Koskenniemi: Vanhan pedagogin pakinoita osa 1

MINULLE taisi nyt jäädä vähän tämä Koskenniemi-teema päälle. Hankin netin antikvaarisesta kirjakaupasta kaksikin professorin teosta, ja avaan vuoden 2009 ihailemalla niistä ensimmäistä, vuonna 1968 ilmestynyttä lastun otsikossa mainittua pakinakokoelmaa. Alunperin pakinat on julkaistu 15 vuoden aikana (1951-1966) Opettajain lehdessä salanimellä.

Kirja ei naurata- siinä mielessä pakinoita voi arvostella. Mutta vanhan koulun, kasvatusopin ja erityisesti Koskenniemen fanittajille se on tosi antoisaa luettavaa. Nostan seuraavien päivien aikana esille jotain minua erityisesti koskettaneita ajatelmia. Tässä ensimmäinen.


Koskenniemi ja eristysopetus

PAKINOITSIJAN kanta kaikenlaiseen oppilaitten lajitteluihin ei jää epäselväksi. Erityisopetusta Koskenniemi käsittelee yhdessä pakinoistaan (1958):

" Hankalat oppilaat haluaa opettaja luonnollisesti ja ymmärrettävistä syistä siirrettäväksi muualle, pois luokan työtä häiritsemästä...Suurempiin kaupunkeihin on perustettu erikoisluokkia hankalasti käyttäytyviä lapsia varten. Tarkkailuluokka... tarjoaa helpotusta tavallisen luokan opettajalle...

Onko tällainen eristäminen joka suhteessa ja joka tapauksessa tarkoitustaan vastavaa ratkaisu? Onko vinoon kasvaneen ja vaikeasti ohjailtavan lapsen oikea kouluympäristö semmoinen luokka, jossa on 14 yhtä vaikeaa tapausta? Eikö tässä piile vaara, että hankaluudet tartunnan kautta vain lisääntyvät?"

Koskenniemi ehdottaa tilalle rauhallista ”otto-opettajaa”, jolle voitaisiin maksaa lisäpalkkio. Hän varoittaa kouluviranomaisia:"Tarkkailuluokan pitäisi olla lyhytaikainen tutkimuspaikka". Hänestä niistä "on tullut uusi koulumuoto."

KAIKKIAAN Koskenniemi näyttää suhtautuneen oppilasvalintoihin kriittisesti. Hän lainaa tuon ajan oppikoulunopettajia:

” Sen tasoista opetusta johon me oppikoulussa pyrimme, ei voida ainakaan nykyisin luokkaopetusmenetelmin ylläpitää oppilasainekden ollessa täysin valikoimatonta. Oppilasvalinnan tulee kuulua koulun normaaliin toimintaan,” ... Virkamieslehti 1965, n:o 2

Kuitenkin jo tuolloin eräissä kunnissa 80% ikäluokista siirtyi oppikouluun. Koskenniemi sivaltaa ajatusta, että oppilaat on lajiteltava koulun mukaan, ettei koulun pidä sovittautua oppilaiden mukaiseksi.

ON kuin MK olisi ottanut jo 44 vuotta sitten kantaa inkluusioon. Koskenniemi hyväksyy tosiasiaksi, että lapset ovat erilaisia.

KOPPI Tehostetun ja erityisen tuen jne. pedgogisen ryhmän työhön. Onko niin, että koulun kehityksessä voidaan nähdä yhtä aikaa kaksi prosessia: (1) koulutukseen otto ja (2) koulutuksesta karsiminen, jotka molemmat voimistuvat.

Vuonna 1998 perusopetukseen otettiin käytännössä koko ikäluokka, kun syvästi kehitysvammaisillekin oppilaille säädettiin oppivelvollisuus. Tämän prosessin osalta Suomi on koulutuksen mallimaa.

Samaan aikaan kuitenkin lisääntyy koulutuksesta karsiminen. Kun peruskoulusta ei voi enää palauttaa epäonnistujia toiseen kouluun: kansakouluun, kuten oppikouluista aikanaan, perusopetuksen sisälle näyttää syntyneen oma "kansakoulunsa": erityisluokat. Kun tähän koulumuotoon ohjataan jo 10 % koululaisista, hälytyskellot soivat.

Yhä suurempi osa oppilaista ei siis kykene käymään tavanomaista koulua tavanomaisella tavalla? Syitä voi teoriassa olla ainakin seuraavat: (1) 2000-luvulla lapsille on tapahtunut jotain sellaista, joka romahduttaa heidän toimintakykynsä koulussa. Koulu itsessään on ok. (2) 2000-luvulla koululle on tapahtunut jotain sellaista, joka romahduttaa sen toimintakyvyn oppilaitoksena. Lapset itsessään ovat ok. (3) 2000-luvulla koulu ei enää vastaa saman ajan lasten edellytyksiä opiskella. Koulu ja lapset ovat sinänsä ok, mutta eivät sovi toisilleen.

Jos olen Koskenniemeä yhtään ymmärtänyt, hän kannattaisi vaihtoehtoa 3. Meidän on ravisteltava tavanomaista tapaa pitää koulua.