Kirjoja

Kirjoja

torstaina, helmikuuta 02, 2023

Kouluvaarin Uutislehti 4/2023

















Jo toisen kerran tällä viikolla Aurorassa. Nyt kouluvaarina melkein koko 9 - 13.30 välinen aika. Ihan päivän alkuun osui 
Länsiväylän toimittajan ja kuvaajan vierailu. 
He halusivat tehdä jutun 
kouluvaarien ja 
koulumummien 
tärkeästä tehtävästä.


2N- luokan koulupäivä oli alkanut yhteisellä luistelutunnilla  2M-luokan kanssa jo klo 8.15.  Oli hieno ilma. Pari astetta pakkasta. Jää kunnossa. Osalla omat luistimet, muille välinelainaamosta lainaksi. Kypärät päässä kaikilla.  Nyt luisteltiin eteen ja taaksepäin. Jäällä oli jo  tositaitureitakin. Toisella tunnilla oli jo jääleikkejäkin. Tunnin lopulla aikaa varattiin luistimien vaihtoon omiin kenkiin. Joskus solmut olivat tosi tuikat. Onneksi  paikalla oli myös koulunkäynnin taitavat ohjaajat Leena ja Marjo.

Välitunnin jälkeen oli taas  hauska musiikkiliikuntatuokio. Lehtikuvaajan oli oltava tarkkana, että  otokset rajattiin niin, että niissä näkyi vain vapaaehtoisia oppilaita, joilla oli kodilta saatu lupa. Oppilaiden oikeusturva on nykyään hyvin vahva. Oppilaiden töitäkään ei laiteta nettiin ilman perheiden lupaa.

Päiväohjelman tsekkaus yhdessä auttaa vahvistamaan itsesäätelykykyään. Vapaan leikin tuokio oli täynnä tekemisen riemua. Se jatkui tovin  lounastauon jälkeen Näin kaikki saivat syödä omaan tahtiinsa ilman hoputusta. Pienistä palikoista syntyi vaikka mitä. Osa piirsi, osa teki käsitöitä, osa leikki.

Koululounaalla oli taas herkkua: kanakastiketta, ohrajyvösiä, perusnamuussia ja Kaitsun itse tekemiä valkosipuliperunoita. Kasvisten ystäville oli oma vaihto-ehtoinen kastike.

Vapaan leikin jälkeen arvuuteltiin vuorossa olevan tuokion nimeä: TVT. Huomenna luokka saa ottaa Chromebookit käyttöön ja 6.-luokkalaisten  didgitutorit tulevat auttamaan sisäänkirjautumisessa. Hieno idea antaa isompien oppilaiden opettaa ja auttaa nuorempa.  Tänään jokainen oppilas teki kansion, jossa säilytetään umpitärkeää salasanaa.

Sitten oli englannin tunti, paitsi niillä, jotka olivat valinneet A1-kiinan. Kieltä opiskeltiin leikkien mm. älytaulun tahdissa - mutta myös ihan pienellä liitutaululla.

Siestalla

Siestalla oli kiva osallistua  taukotuvassa kevätnäytelmäksi valitun Peter Pan-näytelmän suunnittelua. Tarvittavaa aikaa saadaan mm. ylempien luokkien valinnais-kursseista talvilomaviikon jälkeen. Kuorosuunnitelmat etenevät.  Samoin myös lavasteet. Kellarissa on kuulema tallella jotain vanhaa rekvisiittaa vanhasta Aurorastakin. Luvassa on ihan tätä Auroran versioita varten sävellettävää teemamusaa. Ja ulkopuolista ohjausapua miekkailukohtauksiin. Niin huikeaa.

Kouluvaaria on houkuteltu  mukaan auttamaan näyttelijöiden treeenauksessa. 

Iltapäivällä

Päivän viimeisellä tunnilla käynnistettiin pitkäkestoinen merirosvo-projekti. Jokainen askarteli itselleen merirosvon, jolla on positiivinen vahvuus.

Touhupäivä. Opetuksen lisäksi opettajat pitävät arviointikeskusteluja huoltajien ja lasten kanssa ja käyvät kehittämiskeskusteluja rehtorin kanss.a

Hieno päivä. Haikeutta siihen toi tieto, että yksi luokan tytöistä muuttaa ensi viikolla Helsinkiin. Monen tulee häntä tosi ikävä. Kouluvaarinkin.

Kiitos Auroran koulu  ja  2N-luokka!
 

 


Ei kommentteja: