Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

torstaina, lokakuuta 10, 2019

Työrauhasta

ALEKSIS Kiven päivänä Työrauhaa kaikille!

TÄNÄÄN siis oli  Helsingin  yliopistolla The paneeli, jossa pohdittiin työrauhaa- miten saan ryhmän ja hommat toimimaan.

Ensimmäisen vuosikurssin luokanopettajaopiskelijoille (kt) järjestetyn tilaisuuden muoto oli vallan mainio.

1. Alkuun teaseri: uupuneen opettajan kirjoitus Hesarissa ja sen kommentointia.
2. Neljä panelistin 3 minuutin alustukset.
4. Neljä väitettä, värikortit ja perustelut
5. Osallistujien Flinggaan laittamia ajatuksia.
6. Kolme etukäteen pyydettyä kommentaaria muilta didaktiikan lehtoreilta (Heini, Reijo ja Markus)
7. Tilaisuuden pika-arvio peukuilla
8. Lupaus jatkokeskustelusta Filingassa.

PANEELIN  HELMIÄ

PANEELIIN oli siis kutsuttu viis keskustelijaa. Jokaisella oli oma tulokulma teemaan. Itseni roolitin a) tavallisten opettajien äänitorveksi ja b) didaktiikan dinosautukseksi.

LUKA oli elävä oppilaan, Vallilan koulun 10-luokalta. JUHO on selvästi kriittisen pedagogiikan edustaja ja  erityisopeuksen osaaja.
REETTA oli opettajankouluttaja
SATU oli gradun tekija.

KIRJASIN ylös ajatuksia, jotka helmeilivät, yrittämättä tehdä niistä synteesiä.

Kaikille yhteisiä näkemyksiä olivat:
- olemme tärkeä asian äärellä.
- työrauha on kompleksinen käsite.
- opettaja eivät ratkaise työrauhaa yksin
- inkluusio on ymmärretty väärin.
- struktuuri, tavoitteisuus, kohtaaminen.
- älypuhelimet eivät lisää työrauhaongelmia. Kyse on siitä, mitä niillä tehdään.
- osa perheistä  tarvitsisi tukea.

" On ensin määriteltävä, mitä tarkoitetaan työrauhalla? Onko se yksilön huonoa käytöstä? Vai haastavaa käytöstä esim. vallan suhteen?" (Juho)
" Opettaja  tulisi olla tietoinen tekijöistä, jotka vaikuttavat työrauhaan." (Satu)
" Kaikkein oleellisimpia ovat tunne- ja vuorovaikutustaidot" (Juho)
" Opettajan tulisi olla tiukka mutta lempeä." (Reetta)
" On kahdenlaisia toimia. Ennaltaehkäiseviä ja korjaavia. Edelliset ovat tärkeämpiä." (Satu)
" Työkaluja on paperilla riittävästi. Mutta sitten tulee koulun arki. Saako opettaja tukea muulta yhteisöltä?" (Juho)

" On tärkeää, että opettaja tunnistaa omat olettamuksensa." (Reetta)
" Kyse on joukkuepelistä. Opettaja on valmentaja. Mutta hakuaako joukkue voittaa vai chillata?" (Luka)
" Lapser tarvitsevat yhden oman opettajan." (Reetta)
" Työrauhaan ei ole temppuoppia. Kyse on kohtaamisista." (Juho)
" Aina oppilaat eivät ole reiluja. Oppilaat välillä unohtavat, että opettaja on ihminen. "(Luka)
" On löydettävä tasapaino minun (opettaja) ja sinun (oppilaan välille). On tunnistettava omat ja toisen tarpeet. Kunnioitettava molempia." (Markus)
" Aikuiset rakentavat oppiaineksen. Lapset eivät. Lapsille on avattava, miksi näitä asioita opiskellaan! Kyse on motivaatiosta." (Reijo)
"Struktuuri. Tavoitteisuus!" (Heini)

(MAHDOLLINEN) OMA ANTINI 

Itse lähdin keskustelussa liikkeelle Else Köhlerin Herbartin didaktisen kolmion täydennyksestä, jossa hän lisäsi opetuksen malliin  opettajan, aineksen ja oppilaan lisäksi ryhmän. Väitin, että työrauha on kuin kuumemittaus, joka kertoo toimiiko tämä systeemi. Esitin lopuksi 1,5 minuutin clipsin lääkelaukun työrauhaongelmiin.



LOPUKSI: Upea kiitos juontaja Katalle!

Ei kommentteja: