Kasari-pedagogiikkaa. Osa 3: Prosessikirjoitus

Jatkan nostalgiaretkeä 1980-luvun pedagogiikkaan. Innoittajina ovat mm. tuon vuosikymmenen Luokanopettajalehdet. 

Tässä 3. osassa teemana on prosessi-kirjoitus. Vuoden 1987 viimeisessä ja vuoden 1988 ensimmäisessä Luokan-opettajassa tästä tuolloin upouudesta kirjoituksen opetuksen metodista kirjoitti  peräti 9 sivuisen jutun Leena Parvela. Hän oli Jyväskylän norssin lehtoreita. Hän oli saanut metodiin koulutuksen ja oli myös käyttänyt sitä vuosien ajan.

Muistin termin, mutta en kyllä ole itse sitä käyttänyt. Jutun luettuani kyllä harmitti, etten. 

Tervetuloa taas muistelumatkalla.  

P arvelan jutun ostikkona oli "Kirjoitamisprosessiin pohjautuva opetus. Ala-asteen luokilla 3-6." Hän oli itse osallistunut useana vuonna Jyväskylän yliopiston täydennyskouluskeskuksen järjestämään kesäseminaariin. Kouluttajana oli tri Mary K. Healy Kalifornian yliopistosta. 

Kuva Leena Parvelasta

Meille monelle tuttu vanha tapa opettaa kirjoitusta kulki näin; Opettaja kirjoittitaululle 5-10 aihetta. Oppilaat kirjoittivat aineen itsenäisesti (yhdellä kerralla). Opettaja korjasi aineet, antoi numeron ja muutaman kommentin perään. Palautustunnilla luettiin parhaita tuotoksia ja keskusteltiin niistä. Oppilas sai vihkonsa ja korjasi virheet. 

Seminaareissa Pavela oppi uuden tavan: Prosesikirjoituksen. 

Prosessikirjoitus oli nimenmaan prosessi. Kirjoitelmalle ei annettu valmista otsikkoa, vaan kirjoittaa sai omista kokemuksista, asioista, joista itsellä oli sanottavaa, Kirjoitelma ei tullut kerralla valmiiksi, vaan sitä muokattiin ja siitä tehtiin eri versioita luokkatovereilta ja opettajalta saadun palautteen pohjalta. Healyn mallissa prosessi sai kestää kuukauden. Lopuksi tuotokset julkaistiin. Arvioinnin kohteena oli paitsi lopputuotos, myös itse prosessi. Palautetta ja ahjausta annettiin pitkin matkaa.

Prosessin vaiheet

1. Valmistautuminen kirjoittamiseen

Valmistautumiseen käytettiin tunteja. Muistia virkistettiin, mielikuvitusta viriteltiin ja ajatuksia koottiin monin tavoin: Keinoja olivat mm.haastattelu, keskustelu, musiikki, tarkkailutehtävät,  "malli"näytteet, oman elämän kartta, ihmis-suhdekartta…  

Yhden otsikon sijaan laadittiin pitkä lista: esineitä (joita on halunnut), ihmisiä (joita inhonnut, ihaillut), tapahtumia (joita ei unohda), paikkoja, sanoja...Niistä sai valita.

2. Luonnosteleva kirjoittaminen

Nyt laadittiin  raakaversio. Ajatukset saivat virrata vapaasti. Kirjoitettiin, mitä sattui tulemaan mieliin. Myös opettaja teki omansa. Luonnoksia voi tehdä useita. Aikaa varattiin 10-15 min.  

3. Palautteen hankkiminen 

Muutaman hengen palauteryhmissä  kirjoittaja luki raakaversion ääneen. Kuulijat kertoivat, mikä kiinnosti. Mistä he haluaisivat kuulla lisää? Mikä oli hyvää?  Myös opettajan luonnoksesta keskusteltiin. Opettaja kiersi ryhmissä ja antoi (malliI)palautetta.

4. Muokausvaihe

Nyt kirjoittaja muokkasi raakaversionsa sisältöä. Hän laajensi, karsi, havainnollisti sitä. Kirjoittaja päätti itse,  mitä palautteesta otti huomioon. Teksti oli kirjoittajan.

5. Toimittamisvaihe

Muokkausvaihe vaihtui sulavasti toimittamisvaiheeksi. Siinä johdonmukaistettiin rakennetta ja ilmaisua. Ryhmissä tiivistettiin, hiottiin. Nyt päätettiin lopullinen muoto, esimerkiksi kirje ja tyyli.

6. Oikoluku eli kieliasun tarkistaminen

Tämä oli viimeinen muokkausvaihe. Apuna oli lista tarkastettavista asioista (esim. Iso kirjain pisteen jälkeen). Luokkatoveri auttoi, merkitsi huomaamansa virheet. Kirjoittaja korjasi ne Itse.

7. Julkaiseminen

Oleellista oli, että kirjoitelmille oli yleisö. Ne voitiin lukea toisille, esittää erilaisissa  tilaisuuksissa, monistaa ja lähettää koteihin.

8. Arviointi 

Prosessin päätteeksi opettaja arvioi paitsi tuotoksen myös koko prosessin, Paraniko teksti?  Eri versioita voitiin vertailla. Opittiinko uutta? 

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja

Prosessikirjoitus laajensi monella tavalla opettajan ja oppilaiden perinteisiä rooleja. Opettaja kirjoitti itsekin mukana. Myös hänen kirjoitelmiaan arvioitiin. Hän harjoitutti kirjoittamista sen eri vaiheissa. Hän antoi prosessin aikana palautetta, ohjasi  oppilaita kirjoitustilanteessa. Oppilaat kirjoittivat, antoivat  toisilleen apua ja rakentavaa palautetta. 

Oppilaiden ymmärrys kirjoitusprosessista varmaan syveni, ja he saivat sen eri vaiheissa tarvittavia taitoja. Mutta on tämä työläs työtapa. Erityisesti kun tuohon aikaan työkaluna ei ollut tietokoneita, joten käsin kirjoitettavaa ja korjattavaa riitti. Kuinkahan fiksua oli venyttää prosessi usean viikon mittaiseksi?

Kuinkahan yleisesti tätä työtapaa käytettiin? Elääkö se yhä?