kutsuttu kouluun juna-ajelulle. Kirja kuvitusta |
Koti ja koulu täydentävät toisiaan Kun ne työskentelevät yhdessä, ne tukevat toisiaan.
Washburnen mukaan Winnetka-koulun ihanteet voitiin toteuttaa vain siten, että vanhemmat täysin ymmärtävät koulua ja ovat sille myötämielisiä.
Yhteistyömuotoja olivat:
- Harrastuspiirit, joissa vanhemmat olivat vetäjinä opettajien rinnalla.
- Kokeiluista neuvottelut vanhempien kanssa.
- Koulun kirjastosta sai lainata alan kirjoja.
- Käy koulussa illalla- toimintamuoto. Opettaja opetti vanhempia aivan kuin he olisivat lapsia.
- Oman lapsen rohkaiseminen omaan erikoisharrastukseen, joka täydentää koulun ohjelmaa.
- Opettajan kutsuminen kotiin.
- Oppilaan suorituskortti,
- Taideaineiden suosiminen.
- Vanhemmat opettamaan lapsia, esim. liikennepoliisi-isä.
- Vanhempien ja opettajien yhdistys, joka järjesti koko päivän kestäviä kokouksia, joihin kutsuttiin huomattava puhujia, kursseja vanhemmille ja opettajille, lounaita, päivällisiä, iltakutsuja, yhteisiä retkiä lasten kanssa. Yhdistys myös auttoi opettajia saamaan asuntoja, hankkii koulutalojen kalustusta ja koristelua, opasti vieraita, järjesti näyttelyitä ja vaikutti säädöksiin.
- Vanhempien kokoukset, joissa oli aluksi tarkastajan tai johtajan esitelmä.
- Vanhempien osallistuminen luovaan ryhmätyöskentelyyn; avustavat tekemällä kertomuksia, artikkeleita, tauluja…
- Vanhempien valitusten kuunteleminen; Kutsutaan tyytymättömät koolle purkamaan kiukkuaan ja myöhemmin kuulemaan tyytyväisten näkemyksiä.
- Vierailu luokkahuoneessa- puolipäivää tai koko päivä.
- Yhteistoiminnan hengessä tapahtuva arviointi - vanhemmat voivat huomauttaa opetuksen kohteista, jotka eivät vastaa heidän lastensa tarpeita.
- Äitien kanssa kahden kesken käydyt keskustelut.
KOULUPÄIVÄN RAKENNE
Tutkimusten tuloksena oli huomattu, että lapset eivät pysty omaksumaan tietoa tyydyttävällä tavalla muuta kuin puolet koulupäivästä. Niinpä puolet aamupäivän ja iltapäivän työajasta käytettiin seurustelevaan työskentelyyn, jonka avulla lapsissa koetettiin herättää ryhmätietoisuutta ja hankkia heille työniloa ja luovaa toimintaa
Koulupäivässä oli kaksi osaa.
- Toinen puoli koulupäivästä oli varattu perusasioiden opettelulle. Kaikille yhteinen osuus perustui oppilaiden omatoimisuuteen. Koulutyötä yksilöllistettiin; Jokainen sai edetä omalla tasollaan ja omassa tahdissaan työohjeiden mukaan.
- Toinen puoli päivästä käytettiin ei-akateemiseen opiskeluun; kiihotettiin lapsen kykyjä, herätettiin yksilöllisiä harrastuksia ja autettiin työskentelemään yhdessä toisten kanssa. Yksi työryhmä kirjoitti ja esitti näytelmiä, toinen toimitti koulun sanomalehteä. Eräät oppilaat hankkivat joko itsekseen ta ryhmissä työskennellen lisätietoja itselleen pakollisten kurssien ulkopuolelta. Näillä tunneilla leikittiin, laulettiin, piirrettiin ja maalattiin. Työtapoina olivat yksilöllinen luova työ ja ryhmätyö. Monet isät ja äidit tulivat mukaa työskentelyyn. He esim. valmistivat hollantilaisia pukuja Hollanti-teemaan,
Päivään mahtui välitunteja ja lepotuokiota omalla matolla. Välituntia kutsuttiin leikkitunniksi.
Lapset leikkivät silloin ympäröivillä kentillä vapaasti. Isommat lapset johtivat pienempiä. Kun leikkitunti oli ohi, oppilaat pääsivät vapaasti sisään, ei jonoja.
KOULURAKENNUS
 |
Kirjan kuvitusta 1940-luvulla rakennetusta uudesta
koulurakennuksesta, jonka arkkitehdit olivat muuten
suomalaisia.
|
Rakennuksen oli oltava riemullisen elämän paikka. Sen tuli olla puhdas, terveellinen, hyvin lämmitetty, tuuletettu ja valaistu sekä lisäksi viihtyisä, värikäs, kodikas, mukava, lapsen tarpeisiin ja toimintaan soveltuva. Kokoontumishuone oli kouluelämän keskuspaikka.
Luokkahuone oli ikäänkuin pieni talo. Sillä on oma pihansa, verstaansa, laboratorionsa juomalähteensä ja mukavuuslaitoksensa, pulpettaja hiljaista työskentelyä ja lukemista varten, satunurkkaus, kirjasto ja hyvä varasto.
Eteisessä ei ollut vaatenaulakoita. Jokaisella oppilaalla oli oma peltinen vaatekomeronsa, jonka jokainen lukitsi omalla avaimellaan. Kaikki ovet avautuivat suureen aulaan.
MENETELMÄLLISIÄ PERIAATTEITA
- Ei kertausta.
- Ei kotitehtäviä.
- Ei luokalle jättämistä. Lapset seulottiin ensimmäisen kerran lastentarhoissa, jolloin tehtiin älykkyystutkimukset. Jollei lapsi ollut henkisesti täyttänyt 6v 5 kk, viivytettiin siirtymistä kansakouluun. Kun lapsi oli lopullisesti siirtynyt kansakouluun, hän sai seurata sen ryhmän mukana, johon oli kiintynyt. Winnetkassa oli joka päivä varattu 1 tunti sellaisille oppilaille, jotka tarvitsivat erikoisopetusta. Samoin oppilaat voivat täydentää tietojaan kesäkoulussa. Joskus erikoistapauksissa oppilas voidaan siirtää lukukauden kuluttua luokka alemmaksi
- Ei päivittäistä läksymäärää.
- Ei rangaistuksia.
- Ei suullisia kuulusteluja.
- Harrastuspiirit: Opettajat ja vanhemmat vetäjinä).
- Harrastelijoiden kerhot (opettaja vain tukena).
- Winnetkassa mm. kyselylomake, mikä sinua kiinnostaa
- Kaikille 1.- ja 5.- luokan oppilaille tehtiin älykkyystestit.
- Motivaation periaate: Jokainen kouluaine tuli esittää siten, että ” houkutellaan altista lasta!” Oppilaat täyttivät mm. kyselylomakkeen: mikä sinua kiinnostaa.
- Omaan tahtiin eteneminen.
- Paljon harjoittelua.
- Ryhmissä luovaa toimintaa.
- Työohjeet: Oppilaat saivat opettajilta kirjalliset työohjeet, kuinka toimia. He työskentelivät jo toisesta luokasta lähtien aine- ja työhuoneissa ja suorittivat oman tahtinsa mukaisesti kurssiyksikköjään. Oppiaines jäsennettiin oppilaille mieluisiksi tehtäviksi.
- Vaihtelun periaate: Koulutyössä ymmärrettiin vaihtelun arvo ja tarjottiin erikoisharrastuksia.
OPETTAJAN ROOLI
Opettajalla oli tässä suunnitelmassa kovin erilainen rooli kuin perinteisessä opetuksessa. Läksyjä ei annettu, eikä opettajaa tarvittu niitä kuulustelemaan. Opettaja ei myöskään ”valmistanut uutta läksyä”. Opettaja auttoi vaikeissa kohdissa, innoitti oppilaiden harrastuksiaan, selitti asioita yksilöille ja ryhmille, tarkasti lasten työt ja huolehti tarvittaessa, että lapsi suorittaa hänelle määrätyn työn.
Opettajan tehtävänä oli olla käytettävissä. Hän neuvoi oppilaita luettavien kirjojen valinnassa. Hän määräsi kuulustelujen ajankohdat ja merkitsi opintokirjaan suoritukset. Tavanomaista luokkaopetusta annettiin jonkin verran, erityisesti yhteiskuntaopissa.
Työyhteisössään ja luokassa opettajan tuli saada olla oma itsensä, kulkea persoonallisessa elämässään omaa, luonteenomaista kehitysuraansa.
OPETUSSUUNNITELMA
Uudistuvissa kouluissa Amerikassa ei ollut tuolloin painettuja opetussuunnitelmia. Ohjeet laadittiin kutakin vuotta varten erikseen. Winnetkassa ns. akateemiset oppiaineet oli sijoitettu eri vuosiluokille tutkimusperustaisesti.
OPINTOKORTTI, TULOSLOMAKE
Oppilan työ jaettiin jaksoihin. Jaksot oli merkitty painetulle oppiennätyskaavakkeelle, jossa oli sarake jokaista oppiainetta varten. Jokaisen jakson vieressä oli sarake sitä päivämäärää varten, jolloin maali oli saavutettu. Opettaja teki joka kuudes viikko yhteenvedon, mitä lapsi on sinä aikana saanut aikaan. Asteikko oli -S = ei suoriutunut , S, S+. Vanhemmat voivat nähdä tuloslomakkeen koulussa, tai lapset voivat viedä sen kotiin.
OPPIAINES
Winnetkassa valikoitiin tarkasti, mitkä ovat ne pääasiat, jota tulee oppia. Valikoinnille otettiin kolme kriteeriä:
- Tietomäärä on niin suunnaton, että kaikkea ei voi opettaa. Kriteeriksi valittiin hyöty, käyttökelpoisuus; Kysyttiin myös, onko haittaa jollei osaa.
- Erotetaan ja karsitaan, se mikä opitaan muutoinkin.
- Erotetaan toissijaiset asiat.
Ainejaottelun tuli olla ala-asteella hyvin väljä ja joustava. Integroinnissa nähtiin eri asteita:
Oppiaineita voitiin yhdistää toisiinsa. Oppiaineisiin voitiin yhdistää toimintaa. Oppimistapahtuma voi sulautua oppilaan elämään ja kokemuksiin elimillisenä kokonaisuutena.
Kokonaisuuksien tuli olla mielekkäitä, vapaita keinotekoisista raja-aidoista.
Sitten sijoitettiin oppisuunnitelmaan yleiset pääasiat järjestelmällisesti niin, että oppiminen osui sopivaan aikaan lapsen valmiutta ja kiinnostusta sekä käytön yleisyyttä ajatellen. Lapsen tuli olla valmis siihen, mitä hän joutuu oppimaan. Aineet tuli opettaa psykologisesti ei loogisesti.
Kyse ei ollut vain ikäkaudesta, koska lapset olivat yksilöitä. Winnetkassa ymmärrettiin, että oppilailla samassa luokassa on eri valmiusaste, siksi koulutyö sovitettiin yksilön valmiuden mukaan. Taustalla oli Frederick Burken ajattelu. Mistä näki, että yksittäinen lapsi oli valmis? Valmius näkyy fyysisestä kehityksestä, älykkyysiästä (yksi tapa), kokemustaustasta (kaiken uuden oppimisen täytyy pohjautua aikasempaan oppimiseen) ja lapsen aktiivisesta ja kestävästä harrastuksesta.
Näiden kaikille tärkeiden asioiden lisäksi luotiin koulupäivään mahdollisuuksia oma-aloitteisuuseen, harrastuksen mukaiseen toimintaan. Tarjottiin erikoisharrastuksia ja noudatettiin niissä omatoimisuuden periaatetta.
" Näin saadaan kaikki lapsikeskeisen opetussuunnitelman edut, mutta ei sen haittoja."
OPPIAINEET
Opiskelu oli pitkälti eheytettyä, mutta sisällöistä tunnistaa ainakin seuraavia suomalaisia oppiaineita nykykielellä ilmaistuina:
- ammatinvalinnan ohjaus/oppilaan ohjaus. Ohjelmaan kuului myös ohjausta elämäntehtävän löytämiseen ja ammatinvalintaan. Nuoria ihmisiä oli autettava tutkimaan itseään, harrastuksiaan, taipumuksiaan, puutteitaan- sekä tutkimaan ympäristöään, sen mahdollisuuksia ja tarpeita. Ohjausta tarvittiin myös kasvavaan joutoaikaan (= vapaa-aikaan).
- käsityö - ei kuitenkaan veiston tyyppisesti
- biologia/ypi
- historia
- kansalaistaito
- kuvataide - piirustus
- matematiikka - laskento. Jokainen lappsen tuli oppia laskennon alkeet. Ne opetettiin erillisenä oppiaineena. Arkeen sovellettavia tehtäviä. Myös lapset tekevät laskuesimerkkejä. Käytiin oikeasti ostoksilla, opittiin hinnat
- liikunta - urheilu, pelit - ei voimistelua
- maantieto
- musiikki
- terveysoppi - Washburnen mielestä sukupuoliopetus oli koulun velvollisuus. Junior high schoolissa opetetiin lastenhoitoa pojillekin.
- yhteiskuntaoppi oli tärkeimpiä aineita. Siihen oli sisällytetty historian, maantiedon ja kansalaistaidon alkeet. Opetusta elävöitettiin taiteen, tieteen, kirjallisuuden ja kansalaistiedon aloja käsittelevillä selostuksilla. Maantiedon ja historian opiskelu oli oppikirjatonta. Päivän maailmanpolitiikan tapahtumia tutkiskeltiin. Kun jotakin erikoista tapahtuu, jätettiin vanhat tehtävät ja ryhmät saavat uudet
- äidinkieli ja kirjallisuus - lukeminen ja kirjoitus
Vieraiden kielten opiskeluun en löytänyt kirjasta viiteitä.
OPPIAINES
Kukin akateeminen aine oli jaettu tarkasti kuvattuihin kursseihin. Opettaja suunnitteli kullekin oppilaalle 6 viikon tehtävät. Lapsi eteni omaan tahtinsa ja kun tehtävä oli tehty, hän suoritti siitä tarkasti etukäteen sunnitellun testin ja sai siitä opintokorttiinsa merkinnän.
OPPILASHUOLTO
Kouluun kuului kasvatusaputoimisto, joka teki läheistä yhteistyötä opettajien kanssa. Siihen kuului koululääkäri, kasvatusneuvoja, terveydenhoitaja, koulupsykiatri ja koulupsykologi. Lisäksi laitokseen palkattiin leikkikentänohjaajia. Koko ensemble toteutti johdonmukaisesti sovittua kasvatusoppia Winnetka plania noudattaen. Koulua kävivät myös kuurot, heikkonäköiset ja rammat. Washburne vastusti erityisluokkiin eristämistä (inkluusiota siis jo 1920-luvulla).
Vaikeiden lasten käsittelyyn opettaja sai apua tästä kasvatusneuvolasta. Häiriöissa apuun tuli myös psykiatri, joka työskenteli myös vanhempien ja johtokunnan kanssa. Oppilaiden testaamisesta vastasi psykologi. Hän teki oppilaille myös älykkyysmittaukset, joiden pohjalta tehtiin diagoosi ja erikoissuunnitelma (vrt. suomalaiset oppimissuunnitelmat). Tukena oli myös lastenlääkäri ja kasvatusneuvoja
TYÖTAPAKIRJO
- Akateemisissa aineissa siis pitkälti itsenäinen työskentely.
- Draama. Kirjallisuus. Musiikki. Taiteet.
- Esitelmä- ja kokoustilaisuuksia, joissa oppilaat kertovat löytämistään tiedoista luokalle.
- Harrastuspiirit- muutama viikkotunti. Alkeiskoulun asteella oli ”yhteisten harrastusten ryhmä”, keskikouluasteella valinnanvaraisten harrastuksien ryhmäät = musiikki, luova taide, luova kirjoitus, ammattityöskentely, muovailu, metallityö, sanomalehiyön alkeet, painotyöt, valokuvaus, dramatiikka… Opettajat ja vanhemmat vetivät muutaman viikkotunnin harrastuspiirejä. Harrastelijoiden kerhoissa (esim. postimerkkikerho) opettajat olivat vain tukena. Näissä yhdistyi yksilöllinen valinta ja sosiaalinen kasvu.
 |
| Kirjan kuvassa monistetaan koulun lehteä. |
- Itsehallinto. Sosiaalisuutta edistettiin myös laajalla oppilaiden itsehallinnolla, jolloin he pääsivät vaikuttamaan koulun olosuhteisiin. Aloite- ja esitysoikeus luokassa. Toimikunnat. Junior high schoolissa oli parlamentti Kouluvaltiolla on oma lakikokoelmansa ja sen valiokunnilla työohjeet. Virkoja mm. presidentti, puheenjohtaja ja kirjuri ja vahtimestari. Eri komiteoita mm. kaappi- ja polkupyöräkomitea, kauppa- ja teollisuuskomitea - oppilaiden yrityksiä.
- Itsenäinen työskentely.
- Juhlia: Koululla juhlia usein: joulujuhla, vapauden juhla. Lippumenot. Luokkajuhlia.
- Kertotaulukortit laskennossa.
- Kesäkoulu toimi Winnetkassa jo ennen Washburnea. Se oli tarkoitettu oppilaille, jotka olivat jääneet talven aikana jälkeen yhdessä tai usemmassa aineessa. Kesäkoulut olivat viihtyisiä. harjoituskouluja, joihin parhaat opettajat tulivat kaukaakin. Ne olivat myös näytekouluja,
- Kirjoituskoneita sai käyttää kun osasi tekstata.
- Kirjojen lukemista: Opettaja luki ala-asteella lapsille jostain kirjasta kertomuksen tai runon. Niitä ei purettu. Kyse oli vain miellyttävästä lukutuokiosta. Isommat lapset lukivat itse hyviä kirjoja.
- Koulukirjasto oli uudistuvan koulun sydän.
- Koulukokoukset aulassa, jossa oli näyttämö. Joka luokka valitsi 2-3 edustajaa. Oppilas sihteerinä ja puheenjohtajana, valvova opettaja asettui taka-alalle. Uudet asiat vietiin luokkaneuvostoihin. Ehdotuksia, äänestyksiä ja myös esityksiä.
- Koulunäytelmät.
- Kysymyskortit mm. Egypistä.
- Lukeminen oli koko koulun kulmakivi. Luettiin ääneen opettajalle ei koko luokalle. Opetaja varmisti, että on ymmärretty.
- Luokkaopetusta käytettiin harrastuksen herättämiseen, yhteiskunnallisen ajattelun kiihottamiseen, vastaisten opetettavien asioiden väläyttämiseen, mutta varsinainen opetus on yksilöllistä.
- Mentor- nykykielellä. Skoge-koulussa oppilaat voivat valita opettajistosta itselleen neuvonantajan ja ystävän. Muut opettajat kertovat huolensa näille kummiystäville.
- Oikea kirjoittaminen: Pienet lapset kertoivat tarinan, opettaja kirjoitti taululle, oppilaat saivat jäljentää sen. Kirjeitä Runoja. Koululehtiä. Kirjailijakerhoja kirjoittamisesta innostuneille. Kun oppi tekstaamaan sai käyttää kirjoituskoneita
- Oma kauppa-leikkiposti-leikkipankki harjoittelupaikkoina.
- Opetuskeskustelu matolla.
- Oppimispelejä; oikea vastaus näkyi esim. symmetrisenä kuviona, kun käänsi pelin.
- Rakentelua: luokkahuoneisiin isoja koneita, japanilaisia teehuoneita, hollantilaisia tuulimyllyjä, norjalaisia tunturimajoja… seinän kokoisia piirustksia Egyptistä.
- Retkiä maataloihin, kauppoihin, kirjastoon, postitoimistoon ja paloasemalle. Isommat kävivät planetariossa, museossa, taideopistoissa, erilaisissa teollisuuslaitoksissa, sähkövoimalassa, suurten lehtien kirjapainoissa, tavarataloissa ja kunnantalossa.
- Ryhmä- ja luova työskentely. Koulussa oli moninaista sosiaalista työskentelyä, jonka tarkoituksena oli kehittää lapsen sosialista ajattelua ja tunnetta. Tekemällä jotakin yhteisesti . esim. tuulimylly -lapset oppivat liittämään yksityiset kykynsä ryhmän suunnitelmiin, he oppivat huomaamaan yhteenliittymisen välttämättömäksi nykyajan elämässä. Opettaja antoi aiheen- lapset itse suunnittelivat vastaisen työn. Yläluokkalaiset ehdottivat jo itse aiheita. Ryhmätyössä ryhmän tuli työskennellä yhteinen tavoite mielessään. Ryhmän tuli myös jakaa itse työt jäsenten kesken kiinnostuksen ja taitojen mukaan. Tätä työtapaa käytettiin vain asioissa, joissa lasten suoritukset eivät voi olla samanlaisia ja joita ei sen vuoksi tentitä eikä kirjata muistiin. Tavoite kiihotti lasten eroavaisuuksia. Työhön kuului rakentelemista, leikkimistä, yhdessä tutkimista, jolloin työn tulokset yhteisiin työkirjoihin. Sosiaaliset aineet oli vain osittain yksilöllistetty. Jakson opiskelu aloitettiin yhdessä, asia opiskeltiin ja tentittiin yksilöllisesti ja tentitään yksilöllisesti. Uusi jakso alkoi vasta kun koko luokka on valmis
- Teemapäiviä- esim. Hollanti-päivä.
- Tehtäviä. jotka kaikkien oli suoritettava.
- Tiedonhakua kirjastostosta, kirjoista ja aikakauslehdisä. Koulun kirjasto tiedon kultakaivos.
- Toveriapu.
- Urheilu, leikki ja pelit tärkeitä.
- Vapaata piirustusta.
- Yhteinen laulutunti.
- Yksilöllisessä työssä käytettiin selkeästi kirjoitettuja työtehtäviä sekä testejä. Edettiin omaan tahtiin. Tehtävät oli laadittu normaalilapselle, mutta jokainen si vapaasti edetä joko nopeammin tai hitaammin.Testien avulla etsittiin lapsen todellinen luonne ja ne vaikeudet, jotka haittaavat hänen edistymistään.
Oppivatko oppilaat tällaisessa "leikkikoulussa"?
Kivistölle oli usein esitetty otsikon kysymys.Vastaus kuului: Vaikea sanoa. Siellä oli toiset kasvatustavoitteet kuin Suomessa. Omakohtaisesti hän totesi, että Winnetkan oppilaat
harrastavat kysymyksiä, jotka kytkeytyvät elävään elämää. He osaavat hakea tietonsa kirjastoista.
He tietävät, mistä saadaan lisätietoa. He eivät kysele turhaan, vaan ottavat itse selvän asioista. He
ovat tottuneet kokeilemaan kouluissaan ja tekemään itse havaintoja. He oppivat jo varhain työskentelemään toisten ihmisten kanssa. Heidä on kasvatettu jo pienestä pitäen yhteistyöhön.
Koulussa oli työrauha. Rupattelua ei meteliä. Lasten iloista touhua, muttei ilkivaltaa. Rangaistuksia ei ollut. Washburnen mukaan monessa tapauksessa rangaistus vain herättää vastustusta ja väärin annettuna se voi tärvellä koko lapsen elämän. Kouluvilppiä ei ole, koskei siihen ole mahdollisuuksia.
Lyhyesti Carleton Washburnesta
 |
| Kirjan kuvitusta |
Kivistön mukaan Cartelon Washburne (1889 – 1968) syntyi opettajaperheeseen. Siinä on varmaan virhe. Muiden lähteiden mukaan äiti kyllä harrasti pedagogiikkaa. Isä oli lääkäri.
Poikakin opiskeli tovin lääketiedettä. "Oikea" ura löytyi sijaisopettajakokemusten jälkeen, ja Washburne suoritti seminaariopinnot Frederik Burken johtamassa oppilaitoksessaa, opiskeli kasvatusoppia ja suoritti tohtorin tutkinnon.
Washburne johti Winnetkan koulupiiriä vuodesta 1919 vuoteen 1943 saakka. Tuolloin Yhdysvaltain armeija palkkasi hänet avaamaan miehitetyssä Italiassa koulut. Hänellä oli tärkeä rooli Italian julkisen koulujärjestelmän uudelleenjärjestelyissä.
Vuonna 1949 hän palasi Yhdysvaltoihin ja otti vastaan hänelle tarjotun opettajankoulutuksen johtajan tehtävän Brooklyn Collegessa. Vuonna 1961 hän siirtyi professoriksi Michiganin osavaltion yliopistoon, missä hän opetti loppuelämänsä ajan. Washburne kuoli 78 vuoden ikäisenä. .
PS. Olen kirjoittanut aikaisemmin kaksikin blogilasta Washburnesta, ensimmäisen vuonna 2016 ja toisen vuonna 2018 . Tässä linkit
