40 vuotta sitten aikuiskasvatuksessa elettiin muutosta. Vapaa sivistystyö oli luopumassa 1900-luvun alun tiukasta kannastaan torjua ammattillinen koulututus osaksi omaa toimintaansa. Tätä vaihetta avaa Vapaan sivistystyön 25. vuosikirja.
Huuhka, Kosti, Oksanen, Arvo, Tuomisto, Jukkka, Virkkunen, Jaakko ja Yrjölä, Pentti. (toim.)1981. Aikuiskasvatus ja työelämä. Vapaan sivistystyön XXV vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY
1980- luvulla Suomessa harjoitettu elvytyspolitiikkaa ja kokonaistuotanon kasvu loivat vahvaa perustaa taloudelliselle hyvinvoinnille.
Se mahdollisti myös tuen aikuiskoulutukselle. Lukuvuonna 1979- 80 Suomessa oli 273 kansalais- ja työväenopistoa ja niissä 548 000 opiskelijaa. Kansanopistoja oli 89, ja niissä oli 6614 opiskelijaa. Suomen kirjastoseurassa oli 2364 jäsentä.
Vapaan sivistystyön suhde työelämään ja ammatilliseen koulutukseen oli ollut kauan kipeä. Useiden mielestä sellaista suhdetta ei edes tarvittu. Ajateltiin, että yleissivistys ja oman persoonan kasvu on THE THING; Persoonallisen kehityksen ajateltiin tapahtuvan vain vapaa-aikana ja erityisesti osallistuttaessa vapaan sivistystyön opintotoimintaa.
Hitaasti asenteet kuitenkin muuttuvat. Aikuiskasvatuksen klassikko: Zachris Castrénkin kirjoitti jo ennen toista maailmansotaa, että
"...puhdas ammattisivisys ei kuulu kansansivistyksen piiriin, joskin ammattityökin voi saada elvykkeitä kansansivistystyöstä… Oikein käsitettynä yleissivistys varttuu todellisten elämänharrastusen yhteydessä, sellaisten, joihin myöskin ammattityö onnellisissa tapauksissa kuuluu."
Vielä 1960-luvulla varsinaista ammattiopetusta vastustettiin mm. kansansivistyskokouksissa. Vuonna 1967 kokouksessa otettiin sitten jo sovittelevampi linja:
" .. eron käydessä yhä epäselvemmäksi vapaan kansansivistystyön on entistä enemmän suuntauduttava yleissivistävän perustehtävänsä puitteissa myös ammatilliseen koulutukseen."
Kun yleissivistyksen ja ammatillisen sivistyksen erottaminen tuli vaikeaksi, laadittiin oppiaineille ns. yleisyysjaottelu:
- yleisaineet
- ammatilliset yleisaineet
- ammattiaineet
- ja työharjoittelu
1970-luvulla aikuiskasvattajien piirissä havanhudttiin siihen, että vapaan sivistystyön instituutioiden ohjelmissa ei ollu yhtään sellaista ainetta, jokaei lisäisi opiskelijan ammatillista pätevyyttä tai jota joku opiskelija ei opiskelisi ammatillisin motiivein. Kansanopistoissa oli alettu antaa myös tutkintoon tähtäävä ammattikoulutusta kodinhoitajiksi ja päiväkotiapulaisiksi. Myös matkailualan peruskoulutusta ololi järjestetty. Vuosikymmenen lopulla vapaan sivistystyön ja elikeinoelämän suhteet olivat silti melko viileät.
1980- luvun alussa aikuiskasvatus eli jo selvää siirtymää täysin hyötyvapaasta kansansivistystyötä /aikuiskasvatuksesta kohti työelämän tarpeiden tyydyttämistä. 1970-luvulla aikuiskoulutuskomitean - mietinnöissä 1971 ja 1975 oli määritelty aikuiskoulutukselle 4 päätavoitetta:
- koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen - esim. naiset
- tuotannon edistäminen - ammattitaidon kehittäminen
- demokratian edistäminen -yhteiskunnalliset valmiudet
- kulttuurin kehittäminen- persoonallisuuden kehittäminen, mm., omaehtoisesti toimiva yksilö
- kouluopintojen täydentäminen
- ammatillinen aikuiskoulutus
- yhteiskunnallinen koulutus
- harrastustavoitteinen koulutus
- ihmisen omaehtoinen itsensä ja persoonallisuutensa kehittäminen.
Vuoden 1975 komiteamietinnössä alettiin puhua erillisestä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Sille oli kova tarve. 1950-luvulla alkanut nopea yhteiskunnan muuttuminen jatkui 80-luvulla hidastumatta. Ajovoimina olivat kansainvälinen kilpailu, öljyn ja muiden raaka-aineiden hinnan heilahtelu sekä elinkeinorakenteen muutos kohti palvelujen tuottamista. Esiteltäväsä eoksessa ennustettiin, että alkaneen vuoksikymmenen aikana tekninen kehitys leviäisi kaikille aloille. Tässä kehityksessä informaatio- ja automaatiotekniikka korostuisi Automaatio tuottaisi tehoa ja säästöä.
Myös ammatit tulisiva muuttumaan. Työtehtävien vaatimustaso nousisi. Muutoskykyiset ammattiryhmät saisivat vaativampia tehtäviä- Toisilla työtehtävät köyhtyisivät. Ammattirakenne polarisoituisi. Syntyisi informaatioyhteiskunta, joka muuttaa työvoimarakennetta: tavaroiden valmistamisesta tiedon tuottamiseen ja jakamiseen. Työvoima toimihenkilöistyisi. Hyvin ennustettu.
Teknologian hallinnan pääkeinoiksi tarjottiin koulutusta ja tutkimusta. Ammatillisen koulutuksen päähaasteeksi 80-luvulla: tunnistettiin pysyvien muotojen ja järjestelmän vakiinnuttaminen. Käsitteellisesti sitä jäsennettiin kahteen nippuum:
- ammatillinen peruskoulutus- tähän kuuluu mm. työllisyys- ja oppisopimuskoulutusta, ammatillisten oppilaitosten iltalinjoilla, kirjeopistoissa ja itsenäisissä aikuiskoulutuslaitoksissa esim. Markkinointi-instituutissa annettua koulutusta.
- ammatillinen lisäkoulutus - mm. työllisyyskoulutusta, kurssitoimintaa, työnantajan järjstämää henkilöstökoulutusta. Lisäkoulutusta voidaan antaa vain henkilöille, joilla on ammatillinen peruskoulutus.
Loppupäätelmä
Kirja päättyy tiivistelmään: Vapaassa sivistystyössä on suhtauduttu työelämään ja ammatilliseen opetuksen melko epäilevästi ja pidättyvästi. Vuosisadan alkupuolella oli suhtautuminen täysin kielteistä. Vähitellen ammatillisia aineita tuli kuitenkin opetusohjelmiin mukaan ja suhtautuminen alkoi muuttua. Kansanopistoissa ammatillinen opetus oli ollut varsin yleistä, ja se oli laajentunut 70-luvulta lähtien. Kansalaisopistoissa oli tarjolla ollut pääasiassa ammattisivistävää koulutusta, joka ei tähtää tutkintoon. Kaikkein vähiten ammatillista koulutusta oli harjoitettu opintokerhoissa.
Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja
HIEMAN POHDINTAA.
Vuonna 1985 ilmestyneessä teoksessa "Johdatus aikuiskasvatukseen" professori Aulis Alanen kuvaa hänkin 80- luvun alkua. Aikuis-kasvatustoiminta oli institutioitunut. Valtion säätely oli lisääntynyt, ja aikuiskasvatuksesta oli tullut osa koulutuspolitiikkaa. Se oli tullut elimelliseksi osaksi yhteiskunnan koko kasvatusjärjestelmää.
Ajankohtaista oli tuolloin aikuisten ammatillinen kouluttaminen. Alanenkin pohti, onko aihetta erottaa ammatillinen ja yleissivistävä kasvatus. Aikuiskasvatuksessa alkoi olla vähemmän aatteellisuutta ja enemmän praktisuutta. Etusijalle asetettiin työelämän vaatimukset. Edelleen osa halusi tehdä pesäeron ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Alanen itse piti raja-aidan rakentamista ammatillisen koulutuksen ja perinteisen vapaan sivistystyön välille tarpeettomana.
Aikuiskasvatus oli alkanut tarkoittaa kaikkia organisoitua oppimistoimintoja: harrastuksia, kevyt harrasteluakin, ammatillista koulutusta, koulukurssien suorittamista), jotka järjestetään aikuisille sopivin erityismuodoin. Noihin aikoihin oli alettu puhua myös aikuiskoulutuksesta (kun asiaa tarkastellaan koulutuspoliittisesti). Aikuiskasvatuksen alaan ei kuitenkaan laskettu korkeakoulutusta (josta puhutaan korkeakoulupedagogiikkana).
Seuraava muutos olikin pian edessä: siirtyminen koulutuksen markkinamalliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti