Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, joulukuuta 16, 2017

Tuntematon sota-ajan pedagogiikka. Osa 1

SUOMEN 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmissa ovat korostuneet ymmärrettävästi ja oikeutetusti  Suomen käymät talvi- ja jatkosota.

Aika vähän on kuitenkin puhuttu koulunkäynnistä sotavuosina. Suorastaan  on taidettu vaieta sota-ajan sotaisasta pedagogiikasta.

Teemme niihin nyt pintasukelluksen tässä ensimmäisesssä blogilastussa. Osassa 2 sukellamme syvemmälle  J.E. Salomaan teoksen "Suunta ja tie" avulla.

Sotavuoden 1939-1945 pähkinänkuoressa

Talvisota alkoi 30.11. 1939 ja se päättyi 13.3. 1940. Suomen Presidenttinä oli  Kyösti Kallio.

Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäämällä ilman sodanjulistusta. Sota päättyi 105 päivää myöhemmin Moskovan rauhansopimukseen.

Sodan seurauksena Suomi menetti Neuvostoliitolle 11 % maa-alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. Rajalinja noudatti käytännössä vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhan rajoja. Suomi joutui myös vuokraamaan Hangon Neuvostoliitolle tukikohdaksi 30 vuodeksi ja rakentamaan Kantalahden ja Sallan välille rautatien. Kansa koki rauhansopimuksen ehdot kohtuuttomiksi.

Sodassa kuoli lähes 27 000 sotatoimissa ollutta ja noin tuhat siviiliä. Kaikkiaan 430 000 suomalaista lähti evakkoon Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta, ja heidät oli asutettava.

Välirauhan aika

Välirauhaa kesti vähän yli vuoden 13. 3. 1940 alaen  jatkosodan alkuun 25. 6. 1941. Presidentti Kallio kuoli rauhan aikana, ja hänen seuraajakseen valittiin Risto Ryti. Hän toimi presidenttinä neljä välirauhan ja jatkosodan vuotta 1940–1944. Eurooppa oli sodassa ja Suomi poikkeustilassa. Suomen tuonti supistui voimakkaasti ja vienti romahti.

Jatkosota

Jatkosota käytiin 25. 6. 1941 – 19. 9. 1944, siis hieman yli kolme vuotta. Saksa hyökkäsi  Neuvostoliittoon, ja Suomi oli käytännössä Saksan liittolainen.  Sodan alussa suomalaiset joukot valtasivat talvisodassa menetetyt alueet ja etenivät yli vanhan rajan Leningradin puolustuslinjojen tuntumaan. Joulukuussa 1941 alkoi yli kolme vuotta kestänyt asemasotavaihe.

Neuvostoliiton suurhyökkäys keväällä 1944 mursi suomalaisten puolustuslinjat ja aseet laskettiin 4.-5. 9. 1944.

Jatkosodassa kuoli yli 63 000 suomalaista, ja sitä seuraanneessa Saksaa vastaa käydyssä Lapin sodassa lähes 3000.

Sodan loputtua Ryti  erosi, ja hänen seuraajaksi tuli marsalkka Carl Gustaf Mannerheim. Hän toimi presidenttinä kaksi vuotta vuosina 1944–1946 ja johdatti Suomen rauhan aikaan ja oloihin. Sitten hän muutti Sveitsiin.

Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19. 9 1944 ja se vahvistettiin Pariisin rauhassa  15.9. 1947. Välirauhanehtoihin kuului saksalaisten joukkojen pakottaminen pois Suomesta, mikä johti Lapin sotaan Saksaa vastaan. Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen alueiden lisäksi Petsamon. Se joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta. Sotakorvauksia tuli maksaa 300 miljoonaa. Neuvostoliiton vastaiset ja ”fasistiset” järjestöt (mm. Lotta Svärd) piti lakkauttaa pysyvästi. Sotarikolliset piti tuomita (taannehtivasti).  Torni-hotellin majoittautui valvontakomissio.

Koulunkäynti sotavuosina 

Syksyllä 1939 ehdittiin käydä  koulua kolme kuukautta  ennenkuin sota syttyi. Talvisota yllätti koulut, vaikka oppilaita oli  mm.  pyydetty pitämään mukanaan kaasunaamarit.

Torstaina 30.11. 1939 oltiin normaalisti koulussa. Yhtäkkiä tuli hälytys: Helsinkiä pommitetaan. Kukaan ei tiennyt mitä pitää tehdä. Hirveä pakokauhu. Kaikki yrittivät päästä johonkin junaan.

Koulut määrättiin keskeyttämään työnsä. Kouluhallitus kehoitti opettajia olemaan kuntien käytettävissä poikkeuksellisen ajan tuomissa tehtävissä. Tähän he olivat  velvollisia opettajapalkkaansa  vastaan. Opettajat toimittivat  mm.  kyläläisten asioita kirkonkylän toimistoissa. Kortitettiin  kylän siirtoväki. Lääkintähuolto tarvitsi opettajien apua. Poliisiakin jouduttiin tuuraamaan. Opettajat tarkkailivat  sotapoliisien avuksi kansan mielialoja

Sota-aikana koulunkäynti oli pätkittäistä ja  poikkeuksellista.  Kaikki koulut otettiin pois sotatoimialueilta.  Koulurakennukset tarvittiin sotilastarkoituksiin, ja miesopettajat komennettiin rintamalle. Oppilaita evakuoitiin pommitusten vuoksi turvaan maaseudulle. Työaikoja lyhennettiin.

Välirauhan aikana Karhajalasta tullutta siirtoväkeä pidettiin riskitekijänä väestön yleisen mielialan kannalta, ja siksi koko maan etu vaati heidän asioidensa hyvää ratkaisua. Konkreetisti oli järjestettävä 55 000 evakkolapsen kansakouluopetus.

Joissain kunnissa koulutyö käynnistyi jo huhtikuussa 1940.  Valtaosassa opiskeluun päästiin käsiksi vasta syksyllä 1940. Lukuvuosi 1940-41 oli suhteellisen normaali, mutta kova.

Jatkosota käynnistyi koulujen kesälomien aikaan kesällä 1941. Tuolloin annettiin määräys, että koulunkäynti riippuu olosuhteista. Helsingissä oli koko sota-ajan ilmahälytyksiä. Jos piti olla yli kaksi tuntia pommisuojassa, koulun alkua siirretiin tunnilla ja koulupäivä oli tuntia lyhyempi.

Miesopettajat olivat pääsosin rintamalla. Jollei koulu toiminut, naisopettajat tekivät palkkansa eteen kansanhuoltotöitä. Ylioppilaskirjoituksia kuitenkin pidettiin, ja niihin otettiin osaa myös rintamalla.

Kotiopiskelua suositeltiin ja ehdotettiin, että oppilaat kävisivät näyttämässä kotitehtävänsä (nais) opettajalle.

Koulukeittolalle kerättiin syksyisin marjoja ja sieniä sekä tahkiä, herneitä ja perunoita maanviljelijäin jo korkkaamilta pelloilta. Kesäisin oppilaat määrättiin “ työkouluun” keräämään mm. pihkaa, marjoja, lumppuja ja pulloja. Palkkioksi saatiin talkoomerkkejä.

Vuonna 1941 alkoi paluumuutto  Itä-Karjalaan. Paluuinnostus oli suuri. Siellä alettiin miltei heti suunnitella suomalaista koululaitosta. Oli tärkeää, että karjalaiset saisivat oppia Suomen tavoille - ja myös puhumaan suomen kieltä ja harjoittamaan luterilaista uskontoa. Kouluihin värvättiin opettajia emämaa-Suomesta, ja myös koulutarvikkeet hankittiin Suomesta.  Hyväksytyille opettajille pidettiin  viikon valmennus Helsingin  yliopistossa. Suurella tarmolla suomalaismiehittäjät ryhtyivät  kehittämään aluetta osana suomalaistamisprojektia.  Lapset ja nuoret olivat mielialan muokkauksen ja käytännön avustustoiminnan ensisijaisia kohteita, sillä nuoren polven suomalaismielisyyden katsottiin takaavan onnistuneen lopputuloksen sodan jälkeiseen aikaan sijoitetussa utopiassa uudesta Suomen maakunnasta.  Opetuksessa noudatettiin Suomen kouluissa voimassa ollutta työjärjestystä.

Koulunkäynti elpyi Karjalssa .  Ensimmäiset kansakoulut avasivat ovensa tammikuussa 1942. Siirto-opettajat saivat Itä-Karjalassa toukokuussa 1942 takaisin omat virkansa.

Koto-Suomen maaseudun kouluissa neljä alinta luokkaa kävi koulua koko jatkosodan ajan.  V- ja VI-luokkalaiset saivat 4,5 kuukauden kesäloman. Heitä tarvittiin maataloustöihin.

Helmikuun 1944 suurpommitusten vuoksi lapset evakuoitiin maaseudulle. Koulut suljettiin.

Moskovan välirauhan jälkeen syksyllä 1944 opettajia alettiin kotiuttaa rintamatehtävistä.

Sotavuosien pedagogiikasta

Talvisodasta alkaen kansakoululaitos valjastettiin sodan päämääriä silmällä pitäen lujittamaan kansakunnan kaikinpuolista puolustuskykyä ja -tahtoa.  Jo yleistymässä ollut lapsikeskeinen pedagogiikka pantiin naftaliiniin. Yksilön sijalle tuli yhteisö: oma kansa.

Kansakoululasten henkistä ja ruumiillista kuntoa  pyrittiin vahvistamaan kestämään poikkeusolojen vaatimuksia. Henkisessä valmennuksessa nousivat näkyviin vanhan kansakoulun kuuliaisuuden ja luonteen lujuuden vaatimukset sovellettuina   sotatilaa varten. Aatteellisella historian, maantieteen ja uskonnon opetuksella  luotiin maanpuolustushenkeä ja -tahtoa.

Nyt korostettiin voimakkaasti maanpuolustuskasvatuksen tärkeyttä ja sen keskeisenä elementtinä vaadittiin oppilaiden ruumiinkunnon kartuttamista mm. koulu-ateriatoimintaa ja kouluterveydenhoitoa tehostamalla. Huoli ennen muuta siirto-oppilaiden ruumiinkuntoisuudesta antoi tarvittavan sysäyksen kauan vireillä olleelle kansakoulujen kouluateriatoiminnan pakollistamiselle. Vuonna 1943 säädettiinkin asiaa koskeva lakimuutos.

Liikunta oli tärkeää. Lasten tuli olla fyysisesti vahvoja selviytyjiä. Kansakoululaitosta syytettiin siitä,  että huolestuttavan suuri määrä nuorisoa oli kutsunnoissa jouduttu hintelyyden ja sairaalloisuuden takia toteamaan asepalvelukseen kelpaamattomiksi.

Sodan aikana kasvatusta  ohjatiin militantimpaan suuntaan mm. kehottamalla opettamaan armeijan komentokieltä. Lisäksi tuli väestönsuojelullinen näkökohta. Osa opettajista opetti asepuvussa.

Opetuksessa korostettiin kurinalaisuutta ja opettajan auktoriteettia. Uutena aiheena oli maanpuolustuskasvatus, joka oli pantu alulle jo kaksikymmentäluvun lopulla. Kouluhallitus ei kuitenkaan antanut velvoittavaa määräystä opetuksen järjestämiseen, vaikka se suhtautuikin hankkeeseen myötämielisesti. Asia eteni kyllä vapaaehtoistietä.  Tahko Pihkala ehdotti lisää liikuntatunteja.  Liikuntakasvatus oli suurelta osin vietävä maastoon, koska juuri siellä sotaa käytiin. Jokaisen oppilaan oli harjaannuttava suunnistukseen, kartanlukuun, hiihtoon ja erätaitoihin. Joissain kouluissa opetettiin myös aseidenkäyttöä.  Opettaja opetti pojille kiväärin osat ja käytönkin, mutta ei antanut sillä ampua, mikä monista olisi ollut varmaan mieluisaa.

Kouluohjelma myös keveni. Koulukeittoloille keättiin marjoja ja sieniä sekä tähkiä, herneitä ja perunoita maanviljelijäin jo korkkaamilta pelloilta.

Sota-ajan poikkeusoloissa itseopiskelu oli opettajavoimien puuttumisen vuoksi joillekin ainoa opiskelumuoto. Siellä, missä ei ollut mahdollista käydä koulua, oppilaille suositeltiin kotiopiskelua ja ehdotettiin, että he kävisivät näyttämässä kotitehtävänsä opettajalle. Oppitunteja kuunneltiin myös radiosta.  Kouluhallituksen antamien ohjeiden mukaan laadittiin opetusohjelma. Oppiaineina  olivat alakansakoululaisille  ns. kokonaisopetus, yläkansakoululaisille  äidinkieli, laskento, historia ja luonnontieto. Oppikoululaisille opetettiin äidinkieltä, ruotsia, saksaa ja englantia. Oppilaille  suositeltiin kotiopiskelua ja ehdotettiin, että he kävisivät näyttämässä opettajalle, että ovat tehneet kotitehtävänsä (vrt. flipped classroom).
" Oppilaiden olisi jo ennen tunnin alkua hankittava kulloinkin kyseessä olevasta asiasta tietoja, jotta he paremmin ymmärtäisivät opetusta. Kuuntelun aikana tulisi heidän tehdä muistiinpanoja. Kuuntelun jälkeen otetaan opittu tunnilla  tarkemmin puheeksi ja kuuustellaan, mitä siitä on jäänyt mieleen."
Lomien ajaksi oppilaat määrättiin työvelvollisiksi. ”Työkoulussa” kerättiin pihkaa, marjoja, lumppuja ja pulloja. Palkkioksi sai talkoomerkkejä. Koululaiset osallistuivat myös mottitalkoisiin. Monet lapsista ja nuorista liittyivät Sotilaspoikiin, Lottatyttöihin tai Nuorten talkoisiin ja saivat tärkeitä tehtäviä, kuten ilmavalvonta ja jopa ilmatorjunnassa.

1 kommentti:

Rauno kirjoitti...

Hyvä ja tarpeellinen tiivistelmä satavuotisjuhlan jatkoille!
Tekee mieli lisätä omia kiinnostuksen kohteita.
Aika vähän taaskaan 100-vuotisjuhlien aikana puhuttiin siitä että Saksa, aseveljemme historian kohtalosta, pelasti Suomen raskaalta tappiolta ja miehitykseltä- ja siten turvasi itsenäisyytemme. Kiitollisuutta tästä on ollut julkisesti ainakaan tuskin lainkaan... Materiaalinen apu oli lentovoimien ja panssariaseen osalta ainakin ihan ratkaisevaa Ja yli 200 000 tuhatta saksalaista turvasi pitkää pohjoista rajaamme noin 700km:n matkalla.
Lapin sota alkoi tuoda uhreja vasta kun Neuvostoliiton valvontakomissio vaati miehityksen uhalla oikeita sotatoimia. Suomen ja Saksan armeijat olivat nimittäin sopineet rauhanomaisesta vetäytymisestä. Että niin itänaapuri sai aiheutettua turhia uhreja vielä tässä vaiheessa.
Ja mitä tulee pedagogiaan niin opiskeltiin sitä rintamallakin. Monilta jäivät opinnot kesken, monet suorittivat lukiota tai muuta opiskelua myös sotatoimien välissä. Aika legendaarinen oli Niinisalon internaatti jossa sodan jälkeen suoritti noin 4000 miestä lukion loppuun, erikoisjärjestelyin. Heitä kutsuttiin interparroiksi. Erikoisesta koulusta on hallussani hauska kirja ja paljon tarinoita. Voimme kuvitella että vuosia sotaa käyneet miehet eivät ihan sen ajan koulunormeihin istuneet, opettajat olivat ilmeisesti aika persoonia. Isäni Kalevi oli viimeisen kurssijuhlan juhlapuhuja oppilaskunnan puolesta.