Helsingin kuva-aapinen (1937)

 Jatkan kotiseutuoppaiden esittelyä. 

Salola, Eero (1937) Helsingin kuva-aapinen. Helsinki Lukukirja 1. Helsinki: Otava.

Helsinki-seura julkaisi   vuonna 1937 Helsingin kuva-aapinen nimisen nuorille tarkoitetun kotiseutuoppaan käytettäväksi Helsingin kansakouluissa rinnakkaislukukirjana. Sen ”päivitetty” versio ilmestyi parikymmentä vuotta myöhemmin 1949. Sen olenkin jo esitellyt. Sukelletaan nyt "esikoisteokseen". 

Kirjassa on kertova muoto; se  on rakennettu kertomukseksi, jossa kaksi sisarusta: Väinö ja Irja (myöhemmässä painoksessa Anneli ja Timo) ovat muuttamassa Helsinkiin. He tulevat maaseudulta junalla Helsinkiin. jossa heidän helsinkiläinen serkkunsa  Kaarlo (myöhemmässä kirjassa Kari)  tutustuttaa heidät pääkaupungin eri puoliin.  

Tavoite

Mikä oli kirjan pedagognen tavoite? Esipuheessa sanotaan näin: ”Helsinki-seura  haluaa edistää elävää Helsinki harrastusta ts. helsinkiläisiin kotiseudun rakkautta.  Helsinki on jo kauan ollut ei-kenenkään maa,  johon tullaan ja ollaan kiinnittymättä. Niin kaupungille kuin sen asujaimille  on onneksi, jos  kummankin välille   syntyy läheisempikin suhde kuin pelkkä verhonkantajan ja veronmaksajan suhde. Kotiseudun rakkaus kirkastaa isänmaanrakkautta. Helsinki on helsinkiläisten kotiseutu. Isänmaanrakkauden nimessäkin on siis tämän kaupungin lasten opittava tätä kaupunkia rakastamaan."

Aivan kirjan lopussa lähes samoin sanoin kuin 1957:

”.. serkku toivottaa: Kun olette nyt muuttumassa helsinkiläisiksi, muistakaa aina rakkaudella entistä kotiseutuanne, mutta oppikaa rakastamaan myös tätä uutta kotikaupunkianne. Te tarvitsette Helsinkiä ja Helsinki tarvitse teitä jouduttepa elämässänne mihin  toimeen tahansa. Helsinki on isänmaatamme. Kun rakastamme Helsinkiä, rakastamme samalla isänmaatammekin."

Sisällöt

Siskoksille kerrotaan Helsingistä tosi monia asioita, pääosin samoja kuin myöhemmässä painoksessa.

• Juna-aseman seudusta
• Kaupunkikodista. Heidän uudessa kodissaan on mm. makuukomero (alkovi),  kylpyhuone, kylpyamme ja pesuallas. (Vessanpyttyä ei näytetä).  Vesi tulee Alppilan vesilinnasta, johon se tulee Vantaanjoen suussa olevasta vesijohtolaitoksesta. Keittiössä on kaasuliesi.  Hissi. Suurissa taloissa oli  keskuslämmitys. Asfalttipihalla oli porttikäytävä. Talossa oli myös pesutupa.

• Käydään ostoksilla maitokaupassa. Piha on asfalttia. Pesutuvassa. Tavataan talonmies. "Hän on aina työssä". Kuullaan isännöitsijästä.
•  Kaupunginosista (joita oli. tuolloin vain 15), niiden kaduista, rakennuksista, patsaista. puistoista  ja kuolleiden puistoista eli  hautausmaista, tärkeistä vaikuttajista. Nähtiin  palautoja, paloasema,  halleja, stadion, satama ja laivoja, uimastadion,  kirkkoja, Hietaniemen uimaranta .Nähtiin, kuinka  Lauttasaaren sillan läppä nostettiin ylös. Seurasaaressa piipahdettiin. Korkeasaareen mentiin lautalla. Nähtiin kaupungin kasvihuone ja kuinka lapsilla on puistoissa hauskaa. 

• Kuultiin pääkaduista, kadun varsilla olevista laitteista:  toreista, puistoista, satamista. Kaduilla nähdään palokello, hätäpuhelin,  Kaduilla  raitiovaunuja (ja mitä reittejä ne ajavat), lakaisu- ja kastelukoneita. Lentokenttäkin esiteltiin ja kirkot  ja kasarmit .
• Kaivopuiston kallioilla pohdittiin jääkauden jälkiä:  ne näkyvät vielä Kaivopuistossa.  Nähtiin Eläintarhan kasvihuone. Korkeasaaressakin käytiin ja Seurasaaressa.
• Käytiin Stockmannilla ja "ajeltiin liikkuvilla portailla".

• Tuon ajan koulunkäynnistä annettiin tietoa.  Serkku kertoi, että kansakouluja on 13, yli 10 000 oppilasta a 365 opettaaa.    c
• Kansakoulujen lisäksi Helsingissä oli tietenkin suuri joukko muita kouluja ja oppilaitoksia ammatti ja oppikouluista korkeakouluihin saakka. Koulujen lukuvuosi alkoi ja päättyi jumalanpalveluksella kirkossa.
•  Käyttiin uusissa, suurissa  kouluissa, joissa oli  30 luokkahuonetta, ajanmukainen, valoisa luonnotietosali. pikät aulat, eri aineiden saleja, suihko-osastot,  tyttöen kotitaloussali opetuskeittiöineen.  Ihmeteltiin kouluradiota.  Kansakouluissa luetttiin kahdessa vuorossa.  " Kelpaapa täällä käydä koulua!" " Varmaankin, kun  täällä pidetään huolta myökin  lasten ruumillisesta  hyvinvoinnista: ruokala, kouluhoitajan ja  lääkärin vastaanottohuoneet." Kallion kansakoulussa  oli yhteinen elokuvasali.

• Kirjassa suhtauduttiin koulunkäyntiin hyvin myönteisesti. ” Opin tietä ei kenenkään sovi halveksia. Jokainen tahtoo oppia lukemaan ja kirjoittamaan ja laskemaan ja tietoja hankkimaan niin kuin tahtoo oppia hyviätapoja. puhtautta ja siisteyttä rehellisyyttä jumalan pelkoa ja isänmaan rakkautta.” 
• Joka kevät  tehtiin retki seurasaareen. Pojista  hauskoja ovat  kilpailut; luistin-, hiihto- ja juoksukilpialut, Talvella helsinkiläiskouluilla on useita retkeiluymajoja.
• Ja kesätouhuista: ”Kyllä Helsingissä kelpaa kesällä olla, Väinö toteaa.  Mutta  serkku kertoo, että kyllä monet menevät mummon kuka sedän tai tädin luokse maaseudulle. Kaupungin meri-ilma on siksi voimakasta, että kesäkauden oleskelu sisämaan ilmastossa on terveellistä vaihtelua. Useat lapset, joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta lähettää lapsiaan maalle, pääsevät koulujen kesäsiirtoloihin joita on parikymmentä ympäri Suoea..- siskokset kävivätkin katselemassa koulupuutarhoja." Niitä oli Helsingissä kaksi. Toinen oli Kumpulassa. 
• Isommat pojat tienasivat rahaa kiilloittamalla kenkiä.

Työtapoja

"Kirjan  esitys on tarkoitttu vain rungoksi, johon lapset opettajan johdolla liittävät itse kurakin kiinnostavia yksityiskohtia lähinnä kunkin omasta kaupunginosasta. Tätä kirjaa on tarkoitus käyttää vähitellen ensimmäisen yläkouluvuoden aikana. Välillä on syytä retkeillä omakohtaisesti osittain opettajan johdolla mutta myöskin omin päinsä voivat oppilaat retkeilyyn tottua. Opettaja voi antaa vaikkapa retkeily läksynkin. Ei ole tarpeellista, että  kaikki tässä kirjassa annettu tiedot läksytettäin opittaisiin. "

Helsinkiin perehdyttiin oletettavasti kotiseutuopas-kirjan avulla lukemalla ääneen ja keskustelemalla. 

Kirjassa on runsaasti valokuvia ja muutama karttaakin. Tehtäviä kirjassa ei ole. 

Kirjan kirjoittajasta

Eero Salola (vuoteen 1906 Boman) (1902– 1989) oli  lausuntataiteilija, esitystaidon opettaja, kirjailija ja opetusneuvos. Hän  tallensi  suomalaista  kansanperinnettä ja hölmöläistarinoita. tallentajana sekä pitkäaikaisesta työstään puhetekniikan ja lausuntataiteen opettajana. 

Salola valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista vuonna 1924. Hän toimi ensin kansakoulunopettajana Helsingin maalaiskunnan Malmilla ja Helsingin kaupungilla vuosina 1924–1945. Tämän rinnalla  ja sen jälkeen hän toimi  opettajankouluttajana. Hän toimi suullisen esitystaidon opettajana Helsingin yliopistossa vuosina 1939–1957. puheenopetusopin yliopettajana Suomen Puheopistossa 1947–1959 ja lehtorina Helsingin opettajakorkeakoulussa vuosina 1947–1960. Salola julkaisi runsaasti oppikirjoja, lukemistoja, puheoppaita sekä kansansatujen sovituksia. 

Kuvaa hänestä en itse löytänyt, mutta emeritus-professori Pertti Kansaselta sellainen löytyi. Kiitos.