TÄMÄNkertainen kuukauden (retro)kirja on 1950-luvulta, jolloin opetusta suomalais-kouluissa hallitsi perinteinen, ehkä herbartilainenkin luokkaopetus. Opettaja opetti samat asiat kaikille ja samassa tahdissa.
Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisen opetusopin suureksi nimeksi oli noussut Matti Koskenniemi, jonka oppilaat omaksuivat hänen ajatteluaan. Siinä kuului kaksi ns. uuden koulu ideaa: Oppikunnat ja työryhmät nousivat vaihtoehdoiksi opettajajohtoiselle opetukselle- jota toki sitäkin tarvittiin edelleen. Mutta myös sitä tuli syventää ja kehittää.
Professori Matti Koskeniemi innosti opettajia kehittämään opetusta. Yksi näistä opettajista oli Heinolan seminaarikoulun opettaja Elsa Kaarela. Hän julkaisi kokemuksistaan vuonna 1954 mielenkiintoisen kirjan: Oppikunnat ja ryhmät opetuksessa.
Kaarelan mukaan opettajajohtoinen opetus johti siihen, että oppilas "ei pääse ilmentymään omalaatuisena yksilönä". Sellainen opetus ei ole yksilöllisesti herättävää. "Koulun eittämätön velvollisuus on kuitenkin vapauttaa ja herättää oppilas näkemään omat kykynsä. Tämä ei voi tapahtua luokkakoostumassa, jolle opettaja syöttää valmiiksi pureskelemaansa tietoa."
Vaihtoehdoksi Kaarela esitteli kahta erilaista työtapaa. Oppikuntien tavoite oli yksilöllinen. Ryhmätöiden tavoite oli yhteisöllinen.
Oppikunnat
Yksilöllisessä työskentelyssä oppilas vapautui opiskelemaan lahjojensa, rytminsä ja voimiensa mukaan. Vapautus kykyjensä mukaiseen työskentelyyn herättää oppilaan uinuvat taidot ja kyvyt ja vapauttaa hänen henkisen elämänsä, Kaarela kirjoitti. Kun hän pääsee heikkojen tovereittensa jarrutuksesta, hänelle kuuluvaan laajempaan ja älyä vaativampaan työhön, niin se samalla opettaa häntä tajuamaan kykynsä ja voimansa ja innostaa yhä suurempaan ponnisteluun.
Usko ja harjaantuminen siihen, että kykenee omin voimin ratkaisemaan tehtäviä ja ottamaan selvää moninaisista asioista, oli Kaarelan mukaan yksilön elämässä sen rakentavimpia ja positiivisimpia voimia. Opettajajohtoinen koulu tuhahduttaa tuon tärkeyden tunteen. ” Ei ole lapselle mikään pieni asia saada kokea: minäkin olen jotain jossakin ja pystyn tekemään jotakin.”
Oppikunnat ovat nykykielellä joustavia eritasoryhmiä. Tavoitteena oli yksilöllinen eteneminen. Toiminta eteni näin:
- Tunnin alussa koko luokka suorittaa samanlaiset tehtävät (pohjalaskut/pohjakysymykset /esim. etukäteen annettu ainekirjoitustehtävä)
- Sitten alkaa eriyttäminen. Ne oppilaat, jotka suoriutuvat näistä tehtävistä, siirtyvät +lasku-/tietokuntaan, jonka tehtävät ovat edellisiä vaikeampia. Toiset jäävät tekemään yhteisiä tehtäviä kunnes onnistuvat. Heitä voi opettaja nyt yksityiskohtaisesti neuvoa. Esim. kuvaamataidossa voidaan toimia niin, että kun työt ovat valmiit, luokka saa ehdottaa 3-5- parasta. Näiden piirtäjät saavat piirtää uuden, itse valitsemansa esineen. Muuta jatkavat ja korjailevat töitään
- Jos +ryhmän oppilaista jotkut ovat jo ratkaisseet tehtävänsä, he siirtyvät ++oppikuntaan, jonka tehtävät ovat vieläkin vaikeammat. Näin voidaan jatkaa niin pitkälti kuin aikaa riittää ja taitoa on.
5. Lopuksi tapahtuu työn tarkistus, yhteisselostus, kokoaminen. Kukin oppikunta selostaa vuorollaan työnsä tärkeimmät saavutukset.
(Nykykielellä eriyttämistä voidaan jatkaa niinkin, että oppilailta voidaan kysyä, kutka ovat halukkaita hankkimaan tietoja seuraavan tunnin määrättyihin kohtiin. Heille tarkennetaan asiat ja lähdekirjat).
Ryhmät
Lapsi oppii Kaarelan mukaan oppikunnissa työskentelemään omaksi hyödykseen, itsensä tehostamiseksi, vieläpä omaa kunniaansakin tavoittelemaan. Vaarana on liiallinen itsetehostus - tai alemmuudentunne. Niitä vaaroja voidaan parhaiten heikentää käyttämällä yksilöllisen opetuksen vastapainoksi ryhmätyötä, jonka tavoite on määrätietoisesti yhteisöllinen.
Koskenniemen määritelmän mukaan oppikunta muuttuu työryhmäksi, jos oppilaiden välille syntyy yhteistoimintaa ja jos he sopivat yhteisestä tavoitteesta, so jos oppikunta jäsentyy. Ryhmä on sosiaalinen joukko, joka on ”massan”, järjestäytymättömän vastakohta, siis jäsentynyt ja järjestynyt muodoste. Näitä muodosteita Koskenniemi nimittää työryhmiksi (Opettajainlehti 29.3. 1952).
Tottumus työskentelyyn toisten kanssa luo pohjan oppilaan sosiaalisuudelle. Ryhmätyössä hänessä herää vastuuntunto yhteistyöstä, johon hän kuuluu. Tärkeä ”minä” väistyy taustalle, ja toiset oman ryhmän jäsenet kohoutuvat esille.
Ryhmätyössä lapsi ei ainoastaan opi työskentelemään toisten kanssa, vaan hän perehtyy erääseen yhteiskuntaa rakentavimpiaan taitoon: auttamaan toista ja heikompaansa. Lisäksi hän tottuu myös itse ottamaan apua toisilta.
Erilaista ryhmätyötapoja
Ryhmillä voi olla samat tehtävät tai eri osatehtävät. Yksi tapa oli lisäksi kierrtoryhmätyöskentely: Jokainen ryhmä teki aluksi omat, erilaiset työtehtävät, jotka muodostivat yhtenäisen kokonaistutkimuksen. Mutta suoritettuaan työnsä he siirtyivät tutkimaan muiden ryhmien kaikkia tehtäviä. Näin ei syntynyt aukkoja, joita osatehtävien tutkimiseen rajoittunut opiskelu aiheutti.
Kuinka ryhmätyö eteni?
Ryhmätyön vaiheita olivat:
- Ryhmien muodostus (opettaja vetoaa auttamishaluun),
- Innostava alkukeskustelu, virikekeskustelu,
- Tunnin yhteistehtävän nimi,
- Omatoiminen työskentely työtehtävien pohjalta,
- Yhteisselostus, työn tarkistus, selostustunti,
- Opitun tiivistäminen taululle ja vihkoihin sekä
- Opettajan suorittama arvostelu.
Kuinka muodostaa työryhmät?
Kokeillen Kaarela päätyi itse tapaan, jossa ryhmittäytyminen tapahtui aluksi oppilaslähtöisesti (oppilaat saivat hakeutua ryhmiin, opettaja nimesi vain johtajan), mutta opettaja vetosi ennen ryhmien lukkoon lyömistä "muutamin lämpimin sanoin hyvien oppilaiden auttamishaluun, jolloin sosiaaliset yksilöt ikäänkuin kielsivät oman halunsa työskennellä älyllisten kanssa ja ottivat suojiinsa niitä, joille tukevat apuansa jakamaan". "Opettaja tekee aina sen verran väkivaltaa ryhmien koostumassa, kuin hän psykologisesti sosiaalisessa kasvatuspyrkimyksessä vaistoaa. Lahjakas on johdettava auttamaan ja neuvomaan heikompiaan."
Työpöytämuodostelmat
Kaarela esittelee kirjassaan useita erilaisia työpöytämuodostelmia. Esim. heikommat kirjoittajat voivat olla luokkataulun äärellä ja toisen taulun äärellä keskitason kirjoittajat. Lahjakkaimmilla olisi omat työpöytäryhmänsä.
Oppilaat saattoivat myös olla tunnin alussa puolipiirissä taulun äärellä, ja sitten jakautua ryhmiin.
Yksilöllisen ja yhteisöllisen tavoitteen toteuttamisessa tarvittavia perusedellytyksiä
Kaarelan mukaan nämä työtavat sopivat erityisesti yhdysluokkiin, jopa ihan ekaluokalta alkaen. Mutta niitä ei käytetty ainoina työtapoina. Nämä kaksi työtapaa edellyttivät tiettyjä perusasioita:
- Meidän on monipuolisesti tunnettava oppilaamme. Keinona objektiivinen oppilastarkkailu. Välitunneilla ja koulujuhlia suunnitellessa löytyy johtatyypit.
- Ryhmätyössä on ryhmä herätettävä vastaamaan toisista ja hienotuntesesti hoivaamaan ryhmän heikoimpia.
- On oltava lähdekirjoja. Tähän asti oppilaiden tietojen perustana on ollut vain opettaja ja koulukirja.
- Opettajalla on oltava taitoa ohjata oppilaat itsenäiseen työhön.
- Opettajien on perehdyttävä työtehtävien laadintaan (työtehtävän nimi ja tarkasti, miten työ on tehtävä ja mitä välineitä on käytettävä. Raporttiin voidaan kirjoittaa ylös myös avoimia kysymyksiä.) Myös oppilaat voivat antaa itselleen työtehtävän.
- Joka oppilaalla voi olla oma työvihko tai ryhmällä yhteinen.
- Koululla on oltava havaintovälineitä.
- Tarvitaan nopeasti siirrettäviä työpöytiä ja jakkaroita,.
- Opettajan on kyettävä täysin hallitsemaan luokkansa (kuri).
- Opettajan on tajuttava luokkansa rytmi.
Kirjassa annetaan paljon vinkkejä ideoiden soveltamisesta kansakoulun eri oppiaineissa ja eri luokka-asteilla.
KIRJOITTAJASTA
Kaarela kirjoitti satuja, näytelmiä, ohjelmia ja vuoropuheluita sodan ailana pikkulotille. Didaktiikan alaan kuuluvia teoksia olivat:
- Ryhmätyöskentelyä koulussa: kokemuksia ja kokeiluja opintoryhmistä ja ryhmätyöskentelystä, 1948
- Sen uudelleen toimitettu uusintapainos: Oppikunnat ja ryhmät opetuksessa, 1954
- Uskonnonopetuksen uusia menetelmiä, 1958 yhdessä Olavi Lähteenmäen kanssa ja
- Viitteitä peruskoulun kirjoituksen opetukseen etenkin ala- ja keskiasteen opettajille, 1970, yhdessä Taimi Metsikön kanssa.
