Jälleen poltettiin koulu (+ improvisoinnin taito)

USKOMATONTA, eikö. Jälleen eilen sytytettiin koulu palamaan. Asialla eivät voi olla ihan pienet lapset; vaatii taitoa valuttaa välipohjiin syttyvää nestettä. Talossa oli sytytyshetkellä lapsia. Ennen vanhaan tällaista tekoa kutsuttiin murhapoltoksi, vaikka kuolonuhreja ei tulisikaan. Jos laskee yhteen viimeaikaiset koulumurhat ja niillä uhkailut sekä nämä koulupoltot, herää kysymys, onko pitkään todettu kouluviihtymättömyys yhteydessä niihin. Purkautuuko niissä jonkinlainen kouluun kohdistettu viha epätoivoiseksi, myös tekijät tuhoavaksi toiminnaksi?

Lisää tietoa Nurmijärven Maaniitun koulun tulipalosta mm. tästä ja tästä linkistä.

JOS yllä puhuttujen koulupolttojen takana on kouluviha, yksi ratkaisu olisi vaikuttaa koulujärjestelmän kykyyn ja tahtoon kuulla erityisesti kouluun huonosti liittyvien lasten tarpeita. Sitä sivuaa improvisoinnin taito.

KANSAKOULUN OPETUSOPPI osa 6: IMPROVISOINNIN TAITO

1900-LUVUN alun koulua hallitsi herbartilainen opetusmetodi, joka perustui taitavaan opetuksen kehittelyyn kysymysten avulla. Opetus oli suunniteltava hyvin etukäteen. Ja hyvää oli opetus, joka toteutui suunnitellusti. Tuohon aikaan Suomeen rantautui ns. Uuden koulun liike, joka näki asian toisen. Hyvää olikin opetus, joka eteni lasten ehdoilla.

KOSKENNIEMEN kansakoulun opetusoppi lanseerasi tätä uutta ajattelua. Siinä opettajan tärkeäksi tehtäväksi tuli tuntea oppilaittensa (tarpeet). Näiden tarpeiden huomioonotto opetuksessa vaatii taitoa improvisoida. "Opettamisen taidossa on suurena tekijänä improvisoiminen, valmistelematta esiintyminen. Jokaisen opettajan on tämä taito opittava."

"Opettajan työ on mitä suurimmassa määrässä improvisointia, omien kokemusten salamannopeata soveltamista uusissa, ennalta aavistamattomissa tilanteissa." Mitä nämä ennalta aavistamattomat tilanteet ovat? ”Opettajan täytyy käyttää hyväkseen satunnaisia tilaisuuksia, joissa lasten voimakas pyrkimys pulpahtaa esille ja opettajan täytyy uskaltautua siihen, että lasten toiminnallisuus saa johtaa oppimistyötä etukäteen laadituista suunnitelmista huolimatta." Ne ovat siis hetkiä, joissa lapsen luonnollinen oppimisen tarve murtautuu jostain syystä esiin. Ja niille tulisi raivata tunnilla tilaa. "Opettaja ei voi aina... noudattaa itse laatimaansa järkiperäistä suunnitelmaa, vaan hänen on mentävä oppilaan pyrkimysten mukana, pyrkimysten, jotka eivät ole oppilaalle tietoisia, joita opettaja ei tarkoin tunne, mutta joiden elämänläheisen ja elämää edistävän suunnan hän tajuaa."

IMPROVISOINTi ei tarkoita sitä, ettei suunnitella. Opettajalla on oltava selkeä kasvatuksen päämäärä. Koskenniemellä se oli verevä suomalainen. Opettaja, tulee perehtyä eri menetelmiin ja noudattaa hyviksi koettuja periaatteita (esim. havainnollisuus). Kyse on joustamisesta, suunnitelmien muuttamisesta juoksussa, jotta: ”Annettavat tehtävät sijoitetaan mahdollisimman läheiseen yhteyteen ajankohtaisten tarpeiden kanssa. ” Improvisointi on jonkinnäköistä koulutehtävien pedagogista transponointia. "Ihmislapsen tahallisen kasvatuksen tulee asettua yhteyteen tahattoman varttumistapahtuman kanssa." Ja taustalla on vankka usko siihen, että lapsi varttuu luontoperäisten taipumustensa ja tarpeittensa varassa, ja opettajan tehtävä on (vain) saattaa häntä tässä.

Koskenniemen ajattelussa opetus on nimenomaan interaktiota. Improvisoinnin käsitteen kautta myös käsitys interaktiosta syvenee. Ja jos ne molemmat ymmärtää, ymmärtää myös miksi opettajalla olisi oltava didaktinen vapaus (ja mikä siinä on oleellisinta).