Kuinka vahvistaa tahtoa?

KAUAN aikaa kasvatuksen keskeinen ja yleisesti hyväksytty  tavoite oli toisaalta sytyttää ihmisessä harrastus (arvokkaisiin asioihin) ja toisaalta vahvistaa häneen luja luonne (hyveet mm. siveellisyys). Nykyään taidamme puhua harrastuksesta motivaationa. Luonteen sijasta taidamme nykyään puhua mm. lapsen luonteen vahvuuksista, joihin yhä kuuluu mm. sitkeys, kestävyys.

NYT kun poikien koulumenestys on heikkoa, ja oppilaat selvitysten mukaan eivät suinkaan kaikki viihdy koulussa, on hyvin usein esitetty ratkaisuksi, että koulua ja opetusta  pitäisi muuttaa  niin, että siinä otettaisiin  paremmin huomioon nyt huonosti viihtyviä muualla kuin koulussa motivoivat asiat, kuten digitaalinen pelaaminen. Siitä olen samaa mieltä, että koulussa tulisi käsitellä oppilaille merkityksellisiä asioita - ja näin motivaation lisääminen on ihan ok. En myöskään vastusta sitä, että koulutyöhön listään Decin ja Ryanin idean mukaisesti luonnolliseen sisäisen motivaation keskeisiä piirteitä: mahdollisuutta valita, saada tehdä yhdessä itselle tärkeiden kanssa ja esittää selkeät tavoitteet.

Vaikka järki sanoo, että innostuminen ja motivaatio ovat tosi tärkeitä mm. oppimisessa, jokin minussa tökkii sille, että kivan ja valmiiksi miellyttävän lisääminen yksinään ratkaisisi tuota koulutyöhön kiinnittymisen probleemaa.

Innostuinkin kovasti, kun törmäsin aikuiskouluttaja  Ria Parppein (ks. http://riaparppei.com ) ajatuksiin siitä, että tulokselliseen toimintaan ei riitä motivaation tankkaaminen vaan oman tahdon, volition valmennus.

Laadin itselleni niistä (ja muidenkin) ajatuksista tämän blogilastun kuvan. Avaan sitä ihan lyhyesti:
- Jos ajattelen, että minun on tehtävä jokin asia - joko omasta tai jonkin toisen aloitteesta, minut on saatava liikkelle. Siihen tarvitsen motivaatiota, joka välittää minulle energiaa (joka syntyy haluista, vieteistä,  tarpeista tms.).
- Tiedän- ja varmaan kaikki muutkin- että vahvakin innostus voi kuitenkin hiipua ja sammua- ja uuden vuoden lupaus lunastamatta.
- Jotta jatkaisin kohti päämäärää, senkin jälkeen kun innostus alkaa hiipua ja laiskuus iskeä,  minun pitäsi osata säädellä itseäni, toimintaani, vahvistaa tahtoani, niin että alan saada niitä onnistumisen kokemuksia, jotka elvyttävät motivaatiota, ja saan taas jatkamiseen ja loppuunsaattamiseen tarvittavaa virtaa.

SEN rinnalla ja jopa jossain määrin sen sijasta, että yritetään sokeroida koulutyötä, voisi olla arvokasta ohjata oppilasta itse ohjaamaan omaa tahtoaan. Kuinka se tehdään? Tässä muutama alustava idea.

1. Puhuttamalla. Kun esim. muksuopin mukaisesti pannaan lapsi pohtimaan jonkin asian oppimisen hyötyä itselle ja muille, vedotaan järkeen. Edessä oleva harjoittelu osoitetaan järkeväksi (joku voi kutsua tätä motivoimiseksi, motivaatio voikin nousta, mutta itse ajatellen että järkisyillä vedotaan nimenomaan tahtoon).

Kun puhutaan toimintaa estävistä tunteista, lapsi saa sanastoa, jolla hän hallitsee niitä (mm. pelkoa, pettymystä jne.)

2. Konkretisoimalla päämäärä. Kirjataan tavoitteet. Kuvitellaan lopputilanne, näytellään tilanne,  kun kaikki sujuu- kuten  Muksuopissa. Sanoitetaan taito  (esim. antamalla sille lempinimi)

3. Suunnittelemalla ja varautumalla.  Kun muksuopin mukaisesti varaudutaan takaiskuihin ja sovitaan, mitä silloin tehdään, ollaan vahvempia nousemaan uudestaan.

Kun suunnitellaan ja poijutetaan edessä oleva oppimisprosessi, syödään elefantti paloina. Aikuisen tulisi huolehtia, että ensimmäiset poijut  tuottavat onnistumisen kokemuksia.

4. Tekemällä  päätös ja julistamalla se muille - kuten muksuopissa. Sovitaan - ei siis määrätä. Muksuopin nimi voisi yhtä hyvin yllä "You decide", koska yksi keskeisiä periaatteita on lapsen  sitouttaminen. Juuri lapsi tekee päätöksiä. Juuri lapsi opettelee. Me muut olemme vain apuna.

" Tahdon hoitaa tämän homman loppuun asti. Se on tärkeää pikkuveljelleni."

5. Kannustamalla. Kiinitetään huomio onnistumisiin. Palautetaan niitä mieliin. Muksuopissa kootaan lapsen ympärille erillinen kannustusryhmä. Se lisää turvallisuutta. Pelko onkin  suurimpia oppimisen esteitä.

6. Vahvistamalla uskoa.  Pelkkä halu ei auta. On uskottava itseen. Joskus lapsen luontainen usko itseen muuntuu epäuskoksi. Kerro ja pyydä muitakin lapsen kannustajia kertomaan, miksi he uskovat, että lapsi oppii taidon. Kerrataan, mitä kaikkea hän on oppinut jo aikaisemmin. Muut ihmiset lupaavat auttaa.

Puhuttamalla voidaan myös vahvistaa lapsen uskoa siihen, että hän selviää. Aikuinen nostaa kysellen esiin tilanteita, jotka olivat lapsesta aluksi vaikeita. Voidaan myös koota esteitä, jotka on toimintaan ryhtymisen tiellä ja purkaa niitä yhdessä.

7. Harjoitellaan tarpeeksi.

8. Tukemalla kun takaisku tulee- yhdessä etukäteen sovitulla tavalla.

9. Suggestio. Tämä on keino, jota käytettiin hyvin vahvasti vielä 1900-luvun alussa. En tiedä, mitä siitä nykyään ajatellaan. Poimin tähän muutaman  ajatuksen 100 vuotta sitten julkaistusta teoksesta (Riddell, Newton. (1914). Lastemme luonteen muodostaminen. ”Koti ja kasvatus” VI. Helsinki: WSOY).Olen riisunut niistä ajalle tyypillisen uskonnollisuuden.

1900-luvun alussa elettiin ns. uuden sielutieteen (psykologian)  kokeiluaikaa. Riddell hehkuu innostusta, että aivoista on löydetty tietoa, kuinka sielu kehittyy suggestion kautta. Herättämällä uudelleen ja uudelleen tietty ajatus, tunne tai toivomus,  aivoihin rakentuu perustus lujalle tahdolle ja syntyy tottumus.

" Jokainen tunne, ajatus, kaipaus on omiaan muodostamaan hermojohdon, joka syvenee tai tulee voimakkaammaksi jokaisen toistamisen kautta."

Miten sitten tällainen "suggestioni", voimakas ajatus, saadaan aikaan? Jokainen meistä on kohdannut tilanteita, joissa jokin älykäs oivallus tarttuu ja palaa mieleen yhä uudelleen itsestään.  Toimitaan toisinpäin: ruvetaan itse toistamaan jotain asiaa. Esim. "Minähän en pelkää." Tai toistan lupasta/vakuuttelua itselleni (tai toisille kuten AA-kerhossa)

Suggestiota voi käyttää myös itseluottamuksen vahvistamiseen, kannustamiseen  tai takaiskussa tukemiseen:

 Opeta: "Jokaisella on kyky ohjata itseään."

Ymmärrän hyvin, että sinua rupesi pelottamaan, mutta tiedän että pian sinä  uskallat."

 ”Sinä tiedät itse, että tämä on oikein, sinä tahdot tehdä oikein ja minä voin luottaa siihen, että sinä niin teetkin.” 

Toisin kuin Muksuopissa, Riddell ei ehdota palkintojen käyttöä, päinvastoin hän kirjoittaa:
" Älä palkitse haluja."

"SUGGESTIONI" on siis uskoa ja tahtoa vahvistavan verbaalin lauseen toistamista.

Retropedagogiikkaa. Osa 5: Luonteen kasvatus

KOULUN  ja kasvatuksen historia on täynnä hienoja, unohtuneita ideoita, opetusmenetelmiä ja järjestelyitä.  Pelastaakseni niitä unohdukselta aloitin retropedagogisen blogilastusarjan.

Jatkan pienen tauon jälkeen  tätä sarjaa. Aiempien lastujen teemoina ovat olleet  pankkileikki, kansanhiihto, hiihtoma ja INO. Vuorossa on nyt osa 5 ja vähän laajempi aihe: luonteen kasvatus.  Lähteenäni on jokseenkin 100 vuotta sitten Venäjän vallan alla eläneessä Suomessa  - aikana, jolloin juuri herbartilaisuus  ja uusi kokeellinen psykologia tekivät  samaan aikaan läpimurtoa pedagogiikkaan- julkaistu teos:

Riddell, Newton. (1914). Lastemme luonteen muodostaminen. ”Koti ja kasvatus” VI. Helsinki: WSOY

Tekstistä päätellen kirjoittaja on kristitty sielutieteilijä. Googlettamalla selviää, että hän on syntynyt vuonna 1862. Niinikään löytyy lista hänen julkaisuistaan. Muuta miehestä ei löydy.

KIRJA on kirjoitettu vanhemmille. Riddell haluaa välittää vanhemmille uuden sielutieteen "kokeiluaikanaan" löytämiä tietoja jopa lakeja siitä, kuinka sielu kehittyy. Ja kuinka vanhemmat voivat vaikuttaa niiden avulla lastensa luonteen muodostumiseen.  Riddell uskoi vahvasti siihen, että jopa periytyvät pahat taipumukset voidaan niiden avulla täydellisesti "poiskitkeä".

Kasvatuksen tavoitteena oli voimakkaan terveen ruumiin lisäksi  voimakas, kaunis, sopusointuinen luonne, ihminen, jolla on mm. kestävyyden, kohteliaisuuden, kohtuullisuuden, persoonallisen puhtauden, säästäväisyyden - sekä mm.hengellisen syntymisen hyveet.

Miten?

RIDDELIN mukaan luonteen kasvatus on aivojen rakentamista. " Huonosti rakennetut aivot … saavat sielun taipuvaiseksi paheelliselle ja rikolliselle elämälle." Kasvattajien on rakennettava tavoitteellisesti perusta "selvälle ymmärrykselle, puhtaille tunteille, jaloille harrastuksille, lujalle tahdolle ja hyvälle luonteelle".

Tavoitterna on tottumus. "Tottumukseksi tullut hyve, tekee pahan mahdottomaksi."

Tottumusta luodaan herättämällä uudelleen ja uudelleen aivoissa toimintaan määrätty ajatus, tunne tai toivomus. Näin "aivoihin rakennetaan fyysillinen perustus ja tehdään se luonteemme pysyväksi piirteeksi".

Tottumuksen rakentamisessa on monia keinoja. Keskeinen keino on  sinnikäs arvokkaiden asioiden  toisto. " Jokainen tunne, ajatus, kaipaus on omiaan muodostamaan hermojohdon, joka syvenee tai tulee voimakkaammaksi jokaisen toistamisen kautta".

Luonteen rakentamisessa  keskeinen metodi on "sielullinen suggestioni". Riddellin mukaan  suggestioni on selvä, varma havainto, ajatus tai sisäinen kuva, joka on kyllin voimakas saamaan aikaan jonkun vaikutelman tietoisuudessa. Kyseessä on jonkinlainen tahtoa ohjaava käsky, joka tarttuu mieleen ja  määrää toimintaa.

Kirjoittaja ohjaa vanhempia käyttämään tätä suggestioinnin vaikuttavuutta hyväkseen. Kyseessä on siis ajatus, että vanhemmat voivat puheella ja panemalla lapsi puhumaan (lupaamaan)  kasvattaa lapsen luonnetta,

Riddell antaa mm ohjeet aamulupauksesta ja iltakeskustelusta. " Aamulla koko perhe erikseen sanoo: Minä tahdon olla kiltti tänään. Tahdon olla rehellinen…" Päivän loppuessa pidetään   taas yhteinen hetki.  "Joka on rikkonut lupauksensa , tunnustakoon ja pyytäköön anteeksi muilta".

Takaiskuja tulee. Riddell ohjeistaa."  Ei kannata saarnata, kun lapsi on kiihtyneessä mielentilassa".
Antakaa anteeksi. ” Ymmärrän hyvin, että tulit kiusaukseen, mutta tiedän että pian voitat kaikki kiusaukset.”

Lapsen luonteen kasvatus vaatii kasvattajalta itsehillintää, tyyntä hiljaista mieltä.  Hänen on myös itse alistuttava lapseen "juurrutettavan lain alaiseksi."

Entä jos  lapsi ei tottele?  Ensin herätetään omatunto. Sitten  vedotaan itsekunnioitukseen ja velvollisuuden tuntoon. Sitten  kielletään jotain, jota lapsi mielellään toivoo. Sitten pakotetaan. Jollei lapsi tottele vieläkään, " kuritus olla oikeutettua - mutta lykkää se seuraavaan päivään, jotta on aikaa punnita rangastusta."

RIDDELLIN kristillisyys näkyy mm. omantunnon käsitteen käytössä. "Omatunto ei ratkaise, mikä on oikeaa ja väärää. Se on jumalallinen vaisto, joka pakottaa  tekemään, mitä hän luulee olevan oikein ja  rankaisee, kun tekee, minkä tietää olevan väärin."

Niinpä luonteen kasvatuksen keinovalikkoon kuuluu opettaa lasta  tottelemaan kehoittavaa ääntä. Herättelemällä  omatunto. Vahvistamalla se  perinpohjin. Kuinka?  Omaatuntoa voi vahvistaa toistettujen juhlallisten lupausten…kautta. ”Minä tahdon tehdä oikein.”

Luonteen kasvatus on tahdon kasvatusta

1900-luvun alun kasvatuksessa tahto  tuli  tehdä lujaksi ja itsenäiseksi. Lapselle tuli opettaa:  Jokaisella on kyky vallita kaikkia halujansa ja viettejänsä. Lapsen tahtoa voi lujentaa antamalla hänen aina  uudelleen toistaa:  ”Minä tulen olemaan sellainen, kuin tahdon itseni olevan…”

Tärkeää oli antaa lapselle mahdollisuuksia harjoitella valitsemista.

Suggestionin lisäksi kasvatuskeinoihin kuului ravinto (ei lihaa häijyille; ei kiihottavia aineita).

Hmmm.

PERIAATTEESSA suomalainen koulu ei enää virallisesti kasvata luonnetta. Peruskoulu-uudistuksen jälkeen me olemme antaneet  lähinnä aineksia ja virikkeitä omaleimaisen kokonaispersoonallisuuden kasvulle. Opetamme taitoja. Säädöksissä ei enää ole kasvatustavoitteita lapsille vaan tavoitteita opetukselle. Itse asiassa luonteelle  ja persoonalle  on julistettu koskemattomuussuoja.

Samaan aikaan  opettajien täydennyskoulutustilaisuuksissa innostutaan  luonteen kasvatuksesta ja erilaisista luonteen vahvuuksista ja hyveistä. Ei vain Suomessa. Olisiko aika avata uudellen keskustelu kasvatuksen syvästä ytimestä: luonteen kasvatuksesta? Miten se tehdään 2000-luvulla?