KUVA: Noro-virus lainassa tästä osoitteesta.VUODEN ensimmäinen sairauslomapäivä. Masu ja pää kipeinä. Outo höntti olo alkoi jo eilen. Ei auttanut kuin jäädä kotiin harhauttamaan virusta. Eikä mennä tartuttamaan muita.
KANSAKOULUN OPETUSOPPI osa 4: DIDAKTINEN VAPAUS
MUUALTA tulevat vieraat hämmästelevät usein suomalaiselle koululle tyypillistä menetelmällistä vapautta. Toisissa maissa rehtori saattaa hyvinkin määrätä, kuinka opettajien on opetettava. Suomalaisen koulun ns. didaktisen autonomian ymmärtämiseksi täytyy palata kansakouluun, jossa "opettajien oikeutta olla itse laatimassa työsuunnitelmaa ja vaikuttaa sen sisällykseen on alettu suorastaan pitää pyhänä."" Suomalaiselle kansakoulunopettajalle on annettu suuri vapaus edistymisensä tien etsimisessä, hänen on lupa yrittää parastaan itse laatimansa opetussuunnitelman puitteissa."
SUOMALAINEN kansakoulu syntyi 1800-luvun lopulla osana kansallisuusliikettä. "Kansakouluilla on riippumaton asema. Se on vapaa kirkon ja valtion poliittisen hallinnon esim. opetusministeriön ja poliittisen kunnallishallinnon välittömästä määräysvallasta." Tällä vapaudella oli suuri merkitys venäläistämispyrkimysten aikaan.
Pitkään pääosa kansakouluista oli 1- tai kaksiopettajaisia. Niinpä oli luontevaa, että didaktinen vapaus siirtyi myös isoihin kouluihin. Se on "antanut intoa kansakoulunopettajistolle vireään yritteliäisyyteen ja oma-aloitteeseentyön kehittämiseen."
Kantavana ajatuksena oli, että jos opetuksessa pyritään kasvattamaan persoonallisuuksia, opettaja ei voi opettaa konemaisesti, vaan hänen on itsensäkin oltava persoonallisuus. "Opettajan tulee olla elävä persoonallisuus eikä konemaisesti työskentelevä teknikko."
Ajatukseen liittyi toinen: Koskenniemen mukaan "jokaista oppilasta kohdeltava yksilönä". Hän ymmärsi opetuksen mutkikkaaksi interaktiojärjestelmäksi, jossa "opettajan täytyy käyttää hyväkseen satunnaisia tilaisuuksia, joissa lasten voimakas pyrkimys pulpahtaa esille ja opettajan täytyy uskaltautua siihen, että lasten toiminnallisuus saa johtaa oppimistyötä etukäteen laadituista suunnitelmista huolimatta." Näin siksi että opettajan tuli liittoutua lapsen tarpeiden kanssa. Opettaja ei seuraa jäykästi jotain opetusohjelmaa, vaan "opettaja tarjoaa ajankohtaiseen tarpeeseen liittyvää toimintaa tai vastaavaa toimintaa."" Ihmislapsen tahallisen kasvatuksen tulee asettua yhteyteen tahattoman varttumistapahtuman kanssa."
Niinpä "opettajan työ on mitä suurimmassa määrässä improvisointia, omien kokemusten salamannopeata soveltamista uusissa,ennalta aavistamattomissa tilanteissa,"
Didaktisen vapauden elementit
DIDAKTINEN vapaus tarkoitti Kansakoulunaikaan vapautta päämäärän, sisältöjen ja menetelmän suhteen. Vaikka ylitsekäyvä päämäärä oli "Verevä suomalainen", "kunnon suomalainen" ja "kunnon kansalainen, isänmaataan rakastava yksilö", kullakin opettajalla sai olla oma käytännöllinen päämääränsä. "Eri opettajien toisistaan poikkeavat tavoitteet ovat hyväksyttäviä, koska käytännöllinen kasvatuspäämäärä on suureksi osaksi opettajan persoonallisuuden ilmaisua."
Niinikään kansakouluissa ei ollut sitovia sisältöjä ja tuntimääriä. Opettajan tehtävänä oli ottaa huomioon sekä kunkin oppilaan kehitysaste, "oppiaineksen sovittaminen lapsen luontoa vastaavaksi" että "vaatimukset, jotka koulut tai yhteiskunta asettavat koulussa saataville tiedoille ja taidoille". "Opettajan tehtäväksi jää sekä aineksen järjestäminen että valitseminen olosuhteiden mukaiseksi."
" Jos opettaja saa antaa valintansa mukaan jonkin verran enemmän tilaa oppiaineelle, jota hän pitää tärkeänä ja jonka opettamiseen hänellä on yksilöllisiä taipumuksia ja harrastusta, saavutetaan paljon varmemmin opetuksen yhtenäisyys ja opettajan on helpompi tavoittaa tärkeintä osaa työssään, oppilaiden persoonallisuuden kasvatusta",
JOKAISEN OPETTAJAN tulisi siis uskaltaa etsiä itselleen istuvaa menetelmää. Koskenniemi ei etsinyt "yhtä ainoata oikeaa eli ns. normaalimetodia". Sellaista ei ole olemassa. "Menetelmiä on useita, jokainen niistä on joissakin olosuhteissa paras mahdollinen." Opettajalla oli "mahdollisuus ohjata oppilaittensa opiskelua persoonallisella tavalla". "Opetuksen henki syntyy vain persoonallisen etsimisen tuloksena."
Didaktisen vapauden haitat?
Eikö tällaisessa indivudualismissa ole lainkaan huonoja puolia? On yksipuolisuuden vaara: "Koska opettajilla on työn suunnittelussa melkoisen suuri vapaus, opettajat ”tehostavat” jotakin yleisen kasvatustehtävän erityistä puolta enemmän kuin muita,"Koskenniemi kirjoittaa "... jokainen opettaja asettaa itselleen yksityiskohdissa toisten omaksumista tavoitteista poikkeavat tavoitteet. Tahtomattaan tai tahallaan hän koulutyössään tehostaa jotakin yleisen kasvatustehtävän erityistä puolta enemmän kuin muita. Hän on pakostakin jossakin määrin yksipuolinen, vaikka hyvää tarkoittaen pyrkiikin kehittämään oppilaistaan kunnon suomalaisia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti