Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, syyskuuta 28, 2020

Kuukauden kirja: Didaktiikka. Osa 1

 


TÄNÄÄN esittelyvuorossa on todellinen klassikko: Matti Koskenniemen ja Kaisa Hälisen Didaktiikka- teos vuodelta 1970.  Jos oikein muistan, se on ensimmäinen suomalainen kasvatusopin kirja, joka käytti tätä oppisanaa.

TEOKSEN esipuhe on päivätty helmikuussa1969, hieman yli vuotta aikaisemmin kuin POPS julkaistiin. Mutta sitä voi silti hyvin pitää nimenomaan peruskoulun  ensimmäisen vaiheen didaktiikkana - mm. siksi että Hälinen oli  OPS-komitean jäsen.

KIRJA sisältää - 50-vuotiaana- edelleenkin kestäviä oivalluksia  ja myös sellaisia, jotka ovat uudelleen löytämisen arvoisia. Nostelen seuraavien viikkojen aikana näitä jälkimmäisiä yhden kerrallaan esiin. Aloitan teemalla..

Opetus ohjailutapahtumana

Koskeniemi ja Hälinen esittävät kirjassa opetukselle hienon määritelmän:  "Opetus on interaktiotapahtuma, joka sijoittuu koulun elämänpiiriin ja joka tähtää oppilaiden persoonallisen kehityksen edistämiseen kasvatustavoitteiden suunnassa." Palaan tähän myöhemmässä lastussa.

Opetuksen rinnalla he käyttävät oppisanoja opetustapahtuma ja opetustilanne. Opetustapahtuma on opetuksen synonyymi, sitä käytetään, kun halutaan korostaa  opetuksen prosessiluonnetta.  Opetustapahtuma jakaantuu  peräkkäisiin-joskus rinnakkaisiin - opetustilanteisiin. Opetustilanteiden rajoina  ovatt  opetuksen muodon vaihdokset,

Perinteisesti opetustapahtuman tärkeimpänä tekijänä on pidetty opettajaa. Opettajalla oli sen johtamisen yksinoikeus. Hän  oli  ensi sijassa oppilaiden omaksuttavaksi tarkoitettujen tietojen välittäjä, ja  tämän mukaisesti hänen rooliinsa kuului lähinnä esittäminen, kyseleminen ja kuulusteleminen.

Kirjoittajat näkivät opettajan roolin muuttuneen. Uudenaikaisessa opetuksessa  nuo tehtävät  ovat heistä selvästi taka-alalla. Niiden sijalla ovat oppilaiden virittäminen ja organisoiminen työhön sekä työssä  opastaminen. Jos opettaja johtaa välittömästi, se tapahtuu lähinnä pienryhmissä tai yksitellen.  Oppilaan rooli  kasvaa.  Oppilaat voivat vastata  itse opiskelusta, tehdä  päätöksiä, ajatella  ja toimia luovasti, tehdä töitä yhdessä jne. kuten esim. ns. Trumpin systeemissä. Oppilaskeskeisten opetusmuotojen yleistyessä opettaja siirtyy sivummalle opetuksen keskuksesta. Jäljelle ovat jääneet ennalta tapahtuvan organisoinnin ja evaluoinnin tärkeät, mutta vähemmän näkyvät tehtävät.

Koskeniemen ja Hälisen ajattelussa  opettaja johtaa opetusta yhä vähemmän välittömästi ja ohjaa yhä enemmän välillisesti. Heidän mukaansa  opettajan kannattaa keskittyä tehtäviin, joissa hän on korvaamaton:
  1. oppilaiden avustaminen omien edellytysten ja aikaansaannosten arvioinnissa,
  2. persoonallisen panostuksen tukeminen opinnoissa ja luovien taipumusten esille pääsemisen auttaminen,
  3. oppilaan työmotivaation virittäminen,
  4. oppilaiden varustaminen tarpeellisilla välineillä ja aineistoilla sekä yleensäkin työn organisoinnin avustaminen ja 
  5. työnjako ja yhteistyö muiden opettajien kanssa mikä tulee erikoisen tärkeäksi sitä mukaa, kun ryväsopetus  yleistyy.
Opetus on interaktiotapahtuma, jossa  osapuolet jatkuvasti vaikuttavat toisiinsa. Sekä oppilaat että opettaja oppivat. "Opettajan on kaiken aikaa opittava oppilailtaan  voidakseen opettaa heitä." Mitä se tarkoittaa?

Opetus muistuttaa kirjoittajista tapahtumasarjana ohjailuprosessia. Kyse ei ole ennalta merkityn kiinteän reitin noudattamisesta, vaan jatkuvasta etenemisestä kohti asetettua päämäärää. 

Opettaja ohjailee  oppilaittensa etenemistä  asetettua tavoitetta kohti sovittamalla toimenpiteensä kaiken aikaa heidän edellytystensä ja kulloistenkin reaktioiden mukaisiksi. Tässä keskeisenä keinona on diagnostinen arviointi - nykykielellä formatiivinen arviointi.  Opettaja kerää tietoa siitä, mihin suuntaan oppilaat ovat  kehittymässä pystyäkseen ohjaaman opetusta menestyksellisesti. Tässä apuna voivat olla mm. opettajan itse laatimat suulliset ja kirjalliset kokeet. Oppilaille tulee myös tarjota mahdollisuuksia  todeta aikaansaannostensa taso ja laatu tilanteesta toiseen. Opettajan on tuettava tätä itsearviointia samalla, kun hän tarkkailee omien toimenpiteitensä  ja järjestelyjensä tarkoituksenmukaisuutta.

Havaintojensa perusteella opettaja tekee ratkaisuja didaktisesti ajatellen.  Tavoiteltavaa olisi, että opettaja opetustilanteita ohjaillessaan  kokisi esille tulevat kysymykset haasteina, ratkaisua vaativina ongelmina. 

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Koskenniemen ja Hälisen kuvaus opetuksesta ohjailutapahtumana pakottaa hämmästelemään, kuinka sitkeästi opettaja on edelleen opetuksen keskiössä ja  kuinka suuren osan ajasta hän  edelleen esittää, kyselee ja kuulustelee. Ja kuinka harvinaista epäsuora opettaminen yhä on. 

Teos herätti heti myös ideoita, kuinka kehittää omaa opetusharjoittelun ohjaustapaa.  Totutun  kiittämisen tunnin sujumisesta suunnitelman mukaan ja tunnilla nähdyn sanoittamisen ja erilaisten vaihtoehtojen pohdinnan rinnalla olisi varmasti tarpeen kannustaa ehkä jopa "painostaa" opiskelijoita tarkkailemaan tuokion aikana opetustapahtumaa ja omaa toimintaas siinä  jatkuvan evaluoinnin ja didaktisen ajattelun näkökulmasta. Mikä oli konkreetti tavoite? Mitä opiskelijat tiesivät oppilaiden edellytyksistä? Mistä he päättelivät, eteneekö luokka  sen suuntaan? Millaisia korjausliikkeitä he tekivät ja miksi juuri niitä?

Ei kommentteja: