Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2022

Viikkoraportti 30/2022

 Huono sota jatkuu. Hieno hei-näkuu loppuu.  Ulkoseiniä
maalataan. Puita kaadetaan.
VIIKKO  30 


 Maanantai 25.7.

Kaunis kesäpäivä. Luukkiin.  Pari tuntia vanhojen "Kasvatus ja koulu"lehtien kanssa.  Nyyh! Jaakko heitti kylmän kiveen veteen.





Vaihteeksi taas sähköt kiukutteli. Virhe poistui taas, kun MB seisoi vähän aikaa viileämmässä tallissa.



Espoo50vee-juttuja: dataa opetusvekottimiin eri vuosikymmenilta sekä taiteen perusopetukseen.
Palautetta kansanopettaja-polviartikkelista. Parannellaan.


 Tiistai  26.7.

Hieman myös sateli.

Käytiin kenkäostoksilla Isossa Omenassa. Häät ensi viikolla. Nostalginen lounas Rossossa. Minulla hyvä pizza, Marjulla kylmä grillipihvi. Noloa.

Ensimmäinen kokous kokoustauon jälkeen. Perinneseura tsekkasi klo 15-16 loppukesän tapahtumat ja työnjaon. Puolet porukasta oli vielä lomamoodilla. Puolet hyvässä iskussa.

Espoo 50vee- kaksi juttua lähes valmiiksi: Taiteen perusopetus alkaa ja 1970-luvun opetusmenetelmiä ja - välineitä.Dataa 1980-luvun opetusmenetelmiin ja - välineisiin,


 Keskiviikko 27.7.

Varattiin puolisolle 4. rokotusaika. 

Loppuviikko kokousvapaa. Seuraava kokous 3.8. Mutta teema upea: JJ: n kouluteatteri-yhdistys.


Auto kiukutteli taas. Tuli kiltiksi. Ja kiukutteli vielä toisen kerran.


Espoo 50 vee
teema etenee. Aiheina Leirikoulu, EHRO. Illan päätteksi Yle Areenasta viimeinen osa sarjaa, jossa  järkyttävintä oli tosiasia, kuinka Thatcherin aikana valtio provosoi kaivostyöläisiä yhteenottoon murskatakseen lakon.

Tytär tuli turvallisesti Italiasta.


 Torstai 28.7.

Aamusta heti naputtelua.
 Espoo 50veeteksti Espoon hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksesta. Illalla Omnian koko tarina.


Sähköpostissa tuli yhdistyshommia.

Puoliltapäivin taas "Hesaan".  Kasteltiin hautakukat pikkusateessa.
Puolisolle luettava Otavan kirjakaupasta. Kalakeitto + Kalabrg Hakaniemen hallissa.
Auto lopetti kiukuttelun (ja aloitti taas perjantaina.)



 Perjantai 29.7. 

Espoo 50vee-juttuja: Oppiva kaupunki. Esiopetus. Dataa Monikko-koulujuttuun.

 

 Lauantai 30.7. 

Espoo 50vee-jutuista valiiksi Yo-kirjoitusten sähköistäminen. Lisäksi demariraporttia.
Iltapäivällä vaimon kanssa Helsinkiin hääpäiväkävelylle. Jännä keli: kylmää, kuumaa,aurinkoa ja pisaroita. Välipala Kap Terdessä - aivan mainio risteyskioski. 
Pääateria SeaHorsessa: retroklassikko: leike ja koko paikka.


 Sunnuntai 31.7. 

Heinäkuun viimeinen päivä. Nyyh! 
Demareille toukokuussa tehdyn SWOT-kyselyn tulokset valmiiksi ja pdf puheen-johtajalle.

Vielä puuttui 8 Espoo 50vee-juttua. Nyt naputin: aikuislukion kronikan, digiloikan 2020 ja taiteen perusopetuksen. Enää viisi.

Ei kommentteja: