Kasvatusohjeita vanhemmille yli 70 vuoden takaa

TEOS, jota tänään esittelen herättää minussa epätavanomaista hämmennystä. Toisaalta siinä  näyttäisi olevan  upea, eräänlainen alkuaihio Kaisa Vuorisen ym. positiiviselle  pedagogiikalle.  Toisaalta  näin voimakkasti uskonnollista siveellisyyskasvatusta en muista lukeneeni  pitkään aikaan. Kyseessä on teos:

Virkkunen, Paavo (1946). Uudet ajat - uudet kodit. Itsekasvatuksen ja kasvatuksen peruskysymyksiä. Helsinki: Kotikasvatusyhdistys ry. 

Kustantaja on vuonna 1907 perustettu Kotikasvatusyhdistys r.y. - jonka nykynimi on Suomen Vanhempainliitto. Toisen maailmansodan päätyttyä yhdistys järjesti kasvatuskirjojen kirjoituskilpailun. Tuolloin Helsingissä kirkkoherrana olleen Paavo Virkkusen kirja voitti sen.

177- sivuinen teos jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kuvaa kasvatuksen periaatteita ja  edellytyksiä. Toinen osa käytännöllisen kasvatuksen peruskysymyksiä.

Ensimmäinen osa

Kirjan ensi sivuilta  välittyy järkytys, jolla ensimmäinen ensimmäinen atomipommi  oli maailmaa tärisyttänyt. Kirjoittajan  mukaan se on saanut  sukukuntamme katseet, monista harhanäyistä vapautuneina kääntymään alkuperäistä kristinuskoa kohti. Pelastajaa kaipaavat paitsi kansakunnat myös kriiseissä olevat kodit.

Niistä välittyy myös toinen huoli: Avioerojen pelottavan suuri kasvu on kirjoittajan mukaan todistus pitkälle kehittyneestä sairaudesta kodin elimistössä.  Taudin aiheuttaja on yltiöpäinen yksilöllisyys. Lääkkeenä tähän ja  mm. seksuaalisen irtolaisuuden uhkaan on  kristinuskon mukainen tulevaisuuden kasvatusopin mukainen kotikasvatus. Sen ytimessä tuli olla  kasvatus itsekasvatukseen.

Keskeinen kasvatustavoite oli  sukupuolinen puhtaus. Kypsyminen avioliittoon oli kilvoittelua sukupuolisen puhtauden puolesta. Avioliitto on pyhä, erottamaton liitto. Sukupuolielämä kuuluu (vasta)avioliittoon. Yritys poimia elämänpuun hedelmiä  raakiloina saa monin tavoin tuhoisia ja traagisia seurauksia. Toinen vaihtoehto on sukupuolisesti koskematon elämä.

Itse sukuvietti ei ole syntinen. Se kuuluu elämänlahjoihin. Ruumiimme ja sen luonnolliset tarpeet eivät ole synnillisiä. Paha on tahtomme. Sukupuolielämää on käytettävä oikealla tavalla.

Virkkusen kasvatusajattelun keskiössä onkin tahdon käsite. Kasvattaja on kasvattinsa tahdon suuntaaja.  Tuo tahto on suunnattava niin, että sen muoto ja sisällys ovat oikeat.

Toisen osan valoisa puoli

Nykysilmin kovin tiukkapipoisen uskonnollisen ensimmäisen osan jälkeen kirjan toinen osa alkaa aivan toisin: iloisesti ja positiivisesti- jopa nykyaikaisesti. Kasvattajille annetaan monia vuosikymmenet ylittäviä ohjeita:

• Lapsi on samanarvoinen kuin aikuinen. Vanhemmat, jotka eivät tahdo ottaa oppia lapseltaan, eivät liioin kykene opettamaan lastaan.
• Kasvattakaa lasta ihmettelyyn! Opettakaa  häntä ihmettelemään elämän ilmiöitä ja salaisuuksia.
• Kasvattakaa myönteisyyteen! Myönteisyys on elämän periaate, elämänkatsomus. Kielteisyys on todellinen kasvatustyön surmaaja. Anna lapselle  täysin myönteinen käsitys elämästä. Opasta häntä rakastamaan elämää. Lasta on aina käsiteltävä myönteisesti. Kielteisyys voi henkeä salpaavan painajaisen tavoin tukahduttaa koko sisäisen elämän.  Myönteisillä elämänvoimilla tulee olla johto kaikessa kasvatuksessa (syvyyspsykologian tutkimus).
• Huolehdi siitä, että lapsellasi on aihetta enemmän hymyillä kuin itkeä. Kasvattajan täytyy huolehtia siitä, että kasvatin elämä ja kasvaminen olisi niin valoisaa ja päivänpaisteista kuin mahdollista.
• Kasvattajan tulee olla lapsen uskollinen ystävä.
• Älä väsy lapsesi kysymyksin, vaan löydä oma ilosi siitä, että sinä vastaat lapsellesi. Sinä avarrat hänen kokemuspiiriään.
• Anna lapselle tottumuksia
• Valmista hänelle  tilaisuus itsetoimintaan. Auta häntä vapaasti kehittämään uinuvia lahjojaan. Opasta häntä toimimaan itsenäisesti oudoissakin olosuhteissa ja selviytymään odottamattomista, vaikeistakin tilanteista. Vala häneen rohkeutta ja itseluottamusta. Sano hänelle: Ole luja ja rohkea, älä pelkää äläkä arkaile.
• Kuitenkaan- ei saa jäädä oppimatta  vaikeuksien voittaminen. On aina yritettävä selvitä itse. Kasvattajan tulee auttaa lasta  heittämään luotaan kainalosauva ja oppimaan seisomaan omilla jaloillaan.  

Lisää umpiviisasta ajattelua:

• Vanhempien tehtävä on tasoittaa tietä lapsille. Etumatka on lyhyt. Kasvatustyö on rajoittunutta  ja lyhytaikaista.
• Näin autat kasvattiasi seisomaan omilla jaloillaan: Kasvattajan tietoisena periaatteena olkoon tehdä itsensä tarpeettomaksi kasvatin elämässä. Kasvatuksellinen periaate: Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
• Vastuu. Lasta ei ole annettu leikkikaluksi eikä hetken huvitukseksi, vaan autettavaksi siihen itsenäiseen elämään, joka lasta odottaa. 

Virkkunen näyttää perehtyneen myös Freudin oppilaiden versioon syvyyspsykologiasta ja  liittää sen positiivisuutta korostaviin ohjeisiinsa vanhemmille.

Syvyyspsykologian tutkijat ovat kirjan mukaan osoittaneet omituisen yhteyden  nykyisyyden ja menneisyyden välillä.  Ihmisen sielun syvyyksiin kätkeytyy paljon kielteisiä kokemuksia,  joilla on pitkittynyt, lamauttava vaikutus nykyisyyteen. Tyydyttymättä jääneet tarpeet, pelottavat kokemukset, pahat unet kauhuineen, ratkaisematta jääneet ristiridat, vihat ja antipatiat, turhiksi osoittautuneet toiveet tekevät tuhoa ihmisen elämässä.  Tällaiset tuhoisat vallat vaikuttavat vääntäen ihmisen elämänkehityksen kieroon ja tuottaen hänelle  kärsimyksiä varsinkin hermosto- ja sielunsairauksien muodossa.  Seurauksena on kompleksi-kielteinen tunnepatoutuma- joka voi vaikuttaa kuin myrkkypesä ihmisen sisäiseen ja ulkoiseen elimistöön.

Virkkusen mukaan syvyyspsykologia on  onneksi psykoterapiassa kehitellyt  menetelmiä leikata  sielullisten ristiriitojen syvälle painautuneet juuret poikki. Kasvattajien on hyvä tuntea syvyyspsykologian pääasiat.

• Ennen muuta  lasta on varjeltava vastaanottamasta tuhoisia elämänkokemusia. Säikähdys, järkytys, sukuelimen luvaton koskettelu, onnettomuus ja  pelko ovat tällaisia. 
• Peikkotarinat ja kummitusjutut ovat rikollisia. 
• Vastuullinen kasvattaja  ottaa selvää säikähdyksen syistä ja poistaa sen ystävällisellä asiallisuudella. 
• Lapsi kaipaa rohkaisua  häntä kohdanneiden esteiden voittamiseksi ja luottamusta siihen, että  hän on onnistuva pienissä ja suurissa tehtävissään. 
• Tilapäisiä  kohaduksia sattuu. Kasvattajan olennainen tehtävä on lohduttajan toimi. Lohduttaminen ei ole imelää surkuttelua eikä herpaisevaa hemmottelua vaan järkevän kasvattajan myötätuntoista ja johtavaa osanottoa lapsen ponnistuksiin, joissa lapsen oman kokemuksen tie useasti nousee pystyyn.

Toisen osan oudompi puoli

SITTEN Virkkunen palaa ensimmäisen osan syväkristillisyyteen. Hän pitää Raamattua kasvatuksen kirjana, jolle ei ole vertaista. Vaikka kristisoikin sen vitsaosuuksia. Kuritus saa aikaan vain ulkonaista alistumista. Vitsa horjuttaa luottamussuhdetta.

Hänen mielestään pienellä lapsella on Me-tuntemus. Sitten hän joutuu minäkkyyden valtaan. 2-3 vuotias lapsi saa uhmakohtauksia. Lapsen oma, itsenäinen  tahto purkautuu vaatien itsellensä liikkumatilaa.

Kasvattajan tärkeä tehtävä on ohjata lapsi sieltä  korkeampaan elämänymmäryykseen, uuteen me-tunteeseen. Hänen on muokattava lapsen tahtoa. Ei murskattava sitä vaan vahvistettava sitä.  Tahdon on tultava voimakkaaksi ja karaistuksi. Näin lapsi saavuttaa vapauden. Tahdossaan voimakas ihminen tuntee vastuunsa, mutta samassa määrin, kuin hän sen tuntee  hän myös on todella vapaa. Tosi vapaa on ainoastaan se, joka tahtoo hyvää ja sitä toteuttaa voimiensa mukaan.

Sitten tulee se outo juttu: Ainoa tie tahdon lujittamiseen (ja todelliseen vapauteen) on totuttaminen kuuliaisuuteen. Kasvatin tehtävänä on tottua kuuliaisuuteen. Lapsen on totuttava alistumaan ja antautumaan kasvattajansa tahdolle. Kuri on koko se vaikutus, jolla  kasvattaja ohjaa kasvattiansa.

Kuri, jota kasvattaja harjoittaa, pyrkii herättämään kasvatin koko sisäisen aktiivisuuden. Kasvatustyön tarkoitus on, että kasvatti oppisi tahtomaan voimakkasti, mutta myös tahtomaan oikein. Vapaahtoinen kuuliaisuus juurtuu kasvattiin.

Kuinka temppu tehdään Virkkusen mielestä? 

• Kasvattajan on tahdottava auttaa kasvattiansa, että tämäkin tulisi  yhä voimakkaaksi tahtomisessaan ja samalla yhtä vapaaksi, kuin kasvattaja on tai  ainakin pyrkii olemaan.
• Kuri ja kuuliaisuus ovat kaksi siveellistä voimaa, jotka kannattavat kaikkea kasvatusta.
• Kasvattajan asiana on pitää kuria. 
• Ohjataan lapsi sanoilla ymmärtämään kuuliaisuuden merkitys.
• Kasvattaja saa oman vastuunsa  asteittain siirtymään kasvattinsakin.
• Auktoriteetti. Vapaus. Vastuu. Niitä elävöittää sydämellisyys.
• Kasvatin asiana on vastata kuriin omalla kuuliaisuudellaan. Lapsen pitää kasvaa kuuliaiseksi 6-7 ensimmäisen ikävuoden kuluessa. Muutoin on myöhäistä.
• Johdata käskyn ymmärtämiseen ja kuuliaisuuden osoittamiseen (kun kysyy, miksi pitää tehdä)
• Erityisiä tuholaisia sisäiselle elämälle ovat kateus, katkeruus ja vahingonilo.
• Kurin menestymisen 3 edellytystä ovat lujuus, lempeys, kuuliaisuus
• Kasvattajan kurissa on kaksi  koossapitävää voimaa: lujuus ja lempeys.
• Siksi kasvattajan on ensin kasvatettava itseään. Kasvattajan oman tahdon kasvattaminen ja jalostaminen
• Vanhempien sydämet kääntyvät lapsen puoleen. Vanhemmat luovat lempeyden ja rakkauden sekä keskinöisen syvän ymmärryksen ilmiirin kotoiinsa.
• Kasvattajan lujuus saa hänet tahdollaan korvaamaan kasvatin vielä horjuvan tahdon- lempeys tekee kuulisisuuden mieluisaksi. Joka lasta rakastaa, se johtaa hänet kuuliaisuuteen

" Nojaamalla sinun tahtoosi, rakas kasvattaja, sinun lapsesi tahto voimistuu niin että hän itse kykenee tahtomaan sitä, mikä on hänelle parasta. Niinpä hänen on oltava kuuliainen sinulle siksi kunnes hänen oma kilvoituksensa ja kypsymisensä tuottaa toivotun tuloksen: tuottaa hänen tahtomisensa muodoksi lujuuden ja sen sisällykseksi hyvyyden."

Partio-mullistava uutuus kasvatuksen maailmassa

Virkkunen ihaili partioliikettä, joka harjoittaa itsekurin kasvatusta sellaisin keinoin, jotka ovat hyvin yksinkertaisia, mutta yksinkertaisuudessaan niin luonnollisia, että niiden teho on vastustamanton.

Taustalla kasvatusfilosofian taustalle hän sijoittaa englantilaisen karkaisemisestaan tunnetun poikakasvatuksen perinteet, joita Baden-Powell uudenaikaisti:

• Partioinnin tarkoitus on opettaa, miten on elettävä, eikä miten elämänura on luotava. Elämän onni ei muodostu palkasta, asemasta ja vallasta, ellei samalla opeteta palvelemaan lähimmäistä 
• Partioimisen tavoite on kehittää pojista ja tytöistä siveellisesti ja ruumiillisesti kunnollisia yksilöitä,  jotka käyttävät voimiaan yhteiskunnan palvelemiseen.
• Partioliike johdattaa nuoren uudelleen luonnon yhteyteen. Partiosääntö: Partiolainen on eläinten ja luonnon ystävä
• Partiolaki ja sen käskyt ovat parasta  itsekurin kasvatusta
• Partiolaiseen voi luottaa.
• Hän tekee sydämestään sen, mitä hänen on tehtävä 137
• Partiolainen on puhdas ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. - myös sukupuolisesti

Kasvatus sukupuoliseen puhtauteen

Kirjan lopussa annetaan konkreetteja ohjeita sukupuolikasvatukseen.

Kotien tehtävä on antaa kasvateilleen asiallinen ja vapauttava käsitys sukupuolielämästä. Vanhemmat ovat kohonneet kasvatustehtävänsä tasolle, jos lapsi lujitetaan 6 ensimmäisen ikävuoden kuluessa kuuliaisuuteen ja jos  lapsi on saanut 10 vuotiaana ohjauksen herääviin sukupuolielämän asioihin. Kasvattajan tulisi ympäröidä sukupuolielämä luonnollisuuden ja puhtauden sädekehällä.

Mutta sitten jatketaan  hyvin  sanoisinko vanhakantaisesti.  Pieni lapsi  voi koskea elintään ja kokea mielihyvän tuntoa. Tähän annetaan neuvo:  hyväntahtoinen mutta vakava huomautus: Noin ei saa tehdä. Myöhemmin onaniaa käsiteltäköön hyljättävänä sairaalloisena  tapahtumana, joka ei kaipaa  pitkiä saarnoja, uhkauksia tai rangaistuksia. "Osoita yksinollessasi olevasi mies, joka säilyttää itsekunnioituksensa."

Muutoin; Suorat vastaukset suoriin kysymyksiin ja selityksiä sen mukaan, kuin lapsen ja nuoren kehitystaso edellyttää.

Kirjoittajasta 

Paavo Eemil Virkkunen (1874 – 1959) oli Wikipedian mukaan suomalainen pappi ja poliitikko.

Uransa alkuvaiheessa Virkkunen toimi uskonnon opettajana useissa helsinkiläisissä kouluissa. Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon rehtorina hän oli vuodet 1908–1918.

Eduskuntaan Virkkunen valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1913  Hän kuului Suomalaisen puolueeseen ja vuonna 1935 Suomalaista puoluetta seuranneeseen  Kansallisen Kokoomuspuolueeseen. Viimeisen kerran Virkkunen valittiin eduskuntaan vuonna 1939 aloittaneeseen sota-ajan yli aina  maaliskuuhun 1946 istuneeseen pitkään parlamenttiin.

Virkkunen oli opetusministerinä Svinhufvudin II hallituksessa vuosina 1930–1931. Eduskunnan puhemiehenä hän  toimi useaan otteeseen.

Virkkunen oli Ilmajoen kirkkoherrana vuosina 1918–1925 ja  Helsingin eteläisen suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1926–1951. Tässä tehtävässä Virkkunen oli myös ensimmäisen suorana radiolähetyksenä lähetetyn jumalanpalveluksen saarnaaja.

Virkkunen ei luonut akateemista uraa, mutta hänelle myönnettiin vuonna 1949 professorin arvonimi.