Peruskoulua kohti. Osa 2: Tavoitteet

TAPAHTUI edellisessä blogilastussa:

" 50 vuotta sitten, vuonna 1968 ilmestyi mielenkiintoinen kirja, joka oli osa  peruskoulu-pedagogiikan koulutuskokonaisuutta.  Kokonaisuuten kuului tämä Olavi Nöjdin toimittama teos: Peruskoulua kohti (ja muutakin luettavaa),  kymmenien radio- ja tv-ohjelmien sarja, sekä erilliset koulutuspäivätja tentti. Tarkoitus oli kouluttaa Suomen  kansa- ja oppikoulujen opettajat perinpohjin uuden koulumuodon: peruskoulun pedagogiikkaan."

ALOITIN pedagogisen kaivaustyöni tulosten esittelyn lyhyellä yleisesittelyllä tuohon kirjaan ja siihen liittyneisiin radio- ja tv-ohjelmiin. Lupasin palastella seuraavissa osissa  alkuperäistä peruskoulupedagogiikkaa tarkemmin. Tässä osassa 2 poimin itselleni muistiin 4  "pointtia": viisasta ajatusta didaktiikan yhdestä keskeisimmistä käsitteestä: Tavoitteista.

Pointti 1.Tavoitteita tarvitaan 

Hälinen (1968, 21) kysyy hämmentävän kysymyksen: Ovatko tavoitteet tarpeen opetussuunnitelmassa? Ilmeisesti noihin aikoihin oli vakavissaan esitetty, että tavoitteet kaavoittavat liikaa koulun työskentelyä ja johtavat edellytyksiltään hyvin erilaisten oppilaiden kehitysmahdollisuuksien supistumiseen sekä yhteiskunnan kehityksen hidastumiseen. Hmm.

Hälinen vastaa itse ylittämättömästi:

" Koulun työskentely ilman tavoitteita on mahdottomuus; Inhimillinen toimintahan on tavoitteellista, ja kasvatus erityisen selvästi tarkoitusperäistä toimintaa."

Kuitenkin (ainakin tuohon aikaan) tavoitteet olivat jääneet koulutyön arjessa oudoiksi. Miksi? Opettajilla ei  riittänyt Hälisen mukaan aikaa ja voimia laajempien linjojen pohtimiseen. Tavoitteet oli ilmaistu (liian?) laajoin yleiskäsittein. Opettaja toimi  työpaineessa tunnista toiseen. Tällainen tilanne sai aikaan torjuntaa (tavoitteiden  pohtiminen voisi johtaa nykyistä vaateliaampiin menettelyihin). Ehkä myöskään opiskeluvaiheessa ei  oltu ohjattu opiskelijoita  tavoiteajatteluun tai heillä ei ole ollut tuolloin tarvittavaa kypsyyttä, Hälinen pohtii. Emmekä tienneet tuolloin  tarpeeksi tavoitteiden  ja opetustilanteiden välisestä suhteesta.

Hälinen (1968, 23) pohtii, mitkä ovat tavoitteiden tehtävät opetussuunnitelmassa. Ja vastaa itse:

"Tavoitteita tarvitaan kriteereinä. Niiden avulla selvitetään kunkin oppiaineen sisältämien ainesten arvo eri tavoitteiden suunnassa." (vrt. Herbart). 

Tavoitteet ovat myös menetelmien valinnan kriteeri:  Räihän  (1968,123 ) mukaan opetuksessa käytettävät menetelmät  määräytyvät varsin ratkaisevasti opetuksen tavoitteiden perusteella. (Näin ajattelen itsekin)

Linnankivi (1968,67) kuvaa omassa esseessään  opettajan toiminnan kokonaisuutta. Siinä tavoitteilla on oma osuutensa. Opettajan tehtävänä on  määrittää ensin yleiset ja sitten konkreettiset oppimistulokset. Tavoite on siis oppimistulos.

Niinikään Linnankivi nostaa esiin kysymyksen tavoitteen selkeydestä oppilaalle. Sen lisäksi oppilalle tärkeä asia oppimisessa on tavoitteen arvovaraus (Nykyään puhutaan oppimisen merkityksellisyydestä).

Voutilainen (1968, 76 ) tarkastelee omassa esseessääm tavoitteita  hieman toisenlaisesta näkökulmasta.  Hän pohtii kysymystä tavoitteiden joustavuudesta. Ovatko tavoitteet liian vaikeita? Liian helppoja?  Voisiko niissä olla joustoa?

Samaa pohtii myös Röman (1968,118). Hän kysyy alkuopetuksen osalta:Vastaavathan  opetusmenetelmät lapsen kehitystasoa.

Karvonen (1968,130) määrittelee koulusaavutuksen koulun opetussuunnitelmassa lausuttujen tavoitteiden mukaisiksi  muutoksiksi oppilaissa. Muutos voi olla sitä, että tiedot ja taidot lisääntyvät. Se voi olla myös muutoksia  oppilaiden persoonallisuuden piirteissä ja asenteissa.

Hän nostaa esiin tavoitteiden merkityksen arvosanojen antamisessa.

"Arvosanojen antaminen lienee kouluopetuksemme…laiminlyödyimpiä vaiheita... Siinä on kaksi hankalasti ratkaistavaa ongelmaa: arvosanojen antamisen tavoitteet ja niiden priorisointi ja  miten arvosanojen antaminen voitaisiin yhdenmukaistaa niin, että  sama arvosana ilmaisisi suunnilleen samaa suoritustaosa (eri kouluissa, eri aineissa ) 

NYT ollaan MINUSTA ytimessä. Ei vain opetussuunnitelmassa vaan myös joka tunti opetuksessa opettajalla on oltava mielessään kirkkaasti tavoite; Mitä (uutta) oppilaiden on tarkoitus oppia. Jollei tavoitetta ole, opettajan toiminta ei ole tavoitteellista, intentionaalista. Opettaja saa palkkaa, mutta se mitä hän tekee ei ole opettamista.  Koska oppilaat ovat erilaisia, myös tavoitteissa tulisi olla joustoa.

Pointti 2. Kenellä on oikeus asettaa tavoitteet?

Hälinen (1968, 21) pohtii , onko ylipäätään muilla oikeus asettaa toiselle ihmiselle tavoitteita:

" Demokraattisessa yhteiskunnassa tulisi periaatteessa jokaisen saada  itse asettaa tavoitteensa."

Hän myös vastaa älykkäästi:

" ...mutta niin kauan kuin kasvatettava ei ole siihen kypsä, varttuneempi asettaa tavoitteet hänen puolestaan."

Teoksessa ei perustella valtion oikeutta asettaa kansalaisilleen tavoitteita, mutta se on varmaan oivallettu. Hälinen kuitenkin korostaa valtion rinnalla  opettajan ja oppilaiden asemaa tavoiteasetannassa.

Opettajan rooli on tärkeä, muttei helppo. Hän asettaa konkteetisti  avoitteet yksittäiselle opetustuokiolle. Hänen tulee ottaa huomioon myös oppilaiden omat tavoitteet - ja   niiden kehittäminen.

" Asettaessaan tavoitteet oppilaan sijasta kasvattajien olisi kuitenkin pidettävä  silmämääränään, että  oppilas myöhemmin hyväksyy tuon tavoitteiden asettelun omalta kohdaltaan."

Opettaja ei kuitenkaan itse keksi tavoitteita.  Opetussuunnitelman pohjana ovat laissa - tosin erittäin yleisluonteisesti-   ilmoitetut kasvatuspäämäärä.

Pointti 3. Tavoitteiden asettaminen on vaikeaa

Somerkivi (1968,19) nostaa ensimmäiseksi peruskoulun opetussuunnitelmatyön ongelmaksi (yhteensä niitä on 10) tavoitekysymykset.

Hälinen(1968, 22)  tarkentaa ongelmia:  Peruskoulun tavoitteista voidaan tuskin koskaan päästä kaikkien asianosaisten kesken täydelliseen yksimielisyyteen. Ideologiset yhtymät ja intressiryhmät pyrkivät vaikuttamaan tavoitteisiin. Varttuvilla ja kasvattajilla on  ristiriitoja tavoitteiden osalta.

Hälinen huomaa myös toisen ongelman: Kuinka tarkasti tavoitteet tulisi määritellä? Opettajat tarvitsevat muutostilanteessa riittävän yksityiskohtaisia ohjeita, toisalta olisi pyrittävä siihen, että opettajat yhä itsenäisemmin ottaisivat kantaa tavoitekysymyksiin.

Ja kolmannen. Maailma muuttuu kovaa vauhtia.

"Koulun tavoitteita ei pidä kaivertaa kivitauluihin."

Pointti 4. Miten  tavoitteet tulisi kirjoittaa/ilmaista?

Hälinen (1968, 23)  pohtii artikkelissaan myös, missä muodossa tavoitteet tulisi ilmaista kirjoitetussa opetussuunnitelmassa (esim. opettajan toimintana, prosessin piirteinä, oppilaan käyttäytymisen muutoksina MH) Hän asettaa useita kriteereitä: Muodon on tuettava käytäntöä. Muodon on oltava
selvä ja yksiselitteinen. Hälinen päätyykin behavioristiseen tapaan määritellä tavoite: oppilaiden käyttäytymismuotoina ja suorituksina, jolloin kuvataan myös olosuhteet ja suorituksen taso.

Summa Summarum

Älykästä. Jotenkin suloista, että uudessa perusopetuksen opsissa hyvän osaamisen kriteerit on nimenomaan määritelty selkeinä osaamis-/taito- /käyttäytymiskuvauksina.  Ihan samaa tavoiteltiin 50 vuotta sitten. 50 vuotta sitten tavoitelähtöinen opetus oli kuitenkin (minusta) kirkkaampaa kuin nyt. Opettajalla pitää (minusta) olla selkeä tavoite joka opetustuokiolle: mitä on tarkoitus oppia. Ja se tavoite kannatata määritellä niin koonkteerrisesti, että sen voi arvioida. Tavoite tulee laatia niin, että se vastaa oppilaiden lähtökohtatasoa. Lisäksi olisi upeaa, että tavoitteessa voisi olla erilaisia tasoja ja valinnan mahdollisuuksia. 1960-luvulla ei erikseen nostettu esiin, että tavoite täytyy sanoittaa oppilaille. Mutta näin on.

LÄHTEET: 

Hälinen, Kaisa. (1968) . Koulutyön tavoitteista. Teoksessa  Nöjd (toim.), ss. 21- 25.
Karvonen, Juhani. (1968). Koulusaavutusten mittaaminen ja oppilasarvostelu peruskoulussa.
      Teoksessa  Nöjd (toim.) ss.130-140.
Linnankivi, Jaakko. (1968). Opetustapahtuma. Teoksessa  Nöjd (toim.),  ss 67- 75.
Räihä,   (1968,123 ). Peruskoulun kielenopetuksen menetelmistä, ss. 123-126
Röhman, Kyllikki. (1968). Alkuopetuksen tavoitteista ja menetelmistä. Teoksessa Nöjd (toim.), ss.
    117-119

Somerkivi, Urho. (1968). Peruskoulun opetussuunnitelmatyön ongelmia. Teoksessa Nöjd (toim.), ss.      

   19-20. 

Voutilainen, Touko. (1968) .  Joustavuuden periaate opetuksessa. Teoksessa Nöjd (toim.)  ss 76-79

Peruskoulua kohti. Osa 1.

Nöjd, Olavi. ( toim.) 1968.  Peruskoulua kohti.
Yleisradion  ja television peruskoulupedagogiikan
kurssien johdannot. Helsinki: Weilin + Göös.

50 vuotta sitten, vuonna 1968 ilmestyi mielenkiintoinen kirja, joka oli osa  peruskoulu-pedagogiikan koulutuskokonaisuutta.  Siihen kuului Olavi Nöjdin toimittama teos: Peruskoulua kohti, kymmenien radio- ja tv-ohjelmien sarja, sekä erilliset koulutuspäivät. Tarkoitus oli kouluttaa Suomen  kansa- ja oppikoulujen opettajat perinpohjin uuden koulumuodon: peruskoulun pedagogiikkaan.

ONNEKSI ainestoa on säilynyt. Niiden avulla voidaan rekonstruoida entistä tarkemmin alkuperäinen peruskoulupedagogiikka.

ALOITAN pedagogisen kaivaustyöni tulosten esittelyn lyhyellä yleisesittelyllä tästä kirjasta ja siihen liittyneistä radio- ja tv-ohjelmista. Seuraavissa osissa palastelen alkuperäistä peruskoulupedagogiikkaa tarkemmin.

OLAVI Nöjdin toimittama teos oli siis johdantokirja
Yleisradion peruskoulupedagogiikan kurssiin. Se oli  laadittu "tukemaan radion ja television välityksellä lukuvuonna 1968-69 lähetettävien luentojen ja demonstraatioiden seuraamista."

Aika huikea idea. Kirjan avulla kurssin osanottajat saivat edeltäkäsin tutustua pääkohdittain kunkin esityksen  sisältöön. (Onko tässä flipped classroomn alkuaihio?)

LÖYSIN professori Pertti Kansasen minulle lainaaman kirjan välistä nelisivuisen ojenteen. Otsikkona oli "Yleisradion peruskoulupedagogiikan kurssi". Siinä luki, että "Kouluhallitus järjestää eri tahoilla maata samanaikaisesti pidettävän kertauskuulustelun 19.4. 1969 klo 15-17. Kurssia varten osallistujien on luettava seuraavat teokset :

• Viita, Pentti. (toim). (1975). Suomi 1975. Helsinki: Tammi
• Kouluuudistustoimikunnan mietintön: A 12/1966
• Hallituksen esitys laiksi koulujärjestelmän perusteista n:o 44/1967 (ja eduskunnan hyväksymä laki)
• Kangas,Esko. (toim.) (1968).  Koulunuudistus. Helsinki: Otava. (Tämän teoksen olen esittellyt blogissa aikaisemmin: https://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2018/01/koulun-uudistus-30-vuotta-sitten10.html )
• Nöjd, Olavi. (toim.) (1968). Peruskoulua kohti. Espoo: Weilin+Göös."

Loppukuulustelusta oli luvassa todistus peruskoulupedagogiikan suorittamisesta. Kurssiin kuului seminaariosa, joka luvattiin järjestää  kesäyliopistoissa  kesällä 1969. Se voitiin  järjestää myös iltakurssina.  Seminaarin kesto oli 36 tuntia. Seminaarissa  oli tarkoitus pohtia radio- ja tv-ohjelmissa esitettyä tietoa omatoimisesti. Työtapoina tuli olla demonstraatioita, ryhmätyötä ja keskustelua, mahdollisuuksien mukaan myös näytetunteja. Kunkin ryhmän maksimikoko oli 40 osanottajaa.

Mielenkiintoista on, ettei listalla ole kokeiluperuskouluille vuonna 1967 hyväksyttyä opetussuunnitelmaa. Olen esitellyt sitä aiemmin blogissa. Tässä linkki: https://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2017/03/peruskoulun-valiaikainen_23.html

Toteutuikohan suunnitelma?

KIRJAN esseet ovat siis pääosin 2-3 sivun pituisia johdatuksia noihin ohjelmiin. Varsinainen opetus tapahtui radio- ja tv-lähetyksissä. Kopioin tähän  Kansaselta saamani 4-sivuisen ojenteen listat lähetetyistä ohjelmista:

Radio-ohjelmat 
Radio-ohjelmat lähetettiin torstaisin kello 18-18.30.

Syksy 1968 5.9.Opettajakoulutus ja  opetusasenteet i - // (jatkui 12.9)
19.9. Urho Somerkivi, kouluneuvos, osastopäällikkö: Yhtenäiskouluaatteen kehittyminen
26.9. Urho Somerkivi: Opetussuunnitelman keskeiset periaatteet
3.10 Kaisa Hälinen, lehtori: Opetuksen tavoitteet I ja II (jatkui 10.10)
17.10 Jouko A. Räihä,ylitarkastaja; Peruskoulun kielten opetuksen eriytyminen
24.10. Vesa Lyytikäinen, vt. kouluneuvos:  Matematiikan opetuksen tasoryhmitys.
31.10 Erkki Aho, ylitarkastaja: Peruskoulun opetussuunnitelman kokeilu i -II. (jatkui 7.11)
14.11. Annika Takala, ap.prof ja Juhani Karvonen KT,  Oppilaiden yksilölliset erotosa I  (jatkui 21.11.- osa III TV)
28.11. Annika Takala, ap.prof ja Juhani Karvonen KT,  Oppilaantuntemuksen karttuminen osa I (osa II TV)
5.12 Reijo Virtanen, tp. kouluneuvos: Koulutussuunnittelu I ja II (jatkui 12.12) 

Kevät 19699.1. Esko Kangas, tp.ylitarkastaja: Peruskoulua koskevat selvitykset I-II (jatkui 16.1)
23.1. Elias Niskanen, ylitarkastaja, Poikkeavan lapsen opetus 1 ja II (jatkui 30.1)
6.2. Veikko Kiuru, tp. kouluneuvos ja Olavi Nöjd,tp. ylitarkastaja: Opetuksen kirjalliset apuneuvot I (II osa TV:ssä)
13.2. Olavi Nöjd, tp. ylitarkastaja ja Osmo Lintunen, toimittaja: Audiovisuaaliset apuneuvot I (II osa TV:ssä)
20.2. Erkki Aho, ylitarkastaja: Tukiopetus ja ohjantaI ja II (jatkui 27.2.)
6.3. Kyllikki Röhman, lehtori:  Alkuopetuksen tavoitteista ja menetelmistä
13.3. Inkeri Vikainen, professori: Äidinkielen opetuksen menetekmistä
20.3. Annika Takala, ap.prof ja ja Juhani Karvonen KT: Koulusaavutusten mittaaminen ja arvostelu I (osat II ja III TV:ssä)
27.3. Olli Sipinen, FT: Tutkimustyön ja kouluopetuksen yhteyksistä
10.4. Olli Sipinen, FT: Kouluopetuksen kansainvälisistä virtauksista

Televisio-ohjelmat
Televisio-ohjelmat lähetettiin tiistaisin klo 17.15- 17.45

Syksy 196810. 9 Matti Peltonen, FL: Oppimisen psykologinen perusta (jatkui17.9, 24.9. 1.10)
8.10 Pirkko Saarinen, dos ja Arvo Lehtovaara, professori; Oppilaiden kehittyminen I-IV
(jatkui 15.10,22.10, 29.10)
5.11. Jaakko Linnankivi,FM; Opetustapahtuma I-IV (jatkui 12.11., 19.11. 26.11)
3.12. Annika Takala, ap.prof ja ja Juhani Karvonen KT: Oppilaantuntemuksen kartuttaminen II
10.12 Annika Takala, ap.prof ja ja Juhani Karvonen KT: Oppilaiden yksilölliset erot III 

Kevät 19697.1. Touko Voutilainen, rehtori: Joustavuuden periaate opetuksessa I ja II (jatkui14.1.)
21.1. Erkki Lahdes, ap.prof. ja Oiva Louhisola, kk-opettaja: Ryhmätyö ja yksilöllistäminen I -IV (jatkui 28.1.,4.2.,11.2.)
18.2. Veikko Kiuru, tp. kouluneuvos: ja Olavi Nöjd, tp.ylitarkastaja: Opetuksen kirjalliset apuneuvot II
25.2. Olavi Nöjd, tp. ylitarkastaja ja Osmo Lintunen, toimittaja: Audiovisuaaliset apuneuvot II
4.3. Harry Kronqvist, koulutuspäällikkö: Opetuksen ohjelmoiminen I ja II (jatkui11.3.)
18.3. Jouko A. Räihä, ylitarkastaja: Kielten opetuksen menetelmistä
25.3. Paavo Malinen, yliopettaja: Matematiikan opetuksen menetelmistä
1.4. Annika Takala, ap.prof ja ja Juhani Karvonen KT: Koulusaavutusten mittaaminen ja arvistelu II ja III (15.4. jatkui)

PALJON tuttuja nimiä, joista olisi hienoa tietää enemmänkin.

OTSIKKOTASOLLA peruskoulupedagogiikan kurssisisällöt olivat siis nuo. Palaan tarkemmin sisältöihin Nöjdin kirjan pohjalta teemoittain. Näitä tulevat olemaan mm. tavoitepohdinnat, työtavat (opettajan ja oppilaan roolit) ja välineet, oppilasarviointi ja niiden taustalla oleva olettamusperusta tiedosta ja oppimisesta. Ja lopuksi: mitä voisimme oppia 50 vuoden takaisista ajatuksista.

Muutama sana kirjan kirjoittajasta

KUVAKAAPPAUS eNorssi sivuilta.

Olavi Nöjdistä ei  löydy  liikaa tietoja. Kirjassa (ja radio- ja tv-ohjelmaesitteessä) Olavi Nöjdin titteli on kouluhallituksen tilapäinen ylitarkastaja. Hänen vastuullaan koulutusohjelmassa oli ennenmuuta AV-opetus.

Google-haku tuotti 154 osumaa, ja niiden mukaan hän ei ole ainoa tuon niminen.

Alkuperäiseltä koulutukseltaan Nöjd  oli kansakoulunopettaja. Löysin pienen muistelman hänestä 1950-luvun lopulta.

"Olin hirveän pieni, 6-vuotias, kun vuonna -56 aloitin koulunkäynnin. Seija-ope oli vähän niin kuin äitihahmo, kun sitä vähän pelokkaina tultiin tänne kouluun. Hän piti meistä hyvää huolta kaksi vuotta ja sitten seuraava ope olikin Olavi Nöjd, jonka kanssa Seija muuten meni sittemmin naimisiin. Olavi oli hirveän tiukka ope, kaikki varmaan sen hänestä muistaakin. Kyllä piti läksyt osata hyvin ja käyttäytyä piti erityisen hienosti."

Vuonna 1965 Nöjd on ollut mukana tekemässä julkaisua "Kuvista kirjoittamaan: kuvasarjojen käyttö ainekirjoituksen valmistuksessa 1: Sepitämme satuja".

Omista muistiinpanoistani löysin artikkelin vuoden 1971 Mitä-missä-milloin kirjassa. Otsikkona oli Audiovisuaalisen opetuksen apuneuvoista. Vuonna 1972 hän pohti Kasvatus-lehdessä  joukkotiedotusta ja läpäisyperiaatetta.

Nöjd on ilmeisesti saanut kouluhallituksen pestin jälkeen töitä  Jyväskylän yliopistolta. Yliopiston sivuilta löytyy tieto, että Nöjd on julkaissut vuonna 1975 teoksen: "Oppiaines opetusvälinevalintoihin vaikuttavana tekijänä peruskoulun historianopetuksen opetusvälinejärjestelmää kehitettäessä."

Vuonna 1982 hän on ollut mukana kirjoittamassa Otavalle Historian ja yhteiskuntaopin didaktiikkaa.

Kasvatustieteiden tiedekunnan sivuilta löytyy tietoa, että Jouko Kari ja Olavi Nöjd ovat toimineet uranuurtajina interaktiivisen videon hyödyntämisessä opetuksessa jo vuodesta -85 lähtien.

Vuonna 1994 ilmestyi teos Didaktiikka ja opetussuunnittelu, jossa Nöjd oli yhtenä tekijänä.

Keskisuomalainen lehdestä löytyy pikkujuttu vuodelta 2010 Olavi ja Seija Nöjdistä. Siinä kerrotaan, että Seija ja Olavi Nöjd ... käyvät Kuokkalan kirkossa joka sunnuntai, kunhan eivät ole Luhangassa.
- Minulle hyvä akustiikka on tärkeää, koska käytän induktiosilmukkaa. Sekin toimii täällä hyvin, Olavi Nöjd totesi.

OLETETTAVASTI Olavi Nöjd on syntynyt  muutama vuosi ennen toista maailmansotaa. Hän saattaa vielä elää.

Yhden kuvankin löysin. Se on tuolla hieman ylempänä   Kuva on kaapattu eNorssin sivuilta. Kuvan ottovuotta ei sivuilla kerrottu.