KUVA:Professori Matti Koskenniemi perustamansa kasvatustieteen laitoksen laboratoriluokassa. Kuva on lainassa Erkki Komulaiselta.VIIME joulun alla tuli kuluneeksi 100 vuotta professori Matti Koskenniemen syntymästä. Hän on kiistatta suomalaisen kasvatustieteen suurmiehiä. Muita omalle listalleni edesmenneistä suurmiehistä päässeita ovat J.V.Snellman, Mikael Soininen, Juho Hollo ja Erkki Lahdes. Näistä suurista Koskenniemi on minulle suurin.
EN muista vuosiin lukeneeni mitään teosta yhtä pitkään ja intenssiivisesti kuin, miten luin joulun tienoilla "Kansakoulun opetusoppia" vuodelta 1944. Muistiinpanoja (joita aina teen) syntyi yli 30 sivua. Ja se on minulle tosi paljon. Pureksittavaa riittää vielä pitkäksi aikaa. Palaan kirjaan säännöllisesti käsite kerrallaan muutoin syntyvien blogilastujen "jälkiruokana". Mutta tämä toinen lastu ihan pääruokana.
MIKSI tämä teos minuun noin kolahtaa? Tuo kasvatusoppi on tunnetusti eräänlainen vedenjakaja suomalaisen kasvatusopin historiassa. Se katkaisi jo 1900-luvun alussa syntyneen Mikael Soinisen Herbartin ajatuksiin pohjautuneen yhden normaalimetodin opetusperinteen ja virallisti epävirallisesti ns. uuden koulun monipuoliset työtavat. Kirja on kirjoitettu jatkosodan aikana, ja varsin lähellä sitä aikaa, jolloin uuden opetuksen aallot meille rantautuivat. Siksi tapa, jolla uutta koulua perustellaan on tuore, rosoinen vähän risainenkin. Koskenniemi avaa kiinnostavasti näkemyksiä, joille uusi toimintatapa perustuu. Hän vie lukijan esim. sellaisten itsestään selviltä tuntuneiden sanojen kuin "tarpeet" ja "lapsen luonnollinen kehitys" sisään. Kuinka pinnallisesti sitä onkaan näitä itsekseen ajatellut?
ALOITAN lukukokemukseni purkamisen tuon teoksen lapsikäsityksestä. Minulla on sellainen hieman surullinen tunne, että 2000-luvulla meillä ei ole enää käsitystä siitä, mitä se merkitsee, että joku on lapsi.
KANSAKOULUN OPETUSOPISTA välittyvä lapsikäsitys
Päivitetty 11.1.09
ALUKSI: Tässä teoksessa lapsi EI ole pienikokoinen aikuinen. Hän ei ole tyhjä taulu, joka kirjoitetaan täyteen. Lapsi ei ole vahaa, jota kasvattaja voi muovailla sellaiseksi kuin haluaa. Lapsi ei ole epävalmis ihminen. Toisaalta lapsi ei ole tässä teoksessa myöskään kasvi, josta kohtalonomaisesti kasvaa ruusu tai kaktus.
KOSKENNIEMEN lapsi on ensinnäkin kasvava, varttuva. "Lapsi ei ole aiottu jäämään lapseksi." Lapsesta kuuluu kasvaa aikuinen. Ja tämä kasvu tapahtuu vuorovaikutuksessa lapsen taipumusten ja ympäristön hedelmöittävän vaikutuksen kesken. Jos ne kohtaavat oikea-aikaisesti. Kasvun energianlähde on lapsessa. Se ei tule lapseen ulkoapäin.
Kasvun ensimmäinen avainkäsite on taipumus."Salaperäinen voima herättää ... taipumukset ajallaan". "Osa taipumuksista on perinnöllisiä, osa voidaan palauttaa tarpeisiin". Kun taipumus herää, lapsessa herää tarve, joka ajaa lasta toimimaan, etsimään tyydytystä tuolloin ajankohtaiselle tarpeelle. " Tarve on liikkeellepanija." "Silloin, kun tietty tarve on lapsen elämässä voimakkaasti edustettuna, hänen koko energiansa suuntautuu suurelta osin tietynlaisten toimintojen harjoittamiseen.""Kehittyessään lapsi itse pyrkii ilmentämään ja kypsyttämään perittyjä taipumuksiaan. Kehitys sujuu ikään kuin siinä toteutuisi tarkoituksenmukainen suunnitelma". Lapsem taipumukset muodostavat kasvatuksen mahdollisuuksille rajat.
Luonto(?) - jokin lapsen sisälltä tai hänen ympäristössään siis herättää jonkin taipumuksen. Jotta taipumus kehittyisi, lapsen täytyy harjoittaa sitä . Jotta lapsi ryhtyisi harjoittamaan taipumusta, tarvitaan tarve. Kasvun toinen avainkäsite onkin tarve. "Tarve on sisäinen jännitystila... joka pyrkii laukeamaan. Sisäisen jännitystilan laukeaminen saa aikaan mielihyvän tunteen, laukeamatta jääminen tai epätarkoituksenmukaisella tavalla laukeaminen jättää yksilön mielipahan tunteeseen." "Uusissa tilanteissa, uusissa oloissa syntyy yhä uusia tarpeita". Kasvu on siis kulloinkin ajankohtaisten taipumusten harjoittamiseen sytyttävien tarpeiden esiinnousua ja tyydyttymistä. Tarpeen tyydyttyminen tuo mielihyvän, ja sammuttaa tarpeen. Tarve edistää kehitystä, ja sen tyydyttyminen mahdollistaa uusien tarpeiden esiinnouseminen, jotka kehittävät jälleen taipumuksia. Tyydyttymisen avulla tarpeet muuttuvat.
Jotta taipumus kehittyisi lapsessa syntyy tarve harjoittaa sitä jossain toiminnassa. Harjoittelu tuottaa tyydytystä. Kun taipumus on vahvistunut, tarve voi sammua ja harjoittelu päättyy. Toiminta onkin kolmas avainkäsite. Toiminnassa tärkeää on tavoittelu. "Tavoittelu aiheuttaa yksilöiden kehittymisen ja varttumisen". Tavoitteleminen onkin neljäs tärkeä käsite. Tavoittelemisen syitä nimitämme tarpeiksi. "Lapsen toiminnan taustalla on aina pyrkimys, tarve tyydyttää jokin tarve". Kasvu on taipumusten esiinnousua, jossa tarpeiden herääminen ja tyydyttäminen on keskeinen prosessi.
Koskenniemen ajattelussa lapsilla on luonnostaan kyky säädellä tarpeita. Lapsi myös valikoi "kehitystarpeiden ohjaamana ....ympäristönelämästä juuri ne varttumista auttavat vaikutukset, joita kulloinkin tarvitaan!. Lapsi osaa vaistonvaraisesti käyttää hyväkseen ne vaikutteet, jotka auttavat varttumista ja jättää käyttämättä ... ne vaikutteet, joista varttumiselle ei ole hyötyä."
Ulkopuolinen vaikuttaminen
ULKOPUOLINEN tekijä kuten kasvattaja voi vaikuttaa lapsen kasvuun, kun liittoutuu hänen tarpeidensa kanssa. Lapsen kasvuun vaikuttaminen on mahdollista, koska ihminen erityisesti lapsuudessa on kovin altis vaikutuksille. Ulkopuolista vaikuttamista myös tarvitaan. "Lapsella ei ...ole kykyä hankkia kaikkia niitä vaikuttajia, joita kehitys kulttuuriyhteisön jäseneksi vaatii."
Kasvattaminen on vaikuttamista lapsen teoksi purkautuvaan tahtoon (ei vain tekoihin, kuten 1960-luvun behaviorismissa). Tahto on siis seuraava avainkäsite. Tahdolla tarkoitetaan toimintaa suuntaavaa voimaa. Kasvattaja pyrkii ohjailemaan tuota tahtoa - ei niinkään lannistamaan sitä, kuten vielä vanhassa kasvatuksessa ajateltiin. Tahto- näin itse päättelen- koostuu alati suuntaa vaihtavasta tavoittelemisesta, jonka taustalla taas on alati vaihtuvat tarpeet. Niiden vaihtumisen taustalla taas on taipumusten herääminen. Kasvattaja pyrkii siihen, että lapsen siveellinen tahto kehittyy hallitsemaan ja ohjaamaan vaistoja ja taipumuksia.
Vaikuttaminen tapahtuu tarjoamalla oikeaan aikaan sopivia tehtäviä ja kokemuksia. Oikea aika on kullakin lapsella eri aikaan- kun hänen taipumuksensa ovat "herkimmillään", kun " tarve on ajankohtainen." Herkkä kausi on siis seuraava avainkäsite. "Kasvattajan mahdollisuus vaikuttaa lapseen on suurin silloin, kun hänen toimenpiteensä liittoutuvat lapsen luonnollisten tarpeiden saneleman suunnan kanssa." Kasvattaminen onkin erityistä kykyä nähdä lapsessa "olemassaolevat vielä kehittymättömät taipumukset". Nykykielellä: kasvattamisessa oleellista on ajoitus, timing. Kannattaa käyttää hyväkseen "satunnaisia tilaisuuksia, joissa lasten voimakas pyrkimys pulpahtaa esille." Myös konflikti voi olla tällainen.
Toki kasvattaja voi "keinotekoisestikin virittää ja tyydyttää tarpeita, jotka palvelevat varttumista". Esimerkiksi opettaja voi kiihoittaa oppilaiden toimintahalua mm. työtehtävillä.
Kasvun ja kasvatuksen päämäärä
Lapen luonnollisen kasvun päämääränä on varttuminen. Luonnollista kasvua tukemaan tarvitaan kasvatusta. Lapsi "kehkeytyy" luonnostaan yksilöksi, parhaassa tapauksessa "omien taipumustensa mahdollisimman suureen täydellisyyteen ja eheyteen". Mutta tämä ei riitä onnelliseen elämään. Lasten pitäisi kasvaa persoonallisuuksiksi, jotka ovat "enemmän kuin yksilö". Persoonallisuuksiksi, jotka "yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta halukkaasti palvelevat sitä kansakuntaa, jota he saavat kiittää olemassaolostaan ja asemastaan... ". "Lapsia tulee kasvattaa itsenäisiksi yksilöiksi, mutta ei pelkästään heitä itseään varten eikä pelkästään itseään ajatteleviksi yksilöiksi. Lapsia tulee kasvattaa yhteiskuntaa varten, mutta ei pelkästään yhteiskunnan hyötyä ajatellen."
"Persoonallisuus on eräänlainen yksilöllisyyden korkeampi aste, sivistynyt, henkinen olento", Koskenniemi kirjoittaa. Persoonallisuuden käsitteen hän on lainannut filosofi J.E. Salomaalta: "Persoonallisuudella tarkoitamme... yksilöä, joka koko elämässään myönteisesti asennoituu sosiaaliseen ympäristöönsä ja sen omaksumiin arvoihin sekä pyrkii niitä toteuttamaan. Pestalozzin sanoin: on opittava toimimaan yhteiseksi hyväksi, yhteisöä varten.
Erilainen lapsi, erilaiset lapset
LAPSI on erilainen kuin aikuinen. "Lapsella on eri todellisuuspohja kuin aikuisilla". Hänen on vaikea omaksua käsitteitä ja ymmärtää maailmaa niiden avulla. Asioita pitää kosketella ja ne pitää näyttää.
"Hänen elämänsä on lyhytjännitteistä. Hän ei osaa kuten aikuinen alistaa hetkellisiä tarpeitaan etäisempien ja tärkeämpien tarkoitusperien hyväksi...Lapsi elää enimmäkseen nykyhetkessä." Tässä ja nyt. " Hän ei huolehdi tulevan ajan tarpeista...Lapsi elää hetkellisten tarpeiden ohjaamana... Lapselle läheiset tarpeet ovat usemmiten ylivoimaisen voimakkaita. Kasvatuksen täytyy tyytyä tähän olotilaan." Siksi aikuisten määrittelemiin kasvatustavoitteisiin pitää pyrkiä samaan suuntaan vievien "välitilojen" kautta. Esim. yhteiskunnallista vastuusta harjoitellaan kantamalla vastuuta vuorollaan luokan pikkutehtävistä.
Lapsen elämälle on yleensä ominaista toiminnan tarve. Se on eräänlainen lapsen perustarve. "Lapsi pyrkii luonnostaan toimimaan, eikä vaan toimimaan yleensä vaan toimimaan oppiakseen". Lapsi ei kuitenkaan aina ole tietoinen oman toimintansa syistä. "Lapsen omat yritykset eivät ole mielivaltaisia, vaika hän ei ymmärrä, miksi hän niin tai näin tekee."
Lapselle luontaisia toiminnan muoto on leikki. "Lapsi leikkii kunakin elämänsä kohtana leikkejä, jotka sisältävät tarpeellista harjoitusta. Tietämättään lapsi harjoittelee ykslön ja lakin elämälle tarpeellisia toimintoja." Kouluiässä lapsi siirtyy leikistä työhön. Työtä toisin kuin leikkiä ei valita itse, ja se tulee saattaa myös loppuun. Omaksi toiminnanlajikseen tulee henkinen toiminnallisuus. Itse asiassa lapsilla on jo "ennen kouluikää taipumus nähdä ongelmia... Lapset pystyvät ratkaisemaan monia ongelmia... Pään vaivaaminen älyllisillä selvittelyillä tuottaa lapselle mielihyvää."
Lapsella on varsinkin koulunkäynnin alkaessa erikoinen halu noudattaa aikuisen antamisa ohjeita. Lapsi haluaa olla hyödyksi.
Lapsi pyrkii myös mukautumaan ryhmään. Hän alkaa "kiinnittää huomiota siihen, mitä muut hänen suorituksestaan sanovat."
Lapsen on "vaikeampi toimia tunnetilasta riippumatta kuin aikuisen."
Erilaisten lasten kasvattaminen
Lapsia tulisi kohdella ikäkautensa mukaan. Aikuinen ei saisi pitää heitä leluina. Yhtä väärin on näyttää, että lapset ovat aina tiellä. Lapselle tekee pahaa mm. epäoikeudenmukainen, puolueellinen kohtelu, ja se, että "hänellä ei ole lainkaan vapautta tai ei minkäänlaisia vapauden rajoituksia". Aikuisten tulisi tukea lapsen kasvua. Lapsi tarvitsee kasvua hedelmöittävän ympäristön, johon kuuluu aikuisia ja lapsia.
LAPSET ovat myös keskenään erilaisia (Koskenniemi ei muuten pohdi tyttöjen ja poikien erilaisuutta). Jokaisella lapsella on omat taipumuksensa (Koskenniemi ei puhu geeneistä). Kasvatustoimenpiteet "eivät tunkeudu lapsen sieluun ja vaikuta siellä sellaisenaan. Tullessaan lapsen sieluun tajuntaan, ne samalla muuttuvat. Ne vaikuttavat lapsen sielullisen rakenteen mukaisesti ja niistä tulee sisäisiä tekijöitä." Jokaista lasta tulisi siksi kodella eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti